IHMETYSTÄ

    Sitä hieman ihmettelen, kun toisille on joku sallittua, toisille ei. Vaikkapa tuo Halla-Ahon kommentti Antti Rinteen huolestumiseen siitä, että äärioikeisto lietsoo vihaa, ja mukana on usein perussuomalaisia tahoja. Halla-Aho piti siis tällaista vihjailua ääriliikkeeseen kuulumisesta ala-arvoisena ja huolestuttavana. Halla-Aho itse tviittasi joku aika sitten, että Vihreät on vaarallinen ääriliike. Tästä voisi vetää suoran johtopäätöksen, että Halla-Aho pitää ala-arvoisena ja huolestuttavana omia kannanottojaan. Mutta kun ei pidä. Se, mikä sallittua Halla-Aholle ja Persuille, ei ole sallittua muille. Voi olla, että Halla-Aho tarkoittaakin sitä, että vihjailu on ala-arvoista ja huolestuttavaa, mutta suoraan sanominen ei ole. Sillä mieshän ei vihjaillut Vihreiden kohdalla, vaan sanoa paukautti, että Vihreät on vaarallinen ääriliike. Jos logiikka on tuollainen, niin ehkä Rinteen kannattaisi muotoilla huolensa toisin. 

   Ukkeli, jonka mielestä valehteleminen ja kaikin puolinen öykkäröinti on sallittua hänelle, mutta kiellettyä muilta, on kohta poissa USA:n päällikön paikalta. Mullistuksen somejättien tapaan toimia hän kuitenkin aiheutti. Sitä pidän hänen mahdollisesti ainoa positiivisena tekona virkakaudellaan. Somesta ja sen säännöistä riittää puhetta varmasti kauaksi tulevaisuuteen. 

  Trump on vihjaillut oman mediakanavan perustamisesta. Senkin vuoksi on syytä luoda tarkemmat säännöt ja käytännöt somessa sallittavien julkaisujen suhteen. Sananvapaus kontra laillisuus, se on tietysti mutaveteen piirrettyä viiva, joten helppoa yhtenäistä käytäntöä ei ole luoda. 

  Tuollainen käyttäytyminen, toisille sallitun, toisilta kielletyn periaate, on valitettavan yleistä ihmisten keskuudessa. Eivät Persut ja Trumpit ole suinkaan ainoita. Ovatpahan vaan tällä hetkellä näkyvästi esillä. Tuollaista käyttäytymistä kutsutaan kaksinaismoraaliksi. Nämä kaksinaismoralistit ovat yleensä myös omahyväisiä, egoisteja ja misantrooppeja. Useat ovat kaksinaismoralisteja huomaamattaan, harvemmat tarkoituksella ja pahuuttaan. Ne, jotka ovat sitä tarkoituksella ja pahuuttaan, ovat juuri niitä maailmanhistorian despootteja, firmaansa kovin ottein johtavia moguleita, koululuokkaa terrorisoivia nuoria, lapsiaan ja vaimoaan kurittavia perheenisiä, joitten olemassaolon oikeutus tekee mieli kyseenalaistaa. Mutta enpä tee sitä, sillä se ei ole minun asiani. Ihan senkin vuoksi en tee, ettei Halla-Aho ryhtyisi pitämään mielipidettäni ala-arvoisena ja huolestuttavana. 

  Talvi on tullut Suomeen. Jos se nyt pääsi jonkun yllättämään, niin katsokoon peiliin. Muuten, näkyyköhän kolaritilastoissa uusi laki talvirenkaiden käytöstä? Ehkä ei kuitenkaan. On se talvea tehnyt jo jonkin aikaa tuloaan, joten kyllä jokainen itsesuojeluvaiston omaava on vaihtanut kiekot. Valitettavasti kamikazekuskeja saattaa olla joukossa. 

  Ihmeellisä eroa näkyy media tiedottamisessa. Lähteestä riippuen pääkaupunkiseudulle sataa tänään lunta paristakymmestä sentistä yli puoleen metriin. Iso virhemarginaali. 

  Eilen tuli Hollolassa lunta vajaat kymenen senttiä. Tänään sataa varmaan hieman enemmän. Se tietää sitä, että lumikenkät pitää kaivaa esiin. Viikonloppuna voisi lähteä kokeilemaan. 

