UUSI KOTI JA MUUTOKSIA VANHAAN KESÄPAIKKAAN

  Perjantaina sain iltapäivällä mieluisan puhelun. Minulle soitettiin PHHKY:stä. Viesti oli: Äidin kohdalla on tehty tuetun palveluasumisen päätös Coronaria Kotikylä Lepolankadulle. Sain tietää, että asunto tyhjenee viikonloppuna, ja Elina voi muuttaa heti alkuviikosta.

  Siis toimeen. Aamulla ajettiin Lahteen, käytiin katsomassa äidin uutta kotia. Se on Kivistönmäellä, lähellä Lahden keskustaa. 37 m2;n yksiö. Sen saa sisustaa haluamallaan tavalla. Vain sänky, komerot ja yksi tuoli siellä on valmiina. 

  Veimme sinne päivällä Elinalle vaatteita ja hieman huonekaluja, mitä nyt autossa saatiin kulkemaan: tv ja sille pöytä, yöpöytä, rahi, joitain valokuvia. Ensi viikolla tulee Haneli kärrin kanssa, silloin roudataan kiikkustuoli, pari nojatuolia, ja joku pöytä. 

  Huomenna haetaan äiti Orimattilasta, viedään uuteen, toivottavasti vielä kauan pysyvään, paikkaan.

  Kotikylä Lepolankatu hoitaa täst'edes pitkälti Elinan asiat; lääkkeet, reseptien uusimiset, vaippahousujen tilaukset, etc. Siellä on ympärivuorokautinen valvonta, sairaanhoitaja, lääkäri tarvittaessa. Ja ateriat, pyykinpesut, lakanat, kuuluvat diiliin. Jotakin tämä kaikki maksaa, selvähän se. Muttei sentään sellaisia summia, kuin yksityiseltä puolelta ostettuna. 

  Puhuttakoon terveydenhuollosta yleensä, ja vanhustenhoivasta erikseen, mitä tahansa, niin äidin kohdalla on kaikki toiminut hyvin. Ja melko nopeasti myös. Se on johtanut siihen, että siitä kun hänellä alkoi kotihoito 11. maaliskuuta, ja kunto romahti pian sen jälkeen melko totaalisesti, ollaan monien vaiheiden jälkeen huomenna kirjoittamassa vuokrasopimusta Lepolankadulla. 

  Mikäli olen oikeassa, ei äiti huomenna ihmeemmin ihmettele, kun hänet haetaan uuteen paikkaan. Kyselee vain, että mitäs minun nyt pitää tehdä? Ja sopetuu niin hyvin uuteen ympäristöön, että on jo seuraavana päivänä pötköllään naapurinsa huoneessa. Sallittakoon minulle tällainen kevennys sinänsä vakavassa asiassa. Olen nimittäin niin iloinen siitä, että epävarmuus loppuu, elämä voi kampeutua urilleen. Äidillä uusille, meillä palata vanhoille. 

  Huomenna taas ajellaan Anttolaan, kauniista ilmoista nauttimaan. Ensi viikon tiistaina sitten takaisin tänne. Haneli tulee myös autoineen ja kärreineen. Viedään äidille lisää irtainta. Ja setvitää hieman turhaa rojua Saimaankadun asunnosta pois. Kauhulla ajattelen kellari- ja vinttikomeroiden inventaariota.

  Keskiviikkona on Elinalla se silmälääkäri. Torstaina startataan kohti Poria. Piruhitto, vastahan siellä oltiin, Wilcoa katsomassa. Kyllä aika kiirehtii. Alkaa tällä iällä olla vaikeaa kestää sen kelkassa. 

