KIKKOJA & OHJEITA

  Jos kaikki ohjeet, konstit, suositukset, ottaa tosissaan, niin mihin jää aikaa? Ei mihinkään, eikä riitä siihenkään. Media on pullollaan vaikka minkälaisia, vaikka mihin liittyviä, vaikka kuinka känteentekeviä neuvoja, kuinka se ja se tulee tehdä, tuo ja tuo toteuttaa, niitä ja näitä välttää, sitä sun tätä suorastaan kammota. Samaten löytyy arkisimmista askareista vaativimpiin tehtäviin kikkoja, kuinka nämä tehdään nopeasti, ne tehokkaasti, minkä mitäkin ekologisesti, tuo tuossakin oikeaoppisesti.
  Mistä minä asian tiedän? No siitä, että olen pyrkinyt kaikkia neuvoja käyttämään, ohjeita omaksumaan, ehdotuksia sisäistämään. Eikä aikaa sitten ole kunnolla verkon laskuun, hädin tuskin kirjoittamiseen. Vitsi, vitsi. En tosiasiassa ole kovin hanakka onkeeni ottamaan, ergonomista juuston raastamista kokeilemaan, itselleni pitkää ja tervettä elämää pohjustamaan. En myöskään ihan pienessä hädässä turvaudu seitsemään keinoon, joiden avulla nukkuu paremmin. Eihän, kele, aikaa nukkumiselle enää jää, jos tuon kavalkadin läpi käy!
  Tiedän asian selailemalla silloin tällöin eri mediasivustoja. Niin, ja huomaamalla, pakostakin, ihmisten jakamia arjenhelpotusneuvoja, elämäntapaoikaisuohjeita, veretseisauttavia konsteja selvitä aamusta iltaan. En minä uusille asioille vastakarvainen ole. Päin vastoin. Monet uudistukset olen ottanut avosylin vastaan. Ensimmäisten joukossa, ainakin ikäisistäni, astunut, joskus hätiköidysti, niitten maailmaan.
  On toinen juttu hyödyntää teknologian uusia oivalluksia, kuin langeta poppakonsteihin. Tosin "poppakonsteista" aivan varmasti osa on aivan kelvollisia ja kokeilun, jopa päivittäiseen rutiiniin otettavan arvoisia. Mutta, syystä tai toisesta, en tietoisesti ole sisällyttäyt maneereihini yhtäkään tyrkyllä olevista opeista. Eikäku oonpas. Sen, että kelloja siirretään aina kesään päin. Toivottavasti ei kohta siirretä mihinkään suuntaan!

  Tämä vuodatus riittäköön. Eilen usmuutettiin ip. Sahanlahteen. Reilu 40 kilsaa kaunista vesireittiä, reilu tunti ajassa mitattuna. En Sahanlahdessa aiemmin ollut vesitse käynytkään. Autolla ohi ajaessani joskus kahveella. Lomakausi on tietysti parhaimmillaan, ilmat myös, joten laiturit olivat turvoksissa. Onneksi paatti on sen verran snadi, että saatiin se kiskaistua rannalle.
  Väkeä oli joukoittain. Laidasta laitaan, ikähaarukkka lavea, lapsia huomattavan paljon. Ensin istuttiin hetki siimeksessä uimarannan liepeillä, kun Iiris kävi vähän kastautumassa. Kunhan oli saanut nestetasapainon kohdilleen.

Sitten kierreltiin aluetta, juotiin kahvit ja limsat kahvilassa. Ennen lähtöä piti tietysti trampoliini testata, kun se sattui olemaan vapaana.

  Jonin piti vielä kokeilla puujalkoja, kaikkeen uuteen avoimin mielin rientävä kun on. Ei kuitenkaan oikein lähtenyt.

  Paluumatkalla mutkattiin Puumalan sataman kautta, tankkaamassa. Pikkasen eri meininki, kuin Anttolan satamassa. Aseman laituriin mahtuu kerralla viitisen venettä. Ei puhettakaan, että oltaisi suoraan päästy tankkaamaan, vaan jokusia minuutteja piti jonottaa. Asemalla on myös palvelu. Poika tuo letkun veneelle, hakee sen tankkauksen jälkeen pois, kertoo litramäärän ja mittarin numeron, sitten koppiin maksamaan. Noin sen pitää olla, noilla kävijämäärillä. Ei itsepalvelu oikein pelaisi, sillä se ruuhkauttaisi tilanteen kiireisinä aikoina.

  Aika paljon veneitä oli liikkeellä, menomatkalla runsaammin. Ja kumma kyllä, Anttolan päässä ainakin yhtä paljon, kuin Puumalan liepeillä. 

  Viiden jälkeen oltiin taas saaressa. Muikkuveron laskuun Jonin kanssa lähdettiin. Kun niitä neuvoja ja niksejä aulissti melkein joka asiaan tarjotaan, niin miksei kukaan ole julkaissut muikunpyyntiopasta. Sellaista, että laskekaa se määrä verkkoja, joista tulee riittävästi kalaa. Minä näet löin arpaa siitä, että yksi vai kaksi verkkoa. Ahneus voitti, laitettiin kaksi. Yhdelläkin oltais pärjätty.

