MUKAVASTI MÄN

  Eilen lopulta Avokkaaseen päästiin. Ihan normaalissa talvikelissä ajeltiin, vaikka kai liikenneyö oli ollut vaikea jossain päin maata. Vähän ennen kahdeksaa startattiin, ennen kymmentä oltiin Tainan ja Hanelin luona. Isäntä ei ollut kotona, mutta Taina oli keittänyt kahvit. Joten kahvit juotiin, kuulumisia vaihdettiin, Annia ja Katriinaa jututettiin, koiria rapsuteltiin. Sitten kaivoi Taina pakkasesta hirvipaistin, kaksi pötköä hirvenlihasta duunattua balkanmakkaraa. Jauhelihaakin tarjotteli, mutta me löytiin kohteliaat tenät; evästä oli ylenmäärin matkassa. Sovittiin, että kun Hollolaan palataan, palataan asiaan. On se mukavaa, kun saa välillä eksoottisempaa evästä mukaansa. Tainan ja Hanelin pakkaset ovat pullollaan milloin mitäkin; riistaa, possua, lammasta, pollea. Eikä oo lisäaineita!
  Siitä jatkettiin Potinlahteen. Veskelkkaan lastattiin melko korkea kuorma. Hyvin talui kelkka, yöpakkasen jäljiltä hanki rannoilla kantoi jalasten alla, jäällä ei lunta juuri ollutkaan.
  Perillä oli kaikki reilassa, minkä nyt katolta pudonutta, pakkaantunutta, jäätynyttä, lunta rappusilla melkoinen keko. Oli lumiesteen yli vyörynyt, pirulainen.
  Vuorokauden pöhissyt ilppi oli saanut lämmön hilattua reilut kymmenen astetta plussan puolelle. Patterit päälle, tavarat paikoilleen, uuneihin tulet. Hyvin lähtivät vetämään, uunit. Leivinuunin kanssa ei kannata pitää kiirettä, vaan antaa tohottajan jonkin aikaa tohottaa putsausluukkuun.
  Sitten virittelin täällä talvehtineen läppärin päälle. Reititin oli tietysti käynyt Hollolassa. Siinä kohtaa meinasi tulla ongelmia. Ei siinä, että reititin oli käynyt Hollolassa, vaan siinä, että yhteys läppäriin, täppäreihin, puhelimiin, syntyi kyllä, mutta ilmoitettettiin, että internetyhteyttä ei voi luoda. En aluksi ehtinyt asiaan perehtyä, piti lähteä tekemään vesiavanto, hakea vettä, jotta Hilppa pääsi tulokahvit keittämään. Jäätä saunarannssa oli ainakin 40 senttiä. Päällä parikymmentä senttiä kohvajäätä, sitten viitisen senttiä vettä, alla reilu kymmensenttinen teräsjäätä.
  Kun vesihommat tuli hoideltua, oli rappujen vuoro. Rautakangen ja lapion kanssa kun vajaan tunnin heiluin paita märkänä, sain aikaan vajaata metriä leveän kulkuväylän.
  Hilppa oli sillä aikaa kahvit laittanut, joten eiku sitä sisuksiiin. Hilppa oli myös huolehtinut uuneista. Lämpötila oli tässä vaiheessa, patterien avulla, noussut viisi astetta.
  Nyt ehdin pähkäilemään reititintä. Aikani ihmettelin, suljin, avasin, irrotin töpselin, ei apua. Koko ajan, aina vaan, paloi punainen valo "internet"-kohdassa. Kun en enää muuta keksityt, otin kynän, painoin hetken aikaa "reset"-monttuun. Ja katoppa perhanaa! Kun värkki hetken väläytteli valojaan, niin johan alkoi pelttää. Yhteys oli syntynyt! Pieniä ne ovat ongelmat, monasti, pieniä ratkaisut.

  Aurinko alkoi iltapäivällä näyttäytyä. Vähän aikaa rannalla oltiin, laiturilta lumia lapioitiin, minä testasin akkukonekairaa. Hyvin toimi. Varovainen vaan sen kanssa pitää olla. Ei saa reikää tehdessä ottaa kiinni kairan putkesta. On kuulemma moni loukannut käsiään, jopa repinyt peukaloitaan, kun on tarttunut rukkaneen kairaan kiinni. Noissa akkukoneissa on niin paljon voimaa, että siinä on sormi heikoilla, jos pahasti pääsee käymään. Eli molemmilla käsillä porakoneesta kiinni, niin hyvin sujuu.

  Perjantain, lauantaiaamun, kasailin kotona tavaroita, mietin tuhanteen kertaa, että kaikki tarvittava tulisi mukaan. Kolme kuukautta oli edellisestä reissusta, joten päätin olla tarkkana. Ja niin siinä kävi, ettei unohtunut, kuin kaksi asiaa. Unohtui tämän vuoden seinäkalenteri, unohtui Chrome-tikku, minkä avulla katsellaan tallenteita televisiosta. Ilman allakkaa selvitään. Ilman tikkuakin, sillä onneksi on tallessa HMDI-kaapeli, minkä kautta läppäri näkyy toosassa.
  Olin sen Chrome-tikun ottanut pois Anttolarepusta, kun sitä kerran kotona kokeilin. Enkä tietysti muistanut  laittaa takaisin. Tiedän kyllä nyt, missä se on, mutta ei vanha jaksa kaikkea muistaa, silloin kun on muistamisen aika.
  Kaiken kaikkiaan kuitenkin ainakin ysi puolta, hyvä ettei kymppi miinusta, on tarjottava siitä kokonaisuudesta, mikä muodostuu vuoden ensimmäisen mökkireissun tämänhetkistä tunteista. Jos se tikku olis tullut mukaan niin täys kymppi, allakasta piittaamatta.

