MIELI JA KELI KIRKKAANA

  Vähästä ihmismieli kirkastuu. Aamulla, kuuden asteen pakkasessa, puolikuun ja satunnaisten katuvalojen loisteessa, sauvat tuskin koskettivat maata, tuntui, kuin olisin leijunut ilmassa. Suoraan sanottuna, suurin piirtein, olin jo kurkkuani myöten kyrpiintynyt vesi- ja räntäsateeseen, aina ja aina jatkuvaan suojasäähän. Mutta nyt helpotti! Tiijä, vaikka ihan jääpeitteen saa pakkasherra loihdittua Etelä-Luonterin vesiä kattamaan.

  Eilen kävin, märkää lumisadetta uhmaten, aamupäivällä lumikenkien kanssa Messilässä. Muistaakseni uskollisesti palvelleet lumikenkäni hankin v. 1995. Jossain vaiheessa, kun talvet muuttuivat niin vähälumisiksi, että metsässä ei hankea juuri ollut, äkkäsin, että golfkentällä ja jäällä sitä on paksummalti. Ainakin viitenätoista talvena olen golfkentän laitamia lumikengillä kierrellyt. Ihmeekseni huomasin eilen ensimmäistä kertaa tavanomaisten ketun- ja jäniksenjälkien lisäksi ihan verskit sorkan painaumat. "Kauris" ajattelin. Aloin tarkkailemaan ympäristöäni visummin. Pian huomasin parinsadan metrin päässä loikkivan eläimen, taisi olla olla viitostiin kohdalla. Ja niin olikin (tarkistin asian netissä). Kai eläin minut kuuli, koska loikki ilmavilla hypyillä harvaan metsikköön. Jatkoin tallustelua. Kiersin normaalia reittiäni, ja saavuin paikalle, missä olin kauriin nähnyt. Hiljensin vauhtiani. Ja siellä se oli, seisoi keskellä pientä aukeaa korviaan höristellen, päätään käännellen, viidenkymmenen metrin päässä. Kaivoin pokkarin taskustani. Yritin saada siroa eläintä puiden välistä näytölle. Silloin se loikkasin ilmaan, häipyi sellaista vauhtia, etten kapean puuvyöhykkeen takaa saanut sitä tallennetetuksi.
  En enää kaurista nähnyt, jälkiä kyllä. Mutta vain yhden eläimen. Eikös kauris ole yleensä esiinny laumoissa? Joskus Okeroisten suunnalla kävellessäni olen niitä pelloilla havainnut, aina vähitään puolen kymmentä kerralla. Olisiko tämä yksilö eksynyt laumastaan?
  Aika outoa, että nyt oli ensimmäinen kerta,, kun edes jälkiä golfkentan liepeillä huomasin. Kauriita kuitenkin lähiseuduilla varmasti elelee. Olen muutaman kerran hirven jotoksiakin kentällä bongannut. Ja supin (oletattavasti). Mutta en karhun. Koska nehän uinuvat. Joku vuosi sitten, taisi olla syyskesää, kun juuri noilla tienoilla, ja sieltä Jalkarantaan päin, tehtiin useita karhuhavaintoja. No, niitä on toki ympäri Suomea. Tuskin paikallisia kuitenkaan, näin asutuksen liepeillä.

  Tänä iltana, viimeistään huomisaamuna, lähtevät joulurekvisiitan pois, siirrytään normaaliaikaan. Ensi viikolla pitää lähteä hiihtämään. Ja kiertää Lahden museot. Joulupukki näet muisti meitä museokorteilla. Niin on päässyt käymään, että kotiseudun museot ovat jääneet koko lailla tututustumatta. Lahden historiallisessa museossa olen pari kertaa käynyt. Radio- ja tv-museossa kerran ovella (oli kiinni), Hiihtomuseo ja Taidemuseo ovat tyystin tutustumista vailla. Olisihan vielä Mooripyörämuseo, mutta tämänhetkinen kiinnostukseni aiheeseen ei edellytä visiittiä. Mutta muissa käydään.
  Torstaina mennään illaksi Helsinkiin. Anna ja Joni menevät johonkin stand-up-esitykseen, me saadaan kaitsean Iiristä.
  Sitten onkin pian puolikuu. Maanantaina, 22. päivänä on auton huolto. Ennakkoäänestyksessä pitää käydä, sillä jos kaikki menee putkeen, tiistaina, 23. päivä, usmuutetaan Anttolaan. Viikko saaressa on haaveena, joten vaalipäivänä ollaan jäällä pilkillä tai hiihtämässä, toivottavasti. Pitää äänestää, vaikka selvältä tilanne näyttää. Mutta sohaistaan pakkaa pienellä tikulla. Ei mikään muutu, jollei jokainen asioihin puutu.

