TAHDON SAAREN

  Ennen kahta asiaa, sadetta ja muikkuverkon nostoa, kirjoitan tovin. Kirjoitan vaikka siitä, että mr. president Trump on osoittaunut saari-ihmiseksi. Eero ja Jussi & The Boys'n "Tahdon saaren" lienee mielimusiikkia.  Hän haluaa ostaa Grönlannin. Luotettavien lähteiden mukaan seuraavaksi mr. presidentin listalla ovat Englanti, Kuuba, Islanti, Australia ja Uusi-Seelanti. Kuultuaan, että Australia ei ole saari, vaan manner, hänen kerrotaan lausuneen, että ei se mitään, kyllä yksi mannerkin on mukavaa omistaa. Varmistamaton tieto kertoo, että muutamat jokseenkin järjissään olevat avustajat ovat saaneen Trumpin luopumaan napamannerten ostoajatuksesta vakuuttaen hänet hankkeen kohtaamien vaikeuksien määrästä. Tähän Trump lienee reagoinut sanomalla, että jos ei niin ei. Ja jatkanut hyräillen "Jos saaren minä saisin, vaikka suurenkin, niin mulle rakentaisin sinne palatsin. Jos saaren minä saisin, vaikka Grönlannin, niin täyteen rakentaisin tukikohtia, pumppaamoja ja kaivoksia."

  Joo, kello on kuusi. Verkon nostoon!

  Hyvin ehdin ennen sadetta verkot hakea, kalat päästellä, Hilppa perata. 72 muikkua oli, kahdessa verkossa, eli ei onneksi ylenmäärin. Ensimmäisessä verkossa (15 mm) oli kymmenen, toisessa (14 mm) 62 muikkua. Oikeastaan ensimmäinen verkko oli toinen ja toinen verkko ensimmäinen, jos määrittää asian laskemisjärjestyksen mukaan. Tästä voi päätellä kaksi asiaa: muikun koko on passeli neljätoistamilliseen, ja verkojen laskun olisi voinut aloittaa hieman lähempää Kummelisaarta. Mutta jos olisin ottanut kaksi 14 millistä, laskenut lähemmäs Kummelisaarta, olisi mujeita luultavasti tullut liikaa. Hyvä näin.

  Naapurin Hannu ei eilen omia verkkoja laittanut, oli kanssani apuna laskemassa. Hänelle soitin, paist'muikut kävi hakemassa. Me (lue Hilppa) pannullinen paistetaan, lopuista tehdään (lue Hilppa tekee) patakukko. Ihan sitä varten on pakkasessa "Wilsonin pintaa". On sitä patakukkoa joskus tehty (lue Hilppa on tehnyt) paremman puutteessa pekonistakin, mutta pekoni sulaa ihan olemattomiin, ja kukosta tulee aika suolaista. Eli kunnon läskikylkeä olla pitää, sellaista missä on myös lihaa, mikä maistuu pehmenneiden kalojen kanssa parahultaiselta. Leivinuunia ei varmaan viitsitä lämmittää; kypsyy se patakukko sähkölläkin. 

  Kello on nyt pian yhdeksän. Sadetta odotellaan. Henkinen valmius on tupapäivään olemassa. Mutta jos ennusteet, vakiintuneeseen tapaansa, ovat erheelliset, niin sitten puuhataan jotakin pientä ulkosalla. Saisi kyllä sataa.  Ja sataakin, ainakin nyt. Pikkasen ripottaa. 

  Melko lämpimäksi on sää paljon parjattujen ennusteiden mukaan muotoutumassa ensi viikon alussa. Sehän sopii. Maanantaiksi on sovittu huussin kasaaminen Kerlahdelle, Rohusen vellosten mökille. Markku ainakin tulee tänään maisemiin, Matista en ole varma. 

  Tuskin paketin kokoamisessa ongelmia on. Sellainen projekti tullee päivässä vesikattoon? Eli hyvän sään aikaa hyvässä säässä?  

  

  Torstaina on tarkoitus taas käydä Hollolassa, lauantaina palata.Silloin kolkutellaan jo syyskuuta. Noin karkeasti katsottuna ollaan oltu saaren asukkeja neljä kuukautta, pari vielä ollaan. Ehkä kauemminkin? Riippuu ilmoista, ja siitä, alkaako tekemisen puute houkutella sivistyneeseen ympäristöön. Toki sivistyneitä täälläkin ollaan; Hilppa ylioppilas, minä en. Kuitenkin jotakin koulua käynyt olen. Niin että ei kotona keskimäärin sen sivistyneemmässä ympäristössä olla. Eikä olla millään määrin, missään määrin. Wikipedian mukaan "ympäristöllä tarkoitetaan luonnonympäristön, rakennetun ympäristön ja sosiaalisen ympäristön muodostamaa kokonaisuutta." Jos asiaa tarkastelee luonnonypäristön kannalta, voittaa Avokas, jos rakennetun ympäristön, voittaa Avokas, jos sosiaalisen ympäristön, voittaa Avokas. Siis joudun muotoilemaan uudelleen lauseen "alkaako tekemisen puute houkutella sivistyneeseen ympäristöön" muotoon "alkaako tekemisen puute houkutella barbaariseen ympäristöön", sillä googletus paljastaa vastakohdaksi sivistykselle barbarian. 

