JOTAKIN TEHDÄKSENI...

   Seisovana, pilvisenä, leppeänä ja tuulettomana vetelee syyskuu viimeisiään. Hanhilaumat seilaavat ylitse sata- ja tuhatpäisinä. Niitten ääni kiirii kaukaa. Veneiten ohimarssi päättyi maanantaihin. Eilen taisi mennä pari, tänään tähän mennessä yksi. Huussi koreilee tyytyväisenä syyspukuisen pihlajan ja omenapuun välissä. On se siellä myös jotakin tehdäkseni, mutta otsikko viittaa kyllä muuhun.

  Eilen tuli verkoista juuri sopiva määrä kaloja: kaksi per talous. Tänään lasketaan muutama pyytö. Siika ei vielä ole matalassa, mutta ehkä syvempää löytyy.

  Jotakin tehdäkseni perustin elementtitehtaan. Kasvulavojen ympärillä meillä on ollut jänisten ja kauriiden varalta rastasverkko. Se on kierretty lavojen ympäri nurkkiin laitettujen seipäiden kautta. Tuo viritys ei ole ollut mikään silmänilo. Niinpä päätin naplikoida kasaan valmiit kehikot, joihin laitan jänisverkot. Puuilo ainakin näyttää sellaista myyvän 12.90 €/rulla (korkeus 1,2 m, pituus 5 m). Pitää käydä hakemassa, kun kohdalle sattuu. 

  USA:ssa nähtiin presidenttiehdokkaitten ensimmäinen väittely. Kaoottiseksi ja historian huonoimmaksi sitä sanottiin. Vastapuolen mollaaminen, haukkuminen ja vähättely kuuluu maassa maan tapaan. Eikä tapa ainakaan ole laantunut Trumpin ansiosta. Itsensä ylistäminen, toisen pilkaaminen, hatusta vedettyjen faktojen esittäminen ja suoranainen valehtelu kuuluvat istuvan presidentin repertuaarin olennaisesti. Sitä samaa ovat persut tuomassa Suomen politiikkaan. Ja osa kansaa painaa täysillä mukana. Ei kovin mieltä ilahduttava suunta. Räävittömäksi muuttuu maailma. Diktatuuri, totalitarismi totaalisimmillaan, taitaa kohta olla ainoa valtiomuoto, jossa ei vielä räävitellä, paitsi salaa keskiyöllä pienessä piirissä. 

  Maanantaina alkoi ties monesko kausi kanadalaisesta ip-sarjasta Sydämen kutsumus. Se on ehkä imelin sarja, mitä olen ikinä surukseni katsonut. No, samaa luokkaa on Pieni talo preerilla. Yhteyskin näiden välillä löytyy: Sarjan luoja on Michael London jr. 

  Molemmat sarjat antavan realistisen kuvan ajastaan! No jaa, eivät ne toki dokumentaarisiksi ole tehtykään. Mutta viime vuosisadan alkupuoli Kanadalaisessa pikkukaupungissa saattoi olla asteen karumpaa kuin annetaan ymmärtää. Mikäs siinä, katsojansa näillekin on. Myös vastapainoa muuten välillä ahdistavaan maailmaan moni saattaa löytää. Minäkin joskus ensimmäisiä kausia katselin, sitten tuli toppi. Liika makeus ei kahvit ja teet ilman sokeria hörppivälle sovi. Vaikka niihän se hörppii Hilppakin, ja kuitenkin sarjaa katselee. 

  Nyt Hilppa katselee viimeöistä väittelyä. Se antaakin reaalisemman kuvan yhteiskunnastaan. Kun selin toosaan tätä kirjoitan, kuulen, kuinka koko ajan Trump keskeyttä Bidenin, myös väittelyä johtavan toimittajan, joka taitaa olla kusisessa paikassa. 

  Antaahan äijäin väitellä. Ei noilla jutuilla tohtoriksi väiteltäisi, mutta riittävät maailman mahtavimpaan virkaan. 