  Tänään varmaan tehdään vähän lenkkiä jäällä. Ja syödään possun lapapaistia. Ja saunotaan. Ja ehkä katsotaan kisoja. Mitähän sieltä tulee? Eilinen jäi muitten kiireitten alla melko tarkkaan katselematta, vaikka kyllä tv auki oli.

  Nyt on aamuyö. Koska pöyriskelin pikkutunneilla sängyssä, katsoin parhaaksi nousta vaikka kirjoittamaan. Kohta laitan leivinuuniin tulet. Pääsee Hilppa sopivasti heti herättyään tälläämään lapapaistin juureksineen, sipuleineen, muhimaan. Sillä pärjätään pari päivää, sitten pääsee hirvipaisti nauttimaan uunin lämmöstä.

  Tähän kohtaa juuri napattu kuva kuun valosta männyn oksiston takaa:

  Nyt täytyy alkaa askareisiin. Koska en ole kuvia vielä ehtinyt montaa ottaa, laitan loppuun todisteen kairan toimivuudesta. Todiste sormien tallella ja käyttökuntoisina olemisesta syntyy siitä, että kirjoitan.

ODOTUSTA ILMASSA

  Odotusta troposfäärissä, pakko tunnustaa! Huomenna, lopultakin, startataan Anttolaan! Ei kai mikään enää pääsee "plääniä" kaatamaan? Tänään haalitaan viikon eväät. Aamulla on tarkoitus kahdeksan korvissa suunnata tielle. Jotain jäätävää sadetta on yöksi povailtu, liukkaasta ajokelistä varoiteltu. Ajetaan varovasti. Sitä paitsi ei tule ihan äkisti mieleen, että sääkartoilla ei olisi ollut varoitusta huonosta ajokelistä Etelä- ja Itä-Suomessa.
  Hanelilta käydään mennessä hakemassa pitkään lunastustaan odottanut hirvipaisti. Sitten Potinlahteen, "veskelkka" täyteen lastiin, saareen. Haneli sanoi, että lumet ovat rantoja lukuunottamatta, jäiltä hävinneet. Eli kaksi asiaa:
  1. suksia ei kannata ottaa mukaan
  2. liukuesteet kyllä
  Lumikengät toki matkaan lähtevät. Maalla on kyllä lunta, ja lumikengillä on hyvä talloa polut porrasedestä rannan, liiterin ja huussin välille kovettumaan.
  Sen verran suunnitelmista, että pilkillä käydään, luultavasti katiskan matikoitten persolla jään alle upotan, viimevuotiset puut roudaan metsästä liiteriin, ehkä muutaman puun rannalta jäälle hojellan, pätkin, kuljetan rantteelle. Jos nuokin toteutuvat, hyvin on mennyt. Kisoja Seefeldistä tuskin tulee juuri katseltua. Ehkä jotain kuitenkin. Perinteistä hämärän ajan touhuilua; tallenteita ja lukemista. Ja uunien lämmitystä! Ai että olen kaivannut aamun aikaisia hetkiä, kun halot leivinuunissa alkavat syttyä napsahdellen, ensimmäinen kahvipannullinen roplattaa tuoksuaan levittäen. Tietysti saunaveden kantoa avannosta, kiukaan ja padan sytyttämistä, lämpenemisen odottelua talitinttien puuhailua seuraillen. No, huomisesta alkaen nuo ihanuudet ovat käsillä.
  Mikäli kelit eivät hurjiksi heittäänny, niin kohta uudelleen saareen suunnataan. Tällä rupeamalla ollaan viikko, sitten ehkä viikko kotona, ja taas viikoksi Anttolaan. Tuolla hurjiksi heittäytymisellä tarkoitan jäitten vahvuutta. Arvaamattomia ne tänä talvena ovat, sen tiedän, vaikka en ole Anttolan jäille vielä jalkaani tällännyt. Noita välejä, mitä meidän täytyy liikkua, on naapurimökin porukka testannut, siinä mielessä ei varmaan ole ongelmaa. Mutta kun pilkille, tai aamukävelylle, lähtee, pitää ottaa ainakin tuura mukaan, jotta pystyy asiaa testaamaan. Nimittäin tosiasia on, että tutuille vesille suurin osa hukkuneista uppoaa. Onneksi tuo on uponnut kaaliini, joten eiköhän yksi uppoaminen riitä.

