很簡單 2018年3月13日

   Eilen palattiin Anttolasta Hollolaan, talvesta vesisateeseen. Mutta ei hätää, väliaikaista tämä on; loppuviikosta taas pakastaa.
  Saattaa olla, että saareen mennään vasta pääsiäisen jälkeen. Riippuu vähän siitä, miten äidin kohdalla asiat etenevät. Tänään tulee yhdeksäksi kaupungilta virkailija tekemään hänestä kartoituksen ja kertomaan, mitä apua mahdollisesti heiltä on tarjolla. Saan varmaan ainakin ohjeita siihen, kuinka asioissa voi edetä. Ei Elinasta ole enää yksinasujaksi. Vaikka muuten tuntuu tällä hetkellä olevan jonkinlaisessa fyysisessä kunnossa, on muisti mennyt aivan onnettomaksi, ja omatoimisuus kadonnut lähes kokonaan. Vaikeita asioita. Ja vaikeaa luultavasti hoitopaikkaa saada. No, katsotaan ja kuunnellaan, mitä ammattilainen on mieltä.

  Aamulla aikaisin, eli aamuyöstä paremminkin, näytti sadetutka sopivaa taukoa, joten lenkille päätin lähteä. Enkä pahemmin kastunut. Minkä nyt sisältä päin. Kummasti tuota tapahtumaa, aamulenkkiä, kaipaa. Avokkaassa ei kuitenkaan ole mikään pakottava tarve, ohittamaton polte, lähteä pimeän sekaan heilumaan. Eli se on ehdollinen addiktio, Peppen aamulenkki.

  Nyt on kävelyt kävelty. Sports Tracker kertoi seuraavaa:

   Ok, keskinopeus hieman pienempi, kuin normaalisti. Johtuu muutaman sentin auraamattomasta lumikerroksesta osalla matkaa.

  Mutta sitten uskomattomia lukemia:

  Mikäli maksiminopeuteni pitää paikkansa, olen universumin nopein ihminen. Entäpä nousu ja lasku? Kun lähtee paikasta A, ja palaa paikkaan A, rajallisen ymmärrykseni mukaan nousua ja laskua täytyy olla sama määrä. Mutta kerran sovellus noin ilmoittaa, on pakko uskoa. Ja varokaa sprintterit: tietääkseni maksinopeus kovimmilla satasen kiitäjillä pyörii 40:n kilometritunnin paikkeilla. 

  Sivistyksen parissa on aika, ja vielä hetki aikaa, tutkia, mitä maailmalle kuuluu. Englannin ja Venäjän välit kiristyvät engelsmannien todettua, että venäläistä hermomyrkkyä käytettiin entistä kaksoisagenttia ja tämän tytärtä vastaan. Oletettavasti ainakin sanaisen säilän käyttö jatkuu vielä pitkään. Myös USA ehti kommentoimaan tapahtumaa. No, mihinpä he eivät sekaantuisi? Venäjän pressanvaalit ovat pian. Vaikuttanee asiaan, puolin ja toisin.

  Säälipleikkarit alkavat tänään. Peltsut matkaavat Lappeenrantaan ensimmäiseen koitokseen. Vähän mollivoittoinen oli lahtelaisten runkokauden loppu. Kotietuun olisi tarvittu pari voittoa lisää, kuuden joukkoon jäi aika paljon matkaa. Mutta näillä mennään, sano urheilutermiä käyttäen Peppe.

  Matti Suur-Hamari voitti kultaa paralympialaisissa. Hänellä kuuluu olevan melkoiset meriitit ennestään, mutta olympiamitali on ensimmäinen.

  Patrik Lainetta hypetetään oikein urakalla. Kai Suomen urheiluhullu kansa saa viboja, kun marginaalilajin ulkomaisessa sarjassa joku meikäläinen pärjää. Lauri Markkanen on toinen vakiouutisoitu urheilija. Toki koripalloilun suosio ja harrastajamäärä on aivan eri luokkaa, kuin jääkiekon. Jalkapallo on tietysti "das Ding an sich". Jostakin muistan lukeneeni, että Kandassa, jääkiekon kotimaassa, on enemmän rekisteröityneitä jalkapalloilijoita, kuin rekisteröityneitä jääkiekkoilijoita koko pallollamme.

  Iltalehden mukaan alle 30-vuotias mies on menehtynyt jäätyään junan alle Mikkelissä. Surullisia uutisia. Surullisia, vaikka olisi jäänyt junan alle missä tahansa.
  Riittäköön tämä uutisista.

