LEPOPÄIVÄ, TAAS

  Eilen iltapäivällä alkanut sade jatkuu, ennusteen mukaan koko päivän. Se tietää sitä, että halkoja ei hakata. Eikä muutakaan ulos sijoittuvaa askaretta suoriteta. Koska ei ole pakko. Vaan ollaan sisätiloissa. Vaikkapa kirjoitellen.

Unikon alku sateisessa aamussa.

  Hallitus hojeltui. Eihän perussuomalaisia olisi alun alkaeenkaan pitänyt mukaan ottaa. Mutta Soinin kanssa asiat kai sujuivat hallituskumppanien mielestä jollakin tapaa. Tosin Sipilän puheesta voi päätellä, että rimaa hipoen, joskus.
  Politiikasta ymmärtämättömänä ajattelen, että Soini teki pitkällä työllä persuista hallituskelpoisen, Halla-Aho adjutantteineen tiputtaa sen nopeasti taas marginaalipuolueeksi. Uskon, että viima tulee käymään niin jäsenistön, kuin äänestäjienkin keskuudessa. Fanaattiset jäävät, suvaitsemattomat hurraavat, Suomi jatkaa matkaansa. Eli karavaani kulkee. Mihin suuntaan kulkee, riippuu siitä, kuka navigaattoria hallitsee.
  Saa nähdä, joudutaanko uusiin vaaleihin. Ja jos, niin mitä niistä seuraa. Luultavasti uuden hallituksen kuitenkin saavat sorvattua, kristillisten ja ruotsalaisten avulla. Mutta täpärälle menee, 101-99, olen ymmärtänyt. Jos Sipilä onnistuu pyrkimyksissään, mitä se merkitsee? Ei mitään, mikään ei muutu. Jos uusiin eduskuntavaaleihin ajaudutaan, on tilanne toinen. Silloin saattaa jotakin muuttua. Riippuu tietysti äänestäjistä.
  Englannissa ovat samat ongelmat. May on kusessa uusien vaalien jälkeen. Brexit yllätätti näköjään kansalaiset housut kintuissa. Siihen ei aikanaan uskottu, äänestettiin, miten sattui. Nyt ollaan ihmeissään; kuinkas tässä näin kävi?!?!

  Tällä kirjoituksella ei liene vaikutusta Suomen politiikan arkipäivään, jos ei juhlaankaan. Siis muihin asioihin.

  Toissapäivänä ihmetelttin, kun rastaat äityivät pitämän infernaalista meteliä. Sanoin Hilpalle että  varisko meinaa pesiä uhata? Aloimme ällistelemään äänten suuntaan. Ei se ollut varis. Joku haukka oli takaa-ajon kohteena. Lensi niin kovaa mutkitellen puitten väleissä, etten ehtinyt tunnistaa. Käsi sydämellä: en olisi tunnistanut, vaikka olisi tovin aitan katolla istunut. Paitsi jos olisi ollut pössihavukka. Kana-, tai hiirihaukka se ei ollut, oli pienempi. Näinköhän petolintu oli tullut kotipupuja jahtaamaan? Puput olivat kuitenkin uhan noteeranneet; niitä ei enää sinä päivänä näkynyt kuin vilaukselta. Eikä paljon eilenkään. Tänä aamuna yksi, kai Martti, kyhjötti ilmaa tunnustelemassa, aamupalaa nauttimassa. Ruokaa riittää, metrin päässä kotiovelta.

  Maalaukset on sitten maalattu, haalarit poltettu. Nyt vedetään henkeä kuukausi. pari. Sitten on vuorossa kammarin lämpötaloushanke. Siitä muodostuu uusien haalarien tulikaste. Haalarien, mitkä lojuvat vielä karusta kohtalostaan onnellisen tietämättöminä  jonkun kaupan hyllyllä, riippuvat toisen liikkeen seinällä näytillä. Pitää varmaan varata ainakin yksi kokonainen päivä noin tärkeän ostoksen tekoon. Lisäksi toinen surffailuun verkossa. Tuleehan haalareista luultavasti monivuotinen kumppani. Pakko selvittää ennen ostopäätöstä uutuuksien ominaisuudet. Ties mitä riipputaskua, lenkkiä, polvisuojaa, henkilökortti-ikkunaa, heijastinosaa, niistä löytyy. Samoin on päätettävä, tuleeko kyseeseen avo-, vai umpihaalari. Kaiketi pysyn avomallissa; kesäsin työpukineelle enimmäkseen käyttöä on. Ja ilman henkilökorttia saaressa selviytyy, lakia, asetusta tai hyvää tapaa loukkaamatta.

  Hilppa, puutarhasta, kasvulavoista ja kasvimaasta vastaava yhdistetty puutarhuri, maanviljelysteknikko, sekä  maatyöläinen, on ehtinyt multaamaan perunan, harventelemaan ja jakamaan muita hyötykasveja.

                                          Salaatti näyttää olevan kohta jäniskypsää.

  Juhannukseksi ei oma pottu ehdi. Vaan eivät, viime kesän tapaan, kanttarellitkään. Toivottavasti parin viikon kuluttua alkaa satoa nousta. Sieniä kun sivuttiin: korvasieniä en ehtinyt? käydä laisinkaan etsimässä. Myöhässä ne kai olivat. Tuskin enää löytyy. Ei ainakaan tänään, sade siitä huolen pitää.