  Koska lumikenkäreissut tänä talvena ovat tapahtuneet kovin synkeässä säässä, en ole tullut ottaneeksi niillä yhtäkään kuvaa (kun en eilen sanut kaurista tallennettua). Niinpä kaivoin arkistoista Vesijärven jäältä Jalkarannan edustalta 15. tammikuuta 2011 otetun auringonnousun. Tuolloin olin vielä työelämässä löyhästi kiinni, mutta duuni oli sen kaltaista, että useana aamuna heitin Hilpan töihin, suuntasin jäälle lumikenkien kera. Tuolloin oli muistaakseni pureva pakkanen, viimaa myös, ja takaisin autolle dallatessa meinasin palelluttaa poskipääni.

  

SHIFTAILUA

  Tiijä miten shiftailisi, up-, vai down-? "Downshiftaajat" alkoi TV-kakkosella toisen tuotantokauden jaksoin. Lidl mainostaa XXL-tuotteitaan: "UPSHIFTAA ATERIASI". Loogista, downshiftaajan voi hyvinkin kuvitella ostavan Liidelin halpoja tuotteita.
  No, alun kysymykseeni vastaan itse, sillä itseltään saa useimmiten pirtaan parhaiten sopivat vastaukset: "Downshiftaajia" katselen, Liidelin tuotteita ostelen. Onko se upshiftaamista, Liidelissä käynti, sitä en kyllä tiedä.

  Pimeää aikaa eletään. Tilastollisesti aurinko on paistellut ennätyksellisen vähän, mm. Jyväskylässä nolla tuntia joulukuussa. Eipä Hollolassa ole ilman sähkövaloa tullut päivisinkään toimeen. Nyt kirjoitan pienen kohdeledin avustamana. Sunnuntaista alkaen taitaa petraantua, sääolosuhde. Pakkasta tulee, aurinkoakin. Kyllä tämä tästä. Kunhan pari päivää vettä, räntää, plussaa, jaksaa vielä kestää.
  Näpläsin äsken auki jäätilanteen Forecan sivuilta. Nollaa näyttää Keski-Suomeen asti. Sieltä pohjoista kohti mentäessä alkaa joitain lukemia esiintyä. Mutta kehnoilta näyttävävät Oulua myöten. Vasta Lapin lääniin siirryttäessä alkaa olla kunnolla jäätä. Onko tämä tulevaisuutta? Eteläisessä Suomessa kehnoja jääpeitteitä pari - kolme kuukautta, tai ei ollenkaan? Pellot tulvien alla? Moottoriteitä veden vallassa? Ei kai? Trumphan on painokkaasti kieltänyt ilmastonmuutoksen.
  Trumpista puheen ollen: Onko tuollainen ydinasenappiuhoaminen suurvallan päämiehelle sopivaa toimintaa? Tai mitäs noita mr. Presidentin twiittailuita siunailemaan. Niitten tasoon on jo totuttu. Mutta voi olla, että muuan pienemmän napin herraksi väitetty ei twiittaa kintaalla tuollaisille kommenteille. Isoja ovat isojen poikien pullistelut. Ja vaarallisia.

  Jonkun pöpön olen saanut. Kolmatta päivää olen tirskunut armottomasti, varsinkin aamuisin. Ja nokka vuotaa hervakkaana. Sinkkitablettia olen imeskellyt. On ainakin ennen auttanut. Ei tässä sen isompia hätiä; ei kuumetta, ei särkyä. Eikä ole tuntiin aivastuttanut. Eli kutakuinkin normaalisti mennään; aamulla 7 kilsaa sauvakävelyä, ruokahalu tallella.

  Asiasta seuraavaan. Miksei James Lee Burke'n kirjoja suomenneta? Ainoastaa neljä Dave Robicheaux-sarjan teosta kotimaisella julkaistu. Kirjailija on niitä kirjoittanut parikymmentä, muita kirjoja ja novellikokelmia toiset parikymmentä.

