HELLE KOUKKAA

  Helle kuuluu koukkaavan idästä Suomeen, ensin Lappiin.  Sotatermit ovat vahvasti läsnä myös meterologisessa jargonissa. Vaan koukatkoon. Minä käyn asemasotaa Anttolassa.

  Lauantaiksi tuli Katriina Avokkaaseen. Iiris sai peuhata kyllikseen. Ja uida. Iltapäivällä lähdettiin, pienessä tihkusateessa, kuinkas muuten, ajelemaan Luonterille. Vene täynnä, uistin perässä kierrettiin Halkoluodotojen kautta Makutsaaren laavulle. Vaan ei päästy sillä lastilla matalalle hiekalle rantautumaan. Ei ollut edes saappaita porukalla. Joten jatkettiin matkaa pohjoisemmalle Makutsaarista. Siellä on matalakallioisessa niemessä nuotiopaikka. Hyvä maihinnousukohta löytyi myös. Sade oli loppunut alkuunsa. Leipien heittoa harjoiteltiin ankarasti. Rantakalliolla vuosien saatossa pidettyjen nuotioiden ansiosta irti rapautuneita lituskakiviä löytyi tarpeeseen. Iiriksellä on vielä tekemistä tekniikan kanssa. Mutta yliolanheiton jo sujuvat. Oikeaan suuntaankin, useimmiten.
  Lienee tarpeetonta mainita, ettei norpaa näkynyt, ei kala tarrannut. Mutta onneksi on suvussa kalamiehiäkin. Minun oli tarkoitus viedä Katriina illalla kotiinsa, mutta Taina ja Haneli poikkesivat kuuden kantissa ilmoittamassa, että menevät uistelemaan, hakevat tytön keskiyöllä. Niin tekivät, jättivä meille kuhan ja kolme ahventa.

  Eilen savusteltiin Hanelin edellisenä yönä meille tuomat kalat. Hyviä olivat. Minä suuntasin jo valmiiksi lastattuun veneeseen, edelleen naapurisaareen verhoilemaan ajan hampaan kaluamaa saunan kuistin kaidetta. Tai, sotatermeissä pysyäksemme, naamioimaan.
  Hanelin kanssa vaihdettiin joku aika sitten alahirsi ja pystytolpat. Kaiteen rakenteen uusiminen olisi ollut kovin työlästä, koska sivuhirret ovat koko rakennuksen mittaisia. Me verhosimme naamapuolen hirsipanelilla. Lopuksi sörnäytin moottorisahalla vasemman sivun päällihirrestä puolet pois, jotta sen päälle voisi asentaa lankun samaan tasoon, kuin etulaidalla.

Tämän näköinen oli etumus, kun paikalle eilen menin.

  Jätin arvovaltaisen isännän viimeistelemään hommaa. Hän sanoi, että koska parempi puolisko tulee illalla, täytyy jättää jotakin kesken, jotta tämäkin saa sanoa omat ohjeensa toteutukseen. Arvovaltaisellakin on itseään arvovaltaisempi. 

  Kello on nyt 7:40, tihuuttaa. Ei yllätä. Anna ja Iiris lähtevät Mikkeliin ja Emman luo muutamaksi päiväksi, sitten kotiinsa. Me samalla veneellä autoille, siitä Mikkeliin rautakauppaan ja Lidliin hankkimaan viikon eväät.

  Carlsonilta pitää hakea puuttuvat maalit kammariin, jotain tilpehööriä myös. Minnan Torikahvilassa pitänee poiketa, veneeseen kannullinen bensaa ostaa. Sitten kiivaasti takaisin. Aloittamaan mentaalinen valmistautuminen huomenna alkavaan urakkaan. 

  Aikomus on saada homma tämän viikon aikan tehdyksi. Vaikka viikonloppua ehkä joutuu apuna käyttämään. Lauantaina toki pitää Anttolan Kihuilla poiketa. 

  Maanantaina, 31.7. lähdetään käväisemään Hollolassa, parin päivän päästä takaisin. Sitten on jo elokuu. Jos vaikka keskittyisi sienestykseen. Parit kerrat ollaan kanttarellejä syöty. Näyttää siltä, että ihan hyvin ovat kasvamassa, Toivottavasti myös muut sienet ilmaantuvat metsiin.

  Puristelkaa, miespuoliset, munianne, naisenpuolet, tehkää vastaavia, minulle tuntemattomia taikoja; minä lähden kuopasemaan pottumaalta koevarren ylös! Jos perunaa löytyy, vieläpä syömäkokoista, ei tarvitse Mikkelistä tullessan tuoda. Jännittää!  Varttahan peruna on lykännyt kummasti. Mutta yksi orpo ainoastaan on kukkinut. Se ei välttämättä ole paha asia. Saattaa satoa olla kuitenkin. Kertoo asiaan netin avulla tutustunut Hilppa. Joten toivo elää.

Obigatorikseksi päätökseksi Iiris Makutsaarilla äinsä ohjattavana.