  Perjantaiksi mennään sitten Helsinkiin. Muuten elämä jatkuu tavalliseen tahtiin. Tahtiin, mille Elinan asioiden selvittely ja eteenpäin vienti saattaa antaa oman rytminsä.

  Ai niin. Tuo otsikko on tietysti kiinaksi. Jatkumon ylläpitämiseksi, ja siksi, että Kiinan presidentti sai oikeuden elinikäiseen virkaan.

Loppukuvaksi näkymä aurinkoiselta saunarannalta...

QUITE SIMPLY 10.3.2018

  Pakkaset män. Kevyttä lumisadetta eilen, tänään, kai huomenna myös. Niin se aika rientää; huominen on viimeinen päivä saaressa tällä kertaa. Maanantaina aamusta taas kohti Päijät-Hämettä. 

  Eilen vetelin ahkiolla puut jäältä maille, sahasin hieman lisää. Nyt en enää m-sahaan koske, bensakin on liki finaalissa. 

  Perräisten jälkeen hiihdeltiin lenkki Halkoluotojen ympäri. Ihan umpisessa pisteltiin. Oli sade, tuiska, peittänyt vanhat ja uudemmatkin ladut näkymättömiin. Kesto 01:04:34, matka  5,07 kilsaa, keskinopeus 4,4 km/h, energiankulutus 528 kcal, ilmoitti Sport Tracker. Luvut tuntuvat oikeilta. Mutta kun sovellus kertoo lisäksi, että maksiminopeus oli 13,6  km/h, sekä että nousua oli 16 m ja laskua 71 m, vaikka ei ensimmäistäkään ala-, tai ylämäkeä ollut, jäällä mentiin koko ajan, niin appsin luotettavuuden voi laittaa ehdolle. Eikä sen ilmoittama palautumisaika, 32 h, ihan todelliselta vaikuta. Ei tässä niin huonossa kondiksessa olla. Tuo ihan ilman itsekehua mainittuna.

  Tänään auttelin naapureita eilen Potinlahteen toimitetun pihagrillin osien roudaamisessa. He olivat yhden lastin (huuvan pellit, ritilät ja puutasot, etc.) kelkallaan tuoneet, kun ehdin mukaan talkoisiin. 400 kg yhteensä, painavimmat kaksi levyä 80 kg kappale. Kolme reissua, Hannu isommat osat kelkalla (siis ei moottori-sellainen, vaan ihan lykättävä uusversio ves'kelkasta), minä köykäisempiä ahkiolla. Ranneke oli rekisteröinyt aamun ensimmäisen uloslähdön ja takaisin grillikuljetuksesta paluun välillä 9928 askelta ja matkaa 6,95 km. Energiaa se arveli poltetun 313 kilokalorin verran. Eipä tainnut vehje huomata, että lastia aikalailla raahattiin. Vaikka mitä sitten? En minä kulutustani vahdi. Kuluu, minkä kuluu. Kunhan vaan piisaa, energia.

  Sen verran lunta häpsii, vähin tuuleskelee, että ei tänään viitsitä lähteä hiihtämään. Minä olen tietysti päivän lenkit tehnyt, olkoot Hilpalla kuntoilu lukemista.

 

  Huomenna pitää vielä isommat risut jäältä pois raijata. Sitten ovat tämänkertaiset hommat tehty. Puun teko jatkuu seuraavalla kerralla. Tarkoitus on kaataa ja kuljettaa vuoden kiintiö hangen ja jään selässä pois metsästä. Pieniä kesää myöten, kun aikaa ja intoa lyötyy. Toivottavasti löytyy, molempia.

  Ensi viikon perjantaina mennään Helsinkiin Iiristä vahtimaan. Päiväkoti on sen päivän ovet säpissä, syystä, jota en nyt muista. No, mehän tuurataan kyllä. Samalla käyn Ruikun luona tulostinasioissa. Ja näen miehen uusia kehitelmiä. On kuulemma pukannut ideoita kasapäin. Ehkä jotakin tartuu mukaankin. Yleensä niin on käynyt. Siitä todisteena Avokkaassa oevat Ruikun Roses-tuotteet.

  Kotona on vielä joitain pienoispatsaita ja sormuksia, yksi hopealusikka Väinämöisen päällä koristeltuna myös. 