  Kirjallisella puolella aloitin eilen kirjastossa tyrkyllä oleen, siis mukaan tarttuneen, Ben Bovan scifi-teoksen "Kuunnousu". Se on viime vuonna suomennettu, alunperin 1996 julkaistu, scifin nykyklassikoksikin mainittu kirja. Klassikon maineen saa kyllä helposti, samoin kuin legendan. Liekö kriteereitä höllennetty. Niin tai näin, sadan sivun jälkeen ihan kelvollista tekstiä. Ainakin visiot tuntuvat miehellä olevan kohdallaan; jo kirjan alku osoittaa hänen ennakoineen joitain 1996 vielä tietymättömissä lymynneita juttuja. Klassikoksi arvioimisen jätän kuitenkin seuraavien 450 sivun osoitettavaksi.
  Ben Bovan lisäksi Anttolaan matkaa repussani ainakin Pierre Lemaitren "Verihäät". Olen muutaman miehen aiemmista suomennoksista lukenut. Psykologisen trillerin taitaja.

  Miljoonasade on tullut tällä haava läpikäytyä. Niinpä siirryin kuuntelemaan Bruce Cockburn'ia. Minulla oli vinyyliaikaan, on vieläkin komeron kätköissä, miehen kaksi albumia: "Dancing in the Dragon's Jaws" (1979) ja "Humans" (1980). Tykkäsin niistä, joten alkaa olla aika, kun liki 40 vuotta on kulunut, tutustua tarkemmin mieheen. Tämän loistavan kitaristin ja monessa asiassa aktivistin laaja tuotanto pikkuhiljaa tutuksi tulee minulle tulemaan. Hieman hengellisiäkin virityksiä on kuultavissa, mutta mitä sitten? Ainakin nuo kaksi aiemmin kuuntelemaani albumia ovat, näin pitkän tauon jälkeenkin, hyvää tavaraa.
  Musiikin kuunteluun tulee tietysti viikon tauko; enhän sitä tee juuri muuten, kuin lenkillä. Lenkillä käyn toki Avokkaassakin, jäitä pitkin dallailen. Mutta Hilppa on messissä, joten musiikki ei.

  Mistä lie tuli mieleeni: Tunnetteko sellaista tyyppiä, että kun se taputtaa selkään, niin tuntuu, että se etsii paikkaa, mihin tuikata puukko? Tai kun se sanoo, että seison takanasi, niin ajettelette, että niin seisoo, kirves kädessä? Eli mistä lie tuli mieleeni? On tuollaisia ihmisiä vastaan sattunut, jokusia vuosien varrella. Mutta viimeisestäkin tapaamisesta on ikuisuuksia. Kai se siksi mieleen tuli, että toivottavasti ei enää eteen tule. Ja mistäpä tulisi, kun sosiaalinen elämä on melko niukoissa puitteissa.

  Siinä tällä kertaa. Seuraava raportti noilta seuduilta. Tuo kuva on kuukausi keväämmällä, eli 23. maaliskuuta 2018. Mikä lie lumitilanne pihassa huomenna?

PALUU EETTERIIN

  On ollut taukoa kirjoittelussa. Väliin oli vähän flunssaa, sitten on tuntunut, ettei ole oikein intoa, eikä mitään sanomista. Intoa on ollut vaihtelevasti ensimmäisestä blogistani (17.8.2012) asti. Sanomisesta olen jäävi mitään sanomaan.
  Jep, tässä on ollut kaikenlaista. Ja Anttolan reissukin on aina vaan lykkäytynyt. Siis lykkäytynyt, ei lykästänyt. Nyt, suunnitelman C4 mukaan, ensi lauantaina aamusta startataan. Minulla on nimittäin perjantaina puolin päivin hammaslääkärissä 2-vuotistarkastastus. Katsotaan, mitä mutkia matkaan tällä kertaa tulee? Ei toivottavasti mitään sellaista, jota ei pysty oikaisemaan.

  Lueskeltu ollaan paljon, molemmat. Kyllä tuo Maakuntakirjasto ja Omatoimikirjasto on hieno parivaljakko. Lastukirjastot-sivuilta kun käy etsimässä mieleisiä teoksia, ja jos joku ei ole hyllyssä Hollolassa, sen tilaa, niin yleensä muutamassa päivässä se on nuodettavissa. Ja noutaa voi Omatoimikirjastosta ma-pe klo. 7-21, la ja su klo. 7-18. Eipä tartte kyttäillä normaaleja aukioloaikoja, jotka ovatkin supistuneet entisestään.
  Muutamassa päivässä siis yleensä niteen saa, lukuunottamatta suosittuja uutuuksia, tai muuten pinnalle ponnahtaneita teoksia. Sain eilen luettua Lars Keplerin uutuuden "Lazarus". Sen saaminen kesti varaamisesta varmaan yli kaksi kuukautta. Tuntuu olevan suosittu pariskunta, tuo pseudonyymillä kirjoittava pariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Parissa päivässä lukaisin tämän 550-sivuisen dekkarin. Helppoa luettavaa, ja Joona Linnan kaikki edellisetkin seikkailut on tullut tavattua. Aika uskomattomia ovat tietysti kirjan tapahtumat, noin oikeaan maailmaan peilaten. Mutta fiktiotahan se on.
  Toinen nide, mitä olen saanut odotella pitkään, on  Elena Ferranten "Loistava ystäväni: lapsuus ja nuoruus". Tämä johtuu siitä, että nidettä ei ole Maakuntakirjastoon kuuluvissa liki kahdessakymmenessä kirjastossa, kuin 22 kappaletta. Napoli-sarjan seuraavia osia näyttäisi olevan tarjolla muutamia enemmän per osa. No täytyy yksi kerrallaan tilailla.
  Napoli-sarjaan innostuin, kun katsoin HBO:lta  juuri ensimmäiseen osaan perustuvan "My Brilliant Friend".  Aivan helevetin hyvä! Toivottavasti saan seuraavat osat luettua, ennen kuin jatkoa seuraa tv-sarjan muodossa. No, ehkä joskus on eduksi toimia toisinkin päin? Luultavasti moni muukin tuon tv-version HBO:lla näki, koska kirjoja ei ihan heti käsiinsä saa. Ja aikamoinen maailmanmenestys se tietysti kuuluu olevan, Elene Ferranten Napoli-sarja.
  Risto Isomäen uusin "Herääminen" on myös varauslistallani. Sen varasin jo silloin, kun se oli vasta tilauksessa. Olen nyt jonossa sijalla 5.
  Se hyvä kirjan varauksessa on, että näkee, kuinka mones on jonossa, voi hieman ennakoida, koska nide saapuu. Ja ilmoituksesta (tulee sähköpostilla) on viikko aikaa hakea kirja. Ennen maksoi varaus euron/kpl. Nykysysteemillä varaus on maksuton, mutta jos jättää noutamatta, on hinta 2 euroa.
  Harras toive oleville ja tuleville hallituksille, kunnan päättäjille, kelle asia nyt kuuluukaan: Älkää supistako kirjastopalveluja!