  Kun aamulla kohti Lahtea ajeltiin, keksi Hilppa hyvän idean. Tai oli sen kai edellisenä päivänä keksinyt, mutta toi nyt julki. Sen idean turvin ei Peppelle tule ruohonpureskelu- ja kädetseläntakanaviheltelyaikaa liiemmin. Tarkoitan, että jos idea toteutetaan. No, miksei toteutettaisi. Ajatus on lyhesti seuraava: Avokkaan pihalla on pitkä aittarakennus, mihin kuuluu, vasemmalta oikealle, vanha hirsiaitta, puuliiteri ja kaksi entistä nukkuma-aittaa. Hirsiosa on ihan jees, ja toimii puutarha- ja pihakalusteiden, grillin, ja monen muun tarpeellisen varastona. Puuliiteri on puuliiteri, tarkoitukseensa hyvin sopiva.  Mutta kaksi viimeista aittaa eivät ole palvelleet tarkoituksessaan vuosikymmeniin. Niissä on vain tarpeetonta, poltettavaa, tai muuten hävitettävää rojua. Tai onhan niissä jotain säästettävääkin, nimittäin pari hetekaa. Sitäpaitsi aittarakennus on yläpäästään päässyt alaosastaan vajoamaan, eli lahoamaan. Tämähän oli vasta johdatus ideaan. Eli asiaan. Hilppa sanoi, että miksei tehtäisi noista aitoista se kesäkeittiö, mistä ollaan joskus puhuttu? No perkele! Ei kun Peppe kengittämääm paria nurkkaa, avaamaan oviseinille isot aukot, purkamaan väliseinä, tekemään uusi lattia, ehkäpä vielä suurentamaan takaseinän ikkunaukkoja, tälläämään niihin verannalta puretut isommat lasit. Ja meillä on paikka, missä grillata, käyttää sähkösavustinta, paikka, missä on tilaa vaikka pöydälle. Vaikka tokkopa tuolla syötyä kuitenkaan tulisi. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. 

  On se minulla mukava vaimo! Pitää huolen sittä, että ei aika käy pitkäksi! Ja tämä kaikella kunnioituksella, ilman ketunhätiä ja taka-ajatuksia, sanottuna. Minä oikeasti tykkään, kun on edes jossain määrin järkevää puuhaa!

  Yritin selailla kuvaa aittarakennuksesta, tällaisen löysin...

...eli sireenin takana ovat ne kaksi aittaa, joille on aikomus tehdä käyttötarkoituksen muutos.

  Päässäni on päivän aikana, kaiken muun toiminnan takana, muhinut päätös, että kyllä tuo projekti viimeistään elokuussa tehdään. Sitä ennen pitää vaihtaa uusi ulko- ja verannan sisäovi. Kuljetusliike soitteli aamulla, lupasi, että ne ovat Potinlahdessa torstaina. 

  Niin että Leinosen saha saa varautua keskikokoiseen tilaukseen terassilautaa ja vähän muutakin. Nyt noita hommia on tehtävä, kun vielä jotenkin jaksaa. Sillä, kuten Elinakin ymmärtää: Sic transit iuventus mundi!

 Sellaisin ja tällaisin miettein tänään. 

IT NEVER RAINS IN SOUTHERN LUONTERI (except sometimes)

  Läträilee. Ei kaatamalla, tihuuttamalla tulee. Ollaan poissa pihalta, ei mennä metsään, ei viihdytä veneessä, tuhnutaan tuvassa.
  Kävin sen verran happea haukkaamassa, että ikuistin illalllisen: keltavahveroita nautitaan, muodossa tai toisessa.

  Yhteen ateriaa, kynttiläillalliseen kahdelle, noita herkkuja tuolla paikalla on. Muualta en ole vielä etsinyt. Kunhan poutaantuu, pitää hieman risteillä.

  Ikuistin samalla kovinkin luonnonmukaisen rappusemme. Päivänkakkaraa, malvaa ja metsämansikkaa. Tismallisempi isäntä olisi nyhtänyt ne huut hittoon. Minä en, eikä emäntä. Ne kuuluu asiaan.

  Sormustinkukka on jaksanut uhmata tuulta; ne sojottavat ylväänä kohti korkeuksia, digiajan digitalikset.

  Päivällä saattaa olla taukoa sateeseen tiedossa. Jos on, niin käyn autolta sinne jääneet tavarat, heitän katiskan matalikolle ahvenia pyytämään. Jos ei ole päivällä taukoa sateessa, jätän edellämainitut toimet huomiseen. Koska sadetta on ennustettu myös huomiseksi, voi olla, että pyhäksi siirtyvät nuo ei niin tähdelliset tehtävät.