  Muuten, tuo käpy kuvan vasemmassa laidassa ei ole Ruikun tekele. Eikä se ole verkon kutomiseen tai paikkaukseen tarkoitettu, vaan ilmeisesti isoäitini Emchen'in peruja. Hän oli kova käsityöihminen, varsinkin virkkaaminen sujui. Käpyyn on musteella kirjoitettu J. Scheiniehin 19.7.13. Eikä tuo 13 tarkoita 2013, siitä voin takuun antaa. Eli museoesine se on, sopii Ruikun Ruusujen joukkoon. En tällä tietysti tarkoita, että Ruikun Ruusut olisivat museoesineitä. Vielä.

  Äsken kävi melkoinen tömäys. Lumet alkavat ilmojen lauhduttua tulla katolta alas. Paskion polku meni tukkoon. Ei ylitsepääsemätön haitta.

  Jahans, taitaa olla päiväkahvin aika. Ja jos keskeyttäisi Hilpan lukusession, muutaisi sen joustavasti  tallenteenkatseluksi. 

  Sitten onkin aika kantaa saunaan vedet, sytyttää kiukaan ja padan alle tulet. Meinasin kirjoittaa, että sytyttää kiuas ja pata, mutta huono niitä on saada palamaan. 

  Tietysti myös mennä kylpemään. Melko töhelöä toimintaahan olisi lämmittää sauna, olla sinne menemättä. Vaikka se olisi palvaussauna, olisi sinne lihat kuitenkin vietävä. Nyt siellä toki palvataan vain itseään. Ja parin päivän hiet pois huuhdotaan. Joten kahvit porisemaan. Ja silleen.

HELT ENKELT 8.3.2018

  Maaliskuu jatkuu, päivä jatkuu. Pakkanen alkaa hellittää. Johan tuota olikin, pakkasta. Vaan en minä valita. Toki pienemmillä lämmityksillä pärjätään loppuaika tätä rupeamaa.

  Eilen oli oikea unelmakeli: iltapäivällä alle 10 miinusta, aivan sininen taivas. Hiihdeltiin lenkki Luonterin eteläpäässä. Norpalle on taas kolattu pesä. Kuutti sillä kohtaa viime keväänä näki päivänvalon. Toivotaan, että asunto on nytkin käytössä.

  Tänä aamuna vaihdoin ketjun moottorisahaan, tankkasin bensat, teräöljyt, nykäisin puolenkymmentä kertaa, ja kas kummaa: sehän hörähti käymään. Aloin muistelemaan, että saha on 15 tai 16 vuotta vanha, eli reippaasti rippikouluiässä. Kertaakaan ei ole huollettu. Tulpan olen kerran vaihtanut. Tuollaisia Partnereita pitäisi kaikkien vempeleiden olla.
  Koska saha pelitti, hyökkäsin rantapuuston kimppuun. Saunarannasta niemennokkaan päin kasvaa rantatöyräällä paljon harvennettavaa puustoa. Kesäisin sitä on kovin hankalaa kaataa, koska rungot ovat luonnostaan veteen päin menossa. Jäälle kun roimii, karsii, pätkii, vetää ahkiolla rantteelle, niin pääsee kesemmällä kirvestä heiluttamaan.

  Arska alkoi, vastoin ennusteita, puoliltapäivin paistelemaan. Ei paras pilkkikeli, sanovat, jotka jotain pilkkimisestä tietävät. Vaan meille tietämättömille oli keli mitä parhain. Sovitusti dallatiin Hannilan rantaan yhdeksi, siitä porukassa Leppäniemen kupeelle. Ehkä ne, jotka asiasta jotakin tietävät, jotakin siitä tietävät: aikamme istuksittiin, muutamia reikiä kairailtiin, mutta ei sen verj'piätä! Yksi epävarma nyky Hannulla. Tai varma, koska oli peijakas kähveltänyt toukat koukusta. Särki lienee.
  Lysti siellä kuitenkin oli olla. Käveltiin vielä Potinlahdelle kokeilemaan. Tulos oli vaatimattomampi, kuin Leppänimen tienoilla; ei paljon, mutta yhden nykyn verran kuitenkin. Eli ei syödä paistiahvenia, ei viritellä savupönttöä. Mutta ei hätää; jääkaapissa piileskelee Lidl'in matalikota pyydystetty savulohen palanen.

  Huomenna saattaa sadella vähin lunta. Siksi nakkelin pätkityt puut kasoiksi jäälle. Ettei tuiska peitä. Puusouvi jatkuu tietysti huomenna. Pitää vedellä tehdyt turvaan, Hilppa tulee isompia oksia pois jäältä raijaamaan. Naapuri tarvitsee huomenissa nostoapua, kun heille tulee lavallinen ulkogrillin osia. Voipi olla, että hiihtely jää vähälle, eli olemattomaksi.

