OVI HEILUU

   Tuulikaapin sisäovi on paikoilllaan. Eilen sen hain Bauhausista, kuskasin sieltä lainatulla peräkärryllä vanhan jäteasemalle. En eilen viitsinyt oven asentamiseen alkaa, koska oli jo iltapäivä pitkällä. Tänään sitten naplikoin oven ja listat. Eniten duunia oli listoituksessa. Se kun ei vanhaan aukkoon ovea laitettaessa ikinä ole aivan yksiselkoista. No, siellä ne nyt on. Huomenna käyn vielä ostamassa rakennusliimaa, liimaan kynnyksen, niin ei tarvitse sitä propata. 

  Tuo oven päällä kulkeva piuha jos teitä ihmetyttää, niin se on tietokoneelle menevä kaapeli. Reititin on olohuoneessa, tietokone meikäläisen omassa valtakunnassa, Eihän se kaunis ole. Ei, vaikka katsojan silmä millainen olisi. Tai no, voi niinkin vinksahtaneita silmiä olla. Kaikkea tässä maailmoista parhaassa löytyy. Kuten kasvava joukko Perussuomalaisten kannattajiakin. 

  Trumpilla ei taida ihan putkeen mennä, mutta Suomessa Persut petraa juoksuaan. Syitä en jaksa miettiä. Enemmän arveluttavat seuraukset. Tämä poliitikasta. Ja oviasennuksesta.

  Hämäriä päiviä tässä kulutetaan. Koronauutisia ainakin kerran päivässä katsellaan tai kuunnellaan. Ei tämä hyvältä näytä. Toivoa sopii, että laajasti käyttöön otetut rajoitukset purevat. 

  Perhe Tiikaisen piti tulla viikon kuluttua käymään. Voi olla, että tulevat kuitenkin vasta jouluna. Jos koronatilanne sen sallii. Ja kyllä sallii. Pienen perhepiirin joulun. Iiiristä on jo varoiteltu, että joulupukki ei näissä olosuhteissa pääse muuta kuin tuomaan lahjat ovelle. Tyttöhän ymmärtää. 

  Yksi on kuitenkin joukosta poissa, jouluaattona. Tai siis toinen, pukin lisäksi. Äiti-Elina on tähän asti meille jouluksi haettu. Enää se ei onnistu. 

  

  Iiris on valmistautunut jouluun leipomalla pipareita äitinsä kanssa. Hienoja, kuten Annan lähettämistä kuvista näkyy.

  Taitava tyttö. Ja näkee, että hänen kanssaan on jaksettu touhuta. Erikoisesti Joni on antanut taiteellisuudestaan Iirikselle muutakin kuin geenit.

  Iiris innostui kovasti piparileipuroinnista, kertoi Anna. Tyttö oli sanonut, että hän vie pipareitaan naapureillekin maistiaisiksi. Anna oli toppuutellut, että ei korona-aikana oikein voi viedä itse tekemiään pipareita muille.

  "No mummalla ja Peppe-papalle vien ainakin!", oli Iiris täräyttänyt. 

  Tottakai Iiris tuo. Ja me maistetaan. 

  Eilen soittelin muutamalle kaverille. Ihan korona-ajan kuulumisia kyselin. Osa tutuistani on fb-kavereita, heidän tilanteensa paremmin tiedän. Sellaisille, jotka eivät somessa isommin heilu, pitää välillä soitella. Lähestyvää vanhuutta kai, tämäkin.

  Vanhuus siis hiljalleen lähestyy. Pari vuotta sitten tehdyn kyselyn mukaan vanhuuden ajatellaan alkavan 74:n vuoden iässä. Antaapa hiljalleen lähestyä. Ei tässä mihinkään kiire ole. Paitsi kohta päiväkahvin keittoon. 