  Mielestäni nuo neljä lukemaani suomennosta ovat ehdotonta genrensä huippua. James Leen kuvaus Syvästä Etelästä on niin tehokasta, että se saa minut mielikuvissani tallomaan samoja maisemia. Burke on saanut kaksi kertaa Edgar-palkinnon vuoden parhaasta dekkarista. Kerran, jos en väärin muista, loistavan skottikirjailijan Ian Rankin'in nenän edestä. No, saihan Ian palkinnon myöhemmin.
  Eli pitääkö vanhoilla päivillään alkaa opiskelemaan huonona pysynyttä englannin kielen taitoani, että pystyy alkutekstillä miehen teoksia lueskelemaan? Vai onko apua, jos laitan tulikivenkatkuisen ukaasin, tai ehkä mieluummin nöyrän toivomuksen, Like Kustannukselle, joka on nuo neljä teosta aikanaan suomeksi julkaissut? Voi olla, että yhden miehen kansalaisaloite ei johtaisi toivomaani tulokseen.
   Emme elä maailmoista parhaassa. Jos eläisimme, puhuisimme (ja lukisimme) yleiskieltä, maksaisimme laskumme ja ostoksemme krediiteillä, planeetallamme ei olisi rajoja, tulleja, vartijoita, valtioita, olisi vain asukkaita ja alueita. Mutta kun emme elä, täytyy kustannusyhtiöiden puurtaa käännösten parissa, jotta kaltaiseni kieliummikot pystyisivät lukemaan haluaamansa kirjallisuutta, katselemaan elokuvia alkuperäisessä muodossa.
  Maailmoista parhaimpaan emme varmaan koskaan yllä, mutta kannattaa kuitenkin kilvoitella. Tässä kohtaa joku kysäisee, että missä ne paremmat maailmat ovat? Minä vastaan, että siellä täällä joissain kosmoksen yli sadassa, ehkä jopa kahdessa tuhannessa, miljardissa galaksissa. Vaikkapa tuolla Andomedassa.

VIIHDEKÄYTTÖÖN

  Kaliforniassa aukenivat marihuanahanat. Kannabistuotteita saa jokainen vähintään 21 vuotias ostaa kerralla 28 grammaa viihdekäyttöön. Miten sitä kontrolloidaan? Viihdekäyttöä? Pitääkö antaa myyjälle valaehtoinen vakuutus siitä, ettei käytä tuotetta suruunsa, tai ihan vaan arkisesti, ilman viihteen häivää? Enpä tiedä. Kai ne sen jotenkin kontrolloivat. Käyttötarkoituksen.
  Meillä pasahtivat markettien hyllyt notkolleen 5,5 prosenttisia juomia. Kuulemma satakunta erilaista, aluksi. Jatkossa odotellaan jopa kolmeasataa uutta tuotetta. Kun mukaan lasketaan puoli prosenttia miedommat virvokkeet, alkavat kuluttajien valinnat olla työläitä. Minä ainakaan en aio satoja pulloja tai tölkkejä testata. Keppanaa ostan, silloin kun ostan. Suurkuluttajat ovat oma lukunsa. Ovat luultavasti valintansa jo tehneet.
  Siitä ei ole missään kerrottu, ovatko nuo vahvemmat litkut vain viihdekäyttöön. Useimmilla varmaan ovat. Mutta kyllä suuri määrä kiskoo häppää myös murheeseen. Meillä se siis onnistuu. Kalifornian marihuanistit eivät saa pössytellä suruunsa, viihdettä sen pitää olla.
  Kaliforniassa saa myös kasvattaa kotona kuutta kannabiskasvia. Suomessa ei saa. Enkä kasvattasi, vaikka saisikin. Paitsi ehkä Avokkaassa. Mutta ei sekään olisi sopivaa. Tiedä mitä pupujussit keksisivät natusteltuaan moisten kasvien lehtiä? Ja popsivat ne kuitenkin, vaikka kuinka suojaisi.

  Sääoloisuhteista ei ole viihdekäyttöön, ainakaan minulle. Vettä tihuuttaa, plusasteita mittarissa. Tämä viikko mennään näin. Mutta sitten on parempaa lupeissa; ensi viikolla pakkasta 5 - 10 astetta. Niin täällä, kuin Anttolassakin. Jos toteutuu, niin puolentoista viikon kuluttua on kävelyjäät Saimaassa! Loppukuusta, kuten oltiin ajateltu, saatetaan päästä saareen. Kaipaus on jo kova. Kumma, kuinka veri sinne vetää. Kotona pääsee helpommalla; ei veden ja puiden kantoa; ei ulkopaskiota; ei kylmiä lattioita; ei kilometritolkulla matkaa kauppoihin. Mutta toisessa vaakakupissa on paljon sellaista, mikä saa sen kallistumaan alemmas; rauhaa ja hiljaisuutta rikkova pihkapuiden vaimea napsahtelu uuneissa sekä vahvovien jäiden pauke pakkasella; aamujen vesireissut avannon jääkuoren rikkomisineen; ketun jälkien tutkailu saarta kierrettäessä; tukan jäätyminen tikuiksi saunalta tupaan kävellessä.