  Lauantaina jatkuu puun teko. Helpompi on polttopuut jäitä pitkin, miksei myös maitse, vedellä ahkiolla, kuin työnnellä metsästä vähän väliä nokilleen tökkäytyvällä kottarilla.
  Puita täytyy nahuta ahkerasti. Jos, ja kun, täällä myöhään syksyyn, paljon talvella, heti tuokokuun alusta, aikaa vietetään, ottavat uunit mieluusti vastaan poltettavaa. Toinen vaihtoehto on rikastuttaa energiayhtiöitä. Niille tilitetään mahdollisimman vähän, niin kauan, kuin saha  ja kirves kädessä kestävät.

  Sunnuntaina hiihdetään, valmistutaan henkisesti maanantaiaamun poislähtöön. Ja ryhdytään kuutiomaan seuraavan reissun ajankohtaa.

  Eilen sattui käsiini armeijakuva. Se on parista kohtaa repeytynyt ja tuhannen kurtuilla. Latasin puhelemeen skannerisovelluksen. Eipä aikaakaa, kun  tuli repaleesta ihan kelvollisen digiversio. Siitä vaan arvuuttelemaan, missä Peppe luuraa? Vihjeeksi kerrottakoon, että minulla ei ole partaa.

Vieläpä lopuksi pari kuvaa Avokkaan makuhuoneen mainitsemisen, eli Meinanderin, arvoisista tauluista.

 

  Jatkuu, quite simply, viikonloppuna. Mikäli kaikkien läppärien ylijumala näin laupeudessaan sallii. Ja miksei sallisi? Hyvin vanha palvelija tuntuu, yksinäisistä ja kylmistä talvikuukausista huolimatta, yhteistyöhön suhtautuvan.

GANTZ EINFACH 6.3.2018

  Tusina miinusta kello 5:00, kymppi miinusta klo 9:00. Aurinko piirtyy näkyviin pilvipeitteen takaa.

  Leivinuuni on aamusta lämmitetty, possunlapa kypsyy sen sisuksissa.  Kävin kantamassa saunaa puut vamiiksi, vesiä en jäätymään vielä raijannut. Hilppa tuijottaa "Casualtya", minä päätin kirjoitella.

  Eilen siis tultiin. Ei ollut lunta satanut, kuin pari-kolme senttiä sitten kun täältä 14. helmikuuta lähdettiin. Peurat olivat vierailleet pihassa, tutkineet paikat ja kukkapenkit huolellisesti. Tulisivat meitäkin tervehtimään.

  Aamu-tv:ssa oli haastateltavan joku naisimmeinen. En kuullut, mitä tahoa hän edusti, mutta kyse taisi olla maaseudun nuorten vaikeudesta saada kontakteja ikätovereihinsa. Noin tositarkoituksella, mikäli oikein ymmärsin. Enpä juttua juuri kuunnellut mutta se tarttui korviini, että tuli puhe asioista, mistä ei puhuta. Alan asiantuntija ryhtyi ponnekkaasti kysymystä kommentoimaan. Mistäs helevetistä hän muka tietää asioista, jos niistä ei kerran puhuta? Sitä paitsi: asiat, mistä ei puhuta, ovat salaisuuksia. Ei kukaan, edes erikoisasiantuntija, saa salaisuuksi julki laulaa. Vai olenkohan ymmärtänyt jotain väärin? Olen, sillä saavathan jotkut vuotaa hakkeroimiaan salaisia tietoja. Vai saavatko? Ihan kaikkia tonkimiaan tietoja? Ei, nyt tää lähestyy moraalis-, eettis, -filosofista näkökulmaa. Eli olen joutunut harhapoluille.
  Asiaan. Jutussa puhuttiin myös siitä, että Tinder toimii maaseudullakin. Totta se on Tinder toimii maalaisille kuin Kinder(muna) lapsille; suurena ilon aiheen, toiveiden täyttäjänä. yllätysten tuojana.  Erona se, että Tinder toimii koko vuoden, Kinder yleensä vain pääsiäisenä.
  Tämä uutistarjonnasta. En Italian vaaleihin, en edes Paavon alati elävään saagaan, jaksa täältä käsin innostua. Katsokaa lisää iltapäivälehtien lööpeistä, kun lounastauolla kuppilaan menette, tai City-Marketin tarjouksia kassahihnalle lastaatte.