  

  Sellaisia tuli pohdiskeltua tänään, sadepäivänä, jolloin ehkä sataa, ehkä ei. Mihin täässä uskoo? Sadetutka näyttää, että täällä sataa, empiirinen havainto, että ei. Kyllä auktoriteetteihin tulee uskoa, eikö? Tai no, uskoikohan se rautatieinsinööri tsaarin mielipiteeseen, kun tämä jotain uutta rataosuutta tarkastaessaan kysyi: "Miksi kiskot menevät tuolla kaukaisuudessa yhteen?"

  Tähän insinööri: "Se johtuu perspektiivi-ilmiöstä."

  Tsaari: "Meillä Venäjällä ei ole perspektiivi-ilmiötä!"

  Anteeksi, että en muista, kuka oli kyseinen tsaari. Vielä vähemmän, kuka oli kyseinen insinööri. Sen muistan, että tarinan kertoi tekussa opettajamme Saarisen Lasse (R.I.P.), arkkitehti jumalten armosta. Lassen tunteneet tietävät, että tarinaan voi ylipäätän panna ehdolle.

KUINKA SIIS VOIN EDES VÄITTÄÄ...

  Kutsuja satelee. Eilen tuli Emmerdalen mainoskatkolla kaksi: Instrumentarium kutsui näöntarkastukseen, ja ja Disneyn on Ice katsomaan näytöstä. Instrun kutsu näyttäisi olevan avoin, luistelushow on alkuvuodesta. Kummastakaan kutsusta ei ilmennyt, onko se avec? Pitänee ottaa selvää.
  Koska eläkeläisen elämä on niin hektistä, aioin vältellä mainosten katsomista, sillä allakka meinaa olla turvoksissa. Ihan vuoden alkuun asti.

  Puhelinkin soi melko tiuhaan. Minua lähestyvät niin teleoperaattorit, energia- ja vakuutusyhtiöt, lehtimyyjät, sekä luontaistuotevalmistajat. Myös muutamat tahot anelevat rahallista panostusta, hyvään tarkoitukseen, tietysti. Ja tietysti palvelujaan tai tuotteitaan tarjoavat vain juuri minulle edullisia, ainutkertaisia, sekä talouden kannalta ehdottomia asioita. Jos kaikkiin olisin tarttunut, soittoihin vakavasti suhtautunut, niin tappiolle kai olisin jäänyt; eivät tarjotut alennukset ja edut olisi kokonaan kattaneet pyydettyjen minimiavustusten summaa.  Mitä sitten, pääasia, että soitellaan, muistetaan, otetaan yhteyttä.
  Kuinka siis voin edes väittää, että yksinäinen oon, kun kutsuja pukkaa, lempeä-ääniset soittajat toivottavat hyvää päivänjatkoa, vaikka en tarjouksiin tartu. Tosin kysymys on totuuden vastainen: en ole edes väittänyt olevani yksinäinen. Kunhan jorisen.

  Kutsuista puheen ollen: meidät on kutsuttu täksi iltapäiväksi kahville. Paajalansaareen yhdelle mökille on kutsuttu. Toki mennään. Se tietää, hektisessä eläkeläiselämässä, aikataulun rukkaamista. Siitä tuonnempana.

  Eilen nostettiin aamulla muikkuverkot. Jos minulta olisi kysytty arviota saaliista, olisin osunut totaalisesti harhaan, mennyt metsään ryminällä. Olisin sanonut 3 -5 kiloa, mutta totuus oli, että ei yhtään! Siis nolla muikkua. Ja nolla mitään kalaa. Aika erikoista. Verkot olivat kyllä ihan oikealla paikalla. Tai no, oikealla paikalla muikkujen kannalta ajateltuna. Mutta kuitenkin sellaisella paikalla, mikä satoa on antanut. Missä lie mujeet luuranneet? Liikkuvat ne kalparvet tietenkin. Siellä ovat, missä on ruokaa, eli planktonia. Olisiko niin, että tuulet ja virtaukset ovat kuljettaneet kattauksen kauemmas? No, joskus näin, eiku uutta matoa koukkuun. Tästä aiemmasta tuonnemaksi. Pitää naapurin Hannulle soittaa, sopia uusi aikataulu sovitulle verkonlaskulle, koska kävi vastutamaton kutsu kylään. Luulen asian hoituvan ilman isompia hankaluuksia.

  Eilen sain maalattua, koska kalankäsittely ei vienyt kallista aikaa, talon takaseinän räystäs- ja nurkka-, ja vuorilautoineen. Vielä jäi yhdelle päivälle sutimista: päätykolmio verannan katon yläpuolella ja aitan pääty. Voipi olla, että seuraavan maalauksen talon ja piha-aitan osalla tekee joku muu. Taikka tiijä, millanen teräsvaari minusta kehkeytyy. Mutta ajot jatkuvat pappilan metsässä saunan ja venevajan osalta. Luultavasti tulevana suvena.