  Kun Hilppa tyhjensi ennen maalausta tuvan kaappeja, löytyi erään eräästä laatikosta unhoon jäänyt kirjekuori. Sen sisältö oli seuraava:

    Ylemmässä on ilmoitus siitä, että GARTENGESTALTUNG JAKOB SIMONS on pestannut minut palvelukseensa.
  Alempi on todistus sotilaskuljettajan tutkinnon suorittamisesta. Siihen sisältyy muutama arvostelu. Kohtaan "Auton rakenne" on näköjään merkattu maininta "tyydyttävä". Näinkin voidaan sanoa; auto oli nimittäin venäläinen Gaz.

  Aamu kääntyy päiväksi, sade jatkuu. Juuri sopivan tehokasta maatiassadetta; ei rankkaa, vaan hiljalleen maahan imeytyvää. Jatkan päivää sisäoloissa, eli tupajumina. Sa nähdä, missä vaiheessa ajattaa venevajaan jotain puuhailemaan.

KAALIKKO JA MUITA IHMEELLISYYKSIÄ

  Lepopäivä. Eilen tuli leikkimökin ulkomaalaus aloitettua, jatkettua ja lopetettua. Kulahti mokomassa seisemisen tuntia. Ensimmäinen kerros on aina työläämpää. Onneksi Hilppa rasvasi oven ja ikkunanpuitteet, samaten räystäslaudat. Tarkkuutta vaativat hommat sopivat paremmin naisimmeisille. Pääsääntöisesti.
  Tänään siis lepopäivä. Meinattiin eilen, että olisi lähdetty Hanelin kanssa Lietvedelle uistelemaan. Muuttui hovissa, kun illaksi on luvattu sadetta. Vaikka velj'-poijaan vene onkin puoliksi katettu, ei ole lystiä sateessa uistatella. Eikä sydänyön hämärässä sörnäytellä pariakymmentä kilsaa takaisin. Meinaan, että takuuvarmasti veneen tuulilasinpyyhin ei toimi.

  Hilppa katsoi äsken netistä tietoa parsakaalin kasvatuksesta.
  "Ne kannattaa suojata harsolla kaalikoilta", sanoi rouva tablettiaan tutkien.
  Minä puolikorvalla kuunnelen: "Mikä ne on, ne kaalikot?"
  "Mitkä ihmeen kaalikot?", nauroi Hilppa.
  Samalla tajusin, että kuullun ymmärtämisessäni on parantamisen varaa. Moka on verrattavissa siihen, kun serkkuni Susanna vuosia sitten ratkaisi lehden ristikkoa. Siinä oli kuva mustalaisleiristä. Kuvasta lähtevä sana muodostui seuraavaksi: Mustalaiskaveripiiri. Susanna, päätään raapien, kysymään siskoltaan Johannalta:
  "Mitä kummaa tarkoittaa musta laiska veripiiri?" Tässähän oli kyse nähdyn ymmärtämisen puutteellisuudesta.
  Vaan ei Johanna ollut sisartaan kummenpi. Kun luki jotain juttua puuhakkeesta, kysyi hän puolestaan Suskulta:
  "Onko puuhake jotain lapsille tarkoitettua toimintaa?" Nyt saattoi Johannan vuosien Australiassa asumisella olla osuutta erheeseen.

Joopa joo, kuvassa kaalikko, paremmin asiaa ymmärtävien mielestä kaalikoi.

  Hilppa lähti parsakaaliviljelmää ihmettelemään. Kohta hän tuli ilmoittamaan, että ylös tulevan kasteluletkun liitos oli irronnut. Minä katsomaan. Kyllä, putkiklemmari oli jäänyt kai kiristämättä tappiin. Ei kun työkalut vajasta, liitos kuntoon. Näin lepopäivänäkään ei saariolosuhteissa olla vapaita äkillisistä hätätöistä. Mm. putkimiehen hommista.

  Viikon verran ollaan maalailtu. Joku asiaa tietämätön olisi saattanut maalailla piruja seinille suunnitelmistamme kuultuaan, mutta ilman ylikäymättömiä vaikeuksi kaikki sujui.
  Huomenna malaa Hilppa leikkimökin sisäseinät ja -lattian. Hän kun mahtuu paremmin pienessä tilassa kääntyilemään. Ja minä vältyn lyömästä päätäni kurkihirteen, kattoon yleensä. Hilppa saatta kaalinsa kerran jos toisenkin satuttaa.
  Minä värjään uuni naamapuolen. Täytyy suojata paikat kunnolla; maali on mustaa. Kun nuo maalaukset tulevat tehdyiksi, lähtee ainakin 15 vuotta palvellut haalari saunan uuniin. Vaikka oikeutta tehden se pitäisi pestä ja laittaa kehyksiin. Niin monessa on vaatekappale ehtinyt olla mukana. Vaan kun taideteos vaatisi arvoisensa esittelytilan, jääköön tekemättä.

  Torstain asti on tarkoitus saaressa oleskella. Hollolassa muutama päivä, takaisin tiistaina tai keskiviikkona. Iiris tulee kanssamme, Anna ja Joni torstaina. Sitten onkin juhannus. Aattona mennään perinteisesti Tainan Hanelin luo kokolle. Samalla juhlistetaan, muutama päivä myöhässä, äidin 95-vuotista taivalta. Sattuu siihen saumaan sopivasti, kun läheisiä on lauma paikalla.