  Hiihtoladut saadaan varmasti myös hyvään kuntoon. Voi olla, että kävelysauvat pääsevätt ansaitulle talvilomalle. 

  Koska kuvia ei ole tullut napsittua, laitan pari kuvaa kesää odottaville. Joutsenten nousu...

...ja meno.

TYÖNPUOLEISTA

  Pakkaspäivän hiljaisuudessa taidan ylösmerkata muutamia tapahtumia työelämän alkutaipaleelta.

  Vuonna jotain 1966 oltiin istuttamassa kuusentaimia Piskolaan. En muista, ketä kaikkia oli porukassa, useampia oli kuitenkin. Saattoi olla pojankolveja kyliltä enemmälti. Joka tapauksessa Pirskasen Pekka oli meitä opastamassa. Välillä Pekka kuulutti tauolle. Tauolla Pekka poltti aina yhden pikkusikarin. Meille hän sanoi, että jos tupakoitte, muistakaa aina sammuttaa jämä kunnolla, sillä kuivassa metsässä saattaa syttyä roihu pienestäkin kipinästä. 

  "Ai niin, ettehän te polta!", lisäsi hän silmää vinkaten. 

  Joka tauolla Pekka istahti kannon nokkaan tai kivelle ja kaivoi kantapällään kuopan "tuhkakupiksi". Siihen kuoppaan hän sitten hautasi sikarintumpin syljettyään siihen monta kertaa. 

 Herra Pirskanen opetti meille myös, että herkullisen pehmeän näköiselle mättäälle ei kannattanut persettään tällätä. Hän paljasti, potkaisemalla mättään irti, että se oli täynnä keltiäisiä! Olin asian jo ennestään tiennyt, ehkä jotkut muut eivät. Kantapään kautta ei Pekka opetustaan antanut, ei kehottanut ketään istahtamaan mättäälle. Ei nimittäin ole kovin mukavaa keltiäisiä munissa kiskoa huosuja pois, etsiä, olisiko lähellä vaikka ojaa, minne hypätä. On se keltiäinen sen verran ärhäkällä myrkyllä varustettu. 

  Ensimmäisessä varsinaisessa palkkatyössä olin kesällä 1968. Paikka oli Otavan Saha. Duuni löytyi Valtosen Taten (R.I.P.) kautta. Hän oli siiihen aikaan sahalla sähkärinä. Kuljin aamua - iltaa Taten kyydissä Otavaan ja takaisin. Tuntipalkka oli, jollen ihan väärin muista 1,45 markkaa/tunti. Sillä rahalla sai melkein Norttiaskin ostettua. 

  Työni oli melkein koko kaksikuukautisen jakson olla rantamiehenä porukassa, joka nosti veteen uponneita tukkeja. Lautalla oli pitkän puomin päässä olevalla kouralla varustettu traktorikaivuri, ja se nosteli puita toiselle lautalle. Traktorin kanssa vesillä oli minua hieman vanhempi poika, joka avusti tukkien latomista lautalle. Kun tavaraa oli saatu ylös niin paljon, että lautta meinasi painua veden alle, uittivat he sen rantaa, missä minä keksin kanssa vetelin tukit pois, metrin - pari kuivalle maalle. Kun rantaviiva oli täynnä puita, tuli traktori maihin, otti tukkikärrin peräänsä, lastasi puut siihen, kuljetti ne sahalle. 

  Duuni oli mukavaa. Yli puolet ajasta sain huilailla, kun kone nosteli puita lautalle, tai kun traktori rahtasi niitä pois rannalta. Tukkeja tuntui pohjassa riittävän. Olihan saha toiminut tuolloin jo liki sata vuotta. 

  Muistaaksen olin tosiaan kaksi kuukautta duunissa, pidin kuukauden lomaa ennen koulun alkamista. Se oli mukava kesä. Oli omaa rahaa ihan sopivasti. Palkka ei ollut suuren suuri, mutta asuminen ja ruoka olivat tietysti ilmaisia, joten liksaa jäi tupakkiin, viiniin ja hauskaan elämään viikonloppuisin.

  Kesällä 1969 olin taas sahalla, nyt Kokkosenlahden Sahalla. Tuosta kesäduunista en, jostain syystä, paljon muista. Lautoja ja lankkuja laanilla taaplasin kuivumaan. 