  Tänään en aio maalata. Pikku askaretta on listalla. Perunanvarsi pitää niittää, trimmerillä sörnäyttää leikkimökin ympäristö, ainakin. Ei tuo lista kovin työllistävä ole. Tosin on noita perunanvarsia enemmän kuin yksi, vaikka yhdestä puhuin. Toki asian olitte tajunneet ilman tarkennustakin. Yhden perunan istuttaminen muualle kuin ämpäriin on melkoisen hölmöä hommaa. Yhtä perunaa vähempää ei tietysti ole järkevää istuttaa, jos perunatilalliseksi pyrkii.
  Kohta, parin viikon sisällä, on pottu kaivettava ylös. Kyllä sitä vielä jonkin verran silloin on jäljellä, vaikka pelkällä perunalla pari viikkautta elettäisiin. Eivätköhän ne kellarissa jonkin aikaa pärjää, vaikka sisäovi onkin kelvottomassa kunnossa.

  Puutarhavastaava Hilppa on antanut suostumuksen ensikesän viljelysuunnitelmaani. Ehdotin, että avomaankurkkua ja sipulia tällätään kokeeksi maahan. Saa nähdä, mihin valikoima laajenee? Ainakin yrttejä voisi lisätä valikoimaan. Lanttuja tai nauriita ei olla vielä ajateltu kokeilla. Ehkä joskus?

  Ensimmäiset uutiset on huonosti kuunneltu selän takana paasaavasta tv:sta. Putin tulee, Italiassa hallituskriisi. Muuta ei iskostunut tajuntaa. Nyt pitää laittaa haalarit päälle, ottaa rukkaset naulasta, mutta ei pensseleitä sannasta, ja rientää puuhailemaan. Aloitan saunan valmistelusta. Eilen kylvettiin, ja tapana on täyttää heti seuraavana aamuna vesisäiliöt, kantaa puut, ja ladata tulipesät "napsausta vaille". Saunoipa sitten tänään, huomenna, tai tuota tuonnempana, on mukavaa, kun ei tarvitse kuin dallata rannalle, tuikata tuli palamaan. Yhdenlaista mukavuudenhalua tuokin. Vaikka sama duuni siinä on, teki sen silloin tai tällöin.

  Koska ei ole nyt uutta kuvaa tällättä, laitan kesäkuun 11. 2010 otetun Jänissaaresta. Ja tällä kertaa pystyyn käännettynä, sillä jollei tämä ole toteemi, niin sitten ei mikään.

HÄMÄRÄÄ TOUHUA

  Ei ole vielä mennyt touhu hämäräksi, minulla, minkä nyt yökusella käynti. Mutta jollakin saattaa olla, touhu hämärää. Tänään aurinko nousi 5:25, menee mailleen 20:59, eli päivän pituus on 15 tuntia 34 minuuttia. Hämärähenkilöille jää siis aikaa touhuilleen 8 tuntia 26 minuuttia. Sehän on suunnilleen työaikalain puitteissa, puolen tunnin ruokatunnilla. Se aika lisääntyy jouluun asti, himmeät hommat kukoistavat, himmeät hemmot hykertelevät käsiään. Eikä työaikalain kirjaimesta kohta piitata. Mutta se on kai hämärähemmojen ja -hennojen tapana. Ylipäätään olla piittaamatta minkään lain kirjaimesta.

  Viikonloppuna oli vielä aika tavalla veneitä liikkeellä. Ilma oli hyvä, mikä ettei. Kun tuli maanantai, tuli tihukelit, loppui vesiliikenne tykkänään. Olekohan tänään kolme tai neljä venettä bongannut, yksi niistäkin naapurin. Eiks oo epistä? Just sain näkymät pihalta järvelle siistittyä, ni ei oo mitää kateltavaa!
  Tosiasiassa ilmankin toimeen tulee. Hyvin tulee, toimeen, kun verottajakin muisti joku aika sitten 39 eurolla. Sillä saa ison säkillisen huussinkuiviketta ja kaasupullon täytön. Kyllä kelepaa!

  Kokeilin kahdeksan aikaan otaa kuvan tuvassa puhelimella. Yöasetukseen se näytti autona menneen. Valotti kolme sekuntia. Aika hyvä siitä tuli.

  Päivällä nappasin puolestaan, siis puhelimella, pari musta-valkoista otosta. Pitää opetella käyttämään luuria kuvaamiseen. Olen sitä pitänyt vaivalloisena, mutta ei se olekkaan, kun vähän treenaa.

  Tänään tosiaan sateli, mutta ei paljon, eikä pitkiä aikoja. Sen verran kuitenkin, että en ulkomaalausta aloittanut. Hilppa on viime kesästä meltonnut maalaavansa pikkukammarin lattian, kun verannan saneerauksesta jäi väriä tähteelle. Maali talvehti Hollolassa, tuotiin keväällä takaisin saareen. Hilppa oli jo perjantaina tehnyt kammarissa inventaariota, pussittanut turhaa tavaraa pois vietäväksi. Nyt oli sopiva aika suorittaa hänen lupailemansa maalaus. Niin tapahtui. Yhdessä nostelimme vähät huonekalut makuuhuoneeseen, minä maalasin lattian. Kun Hilppa illankahussa sanoi, että ei ollut edes juuri ulkona ollut koko päivänä, pääsin huomauttamaan, että maalasithan sinä lattian. No, se oli vitsi. Kyllä rouva olisi maalauksen suorittanut. Sellainen sujuu häneltä, kuten verannan sisämaalaus todistaa. Mutta koska minulla ei olut muutakaan päälle painamassa, vetelin jalkalistat pensselillä, lattian telalla, kahteen kertaan. Tuollainen siitä tuli, puhelimella ikuistettuna, se on tämän ajan agenda.

