MENNEEN PÄIVÄN LUMET

  Kun eilen jaksoi tarpeeksi kauan odottaa, niin satoihan se viimein. Lunta. Ennusteet olivat lopulta oikeaan osuneita, vääräaikaisia vain. Nyt ovat lumet menneen päivän lumia. Tosin ne sulivat vasta tänään, joten olivat ne olevan päivän lumia myös.

  Menneen päivän lumien alta paljastui myös tämä sininen rykelmä.

  Eilinen meni siis sateen odotteluksi, ja kun se lopulta alkoi, sateen ihmettelyksi. Tänään oli aika ryhtyä jotain puuhaamaan. Syysmyrsky oli katkaisuuta rannalta yhden koivun suunnilleen rungon puolivälistä.  Tempaisin moottorisahan käyntiin, kaadoin pystyyn jääneen osan, pätkin puun, kärräsin rantteelle. Puuta pätkiessä syntyi itsestään tuo "pöllö", otus, minkä kuvan jaoin päivällä. Laitoin sille vain lehtikuusenkävyt silmiksi, kuusenkävyn puolikkaan nokaksi. Kertauksen tarpeellisuuden varjolla:

  Savotassa kului mukavasti aamupäivä. Tai oikeastaan kymmeneen asti. Mutta katsoin isommat työt tälle päivälle tehdyiksi. Iltapäivä huithupeni sitten huithapelijutuissa. Koska huithapelijutuissa ei ole paljon kerrottavaa, teen pienen uutiskertauksen.

  Eilen, tai toissapäivänä, oli radiossa juttua koululaisten luvattomista poissaoloista. Tuli ilmi, että asiaan puuttumisen käytäntö on kirjavaa. Opettajilta puuttuvat ohjeet luvattomiin poissoloihin puuttumiseen. Eli opettajilta puuttuvat ohjeet luokalta puutuvien poissaoloihin puuttumiseen.
  En tiedä, miksi aihe nyt oli ajankohtainen. Kouluistahan ovat puuttuneet kaikki oppilaat. Ovatko ne, jotka luvattomasti ovat olleet poissa, etäpuuttuneet viime aikoina? Ja puuttuuko opettajilta ohjeet etäpuuttumiseen puuttumiseen?
  Mitä tehdä, jos puuttuu ohje puuttumiseen puuttumiseen tai etäpuuttumiseen puuttumiseen? Pitääkö olla puuttumaton? Vai pitääkö kysyä Putinilta?

  Oikeusoppineet sanovat, että työtehtävästä voi koronan vuoksi kieltäytyä, jos on riittävän hyvä syy. Minä heti pohtimaan hyviä syitä. En kyllä keksinyt yhtään, vaikka kuinka tuumin. Tarkoitan nyt syitä itseäni varten, en yleisesti. Meinaan vain, että olisihan se hienoa, jos voisi Hilpalle, kun hän pyytää viemään roskat, tai lämmittämään saunan, tai mitä tahansa, sanoa, että sori, en koronallisista syistä tee sitä.
  Ihan turhaa pohdiskelua, kyllä, kyllä. Minähän vien kernaasti roskat, lämmitän saunan mielihyvää tuntien, teen mitä tahansa hypyn kengässä. Se olikin hypoteettista pohdiskelua. Mutta jossakin perheessä saattaa olla oikeasti asia esillä.
  Tietysti oikeusoppineet tarkoittavat työelämässä olevia, heidän oikeuttaan kieltäytyä. Mitä ne syyt sitten voisivat olla? Riskiryhmään kuuluminen, ainakin.

  Alueuutisissa kerrottiin tänään, että koronan vuoksi rahan käyttö on varsinkin nuorilla aikuisilla vähentynyt huomattavasti. Toimittaja mainitsi, että eräillä rahaa kuluu kolme kertaa vähemmän. Ahaa. Se on vähän se, ja nuukia haastateltavia ovat. Heillähän on tuon lauseen mukaan kulunut rahaa ennen koronaa vähemmän, nyt kolme kertaa vähemmän. Minun kielikorvani on sitä mieltä, että kolmasosa on oikea ilmaisu. Kielikorvani saattaa olla väärässä. Ei se mitään; olemme tehneet diilin, kielikorvani ja minä, että emme ole vastuussa toistemme teoista tai tuntemuksista.

  Yllä olevasta assosiaationa seurava. Usein kuulee sanottavan "puolet enemmän", vaikka tarkoitetaan "kaksi kertaa enemmän".  Kuitenkin "puolet vähemmän"  on kielikorvani mukaan ihan jees.  Asia kääntäen. Kielikorvani tyrmää "kolme kertaa vähemmän", mutta antaa siunaksen "kolme kertaa enemmälle".
 