LUCUNDI ACTI LABORES

  Taas on yksi "mieluummin kuolisin"-työ tehty, yläpohjan lämpöeristys! Kolmisen tuntia toissapäivänä, neljä tänään. Päälle uimaan. Jaa, sanavalinta ja lauserakenne eivät olleet aivan kohdallaan. En tietysti ollut toissapäiväisen eristäytymisen jälkeen tähän päivään asti uimatta, peseytymättä. Siitä olisi seurannut eristäjan eristäminen muista asukkaista. Eikö niin?
  Mutta ennen kaikkea: Lucundi acti labores (tehdyt työt ovat ihania).

  Eilen oltiin Asuntomessuilla. En juuri viitsinyt kuvia ottaa. Mutta erilainen näkökulma Kirkonvarkauden siltaan on paikallaan.

  Klo. 12:00 lähti QueenR meitä messualueelle kuljettamaan, klo. 16:00 starttasi paluu. Pitkät jonot oli esittelykohteisiin. Kävin yhdessä. "Wave" kiinnosti muotonsa takia, vaikka sinne pyrkivien ihmisten määrä oli varmaan tupla muihin taloihin nähden. Hilppa ja Anna kävivät muutamissa. Minä olin Iiriksen, Shaden ja Lunan kanssa ulkona. Kävi pieni aksidenttikin; Iiris laski yht'aikaa Shaden kanssa suuren suuresta liukumäestä. Shade on melko painava tyttö, ja vauhti kasvoi melkoiseksi. Iiris taisi vähän pelästyä. Ehkä satutti myös lievästi jalkaansa. Itkuhan siitä alkoi, äidin luokse tuli kiire. Mutta äiti oli sisällä talossa. Onneksi Peppe-pappa äkkäsi jäätelökioskin ihan lähellä. Ei kun jonottamaan. Itku vaimeni, loppui, kun eskimo oli kädessä. Ja samalla alkoi sade. Vähän kastuttiin. Ei se mitään, siihen ollaan totuttu. Korjaan samantien äskeisen ilmoitukseni: kävin toisessakin talossa. Oli mentävä sateen suojaan, kun ei ollut sateensuojaa.
  Täytyy vielä messujen tiimoilta laittaa kuva "Lallista", vaikka sen fb:ssa jo eilen jaoin. Kuvasin tämän hienon kulkuneuvon QueenR:n kannelta.

  Ja tällaiselta näyttää Mikkeli satamaan saapuvan silmissä:

  Tänään lähdettiin käymään Iiriksen päiväunien jälkeen Piskolassa. Elinan tukijoukot olivat kutsuneet meidät ja Hanelin porukat kahville. Hyvät oli tarjoilut. Eikä edes kastuttu.

  Markku kertoi, että ehkä viikon kuluttua pääsee mustikkaan. Ja että jonkin verran näyttää satoa olevan tulossa. Antaahan miehen tiedustella ja  tiedotella, niin lähdetään porukalla marjaan.

  Huomenna on vapaapäivä. Se tarkoittaa, että Iiriksen kanssa mennään kalaan. Katriinakin tulee Avokkaaseen. Haneli tuo, minä palautan illalla. Eli kalaan lähtee kolme. Tai kalaan lähteen kylläkin neljä, koska Anna tietysti tule mukaan. Mitä usempi kalastaja, sitä pienempi saalis. Vai miten se meni? Tosin saalis on sekudäärisessa asemassa tuolla kalamatkalla. Primääriseksi muodostuu norpan etsintä ja  Luonterilla liplutelusta nautiskelu.

  Sunnuntakina tehdään naapurin saunalla sateen siirtämää hommaa. Jos ei sada. Koska ei ole mitään järkeä suorittaa sateen siirtämää hommaa sateella. Q.E.D.

  Tulevalla viikolla alkaa kammarin sisäpuolen eristely. Siinähän samalla uusiutuvat lattia ja ulkoseinät. Sisäseinätkin värin osalta.
  Kun se työ tulee tehdyksi, voi löysäillä. Parina, ehkä kolmena, päivänä on vielä puun tekoa. Sitten on tälle suvelle kuutioidut duunit hyvässä mallissa. Pääsee, minkä arkipäivän askareilta ehtii, uusia urakoita ensi kesää varten suunnittelemaan. Eivät ihan heti kohteet lopu, pitää vain priorisoida, niin kuin huomisessa kalareissussakin. Toisaalta pitää myös ajatellan lompsan paksuutta. Ettei yli varojensa ala riehumaan. Mutta jotakin on puuhattava, taas ensi kesänä. Syksyt, talvet ja keväät ollaan kuin Ellun kanat. Se on meidän valinnanvapauttamme.

  Tänään joutuu korjailemaan sanomisiaan ylenmäärin; Hilppa ilmoitti juuri, että hänkin lähtee huomenna kalareissulle. Eli meitä on viisi. Saaliin saaminen on yhä epätodennäköisempää. Taitaa lottovoitto olla kohta helpommin saavutettavissa.

  Koska olen tupannut lopuksi laittaa jotain lopuksi, laitan lopuksi kuvan Iiriksestä päivänkakkarat tukassa Piskolan takapihalla.

SATEEN SEURAUKSIA....

