SELÄTYS

  Aamulla tehtiin sellainen ratkaisu, eli päätös, että lähdetään Hollolaan. Minä sitä ehdotin. Syystä, että selkä, mikä oli herätessä melko ok, alkoi taas kipuilemaan ihan kunnolla, kun kävin aamukahvin jälkeen, Hilpan vielä nukkuessa, laittamassa saunaa valmiuteen, eli vedet ja puut sisään. Ajattelin, että parempi mennä kotiin, missä on helpompi varoa sellaisia liikkeitä ja toimia, mistä selkä ei tykkää, tehdä sellaisia, mistä se mahdollisesti tykkää. Kun asian esitin, oli Hilppa samaa mieltä; ollaan muutama päivä Hollolassa. Torstaina olisi joka tapauksessa pitänyt lähteä, kun perjantaina on silmien tarkastukset molemmilla. Siis rouvalla kahvia kurkkuun, tavarat läjään, matkaan. Eli täällä ollaan, Hollolassa. Joten voi sanoa, että selkä selätti meidät.

  Nyt on aikaa käydä muutaman kerran äidin luona. Hänelle pitää etsiä, ehkä pestä, ja viedä lisää vaatteita, kun ilmat alkavat viiletä. Ehkä jotain pitää ostaakin. 

  Pyöräillä kyllä aioin, ja sauvakävellä. Liikunta tekee selälle hyvää. Kai? Kunhan ei liikunta ole liian tuskallista. Jos on, tyydyn popsimaan kipulääkkeitä ja makoilemaan. En kyllä mielelläni. Avokkaassa olisi piillyt vaara tarttua ohimennen johonkin sellaiseen, mistä selkä olisi ottanut itseensä. Täällä vaara on pienempi, joskaan ei pois suljettu.

  Huomenna on ainakin auton pesu paikallaan. Se on näet niin kurainen, että oikeaa väriä ei meinaa erottaa. Kiitos Anttolan sorateiden. Luultavasti pesetän sen. Kilometrin säteellä on nykyään kaksikin paikkaa, missä pestään autot käsin. Toinen on ollut jonkun vuoden, toinen avattu tänä kesänä. Enköhän jompaan kumpaan saa ajan. 

  Kirjasto ja apteekki kuuluvat vakiopaikkoihin Hollolassa käydessä, eli niihin myös huomenna. 

  Tiistaina Elinaa moikkaamaan. Ja jos jotain asioita on kaupingissa, ne hoitamaan. 

  Keskiviikoksi ei suunnitelmaa, eikä torstaiksi. Mennään, ollaan, ja tullaan, kuten asiat vaativat, selkä kestää. Paitsi että jos selkä kestää, voisin ajella nurmikot, omat, sekä kummankin puolen naapureiden. Pitää kai minunkin kerran kesässä päästä yhtiön konetta käyttämään?

  Perjantaina aamusta Specsaversille. Sitten varmaan äitiä tapaamaan.. Ja sitten hakemaan tavarat, keula kohti Anttolaa. 

  Saaressa ollaan 11.9. saakka. Silloin pitää olla äidin hoivapaikassa. Siellä on palaveri, missä ovat läsnä lääkäri, sairaanhoitaja, äidin omahoitaja, tietysti äiti ja me. Käydään läpi, mitä on tapahtunut, miten on mennyt, ja miten jatkossa asiat sujuvat parhaalla mahdollisella tavalla. 

  Sen jälkeen on kalenteri blankko. Tällä hetkellä. Luultavasti kun palaveripäivä koittaa, on merkintöjä ja kaavailuja taas ilmestynyt kuukaudeksi eteenpäin. Mutta niistä tuonnempana, sillä en ole ennustaja.

  Koska tarinaan ei löydy muuta lisättävää, laitan loppuun jokusen kuvan Kevojärven maisemista, yhden Tenoltakin.

Syksyinen otos Kevojoen suun hiekkpakalta. En ole satavarma, onko hiekalla köllöttelevä äijä minä, mutta mahdollisuus siihen on varteenotettava.

Sitten pari jokivenekuvaa. 