  Huomenna kalut takaisin, ovet kiinni ensi kesään asti. Osapuilleen noin. Sillä tuskin meille sellaisia yövieraita ilmaantuu, jotka tuolla nukkuisivat, kun Tiilikaiset, jos vielä tulevat, asustavat saunakamarissa. Mutta onhan valmius. Ja Iiriksen leluilla siistit oltavat. 

  Tänään laskettiin naapurin Hannun kanssa muikkuverkkot. Lyötiin arpaa siitä, kuinka monta verkkoa laitetaan. Ei neljää, se päätettiin heti. Ehkä kolme, kun naapureille oli tulossa yövieraita? Päädyttiin kuitenkin kahteen. Ettei tule liiaksi. Toinen kesäasukas, jolta viikko sitten hain meille muikkuja, sai näet noilta mestoilta kahdesta verkosta kolme ämpärillistä. Eivätkä ne olleet hiekkalaatikkoämpäreitä, minä voin todistaa. Se on liikaa, kun ilmat ovat vielä näin lämpimiä. Eikä ole jäitä varastossa. Kutuaikaan lokakuussa on toinen juttu. Silloin pärjää vähän iosmman saaliin kanssa niin, että eivät pehmene käsiin. 

  Huomiseksi on luvattu kesäistä keliä. Muikkuverkkojen noston ja mahdollisen kalanpäästelyn jälkeen taidan ryhtyä maalaamaan. Telineen vein jo paikalle. Ei tuo takaseinan rasvaaminen monen tiiman homma ole. Jos siihen tartun, niin eiköpä se huomenna ole finaalissa. 

  Torstaina on kauppapäivä. Viikon eväät, säkillinen valmisbetonia. Naurettavaa, että vanha rakennusmestari osti viiden kilon pussukan portaiden korjaukseen! Eihän sillä päässyt alkua pidemmälle. Olen tainnut vieraantua tietyistä töistä, kun niitä tulee niin harvoin duunailtua. Ihan hyvin voin siis kerskailla nuoremmille juipeille, että minä olen unohtanut rakentamisesta enemmän, kuin te ehditte ikinä oppia. Tai ei voi. Olisi se turhan leuhkasti sanottu.

  Kävin vielä nappaamassa puhelinkuvan ulkoa, kello oli 9:06, eli arska oli jo mennyt uinumaan.

  Puhelimen kameran olen asettanut 10 megapikselin tarkkuuteen. 40 mp on mahdollista, mutta ei taida toimia hämäräkuvauksessa? Tai toimikoon eli ei, niin sellainen on liian suuri tiedosti netissä jaettavaksi.

  Nyt lukaisen riipustuksen läpi, korjaan huomaamani "kirotusvirheet", satavarmasti jää jokusia huomaamatta. Öitä!

SUHTEELISUUTTA ASIOIHIN

  Minulta hajosivat alkukesäsllä monia vuosia palvelleet jostain halpakaupasta ostetut puutarhakengät. Tai eivät ne tyystin hajonneet, mutta toisen pohjaan ilmaantui iso reikä, joka ei tietenkään tehnyt dallailua sateen jälkeen, ei edes aamukasteessa, kovin miellyttäväksi. Olin niin tykästynyt kenkiini, että ostin 12 euron paikkausetin. Niin, 12 euron paikkaussetti 5 euron kengille!
  Kengät paikkasin, hyvin onnistui. Mutta nyt ne prakasivat toisesta kohtaa. Vaikka kumiliimaa on vielä jäljellä, ovat vanhat palvelijat odottamassa polttohautausta. Järki käteen, suhteellisuutta asioihin. Joten, nuukana henkilönä, ja innovaatisena persoonana, leikkasin vanhoista ison repeämän toiseen varteensa saaneista saappaista puutarhakengät.

  Tuollaiset jalkinet ovat täällä aivan välttämättömät. Eivät ne puutarhakenkinä niinkään palvele, vaan jokapaikan vettä pitävinä kusiluistimina, jotka on helppo sujauttaa jalkoihin.

  Omatuntoni rauhoittui hieman, kun sain kompensoitua kohtuutonta törsäystäni paikkauspakettiin. Jotta rauha sielulleni olisi täydellinen, tein vielä leikkaamistani saappaanvarsista laiturille pariin paikkaan veneen hankaantumista estävät "topparit." Nyt on homma balanssissa, suhteellisuutta saatu asioihin. Ei enää tarvita isommin asteellisuutta suhinoihin.
  Totta puhuen en paikkaustarpeita ostanut pelkästään mielisklopottimiani varten; yhdet omat, kahdet Hilpan, saappaat paikkasin samoilla lämpimillä.

  Eilen heiluin aamusta kolmisen tuntia koivikossa oksasahan kanssa. Ruoto siinä tuli kippeeksi, kun aivan erilaista liikettä nytkytteli. Vaan siistiytyi maisema.

