MUUTOSTEN KOURISSA

  Eilen piti olla hammaslääkäri klo. 9:15. Kahdeksan jälkeen sain puhelinsoiton: "Valitettavasti teille varattu aika joudutaan perumaan."
  Minä siihen: "No, ei siinä mitään. Koska uusi aika on?"
  "19. toukokuuta, kello 10:30."
  "Asia selvä."
  Ei hammaslääkärissä käynti iloinen asia ole, mutta kun sen on tehnyt, on se tehty. Nyt odotellaan taas liki pari kuukautta. Eli aika työllistettyjä ovat, kunnalliset hampilääkärit.

  Meidän piti lähteä perjantaina Avokkaaseen. Eilen illalla soitti Anna; hän on Iiriksen kanssa tulossa Hollolaan viikonlopuksi. Eihän me malteta pois lähteä! Joku viikko on IIriksen tapaamisesta, on tosi mukava taas seurata, kuinka lapsi on kehittynyt. Sitä paitsi meille on se ja sama, lähdetäänkö silloin, tällöin, tai pari päivää myöhemmin. Ei jäät kuitenkaan vielä alta sula.
  Onneksi eläkeläisen kalenteri on joustava ja yhteistyöhaluinen. Ei siltäkään osin ongelmaa. Pitääpä vilkaista, mitä muuta on lähitulevaisuudelle merkattu. Ensi viikko on blanko. Maanantaina, 10.4. on renkaanvaihto Vianorilla. Hyvin ehtivät perua. Sen jälkeen onkin yllättävän tyhjää. Eipä tule muutoksia.

  Tämän aamuista tapaamista ei kotihoitohenkilö kuitenkaan perunut. Täytettiin paperit, luovutin avaimen. Hän pääsee ensi viikolla töihin; äiti ei lähde kanssamme Anttolaan, joten sovin, että hoivahenkilö käy ensi viikon keskiviikkona hoitamassa Elinan kauppa-asiat. Ja on tarvittaessa muutenkin valmiudessa, jos asiaa ilmaantuu. Keveämmin mielin voidaan lähteä ahvenia pilkkimään.

  Sijoitin tosiaan talvikalastukseen ruhtinaalliset 27,97 €:
  -Happy Angler pilkkisetti                                    9,79
  -tasapainopilkki Jak 50 mm 8 g                        3,85
  -tasapainipilkki Jak 50 mm 14 g                        3,85
  -Kaviaari-Kirppu 1 R                                           3,49
  -pilkki Nautilus 6 cm                                          6,99
                                                                         ____________
                                                                            27.97

  Mitä helvettiä!! Eihän tuossa ole kuin yksi pilkkisetti! Ja varmasti ostin kaksi. Eikä ne niin halpoja olleet, että hintaan kaksi sisältyisi. Sitäpäitsi ei meillä Suomessa tunneta sentin puolikkaita, mikäli olen ymmärtänyt. Hieno hinta olisi toki 4,895.  Tarkastus: Kyllä, kaksi kappaletta on pakattu reppuun.
  Olenko nyt rikollinen? En näet aio mennä oikaisemaan tapahtunutta. Takuuvarmasti olivat molemmat pilkkisetit hihnalla. Otan riskin, että joku tämän lukenut menee ja kärväyttää minut. Jos näin käy, kiellän kaiken! Tämä blogi on silkkaa fiktiota. Kuitinkin aioin salamannopeasti syödä, mikäli poliisit ovikelloa soittelevat. Ja toinen onki on jo ennen tämän julkaisua kiikutettu takapihalle puutarhatarvikelaatikkoon. Ai niin! Ei vainenkaan. Enpä kerro, mihin sen kätken!
  Sitä paitsi eikös HonkKong ole johonkin velkasaneeraukseen tai mihin lie ajautumassa? Menköön samaan pankrottiin.
  Yleensä olen kyllä melko rehellinen. Muistan kerran, kauan sitten, kun K-kaupan kassa antoi viiskymppisellä (markkaa) maksamistani ostoksista vaihtorahan satasesta. Rahan arvo oli silloin sellainen, että 50 mk oli huomattava summa. Minä ajattelin, että ei ole oikein, jos tyttöparka joutuu omistaan erotuksen kaivamaan. Oikaisin siis virheen, sain lämpimät kiitokset, kauniin hymyn. Näin jälkikäteen ajateltuna tuskin kassaneitiä olisi palkasta rokotettu. Mutta se oli ensin mielessä, toimin spontaanisti.

  Pari kulttuuriasiaa:
  1. Eilen kirjastossa käydessäni sattui silmiini Tim Buckleyn albumi. Löysin pari lisää, lainasin. Mies on tuttu, musiikki vähemmän. Aamulla puolitoista tiimaa kuuntelin. Sehän kuulosti arvatkaapa miltä? Raikkaalta, 1966 tehty musiikki!

  2. Sain vinkin  Joël Dicker- nimisen sveitsiläiskirjalijan teoksesta "Totuus Harry Quepertin tapauksesta". Haalin sen luettavakseni. Nyt on 600 sivua luettu 800-sivuisesta opuksesta. Tapahtumat eivät suinkaan sijoitu Eurooppaan, vaan rapakon taakse uusenglantilaiseen Auroran pikkukaupunkiin. Hyvä kirja. Vaikka siinä hypitään ajassa kaiken aikaa, ja tapahtumiakin kuvataan useamman ihmisen näkökulmasta, ei tuota vaikeuksia pysyä "kartalla". Ja uusia asioita putkahtelee esiin jatkuvasti. Loppuratkaisua on ihan mahdotonta lähteä tässä vaiheessa ennakoimaan. Mieheltä on suomennettu toinenkin teos: "Baltimoren sukuhaaran tragedia". Se tulee hankittavaksi Anttolan reissun jälkeen.