  Menkööt nuo edelliset Snellmanin piikkiin. Onhan tänään hänen päivänsä. Toivon, ettei herra Snellman vuokseni joudu vaihtamaan asentoa haudassaan.

  Huomenna uudet vilskeet. Ilman isompaa plääniä. Tai on yksi homma mielessä. Jos toteutuu, tulette siitä varmaan kuulemaan. Siis lukemaan.

  Jo alkaa koivu vihertää, maankamara enemmän. Ei mennen päivän lumet niitä juuri hetkauttaneet.

SADETTA ODOTELLESSA

  Tänään piti sataa, aamusta asti. Vaan ei sada. Vaikka monien palveluntarjoajien kartat näyttävät, että sataa. Uskoako karttoja, vai omia aistejaan? Kallistun asitihavaintoihin, käyttäydyn kuin ennusteet olisivat totta.

  Koska tänään sataa, aamusta asti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), en lähde ulos heilumaan. Koska sataa aamusta asti, vaikka ei sadakkaan, istun sisällä. Välillä kirjoitan, kun jotakin mieleeni putkahtaa. Näin teen siksi, että henkinen valmistautuminen ulkopalveluun jäi tekemättä, koska tänään kerrottiin satavan, aamusta asti.

  Kello on nyt 8:32. Aurinko hieman pilkahtelee kaakon kantilla. Eikä lounaan suunnalla,  mistä synkeät sadepilvet vyöryvät, ovat jo kauan vyöryneet päällemme, näytä lainkaa synkiltä sadepilviltä. Jos ne koko ajan sieltä vyöryvät, kuten sadekartat vakuuttavat, niin minulla ja sadekartalla on eriävä käsitys synkeistä sadepilvistä.

  Sadetta odotellen jatkan juttua. Tänään lämmitin aamusta leivinuunin, sillä tänään sataa, aamusta lähtien, ja sade saattaa olla räntää tai lunta. Toinen syy lämmitykseen on, että muonareservin tilanne on sellainen, että jouduimme ottamaan esiin Tainan ja Hanelin pakkasesta omaan pakkaseemme kulkeutuneista aarteista peurapaistin. Nyt köntsä muhii uunissa, valurautapadassa muhiskelee seuranaan porkkanaa, lanttua, sipuli ja valkosipulia. Paisti on vuorattu pekonisuikaleilla. Siellä se kypsyy parahultaiseksi, vaikka ulkona sataa (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos).

  Tässä kuva Olkkosen Artun aikanaan muuraamasta uunista. Se on uuneista paras. Vaikka niinhän lähes jokainen uunin omistaja omastaan sanoo. Syy, miksi laitoin uunin kuvan, on se, että ulkona sataa, aamusta asti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), joten en viitsi lähteä luontokuvaa näppäämään.

  Jos katsotte tarkasti kuvaa, huomaatte huuvan reunuksella oikeassa laidassa (katosta riippuvan tuikkutelineen vieressä) harmaan kappaleen. Se ei olekkaan mikä tahansa, se on murunen Berliinin muurista! Vanhempani nimittäin kävivät pian muurin sorruttua Berliinissä sukuloimassa, ja saivat palan mukaansa. Näin minulle on kerrottu. Todisteita ei tosin ole. Se voi periaatteessa olla mikä tahansa betonimöykky. Mutta ei isä-Erkillä ollut tapana tällaisissa asioissa valehdella, vaikka tarinamiehenä hänet tunnettiinkin. 
  Miksikö muurinpala on siellä missä se on? Erittäin hyvä kysymys, sano poliitikko. Poliitikko sanoo niin siksi, että pelaa siten aikaa sovittaa vastaukseen tarvittavia sanojaan. Minä siksi, että sain kertoa, miksi poliitikko sanoo "erittäin hyvä kysymys".  Nyt ytimeen: Kimpale on huuvanranssilla siksi, että kun palanen yhdessä keveätsiivouksessa löytyi, niin laitoin sen juuri tuohon, väliaikaisesti. Väliaikaisratkaisuista tulee helposti pysyviä. Olkoot siinä, kunnes toisin päätetään.

  Kävin välillä kiikuttamassa kompostiin sinne kuuluvia jätteitä. Ulkona ei sada (aistihavainto). Samalla reissulla kusaisin navatan muurin taustalle.

  Nyt ylenaamu pajattaa selkäni takana. Kuvaakin sieltä tulee, elävää, mutta antaa tulla. Ulkona sataa kohtalaisesti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), ulkona on pilvipoutaa (aistihavainto).

 Kello on 8:55. Hilppa hilautuu tv:n ääreen, valmistautuu katsomaan Casyaltya. Ulkona paistaa aurinko, pilven takaa kurkistelee (aistihavainto).

