EN MIÄ VAALITA, MUTT KYL SE VÄHÄ KYRSII

  Pitihän se arvata. Arvata piti se, että USA:n vaalit ei ole Strömsö. Voitti kumpi tahansa, keinolla millä tahansa, niin irvikuvaa demokraattisista vaaleista ollaan todistamassa. No joo, on noita irvikuvia ollut muuallakin. Sellaisia, missä vaalivilppi on oikeasti totta. Mutta tässä tapauksessa irvikuvan tekee yksi mies lakimiesarmeijoineen. Toivoa pitää, että mellakat ja väkivaltaisuus eivät muodostu osaksi vaalien loppunäytöstä. Merkkejä kai on jo nähty. Mutta se siitä. 

  Tänään on takana melko perusteellinen siivous. Eipä noin perusteellisesti ole tätä huushollia yli puoleen vuoteen siivottukaan. Kahdestaan homma sujuu mukavasti. Kumpikin painaa omalla sarallaan. Ei siinä montaa tuntia kulu. Passaa Liisan huomenna tulla lattioille konttailemaan.

  Seuraava perusteellinen siivous, vielä tämänaamuista perusteellisempi, on esillä ennen joulua. Jokohan silloin on USA:n seuraava presidentti saatu selville? 

  Ennen joulusiivousta tietysti muutama viikkosiistimenen on tehtävä. Tehtävä on, oli jenkeissä ratkaisu löytynyt, tahi ei. 

  Päivällä käytiin äiti-Elinaa katsomassa. Sängyssä on. Ei puhu. Pieni hymy sentään nousi kasvoille, kun häntä hereille nykäisin. Ja uni jatkui. Syö kuitenkin lautasellisensa tyhjäksi kun syötetään. Saa nähdä, kuinka kauan jaksaa äiti pitää hauraista elämänlangoista kiinni? Laitan käsitellyn kuvan äidistä. Vaikka ei käsittelemättömässä mitään ihmeellistä ole, mutta parempi näin.

     Perään käsittelemätön kuva n. 80 vuoden takaa ylioppilastyttö-Elinasta.

  Ja isä ja äiti joskus 1960-luvun alkupuolella.

  Ei enempää vanhoja kuvia, tällä kertaa ainakaan. Laitan siis uudempia. Laitan huomisista vieraista kahdesta. Käsitelty on, kuten näkyy.

  Mukavaa on kuvilla leikkiä. Pian pitää alkaa niitä todenperään läpi kahlaamaan. On aika tehdä valokuvakirja. Viideksi jouluksi olen Iiriksestä tehnyt vuosikirjan. Nyt tulee muutos. Tulee yhteinen Iiriksestä ja Liisasta. eikä enää vuosikirjan nimellä.

  Suurin työ kuvakirjan tekemisessä on siihen laitettavien otosten valitseminen ja kokoaminen omaan kansioonsa kronologisessa järjestyksessä. Kun se on tehty, onkin melko helppoa luoda kuvakirja valmistajan ohjelmaa käyttäen. Kokemukseni mukaan kuvien kasaamiseen menee pari päivää, sillä tarjontaa on. Ei tietysti mitään kahdeksan tunnin päiviä hommaan aikaa kulu, mutta kuitenkin. 

  Kun raaka duuni on tehty, päivässä hahmottuu lopullinen mestariteos. Haiskahtaako? No, saan kai minäkin ylisanoja käyttää, supermies kun olen!

  Yleensä kirjatilaus on tullut muutamassa päivässä. On kuitenkin parasta olla ajoissa. Ja taas saa muutama pukinkontti täydennystä. 

  Päivällä sanoi toimittaja radiossa, että jouluun on aikaa 49 päivää. En tarkistanut, mutta kuulostaa oikealta. Se tietää myös sitä, että saman verran on siihen, kun päivä on alkanut taas venyä. Olkaa kiltisti nämä muutamat viikot. Ei voi koskaan tietää, kuka ikkunan takaa kurkistelee. 

ROKOTUKSESTA SILMÄLÄÄKÄRIIN

  Influessarokotus käytiin tänään ottamassa. Aamun ensimmäiset ajat, ei jonotusta, viisi minuuttia etuajassa sisään. Kelvollista toimintaa.   