  3. Tallensi ja katsoin Raid-elokuvan. Siitä inspiroituneena menin selaamaan minulle puoleksi vuodeksi veloituksetta ElisäViihteen uusimisen yhteydessä tullutta ElisaAitiota, Sieltä löytyy satoja elokuvia, sarjoja ja dokkareita. Ja löytyi sieltä Raidkin! Kaikki 12 osaa. Olen nyt neljä katsonut. Sarjassa on jotain, mihin aikanaan tykästyin. Liekö Lohtanderin Oivan, Mujeen Juhan, Sorvalin Karin, tietysti Lehtisen Kain, roolisuoritukset. Niin ja Markku Maalismaan rekkakuski Ratsumies ja Risto Salmen hykerryttävä Perse-Arska! Kaikkine puutteineen ja epäämättömine yliampumisineen hyvää kotimaista poliisisarjaa.
 
  Tuota ElisaAitio-diiliä en kuitenkaan aio ilmaisen kauden jälkeen jatkaa. Ei se ole kuin 10 €/kk. Mutta kun aika ei tahdo riittää ihan vapailta kanavilta tulevien ohjelmien tai niiden tallenteiden katseluun. Raidin lisäksi olen tuolta foorumilta katsonut Boris ja Arkadi Strugatskin mainioon kirjaan "Stalker" perustuvan Andrei Tarkovskin ohjaaman elokuvan. Leffa hyvä, kirja parempi. Kirja lukeutuu ehdottomiin scifi-suosikkeihini.

  Ninpä niin. Taidan lopetella, hiippailla katsomaan Raidista jakson 5, "Pikkurikollisten tappajaa etsitään".

LEPOPÄIVÄN RUTOKSI

 Tätä nykyä lepopäivän merkitys lienee marginaalinen. Ennen kovin tärkeän sunnuntain deekis alkoi, kun 1960-luvun loppupuolelle siirryttiin 5-päiväiseen työviikkoon. Pian seurasivat koulut perässä. Tietyssä mielessä lepopäivä on säilyttänyt asemansa: laajalti sitä käytetään toipumiseen perjantain ja lauantain juhlinnasta. Jollei kuulu niihin, joilla on tapana viettää viikoittain perjantain ja maanantain välistä yötä. Tai jollei ole "viideltä suihkuun, kuudelta tiputukseen, aamulla hourulaan"-ryhmän jäsen.
  Mitäs minä höpisen; meille eläkeläisille lepopäivä on joka päivä, joka päivä on lepopäivä, jos niin halutaan. Silti pyrkii viikkorytmi mukailemaan entistä käytäntöä. Ja kun siitä luulee eroon päässeensä, huomaa yllätyksekseen, ettei Lidlin ovi aukea sunnuntaina klo. 8:05, vaikka sitä kuinka repisi. On tämä elämä yhtä opettelua.
  Kaiken lisäksi pitää kaksi kertaa vuodessa oppia rukkaamaan kelloja. Tyhjänpäiväistä päivitystä, vaan ei pälätystä, sanon minä. En jaksa ymmärtää tuota kummallista käytäntöä. Sitä perustellaan energiansäästöllä ja ihmisen aktiivisen ajan lisäämisellä. Tärkeitä asioita, molemmat. Mutta ainakin omalla kohdallani aktiivisuuden lisääntyminen rajoittuu rumia sanoja tihkuvaan kellojen kääntelyyn kahdesti vuodessa. Ja eiköpä saavutettu energiansäästö hupene infrastruktuurin päivittämiseen keväin syksyin.
  Alla olevasta kartasta (sininen: kesäaika käytössä, keltainen: kesäaika ollut joskus käytössä. punainen: kesäaika ei koskaan ollut käytössä) voi päätellä, että päiväntasaajan tienoilla  ei ole ole suurta tarvetta miettiä aina samanpituisen päivän säätelyä.

  Mikäli minulta kysytään, ei ihminen ole merestä tantereen ja puun kautta kahdelle jalalle jalostunut kelloa edestakaisin siirtelemään, vaan aurinkoa tottelemaan. Jos tarkoitus on, että aikaa käpälöimme, tapahtukoot se aikakoneen välityksellä. Toista mieltä saa olla, mutta sitä ei oteta huomioon. Tai otetaan, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta.
  Asiaa sivuten: Bongasin jostain Soinin lausunnon, missä hän kehottaa heittämään kesäaikakäytännön romukoppaan. Jos muistini ei temppuile, on se ensimmäinen kerta, kun olen Soinin kanssa samaa mieltä.

  

  Nyt on siis lepopäivä. Ennen mentiin lepopäivänä kirkkoon. Mennään toki vieläkin, mutta ei niin suurin joukoin. 

  Ennen käytiin tuttavien luona rupattelemassa ja korviketta ryystämässä. Käydään vieläkin, mutta ei niin suurin joukoin. 

  Ennen mentiin sunnutaikävelylle Kauppatorille, Kaivopuiston rantaan, tahi johonkin muuhun paikkaan. Mennään vieläkin, mutta takin hihat ovat sopivat, eikä ole lippalakkia, saatikka siinä potkuria ilmoittamassa tuulen voimakkuudesta.