  Nyt ei ohi mennä huomaamatta. Näkyvät jopa kanoottiporukat, mielikseen meloskelijat. Tosin ne yleensä aistii vieraskielisestä, luvalla sanoen kantavasta, pulputuksesta. Meillä on kesäisin vähän kuin savolaisessa kyläkaupassa. Siellähän oli kyltti "MEILLÄ PUHUTAAN KAIKKIA KIELIÄ". Kun puotiin poikennut henkilökunnan kielitaitoa ihasteli, lausahti kauppias. "Eihä myö, mutta asiakkaat!"

  Tänään käytiin aamusta Piekälän puolella sauvakävelemässä. Hilpalla taisi olla kesän ensimmäinen sellainen. Nyt se valittaakin, että tuli paikat kipeiksi. Ja minun selkääni sekä hartioitani kolottaa eilinen sahailu. Ei haittaa. Niin kauan menee hyvin, kun ilman kovia kipuja liikkeelle pääsee. 

  Tänään on ollut lämmin päivä. Tuulinenkin, mutta navakahko puhuri on leppeää. Olen uimassa käynyt pari kertaa. Vesi laiturin päässä on sellaiset 15 - 16 asteista. Vielä sinne aurinkoisena päivänä tohtii mennä. 

  Perhosia on ilmaantunut kosolti. Samoin ovat sudenkorennot heränneet pörräämään. Taas kerran yritin ottaa niistä lentokuvia. Ei siitä tullut hittojakaan. Joten saatte tyytyä lepokuvaan. Melko mukavasti sointuu korento seinän väriin.

  Samaa väriä on päivänliljoissa, jotka alkavat avata kukintojaa tuulessa huojuen. 

  Huomenna taidetaan vielä viettää aikaa rennosti. Ensi viikolla alkaa sitten maalaus. Ilmojen ehdoilla, tietysti. Paitsi muutaman tunnin pikkukammarin lattian värjäys. 

  Taisin viime blogissani puhua verkkojen laskusta. Nyt on niin, että ei olla laskettu, eikä lasketa, ennen kuin alkuviikosta. On nimittäin ruokaa, mikä pitää syödä pois, ennen kuin uutta hankitaan. 

  Olen muuten lautturinakin ehtinyt toimia. Haneli on Ikolan Tonin kanssa uusimassa tuossa lähellä saunan katoa, ja hän soitti eilen, kysyi tulisinko hinaamaan lautan Potinlahteen, kun he saavat puretut pellit siihen lastattua. Minä tietysti lupauduin, YYA-sopimuksen mukaisesti. 

  Tontille pääsee autollakin, ja autolla poijjaat olivat sinne aamulla usmuuttaneet. Mutta sauna on niemenkärjessä, kymmenien metrien päässä autotiestä, joten etuisampaa lastata roina Hegulilta lainatulle lautalle, samoin tuoda aikanaan uudet pellit paikalle. 

  Hyvin lautta talui veneen perässä. Ei ollut juuri tuultakaan. Vähän sellaista vigertämistä matkanteko oli, eikä vauhti päätä huimannut. Vaan onnellisesti meni. Mutta ei minusta Kiljusen Matille kilpailijaa tule. Lautturit ovat lauttureita, kysykää vaikka Kharonilta. Kannattaa kysyä, varata ainakin lantti mukaan, sillä Haadeeseen ollaan kaikki matkalla. 

ENTÄPÄ JOS...

  Ihmiset ovat kovia kyselemään. He kysyvät "miksi?". Se on tervettä toimintaa. Kannattaa epäillä, kannattaa ottaa selvää. Ja tuohon kysymykseen saakin usein vastauksen.
  Ihmiset myös kysyvät "Entäpä jos?". Siihen on vaikeampaa saada vastausta. Mietitäänpä hieman.

  Entäpä jos jumala olisi luonut ensi Eevan, ja sitten Aatamin Eevan kylkiluusta? Olisiko suurin osa aikojen saatossa käydyistä sodista tai pienemmistä kahakoista jäänyt käymättä? Olisiko historia miesten oikeuksia polkeva ja tasa-arvoa kunnioittamaton? Kuka tietää?

  Entäpä jos Maaria olis saanut keskenmenon, tai Jeesuksen sijaan olisi syntynyt tyttölapsi? Miettikää sitä. Miten historia noissa tapauksissa kirjoitettaisiin?

  Entäpä jos Aleksanteri Suuri ei olisi kuollut nuorena? Tai jos Cesaria ei olisi tapettu? Tai Hitler olisi voittanut? Onhan noita pohdittavia juttuja vaikka kuinka.

  Entäpä jos Darwin olisikin ryhtynyt lääkäriksi tai papiksi? Olisiko luotettettavana tietona, että maailma on luotu 6000 vuotta sitten?

  Entäpä jos Einstein olisi pysynyt patenttitoimiston pikkuvirkailijana? Tai kuinka maa makaisi, jos Robert Oppenheimer, Niels Bohr ja Enrico Fermi olisivat kieltäytyneet Manhattan-projektista? Olisiko maapallo parempi vai huonompi paikka elää?