  Kello on 9:25. Koska tänään sataa aamusta iltaan asti (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), kävin ottamassa kuvan tuosta sääilmiöstä.Synkkää, eikö?

  Koska tänään sataa aamusta iltaa (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), saunotaan varmaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Ehkä, kun peurapaisti on ehtinyt hieman sulaa.

  Kello kolkuttelee kymmentä. Jos olisin ollut virittäytyneenä ulkotyövalmiuteen, olisi heilunut hommissa jo kolme tuntia. Ketä voin laskuttaa menetetystä työajasta? Ja kuinka paljon. "Erittäin hyvä ja tarpeellinen, suorastaan ratkaisevaa laatua oleva kysymys", sanoisi poliitikko. Sillä vastausta siihen ei ole. Siis kärsin nahoissani menetyksen, jonka korvaaminen toki onnistuu vaikkapa huomenna. Ja huomenna luultavasti, vastoin ennusteita, alkaa satamaan rankasti heti, kun olen työlaitaan kiinni päässyt.
  Kuultaako jutustani, että "minen uso rohveettoihen"? Jos kuultaa, ei suotta. Ainakin kyynisyyden häivää, vähintään, on ilmassa, kun puhe kanssani kääntyy sääennusteiden uskottavuuteen. Jostakin luin, että reittilentojen väheneminen lähes olemattomiin on vaikeuttanut sääilmiöiden ennustettavuutta, sillä koneet lähettävät yläilmoista ajantasaista dataa jatkuvasti. Tiijä häntä. On tämä ennenkin koettu. Viime kesänä, edellisenäkin, sama juttu. Sadetta povattiin, saaressa ei tullut tippakaan. Kylillä tai jopa Hanelilla (muutama kilsa linnuntietä) saattoi vettä tulla turkasesti, täällä ei mitään. Onko paikassa joku taika? Jakaako saaristo pilvien kulkua? Sattumaa?
  Siinä mielessä olen erikoinen, että toivon sadetta. Useimmat joutilaat toivovat aurinkoa ja lämpöä. Sitäkin toivon, mutta vettä tarvitaa, sopivassa suhteessa.

  Peurapaisti sai pientä valelua osakseen klo. 10:00.

  Kello hipoo yhtätoista. Tänään sataa aamusta iltaan (Foreca, yle, Ilmatieteen laitos), aurinko kuikistelee pilvien raoista (aistihavainto). Pitääpä katsoa sadetutkia tutkien. Jaahans. Foreca on muuttanut ennustettaan siten, että rintama lipuu yllemme puolen päivän aikoihin. Ylen kartoilla sadepilvet ovat olleet päällämme jo aikaa, ja tuntiennusteen mukaan lorottaa. Paskat lorota. Paras karttaa ylen karttoja, mikäli haluaa olla kartalla siitä, mitä tapahtuu. Sääkartat taitavat olla vähän kuin tiekartat, joita monet tahot ja vaikuttajat ovat hanakoita tekemään. Ei niilläkään aina ole kovin paljon arvoa.

  Potut kiehuvat. Kohta maistuu peurapaisti. Vielä ylistyksen sananen maailman parhaalle uunille: 
 
  Paistin teki parahiksi
  mökin loihti lämpimäksi
  Olkkos-Artun aikaansaannos
  tiilimuuri, pirtin sielu

  Nyt ollaan syöty. Maistui.

    Täydet pisteet uunin tekijälle sekä lämmittäjälle, unohtamatta kokin osuutta. Samoin lämmin ajatus peuran hankkijalle, sekä koronalle. Koronalle siksi, että kun Taina jäi etätoihin, hän kävi läpi huushollin pakastimet, ja oli selvillä, mitä, ja kuinka paljon mitäkin, ne pitävät sisällään, ja siitä intoutuneena ilmoitti meille, että kun tulette, saatte täältä muutaman palan mukaan. Siten myös kiitos Tainalle, jota korona johdatti meille suotuisaan tekoon. Sattumalla on joskus näppinsä menuun laadinassa, päivällisen erinomaisuudessa. M.O.T.

  Kello on yli puolen päivän. Pilvipuotaa, ei merkkiäkään sadepilvien invaasiosta. En jaksa enää sadetta odottaa. Venyy tämä juttu pian liian mahtaviin mittoihin. Noin sanamäärän suhteen. Muussa suhteessa ei ole vaaraa.
  Siis tulkoon sade, jos on tullakseen. Olkoon puota, jos on ollakseen. Minä en ole ollakseen. Ihan olen nöyrillä mielin.