  Ennen ei saanut sunnuntaina tehdä töitä. Nykyään saa, monien täytyy. Nimittäin jos ylipäätään on jotain töitä.

  Ennen mentiin kesäsunnuntaisin Mikkelin Urheilupuistoon katsomaan MP:n tai Pallo-Kissojen, tuonnempana Lahden Kisapuistoon Kuusysin pelejä. Nykyään ei mennä. Nuo seurat ovat hävinneet kärkikahinoista, ja pelit ylisummaan pelataan vaikka minä päivinä, paitsi sunnuntaisin.

  Ennen alkoi sunnuntaina jo aamupäivällä "ahistaa" tieto, että huomenna on ampaistava duuniin. Nykyään se "ahistus" on kansakunnan laajuisesti vähentynyt, samassa suhteessa kuin työtkin. Omalla kohdallani on ollut aikoja, jolloin tuo "ahistus" oli todellista, oli aikoja, jolloin ei "ahistanut" lainkaa, oli aikoja, jolloin sunnuntai oli työpäivä. Nykyään ei "ahista" sunnuntaina, ei maanantaina, ei tiistaina, etc. Ainakaan työt. Paitsi joskus. Omat hommatkaan eivät aina suju rallatellen.

  Siinä rupattelua lepopäivän rutoksi. Sitten asiaan. Trump siis koki mittavan poliittisen uransa vakavimman tappion.Onko hänen poliittisella urallaan ollut voittoja? No, kai voitto vaaleissa sellainen oli? Mutta presidenttinä ollessaan? Minä ainakaan en saa sellaiseen listaan sijoitettua ainoatakaan saraketta. Statistiikka ei tietysti ole minulle kovin tuttua.

  Pelicansien pudotuspelit sujuvat nihkeästi mutta tasaisina. Ensin kaksi tappiota jatkoerissä, eilen maalin voitto Kuopiossa. Sarja jatkuu maanantaina Lahdessa. Ei ku voitot tasaamaan.
  F1-kausi alkoi taas. En ole yli viiteen vuoteen katsonut yhtäkään osakilpailua, en livenä, en jälkilähetyksenä. Vilkaisin äsken tilannetta. Mersut ja Ferrarit siellä näyttää jylläävän.

  Huomenna on, toivon mukaan (puun koputusta), viimeinen hammaslääkärikäynti kolmeen vuoteen; kaksi lohkeamaa korjataan.
  Tiistaina tehdään Elinalle diili tarvittaessa käytettävästä kotiavusta. .
  Keskiviikkona mennään ennakkoäänestämään Hollolan kunnanvirastolle. Pitänee vielä vaalikoneilla käväistä. Vaikka ei asiat miksikään muutu. Kyllä ehdokas on jo päätetty.
  Torstaina siivotaan. Sitten haetaan viikon eväät. Illalla Hilppa menee syömään työporukan (entisen) kanssa. Olivat olleet ykkösiä jossain jutussa. Syökööt tanakasti, kun on maksaja takana.
  Perjantaina startataan aamusta Anttolaan. Elinan lähtö on vielä auki. Jos Lahteen jää, pääsee uusi yhteistyökumppani heti duuniin.

  Joten hyvää lepopäivän jatkoa, rutosti.

  PS. Bottas oli 3., Kimi 4. Sen verran kiinnosti.

Loppukuva otettu 17. maaliskuuta 2016 Avokkaassa. Kovin taisi olla pulmallinen kirjoitus, kun mietintämyssyäkin piti raapia.

KULTTUURIA JA KALASTUSTA

  Aamun lenkki takana. Oli, taas kerran, nautinnollista dallata; asteen verran pakkasta, tuuletonta, tiet 95 %:sesti sulat, korvissa Ryan (ei Brian) Adams.

  Eilen käytiin Kino-Iiriksen ip.-näytöksessä katsomassa "Manchester by the See". Kevyesti hintansa (7 €/hlö) haukkuva esitys. Juro talkkari Lee Chandler (Casey Affleck) sai miespääosa-Oscarin, ihan aiheesta. Elokuvan loppu ei ole mikään tavanomainen "happy end" kenenkään kannalta. Se tahtoo sanoa, että pakolliset hommat pitää saada hoidettua kaikkia vähiten haavoittavalla tavalla. Suosittelen. Siis elokuvan katsomista. Kuten myös sen antamaa ohjetta.
  Elokuvavuosi on alkanut kohdallamme ennennäkemättömän vilkkaana. Minulle tämä oli jo viides tai kuudes käynti, Hilpalle on kertynyt yksi vähemmän. Lähitulevaisuudessa ovat listalla ainakin "The Salesman", "Neljä elementtiä", ja "Saattokeikka". Eläkeläisen etuuksia on päästä halpoihin ja ruuhkattomiin päiväesityksiin. Vaikka eipä leffoissa ihan päätöntä läyhkettä taida olla missään olosuhteissa.