  Musiikkipuolella olen viimeaikoina kuunnelluta Miljoonasateen tuotantoa. Tähän sain kimmokkeen, kun Heikki Salo esiintyi parissakin haastatteluohjelmassa. Aika pitkälle kaikki yhtyeen musa oli jo tuttua, paitsi tietysti kuun alussa jukaistu uutuus "Karkumorsia". Tai onhan siinäkin muutama lämmitys vanhoista biiseistä. Tosi mukavasti taittuvat korviin "Pesuhuoneesta keittiöön"  (1987) "Laukauksia viulukotelossa"  (1988) "Veitsen valossa"  (1989), "Vain nopeat elävät"  (1989), ja "Nuoli ja väri" (1991), koska nuo ainakin minulla on, jo komeroon pakattuina, levyinäkin olleet. Miksei pian läpikäydystä tuotannosta muukin osa.

  Päivällä mennään Elinaa moikkaamaan. Tulisi sikäli kevät, että voisi hänen kanssaan lähteä vähän ulos. Ei näillä keleillä vielä oikein järkevää, ainakaan näillä liukkailla.

  Sellaista nyt, voipi olla, että suraavat tiedotteet naputtelen Avokkaan pirtissä. Tai jos joku asia päälle kaatuu, niin aiemmin. Sitä odotellen kuva viime maaliskuun seisemänneltä päivältä.

KANSAKUNNAN TILA

    Mr. President Trump piti puheensa kansakunnan tilasta. Kovasti käytti aikaansa suitsuttaakseen saavutuksiaan. No saavutuksia on monenlaisia. Suitsuttaa voi monella tapaa, ainakin kahdelta kantilta katsoen. Muurihankkeesta ei Donald luovu. Ja Kim Jong-unin hän kehuu olevan kaverinsa.
  Ihan sivuhuomautuksena: Kun aamulla tulin kaupasta, oli naapurin eläkkeellä oleva rouva postilaatikolla lehteä noutamassa. Siinä vaihdettiin muutama sana. Ilmasta, kuinka muuten? Lopuksi rouva tokaisi "kyllä se Trump on hullu!" Eikä arvon rouvan toivottavasti hamassa tulevaisuudessa tulevissa muistokirjoituksissa ainakaan hänen vasemmistolaista mielipiteistä puhuta.

  "Kansakunnan sivistyksen taso näkyy siinä miten se kohtelee eläimiään", sanoi Mahatma Gandhi. Myös siinä, miten se kohtelee vanhuksiaan ja vähäosaisiaan, tekee mieli lisätä. Uutisissa näkyy tietoja ainakin viidentoista vanhuksen hämärästä ja tutkimuksen alla olevasta kuolemasta. Niitä on tapahtunut sekä yksityisissä, että julkisissa hoivakodeissa. Hoitajamitoitus?!?

  Vaalit tulee, täkyjä heitellään, apajia luodataan. Kokoomus ja Orpo käänsivät kelkkansa hoitajamitoituksen lakiin kirjaamisen suhteen. Mikäpä tutumpaa politiikassa? Kelkankääntö, takinkääntö, siinä mennään tilanteen ja yleisen mielipiteen sanelemana.