RAJOITUKSIA JA LUNTA SATAA

  Rajoituksia satelee moniin sairaanhoitopiireihin siihen malliin, että Satakunnasta tulee väliaikaisesti Kymmenkunta. Lahdessa kuudessa koulussa on löytynyt koronaan sairastuneita ja karanteeniin on joutunut paljon porukkaa. Kun aamukasilta vein Hilpan Lidliin, menin itse Tokmanniin (ostamaan valkoisia listanauloja), panin merkille, että aamuvirkut asiakkaat eivät kovin ahkerasti näytä maskeja pitävän. Ajattelevatko, että eihän siellä juuri ketään vielä ole. Ja kuljettavat mahdollisesti viruksen mukanaan kauppaan. Jospa ihmiset pikkuhiljaa uskoisivat olemaan leikkimättä tulella. 

  Vaikka tilanne on vakava, niin aina joku jaksaa valittaa. Rajoitukset vaikeuttavat sitä ja tätä, tuota ja tuota kans, niitä, näitä ja noita. Helvetti, nyt on saatava tuo belsebuubi talttumaan. Nariskaa sitten jälkeen päin, jos sen oikeutetuksi koette. Perkele! 

  Aamulla irrotin tuulikaapin välioven. Pidin etäisyyttä, ennen kaikkea itseeni, että en olisi hermostunut. Ei tosin hermostumisen aihetta juuri ilmaantunut. 

  Oli tarkoitus lähteä hakemaan uusi ovi, lainata Bauhausista kärry, viedä samalla vanha jäteasemalle. Koska lunta on sadellut yöllä ja pitkin aamua, päätin, että en mene. Asumme melkoisen mäen alla, ja minua alkoi arveluttaa, kuinka pääsen kitkarenkailla kärryn kanssa Okeroistentielle? Risteyksessä joutuu aina pysähtymään, jo senkin takia, ettei aitojen takia näe kevyenliikenteen väylää mahdollisesti paahtavia pyöräilijöitä. Paska jutta, jos siihen jää nalkkiin. Pian on perässä auto tai muutama. Sohlaukseksi menisi. Isot tiet eivät arveluta. Ne ovat varmasti suolattuja ja sulia. 

  Siis parempi jättää keskiviikkoon. Keskiviikkoon siksi, että Hollolan jäteasema on auki ma., ke., ja pe. Ei tässä hätää ole; ei sota yhtä ovea kaipaa. 

  Koska oviasennus odotuttaa itseään, kuluu aika kirjojen parissa. Eilen sain loppuun Håkan Nesserin melko uuden, kesällä suomeksi julkaistun teoksen Vasenkätisten seura. Kyllä oli mukava palata lukemaan Van Veterenin pohdintoja. Jotenkin kotoisaa. Viimeinen Van Veteren-sarjan osa Tapaus G - murha menneisyydestä ilmestyi suomeksi 2009, mutta nyt Nesser on jatkanut Vasenkätisten seuran tapahtumien aikana 75 vuotta täyttävän ex-komisarion tarinaa. Mukana on myös toisen, eli Barbadotti-sarjan ruotsalainen Gunnar Barbarotti. Nämä kaksi tapaavat, ruotsalainen poliisi Maardamilaisen eläkeläispoliisin. Eli todellisuus kohtaa kuvitteellisen, sillä Van Veeterenin  Maardam on kuvitteellinen kaupunki tarkemmin määrittelemättömässä pohjoiseurooppalisessa valtiossa. No, kuvitteellisiahan henkilöt ovat joka tapauksessa. 

  Mielestäni Nesser on vertaansa vailla tarinan kuljettajana. Ja Van Veeterenin, monien muidenkin, mietiskelyt ovat herkullista luettavaa. 

  Juoni kirjassa kulkee kohti ennalta-arvattavissa olevaa loppua, loppua, joka ei ollutkaan ennalta-arvattava. Viisisataa sivua, joiden aikana ei aika käy pitkäksi. 

  Ensi vuoden alkupuolella Nesseriltä julkaistaan uusi suomennos, Koston jumalatar. Se on jo kirjastoon tilattu, joten varaus on päällä. Olen listalla sijalla kuusi. 

  Eilen ehdi jo aloittaa Arne Dahlin Sam Berger&Blom-sarjan neljättä kirjaa Vapaus. Jos on puoli vuotta saaressa oma lukunsa, niin on puolensa puolivuotisella kotikaudellakin: Hyvin toimiva Maakuntakirjasto! Toivottavasti eivät joudu tällä kertaa kokonaan kirjastoja sulkemaan. Mutta jos joutuvat, niin mukisematta sen nielen. 

