HOVISSA EI MUUTTUNU

  Kun ikää karttuu, niin kokemukset karttuvat myös. Anttolanhovi, ei se 1600-luvulta oleva, vaan uudempi, aloitti toimintansa Hengitysliiton kuntoutuspaikkana 1977. Se myytiin myöhemmin, ja 2017, vanhoissa sekä uusissa tiloissa aukesi Hotel Anttolanhovi. Olin käynyt Anttolanhovissa aiemmin muistaakseni kolme kertaa. Kerran 1970-luvun lopussa eksyimme sinne Hanelin kanssa muutamille grogeille, 1990-luvun loppupuoliskolla kävin paikalla pari kertaa, kun isä-Erkki oli siellä sotaveteraaniliiton järjestämissä kuntoutuksissa. Nykyisen omistajan aikaan en ollut siellä käynyt. Enkä koskaan vesitse, eli nk. Lordinkierros oli tekemättä. Tänään tulivat nuo kaksi tekemättömyyttä korjatuksi, kun päätettiin lähteä veneilemään. 

  Hieno reitti ajella. Matkalle sattuu niin isohkoja selkiä kuin useita kapeikkojakin. Matkaa vesitse tulee ehkä 35 kilsaa, sillä aikaa kului liki tunti. Matkavauhti meillä oli 40 km/h, mutta Väätämön nopeusrajoitus sekä parit kapeikot pienensivät keskituntinopeutta. 

  Perillä mahduttiin hyvin laituriin, missä oli vain kaksi venettä. Käytiin ravintolassa juomassa kahvit kokin meille varta vasten koristelmien mansikkatorttujen kera. Sitten hieman kierrettiin aluetta. Se on muuten laaja, kai lähes 100 hehtaaria. 

  Kyllä siellä lomaa passaa viettää. En tiedä, kuinka paljon vieraita nyt oli, mutta autoja ainakin oli parkkipaikalla melkoinen liuta. Lisäksi ranta- ja rinnehuviloille (yht. 13 kpl) voi auton ajaa pihaan, mutta siltä osin jäi katselmus tekemättä. 

  Ei Anttolanhovissa tietysti mitään erityistä nähtävää ollut, suuria tunteita pulpahdellut. Mutta venematka oli hieno. Ikäni olen näissä maisemissa liikkunut, vaan silti tuollainen parin tunnin edestakainen veneily jaksaa ilahduttaa. 

  Kuvia muutama otettiin. Itse määränpäästä ei kuitenkaan yhtään. Tai Hilppa yritti. Annoin hänelle pois lähtiessämme kameran, sanoi, että kuvaa sinä. No, hän kuvasi, kun laiturista irrottiin. Mutta meni hänekseen koko homma. Hilppa yritti kuvia napsia, mutta jokin meni pieleen, ja hän epäili, että kamera ei toimi. Minä hiljentämään, tutkimaan, missä vika. Siinä rytäkässä kamera jotenkin meni tilttiin. 

  Kun Saarelaan päästiin, uimassa käytiin, ryhdyin tutkimaan, mitä Olympus oli napsinut. Selvisihän se. Hilppa oli vahingossa painanut videopainiketta. Kameraan oli tallentunut minuutin video. Melko kaoottinen video. Ensin näkyy hotellin rantaa, sitten vettä, sitten veneen pohjaa, sitten taas rantaa, peräaaltoja, minun jalkojani, veneen laitaa ja vielä vilaus tuulilasia, ennen kuin kamera meni mykäksi. Ja muutamia lauseita kuului myös. Hilppa tuskailee, "miksei toimi", minä ihmettelen, "missä vika?" Kumma kyllä, ei yhtään kirosanaa! Vanhuus ei tule yksin! 

  Tuota videota en tähän blogiin liitä. Siksi, että en tiedä, voiko blogiin videota edes liittää. Vaikka olisi se ollut ihan hauska pätkä muillekin nähtäväksi. Laitan kuitenkin muutaman kuvan. Sattuneesta syystä en

 kuitenkaan Anttolanhovista.