  Saa nähdä, äityykö keskustelu varsinaiseksi loanheitoksi, kun vaalipäivä lähestyy? Luulen, että ainakin enemmän siihen suuntaan mennään, Suomessakin. Mikäs siinä; likaiseen peliin likaiset keinot. Ja vaalien jälkeen puhtaalta pöydältä, uusin kujein, uusin lupauksin. Politiikan ytimeen kuulu vähintään Januksen kaksien kasvojen hallitseminen.
  Kyllä varmaan rehellisiä ja kannattajiensa asiaansa pyyteettömästi ajavia poliitkkoja löytyy? Kuten esimerkiksi...., tämä, tämä...., no ei juuri tule mieleen. Ehkä ylimitoitettu ja kyyninen toteamus. Mutta "Valta turmelee, täydellinen valta turmelee täydellisisti" , valitettavasti. Siksi tuo Arthur C. Clarcen muistaakseni kirjassaan "Lapsuuden loppu" esiin tuoma ajatus, että "mihinkään virkaan ei pidä valita sellaista henkilöä, joka siihen pyrkii", kuulostaa hienolta. Hienolta, mutta utopistiselta. Tuskin ihmiskunta, edes kansakuta, ihan lähiaikoina on valmis sellaiseen käytäntöön.

  Vaalit siis lähenevät. Vaikka oma poliittisuuteni rajoittuukin omaan mielipiteeseeni, en malta olla ihmettelemättä niitä, jotka jättävät äänestämättä. Kyllä asioiden tilan pitäisi herättää. Melkoisena kauhukuvana siintää mielessäni nykyhallituksen menon jatkuminen. Menkää uurnille! Tosin vaikka ja kun, hallituskokoonpano muuttuu, ei se takaa pitkälle meneviä uudistuksia, parannuksia, hyvinvointia, onnelaa. Mutta vaikeaa kuvitella asioiden huonontumista.

  Vielä tuosta äänestämättömyydestä. Mikä mättää, kun osa ihmisestä on yhtä kiinnostunut asioidensa hotamisesta, kuin lobotomian läpikäyneet? Eikö mikään herätä? Luultavasti sama ilmiö, kuin se toitottelu, että mitä se vaikuttaa, jos minä puolituntisen autoa tyhjäkäytän, jos minä muovikassin päivässä ostan, jos minä telkkarin herätevirran aina päällä pidän? Eli ei nähdä sitä, että kaikella on vaikutuksensa. Varsinkin sillä, että mahdollisimman harva noin ajattelee.

  Siinä poliittinen osio. Tai epäpoliittiinen. Minä lisäsin "Sixtees-sottolistalle" Barry McGuiren "Eve of Destructionin".  Samaan syssyyn lisäsin myös silloisen Folk-Fredin suomenkielisen version "Tuhon partaalla" sekä saman miehen "Roskisdyykkarin balladin". Kun kahteen edellä mainittuun lisätään "Kolmatta linjaa takaisin" sekä "Vippaa mulle viitonen", onkin koossa minulle olleellisin osa Fredin tuotannosta. Hieno laulaja herra on, ja laskettakoon se eduksi tai haitaksi, on hän Mikkelissä syntynyt.

  Aamun lumityöt olivat vajaan tunnin mittaiset. Tänään on poutaa, aurinkoistakin, pakkanen kiristyy. Sitten taas satelee, joka päivä, ensiviikon alkupuolella saakka. Välillä taitaa tulla vettä tai räntää myös. Kunnon talvi, näin on. Mutta aivan turha irviä somessa "viherpiipertäjiä", vähätellä ilmastonmuutosta. Siinä kun kusee vain omaan kelloonsa. Ei ilmastonmuutos tarkoita, että talvi talvelta on lämpimämpää. Se tarkoittaa sitä, että ääri-ilmiöt yleistyvät, vuoden keskilämpötilat hiljalleen hivuttautuvat ylös päin. Kuinka paljon, siihen voi jokainen osaltaan vaikuttaa.

ASIAT ELÄÄ, PLÄÄNIT KAATUU

  Vielä lauantaina oli mieli sellainen, että tiistaina lähdetään Anttolaan. Mutta eivät malttaneet sattuma ja ilmojen haltija pysyä tietymättömissä, laittoivat näppinsä peliin. Vielä pari päivää sitten näyttivät sääkartat alkavalle viikolle tiistaista alkaen sateetonta keliä. Mutta kas kummaa, eilen oli tilanne muuttunut päälaelleen. Lumisadetta lähes joka päivä, välillä ihan ravakkaakin. Kun tähän lisätään minun kohdallani lauantaina oireillut, eilen vaivannut, tänään jatkuva flunssan poikanen, sekä Hilpan viime viikolla "vuosihuollossa" diagnosoitu lonkan nivelpussin tulehdus, on annettava periksi. Mitäs hittoja sinne kärvistelemään, puolikuntoisena sisällä virumaan.

  Toki Hilpan lonkka alkaa lääkityksen ja levon avulla olla kunnossa, mutta parempi ehkä antaa sen vielä toipua.  Oma kuntoni on sellainen, että nokka ei enää kamalasti vuoda, nenä kirnua. Lievä kurkkukipukin tuntuu olevan takana. Mutta jotenkin kunto on alamaissa. Kun eilisen lumimyräkän aikaansaannoksia lykkäilin pois, tuntui, että ei oikein jaksa. Paita kastui hetkessä, muutaman minuutin työn jälkeen tuppasi puuskututtamaan. Sama tänä aamuna. Kolasin ehkä varttitunnin pientä lumikerrosta, lähdin sauvakävelemään. Lenkkiä piti typistää, kun alkoi tuntua voimattomalta. 