  Meidän pupukatraamme voi mainiosta. Kuuliljapuskasta hätistelin eilen yhden, lienee ollut Väinö, pois. Valinnan varaa ja runsautta ruokavaliossa on. Mahtaa pupuista tulla vankkoja jäniksiä.
  Eilen huomasin myös ilo-, tai suruasian, kuinka päin sitä nyt ajattelekaan. Oltiin nimittäin siinä uskossa, että viiden lapsen pesueesta on enää kolme jäljellä. Mutta kun kolme oli kaivon vieressä puputtamassa ruohoa, äkkäsin yhden korvaparin sojottavan esiin puna-ailakkikedosta! Eli saattaa hyvinkin olla, että kaikki viisi ovat hengissä. Mutta eivät ole esittäytyneet. Tuo neljäs kyllä olemassaolonsa paljasti, mutta ei vielä tehty sinunkauppoja. En siten tiedä hänen nimeään. Ja viides saattaa olla luonteeltaan introvertti anakoreetti, joten voi olla omissa oloissaan, käydä vain öisin verottamassa porkkanan naatteja.
  Tosiasiassa pupun nro. 4:n nimi paljastuu vasta juhannusviikolla; Iiriksen avustuksella nimet Martille, Maijalle ja Väinöllekin on saatu selvitettyä.

Kuvassa Maija kotiovellaan. Kuistin alla puput tuntuvat majailevan.

  Eilen otin illan suussa kuvan "puikkonoukasta". Siitä tuli, ilman mitään suodattimia tai isompia käsittelyjä tälläinen:

  Olen ennenkin huomannut, että kun nappaa pidemmällä putkella mökkirannasta kuvan järvelle päin, on vesi vihertävää. Johtuneeko valaistuksesta. Mutta tiedoksi: ei Saimaan vesi ole oikeasti tuon väristä. Onneksi. Menisi fraasi "Sinisestä Saimaasta" uusiksi. Vaikka ei tuo ruma ole vihreänäkään.

  Kahvit juuri hörpättiin. Hilppa askaroi hyötykasviviljemillä. Sadetta odotellaan. Illemmalla saunotaan. Ja ohi mentäessä leikkimökin kuosia ihaillaan.

TAPAAMINEN JA KAAPPIEN UUMENISTA

  Eilen oltiin Mikkelissä, huomenna ollaan kans. Ja tänään myös. Sillä Anttola itsenäisyyden ajat ovat hamassa menneisyydessä. Mutta eilen oltiin Mikkelin keskustassa. Käytiin kaupassa muutamassa. Ja Minnan torikahvilassa.
  Olin saanut jo toista vuotta sitten Vuorisen Mortilta nuoruusvuosien kaverini Järvisen Maken yhteystiedot. Monet kerrat oli ollut mielessä hänelle soittaa, mutta aina se oli jäänyt. Keskiviikkona asia taas muistui mieleen, tartuin luuriin ja soitin. Sain Maken kiinni. Hän kertoi olevansa eläkkeellä, eikä ihmeempää kiirettä tiedossa, joten sovimme tapaamisen torille.
  Niin sitten tavattiin. Rapiat 50 vuotta ehti välissä hurahtaa. Kuvassa kolme vanhaa Mikkelin rockin alkuaikojen persoonaa, oikealta Make, Mortti ja allekirjoittanut. Kuva by Minna.

  Kahta heistä voi sanoa soittajaksi, yksi on rytmitajunsa ja sujuvan oppimiskykynsä turvin hetken pikku-Höfnerin kaulaa hyväellyt.
  Siinä vaihdettiin kuulumisia. Tai ei se sitä ollut, vaan käytiin pikaisesti läpi 50:n vuoden historia. Make kertoi vuosien tauon jälkeen palanneensa musiikin pariin, mm. jatsin ja Big Bandin merkeissä.
  Vähän kelattiin vanhoja. Palautin mieliin tapahtuman, mitä oli vastikään muistellut: Oli kai vuosi 1966. Olimme käymässä Maken kotona, Kalervon Lassi, Räihän Ruikku ja minä. Make laittoi levylautaselle virtuoosimaisen jazzrumpalin Gene Krupan levyn sanoen: "Kuunnelkaa, on aika kova rumpali". Musiikki alkoi kaikua, me huuli pöyreenä, että onpa melkonen jätkä kapuloissa! Kunnes Lassi, rumpalimiehenä, no ainakin -poikana, alkoi ihmetellä. Paljastui, että Make oli laittanut platan pyörimään 45 kierroksen nopeudella 33 ⅓ kierroksen sijaan, eli LP:n singlenopeudella. Kun totuus selvisi, pyöriskelimme lattialla tovin mahojamme naurusta pidellen.
  Tunnin verran siinä poristiin, sitten erottiin sillä mielin, että viimeistään ensi kesänä taas (taas ja taas!) tavataan.

  Kauppareisulta palattuamme nosteltiin tavaroita paikoilleen tupaan. Minä kiinnittelin seinille, mitä ylemmältä taholta määrättiin, ylempi taho täytti kaappeja astioilla sun muilla niihin kuuluvilla kapistuksilla. Hyllyjä tyhjennettäessä oli löytynyt tällaisiakin "aarteita":

  Samaten tämä venäjänkielisellä tekstillä varustettu sokeriannos. Mistä lie tuokin kaappiin eksynyt.

