KOLTIAINEN

   Kolmas päivä lokakuisessa saaressa. Vettä taivaalta, tuulta kaakosta. Eilen aamupäivällä aloittelin lehtien poistamista pihalta, mutta sade keskeytti homman. Jatkuu seuraavassa lähetyksessä. Koko päivän tunnelma kiteytyy kuvaan, minkä otin lähtiessäni jeesaamaan naapurisaaren kauttaan lopettelevaa Juhaa parissa pikkuasiassa.

  Tämä päivä, huominen myös, kulunevat sisätiloissa, kuluvat kuluneessa oloasussa, kuluvat vitkaan, mutta pala kerrallaan. 

 

  Nousin ylös viiden maissa. Aamutoimien jälkeen keitin kahvit, katselin Areenasta dokumenttia Marianne & Leonard: sanoja rakkaudesta. Sehän kertoo Leonardin ja tanskalaisen Mariennen Ihlenin mutkikkaasta suhteesta, joka alkoi 1960-luvun alussa Hydran saarella Kreikassa. Mariennesta Leonard on tehnyt biisinsä So Long, Marianne ja Bird on a Wire. Sinällään dokkarissa ei paljonkaan uutta minulle ollut. Olen lukenut kirjat Sylvie Simmons: I’m Your Man – Leonard Cohenin elämä, sekä Nadel Ira B.: Leonard Cohen - elämäkerta. Katseleminen kuitenkin palautti mieleeni, kuinka noiden elämänkertojen lukeminen paljasti Cohenista piirteitä, joita en juurikaan ollut tiedostanut. Leonard käytti nuoruudessaan huumeita ja alkoholia melko railakkaasti, kävi läpi hermoromahduksen, ja rakasti naisia vapaan rakkauden ajan malliin. Hän ei osannut antaa itseään kenellekään. Niinhän se on. "Ei taiteilijaa voi omistaa", kuten Cohenin hyvän ystävän vaimo haastattelussa sanoi. Leonardin rakkaus Marianneen ja Mariannen rakkaus Leonardiin kesti, dokkarin mukaan, kummallakin kuolemaan saakka. Googlettamalla haeutussa kuvassa Marianne ja Leonard Hydran saarella.

  Cohen meni Hydran saarelle kirjapalkintorahoillaan. Hän viipyi siellä vuosikausia kirjailijana, lähti ison veden taakse aloittelemaan lauluntekemistä, koska kirjoittaminen ei elättänyt. Joskus täytyy kiittää nälkää. Ilman sitä olisimme ehkä jääneet paljosta paitsi. 

  Oliko oleilu Hydran saarella joku enne? Tuliko Leonardista Hydran kaltainen monipäinen olento? No ei ainakaan hirviötä. Mutta hän kasvatti aina uuden pään, kun yksi katkesi. Toki runoilija hän oli loppuun asti, ei se pää tippunut koskaan. Lopulta kaikki päät katkesivat pian neljä vuotta sitten, 7. marraskuuta 2016. 

  Leonard Cohen oli arvoituksellinen ihminen, vikoineen, lahjoineen. Mikään, mitä hänestä kerrotaan, ei saa häntä poistettua viiden mystisen miehen listaltani.

  Käväisin laittamassa veneen akun laturiin. Hämärää oli vielä, pientä pisaroinntia. Kaakosta suoraan laiturille puhaltava tuuli kävi vanhoihin luihin. Ytimiin ei aivan ehtinyt, kun pidin kiirettä. 

  Passaa akun täydessä tällissä talvehtia Piskolan peruslämpimissä tiloissa. Luultavasti viikon kuluttua siirtyy vene kuivalle maalle. Joko torstaina, tai perjantaina. Ehkä ennemminkin, jos alkaa täällä oleminen kehtuuttaa. Ei kovin sateista kuitenkaan ole ensi viikosta povattu. Katsotaan. 

  Huomisaamuna, täkäläistä aikaa, väittelevät Trump ja Biden toistamiseen. Nyt suljetaan toisen mikki, kun toinen puhuu. "Epäreilua!", sanoo Trump haastattelussa. "Väittelyn vetäjä on puolueellinen", jatkaa hän. "Ja vetäjän vanhemmat myös." Sen pidemmälle vetäjän sukuhistoriaan ei Trump viitannut. Ehkä on tviitannut? Tyypillistä trumpismia. Jokohan Halla-aho kevään kuntavaalikeskustelujen alla viittaa keskustelun vetäjän iso-iso-isovanhempien kansalaissodan aikaiseen punaisuuteen? 