  Siispä ei ehdoin tahdoin lähdetä äheltämään lumisen jääkentän halki saareen. Ollaan tämä viikko kuulolla, ensi maanantaina uusi yritys. Tai sitten ei. Ei sisäinen polte vielä liian kova ole, tokku pysyy toimissa. Mutta kyllä tekee mieli käydä katsomassa, että kaikki mökillä on reilassa. Vaikka varmaankin on. On talon 80-vuotisen historian aikana paljon runsaslumisempiakin talvia ollut. Ja sinne päästään aikanaan. Kunhan kelit suosivat, terveys puoltaa. Tuntuu kyllä, kun synkistelemään alkaa, että kaikki loppuu aikanaan, lumisade ei milloinkaan. Eikä meidän joulupiparit. Lumisateen loppuminen on hänessään. Joulupipareiden rouskutus johtuu tarpeen ylimitoittamisesta. 

 Sen verran olen atavistinen aktivisti, tavallinen talvitallaaja, että jos ei olisi lievä tauti iskenyt, oltaisi huomenna kyllä saareen lähdetty. Mutta maltti kannataa pitää. Vaikka ei meinaa ikäkään sitä opettaa. 

  Joku onneton oli muutama päivä sitten uittanut Anttolassa mönkijänsä. Jotain outoa siinä varmaan oli. Ehkä veden isommaksi syövyttämä avanto lumen alla. Tosin arvaamattomia jäät kuuluvat olevan. Virtapaikkoja on syytä varoa kuin ruttoa. Naapurin Hannilat olivat viime viikolla Avokkaansaaressa muutamia päiviä. Hannu kertoi heidän rannassaan olleen jäätä liki 30 senttiä. Mutta en siitä huolimatta aio, asiaa ensin tutkimatta, kulkea Avokkaansalmen keskellä. Virran vaikutuksesta oli jää viime talvena reimareiden kohdalla n. 10 senttiä ohuempaa. Saattaa olla, että hiekan roudaaminen saunarannalle ei onnistu tänäkään talvena. Ei varmasti traktorilla, mönkijällä ehkä. Katsotaan, sano silmälääkäri. Mutta mikäli hiekkahommaan todella aikoisi, täytyisi mönkkärillä aurata tie, jotta reitti jäätyisi sorakärrin vetämisen kestäväksi. Ja jäällä on lunta, on sohjoa paikka paikoin, kohva ei varmaan kestä mönkijää. Helevetillinen homma. Asian tiimoilta täytyy kuitenkin kutsua vakava istunto Hegulin kanssa kokoon. 

  Päivä alkaa valjeta. Olo tuntuu nyt ihan kelvolliselta. Toivottavasti tämä tauti on edellisvuosien kaltainen. En nimittäin muista paria -kolmea päivää kauemmin räkätautia pitäneeni. Kop kop. 

  Tänään on sateeton päivä. Joku kerää voimiaan huomiseen lumisateeseen. Esteri se ei ole. Esteri on vesisateeseen erikoistunut. Sitä paitsi Esteri on legendaa. Vertauksen Esterin perseen ja veden tulon välillä arvellaan syntyneen siitä, että  Esteri oli Suomessa palokuntien pitkään yleisesti käyttämä vesipumppumerkki, ja se sijaitsi paloauton takapäässä. Eikä lumisateita vissiin hallinnoi Ukkokaan. Ukko kyllä sai aikaan vesisateen. Ehkä hänellä kuitenkin on sormensa pelissä? Ties vaikka Esterin pelissä? Ei näitten jumalten ja haltijoiden joukosta meinaa saada tolkkua. 

  

Eikä titaanien ja seireeneiden, paitsi Kurt Vonnegut.

PS. Just huomasin somessa, että Matti Nykänen on kuollut. Seiskan uutinen on näköjään jaettu, Jos pitää paikkaansa, niin R.I.P.

ESPOOSSA OLLAAN

  Ajeltiin iltapäivällä Espooseen, Tiilikaisille. Anna ja Joni menevät illalla Escape Room'iin, me kaitsetaan Iiristä. Iltamyöhään kuitenkin palataan Hollolaan. Kyllä Tiilikaisilla nykyään on tilaa majoittaa, mutta melkoista lumimyräkkää on yöksi ja huomiseksi ennustettu, joten alta yritetään ehtiä veke.
  Tuo lumisade sanelee meidän aikatauluamme muutenkin. Anttolaan lähdetään vasta tiistaina; maanantaina voi vielä tulla lunta, joten parempi viirata päivä.

  Horpattiin ensin kahvit, sitten lahtivat Anna ja Joni Stadiin, me ulos. Tassa kohtaa jouduin antamaan Iirikselle tabletin, mista han katselee Pikku2:sta. Minä kirjoitan nappisella puhelimeen, mutta se (nappis) ei toimi kurantisti, eli ae ja oe eivät pelita. No, näillä yritetään.
  Kahvit olivat synttarikahvit. Iiriksen pehmolelu Kalikka taytti 2 vuotta. Oli kakkua ja jaatelaoa. Meilla kavi hyva saka!
  Ulkona oli mahtavia lumikasoja. Iiris laski Stigalla, Hilppa pulkalla, minä en millaan.

  Valilla Iiris ja Hilppa nousivat lumivuorelle. On sitä tullut etelassakin!