  Mutta ei täällä saaressa aika käy pitkäksi. Voi mm. harkita tarkkaan, jahkailla, ja lopulta päättää, saunotaanko hyvissä ajoin, eli ennen ensimmäistä matsia, vaiko vasta pelien välillä. Eivät kovin mullistavia päätöksiä, mutta saunanlämmittäjän kannalta oleellisia.

  Kirjaan tulee myös tänään tartuttua. Sain käsiini jo keväällä varaamani Håkan Nesserin uusimman käännöksen "Elävät  ja kuolleet Winsfordissa". Puolessa välissä jo olen. Kyllä Nesser on ihan parhaimmasta päästä genressään. Ellei paras.

  Hienot pelit illalla. Kaksi hyvää joukkuetta putoaa vuorenvarmasti. Se on pelin henki; nauru ja itku, ilo ja suru, onni ja murhe lyövät tänääkin kättä toisilleen. 

  Minähän olen ollut Ranskan hypettäjä ennen. Ja jo ennen sitä Brasilian. Mutta nyt on maailma muuttunut. Mielestäni Uruguay ja Belgia saisivat mennä jatkoon. Jos realistisia ollaan, niin Ranska voittaa. Mutta Belgia menee selvittää homman! Usko on luja! 

  Koska tuollaisia mietin, niin luultavasti käy siten, että Uruguay ja Brasilia jatkavat. Kokemukseni ovat sen kaltaisia. Joten rahojaan likoon laittavat, ottaakaa tästä vaarin. 

  Unelma unelmafinaalista elää vielä. Puoliltaöin, viimeistään, tiedetään, yhäkö kituuttaa. Ja siitä vuorokausi eteenpäin, lepattaako liekki.

  Ilppi puhaltelee harvakseltaan, lämpöä piisaa. Hilppa loihtii lounaaksi keiton (uutta kaalia ja jauhelihaa). Eli riittää siitä syötävää huomiseksi myös. Tai ei Hilppa vielä ole kokkailemassa. Katsoo tallennetta tarkkana. Minä kirjoitan, kohta lopetan. 

  Näin kuluu aika leppoisasti tuhnuisessa säässä. Ei kannata spekuloida, olisko pitänyt jäädä pariksi päiväksi Hollolaan. Ei siellä ulos olisi sen kummemmin ollut asiaa mennä. Ja pitää katto täälläkin vettä. 

  Nyt kirjan pariin.

CITIZEN KANE, etc

  Kisat ovat edenneet. Kahdeksan jäljellä. Neljännesvälierät olivat jännittäviä ja hyvätasoisiakin. Belgia -Japani-matsi oli suorastaan "ISO"! Eikä 0-0-tuhrailuja nähty! Hyvä niin.
  Englanti karisti ranu-apinan yöllä selästään. Kane onnistui rankkarissa peliajalla sekä loppuratkaisuissa. Tärkeä pelaaja maalleen, jakossakin.
  Herkullisia hetkiä on perjantaina ja lauantaina luvassa lisää: Uruguay-Ranska, Brasilia-Belgia, Ruotsi-Englanti, Venäjä-Kroatia. Luulen, että jatkoaikoja nähdään, rankkarikisoja myös.