ÄITIENPÄIVÄ ILLASSA

  Kaunis, mutta ei kovin lämmin, äitienpäivä alkaa kääntyä iltaan. Aurinko kyllä on paistanut, mutta tuuli on sillä kantilla, että puhaltelee pihaan.
  Aamulla heräsin sianpieremän huitteilla. Sehän tarkkoittaa samaa, kuin ennen vanhaan akkojen lypsytuntien maissa. Aamutoimien jälkeen lähdin tositoimeen. En ansiotoimeen, vaan yleishyödylliseen sellaiseen. Jos meidät kaksi luetaan yleishyödyksi. Se oli samalla eilisessä blogissa vikkuuttelemani perstaskussa piiloileva äitienpäiväylläri. Lähdin tyhjentämään paskion!
  Olisin sen tyhjentänyt pian joka tapauksessa, mutta ajattelin, että harva vaimo äitienpäivän aamuna tarpeillaan huomaa pöntön tyhjentyneen. Mutta näin meillä!

  Kun homma oli tehty, orjankaapu vaihdettu kevyempiin asusteisiin, kävin keräämässä kimpun valkovuokkoja. Olivat raukat aivan kohmeessa snadin hallaefektin vuoksi, eivätkä kunnolla toipuneet koko päivänä. Tuskin toipuvat huomennakaan. Mutta tärkeintä on ajatus.

  Sitten keittelin kahvit, katoin pöydän. Nyt on paljastettava, että en sentään sänkyyn Hilpalle aamiaista vienyt. Rajansa  kaikella. Annoin hänen nukkua, nautin ensimmäiset kahvit itseni seurassa.

  Pian nousi Hilppakin. Halauksen sai, kukkakimpun konjakkilasissa noteerasi myös. Pihan periltä palattuaan sain kuulla hänen huomanneen perstaskuyllätyksen. Että niin leppoisissa merkeissä alkoi äitienpäivän vietto saaressa.

  Kun arska oli kivunnut raa'an nokan yli, en ottanut romminaukkua, vaan intouduin siivoamaan kesäkeittiön. Kannoin tuolit ulos, puistelin pehmusteet, lakaisin lattian, pyyhin kalusteet. Johan passasi siellä päivällä grillailla. 

  Emme kylläkään syöneet siellä. Ei näillä vuosilla viitsi toppatakki päällä, pipo korvilla, ateriaa nauttia, jos on vaihtoehto. 

  Eipä mennä asioiden edelle. Ennen grillausta lähdettiin pienelle metsäkävelylle. 

  Laavukalliolle suunnattiin. Näkymät Luonterille ovat sieltä komiat. Aina ja joka kerta.

Samaa tähyilee Hilppa.

  Kallioilta suunnattiin suon kautta takaisin. Hilppa taitteli suopursun varpuja mukaan paskioon piilottamaan luontaista ihmisen aiheuttamaa tuoksua.

  Sitten grillasin possunfileepihvit. Hilppa oli kesäkeittiötä siivotessani tehnyt sienisalaattia. Grillihommia pusatessani hän valmisti uunijuureksia, tällä kertaa energiayhtiötä tyydyttävällä tavalla. Hyvää oli ruoka.

  Pienet perräiset otettiin. Sitten katsottiin yksi suoratoistojakso, Sen jälkeen kevään ensimmäiset kahvit verannalla. Koska sinne ei tuuli tuiverra, ja aurinko oli sen lämmittänyt, niin hyvin pärjäsi kevyellä kuosilla.

    Kahvin jälkeen katsottiin vielä toosaa. Vähän pihalla källäiltiin. Kevyt iltapala nautittiin. Sitten kuuden uutiset, ja taas tuijotusta Areenalta, eli viimeinen jakso tanskalaissarjasta "Kun tomu laskeutuu". Tuo kymmenosainen juttu tuntui alussa sekavalta lukuisine ihmisineen, mutta hiljalleen kytkökset ja puolivälissä sarjaa tapahtuneen tuhoisan ravintola-ammuskelun seuraukset eri suuntiin johtavine lankoineen alkoivat paljastua. Ei huippu, mutta katsottava, kouluasteikolla 8-.

  Nyt olen tovin tätä kirjoittanut. Hilppa lueskelee. Ja huomenna sataa. Onneksi on jo valmiiksi mietittynä Netflixiltä katsottavaa. 

  Asiaan kuulumattomana ja aiheen ulkopuolelta mukaan temmattuna mainitsen vielä, että Bob Dylan on julkaisemassa pitkästä aikaa uutta musiikkia. Kesäkuun 19. päivänä pelmahtaa kuultavaksi albumi "ROUGH AND ROWDY WAYS". Esimakuna julkaistiin jo kappale "FALSE PROPHET". Olen sen päälle painavien kiireiden vuoksi ehtinyt vain kertaalleen kuunnella. Suoraan sanottuna erittäin huonosti keskittyneenä. Pitää ottaa työn alle, kunhan mielentila on oikea. Se kuva jäi, että jotakin kovaa saattaa olla tulossa. 