  Iiris katselee tosiaan tabletilta lastenohjelmaa.

Hilppa tallasi kanan uuniin. Vietetään rauhallista hämärän hyssya. Mina taidan odottaa, kunnes saan tabletin takaisin. Melko turhauttavaa kirjoittaa puhelimeen. Teksti pienta, kuin karpasen paskoja rivissä, eikä nappis toimi oikein. Jatkan, kun olen saanut tilanteen hallintaan.

  No niin, nyt on pelit kunnossa Äät ja ööt ilmaantuvat kuin tyhjää vain. Naisväki, nuori ja ei ihan nuori, menivät yläkertaan Iiriksen huoneeseen leikkimään. Minä muistelen vähän lähimenneisyyttä.

  Eilen kävin katsomassa äitiä, joka asustelee nykyään kohun keskellä. Ei onneksi myrskyn silmässä, kuten taas ilokseni totesin. Puoli yhden aikaan oli henkilökuntaa paikalla runsaasti. Sain heiltä päivitystä Elinan tilanteesta. Entisellään on. Virkeä ja seurallinenkin. Mutta puheet ovat mitä ovat. Tai kuulema välillä heittelee vitsejä ja vanhoja sanontoja kehiin, kertoi eräs hoitsu. Ja on mielellään toisten seurassa. Valitettavasti ei monestakaan hoidokista ole kovin paljon apua, äidin seurallisuuteen. Muutamia toki on, joiden kanssa voi haastella. Kärpäsenä katossa olisi mielenkiintoista olla.
  Mennessäni äiti istui aulassa muutaman muun vanhuksen kanssa. Menimme hänen huoneeseensa. Avasin sälekaihtimet. Elina tempaisi yöpöydältä aurinkolasit päähänsä. Vissiin häiköi, valkea hanki.

  Aikamme puheltiin. Kekustelu hänen kanssaan on tosin hankalaa. Pidempiä juttuja ei olikein tahdo saada aikaiseksi. 

  Kun sitten lähdin pois, tuli äiti kanssani takaisin aulaan istuksimaan. Hän esitteli minut taas paikalla olijoille: "Tämä tässä on veljeni".
  Olen kerran ollut hänen miehensä, muutaman kerran veli, joskus kyllä poikakin. Eilen oli veljen vuoro.
  Kun vielä keskustelin sairaanhoitaja Ninan kanssa, heitti äiti vierestä ilmoille: "Kyllä hänen kanssaan toimeen tulee." Minua Elina tarkoitti, jatkoi: "Ollaan aina pärjätty, ei ole isoja erimielisyyksiä ollut!"
  Mistä lie tuollaisia päähänsä saanut? Ehkä veljeään, eno-Ollia (R.I.P.) tarkoitti.
  Minä toppuuttelemaan sen verran, että kyllä kerran, silloin kuuskytvuotta sitten, meinasi pieni konflikti olla päällä. Vaikka et taida sitä muistaa?"
  "En taida muistaa", tokaisi äiti siihen mietteliäänä.

  Kaiken kaikkiaan levollinen olo jäi käynnistä. Eivät kaikki hoitokodit tosiaan ole huonossa hoidossa. Joitain valitettavasti on. Ja yksikin on liikaa.

  Taidan opetella tähän, lähteä Iiriksen kanssa peuhaamaan, kun Hilppa valmistelee pötyä pöytään.

SURULLISEKS' VETTÄÄ

  Viimeaikaiset uutiset vanhustenhoidon epäkohdista, laiminlyönneistä, valvonnan puutteesta, tilasta ylipäätään tekevät surulliseksi. Varsinkin, kun oma äiti on yksityisen omistamassa hoivakodissa. Vetäsis tää surulliseks' muutenkin, mutta kun läheltä liippaa, kolahtaa aina kovemmin. Äitini paikka ei ole kuitenkaan nyt tapetilla olevien yritysten omistama. Se on vielä kotimainen, mutta eilen sain sähköpostin, missä kerrottiin, että yritys on myyty pohjoismaiselle hoivakonsernille, ja että kauppa odottaa vielä kilpailuviranomaisen hyväksyntää.
  Olen käynyt viikottain äitiä katsomassa, olen käynyt eri vuorokauden aikoina, olen käynyt arkisin, olen käynyt viikonloppuisin. On pakko sanoa, että en ole huomannut isompia epäkohtia toiminnassa. Henkilökunnastakin on aina ollut paikalla muutamia. Äidiltä kysymällä ei tietysti asioista saa mitään kuvaa, mutta ei hänkään ole juuri valitellut. Toivottavasti tilanne jatkuu samanlaisena, vaikka, tai jos, yrityskauppa toteutuu.
  Meneillään oleva kohu herätti myös erään samassa hoivakodissa Elinan kanssa olevan vanhuksen omaisen toimimaan. Hän oli bongannut ryhmäpostina tulleesta hoivakodin sähköpostista meiliosoitteet, ja lähetti kyselyn siitä, millaiseksi omaiset ovat kokeneet hoidon tason. Ei kertonut omaa kantaansa, mutta sanoi, että hyvä saada mahdollisia kokemuksia vääristä tai puutteellisista toiminnoista, sekä ehdotuksia parannuksista, esille otettavaksi joskus keväällä pidettävään omaisiltaan. Hyvä, että joku on aktiivinen. Varmasti parannettavaa, epäkohtiakin, löytyy. Vasta yksi lisäkseni on vastannut miehen kyselyyn. Samankaltainen vastaus, kuin minulta, ja henkilö kertoo käyvänsä hoivakodissa useita kertoja viikossa. Eli olen uskossa, että paikassa asiat ovat hallussa.