  Hilppa menee kymmeneksi kampaajalle. Minä käyn Elinalla, tuon ruokaostokset, vien roskat pois. Kuten vanha kansa sanoo: "Tuo tullessas, vie mennessä!" Sillä keinoin hommat sujuvat.
  Käyn myös HongKongissa. Käyn ostamassa pari pilkkivapaa, jokusen perinteisen pystypilkin. Elämän päivänä en ole pilkkimistä harrastanut. Jokusen kerran olen keväauringossa Hanelin kanssa avannolla istunut. Ja kerran lohilammella. Haneli sai sieltä kolme, Hilppa yhden, minä en verj'piätäkään.
  En ole ikinä edes pilkkivehkeitä omistanut. Mutta kohta voin sanoa, kuten edesmennyt ukkini Aleksi. Hän sanoi muinoin hirviporukan nokkamiehelle, joka Piskolasta kaadetun sarvipään kunniaksi toi Aleksille perinteisen Votkapullon: "Nii ku tiijätte, minä en oo ikinä ryyppyvä, ottana. Mutta nyt otan!", kerrotaan ukin tokaisseen, narauttaneen punakorkkisen auki, ja naukanneen hömsyt. Jos Aleksi itse olisi tuon minulle kertonut, olisin "pannu eholle". Mutta asian on kuultu paikalla olleelta luotettavalta taholta. Eli, pitkän alustuksen jälkeen, voin kohtapuoleen sanoa, että nyt omistan pilkkivehkeet!  Luulen, että "Honkkari" suostuu eroamaan noista vaatimattomista kalastusvälineistä sopuhintaan. Kaira minulla on, samoin kaksi kasaan menevää retkituolia. Pilkkireppuun en aio investoida. Jos kalaa siunautuu niin paljon, etteivät ämpäriin mahdu, haen ahkiolla loput.
  Tarkoitus on viikon kuluttua alkavalla Anttola-reissulla Hilpan kanssa mennä kokeilemaan, nykiikö muualta, kuin yläpäästä. Haaveissa on saada pientä/pienehköä ahvenentirriä jään päälle sen verran, että kunnon patakukko saadaan syntymään. Sen kun leivinuunissa yön yli hauduttaa, vie kielen persieeseen! Jos Ahti antaa keskipannun ahvenia, niin nekin otetaan kiitollisuudella vastaan. Tahi hauet, siiat, mateet, lohet, taimenet. Kiisket saavat minun puolestani jäädä uiskentelemaan. Vaikka kerrotaan, että muinoin on kiiskiä rahdattu Pietariin asti keittotarpeiksi. Olen muuten ainakin kerran kiiskikeittoa maistanut. Täti-vainaa Maija sitä joskus valmisti, kun Aleksin muikkuverkkoihin oli syksyllä osunut kiiskiparvi.

Vittumaisia verkosta pois otettavia, nuo kiisket. Varmasti perattavinakaan eivät ole ihan mukavimmasta päästä. En muista, kuin Maija ne perkasi. Eihän niistä mitään lihaa keittoon otettu, liemi ainoastaan. Mutta suolistaa ne kuitenkin piti, mokomat piikkiset limanuljaskat. Ei käy katteeks!

Kuvassa tätini, eli "Piskolan tytöt", eli vasemmalta Liisa, Eila ja "kiiskikeitto-Maija", joskun viiskytluvun taitteessa.

  Huomenna menen taas äidin luokse. Klo. 11:00 tulee eräs kotihoito-yrittäjä käymään. Hänen kanssaan tehtäneen diili, minkä mukaan hän käy ennalta sovittavina aikoina hoitamassa Elinan jokapäiväisiä asioita, sekä tarvittaessa katsomassa, onko jotain vialla. Tämä antaa minulle mahdollisuuden viettää aikaa muualla kuin Hollolassa keveämmin mielin.

  Lahden kaupungilta saatava avun tulee olla jokapäiväistä ja jatkuvaa. Sellaista ei vielä, onneksi, tarvita. Päädyin sen vuoksi tällaiseen ratkaisuun. Yrittäjälle tuntui, ainakin puhelinkeskustelun perusteella, sopivan mainiosti käytäntö, jossa häntä tarvitaan suhteellisen harvoin. Huomenna lyödään asia lukkoon, mikäli osapuolet ovat yksimielisiä pelisäännöistä. Minä ja yrittäjä toden näköisesti ollaan samalla kartalla, Elinasta en osaa sanoa. Olen hänelle vasta hienovaraisesti vihjannut tulevasta. Tänään kerron, että huomenna on tällainen henkilö tulossa tapaamiseen. Toivon, luulen, että äiti ymmärtää, mistä on kyse. Eli hänen parhaastaan.

  Sellaista tänään, torstaina, Lontoon oletetun terrori-iskun ja Pelicansin kirvelevän toisen jatkoerän tappion jälkeen.

TURHAA JORINAA, unista ja vähän muustakin

  Palaan vielä hetkeksi sunnuntaiseen blogiini "BUMTSIBUM", tai oikeastaan lauantai-iltaan. Kun riivaannuin katsomaan tuota uudelleenlämmitystä, sain myös n. kuukauden annoksen mainoksia kylkiäisenä. Eräs niistä herätti ajatuksia. Ajatuksia siitä, kuka en suin surminkaan haluaisi olla. Kyseisessä mainoksessa kerrottiin, että Suomessa murtaudutaan jonkun kotiin joka toinen tunti. En todellakaan haluaisi olla tuo joku!