  No, ei sentään verkot köytenä olleet. Kyllä noista selvitään. Iiris heräsi saalista ihmettelemään.

  Yhteistyöllä homma hoidettiin; minä päästelin kalat, Joni perkasi. Päivällä paist'mujeet, vasta kaivetut siiklit, kanttarellikastike. 

  Viikko jatkuu sellaisisa merkeissä. Tänään on kai pari pykälää eilistä viileämpää, sitten lämpenee taas kunnon hellelukemiin.

  Tiilikaiset lähtevät Espooseen lauantaina; työt kutsuvat ensi viikolla. Ja Iiristä päiväkoti. Aamupäivällä kuitenkin vielä sörnäytetään Anttolaan Kihuille. Aamusta sinne on mentävä, jos aikoo saada veneen mahtumaan. 

  Pian on jo elokuu. Kutakuinkin puolet vakituiseta mökkikaudestamme on takana. Kaikenlaista on tehty ja tapahtunut, nyt alkaa ehkä vähän seesteisempi kausi. Sopii pirtaan. Annetaan vain päivien kulua, ei oteta paineita, ja Peppe yrittää olla aikatauluttamatta. Sillä kieltämättä Peppellä on taipumusta aikatauluttaa, vaikka ei olisi mitään aikataulutettavaakaan.

VAI NIIN?

  "Useimmat suomalaiset eroavat nelikymppisinä". Siinä suora lainaus eilisestä Ilta-Sanomien jutun otsikosta. Pitäneekö paikkansa? Karkean, ei mihinkään faktaan perustuvan, arvioni mukaan nelikymppisiä suomalaisia on tuollaiset puoli miljoonaa. Onko tosiaan niin, että heistä yli 250 000 eroaa? Uskallan epäillä.

  Tänään iltapäivälehdet hehkuttavat hehkua.

  IL: Käsittämätön käristyspätsi hiillostaa päiväkausia - varoituksia annettu jo perusterveillekin.

  IS: Suomi muuttuu yhä helteisemmäksi – meteorologi parahtaa: ”Ei mitään tolkkua”.

  Yle ottaa rauhallisemmin: Loppuviikosta rikkoutuu 30 lämpöasteen raja ja hellejakso jatkuu heinäkuun loppuun asti.

  Joopa joo. Eikä sadepisaraa odotettavissa. Luonto kuivuu, Saimaan pinta on alkanut laskea, kohta päästään kaivojen pohjat tervaamaan. Tuota kaivojen tervausjuttua toisteli muistaakseni joku äijä Kalle Päätalon jossain kirjassa. Sellaisessa, missä Kalle oli kirvesmiesaikoinaan rakentamassa koulua Rousto-Villen kanssa johonkin Tampereen lähipitäjään. Pyydän anteeksi lähdetietojeni epämääräisyyttä.
 
  Nyt siis hellettä pidetään. Tänään oltiin porukalla Mikkeli cityssä. Hellettä oli sielläkin. Käytiin Kenkäverossa, Minnan Torikahvilassa, Naisvuorella, Kirkkopuiston leikkialueella, jäätelökioskilla, S-Marketissa, Lidlissä ja bensa-asemalla.

  Kenkävero käveltiin melko nopeasti läpi. Ei tarttunut mukaan sitten mitään, mikä on minusta ihme. Siellä on sentään monta myymälää!

  Minnan Torikahvilassa nautittiin lörtysyjä, piirakkaa, kahvia, mehua. Mortti kävi kävi meitä pöydässä moikkaamassa. Muisteltiin hetki Partin Ollia, R.I.P.

  Naisvuorella käytiin tornissa ihailemassa Mikkelin kaupunkikaavaa. Sen verran pieni itse Mikkellin kaupunki on, että hyvän käsityksen tornista siitä saa.

  Kirkkopuiston leikkialueella Iiris testasi moniaita vempeleitä. Viereisestä jäätelökioskista ostettiin jäätelöt, kukin makunsa mukaan.

  Stellan S-Marketista hankittiin Marskin Arinaleipää ja Siiskosen kauraleipää. Sekä kanelia, meinasi unohtua. Ei kaneli toki meinannut unohtua, mutta siitä mainitseminen meinasi. Tarkkuutta, Peppe!

  Lidlistä lähti takapaksiin tarkemmin luettelematon valikoima ruokatarpeita.

  Bensa-asemalla täytettiin veneen mukaan otettu bensatankki.

  Jos jollekin jäi epäselvyyksiä kaupunkimatkamme kulusta, voi hän lähestyä luottamuksella allekirjoittanutta. Yritän vastailla kiperiinkin kysymyksiin asiallisesti.

  Päivä vierähti tuolla matkalla lähes neljään. Hilppa heti ruoantekoon, sillä lörtsyn ja jäätelön voimalla ei pitkälle pötki. Minä ajelin, kaikkea hellettä ja kuivuutta uhmaten, uudenmman nurmikon. Vanhaa osuutta en tohtinut, sillä se saattaa helposti palaa. Kokemusta on.