  Nämä olivat puhelimella napattuja. Kuvista 2., 3., ja viimeinen ovat Hilpan ottamia. 

  Hovissa käytiin, mikään ei muuttunut. Paitsi että yksi kokemus ja synnyinseututietous tuli hankituksi. Mitä vielä ehtiikään? Viime kesänä Enonvesi ja Siikakosken tienoot, tänä kesänä Karihiekka ja Vitjanen. Nämä siis veneellä. Vieläkö löytyisi käymättömiä merkityksellisiä paikkoja?

 Mitäs tässä enää muuta. Paitsi että huomenna on kuulemma Riikka-rajuilma pyyhältämässä maan poikki lännestä itään. Näyttäisi tännekin iskevä. Onneksi on aggregaatti hankittuna. Paras kai lähteä sitä tankkaamaan. 

SINISET AJATUKSET HAKUSESSA

  Ulkona 37, vesi 30, sisällä 23, saunassa 80. Siinä maksimilämpötiloja tältä päivältä. Valittaa ei pidä. Aamupäivällä pientä puuhailua ulkona. Vedessä. Keskipäivällä sisätiloissa. Iltapäivällä vedessä ja sisätiloissa. Illemmalla saunassa ja vedessä. Alkuillasta paarmansyöttinä kastelemassa mitä miehen pitää kastella, eli kasvimaita, kasvulavoja ja nurmikkoa. Valittaa ei pidä, vaikka välillä tuntuu, että siniset ajatukset ovat hakusessa, kun pääkin on lämmöstä pehmeänä. Joo, eivät ole ajatukset sinisiä. Konsta Pylkkäsen mukaan sellaiset ovat kuin pontikka ruskeassa lasipullossa, jossa on konjakkipullon korkki. Ajatukset tuppaavat olemaan vihreitä kuin homehtunut lehmän rieska, tai mädäntynyt hauki rantakivikossa. Ja juuri kun tätä kirjoitan, hihkaisi Hilppa, että vettä sataa! Niin sataa, ja ukkonen jyrähti. Eli pieni kuuro sentään saadaan. Tekee hyvää juuri kastelluille paikoille.  

  "Ensi viikolla viilenee, satelee myös", sanovat metereologit. Minen usko velhoihin! Huomenna mennään Mikkeliin, ja ostetaan sadettaja. Ostetaan tietysti muutakin, mutta ennen kaikkea sadettaja. Käsittämättömästä syystä sellaista ei ole taloudessa ollut. Letkulla olen kastellut. Tänä kesänä myös a-tikkaisiin virittämälläni kastelupistoolilla, varsinkin perunamaata. Hyvin sekin toimii, varsinkin juuri perunamaalla. 

  Perunamaasta on luontevaa livahtaa kertomaan perunasta. Hitaasti kasvavat meidän siiklit ja annabellat. Tänään tein koekaivauksen nro. 2. Nyt alkaa olla sen verran kokoa, että lopetetaan ostoperunan hankinta vähäksi aikaa. 

  Kukkapenkkejä ei olla juuri kasteltu. Siitä saa vain ikuisen reisan, jos niille alkaa vettä tarjoamaan. Ruusut ovat jo ohi muutenkin, ja liljat. Ihmeesti jaksavat monet kukintaansa aloittavat sinnitellä, kuten ukonhattu ja leimukukka. 

  Muuten, se sade kesti kokonaista 3 minuuttia ja 47 sekuntia, ukkonen jyrähti kerran. Luonto ei vaivaudu edes harkitsemaan kiitospuhetta. 

  Krassit, joita on ruukuissa, on Hilppa tietysti kastellut. Ne ovat puskeneet vartta ja lehteä yltiöpäisesti, ja alkavat lopultakin kukkiaan näyttää.