  Näitä juttuja voi spekuloida ikuisuuteen saamatta asiaan mitään tolkkua. Joten jätän jossittelut. Paitsi yhden vielä heitän. Entäpä jos Rakennuskunta Haka ei olisi kaatunut v. 1994? Olisiko Peppe siinä tapauksessa jatkanut taisteluaan työmailla hamaan eläkeikään saakka? Paljon mahdollista. Se kuitenkin edellyttäisi myös toisen ehdon täyttymistä. Peppen olis pitänyt pysyä Hakan leivissä, eikä lähteä paria vuotta aiemmin paremman palkan houkuttelemana pienenpien rakentajien palvelukseen.
  Tämä Haka-juttu tuli mieleeni tietysti siitä, että äkkäsin venevajan nurkasta lähes käyttämättömän Hakan työpuseron.

  Se oli päälläni, kun kohta Hollolasta saareuduttuamme lähdin kokeilemaan uutta oksasahaa. Oikein hyväksi värkiksi saha osoittautui.

  Mutta en ehtinyt montaa oksaa tiputtaa, kun ukkoskuuro painoi päälle.

   Hetken sadetta pitelin vajassa, sitten tuumasin, että onhan päivä vielä huomennakin, lähdin tupaan naputtelemaan blogia. 

  Ennen puolta päivää tosiaan saareen tultiin. Anttolan taajaman kohdilta sateli koko matkan Potinlahteen. Kuin ihmeen kaupalla lakkasi sade juuri kun olimme rannassa, pääsimme kuivina yli. 

  Pihat olivat mökillä sen tuntuiset, että vettä ovat poissa olessamme saaneet. Ei hirveän paljon, osoittaa mittauspiste, mutta kuitenkin. Lämmintäkin on luvassa, joten sieniä pitää jonkun päivän kuluttua lähteä katselemaan.

  Huomenna taidetaan laskea verkkoja. Ainakin muikku-sellaiset. Johan tästä on viikon verran, kun viimeeksi tuota herkkukalaa syötiin. 

  Koska taitaa olla myös sateettomia päiviä tulossa, pääsen korjaamaan rappuja, maalaamaan seiniä. Ja karsimaan alaoksia. Mutta tänään en enää hommiin puutu, vaikka kirkkaammalta ilma näyttää. Sen verran pitkävihainen olen Esterille, joka keskeytti oksasahailut. 

  "Mistäs tuo 'entäpä jos?' mieleeni ponnahti?", saattaa joku kysyä. 

  "Entäpä jos ei olisi ponnahtanut?", vastaan kysymyksellä.  

  "Niin tai näin, ei sillä mitään merkitystä ole", vastaan itse vastakysymykseeni. Eikä tod. ole!

  Laitetaan loppuun pari äskettäin bongaamaani viisautta, tai lainausta, miten vaan:

  "Hyvä on tehtävä pahasta, sillä mitään muuta ei ole."  Tämän lauseen huomasin, taas kerran, Strugatskin veljesten "Stalkkerin" alkulehdellä sitä kotona hypistellessäni miettien ottaisinko sen mukaan jälleen luettavaksi. Olen muistavani, että sanonta on kirjailija ja runoilija Robert Penn Warren'ia. En kylläkään kykene muistoani varmistamaan. Joka tapauksessa tällä kertaa ei tuo "huvimatkaa tienpietareelle" lähtenyt mukaani.

  "Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan." Tämän viisaan lausahduksen olen joskus lukenut jostain kirjasta. En kuolemaksenikaan muista, mistä? Entäpä jos muistaisin? No silloin sen teille kertoisin. 

KIRJAT RUOTUUN, KIELI MIELESSÄ JA POSKELLA

  Onko tää reilua? Koko kesän ovat povatut sateet ohittaneet Avokkaansaaren Mikkelin Anttolassa. Kun aamulla tultiin Hollolaan, ja Hilppa pesi lakanapyykkiä, mietittiin, viedäkö ulos narulle kuivamaan. Ennuste lupasi mahdollisia ukkoskuuroja. Minä olin ensin sitä mieltä, että viedään vaan, ei ne ennusteet paikkaansa pidä. Ei kuitenkaan viety. Onneksi, satoi niin perkeleesti. Siis onko reilua? Jos Anttolaan povataan mahdollisia sateita, niin takuuvarmasti ei sada. Jos Hollollaan povataan satunnaisia kuuroja, sataa näemmä kuin Esterin peräpäästä. Tasan ei käy, jne.

  Käytiin ip. äidin luona. Hän oli tosi pirteän oloinen. Eikä ollut hävittänyt "mustia lasejaan". Pihalla istuksittiin, vähän käveltiin, hänen huoneessaan poikettiin. Sitten olikin kahviaika, asukeille. Me lähdettiin kotiin huoltoa jatkamaan.

  Ehdin myös ip. käymään parissa kaupassa. Puuilosta hain oksasahan viiden metrin teleskooppivarrella (29,90 €), ja K-Raudasta viiden kilon pussin korjauslaastia (15,60 €).
  Oksasahalla aioin joutessani katkoa kuivia alaoksia pihapiirin ympäristön puista, ertitoen länsirannan koivikosta. Näkymä järvelle paranee. Eikä pääse kukaan tunnistamatta ohi usmuuttamaan, sano nimimerkki "Ei lainkaan utelias, Anttolasta".
  Oksasaha on kyllä minulla ennestään. Se on ikivanha, haapapuusta tehdyllä varrella. Aika kolho kapine. Ja tylsynyt mitättömäksi. Sikäli tietysti minua sopivasti peesaava, mutta ei terävän sahan hankinta tarkoita hankkijansa terävöitymistä. Ei huolta sellaisesta.
  Korjauslaastilla ehostan roudan ja halkemiin menneen veden jäätymisen vauriottamia rappusia. Siis pääportaita. Ehkä ne taas muutaman vuoden ovat säällisen näköisinä. Uusien tekeminen on sen verran isotöinen lekahommineen, betonimyllyineen, että en siihen ole innokas tässä vaiheessa ryhtymään.