  Laillinen ja päätösvaltainen neuvosto nuiji pöytään lauselman, jonka mukaan tänään ei saunota. Vesi on lämmenyt parahultaiseksi, joten pulikoidaan siellä pahimmat hiet ja liat pois. On sitä saunaa korvennettukin; joka ilta, kun Tiilikaiset täällä ovat olleet, on pössynnyt. Huilatkoot nyt, huomiseen vetäkööt henkeä.

  Huomenna lämmä lisääntyy. Pitää aamusta tehdä, jos jotain tähdellistä on. Päivällä polskitaan vedessä. "Kellutaan siellä, ku potaatit", erästä tässä nimeltä mainitsematon tuttavaa lainaten. Ehkä ajellaan veneellä johonkin saareen, kun ulapalla ja selkäsaarilla on yleensä vähän viileämpää.

  Uimaan pitää tästä suoriutua, sillä kohta on kahvit tulossa. Lauantaivieraiden jäljilta on tähteellä suklaakakkua, sen kera matkalla levikkeeltä ostettuja mansikoita.

  Mikkelissä en juuri kuvia ottanut. Nämä pari kuitenkin:

Iiris jäätelöannoksensa kimpussa Kirkkopuistossa.

  Ja siitä heti tarkennukseen, ennen kuin kukaan ehtii soittaa! Käytiinhän me, ennen Torikahvilaa, H & M:ssä ostamassa Iirikselle lippis. Tytön hatut olivat jääneet kotiin, ja meiltä lainatut ovat ison sorttisia.

Joni ja Iiris Naisvuoren leikkipuiston parhaan (ja ainoan) laitteen lumoissa.

Pannaan vielä bonuksena eilisiltana hetken mielijohteesta puhelimella napattu kuva pullon hengestä.

SIENESSÄ, MUTTEI PIENESSÄ, VIERAITA, MUTTA TUTTUJA

  Aamu alkoi pilvisenä, vähän satelikin. Kymmenen kantissa alkoi ilma lämpenemään. Kysyin Iirikseltä, josko tämä lähtisi kanssani lähimetsään sieniä etsimään. Iiris siihen, että jos äitikin lähtee. Niinpä meitä kohta marssi joukko kohti takamaita: Anna, Iiris, Joni ja mä.

  Pikkasen kanttarellejä löydettiin, Iiriksen kori lähes täyteen, minun kymmen kertaa sen vetävä pohja peittoon. Eli ainekset soossiin, kun vieraita oli päivällä tulossa. Nimittin Emma, Joni II, Shade ja Luna. Niin, ja Matti-koira.

  Kun puoli kahden aikaan kävin viueraat hakemassa, alkoi aurinko, kuin tilattuna, paistaa. Lämpötila kolkutteli heti hellelukemia.

  Ihan kelpo atreria syötiin.

  Menu:
  Salaatti (omasta penkistä)
  Keitetyt perunat (omasta pellosta)
  Vuohenjuusto-kesäkurpitsa-tomaatti-paistos (kesäkurpitsa omasta penkistä
  Suvumuikut (omasta verkosta, itse saavustettu)
  Savulohi (Lidlin syvänteestä, itse savustettu)
  Kanttarellikastike (itse poimittu)
  Kaurarieska (itse tehty Rapoin myllyn kaurahelmistä)

  Maistui. Kaikille, mikäli oikein ymmärsin.

  Ilma alkoi olla läkähdyttävää. Me Jonin (Joni I) kanssa kerättiin arvovaltainen onkitiimi, lähdettiin ulapalle. Tiimin koostumus oli seuraava:
  Matkan johtaja ja kippari Peppe.
  Perämies ja onkivastaava Joni.
  Vanhempi onkija Shade.
  Nuorempi onkija Luna.
  Onkiharjoittelija Iiris.

  Ensin sörnäytettiin Leppäniemen kupeelle, paikkaan, mistä talvisin tulee ahventa pilkillä. Kippari Peppe laski ankkurin, laittoi molempiin vapaonkiin, sekä yhteen venepilkkiin, madot koukkuihin. Vanhempi onkija Shade otti toisen vavan, mutten huomannut hänen kertaakaan katsovan kohoon päin. Nuorempi onkija Luna sai toisen vavan. Hän silloin tällöin vilkaisi, että nyppiikö?

