VÄKI VÄHENEE, VÄHÄT PAKKAUTUU

  Syntyvyys on pienintä since when. Maaseutupaikkakuntia uhkaa kuihtuminen. Tuollaisia juttuja saa lukea koko ajan. Mikä neuvoksi? "Pankee suoro töehen!", sanoisi Hiltu-Jakki, Päätalon Kallen "varaisä", kahden nollan mies, jos eläisi. Ja päästelisi nokkanaukaisuja "kintaalla niistettävästä" nenästään. Tosin taitaa asia olla niin, että vaikka suomalaiset heiluttaisivat "suoroa" miten kiivaaseen tahtiin tahansa, niin väki mahtuu silti pääkaupunkiseudulle, Turkuun ja Tampereelle. Muutama ehkä joutuu jäämään Ouluun.
  Oudolta tuntuu ajatus siitä, että Suomi kasaantuu asutuskeskuksiin, laajat alueet jäävät muutamalle yltiöpäiselle maanviljelijälle, satunnaiselle luontaiselikeinon harrastajalle, lukuisalle määrälle kesämökkiläisiä. Ei kai maaseutu kuitenkaan kokonaan tyhjene? Tarvitaan noille mökkiläisille palveluja, turismi varmaan kukoistaa edelleen, ainakin Lapissa.
  Vaikeita kysymyksiä. Ratkeavat aikanaan, tai sitten ihminen on jo keksinyt ratkaisun kaikkiin ongelmiinsa suhtautumalla ilmastonmuutoksen ehkäisyyn piittaamattomasti. Ongelmat näet tätä menoa poistuvat ennen pitkää, poistuvat ihmiskunnan kanssa samaan syöveriin.

  Eilen tultiin taas maaseudulle. Avokkaansaari on yllättävänkin hyvin miehitetty: kuudesta mökistä kolmella on väkeä. Käyttöaste 50 %. Ihan hyvin, olletikin, että ei ole viikonloppu. Syksyiset maisemat olivat meitä vastassa. Muuten, kuviin saa unenomaista säväystä, kun käsittelee niitä snadisti: vähentää hippusen selkeyttä, häivyttää reunoja, eli vinjetoi, aavistuksen. Muutama esimerkki.

  Täällä nyt ollaan, kynsin, hampain, kyynärpäin, pitämässä yllä maaseudun elinvoimaa. No ainakin sillä tavoin, että ensi maanantaina huollatan veneen paikallisella yrittäjällä, käymme samalla kahvilla Agassissa ja ostoksilla Salessa.

  Viikko kulunee seuraavasti:
  - vähän kalastellaan, laitettiin naapurin kanssa eilen muutama siikaverkko pyyntiin, muikkuja on tarkoitus joku päivä kokeilla
  -odotellaan lehden putoamista, jotta pääsee harvoimaan
  -odotellaan, että lehti on pudonnut ja haravoitu, jotta pääsee räystäskourut puhdistamaan

  Luultavasti lehti ei kokonaan edes putoa tällä reissulla, joten vähän kalastuksen lisäksi aika taitaa kulua odotellessa. No, kyllä vaahteranlehdet ainakin poluilta loppuviikosta pitää poistaa. Tekevät pirun liukkaan maton, jonka päällä saattaa vessareissulla jalka livetä, turpanuuskut tapahtua. Mutta ei ihan vielä. Haravoida. Toivottavasti ei turpanuuskujakaan oteta.

  Nyt pitää lähteä pöyhimään uunia. Siinä on pian riittävä määrä halkoja roihunnut. Obligatorinen sikapaisti pääsee pian arvoiseensa lämpöön.
  Kun alussa viimeaikaisia puheenaiheita vähin sivusin, niin jatketaan lopuksi samoja polkuja. Puulämmityksestä on taas ollut polemiikkia. Hiukkaspäästöistä on kerrottu, ilmalaadun heikkenemisestä varoiteltu. Nyt on niin, että johonkin pitää vetää raja. Minä aioin, niin kauan, kuin m-saha ja kirves kädessä pysyvät, lämmittää puilla saaressa. Ei niin, että en ottaisi tosissani kaikkia ilmastoon vaikuttavia tekijöitä. Mutta kompensoin asian toisilla teoillani. Ei Etelä-Luonterin ilmanlaatu havaittavasti huonone meikäläisen uunien ansiosta. Ja mielestäni on parempi polttaa uusiutuvia, maisemallisessa mielessä poistettuja puita, kuin rikastuttaa energiayhtiöitä. Siis tässä tapauksessa. Noin ylipäätään ovat asia monessa mielessä tietysti toisin. Antakaa minun olla tässä suhteessa jääräpää, älkää tuomitko kovalla kädellä. Tämä on bilateraalista päästökauppaa. Aivan varmasti  minä olen siinä enemmän antavana kuin saavana osapuolena.