  Rouva, armoitettu sohvaperuna, on päässyt jo "Holby Cityn" pariin. (Huom. Ei Hilppa mikään toosantuijottaja oikeesti ole. Tilaisuus joskus tekee varkaan.)

  Iltapäivällä lähdetään aukaisemaan vanha latu. Vaikka lunta ei ole paljon satanut, on tuiska käväisyt sen umpettamassa.
  Sitten saunotaan. Näin lähtee mökkiviikko tutuille uomilleen. Eli telkkaa, tallenteita, hiihtoa, uunien lämmitystä, kirjoja, sanomista, joku päivä pilkkimistä (toukkiakin muistin ostaa), sitten lisää tallenteita, hiihtoa, uunien lämmitystä, kirjoja, saunomista, ja ehkä pilkkimistäkin. Vaihteen vuoksi voisi joku päivä kiertää Miekkaniemen vaikka kävellen, siis jäitä pitkin. Pitää vain varoa avantoa, mihin X. Y. oli pikku traktorinsa upottanut. Sellaista kuulin asiasta perillä olevilta tahoilta. Onneksi ei mies mennyt mukana. Niin se vain on, että paikalliset, ikänsä seudulla asuneet, ovat usein niitä, joille tuollaista sattuu. He näet tietävät, koska on turvallista jäillä liikkua. Tai laidan yli kusta, jos niikseen tulee.
  Näin hektistä täällä. Hädin tuskin vauhdissa kestää. Mutta mukana rimpuillaan, saarielämän kuvioissa, vielä kuusi päivää.

Loppukevennykseksi pari aamun otosta:

Hitonmoisen jääpuikon on viime aikojen auringonpaiste saanut sauna kourun päähän luotua.

Kaisla kurkottelee kohti Saukonsaloa. Mitähän se siellä näkee?

SAMAA PASTAA

  Aina kun Iiriksen kanssa touhuaa, täytyy olla mieli virkeänä, ajatus terävänä. Tyttö kyselee kaikenaikaa kaikenlaista. Hänelle pitää myös selittää, miksi kannattaa tehdä jotakin, suhtautua johonkin toiseen asiaan maltillisemmin. Ja on perusteltava, mikä on sopivaa, mikä väärää, mikä vaarallista, mikä vaaratonta. Aina tämä ei ole helppoa. Lapsella on ihan oma logiikkansa, logiikka, mikä vetää jopa vertoja naisen logiikalle. Näin on, vaikka Spede haudassaan kiepuisi.

  Lapsen päätä on myös vaikeaa saada kääntymään. Vaikka Iirikselle kuinka selittää, että spagetti ja pasta ovat samaa pastaa eri spagetissa, niin neitokainen on sitä mieltä, että spagetista hän tykkää, ei pastasta. 

  Raskasta puhua koko ajan pastasta. Joten Hilppa valmisti pastaa. Spagetin kanssa käy niin, että vaikka se on aluksi aivan suoraa, mutkistuu, pirulainen, keitettäessä. Mutta asiat eivät mutkistuneet; Iirikselle maistui pasta. 

  Kova likka se on touhuamaan. Kun ei päiväunia enää normaalisti nuku, on meno jatkuvaa. Välillä hinkuaa aikuisia leikkeihinsä, välillä menee pitkiä jaksoja ihan omissa neliöissä.

  Huushollihommiin on Iiris myös hanakka tarttumaan. Ei tarvitse paljon keittiöapua pyydellä, olen huomannut. Ja suu käy, koko ajan. Vaan siinähän oppii samalla. 

Kuvassa Iiris on vaihteeksi hiljaa. Ja paikallaan. Eläväisestä on välillä vaikeaa saada kelvollista kuvaa.

  Anna lähti ystäviensä kanssa Irinan konserttiin Sibbetalolle. Heitin hänet jo viideksi etkoille tuohon lähelle Kasakkamäkeen. Hyvin ollaan Iiriksen kanssa pärjäilty. Miksei oltaisi? Nyt Hilppa on alhaalla Iiristä kylvettämässä, lukee sitten tytölle iltasadun. Minä kirjoittelen. Kunhan Iiris urvahtaa,  päästään espressot jäätelöllä nauttimaan, jotain tallenteelta katsomaan. 

