VAPPU TULKOON

  Vappuaatto. Ei kyllä siltä tunnu. Ihmisiä ruokakaupoissa oli kyllä kosolti, mutta mitään hurlumhei-meininkiä ei ollut ilmassa. Kaikki kulkivat sisäänpäinkääntynein ilmein, lastasivat kärrit kukkuroilleen, jonottivat pukahtamatta kassajonossa. Korona kantaa veroaan. Täällä ja Italiassa. Korona verona, Verona korona.
  Hallitus päätti avata kouluja asteittain saaden viharyöpyt niskaansa, tappouhkauksiakin on kuulemma esitetty. Mikä olisi oikea ratkaisu? Ei tietenkään tappamisen suhteen. Tarkoitan koulujen avaamisen kanssa? Vaikea päätös, aika näyttää.

  Eilen tultiin Hollolaan. Päivällä sateli moneen otteeseen lunta. Lyhyitä kuuroja tuiki tiheään, kun käytiin muutamissa kaupoissa hankkimassa puutteita Avokkaaseen. Tuo tietää sitä, että auto on jo valmiiksi puolillaan kamaa. Kun Anttolaan lähdetään, on hyvä, ettei ole Trabant; duroplalstseinät varmasti pullistelisivat kummasti.
  Muitten kauppakäyntien jälkeen tein pitkään miettimäni ratkaisun: usmuutin Giganttiin ostamaan uutta läppäriä. Olin saanut tarpeekseni vanhan palvelijan ikääntymisen vuoksi alentuneesta suorituskyvystä. Hänelle ole ajatellut turvattua vanhuutta varakoneena, johon turvaudun äärimmäisen hätätilanteen yllättäessä.
  Olin pari vaihtoehtoa jo netistä valinnut. Toinen oli Windows-pohjainen Lenovo, toinen Asus Chromebook. Hiljaisessa kaupassa oli myyjällä aikaa pitää kunnon myyntipuhe. Hän sai mieleni kääntymään Chromebookin hyväksi. Siinä on Linuxiin perustuva käyttöjärjestelmä. Kone ei siis tarvitse erillistä suojausta. Valitsemani malli on two-in-one, eli se on sekä läppäri, että tabletti. Helppo oli ottaa käyttöön; google-tili vaan auki, ja jo lähti peuhaamaan! Paitsi että hieman erilainen käyttöjärjestelmä on. Tiedostojen, kuvien tallentamisen, etc, kanssa oli hippusen opettelua. Chrome-selain toimii aivan samalla tavalla kuin pc:ssa tai vanhassa läppärissä. Samoin tablettikäyttö on liki sama, kuin android-tabletissa. Pieniä vivahde-eroja toki on.
  Eilen, hieman tänään, olen opetellut käyttöä. Alkaa hiljakseen aukeamaan. Niksejä ja helpottavia juttuja löytyy kosolti, kunhan ehdin niihin tutustumaan. Mennään perusjutuiilla siihen asti. Eli nyt kirjoitan ensimmäistä blogia tällä vempeleellä.

  Ai niin. Nyt on Liisakin nähty livenä, pitkästä aikaa. Ja Iiris. Ja Anna. Ja Joni. Liisa on alkanut tarkkailemaan ympäristöään. Ja hymyilee. Ainakin minulle. Ei mikään ihme.

  Hyvää Valpuria kaikille tasapuolisesti, niille kuitenkin erityisesti, jotka tämän lukevat. Toivotukset näitten kuvien kera.

SAHASINFONIA

  Neljän tunnin puusavotta takana. Ensin vajaa kolme tiimaa sahan pärryytystä, sitten halkorantteelle roudausta, oksien ja risujen raivaamista. Ei työn alla ollut kuin kaksi tuulen talvella monirunkoisesta raidasta kaatamaa haaraa. Toinen tyvestä reilu 30 senttiä, toinen vähän ohuempi, mutta oksia, oksia, oksien oksia. Eli työläs ja hidas pätkittävä. Sitä paitsi sahani on mökkikäyttöön, ei pro. Niin tiukkaa tavaraa on raita, että ei tahdo sahassa voima riittää. 

  Nyt puunrohjake odottaa halkomista. Ei siitä kummosta läjää tullut, muuta kaksi tankillista ja risat kului bensaa.

  Ja meikän selkä tuli jäykäksi, ei meinaa kumartumaan kyetä. Ei nöyrry Peppe vähään aikaan taipumaan. Kai selkä tuosta tokenee. Niin se on ennen tehnyt. 

  Tältä näyttää raita nykyään. Kuka kaataisi loput. On sähkölinja takana, ja on pahimmoilleen sinne päin kallellaan. No, taljan kanssa se hojeltuu. Ja Hanelin. En minä lähden ongelmapuita itse kaatelemaan. On vielä elämäniloa jäljellä. 

  Aamulla, ennen sahan laulua, kävin kurkistamassa katiskoihin. Ei kalaa. Toisessa sormen mittainen ahven, sinä kaikki. Ei ollut naapurinkaan katiskassa. Kysäisin, kun samaan aikaan oltiin pyytöjämme kokemassa. 

  Aika ansiokas aamupäivä ollaan puurrettu. Minä sahan ja kottareiden kera, Hilppa siivosi talon. Sama aika kului kummallakin. Sama määrä hikeä ja kyyneliä myös, uskon. Verta ei onneksi kumpikaan vuodattanut. Hilppa siivosi jo eilen saunatuvan. Alkaa olla paikat kesäkunnossa. Sauna siivotaan luultavasti vasta kesäkuussa kunnolla. Ei siellä syksyhuollon jälkeen olla edes montaa kertaa kylvetty. 

  Huomenna lähdetään Hollolaan. Ollaan siellä Vapun yli. Täytyy joitain hankintoja tehdä. Kyllä ne voisi Mikkelissäkin suorittaa, mutta taidan tutuista liikkeistä käydä ostamassa. 

  Vapun aikaa nähdään myös Tiilikaisia. Pitkästä aikaa. Liisa on kasvanut potraksi tytöksi. Kyllä on mukava tavata! Siis kaikkia, ei vain Liisaa!

  Sitten jatkuu mökkielämä. Pihojen, istutusten, maalaamisen merkeissä. Huilatessa voi tehdä puita, kokea katiskoita, käydä katselemaas korvasieniä, jopa uistella, jos huilaaminen tarvitsee lisäaktiviteettia. 

  

  Jos luonto saa vettä, sitten lämpöä, alkaa toukokuussa maisema vihertyä silmissä, lintujen konserttiin liittyy uusia artisteja. Vaikka olen moneen kertaan ylistänyt neljän vuodenajan autuutta, samaan hengenvetoon syksyn ylivertaisuutta, niin kyllä tuokokuusta juhannukseen on hienoa aikaa. Näkee jatkuvasti ympäristön muuttuvan, öitten lyhenevän, potunvarren venyvän, ahomansikan ensin kukkivan, sitten hiljalleen marjan punertuvan. Lähes vetää vertoja syksyn sumuisille aamuille, kuikan huutelulle uvaseinän takana, kuulaille ja ruskantäyteisille päiville, täpötaysille sienikoreille, muuttolintujen valtaville parville, rasvatyynelle, riitteessen vetäytävälle vedenpinnalle auringon noustessa valaisemaan huurteisia lepänoksia rannalla.  

  Johan meni herkäksi. Palataan arkeen. Tänään saunotaan, huomenna lähdetään aamusta ajelemaan kohti Hollolaa. Syystä tiedetystä ei käydä kahvilla Mäntymotellin viereisellä TB:lla. Ja, sen tiedän, mieli on jo taas Avokkaassa, toinen puoli pohtien, että tuliko kaikki puutteet laitettua reissuvihkoon, toinen aikatauluttamassa tuokokuun alun hommia. Nyt ollaan anttolalaisia, ennen kaikkea.

  Vielä yks juttu. Katseltin telkkaa. Ryhdyin säätämään volyymia, kun toosa pimeni. 

  "Mitäs nyt?", kysyi Hilppa. 

  "Painoin vahingossa väärää nappia", vastasin.

  Siitä jatkui ajatuskulku melko tyhjänpäiväistä ohjelmaa katsellessani. Mietin, että voiko tahallaan painaa väärää nappi? Tai vahingossa oikeaa nappia? Ainakin tarkoituksella voi painaa oikeaa nappia. Näin useimmiten toimitaan, kun on kyse napinpainalluksesta. Toivon joka tapauksessa, että ihmiskunta ei koskaan kuule Trumpin sanovan: "Painoin vahingossa väärää nappia," Ei tietysti myöskään: "Painon tarkoituksella oikeaa nappia." Lopputuloshan on sama, kummassakin. 

  Loppuun Annan muutama päivä sitten lähettämä kuva Liisasta.

ETÄTÖISSÄ

  Aamulla lähdin etätöihin. Lähdin kiertämään sähkövoimalla perinteisen norppa- ja kalasääksikierroksen. Kierroksen tarkoitus on tietysti tarkistaa, onko kalasääksipariskunta palannut pesälleen, näkyykö mahdollisesti norppaa/norppia.

  Kello oli seitsemän, arska paisteli, kevyttä lounaistuulta, mainio ilma lähteä matkaan. Oli karvan pakkasen puolella, joten ranta oli osin harsomaisen riitteen peitossa.

  Kaunista on, Suomessa, Etelä-Savossa, Anttolassa, Luonterilla!

Kun pääsin pesäpuuluodon lähelle, alkoi erottua, että lintu on himassa.

Vaikka äänetönnä (lähes) liikuin, lähti sääksi lentoon. Pian ilmaantui puoliso mukaan kaartelemaan luodon ympärillä.

  En saanut heitä samaan kuvaan asettumaan. Liekö jotain muuttoskismaa ilmassa. Tai mitä lie, ilmassa kuitenkin. Kalasääkset ainakin.

  Poistuin etuvasemalle kahden saaren välisen kapean salmen läpi. Salmen tuolla puolen oli kolme sorsaa pienellä luodolla. Nekin lähtivät viipottamaan, vaikka en aivan liki tuppautunut.

  Norpista en matkalla nähnyt viiksikarvaakaan. Ei kovin suuri ihme. Yleensä kerran kesässä, korkeintaan, sattuu sellainen säkä, että bongaa norpan. Vielä harvemmin siitä saa kuvan otettua. Muistaakseni kuvaus on minulle onnistunut kolme kertaa, tai neljä. En tosin päntiönä ole norppia kyttäämässä. Jäisi. piru vei, pottu istuttamatta, jos luodolla istuisi, veneellä lilluisi, päivät pääksytysten. Kovin satunnaista on meikäläisen tarkoituksellinen luonnon tarkkailu. 

  Kun palasin kotisatamaan, mietin, että tänään voisi ottaa kevyemmin. Moottorisahahommat olivat toinen vaihtoehto. Jääköön tuonnemaksi. Muuten, kokeilin eilen m-sahaa. Ihan pelästyin, meinasin lentää persiilleni, kun se pärähti käyntiin ensinykäyksellä. 

  Koska päätös keveydestä tuli tehtyä, ryhdyin suunnittelemaan pörriäishotellia. Sain sellaisen "hahmolleen". Koska saaressa ei talven jäljiltä ole puuliimaa, niin viimeistely jää tuota tuonnemaksi. Eiköpä kuitenkin mukaan ehdi, majoituskilpailuun. 

  Nyt ollaan syöty eilen tuvan uunissa muhinutta kaslerpaistia. Se oli lähes kahden kilon pala, joten ei ihan kerta-aterialla uponnut kahteen ihmiseen. Hilppa ottaa nokosia uunin kyljessä, minä kirjoitan. Kun olen kohta kirjoittanut, lähden pari pikkuhommaa hoitamaan, sitten kahvit ja vaikkapa joku tallenne tai suoratoisto.

  Loppuun vielä pari kuvaa aamulta. Ihan vaan varmemmaksi vakuudeksi siitä, että Suomessa, Etelä-Savossa, Anttolassa, Luonterilla on kaunista!

MELKEIN MULTITASKAUSTA

  Aurinko on tänään paistellut. Ei kuitenkaan kovin lämmäksi ole ilma heittäytyny. No, iltapäivällä sentään plus seitsemän. Yöllä oli aste pakkasta, ja aamupäivä oli kovin viileää.

  Monenmoista on tullut tänään tehdyksi. Aluksi puuhailin sitä sun tätä. Sitten kävin hakemassa soutuveneen Potinlahdesta kotirantaan. Mukavasti se soljui perässä.

  Kun olin saanut soutupaatin teloilleen, sähkökoneen paikalleen, oli Hilppa ehtinyt aloittaa kukkapenkkien perkaamisen.

 
  Minulle lankesi tuvan ikkunan alla rehottavan angervon alas leikkaaminen. Kun hain työkaluja aitasta, kävin samalla vilkaisemassa, onko raparperi jo lähtenyt nousemaan. Olihan se. Tai ne. Vaikka kuva on vain toisesta, niin samassa vaiheessa ovat molemmat.

  Entisellä hallituksella oli tapana leikata. Nykyinen ei jouda leikkauksia miettimään. Minä leikkaan, mitä miehen pitää leikata.

  Operaation loppusiivous kuului vielä leikkaajalle. Hilppa jatkoi seuraavasta penkistä hommaansa.

 
  Kun roippeet oli roudattu lehti- ja risukompostiin metsään, oli arska lämmittänyt yökohmeet yläkasvimaalta, joten minä huokuttelemaan puutarhajyrsintä toimeen. Pienen suostuttelun jälkeen hän oli valmis, joten pottumaan kimppuun.

  Mitähän minä kuvassa osoitan? En kai mykrän päälle meinannut ajella? Alakasvimaa oli vielä kymmenen jälkeen aivan kohmeessa. Sen mylläämisen jätin huomiseksi. Tai ylihuomiseksi. Puuhastelin niitä näitä, kunnes oli lounaan vuoro.

  Ilman ruokalepoa usmuutin veneellä Piskolaan hakemaan siellä talvehtineet ulkomaalit, pari muutakin asiaa.

  Kun sieltä palasin, sain juuri veneen pressun paikoilleen, kävelin pirttiin, niin jo tuli mese, että Rehulan Juha on puolen tunnin kuluttua Potinlahdessa. Olin luvannut häntä jeesata veneen vesillelaitossa. Niinpä rantaan, pressua pois, rikospaikalle. Juha tuli minuutilleen kerrottuna aikana. Ähellettiin, turvaväli muistaen, paatti veenväljään. Pakko tunnustaa, että kun kone kahdestaan autosta veneen perään kannettiin, jäin väli pakostakin metriin. Mutta ei yskitty, ei aivasteltu.
  Juha sai koneen käyntiin, mutta melkoisen määrän nykäisyjä se vaati. Minä ajoin vielä perässä Jänissaareen jeesaamaan miestä piipunsuojuksen poistossa. Jeesaus käsitti tosin ainoastaan tikkaiden alapään paikoillaan pysymisen varmistuksen. Hyvä, että pyysi mukaan. Paskempi juttu, jos lähtee tikkaat alta, kun on yksin saaressa.

  Kotiuduin kello jotain puoli kolme. Katsoin päivän työt tehdyiksi. Ei mikään orjatyöpäivä, mutta seitsemästä yli kahteen kuitenkin. Ja monen sortin arpeetia. Melkein multitaskausta. Ei se ole kuulemma hyväksi aivoille, multitaskaus. Vaikka ei tuossa liiemmin aivojaan tarvinnut rasittaa. Paitsi jyrsimen  kanssa, kun kytkin ei meinannut ottaa päälle, eli eivät halunneet terät lähteä pyörimään. Siitä selvisin snadilla pään raapimisella ja vaijerin kiristämisellä.

  Itse asiassa pidempi työpäivä tänään oli, mitä olen pitänyt tapana. Melkein täällä menee niin, että aamupäivä duunaillaan, iltapäivä ollaan Ellun kanana. Paitsi silloin, kun isompi urakka menossa, tai muuten tähdellistä tekemistä. Eikä tuo ole sääntö, tuo aamupäivän aikataulu. Ja vaikka olisi, niin ei sääntöä ilman poikkeusta. Onko poikkeusta ilman sääntöä? En ossaa sanuva.

  Koska loppukuva on melkein sääntö, poikkeuksena poikkeus, niin olematta tälläkään kertaa poikkeava, laitan vielä kuvan aamulta, kun lähdin soutuvenettä hakemaan.

GUESS WHERE?

  Eilen antoi lääkäri sikäli terveen paperit, että ei komentanut lasarettiin eikä pyöreään koppiin. Kun pari muutakin asiaa selvisi, niin tehtiin päätös. Ja nyt ollaan täällä. Arvatkaa missä?

  Kysymys taisi olla helppo? No niin. Aamulla käytiin Lidlistä evästä roimasti, pakattiin auto melko turvoksiin, lähdettiin usmuuttamaan kohti Anttolaa. Yhdentoista kieppeillä oltiin Hanelin pihassa. Velj'-poeka oli laittanut veneemme vesille. Tankkasin tuoretta bensaa, lastasin tärkeimmät tavarat veneeseen. Siltä varalta lastasin jo siellä, koska ei ollut varmuutta, pääseekö veneellä Potinlahteen.

 
  Hetki rupateltiin pihalla Tainan ja Hanelin kanssa. Olisivat ruokaa tarjonneet, mutta oltiin jo kotona päätetty, että ollaan varovaisia. Eli kiitimme tarjouksesta, mutta emme ahtautuneet ruokapöytään. Pakko olla, varovainen. Sillä ei vara venettä kaada. Ei nimittäin ole mikään hinku kaataa paattia, pariasteisessa vedessä itseään liottaa. Lunastin vielä Hanelilta muutaman Hauhalan kalastusmerkin. Hilppa ajoi auton Potinlahteen, minä veneen.

  Ehdin käydä purkamassa tavarat mökin laiturille, ennen kuin aukaisin muutaman kymmenen metrin pituiseen väylän jäähän, pääsin Hegulin lautalle.

  

 
  Pian tuli Hilppa. Siinä rouva äheltää kelluntatakkia päälleen. Ja ilma on kaunis.

  Kohillaan oli paikat saaressa. Huomiseksi kyllä riittää siistimistä; oksia ja risuja, lehtiä myös, on tuuli heitellyt pitkin tantereita.

  Vähän oli jää päässyt laituria kolhimaan, mutta onneksi vain vähän. Sen verran suojaisa on laituriranta, että ei ole kertaakaan pahemmin jäät tuhojaan tehneet.

   Pirtissä oli lämmintä 15 astetta kun tultiin. Nyt on reilu 20. Uunit on lämmitetty. Vesi on laitettu päälle, tiskikone jyllännyt tyhjiltään ohjelman. Kaikki toimii. Tää läppäri, millä kirjoitan, on vaan hidas, ku sanonko mikä? Toisaalta ei täällä kiirettäkään ole. Tahtoo vaan nyppiä, kun välillä pyörittää iät ajat, ennen kuin joku sivusto aukeaa. Myöskään valokuvien lataus kameralta ei suju urakkavauhdilla. Mennään vempeleen tahdilla. Kun ei muu auta. 

  Huomenna taidan laittaa pari katiskaa pyyntiin. Samoin voisi kokeilla muikkuja. On ehkä jo myöhäistä, liian kauan jäitten lähdöstä, mutta Haneli sanoi, että saattaa syömäkalat osua verkkoon. 

  Hanelilta sain tosiaan Hauhalan puolen luvat. Äsken soitin Montosen Arskalle. Sovittiin, että käyn huomenna ostamassa häneltä Pitkälahden merkit. Arska lupasi tuoda ne Laivalahteen puoliltapäivin. Eli sörnäytän veneellä hakemaan. Ei siinä pysy korona perässä, kun tukka putkella usmuuttaa! 

  Tästä se alkaa, karenssi saaressa. Ollaan täällä, mennään välillä Hollolaan, kun tulee tarvis. Mutta osoite näillä näkymin marraskuulle saakka on täällä. 

HUOMIOITA KUNTOPOLUILTA

  Olen viime aikoina tehnyt lenkkini useimmiten mainioilla kuntopoluilla Tiilijärvien maastoissa. Aika paljon on metsässä kulkijoita puoli seitsemän ja puoli yhdeksän välillä. Suuri osa on iäkkäämpiä ihmisiä, sauvoilla tai sauvoitta käveleviä suunnilleen yhtä paljon, koiran tai koirien ulkoiluttajia myös runsaasti.
 Tavakseni olen ottanut nyökätä tervehdykseksi kaikilla aamuvirkuille vastaantulijoille. Seuraavia huomioita olen tehnyt:

  - keski-ikäistä vanhemmat miehet tervehtivät poikkeuksetta ja oma-aloitteisesti
  - keski-ikäistä vanhemmat naiset tervehtivät satunnaisesti, mutta eivät juuri koskaan oma-aloitteisesti
  - keski-ikäiset miehet tervehtivät usein, joskus oma-aloitteisesti
  - keski-ikäiset naiset tervehtivät harvoin, eivätkä koskaan oma-aloitteisesti
  - keski-ikää nuoremmat aikuiset miehet tervehtivät erittäin harvoin, eivätkä koskaan oma-aloitteisesti
  - keski-ikää nuoremmat aikuiset naiset tervehtivät erittäin harvoin, eivätkä koskaan oma-aloitteisesti
  - nuoriso ei tervehdi, sillä nuoriso ei ole siihen aikaan liikkeellä

  Millaisia päätelmiä tästä voi tehdä? Vaikka sellaisen, että tavat ovat muuttuneet. Ennen tervehdittiin yleisesti kaikkia. Nykyään se ei tietysti ole ihmispaljouden vuoksi kovin järkevää. Vanhempiin ihmisiin tapa on kuitenkin jollain lailla juurtunut.
  Naisihmisten haluttomuuden tervehtiä tuntematonta kulkijaa panen arkuuden, ehkä pelonkin, piikkiin. Kotona ammoin on opetettu, että vieraita miehiä tulee varoa.

  En muuten minäkään nyökkäile kenellekkään, kun kuljeksin taajamissa kevyenliikenteenväyliä pitkin. Metsämaastossa tervehtiminen puolestaan tuntuu luontevalta.

  Voiko tehdä jotain, kun ei tee mitään? Kysymys heräsi "Pelasta pörriäinen"- kampanjan tietoiskua kunnellessani. Siinä kehotetaan jättämään nurmikko leikkaamatta. Eli kun ei tee mitään, tekee kuitenkin jotain; pelastaa pörriäisiä.
  Sama jutta monessa muussa asiassa. Tekemättä olemisella on seurauksensa, jolloin itse asiassa tekemätön tekee jotakin.
  Minä en luultavasti jätä osaa nurmikosta leikkaamatta saaressa. Mutta pörriäishotellin aion naplikoida. Ketokukkia meillä kasvaa runsaasti, sen puoleen löytyy pörriäisille kohteita, joiden luona kannattaa pörrätä. Pörriäisten pelastaminen on tärkeä juttu, eikä kenenkään tule väheksyä omaa mahdollisuuttaan toimia asian eteen.

  Emmerdalen edelliset jaksot olivat "Kolinaa ullakolla I ja II". Tuli mieleen, että siinä on laitettu kansanomainen ilmaisu ja kirjakielen sana "sammaan liitton". Olisihan nimi voinut olla tuolla ajattelutavalla myös "Eau de Colognea vinnillä". 

  Nyt riittä löpinä! Lähden katsomaan, joko puhelin suhtautuu varautuneesti olotilaansaa?

BONSAI PUU

   Hieno aamu. Lenkki yhtä juhlaa. Kyllä ilmoilla on väliä. Kun palasin maastosta, oli Hilppa jo ruoputtelemassa pihoja. Liityin joukkoon, leikkasin omppupuun. Saa nähdä, vieläkö tuo Valkea Kuulas tekee omenia? Se on melko vanha, ja sitä ovat jänikset järsineet. Osittain runko on jo kuollut, mutta silmuja siinä taaskin on. Satoa se on vuosien varrella antanut vaihtelevasti. Parhaina kesinä kolmekin ämpärillistä, huonoimpina ei ompun omppua.
  Valkea Kuulas on siitä niipukas laji, että se tippuu pian kypsyttyään. Ja kun se tippuu, ovat räksät ja harakat heti kimpussa. Koska ollaan viime vuosina oltu kesät Anttolassa, on ollut pakko kerätä sato kotona käydessämme hieman "raakana".
  Parhaina kesinä ollaan saatu vuoden omenahillot omasta puusta. Siksi se saa vielä tilaisuuden näyttää kykynsä. Jos, viime kesän tapaan, ei satoa tule lainkaan, tapahtuu seuraava leikkaus moottorisahalla. Vaikka kyllä se on omaksi "Bonsai puuksi" muuttunut. Saa nähdä, itkeekö sydän mahlaa, jos tuon kaataa?

    Tänäänkin lähdin lenkille vasta aamukahvin jälkeen. Mitäs sitä sianpieremän aikaan starttaamaan, mukavampi mennä, kun arska on noussut paistanmaan. Kuten tänä aamuna teki, pilvettömältä taivaalta. Ehdin siten katsoa ylen ensimmäiset uutiset. Siellä kerrottiin, että öljyn hinta on laskenut pakkaselle. Lenkillä mietin, tarkoittaako tuo sitä, että kun kohta menee tankkaamaan, niin pankkikortilta ei veloiteta, vaan sille tallenetaan joku summa? Niin se kaiken järjen mukaan pitää olla. Nyt haalimaan tyhjiä jerrykannuja ja muita pöniköitä. Tässähän alkaa rikastumaan!

  Päivällä pitää lähteä pyöräilemään. Lämmintä on sopivasti. Jos ajelisi Lahteen, Vesijärven rantaa Jalkarannan kautta takaisin. Sopiva ja usein poljettu lenkki. Nyt ei vaan voi satamassa käydä kahvilla.
 
  Tässä on tullut pienimuotoista koronakierrosta soiteltua. Olen kavereitani jututtanut, kuulumisia kysellyt. Lähinnä sellaisia kavereita, jotka eivät ole viisauksissaan fb:iin liittyneet. Niiden kamujen, jotka ovat, tilanne on paremmin selvillä. Niille, jotka olen tavoittanut, kuuluu ihan hyvää. Ainakin terveyden osalta. Aika positiivinen ja tulevaisuuteen uskova on mieliala ollut. "Tilanteen rauhoituttua istutaan naamakkain, hörpitään pullakahvit personkupin kera", näin ollaan toisillemme vakuuteltu. Varmasti siten tulee käymään, jollain aikataululla.

  Taas tuli viime viikolla tieto yhden vanhan kaverin poismenosta. Vihavaisen Matti on jättänyt rakennuksen. Pikkuveljensä Antti siitä kertoi "Miun vanha Mikkeli"-sivustolla. Matti tuli tutuksi 1970-luvun alkupuolella. Hänen vanhempansa ostivat Kamalasaarista isoimman, rakennuttivat sinne mökin. Isämme Erkit (Vihavainen ja Lehkonen) kaveerasivat, niin myös me Matin ja Antin kanssa. Rantaharjussa vietettiin joskus aikaa, viikonloppuisin pelattiin futista Saukonsalon vanhan koulu kentällä. Ei ollut Mattikaan iällä pilattu. 1954 syntynyt, jollen aivan väärin muista. Pitkä vaikea sairaus oli hänet nujertanut, helmikuussa, kertoi Antti postauksessaan. Lepää rauhassa Matti!

  Loppuun anekdootti koskien isä Vihavaista. Olen sen joskus saattanut blogeihin muistoistani esiin kaivaa, mutta siitä huolimatta.:
  Erkki vihavainen täytti 50 vuotta. Erkki Lehkonen osti hänelle lahjaksi kalaverkon. Sellaisen 60 metriä pitkän ja 3 korkean. Niitä oli vastikää tullut markkinoille. Kului vuosi, ehkä parikin. Poikettiin isä-Erkin kanssa Vihavaisten saaressa. Erkki L. jossain vaiheessa kahvipöydässä kysäisi, Erkki V:lta. että onkos siinä verkossa ollut kalaa?
  Erkki V. hyppäsi ylös, sanoi "lähdetään heti katsomaan!"
  Marsimme peräkanaa rannalla olevaan liiteri/varastorakennukseen. Erkki V. haki varaston hyllyltä pahvilaatikon, avasi se, kurkisti sisään, ilmoitti, "ei oo menny yhtään!"
  Ei tainnut Erkki V. olla inokkaimpia kalamiehiä. Ei tosin ollut Erkki L. myöskään.
 

  Loppuun Bosai puu toiselta kantilta. Toivon sille jatkovuosia, joten alahan tehdä satoa!