  Ei noita juttuja hävittää kannata. Sen sijaan aika paljon joutavaa kaapeista kyllä löytyi. Tuli samalla, maalailun kustannuksella, setvittyä nuo paikat. Nyt tietää, mitä missäkin on, mistä löytyy. Tietää, niin kauan, kuin muistaa.
  Minä ajelin pitkäksi venähtäneen nurmikon päivän päätteeksi. Tälle päivälle on luvassa sadetta, joten hetki ruohon leikkaamiseen oli mitä sopivin. Kun leikkuri päristen rannasta päin pihalle sörnäytin, ilmeni, että pupusisarukset Martti, Maija ja Väinö olivat kaikki kolme kukkapenkeissä aiheuttamassa itselleen mielihyvää, meille mieliharmia. Melkoista kyytiä vilistivät puput talon taakse. Jopa tavallisesti melko juro Marttikin. Ei tasausoperaatio heidän mielenrauhaansa pahemmin häirinnyt, sillä kun olin leikkurin venevajaan palauttanut, oli ainakin kaksi heistä jo nurmikolla ihmettelemässä, että mihinkäs se  eväs on kadonnut.

  Tänään kai "sisustellaan" tupaa, otetaan löysästi. Lukemattomia kirjojakin on lukemattomia. Huomenna pitänee, lopultakin, maalata leikkimökkiä. Polttopuun teko odottelee, jos tuntuu seinät päälle kaatuvan. Vesomistakin on.

  Torstaina lähdetään käymään kotona. Paluu on hieman epävarma. Tai ei tietenkään ole epävarma, paluu. Mutta sen ajankohta on. Riippuu muutamasta seikasta. Mutta takaisin tullaan! Luultavasti kokoonpanoon kuuluvat myös Iiris ja Elina. Äiti menee Piskolaan, Iiris tietysti tulee tänne. Tytön päiväkoti menee kiinni 19 päivä, joten Tiilikaiset tarvitsevat kaitsemisapua. Anna ja Joni ovat ilmeisesti tulossa saareen juhannukseksi, joten kyllä Iiris muutaman päivän meidän kanssamme viihtyy. Viihtysi varmasti pidempäänkin, mutta vanhemmat eivät ehkä raatsi olla erossa kovin montaa päivää.
  Reilun viikon kuluttua Elina täyttää 95 vuotta. Jospa pientä juhlallisuutta järjestettäisiin juhannuksena. Pitää Tainan ja Hanelin kanssa asiasta keskustella.

  Nyt täytyy laittaa kahvit tulemaan. Ei ollut näköjään keväällä minulta poistettu halki mennyt ja kuollut takahammas kahvihammas, koska ilmiselvää kolotusta tuntuu. Vaan ei hätää, se korjaantuu tuokion kuluttua.

VUOROTONTA TYÖTÄ

  Eilen poksahti kesä! Vaikka ei ulkoilmasta ehditty nauttimaan. Tietyistä syistä. Tästä päivästä näyttää tulevan myös kaunis. Niin on mieltä hivelevä järven pinta, etten malta olla laitamatta kuvaa, samanlaista, kuin lulemattomia kertoja ennenkin.

  Päivästä tullee kaunis, mutta ajot jatkuvat Pappilan metsässä; tänään saadaan maalaushomma kokolailla tehdyksi. Ainakin loput seinistä ja lattiasta. Luultavasti, tai varmasti, mikäli minulta kysytään, ehdin maalata myös uunin sivupuolen. Eli mallillaan on urakka. Sisällä ei illalla jä odottamaan, kuin uunin naamapuoli. Eilen, huilatessani, korjasin luukun vierestä tippuneet rappaukset. Antaahan laasti kuivahtaa, ennen kuin sen värjään.

  Haneli ja Katriina poikkesivat illan kahussa. Velj'-poika palautti halkomkirveen. Eikä Haneli olisi Haneli, jollei hän olisi tuonut parin kilon haukea. Melkein joka kerta, kun mies täällä vapaitten vesien aikaan poikkeaa, nappaa hän virvelillään jänkhäkoiran tuliaisiksi. Muutama idioottivarma paikka näyttää poijaalla olevan. Mikäs siinä, kyllä meille kala maistuu!

  Joo, asiat ovat sillä mallilla, että aikataulussa, jopa reilusti, sisämaalauksesta tullaan selviämään. Ei ole isompia yllätyksiä tai vastuksia ilmaantunut. Selän päälle vain hieman ottaa. Katto, sekä varsinkin seinät, olivat melko työläitä tehtäviä. Katto siksi, että ylös päin ei ole mukavaa työskennellä, seinät siksi, että ne imivät kuultoväriä vallan perkeleesti. Siinä ja siinä, riittääkö seinäväri. Jos vähän jää puuttumaan, huomenna saadaan lisää. Mutta kyllä oli lattian maalaaminen sitten katon ja seinien lievän epämukavuuden jälkeen silkkaa suuvettä! Tuskallisinta koko hommassa oli odottaa tunnin verran, että pinta kuivuu uudelleen maalattavaksi. 

  Eilen huomasin, kun oltiin saatu duunit tehtyä, että minulle oli tullut tekstari Postilta. Siinä kerrottiin, että minulle on tullut paketti, mikä on noudettava 13.6. mennessä. Vielä mainittiin, että lähettäjä on ystäväni Ilu. Pari lainassa ollutta kirjaa, arvelin. Mutta ongelmaksi muodostui se, että täällä on tarkoitus olla 15.6. asti. Minäpä haalin R-Kioski-Postin numeron, yritin soittaa, mutta ei sieltä vastattu.