  Yritin hakea kuvaa rappusista, mutta en tähän hätään hoksannut, kuin tämän vuosi sitten napatun, missä näkyy hieman ajan hampaa puremaa, hieman maalaustarvikkeita ja käärmeen nahka.

  Osaako kukaan kertoa, millainen on hyvä tapa tallentaa kuvat? Tallentaa siten, että helposti löytää etsimänsä? Minulla otokset ovat päivämäärän mukaan kansioissa Mutta ei se, pirulauta, auta, jos etsii kuvaa portaista. Pitäisikö kansioida kohteen mukaan? Porraskansio? Päivänliljakansio? Puuntuhoojantoukkakansio? Liian työlästä. Saatikka, että nimeäsi joka ainoan kuvan erikseen. Auttakaa, jos osaatte.

  Siistitävästä koivikosta sentään löysin vähähköllä työllä kuvan...

...ja toisenkin.

  Että sellaisia askareita on tiedossa. Ei tarvitse peukkujaa pyöritellä, kun kehittelee jotakin nyhrättävää. 

  Sen verran sateli, jyrisi, salamoi, että en ole viitsinyt lenkille lähteä. Enkä enää tähän aikaan viitsi. Aamulla menen, satakoot vaikka mitä.

  Kun katselin illalla televisiota, silmäilin samalla väliin kirjahyllyä. Mietin,  mitkähän noista ovat minulle rakkaimpia teoksia. Ajatus jäi itämään, joten kuljin kohta tovin hyllyn edessä. Ei kirjastoni kovin mittava ole, muutama sata opusta olohuoneessa, satakunta "työhuoneessa." Kirjoja en ole vuosikausiin enää itselleni hankkinut, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kirjaston loistavat palvelut pitävät kyllä sananälän kurissa. Mutta listaan. Tarkoitus oli poimia kymmenen merkityksellisintä, mutta taisi tulla pari ylikin. Järjestys ei ole looginen, ei kronologinen, eikä paremmuusjärjetyksessä. Olkaapa hyvät, ilman perusteluja:

  Inger Friedmansson, Rotanpyytäjä
  Nick Hornby, Uskollinen äänentoisto
  Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen
  Arthur C. Clarke, Lapsuuden loppu
  Zadie Smith, Valkoiset hampaat
  Cormac McCarthy, Tie
  Jules Verne, Kapteeni Grantin lapset
  Arkadi & Boris Strugatski, Stalker  
  Stephen Booth, Musta koira
  Väinö Linna, Täällä pohjantähden alla trilogia
  James Lee Burke, Syvän etelän blues
  Stanislaw Lem, Solaris
  Håkan Nesser, koko tuotanto
  
  Melko vaikeaa on tuollaisia listoja laatia. Toki yllä on suuri osa sellaisia, että ne tulisivat mukaan, jos vaikka vuoden, tai useamman, kuluttua kirjoja valitsisin. Jotkut saattaisivat vaihtua toisiin. En lähde niitä kuitenkaan arvuuttelemaan;"yks puhe, ku Sulkavan miehen sökössä!"

  Kellohan on jo kohta kymmenen. Taidan lopetella. Aamulla sauvat käteen, avanti, forwärts, ja silleen.

SADE!?!?

  Aamulla heräsin ihanaan ropinaan; vettä suissusi peltikatolle taivaan täydeltä. Sepä miestä ilahdutti. Luulin näet, että sateet oli taas peruttu, koska kahden korvissa, käydessäni eturauhasen vaatimuksesta pihalla, ripsi ainoastaan himpun verran, vaikka koko yöksi oli sadetta ennustettu, pilvitutkat näyttäneet. Eikä illallakaan juuri pisaroinut, sekin ennusteen vastaisesti.
  Tämä on ollut kesän trendi: Aamulla kun sääsivut avaa, ennustetaan huomiseksi sadetta, kolme pisaraa, päivällä on ennuste kaksi pisaraa, illalla yksi pisara, aamulla rutikuivaa. Onko ilmastonmuutos tehnyt povaamisesta vaikeampaa, vaikka värkit ja tieto ovat varmasti koko ajan parantuneet? Tuntuu myös, että viime vuosina ovat sateet kiertäneet Avokkaansaaren. Saattaa olla, että Mikkeli-citysssä, Anttolan taajamassa, jopa kolmen kilsan linnutien päässä olevassa Piskolassa sataa, täällä ei pisaraakaan. Sinänsä ihan hyvä, jos kolmen kilsan päässä satelee, vaikka meillä ei. Kyllä meidän sieni- ja marjareviirimme ulottuu kolmea kilsaa kauemmas.
  Viime yönä on satanut epävirallisesti virallisen mittaukseni mukaan ainakin 15 milliä. Hyvä alku. Ja koko päiväksi näyttää ennuste pientä riputtelua. Toteutuneeko, kysyy Peppe, ystävien kesken Skeptikko-Kaapo? Jos toteutuu, olen erityisen mielelläni päivän tuvassa. Askelmittari ei tosin silloin nakuta, mutta ei väliä.
  Ei viidestoista yö, mutta viidentoista asteen yö oli. Elokuun lämpimät yöt. Ja pimenevät illat. Pitää kohta laittaa paskion liiketunnistinvaloon patterit paikoilleen.