  Huomenna mennään silmälääkäriin. Korona-aikako lie aiheuttanut sen, että Specsaversin silmälääkärille päästiin nopeasti. Reilu vuosi sitten ei se sujunut yhtä sutjakkaasti. Silloin ei edes voinut netissä varata aikaa, vaan piti soittaa liikkeeseen. Optikon ajanvaraus toki pelasi, ja on pelannut, kauan netissä. Mutta meikän on pakko lasihankinta tehdä silmälääkärin kautta, kun on kaihi leikattu. Hilpalla puolestaan kaihi on etenemässä, ja hän odottaa lähetettä leikkaukseen. 

  Siis eilen huomasin, että netissä voi ajan varata. Seuraava lääkäripäivä oli keskiviikko. Sieltä sitten ajat peräjälkeen, yhdeksältä Hilppa, sitten minä. 

  Minä en lasejani ole yli kahteen vuoteen uusinut. Vuoden välein olen lääkärillä käynyt, koska niin suositellaan. Nyt on lähinäkö taas huonontunut niin, että joutuu lasit pois ottamaan, jos vähänkään tarkemmin pitää tiirata. 

  Lasit ja aurinkolasit tulee taas ostettua. Niillä mennään ainakin kaksi vuotta. 

  Torstaina on siivouspäivä. Ja äitiä käydään päivällä katsomassa. Ei mikään mukava tapahtuma. Hän ei ainakaan viimeeksi vierailua noteerannut. Ehkä on vähän enemmän tässä maailmaas huomenna? Toivotaan.

  Perjantaina tulevat Tiilikaiset. Laitanpa tähän kuvan kukkaistytö Annasta apilapellossa 1983.

  Liisasta myös. Kuva. Mutta aika tietysti eri, eli muutama viikko sitten. 

  Tänään on sitten se vaalipäivä. Huomenna aamusta kai on jo jotakin tuloksista tiedossa. Meneekö kaikki sutjakasti, vai onko edessä pitkä sotku? Trump on varoitellut, että levottomuuksia voi tulla, kansaa kadulle mellakoimaan.Vastuutonta puhetta. Suoranaista kehotusta tietylle osalle kannattajakunnastaan on puheissa aistittavissa. Kun mies on lisäksi ilmoittanut, että ei mahdollisesti vaalitulosta hyväksy, niin saattaa olla melkoisia aikoja edessä. Jos nyt mitään toivon, siis USA:n suhteen, niin sitä, että vaalitulos olisi niin selkeä Bidenin eduksi, että Trump ei lähtisi öykkäröimään. Tai ainakin nopeasti vaiennettaisiin omiensa toimesta. 

  Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että yhden valtion päämiehen valinta vaikuttaa niin paljon koko muuhun maailmaan. Iso ja väkirikas se on, mutta kuitenkin vain 4,25 % maapallon väkimäärästä, ja Kiinassa sekä Intiassa on kansaa nelinkertaisesti. Mutta niin se vaan menee. Menee varmaankin vielä kauan. Ehkä asia muuttuu joskus? Jos ihmiskunnalla on aikaa sellaista muutosta odottaa? Vai onko ihmiskunnan tulevaisuus avaruudessa, lähellä tai kaukana. Tulevaisuus, jota pieni joukko onnekkaita on päässyt aloittamaan sortuvan planeetan kauhunhuudot vielä korvissaan? 

  No, eipäs profetoida enempää. En minä Nostradamukseksi Nostradamuksen paikalle ole pyrkimässä.

  Tänään on myös verotietojen julkistamispäivä. Sitä on aamusta asti kuullut ja nähnyt niin, että ei tee mieli toosaa avata, radioon koskea. Paitsi toosa on kyllä auki ollut. Aloitettiin Babylon Berlin alusta Areenalta. Jostakin syystä se jäi aikanaan kesken, eli ensimmäiseen kauteen. Nyt, kun kolmas kausi on tullut, kerrataan ensimmäinen, jatketaan toiseen, sitten kolmanteen. Ensimmäinen yritys oli huono. Ei katsottu ajatuksella, ja kerran viikossa julkaistu uusi osa ehkä osaltaan vaikutti mielenkiinnon latistumiseen. Nyt ollaan viisi jaksoa katsottu. Kun juonessa kestää mukana, niin heti tuntuu hyvältä. Saksan kaikkien aikojen kallein sarja, sanotaan. Kyllä sen näkee. Satsattu on. 