  Pirautin Ilulle, hän varmisti että ne kirjat lähetyksessä ovat. Aikamme poristiin, sitten uusi yritys Postiin. Nyt sieltä vastattiin. Kerroin asiani. Palaute oli: Emme voi tehdä mitään, teidän täytyy soittaa Postin palvelunumeroon. Sai numeron, soitin. Sieltä tuli ensin litania hintatiedoista ja miuista ehdoista, varmuuden vuoksi kolmella kielellä. Sen jälkeen lista siitä, mitä numeroa pitää painaa, jos ongelma on se tai tuo. Eipä paketin säilyttämisen jatkamiseen löytynyt omaa numeroa, joten painaa tälläytin ykköstä. Tietysti automaatti ilmoitti, että kaikki neuvontahenkilöt ovat varattuina, plää, plää, plää. Ei kun kuuntelemaan musakkia. Lopulta naisihminen vastasi. Kerroin tilanteen. Hän sanoi, että soitta Hollolan Postiin, että eiköhän asia onnistu. Minä siihen, että kyllä se varmaan onnistuu, kun sinä soitat. Minun soittoni ei ollut riittävän arvovaltainen. No, kai heillä omat sääntönsä on. Pääasia, etteivät lähetä kirjoja Ilulle takaisin.

  Huomenna lähdetään käymään Mikkeli Cityssä. Pakko, Lidlin uudet tarjoukset astuvat voimaan, ja uusi tv-lehti on ilmestynyt. Vaikka ei täällä paljon tv:ta olla ehditty katsomaan.

  Ruokaa haalitaan niin, että viikko pärjätään. Minnan Torikahvilassa poiketaan. Rautakaupassa, mikäli maalitäydennystä tarvitaan. 

  Leikkimökki odottelee vielä väriä pintaansa. Laipion kävin vetäisemässä, ennen kuin kattomaalipurkin maanantain suljin. Eiköhän mökki tule tämän viikon aikana valmiiksi. Päästään Ikeasta hommatut kalusteet laittelemaan. Kunhan minä ne kokoan. Onneksi ovat sen verran simppeleitä (kaksi tuolia, pöytä ja kiikkutuoli), että sujunee ilman isompia pään raapimisia.

  Kello on pian puoli seitsemän. Hilppakin jo heräsi, keitti kahvit, joten minulta säästyi se vaiva. Nyt kahvia koneeseen, sitten töihin.

NIVELRIKOSTA

  Laittomuuksia on monenasteisia. Mutta yhdestä rötöksestä en halua kuullakkaan, nimittäin nivelrikosta. Se on sellainen rikos niveliä kahtaan, että oksat pois! Minulla on. lienee geeneissä, nivelrikko molemmissa käsissä. Äitiäni tauti on vaivannut ties kuinka kauan. Samoin sitä esiintyi Ritva-siskollani. Meillä kaikilla se ilmenee/ilmeni kipuna peukalohangoissa ja puristusvoiman katoamisena. Omalla kohdallani se on pysynyt kohtuuden rajoissa, jopa parantunut. Johtunee aika kauan syömästäni VitaePro ravintolisästä. Ihan totta! Muutama vuosi sitten oli hetkiä, etten pystynyt kunnolla sanomalehden sivuja kääntämään. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta tuo valmiste on tosiaan auttanut. Joko ihan oikeasti, tai sitten se on toiminut plasebon tapaan. Niin tai näin, pääasia, että on toiminut.
  VitaePro on ainoa ravintolisä, mitä käytämme kalsium+D-vitamiinivalmisteen lisäksi. Samoin se ainoa tuote, mikä on tilattu netistä. Ja sekin puoli toimii; joskus tavaraa kertyy liikaa, koska niitä pyritään lähettämään normaali kahden kuukauden annos hieman tiheämmin, tai syystä eli toisesta niitä on jäänyt/joutunut jättämään väliin. Mm. ennen leikkausta on syytä lopettaa VitaePron napsiminen, koska se saattaa hidastaa veren hyytymistä. Eli kun minulta poistettiin keväällä haljennut ja kuollut takahammas, lopetin käytön pari viikkoa ennen operaatiota. Mutta jos tuotetta kasaantuu. ei kun asikaspalveluun laittaa sähköpostin, jossa ilmoittaa haluavansa siirtää seuraavaa toimitusta viikolle xx, tulee sieltä kuittaus heti ja vahvistus saman päivän aikana. Näin helppoa se ei ole aina ollut. Joskus, kun ajoin partani jopa päivittäin, minulle tuli partahöylän vaihtoteriä verkkotilauksena. Mutta jos niitä kertyi liikaa, tai  kun halusin lopettaa sopimuksen, ei se meinannutkaan onnistua. Samoin tapahtui, kun kerran sorruin tilaamaan eräältä toimittajalta sukkia ja kalsareita.
  Olen nykyään erittäin tarkka siitä, että mitään ilmaisia näytteitä ilman postimaksuja en suostu vastaanottamaan. Niistä koituu aina tilauksen lopettamisen vaiva. Jos sen unohtaa tehdä, poksahtaa postilootaan tavaraa ennen kuin huomaakaan. Eikä se irtisanominen aina kevyesti onnistu. Ei ainakaan muutama vuosi sitten. Voi olla, että nykyisin ovat asiat helpommin hoidettavissa, koska niihin on tietääkseni puututtu ylemmältä taholta.