Minä ja koirat:

Haneli laillisella kalalla Tenolla:

Haneli salakalalla Kevojoella. Mukana Hilppa. lapinkoira Riina, minä edustavammalta kantilta, ja kuvaaja Olli. Pallon jalkaansa olisivat kärähdettessä saaneet ainakin Haneli sekä veneen omistaja Olli:

  Intiaanipokeria Kevonsuun vanhassa mökissä. Pelaajina Susku, Haneli ja minä, takapiruna Olli, kuvan ottaja lienee Tarja:

Ja vielä Hilppa, Anna ja minä uuden mökin yläkerran tv-aulassa. Lienee 1990-luvun puolivälin paikkeilla. Huom. meikän ponnari:

SELKÄÄ VIILTÄÄ

  Eilen oli epävakainen ilma. Vaikka aivan lämmintä, parinkympin tiennoilla ip, oli sadekuuroja päivän mittaan muutamia. Tänään poutaa ja lämpöä. Siksi jatkoin aamulla maalausta. Ja selkää viilteli. Kuin veitsellä pistelisi. Liekö äitynyt aiemmista maalailuista? Hilpalla oli jotain jampakampaa särkylääkettä. Nappasin pillerin, mutta ei liiemmin tehonnut. Aika tuskallista oli työskentely. Ei niinkään maalaus, mutta tikkaille kiipeäminen.  No nyt on pihanpuoleinen fasadi värjätty. Paitsi muutama neliö sisäänkäynnin oikealla puolella. Ampiaiset olivat näet sitä mieltä, että heidän kotirauhaansa ei tulla rikkomaan. Jonnekin vesikaton alle ne olivat pesän tehneet, lentelivät pääni kahta puolta räystäslautojen välistä. Äityivät älillä pörräämään pään ympärollä siihen malliin, että katsoin turvallisemmaksi lopettaa työt sillä kohtaa. No, puolellaanhan ne olivat. Kukapa haluaa kotirauhaansa häirittävän? Täytyy nuo neliöt värjätä aikaisin keväällä.

  On tuossa kuvassa muutakin maalaamatta, mutta ei ole enää. Vielä viime hetkillä meinasivat kimalaiset, vai mitkä lie herhiläiset, vaikeuttaa selkäkipuisen maalarin homma. Ne kävivät aivan talon takanurkalla hakemassa seinästä jotakin. Liekö pesänrakennusainetta? Sain kuitenkin seinän loppuun asti maalattua. Kun olin korjannut välineet pois, huusi Hilppa, että tule katsomaan, kimalaiset möngertää maalatulla seinällä! Niinhän nuo tekivät. Ei kovin järkevää hommaa, mikäli minulta kysytään. Eivät tosin kysyneet. Mutta tuskin saavat pesäänsä kelvollista rivettä märästä maalipinnasta. Kuvassa on vain yksi kimalainen, mutta yhteensä niitä oli toista kymmentä.

  Maalia jäi vielä sen verran, että ehkä takapäädyn saan vielä maalattua. Mutta sitä ennen on selän korjaannuttava. En hitossa lähde tässä kunnossa enää tikkaille keikkumaan. 

  Erään löydönkin tein maalaussession aikana. Nimittäin sokkelin ja seinäverhouksen välistä vedin esiin käärmeennahkan.

   Tarhakäärmeen nahka se oli. Ei siitä ihan bootseja saa tehtyä, takista puhumattakaan. Vaikka ainakin toinen mokoma löytyy piha-aitan takaa.

  Illalla on tarkoitus laittaa jokunen verkko pyyntiin. Jos selkä sallii. Saunotaan ainakin. Lämpö vetreyttää, uskoivat ukkovaarit ja akkamummot. Mutta uskoivat ne lisäksi viinaan ja tervaankin.

  Huomenna taitaa taas sadella, ainakin iltapäivästä alkaen. Sitten on taas povattu poutasäätä. Jos selkä lopettaa vihoittelun, pääsen maanantaina sotkemaan loput värit seinään. Selkä ei ole minulle koskaan pahemmin kiukutellut. Viime kesänä oli samantyyppinen tapaus; selkää viilteli pari päivää, sitten se oli ohi. Toivottavasti niin käy nytkin. Tai saisi mennä päivässä. Tiehensä. Mokoma vieras.