  Eilen ajattettiin Hollolaan, tietysti Orimattilan kautta. Mentiin suoraan äidin huoneeseen; tyhjä. Eikä näkynyt Elinaa yhteisissä tiloissakaan. Me kysymään, että missähän mahtaa E. Lehkonen olla? Henkilökunta utelemaan toisiltaan, että onko Elinasta tietoa? Ei ollut. Mentiin vielä huoneeseen; ei ollut vessassakaan. Sitten ruokailulutilan takana olevaan toiseen tv-huoneeseen; ei ketään.
  "Väärässä huoneessa Elina varmaan on", tokaisi joku.
  Ja niin oli! Ensimmäisen oven avaisu käytävän toisella puolella paljasti totuuden: Siellä äiti pötkötti tyytyväisenä "lainapunkassa".
  Mentiin äidin omaan valtakuntaan. Minä sanoin, että olit mennyt väärään huoneeseen.
  "Ai, milloin?", kysyi äiti ihan huuli pyöreenä. Että se hänen muististaan.
  Muuten vaikutti Elina melko pirteältä. Ja hänen kyntensä oli laitettu! Vihertävää lakkaa oli tällätty. Liekö äidillä noin hienoja kynsiä ollut sitten nuoruusvuosien. Jos silloinkaan? Hoivakodissa on kuulemma kesätyöntekijöitä, nuoria naisia, jotka ehtivät vanhusten kanssa tuollaisiakin juttuja tehdä. Hieno paikka, tuo Koivikko!
  Liekö äiti saanut kimmokkeen manikyyrista, kun alkoi frisööriä kaipailemaan.
  "Tukka on aivan kauheassa kunnossa", sanoi hän.
   Minä kyselemään henkilökunnalta. Sain kuulla, että Orimattilasta löytyy muutamia kampaajia, jotka käyvät tarvittaessa paikan päällä. Pyysin heitä tilaamaan äidille käsittelyn. Joten 18. kuluvaa kuuta, kun Elinalla on silmälääkäri Päijät-Hämeen keskussairaalan Silmätautien poliklinikalla, vien sinne tyylikkään mimmin. Johtopäätös: Nainen on nainen, vaikka muisti alkaa sassaroimaan.

  Tämä päivä ollaan maalikylissä. Nurmikot on naapuri, joko oikealta, tai vasemmalta, hoitanut (kannattaa talvisin kolailla alueita sianpieremän aikoihin, korvaus tulee sitten kesäisin). Pyykinpesua riittä. Kaupungilla käydään joitain asioita hoitamassa. Huomenna täräytetään aamusta baanalle. En voi olla jälleen mainitsematta: Eläkeläisen arvokas etu, ei tarvitse ajella ruuhkaisilla teillä!

  On ehkä aika ottaa vähän löysemmin. Puut on tällä haavaa tehty. Kunhan ulko-, ja verannanovi tulevat, pitää ne asentaa paikoillee, mallailla listat. Sitten jäljellä olevat talomaalit pensselöidään pihan puolelle. Muu osa talosta on tarkoitus maalata ensi kesänä.

  Omaa salaattia päästään jo syömään, perunoitakin ehkä? Kesäkurpitsoista lieneen jokunen valmiina. Pinaattia ollaan popsittu jo pitkään. Ja puput ovat saaneet imelän pieraista. Suojattu on. Eikä niitä ole itse asiassa näkynytkään.

    Olin sunnuntaina unohtanut kamerat Avokkaaseen. Taina lähetti muutaman kuvan rippiäisistä. Juhlinnan kohde pöydän päässä.

Äijänköriläät ja Joni huastelemassa.

  Kohta lähdetää asioille. Ensin vakoilemaan reitti Silmätautien poliklinikalle, jotta ei tarvitse 18.7. rollaatorin kanssa harhailla. Sitten keskustaan. Alkaankohan ahistaa?

ONKO FUTIS OIKEUDENMUKAISTA?

  Jalkapallossa ei jaeta pisteitä pelin hallinnasta, sen sai Espanja eilen tuta. Hispanialaiset olivat selkeästi parempia, mutta Venäjä voitti. Vai olivatko parempia? Niinpä niin. Kai Venäjä taktiikallaan voittonsa ansaitsi? Vaikka moni katsoja saattaa olla eri mieltä.
  Suosikkini Kroatia selvisi nippa nappa kahdeksan joukkoon. Tuo peli olisi, noin tilanteiden ja kulkunsa mukaan, voinut päättyä toisinkin. Maalivahdit olivat tällä kertaa sitä mieltä, että Kroatia oli parempi.
  Erikoiset kisat ovat menossa; Saksa, Espanja , Portugali, Argentiina jo ulkona, Italia ja Hollanti eivät edes kisoissa. Uusi mestari luultavasti leivotaan. No, ovathan Brasilia ja Englanti vielä mukana.