  Asia tuli kai selväksi, enää en käsittele nivel-, enkä paljon muutakaan rikosta. Paitsi sivuan rikosta ihmiskuntaa kohtaan. Mr. Trump, onko Teidän todellisuudenhahmottamiskykynne hiipunut, määrääkö arvaamattomien päämäärienne saavuttamisen pakko päätöksiänne kohti vääjäämätöntä katastrofia? Vai haluatteko nimenne tulevan kirjoitetuksi kuihtuvan ihmiskunnan katoavaan historiaan suurella fontilla.
  Ehkä ei ole liian myöhäistä asettaa suitsia tuolle kokonaisuudelta silmänsä sulkevalle miehelle? Ehkä ei, mutta kuka, mikä, ketkä, sen tekisivät? Vai kompastuuko hän lopulta omaan mahdottomuuteensa?
  Kuinka moni saisi pitää virkansa, tehtävässä kuin tehtävässä, jos vajaan puolen vuoden aikana olisi aiheuttanut niin paljon hämmenystä, kulkenut asemaansa vedoten laillisuuden rajoilla, vakiinnuttanut toimintatapansa hyvän tavan väärälle puolelle, ja tehnyt päätöksiä, mitkä hyödyttävät muutamia, haittavat loppuja, vahingoittavat kaikkia?
  Näyttää olevan vaikea yhtälö. Nimittäin liian suuri valta yhdistettynä kykyyn olla tajuamatta tai uskomatta tutkimuksia, tiedemiehiä, todisteita.
  Jos muut maat, muut johtajat, kaikki aivoillaan ajattelevat ihmiset eivät jatka ponnistelujaan imastonmuutoksen hillitsemiseksi, ei alavilla mailla kohta ole enää hallan vaaraa. Alavat maat ovat veden peitossa. Näytetään, että pienet teot vaikuttavat enemmän, kuin käsittämättömät päätökset.

  Siinä päivän vuodatus. Olisiko siinä pitänyt olla suodatus? Ehkä. Mutta kirjoitettu, mikä kirjoitettu.
  Aamu etenee, pian lähdetään kohti Vantaan Ikeaa. Heti kymmeneltä kun ovet avautuvat, on meillä tällit Annan ja Iiriksen kanssa.
  Anna kertoi eilen ostaneensa jo BRION keittiön lekkimökkiin. Hän oli laittanut toiveensa eräälle lasten vaatteita, yms. kierrättävälle sivustolla. Kohta oli tärpännyt. Hintaan 5 €! Käsittääkseni BRION tuotteet ovat melko hinnakkaita. Eli kiitos porukalle, joka osaltaan tekee juuri niitä pieniä tekoja, mistä edellä mainitsin.
  Tuo löytö ei pelastanut minua Vantaan reissulta. Ainakin pöytä ja pari tuolia pitää hankkia. Muutakin mukaan tarttuu, sanoo kokemuksen ääni. Mikäs siinä, passaa sitä pitkästä aikaa joku tunti Ikeassa viettää. Vieläköhän sieltä saa kanta-asiakaskortilla eurolla hodarin, kahvin ja korvapuustin? Pari-kolme vuotta sitten sai. Eihän minulla mitään kanta-asikaskorttia ole. Minä ainoastaan kanta-astun kortin omistajan Hilpan perässä läpi loputtoman pitkien esittelykäytävien. Jos tuota tekoa ei palkita vähintään hodarilla, kahvilla ja korvapuustilla, johan on kumma!

  Nyt hyökkään kahvin keittoon, tällään kaurapuuron porisemaan, katan päydän. Hilppa herää, mikäli maailmankirjat ovat kohdillaan, kymmenen muinuutin kuluttua. Vanhasta muistista, samaan aikaan, kuin muinoin töissä ollessaan. Tai sitten hän herää aiheuttamaani kolinaan ja kilinään, vaimeaan lointeluun, ehkä avaamani tv:n pajatukseen. Mutta ei ole valituksia tullut. Joten kliseillen: näillä mennään.

Aamuterveisin Peppe & Peppe

 

KARHU JA AJONAKIT

  Luonto on lähellä, olitpa Anttolassa tai Hollolassa. Avokkaassa pyörivät puput pihapiirissä, Hollolassa karhu. Tai en kontiota meidän pihallamme nähnyt, vaikka siellä olen vuosien saatossa bongannut mm. kauriin, ketun, lumikon, mäyrän, supin ja siilin sekä albiinoharakan. Mutta havaintoja otsosta on muutaman sadan metrin päästä. No, ei sitä karhuraukkaa enää tienoolla näe; olivat ottaneet hengiltä luontokappaleen. Ikävää, mutta joltain kantilta ymmärrettävää. Toisaalta; minkälainen operaatio oli ollut nukuttaa karhu, kuskata se johonkin korpeen? Ja tutkittiinko ennen teloitusta, onko karhu uros vai naaras. Ja jos naaras, onko sillä pentuja? Minähän en ole suurpetoasiantuntija, en edes pienpetosellainen. Enkä muutenkaan tunne, tiedä, lainsäädännöstä, käytännöstä, tai siitä, mikä taho tekee päätökset petoeläimen lopettamisesta. Kai asiat ovat oikein menneet, lain kirjaimen mukaan. Laillisuus ei kuitenkaan aina takaa moraalista, maalaisjärkeen käyvää, tai monien oikeistajuun sopivaa lopputulosta.

  Nyt tiedän, mitä tarkoittaa sana "ajonakit". Ajoin näet eilen tovin jätehuolto-, kiinteistöpalvelu-, yms.-yrityksen pikkupakun perässä. Takaoveen oli kirjoitettu "Lassila&Tikanoja". Silloin asia minulle kirkastui: "Ajonkit" on "tikanoja" väärinpäin! Erittäin tärkeä, allekirjoittanutta vuosikausia askarruttuttanut ongelma, tuli kertaheitolla ratkaistuksi! 