  Mitä huomenna tapahtuu, ja tehdään. Sen siis sanelevat ilmat ja selkä. Nyt lähden pötkölleen, otan Jussi Adler-Olsenin uuden suomennoksen, nimeltääm "SELFIET",  työn alle.

TUBENRAPINAT

  Sadepäivä. Aikaa selata tapahtumia. Italiassa sortuu sillat, Kemissä tippuu parvekkeet. Pyhiinvaellus Mekkaan alkaa Saudi-Arabiassa. Vesilintujen metsäsätys alkaa Suomessa huomenna. Pertunmaalla kanahaukka joutui katiskaan. Arkeologit ovat löytäneet Egyptissä pyramidista 3200 vuotta vanhaa juustoa. Varmaan kypsää? Jos Puolangalle eksyy sinkkunainen, hänestä tapellaan baarin pihalla. Putin vakuuttaa kaasuputken olevan puhtaasti ja täydellisesti kaupallinen projekti. KOfi Annan on poistunut keskuudestame R.I.P.

  Eilen ei ollut sadepäivä, minkä vähin ip. ripotteli. Ja tuuli navakasti. Mutta ap. oli kelvon keli. Ajeltiin Neitvuoren juurelle, kivuttiin mäjelle. Hyvin jaksoi Iiris reissun tehdä. Vähän meinasi tyttöä huimata...

...kun maisemia katsellessa sattui alas vilkaisemaan.

  Hyvin ehdittiin yltyvän tuulen alta takaisin, vaikka ajettiin mutka Anttolassa tankkaamassa ja jäätelöllä.

  Kun oltiin jossain vaiheessa rannalla, halusi Iiris saunatupaan. Hilppa laittoi radion päälle. Sieltä tuli "Entisten nuorten sävellahja", ja Renegades'ien "Cadillac" pärähti soimaan. Iiris osoitti mieltymyksensä biisiin hyppäämällä sängylle, laittamalla valot spotteihin, ja aloittamalla villin tanssin. Rokkimimmi!

  Jos olisin tubettaja, olisin performanssin videoinut. Koska en ole, en tehnyt sitä. Tulkoon vaikka tubenrapinat, niin minua ei tubettajaksi saa. Vaikka ei sitä täysin varmasti voi taata. Edes tällainen taata. 

  Tekemisen puutteessa kävin äsken venevajassa pyöriskelemässä, mutta mitään varsinaista hommaa ei ollut päälle painamassa. Vaikka työpiste odotti kutsuvan näköisenä.

  Selvitin sentään pari verkkoa, jotta ovat valmiina, kun seuraava pyyntihetki koittaa.

  Joten tulin pirttiin, aloin naputella. Iiris leikkii omia leikkejään, nyt muovailevat Hilpan kanssa. Näköjään on tehty käärmeitä; rantakäärme ja kyy. Iiriskin tietää, mistä kyyn tuntee. Kuten minä muinoin suunnilleen hänen ikäisenään. Olin hyökännyt Piskolan tupaan ja alkanut tenhottaa, että näin pihalla kyykäärmeen!

  "Oliko se varmasti kyy?", minulta kysyttiin monella suulla.

  "Oli, ihan varmasti oli. Sillä oli sahalaitos selässä!"

  Joten oli se kyy. Siitä voitte olla varmoja.

  Anna ja Iiris lähtevät ip. kohti Espoota. Me alamme huomenna maalata taloa. Emme, kuten lorun maalari, sinistä ja punaista, vaan kahta ruskeaa; seiniin tummaa, ja vuorilautoihin vaaleampaa. Eli entiset värit talo saa. 

  Maaleja ei ole kuin 9 litran pöttö seinään ja 3 litran vuorilautoihin. Niistäkin on hieman käytetty. Eli maalaamme tänä kesänä, minkä noita riittää, ensi vuonna loput.