  Lunta on Hollolassa aika reilusti. Välillä tietysti lässähtelee, kun vettä sataa. Viisi tai kuusi kertaa olen käynyt lumikengillä Messilän maastoissa. 30 senttiä parhaimmillaan avoimailla paikoilla. Ja raskasta keliä. Hanki upottaa lähes pohjia myöten, kun ei ole pakastellut. Ja lumi on painavaa, tarttuu kenkiin, joita saa koppistella myötään. Mutta tehokasta se on. Tunnin rupeama, ja jo on paita märkänä. Mutta se on tarkoitus, kuntoliikunnan.
  Ei ole vielä muitten kenkäilijöiden jälkiä näkynyt.  Yleensä vuoden alussa, jos on lunta, alkaa jotoksia näkymään. Luultavasti venäläiset turistit, jotka yöpyvät Messilän mökeissä, niitä tekevät. Näin olen tuuminut. Loppiaisen jälkeen muut liikkujat harvenevat.
  Jos ei ole vielä toisia lumikenkähenkilöitä, eikä niiden jälkiä, näkynyt, on minun lisäkseni muitakin kahjoja. Golfkentän eteläpuolen metsässä käy joku, tai jotkut, päivittäin ajamassa pyörällä! Metsässä, lumessa! Tai on ajon jäljiltä polku sinne muodostunut. Läskirenkailla näkyy ajeltavan. Eipä siellä konventionaalisilla mihinkään pääsisi. Tehokasta tuokin. Mutta jääköön nuorempien harrastukseksi.

  Tämä viikko, ja seuraavakin, vielä pitää "poikkeustilassa" elää: Yle:n aamun tv-uutiset tulevat vasta kahdeksalta, Emmerdale on tauolla. Ne palaavat normaaliaikaan  15. päivänä. Koetetaan kestää. Maikkarin aamutv:ta en katso. Olen allerginen mainoksille. Emmerdalen lomassa ne pitkin hampain sietää, kun menee siksi ajaksi vaikka vessaan, tai keittiöön espressoa keittämään.
  Ensi sunnuntaina pääsee kuitenkin joulukuusen, -koristeet ja -valot purkamaan. Saavat lepuutella 11 ja puoli kuukautta. Kunnes ne riuhdotaan varastoista, komerosta, laatikoista, kaapeista, herätetään hetkeksi henkiin.

  Talven selkä taittuu hiljalleen; huomenna on päivä kolmisen minuuttia pitempi. Ensimmäisellä vaalikierroksella, 28.1., on päivä jatkunut jo tunnin ja 43 minuuttia. Maaliskuun 20. päivänä on sitten kevätpäiväntasaus. Siitä kohisten kohti juhannusta, minkä jälkeen alkaa päivä taas lyhetä. Mutta paljon ehtii ennen sitä tapahtua, meillä ja maailmalla. Ja monta turhanpäiväistä (päivän pituudesta riippumatta) juttua tulen suoltaneeksi. Kai. Mutta tämä saa jäädä tähän vuoden ensimmäisen aamun riemuisaan kuvaan.

 

TUOMIOT KOHILLAAN

  YLE-uutiset: Thai-huijari tuomittiin 13 275 vuodeksi vankilaan pyramidihuijauksesta. Huijari myönsi teot ja hänen rangaistustaan lyhennettiin 6 637 vuodella ja kuudella kuukaudella. Oikeustajuni hyväksyy tuon 6 637 vuotta, mutta että kuusi kuukautta päälle!
  Uutisesta ei selviä, onko 13 275 vuotta alkuperäinen, vai alennettu tuomio. Niin tai näin, istuttavaa riittää. Jos Thaimaassa rangaistukset periytyvät isältä pojalle, ei Pudit Kittihradilok'in suvun tulevaisuus ole ruusuinen. Toki jutussa mainitaan, että Pudit joutuu istumaan vain 20 vuotta. Mamarit!

  Nykissä ja Intiassa ihmisiä kuollut tulipaloissa.

  Puero Ricossa kolme kuukautta sitten riehuneen hurrikaani Marian jäljiltä vielä puolet asukkaista ilman sähköä. Itä-Karjalan Sähkö voi lohduttautua; jossain päin maailmaa ovat asiat vielä huonommin.