  Sateen sattuessa pläänit heittävät häränpyllyä. Tänään ne nakkelivat vähintään puolivoltteja. Näitä sattuu, on ne joskus tehneet kokovolttejakin, vihautelleet jopa kierteellä, suunnitelmat. Ennusteet olivat sellaiset, että koko päivän satelee. Mietin, että ei kannata lähteä itseään, ennen kaikkea sähkötyökaluja, kastelemaan. Soitin naapurisaareen. Ei ollut puhelin kuulomatkan säteellä, tai sitten äänettömällä. Kahdeksalta sateli. Oltiin yhdeksäksi sovittu duunin aloittaminen. Puoli yhdeksän taivas kirkastui. Lähdin hakemaan eilen bongatut kanttarellit. Jo on näille vuosin pakko saada ensimmäiset maistiaiset uudesta sienisadosta. Meille sopiva kastike niistä tulikin, kuten lounalla huomasin. Siinä viivähti ainakin kuusi minuuttia, sienten poimimisessa. Koska puotasää jatkui, riensin pakkaamaan veneeseen katkaisu- ja halkaisusirkkeleitä, sun muita kalskeita. Silloin soitti naapuri. Hetki pohdittiin, tehtiin yksimielinen päätös. Siirretään hommaa, millä ei ole vaikutusta, ei edes yöuniin: se ei huononna mitään, ei näy juuri minnekään.

  Oikeassa oltiin; kuurot ja vähän pitemmätkin sadejaksot seurasivat toisiaan. Mutta ei tuo minua armahtanut, en sateen pitelijäksi juurtunut. Minä painelin yläpohjaa eristämään. Mikäs siellä, kotoisassa ropinassa. Ei ollut älyttömän kuuma, ampiaisetkin pysyttelivät omissa oloissaa. Seinustoilla ahdasta, joka paikassa pölisevää. Sellaista se oli. Ja pääni löin muutaman kerran kattovasaan, jokusen myös aluslautojen läpi törröttäviin pärenauloihin, muistoihin ajalta ennen nykyisiä katteita. Onneksi en kuitenkaan verille asti itseäni loukannut.
  Alkuun pääsin siinä työssä. Aamupäivän pusasin, iltapäivän suoritin muita toimia. Kuten nokoset. Ja pienen poutajakson aikana putsasin veneen pilssipumpun ja sille naplikoimani suojan. Suoja tarkoittaa muovitörpön puolikasta. Siihen on porattu reikiä, ja pumppu asetettu sisään. Juuri siksi, että pumppua ei tarvitse puhdistaa. Mutta kyllä sinne oli viime kesän jälkeen kertynyt lehtiä, muuta orgaanista ainesta. Tämä oli jauhaantunut mössöksi, mikä puolestaan pyrki tukkeamaan pumpun imun.
  Kuten huomaatte, on viisasta tehdä pilssipumpulle suoja jotta pilssipumppua ei tarvitsisi puhdistaa. Kun näin toimii, tarvitsee vain puhdistaa pilssipumppu ja sitä varten tehty suoja. Kyllä ihminen on viisas!

  Koska keliolosuhde houkutteli ajoittain pysymään sisätiloissa, päätin kirjoitella, vaikka vasta eilen ilmoille yhden laitoin. Ei lukeminen oikein innosta, enkä kunnolla pysty keskittymään, kun tuvassa on täysi leikintolske käynnissä. Tallenteita ei voi katsella, kun Iiriksestä ei haluta tehdä näytön tuijottajaa. Mutta kirjoittaminen sujuu, vaikka vieressä hälistään. Sehän on hyvä mittari sepustusteni tasolle.

  Nyt muuten paistaa taas aurinko. Porukka hävisi pihalle. Kello kolkuttelee neljää.  Saunaan mennään illemmalla. Sen olen joutessani laittanut "napsausta vaille" valmiiksi. Luultavasti kylvetään hyvissä ajoin. Ei pihalla kuitenkaan pysty iltaa viettämään.

  Pakko oli tässä välissä vilkaista huomista sääennustetta. Kyllä ihmiselle tulee riippuvuus vaikka mihin. Kuten näihin povauksiin. Mitkä ovat sanonko mistä, aika usein. Mutta jos nyt pitävät kutinsa, on meillä asuntomessuilla ihan kelvollista olla.

  Kävin välillä vilkaisemassa, mitä yhä jatkuvassa puotasäässä tapahtuu. No, Iiris oli ehtinyt roudata hellan leikkimökistä kesäkeittiöksi.....

.....ja välillä piti juosta katsomaan saippuakulplatouhuja.

  Ei uskoisi, että hetkeä aiemmin vettä paistoi tummalta taivaalta. Mutta älkää olko katellisia; taustalla taas tummenee. Lähden tästä rantaan. Kokeilen, kuinka oivallisesti veneen pumppu lorauttaa äsken sataneen veden pois. Saunaa ei, juuri saatujen määräysten mukaisesti, laiteta ihan vielä kuumenemaan. Syödään ensin. Tonnikalapastaa. Ilkkukaa, minkä ilkutte. Mutta kyllä tonnikalapastaa voi syödä kalavesien äärelläkin. Etenkin, kun kalastaja on luokaton harrastelija. Eikä ole muutamaan päivään edes yrittänyt narrata saalista.