  Sellaista eläkeläiselämää Hollolassa. Kun ei yhdelle päivälle haali kuin yhden rutiineista poikkeavan tapahtuman, saa niitä riittämään kauemmin. Vaihtelua arkeen, pientäkin, siinä elämän suola, sokeri, pippuri, ja sahrami. Mietti Peppe katse tulevaisuuteen suunnattuna. 

PÖRKISTÖJEN ALUISTA

   Selailin vanhoja valokuva-albumeja. Skannasin muutamia kuvia, sellaisia, joita en kai ennen ollut digidaaliseen muotoon laittanut. Ihan ensimmäisenä laitan kuvan Hilpasta ja minusta varmaan kesällä 1975. Ihan sen vuoksi laitan, että meistä, pian 50 vuotta samassa pöydässä syöneistä, ei montaa yhteistä kuvaa vanhoilta ajoilta ole. Ryhmäkuvia enemmänkin, mutta ei tällaisia. 

  Partaa oli näköjään runsaasti. Minulla. Ollaan tosiaan pian 50 vuotta yksissä pyöritty. Alkaa siinä toisen tuntea. Vaikka kyllä välillä tulee sanaharkkaa, pahempaakin. Yksi suurista mysrteereistä on se, että ei olla opittu sitä, kuinka paljon kumppanin kahvimukiin pitää laittaa maitoa. Aina tuppasi tulemaan sanomista, joten nykyisin ollaan nostettu kädet pystyyn; annetaan kumpikin toisen laittaa omat maitonsa. 

  Sitten nuottaosastolle. Luultavasti, ehkä, ja kaiketikin, samalta vuodelta kuin tuo edellinen. Muikku-Martti, eli Kiljusen Martti, armoitettu kalamies, veteli siihen aikaan joskus myös talvinuottaa. Kuvissa ollaan sellaisessa puuhassa.

Nuottaköysiä laitellan veden alle.

Nuottaa vedetään.

Perä lähestyy...

...ja on jäällä. Muikkuakin tuli jonkin verran.

  Nuottamiehistö oli tuossa performanssissa seitsemän miehen suuruinen: Muikku-Martti, poikansa Jussi, isä-Erkki, Haneli, minä, ja kaksi mielestäni livennyttä miestä, joita en kuvista pysty tunnistamaan. Joku kysyy, että missä se Haneli on? Tulkitsen kuvia niin, että tarpomassa on Haneli nuottakuvista toisessa, kolmannessa taas minä nojailen tarpoimeen. Mihin lie Haneli välillä joutunut?

Laitanpa vielä kuvan primus motorista, Muikku-Martista.

  Tuli mieleen, että noinkohan olen joskus näitä nuottakuvia aiemminkin blogissani käyttänyt. En takuuseen me, ettenkö. En kuitenkaan jaksa ryhtyä selailemaan yli kahdeksan vuoden aikana kertyneistä 1172:sta kirjoituksesta. Ja jos olen, niin olen, vaikka en sitä varmaksi muista. Jos minä unohdan asioita, niin unohtavat minua monin verroin merkittävämmät henkilötkin, kuten Ismo Alanko äsken Arto Nybergissä kertoi. 

  Joo, Nybergin ajaksi keskeytin tämän kirjoittelun. Nyt jatkan vielä tovin. Pari talviverkkokuvaa. Hanelilla oli 1970- ja 1980-luvuilla, vielä 1990-luvullakin, monta jataa verkkoja jään alla. Minä kävin paljon hänen kanssaan niitä kokemassa,  sillä noina aikoina oltiin melko usein Piskolassa viikonloppuina. 

Tässä Haneli kiinnittää vetonarua verkkoon.

Mieikäpoika vetelee veskelkkaa, nortti suussa, kuten ylemmässäkin kuvassa. 

  Tämä on n. 1980 napattu kuva. Pääsiäisenä se oli. Haneli oli jossain muualla, ja käytiin isä-Erkin kanssa katsomassa pari verkkoa Kaupinsaaren kupeella. Kymppikiloinen hauki sieltä löytyi.