  Niin käy joskus ihmiselämässä. Lopputalvesta eräässä blogissani estin toiveen, että jospa saisi vielä tässä elämässä kuulla Dylanilta albumillisen uutta musaa! Nyt asia on melko lähellä toteutua. Toisinaan ylemmät voimat ovat suosillisia pienelle ihmiselle. Tai ainakin Dylanin Bob. Joka toki on monelle sama asia. Ylempi voima. 

SUMMITTAISTA SEKOILUA

  Lauantai on kulunut, kuten päivät tuppaavat; aamusta kohti iltaa. Jotain on tullut tehtyä, jotain ei. Mitään tärkeää ei kuitenkaan ole jäänyt tekemättä. Jos kovin tärkeää ei ole tullut tehtyäkään.

  Alkujaarituksen jälkeen spesfistisempi ote. Aamusta kärräilin pinon viimekesäisiä klapeja paskion nurkilta liiteriin. On taas täynnä, liiteri. 
  Sitten putsasin grillin kokonaisvaltaisesti, öljysin kevyesti parilan. Huomenna on kauden grillauspäivä nro yksi. Äitienpäivän kunniaksi.
  Kun aamupäivää oli vielä jäljellä, päätin kokeilla raivaussahaa käyntiin. Oli näet pari päivää sitten ottanut savut ruohonleikkurista ja trimmeristä, jotka pärähtivät parilla nykäisyllä. Raivaussaha sen sijaan ei halunnut ryhtyä yhteistyöhön. Temmoin naama violetin värisenä, ei inahtanutakaan. Irrotin jopa tulpan, laitoin sylinteriin tipan bensaa, mutta ei edes luvannut. Ajattelin, että antaa paskan olla.
  "Kun Haneli käy, tai minä Hanelilla, niin katsotaan yhdessä, josko tolkkua löytyisi", jatkoin mielessäni.
  Jos minä käyn Hanelilla, on tietysti edellytyksenä yhdessä äplistelyyn, että muistan ottaa sahan mukaan.
  Päätin siis, aikaa kuluttaakseni, kokeilla, olisiko raivausihme vielä nyreällä mielellä. Otin sahan pihalle, ällistelin hetken. Sitten ajatteli: "Lähtisköhän se paremmin, jos laittais tuon stop-näppylän oikeaan asentoon?"
  Niin tein, ja kas kummaa: värkki hörähti ekalla nykäisyllä, lähti käydä rommeltamaan toisella! "Ei vian tartte olla iso, jos se on päässä", sanoo vanha, tai hieman sitä nuorempi, kansa.
  Onneksi en lähtenyt sahaa Hanelille kiikuttamaan, saatikka Kone ja Urheiluun! Tekevälle sattuu, toisille enemmän kuin toisille. Mutta se minua hippusen ipottaa, että minuuttia ennen ensimmäistä ja persiilleen mennyttä kokeilua olin muistanut samanlaisen näppylän trimmeristä laittaa on-asentoon. Muistin pituus on kääntäen verrannollinen sen hataruuteen. Mitä tuo nyt tarkoittaakaan? Viisaan oloinen lausahdus kuitenkin.

 Syönnin jälkeen ajoin Potinlahteen oikomaan, eli nostamaan, laituria. Meistä neljästä "osakkaasta" paikalla olivat vain Rehulan Juha ja minä. Hyvin se meiltä sujui, varsinkin kun Juhalla oli uudet kahluuhousut. Niillä tuli mukavasti reikä veteen. Minun vuosia sitten Lidlistä (mistäs muualta)  ostamani housut puolestaan olivat alkaneet vuotaa vasemman jalkaterän kohdalta. Vielä pari viikkoa sitten ne olivat ehjät, kun laitoin saunan pumpun imuletkua. Ei ole ikuista mikään, eikä takuukaan lie voimassa. Eikä kuitti tallessa. Pitää matkia Juhaa, käydä Motonetistä neljänkympin uudet. Lidlin hankinta maksoi aikanaan kaksikymppisen.

  Nyt on villasukka kohta kuiva, me ollaan käyty saunassa. Koronalla on tänään vapaapäivä, ainakin ylen kolmen koronapäivityksellä on. Ei kai ihmeempää aiheesta ole ilmaantunut? Päätin näet viettää koronavapaan päivän. Mutta ei, se piruhitto,  onnistunut. Kun avasin ylen sivut katsoakseni tv-opasta, niin johan uutisotsikot pomsahtivat silmille. Toista sataa uutta todettua tartuntaa, saman verran tehohoidettavia, viisi tautiin kuollutta. Aika normaali lukema, kai?