  Huomenna lähtevät Anna ja Iiris tietysti kotiinsa. Me ryhdymme hiljalleen valmistautumaan maanantaiseen Anttolareisuun. Tai rutiiniahan se kaikki on, moneen kertaan mietittyä ja tehtyä. Silti sitä pohtii ja kertaa, onko kaikki tarvittava varmasti huomioitu? Näet jos mökille päästyään äkkää, että läppärit ja tabletit kyllä tuli pakattua, mutta reititin jäi viettämään vapaata kotiin, niin sehän vetää, näin nettiaikana, huligaanin naaman violetin väriseksi. Paitsi että kyllä siitä selvitään; eiku jakamaan puhelimesta verkkoa tableteille ja chrometikulle tallenteiden katselua varten.

  Kameralaukun unohduksenkin voi paikata, kännyköissä on nykyään monipuoliset ja hyvälaatuiset kamerat. 

  Mutta pikkasen enemmän varmaan ipottaa, jos huomaa Potinlahdessa, että sukset tuli mukaan, mutta mononketaleet jäi Hollolaan. Ei käy haitarijatsari eikä töppönen nykysuksen siteeseen, ei. Ei oo hiihtimissä mäystimiä. 

  Tai jos joutuu päätään raapimaan, että uhohtuiko se saamarin kylmälaukku kuitenkin tuulikaappiin. Sellainen hama tietää vähintään Hurrissalon Salen reissua, kele. Eipä maalailla demoneita laipioihin.

  Joskus kuitenkin unohduksia sattuu. Iiriksen kolmivuotisjuhlille ajelessamme älysin Mänsälässä, että kamerat jäi. Puolitoista vuotta sitten, kaihileikkauksen jälkeen, iski Paason paikeilla päähän totuus; olin unohtanut pakolliset silmätipat kotiin. Eiku Kuortin ABC:lle apteekkiin. Mutta ei siellä voitu auttaa; reseptilääke, resepti käytetty. Mikäs siinä, nokka Hollolaan. Lähes 150:n kilsan mutka tuli matkaan. Mutta ei onneksi käynyt, kuin Niemiselle Dumarin rallissa. Siinä kun Niemiselle tuli mutka matkaan, kaik' män, eikä piisannutkaan. 

  Näitä kun tässä kirjoittelen, menneitä muistelen, tulee varmasti melko tarkkana oltua, kun autoa maanantaina pakkaa. Eikä sovi unohtaa, että Elinaa ei passaa jättää Saimaankadulle! No, ehkä muisti ja hoksottimet eivät aivan sellaisessa kunnossa vielä ole. Että muka sen...., no, mikäs sen nimi nyt olikaan......, sinne....., niin tuonne....., siis sinne......., unohtaisi. Kyytiin se ...... otetaan, ......, viedään sinne....., sinne......., no sinne, minne ollaan menossa.

  Näitä kirjoitteli...., ......tota noin........, kuka nyt kirjoittelikin.

SIKARIKAS, SIKARIKAS, VAI SIKARIKAS

  Yli miinus kahdenkympin aamut jatkuvat. En ole itselleni mitään pakkasrajoja asettanut. Ja talviulkoilu on tietysti varustelaji. Varusteiteitakin löytyy, mutta mukavuudenhalu on kai päässyt voiton puolelle, koska nykyään jätän kyllä lenkkeilyn väliin, kun kelit kettuilevat. Jokusia vuosia sitten dallailin säässä kuin säässä. Palellutin poskipäänikin Vesijärven jäällä lumikenkien kanssa pahnostaessani. 
  Jos pakkanen rajoittaa kalorien kulutusta, lisää se sormivoimistelua; koska normiaikaan heräsin, piti alkaa taas kirjoittamaan. 
  Muuten, onkohan lehdenjakajakin hyytynyt, tai ainakin hänen autonsa, koska postiloota ammotti tyhjyyttään.

  Joku sanoi eilen jossain, tarkemmin joku sanoi eilen televisiossa, että joku on sikarikas. Mitä se tarkoittaa? Onko sikarikas erittäin rikas henkilö? Vai onko sikarikas henkilö, jolla on sikareita? Vaiko ehkä sikarikas on henkilö, jolla on suuri sikala? Vaadin täsmällisempää ilmaisua, hyvä joku televisiossa.

  Toisaalta sikarikas saattaa hyvinkin täyttää kaksi, tai jopa kaikki kolme kolme, kriteereistä. Usein erittäin rikkaalla miehellä on sikareita. Mutta silloin häntä kuuluu nimittää sikarikkaaksi sikarikkaaksi.

  Mahdollisesti erittäin rikkaalla miehellä on sikareita ja iso sikala. Tällainen henkilö on siis sikarikas sikarikas sikarikas. 