  Seuravan kesänä, 1970, olin jälleen Kokkosenlahden Sahalla. Minulla oli jo ajokortti ja allani "Pompannappi", joten sillä kuljin työmatkat itsenäisesti. Antero Pekanpoika Jormalainen kulki kyydissäni sahahommiin. Tuntiliksa taisi heilua kahden markan huitteilla? 

  Sinä kesänä olivat futiksen mm-kisat Meksikossa. Asustin yksin Pennilän yläkerrassa, sillä Elina, Erkki ja Haneli olivat lomamatkalla Pariisissa. Yötä myöten tuli kisoja katseltua. Kolme meitä oli tuijottamassa: Ahos-Riti (R.I.P.), Koistis-Pertti ja minä. Pikkasen väsytti aamuisin. Jormalaisen Ande onneksi tiesi tulla ovikelloa rimputtamaan, jos minua ei autolle kuulunut. Monta aamukahvintonta töihinlähtöä oli tehtävä tuona kesänä. 

  Seuraava duuni olikin sitten Saksanmaalla. Koulu sai jäädä, poijaat lähtivät haistelemaan Keski-Euroopan tuulia. Se on oma tarinansa se. 

  Saksan reissun jälkeen tuli armeija, sitten vakiintuminen, muutto Lahteen, pian Hollolaan. Työpaikkkoja oli muutamia, ennen kuin rakennushommat johtivat Tekuun opiskelemaan rakennusmestariksi.

  Täytyy joitain muistoja aikuisvuosein duuneista joskus myös kirjoitella. Ja on niitä muutamia mestariajoiltani jo kirjoitettukin. 

  Alkavalla viikolla näyttää ilma hieman aluksi lauhtuvan. Lähelle nollaa menee, lunta tulee roimasti. Loppuviikosta taas kylmenee lähelle paria kymmentä. Taitaa tästä "vanhan ajan talvi" tosiaan kehkeytyä. 

 

  Minä laitan tuonne muistelemiini vuosiin sopivan "tsyketeeliseksi" käsitellyn kuvan hämähäkin seitistä. Sen myötä vetäydyn nauttimaan siitä, että työelämä on jo kauan ollut pelkkää muistelua. 

AIKAMOISTA AIKAA

  Mitä pitäisi ajatella? USA viimeaikaiset tapahtumat? Persut Suomen suosituin puolue? Parempi, kun ei ajattele mitään.

  On se aika veijari, se Trump. Ensin mies yllyttää kannattajansa rynnäköimään kongressiin, sitten hän tuomitsee rynnäköinnin, vaatii osallistuneille kovia rangaistuksia. Kaksinaismoraalia parhaimmillaan. No, eipä muuta moraalia mieheltä voi odottaakaan. 

  Perussuomalaiset on YLE:n teettämän tuoreen kyselyn mukaan Suomen suosituin puolue. Kunnallisvaalit lähestyvät. Miettikääpä, mitä puolueella, jonka periaatteita ovat maahanmuuttokriittisyys ja ilmastokriittisyys, on antaa kunnalliseen politiikkaan? Varsinkin, kun muistaa, että nuo melko latteat ilmaisut ovat heidän itsensä salonkikielelle muokkaamia rasismin ja ilmastonmuutoksen kieltämisen eufenismeja. 

  Mielenkiintoista nähdä, kuinka USA:n tapahtumat vaikuttavat Persujen kannatukseen? Eihän peruspersut mielipiteitään heivaa, varsinkin, kun Halla-Aho vähättelee koko juttua ja Huhtasaari, kansankynttilä an sich, pitää niitä oikeutettuina. Mutta peruspersuja ei niin valtavasti ole. Toivottavasti tuuliviiriäänestäjät ovat saaneet ajattelemisen aihetta. Kuukauden kuluttua se paljastuu. 

  Kävin eilen lääkärillä. Ei tullut vielä lopullista tuomiota. Tuli kipulääkettä aamuksi, lihaksia rentouttavaa illaksi. Lonkkiin ei voi edes pistosta antaa. Eli näillä mennään, kunnes (toiv. ei koskaan) kipu äityy sellaiseksi, että lonkat on leikattava. 