  Mies putosi monttuun tehdashallissa Mikkelissä. Itä-Suomen poliisi tutkii Aurajoki Oy:n tehdashallissa tapahtunutta onnettomuutta työtapaturmana. Pari metriä syvät montut tehdashallissa altistavat työtapaturmille (kirj. huom.).

  Lauri Markkanen pussitti 32 pistettä ottelussa Indianaa vastaan. Mikael Granlund iski NHL-uran toisen hattutempun. Tulikuuma Sebastian Aho iski voittomaalin. Ristolainen ratkaisi jatkoajalla. Lohtua urheiluhullulle Suomen kansalle: Mäkihypyssä menee päin persikkaa, mutta Markkanen nakuttaa, taalakiekkoilijat latovat maaleja.

  Kansalliseen rokoteohjelmaan valittu rokote ei tehoa Suomessa leviävään B-virus Yamagataan. Hukkaan meni sekin Terveysasemalla käynti, kun piikittivät ainoastaan A-viruksen varalta. Toisaalta, kukapa arvonsa tunteva nyt B-luokan roketetteen hyväksyy?

  Poliisiauto räjäytetty poliisiaseman edessä Malmössä. Uhkarohkea temppu. Tekijälle turvallisempaa olisi räjäyttää poliisiaseman takana.

  Sellaisia uutisia pikasilmäyksellä vuoden toiseksi viimeisenä aamuna. Huomenna varmaan median täyttävät katsaukset loppuvan vuoden tärkeimmistä tapahtumista. Kuten pupujussien invaasiosta Avokkaan omatarvekasvimaalle.

  Olen seurannut Jari Tervon dokkaria "Kekkonen". Nyt on puolet 8-osaisesta ohjelmasta takana, ollaan päästu Urkin toiseen valintaan v. 1962. Jonkin verran ennestään tuttua asiaa, paljon uutta tietoa, tarjoaa Tervo. Hän on selvästi pureutunut ja paneutunut arkistoihin. Nähdäkseni Kekkonen oli poikkeuksellisen lahjakas visionääri, joka sekä haistoi tulevaisuuden, että viitoitti sille johtavan väylän.

  Anna ja Iiris tulevat tänään Mikkelistä meille. Uusi vuosi vastaanotetaan, näin uskon, Iiriksen ja minun vienosti kuorsatessa, Annan ja Hilpan katsellessa parvekkeella pommitusta. Jollen sitten topistaudu, ja valvo puoleen yöhön. Valvon tai en, joku kyllä valvoo. Ainakin Isoveli Oseaniassa.

  Lyhyestä virsi kaunis. Kirjoitellaan v. 2018 vähän pidempiä tarinoita. Ehkä.

  Koska kuva on tullut aina tällättyä, laitan luonnon "ilotulituksen".

TYKKI TYLSÄNÄ

  Ykkösen aamulla pyörivistä uutisotsikoista sattui silmiini seuraava: "Laineen tykki tylsänä". Joopa joo. Kai terävä tykki on parempi, kuin tylsä? Tarkoittaisiko ilmaus "Laineen puukko tukossa" samaa? Onhan avonainen puukko parempi, kuin tukossa oleva? Vai onko? Nykyiset urheilutermit kun eivät näköjään ole minulle tuttuja. Ennen saatettiin sanoa, että sihti on hukassa. Se puolestaan tarkoittaa, että siivilä on sudessa. Miten tämä on rinnastettavissa maalihanan sulkeutumiseen? Sillä sellaista kai noilla sanonnoilla haetaan? Ja kun maalihana sulkeutuu, on ryhdyttävä keittämään punamultaa. Ei kun vihtrilliä, ruisjauhoja, vernissaa, karkeaa suolaa ja punamultaa hankkimaan. Vaikeaselkoista, tuo urheilujargoni.
  Tykin tylsyydestä vielä. Minun mielestäni kaikki tappamiseen tarkoitetut kapineet ovat tylsiä. Mutta sotaahan urheilu on. Sotatermejä vilisee lajissa, kuin lajissa. Ja ainakin yksi oikea sota on käyty, kuningas jalkapallon vuoksi. Tai ei jalkapallo pääsyy tuohon 100 tunnin sotaan ollut. Olipahan vain yksi siihen johtaneista seikoista. Ja mahdollisti urbaanimyytin syntymisen.