  Pakko loputtaa blogi kymmeniä kertoja nähtyihin kuviin. Ei mahda mitään, mutta kyllä näkymä jaksaa aina innoittaa, oli vuodenaika tai keli mikä tahansa. Eilisaamuna laiturilta:

INDIAN SUMMER

  Doors julkaisi biisin Indian Summer 1970 albumilla Morrison Hotel.  Roy Orbison  esitti 1985  Larry Gatlin'in ja Barry Gibb'in kanssa noiden kahden tekemän saman nimisen kappaleen. Van Morrison puolestaan lauloi Meet Me in the Indian Summer Albumilla Down the Road vuonna 2002. Onhan noita varmaan muitakin, lauluja intiaanikesästä. Näissä kolmessa nyt sattui kahdessa olemaan Morrison. 

  Minä en ole intiaanikesälauluja laulellut. Mutta sellaiseen tänään tultiin. Kovin leppeää on saaressa. Veneitäkin suimailee keskikesäiseen malliin: ainakin kymmenen on ohi ajellut. Ja yksi skootteri myös. 

  Sellaisen huomion tein, että ruska on Lahden seudulla edennyt pidemmälle. Monet koivut ovat täällä lähes vihreitä. Pihavaahtera on sentään saanut väriä...

    ...ja lehmus on kylvänyt lehtiään rantapolulle.

  Vähän taitaa kelit viiletä huomisesta alkaen, mutta erinomaista syyssäätä on odotettavissa. Erinomaista kasvimaiden kääntöön. Muuta lihaksia rasittavaa ei taida listalla ollakkaan. 

  Käytiin naapurin Hannun kanssa laskemassa muutama harva verkko. Ei ole toistoa, vaikka muutama harvan synonyymi onkin. Aamulla voi olla ahvenia, siikoja, haukia, lahnoja, säynäviä, taimenia, lohia. Voi olla olemattakin. Eikä kaikkia edes tarvita. Muutama keskipannun ahven tai annossiika, niin siinä sopivasti. Kaikki sen yli on ekstraa, kaikki alle lievää pettymystä. Mikäli minulta kysytään, on pettymys todennäköinen vaihtoehto.

  Kalantulosta riippumatta lämpiää leivinuuni huomenna. Sinne laitetaan kokonainen kana muhimaan. Ja saadaan lämpöä. Normaalia syysmeininkiä. Pitää käydä etsimässä jokunen sieni kanan kanssa syötäväksi. Eli normaalia syysmeininkiä. 

  Tänään alkoi HBO:lla Fargon neljäs kausi. Ensimmäinenhän oli ihan huippu, kaksi seuraavaa aivan hyviä. Innolla odotan. Ehkä kuitenkin viirataan jokunen aika; kaksi jaksoa viikossa julkaistaan. Mukavampi katsoa sitten putkeen, kun kaikki on nähtävissä. Jos maltetaan odottaa. 

  Siinä tärkeimmät. Päivitän tilannetta tarpeen mukaan. Ja joskus ilman tarvettakin. Miten mieli ohjaa, niin se menee. 

  Loppuun pari kuvaa syksyn väreistä. Ei tietysti veden pinnalla, vaan kasveissa.

TOHINAA

  On ollut vaihteeksi tohinaa; perhe Tiilikainen saapui eilen. Iirikseltä oli viime näkemän kadonnut puoli metriä tukkaa...

...mutta Liisalle ei ollut kasvanut lisää puolta senttiäkään

  Laitan, varmemmaksi vakuudeksi, Annan ottaman kuvan tukanleikkaustapahtumasta. Voitte siitä itse mitata.