Onkiharjoittelija Iiris ilmoitti selkeänä kantanaan, että ei tällä kertaa osallistu kalastukseen. Perämies Joni seurasi tilannetta valppaana, ja tyrkytti Iirikselle, väliin huonolla menestyksellä, hattua päähän. Kippari Peppe uitti pilkkiä.
  Kun ei tuntunut kenenkään pyytöön tarttuvan, ja tyyni ranta oli kuuma, kapteeni Peppe ehdotti, että eiköhän ajeta jollekin kalliolle rannalta onkimaan? Miehistö suhtautui asiaan myönteisesti, joten onget ylös, matkaan. Muutaman satametrisen ajettuamme ihmettelin, että miksi vene kulkee niin raskaasti, ei meinaa nousta pintaan. Sitten äkkäsin. Hellitin kaasua pois. Joni kysyi, että mitä nyt. Minä sanoin:
  Opetan sinulle nyt erään onkimiseen liittyvän perusasian. Se on, että kun vaihdat onkipaikkaa, ota ankkuri ylös!"  Samalla aloin kiskoa tuota unohtunutta välinettä veneeseen. Tokaisin Lunalle:
  "Oli se himskatin hyvä, että ei tarttunu ankkuri pohjaan. Mehän oltais kiskottu maapallo pyörimään vastapäivään! Tiijä mikä paniikki siitä olis syntynyt? Venäläisiä tai Trumppia ne olis varmaan syytelleet!"
  Tuon pienen välikohtauksen jälkeen jatkettiin matkaa pienelle kalliosaarelle. Siellä jonkin aikaa onkia liotettiin. Ei nykyn nykyä. Siis takaisin mökille. Siellä odotti kahvi kahden kakun ja keksien kera.

  Nyt ovat  muokeet uimassa, aikuiset paimentamassa. Paitsi minä, joka raahasin läppärin verannalle, aloin kirjoittamaan. Täällä, verannalla, on siedettävä lämpötila, kun on läpiveto.

  Alkaa porukka hiippailla rannasta kartanolle. Pitää vissiin lopetaa. Muutamaan kuvaan onkireissulta.

MUNAA MUT JA TERVEISIÄ RANTASALMELTA

  Ylellä on menossa kesäinen kuvakisa, tänä vuonna nimellä "munaamu@yle.fi". Aamulähetyksessä ykkösellä kuvia aina näytetään. Ihan mukavia otoksia, joitain helmiä, siinä joukossa, mitä olen nähnyt.
  Jos minulla olisi piraattitv-asema, järjestäisin kisan huonoimmista kesäkuvista. Tapahtuman nimi olisi "munaamut@piraattipeppe.fi". Vaan minulla ei ole, ei laillista, ei laitonta tv-asemaa. Eikä tule. Joten ne joilla on: saatte käyttää ideaa ilman pelkoa tekijänoikeuskanteesta.
  Laitanpa yhden esimerkin huonosta kesäkuvasta, malliksi mahdolliselle munaamut-kisan järjestäjille.

  Nuo olivat aamun mietteitä. Sitten aamukahvi, uimaan, veneellä Piskolan rantaan. Pian hypättiin Hanelin autoon, suunnattiin Rantasalmelle.
  Järvisydän on kylpylä, hotelli, vuokramökkejä ja -igluja, maastopyörien ja sup-lautojen vuokrausta, satama, näitä ainakin. Hitonmoinen kokonaisuus keskellä ei mitään. Tai keskellä kauneinta Järvi-Suomea.
  Pari detaljia Järvisydämestä: Kylpylä on louhittu kallion sisään ja ravintolaosassa on sisällä kokonainen lotja. Aikamoinen summa euroja on varmasti kulahtunut tämän turistipyydyksen luomiseen.
  Söimme yhdessä ravintoloista. Ei valittamista; ruoka hyvää, hinta kohdillaan. Minulla ei ollut kameraa matkassa, joten kuvia en juuri ottanut. Pari kuitenkin puhelimella, kun nautimme ennen ateriaa ensimmäiset ja viimeiset virvokkeet matkan aikana.

  Järvisydämestä jatkoimme aivan vieressä olevaan Hakoapajaan. Se on pitkälti yhden miehen v. 1979 aloittaman työn tulos. Tämä tuolloin kaksikymppinen nuorukainene ryhtyi silloin sukeltamaan viereiseen järveen uponneita puita. Ne hän pinosi rannalle, antoi niiden kuivua useita vuosia, ja rakensi niistä ensimmäisen rakennuksen. Puut ovat rannoilta vuosisatojen, jopa tuhansien, aikana
veteen kaatuneita. Hiilijälkitutkimuksen mukaan iäkkäimmät ovat yli 2000 vuotta vanhoja. Osa rakennushirsistä on nuorempaa: tukinuitoista aikojen saatossa uponneita puomipuita.
  Sittemin rakentaja ryhtyi nostamaan uppopuita muualtakin; lähiseutujen järvistä, sekä kauempaakin. Niinpä nyt alueella on lukuisa määrä rakennuksia, joissa muutamassa on pienimuitoisia näyttelyjä, mm. kalastus-, ja käsityöaiheiset.
  Hirvittävä määrä työtä, jokunen pennonen myös, on tuohonkin paikkaan mennyt. Valitettavasti ei ole tähän yhtään kuvaa laittaa. Mutta googlettakaapa: Järvisydän ja Hakoapaja.