  Anna ja Iiris lähtivät eilen Mikkeliin, Annan serkkuja tapaamaan. Tulevat uudeksi vuodeksi vielä meille. Onneksi Iiris ei vielä, toivottavasti ei koskaan, ole ilotulitteiden perään. En ole minäkään. Vaikka postilaatikon täyttävät mainokset parhaansa asian eteen tekevät.
  Olen tainnut joskus sanoa, että en ole ikinä ostanut ainoaakaan pommia. Jos olen näin kertonut, on se väärää tietoa. Muistin juuri ainakin yhden kerran. Oli vuosi 1987, otaksun. Minun vetämäni rivitalotyömaa valmistui Riihimäellä. Koska uusia työmaita ei ollut työpäällikköni alueella alkamassa, sain komennuksen Riihimäen keskustassa meneillään olevaan E-ryhmän tavaratalon laajennus- ja saneeraustyömaalle työmaamestariksi. Vastaavana toimi Reima T., mainio kaverini ja armoitettu ilon ylläpitäjä. No, joulujen välissä oltiin töissä. Reima yritti aatonaattona löytää ilotulitteita paikallisista kaupoista, mutta kaikki hänen tavoittelemansa tuotteet olivat kaupungista loppuneet. Vastaava laittoi puhelimen töihin; Hyvinkäältä kyseisiä paukkuja vielä löytyi. Reima kutsui minut luokseen, sanoi:
  "Nyt lähdetään Hyvinkäälle ostamaan pommeja!"
  Minä siihen:
  "Mutta kun tuo iso anturavalu on menossa, ja jatkuba tilaus betonitehtaalta päällä."
  Oli näet tapana, että kun kyseessä oli massaltaan suuri valu, missä oli paljon hankalasti laskettavissa olevia anturamuotteja, tilattiin betonia tulemaan puolen tunnin välein, kunnes puhelimella tilaus lopetettiin, tai tarkennettiin viimeisen kuorman koko.
  "Mukaan vaan!", sanoi Reima. "Ei me siellä kauaa viivytä, ja onhan tuo nuorempi mestari N. N. hoitamassa valua."
  Tietysti pääsyy Reiman komentoon oli siinä, että olimme sillä viikolla tulleet Lahdesta minun autollani töihin (kimppakyyti toimi siihen aikaan ansiokkaasti). Niinpä lähdettiin. Mutta eihän me siltä reissulta äkkiä selvitty! Ensinnäkin oli liukas ajokeli, ja matkalla oli tapahtunut kolari, joka hidasti ainakin puoilella tunnilla. Sitten Hyvinkäällä jouduttiin kiertämään useampi myyntipiste, ennen kuin Reiman havitteleman pommit saatiin ostetuksi. Siinä tohinassa tulin minäkin ostaneeksi muutaman tulitteen. Millaiset, sitä en jaksa muistaa. Halvemmasta päästä kuitenkin.
  Kun työmaalle takaisin päästiin, oli kaksi täydessä lastissa olevaa betoniautoa odottamassa, kuskit kyselemässä, että mihinkäs nää viedään, kun tuo valu on jo valmis? Ei ollut nuori mestari osannut ajoissa perua tilausta! Minä, että mitä vi***a nyt tehdään? Reima ei ollut moksiskaan. Sanoi kuskeille, että Haka maksaa, viekää vaikka kavereille, jos jollakin on valut kesken! Mitäpä parin benonilastin arvo tuossa kymmenien miljoonen (markka-aikaa) urakassa hetkautti. Ei Rakennuskunta HAKA siihen muutaman vuoden kuluttua keikahtanut, luulen. Mutta pikkaisen jäi mieltä kaivelemaan, mokoma tuhlaus.
  Rempseä heppu, tuo Reima. Noista parista yhteisestä työmaasta, muutakin HAKAn ajasta, olen kertoillut seuraavissa blogeissani:

https://plehkonen.blogspot.fi/2014/11/wannabe-remppamies-ja-muita.html per 26.11.2014 ja

 https://plehkonen.blogspot.fi/2014/11/mestaripaivat-ja-halavatun-kahonen-eli.html per 27.11.2014

  Ehkä jossain muussakin, en jaksa muistaa. Mutta ei mr. Reiman kanssa käynyt aika työmaalla pitkäksi! Viimeeksi ole tämän minua jokusta vuotta vanhemman miehen tavannut viime kesänä. Pitääkin hänelle soittaa, sopia vaikka kahvikeskustelu Trion Sinuheen. Tai ei Reima kahvia juo, eikä alkoholia. Teetä ja Cocista kyllä. Vanha hakalainen betoniviidakon sanonta muuten kuuluu: "Muut tulee känniin, Reima ylläpitää showta!"

  Se siitä laveasti rönsyilemään lähteneestä pomminostosta. Aaton pauketta ei kovin suurella innolla odottaen.