  Kummaa, kunka tiedossa olevat puutteet ja väärinkäytökset otetaan ramille vasta, kun jotain todella vakavaa tapahtuu. Onhan näistä Espere Careista, Aendoista, Mehiläisistä, tehty vuosien saatossa lukuisia valituksia, niille on annettu lukuisia kehotuksia. Ei noista mediassa ole juuri uutisoitu.
  Selvää kuitenkin on, että kun tällaiset tehtävät annetaan yksityiselle yritykselle, on pääasia voiton tuottaminen, lähes keinolla millä hyvänsä. Ja se yksinkertaisin keino on työvoiman minimoiminen, työnimikkeillä kikkailu siten, että vähimmäismääriä voidaan kiertää, sekä laadusta tinkiminen. Siitä seuraa, että mm. Espere Caren nyt eronnut toimitusjohtaja on kerännyt miljoonaomaisuuden. Jostain fb-jaosta näin, että kyseinen rouva oli hallituksen puiheenjohtajan tai jossain muussa vastuullisessa tehtävässä monessa kymmenessä lähinnä hoiva-alaa, mös kiinteistösijoittamista, harjoittavassa yrityksessä. Kuinka hänellä on enää riittänyt aikaa päätoimensa hoitoon? Jos tuo uutinen pitää paikkaansa. Sitä en ole mistään tarkastanut.

  Eilen uutisoitiin myös pääkaupunkiseudulla toimivan yksityisen lasten päiväkotiketjun väärinkäytöksistä: Helsingissä toimii useita luvattomia päiväkoteja. Se tarkoittaa sitä, että tilat, missä toimintaa suoritetaan, eivät välttämättä sovellu tällaiseen toimintaa, eivät täytä lain märityksiä, ja ovat pahimmassa tapauksessa vaarallisia tai vahingollisia käyttäjilleen. Ihan sama tässä on takana, kuin vanhustenhoivassa, voiton maksimointi.

  Kun terveydenhuolto ylipäätään on luisumassa yksityisten firmojen käsiin, firmojen, jotka kuorivat kerman päältä, sysäävät vaikeat ja kalliit tapaukset kuntien vastuulle, ei kovin ruusuiselta vaikuta. Se minkä minä olen joutunut terveyspalveluita käyttämään, niin yleisellä, kuin hammashuollon puolella, on toiminut Hollolassa hienosti. Iso kiitos siitä. Tulevaisuus on auki, pahaa pelkään. On vissiin oltava terveenä.

  Sipilä kommentoi jossain, että kuntien on valittava yhteistyökumppanit huolellisemmin. On sillä otsaa! Sälyttää asiat kuntien syyksi! Vaikka on siinä kai vähän perääkin. Ja tottakai kuntien pitää valita huolellisesti, jos kerran on pakko valita. Mutta miten valita hyvää monesta huonosta?

  Posti aloittaa taas yt-neuvottelut; muutama sata vaarassa lähteä kolmiloikkaa hyppäämään. Perustelee jakelun rajulla vähentämisellä. Kuitenkin nettikauppa lisääntyy hillitöntä vauhtia. Ja samat lenkit on posteljoonin kierrettävä, on laukku pullollaan, tai huutaa tyhjyyttään. No jaa, aki Postin logistiikka sisältää muutakin, kuin laatikkojakelun? Mutta minun kaaliini ei aina kaikki mene. Näin maalaiskuntajärjellä ajateltuna. Jos menisi, saattaisinkin olla politiikassa tai jossain muussa päättävässä toimessa. Onneksi ei mene. Kaaliin.

  Lunta sai aamulla taas tuupata niin, että ei tarvinnut lenkille lähteä. Tunti ja vartti, 6500 askelta, tällä kertaa. Vielä tänään ripottelee, sitten näyttää armahtavan muutamaksi päiväksi. Mutta sunnuntaina lisää, ihan reilusti.
  Nyt näyttää siltä, että maanantaina Anttolaan lähdetään. Lumeen ehkä hukutaan, mutta ei se ole ensimmäinen kerta. Ollaan viikon verran. Lumikenkäillään, hiihdetään, jos on jälkiä. Umpiseen latusuksilla ei viitsi lähteä. Pilkille ei taideta ureta. Odotellaan kuukausi sitä hommaa.
  Pakkaset tulevat olemaan ilmeiseti nollan ja miinus kymmenen välillä, ihan hyviä lukemia. Kunnon suojasään, vaikka pienen vesisateen, tilanne vaatisi; läsähtäisivät hanket, tulisi vähän kantoa. Nyt ei oo muuta kantoa, ku tukka: se on välillä, aamuisin erityisesti, kuin ammuttu kanto!

Kuva vielä, otettu helmikuussa 2016. En kyllä muista missä nappasin, mutta rauhankyyhkyhän se siinä lentää. Ehkä?