  Eipä ole tullut talviverkoilla käytyä viime vuosina. Ei niitä Hanelillakaan enää kovin paljon, eikä koko talvea, pyynnissä ole. 

  Sitten ylimääräisenä kuva 1980-luvun loppupuolelta. Ollaan lähdössä Hanelin Lynxillä usmuuttamaan. Huviajelulle varmaan. Silloin saatoin pitää äänekästä bensanpolttoa kuulaassa talvisäässä huvina. Nykyisin välttämättä en. 

  Siinä kuvia menneeltä vuosituhannelta, asiaa vähän riveeksi. 

PYHÄINPÄIVITYS

  Jos ei ollut meteliä saaressa, niin ei ole täälläkään. Melkein kuin ei ketään muuta asuisi lähitienoilla. Viikolla saattaa isompi ajoneuvo, mm. roska-auto, ajaa kadulla, mutta näin pyhä(in)päivänä ei sellaistakaan ääntä kuule. 

  Aamulla käytiin viemässä havut ja kyttilät haudoille. Ei ollut puoli yhdeksän tungosta siellä. Hautausmaalta ajettiin suoraan Isotiilijärven parkkipaikalle, kierrettiin järvi. 8500 askelta, tunti ja vartti, ilman sauvoja. Yleensä, kun olen pakollisen järvikierroksen syksyllä tehnyt, on jo ollut, ainakin rannoilla, jäätä. Nyt ei tietoakaan. Liekö korona-ajalla osuutta, mutta melko lailla oli ihmisiä kuntopoluilla. Enimmäkseen varttuneempia, olihan vasta aamupäivä, mutta kyllä nuorempiakin joukossa näkyi. 

  Päivällä syötiin hirvipaistia ja ensimmäinen sienisalaatti vuosikertaa 2020. Sitten nokoset, päiväkahvit, ja Netflixiltä jaksot 4 ja 5 sarjasta Musta kuningatar. Suosittelen. 

  USA:ssa vaalit lähestyvät. Meillä lähestyy influenssarokotus. Molemmat ovat 3. marraskuuta. Molemmat tärkeitä. Yleismaailmallisesti ehkä ensin mainittu tärkeämpi. 

  Huomasin ylen sivuilta, että Sean Connery on kuollut. Ysikymppiseksi ennätti huikean uran tehnyt näyttelijä, monen mielestä ainoa oikea Bond. R.I.P.

  Samalla, kun tätä kirjoitan, mietin, että mistähän kuvan juttuun tempasis? Selailin arkistoja. Sieltä poimin välikuvaksi ainoaa oikeaa James Bondia, Sean Connory'a, kunnioittaakseni, tämän otoksen, jossa sukua, tuttuavia, ja minulla James-vyö!

  Huomenna varmaan taas lenkkeillään, syödään loput hirvipaistista ja sienisalaatista, katsotaan Mustan kuningattaren viimeiset jaksot. Eli ei uutta pilviverhon takana piileskelevän auringon alla. 

  Saman kaltainen meno jatkuu ma., ti., ke. ja to. Paitsi ilman hirvipaistia, sienisalaattia ja Mustaa kuningatarta. Pe. muuttuu illalla meininki: Perhe Tiilikainen saapuu maisemiin. Sitten riittää tohinaa, tavaroitten ja Liisan väistelyä, lapsiportin aukomista ja sulkemista, vaikka mitä. 

  Vähän outoa on tämä kotana asuminen. Kaksi yötä ollaan vasta täällä vietetty. Kohta hommaan tottuu. Aika hyvin olen kai jo tottunut; en kertaakaan ole yöllä ulos kuselle mennyt! En toki päivälläkään. Ei tässä vielä ihan muistiloppuja olla! Mutta tosipuheessa viime yönä suunnistin kodinhoitohuoneeseen vessareissulla. Reitti on samankailtainen kuin mökillä makuuhuneesta ulos. En kuitenkaan lorotellut. Toivoa on. 

  Viiden uutiset lähestyy. Menen katsomaan, onko kummempaa ilmaantunut. Loppuun Haneli ja Peppe Lapissa jotain -65.