  Tällainen oli näkymä rannan suuntaa aamulla, kun oven avasin.

Ja tällainen lännen suuntaa. Kuva ei aina ole, sitä, miltä se näyttää. Vaikka kyllä värikuvastakin saattaa sateen aistia.

  Tuosta askelmittarista. Viime kuussa oli päiväkeskiarvo, hetkinen tarkistan, 14 459. Tässä kuussa tähän mennessä 13 147. Eilen ei kerttynyt kuin 6 175 askelta. Johtuu siitä, että oltiin Ristiinassa, Hangastenmaan kyläntalolla, valmistautujaisissa. Juhlittiin uutta kätilöä. Ihan kunnon kemut olivat; ruokaa ja kakkukahvit päälle. Meille oli vierasjoukko suurimmalta osin vierasta, mutta joku uusi tuttavuus tuli luotua. Ja, taas kerran, todistettua jos ei maailman, niin ainakin Etelä-Savon pienuus. Yhtymäkohta lähellä olevaan Västäräkkiin paljastui. Tai ei se aivan puskista tullut, mutta selkeni. 

  Sellainen mukava rengasmatka tuli samalla ajeltua. Usmuutettiin Hurissallon ja Suurlahden kautta Ristiinaan. Oli siinä vissi tarkoituksensa myös. Hurissalon Salen yhteydessä on kukkakauppa. Tarkoituksenamme oli ostaa ruusu valmistuneelle, mutta ei kojussa leikkokukkia noin pyhäpäivänä ollut. No, käytiin sitten Ristiinan S-Marketista sellainen hakemassa. 

  Tuo rengasmatka on samalla silmäys Etelä-Savolaiseen maisemaan. On vettä ja metsää, on mäkeä ja tasamaata, on asutusta ja pitkiä taipaleita ilman talon taloa. Ja on asfalttia, on soratietä. Tuosta yli sadan kilsan matkasta reilusti yli puolet on soraa: Hurissalon ja Ristiinan välillä kolmisenkymmentä kilsaa, Parkkilantietä parikymmentä, ja tietysti Hauhalasta Potinlahteen kokonaan. Tämä tiesi sitä, että melko pölyinen oli auto, kun takasin päästiin. Kaipa aamun pari ravakampaa kuuroa ovat isommat pois huuhdelleet? 

  Jos tästä tupapäivä tulee niin sitten tulee. Kirjaa on sata sivua jäljellä, HBO pullollaan katsottavissa olevaa. Kirjan on luettava, HBO;n katsottavista suurin osa ei. En tarkoita, että ei luettavaa, HBO:lla, vaan tietysti katsottavaa. Mutta kyllä sieltäkin vielä jotakin löytyy, joten antaa sataa. Ja "antaa sataa", sanoisin, vaikka ei olisi HBO:a, ei kirjaa, laisinkaan. On tuvassa onneksi sen verran tilaa, että vaikka ei aivan kolmiloikkaa pysty hyppäämään, niin ei kuitenkaan "ala ahistaa." 

  Huomenna taas edessä piipahtaminen Hollolassa, torstaina paluu olevaisuuteen. Sen verran on askareentynkää luvassa, että hinkit ulkomaalia ostettiin. Mökin takaseinä jäi viime kesänä kesken, samoin aitan hirsiosan pääty tänä suvena. Loppukesä on mainiota maalausaikaa. Sudin nuo keskeneräiset valmiiksi. Lopuilla aloitetaan saunan värjäys. Joko tänä vuonna, tai sitten viedään maalit kotiin talvehtimaan lämpimässä, maalataan ensi kesänä. Se on mainio asia, että kaikki rakennukset on maalattu samoilla sävyillä. Eipä jää maaleja yli, kun voi loput johonkin tuhlata. Saunan jälkeen on vuorossa venevaja. Eihän tämä ihan Golden Gate ole. Sitä malataan koko ajan; kun pääseevät toiselle rannalle, aloittavat toiselta uudestaan. On se urakoitsijalle hyvä leipäpuu. Jos tuo nyt totta lie? Saattaa olla legendaa? 

  Ai niin, on vielä pikkukammarin lattian maalaus. Siihen on väri valmiina, viime kesän rippeitä. Suurin työ tuossa on tyhjentäminen. Ja inventaario. Taas saa roudata tavaraa roskiin. Ja polttaa tynnyrissä navetan muurin sisällä. Lattian maalaus on pala kakkua; Hilppa kontii jalkalistat, minä telaan lattian. Ei kauaa nokka tohise.

  Nyt näyttää olevan sateetonta. Lähden vähän haistelemaan ilmaa. Muuten, syksy lähenee. Sen huomaa siitä, että ylen aamu-tv alkaa taas 6:25. Helppoa nykyihmisen elämä: Ei tartte luonnon käytöstä seurata. Riittää, kun toosan avaa, niin pysyy ajan tasalla.