  Jotain hyötyä helteestä ja viilennetyssä sisäilmassa viihtymisestä on koitunut. Olen lukenut. On lukeminen jäänyt kesän aikaan tosi vähälle. On muuta puuhaa ollut + perhe Tiilikainen luonamme + jalkapallokisat päälle. Hain tiistaina, kun kävimme piikillä, kirjastosta jo aikaa sitten varaamani Håkan Nesserin uutuuden Koston jumalatar. Sen tosiaan varasin jo silloin, kun se oli vasta juuri tilattu, eli ainakin puoli vuotta sitten. Olin varaussijalla 6. Liekö korona viivästyttänyt asoita, sillä vasta pari viikkoa sitten sain ilmoituksen, että kirja on noudettavissa. Sekin onni oli matkassa, että kesäloma-aikana varauksia säilytetään normaalin viikon sijasta kuukausi. Siis ei mennyt kirja uudelleen varattavaksi ja sakoille, sillä vartavasten en oli liki neljääsataa kilsaa ajellut kirjan vuoksi, vaikka se sen väärti tietysti olisi ollut.

  Olen hieman yritellyt lukea pitkin kesää, mutta ei oikein ole tuulta alleen ottanut. Vaan kun sain Nesserin eteeni, niin johan alkoi maistumaan. Mikäli minulta kysytään, niin hänen teoksensa, vaikka ne rikoskirjallisuuden genreen lasketaan, ovat paljon muutakin. Jos ette usko, niin lukekaa kokeeksi. Siis ne, jotka eivät pöljyyksissään ole sitä vielä tehneet. Ruosin dekkaristit ovat olleet kauan hyvinkin suosittuja ympäri maapalloa. Ja heitä on paljon. Mutta kyllä yksi on ylitse muiden. 

  Vielä noista ajatuksista. Minkä värisiä ajatuksia päähän toisi, jos tuota pullolisen joisi? Tietääkseni sitä saa yhä, mutta ei aikoihin tällaisessa pullossa.

SEE, SEESTEINEN SEE

  Aloitetaan otsikosta. Otsikolla tietysti on aloitettu, mutta nyt kirjoitus alkaa otsikosta kertomalla. "SEE, SEESTEINEN SEE" Sehän koostuu kolmesta eri kielestä. Eikä siitä enempää. 

  Järvi oli seesteinen, kun aamulla ajelin sähkökoneella lenkin. Ja tyyntäkin oli. Olisin käynyt katsomassa kalasääskien valtakuntaa, samaten kuin norpan kotiseutuja, mutta siellä oli vene rannassa, eli yöpyjiä maisemissa. Saaret ovat rauhoitettuja, mutta toki rantautuminen ja yöpyminenkin on sallittua. Tulenteko ei. Ja näiden varoitusten aikaan ei ja ei. Kalasääsken poikaset ovat jo isoja, lentelevät ruokaansa etsimässä. Norppa/norpat eivät varmaan kovasti häiriinny, koska tilaa liikkua on kaikille. 

  En siis käynyt siellä, missä aioin. Kunpahan ajelin. Enkä nähnyt norppaa, en sääkseläisiä. 

Lokin näin, montakin...

...ja kauniita maisemia

  Perhe Tiilikainen lähti iltapäivällä kohti Espoota. Saarelassa on myös seesteistä, as I See. Nyt me ollaan kahden. Ulkona on + 33 varjossa. Sisätiloissa ollaan. Pyritään hiljalleen eroon rästiin jääneistä katsottavista. Tv ei tainnut olla auki lainkaan sitten jalkapallofinaalin. Johtunee osaltaan siitä, että Iiris, pian ensiluokkainen ensiluokkalainen, on saanut oman puhelimen. Esikoulu on takana, elokuussa alkaa oikea opintaival. Siksi tietyillä ja tarpeellisilla rajoituksilla ryyditetyn puhelin on tarpeen. Mutta pikkukakkosta Areenalta hän saa joskus katsella. Kuten tänä aamunakin.

  Liisa ei vielä tiedä vähääkään kouluhommista. Riittää, kun evästä piisaa, unta sopivasti, sekä ympärillä tuttuja, joille voi pelleillä.

  "Hauska tyyppi, suorastaan naurettava", sanottiin ennen, kun haluttiin jotakuta mollata, mutta Liisa on sellainen ihan ilman pahaa tarkoitusta. 