  Aika on kulunut lasten touhuja seuraillessa. Liisa on oppinut konttaamaan. Istumaan myös. Lapsiportti pitää taas laitella eteen, ettei pääse pikkuinen tipahtamaan

 

  Esikoululainen ei ole luulemma vielä koulussa päässyt syventymään numeroiden saloihin. Kirjainten kanssa ovat enemmän pelanneet. Kuvassa Iiris ratkoo Jonin pädiltä jotain aakkosiin liittyvää tehtävää. 

  Lainasi minulta kuulokkeet. Siitä sain sopivan vinkin synttärilahjaan: Kävin ostamassa Powerista lasten kuulokkeet, mallia "UNICORN, lila". Ei saa kertoa Iirikselle.

  Iiris nukkuin, Liisan tulon myötä vakiintuneeseen tapaan, kanssamme pumppapatjalla. Taas tarvitaan tarkennus. Me emme Hilpan kanssa nukkuneet pumppapatjalla, ainoastaan Iiris. 

  Illalla kuulin, kun hän jutteli ennen nukahtamistaan sadun lukeneelle Hilpalle. Tää meni yheks tarkennukseks: Ei Hilppa ollut nukahtanut, vaikka kyllä aikanaan nukahtikin. Mutta sadun luki hän ennen Iiriksen nukahtamista. Toki ennen omaansa myös. Jos tarkennus tarvitsee tarkennusta, voin privaatisti valottaa.  Iiris siis jutteli, esitti myös taitojaan yhteenlaskussa, vaikka sitä ei vielä ole ollut opetusohjelmassa. Kaksi plus kaksi ja kolme plus neljä sujuivat mainiosti, mutta sitten hän päätti räväyttää: "Kuusi plus kuusi on.... kymmenen!" Oletan, että tytöltä loppuivat sormet kesken. Mutta yritystä löytyy. 

  Tänään Tiilikaiset olivat Jonin veljen tytön Millan 1-vuotis juhlilla. Tulivat äsken takaisin. Muu porukka lähti vielä ulos, koska heiltä oli liikunta jäänyt olemattomiin. Minä, aamulenkin tehnyt, jäin kotiin. Olo on jostain syystä vetämätön. Ei onneksi mitään koronaan viittavaa havaittavissa. 

  Huomenna Tiilikaiset palaavat taas Espooseen. Me lähdetään maanantaina aamusta Anttolaan. Nyt ollaan vain perjantaihin. Tullaan silloin kotiin, mennään lauantaina Iirksen 6-vuotisille, sunnuntaina takaisin saareen. Pari viikko katsellaan lehtien putoamista. 15.10 on veneen syyshuolto. Tai paremminkin koneen. Veneen huolto rajoittuu kerran vuodessa tapahtuvaan pesemiseen. 

  Luultavasti tullaan 16. päivä kotiin muutamaksi päiväksi. Tiistaina 20. 10. on renkaidenvaihto. Sen jälkeen vielä mennään saareen tekemään loput syystyöt, laittamaan paikat talvikuntoon. 

  Luultavasti vien perämoottorin Hanelin rantaan talvehtimaan lokakuun viimeisinä päivinä. Jos sen jälkeen vielä veen väljässä saareen mennään, mennään soutuveneellä. 

  

  Sitten alkaa jäitten odotus. Ei mökille ennen tammikuun loppua tai helmikuun alkua ole aikomus mennä, mutta jäitä kyllä toivotaan. Kunnon jäät, sitten sopivasti lunta. Vanhan ajan talvi. Kunpa sellaisen vielä näkisi ja kokisi. Ettei tule toista talvea putkeen, kun en lumikengillä ollut. Katkesi muistaakseni vuodesta 1995 jatkunut harrastus. Kele. 

  Talvi tulee aikanaan. Murehditaan ensin syksyn murheet. Tai oikeastaan toivotaan syksyn toiveet. Toivon, että isot yöpakkaset kiertäisivät Avokkaansaaren vielä kuukauden ajan, jotta saisimme pitää vedet päällä kauden loppuun asti.