  Tiistaina, tai keskivikkona, lähdetään käväisemään Hollolassa. Tarkoitus oli olla putkeen kuun lopulle, mutta sain ilmoituksen saapuneesta kirjavarauksesta. Sitä ei passaa missata, joten hakemaan. Samalla muutama muukin asia tulee toimitettua.

  Sitten ollaan rehti viikko saaressa. Perjantaina, 31.  kuluvaa kuuta, pitää taas olla maalikylillä. Minulla on aika silmälääkärille, Hilpalla optikolle. Minulla silmälääkärille, koska operoiduille silmille ei optikko saa määrätä laseja. Pian kaksi vuotta kaihileikkaulsesta on, joten on aika silmät tarkistuttaa.

  Varmaan jo samana perjantaina tullaan takaisin. Ollaan saaressa taas parisen viikkoa. Ei ole kiirettä Elinan asunnon myyntiäkään tuohuilla. Asia muuttui, siirtyy tuonnemmaksi. 

  Hilppa pesee pottuja, pottuja, jotka kävin tihkusateessa kaivamassa. Siiklien kanssa nautitaan eilen verkkoon tarttuneen hauen luovuttamia fileitä. Ei vissiin sattuneet ahvenverkot ihan tarkoitetulle matalikolle, kun ei kyrmyniskija ollut. Mutta herra Hauki suostui tuuraamaan. Sopii meille.

  Tuon muutaman aarin matalikon paikallistaminen ei aina tahdo keskeltä selkää onnistua. Isommalla veneellä se toimii kyllä, kun on luotain, mutta sähkötuupparilla verkot laskettiin. Olen yrittänyt merkkilinjoja painaa mieleeni, mutta ei oikein kunnolliseen pääse miltään kantilta kiinni. No, sepä lisää jännitystä. 

  Nyt pitää lopettaa, siivota läppäri pöydältä, tehdä tilaa murkinalle.

PAHKAAKS TÄSSÄ

  Viikko on kääntynyt viikonlopuksi. Ilmat olleet taas pari päivää helteen rajoilla. Eli kesä jatkuu, eikä sienestys ole ajankohtaista. Vaikka ei olekkaan, kävin aamulla vähän kuikuilemassa. Ei sienen sientä, ei rellukoita, ei tatteja, ei haperoita, ei rouskuja, ei torvisieniä, ei känsätuhkelota, ei nuijakuukusia, ei seitikkejä, ei kärpässieniä. Sammalet vaan ratisi jalan alla. Joutessani kysäisin yhdeltä koivulta, että mitäs kuuluu?
  "Pahkaaks tässä", vastasi puu.

  Sitten utelin maassa lahoavalta rungolta, että onkos sieniä näkyny?

  "Kääpä kahtomassa", ilmoitti puunroitake. Ja murkut pienessä pesäkeossa huutelivat hurraata.

  Kaikkea se yksin metsässä kulkeminen teettää, ihmeitä näyttää!

  Hanelin laavu oli sentään kuosissaan...

...samoin erittäin tyylikäs klapivarasto.

  Koska sieniä ei ollut, ehätin uistelemaan. Ihan isommalla veneellä. Mutta ei tullut kalaa enempää kuin sieniä. Saman verran tuli. Mutta maisemissa silmä lepäsi, kuten aina.

  Iltapäivällä en sitten tehnytkää mitään. Paitsi, että otin kuvan Hilpan keräämistä kukista...

,,,sekä vielä pari kukista ja nimikkouistimista.

   Koska kala ei ollut uistelemalla rököllään, laskettiin Hilpan kanssa pari ahvenverkkoa, ennen kuin

Anna ja Iiris tulivat siinä puoli seitsemän korvilla. Toivottavasti huomenna nousee haiku pöntöstä.

  Iirikselle olivat pari, kolme viikkoa poissa silmistä olleet lelut kuin uusia.