  Paluumatkalla tehtiin vielä kaksi pysähdystä. Myös kumpikin näistä oli minulle ennestään käymätön. Ensin piipahdettiin Rapion Myllyllä kahvilla. Se sijaitesee Juvan ja Rantasalmen välillä. Mylly on edelleen toiminnassa, ja kahvilan lisäksi siellä on myymälä, missä kaupataan paikan omia tuotteita. Lisäksi alueella on Myllyteatteri. Idyllinen taukomesta myllylampineen ja vitaavine vesineen.
  Toinen pysähdys ei ollut yhtä idyllinen. Se oli Juvan Tokmanni. Ennenkäymätön kuitenkin. Ilman sitäkin matka olisi tietysti ollut onnistunut. Mutta tulihan poikettua, koska minulla ja Hanelilla oli muutama ostos mielessä. Ostokset saatiin ostettua, jatkettiin Anttolaan.

  Ihan mukava päiväreissu. Ilma mainio, karvan yli 20, hyvää seuraa, mitäs muuta sitä kaipaa. Samalla tuli selväksi, keskellä ei mitään voi olla melkoisia kohteita, kohteita, joista ei tiedä hölkäsen pöläystä, jollei käy keskellä ei mitään.

  Minulla on käsitys, että Järvisydämen yrittäjät ja Halkoapajan luoja ovet samaa sukua. Halkoapajan kalastusta käsittelevässä näyttelytalossa meille selvisi, että paikan rakentajan isä on ollut kalastaja. Itse rakentaja on puolestaan ollut kirvesmies. Mutta ei hän tuota luomustaan ole iltatöinään tehnyt. Kyllä se on ollut kokopäivähommaa, puiden etsimisineen, sukeltamisineen, kuivattamisineen, rakentamisineen.
  Taina tiesi, että Järvisydän on ollut aikanaan lähellä sijainnut kestikievari, siitä paisunut nykyisiin mittoihin. En viitsi lähteä asioita penkomaan, mutta kuten jo mainitsin, rahaa noihin paikkoihin on mennyt. Järvisydämeen miljoonia enemmän, kuin osaan edes arvailla. Hakoapajaan valtavan työpanoksen lisäksi myös huomattavia summia. Järvisydän varmaankin tuo kaiken aikaa omistajiensa satsauksia takaisin. Hakoapajalla tuskin kukaan rikastuu.

  En olisi vielä aamulla uskonut, että reilun sadan kilometrin automatkan päässä sijaitsee noin erikoisia nähtävyyksiä. Mitähän kaikkea Suomenmaasta löytyy, jos vähänkään viitsii ruveta kiertelemään.

LÄMPÖÄ HAKEVAT, LÄMPÖÄ HAKEVAT

  Hollolassa ollaan, Anttolaan mennään, Rantasalmelle jatketaan. Siis huomenna Anttolaan, keskiviikkona Rantasalmelle.
  Eilen uutissa kerrottiin, että suomalaiset vievät käsistä viimeiset etelänmatkat, kyttäävät peruutuspaikkoja. Lämpöä hakevat, nuo lämpöä hakevat. Me, kylmää kaihtamattomat, roudasta siinneet, välihousuihin tottuneet, saatiin puolestamme viimeiset paikat Hanelin Nissukkaan. Kyseessä on yhden päivän meno-paluu-matka Rantasalmelle. Mennään, kun puut on pinossa, eikä mikään paina päälle.
  Tosiasiassa ymmärrän niitä, jotka 11 kuukautta orjankaapua kannettuaan pääsevät ansaitulle lomalle, ja mittarit näyttävät, hyvässä lykyssä, viittätoista astetta. Mieli halajaa aurinkoon, totta kai. Toisaalta tuollaiset massaryntäykset lentokoneisiin luovat tuleville sukupolville lämpimämpiä kesiä. Vaikka mikäs minä olen moralisoimaan. Eivähän omat tavat, käyttäytyminen, aina niin ekologista ole. Vaikka, jos ei parastaan, niin ainakin toiseksi parastaan, yrittää.

  Säästä kun alettiin, säästä jatketaan. Loppuviikosta näyttäisi lämpenevän. Anttolaan povaa sääkartta tuollaisia 22-23 asteen lämpötiloja. Ihan sopivia. Anna, Joni ja Iiris tulevat loppuviikosta, siihen nähden myös mukavia ennusteita.
  Vettä ei kymmenen päivän ennusteessa näy, kuin to. ja pe., ripaus tuolloinkin. Sienien, marjojen, kannalta huono asia.

  Täällä maalikyllillä, kun eilen tultiin, oli kaikki suunnilleen ennallaan. Minkä nyt tuosta sadan metrin päästä, Okeroistentien varrelta, on hävinnyt, eli purettu, entinen Hollolan Keinosiemennysasema. Jotakin siihen varmaan rakennetaan. Aika näyttää, mitä.
  Meidän nurmilänttimme olivar taas leikattu. Niin on käynyt, että en ole ehtinyt tänä kesänä kertaakaan kotipihojani ajella. Kiitos tehokkaiden naapureiden. Velanmaksuvelvollisuuteni lumenluonnin muodossa sen kun kasvaa.
  Yhdelle naapurilleni, sille, joka tyhjentää postilaatikkomme, nostaa sisällön tuulikaappiin, vein eilen korvausta. Kanttarellejä pussillisen. Se on meidän sanaton sopimuksemme. Vaikka laatikon tyhjennys sujuisi varmasti ilman sieniäkin.