  Viikon kuuri kerrallaan on tarkoitus tabuja napsia, sitten kuulostella. Alku on ainakin lupauksia antava: viime yönä nukuin paremmin kuin aikoihin, eikä kyljen kääntäminen pahemmin koskenut.. 

  Lääkäri laittoi samalla lähetteen labraan verikokeisiin. Keväällä on taas vuositarkastuksen aika, ja lähete on voimassa kolme kuukautta. Maaliskuuksi varaan ajan, sitten lääkäriltä myös. Samalla hän saa tietää, kuinka kuuri/kuurit ovat tepsineet lonkka- ja hartiakipuihin.

  Talvi tuli, talvi jatkuu. Espoossa myös. Hienoa nähnä ja kuulla, kuinka Iiris ja muut tienoon tenavat nauttivat, kun pääsevät hiihtämään ja mäkeä laskemaan. Sen Annan lähettämät kuvat ja videot todistavat. 

  Talvena jatkuva talvi antaa myös toiveita jäitten vahvomisesta. Anttolassa näyttää ennusteen mukaan olevan seuraavat kymmenen päivää pakkasta mukavasti, öisin reilusti toistakymmentä astetta. Helmikuu kun koittaa, niin luulen, että Potinlahdesta siirtyy kulkue (Hilppa, Peppe, ves'kelkka ja pulkka) jään yli Avokkaansaareen. Onko matkassa sukset vai lumikengät? Ehkä molemmat. 

  Aamulla kävin omatoimikirjastossa vaihtamassa luettuja lukemattomiin. Samalla kävin kimpun tulppaaneita Hilpalle. En toisin kirjastosta. Hänellä on tänään tuplamerkkipäivä. Mietin samalla, että kesällä tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun reitimme kohtasivat. Siitä asti ollaan yksissä heiluttu. Vaikeatakin on ollut, mutta onneksi niistä on yli kahlattu viettämäänn vanhentumisen seesteisiä aikoja, aikoja, joiden seesteisyyden välillä katkaisee lastenlasten mekkala. Onneksi katkaisee. 

  Loppuun tällään kesällä Saarelan laiturilta otetun kuvan. Värit olen muuntanut käänteisiksi, jotta se paremmin sopisi vuodenaikaan. 

LATU JOTA EI OLLUT

  Vaivoistani vaikertelin viimeeksi. Soitin eilen Salpakankaan terveysaseman ajanvaraukseen. Takaisinsoittopalveluun puhelu meni. Noin tunnin kuluttua minulle soitettiin. Kerroin tilanteen. Hoitsupoitsu sanoi, että omalääkärilleni KI:lle taitaa olla seuraavat vapaat vasta ajat parin kuukauden päässä. Minä kysymään, että onko haittaa, jos välillä popsin tulehduskipulääkettä?

   "No ei, siitä yleensä aloitetaan", vastasi hoitaja, "mutta KI:lle onkin peruutusaika torstaina kello yhdeksän."

 "Sehän sopii!", vastasin. "Laita varaukseen." Joten näin oli onnea enemmän kuin ymmärrystä meikäläisellä. 

  Tänään lähdin testaamaan hiihtolatuja ja polven suhtautumista lykkimiseen. Olin eilen käynyt ip. katsomassa tilannetta ja nähnyt, että hiihtäjiä oli Keskussairaalan takana kulkevalla ladulla pilvin pimein. Samoin autoja parkkipaikat pullollaan. 

 Aamulla klo 7:30 ei ollut vilskettä. Kaksi autoa sentään oli paikalla. Eiku sukset jalkaan, ladulle. Muutaman asteen aivan upea pakkaskeli, karvapohjasuksi toimi kuin unelma. Latua ei kuitenkaan ollut juuri missään. Ilmeisesti latukoneella ei vielä ole pohjia päässyt ajamaan, joten reitille oli vaan lähdetty hiihtämään. Perhelatu jota kiersin on yksisuuntainen; oikealla puolella latu, vasenta kaistaa luistellaan. Nyt oli toisiaan, suuren hiihtäjäjoukon jäljiltä, koko baana tamppaantunut lähes joka paikasta. Se ei polveaan varovalla pertsahiihtäjälle ole paras mahdollinen olosuhde. Polvi kyllä hyväksyi normaalin potkun, mutta sivulipeämistä piti varoa. Se vähensi hiihdon nautinnollisuutta.