  Tulee se koronavapaus kohta kyseenalaiseksi joka tapauksessa. Aioin katsoa viiden uutiset. Vaikka jumalan selän takana, toisaalta Ukko Ylijumalan tarkkailun alla, eletään, niin pitää maailman ja Suomen tapahtumista olla kuusalla. Olkoonkin, että joskus tuntuu siltä, kuin parempi olisi, jos ei olisi.

  Huomenna on äitienpäivä. Pitkä matka kukkakauppaan. Onneksi valkovuokkoja omalla maalla sen verran kasvaa, että kimpun saa kerättyä. Kahvit keitän tietysti. Siinä vaan ei ole mitää erityisen juhlallista; niinhän minä teen lähes joka aamu.
  On minulla yksi yllätys äitienpäiväksi perstaskussa, mutta jääköön julkaisematta. Hilppa kun saattaa heikkona hetkenään lukaista näitä jorinoita.

  Mistähän keksisi kuvan loppuun? Omista arkistoista tietysti, mutta minkä? Laitan kuvan tämän blogin kirjoittajasta. Tässä hän miettii, että mikähän perkele siihen raivaussahaan on mennyt? Päässään hänellä on kalotti, mutta ei kirkollisessa mielessä.

VALAKALE

  Aamulla oli niin hieno keli, että päätin pitää lomaa, suuntasin vesille. Virvelöin parissa paikassa. Pääasiassa vain puksuttelin hiljaa, ihastelin maisemia.

  Vedin paluumatkalla uistinta. Kunhan ensin olin raapinut päätäni muistaakseni, kuinka kone saadaan uisteluasetukseen, eli sellaiseen, missä kierrokset saadaan reilusti alle tuhanteen minuutissa. 

  Melkein oli jo kotirannassa, kun ahven nappasi. Ihan syötävä. Kun aamulla jaoin siitä kuvan fb-seinälleni, tuli epäileviä kommentteja. Ei kukaan ole niin kade kuin kalahenkilö, eikä kukaan ole niin hanakka valehtelemaan, kuin kalahenkilö. Puhdistaakseni ilmaa kerron totuuden tästä tapauksesta.

Kalahan on tässä.

  Sitten demostratio. Kaksi emalivatia. Ylempi on normaalikokoinen, alempi puolestaan snadimpi versio. Ja ahven oli tuossa alemmassa. 

  Siis sen verran kalahenkilöitymistä tapahtui. Ei se silti tyhjänpäiväinen kala ole; illalla syödään filee henkilöön, eikä taatusti ole pahaa!

  Muistuu mieleeni kalavalejuttu Anttolasta viiskytvuotta takaperin. Koistisen Hannes sai ison ahvenen, ja kehui Venäläisen Jussille "haluatko nähä ison ahvenen?"
  Jussi siihen "no näytä".
  Hannes nosti mittavan kyrmyniskan saavista eteensä roikkumaan.
  Jussi katseli aikansa, sanoi "valehtelet!"

  Korjatkaa, jos muistan henkilöt väärin. Nimittäin Koistisen Hanskista en ole aivan varma, mutta kyllä Jussi tuo epäilijä oli.

  Mitä tähän muuta. No sitä, että Hilppa istutti alakasvimaalle auringonkukan siemeniä. Sanoi vielä ei istuttavansa hernettä ja papua, koska maa on liian kylmää.

  Mietin äsken, että hieno sukunimi, jos joku vaihtaa haluaa, on Alakasvimaa. Anselmi tai Anniina Alakasvimaa! Eikä nimikaimoja vastaan putkahtele!

  Yläaitan nurkalla kasvava onnenpensas kukkii. Pieniä ovat kukat, mutta väriä vuodenaikaan. Ja pörriäisille puuhaa. 

  Yläaitta ei minusta ole yhtä kaunis sukunimenä kuin Alakasvimaa. 

  Tämä päivä on mennyt hänekseen. Huomenna ainakin mennään oikomaan kimppalaituria Potinlahteen. Kantta pitää nostaa, ehkä muutakin pientä tehdään.
 
  Maanantaiksi on povattu oikein lääninsadetta, koko päiväksi. Luonto kiittää, kirjat kuluu.

  Keskiviikkona täytyy lähteä täydentämään ruokavarastoja. Välimatkat mielessä: pari metriä ihmisten välillä, 50 kilsaa Potinlahden ja Mikkeli Cityn välillä.

  Kirjoitettua tulee näköjään tiuhaan. Ei nytkään pitänyt, mutta jäi kaivelemaan tuo kalavale. Tai liioittelu se kai oli. Nythän tiedätte totuuden. Vaikka joku varmaankin luulee, että minulla on kolmas, kahvitassin kokoinen, alumiinivati. Tiijä, vaikka olis. Jäikö mietityttämään?