  Vieraiden, tai siis tuttuakin tutumpien, tultua syötiin, sitten saunottiin. Nyt alkaa talo rauhoittua. Hilppa lukee Iirikselle, Anna selaa pehelintaan, minä olen tovin kirjoitellut. Tai mitäs tässä paljon kirjoitellut olen, kuvia paremminkin tarinaan liittänyt. Menköön nyt tänällään. Tärkeimmät tuli kuitenkin mainittua.

  

  Huomenna on kai vielä kesäpäivä. Vähän tuulistakin on luvattu. Jollei perin navakaksi ylly puhuri, lähdetään varmaan vähän veneellä ajelemaan. Voi olla, että on viimeinen kerta, tai ainakin viimeiset ilmat, tälle kesälle, kun Iiriksen kanssa tulee lähdettyä pärtsäilemään. 

  Tuohon kappaleeseen lopetan. Paitsi sanon vielä, että on hieman ambivalentti olo, kun ei tiedä, onko joku tyhmä, tietämätö, ahne, vai pahanilkinen. Jos on tyhmä, ei asialle voi mitään. Jos on tietämätön, asian voi korjata. Jos on ahne tai pahanilkinen, tai jopa molempia, niin sellaisena varmaan pysyykin. Aika näyttänee, kuinka on.

  PS. Kun esikatselin blogia, huomasin, että pmuutama loppupään kappale on aivan eri fontilla. En jaksa ryhtyä syytä penkomaan, tähän on tyytyminen.

MUISTOJA KEVOLTA 4

  Aloitetaanpa kuvalla Tsarsjoen koskesta, mikä sijaitsee joen suussa juuri ennen Kevojärveen laskemista.

  

  Kun lauantakina oltiin Hattulassa Susannan ja Karin juhlilla, sain Susannalta melkoisen määrän lähinnä Olli-enon ottamia kuvia Utsjoelta. Niitä olen nyt muutamana päivänä käynyt läpi, skannannut melkoisen määrän.
 Tarinoita olen aiemmissa osissa kertoillut. Hirveästi uusia ei ole mieleen tullut, jotain kuitenkin. Mutta mennäänpä kronologisesti.

  Kesällä 1991 saatiin Bob Cat Ivalosta tekemään tie tontille. Kukaan isompien koneiden kuski ei ollut suostunut, eli uskaltanut tulla hommaan.

Sitten pääsi Länsmanin Heikki kuorimaan pintamaan...

...ja me laudoittamaan ja valamaan anturat.

  Samana syksynä muurasi usjokelainen porukka kellarikerroksen harkot. Me Hanelin kanssa ei oltu niissä kekkereissä.

  Seuraavana kevätalvena sitten tuotiin kehikko Anttolasta, kasattiin se isolla talkooorukalla. Haneli, Pikku-Matti, Jarno ja minä jäätiin perään naplikoimaan vesikatto.

Kuvassa jäälle moottorikelkoilla siirrettyjä hirsiä.

Jokusia keikkoja piti kelkoilla pikitien varressa käydä!

Miesvoimissa kehikko nousi; ei ollut nostureita.

  Kesällä oltiin sitten muutama viikko tekemässä sisätöitä: lattiat, sisäkatot, saunaosastoakin ehdittiin aloitella.

  Renault-parvekkeella Reaultia, kuinkas muuten.

  Seuraavan vuonna jatkettiin keväällä hommia. Kuistit, keittiö, saunaosasto, kesällä kellarikerros lattiavaluineen. 

  Mukana kulkivat sähkö-, ja putkityöt. Länsmannin Heikki kävi kaivamassa viemärit...

...mutta vesikaivo rannalle tehtiin ihan miesvoimin, lapio ja kolmijalka olivat isossa osassa.

  1994 tehtiin viimeisä hommia. Tämän näköistä siitä tuli...

  Saivat duunarit joskus nautiskella. Mikä lie tilanne? En jaksa muistaa.

Taitaa kuitenkin olla jo talo valmis, lomareissu kyseessä.