  Vieläpä loppukaneettina totean, että tarkkailen säätilannetta vielä kuitenkin. Jäteasema on kuuteen asti auki, joten jos kotikadultamme lumi ja jää sulaa iltapäivän aikana, niin saatan oven hakea tänään. Vaikka en siihen itsekkään usko. 

EI TULLUT KIRJAILIJAA

   Kaivoin esiin, ihan vaan pölyt pyyhkiäkseni, 1990-luvun alussa kirjoittamani yritelmän. Se on SKIR-niminen scifi-tarina v. 2071 alkavasta matkasta Tau Cetin aurinkokunnnassa sijaitsevalle planeetalle, mistä oltiin saatu jokusia vuosia aiemmin radiosignaaleja. Tuossa kirjoituskoneella naputtelemani käsikirjoitus levällään.

 

  Tarinassa maapallolla ollaan eletty vuosikymmeniä rauhan ja yltäkylläisyyden aikaa. Väkiluku oli saatu pysymään aisoissa, kaikille riitti ravintoa ja vettä. On myös yhteisymmärrystä ja varoja panostaa pitkään avaruusmatkaan. 

  Miehistöön kuuluu yhdeksän henkilöä, kuusi miestä ja kolme naista. He ovat monesta eri maasta: kaksi Englannista, yksi USA:sta, Saksasta, Ranskasta, Ukrainasta, Kiinasta, Itävällasta ja Nepalista. He matkaavat horteessa Tau Cetin aurinkokuntaan puolella valonnopeudella 25 vuotta. Aluksen nimi oli, kuinkas muuten, FEIDIPPES.

  Muistan alkaneeni kirjoittaa Fermin paradoksin innoittamana. Melkoisen naiivi juttu tuo yritelmä on, näin jälkikäteen ajatellen. Kun tarinaa kirjoitin, ei ollut käytössä tietokonetta, ei Googlea. Ensin ajattelin sijoittaa matkakohteen Alfa Centaurin tienoille. Sitten tuumin, että se on liian lähellä, eikä siten tunnu uskottavalta. No, on aikojen saatossa älyllistä ja vähemmän älyllistä elämää kuviteltu omaan aurinkokuntaammekin. 

  Tietokirjoista löysin sitten Tau Cetin, valitsin kohteekseni. Ei minulla ollut tietoa siitä, onko tähdellä planeettoja, saatikka elinkelpoiset olosuhteen omaavia planeettoja. Eipä kai ole nykytiedonkaan mukaan yhtään varmistettua. Oletettuja on lienee viisi, joista yksi mahdollinen eksoplaneetta. Huomasin muuten äsken, että ensimmäinen eksoplaneetta havaittiin samoihin aikoihin, kun tarinaa kirjoittelin. Vuonna 2019 niitä oltiin havaittu jo 4023. 

  Tarinassani olen ottanut lähtökohdaksi ruusuisen tulevaisuuden, jossa ihmiskunta on pystynyt sopimaan erimielisyytensä ja asumaan vuosikymmeniä yltäkylläisyydessä. Ilmastonmuutoksesta ei yleisesti 1990-luvun alussa puhuttu, joten sen ole pystynyt kevyesti ohittamaan.

  Matka Tau Cetiin aurinkokuntta ja SKIR planeetalle sujuu onnellisissa merkeissä. Samoin laskeutuminen planeetalle. Miehistö oli miettinyt matkakohteelleen nimeä, pääsemättä yksimielisyyteen. Kun he myöhemmin tutustuvat planeetan väestöön, oppivat niiden kieltä, selviää, että ne kutsuvat sitä nimellä Skir. Siitäpä sitten nimi koko kirjalle. 