  Entäpä, jos miehellä on sikareita ja isohko sikala, vaikka hän ei ole erityisen rikas? Eli hän on sikarikas sikarikas. Mutta kuinka erottaa hänet sikarikkaasta sikarikkaasta, eli miehestä, joka on erittäin rikas, ja jolla on sikareita, tai toisaalta sikarikkaasta sikarikkaasta, eli miehestä, joka on erittäin rikas ja jolla on suuri sikala? Ei ole aina helppoa ilmaista itseään täsmällisesti.

  Tähän loppuu "Eksaktin kielen saivartelemattomat puolustajat ry:n" edutajan puheenvuoro.

  Eksaktin kielen saivartelemattomien puolustajien edustaja jatkaa kuitenkin hieman. Tekussa ollessani mittausopin kokeissa oli yhtenä kysymyksenä "Mikä on prismaristi?" Ystäväni ja opiskelutoverini Kari K. vastasi, että se on prisman käyttäjä. No eihän se ole. Mutta Kari puolusteli vastaustaan:

  "Onhan hanuristikin hanurin käyttäjä!"

  Me olimme valmiit hyväksymään selityksen. Mutta ei selitys, näin jälkeen päin tarkemmin arvioituna, kestä päivänvaloa. Kari K:n logiikalla hanuristi olisi hanun käyttäjä. Eikä olisi asiaa yhtään silloin auttanut, vaikka Kari K. olisi perustellut vastaustaan kitaristin avulla, sillä mikä se sellainen kidan käyttäjä on. No mutta, nythän sotkeudun itsekin sanoissani, kompastelen aatoksissani. Toki kidan käyttäjiä on. Vaikkapa koira, mikä louskuttaa työkseen. Pitääkö minun nyt ottaa Kari K:hon yhteyttä ja sanoa hänelle, että hänen olisi pitänyt perustella vastaustaan kitaristilla? 

  Koska edustan Eksktin kielen saivartelemattomia puolustajia, en ryhdy pohdiskelemaan, josko tästä maailmankaikkeudesta löytyisi kuitenkin myös hanun käyttäjiä.

  Nyt, totisesti, on Eksaktin kielen saivartelemattomien puolustajien edustajan aika vaihtaa kanavaa.

  Tällä haavaa näyttää siltä, että maanantaina päästään Anttolaan lähtemään. Viikoksi mennään, me saareen, äiti Piskolaan. Reippaita talvi-ilmoja luvataan, yöt kymmenen asteen päälle, päivät alle. Eiköpä niissä olosuhteissa pysty hiihtelemään ja pilkkimään. Ja valokuvaamaan. Jos keskittyisi kameran kanssa vehtaamiseen hieman normaalia enemmän. Ovathan maisemat tulleet kuvatuiksi, senkin sadat kerrat. Mutta aina joku uusi kuvakulma tai veres objekti löytyy, kun sillä silmällä tiirailee.
  Avovesi antaisi kirkkaina pakkasaamuina varmasti mahdollisuuksia hienoihin otoksiin, mutta ei taida ihan läheltä tällä haavaa löytyä. Luulen, että Rupakonvirtakin on kokonaan jäässä. Ja Västäräkin suu.
  Pitää ajatella kuvausta uusin aivoin, katsella uusin silmin.  Ehkä saaliiksi jää muutaman kelvollinen otos.

Tämä kuva on otettu Avokkaansalmelta Saukonsaloon päin maaliskuussa 2011:

  Kuluu se aika näinkin. Lehti taisi kolahtaa laatikkon. Eiku katsomaan, sitten puuronkeittoon. Ja sitä rataa. Mutta päivällä jäälle aurinkoon hiihtelemään. 