  Tästä tuli nyt kuitenkin kuvakirja. Kerrotaan kuitenkin ainakin yksi muisto. Laittelin oviin ja ikkunoihin vuorilautoja. Jokainen vähänkin hirsirakentamisen kanssa tekemisissä ollut tietää, että ihan höyläämöltä tulleella standartitavaralla ei pärjää. Eli että sirklaamista on. Jos höyläämistäkin. Minä palailin taas kerran katkaisusirkkelin luota kohteeseen, muutama listankappale olalla, yltä päältä pölyssä. Ja lauleskelin mennessäni: "Miks' oon mä puruinen..." Hanslankarinani väliin toiminut Susanna yhtyi takavasemmalta lauluun. Niin marssi tämä duetto raput toiseen kerrokseen. Duetto, missä toisella on lauluääntä, toisella ei. Saatte itse arvailla, kummalla on, kummalla ei? Mutta äänestä viis, tuolla meiningillä tuli paskamaisetkin hommat tehtyä. Hammasten kiristelyllä olisi varmaan ollut tuskallisempaa. Rakentaa talo paikkaan, mistä on rautakauppaan matkaa yli 150 kilsaa. Paitsi olihan Nuorgamissa, veljekset Johansen. Sieltä sai lähinnä märkiä koivuhalkoja. Paikkaan, mihin ei meinannut löytyä edes tien tekijää. Vaan sinne se tuli. Ei toki aina laulellen. Mutta tuli kuitenkin.

  Mäyräkoiramma Doris oli mukana melkein jokaisella reissullani Utsjoelle. Mainio matkustaja se oli; ei kertaakaan edes kusaissut yli puolen vuorokauden automatkalla, vaikka kuinka yritti sitä tauoilla pissittää. 

  Joskus oli isännällä sydän kylmänä, kun Doris pakkautui tulemaan työmaalle. Arvatkaa hirvittikö, kun yht'äkkiä huomasi koiran kipittävän pitkin liukasta hirrenselkää. Doris joutui sitten olemaan päivät arestissa. Eihän koira ole mikään kissa! Mitä jos se olisi livennyt jossain kolmannen kerroksen tasakerran korkeudella. Onneksi ei livennyt, eikä kukaan muukaan. Minkä nyt Olli-eno, lattiantekovaiheessa koolinkien väliin. Ei mennyt edes kylkiluita, vaikka lääkärinä niin ensin epäili. Sen verran oli kylki kipeänä, että rakennushommat jäivät häneltä muutamaksi päiväksi. Sen tiheämpään kulki kameran kanssa. 

  Hyvä tätä on ollut kirjoitella, maha pullollaan ahvenfileetä. Niin hyvä, että taidan tuonnempana rustailla vielä ainakin osan 5. Siinä hieman kevonsuulaisista, kalastuksesta, Tenosta, tuntureista, ja utsjokelaisista. 

MENNEISYYDEN ENNUSTAJAT

  "Mitäs miä sanoin!?!" Kuulostaako tutulta? Luultavasti. Sillä noita jälkiviisaita on maapallo pullollaan. Olipa kyse sääilmiöistä, urheilu-, tai vaalituloksista, jäitten lähdöstä, horsman kukinnasta, naapurin Maijan kihlauksesta, serkku-Matin sairaudesta, maapallon ulkoisen älyn löytymisestä, Jeesuksen toisesta tulemisesta, impaktin konkreettisesta uhasta, tai Hurskaisen hiehon mahoudesta, löytyy aina vähintään yksi, joka kertoo: "Joha miä toissapäivänä, -viikolla, -vuonna Karvalahen Akulle sanoin!" Ehkä jotkut ovatkin sanoneet, jotkut eivät. Ehkä jotkut, jotka eivät ole sanoneet, ovat ajatelleet. Ja taatusti jotkut eivät ole sanoneet eivätkä ajatelleet. Niin tai näin, kun merkittävää tapahtuu, pitää ehdottomasti päästä ennustajan taitojaan kehumaan.

  Näistä ""mitäs miä sanoin"-henkilöistä osa on sitä mieltä, että maailmassa ei mitään järisyttävää tapahtuisi, jos häntä uskottaisiin. Osa on maltillisempia, "olis ehkä kannattanu kuunnella"-tyyppisiä. Ehdottomasti suurin osa on kuitenkin tavan vuoksi ennustajan taidoillaan retostelevia, jotka eivät ota itsekkään puheitaan vakavasti. Ovat vaan sellaisia menneisyyden ennustajia. Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, siksi piireissä menneisyydellä on kysyntää.