  Lauantai-illan alun kirjoitus on tässä. Tasapuolisuuden vuoksi laitan vielä yhden kuvan Liisasta, joka kyllä yrittää kasvattaa tukkaansa, vaikka ei se yhtä nopeasti tapahdu, kuin isosiskolta lyhentäminen.

VAIHTELUA

  Jatkuvan koronauutisoinnin rinnalle on tullut vaihtelua. Amorellan pohjakosketus ja kouluväkivalta. Isojen työllistäjien ilmoitukset, viimeeksi Scania Lahdessa. Kiinan ja USA:n nokittelu YK:ssa. Ennätykselliset tarttuntaluvut Ranskassa ja Englannissa. Ai niin, tuo viimeinen ei ollut vaihtelua. Jos on ennenkin ollut vaikeaa löytää positiivista uutista, niin nykyään se taitaa olla mahdotonta. No, ehkä positiivisiksi voi laskea suomlaisten urheilijoiden isommat tai pienemmät onnistumiset. 

  Kouluväkivalta on tullut kiusaamisen jatkeeksi. Surullista. Mitä tehdä sen suitsemiseksi? Mikäli oikein ymmärsin, Valhalla-Aho tivaa rehtoreille ja opettajille suurempaa valtaa ryhtyä rankaisutoimenpiteisiin. Tarkoittanee raipoja, jalkapuuta, häpeäpaalua, ja jollei auta, niin roviota. Helppo se on huudella. Mutta mitää konkreettista ja järkevää harvoin kuulee, huutelijoilta. Toisaalta, en minäkään osaa ratkaisua tuohon vaikeaan kysymykseen ehdottaa. Somen vaikutusta ei kuitenkaan voin sivuuttaa. Se on luonut itselleen sellaisen vaihtoehtoisen todellisuuden, mihin on vielä rationaalissen ajatteluun kykenemättömän nuoren helppo vajota. Vaikeaa on kuitenkin miljardiluokan yhtiöitä vastaan taistella. Suomen valtion talousarvion tuloiksi vuodelle 2021 arvioidaan 54,6 miljardia euroa, Facebookin arvo on kai jotain yli kuudensadan miljardin dollarin, Googlen emoyhtiö Alphabet ja Microsoft ovat ylittäneet biljoonan dollarin rajan.

  Kun Vantaan kaltaisia tapauksia ilmenee, tulee pakostakin miettineeksi, millaisen lapsuuden, nuoruuden, miksei myös aikuisuuden ja vanhuuden, tulevat Iiris ja Liisa kohtaamaan? Kotoa hyvät lähtökohdat saavat, siitä ei ole huolta. Parempi, kun ei liikaa pohdi, sellaista murehdi, mihin ei voi vaikuttaa. Ja parempi, kun en ala kauhukuvia maalailemaan. Varsinkin, kun omat ajatukseni pallomme tulevaisuudesta eivät aina ole kovin auvoisia.   

  Ei some pelkästään nuorten kannalta ongelmallinen asia ole. Lainaan tähän Li Andessonin hetki sitten fb:iin jakaman tekstin: 

  "Olen edelleen vakuuttunut siitä, että edut huomioivat haitat. Mutta viime aikoina turhautumiseni on kasvanut siihen, miten koko sosiaalisen median väittelykulttuurimme on nyt täysin... rajattomaksi. Se, että kaikki poliittisesti aktiivisista maahanmuuttajataustaisista nuorista ilmastoliikkeessä aktivoituneisiin teineihin on kestettävä päivittäistä häirintää ja kiusaamista, on demokratian ongelma, joka on otettava vakavammin. Yhtään ihmistä ei voi tai pidä tottua saamaan uhkauksia ja nöyryytyksiä päivittäin, vaikka poliitikkojen on oltava valmiita kestämään kritiikkiä ja julkista keskustelua.  Viimeisin esimerkki oli todellinen suomalaispoliitikko, joka jakoi Twitterissä kuvamateriaalia kahdella sialla, jotka hän nimesi SDP: n poliitikon Abdirahim Husu Husseinin ja vasemmistoliiton Suldaan Said Ahmedin mukaan. Samat poliitikot kirjoittivat myös, että vasemmiston politiikka alkaa näyttämään siltä, että jotkut kohta ′′ tuodaan saunan taakse ", mikä on väkivallan uhka.  Miten perussuomalaisten puheenjohtaja reagoi, kun media pyytää kommenttia puolue-aktiivisesta rasismista? Sanomalla ettei hänellä ole tarvetta kommentoida asiaa. Ja miten media reagoi? Ei yhtään!!"