  Vetää ripsii, Peppe kohta rantaan hipsii. Anna ja Iiris ovat vetäytyneet leikkimökkiin. Hilppa pusaa pastaa. Elämä kulkee latujaan. Yksiäkään uutisia en ole tänään katsellut/kuunnellut. Tuskin taivaan putoaminen niskaan on kuitenkaan lähellä, paitsi veden muodossa.

17.-18.7.2017

  Nyt on yksi kivi pois sydämeltä! Lattialaudat ja seinälevyt, koolaustavara ja eristeet, kaikki ovat saaressa ja sateensuojassa! Puutavaran kuljetusta siirrettiin, jo toistamiseen, sillä maanantaille oli illaksi odotettavissa sadetta. Tänään ne sitten tulivat, puolen päivän jälkeen. Onneksi Haneli oli maisemissa, kun Ilpo soitti ajankohdan. Saatiin lasti mökkirantaan poutasäässä. Mehän ei monia reissuja ajeltu; suotuvene hinaukseen. Siihen Gyprocit ja kakskakkoset, Busteriin lattialaudat. Haneli veneeseen pitämään perää, köysi kiinni ja menoksi. Onneksi ei juurikaan tuullut, eikä Halla-hinaajaa, Saimaa-laivaa, tai mikä pahinta, Pöntistä, ajellut kuljetusmatkan aikana reitillä. Ei niinkään hirveästi Päijänveneen laidat olleet pinnan yläpuolella.

  Haneli oli täällä, koska oltiin aamupäivä naapurisaaressa suorittamassa saunan kuistin kengitystä, eli vaihdettiin alahirsi ja pystytolpat. Niiltä osin vähintään yhden sukupolven ajan saavat omistajat nukkua yönsä rauhassa.
  Menen vielä huomenna verhoilemaan hirsipanelilla kyseisen kuistin etupuolta. Yhdessä omistajien kanssa pusataan.  Tarpeet operaatioon tulivat samassa kuormassa, kuin minunkin puutavarani. Haneli oli hirsimiehenä ja henkisenä tukena tunkkausvaiheessa mukana. Ja pääsasiallisena tekijänä, pakko myöntää. Eiköhän lopusta selvitä ilman velj'poikaa.

  Eilen käytiin iltapäivällä, sade-ennustetta uhmaten, sille pitkää nenää näyttäen, laavulla retkellä. Pitkää nenää passasi näyttää heti palattua, koska ei pisaraakaan ollut satanut.

  Tehtiin pienet kynsitulet, makkaraa ja maissia paisteltiin. 

  Iiristä ei yksin voinut päästää maisemia kuikuilemaan; toistakymmentä metriä äkkijyrkkää pudotusta Saimaan pintaan.

  Hyvin jaksoi Iiris umpimetsässä laavulle kävellä. Vauhti ei ollut tietystikkään huima. Takaisin pääsi tyttö äitinsä harteilla, kun alkoi taivas synkistellä. Minä jäin tarkkana ja varovaisena miehänä kuseksimaan nuotioon. Ei muuten kastuttu, kuten äsken mainitsin.

    Tänään meinattiin uhmata ilmojen haltijaa uudelleen. Tuli päännousema lähteä pienelle veneajelulle. Jos vaikka norpan näkisi. Aurinko paistoi. Kun oltiin laiturilla, alkoi tummaa pilveä työntyä lännen suunnalta taivaalle.  

  Kysyin! "Otatteko riskin?"

  "Otetaan!", ilmoitti naisväki, Iiristä lukuunottamatta. Hän äänesti ilmeisesti tyhjää. 

  "Ok", vastasin. 

  Porukka paattiin, menoksi. Muutama satametrinen niemen taakse ajettiin, nähtiin nousevan pilvirintaman suuruus ja synkkyys, käännyttiin melko kerkeästi takaisin. Ukkoskuuro sieltä tuli. Ei tosin ihan päälle osunut. Mutta kastellut olisi aika tarkkaan. Mennään norppajahtiin toisena päivänä.

  Nyt ollaan syöty lettuja. Ihan kahta laatua; porkkana- ja originalsellaisia. Taas paistaa aurinko. Akkaväki ehdotteli iltaveneilyä. 

  "Muuten voitaisiin lähteä, mutta ehdin laittaa akun laturiin. Sehän menisi "yheks' rumppoomiseks", jos virtaläteen heti takaisin naplikoisin." 

  Näin argumentoin raudanlujasti kantaani. He päättivät lähteä soutelemaan. Ilotin kalliolle vain, ihan lähelle. Siispä minulla on aikaa kirjoittaa tämä juttu loppuun.

  Huomenna siis olen naapurilla duunailemassa. Toivottavasti Esteri armahtaa. Torstaina on aikomus sörnäyttää Mikkeliin asuntomessuille. Shade ja Luna kopataan Laajalammilta messiin. Mennään satamasta laivakuljetuksella. Jos tämä toteutuu, on se jo toinen kerta, kun lähden Mikkelin satamasta laivalla. Ensimmäinen tapahtui kesällä 1951. Silloin palasin synnytyslaitokselta Piskolaan vesitse. Muistikuvat ovat haaleita. Eli ensimmäisen matkan jälkeen tapahtunut Kirkonvarkauden sillan ilmestyminen maisemiin ei aiheuta hämmennystä.