  Helle ei lopu. "En miä valittaa halua, mutta kyrsii se pikkasen", sanoi Aake muinoin. Ei lämmä luita riko, mutta pihanurmi palaa paskaksi, ei tule sieniä, ei pörhisty mustikat. Ja energiayhtiö tienaa, kun pitää taloa kaiken aikaa viilentää. Tienaa ne muutenkin, energiayhtiöt. En minä sitä jaksa enää loinnella. Ryöstää ne kumminkin, siirrossa ja perusmaksuissa. Ei itse kulutus edes eläkeläisiä saa polvilleen. Ei, vaikka kasvimaille, kasvulavoille ja nurmikoille pitää Saimaan vettä pumpata päntiönä. Illat siinä puuhassa kuluvat, kun ei auringon läköttäessä kannata kastella. Onneksi on pitkiä koivuja pihapiirin ympärillä, joten arska painuu latvusten taakse jo kuuden maissa. 

  Pahempi riesa kuin sähköyhtiöiden taksoitus on paikkoja kastellessa paarmojen paljous. Niitä on, luvalla sanoen, helvetisti. Aina jostain päin näykkimässä ovat. Sieluttomat. No, asiat unohtuvat. Ei tule paarma ensimmäisenä mieleen, kun marraskuussa vihmoo räntää päin naamataulua. Parasta olla kutakuinkin tyytyväisiä siihen, mitä äiti-luonto kulloinkin tarjoaa.  

  

  Muuten: Eilen käytiin pyörähtämässä kotona, saatiin toiset koronapiikit. Pari viikkoa kun odotellaan, niin pitäisi olla turvassa vakavammalta taudilta. Paljonhan sitä tietysti pitäisi. Vaan ei aina ole. Ne ovat kavalia kavereita, nuo koronat ja muut virukset. "Niihen pirulaisiin kansa on bakteerittii ystävällisijä", olisi muali-Väisänen, ystävien kesken Mualar-Matti, sanonut, jos tämän ajan olisi saanut kokea.

NYT ON PELI PELATTU!

  Vuoden 2020 jalkapallon EM-kisat on saatu päätökseen. Jo vuonna 2021. Arvoisaan vai arvottomaan päätökseen? Pelillisesti ihan hienot kisat, paljon hienoja matseja, paljon maaleja. Mutta kisapaikkojen hajauttaminen ei varsinkaan korona-aikaan ollut kovin viisasta. Tuskin kokeilu saa jatkoa. 

  Finaalissa oli draamaa ja jännitystä. Ensimmäinen puoliaika oli Englannin hallintaa nopean avausmaalin ansioista. Toinen puoliaika sitten selkeästi Italialle. Jatko-ottelu oli myös saapasmaan, vaikka lopussa oli Englannillakin paikkansa. Rankkarit ratkaisivat. Italia ansaitsi voitonsa. Sitten alkoi arvoton osuus kisoista. Kolmen nuoren englantilaisen epäonnistuminen aloitti melkoisen rasistisen solvaustulvan. Ei auta, vaikka pelaajat ja joukkueet ovat tiiviisti mukana rasisminvastaisessa taistelussa. Suuressa yleisössä on väistämättä paskiaisia, Englannissa, Suomessa, ihan joka maassa. Kauan pitää vettä virrata joessa kuin joessa, ennen kuin rasismi häviää, ihmisarvoa kunnioitetaan. Pahoin pelkään, että vesi käy vähiin, ihmissuvun elinympäristö kelvottomaksi, mutta änkyrät solvaavat edelleen.  

  Iiris ja Joni askartelivat eilen kannatusliput peliä varten. Kaksi Italian, sekä yhden Englannin. Iiris oli päivällä sitä mieltä, että hän on Englannin puolella, minä ja Joni oltiin Italian miehiä. Iiris kuitenkin käänsi hieman ennen pelin alkua takkinsa, joten minulle jäi Englannin lippu. Kuitenkin, kun Englanti teki nopean, ja myös upean, avausmaalin, kääntyi Iiriksen nuttu uudestaan. Minä palasin Italiafaniksi. No, Iiris uupui puoliaikaan mennessä ja joutui kannetuksi sänkyynsä, joten hän ei enää takkiaan käännellyt, minä sain pitää "Il Tricoloren" loppuun asti.