  No, onhan pää auki. Ei, en kaatunut, löynyt päätäni Salpausselän mäntyyn. Talven hiihtoputkelta on pää auki. Itse asiassa nuo muutamat kilomerit ovat jo muutaman kilometrin enemmän kuin viime talvena yhteensä.

  Palattuani lähdin samantien Lidliin. Koska vast'ikään kirjoitin siitä, että jotkut ihmiset aina valittavat, niin en valita. Totean. Nyt en totea, että vituttaa tuollaiset ihmiset, jotka joutokäyttävät autojaan kauppojen parkkipaikoilla, kun odottavat puolisoaan, lastaan, kaveriaan, ketä tahansa kaupassa asioivaa. Siksi en totea, että yhtään käydä ronksottavaa autoa ei näkynyt. Johtunee autojen vähyydestä. Sen totean, että vaikka ihmisiä ei kovin paljon ollut, niin jotkut olivat ehtineet jättää ostoskärryjä pitkin parkkialuetta. Lidlin kärryissä on periaatteessa pantti, mutta aina ne ovat jostain syystä vapautettu kolikon tai rahakkeen käytöstä. Siitähän seuraa, että muutamat katsovat oikeudekseen jätellä kärryjä minne huvittaa. Se ei suoranaisesti edistä liikenteen sujuvuutta joskus ahtaaksi käyvällä parkkialueella.

  Toinen kärryihin liittyvä toteamus. Vielä suurempi osa kanssaihmistä ei viitsi työntää kärryjä sisäkkäin jonoon katokseen, missä niitä säilytetään. Hollolan Lidlissä tuo katos on rakennuksen seinustalla aivan oven vieressä. Niinpä joskus ruuhkaisempina aikoina on oven edusta sikin sokin mikä mihinkin suuntaan osoittavia kärryjä. Ei helvetti vaadi isoa viitseliäisyyttä, jos työntää kärryn oikealle paikalleen. Eikä edes voimia. Eikä aikaakaan montaa sekuntia. Kele!

  Pieniä asioita, sanoo joku. Niinpä, mutta pienistä asioista, etc! Hitto tästä maailmasta mitään tule, kun on aina porukkaa, jolle sovitut toimintamallit ja hyväksyttävä käytös ovat silkkaa sanahelinää.

  Nyt on mieli keventynyt. En kyllä ymmärrä ihmisiä, jotka aina valittavat. Toteaminen ajaa saman asian. Sanoo ensimmäisen kiven nakkaaja, vaikkei pitäisi. 

MITÄS KUULUU?

  "Hyvvee tätä vuotta! Mitäs kuuluu Peppe?"

  "Mitäs tässä. Ei kummempoo. Paihti nettä lonkkia särköö."

  "No voe voe. Mikäs niissä?"

  "Vissiinkii nivelrikkoo. Joo, ja harteita vihloo kans."

  "Onks niissäi se nivelrikko?"

  "Sitä eppäelen. Noeta peukalohankoja jomottaa samate. Nivelrikkoo se on niissä ainnai on."

  "No ootko liäkärille meinanna männä?"

  "Pittää huomenissa soittoo aikavarraukseen. Ai nii, olj unehtua. Oikee polovi ei meinoo pittee. Välillä muljahtelloo, hyvä jottei lähe alta. Vaikka pijän siinä sellasta tukijuttua. Se ei kyllä oo nivelrikkoo."

  "No eiku jatkova vuan. Hyvä, jottei siulle oo sen kummempia vaevoja siunautuna!"

  Niinpä. Lonkat ja hartiat ovat oireilleet syksystä asti. Ja yht'äkkiä syyskuussa huomasin, että olen tullut niin kömpelöksi, että en meinaa saada sukkia tai kenkiä jalkaan kuin istualtaan. Ajattelin, että liikunnan puutetta se on, ja että eiköhän parane, kun Hollolaan muutetaan, jokapäiväiseksi lenkkeily tulee. Mutta paskan marjat! Pahentunut on kipu. Olen välillä ottanut viikon kuurin lihassärkylääkettä. Se auttaa jonkin verran. Joulun aikaan napsin kuurin Hilpan viime elokuussa selkäsärkyyn saamaa reseptilääkettä. Pakkauksessa lukee "niverikkokipuun". Hilpalle viikon kuuri sitä ja jotain lihaksia rauhoittavaa tehosi niin, että ei ole sen koommin selkä vaivannut. Minulle ei tuunnu tepsivän. Tai tepsii, kun tabuja napsii, mutta kipu palaa, kun lopettaa. Paras tosiaan käydä lääkärillä. En halua kipulääkkeiden varassa jatkuvasti olla. Enkä ainakaan  syödä enempää minulle määräämättömiä lääkkeitä. Siis määrättömästi syödä määräämättömiä. 

  Lenkkeilyä lonkat ja hartiat eivät ole estäneet. Kumma kyllä, ne vaivaavat eniten yöisin. Kun sängyssä aamuyöllä yrittää kääntää kylkeä, on kuin puukolla pistettäisiin. Tuo polvi sen sijaan on ikävämpi juttu. Varsinkin ylä- ja alamäissä siihen sattuu. Polvi ei ole tietääkseni missään vaiheessa linksahtanut. Eli niukahtanut. Se on lisäksi oikea. Vasen polvi on joskus vihoitellut, koska siitä meni nivelsiteet räyhäkkäästi joskus 1990-luvun alkupuolella. Se tapahtuma muuten lopetti sulkapalloharrastuksen. Nyt riittää vaivoista vaikerrus. 

  Lunta on satanut yli kymmenen senttiä. Puolitoista tuntia kolailin aamulla. Polvi vähän... Enpä sanokkaan, kun tuli kehuttua. Pakkaslunta, mukavaa hyötyliikuntaa. Paitsi po.... Turpa kiinni Peppe!

  Talvisen näköistä on Keinokartanontiellä.

  Nyt varmaan alkavat ajamaan latuja. Hiihtämään olisi mukava päästä. Enkä arvuuttele polven suhtautumista sivakointiin. Kokeilemalla se selviää. 

  Huomenna korjataan joulu pois, siivotaan huusholli. Saattaa pölyä, roskaa, vaikka mitä, löytyä, kun paikalla on ollut porukkaa normaalia enemmän. 

  Vuosi jatkuu odotellen. Joku meteorologi povaili, että tammikuusta tulee talvisin miesmuistiin. Ihan saletti olen, että ei tule. Jopa minä muistan niin kovia talvia, että ei nyt tule. Tai voi tulla. Mutta aika ihme se olisi. 

  En talvisodan lämpötiloja tietysti kaipaa. Mutta jos tulisi edes ankarin tammikuu nuorimiesmuistiin, niin se teksi eetvarttia jäille. Helmikuussa päästäisiin saareen ja jäille hiihtelemään. 

  Ei tässä muuta. Kuva kuitenkin partsilta takapihalle:

  Ja runonpätkä. Tuosta kuurista mieleen tuli:

  Kuuria määrää kurikuuria,

  tuo paaria pian paaria   

VUODEN ALOITUKSEN RÖNSYJÄ

  Vuosi vaihtui nukkuessa. Eli ei kovin dramaattinen tapahtuma. Tosin olin muutaman kerran hereillä, kun pommit paukkuivat ärhäkästi. En katsonut kelloa, mutta varmaan se oli puolen yön aikoihin. 

  Illalla ja yöllä oli satanut jokusen sentin märkää lunta, joten vuosi alkoi tunnin lumitöillä. Samalla mietin, että mikä vuosi meillä nyt olisi, jos evoluutio olisi valinnut hieman eri polun, ja ihmisellä olisi vain kahdeksan sormea. Silloin olisi käytössä tietysti oktaalijärjestelmä desimaalijärjestelmän tilalla. Eihän asia selvinnyt lunta kolaamalla. Piti sisällä googlettaa. Meillä olisi alkanut oktaalijärjestelmän vuosi 3745. 

  Mietin myös, että jos on olemassa joku korkeampi voima, joka viitoittaa evoluution kulkua, niin olisiko hän ollut ensin kahdeksan sormen kannalla, mutta vaihtanut kuitenkin luvun kymmeneen. Tätä teoriaa puolustaa yhden sormen nimi: nimetön. 

  Jos kahdeksansormisiksi olisimme kehittyneet, niin missä sormessa vihkisormusta pitäisimme. Keskarissa ehkä. Mutta silloin keskarin näytön voisi tulkita avioliiton tai kihlautumisen osoitukseksi. 

  Jos evoluutio olisi pienissäkin asioissa kulkenut eri tavalla, olisimme erilaisia, vaikka sitä emme tiedostaisi. Jos olisimme kahdeksansormisia, niin meistä ei olisi lainkaan outoa, että 10 onkin 12. Eikä se, että vuodessa on 555 päivää, 14 kuukautta, kuukaudessa 36 tai 37 päivää, päivässä 30 tuntia, tunnissa 74 minuuttia, etc.

  No, turhanpäiväistä spekulointia tämä on. Jos meillä oikeasti olisi kahdeksan sormea ja alun alkaen oktaalijärjestelmä, niin symbolit olisivat jotain ihan muuta kuin desimaalijärjestelmän numeroita. 

  Mitä tästä opimme? Sen ainakin, että vuoden ensimmäisenä aamuna ei kannata ryhtyä pohdiskelemaan erilaisia lukujärjestelmiä.

  Eilisiltana, kun pauketta alkoi kuuden jälkeen kuulua, halusi Iiris lähteä ulos katsomaan ilotulitteita. Lähdimme joskus kahdeksan maissa dallailemaan lumisateeseen. Kaunis oli maisema. Siellä täällä näkyi ilotulitteita taivaalla, kuului pauketta. Iiristä alkoi pelottaa. Hän ei tykännyt lainkaan, vaikka ei ihan lähellä yhtään pommia paukahtanut. Joni sai moneen kertaan selvittää, että eivät ne meidän päällemme lennä, pommit pahki porhalla. 

  Laitan yhden kuvan iltakävelyltä. Se on, aivan varmasti, näin ehdottoman totuuden ja täydellisen rehellisyyden aikana, juuri sellainen kuin miltä ulkona näytti, eikä missään nimessä manipuloitu.

  Iiris tokaisi päivänä erään, että Peppe-papalla on paljon kameria. Olen kasannut hyllylle vuosien varrelta kertyneitä filmikameroita, kolme perittyä tai muualta saatua vanhaa laitetta, ja jokusen digikameran. Eli ne on kameria.

  Iiriksen piti päästä tietysti niitä kameria räpläämään. Kohta tytölle pitää hankkia oma. Tai ehkä hän saa puhelimen, kun menee ensi syksynä kouluun? Sillä pääsee kuvailemaan. En kyllä osaa sanoa. En tiedä, millainen kanta asiaan Annalla ja Jonilla on. Olkoon millainen tahansa, en mene siihen puuttumaan. 

  Täällä on nyt hiljaista. Porukka lähti hiihtämään. Tuohon lähelle pelloille menivät. Iiris uusilla suksillaan, Joni minun, Anna Hilpan hiihtimillä. Hilppa lähti mukaan katsomaan. Liisa nukkuu partsilla, minä jäin itkuhälyttimen kera tisuriin. Minulla on liki tunnin lumityöt ja reilun tunnin sauvakävely jo tänään tehtyinä, joten jäin mieluusti kirjoittamaan. 

  Huomenna lähtee perhe Tiilikainen Espooseen. Se tietää sitä, että meillä voi kulkea kompastumatta. Ja meillä on hiljaista. Ja kohta meille tulee ikävä kompasteluja ja hälinää. Mutta kyllä hetki menee hiljaisuudesta nauttiessa. 

  Hyvää alkanutta vuotta vaan. Ja älkää hetkeäkään epäilkö, että alla oleva kuva olisi muka manipuloitu!