  Yleinen huomio: Talitiaiset parveilevat. Niitä on runsaasti, ja ne käyvät istuksimassa ikkulaudoilla, saattavat jopa koputella lasiin. Taas googlettamaan. Sivulta https://www.is.fi/asuminen/art-2000000677589.html löytyi tietoa:

  Kyse on talvireviirin kartoittamisesta. Ne katsovat mistä löytyy ravintoa. Joka kolkka, mihin vain pääsee, käydään tutkimassa mitä mistäkin löytyy, selittää BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved talitiaisten pyrkimyksiä.  

  Sen vuoksi Suomeen talvehtimaan jäävät talitiaiset vaikuttavat koputtelevan ikkunalaudoilla kaupunkiympäristössäkin. Tiaiset saattavat lentää sisälle asuntoon avonaisista ovista ja ikkunoista.  Talitiaisten talvikäyttäytyminen poikkeaa merkittävästi niiden kesäisistä puuhista. Kesäkuukausina tiaiset pesivät ja saalistavat pariskuntina.  

  - Talvireviiri taas on alue, jolla saattaa liikkua isompi parvi tiaisia. Parvi tutkii reviiriä ja, kun yksi löytää jotakin, siitä hyötyvät kaikki, kun sana kulkee, Södersved selittää. Kyseessä on elämän ja kuoleman asia, kun kovat pakkaset alkavat paukkua.  

  - Pahan päivän varalle täytyy olla tiedossa, mistä ravintoa löytyy, ettei nälkä pääse kylmän ja lyhyen talvipäivän aikana yllättämään.

  Osaa tarvittaessa olla koltiainen, tuo tal'tiainen. 

MANIFESTITON LOKAKUUN

  En julkaise manifestia 17. lokakuuta 1905 (Juliaanisen kalenterin mukaan), kuten tsaari Nikolai II, enkä julkaise manifestia 20. lokakuuta 2020 (Gregoriaanisen kalenterin mukaan). Wikipedian mukaan "Manifesti (lat. manifestum ’julistus’ < manus ’käsi’ + festus ’kosketeltava’) on julkinen periaatteiden ja aikomuksien kirjallinen ilmoitus, joka usein käsittelee poliittisia aiheita, mutta manifesti voi myös ilmaista kirjoittajansa elämänkatsomusta tai taiteellisia periaatteita." Joten manifestin sijaan tyydyn toteamaan, että saaressa taas ollaan, ja että järvelle alkaa näkymään. 

  Aamulla oli Hollolassa, siis Hollolan Salpakankaalla, lunta viitisen senttiä. Sitä oli yön aikana tullut edellispäiväisen päälle lisää. Sitä oli niin, että pienet tiet, vähäkadut, olivat loskaisia, joskin isommat väylät olivat lumettomia. 

  Kun puoli yhdeksitoista ajettiin Lahden Renkomäkeen, vajaan kymmenen kilsan päähän, Vianoriin renkaanvaihtoon, oli maisema siellä aivan lumeton. Ei häivääkään, ei asfaltilla, ei nurmikolla. Kummasti jakaa Salpausselkä pilviä. Ainakin luulen, että siinä syy Salpakankaan ja Lahden monesti varsin poikkeavaan sademäärään. 

 Olimme aamulla käyneet viikon muonat Lidlistä, pakanneet auton valmiiksi, joten kun kiekot oli vaihdettu, päästiin suoraan tien päälle. Koska renkaiden pultit on syytä kiristaa sadan - kahden sadan kilsan ajon jälkeen, olin ajatellut käydä Mikkelin Vianorilla sen teettämässä. Äkkäsin kuitenkin, että Anttolan Unionilla, joka on tietysti vaihtanut nimeään monasti, ja on nykyään SEO, mutta joka on ikuisesti minulle Unska, on tuttu duunissa, joten soitin hänelle, ja hän lupasi mutterit kiristää. Voitettiin ainakin puoli tuntia. 

  Ajomatkalla ei paljon lunta näkynyt. Siellä täällä hieman valkoista sentään oli havaittavissa. Eikä ollut Anttolassakaan. Ei täällä kuulemma ollut missään vaiheessa lunta tullut. Mutta kylmää oli Potinlahdessa. Yksi aste plussaa ja tuuli pohjoisessa. Olisi pitänyt laittaa riskimmin päälle, mutta kun se on snadisti kaksipiippuinen juttu. 

  Pirtissä oli 15 astetta, kun sinne päästiin. Olin muistanut käskyttää ilpin päälle vasta aamulla yhdeksän korvilla, mutta oli se mukavasti hommaansa hoitanut. Uunit on nyt lämmitetty, patterit ovat olleet apuna päällä. Mittarit näyttävät reilua kahtakymmentä. Kohta voi patterit laittaa lepotilaan. 

  Kävin uteliaisuuttani kokeilemassa uutta lehtipuhallinta. Sen verran otin tyyppejä, että surruutin venevajan rannan puolella menevän pari metriä leveän nurmialueen lehdistä puhtaaksi. Mukavasti lensivät rantakaislikkoon. Taitaa olla minulle passeli värkki, koska tuntui tehoavan märkään lehtimattoonkin. Saattaa olla, että lopullinen lehtienpoisto jää tulevaan viikonloppuun, tai ensiviikon alkuun. On näet sateita huomisesta iltapäivästä lauantaiaamuun povattu. Passeli juttu, sillä eivät kaikki puut ole vielä lehdistään luopuneet. 

  Luultavasti jää verkkokalastuskin viikonloppuun. Kalakaveri naapurista lähti käymään kotonaan, eli tapahtui vuoron vaihto. Hän palaa lauantaina. Sitten varmaan muutamana päivänä siikaa kokeillaan, muikkua myös. 

  Korona jaksaa puhuttaa. Ja jaksaa puskea voimalla päälle. Maskia opeteltiin muutama päivä käyttämään. Ei mukavaa, mutta kaikkeen tottuu. Paras tottua, koska maskia saattaa joutua seuraavaan kesäkauteen asti määrätyissä paikoissa pitelemään. Joku koiranleuka tietysti tähän, että totta kai, eikä niitä määrättyjä paikkoja ole kuin yksi, naama. Sitähän minä tietysti tarkoitin. 

  Kello tulee viisi, alkaa jo hämärtää. Hilppa sytyttelee kynttilöitä. Uutisissa kerrotaan, että Finnair vähentää kuusisataa henkilöä. Ja että Stora Enson tulos on laskenut. Ja että koronatartuntojen määrä kasvaa. Minä kerron, että lopetan. Tämän ei-manifestin. 

MASKIANALYYSI

   Karanteenista ihmisten ilmoille saavuttuamme olemme jatkaneet jo aiemmin aloitettua tapaa: kauppoihin ja yleisiin sisätiloihin maskin kanssa. Olen ehtinyt eilisen ja tämän päivän aikana käymään Lidlissä, K-Supermarketissa, kirjastossa, Puuilossa, Motonetissä ja K-Raudassa. Havaintoja olen hieman tehnyt. Eniten suhteessa asiakkaisiin olen maskeja nähnyt K-Supermarketissa, ehkä puolella. Lidlissä ja kirjastossa ja K-Raudassa vajaa kolmannes on maskiin turvautuneita. Kirjaston lukua pienentää samaan aikaan kanssani tiloissa ollut suuri joukko koululaisia. Kaikella kunnioituksella, Puuilon ja Motonetin asiakkaat eivät kuulu innokkaimpiin maskinkäyttäjiin. Korkeintaan yhdellä viidestä oli sellainen kasvoillaan. Otanta on kovin satunnainen, eikä tulos ole erityisen luotettava, virhemarginaali +/- 50 %. 

  Ei Lahden seudulla ole suositusta maskin käyttöön kuin joukkoliikenteessä, koronatestiin hakeutuessa ja riskimaasta palattaessa. Eikä maskin pitäminen kovin hauskaa ole, olletikin rillipäälle. Enkä maskin tarpeellisuudesta ole kovin varma, ainakaan kauppareissulla, jos ei jää keskikäytävälle puoleksi tunniksi rupattelemaan tuttavajoukon kanssa. Asia lienee niin, että tärkeämpää kuin maski, ovat etäisyydet ja käsihygienia. Ajattelen kuitenkin niin, että jos on pienikin mahdollisuus, että maski estää tartunnan, epämukavuuden siedän. 

  Tiilikaiset tulivat eilen. Mukavaa heitä aina on nähdä. Liisa varsinkin, koska kehittyy hurjaa vauhtia. Huomenna perhe palaa Espooseen, Iiris loman jälkeen kouluun. Espoossa on koronatartuntoja ollut jatkuvasti. Se on kuitenkin niin laaja, että en kovin huolissani ole Lähderannan asukkaista. 

  Perhe Tiilikainen on tänään hajaantunut. Iiris on setänsä Tompan perheen luona, ja lähtee Emmin kanssa ratsastamaan. Hän sai ratsastustunnin synttärilahjaksi. Emmi tuo Iiiriksen illankahussa takaisin. Asiayhteyteen kuulumattomana mainitsen, että Iiris sai synttärilahjaksi myös aktiivisuurannekkeen, jonka kanssa hän kerää pisteitä. Iiris oli lahjastaan iloinen ja sanoi: "Peppe-papallakin on tajukello!" Anna on Jämsässä. Hän lähti ap. ajelemaan Himokselle, missä vietetään nuoruudenystävän mökillä tämän synttäreitä. Takaisin Anna tulee illalla. Liisa ja Joni ovat meillä, joten rauhallista on. Liisa on nukkunut parvekkeella jo kauan. Kohta varmaan heräilee. Liekö yhtä unisen oloisena kuin aamulla?