VIIDEN VUODEN RAJAPYYKKI

  Iiris saavutti kunniotettavan viiden vuoden iän. Yhtä juhlaa tytöllä on ollut, tulee olemaan: varsinaisena juhlapäivänä, 1.10. vanhempien kanssa,  tänään pienimuotoinen muutamien sukulaisten kera, ensi torstaina päiväkodin lasten kanssa, ensi lauantaina lisää sukulaisia, ja vielä jossain välissä saman talon ystävien kanssa. Kyllä Iiris moisen juhlaputken kestää, mikäs noin upeassa mekossa on juhliessa...

  ...mutta kuinkas vanhemmat? Tietysti kestävät. Luultavasti torstain otatus tulee olemaan raskain.

  Me Espooseen mentiin jo perjantaiaamuna, pimeässä ja sateessa. Iiriksen kanssa päivä vietettiin. Illalla Hilppa ja Anna valmistelivat kemuja.

  Tämä aamu valkeni kauniina ja kylmänä. Minä kävin jo pimeän aikaan dallaamassa tovin. Aamupäivällä lähdin uudelleen, jätin emännät ja isännän puuhiinsa. Kävelin ihan vieressä olevalle mäelle, missä on Aurora Karamzinin näkötornin jäännökset. Aurorahan osti, jäätyään leskeksi 1840, isäpuoleltaan C. J. Walleenilta Espoossa sijaitsevan Träskändan kartanon, jossa hän vietti kesiään vuoteen 1895. Hienot syksyiset näkymät oli kalliolta Pitkäjärvelle...

...vaikka torni on melko matalaksi muuttunut.

Ja upea oli metsäpolkukin mäeltä laskeutuessani.

  Puolen päivän aikaan tuli juhliin Tainan ja Hanelin tytär Anni, joka opiskelee ensimmäistä vuotta yliopistossa. Kahdelta saapuivat Aija, Jonin äiti ja hänen sisarensa. Näin olikin juhlaväki kasassa. Pienimuotoiset olivat kemut tosiaan Erilaisia esteitä oli usealle vakiovieraalle ilmaantunut. No, osa tulee myöhemmin, kuten alussa mainitsin. 

  Kahvit nautittiin monenmoisen tarjattavan kera. Lopuksi tietysti Iiriksen avustuksella koristeltu kakku. Vuosikynttilän puhaltaminen sujui laadukkaasti.

  Kahvin jälkeen piti uudistaa Afrikan tähti. Arvatkaas kuka voitti? Luontainen vaatimattomuuteni estää isomman rehvastelun, mutta allekirjoittanut se oli!

  Seurasi vielä, perusteellisen valmistelun jälkeen, Iiriksen tanssiesitys. Tai oikeastaan useampi. Kyllä tuossa iässä on energiaa! Jos katsojista me neljä eläkeläistä oltaisi vedetty edes yksi Iiriksen esityksen kaltainen akti, niin ambulanssijono Lähderannassa olisi ollut merkittävä. 

  Me matkalaiset toimeuduttiin neljän jälkeen kotiin päin. Aija ja Teija lähtivät suoraan kohti Lahtea, me nakattiin Anni Viikkiin.

  Nyt ollaan tovi kotona rauhoituttu. Hilppa katselee jotakin hömppää tallenteelta, minä naputtelen. Pian lähden keittämään espressot. Sen kanssa varmaan nautitaan mukaamme lähteneitä juhlaherkkuja. 

  Huominen on lähinnä valtavasta jetlagista toipumista, maanantaina hyökataan tien päälle; muikut ja siiat odottavat ottajiaan. 