  Perjantaina mennään Piskolaan moikkaamaan Elinaa ja huoltojoukkoja. Anna ja Iiris lähtevät luultavasti Helsinkiin sunnuntaina. Minä pureudun kammarin remonttiin. 

  Lopuksi vielä yksi detalji PoriJazzeilta. Taisi tapahtua Wilcon ja Brian Wilsonin esitysten väliajalla. Ihmiset olivat vielä poissa päälavan edustalta, kun palattiin tuoleillemme. Ilmassa söksähteli lokkeja ja tiiroja etsiskelemässä makupaloja. Hilppa istui takanojassa jalat eteenpäin työnnettynä. Yht'äkkiä hän kirosi. 

  Minä, että mikäs nyt?

  "Lokki ruikautti jalalle!", vastasi Hilppa.

  Ja niin oli tehnyt! Nilkalle oli peijooni lastinsa tipauttanut. Sukka paskassa, suoraan sanottuna. Mitäs muuta, kuin sukka pois, ja rouva bajamajojen luo käsienpesualtaalle huuhtelemaan isommat tuhmat. Onneksi ei keskelle kaalia tekosiaan osuttanut, ketale. Hatutta päin oli Hilppa. 

  Loppujen lopuksi näkymää ennen sadetta.

HOLLOLA-ANTTOLA, VIA OTAVA

  Jatsin rytkeistä toivuttu, kotona nurmet siistitty. Joten klo. 11:00 Lidliin, klo. 13:40 nokka kohti Anttolaa, tarkoituksena poiketa Otavassa katsomassa Paul Meinanderin näyttelyä "UUSASIALLISTA RAPPIOTAIDETTA". Olin ennen lähtöä varmistanut taiteilija Paulilta, että tapahtuma on tänään avoin. Kertoi olevan, tulevansa itse paikalle kahden paikkeilla. Sehän sopi meille.

  Matkalla hörpittiin korvikkeet Dallaspullalla. Akulinnassa Otavassa oltiin 13:20. Paul ja rva. Müller olivat portailla vastassa. 

  Taas oli tuottelias taiteilija maalannut seinät täyteen hienoja teoksia. Oli isoa ja pientä, oli kankaalle ja puulle maalattua. Tekeeköhän mies muuta, kuin malaa, syö ja nukkuu? No tietysti tekee, polttaa tupakin silloin tällöin, hörppää oluen toisinaan. Mutta vakavasti puhuen, Paul kertoi, että töihin kuluu vaihtelevä aika; jotkut syntyvät nopeastikin, toisiin kuluu aikaa päivä- tai viikkotolkulla.
  Minä en kuvataiteesta juurikaan ymmärrä, en tekniikoista, tyylisuunnista, etc. Mutta Paulin töissä minua viehättää se, että niistä löytyy niin tyyliltään, kuin varmaankin tekniikaltaankin erilaisia totetutuksia. Ja kaikki silmään sopivia!

Kuvassa Paul esittelee tuotantoaan ja profiiliaan.

  Koska näyttelyssä oli hiljainen hetki, meillä oli aikaa porista maailman asioista. Tai lähinnä itseämme koskevista. Ja hivenen taiteesta, Porijazz'ista, ja siitä, että perinteiset tuliaiset (kanttarellit) jäivät tällä kertaa tuomatta, johtuen kahdesta syystä: 

  1. En tiennyt Porissa ainuttakaan sienipaikkaa.

  2. Luontoäiti on kuluvana kesänä päättänyt, että sienimetsään menijät saavat hypätä vaikka kolmiloikkaa vielä jonkin aikaa.

Tässä herrat avorivissä.

  Puolisentoista tuntia siinä vierähti rattoisasti. Lopuksi käskin kameran pöydälle ottamaan ajastetun ryhmäkuvan vähälukuisesta, mutta sitäkin tasokkaammasta näyttelyväestä.

  Menkää ihmeessä, hyvät ihmiset, käymään näyttelyssä! Ja saavat pahatkin mennä, kun eivät ole ihan läpipahoja. Ositehan on Akuntie 7, Otava. Ette kadu. Tai jos kadutte, ei teidän ylipäätään tulisi kotioven ulkopuolella näyttäytyä.

  Hyvästeltiin, sörnäytettiin Anttolaan. Vieraat olivat poistuneet Avokkaasta, Anna ja Iiris olivat meitä odottamassa. Hauska viikonloppu oli "nuorisolla" ollut. Aika sähellystäkin hetkittäin, luulen: kuusi aikuista ja viisi lasta. 

  Me oltiin tietysti ostettu evästä mukaan, tänne oli jäänyt vielä enemmän. Jääkaapin ja pakastimen liitokset naukuvat. Ei het'huomenna tartte kaupoille lähteä! Tai tarttee; menen huomenna hakemaan Mikkelistä viimeisen lastin villaa. Haneli lähtee mukaan, viemme Iskulta jonkun Tainan tilaaman huonekaluhomman Annin kouluasuntoon. Ehkä niitä joutuu kasailemaankin. Mutta se siitä, huomisesta.