  Kaiken kaikkiaan helvetin vähillä faktatiedoilla tuon kirjan kirjoitin. Naputtelin sen joskus 2005 tietokoneelle. Huomasin jo silloin paljon virheitä ja epäloogisuuksia, mutta tiedostossani tarina on jokseenkin alkuperäisessä asussa. Kuitenkin tärkeää tarinassani on se, mitä Skirillä tapahtuu kahden vieraan elämänmuodon kohdattua. Ja kuuluuhan tarinaan mystinen kosminen voima, joka on kahden älyllisen olomuodon kohtaamisen vaivihkaa järjestänyt. Tuosta puolesta en tässä ryhdy enempää kertomaan. Tiijä vaikka päivittäisin tarinan. Melko erilainen, mutta melko samanlainen, siitä tulisi. 

  Aikanaan lähetin käsikirjoituksen kahdelle kustantajalle. Se palautettiin kohteliain sanakääntein. Ei ollut kummallakaan käyttöä tällä hetkellä tuollaiselle kirjoitukselle. Läpi paistoi tietysti, että ei koskaan.

Ei siis tullut minusta kirjailijaa. Tuli vain blogeja naputteleva paskanjauhaja, joka karjuu rallejaan, ja raapii pallejaan, kunnes nuppi tutisee ja hampaaton suu mutisee: Se oli pojat miehen elämää, ei sen elämää. Minkä sille voi, jos sellaiseksi luoja miehen loi.  

  Aamulenkillä aamunkoi värjäsi taivaanrannan. Liekö kajastus Tau Cetin suunnalla?

MASKED ASCETIC

  Korona jyllää voimalla. Monissa maakunnissa on otettu jyrkkiä toimenpiteitä käyttöön, annettu vakavia suosituksia. Hallitus miettii jo valmiuslain käyttöönottoa. Päijät-Hämeessäkin ollaan koronan leviämisvaiheessa. Jokohan ihmiset taas uskovat, että tämä ei ole leikkiä? Ottakaa kiinni niskastanne, nuoret, nuoret aikuiset, keski-ikäiset, vanhukset. 

  Maskeja näkee täällä Hollolassa kaupoissa melko monella. Vielä useammalla soisi näkevänsä. Maskihan ei juuri suojaa pitäjäänsä, mutta suojaa tartuttamasta muita. Kukaan, paitsi äskettäin testattu, tai taudin jo läpikäynyt (eikä hänkään täysin varmasti), voi sanoa, että ei kanna virusta. Eikö silloin ole kanssaihmisten aliarvioimista, halveksimista, asettaa heidät mahdolliseen tartuntavaaraan? Kuinka moni tekee sellaista tahallaan? Erittäin harva. tuskin kukaan, ainakaan Suomessa. Kuinka moni tekee sellaista tietämättään? Aika moni, luulen. Kuinka moni tekee sellaista välinpitämättömyyttään. Aika moni, valitettavasti. Kuinka moni tekee sellaista siksi, että maskin käyttö on hänelle terveydellisistä syistä mahdotonta, tai ainakin hankalaa? Varmasti jokusia on. Siitä olen saletti, että maskittomien asiakkaiden määrä on huomattavasti suurempi kuin tartuttamattomien ja terveydellisistä syistä maskittomien yhteensä. 

  Noudattakaa nyt, taas, viimeinkin, määräyksiä, ohjeita ja suosituksia. Ollaan jatkossakin Euroopan turvallisin maa tässäkin suhteessa. Nyt kannataa olla Masked Ascetic!

 Eilen kiiri suru-uutinen urheilun ystävien korviin: Diego Maradona on poistunut! Eittämättä yksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista, yksi kaikkien aikojen urheilijoista myös. Vaikka minun listallani hän ei koskaan ole ykkösenä ollutkaan, niin aivan kärjessä tietenkin. Nyt kun muistelen, niin vuosia sitten kirjoitin blogin kymmestä mielestäni parhaasta jalkapalloilijasta, ja unohdin Maradonan pois! Melkoinen lapsus. Virhe, joka ei ole mitenkään anteeksi annettavissa. 