  Edelleen lauantain kautta sunnuntaihin palatakseni: harvoin on sääennuste mennyt niin persielleen, kuin lauantaina. Vielä lauantaina yle:n kuuden uutisten yhteydessä näytti sääkartta koko Suomeen ja koko seuraavaksi päiväksi pelkkää aurinkoa ilman pilven häivääkään. Meterologin mukaan ainoastaan aivan eteläisimmällä rannikolla saattaisi esiintyä pientä sadetta. Noh, minä innoissani odottelemaan. Kuten tuossa blogissani kerroin, aamulla tuli Hollolassa märkää lunta. Ajattelin, että päivällä paistaa, ei ku ulos. Aamulla sateli, aamupäivällä sateli tai oli pilvistä, iltapäivällä oli pilvistä tai sateli. Ihan uhallani laitoin aurinkolasit silmilleni, kun päiväkävelylle lähdettiin. Ei häikäissyt, ei. Havaintojeni mukaan kokopäiväinen auringonpaiste rajoittui vajaan puolen tunnin pilkahdukseen tuossa neljän-viiden tuntumissa.
  Jälkikäteen asiaa tutkittuani huomasin, että meillä onnettomilla näillä latitudeilla oli mälsä säkä; melko pieni pilviesiintymä jorotti koko päivän alueen yllä. Ei kovin kauaksi olisi tarvinnut ajella, kun olisi arskaa löytynyt. Ilmojen ennustaminen ei ole eksaktia tiedettä, tiedetään. Joten on edes odota minulle, lukuisalle joukolle muita pettyneitä, kohtuudella kuuluvaa, kukkakimpulla varustettua anteeksipyyntöä.

  Minua on siunattu poikkeksellisen paljon unilla. Pari päivää sitten olin sodassa! Olin jonkun unessa hämäräksi jääneen henkilön kanssa liikkeellä soutuveneellä Luonterilla. Näimme saarten takaa vihollisen pienen panssarilaivan tykkeineen partioimassa. Lähdimme hiljalleen meloskelemaan pakoon. Vaikka meillä oli konekivääri paatin keulassa, päättelimme, että emme sillä pärjää ylivertaiselle vastustajalle. Vihulainen huomasi meidät, mutta pääsimme luikkimaan erääseen pienehköön saareen. Vedimme veneen kallion nyppylän taakse piiloon. Makasimme hiirenhiljaa kuunnellen vaimeasti käydä mouruavan sota-aluksen etenemistä. Suunnilleen tähän heräsin. Vihollisen alkuperä ei unessa käynyt ilmi. Mikähän enne tuollainen on minulle, mahdollisimman vähän sotaiselle henkilölle?
  Eilen aamutunteina oli uneni puolestaan seuraava: Palasimme joltain laivaristeilyltä Hollolaan, Hilpaa, minä ja joku toinen pariskunta. Syystä  tai toisesta meidän piti mennä heti lääkärintarkastukseen. Minä pääsin saman tien sisään. Ilmeisesti läpäisin testin. Kuulin, että muut joutuvat pari tuntia odottelemaan. Sanoin Hilpalle, että menen sillä aikaa hiihtämään. Rouva vastasi, että muista tulla minut viimeistään parin tunnin kuluttua hakemaan, meidän on oltava pian Lahden satamassa. Seuraava muistikuvani on, että huomasin hiihtäneeni Hyvinkäälle asti. Mietin unessani, että onneksi osaan täällä kulkea, koska olen joskus ollut paikkakunnalla töissä. Niinpä ryhdyin tarmokkaasti etsimään tietä kohti Hollolaa. Mutta kaikki oli muuttunut! Aika kului, ja huomasin aina olevani taas samassa paikassa kaupungin keskustassa. Hirveä hätä ja paniikki iski. Pelkäsin myöhästyväni Hilpan noutamisesta, satamaan menosta. Yht'äkkiä tajusin, mihin suuntaan oli lähdettävä. Sivakoin parasta vauhtiani korkealle sillalle, ja huomasin kauhukseni, että se oli aivan keskeneräinen, täynnä aukkoja romuröykkiöitä. Olin ohittamassa erästä rojukasaa, kun liukkaat sukset ohjasivat minua yli kaiteettoman laidan kohti tyhjyyttä. Tähän heräsin.

Tuosta unesta voin ymmärtää suksiaspektin, kaukaa hakien Hyvinkäänkin, mutta laivaristeilyä tuntematoman pariskunnan kanssa ja sen jälkeistä lääkärintarkastusta selvittämään tarvittaisiin ammattilaisen apua!
  Aika harvoin unia näen, tai siis muistan ne. Ainakin noin selvästi. Yleensä unet sijoittuvat aamuyön tunteihin, aikaan hieman ennen heräämistä. Tuo sotauni tapahtui poikkeuksellisesti illalla.
  Olen pannut merkille, että horteessa saattaa viiden minuutin aikana kuvitella kovinkin pitkän ja monivaiheisen tapahtuman. Kuten tuossa sotaunessa tapahtui; olin katsonut kelloa, se oli 10:12. Kun havahduin unestani. oli kello 10:16. Elin neljän minuutin aikana olin ehtinyt unitilaan, kokenut pelottavan vihollisen pelottavan takaa-ajon, siitä selviytytmisen ja selviytymistä seuranneen onnen tunteen.

  Nyt kun unia aloin repostelemaan, tulkoon esille tuoduksi vielä yksi huomio. Tuo iltauni päättyi onnellisesti, pelastuimme vihulaiselta. Muistan muulloinkin nähneeni iltaisin tällaisia "happy end-unia". Niistä herää onnellisessa mielentilassa. Sen sijaan aamutunneilla nähdyt unet ohjautuvat pelon tai epätoivon täyteisen pinnistelyn kautta kohti karmeaa loppua. Näistä unista herää kauhun vallassa, mutta hetken kuluttua tulee autuas olo, kun tajuaa, että se olikin vain unta.
  Jos joku unitutkija sattuu tämän lukemaan, voisiko hän yst. ilmoittaa, onko havainnoissani mitään tolkkua.

  Kohta lähdetään kaupaan, etteivät muut eläkeläiset ehdi kaikkia tarjouksia hamstrata.