  Tuulista on ollut muuallakin, kuin kisoissa. Sähköt ovat pätkineet, mutta eivät pitkäksi aikaa tällä kertaa. Onneksi tuuli on pohjoisen puolella, tulee saaren takaa (olisin voinut kirjoitta myös, että "tuulee saaren takaa", mutta koska tautologiaa tulee välttää, paitsi joskus tehokeinona, lukee siinä, että "tulee"). Ei tunnu pihapiirissä miltään. Mutta ulapalla tuntuu! Eilen kävin nostamassa katiskan Aittalahdenselältä matalikolta, noin parin sadan metrin päässä rannasta. Menin sähkömoottorilla. Siinä ja siinä, että jaksoi mylly minut vastatuuleen kuljettaa. Aika jamua oli, mutta onnistui lopulta. Ja saalistakin oli: parikymmentä ahventa, joista muutama reilun puolen kilon köriläitä. Pienimmät laskettiin kasvamaan, kokoliaammat haikupönttöön. Kyllä juuri pyydetty  ja savustettu ahven on kaloista parhaita!

  Katriinan rippijuhlillakin eilen käytiin. Anna, Iiris ja Hilppa menivät Tiilikaisten autolla, koska Tiilikaiset lähtivät Piskolasta suoraan Espooseen, Joni ja minä usmuutettiin veneellä. Kyllä rytkytti Kiukuanselällä!  Suoraan Juvalta pitkin Luonteria olivat aallot saaneet kasvaa. Ei kovin rattoisaa kyyti ollut. Eikä palatessa Hilpan kanssa vastatuuleen. Olisi ollut viisaampaa mennä autolla, mutta selvittiin veneelläkin. Vanhalla paatilla en kyllä olisi tuohon keliin lähtenyt.

  Tiilikaiset siis lähtivät. Joni ei ehtinyt käydä kuin kääntymässä; lauantaina tuli, sunnuntaina lähti. Vielä on heillä tekemistä uuden kodin tiimoilta. Sälekaidinasentajakin tulee tänään, Annan netissä tilaama grilli alkuviikosta.
  Nyt on Iiris päässyt viettämään ensimmäisen yön omassa huoneessaan. Kuinka lie nukuttanut? Täällä olessaan tyttö joka ilta, kun Espooseen soiteltiin, muisti kysellä: "Joko minun sänky on kasattu?"
 Kyllä se on, nukkukoon sikeästi ja levollisesti, Iiris.

  Yhdelle päivälle on vielä tupapuiden halkomista. Eli tälle päivälle. Sitten on kiintiö duunattu. Vaikka saatan "syssymmällä" vielä lisää nahuta.

  Huomenna lähdetään pariksi päiväksi kotiin. Sitten taas takaisin. Ilmat näyttäisivät jatkuvan kohtalaisiana; parinkympin pinnassa lämpöä, muttamina päivinä vähän sadetta. Pitää käydä loppuviikosta katsomassa, joko kanttarellejä olisi ilmaantunut. Tuleneeko niitä lainkaan? Vai veiko kuiva alkukesä sadon? Muutaman rellukan bongasin jo muutama päivä sitten. Ihan tuossa laiturirannassa. Mutta olivat aivan rantaäpräällä, kosteassa paikassa. Kuluvan viikon lopulla tiedetään, onko metsemmässä, kuivemmilla paikoilla, nousemassa satoa.

  Olen tullut laiskaksi kuvaajaksi. Kameralaukku ei enää kulje mukana entiseen malliin. Unohtui ottaa Katriinan rippiäisillekin. Mutta puhelimissa on laadukkaat ja monipuoliset kamerat. Pitää hieman syventyä, ryhtyä käyttämään enemmän. Alla muutama kännykkäotos. Osa on google-kuvista ladattu, joten niitten laatu, eli koko, on pieni. Kannattaa siis ladata kuvat puhelimesta suoraan koneelle.

  Nyt on aamun 1. uutiset kuultu, kahvit juotu, kirjoitukset kirjoitettu. Siis duuniin.

HAASTAVAA PUHETTA

  Kun kuuntelee ihmisten puheita, lukee kirjoituksia, huomaa, että nykyään on paljon haastavaa. Tarkoittaa sitä, että jos joku homma ole helppo, suju kuin rasvattuna, tai ei ole mieleistä, on se haastavaa. Haetaan vissiin samaa, kuin vaativaa.
  Minulla on toinen kuva haastavasta: Taivalantin Heta. Heta-vainaa oli reilun metrin korkuinen, lähes yhtä leveä, asusteli Unskan liepeillä pienessä punaisessa tuvassa, ja oli haastava persoona. Hän nimittäin puhui, eikä tahtonut siitä palkkaa! Mutta kun tänään käytiin Mikkelissä, samalla ostamassa uusi lasi pikkukammarin sisäikkunaan, tapasin ehkäpä vielä haastavamman persoonan. Meitä palveli Lasi-Sarangissa vanhemman puoleinen herra, harmaatukka, poninhäntäpää. Hän ehti ruutua leikatessaan kertoa monen monta tarinaa yli 40 vuoden uraltaan alalla. Hauskoja tarinoita ne olivat. Selvisi myös, että hän on jo ollut jonkun vuoden eläkkeellä, mutta kun poika oli nitkauttanut selkänsä, oli joutunut hätäapuduuniin.
  Kyllä Mikkelissä on mukavaa asioida. Toki muualtakin löytyy ystävällistä ja sanavalmista palvelua, mutta tuntuu, että Mikkelin seutuvilta tavanomaista enemmän.

  Eilen tuli Anna. Iiris, joka oli ollut lähes viikon pahemmin ikävöimättä, oli kuin pistoksissaan. Kun hän aamulla tajusi, että äiti tulee sinä päivänä, alkoi utelu. Aluksi vähintään puolen tunnin välein, iltaa kohti kiihtyvällä tahdilla, hän kysyi: "Millon äiti tulee?"
  No tulihan äiti. Puoli kahdeksan maissa päästiin häntä hakemaan. Eikä Iiris ole sen koomin kovin kauaksi äitiään päästänyt.

Mamman vieressä on mukava puutarhakeinussa könöttää!

  Tänään on ollut helle. Huomenna sataa. Siis lähdettiin ajelemaan venheellä. Käytiin Lietveden Siltakioskilla kahvilla ja jäätelöllä, usmuutettiin Saukonsalon itäpuolta takaisin.

Jopa silta näkyy!

  Saksassa on maan suru, Ruotsissa kai taivaan ilo? Nyt pelaavat Senegal ja Kolumbia, sekä Japani ja Puola. Illalla Englanti ja Belgia, sekä Panama ja Tunisia. Nyt menevissä matseissa on panosta; vain Puola on ulkona jatkosta. Iltapeleissä kisataan lohkovoitosta Englannin ja Belgian kesken. Sitten on alkusarja pelattu. Perjantai on vapaapäivä, ja sisäpäivä, sääennusteesteen mukaan.

  Lauantaina tulee Joni, sunnuntaina on Katriinan rippiäiset. Ja onneksi parempi sää. 

  Tiilikaiset lähtevät varmaan jo pyhänä, tai maanantaina, uutta kotiaan laittelemaan. Me vahat lähdetään myös käymään Hollolassa ti. tai ke. Pyykit pestään, ruohot leikataan, (mikäli tarve), Elinaa käydään katsomassa, takaisin tullaan. 

  Jos ei ihmeitä ilmaannu, vasta PoriJazzin vuoksi seuraavan kerran Anttolasta poistutaan, eli ehkä 16-7. Hollolaan, 18.7. Poriin. 

  Pitäsköhän vapauttaa Anna ja Iiris velvoitteistaan. Olen näet antanut heille prokuran pelin seuraamiseen. Aha, tulikin puoliaika. 0-0. Niin näyttää olevan Japani-Puola myös. Illan Englanti-Belgia kiinnostaa enemmän. Prokura on siltä osin peruttu.

HYRSKYN MYRSKYN JÄLKEEN

  Jussi lyhyesti, runomuodossa:

  Pauliina käväisi,
  laiturin nitisti,
  virran vähensi,
  metsää ravisti.
  kokon eväsi.


  Keli parani,
  sähkö palasi,
  kokko roihusi,
  laituri oikeni,
  elo tokeni.
 