LOPPU LÄHESTYY

  Loppu lähestyy. Onneksi, tällä tietoa, vain vuoden loppu. Lopullisesta lopusta ei ole tietoa. Siis maailmanlopusta. Siis minulla. Joillain muilla on. Tällainen "totuus" löytyi netistä osoitteesta https://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.php:

  Viralliset maailmanloppulaskurit näyttävät reaaliajassa sekunnin tarkkuudella, paljonko on jäljellä! Nythän tiedämme jo aivan täydellisellä ehdottomalla varmuudella mm. ylöstempauksen viimeisen mahdollisen takarajan, sekä myöskin tuhatvuotiskauden alkamisen varman takarajan, jonka jokainen voi laskea päivästä 14.5.1948 alkaen (Israelin itsenäistyminen). Sana ja Ylistys Keskuksen mukaan varma takaraja on vuosi 2023, ja sen täytyy olla viimeinen mahdollinen päivä koska heillä varmasti on totuus tiedossa. Todennäköisesti tempaus vielä tarkentuu aina vuoteen 2070 koska sukupolven suurin mahdollinen pituus on katsottu 120 vuodeksi ja yliaikaa on jo laskettu olleen 2 vuotta eli 1948 + 122 = 2070.  

  Jokaisen uskovaisen velvollisuus on herkeämättä tarkkailla kaikkein luotettavimman tuntuisten profeettojen webbisivuja ja luotettavan tuntuisia keskustelupalstoja!

  Pakko tunnustaa, että vaikka kuinka vakuuttava julistus tuo onkin, niin minen ymmärtäny yhtään! Ylöstempauksen? varma takaraja on vuosi 2023? Aika lavea ennuste, kun se kerran pystytään ennustamaan sekunnin tarkkuudella. Sitä paitsi se tarkentuu aina vuoteen 2070 asti!?!? Jos on maailman ymmärtäminen joskus vaikeaa, niin on maailmalopun ymmärtäminenkin!

  Toivotaan, että maailmanlopun profetiat ja profeetat ovat aivan hakoteillä. Ja niin ne ovatkin. Lisätään toiveeseen, että ilmeisempi maailmanlopun aiheuttaja, ihminen, pysyy järjissään. Ei tässä omasta nahasta tarvitse enää huolta kantaa, mutta näiden lapsosten soisi kokevan pitkän elämän säällisissä oloissa.

  Erikoinen vuosi on päättymässä. Koronapandemia on pitänyt siitä huolen. Jos asiaa Lehkosen eläkeläispienperheen vinkkelistä asiaa tarkastelee, ei kovin mullistavaa vaikutusta kuitenkaan ole koronalla ollut. Pieniä rutiinimuutoksia, pieniä harmeja, ei mitään kohtuutonta. Pakko olla iloinen ja kiitollinen siitä, että olemme olleet onnekkaita ihmisiä onnekkaassa maassa. "Maassa, missä kuitenkin kaikki on päin persettä ja kaikki on hallituksen vika", sanoo oppositio. Varsinkin suurin oppositiopuolue. Ei ihme, että sen kannattajilta suoltuu vaikka mitä someen. Niin käy, kun usko "mestareihin" on luja, ja kun lähdekriittisyys on jotain juomaveden pullotukseen liittyvää. 

  Pommimyynti näyttää olevan käynnissä. Monet kaupungit ovat peruneet ilotulitukset. Syynä tietysti kokoontumisrajoitukset. Kannattaisi perua myös yksityiset paukuttelut. Vaikka kymmeneksi vuodeksi, alkuun. 

  Tänään on sateinen ilma. Aamulla tuli lunta, mutta se muuttui päivemmällä räntävoittoiseksi. Nyt piiskaa kunnon "jalkarättejä". Ehdittiin ennen pahinta sadetta käydä ulkona. Iiris pääsi kokeilemaan uusia suksiaan.

  Hyvin suihki suksi. Eihän nää ekat sukset tytölle ole! Liisa sai hetken keinua ennen kuin hän vetäytyi vaunuihin nokosille. 

  Mietisken tässä, lähtisinkö kolaamaan lumia? En taida, kun koko ajan tulee lisää. Toisaalta pian on märkää lunta niin kosolti, että sen poistaminen on työlästä. Kumpi ompi parempi, pusu vaiko paakkelssi? Kolata myöhemmin kerralla, vai kolata nyt ja muutaman tunnin päästä uudestaan? Isoja kysymyksiä muitten ihmismieltä askarruttavien pulmien lisäksi. Ei onneksi sentään maailmanlopunkysymys. Jään sitä ratkomaan. Kolausongelmaa. Maailmanloppua on mukavampi pohtia Maailmanlopun ravintolan baaritiskillä pangalaktinen kurlauspommin käden ulottuvilla.