  Minä en somessa heilu kuin pienessä piirissä. Vaikka joskus tulee blogeissa sanottua sellaista, mikä ei varmaan monia miellytä, niin olen säästynyt loanheitolta ja vakavammalta häirinnältä. Politiikoista ja politiikasta olen sitä mieltä, mitä olen. En suin surminkaan sellaiseen peliin jaksaisi lähteä. En, koska tunnen melkoista mielipahaa jo siitä, mitä ajatusmaailmaani lähellä olevat politiikot saavat kestää. Mutta kuten Li sanoi, heidän on oltava valmiita kritiikki ja julkinen keskustelu kestämään. Jospa se olisikin vain sitä! Kritiikkiä ja julkista keskustelua. Sen verran kai vanhoillinen olen, että mielestäni hyvät tavat ovat tärkeitä. Noudatetaanko somessa edes alkeellisimpiakaan tapoja? Jotkut noudattavat, valitettavan useat eivät. Autoihin on kehitelty alkolukko. Nettiin pitäisi kehittää yhdistetty alko- ja asittomuuslukko. Moni säästyisi turhalta itseinholta ja viikon erakoitumiselta alkolukko-ominaisuuden avulla. Suunpieksäjät ja törkyturvat saisivat sontaa kirjoittaessaan aluksi asiattomuuslukon aktivoiman napakan sähköiskun, jos siihen turtuneina jatkaisivat kirjoitusta, tekisi laite tiltin. Kolmesta tiltistä seuraisi kuukauden karenssi. No joo, helppoa keksiä "mukaratkaisuja". Mutta ongelma on todellinen.

  Toivon, että tämän päivän lapset ja nuoret saavat elää hyvän elämän, ja että ihmiset, kaikesta huolimatta, ratkaisevat suuret ongelmansa parhain päin. 

  Loppuun pari kuvaa minulle rakkaista lapsista. Ne ovat Annan ottamia. Tänään pääsen sitten itsekin kuvia napsimaan.

URAVALINTOJA

   Jos olisin nuori mies miettimässä tulevaisuutta, niin hakeutuisin haastemieheksi. Töitä riittää: eilen, reilun tunnin aikana, kuulin Ylen aamussa kolme kertaa sanottavan, että uusia haasteita on tulossa. Jonkun on perille toimitettava, eikö?

Koska en ole nuori mies, en ryhdy etsimään tietoa haastemiehen pätevyysvaatimuksista. En, vaikka eläkeputkien katkaisusta paljon puhutaan. Koska olen vanhahko mies miettimässä tulevaisuutta, pohdin, jatkoksi edelliseen blogiini, ihmiskunnan tulevaisuutta. 