  Eilen oltiin Otavassa Shaden rippijuhlilla. Mukavat kekkerit. Ajan kulumista kun ei ikinuoresta (vitsi, vitsi) itsestään huomaa, niin teineiksi muuttuvista, aikuisuuteen siirtyneistä, jotka vasta olivat taaperoita, sen onneksi hahmottaa. Kun noissa ristiäis-, rippi-, ja yo-juhlissa käy, osaa asettaa asiat perspektiiviin. Nimittäin tulevat sukupolvet eivät lopu, mutta juhlat tulevat olemaan, enemmin tai vielä nopeammin, muutamaa henkilöä vailla. 

  Pelit on pelattu, juhlat juhlittu. Elo jatkuu Saarelassa uiden ja varjopaikkoja etsien, miettien, mitä en varmasti tee. Yhden asian, miettimisen jälkeen, kuitenkin tein: pesin soutuveneen. Nyt se kiiltää puhtauttaan. Ja on kohta pullollaan koivunsiemeniä. Mutta ei hätää; lehtipuhallin on oiva värkki niiden poistoon. Samaten kuin trampoliinin roskien huut hiiteen hönkimiseen. 

  Iltapäivällä, kun Liisa (ja muut mahdolliset univelkaa keränneet) ovat heränneet päiväunilta, lähdetään Karihiekkaan, biitsille pötköttämään, vedessä lillumaan. 

  Huomenna me Hilpan kanssa käydään Hollolassa ja Lahdessa. Toiset piikit saadaan. Illalla palataan saareen. Tiilikaiset lähtevät keskiviikkona. Heilläkin on tapahtumia kaiken aikaa. Me jäädään kastelemaan viljelmiä. Pakko niille on Saimaan vettä antaa. En ole kuitenkaan huomannut sen oleellisesti kiihdyttävän vedenpinnan alenemista. 

  Loppukuviksi kolme loppukuvaa. 

1. Siskokset sulassa sovussa lähestymässä rantaa.

2. Liisa poseeraamassa upeassa uima-asussaan. 

3. Iiris, joka sai itsensä palelevaiseksi. Huippusuoritus veden ollessa +26 ja ilman +28!

SAALIIT PARANEE!

  Laskettiin eilen pyytöjä. Minä tälläsin kaksi muikkuverkkoa Avokkaansaaren pohjoispuolelle, ikiaikaiselle nuotta-apajalle. Tulos oli kesän enkka; edellinen, eli ensimmäinen kokeilu, tuotti kuusi muikkua, nyt oli seitsemän + kiiski. Täytyy kai vielä odotella muikun painumista pohjaan. Kalakaveri Hannu oli viisaampi. Hän laski kaksi ahvenverkkoa. Jata antoi seitsemän keskipannun ahventa ja kaksi puolen kilon siikaa. Sain häneltä kolme ahventa, joten savustan ne + muikut sähkösavustimella. Perinteisellä pöntöllä ei oikein uskalla ryhtyä korventamaan. Siinä kalat poseeraavat suolattuina. Pariksi tunniksi jääkaappiin, sitten haikua nahkaan. Kuvasta tuli samalla tahaton selfie, kun Peppe heijastuu savustimen kannesta. 

  Eihän noita kaloja hurjasti ole, etenkin, kun perhe Tiilikainen saapuu iltapäivän alussa. Mutta alkupalana toimii, onhan siinä muikku jokaiselle ja yksi arvottavaksi, lisäksi puoli ahventa per henkilö. Lähiruokaa, minkä tuoreutta ei tarvitse pohtia.

  Tiilikaiset tosiaan tulevat tänään. Huomenna meillä on rippiäisjuhlat. Anna ja ehkä Iiris, mahdollisesti Jonikin, lähtevät jo aamusta Mikkeliin, sillä Anna menee Shaden kummina kirkkoon. Me loput usmuutetaan sitten myöhemmin Otavaan Amin luo. Sinne kokoontuu sukua juhlimaan. 