  Täällä on siis ruokaa kylliksi. Syötiin pulled pork'ia. Ei mitään valmiina ostettua, vaan erään vieraan (viittä vaille kotitalousopettaja) tekemää. Päälle saman immeisen loihtimaa tulista kastiketta. Kiilaruoaksi mansikoita. Ei pöllömpää!

  Pihalla huomaa, että on sateen jälkeen ollut muutama lämmin päivä. Nurmikko kaipaa pian leikkaamista. Pioneista oli yksi meitä odotellessaan poksahtanut kukkaan.... 

....samoin jokunen digitalis.

  Minä tovin kirjoittelin. Kävin väliin kastelemassa istutuksia. Jatkoin naputtelua. Iiris lähtee kohta nukkumaan. Minä taidan katsoa päivän ensimmäiset uutiset. Huomenna on uusi päivä, nimittäin maanantai. Sen myötä uudet kommervenkit.

Iiris ja päivänkakkarat, joita ei tarvitse portaita kauemmas lähteä ihailemaan.

 

PORISSA ROPISI

  Takana taas, PoriJazz. Vähän jäi halju maku. Ilma, mikä lie syynä? Kuva kertoo tilanteesta tuossa yhdeksän kantturoissa: Wilco soittaa, kansa kärvistelee sadetakeissaan, aurinko yrittää ilmestyä esiin:

Joka tapauksessa matka Satakuntaan sujui odotetusti odotetussa aikataulussa. Tutulla parkkipaikalla oltiin puolilta päivin. Ainoa mesta muuten, missä maksu päivältä on vitosen. Muissa karhuavat kympin, vaikka osa niistä on aivan samalla etäisyydellä Kirjurinluodolta. No, en siksi tuota paikkaa käytä, vaan siksi, että ensimmäisen kerran, kun Jatseihin mentiin, olin bongannut sen kartalta, koska sinne on helppo ajaa. Nyt mestasta on tullut tapa.

  Meillä oli aikaa kävellä Jazzkatu läpi, syödä lounas eräässä telttaravintolassa. Areenan portilla oltiin klo. 13, eli ensimmäisten joukossa sisään luovittiin. Ilma oli pilvinen, ehkä 15 astetta. 

  Ensitöiksemme varattiin hyvät paikat retkituoleillemme. Homma lähti käyntiin: Päälavalla Jaska Lukkarinen Trio, sitten Jokilavalla Joose Keskitalo. Takaisin päälavalle katsomaan Fantastic Negritoa. Tämä uusi tuttavuus on ihan kelvollinen mustan soul-, ja punkvaikutteisen rootsmusiikin esittäjä.

  Bajamajaviidakon kautta taas Jokilavalle. Hetki Canned Heatia. Vanhoja hittejä, jotain uudempaa. Ei hirveästi sytyttänyt. 

  Kahvikioskilla mutkaten päälavaa vartioineille tuoleillemme. Klo 17:00 aloitti Hande sessionsa Tuomarista Dumariin. Tunnin ja vartin aikana kuultiin miehen musiikkia viideltä vuosikymmeneltä. Dumari on Dumari, ei ollut pettymys. Ja hyvä kokoonpano miehellä oli mukana, niin kuin aina, kolme shown aikana lavalle myöhemmin nousutta puhaltajaa mukaan lukien. 

  Päälavalla seurasi tunnin tauko. Wilcon roudarit alkoivat kannella kamoja estradille. Me kuunneltiin kaiuttimista Jokilavalla soittavaa Pimeys-bändiä, käytiin vähän käveleksimässä. 

  19:15 aloitti Wilco taksituntisen settinsä. Tuttuja biisejä, hienoja versioita, loistavia muusikoita. Hyvä Wilco! Mutta ilmojen haltija oli sitä mieltä, että soppaa pitää hämmentää; kaikkiaan viisi, tai ehkä kuusi, muutaman minuutin sadekuuroa nousi kastelemaan festarikansaa. Voin kokemuksen rintaäänelleä kertoa teille, että älkää käyttäkö kertakäyttösadetakkeja toista kertaa! Älkääkä ainakaan sellaisia, mitkä olette pakanneet muutama vuosi takaperin kosteina muovipussiin! Meillä oli nimittäin sellaiset joltain vanhalta reissulta mukana. Kun ensimmäiset pisarat tippuivat, ne päälle. Mutta eiväthän ne riekaleet olleet mistään kotoisin! Sen lisäksi, että tuoksu oli kaunistellen ilmaistuna ummehtunut, oli ratkennutta hihaa, revennyttä lievettä, puuttuvaa nepparia. Ensimmäisen kuuron jälkeen emme mokomia räsyjä yllemme laitanneet. Keksimme, että kummankin repun pohjalla on tasku, missä on vedenpiätvä huppu kantolaitteen seluksen peittämiseen. Ei kun se päähän ja hartijoille, sadetakinriekaleen etumukselle. Niillä opein sinniteltiin Wilco loppuun. Vähän kastuttiin, muttei totaalisesti. Ja kuten sanottua, musiikki lämmitti.