TULKINTAKYSYMYS

  Hollolassa oloon tässä totutellaan. Kaupoissa käydään yksi kerrallaan. Siis yksi henkilö kerrallaan. Jos toinen menee yhteen kauppaan, toinen toiseen, kahteen kauppaan mennään kerrallaan. Maskit naamalla niihin mennään. 

  Joskus on mukavaa positiivista palautetta antaa. Ulko-ovi, jonka Lammin Ikkuna Oy vaihtoi keväällä, alkoi jo edellisillä kotikäynneillä tuntua tiukalta. Eilen kun tultiin, oli se entisestään tiukentunut. Laitoin sähköpostia isännöitsijälle. Hän vastasi pian, että on välittänyt reklamoinnin. Ei kulunut tuntiakaan, kun Lammin Ikkuna Oy:stä soitettiin. Asentajat tulivat aamulla kahdeksalta korjaamaan oven. Nyt se käy kuin mummon vanha kaappikello, paitsi ei hiljaakaan raksuta. Asiallista toimintaa. 

  Huomenna on Pyhäinpäivä. Perinteisesti viedään haudoille havut ja kynttilät. Äitiä mennään katsomaan alkuviikosta. Hänen kuntonsa on rapistunut siihen pisteeseen, että ei sängystä nouse. Eikä puhu. Syö kyllä, ja juo. Hyvin, mutta hitaasti, kun syötetään. Ja panee kuulema vastaan, kun häntä yritetään pestä. 

  Ei mikään mukava elämä, aina liikkumaan tottuneelle ihmiselle. Kunto romahti kerrasta, kun hän joutui joku viikko sitten ensin Akuuttiin, sitten viikoksi kuntoustussairaala Jalmariin. 

  Hiljaiseloa täällä vietetään. Kirjastossa, apteekissa, kaupoissa käydään, kun on tarve. Elokuviin tekisi mieli mennä, ainakin Tovea katsomaan.  Teatterin kanssa sama juttu. Pitkästä aikaa olisi mukavaa käydä. Reilu parituntinen maski päällä vain arveluttaa. No, kai sen kestää?

  Ulkoilupainotteiseksi saattaa loppusyksy, alkava talvi, muodostua. Sopii kyllä minulle. Ilmoja vaan kun pitäis. Luntakin saisi tulla, pysyvästi, marraskuussa. Ensin tietysti kunnon jäät. Voi olla, että sumussa ja tihkussa sauvakävelyksi menee kuitenkin liikkuminen. Voi olla, että ei suksi suihki ennen tammikuuta. Jos sittenkään, kuten kävi viime talvena.

  Kyllä tämä korona-aika saisi jo loppua. Vaan kun ei taida. Ainakin maailmalla uusia päiväkohtaisia tartuntaennätyksiä parannellaan joka päivä. USA:ssakin, vaikka istuva presidentti on hoitanut asiat mallikkaasti. 

  Vaihtelua hiljaiseloon on tiedossa. Viikon päästä tulee perhe Tiilikainen käymään. Liisa seisoo jo tanakasti, jos saa jostain tuekea. Näin osoittavat Annan lähettät kuvat ja videot. Kahdeksan ja puoli kuukautta on tytöllä ikää. Ei sentään taida ihan vielä kävelemään alkaa? Kuvat ovat pysäytyksiä Annan laittamista videoista.

  Hilppa tekee kanttarellikastiketta. Pekonilla höystettynä. Piti tehdä pakastimeen tilla, kun eilen sinne tuli taas hieman uutta säilöttävää. Siinä mielessä mainio talvisäilystypaikka on meidän veneellämme, että kun Haneli kanssani sen pulaa trailerille, tempaisee traktorilla kuiville,  ja peittelee, niin kaupantekijäisiksi saadaan pari pakettia hirvenlihaa. Siinä koko talvisäilytysmaksu. Eli aika lailla plusvoittoinen diili. 

  Taisi olla eilen, kun ministeri Ohisalo kertoi, että hallitus selvittää, voisiko lain tulkinnasta löytyä keino tietomurrosta kärsineiden hetun nopeaan muutokseen. Minusta kuulostaa arveluttavalta. Jos hallitus käyttää lain tulkintaa pohjana päätöksille, niin siitähän sota syntyy. Sota syntyy, vaikka tarkoitus ja asia olisivat kuinka hyviä tahansa. Oppositio ei jätä kivekään kääntämättä. Tämä on henkilökohtainen mielipide, eikä perustu mihinkään muuhun kuin henkilökohtaiseen mielipiteeseen. 