  Kerran Salpausselän Kisoissa, joskus 1970-luvun lopulla, olin katsomassa mäkikisaa. En muista, kuka hyppäsi. Oli kuka oli, vieressäni seisova mies tokaisi hypyn jälkeen "kahekskyt ja jotain päälle!"
  Pian kuuluttaja ilmoitti "satakuusitoista ja puoli metriä."
  "Mitäs mää sanoin!", pamautti tietäjä ylpeänä.
  Kyseessä ei ollut puhdasverinen "besserwisser", koska hänellä oli aistiensa todistus lausuntonsa tueksi. Mutta samaan kategoriaan kuului mies, kuin pahimmat menneisyyden ennustajat. Eli ei tiennyt yhtään mitään. Tai tiesi, mutta tiesi päin persettä.

  Mistä lie nämäkin kirjoittamani mietteet mieleen putkahtivat? En edes muista ihan viime aikoina kenenkään sanoneen "mitäs minä sanoin".

  Hattulassa tuli eilen käytyä. Mukavat juhlat, välitön tunnelma, hyvät tarjottavat. Vain pieni osa kymmenpäisestä juhlaväestä oli tuttua, mutta Suskua, Karia, Inkaa, Veeraa, ja tietysti Johannaa oli mukavaa tavata. Sitä ei tapahdu kovinkaan usein. Harva tapaamistiheys on Johannan kohdalla perustellummin selitettävissä, sillä etäisyyttä on yli 15 000 km, mutta Susannan porukoiden 80 km ei tosiaan edellyttäisi isojen tapahtumien juhlimista. Asia on korjattavavissa. Kunhan ei jää tyhjänpuhumiseksi ja toteutumattomaksi tulevaisuudenennusteeksi.

  Juhlat on juhlittu. Kohta nokka kohti Anttolaa. Käytiin jo eilen kaupoissa, päästään heti kahvilta lähtemään. Elinaa käytiin myös eilen tapaamassa. Fyysisesti hyvässä kunnossa äiti on. Mutta muisti tietysti olematon. Tuntee kuitenkin, ja ilahtuu näkemisestä. Hoitajen mukaan hän on myös alkanut viihtyä muiden seurassa. Ja on ulkona paljon. Hienoa, kun paikassa on iso aidattu piha, millä pääsee vähän liikkumaan.
  Pari viikkoa putkeen saaressa vietetään, mikäli ei odottamattomia tule eteen. Sitten alkaakin olla elokuu lopuillaan. Elokuun lopulla tehdään, mitä elokuun lopulla pitää tehdä. Mutta en ala ennustelemaan, mitä kaikkea tehdään. Enkä jälkeen päin sano, että mitäs minä sanoin!

  Lopetan tällä kertaa viisauteen:

 
 "Mikä viisaus on hyvyyttä suurempi?" Tätä kysyi Rousseau aikoinaan. Tai näin muistan kuulleeni/lukeneeni. Mr. Google ei asiaan antanut varmennusta. Oli miten oli; erittäin hyvä kysymys, sanoisi poliitikko. Niin on. Poliitikoista piittaamatta. Tokko sitä on edes tämä viisaus, hyvyyttä isompi.

Loppujen lopuksi kuva Rousseausta.

ZUM BEISPIEL IM GEGENTEIL

  Lämpöä piisaa jälleen. Ilmanala on kuitenkin aivan erityyppinen, kuin viikko sitten: yöt ovat reilut viisi astetta viileämpiä, aamupäivät ihan sopivia, eikä iltapäivälläkään tunnu tukahduttavalta, vaikka varjopuolen mittari näyttää hellelukemia.
  Ihan ylettömästi en ole tällä rupeamalla saanut aikaiseksi. Jotenkin kehtuuttaa. Pientä askaretta toki on tehty. Eilen käytiin Piskolassa keräämässä viinimarjoja. Mustatkin olivat jo kypsiä. Niitä on kuitenkin melko niukasti verrattuna punaiseen. Punapensaan oksat suorastaan roikkuvat marjojen painosta. Nyt meillä kolme ämpärillistä punaisia, yksi mustia, pakkasessa. Tai ei ne ämpärit ole, rasioissa jötköttävät.
  Nurmikon leikkasin myös eilen. En ihan koko alaa, mutta uuden osuuden ja rannan läntin ajelin. Vanha piha on palanut, eikä kaipaa parturointia.