  Loppukevennykseksi vielä pari kuvaa syyskauniista Espoosta. 

KIITOS JA ANTEEKS, VIELÄ KERRAN THE PICTURES

  Selailin aikani kuluksi tietokoneelle tallentamiani kuvatiedostoja. Avasin myös "KUVIA/RAILI-nimisen kansion. Se sisältää reilut parikymmentä Kalervon Railin minulle vuosia sitten skannattavaksi lainaamaa valokuvaa vuosilta 1964-1966. Kuvat ovat enimmäkseen Picturesien kämpältä, mutta myös muutamia Lassista ja minusta Anttolassa, Metiäisaaressa Kalervon mökin maisemissa.
  En aio mitään tarinaa bändistä tässä blogissa kirjoittaa. En juuri sattumuksia tai muistoja. Laittelen vain jokusia kuvia, sanon niistä ehkä sanasen.

  Ensimmäisenä tietysti koko bändi ensimmäisellä harjoituskämpällämme Maaherrankatu 7:n pommisuojassa. Kalervon Lassi ja minä asuimme silloin viereisessä talossa, Maaherrankadun ja Linnakadun kulmassa. Tai minä asuin, kulmassa. Lassi asui toisessa Linnakadun varrella olevassa saman taloyhtiön talossa. Räihän Risto, Ruikku, asui vain parin kivennakkaaman päässä, Hänskin takana Brahenkadulla, Valkosen Paavo, Boogi, toki hieman kauempana. Oliko läheisyys syy siihen, että kämppämme oli maisemissa? Vai oliko syy isässäni Erkissä, joka tunsi kämppärakenukksessa olevan Toivakan ruokakaupan omistajan Matti Toivakan? Niin tai näin, kaikki kuvat bändistämme on otettu tuossa samassa pommisuojassa.

Tässä matkan varrella kovia kokenut foto.

  En laittanut alkuun sitä otosta, missä Lasse seisoo varpaillaan töppösissä ollakseen muitten mittainen. Siis pituudeltaan. Musiikillisesti ei hänen tosiaankaan tarvinnut itseään rinnallamme venyttää. Laitan sen siis toisena.

  Sitten muutamia kuvia erikseen. Ensin Boogi, joka oli meistä vanhin, ja tuohon aikaan kokenein soittaja, ja kovan luokan soolokitaristi. Ihan ensimmäisiä muistojani yhteiseltä "uraltamme" on, kun Boogi aloitti "Roadrunnerin". Siinä miehenalku taitaa vaihtaa velmun näköisenä uutta kieltä skittaan.

  Ruikku. Rööki suussa, totta kai. Armoitettu komppikitaristi, joka nelikosta minun lisäkseni vielä ponnistelee kohti korkeampia ikälukemia. Ja asustelee lukuisen soittimien valtaamassa asunnossa.

  Lassi. Monilahjakkuus, jonka tie olisi voinut johtaa vaikka mihin, jos kohtalo olisi kulkenut toisia polkuja.

   Viimeisenä, mutta vähäisimpänä, minä. Poika, joka pääsi bändiin, kun sai ruinattua itselleen bassokitaran. Ei minusta olisi koskaan mitään kunnon muusikkoa tullut, mutta jumputtelimpa aikani rytmitajun ja nopean oppimiskyvyn avulla.

  Vielä pari kämppäkuvaa. Tässä Boogi ja Ruikku...

...tässä Lassi...

..ja tässä meikäpoika.

  Olen näissä blogeissani The Picturesista muutamaan otteeseen kirjoittanut. Varmaan samoja kuviakin laittanut. Kuten otsikkokin sanoo, niin "kiitos anteeks". Tää on viimeinen. Ennen seuraavaa, sanoisi Hector...

  Vieläpä liitän muutaman otoksen Metiäissaaren pojista. Lassi ja ajan pakollinen tupakki...

 

Ja lauluharjoitus. Joku oodi linnuille kai, sillä Lassi oli lintumiehiä, keräili niitten muniakin.

  Sitten minä. Mikäs se suussa käryää?

Mutta niin pikkupoika sitä silloin kuitenkin, kaikista elkeistä ja yrityksistä huolinmatta olin.