  Henkilökohtainen mielipide saattaa toki olla laajempikin kokonaisuus. Muistanette kauppaneuvos Paukun, joka usein mainitsi, että me olemme henkilökohtaisesti sitä mieltä. Siihen oli tyytyminen koko makkarakonsernin henkilökunnan, kuten myös vävypojan "Tollon". Kylvettäjä piti muistaakseni oman mielipiteensä, Paukun harmiksi. 

  No niin, potut taitavat olla kypsiä. Syömään kävi kutsu. 

YHTEENVETO

  Siitä, kun keväällä saareen tultiin, on kulunut kuusi kuukautta ja viisi vuorokautta, eli päivissä laskettuna 188. Noista päivistä ollaan oltu poissa saaresta 26 (lähde reissuvihko, virhemarginaali +/- 2, johtuen kirjanpitäjän muutamasta epätarkkuudesta). Tämä kauden päättävä? reissu on huomenna, pois lähdettäessä, ollut yhdeksän päivän kestoinen. Mitäpä tänä aikana on tapahtunut? 

  Ihmisiä olen nähnyt kaksi (naapurimökkiläiset), Hilppa ei yhtään. 

  Ohiajavia veneitä olen havainnut kuusi, joista kaksi on ollut sama luotsivene. Veneistä viidestä on näköhavainto, yhdestä kuulohavainto aamusumussa. Tässä tilastossa ei ole mukana mökkinaapurien veneitä.

  Lintuja on bongattu seuraavasti: kaksi korppia, yksi käpytikka, yksi pöllö, ja lukuisa määrä tiaisia. Pöllölajin tunnistaminen oli mahdotonta, koska se lehahti yöllä pihalampun valossa talon katolta metsään. Edes se, että kyseessä oli pöllö, ei ole täysin varmaa, valistunut arvaus kuitenkin. 

  Hirvimiesten laukauksia on kuultu neljä viime sunnuntaina.

  Kaupassa ei olla käyty, eikä ylipäätään missään. Ruoka on riittänyt. Huomisen aamupalan jälkeen jää kotiinviemisiksi pari palaa leipää, hieman juustoa ja levitettä. 

  Aluillaan oleva päivä on aamusta sateinen, mutta päivällä näyttäytyy sääennusteiden mukaan aurinkokin. Oivallista, voidaan ulkona loppuhetkien tunnelmia aistia. 

  Koko loppuvaa kautta kun palauttaa mieleen, näin talonmiehen ja yleisjantusen ominaisuudessa, niin merkittävää on se, että tuli tehtyä laituri ja huussi. Laituri vuoden, huussi vuoden tai kaksi etuajassa. Hyvä niin. Tehty on, jos vaikka kroppa entisestään on ensi kesään mennessä jäykistynyt. Reissuvihkoon piirretyn virallisen laiturikuvan tähän:

  Kuka täällä saaressa piirustusohjelmaa tarvitsee. Minähän olen suunnittelija Ukko ylijumalan armosta. Jo v. 1979 tekussa sanoi opettaja piirtämäni omakotitalon julkisivukuvia katsellessa, että tämähän on kuin mulkosilmä Väyrynen! Tässä kohtaa aloin epäillä omaa muistiani. "Oliko Väyrysen Pate jo tuolloin noin tunnettu persioona?" Tarkistin. Kyllä, Patesta tuli kansanedustaja v. 1970, ja v. 1979 hänellä oli menossa jo kolmas ministeripesti. Tempus fugit!. Ikkunoiden sijoittelun ei ehkä miellyttänyt. No, ei minusta suunnittelijaa pitänyt tullakkaan. Muutamasta kesämökistä, parista omakotitalosta, jokusesta laajennuksesta, lupakuvat 1980-luvulla olen piirtänyt. Pitkin hampain, kun en ole tutuille tohtinut eitä sanoa. 

  Huussia ei tarvinnut edes ruutuvihkoon piirtää, kuvat tulivat tuotteen mukana. Ja netistä sain etukäteen, jotta perustusten tekeminen luonnistui.