ROKKIRANTAA JA TAKATUKKAA

  21 miinusta näytti mittari, lumikiepit pyörivät postilaatikolla. En lähtenyt lenkille. Selasin lehden, täräytin sarjan vatsalihaksia, istuin kirjoittamaan.
  Jos viileää piteleekin, niin matkaa on tilastoituun kylminpään helmikuuhun: 1985 mitattiin kuukauden keskilämpötilaksi Kuusamossa -29,7 astetta. Ei oo ollu Rukan rinteissä läyhkettä, luulen.
  Kylmempiäkin kausia on varmasti ollut; tämä Ilmatieteen laitoksen tilastoista löytyy lukemia n. sadan vuoden ajalta. 
  Vielä tuosta tilastosta. Hyvän saunan löylylämpötilan verran on eroa kuumimman ja kylmimmän mitatun lämpötilan välillä: Liperi Joensuun lentoasema 29.7.2010 37,2 tikriisiä, Kittilä, Pokka 28.1.1999 -51,5.
  Suurin kuukausisademäärä on mitattu Laukaassa heinäkuussa 1934, 302 mm. Se tarkoittaa, että Saimaaseen on satanut vettä 1 328 800 000 kuutiota. Siis tuollaiset 175 litraa jokaiselle pallomme 7,6 miljardille asukkaalle. Jos tarkkoja ollaan, v. 1934 oli planeetan väkiluku vain n. kolmannes nykyisestä, joten juotavaa olisi riittänyt osapuilleen 525 litraa per immeinen. Näin, jolleivat aamutöhnäiset aivoni ole tehneet tepposiaan. Mikä ei sinällään kumma olisi. Aivojen töhnäisyys. Mihin aikaan päivästä tahansa.
  Vielä kuriositeettina, että suurin keskilämpö kuukaudessa on tilastoitu Puumalan kirkonkylään heinäkuussa 2010, 23,0 astetta. Kalja ja jätski ovat käyneet kaupaksi sillan kupeessa.

  Lehteä selatessa huomioin etusivulta otsikon: "ROKKIRANTA: Toni Wirtanen osti tontin ja herätti unelman julkkisten asuinalueesta."
  Kenen unelman? Sen verran uteliaisuus nakkeli, että lukaisin jutun. Toni on ostanut tontin Heinolan Pitkäniemestä, Rokkirannasta, missä on jo Sipe Santapukin tontti. Jutun mukaan Heinolan kaupunki haluaa alueen edistämisellä saavuttaa tunnettuutta ja lisää asukkaita. Irina  ja Vallu Lukka kuuluvat olevan kiinnostuneita alueesta. Hyvä niin, ettei jää Heinolan unelma Rokkiranta Apulanta-rannaksi.
  Itse kyllä vierastan ajatusta julkkisten asuinalueesta. Edesauttaa asuinympäristöjen lokeroimista "hyviin" ja "mutasakin" alueisiin. Vaikka mikäs minä olen Heinolan asumispoliittisia näkökulmia arvostelemaan. Heinola on viehättävä pikkukaupunki, kesällä aivan upea. Kaikkea hyvää sen laajenemis- ja kansoittumishankkeille.

  Tärkeitä uutisia löytyy myös YLE:n sivuilta:  "Mahtavin takatukka palkittiin Australiassa – voittaja ei ole käynyt parturissa sitten vuoden 1986."
  Jos Matikaisen Pentti olisi tuon vuosia sitten tiennyt, olisi hänellä ollut hyvä mahdollisuus sijoittua. Mikäli kilpailu on kansainvälinen.
  Tuo, ettei mr. Takatukka ole käynyt parturissa sitten vuoden 1986 ei ole mikään ihme; en minäkään ole. Itse olen leikannut. Säästänyt huomattavia summia. Ennen tein sen saksilla ja partakoneenterällä, kahta peiliä apuna käyttäen, nyttemmin trimmerillä. Vai mikä kotiparturi se on? Lopputulos on joskus kelvollinen, joskus "niillä rajoilla", joskus esiintyy lovia ja työhtöjä. Mutta ei se niin nuukaa. Varsinkaan nykyisin, kun olen alkanut hattua pitämään.

Tässä takatukkaa vuodelta 1971...

...ja vuodelta 1991.

  Tuli mieleen, että eikös nuo julkkisalueet ja takatukat ole eilispäivää? Vai ovatko tulevaisuutta? Takatukkaan suhtaudun neutraalisti, asuinalueiden lokeroimista en pidä toivottavana. Toivottavasti ette pidä toivettani toivottomana.

  Jahans, kello alkaa kampetua kohti kahvinkeittoaikaa ja aamun ensimmäisiä uutisia.

  Puurot syöty, kahvit juotu, uutiset katsottu. Ei ihmeitä, uutisissa. Takatukka taisi olla aamun kiinnostavin. Vaikka ei tv:oon asti päässytkään.

  Jos ilma päivemmällä hornistuu, lähdetään ulkoilemaan, jos tuuli ei laannu, ollaan sisällä. Siinä lukujärjestystä.

  Huomenna siivotaan.

  Perjantaina tulevat Anna ja Iiris, Joni joutuu taas jäämään duuniin. Mitäs tästä on, kokolailla kuukausi, kun ollaan Iirsistä nähty? Joo, Helmikuun taitteessa Helsingissä käytiin. Uusia kujeita on luultavasti tyttö keksinyt ja oppinut.