  Iiiris heräsi virkeänpänä ja oli heti pelaamassa jotain sanapeliä Jonin padilla.

  Aamulla kuudelta, kun lähdin lenkille, oli pakkasta kolme astetta. Raikas keli dallailla. Karttojen mukaan ei Anttolassa ollut niin kylmää. Huomenna sataa, vettä, räntääkin ehkä. Syksy näyttää tapojaan. Ei onneksi vielä kunnolla pakasta, ei lunta sada, sillä lehtien poisto ensi viikolla on saaressa edessä. Vähän vikkuutelin uudesta tavasta. Annoin näet periksi entiselle mielipiteelleni "meillehän ei, kele, lehtipuhaltajaa hommata!" Vastemielisyyteni moiseen vempeleeseen johtui sen pitämästä äänestä, jolta halusin naapurit ja itsemme säästää. Kuitenkin nykyisin saa akkukäyttöisiä lehtipuhaltajia. Yhdellä tai kahdella akulla toimivia on ainakin Makitalla, ja minulle on kaksi Makitan tehokasta akkua. Ostin siis viikko sitten nettikaupasta puhaltajan, minkä tänään kävin hakemassa K-Raudasta. Se toimii yhdellä akulla, joten periaatteessa akkua vaihtamalla ja toista lataamalla se on jatkuvasti käyttökunnossa. Ilman nopeudeksi ilmoitetaan 187,6 km/h. Ei siis kannata tehdä kuten Aake Pulttiboisissa: Hän puhalsi suuhunsa tukankuivajalla, jolloin posket lepattivat mukavasti. Mukavuus lenee kaukana liki parinsadan kilsan vauhdissa. Tuli mieleen, että varmaan akkukäyttöisestäkin puhaltajasta ääntä löytyy. Tarkistin. Valmistaja ilmottaa seuraavaa: Äänenpainetaso (LpA): 84 dB (A),  äänen voiman taso (LWA): 96 dB (A). Mitä lie tarkoittavat? Sitä ainakin, että (tarkisti) kuulosuojaimia on käytettävä työssä aina, kun melutaso ylittää 85 desibeliä dB(A). Jippii, ei pääse työsuojeluvastaava huomauttamaan, jos ilman suojaimia puhkun. Olen desibelin verran oikealla puolella, tai sitten 12 desibeliä. Ei auennut minulle äänenpainetason ja äänenen voiman tason ero. Tosipuheessa kyllä suojaimia kannattaa käyttää. Ääntä siis lähtee, mutta ei moottorin pärinää. Etsin pikaisesti tuotetietoja polttomoottorikäyttöisistä puhaltajista. Ei niissä ilmoitettu melutasoa. Saletisti kuitenkin äänekkäämpiä kuin akkukäyttöiset. Tehokkaampia näkyvät olevan, ja paljon painavampia. 

  Haravoiminen ei ole koskaan ollut mielihommiani. Nyt siitä päästään suurelta osin eroon. Nurmialueet, joilla ei ole vaahteran tai lehmuksen tiputtamaa lehtimattoa, aion ajaa ruohonleikkurilla, jolloin lehdet silppuuntuvat lannoitteeksi. Suorastaan innolla odotan ensi viikkoa ja puhaltimen testausta. Ei tule tänä syksynä rakkoja peukalohankaan haravan varresta!

  Kansanedustaja sai tartunnan, pääministeri altistui, Kärppien edustusjoukkue karanteeniin, hallituksen koronatoimia haukutaan, Euroopassa koronakäyrä nousee jyrkimmin koko pallolla. Roketteen tulosta milloin minkäkinlaista tietoa. Turha odotella, että rokote mattimeikäläisen elämää kovin pian helpottaa. Eletään iisisti, välimatkoista välitetään, maskiin totutellaan, käsidesiä lotrataan. Eikä mennä suot'aikojaan parveilemaan. Eikä pervoilemaan varsinkaan. 

  Liippi heräsi äsken. Iloisena heräsi. Hyväntuulinen tyttö se on.

RASVANIPPA

 Kun aamuisin kampeutuu jaloilleen, on koko kroppa helevetin jäykkä. Paitsi sieltä, mistä pitäis. No vitsi, vitsi. Mutta tosipuheessa lonkat, polvet ja hartiat naksuvat, suorastaan rutisevat. Alkaa hiljalleen unelmoida androidielämästä. Hienoa olisi, jos olisi rasvanippa joka nivelelle. Ei kun rasvaprässillä surauttaisi vaseliinia rahiseviin paikkoihin, ja etteenpäin! Androidin ajatusmaailmaa ei kyllä niinkään tule kadehtittua. Paitsi ehkä ihmisen kaltaisen robotin Daneel Olivawin ajatusmaailmaa. Oikeastaan Daneel Olivawin ajatukset olivat Isaac Asimovin ajatuksia. Isaac on poistunut keskuudestamme, ihmisen kaltaisen robotin toteutuminen puolestaan on ehkä hyvinkin lähellä. Tuskin kuitenkaan aivan Daneel Olivawin kaltaisen. 

  Kun on seurannut maskipolemiikkia, hatarastikin, täytyy ihmetellä. Ei mitään järkeä. Vaikka rautalangasta väännetään, ei mene perille. Kun on pelko persiessä, on kaikki keinot otettava käyttöön, siltä tämä tuntuu. Ja tällä kertaa en niinkään soimaa persuja, vaan toiseksi suurinta oppositiopuoluetta. Pääministeri lopulta pyysi THL:n Makku Tervahaudalta vastausta, sai sellaisen, ja sanoo asian olevan hänen puolestaan loppuun käsitelty. Onkohan Orpon puolesta? Vai jatkuuko räkytys? Alkaa tuntua siltä, että ei tarvitse ihmetllä, miksi Kokoomuksen suosio ei nouse. Eivät ihmiset tyhmiä ole. 

  Vene on talvihuollettu. Käveltiin kylillä vajaan tunnin lenkki toimenpiteen valmistumista odotellessa. Käytiin hautausmaalla, urheilukentällä, uimarannalla, lopuksi kierros Sahaniemessä. Hautausmaa on parturoitu jossain vaiheessa melkein puuttomaksi. Tuttuja nimiä osui kuljeksiessa silmiin sieltä täältä. Tietysti omat sukulaiset käytiin tervehtimässä. Paljon muistoja nousi mieleen urheilukentällä ja uimalaitoksella. Hieman ovat maisemat muuttuneet sitten seitkyluvun alkupuolen. Oli vanhoja talojakin sentään jäljellä. Mutta ei räätäli Tassin taloa. Sen paikalla on jo pitkään ollut rivitalo. Tassi, jonka oikea nimi ei ota muistuakseen, oli persoona, kuten Anttolassa moni viisikymmentä vuotta sitten. Mistä muuten nuo lempinimet ihmisille annettiin? "Räitäl Tassi", suutari "Pik'suihna", pari mainitakseni. 

  En tiedä, koska Anttolan Liikenteen tallit on purettu, mutta nyt paikalle on noussut omakotitalo. Pihat vielä kesken ja sisätyöt käynnissä. Muistui mieleen, kun paikan ohi käveltiin, Ahos-Ritin muinoinen lausahdus: "Akun kengät on tietysti Liikenteen talleilla!" Sillä Riti tietysti tarkoitti Luukkosen Akua, Anttolan Liikenteen bussikuskia ja monitoimimiestä. Mukava päiväkävely lapsuuden ja nuoruuden maisemissa.  

  Aamulla jätetään Anttola toviksi, mutta alkuviikosta vielä kerran tälle syksylle palataan. Kun edellisessä jutussani luettelin tekemättömiä töitä, unohdin mainita lehtien haravoinnin ja räystäskourujen puhdistuksen. Eiköhän lehti ole viikon kuluttua melko tarkkaan pudonnut. Päästään paikat siistimään. Nyt tosin uusilla metodeilla, mutta siitä enemmän, kun se on ajankohtaista. 

  Loppuun muutama kuva. Ei olla Espanjassa. Auringonkukista muutama ehti kukkaan, muut jäivät nupulle. Vähän liian varjoinen kasvupaikka tosin on.

Osa karviaispensaasta on päättänyt tunnustaa väriä. Tai sitten pensas on sopusointuisasti vihervassari. 

Nuori lehtikuusi komeilee aamuauringon säteissä.

VERSON OLLES

  Vääjäämättä kulkee aika kohti mökkikautemme loppua. Pahimmillaan on edessä puolen vuoden tauko, parhaimmillaan kolmen kuukauden katkos. Paremmassa vaihtoehdossa talvi on suotuisa, päästään helmikuussa saareen. Pahimmassa ilmastonmuutos on uhmannut mr. Trumpin kieltoa, ja tehnyt talvesta niin leudon, että jäätilanne on liian arvaamaton täällä liikkumiseen. Siinä tapauksessa tänne päästään vasta aluillaan verson olles. Orson Welles pyörii kuvaruudulla kevättalvella, täytyy tyytyä vaikkapa siihen. Voi joutessaan katsoa Citizen Kane'n, ihan sen vuoksi, että en ole vielä päässyt yksimielisyyteen useiden kriitikoiden mielipiteen "Citizen Kane  on kaikkien aikojen paras elokuva" kanssa. Oikeusjutun voisi myös katsoa, jos se jostain löytyy, Mahtava Ambersonit toki. Kolmannen miehen myös, tietty, vaikka se ei Wellesin ohjaustyö ole. Muistan elokuvan 1960-luvun alkupuolelta, kun sen tv:ssa näin. Jotain mystistä siinä silloin oli, ja Anton Karas'in säveltämä tunnusmusiikki jäi lähtemättömästi mieleeni. Welles'in maailmanmaineeseen nosti kuunnelma Maailmojen sota 1938, joka perustuu H. G. Wellsin vuonna 1898 julkaistuun tieteisromaaniin. Myöhemmin siitä on tehty kaksi elokuvaa ja yksi tv-sarja. Wells oli tieteiskirjallisuuden uranuurtajia, ladun toki avasi Jules Verne puoli vuosisataa ennen häntä.  

  En näköjään kovin isoa tuuppausta kohti Chromebookia tarvitse. Aamukahvia keitellessäni päähän pälkähti "verson olles, Orson Welles", ja eiku rustaamaan juttua. Nyt on versot ja Wellesit puitu, banaaliimpiin asioihin eilisiltaisen, Maailmojen sotaan sopivan, kuvan myötä.

  Hiljalleen ollaan syksyn vaatimia toimenpiteitä nahuttu. Eilen otin rantapumpun pois. Oletan, että puutarha ei enää tarvitse kastelua, ja saunavedet jaksaa kantaa. Pihalta ollaan kaikki kalusteen yms. kannettu suojaan. Puutarhatuolien pehmusteet, samoin pehmusteen kesäkeittiöstä, ollaan tuotu sisälle pikkukammariin. Vaikka talo talven kylmillään onkin, pehmusteet on parempi täällä säilyttää. Aitoissa ne helposti jopa homehtuvat. Otin myös sähkömoottorin soutuveneen perästä, öljysin, ja laitoin venevajaan talvehtimaan. Akku on latauksessa, tänään vien sen maakellariin viettämään kaamosta.  

  Eilen kun puuhailin, soi korvissa Jackson Browne. Mies täytti äskettäin 72 vuotta. Uudenpaakin tuotantoa olen tietysti kuunnellut, mutta en jostain syystä ole niin sinuiksi tullut, kuin kuuden ensimmäisen albumin [Jackson Browne (1972), For Everyman (1973), Late for the Sky (1974), The Pretender (1976), Running On Empty (1977) ja Hold Out (1980)] kanssa.  Vaikka onhan vaikka The Naked Ride Home (2002) hieno levyjä. Samoin Time The Conqueror (2008). Siinä Jackson, tapansa mukaan, kyseenalaistaa USA:n presidentin ja hallituksen toimia, nyt liittyen Irakin sotaan ja Katrina hurrikaaniin. 

  Talveen valmistautuminen lipesi musiikkiasioihin. Palaan kontekstiin. Likipitäen kaikki tarvittava on tehty. Enää oikeastaan vesijohtojen ja pesukoneiden tyhjennys, sekä soutuveneen vienti Potinlahteen, ovat jäljellä. Vedet jäävät vielä päälle, kun perjantaina lähdemme muutamaksi päiväksi Hollolaan. Uskallan näin tehdä, sillä ennusteet ovat sellaisia, että yöpakkasia ei juuri esiinny. Sitä paitsi talojohto kaivolta on jossain määrin eristetty, joten ei ihan pikkupakkanen pääse vaikuttamaan. 

  Aamusta tihuutteli hieman vettä. Tihuutteli, vaikka ei pitänyt. Nyt näyttää loppuneen. Lähden kärräämään puita saunan liiteriin. Se ei ole välttämätöntä, mutta koska hieman tilaa on, passaa viedä. 

  Huomenna on se veneen huolto. Siinä eläkeläisille ohjelmaa. Hilppa lähtee mukaan, jos ei kovin tuulista ole. Hän ei tunnetusti tykkää lainkaan olla vesillä, jos ryttyyttää. Juuri kuulin toimittajan sanovan tv:ssa, että muutkin ovat viime aikoina maaleja tehneet, joten se ei enää jää Teemu Pukin harteille. Huonosti ole tosiaan urheilua viime aikoina seurannut. sillä en ole Teemun huomannut tehneen yhtään maalia harteillaan. Diego Armandolla oli "Jumalan käsi", onko Teemu Eino Anterolla "Jumalan hartiat"? Tähän kiperään kysymykseen on hyvä lopettaa. 

GET UP, STAND UP

   Aamulla ajettiin veneellä kylille. Lähes rasvatyyni ilma, ei sumua matalalla, ihanteellinen ajokeli. Yhdeksältä oltiin satamassa. Tienoo oli, kuten arvata saattoi, hiljainen. Salen pihassa sentään oli kaksi autoa, joista toinen lähti, kun sinne pääsimme. Fillarilla ilmestyi nurkan takaa Joppe Tanenpoika Tiusanen, ennen kuin sisään ehdimme. 

"Joko taas", kysäisin edesmennyttä kaimaani Hämäläs-Peppeä lainaten. "Vastahan viime syksynä nähtiin!" 

  Sattumoisin oli Joppe pyöräillyt vastaamme noin vuosi sitten, kun käveltiin pieni lenkki odottaesamme veneen syyshuollon valmistumista. Samat oli jutut nytkin. 

  "Ootko sieniä löytäny?", kysäisi Joppe heti moikattuaan. Minä kerroin tarvittavan määrän keränneeni. Joppe valitteli, että oli jo toinen kesä, kun jäivät rouskut löytymättä. Minä siihen pääsin kehumaan, että säkällä ja kokemuksella olin osunut joka kesä myös noita suolattavia keräämään. Joku sana vielä vaihdettiin, loppuvuotta toivoteltiin. 

  Salessa ei tosiaan ollut tungosta: kaksi asiakasta meidän lisäksemme, yksi henkilökuntaa edustamassa. Nopeasti vähät ostoksemme kerättiin, takaisin satamaan lompsittiin. Eikä yhtään ihmistä vastaan kävellyt, ei ohi mennyt. Mitäs me kylillä enää, ajeltiin takaisin. 

  Sellainen seisahtuneisuuden aika on meneillään. Aamupäivän oli pilvessä ja ilmanala kosteaa, iltapäivällä alkoi pilviverho hieman rakoilla. Jotain ääntäkin on kuulunut. Ensin lensi isohko aurantapainen hanhia, ilmeisesti kanadan -sellaisia, matalalla yli. Ihan vika suuntaa lensivät, muuttoa ajatellen, nimittäin kaakkoon. Mutta melkoista ääntä ne pitivät. Kuvaa en ehtinyt niistä nappamaan. Äsken, kun menin laittamaan pressua veneen päälle, sörnäytti helikopteri. Matalalla sekin, ja ääntä päästeli myös. Kuva jäi ottamatta, kun puhelinkin oli unohtunut pirttiin. Lie ollut muuttomatkalla, sillä suunta oli melko jämptisti etelään. Tai no, en ihan varmasti tiedä, missä helikopterin talvehtivat. 

  Sain muuten tänään luettua sentään yhden kirjan loppuun. Monta otin reilu viikko sitten mukaan, kahdella olisin pärjännyt. Onneksi on kuitenkin iso reppu. Kyllä se lukukausi, mikä ei ole lukukausi, pian alkaa. Samoin alkaa kaurapuurokausi. Kaurapuuron kanssa on kuten lukemisen: ei saaressa tule tehtyä, talviaikana kotona pikakaurahiutaleitten käyttö on joka-aamuista. "Mens sana in corpore sano", sano. 

  Hilppa ryhtyi tuossa etuvasemmalla kyykkyjä tekemään. Hän on myös aloittanut tv:n aamujumpan tahtiin heilumaan. Pitäs vissiin itekin! Selkeästi on joku kilo tullut lisää viimeisen kuukauden aikana. Heti se tapahtuu, kun liikunta vähenee. Pian marraskuu koittaa, ja kilot alkavat karista. Kunnes joulu saapuu pilaamaan kaiken. Tammikuusta huhtikuuhan saakin sitten lenkkeillä uutterasti, jotta on sopivissa mitoissa, kun mökkikausi alkaa. Kilot tulevat helposti, lähtevät hammasta kiristellen. Ruokailutottumuksien muutoksella voisi ehkä estää lisäkilojen hyökkäyksen, mutta kun ei kovin epäterveitä tapoja kuitenkaan ole, niin ehkä ei vähistä nautinnoista ole syytä luopua. Herkkupala silloin tällöin, ulos päivittäin, niillä jatkan edelleen. 

  Aamulla, ennen kylille lähtöä, etsi Hilppa komerosta itselleen pipoa. Hänen käsiinsä sattui Elinan aikanaan täällä pitämä myssy. Minä, että "anna, kun kokkeilen!" Tälläsin myssyn päähäni, menin rannalle ikuistamaan. Joopa joo: Get Up, Stand Up.

  Tuon artistin kuolemasta on ensi keväänä jo 40 vuotta. Jos ei syöpä olisi iskenyt, niin kukaties nyt seitenvitonen painaisi vielä täysillä. Tai sitten olisi vetäytynyt eläkepäivikseen Etiopiaan, sillä Etiopia lienee rastafarin utopia. Olipa katsomus ja uskomus hänen biiseissään mukana tai ei, niin melkoinen kyntäjä musiikkisaralla hän oli. 

  Periferian feikkirastafari lopettaa jauruamisen tähän.

KARHUA KARHUAMATTA

   Nyt on karhunlihaa maistettu. Hyvää oli, posunlihan kanssa uunissa tuntikausia muhinut pata. Pottumuussia, puolukkahilloa lautasen syrjään, lihaa avokätisesti, pullo punkkua kyytipojaksi. Jälkiruokana puolukkasorbettia. Päälle kahvit puolukkapiirakan kanssa. Tuhdisti tuli syötyä. Hyvä, ettei tarvinnut veneelle mennä rinnettä pyörimällä. Ei punkkulasillisen, vaan täyden mahan vuoksi. Kiitos Taina ja Haneli!

  Nyt on olo tasaantunut, hyvin nukutun yön ansiosta. Tuvan uunissa tuli roihuaa. Aamukahvi on juotu. Uutissivuja on rullaitu. 

  Yle: Trump, korona, sote, autoilun verotus, F1. 

  IS: Trump, korona, hömppää, urheilu.

  IL: Trump, hömppää, urheilu, hömppää.

  Länsi-Savo: paikallista

  ESS: paikallista

  Kuvitteellinen Pihanurmen Sanomat: Kahdeksan astetta, tyyntä, puolipilvistä, hiljaista. Tänään odotettavissa aamupäivällä poutaa, iltapäivällä satelee. Kalenterissa ei merkintöjä, eli vapaata puuhastelua. Iltapäivällä saunomista. Illalla Eränkävijät, Arto Nyberg, Tanssii tähtien kanssa (Hilppa), kirja (Peppe).

  Pihanurmen Sanomat oli 1950-luvun jälkipuoliskolla hetken ilmestynyt paikallinen päivälehti. Se ilmestyi Piskolassa. Sen puuhamiehet ja jokapaikanhöylät olivat Rukkastuppo ja Kalle Miinus. Eli Haneli ja minä. Vanhoja lehtiä kuskattiin lastenvaunuilla aitasta tuupaan, saatiin joskus namunen palkaksi. En muista, kumpi oli Rukkastuppo, kumpi Kalle Miinus. Minä varmaan vanhempana olin päätoimittaja, sillä Haneli on ollut jotain kolme tai neljän ikäinen. Lehti koki konkurssin melko nopeasti, nimet jäivät mieleeni elämään.

  Kello on vartin yli seitsemän. Kohta saa vetää hiilet uunista piisiin. Hilppa sen kuin nukkuu. Raskas ruoka vaatii raskaat unet. No nyt se kömpii kammarista. Täytyy nostella jääkaapista tykötarpeita kahvipöytään.

  Huomenna usmuutetaan kylille kauppaan. En tiedä mikä käytäntö Anttolassa on vallalla, mutta aiotaan maskeja autolta hakea mukaan, niitä kaupassa käyttää. "Ei vara venettä kaada", sano eno ja tipahti. 

  Torstaina on taas kyläreissu: veneen talvihuolto. Varasin ajan jo kuukausi, toista, sitten. Edellisistä syksyistä oppineena varasin sen iltapäiväksi; aamusumussa ei ole kovin mukavaa ajella.

  Perjantaina on lähtö Hollolaan, takaisin saareen luultavasti tiistaina 20. lokakuuta. Se taitaa olla kauden viimeinen reissu. Kuun taitteessa laitetaan veneet teloilleen, talo kaamoskuntoon. Korona-aikaan siirrytään konkreettisesti. Peukkua pidetään, sormia selän takana ristitään, munia puristellaan, että tulisi kunnon talvi kantavine jääpeitteineen, hiihtolumineen, jotta viimeistään helmikuussa tänne päästään. 

  Päivä alkaa hiljalleen valjeta. Sähköpostiin kilahti jotakin. Ahaa, Lastukirjaston uutuusvahti siellä moikkailee. Olen laittanut muutamia kirjailijoita uutuusvahtiin, eli kun heidän uutuuksiaan, ainakin kirjastolle uusia, teoksiaan on sinne hankitaan, saan tiedon. Itse asiassa tieto tulee jo silloin, kun kirja on tilattu, joten pääsen eturivissä sen varaamaan. Nyt vahti kertoo, että Ian Rankin'ilta on tullut englanninkielinen Rebus-sarjan opus A Song for the Dark Times. Täytyy siis odotella, kunnes suomennos on painettu. 

  Kohta laitan vaattetta, lähden pihalle källäilemään. Jotakin puuhastelua aina ilmenee. Päivät kuluu vitkaan kohti tiistaista syyspäivän tasausta, ensi sunnuntaina tapahtuvaa (sic,) talviaikaan siirtymistä. En kovinkaan malttamattoman odota joulumusiikin ja -mainosten päälle vyörymistä. Joulua sinällään odotan: mielenkiinto kohdistuu Liisan ensimmäisen joulupukin habitukseen. 

  Tällaista tänään. Kuvassa ei ole Diogenes, ei Dionysos myöskään, vaan Peppe itse muutama vuosi sitten luomassa kuvassa, kuvassa, joka osui silmiini taannoiseen blogiin kuvia etsiessä.