 

  Taustalla näkyvän aitankatto pitää ensi kesänä putsata sammalesta. Vähän on ollut puhetta, että aitan voisi myös maalata samoilla väreillä kuin muutkin rakennukset ovat. Muuten ensi kesä näyttää muodostuvan isompien projektien kohdalla niukaksi. Maakellarin kokonaisvaltainen tuunaus on, lopultakin, tehtävä. Ulkomaalausta piisaa: aitan lisäksi saunarakennus on kesken, veneliiteri alkaa sekin kaivata ehostusta. Voi sitä muutakin kopisteltavaa ilmaantua, mutta ei mieleen tule kovin rahallisesti merkittävää remointtitarvetta. Ai niin. Kaivo pitää putsata, eli pumpata tyhjäksi, pestä alaosastaan, ja tiivistää saumat, jotta pintavesi ei pääse sisään. Jos nämä toimenpiteet eivät riitä veden laadun parantamiseen, niin porakaivo tulee vakavaan harkintaan. Nythän vettä ollaan käytetty ruoanlaitoon ja kahvinkeittoon, mutta juomavesi ollaan roudattu mukanamme. 

  Lopettelen tätä luultavasti viimeistä kirjoitusta saaressa vuonna 2020. Laitan loppuun pari kuvaa tärkeistä ihmisistä. Ensi kesänä Liisa jo juosta teputtaa, lotraa rantavedessä riemuissaan. 

TIME IS RUNNING OUT

  Aika vähenee väjäämättä. Vielä pari päivää, pari sateista päivää, ja hieman yli puolen vuoden jakso on ohi. Kaikki alkaa olla valmiina. Itse asiassa ei ole kuin vesijärjestelmän, pesukoneiden, saunan padan ja kylmävesisaavin tyhjennys. Ne tapahtuvat keskiviikkona. Torstaina aamulla tavarat kasaan, jääkaappi ja pakastin pois päältä, lämpöpumpun etäohjaus kuntoon, ovet lukkoon, avanti. Kesästä muistuttamaan tänne jäävät kehäkukat ja maljaköynnös.  

  

  Tavarat ja Hilppa autolle. Auto ja vene Hanelille. Vene trailerille, akku irti, pressu päälle, arrivederci. Totuttelu talvikauteen voi alkaa. 

    Sitten takaumaa. Eilen oli sumuinen aamu. 7:45 näytti rannassa tältä:

  Kalakaveri tuli sovitusti kahdeksalta hakemaan. Meille on vakiintunut tavaksi, että verkot lasketaan minun veneelläni, nostetaan hänen. Uskaltauduimme ulapalle, sillä missään kohtaa ei tarvinnut ajaa paria sataa metriä kauemmas rannasta. Sitä paitsi jos Hannu olisi eksynyt, olisin voinut opastaa häntä Valtosen Taten, RIP, konstilla. Tatehan sanoi kaverilleen, kun he usmuuttivat sumussa jänismetille, ja tämä kysyi "mihis päin miä ajan?"

  "Aja aeroa kohti!", ja nosti airon pystyyn. 

  Löysivät perille. Tosipuheessa minä ajoin harhaan, snadisti. Olin puikoissa, kun Hannu nosti oman parin verkon jatansa. Hänellä oli vielä yksi verkko ihan laiturinsa vieressä, joten minä sinne ajamaan. Aurinko näkyi sumuverhon takaa, ja päätteli, että koko lailla sitä kohti pitää mennä. Matkaa ei paljoa ollut. Kun Aavokkaansaaren ranta alkoi häämöttää, olimme jo ohittaneet Hannun laiturin, ja aloimme tulla Avokkaansalmelle. No sata metriä pitkäksi meni. Ei maankaatojuttu. Mutta kyllä se vähän ipotti, ikänsä näissä vesissä kulkenutta. Eipä silti, muutaman kerran olen vuosien saatossa ajanut ihan perusteellisesti vikaan. Ei niilläkään kertaa onneksi ole mitään häverikkiä tapahtunut. Paitsi se, että Hilppaa ei ole aivan helppoa saada paattiin, jos on sumua. Kerran, vuosia sitten, nimittäin eksyttiin Anttolaan mennessä ihan kunnolla. Tai minä eksyin, Hilppa oli siivellä. Sumu, jota ei lähtiessä oikeastaan ollut lainkaan, yllätti Kiukuanselällä totaalisesti. Vuohisalmeen löydettiin joten kuten, mutta kun siitä piti suunnistaa kohti kylää, niin ajauduttiin puoliympyrä oikealle, ja kun ranta tuli vastaan, niin alkoi äimistely. Lopulta tajusin, että ollaan Kinoniemessä, Lehessalmen suulla. Siitä sitten ajeltiin hissukseen rantaa pitkin kohti Anttolaa. Jaaninniemen kohdilla alkoi sumu jo hälvetä, joten loppu oli helppoa. 

  Ei tuossa eksymisessä suurta varaa ollut. Ajoin tosi hiljaa. Toisalta aina on vaaroja olemassa. Sen huomasin konkreettisesti eilen. Joskus puoli kahdeksan maissa ajoi vene Rupakosta päin ohi. Ääni vain kuului. En tiedä, oliko paatissa kulkuvalot, mutta ei niitä ainakaan näkynyt. Ajoi varmaan plotterin avustuksella. Ei siinä mitään, kyllä siten reitillä kestää. Mutta entäs jos joku olisi usmuuttanut samoin konstein vastaan. Eipä näytä plotterin kanssakulkijoita, vastaantulijoista varoita! Jos ei vielä ole valoja, niin saattaa huonolla tuurilla tärähtää nokat vastakkain. Ja se onkin huonompi juttu.

  Muuten, meillä ei eilen ollut plotteria, koska Hannu ei ollut sitä veneeseen kiinnittänyt. Eikä me sitä kaivattu. Minkä minä pikkasen harhailin. 

  Me siis löydettiin kaikki kohot ja liput. Saaliista tuli sopivasti: Hannun verkoissa neljä siikaa ja kolme säynävää, minun pyydöissäni kolme siika, kilon hauki ja reilu puolikiloinen ahven. Eipä ole tarvis kauppaan lähteä purtavaa ostamaan. En kaloista kuvaa ottanut. Ette te kuitenkaan olisi uskoneet. Eihän Venäläisen Jussikaan uskonut, vaikka kaveri roikotti mahtikalaa metrin päässä, vaan tokaisi: "Valehtelet!"

  Vielä 10:35 näytti rannalla tällaiselta:

  Sain eilen ulkona hommat tehtyä. Huussin tyhjennys mukaan lukien. Tänään vein soutuveneen Potinlahteen talvehtimaan. Tosiaan ei juuri välttämättömiä hommia, edellä luettelemieni lisäksi, ole. Kaksi sadepäivää lienee edessä. Lämmitellään uuneja, nautitaan viimeisistä hetkistä ja hiljaisuudesta. Hiljaisuudesta, jonka rikkoo välillä uutislähetys tai suoratoiston pajatus. 

  Lähtö on aika rutinoitunut tapahtuma. Sen vuoksi onkin monta kertaa mietittävä, että tuliko kaikki varmasti tehtyä, kaikki tarvittava mukaan? Joskus olen vielä autolta palannut mökille jonkin mieleen muistuneen hakemaan. No, sellaisen sietää, mutta Hollolasta on kurjempi lähteä tänne ajelemaan, saareen soutaa kitkuttamaan. Onnistuu kyllä, jos tarve vaatii. Puun koputukset päälle! 

  Vastaamon tietomurto on tehnyt tempun. Se on ohittanut koronan, hallituksen arvostelun, USA:n vaalit, kaiken muunkin. Kieltämättä melkoinen juttu. Ja alhainen teko. Saa aikaan polemiikin lisäksi jotain konkreettistakin, tietoturvarintamalla meinaan. 

  Hämärää on. Valot on pitänyt olla pirtissä kaiken päivää. Ja myös hiljaista, pirtissä. Hilpan kirjan sivujen kääntely ja minun näppäinten painelu eivät herkkääkää korvaa kiusaa. Pitää kai lopetaa, kuoria mandariini välipalaksi, ja tutkia, mitä toosasta tulee. Fino alla prossima volta.

  PS. En minä italiaa osaa. Enkä oikein tiedä, miksi sitä väliin heittelin. No, avanti ja arrivederci sentää ovat tuttuja. Loppulausahduksen jouduin kuitenkin hakemaan.