  Joo, Pauliina vähän puhalteli, mutta kisat jatkuvat, tuskin myrskyä noteerasivat. Kestosuosikeilla on nahkeaa. Kroatia, Belgia, myös Englanti, ovat vakuuttaneet. Mutta syksyllä ne kananpojat lasketaan, mitkä haukoilta säästyy. Silti, elvistelemättä sarvineen ja hampaineen: olen jo kauan digannut Belgiaa ja Kroatiaa. Siinä loppuottelupari minun mieleeni! Jos se nyt kaavioiden mukaan on mahdollista? En jaksa käydä tarkistamassa.

  Haneli ei aattona sitten kokkoa tuleen tuikannut. Sanoi, että osanotto oli kutistunut niin vähiin, että ei katsonut sitä järkeväksi toimenpiteeksi.
  Mutta lauantaina oltiin jälkikokolla. Tuuli tyyntyi lähes pläkäksi, aurinkokin paisteli, itikat ilmaantuivat; ihan kelvollinen kokkosää. 

Iiris tiirailee kokon syttymistä:

  Eilen laittelin laiturin hollilleen. Ei ollut vaurioita tullut. Vähän pukkia vahvistin. Naapurin Hannu tuli soitosta jeesaamaan, saatiin kulkusillat nostettua pukin päälle. Nyt on laituri ehompi entistä. Nimimerkillä "Uusia myrsyjä odotellen".
  Taina, Haneli ja Katriina kävivät uudistamassa "veranssin". Katriin jäi yöksi. Siellä ne nukkua pötköttävät Iirksen kanssa pikkukammarissa.

  Tänään lähdetää iltapäivällä kylille; vähän kauppa-asioita, sahalta hieman tarpeita verannan etuseinän alalaidan ehostamiseen. Samalla viedään Katriina kotiin.

  Annalla alkaa pian loma, tulee saareen keskiviikkona, Joni puolestaan perjantaina. Paljon ovat Tiilikaiset saaneet aikaan uudessa kodissaan, videopuheluista päätellen. Iiris muistaa joka kerta kysyä, että joko hänen sänkynsä on kasattu? On se, Anna käveli eilisen puhelun aikana näyttämään livekuvaa todisteeksi.
  Iiris on aika mainio. Hän ei ei pahemmin näytä vanhempiaan ikävöivän. Eikä sitä ainakaan tunnusta. Mutta kun tyttö videopuhelun päätteeksi halaa puhelinta ja antaa sille pusun, on se merkki jostakin. Aattoiltana alkoi Iiris puhelun aikana kysellä Annalta: "Äiti, tuletko syksyllä? Äiti tuletko talvella? Äiti, tuleko kesällä?" Mistä lie tuollaisia saanut päähänsä? Mutta merkki ikävästä se tietysti oli. No, olisihan se ihme, jos ei ikävä olisi. Eikä ikävä varmasti ole yksipuolista. Meneillään on pisin aika, minkä Iiris on vietänyt erossa vanhemmistaan.

  Kahvit on juotu, aamu-tv alkamassa. Minä lähden hommailemaa. Ensin haravoin talon takaa niittämäni lupiinikedon, roudaamaan jätökset pois. Pitää yrittää niitä suitsea, lupiineuta. Etteivä siemennä sikana.

  Eiku viikonalkua lomalaisille, töitä tekeville, sekä eläkeläisille erityisesti. Toivon minä. Iiris ja kokolla ollut lähimökkiläisten Eetu-koira ovat hengessä mukana.

   Eetu ei muuten ollut erityisen arka tai vihainen nyhverö. Kun me lähdettiin kävelemään Hanelin moottorikopilla ollutta venettämme kohti, löntysteli Eetu perässä. Liekö tykästynyt Iirikseen, joka syötti hänelle vaivihkaa sipsejä. No, Eetu tuli messissä, kapusi kanssamme veneeseen. Joten veimme koiran takaisin kokkorantaan vesitse. 

TUULINEN AATTO

Annan ja Jonin muutto takana. 19568 askelta tuli otettua. Eikä välimatkat olleet pitkiä. Onneksi oli kaksi rivakkaa muuttomiestä duunissa. Ja minä.