  

  Helteen jatkuvat ainakin ensi viikon, ehkä koko heinäkuun. Saattavat lapset viihtyvät rannalla ja polskia vedessä itsensä kurttuisiksi. Ainakin Iiris. 

  Tiistaina me Hilpan kanssa saadaan toinen piikki. Ajat ovat viiden maissa. Lähdetään aamusta Hollolaan, käydään kaupoissa ja äiti-Elinan luona, palataan rokotuksen jälkeen takaisin Anttolaan. Mitäs me kuumassa asunnossa suotta yöpymään. Tullaan tänne ilpin kurissa pitämiin tiloihin. 

  Kesän pienimuotoiset projektit ovat hahmottuneet. Varmaan reilun viikon kuluttua sen toteuttamista aletaan valmistella. Eli sisäänkäynnistä tehdään kylmä tuulikaappi, mikä jaetaan väliseinällä ja liukuovella kahteen osaan. Materiaalit saadaan rautakaupasta ja Leinosen sahalta, Mikkelistä LasiSarangilta lasit. Siellä käytiin jo kysäisemässä hinta ja toimitusaika, eli puhelinsoitolla lasit ovat noudettavissa parissa päivässä. Oven tilanne on vielä auki. Pitää Hanelin keskusvarastoa tonkia, jos sieltä löytyisi joku, minkä voisi jalostaa tarkoitukseen. Jos ei, niin sitten teetetään. Maakellariinkin pitäisi sisin ovi vaihtaa, kuten on ollut jo monta vuotta tarkoitus. Samassa rytäkässä ne sitten tulevat, jos teettämään päädytään. Niin tai näin, ovella, ovilla, ei ole tuhannen hoppu. Kuulostellaan. 

  Pian on heinäkuu puolessa. Ei ole kesät samanlaisia. Nyt ei kanttarellejä ole asiaa keräämään. Eikä turpoa mustikat. Näillä seuduilla ainakaan. Viime kesänä oli sienien kohdalla eri tilanne, kuten kuvat per. 15. heinäkuuta...

...ja per. 20. heinäkuuta osoittavat.

  Niin optimisti en ole, että uskoisin viiden tai kymmenen päivän kuluttua pääseväni kuvien kaltaiseen tilanteeseen. En, vaikka optimismini joskus saattaa olla olla liioiteltua. Useimmiten se tietysti on alimitoitettua. 

  Taidan hiljalleen lähteä ulos ihmettelemään. Ja kohta savustamaan. Vielä ei ole kuin 26 astetta varjossa, joten lämpöön pakon saneleman tottunut kroppa sen sietää. Vesikin on muuten 26 laiturin päässä. Pintavesi ulapalla oli eilen 25:n ja 26:n välillä. Luulisi, kele, mujeen menevän pohjaan viilentelemään, mutta ei ainakaan meikäläisen verkon kohdilla. Mutta kyllä minä ne vielä löydän, muikut. 

MITÄ MUISTETAAN?

  Tämä vuosi tullaan muistamaan koronasta, hellekesästä, median populisoitumisesta ja uutisoinnin tason laskemisesta ja uutisten rankasta valikoitumisesta. Tätä vuotta ei muisteta pääministerin aamupalasta, vaikka se onkin ohittanut pandemian, sodat, hädän, ilmastonmuutoksen ja hallituksen hyvät teot. 

  Minä tulen muistelemaan tätä vuotta paarmoista. Ne tulivat normaalia aikaisemmin, normaalia runsaslukuisempana ja normaalia ärhäkämpinä. Voi olla, että tämä on uutta normaalia. Hetken rauhaa eivät nuo peijakkaat anna. Helteen vuoksi täytyy olla vähissä ketineissä, joten paarmoilla on paljon mahdollisuuksia, lukuisia paikkoja, mihin tuikata. Suosituimpia ovat ristiselkä, jonne ei meinaa ylttää huitomaan, sekä nilkat ja niska. Varsinkin, jos hieman hikoilee, syöksyy paikalle varsinainen armada noita ravintoketjussa ehkä paikallaan tärkeitä surisijoita. Siinäkin suhteessa paarmat ovat vittumaisia eläjiä, että ne näykkäävät, pistävät, purevat, heti iholle päästyään. Tuntuu kuin jotkut lajit puraisevat palan suoraan lennosta. Ei niitä siis ehdi edes läimäyttämään ennen kuin ne ovat tekosensa tehneet. Ainoa hyvä puoli paarmanpuremassa on se, että se ei kutia, ainakaan kovin kauan. Itikan pistos (raa)vituttaa pitkään. 