  Profetoin, siinä edellisessä, ihmiskunnan paskantavan päällensä, jollei merkittävää käännettä asenteissa tapahdu. Nyt mietin, että onko sillä oikeastaan merkitystä, noin kosmoksen pitkän tähtäimen suunnitelmassa? Suhteellisesti ajateltuna maapallon kohtalon voi samaistaa koko lailla hiekanjyvän kohtaloon Saharassa. Hetkauttaako ketään ihmistä hiekanjyvän kohtalo Saharassa? Tuskin. Valtaosaa ihmisistä ei hetkauta edes eläinlajien jatkuvasti kasvava häviäminen palloltamme. Jos maailmankaikkeudella on tiekartta!?!?, niin sen laatijoilla saattaa olla hiekanjyväsyndrooma. Tai ehkä me olemme yksi lukuisista testeistä kohti lopullista pangalaktista kosmosta? Jos näin on, olemme viimeisellä hilkulla, kokeen missaaminen on  sinettiä vaille. Ehkä siis liitymme muiden tilaisuutensa sössineiden olomuotojen joukossa maininnaksi Maailmankaikkeuden ensyklopediaan. Näin voi käydä, jos kosmoksen suunnitelman takana on yhtä piittaamaton taho, kuin ihmiskunta pääpiirteissään on. Sitäkö haluaisitte? Jos haluaisitte, jatkakaa yllemme ulostamista, jos ette, muuttakaa tapanne. 

  Tuo pohdiskelu on tietysti perusteetonta fantasiaa. Mitä sitten? Niin ovat suurimman oppositiopuolueenkin monet kannanotot ja postaukset. Tai sitten ne ovat joko valhetta, tai tahallisesti vääristeltyjä ja  kontekstistaa erotettuja lainauksia. Valheet ja vääristely ovat ahterista. Fantasiassa ei liene mitään pahaa. Kukin unelmoikoon ihannemaailmansa. 

  Vaikka viimeinen olen mitään sanomaan, 

  unelmista suurin on saada rakastaa, 

  rakastaa - edes unelmaa!

  laulaa Hector biisissään Viimeinen unelma. Ja planeetaamme voi myös soveltaa saman laulun sanoja, sanoja, joilla Heikki tarkoitti Elvistä ja Beatlesia :

 Se oli viimeinen - ei tule suurempaa, 

  ihanteista suurin... ei synny suurempaa, 

  ei milloinkaan - ennen seuraavaa...

  Tiistaiaamun avaus on tehty. Kohtapian (koska sanonta "loppuviimein" tuntuu olevan pop, niin miksei myös "kohtapian?") lähdetään Lahteen. Hilpalla on aika kampaajalle. Minä käyn tekemässä muutaman hankinnan, eli mahdollistamassa pari yliviivausta reissuvihossa.

  Tiilikaiset tulevat vikonloppuna maisemiin. Me poistumme viikonlopun jälkeen maisemista, vetäydymme vapaaehtoiseen karanteeniin. Aika, eikäku kovin, hyvältä näyttää sääennuste ensi viikolle. Mikäs on karanteerata.  

  Koska olen täällä kaupunkimaisessa kunnassa, enkä ole kuvia napsinut, laitan loppuun kesäkuvan kohta kuuden vuoden rajapyykin saavuttavasta Iiriksestä. Kuva on ajalta eul (ennen uutta laituria).

PIITTAMATTOMUUS

  Kotona. Viikko Hollolaa edessä, muutamalla Lahti-visiitillä maustettuna. Kaikki täällä paikallaan ja kunnossa on. Miksei olisi? 

  Eilen aloin pohtimaan ihmisten piittamattomuutta. Johtui siitä, että Potinlahdella rälläsi taas kilpavene omatekoista rataa ympäri. 

Tämä kuva on viikon takaa, sillä eilen ottamani otokset olivat jostain syystä epätarkkoja. Toista tuntia kesti tämänkertainen sessio. 

Tällainen toiminta on luvanvaraista. Laitan tähän suoran leikkauksen Ymparisto.fi-sivustolta:

  Lupa kilpailla ja harjoitella vesialueella

  Moottorikäyttöisten vesikulkuneuvojen toistuvaa tai pysyvää, samalla vesialueella tapahtuvaa kilpailua tai harjoitusta varten on haettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa. Toistuvalla tilaisuudella tarkoitetaan kilpailua tai harjoitusta, joka järjestetään useammin kuin yhden kerran saman kesän aikana. Toistuvaksi katsotaan myös tilaisuudet, jotka järjestetään säännöllisesti vuosittain.  