  Loppuun pari Lao-Tsen viisautta teoksesta Tao-Te King:

Varkaus estyy, kun kalleuksille ei panna arvoa.

  Oman tietämättömyyden tunteminen on parasta tietoa.

Ja vielä kuva Iiriksen ilmeistä, kun aattona paketista paljastui Elsa Lumikuningarar-puku!

 

JOULU EDENNYT TAPSAAN

  Tapsan aamu alkoi tunnin lumitöillä. Oiva kinkunsulattaja, kymmenen senttiä hieman märkää lunta! Ei tarvinnut enää lenkille lähteä. Siis kirjoittamaan. Kello on nyt 5:32. Traktori kuluu auraavan katua. Muuten on hiljaista vielä.
 
  Haudoille käytiin jo lauantaina viemässä kynttilät. Aatto sujui perinteiseen malliin.; aamusauna, joulurauha Turusta, Elinan haku Lahdesta, kahvit kakulla, tortulla ja piparilla. Illan hämärtäessä alkoivat Iiriksen utelut pikin tulon ajankohdasta tihetä. Kun en viitsinyt enää kuunnella, sanoin, että lähden alakertaan vähän huilaamaan. Ja joulu-ukon vermeet niskaan, säkki olalle, takaovesta pihalle.
  Tällä kertaa ujosteli Iiris pukkia joinkin verran. Sehän on vain merkki ja tunnustus minulle; homma meni läpi. Yritin tyttöä saada polvelle istumaan, mutta ei tullut, äitinsä selän taakse pyrki kiilautumaan. Tuli sentää paketteja kädestäni hakemaan, niitä siitä jakamaan.

  Pukin lasit pyrkivät menemään huuruun muhkean maskin alla, mutta rituaaleista selvittiin kunnialla, kun muutaman kerran pyyhkäisin okulaareja peukalohangalla.
  Kun lopuksi ehdotettiin yhteiskuvaa Iiriksen kanssa, ei hän vieläkään ollut sukiutunut polvitutuksi. Jonkinlainen otos kuitenkin saatiin aikaiseksi.

  Pukki joutui, kiireisiinsä vedoten (lue hikisyyyteensä kyllästyneenä), pian lähtemään. Kertoi suuntaavansa tästä Etelä-Amerikkaan.

  Kun kömmin kohta alakerrasta, jouduin taas siunailemaan, että jokos se pukki ehti käymään, ja että aina minulle käy näin. Iiris oli intoa täynnä, penkoi pakettiläjää. Mikäs penkoessa, hänelle ne suunnilleen kaikki olivatkin.

  Lahjahumun jälkeen istuttiin joulupöytään. Herkkuja tietysti roppakaupalla. Yritin olla ahtamatta itseäni uhkatäyteen. Iiriksellä oli kalailta. Niin kuin lapsilla usein, eivät kaikki tarjottavat kelvanneet. Nyt meni alas vain peruna, hieman salaattia ja "kylmäkalaa" (kylmäsavulohta). Ei puhettakaan kinkusta! Eilen puolestaan kinkkua upposi monta siivua. Tuurissaan on lapsen ruokamieltymys.

  Kun aattoiltana Iirikseltä kysäisin, oliko hän käynyt pukin sylissä, tyttö nyökkäsi: "Kyllä". Totuus paljastui lahjomattomasti Hilpan Jonin tabletilla videoimasta, luvalla sanoen laadultaan häilyvästä, dokumentista.

  Eilen usmuuttivat Anttolan porukat Hollolaan. Noukkivat Elinan matkalta kyytiin. Talo oli täynnä elämää muutaman tunnin. Syötiin, haasteltiin, Iiris, Anni ja Katriina saivat vielä pukin jättämät paketit. Juotiin kahvit puolukkakastikkeella ryyditetyllä juustokakulla ja pipareilla.

  Pian piti vieraiden lähteä. Koirat olivat jääneet kahdestaan tupaan, oli aika mennä niitä ruokkimaan, tuhot tarkastamaan.

  Illalla katseltiin Iiriksen kanssa tv:sta "Onnelin ja Annelin talvi". Sitten päivän touhuista uupunut tyttö nukkumaan. Kohta minäkin kirjan kanssa omaan petiin. 

  Tänään menevät Tiilikaiset Lahteen Jonin sukulaisille. Joni joutuukin jo illalla palamaan Helsinkiin, Annalla on välipäivät vapaata. Me Hilpan kanssa varmaan, kaksin kun päivällä ollaan, katsotaan joku kertyneista tallenteista. Tai lähdetään lumikenkäilemään! On nimittäin kertynyt riittävästi lunta siihen tarkoitukseen!