  Vaikka suhteeni penkkiurheiluun on vuosin virrassa muuttunut lähes patologisesta jalkapallon arvokisojen ja olympialaisten satunnaiseen seuraamiseen, niin jalkapalloilijalistani ykkösen osaan vielä kertoa: Pelé. Vasta hänen uransa loppupuolella minusta tuli jalkapallofani (mm. Englannin mm-kisat 1966 jäivät vielä katsomatta). 1970 kisat tuli jo tarkkaan katseltua. Pelé ei varmasti ollut Meksikossa huippiaikojensa vireessä, mutta vaikutuksen hän minuun teki. Ja neljä maalia. Kyllä miehen tilastot ovat melkoiset: 822:ssa virallisissa ottelussa lähes maali/matsi, kun ystävyys- ja näytösottelua lasketaan mukaan (1282), on tulos hieman yli maali/matsi. Noihin lukuihin taitaa olla nykypäivän haastajilla melkoisesti matkaa. 

  Suosituin ja harrastetuin urheilulaji herättää aina suuria tunteita. Hyviä ja huonoja seuraamuksia liittyy tunteisiin. Korona-aikana stadionit ovat olleet joko tyhjiä tai lähes tyhjiä. Kunhan pandemia hellittää, täyttyvät katsomot, hysteria ja fanattisuus palaa. Kunpa kannattajat muistaisivat, että eivät heidän idolinsa mitään loanheittoa, rasismia, väkivaltaa kannata, eivät niihin kannusta. 

  Tänään jäi aamulenkki väliin. Aamulla sateli, joten tätä blogia kirjoittelin. Nyt ollaan jo käyty Lidlissä. Torstain tarjoukset saavat aikaan sen, että heti kahdeksalta oli väkeä aika tavalla. Ylimalkaisen ja epävirallisen havainnon mukaan maskeja käytti noin 75 %:a asiakkaista. Parempi luku kuin koskaan. Tosin en ole juuri viime aikoina Lidlissä käynyt. Hilppa tekee ostokset, minä odotan autossa. Mitäs suotta kuormittamaan rajallisia tiloja. Olen kuitenkin epävirallista maskitilastoa pitänyt parkkipaiklta käsin. Tai silmin, itse asiassa. Tänään oli minunkin mentävä, koska ostin itselleni vaatetavaraa. 

  Huomion kaupassa, että melko tasapuolisesti oli maskeja kaikilla ikäryhmillä. Se on hyvä. Sanoma on mennyt perille ikään katsomatta. Kunhan vain menisi kaikista ikäryhmistä kaikille. 

  

  Nyt pitää mennä parturiin. Se on lähellä, tästä on matkaa alle viisi metriä. Parturikin on tuttua tutumpi. Sikäli, kun kukaan itseään tuntemaan pystyy. 

  Loppuun joskus Piskolasta lainaamistani valokuva-albumeista skannattu kuva. En tunnista kuvasta ketään, en myöskään paikkaa, missä se on otettu. Kuvausvuosikin on arvoitus, mutta oletan, että 1950-luvun taitteen jommalla kummalla puolella. Oliskohan joku talkooporukka? Tiijä häntä, mutta koronasta ei ollut tietoakaan. 

⛅🚶🎧☁⛆ ☂

  Tämän vuodenajan vitsaus: vaikka mikään ennuste ei povaa sadetta, pieniä kuuroja suissuaa lähes aina aamuisin. En minä valita. Mutta tuollainen epätarkkuus huonontaa mahdollisuuttani valita. Valita, lähdenkö vai en. Mutta kuten sanoin, en valita. Voin aina valita, vaikka saatujen tietojen pohjalta se ei ole helppoa. Lähden lenkille normaaliin tapaan, vaikka saatan kastua. Tänä aamuna puolentoista tunnin aikana sain niskaani viisi pientä kuuroa. Kolme tuli vetenä, yksi räntänä, ja yksi harvoina lumihiutaleina. Eipä ollut yksitoikkoista. 

  Eilen Yle viisaudessaan kyseli turkulaisilta, vaikuttaako Viking Linen jo toinen karilleajo halukkuuteen matkustaa laivalla. Mikäli Yle laajentaa otantaa ja kysyy minulta, vastaan, että ei vaikuta. Olen yhtä haluton matkustamaan kuin ennenkin. 