  Wilcon lopetettua seurasi päälavalla taas tauko, reilun tunnin mittainen. Nyt oli poutaa, mutta varmaankaan ei juuri yli kymmenen asateen lämpötilaa. Lähdimme lämpimiksemme kävelemään. Käytiin ostamassa PoriJazz Shopista sadeviitat. Kympin kappale. Mutta tanakamppaa tekoa, kuin jo roskikseen heitetyt entiset tekeleet. Bajamajavierailu, kahvikioski ja takaisin paikoilleen odottamaan Brian Wilson Presents Pet Sounds-esitystä. Puimme uudet sadeviitat ylemme. Ne jopa hähän lämmittivät. Pari pientä kuuronpoikasta vielä Wisonin aikaan ilmaantui.

  Ja sitten itse esitykseen. Kaikki kunnia miehelle, mutta aika ambivalentin tunnelman se jätti. Kyllähän Brianilla ihan hieno muusikkoporukka oli ympärilleen haalittu. Stemmalaulu ja falsettiosuudet sujuivat mallikkaasti. Biisit olivat tietysti hienoja ja nostalalgisia. Mutta suoraan sanottuna säälin sekaisin tuntein, apein mielin, seurasin itse maestron esiintymistä. Ei ollut äänestä juuri rahtuakaan jäljellä. Ja puhekin oli osin takeltelevaa. Onhan hänellä takanaan kova menneisyys masennuksineen ja siihen liittyvine osin väärine lääkityksineen. Monet fanit ovat varmaan eri mieltä, mutta minulle koko homma jätti lievästi sanottuna happamen jälkimaun. 

  Pakko tunnustaa, että luikimme pois Kirjurinluodolta puolisen tuntia ennen esityksen loppua. Kylmissämme, kosteina, hieman apeina ja pettyneinä.

  Autolle päästiin dallaamaan sateettomassa säässä. Suunta Kokemäelle. Yhden maissa oltiin yöpaikassa. Olin sinne soittanut päivällä, ja avain löytyi sovitusti huoneemme ovesta. Nukumme navetan vintillä. Majoitustilat oli tehty vanhan kivinavetan yläkertaan. Kahdeksan huonetta, saunatilat ja iso aula näkyi olevan. Alakerrassa, itse navetassa, oli ruokailu- ja keittiötilat. Ihan toimiva maatilamatkailupaikka. 

  Aamupalalle mentiin puoli yhdeksän. Normi tarjoilut. Maksettiin. Kohti Hollolaa, missä oltiin puoli kaksitoista.

  Kuten alussa mainitsin, jäi tästä reissusta hieman sekava olotila. Dumarin ja Wilcon osalta matka oli perusteltu ja se kannatti tehdä, sään, mielestäni niukahkon yleisön ja yleisen fiiliksen, sekä Brian Wilsonin jättämän alakulon osalta osalta vähemmän onnistunut. Mutta jos nyt kysyttäiisiin, tekemättä en jättäisi.

  Kaikenkirjavaa ihmistä alueella kulkee. Melkoisen kuvakavalkaadin heistä saisi koottua, jos arvaisi kuvata. Enpä kuvannut. Ei niitä kuitenkaan voisi julkaista.

  Tuttujakin tuli vastaan. Ainakin arkkipiispa Kari Mäkinen, Ismo Alanko ja Mauri Kunnas. En kenenkään kanssa ryhtynyt juttusille; kansa olisi kuitenkin ihmetellyt, että kenen kanssa se Lehkonen taas jorisee!

  Kyllä asia on niin, että kun ensi vuoden esiintyjäkaarti alkaa julkistua, voi Peppen luottokortille tulla käyttöä. 

ÄKKILÄHTÖ, PALUU, LÄHTÖ JA MENO

  Maanantaina, kun illalla kastelin kasvulavoja, muitakin kuivumaan alkavia istutuksia, poksahti yksi rantapumpulta tulevan letkun liitoksista. Korjasin, jatkoin hommaa. Juuri, kun olin lopettamassa, irtosi toinen jatko. Ajattelin, että korjaan aamulla.
  Niin tein. Mutta ei siitä kunnollista tullut. Ja putkiklemmarit olivat taas vähissä. Suivaannuin koko touhuun. Vuosien saatossa rakenneltu, korjailtu, paikattu, jatkettu ja kehitelty systeemi oli tullut tiensä päähän! Painelin talolle kertomaan Hilpalle, että nyt lähtee Peppe Mikkeliin! Ja ostaa sellaiset palikat, että ei tartte alvariinsa olla korjailemassa kasteluletkuja. Ei rouvalla ollut asiaan vastakkaista mielipidettä, kun sanoin, että samalla tulee yksi lasti villoja.
  Siis kaupunkiin. Kävin ensin Tokmannilla ja HongKongissa keräilemässä palikat kastelujärjestelmään. Totta se on; kahdessa piti käydä. Ovat onneksi saman parkkipaikan äärellä. Ostin myös kaksi 20 metrin kerää letkua, koska osa vanhoista on sanan mukaisesti vanhoja. Jokusia euroja ne kustansivat. Potenssiin neljä, tekee mieli sanoa. Sitten Carlsonille. Iisi homma; tarvikkeet olivat jo maksettu, ei kun lastauspihalle, lava täyteen paaleja. satamakahvilaan korvikkeelle, sitä kautta Anttolaan. Tuli samalla testattua: kahdeksan pakettia satasta villaa mahtuu Hanelin kuomukärriin. Kun vähän laidoilla pomppii.
  Yhdeltätoista olin jo takaisin, laivasin villat suojaan. Kun oltiin purastu, suoritin kastelujärjestelmän saneerauksen. Hyvä tuli, ei vuoda, eivät liitokset petä. Sain vanhasta letkusta tehtyä vielä yhden haaran kasvimaan kohdalle, Nyt ei tarvitse letkua vedellä koko kasteltavan alueen läpi. Kehitys kehittyy.