  Tässä oli se viimein juttu. Ja jos olen itseäni toistanut, pyydän nöyrimmästi anteeksi. Anelen suopetta ja ymmärrystä iän muistilleni tekemälle vahingolle. 

  PS. Railille vielä kerran tuhannet kiitokset kuvista!

KIINA KONTRA MIÄ

  Kiinalla on pitkä, uljas, sotaisa, merkittäviä keksintöjä täynnä oleva historia. Kiinan kansantasavalta on tasan 65 vuotta vanhempi kuin Iiris, mutta vain reilut puolitoista vuotta vanhempi kuin miä. Kiinan kansantasavalta on veivautunut kommunismista kohti sosialistista markkinataloutta. Miä olen olen veivautunut tietämättömyydestä kohti avarakatseiseen vasemmistolaisuutta.
  Kun Kiinan kansantasavalta täyttää 80 vuotta on se luultavasti paljon nykyistä mahtavampi, ehkä maapallon mahtavin valtio. Kymmenen vuoden kuluttua miä olen luultavasti nykyistä surkeampi, mutta toivon mukaan yhä avarakatseinen vasemmistolainen.

  Kiina on antanut minulle Maon, vienyt minulta Maon. Kiina on antanut minulle mainiot, hinta-laatusuhteeltaan mielestäni parhaat Huawein älylaitteet (puhelimen, tabletin ja älykellon). Nyt Kiina on mr. Trumpin toimesta, mr. Googlen suosiollisella avustuksella, viemässä minulta pois mainiot Huawein älylaitteet. Mutta en ole vielä soutanut venettä lepikkoon. Katsotaan, miten asia etenevät. Mr. Googlen kanssa saatan panna välit poikki, jos niikseen menee. En haluisi kuitenkaan sähköpostiosoitetta muuttaa.
  Huawein laitteita on kyllä tarkoitus jatkossakin käyttää, sillä puhelimen, vanhan, eli lenkkipuhelimen, ja kellon yhteistyö pelaa saumattomasti. Samoin on Huaweilta ostettua pilvitilaa käytössä. Uudessa Huawei Mate-mallissa ei kuulemma ole enää esiasennettuja Googen palveluja. Ne kai voi sinne itse asentaa? Jos sellaisen puhelimen tulevaisuudessa hankin, saan kuvat sinne taltioitua pilveen, joten googlekuvat pystyy korvaamaan. Karttapalvelu on yksi kysymys. Jos ei google-mapsin asennus onnistu, tulee hankaluuksia. Tai sitten ei. Onhan noita palveluja muillakin. Sitä en tiedä, ovatki ne ilmaisia.
  Nykyisiin laitteisiin on taattu Googlen tuki ja palvelu niiden elinkaaren ajaksi. Sitten, kun uudelle luurille tulee tarvis, on Huawei varmaan jo kehittänyt kaikenkattavan oman palvelutarjonnan. Sähköpostin vaihtaminen, jos sellaiseen joutuu, ei ole teknisesti isokaan juttu, mutta vaihdosta tarvittaville osapuolille ilmoittaminen saatta olla työläämpää.
  Taitaa olla niin, että jos tiukka paikka tulee, haistatan, hieman kaihoisasti, Googlella pitkät paskat.

  Se Kiinasta. Nyt eilisessä blogissa lupaamani suora kertomus kotiintulohetkestä:

  Kello on 10:31:47. Käännymme Pulla-Poikien risteyksestä vasemmalle, Ala-Okeroistentielle. Ajelen vajaan kilsan, käännymme vasemmalle Keinokartanontielle. Parisataa metriä, ja olemme kotiovella. Etupihan nurmikko näyttää vasta ajellulta. Nousen autosta, katson postilaatikkoon (pari mainosta), avaan oven. Tuulikaapin lattialla on siisti pino naapurin sinne nostamaa postia, eli mainoksia ja pari kirjettä. Kannamme autosta tavarat (kylmälaukku, pyykkikassi, molempien reput, kameralaukku, peunakassi, akkuporakonelaatikko, Makitan akkuimuri, kassi missä kuivamuonia, pärekorillinen hilloja jotka eivät ole lakkoja, pari kurpitsaa, sekä senkin monta muuta nyssäkkää) sisään. Sitten siirrän auton katokseen. Puramme kantamukset, laittelemme tavarat paikoilleen. Naplikoin virrat päälle laajakaistaaan ja tietokoneeseen. Hilppa tutkii Lidlin tarjouslehteä, tekee kauppalappua, minä avaan tietokoneen. Käymme kumpikin suhkussa. Pian lähdemme kauppaan, sillä nälkä alkaa kurnia suolistossa. Lopetan tämän live-lähetyksen tähän.
  Eikö olekin mukavaa seurata tapahtumia suorana?