  Nyt tiedän, mikä on oikea pitkä perjantai. Power (luultavasti muutkin firmat) ilmoitti, että Black Friday alkaa jo keskiviikkona. Pistivät pääsiäistä paremmaksi.  

  Trumpin hallinto on valmis aloittamaan vallanvaihtoprosessin. Trump ei ole kuitenkaan hyväksynyt vaalitulosta. Eikä kai ikinä tule hyväksymään. Onneksi karavaani taitaa kulkea, vaikka alfauros haukkuu.

 Eilen kävimme Bauhausissa ostamassa tuulikaapin välioven karmeineen + vuorilistat. Sovin, että käyn ensi maanantaina hakemassa ostokset. Liikkeestä saa peräkärryn lainaksi veloituksetta kolmeksi tunniksi. Irrotan nykyisen oven ensi, ajan Bauhausiin, tuon uuden kotiin, vien vanhan jäteasemalle, palautan kärryn. Aika riittää mainiosti. Sitä paitsi ystävällinen myyjä kertoi, että kolmen tunnin aikarajan tulkinta melko väljä. Hyvä niin. Ei tarvitse tutuilta lainaan kärryä kysellä, saatikka jostain vuokrata. 

  Jos ihmettelette, miksi ostin oven eilen, haen sen vasta viikon kuluttua, niin vastaaan: Nyt on asia päätetty, hankinta tehty, joten päätös on peruuttamaton. Kun viikon valmistaudun henkisesti tehtävään, sujuu se kaiken todennäköisyyden mukaan juohevasti. Minulla kun on mahdollisuus asioita tehdä haluamallani tavalla, päättämälläni aikataululla, niin miksen niin tekisi?

  Jouluaattoon on kuukausi aikaa. Eli kun Black Friday-sutsutuksesta selvitään, alkaa joulumainonta täyspainoisesti. Joulumainonta siirtyy kivuttomsti ja suorana jatkumona ale-kampanjointiin. Joulu-alen jälkeen alkaa talvivaatteitten alennusmyynti yht'aikaa kesävaateuutuuksien tarjonnan kanssa. Eli maailma jatkaa menoaan, kulkee ajallaan, korona kulkee tavallaan. 

  Kyllä kai rokotuksia aletaan ensivuoden puolella antamaan. Aikaa tosin kuluu, ennen kuin maskit saa laittaa laatikkoon. Ehkä kesällä jo voi vapaammin liikuskella. Muutama vierailu kotimaassa on listalla, kunhan tilanne sen sallii. 

  Kesään on aikaa. Aika kuluu painollaan jouluu, uuteen vuoteen. Kun päivä pitenee, alkaa mieli palaa saareen. Helmikuu, maaliskuu, huhtikuu. Toivottavasti jäät ja kelit sallivat muutaman reissun, mahdollistavat suksien mukaan oton. Tiedän kokemuksesta, että tammikuussa alan kysellä Hanelilta ja muilta asiaa tuntevilta olosuhteista. Ja näen jo mielessäni piippujen savupatsaat, tunnen niitten hajun. Melkein tunnen sen jo kuvasta (maaliskuu 2013).

  Kesää odotelleessa paluu kesään 1992, tai 1993. Ketä lie nuo partasuut Kevonsuun parvekkeella? Ja mistä päähän ilmestyneet, ja miksi, Sypin hatut? Ensimmäiseen osaan vastata, toiseen en.

W.R.P. HOPE & ELI

  Trumpin kööri on pistänyt uuden vaihteen silmään. Kun oikeusjutut vaalivilpeistä eivät ota tuulta alleen, väitää  Rudy Giulianin tiimi, että Yhdysvaltain vaalit väärensi Venezuelan, Kuuban ja ehkä Kiinankin rahoittama suuri salaliitto (HS 20.11.2020). Salaliitot kehiin! Vaikeaa kuvitella, että Suomessa voisi tämänkaltaista tapahtua.Vaikka mistäs sen tietää? 