  Nyt pitää lähteä kahvinkeittoon, pian alkaa alhaalta kuulua nousun ääniä. Laitan lopuksi, kun Elinaa ei aiemmissa kuvissa ole näkynyt, otoksen aattoiltapäiväivän pukinodotustunnelmista. Hyvää tapaninpäivää!

VIIMEINEN VIIMEVUOTINEN

  Eilen oli Hilppa loihtinut kanttarellikastikeen jauhelihamurekkeen (saksaksi "Falscher Hase") kaveriksi. Hän mainitsi, että nyt loppuivat viimevuotiset kanttarellit pakastimesta. Minulla oli siihen lohdutuksen sana antaa:
"Eläpä huoli, puolentoista viikon kuluttua meillä on pakkasessa vaikka kuinka paljon viimevuotisia kanttarellipusseja."
  Eli uusi vuosi tuo aina paljon muutoksia elämään. M.O.T.

  Mistä tietää, että joulun lähestyy kiihtyvällä nopeudella? No siitä, että Etlarin välissä oleva xxl:n mainoslehti on paksumpi, kuin itse aviisi.

  Yöllä, aamulla myös, sateli vettä. Niinpä laistoin aamulenkin, kolusin varastosta ikikuusen, kasasin sen, laitoin kynttilöiden virkaa toimittan valoketjun oksille roikkumaan. Tunti, toista, askareeseen kului. Hilppa perinteisesti hoitaa koristeet. Minä en siihen puutu, minkä latvatähden saatan paikoilleen naplikoida.
  Päivällä menen käymään Elinalla. Muutamia asioita toimittelen. Meille äiti joulun aikaan haetaan joka päivä. Ei hänen tarvitse, eikä ole järkevää, isommin jouluruokia hankkia. Vie meiltä kinkkusiivun ja rosollia iltapalaksi.

  Huomenna pitää vielä Lidlin ovea käyttää. Perusjuttuja; maitoa, leipää, vissyä, hedelmiä, ainakin.

  Tiilikaiset tulevat perjantaina. Lauantaina paistetaan kinkku ja pellillinen lihapiirakkaa. Sunnuntaina saapuu joulupukki. Joulupäivänä meillä on sitten sorkanporinaa! Taina soitteli juuri. Sovittiin, että he tulevat silloin visiitille. Tiilikaiset ovat myös meillä, menevät Tapanina Aijalle. Ja Elina on, totta kai. Eli kokoonpanoon kuuluu yhdeksän aikuista ja yksi lapsi. Tainan ja Hanelin tytöt lasken jo aikuisten joukkoon. Kyllä ne niin paljon syö! Vitsi, vitsi. Mutta kun ennen tehtiin lapsille "sikakattaus", nyt sellaisessa joutuu syömään muitakin, kuin lapsia. Veikkaan, että minä, Joni ja Haneli uhraudutaan.
  Pitäisi olla pirtinpöytä, kuin ennen Piskolassa. Tai siellä se on vieläkin, tosin vähällä käytöllä. Siihen mahtuu kerrallaan  viitisentoista immeistä ruokailemaan. Mutta pieneksi sekin kävi, 1950-luvulla, heinänteon aikaan.

Niin se aika kuluu, vaikka Emmerdale on ollut tämän viikon joulutauolla. Vähäisin vieroitusoirein ollaan asiasta selvitty. The Leftovers'n kolmatta kautta ollaan jakso päivässä katseltu. Melko "ufoa" kerrontaa, mutta minä tykkään! Kohta ei tartte, jouda, eikä viitsi muutamaan päivään tv:ta isommin tuijottaa. Saattaa olla muuta puuhaa riittämiin.

  Uutisiin ei viitsi puuttua. Hakkaraiset, Trumpit, aktiivimallit, sotet, jääkää joululomalle! Kaksi ensin mainittua saisivat jäädä kokonaisvaltaisesti ja lähtökohtaisesti lomalle. Niin tietysti aktiivimallikin. Sote vissiin jatkaa taivaltaan, hakee muotoaan.

  Eivät ole puut enää kuvan kaltaisia. Vielä pari päivää sitten olivat, mutta öinen vesisade tietysti tiputteli lumet pois. Pakkasen puolella joulu kuitenkin vietetään. Hyvä niin, liukuu hyvin, pukin reki, sutivat sopivasti sijaisten Nissanit, Toyotat ja Opelit.