  Jos jumala on kaiken olevaisen luonut, niin virhearvioita hänelle on sattunut. Paarmat yhtenä esimerkkinä. Jos evoluutio on paarmoihin osaltaa päätynyt, kuten on tapahtanut, sanokoot Huhtasaari ja kaltaisensa mitä tahansa, niin asia on vain hyväksyttävä. Irrallisena huomiona edelliseen: Tuomari Nurmio uudella albumillaan Maailman onnellisin kansa, sen kappaleella Meistä kauneimmat, sivuaa aihetta omalla tavallaan. 

  Tuo paarmavuodatus sen takia, että käsittelin sisäänkäynnin terassin. Aikaa kului ehkä puoli tuntia, paarmanpuremia sain kymmeniä. Samoin muutaman valttitahran kehooni, kun läiskin spontaanisti kipeimpiä näykkäyksiä pensseli tai lasta kädessäni. 

  Eilen laitettiin naapurin Hannun kanssa muikkuverkot kokeeksi pyyntiin. Vain kaksi verkkoa laitettiin, pelossa, että jos pasahtaa köydeksi liinat, niin kusessa ollaan. Savustaakaan ei voi, niin kuivaa on ympäristö. No, pelko oli turhaa. Luotain näytti, että muikkua apajalla oli pintavedessä, mutta se ei ollut yöllä pohjaan laskeutunut. Kuusi mujetta oli saalis. Ei ryhdytty jakamaan kaloja, joten illalla syödään Hilpan kanssa kolme paistmujetta henkilöön.

  Jos muikkuja olisi tullut vaikka sata, niin olisin luultavasti kertonut siitä laajemmin, paarmapuoli olisi jäänyt pelkälle maininnalle. Näin se luonto antimineen ja vaivoineen säätelee myös vaatimattoman nettipäiväkirjan pitäjän elämää. 

  Italia meni pitkän kaavan kautta finaaliin. Tänään ratkeaa vastus. Eiköhän se ole Englanti. Vaikka Tanskaa olen aina kannattanut, olen nyt kallistunut Englannin puoleen. Kun se sai apinan selästään voittamalla Saksan, niin luulen, että nyt on kuningaskunnan vuoro. Onhan se jo aikakin, futiksen kotimaan pärjätä. 

  Koska en viitsinyt kuvaa ottaa kuudesta muikusta, laitan pari kasvin kuvaa. 

Väriminttu:

Joku ruusu:

  Ehkä ihminen on hieman evoluutiota sorkkinut, ainakin ruusun osalla. Me emme sorki evoluutiota, me menemme huomenna Mikkeliin. Bensa-asema - toriparkki - Lidl, siinä suunnitelma. Bensaa veneeseen, sillä Anttolan sataman hinta on n. 2€/l. Toriparkista Minnan Torikahvilaan, apteekkiin ja S-Markettiin, Lidlistä evästä. Kun ei tule muikkuja, ei kasva sieniä. Muikkuja kyllä varmasti pian saadaan, sienistä ei osaa vielä sanoa mitään. 

LÄHIMATKAILUA

  Helle jatkuu. Eilen taisi olla kaikkein lämpimin päivä Saarelan pihalla. Varjon puolelle taloa +31, etupuolella +35. Ei vielä Pohjois-Amerikan länsipuolen lukuja, mutta perässä tullaan. 