  Saa tosiaan nähdä, millainen sienisato tulee? Viime kesä oli huonohko: alkuun tuli jonkin verran, syksyllä sitten pikkaisen lisää. Minä sain meille tarvittavan määrän kerättyä, kanttarellejä pakkaseen, samoin tatteja, rouskuja suolaan. Torvisieniä ei ollut nimesikään. Syömään sentään päästiin.
  Rouskujen kanssa on ollut monena vuonna säkää. Niitten kasvuaika on ollut vaikeasti enustettavissa. Olen useana kesänä sattunut oikeaan aikaan vanhalle, taatulle rouskualueelle, ja olen saanut kertareissulla haalittua meille sopivan määrän ryöpättäväksi ja suolattavaksi. Eli tuossa parin viikon kuluttua pitää taas olla tarkkana "ku ketun pesällä" Ettei pääse mato kalvamaan rouskuja pilalle. Jos niitä tulee. Rouskuja. Matoja tulee varmasti. Jos tulee rouskuja.

  Tänään pitää ostella reissuvihkoon merkattuja puutteita, käydä kirjastossa, poiketa äitiä hoivakodissa moikkaamassa.
  Täytyy sanoa, että lukeminen on näin kesäaikaan melko vähäistä. Kun talvella lukaisen tuollaiset 2 - 5 kirjaa viikossa, saattaa kesäisin mennä kuukausi yhden kanssa. Varsinkin alkukesästä, kun on painettava suunnitellut hommat, pilkottava puut, etc. Niinpä tavakseni on juurtunut merkkailla bongaamiani teoksia Lastukirjaston sivuilleni suosikeiksi. Sitten kun joskus marraskuussa saarielämä vaihtuu Hollolassa olemiseen, on listaa hyvä lähteä purkamaan; käydä hakemassa hyllystä löytyviä, varailla lainassa olevia. Mutta kyllä kirja, tai pari, pitää aina olla mukana saaressa. Sadepäivien varalle.

  Aamulla kävin sauvakävelyllä. 10 438 askelta näytti laskuri. Eipä juuri kahdessa viikossa ole maisemat muuttuneet. Yksi uusi pohja on avattu Kuntotien varessa olevalle pientaloalueelle. Taitaa sekin seutu täyttyä. Rakentamisintoa nuorilla löytyy.

  Mitäs ne uutiset kertovat? Trumpia syytetään rasistisista kielenkäytöstä. Ei mikään ihme. Vaikka Trumpin kohdalla se taitaa olla rasistista twitterin näpyttelyä.

  Pariisin sotilasparaatissa nähtiin tulevaisuuden lentolaite. Kyllä ihminen on viisas! Laite pystyy lentämään kymmenen minuuttia yhdellä tankkauksella, ja saavuttaa jopa 190 kilometrin tuntinopeuden. Vekottimen kehittäjä aikoo lentää sillä Englannin kanaalin yli. On kuulemma haastava juttu, koska värkki pitää tankata matkalla. Ilmassa vai meressä? Ilmassa tuskin yhtään Gulf-, tai BP-asemaa on, vielä? Ehkäpä laivan kannella?
  Paljonko tuollainen menopeli maksaa? Rospuuttoaikana sillä on näpsäkkä sörnäyttää Potinlahdesta Avokkaaseen. Aika äkkiä sujuisi matka, reppu selässä, vaikka ei ihan täysillä paahtaisi. 

  Vielä yksi minut yllättänyt uutinen: Englanti on voittanut ensimmäisen kriketin maailmanmestaruutensa! Ensimmäisen?!?! Mikäli minulta olisi ennen tätä päivää kysytty, mikä maa on voittanut eniten kriketin maailmanmestaruuksia, olisin hetkeäkään pohtimatta vastannut: Englanti. Mutta mitäs vielä. Nopea googletus paljastaa, että vuodesta 1975 asti neljän vuoden välein pidettäviä kisoja on hallinnut Australia viidellä mestaruudella, Intialla ja  Länsi-Intialla on kaksi mestaruutta kummallakin, Sri Lankalla ja Pakistanilla yksi. Ja kun minä olen luullut, että Englanti on kriketti, ja kriketti on Englanti. Vaikka niin se taitaa olla, että ei USA:kaan ole kaikkivoipainen baseballissa.

  Siinä tätä. Laitan loppuun kuvan viimekesäisetä Porista, koska tänä vuonna emme sinne mene. Hyviä ilmoja ja mukavaa menoa kaikille osallistujille!  Nick Cave Bad Seeeds'eineen pisti melkoisen esityksen kehiin.

  Ja vielä tarkennukseksi sieniasiaan: Niitä rouskuja alkoi löytyä syyskuun alussa, eikä elokuun, kuten äsken ennakoin.