Tässä uusi logovaihtoehto, vapaasti käytettävissä.

  Edellisessä blogissani tulin kehua retostelleeksi, että nämä muutamat päivät Hollolassa voi viettää huilaten, kun isompia hankintojakaan ei ole tehtävänä. Paskaa puhuin, eli unohdin! Perjantaina on edessä matka Ikeaan. Olen säästynyt parina edellisenä vuonna tuolta "toivioretkeltä", kun Hilppa on päässyt sille työporukan kanssa yhteisellä bussilla. Mutta nyt on pakkorako; Iiriksen leikkimökkiin pitää hankkia kalusteet. Annalla on pe. vapaapäivä, joten he tulevat Iiriksen kanssa myös sinne. Tietysti, täytyyhän tulevan asukkaan päästä vaikuttamaan sisustukseen. Kyllä minäkin tuon matkan kestän, pitkästä aikaa, ja hyvän asian puolesta. 

  Kun lauantaina startatataan kohti Heimaria, sitä kautta Anttolaa, on auto taas tupaten täysi, vaikka Elina jää Lahteen. Sen voin taata. Kaksi varastossa vartoillutta aurinkotuolia, jättisäkit vessa-, ja talouspaperia, säkki huussinkuiviketta, sekä obigatoriset kylmä-, kuivamuonalaukut, ja vaatehuoltokassit, vielä lisäksi kummankin reput, etc., lisättynä Ikeasta mukaan lähtevillä pakkauksilla tarkoittavat sitä, että kyytiimme on turha liftata.

  Siunattu sade saapui lopulta. Koko yön vettä tihuutteli, ja se jatkunee vielä jonkun tunnin. Samat pilvet ovat vaeltaneet/tulevat vaeltamaan Etelä-Savon läpi. Eläköön kasvimaa!

  Tuo sade tarkoitaa tietysti, että en viitsinyt aamulla lähteä lenkille. Iltapäivällä on tarkoitus mennä käymääm Kinnarin Tilalla, muutama kilometri meiltä Tampereelle päin. Maatilamyymälässä on kaikenlaista nähtävää ja ostettavaa. Minua kyllä kiinnostaa enemmänkin nähtävä, kuin ostettava. 

  On kiertänyt niin, että tuon vertaa kotiseutumatkailua ei ole ennen tehtyä. Korjataan asia nyt. 

  Huomenna mennään Lahteen ihmettelemään Kansainväliselle Suurmarkkinoille. Minä olen noissa karkeloissa käynyt joka vuosi (onkohan tämä kolmas?), kun ne ovat Lahden teatterin parkkipaikalla ja teatterin ja kirjaston välimaastossa olleet.

  Sillä ilmoitetaan olevan yli 110 kauppiasta 35 eri maasta. Eli taas on esillä kosolti tavaraa, mitä ihminen ei todellakaan tarvitse Mutta on siellä paljon ihan käypästäkin; hollantilaisia juustokauppiaita, saksalaisia pretzelkojuja. Kokemukseni mukaan juustoja löytyy herkullisista vielä herkullisempiin, pretzelit ovat isoja ja monin eri tavoin maustettuja. Noita molempi pitää maistiksi hankkia. Ehkä jotain muutakin?

  

  Eli sopivasti ohjelmaa on Hollola-viikolle kertynyt. Eilen leikkasin vähien pihaplänttimme nurmikot, sopivasti ennen sadetta. Hilppa kitki isompia rikkaruohoja, heitteli hieman lannoitetta pintaan. Kun parin viikon kuluttua tullaan kotona käymään, voi olla, että oma, jo pahasti tylsymään päässyt, työnnettävä leikkurini on kasvaneeseen nurmeen raskas työnnettävä. Mutta ei hätää; taloyhtiön bensakäyttöinen on käytettävissä. Voi tietysti olla, että ystävällinen naapuri on sörnäyttänyt meidänkin pihamme. Se on vaihtokauppaa; minä kolailen talvella lumet ovien edustalta ja autokatoksen välistä, hän leikkaa nurmikot. Jos on kotosalla. Joka tapauksessa pari viikkoa maksimissaan ollaa putkeen saaressa. Pitää aika ajoin käydä Elinan, nurmikon, postilaatikon ja vaatehuollon vuoksi Hollolassa. 

  Näin se tulee alkanut kesä? etenemään. Huomenna on jo kesäkuu ja tilipäivä. Siis markkinoille törsäämään!

LÄHTÖ MENNEISYYTEEN

  Palattu on. Eli ollaan. Rauhallisia maanantaiaamuisia teitä ajeltiin. Nyt on postiloota tyhjennetty, sisältö seulottu, tuloksena nippu roskapostia ja minun hammaslääkärilaskuni. Pihat havaittu sen kaltaiseksi, että ruohonleikkuu saa jäädä lähemmäs lauantaista paluuta Anttolaan. Kirjastossa ja Lidlissä käyty. Valokuvat siirretty pc:lle. Hilppa tsiikaa tallenteelta "Hakekaa kätilöä", minä kirjoitan.

  Jos ihmettelette blogin otsikkoa, ette ole ihan hakoteillä. Niin ihmettelen minäkin. Se vaan putkahti mieleen. Nimittäin "Paluu tulevaisuuteen" on niin sipsun syömä, että jotain muuta piti keksiä. Entä miksi blogin otsikoksi ylipäätään olisi pitänyt laittaa "Paluu tulevaisuuteen"? Erittäin hyvä kysymys, kuten politiikoilla on tapana sanoa, kun he haluavat voittaa aikaa. Vastaankin, kotvan pohdittuani, että yhtäältä ei miksikään, toisaalta ehkä ei ylipäätäänkään. Minussa taitaa piillä salainen poliitikko.