  Peppe Lehkosen yhden miehen tiimi puolestaan esittää ehdotuksen ja tulevaisuudenkuvan. Koska Trump on pian työtön, vaimoton, rahaton, ja ehkä vankilassakin, eikä kykene maksamaan palkkaa Rudy Giulianille, kannattaa hänen ryhtyä tämän kanssa kirjoittamaan. He voisivat kirjoittaa salanimella W.R.P. Hope & Eli (anagrammi nimestä Whopper & Lie). Tyylilajina fiktiivinen proosa, tai ehkä fantasia. Jospa jokunen lantti kertyisi velallisille maksattavaksi.

  Latasin Spotify'ltä soittolistan This is Neil Young. Sen olen nyt lenkeilläni kuunnellut. Reilut viisikymmentä Niilon tunnettua biisiä. Painopiste on miehen uran alkupuolen kappaleissa. 2000-luvulta jokunen on sentään mukaan mahtunut. Kokeiluvuodet puuttuvat, ehkä perustellusti, ainakin odotettavasti, tyystin, eikä esim. loistavalta albumilta Ragged Glory ole yhtään kappaletta. En tiedä, onko lista laadittu latausten tai kuuntelukertojen perusteella, vai jonkun/joidenkin valitsemana. Niin tai näin, kyllä siitä kuvan miehen tuotannosta saa, mutta ei kokonaiskuvaa. Niilo on nimittäin paljon muutakin, kuin suurimmat hittinsä. 

  Niilo korvissani aamulla tallatessani muistelin kolmea näkemääni konserttia. Kaikki olivat hienoja elämyksiä. Ensimmäisen, 1.7.2001 Helsingissä, Hartwall Areenalla Crazy Horsen kanssa pidetyn muistan myös kahdesta muusta kuin musiikillisesta syystä. Usmuutimme Helsinkiin pitkin moottoritietä, Hilppa, Anna ja minä. Oli olevinaan kiire, ja sain ylinopeussakot. Itse tapahtumassa istui takanamme noin kolmekymppinen herrasmies puku päällä, ja oli ympäripäissään. Jotain örinää aluksi miehen suusta kuului, sitten hän nukahti. Tauolla kentlemanni heräsi, poistui, eikä häntä toisella puoliskolla enää näkynyt. Mikä järki tulla tilaisuuteen läskit silmillä? No, voi kai sentää kehua olleensa, vaikka ei mitään muistakkaan. Kuten Junnun laulussa. 

  Toinen konsertti oli myös Hartwall Areenalla, 7.8.2008. Siellä olimme kokoonpanolla Anna, Joni, Hilppa & minä. Niilolla oli kumppaneinaan kiertuetta varten kasattu kokoonpano. Musiikki oli tietysti hieman rauhallismpaa, akustisempaa, kuin Crazy Horsen kanssa. Muistan, kuinka konsertin alusta saakka joku mies mylvi joka kappaleen jälkeen "OLD MAN, OLD MAN" Ja saihan hän toivomansa aikanaan. Itselleni mieliinpainuvimmat olivat "Cortez The Killer" ja encorena esitetty "A Day in The Life". 

  Kolmas live-tapaaminen oli 5.8.2013 Kaisaniemessa. Olimme siellä taas Annan kanssa. Tuosta tilaisuudeSta teki merkittävän se, että siEllä tapasin Rohusen Matin naamakkain ensi kertaa sitten 1970-luvun alkupuolen. Jo oli aikakin. Konsertissa oli lämppärinä J. Karjalainen, ja Mennyt mies kuulosti tosi hyvältä. Ei ihme, niin se onkin. Pääesiintyjä, Niilo & Crazy Horse, soitti kovaa. Muista, kuinka takana joku puolihumalainen huusi täyttä kurkkua, sormi pystyssä "POWER FINGER, POWER FINGER!!!", kun bändi soitti biisiä Powderfinger. Konsertissa kuultiin vanhaa ja uutta, eli monta biisiä albumilta Psychedelic Pill. 

  Kahdesta ensimmäisestä konsertista minulla ei ole yhtään kuvaa, mutta viimeisestä löytyi tasan yksi:

  Ehkä, jos Niilo ja minä jaksamme, kohtaamme vielä kerran. 