  Vastaava lupa on haettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta myös yksittäisen tapahtuman järjestämiseksi, jos tapahtumasta todennäköisesti aiheutuu merkityksellisiä ympäristöhaittoja (mm. melu tai päästöt ilmaan ja vesistöön).  

  Luvan usean kunnan alueella pidettävään kilpailuun tai harjoitukseen antaa lähtö- tai määräpaikassa toimivaltainen ELY-keskus. Usean ELY-keskuksen alueella pidettävän kilpailuluvan antaa se ELY-keskus, jonka alueella kilpailu pääosin pidetään.  

  Jos luvanvarainen tapahtuma edellyttää väliaikaista vesiliikenteen keskeyttämistä tai rajoittamista tai alueellisesta kiellosta tai rajoituksesta poikkeamista, siihen on haettava lupa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta.  

  Luvan myöntämisen edellytykset 

  Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että tapahtuma täyttää riittävät turvallisuuden vaatimukset ja ettei toiminnasta aiheudu kohtuutonta haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle. Lupa voidaan myöntää vain, jos vesialueen omistaja on antanut siihen suostumuksensa.  

  Julkaistu 1.6.2020 klo 0.00, päivitetty 29.5.2020 klo 15.27  

Saanen epäillä, että lupaa ei ole haettu, tai ainakaan myönnetty. Päristely tapahtuu yhteisellä vesialueella, enkä ihan heti usko, että kalastuskunta on lupaan suostumustaan antanut. Itse asiassa rata on kahden kalastuskunnan alueella; raja halkaisee kyhätyn radan kutakuinkin keskeltä.

  Tämä oli ainakin kolmas sessio. Edellisellä kerralla naapurimökin isäntä kävi asiasta huomauttamassa. Oli maininnut luvanvaraisuudesta ja ympäristöviranomaisista. Nyt olivat naapurit poissa, joten ehkä siksi uskalsivat taas ajella. 

  Siihen, että lupaa ei ole, viittaa sekin, että ajelu sijoittuu aina sunnuntaihin ja myöhäiseen iltapäivään. Varmaan siksi, että monet mökkiläiset ovat jo lähteneet kohti kotejaan. Mutta me eläkeläiset mökkipoliisit ollaan valppaina! 

  Jos kuitenkin ilmenee, että lupa bensanpolttoon on olemassa, otan nöyrästi lakin kouraani, pyydän kirjoitustani anteeksi. Vaikka en tuollaista toimintaa mieluusti katsele, niin jos lupa on, en ryhdy tuulimyllysotaan. On maailmassa kosolti muutakin luvan perässä tehtyä, jota katselen pitkin hampain. Oikeastaan narskuvin hampain. 

  Olen varmaan ennenkin sanonut, että mielestäni suurin syy siihen, että ihmiskunta paskantaa päälleen, luultavasti niin kauan, että on liian myöhäistä, johtuu piittaamattomuudesta. En nyt tarkoita, että tuo venerälläys yksin suistaisi ilmastotasapainon rajan yli. Tarkoitan piittaamattomuutta ylipäätään. On selvä, että ei yksi tapojen parannus, yhden ihmisen käyttäytyminen, maailmaa pelasta. Vaan kun noita yksiä on ensin yksi, sitten kymmenen, sitten sata, sitten tuhat, sitten miljoona, sitten miljardi, lopulta monta miljardia, niin alkaa jossain tuntua.

  Eilen, kun itseään vastaan kilpaileminen loppui, liekö bensa myös?, putputteli tämä pursi ohi. Sille en osaa olla kovinkaan suivaantunut.