EPÄREILUA

  Se ja se on epäreilua. Epäreilua minua, sinua, meitä heitä, sitä, niitä, näitä, noita, kohtaan. Tuolla tavalla kuulee puhuttavan kaiken aikaa. Lienee nuorisolta lähtenyt sanontatapa? Mutta kun aikuinen ihminen asiallisessa haastattelussa sitä käyttää, aiheuttaa moinen korvasärkyä. Onko niin vaikeaa sanoa vaikka "se ei ole reilua".
  Miksei muuten sanota "reiluton" reilun vastakohtana? No siksi, että pian reilu ilmaistaisiin sanalla "epäreiluton".
  Kieli muuttuu, ei siinä mitään pahaa ole. Jotkut uudet sanat vaan eivät ota sopiakseen korviini, toiset puolestaan mahtuvat väljästi.
  "Haastava" on myös minusta kummallinen. Kaikki on haastavaa, mikään ei enää ole vaikeaa tai hankalaa. Olen asiasta tainnut joskus ennenkin nurista, nurisen taas. Haastava tuo minulle lähinnä mieleen Taivalantin Heta-vainaan. Hän oli nimittäin haastava ihminen. Niin haastava, ettei suunvuoroa meinannut saada.

  Se kielellisistä asioista. Täällä on yhä kaunis ilma. Hilppa laitteli aamulla kukkapenkkeihin kasvuvoimaa, kasvulavalle salaatin, tillin, pinaatin ja kehäkukan siemeniä. Minä toleuduin maalaamaan piha-aitan länsipäädyn. Sehän jäi kesken, ei suinkaan maalin loppumisen, vaan ampiaisten jyrkästi vastustavan kannan vuoksi. Amppareita kannattaa kuunnella. Toinen vaihtoehto on maalata pää ja kädet paukamilla.

  Jo, ...kele, imee maalia satavuotias hirsi. Aitan hirsiosa on tänne jostain tuotu, ja yhteen hirteen on kaiverrettu 1918. No, viimekesäinen maali riitti, mutta uutta täytyy pönttö ostaa. Homma on vähän kuin Golden Gate-sillan kanssa; kun se saatu maalattua vastarannalle saakka, pitää aloittaa salmen toiselta puolelta uudestaan. Tämä voi olla urbaanilegendaa. Asiasta meille kertoi tekussa opettajamme arkkitehti Lasse Saarinen, ihan oikea legenda. Meillä selittää maalaamisen pitkäkestoisuuden se, että kaikki rakennukset on rasvattu samalla värillä. Oikeastaan väreillä, sillä nurkka-, räystäs-, ikkunanpieli- ja ovenpielilaudat on tietysti vedetty omalla sävyllään.

  Nyt ollaan syöty. Minulla oli meininki lähteä virveliä vispaan, jos vaikka hauki iskisi. Mutta enpä viitsinyt. On alkanut vähän tuuleskella, ja vaikka arska paistaa, on vesillä aika kolakkaa. Ehtiihän tuota. Virvelöidä.

  Minä siis aloin kirjoittamaan. Tähän cromebookiin alkaa tottua. Ihan metka peli. Vaikka kyllä windows-pohjaisellakin on puolensa. On jotain asioita, mitä sieltä kaipaan. Toisaalta tämän uuden nopeus jo itsessään puoltaa valintaani.

  Luonto heräilee vaivihkaa. Kohta alkaa isompi herääminen, kun puitten lehdet ryhtyvät pukkautumaan esiin. Joka päivä on maisema vihreämpi, pihapiiri alkaa jäädä satunnaisten veneilijöiden katseilta suojaan.

  Kevään merkkejä hieman kävin kuvaamassa. Valkovuokot, joita tuotiin Hollolasta varmaan liki 30 vuotta sitten, ovat alkaneet levitä. Nyt niitä kasvaa monessa paikassa, ja monen kymmenen metrin säteellä löytyy ryppäitä.

  Kasvulavat ovat mullalla, paitsi monivuotinen ruohosipuli ja yllätyksenä viimekesäinen vuonankaali ovat aloittaneet satokauden.

  Kukkapenkit eivät väriä loista tätä pientä sinistä kukkaa lukuunottamatta. Se kukka on kaihonkukka. Osuva nimi, sillä kaiholla sitä saa kuvasta etsiä. Katsokaa tarkkan, isontakaa kuvaa, käykää optikolla, niin kaiho katoaa, kukka löytyy. 

  Ruusupuska on mukavasti silmuilla. Ja muutamat kukat, kuten lilja, ja joku toinen, älä kysy mikä, ovat lähteneet topakasti haistelemaan kevätilmaa. 