JALAT TUKEVASTI ILMASSA

   Aamulla oli pikkupakkanen, vähän lunta nurmikoilla. Vein auton huoltoon kahdeksaksi, jatkoin matkaa sauvoilla varustautuneena. Lunta alkoi hiljalleen sadella. Oli myös isoja lätäköitä lenkkireiteillä, väisteltäväksi asti. Illalla ja yöllä on varmaan satanut vettä kunnolla. Mutta oli matkalla kuiviakin osuuksia.

Ja mukavat näkymät Tilkille myös.

  Kun loppumatkan kuljin pitkin jalkakäytäviä, olin viittä vaille ottaa kunnon turpanuuskut. Lähdin ylittämään risteystä suojatietä pitkin, ja vilkaisin olkani yli varmistaakseni, ettei takaa ollut autoa kääntymässä oikealle. Samalla vasemman jalan pito petti, se lähti altani. Olin hetken molemmat jalat tukevasti ilmassa, vasen sojotti takavasemmalle, oikea etuoikealle. Olin kaatumassa eteenpäin, keskelle ristetystä. Sain tällättyä oikean sauvan ottamaan vastaan liikettä. Sauva piti! Sattui vissiin sulaan kohtaan. Koska minulla on pumppusauvat, antoi se kolmisenkymmentä senttiä periksi. Vartalo kääntyi mukana, mutta kuin ihmeen kaupalla pysyin pystyssä. Olisinpa nähnyt itseni! 

  Tuosta selvittiin sydämentykytyksellä. Olisi voinut sattua ikävästikin. Kyllä immeinen on pösilö. Aamulla mietin, että laitanko nastakengät jalkaan. 

  "Paskat", ajattelin. "Ne on tuolla komeron perillä. Ei siellä kuitenkaan niin liukasta ole." 

  Kohta kaivan, kele, nastakenkät esiin, enkä ujostele niitä jalkoihin laittaa, jos pienikin mahdollisuus liukkauteen on olemassa. Amen. 

  Nyt (10:07) paistaa aurinko. Toivottavasti paistaa päivemmälläkin. Auto pitää muutaman tunnin kuluttua hakea. Samalla voisi kävellä Hilpan kanssa pienen lenkin. Ei tonnin stifloilla, vaan nastakengillä. 

  Kuusi jaksoa White wall'ista ollaan katsottu. Tänään edessä ratkaisun aika, kaksi viimeistä. Luulen, että Yle ja Svt saavat sarjaa kaupaksi maailmalle. Puitteet ovat eksoottiset, juoni ihan hyvä. Loppuratkaisua näkemättä tulee mieleen Arthur C. Clarce'n sanat, kutakuinkin tällaiset: "Jos ihminen ei joitain (esinettä) ymmärrä, niin hän rikkoo sen." Tietysti Clarke'n 2001 - Avaruusseikkailu ja sen alussa kuusta löytynyt monoliitti palautui myös mieleen. Samoin, oliko se  2010: Avaruusodysseiassa vai Odysseia 2061:ssä, löytynyt jättiläistimantti, joka ristittiin Lucy'ksi Beatlesin biisin Lucy in the Sky whit Diamonts mukaan. No löysiä samaistuksia nuo olivat. Eivät edes samaistuksia. Tulipa vaan mieleen. Ja mieleen tuli myös, että taitaa olla aika kerrata Sir Arthurin tuotantoa. 

  Tänään ei ole pitsaperjantai. Eikä Black Friday, vaikka muutamat firmat sellaisia mainoksia jakavatkin. Ei ole Black Friday meillä viikon kuluttuakaan. Jos ei ole valkeakaan. Ennustusten mukaan. Siis ei ole pitsaperjantai, vaan on hirvijauhelihasta Hilpan loihtimien lihapullien perjantai. Pottumussilla ja puolukkahillolla. Kelpo evästä. 

  Loppuun esitän syllogismin: 

  Trumpin kannattajat eivät ajattele järkevästi

  Trump kannattaa Trumppia

  Trump ei ajattele järkevästi