2 605 587 649

  Tuo otsikon luku tarkoittaa, ylen testin mukaan, maapallon väkilukua sinä päivänä, kun synnyin. Hyvin ovat asiansa hoitaneet,tilaston pitäjät, kun ovat rätninkinsä noin tismalleen tehneet. Mutta se on toinen juttu. Ensimmäinen on, että tämän vuoden lopussa väkimäärä tulee olemaan 7 794 798 739.
  Artikkelin kasvukäppyrän tutkiminen paljastaa seiraavaa:
  -ajanlaskumme alussa ihmisiä oli alle 200 000
  -ensimmäinen miljardi täyttyi aivan 1800-luvun alussa
  -toinen miljardi 1930
  -kolmas miljardi 1950-luvun lopulla
  -neljäs miljardi 1974
  -viides miljardi 1987
  -kuudes miljardi hieman ennen milleniumia
  -seitsemäs miljardi 2010-luvun alussa

  Eli:
  -ihmiskunnan olemassaolon alusta miljardin suuruiseen väestöön kului sellaiset 300 000 vuotta
  -miljardista kahteen n. 130 vuotta
  -kahdesta miljardista kolmeen n. 30 vuotta
  -kolmesta miljardista neljään n. 25 vuotta
  -neljästä miljardista viiteen n. 13 vuotta
  -viidestä miljardista kuuteen n. 12 vuotta
  -kuudesta miljardista seitsemään n. 12 vuotta
  -seitsemästä miljardista kahdeksaan kulunee taas suunnilleen 12 vuotta

  Kun lukuja katselee, panee merkille, että kasvunopeus on hidastunut. Mutta populaatio suurenee, kaiken aikaa. Missä tulevat rajat? Jonkun ennusteen mukaan ihmiskunta on suurimillaan v. 2100, n. 11 miljardia. Sitten se rupeaa laskemaan. Tuo ennuste perustuu siihen, että tuon suuremmalle joukolle pallo ei pysty tuottamaan ruokaa. Viljelysmaata ei voida loputtomiin raivata, koska se nopeuttaa ilmastonmuutosta, etc.

  Mitä neuvoksi? Ryhtyykö Gaia toimiin? Karsivatko luonnonkatastrofit ja/tai sairaudet väkimäärää? Vai huolehtiiko ihminen asiasta sotiessaan ruoasta ja vedestä? Vai pureeko mahdollinen tiukka, tarkkaan kontrolloitu ja pakoitteiden avulla ohjattu syntyvyydensäännöstely? Onko siirryttävä Linkolan oppeja noudattamaan?
  Jos väestöä aletaan ihmisen toimesta tieten vähentää, ligvitoida, niin keistä aloitetaan? Teilataanko ensin sairaat? Vanhukset? Rikolliset? Hindut? Muslimit? Kristinuskoiset? Ateistit? Kommunistit? Sosialistit? Oikestoa äärilaidalta alkanen? Kuka/ketkä on/ovat oikeutettuja noita päätöksiä tekemään? Ei kai tuollaiseen tarvitse koskaan mennä? Jos tarvitsee, niin arvalla sitten, mikäli minulta kysytään.
  Käykö lähitulevaisuudessa kuitenkin niin onnellisesti, että ihmiskunta pystyy ratkomaan tämänkin ongelman, ja toivottavasti myös ilmastoa koskevat pulmat? Ihminen on pakon edessä melko viisas olento, ja itsesuojeluvaisto piiskaa vieläkin suurempaan kekseliäisyyteen.

  Meni niin tai näin, tuskin siihen asti elän, että väestömäärä tukahduttaa planeetan. Saatta olla, että jopa yhdeksän miljardin asukkaan populaatiossa olen mukana. Jos tuo luku saavutetaan, uskon. että tieto tulevaisuudesta on ihmiskunnalla selkeämpi, varsinkin sen suurimmille visionääreille kristallisoitunut.

  Kun asuu sellaisessa ympäristössä, missä suuret ongelmat eivät kuulu päivittäiseen elämää, unohtuvat uhkat helposti. Siksi, kun niitä, syystä, tai toisesta, alkaa pohtia, ei se saa mieltä mettä keittämään. Liekö sillä, että ollaan viime päivinä katsottu Chernobylin viimeiset, Handsmaid's Tale'n uusimmat jaksot, on osuutta siihen, että tuollaiset asiat alkoivat aamuyöstä pöyriä päässäni. Eivät ole nimittäin rattoisimmasta päästä, nuo sarjat. Tai sillä, että satuin eilen silmäilemään tuota yle:n artikkelia väkiluvuista? Mutta eivät ongelmat häviä, edes ratkea, vaikka kuinka pohtisin. Vaikka olishan se hienoo, jos olla se, joka maailman pelastaa.

  Populaatio kasvaa, ilmasto lämpenee, minä vanhenen. Se on tämänhetkinen tilanne. Tuohon ankeuteen pitää laittaa hyvinkin kesäinen ja ongelmista vapaa kuva. Siinäkin mielessä ongelmista vapaa, että penkistä on lupiinit kitketty huut helevettiin.

KESÄ KESÄÄ KUTAKIN

  Vuosi sitten olivat päivälämpötilat reilusti tuplia tähän heinäkuun puoliväliin, helteisempään aikaan, verrattuna. Huonomminkin voisi olla. Voisi olla alle kymmenen astetta, voisi olla vaakasuoraan vihmova vesisade. Ollaan iloisia, että on sentään yhden villapaidan kesä.
  En minä niinkään aurinkoa kaipaa, hellettä vielä vähemmän. Mutta jotkut kaipaavat, tomaatit ainakin. Niitä näet tulee, mutta eivät punerra. Ja vihreitä tomaatteja herra ei luonut. Aurinkoa ne kaipaavat saadakseen väriä poskilleen.
  Kyllähän vihreitä tomaatteja on. Vaan ei herra niitä tosiaan luonut, ihminen jalosti. Tai ainakin sellaisessa uskossa elän. Jos olen väärässä, niin mitä sitten? Lienee vähäpätöisimpiä väärässäolojani ikinä.

  Aamulla ajelin Reissalmelle, rantauduin vakipaikalle Piskolan puolelle. Siitä dallailin vakioreitin. Ei ole vielä kanttrelliaika hippeimmillään. Jotakin kuitenkin, ja 10 000 askelta. Kun päivällä kuvan antimia, sekä Hilpan loihtimaa maksaa pekonilla ryyditettynä, syötiin, niin maistui.

  Siinä määrin tuo maittava luonas alkoi kehtuuttamaan, että ei meinannut työteko iltapäivällä maistua. Eipä väliä; ei mitään tähdellistä ole päälle painamassa. Joten istahdin läppärin ääreen.

   Pottua tuntuu tulevan joltisenkin, eli kolmatta vuotta jatkuvan perunapienoistilallisen uramme parasta antia. Peruna kasvaa nyt eri paikassa, kuin parina kesänä aiemmin. Paikka on ainakin aurinkoisempi. Ja vaikka se on vain horsmikkoon ja vatukkoon viime syksynä lapiolla käännetty, niin yllä kuvassa oleva määrä pottuja nousi kahdesta varresta. Varokaa torikauppiaat: kohta on peruna halpaa!

  Eilen äkkäsin, että minullahan on joitan puisia pihatralleja ihan tyhjän panttina. Siispä roudasin ne savustuspaikalle. Ja yhden penkin. Penkki ja pääsavustajan (lue Peppen) istuin ovat kuvassa seinustalla, sateen suojassa. Asetetaan tarvittaessa tarvittaville paikoille.

  Nyt saa savustuspaikan tuunaus loppua. Siihen asti ainakin, kunnes keksin jotain, mikä on joutilaana.

  Meillä oli tarkoitus ampaista Hollolaan maanantaina, palata keskiviikkona. Suunnitelma muuttui hovissa. Taina soitteli, kysyi, että lähtisimmekö hänen ja Hanelin kanssa päiväreissulle Rantasalmelle? Minähän innostuin: Rinssieversti Pekka Lipposen kotimaisemiin!
  Koska Tainan kalenteri on siten täytetty, että alkuviikko sopii, päätimme mennä Hollolaan sunnuntaina, palata tiistaina. Ja keskiviikkona Rantasalmelle.
  Siellä mennään ainakin Hakoapajaa katsomaan, sekä Järvisydämeen syömään. Kotimaan matkailu kannattaa, jos kerran matkailla aikoo. Hilpalla on erityinen kytkös Rantasalmea kohtaan: hänen äitinsä on sieltä kotoisin. Niin on itse asiassa minullakin. Isoisäni Pekka Karppinen on tietääkseni myös alun perin rantasalmelaisia. Äiti ei muistaakseni ole asiasta minulle kertonut, ainoastaan Viipurin ja Muolaan ajoista. Mutta olen saanut muuta kautta Pekan juurista tietää.

  Tiilikaiset tulevat varmaan sitten Rantasalmen reissumme jälkeen saareen. Jos minä en siitä helteestä isommin perusta, niin olisihan se mukavaa, Iiriksen kannalta, lämpö.

  Kello on kolme. Nyt se tomaattien valtuuttaman asiamiehenä peräämäni arska näyttäytyy. Heti pomppasi elohopea viidentoista lukemiin.
  Hilppa näkyy poimivan metsämansikoita talon takana. Minä, paparazzina, lähden kysäisemään löytyykö?
  Niukasti kuuluu löytyvän. Näinkö on jälkiruoka illalla kiven alla? Laitanpa tästä intoutuneena pari kuvaa eläkeläisrouvan hektisestä elämänmenosta Saimaan saaressa. Ei näet ole hetken rauhaa, levosta tietoa, kun joutuu milloin sieniä putsaamaan...

...milloin marjoja keräilemään

  Ja huilatessaan pitää ruokaa laittaa, hengähtäessään kasvimaata kitkeä, verryttellessään kukkapenkit siistiä. Sellaista se on. Ei ehdi hämähäkki verkkoaan kutoa rouvan hartioille. Eipä kyllä ehdi herrankaan. Ja se on hyvä se. Jos meidänkin eläkkeitä korotetaan, niin ihan ansiosta se tulee. Ottakoon tosissaan puheeni, taas kerran, ken haluaa.