BUMTSIBUM

  Puoli viikkoa kotielämää takana. Entisillä uomilla mennään: aamulenkki, kahvit, joku tallenne, kauppaaan, luonas, perräiset, kävely, päiväkahvit, kirja, kevyt ilta-ateria, Emmerdalet, tallenne/kirja.
  Torstain poikkeuksena otettiin sukset, mentiin laduille. Varjoisilla paikoilla oli latu hyvä, aurinkoisilla taas jäinen, joissain kohti melkein sulanut. Latu-urissa oli paljon tuulen kuljettamaa roskaa, havunneulasia, oksia, jne. Oli myös jokusia koiranpaskoja. Niihin ei ole kivaa hiihtää. Hieman pelotti laskea mäkiä, kun vauti kiihtyi välillä hurjaksi, eikä tiennyt, mitä mutkan takana on vastassa. Teimme päätöksen, että sukset saavat huilata tulevaan talveen. Jollei vielä lunta sada niin, että jäälle kannattaa mennä. Piste.

  Torstaina käväisin kahvilla ystävni Pekan kanssa. Sain häneltä liput Raksa-messuille. Joten perjantaina aamusta kaupunkiin. Ensin ti-halliin autonpesuun, sitten Elinan kauppaostoksille, ja kymmeneksi Suurhallille. Pariin vuoteen en ollutkaan messuilla käynyt, Hilppa ei koskaan. Tavaraa ja esittelijöitä oli tukahduttava määrä. Kursooriseksi läpikävelyksi homma meni, kun ei ole tarvetta mihinkään mittavampiin hankintoihin. Lipunlahjoittaja Pekkaa ja vanhaa tuttua Karia hetki jututettiin. Ennen lopullista eksymistä esittelykojujen viidakkoon äkättiin uloskäynti, poistuttiin.

  Jo blogin toisessa lauseessa tulin täräyttäneeksi ilmoille paikkansapitämättömyyden. Eihän tuo perjantaikaan mennyt perinteisellä tyylillä. Mutta eilinen koko lailla meni.
  Illalla tulin katsoneeksi, ihan uteliaisuuttani, uudelleen lämmitettyä BumtsiBumia. Ei se alkuperäinenkään aivan suosikkiohjelmiani ollut, ei edes top-kympissä, mutta sen verran sitä tuli seurattua, että eilinen esitys sai kaipaamaan Bjuströmin Marcon pakotonta iloisuutta, Hovin Sepon ässän suhauttelua ja Niemisen Esan lähes patologista Beatleshakuisuutta. Summa summarum: ei tarvitse katsoa, ei tallentaa, uutta versiota.

  Tänä aamuna hyökkäsin aamulenkille normaaliin (minulle) aikaan. Siellä sateli lunta. Oli parin sentin kerros jo maahan kertynyt. Koska lumi (a: kasteli, (b: peitti varjopaikoissa tien pinnassa vielä olevan jääkerroksen tehden sen petollisen liukkaaksi, jäi lenkki torsoksi. Parempi torsona lenkki, kuin Pertti.
 Siksi päädyin käyttämään aamun rauhallisia hetkiä kirjoittamiseen.

  Fb:sta iski tajuntaani suru-uutinen: Chuck Berry on jättänyt rakennuksen! Rauha tälle rock'n rollin suurmiehelle ja lukemattoman alan huipun innoittajalle!

  Brasiliasta kantautuu uutinen, mikä saa minut suhtautumaan entistä tarkemmin lihan syöntiin, lähinnä sen ostamiseen. Elintarvikkeiden arvellaan olevan tulevaisuudessa myös Mafian suurta toimialaa, joten omavaraistalous kuulostaa järkevältä, joskaan ei ihan realistiselta.

  Mari Laukkanen voitti kaksi kisaa peräkkäin. Huipun, ja sen tuntumassa majailevien kunto sekä taidot näyttävät olevan niin lähellä toisiaan, että hyvänä päivänä saattaa kuka tahansa aika isosta joukosta olla ykkönen. Tietysti Marin valmentajan menehtyminen antoi eiliselle voitolle oman mausteensa.

Lätkän pleijarit pääsevät tositoimiin tiistaina, Kalpa ja Pelicans minua kiinnostavimpana parina. Hyvää tekisi Lahden urheilulle, jos Peltsut selvittäisivät ainakin tuon koitoksen. Ja vielä parempi jos seuraavatkin.

  Huomenna on sitten vuorossa Elinan huushollin siivous ja elintarvikeinventaario. Muuten mennään vanhaan tahtiin. Lauantaina ehkä sörnäytetään Helsinkiin Iirstä moikkaamaan.

  Lumisade näyttää päättyneen. Tosi aurinkoista tänään pitäisi olla. Se tietää luultavasti pidennettyä päiväkävelyä. Jaaha, alkaa olla kahvinkeittoaika. Joten kohti keittiötä.

Palautuma aamun tunnelmiin Avokkaassa.

 

AAMUA KOHTI

  Kello lähestyy kolmea. Pyöriskelin sängyssä tovin, nousin ylös, aloin kirjoittamaan. Syynä ei suinkaan ole sisäinen palo, edes pakottava sanomisen tarve, vaan maalaisjärki. Ajattelin, että on korrektimpaa poistua häiritsemästä Hilppaa kyljen kääntelyllään. Joten tässä ollaan.
  Mistä tuo unettomuus johtuu? Luultavasti siitä, että olen nukkunut univajeeni loppuun. Illalla raukoi niin, että jo yhdeksältä olin täydessä horteessa. Edellisenäkin yönä tuli nukuttua ihan reippaasti. Joskus näin käy. Eikä väkisinmakuu ole alaani.