  Siinä raporttia kuvalllisella tuella, sillä kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa. Siis itse asiassa raportti on yli 7000-sanainen. Helppoa on. 

  Pian on päiväkahvin aika. Hyvissä ajoin saunotaan. Jokohan uskaltautuisi talviturkin heittoon? On se tehtävä. Vannoutuneita avantouimareita tällainen jahkailu huvittaa, vai mitä A-P. P.? Mutta ei se ole ihan läpihuutojuttu raahata vanhoja luitaan muutaman asteen kylmyiseen veteen. Vaan tuli sanottua, joten turkki nakataan tänään naftaliiniin. 

EILEN, TÄNÄÄN

  Eilen oli kaunis keväinen päivä. Juuri sopiva perunan istutukselle. Ja sipulin.

Ilta oli tyyni je leppeä. Juuri sopiva kädet selän takana tallustelemiseen.  

Yö oli tyyni ja täysikuinen. Juuri sopiva kusella käyntiin.

Ei tämä aamukaan hassumpi ole: tyyni ja pilvetön. Juuri sopiva hammaspesulle linnunlaulun säestyksellä.

   Eilen siis laitettiin potut ja sipulit maahan. Minä pesin veneen. Kävin Hanelilta telineen. Loppupäivä kului taivastellessa. Saunottiin kyllä myös. Eli melko normipäivä.

  Tänään on ohjelmassa kasvulavojen kevättöitä: perkaus (Hilppa), uutta multaa kompostista (Peppe). Varmaan nahuan sitten puuhommia puoliseen saakka. Niissä kylliksi puuhaa eläkeläisten arkeen. Pitää taitavasti jakaa töitä kullekin päivälle, ettei tarvitse kohta kolmiloikkaa hypellä. No, ei siitä vaaraa oikeasti ole. Yleensä vasta loppukesästä alkaa olla joutilasta aikaa pihaurheiluun. Ei silloinkaan, jos on hyvä marja- ja sienikesä.

  Kello on nyt puoli kuusi. Laitan kahvin valumaan - noin, nyt on kahvit hörpitty, aamupala nautittu.

  Hallitus hieman helpotti rajoituksia. Kirjastoasiassa ottivat vinkistäni vaarin. Vai ihan itsekkö päättivät? Jos ei uusia tiukennuksia tule, niin Liisan kastetilaisuus voidaan pitää elokuussa, minne se siirtyi koronanrajoitusten alettua. Saa nähdä, mahtuuko kastemekko enää päälle?
  Myös juhannuskokko Hanelin rannassa poltetaan, mikäli ei ole tulentekoa kielletty. Se pienimuotoinen tilaisuus on tupannut paisua yli kymmenpäiseksi.

  Urheilutilaisuuksia voidaan myös pitää 1. kesäkuuta alkaen. Ministeri Hanna Kosonen täsmensi asiaa ylen haastattelussa. Tilaisuuksissa saa olla paikalla enemmän kuin 50 henkilöä, jos turvaohjeita noudatetaan, mutta kuitenkin alle 500. No, 500 piisaa ehkä Lapuan poikapaineihin, tai alasarjojen pallopeleihin, mutta pääsarjatasolla futiksessa tai pesäpallossa joutuu järjestäjä karsimaan tulijoita, suorittamaan valintaa.

  Ravintolat aukeavat asteittain kesäkuun alussa. Mitä se tarkoittaa? Ei vielä tiedetä. Tuskin on kyse siitä, että ovet aukeavat aluksi vain 25 astetta, myöhemmin 45 astetta, ja lopulta 90 astetta. Tuo ei olisi reilua liikalihavuudesta kärsiviä kohtaan.
  Jos kahden metrin turvaväli koskee pieniä kahviloita, baareja, ravintoloita, niin asiakkaita mahtuu kerralla ehkä vain neljä. Moni pikkupaikan omistaja miettii luultavasti tarkkaan, kannattaako aukaista lainkaan. Vaikeita kysymyksiä nämäkin. Ministerit avustajineen ja asiantuntijoineen saavat viettää pitkiä päiviä ongelmia kaikilta puolilta pohtiessaan. Sattaa silti joku kulma jäädä pimentoon.

  Näyttää siltä, että joiltain osin rajoitettua elämää eletää kauan. Pitää tottua välimatkoihin, etc. Melko helppoa, saaressa, Anttolassa, Mikkelissä, Hollolassakin.

  Jätän nyt hallituksen heille kuuluviin töihin. Ei minulle korvata ongelmien pohtimista. Lähden pikkuhiljaa pihalle askaroimaan. Ei sitäkään korvata. Paitsi mielihyvänä. Sama juttu ongelmien pohtimisen ja niistä kirjoittamisen kohdalla.