 Muuttoa edeltävänä iltana kasattiin Jonin kanssa kaksi liukuovikomeroa uuteen kotiin. Yli puolen yön siinä vierähti. Alkoi olla loppunylyssä hankalaa ruuvailla, kun  ei ollut valoa huoneissa. Ja pilviäkin oli taivaalla. Kyllä minä työkalupakit ja koneet mukaani otin, mutta valoheittimet jorotti Avokkaan venevajassa. Tarttes miettiä ensin, ni olis helpompaa! No, kyllä hahmolleen tuli, pientä säätöä jäi. Joni oli ne saanut tänään fiksattua kuntoon. Hyvä Joni!

 Aamulla lähdettiin kohti Anttolaa. Iiris messissä. Tehtiin mutka Orimattilassa. Elinaa tovi jututettiin. Liikenne oli melko maltillista. Ennen yhtä oltiin saaressa. Tuuli oli jo silloin koko navakkaa, yltyi kohti iltaa. 9 m/s säätietojen mukaan, puuskissa varmasti paljon enemmän. Meillä oli tarkoitus lähteä Piskolaan kokolle. Mutta kun tuuli ei ottanut laantuakseen, ja sateen mahdollisuuskin oli olemassa, päätettiin olla lähtemättä. Minä menin rantaan tarkoituksena laittaa pressu veneeseen. Mutta mitä silmäni näkivätkään! Laituri oli lähtenyt litomaan.! Ei kauaksi kuitenkaan. Se oli irronnut rannan päästä, eli saunalle johtavien portaiden juuresta, ja kääntynyt 90 astetta . Myötäpäivään, jos haluatte tarkemmin tietää. Tulipa sanottua, vaikka ette haluaisikaan. Tietää. Venho oli, on edelleen, kiinni laiturissa. Se on nyt siis laiturin ja rannan välissä. Hyvä siinä on oleskella. Laituri on pukin päällä, eikä liiuku siitä mihinkään. Sidoin sen varmuuden vuoksi kummastakin päästä vielä rannan puihin.

 Ei ole hiki alkaa laituria tällä puhurilla korjaamaan. Antaahan olla huomiseen, tai ehkä ylihuomiseen, koska huomennakin taitaa tuulla.

 Kello on nyt vähän yli puoli kahdeksan. Sähköt alkoivat pätkiä kolmen jälkeen. Viideltä alkoi pitempi katkos. Verkon haltija ilmoiyti tekstarilla: ”Keskeytys alkanut käyttöpaikalla Avokkaansaari ANTTOLA. Selite: Arvioitu päättymisaika on 22.6.2018 klo. 18:00.” Arviointi on hieman väljä; ei oo kipinää vieläkään.

 Tätä juttua kirjoitan läppärillä ja Wordillä. Eihän läppärillä ole yhteyttä verkkoon, koska reititin on ilman virtaa. Akussa sentään on sen verran puhtia, että pystyy naputtelemaan.  Kunhan sähköt joskus palaavat, kopion tämän bloggeriin, lataan muutaman kuvan kameralta koneelle, liitän blogiin.

 Ei meillä mitään hätää ole. Poltin kammarin uunissa pesällisen. hiilloksella halstrattiin makkaroita. Nyt Iiris syö jugurttia hunajan kera.

Nyt Iiris meni Hilpan kanssa iltasadulle. Kello on yli puoli yksi, eikä sähköjä näy, ei kuulu. Joten suoritin äsken pari manooveria: Vaihdoin sim-kortin reitittimestä tablettiin, otin tabletin muistikortin, tallensin siihen läppäriltä tähän kirjoituksen alkuosan, kävin ottamassa kännykällä pari kuvaa rannasta, jolloin saan ne tabletista googlekuvista liitettyä blogiin. Yksinkertaista, eikö totta?

Aika työlästä on tään tabulaattorin kanssa säheltää, ja hämäränkin haittaa, enkä viitti kynttilöitä viritellä. Että silleen. Ei tässä muuta, kun hyvää Jussia vaan kaikille. Ja miulle laiturinkorjausintoa.