  Huomenna mennään Elinaa katsomaan. Hilppa pesee, no, tai kone, pyykkiä.
  Torstaina on renkaiden vaihto ja Hilpalla kampaaja.
  Pejantaina sianpieremän aikaan Espooseen, lauantaina pois.
  Sunnuntaina tai maanantaina taas Anttolaan. Ihan livenä. Livenä mennään saareen, missä, jos hyvin käy, joku päivä paistaa arska, suorana, kuten viikko sitten otetussa kuvassa.

KUVIA, KISOJA

  Ajattelin laittaa muutamia kuvia: Kuvia alkavasta ruskasta pihapiirissä, kuvia todisteeksi siitä, että lonkkaa ei pelkästään olla vedetty, kuvia siitä, että makkaraa ja perunaa ei olla pelkästään syöty, kuvia siitä, että vieraitakin on poikennut, kuvia siitä, että ennen illan hiipuvaa valoa on illan valo, jotta se voisi hiipua, kuvia siitä, että on ymmärrettävä tilanne, jos on tullut tien päähän.

  Ensin ruskasta. Pihapiirin vaahterat ovat saaneet väriä keltaisesta punaruskeaan. Niin isot...

...kuin pienetkin.

  Todisteeksi siitä, että en ole kädet selän takana vihellellen pihatantereella tallustellut alla kuvat kasvimaista, mitkä on lapiolla käännetty, tuhkaa päälle siroteltu. Tulkoon talvi, tulkoon lumi, tulkoon kevät aikanaan.

    Grillimakkaraa ollaan tänä kesäkautena syöty muistini mukaan vain pari kertaa, tuoremakkaraa ehkä myös joskus. Kasvisten suuntaan on kääntynyt grillaus. Toki kanaa ja possua on myös kärvennetty, mutta maltilla. Eikä nautaa lainkaan. Todisteeksi siitä, varsinkaan kuvamanipulaatoiden ja valeuutisten täyttämänä aikana, ei tietysti riitä otos leivinuunissa nelisen tuntia viettäneestä pekonivuoratausta hirvipaistista juureslisäkkeillä. Ei riitä, ei. Mutta hyvää oli eilen, hyvää oli äsken uudelleen lämmitettynä.

  Vieraita on, rannalla ainakin, poikkeillut. Säynäviä ja ahvenia näkyy uiskentelevan runsaasti kohta kuivilla olevan laiturin liepeillä. Niistä en ole saanut kuvaa, mutta joutsenkaksikosta sain, kun se oli uinut kauemmas aivan rantaäpräältä.

   Jaoin pari päivää sitten kuvan illan ehtyvästä valosta. Nyt laitan kuvan samalta suunnalta valosta, ennen kuin se alkaa hiipua. Onhan sanomattakin selvää, että ennen kuin jotakin voi tapahtua, on siihen oltava edellytykset. Ei valo voi ehtyä, jollei sitä ennen ehtymistä ole.

  Aamulenkillä lähdettiin Hilpan kanssa sauvoinemme poikkeuksellisesti eri suuntaan kuin normaalisti. Tämä ei ole sen takia oiva suunta, että sulan veden aikaan tie päättyy pian, joten kunnon lenkkiä ei saa aikaiseksi. No, nyt kipaistiin lisäksi pisto Leppäniementietä edestakaisin. Mutta kuvan osoittamalta paikalta käännyttiin takaisin, oma vastuu kehotti näin tekemään. Omavastuun kanssa asialla ei liene kytköstä?