  Me lähdettiin päivällä Puumalaan. Siis eilen. Hieman vilpoisampaa vesillä on viilettää. Puumalan satamassa sen sijaan ei. On muuten virkeä mesta, tuo Puumalan satama. Oli taas laiturit täynnä veneitä, satama-alue täynnä ihmisiä. Satamatorilla oli monta kojua kauppaamassa tavaroitaan, joku kitaraäijä esitti elävää musiikkia, perään pari nuorta sirkustemppuja. Kahvia sai jonottaa kymmenen minuuttia, jäätelöä saman verran. 

  Ei ihme, että heinäkuinen Puumala on niin vilkas: mökkejä on valtavasti, sijainti vilkkaan vesireitin varrella. Ero Anttolan satamaan on valtaisa. No, Anttolan sijainti ei vedä vertoja Puumalalle, noin vesiliikennettä ajatellen. Entäs Mikkeli? Sehän se vasta pussin perällä on. Asian voi lukea vaikka vierasvenesatamien tiedoista: 

  -Mikkelissä on kymmenkunta vierasvenepaikkaa, niistä suurin osa varattavia

  -Puumalassa on 25 poijupaikkaa, 70 aisapaikkaa, ja 30 kylkikiinnityspaikkaa, joista 15 varattavissa

  Haapasalon Villen Hatsapuri-koju oli tietysti toimessaan, Ville mukanan häärimässä. Ei ostettu hatsapureja. Viime kesänä ostettiin. Melkoinen kaloripommihan se on. 12 €:n hintainen pommi. Yksi kerta riitti. Villelle onneksi näytti kyllästymättömiä ostajia riittävän.

  Tänään päätettiin tehdä viilennysreissu Uimasaloon Karihiekalle. Siellä on pitkä biitsi ja jyrkkiä kallioseinämiä. Laituri veneille on. Katettu tulipaikka ja vessat rannalta myös löytyvät. Ehkä parikymmentä auringonpalvojaa ja vesipetoa biitsillä pötkötteli. Veneitä ei ollut yhtäkään. Paitsi sitten, kun me saavuimme. Kallioden päälle on nimittäin parkkipaikka, eli sinne pääsee autolla.

 

  Täällä olen syntynyt, täällä olen koko ikäni kesiä viettänyt, enkä ollut ikinä käynyt Karihiekassa. Paikassa, joka on linnuntietä n. 10 kilsan etäisyydellä syntymäkodistani, ja n. 6 kilsan päässä Saarelan rannasta! Siitä lienee johtuu käymättömyys, että enemmän on liikkuminen suuntautunut Anttolan tai Puumalan suuntaa. Toki Luonteria on tullut seilailtua, Saukonsalokin kierrettyä lukuisia kertoja, mutta sen verran syrjään Karihiekka jää, että mustana aukkona on pysynyt. Oli siis korkea aika korjata asia. 

  Venematkaa Karihiekkaan kertyi alle 8 kilometriä, kun ajettiin Petäjäsaaren eteläpuolelta Laivaniemen ympäri Hepovirralle. Virallista reittiä pitkin Luonteria olisi matkaan tullut ehkä kolmen kilometrin pidennys. 

  Nyt kun mesta on käyty katsomassa, sinne ehkä mennään polskimaan, kun Iiris ja Liisa täällä seuraavan kerran ovat. 

 Puumalassa en ottanut kuvan kuvaa. Ei kovin kuvaavaa, ainakin, mikäli Hanelilta kysytään. Hän kun ehtimiseen sanoo, että taasko siinä sen kameran kanssa hillut?!! Mutta tässä muutamia kuvia  Karihiekalta.

  Huomenna on, jos ei muuta, niin ainakin lämmintä. Ilmastodenialistit saavat raapia päätään keksiäkseen uusia selityksiä. Me ei keksitä mitään. Ollaan ulkona aamusta, sisällä ilpin suomassa autuudessa, kun liian raskaaksi käy helle. Eikä valiteta. Minkä nyt vähän marjojen ja sienten puolesta pahaa mieltä pidetään. Voipi jäädä sieniaika elo- syyskuulle. Jos sittenkään löytyy kerättävää näiltä tienoilta. 

  Nyt Peppe lähtee uimaan.