  Eilen tultiin Avokkaasta. Jossain Kuortin kohdilla tavoitettiin se piste, missä usmuuttelimme tasan viikkoa aikaisemmin kohti Anttolaa. Ilmoja siellä piteli; oli poutaa ja sadetta, lunta, räntää, vettäkin. Mutta enimmäkseen puoutaa. Aurinko paisteli kolme päivää putkeen (lauantai-maanantai). Väliin tuuli aika reippaasti. Mutta ei ilmoissa ollut moittimista. Pääosin hyviä hiihtokelejä. Täysikuukin loimotteli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

  Kun seuraavan kerran saareen suunnistetaan, tuskin suksia kannattaa mukaan ottaa. Jäällä ei varmaankaa ole enää lunta nimeksikään. Lähitulevaisuudessa osuu muutamia pakollisia asioita tehtäviksi. Niiden vuoksi pääsemme vasta perjantaina, 31. kuluvaa kuuta Hollolasta irtautumaan.
  Täytyy jo tänään lähteä katsastamaan lähiseutujen latutilannetta. Sen verran taisi tasapainokyky palautua, että uskaltaa mäkimaastoon lähteä. Ehkä ei ihan hurjimpia reittejä ensi alkuun kannata valita. Luulen, että vielä jonkin aikaa ovat latureitit hiihdettävässä kunnossa, luvatusta lämpöaallosta huolimatta.
  Kyllä ovat hyvät, nuo "karvapohjasukset". Luistavat, eivät lipsu. Eivät edes eilen aamulla, kun muutaman sentin nuoskalumessa taivalettiin autolle. Eivät rantatöyrästä noustessakaan, vaikka perävedossa oli aika raskas ahkio. Eli n. viikon hiihtokokemuksella arvioituna ovat sivakat hintansa väärtti.

  Taina ja Katriinan poikkesivat sunnuntaina päiväkahvilla. Anni oli jäänyt koulutehtäviä tekemään, samalla Elinan seuraksi.

  Maanantaina käytiin me Hilpan kanssa naapurimökillä Hanniloilla puolestaan kahvilla. Samalla nosteltiin heidän laiturinsa kulkusillat ponttooniosan päälle. Ovat tilanneet uuden laiturin kevääksi. Aikomuksena on uittaa entinen Potinlahteen, rakennella siitä uusi kimppalaituri vanhan ja aikansa eläneen tilalle. Neljä meitä siinä laiturikimpassa on: Hannilat, Kyhälät, Rehulat ja allekirjoittanut veneineen. Kyhälän Kosti alkaa olla jo iäkäs, mutta eiköhän jompi kumpi pojistaan tule talkoisiin. Rehulan Juha itseoikeutetusti työtä johtamaan. Minä ja Hannilan Hannu tekevinä osapuolina. Kyllä siitä yksi laituri syntyy. Uskokaa pois!

  Maanantaina, kun vielä paisteli, kävin nappaamasta navetanmuurilta kuvan reviiristämme. Maakellari jäi puiden taakse katveeseen, samoin "uusi" (valm. 1995) aitta.

  Tuon vanhan aitan (kuvassa oikealla) etupuolelle tulee kesällä vielä Iiriksen leikkimökki, mutta ei siitä kuvassa olisi näkynyt harjaakaan, vaikka olisi jo pystytettynä ollut. 

  Perjantaina ajattelin mennä Elinalle tekemään vähän perusteellisemman siivouksen. Samalla teemme inventaarion hänen jääkaapissaan ja pakastimessaan. Jk:ssa on pilvin pimein hilloja sun muita purnukoita, niin etteivät meinaa normaalit ruokaostokset mahtua. Samoin on pakkanen tupaten täynnä. Saa nähdä, mitä löytyy. Kovalla kädellä on aikomus poistaa kaikki vahänkin epäilyttävä. Sanokoon äiti mitä tahansa. Ja sanoohan hän! Osaan kuvitella.
  Voi olla, että tuo "puhdistus" jääkin maanantaiksi. Tuli mieleeni, että perjantaina taitaa olla eräs toinen juttu. Ja, kuten tunnettua, ei eläkeläisen keskittymiskyky piisaa, kuin yhteen tapahtumaan päivässä.

  Ensi viikolla on aikomus olla yhteydessä Lahden kaupungin Asiakasohjausyksikkö Siiriin, siellä ikääntyvien palveluneuvontaan, eli PalveluSantraan. Tarkoituksena kartoittaa, josko vanhalle äidilleni olisi jotain apua saatavilla. Tarkoitan kerran, pari viikossa käyntiä silloin, kun me olemme mökillä. Minä hoidan Elinan asiat enemmän kuin mielelläni, silloin kun olemme Hollolassa. Mutta nyt, kun meillä on vapaus, olisimme miellämme osan aikaa Anttolassa. Eikä Elinasta enää saareen tulijaksi, pikaista käyntiä lukuunottamatta, ole. Eikä häntä oikein voi Tainan ja Haneli huusholliin aina roudata. Siinä menevät pidemmän päälle kaikkien osapuolten hermot.
  Elina pärjää kyllä sen näppäsen viikon, minkä kerrallaan mökillä yleensä putkeen olemme, kunhan vaan käyn kaupasta riittävästi evästä. Mutta entäs, jos puhelimeen ei vastata, kun yhtenä aamuna yritän häntä Avokkaasta käsin tavoittaa? Ei kun kiireen kengässä autolle, kohti Lahtea sörnäyttämään. Sitä lähinnä jäljestän tuolla PalveluSantran yhteydenotolla. Sitä, että olisi lähitienoilla joku, jolla on avain Elinalle. Joku, joka kävisi silloin tällöin katsomassa. Ja tietysti, jos en saisi äitiin yhteyttä.
  Eiköpä tuo asia ensi viikolla selviä. Luulisi pienetä eläkettä saavalla liki 95-vuotiaalla olevan mahdollisuus ja oikeus saada tuollaista apua. Maksua vastaan, luulen. Tai tietysti. Mutta sekin selvinnee pian.  