  Siinä kuvien ja sanojen kertomaa. Nyt otsikon toiseen sanaa. Yleisurheilukisat alkoivat Dohassa. Niitä on kovastikin kritisoitu, mutta siihen en ota kantaa. Sen sijaan otan kantaa ylen uutiseen. Minä en ole kisoja katsellut, joten aamulla avasin ylen urheilusivut tarkoituksena katsoa, kuka voitti miesten satasen. No Coleman se oli. Huomasin myös, että yle on kehittänyt jokin sortin aikakoneen. Jutussa nimittäin sanottiin näin:
  "Yleisurheilun MM-kisoissa oli vilkas päivä Dohassa. Yle seurasi tapahtumia hetki hetkeltä. Katso suoraa lähetystä kuvaa klikkaamalla!"
  Hienoa, että jotakin voi katsoa livenä monta tuntia tapahtuman jälkeen! Aion siis jatkossakin, iltaunisena henkilönä, seurata kisoja ilmastoidusta hornankattilasta suorana seuraavana aamuna. Ihmeellistä tämä nykyteknologioa!

  Mutta ei tässä sen sen enempää. Seuraava raportti tulee Hollolasta, minne suuntaamme viikoksi huomenna aamulla. Liveselostus kotiintulohetkestä julkaistaan viimeistään parin vuorokauden kuluttua.

EDESTAKAISIN

  Aamulla usmuutin energian toimittajan, ja ennen kaikkea siirtomaksun rohmuajan, toimittamalla virralla ladatulla perämoottorilla varustetulla Päijän-veneellä Potinlahteen. Mukanani kävelysauvat, korvanappikuulokeet, ja puhelin. Eli lenkille ajelin.
  Lenkki ei ollut mikään rengasmatka, vaan "hin und her"-tyyppinen taivallus. Mukavissa maisemissa askel kulki joka tapauksessa, niin mennessä, kuin tullessa. Oli sekametsää, oli kuusikkoa, oli nuorta koivikkoa, oli pätkä hakkuuaukean reunaa, oli vähän peltoakin. Niin, ja vettä. Menosuuntaan lueteltua reilun puolen kilometrin jälkeen avautui oikealla Tallampi tyyneydessään.

  Siitä kilometrin verran, niin olin Särensyvän ojalla. Oikealla näkyi Särensyvänlampi...

...vasemmalla kohti Rupakonvirtaa suuntaava Särensyvänlahti.

  Vielä kilsa eteenpäin, ja seisahduin Västäräkinsillalle. Vasemmalle, pohjoiseen, avautui näkymä kohti Rupakkoa...

...oikealle kohti Västäräkinojaa.

  Seuraavaan tien vieressä näkyvään vesipaikkaan olisi pitänyt dallata viitisen kilsaa, aina Maljalantielle saakka, joten vesinäkymät olivat siinä. Pian käännyinkin takaisin, ihailin tulomatkalla jo näkemiäni lätäköitä.

  Lenkillä maisemista nauttiessani nautin myös musiikista. Kuuntelin Ry Cooderin albumin "The Prodigal Song", sekä Robbie Robertsonin viikko sitten julkaistun uutuuden "Sinematic". Ry on loistava jätkä, niin on tämä levytyskin. Robbie ei ensikuulemalta mitään valtavia säväreitä saanut aikaa, mutta ihan kuunneltavaa kamaa. Pikku hiljaa alkaa katse ja korva kääntyä Niilon ja Crazy Horsen 25. lokakuuta julkaistavaan levyyn "Colorado". Eivätpä he yhteistä levyä ole tehneetkään sitten vuoden 2012 erinomaisen albumin "Psychedelic Pill". "Coloraolta" lohkaistut esimaut "Milky Way" ja "Rainbow of Colours" eivät ennusta albumin nousevan klassikoksi, mutta odotusarvoa se ei vähennä, ainakaan minun (Niilo-fani since 1970) kohdallani. 

  Tänään on eilisen kaltainen pilvipuotainen päivä. Yöt lämpenivät pikkupakkasista plus seitsemään. Taidetaan Hilpan kanssa laskea illan suussa pari siikaverkkoa. Näyttää, että siika on nousemassa matalaan; minä sain yhden joku päivä sitten, naapuri eilisaamuna kaksi. Savusiika olisi piste i:n päälle huomisen hirvipaisin kera. Oikeastaan ajatusviiva enen i;tä, sillä alkupalaksi se tietysti nautittaisiin.

  Haneli kaivoi tosiaan pakkasesta meille hirvipaistin. Tekee vissiin tilaa, kun uusi metsästyskausi kolkuttelee nurkkasalvoksia. Mielihyvin sellainen palanen tällätään tuvan uuniin. Olen jo halot roudannut hollillen. Aamulla aikaisin on tulenteko edessä. Muutama tunti pekonilla vuorattuna, juuresten ympäröimänä, hautumassa, niin jo vain, vaikka ei siikaa alkuruoksi tulisikaan. 

  Sääennusteet ovat sen kaltaisia, että taidetaan lähteä maanantaina viikoksi Hollolaan. Keskiviikkona oltaisi joka tapauksessa lähdetty. Tilasin renkaanvaihdon torstaiksi. Tilasin siksi, että ei tarvitse kärvistellä epätietoisuudessa, vaikka oltaisiin parinsadan kilsan päässä rengashotellista. Ja koska kitkoilla ajellaan, on se ja sama vaihtaa kiekot hyvissä ajoin. 

  Perjantaina mennään sitten Espooseen. Iiriksen päiväkoti on silloin kiinni, joten tytön kanssa päivä touhutaan. Jäädään Tiilikaislle yöksi, sillä lauauntaina vieteään Iiriksen viisivuotisia. Tempus fugit! 

  Pähkäilin, mitä teen vesien suhteen. Päätin luottaa kuitenkin ennusteisiin, jotka eivät povaa pakkasia edes öiksi poissolomme aikana. Eli tuskin monen asteen miinuskelejä ainakaan tulee. Pienet pakkaset systeemi kestää. Mutta lokakuun puolivälissä, eli seuraavalla reissulla, kyllä vesijärestelmän tyhjennän, rannan pumpun venevajaan toimitan. Venehuollonkin olen varannut lokakuun neljännelletoista päivälle. Saapi sitten ajella, minkä vähän ajelee, viedä paatin talvehtimaan, kun siltä tuntuu. 

  Tuskin marraskuun puolella enää ainakaan kovin pitkiä jaksoja saaressa vietetään. Ehkä viikko siikaa kokeilemassa, suppiksia etsimässä. Sitten noin kolmen kuukauden horros Hollolassa, ja kun päivä tammi- helmikuun vaihteessa alkaa olla pidempi, arska korkeammalla, taas uutta kautta aloittelemaan. 

  Nyt on loppukuvan aika. Eilen käväistiin Piskolan puolella puolukoita katsomassa. Eipä juuri ollut, ainakaan niillä paikoilla, missä kuljimme. Mutta tämä erikoisesti tuulenkaadosta kasvamaan lähtenyt mänty komisti maisemia. 

MENNEEN KESÄN HUMALAT

  Miksi kirjoitan? Sopii ihmetellä. Näitä blogejani lukee suhtalaisen vakituisesti 15-20 henkilöä, satunnaisesti ehkä saman verran, vahingossa jokunen, plus ne lottovoittoon verrattavat, jotka löytävät linkin blogiin googlaamalla jotakin sanaa tai paikkaa. Siis miksi kirjoitan? No omaksi ilokseni, mielen virkistyksekseni, ajankulukseni. Älkää siis ihmetelkö, antakaa minun kirjoittaa.
  Harvoille niistä harvoista jotka tätä lukevat selvennykseksi. Vaikka olen tämän tainnut ennenkin selventää. Sana suhtalainen on tietysti suhteellisen kohtalaisen yhdistelmä. Näitä yhdistelmiä tuli nuorena kehiteltyä. Juttu sai alkunsa, kun kansakoulukaverini Auvisen Masa kerra Västäräkissä (mistähän Masa muuten sinne oli eksynyt? Ei näet kuulunut ihan meidän lähipiiriimme) kömpi aamulla silmät sikkurassa ja tukka ammuttuna kantona saunalta ylös talolle ja ilmotti "tuoltaha miä heräsin sauna veranssilta!" Eli terassi ja veranta olivat yhdistyneet mainioon uusilmaukseen.  Tapauksesta inspiraation saaneena synty sitten ainakin suhtalainen ja horsteeni (hormin ja korsteenin liitto).
  PS. Äsken mainitsemani Auvisen Masa on se "the one and only", joka näki Ruokolahdella leijonan. Eli Masa on toiseksi tunnetuin luokkakaverini. Tunnetuin on tietysti Kallialan Aake.

  Annatte näköjään minun kirjoittaa, kun sitä äsken anelin. Totta kai annatte. Ei teillä ole juuri akuutteja vaihtoehtoja. Pitkän-, tai edes keskipitkänjakson suunnitelmista en kyllä halua kuulla. Joten jatkan menneen kesän humaloilla. Niitä oli kaksi. Toinen oli niin painava, että se lähes lösähti kasaan...

...toinen niin pieni, että sitä tuskin humalaksi tunnistaa.

  Näin asia oli niin kasvin, kuin sen toisen humalankin kohdalla. Ei liiemmin ole humalaa viljelty.

  Nyt ajankohtaisempaan asiaan. Tänään käytiin Mikkeli-Cityssä varustautumassa vielä tällä rupeamalla saaressa vietettävään viikkoon. Käytiin Lidlistä eväät, kylmäasemalta bensaa veneeseen, Tokmannilta säkki wc-paperia, Hong-Kongista kaksi säkkiä Biolanin Huusin- ja kompostinkuiviketta. Tarkennukseksi kerron, että emme tetysti tulevana viikkona käytä säkillistä wc-paperia, emmekä kahta säkillistä Huussinkuiviketta. Kevättalveen varaudutaan. Mukavampi tavaroita kuljettaa veneessä, kuin jäätä pitkin ves'kelkassa. 

  Käytiin myös Stellassa. S-Marketista tietysti Marskin leipää. Itsepalvelupesulassa pesetettiin koneellinen minun työvaatteitani. Se on hyvä juttu, se pesula. Puolen tunnin ohjelma normaalkokoisella koneella, 6 € kaik' pesuaineineen. 

  Kun kone jauhoi, käytiin Minnan Torikahvilassa toivottamassa Minnalle ja Mortille antoisaa lomakautta. Kahvila sulkeutuu tämän viikon jälkeen, ja M & M pääsevät nauttimaan monen kuukauden vuorottoman duunin jälkeen konserteista, teatterista ja matkoista. Nauttikaa, ladatkaa akut, että jaksatte palvella meitä iloisesti ensi kesänä taas!

  Minun piti soittaa nuoruuden, jos nyt ei lähiystävälle, mutta tutulle kuitenkin, samoissa neliöissä heiluneelle kaverille, eli Toiviaisen Timolle. Hänen kanssaan ollaan oltu tovi fb-kavereita, ja viikko, pari sitten juteltiin puhelimessa. Oli puhetta, että olisi mukavaa nähdä nokikkainkin. Tällä kertaa tuli kuitenkin estettä, sillä aikatauluun tuli muutos. No, seuraavan kerran sitten. Sitä paitsi helevetin kylmä oli Minnan kahvilassa! Mennään Timon kera sisätiloihin, kyllä niitä Mikkelistä löytyy. Täytyy tässä kohtaa todeta, että emme toukokuun ja syyskuun välillä ole koskaan muualla kuin torilla kahvejamme juoneet. Siitä on tullut "ratio" (terv. Rohusen velloksille).

  Aivan upeat syysilmat jatkuvat. Huomenna lähdetään merta edemmäs kalaan, eli muille maille ja saarille puolukkaan. Tämän saaren puolukkamesta todettiin eilen ehtyneeksi. Joku/jotkut lienee käyneet siellä myös poimimassa. Mikä on sallittua ja hyvä asia. Kyllä metsän antimia riittää kaikille, jos niitä riittää joillekin. Ja mitäs se nyt oli, yli 90 %, jää talteen korjaamatta. Ken marjaa, sientä, halajaa, eiku saappaat jalkaan, metsään! 

  Minä en lähden metsään, enkä Tampereelle. Minä nautin Hilpan loihtiman punaviinmarja-vattu-omenasose-smoothien.