  Muutama verkko ahvenia pyytämään illalla laitettiin. No, viisi körilästä aamulla nousi veneeseen. Pari oli hengetöntä, mutta ei vielä pilalla. Ahven on pirullisen herkkä kala kuolemaan verkkoon, kun kituset jäävät pinteeseen, eikä se pysty saamaan happea. Mutta koska verkot olivat vasta illalla laskettu, uskaltaa kalat syödä. Haikuutin ne, kaikki viisi. Omien pottujen kera gurmeeruokaa.

   Tänään pesin kalojen käsittelyn jälkeen soutuveneen. Kerran kesässä se tulee tehtyä. Tai kaksi. Kummasti likaa pinttyy pohjaan ja teljoihin. Rannalla on paljon puita, joten roskaa veneessä on aina, siinä syy. Mutta nyt loistaa paatti. Ihan korpeaa jättää roskaantumaan. 

  Huomenna, esimerkiksi päinvastoin, en nosta verkkoja, enkä pese venettä. Tietyistä, tässä perusteemattomista, mutta pätevistä syistä. Huomenna tulevat Haneli, tytöt ja Annin vaihdokas jenkeistä käymään. Iltapäivällä. luulen. Aamusta saatan paneutua piha-aittojen käyttötarkoituksen muuttamiseen johtaviin toimenpiteisiin. Toinen aitta on vielä tyhjentämättä. Sen jos tekee, väliseinän purkaa, niin on helppo ynnäillä puutavaran menekki. Onpahan valmiina, laskelmat, tekee homman, milloin tekee. Varmaan loppukuusta, tai syyskuussa sitten. Tai jos oikein laiskottaa, niin ensi kesänä. Nimittäin talon fasadi pitää ainakin vielä ilmojen aikaan maalata. Raivaussahan kanssa metsässä kuljeksia. Yksi rupeama tupapuitakin on hyvä saada vielä tehdyksi. Toisaalta näillä näkymin ei ole tarvetta metsissä aikaa kuluttaa. Viinimarjat on jo hamstrattu mustikoita korvaamaan. Sienien suhteen en ole vielä heittänyt toivoani, en suinkaan. Aikaa on, pari kuukautta, ylikin. Vettä on tullut, lisää toki tarvitaan. Ja lämpöä on. Kaikki edellytykset ovat olemassa. Ensi viikolla on tarkemman tutkiskelun aika. 

  Perjantaista sunnuntaihin ollaan poissa saaresta. Kun palataan, ovat ilmat ennusteen mukaan parinkymmenen asteen tuntumassa, vesipisaraa kartoilla päivittäin. Mutta aurinkoa myös. Aivan kelvollista. Tukevat unelmaa sienien invaasiosta, mutta eivät niinkään ajatusta talon maalaamisesta, nuo vesipisarat. 

  Toosa on suoltanut taustalla em-kisoja. Helander? ei käsittääksin päässyt keihäsfinaaliin, Ruuskaneen on paskakieränvaa'alla. Elähän huoli, hyt ne hehkuttaa, että Ruuskanen selviytyy jatkoon. Keihäskansa säästyy isoilta traumoilta ja mielenjärkkymisiltä. 

  Minä taidan lähteä rannalle källäilemään. Uimaan, ällistelemään mahdollisia ohikulkijoita, laskamaan sudenkorentoja. Niitä näet on runsaasti.

  Illemmalla lämpiää sauna, ruoditaan haikuahvenia, katsotaan vaikka HBO:ta, tuskin urheilua.