  Eilen piti puutavaralastin tulla rantaan. Leinosen Ilpo soitti viiden kantissa, että on vielä Pursialankadulla, auto lastaamatta, Anttolan sahalta haetava osa tavaroista. Sovittiin, että siirretään toimitusta tulevalle maanantaille. Lattilaudat ja gyprocit eivät juuri vettä kaipaa, ja sadetta oli luvassa. Ja satoi kanssa, kuudesta lähtien. Tosin vasta yöllä rankemmin, tuulen kanssa suissuutti.

  Aamulla ennen kahdeksaa lähdettiin kohti Hollolaa. Päästiin kuivin taminein autolle. Matkan aikana sateli, mutta perillä oli jo pilvipuotaa.
  Olen pitkin viikkoa kuikkinut Porin sääennustetta. Muutamassa päivässä on tapahtunut lukuisia muutoksia; täysin aurinkoisesta satunnaisten kuurojen kautta rankkasateeseen. Lämpötila kaikissa povauksissa on kuitenkin ollut samankaltainen. Ei juurikaan ja ollenkaan yli 15 astetta. Tänään klo. 11 kerrottiin, että melko tanakkaa sadetta, koko päivä. Kolmen tunnin kuluttua oli viesti, että mahdollista tihkua pitkin päivää. Nyt, klo. 20:17, lupaa ennuste päiväksi puolipilvistä, illaksi sadetta. Luvatkoot mitä lupaa, me varaudutaan kaikkeen. Varaudutaan niissä puitteissa, mitä kaksi reppua meille suo. Eli puseroa ja kertakäyttösadetakkia pakataan. Ei sentään pipoa ja toppapukua. Koska repun vetoisuus on rajallinen. Jos gestapo-mallisen öljykankastankin ja sydvestin (keltaiset) omistaisin, ne kyllä vaikka väkisin mukaan ahtaisin. Kun en omista, tullaan toimeen niillä, mitä on.

  Aamulla käydään heti kahdeksalta Lidlistä torstaitarjouksia ja vähän eväitä matkaan. Sitten nokka kohti Poria. Jazzkadulla ehditään hieman kävellä, jotakin syödä, ennen Kirjurinluodolle menoa.
  Yhdeltä, tai vartin yli, alkavat esiintymiset. Pitää rientää varaamaan paikka pääkatsomon penkkirivien viereltä. Meillä on uutuutena taittuvat retkinojatuolit. Niissä on kevyesti lystinpää istuksia, kuin kovalla puupenkillä.
  Kun kotiudutaan, katsellaan päiväesiintyjiä. Klo. 16:00 siirrytään Jokilavan ääreen tiirailemaan Canned Headia. Tuolit jätetään päälavalle odottelemaan, paikkaa pitämään.
  Klo. 17:00 takaisin; Tuomarista Dumariin on Handen homman nimi. Tunnin ja vartin se kestää.
  Seuraa n. tunnin kusi-, ja kahvitauko. Klo. 19:15 alkaa se, mitä varten talvella liput ostin: Wilcon kaksituntinen näytös.
  Sen päälle vessajonoa, mahdollisesti risteilyä Jokilavan tai Lokkilavan suunnalle. Kunnes klo. 22:30 illan viimeinen päälavakattaus: BRIAN WILSON PRESENTS PET SOUNDS.
  Puoliltaöin dallataan autolle, joka on tutulla paikalla reilun kilsan päässä Kirjurinluodolta. On, mikäli on mahtunut. Siitä ajellaan Kokemäelle maatilamatkailuyövieraiksi. Sanahirviö lienee kieliopin sääntöjen mukainen?
  Aamulla aamupala, takaisin Hollolaan. Ja kesän koko lailla ainoa "lomamatka" on suoritettu. Onko lopputulos märkä tai kuiva, nautinnollinen tai mukiin menevä, nuhainen tai kuumeinen, inspiroitunut tai lamaannuttava, on yksi kokemus kuitenkin taas hankittu.

  Kello on iltauutiset, oikeastaan uutiset kohta ohi. Ohi korvien ne ovat menneet. Nyt lopetan. Tulostan vielä liput ja kartan, vaikka tuttu paikka on ennestään. Mutta jos joudutaan turvautumaan toiseen parkkipaikkaan, voi kartasta olla apua. Sitten kohta pötkölleen. Aamulla varhain sauvalekille, valmistelut kuntoon ja vorwäts! Noita, ja muitakin, katsomaan.