  No niin. Tiilikaiset sitten olivat kesänavausreissulla saaressa. Ilo ja onni saada seurata Iiris-tytön touhuilua. Lapsen vilpittömyys, uteliaisuus ja eduntavoittelun ulkopuolella oleva  hyväntahtoisuus on jotain sellaista, mikä tuppaa vuosien saatossa unohtumaan. Hienoja hetkiä ihmisen elämässä. Eivätkä pienet kolhut ja kömmähdykset nuorta ihmisenalkua kauaa vaivaa. Eiku ylös ja etteenpäin!

  Iltana muutamana Iiris, kotvan äitinsä kanssa unta haettuaan, pyysi Hilppa-mummaa nukuttajakseen. Kuulin, kuinka tytöllä riitti puhuttavaa. Kun Hilppa Iiriksen lopulta nukahdettua tuli tupaan, kysyin, että mitä kaikkea te puhelitte. Hilppa kertoi, että kaiken laista. Että Iiristä oli alkanut kiinnostaa sukulaisuussuhteet. Tyttö oli kysäissyt yht'äkkiä: Mumma, oletko sinä äiti?"

  Hilppa siihen: "Olenhan minä, sinun äidin äiti".

  Iiris oli ollut tovin hiljaa ja lopulta sanonut: "Mutta Peppe on minun paras kaveri!"

  Kyllä Peppe-papan mieltä lämmitti!

  Tuo Iiriksen aprikointi sukulaisuudesta jountui varmaan samana päivänä tapahtuneesta. En ollut paikalla asiaa kuulemassa, mutta kerrottuna se kuulosti seuraavan laiselta:

  Anna, Hilppa ja Iiris olivat istuksineet kahvipöydässä. Aikuiset olivat alkaneet muistelemaan Onni-pappaa, Hilpan isää. Onni kuoli jo vuosikausia sitten, kun Anna oli lapsi. Siinä sitten oli tullut sanottua, useaan otteeseen, että pappa on kuollut. 

  Tiilikaisille on piintynyt tapa kutsua Jonia papaksi. Niinpä epätietoinen Iiris oli mennyt omia yliopistojuttujaan tutkivan Jonin luo, ja sanoa paukauttanut: "Pappa, sinä olet kuollut!"

  Siitä oli alkanut asioiden ruotiminen. Joni, taiteilja kun on, oli piirtänyt Iirikselle sukupuun selvennykseksi. Ehkä asia ei ollut täysin kristallisoitunut tytön mielessä, koska se unta tavoitellessa alkoi vaivata.

  Omia, joskus aikuisesta huvittaviakin teitä kulkevat lapsen mietteet. Mutta kyllä niissä oma vissi logiikkansa on. Eivät he ihan tyhjästä ajatuksiaan taio. Sattaa vaan olla vaikeaa huomata, mitä polkuja ovat mielessään tallaneet.

  Avokkaaseen jäivät kylvöt ja istutukset harsojen alle. Eilen vähän peittoja raoteltiin. Ei vielä näkynyt pottua, punajuurta, ei paljon muutakaan. Salaatti ja pinaatti olivat sentään jo hieman päätään nostaneet. Kylmää on taas koko viikoksi luvassa, joten harsot eivät varmaankaa ole haitaksi. Mielenkiinnolla odottelen tulevaa lauantaita.
  Kukkapenkkeissä jotkut kasvit ovat alkaneet kukkia. Vartta lykkäävät muutamat. Tuo alla oleva ei kuki, on muuten vaan ihan korean näköinen.

  Pupuperhe jäi pihapiiriin asustelemaan. Monta kertaa päivässä, varmimmin iltaisin ja aikaisin aamulla, näkee pikkupupuja milloin missäkin, emon viillettämässä hieman kauempana. Kun tänä aamuna menin ennen kuutta aamukevennykselle, oli yksi pikkuinen noussut toiselle rappuselle. Oliko tulossa kylään? En ehtinyt kysyä, kun se kirmasi aitan nurkalle kököttämään. Jätin huutelematta perään. Ajattelin, että ei se kuitenkaan kyläilemään pääse, kun me lähdetään pois.

  Jokunen päivä täällä kotona ilmapiiriä haistellaa. Isompia puutteita, niiden myötä hankintoja, ei tiedossa ole. Ihan saadaan levon kannalta ottaa.
  On näköjään niin, että kun leipätyö on jäänyt taakse, mennään mökille raatamaan, tullaan Hollolaan lepäämään. Ennen aherrettiin maalikylissä, mentiin mökille lepäämään. Häränpyllyä saattavat asiat nakella, kun elämäntilanne vaihtuu. Ei se haittaa. Parempi kaava tämä minulle, meille, uskallan sanoa, on. Ja ehtii sitä saaressakin huilatakin. Kunhan tuvan ja leikkimökin maalaus on tehty (toivottavasti kesäkuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla), ei isompia projekteja ole aikomus ennen loppukesää tehdä. Vedetään henkeä, minkä nyt heinäkuusta alkaen sienessä laukataan, toivottavasti.

  Nyt muihin askareisiin, mitä ne lienevätkään.

Loppuun saunapuhdasta Iiristä.