SÄILYTYKSEEN LIITTYVIÄ UUDISTUKSIA

  Aila-myrskystä selvittiin päälle toivoin. Ei tuulituhoja, ei sähkökatkoja. Kerran lumpsahti virta pois, mutta Hilppa ei ehtinyt sytyttää kuin yhden kynttilän, kun se palasi. Hanelilla, muutaman kilsan päässä, oli katko kai yli 15-tuntinen. Ei tuntunut tosiaan meillä normaalia syysmyräkkää kummemmalta. Eli ei osunut koko voimallaan kohdalle, sillä kai Aila jossain riehui melko railakkaasti. 

  Minä, talonmiehen velvollisuuksiin kuuluvana, pesin saunan lattian ja lauteet, lauteet lisäksi käsittelin parafiiniöljyllä. Odotellessani niitten kuivumista öljyämiskuntoon, uudistin venevajassa nippeleiden säilytysjärjestelmää. Koska kaikenmoista tilpehööriä tarvitaan, päätin käyttää kahviaddiktion seurauksena kertyneitä espressopurkkeja hyväkseni. Inspiration sain mieleni sopukoista kaivamastani muistosta jostakin 1950-luvun Aku Ankasta. Siinä Pelle Peloton varastoi tavaroitaan samalla tavalla nimettyihin laatikoihin. 

  Nerokas systeemi. Nyt löydän kädenkäänteessä tarvittavat ruuvit, pultit, mutterit, prikat, sakkelit, tiivisteet, sekä nupit ja niitit. Luulen.

  Toinen säilytykseen liittyvä ongelma sai myös ratkaisunsa. Vene on aina Hanelin rannassa talvehtimassa. Se on tempaistu traktorilla kahden kyllästetyn pylvään väliin. Tarkennus: Pylväät ovat lätkällään, eivät pystyssä. Ongelmana on ollut se, että veden korkeus vaihtelee suuresti. Joinain talvina se laskee, niin että venettä on hankala saada tuupatuksi veteen, joinain nousee niin, että perän jäätyminen pelottaa. Siksi laitoin Tori.fi:n haun halvasta trailerista, vaikka rekisteröimättömästä. Eipä löytynyt. Olin kertonut asiasta yhdelle, jos toisellekin, tutulle. Se tuotti hedelmää; keskiviikkona sain vinkin traktorilla vedettävästä trailerista ja se oli vielä Anttolassa! Soitin heti myyjälle. Hän kertoi hintapyyntönsä, sanoi, että on sen äskettäin nettiin laittanut. Minä tein nopean ratkaisun: Tarjosin hintapyynnön, sanoin, että tulen perjantaina katsomaan. Niin tein. Usmuutettiin Hilpan kanssa veenellä kylille, myyjä haki meidät satamasta.  Nyt traileri on maksettu ja Hanelin rannassa. Vinkin antanut kaveri hinasi sen traktorilla eilisiltana Piskolaan. Ja ihan kohtuudiilillä. Tiijä häntä, oliko ostos järkevä? Jonkun mielestä oli, jonkun ei. Mutta itse asiassa olen tyytyväinen; vene hibernoi trailerin päällä pitkälle rannasta vedettynä. Yöunien laatu ei varmasti enää huonone veneen talvehtimisen vuoksi. Muutaman hassun satasen väärti se oli. Eikä mielenrauhalle edes voi laskea hintaa. 

  Nyt on päivän työt tehty. On myös syöty eilen tuvan uunissa kypsynyttä sianniskaa ja pottumuussia. Lopettelen tämän tarinan, ryhdyn perkaamaan Netflixiä, josko sieltä löytyisi järjellistä katsottavaa.

  Kuitenkin ennen Netflixin kurittamista kysymys, oikeastaan kolme: Haluatko olla oikeassa vai suosittu? Haluatko puhua suoraan, vai olla suosittu? Haluaako tehdä oikein, vai olla suosittu? Vaikkapa politiikoille miettimistä.

Loppuun kuva kirkkaana paistavasta syysaurinkosta vielä vihreän lehvästön takana.