  Kello käy kohti viittä. Kohta pitää vetäistä tamineet niskaan, lähteä sauvoja ulkoiluttamaan. Karvan pakkasen puolella näkyy lämpötila olevan, kotikatu aivan sula ja kuiva. Luulen, että nastakenkät voi laittaa naftaliiniin, kumitassut sauvojen kärkiin. Eiköpä kevyenliikenteenväylät jo jäättöminä ole?

LAUANTAIN TOIVOTUT

  Aurinkoista luvattiin, aurinkoa toivottiin, aurinko paistoi. Siinä tämä lauantai pelkistettynä. Jos lopuilleen kääntyvää päivää tarkastelee laajemmin, kului se kutakuinkin seuraavasti:
  Kello kuusi sängystä ylös (Peppe). Kusireissu. Hammas- ja naamapyykki. Törppö Benecolia, pari luontaistuotenappia. Leivinuuniin tulet. Kahvi porisemaan, aamupalatarpeet pöytään. Kello 6:30 Hilppa kahville......ja paskat. Lopetan laajemman tarkastelun tähän, siirryn käyttämään ylimalkaisempaa lähestymistapaa.
  Possupaisti juureksineen syötiin ennen puoltapäivää. Hetki ruokaa sulateltiin, termarillinen kahvia keitettiin, se ja keksipaketti, perseenystävät ja kameravarusteita reppuun pakattiin, sukset jalkaan laitettiin, hiihtelemään lähdettiin. Ei tuu hittojakaan, ei tuo selostus ollut ylimalkaista nähnytkään! Lupaan parantaa tapani.

  Hiihdeltiin Halkoluodoille, sen pohjoisimpaan saareen. Siihen, mikä on lähimpänä Makkuutsaaria. Istahdettiin rantakiville kahvit hörppäämään, auringosta nauttimaan. Ja maisemista.

  Lentoonko tuo Hilppa on lähdössä, vai itsekseenkö aaltoa aikoo aloitella?

Kalasääksen pesä odotteli asukkaitaan....... 

........silmä lepäsi......

 .....ja kahvi maittoi.

  Takaisin hiihdeltiin Pyöreän Kamalan taitse. Vielä tovi laiturilla istuskeltiin. Vaikka ensin piti käydä vaatteita vaihtamassa; oli aluspaita melko märäksi muuttunut, jostain syystä.

  Sitten kuvat kameroista koneelle, tätä blogia kirjoittamaan. Samalla kun sauna lämpeni. Hyvissä ajoin on tullut tavaksi täällä kylpeä. Vaikka näille vuosin jo päivänvaloa riittää pidemmälle.
  Nyt on saunottu. Kammarin uunissa poksahtelee pihkapuu, sitä säestää Hilpan tukankuivaajan hyrinä. Niin ettei täällä ihan metsäläisiä olla.

  Tänään on tuntunut hyvä ettei ahdistavalta. Moottorikelkkoja, mönkijöitä, hiihtäjiä, pilkkimiehiä, jokunen autokin on jäällä havaittu. Samoin on porukkaan ilmaantunut muutamalle lähimökille. Vitsi, vitsi, ei täällä mitään läyhkettä ole, ei mikään ahista. Vaihtelua, kun ei pariin päivään ollut ihmissieluista tietoakaan.

  Eilen kairailin muutaman reiän Avokkaansalmeen. Rantapuolella on jäätä hieman alle 40 senttiä, siitä rautajäätä muutama sentti vähemmän. Mutta keskemmällä, reimareitten luona, missä on hieman virtaa, oli paksuus viisi senttiä ohkaisempi. Päätin, että unohdan sorahomman. Turha riskeerata, vaikka luultavasti jää kestäisi. Kuuluisia viimeisiä sanoja nuo. Joten tuodaan kesällä lautalla, tai odotellaan kovempia talvia. Halvempiakin katiskoita nimittäin on tarjolla, kuin Hanelin traktori.

  Tänään tulee Putouksen viimeinen jakso, myöhemmin Vera Stanhope. Midsomerin murhat tallenteelle, samoin Bonusperhe. Ei tuo Midsomer kovin kaksinen sarja ole, mutta kun tienoo ehdottomasti lukeutuu maapallon vaarallisimpiin paikkoihin; pari, kolme murhaa joka viikko kyläpahasessa, on tullut katseltua. Ei Bonusperhekkään parasta A-luokkaa ole, ajankulua kuitenkin.

  Sellaista täällä tänään. Huomennakin lupeissa hyvää ilmaa. Tietää ulkonaoloa, suksilla ja ilman. Taina ja tytöt ehkä tulevat iltapäivällä kahville, ehkä eivät. Haneli on vielä Kuusamossa, lähtevät aamulla paluumatkalle.

Lopuksi jäkälätaidetta Halkoluodoilta: