TILPEHÖÖRIÄ JA ROMPETTA

  Kunhan kevät koittaa, niin tulee, lopultakin, hetki erota turhasta rojusta. Rojusta, mitä löytyy vaatehuoneesta, kaapeista, komeroista, ja ennen kaikkea ulkovarastosta.
  Ainakin UFF tai Punainen Risti tulevat saamaan jokusen pussukan vaatetavaraa. Ulkovarastossa tein vajaa vuosi sitten karkean iventaarion, jotta sain edes fillarit sieltä pihalle ja huoltoon. Edessä on tarkempi hyllyjen ja parin puisen, kooltaan n. 70 x 50  x 50 cm, muuttolaatikon anylysointi. Hyllyiltä löytyy ainakin vanhoja luistimia, hiihto-, sekä laskettelumonoja ja lastenkirjoja. Laatikoissa luultavasti lisää lastenkirjoja sekä vaatteita. Muutamia yllätyksiäkin saattaa tulla eteen.
  Joka tapauksessa kaikki turha pannaan kiertoon, kelvoton kaatsille. Aikomus on saada niin sisä-, kuin ulkovarastotilat hyötykäyttöön. Eikä sen jälkeen mitään "tuota saattais joskus tarvita-mentaliteettia". Kaikki tarpeeton tai uuden tieltä väistyvä armotta pois! Hilppa kertoi kuulleensa/lukeneensa hyvän neuvon: Kun ostat uuden vaatteen, hävitä yksi entisistä.
  Olen kiikuttanut mökille vanhoja vetiminiäni. Ei siinäkään mitä järkeä ole, pitkän päälle. Avokkaasta löytyy tätä nykyä kymmeniä enemmän tai vähemmän virttyneitä t-paitoja, melkein saman verran liian suuria flanellipaitoja, useita lähes läpikuluneita verkkapukuja, jokusia hikisä ja nauhattomia lenkkareita, puolisen tusinaa muotonsa ja täytteensä menettänyttä toppatakkia, muovikassillinen pipoja sekä jätesäkillinen ukkovarpaan kärjestä tai kantapäästä reikiintynyttä eriparin sukkaa. Saunan uunissa noita pukineita olen jo ruvennu polttamaan. Eli ei mitään tolkkua kuskata vaatetta, ei muutakaan kotona tarpeettomaksi jäänyttä sälää, mökille. On ne sieltäkin joskus hävitettävä. Hävittäminen täällä maalikylissä on huomattavasti helpompaa.

  Huomaatteko, että en ihan ukkoutunut ole; teen tulevaisuuden suunnitelmia, ainakin lyhyen tähtäimen sellaisia. Ja suunnitellessani mietin, miksei ihminen voi nuorena olla yhtä viisas, kuin vanhana. Jos ajatukseni mm. tuohon hamstraamiseen olisi aina ollut nykyisen kaltainen, ei nyt tarvitsisi suunnitella paikkojen raivaamista. Mutta "minkä nuorena mokaa, sen vanhana korjaa", vai mitenkä se sananlasku oikein menee?

  On tietysti tavaroita, joista ei mielellään luovu, vaikkei niillä enää käyttöä olekkaan. En paristakymmestä piipusta, parista piipputelineestä, sekä parista vanhasta Zippo-sytkäristä raaski erota. Ne ovat kaapin uumenissa, mutta ehkä vielä vielä joskus esilläkin. Ei siksi, että sauhuttelemaan taas alkaisin, vaan siksi, että ne ovat erittäin kauniita esineitä. Tai tiedä häntä; melkoinen pölynpyyhintä niissä on.

    Toinen säästettävä kohde on muutama vanha kamera. Tuossa syksyllä yhtä lipaston laatikoa kolutessani löysin kuusi filmikameraa. Otin ne esiin, putsailin ja laitoin työhuoneen kirjahyllyyn. Eihän ne toki mitään kovin vanhoja ole, 70-, 80-. ja 90-luvuilta. Yksi vanhempikin minulta löytyy. Sain eräältä taholta viime syksynä haltuuni saksalaisen Foitzik-tehtaan valmistaman Foinix-merkkisen kameran. Valmistusvuosi lienee 1954. Hieno esine sekin. Hienoisesti ovat kamerat muuttunee 60:ssä vuodessa, niin kosmeettisesti, kuin tekniikankin osalta. Mutta vanhassa tyyliä on enemmän. Vai mitä?

  Asiaan vihkiytymättömille vinkattakoon, että se vanha ei ole kuvassa oikealla.

  Hilppa on viimeistä lauantaita palkkatyössä. Tai onkohan ensi kuussa vielä yksi? Minulla on rauha kirjoittaa. Ja miettiä vaikkapa sattumaa. Tämä juttu tuli sydänyön pimeimpinä hetkinä mieleeni.
  Intiaanien nimi on intiaanit, koska kippari Kolumbus oli pahasti eksyksissä. Mikäli capitano, vai pitäisikö sanoa capitán?, Kristoffer olisi ollut kartalla, nimitettäisiinkö Amerikan alkuperäisasukkaita amerikkalaisiksi? Ja nykyään Pohjois-Amerikassa vallassa olevaa kansanosaa euroamerikkalaisiksi?
 Joo, ei ollut Kolumbuksella karttaplottereita eikä satelliittiyhteyksiä. Ja siinä mielessä rohkeaa porukkaa Santa Marían, Niñan, ja Pintan miehistö oli, etteivät pelänneet tuiman myötäisen sattuessa sörnäyttävänsä laidan yli ja tippuvansa ties mihin kadotukseen.

  Sattuu sitä muillekin, kuin Kolumbukselle. Viime lauantaina oltiin Hilpan kanssa palailemassa päivälenkiltä. Vajaan sadan metrin päässä kotiovelta olevalla parkkipaikalla huomasi rouva auton vieressä puhelimen. Oli liki viidentoista asteen pakkanen, mutta akku ei ollut vielä kohmettunut. Minä fiksuna laittamaan tekstaria autorekisterikeskukseen. Heti tulivat omistajan ja auton tiedot. Sanoin Hilpalle, koska kädet jäätyivät, että odota tässä, jos kuski tulisi, menen kotiin katsomaan Enirosta puhelinnumeron. Löysinkin auton omistajalle numeron. Samassa välähti mieleeni; tosi fiksua, mitä hyödyttää soittaa puhelimeen, joka on Hilpan kädessä! Joten kirjoitin paperille viestin: PUHELIMESI ON OSOITTEESSA SE JA SE/LEHKONEN, PUH. TÄMÄ JA TUO. Hain Hilpan pois, laitoin lapun auton tuulilasiin.
  Kotona huomasin, että puhelin oli lukittu. Ajattelin, että voihan se olla muunkin, kuin omistajan luuri. Soitin omistajan numeroon. Ei hälyyttänyt löytöpuhelimeen, mutta ei myöskään vastannut. Laitoin vielä tekstarin, jossa kerroin puhelimen löytymisestä, ja sen väliaikaisesta pakkasenpitopaikasta.
  Löytöpuhelin soi muutaman kerran, siihen tuli mesejä ja tekstareita. En arvannut vastata, vaikka olisi ehkä pitänyt; saattoivat soittaa laitteeseen sitä äänen perusteella paikantaakseen.
  Reilun puolen tunnin kuluttua soi ovikello. Nuori nainen pieni lapsi korissa sieltä tuli luuriaan noutamaan. Kiitteli kovasti. Oli ollut naapuritalossa vauvakutsuilla.
  Asian ydin on, että tosi fiksu idea oli ottaa selville kadonneen puhelimen oletettu numero, ja soittaa siihen, kun se oli omissa käsissä. Ihminen ei ajattele aina kovin loogisesti, en edes minä. Enkä varsinkaan minä.

  Kun nyt Lehkosen sukua on alettu soimaamaan, kerrottakoon yksi anekdootti ei niin putkeen menneestä tapahtumasta. Elettiin 1970-lukua, keskitalvea, pakkasta yli 20 astetta. Oltiin käymässä Piskolassa. Isäni Erkki. RIP, sai kuningasajatuksen: pesenpä auton likaisen tuulilasin! Tuumasta toimeen. Hän haki vatiin vettä, loiskautti sen lasille. Sehän jäätyi hetkessä, niin lujaksi kalvoksi, että ei lähtyt millään. Raapat olivat voimattomia. Ehkä petkeleellä ja kovalla työllä olisi onnistunut. Isä hädissään Hanelille ja minulle kertomaan häverikistään. Me että mitäs hittoa sinä tällä pakkasella menet vettä tuulilasiin kaatelemaan!?!? Tähän Erkki, että no, se oli ihan lämmintä. Se siitä logiikasta. Ei muuta, kuin auto käyntiin, jollain konstilla tulitikkuaskin kokoinen tähystysreikä kuskin silmien korkeudelle. Sitten Erkki puikkoihin. Sulihan se lasi, aikanaan. Mutta en jaksa muistaa, kuinka monta kertaa isä kävi Ikolan pihassa kääntymässä sitä ennen.

  Logiikasta magiikkaan. Aamulla tulin jostain syystä ajatelleeksi ystävääni ja entistä työtoveriani Hemppaa. Ajattelin, että mitähän miehelle kuuluu, kun ei olla pitkään aikaan tavattu tai edes puhuttu. Siinä samassa soi puhelin; Hemulihan se siellä kilautteli. Sovittiin ensiviikolle tärskyt Lahden kirjastossa. Mutta mikähän telepatia tuossa oli takana. Eikä se suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kohdallani on moista tapahtunut. Kysymys kuuluu: Onko minulla, vastapelurilla, vaiko kolmannella osapuolella näppinsä pelissä, ovi raollaan henkimaailman asioihin? Vai onko kaikki pelkkää sattumaa? Taidan kallistua sattuman suuntaan, jätten kuitenkin oven raolleen muillekin mahdollisuuksille.

  Eikö tässä yhdelle aamulle juttua tullut? Siirryn eilen aloittamani Thomas Erikson'in kirjan "Pelon kylväjät" toivottavasti hyvään seuraan.

TALVEN SELKÄÄ KULUTELLAAN

  Tänä aamuna tuulta, pakkasta ja luikasta, pari päivää sitten tuulta, plussaa ja vesisadetta. Ei käy yksitoikkoiseksi lenkkeily. Se vaan turhauttaa, kun melkein joka päivä pitää miettiä, mitä päälleen laittaa. No, aivohan siitä notkistuu hereille.

  Tiistai-iltana käytiin rouvan kanssa elokuvissa. "Passangers" katsottiin. Hilpan ensimmäinen 3D-näytös.
  VAROITUS: Teksti sisältää juonipaljastuksia! Leffassa herää yksi 5000:sta matkustajasta, Jim Preston (Chris Pratt) teknisen vian vuoksi 90 vuotta ennen saapumista uuteen siirtokuntaan. Pitkän sisäisen kamppailun käytyään hän herättää nuoren naisen, Aurora Lane'n (Jennifer Lawrence). Siitä alkaa kahden yksinäisen rakkaustarina.
  Aika huttuahan tuo on, eräänlainen tulevaisuuden Robinson Crusoe-tarina. Elokuvan parasta antia ovat lyhyet keskustelut androidi-baarimikon Arthur'in (Michael Sheen) kanssa. Myös visuaalinen kokemus on vaikuttava. Valtavan aluksen lipuminen lukemattomien tähtien himmeässä loisteessa on upeasti toteutettu. Kohtaus, missä aluksen menetettyä painovoimakenttänsä uima-altaassa ollut Aurora kelluu valtavan vesipisaran sisällä on hieno.
  Ei mikään veretseisauttava teos, mutta kului tuo parituntinen ihan rattoisasti. Seuraava vierailu Kuvapalatsiin onkin jo muutaman viikon kuluttua: Aki Kaurismäen uutuus "Toivon tuolla puolen" saa ensi-iltansa 3. helmikuuta.

  Kävin eilen hakemassa valokuvakirjan Kuvamestareilta. Sorruin loppuvuodesta ostamaan uuden kameran. Olympus Pen F oli ystävälläni johtaja Partasella tarjouksessa. Parin päivän pähkäilyn jälkeen annoin mielihalulle periksi, tein kaupat. Samalla Jukka (Partanen) sanoi, että voisin tulla tekemään kuvakirjan ilmaiseksi. Siitä tehtäisiin kaksi kopiota; toinen minulle, toinen liikkeeseen mallikirjaksi. Sovittiin, että jouluruuhkien jälkeen.
  Valitsin n. 150 kuvaa tikulle, menin perjantaina hommaa tekemään. Kuvamestareilla on systeemi, missä kirjat laaditaan paikan päällä olevissa "pulpeteissa". Siksi en ole heidän palvelujaan tuossa asiassa käyttänyt. Tykkään sommitella sivut rauhassa, kirjoittaa ehkä kommentteja mukaan. Mutta toki ilmainen on aina ilmainen. Laitoin teoksen nimeksi "LUONTERI", koska valtaosa kuvista on otettu niissä maisemissa. Mukaan sisällytin johtaja Partasen toivomuksesta paljon kuvia sienistä (Jukka on myös sienimiehiä). Helpohko ohjelma oli käyttää, mutta aikaa olisi kulunut, jos olisin alkanut isosti säveltämään. Siksi annoin masiinan sommitella kuvat albumiin. Olin otokset jo valmiiksi laittanut aikajärjetykseen (kevät-kesä-syksy-talvi). Viimeeksi jokunen muutos ja pientä säätöä.
  Lopputulos on jämäkkä kirja hyvälaatuiselle paperille tehtynä. Värit kyllä, niin kuin muittenkin valmistajien kuvakirjoissa, tuppaavat latistumaan. Varsinkin tummat yö- ja iltakuvat menettävät paljon itsestään. Kun tuota kirjaa nyt selaan, huomaan, että n. kymmenen vuoden aikana otetuissa kuvissa ei juuri eroa huomaa, oli ne napattu halvalla pokkarilla, kalliimmala pokkarilla, edullisella järkkärillä vai puhelimella. Mitä opimme tästä? Jos jotakin, niin sen, että tärkein kapine  ja objektiivi valokuvauksessa on ihmisellä nenän kahta puolta sijaitseva elin.
  Summa summarum: En luultavasti enää käytä Jukan "pulpettia" kuvakirjojen tekoon. Vaikka mies lupasikin, että saan niistä 50 %:n alennuksen. Hetkinen! 50 %:n! Täytyy harkita, olla tekemättä peruuttamattomia päätöksiä.

Alla yksi tuon kuva-albumin otoksista

  USA:ssa Osama on pitynyt lähtiäospuheen, Donald lehdistötilaisuuden. Ero miehillä on kuin yöllä ja päivällä (sallittakoon vertaus, niin  ja yön hyväsi, tietty). Saa nähdä, kuinka paljon uusi mies puikoissa saa tuhottua väistyvän suurella vaivalla alulle saattamia uudistuksia? Hieman pelottaa myös meidän muunmaalaisten puolesta. Arvaamattomuus ei liene hyve tuossa virassa? Ja tuskin Trump iskulauseekseen ottaa "Miekat auroiksi, muurit katukiviksi". Tempora aspera vīvimus, amīce bone!
  Onneksi vaikeita aikoja keventämään on luotu mielikuvitus ja odotuksen ilo. Odotan malttamattomana maaliskuuta ja pääsyä Avokkaaseen. Neljän kuukauden mökkeilyn osalta kuiva kausi on liian pitkä. Onneksi siihen on lupeissa muutos. Ja väliaikoina voi katsella valokuvia.

MIKS' MAALIMASSA....?

  Haittaepsodin saatua onnellisen lopun on aika etsiä uusia vaikeuksia. Tai ainakin kirjoittaa. Jospa aloittaisin sillä, että herra Veroherra oli postittanut minulle alkaneen vuoden veroprosenttini. Hän oli viisaudessaan, jotta kaikilla Suomenmaassa olisi hyvä olla, nostanut mitättömän eläkkeeni mitätömän veron määrää 3,5 prosenttiyksikköä. Jos kerran niin on, niin sitten on. En ole koskaan veroista valittanut, niitten määrästä marissut. Nyt pidetään puhelinta vuotta kauemmin ja siirrytään toisen luokan ruokamakkarasta kolmanteen kategoriaan. Toivottavasti valtio käyttää minulta muutamat (vuodessa) saamansa lisäsataset asialliseen tarkoitukseen.

  Nyt, kun tuli finanssiasiat laitettua ruoteliin, voidaan puhua tärkeämmistä.  Olen nimittäin taas TRIOssa ja CIAOCAFFEessa. Taitaa muotoutua tavaksi. Hilpalla kun on ma. ja ti. hommia ilta seitsemään, ma. jumppaa 18-19, ti oikeita töitä. Eli kun on kotona pitkä päivä yksikseen oleskella, tulee lähdettyä tablettilaukun kanssa ihmisten ilmoille. Vajaat kaksi kuunkiertoa saattaa näitä raportteja TRIOsta tulla. Maaliskuun alusta raportointipaikka siirtyy enenevässä määrin Avokkaan pirtinpöydän päähän. Rouva siis jättää pankkineitien ihmeellisen maailman. Kyllästyi jo 40:ssä vuodessa. Ei minkäänlaista pitkäjännitteisyyttä!
  Oikeasti korkea, ja hyvä, aika on Hilpan jättää nuo hommat. Sivusta seuranneena voin sanoa, että ihan mahdottomaksi kaikkine muutoksineen ja uusine, jatkuvasti vaihtuvineen "strategioineen" on virkailijoiden duuni rahoituslaitoksissa mennyt. Luulen, ettei Hilpalle ikävä iske, vaikkei joka aamu tarvitse lähteä kohti kaupunkia.

  Siitä tulikin mieleeni; onko neljännen luokan ruokamakkaraa? Kun minun eläkkeeni taskuun jäävä osuus pienenee yhden makkaraluokan verran vuodessa, pienenee rouvan ansio paljon enemmän. Olisi hyvä aloittaa tulojen ja menojen balansseeraaminen tuolla makkaratempulla, jos pelkästä peittaamattoman viljan jauhoista tehtyä makkaraa edes löytyy.
  Joo, tulot pienenee. Ei se sen kummoisempi ongelma ole. Menot tulojen mukaan, ja kaikki toimii. Avokkaan kasvulavarivistö saattaa saada lisää pituutta, pienen perunapellon paikka on jo mietittynä. Tuosta pottumaasta välihuomautuksena: Tämän tabletin kirjoitusohjelma haluaa aina tällästä oman versionsa naputtelemastani sanasta. Kun äsken kirjoitin "perunamaa" ja napautin välilyöntiä, muutti tämä kehno sen muotoon "peruNapoleon!" Mikä hiton logiikka tuossa oli? Pitäisi vaihtaa kirjoittimen asetuksia (kone tarjosi tuohon "kirjoitti Men"). Mutta en oo viittiny, olen opetellut, kuinka ohitan laitteen ehdotukset.
  Taas asiaan. Oikeasti meinataan pottumaa laittaa. Hanelilla taitaa olla moottorikäyttöinen jyrsin, ettei tarvitse ihan käsipelissä maata muokata. Mistähän saisi Savon punasta siemenperunaksi? Kesä-, sekä tavallista kurpitsaa voisi lavoille laittaa kasvamaan. Salaattia, hernettä, retiisejä, persiljaa, papuja, sipulia, mm. on myös istutettava. Katiskalla ahvenia, uistimella haukia potun makua muuttamaan. Eihän noista kovin isoa osaa vuoden ruokakiintiöstä täytettä, mutta jauhomakkaran välissä tervetullutta vaihtelua, uskon.

  Luin juuri edellä kirjoittamani tekstin. Oli sinne jäänyt konepahalaisen luomia sanoja. Mm. "marissut" oli muuttunut muotoon "Maria Sit". Tarkkana saa olla, kun ketun pesällä. No, kotona ja pc:llä viimeinen tarkastus tulee tehtyä, sillä en aio tätä vielä ilmoille lähettää. Alan näet hiljalleen kasata kamppeitani, lähteä kohti Hilpan kuntoilupaikkaa.

  Nyt on syöty kinkkukiusausta. Kiusausta, mitä Hilppa teki kinkunjämistä hernesopan lisäksi. On katsottu myös Emmerdalet tallenteelta. Vierotusoireet olivatkin melkoiset, kun kaksi viikkoa olisi pitänyt katsoa "Suomen surkeinrta nikkaria", vai mikä se oli? Ei kuitenkaan tullu katseltua. Ainoa Nikkari jota katsella voisi on Esko. Mainio näyttelijä. R.I.P.

   Tuolla TRIOssa istuessani soitti kesänaapurini, lahtelainen H.H. Kertoi heidän olevan mökillä, ovat eläkkeellä molemmat. Sanoi jäätä olevan reilut kaksikymmentä senttiä. Ja hiljaista kuului olevan. Katteeksi kävi! Kerroin, että maaliskuusta alkaen ollaan saaressa mekin. Odotan malttamattomana.

  Kun alussa kirjoitin, että  voi hakea uusia vaikeuksia, niin pitihän se tehdä! Sain auton parkkiin Hilpan jumppapaikan eteen. Oli aikaa vielä puolisen tuntia, joten käppäilin Sokokselle juomaan santsikahvit. Kuinka ollakaan istui viereisessä pöydässä kolme raavasta suomalaista. Heitä ilmiselvästi närästi muutaman pöytävälin päässä istuva seurue. Kuusi alle kaksikymppistä nuorta miestä, Pohjois-Afrikasta kotoisin, päättelin. He istuivat ihan rauhallisesti, naurahtelivat välillä hieman. Yksi äijistä alkoi kovaan ääneen julistamaan, että on se kumma, kun ei vahtimestaritkaan aja noita ulos! Toiset komppailivat ryhdikkäästi. Aikani kuuntelin. Lopulta en malttanut olla kysymättä, että miksi heidät pitäisi poistaa? Silloin alkoi tulla palautetta meikäläiselle. Oli helppo olla provosoitumatta; niitä oli kolme, kaikki isompia ja nuorempia, kuin minä. Toivotin hyvää illanjatkoa. poistuin takavasemmalle.

  Tuon takia vaihdoin jo kerran kirjoitetun otsikon. Eli miks' maalimassa tässä maailmassa on niin paljon vihaa, itsekkyyttä, tietämättömyyttä ja tyhjänpäiväistä uhoa? Onneksi reilun viikon kuluttua planeettamme vaikutusvaltaisin ihminen on Donald Trump!

HIIJEN KIUSAOHJELMAT, vai mitä ne on?

  Menin aamulla töhelyyksissäni aukaisemaan fb-kaverilta sähköpostiin tulleen ilmoituksen, missä kerrottiin, että minut on mainittu julkaisussa. Sitten napsautin, että "näytä facebookissa". Joku video sieltä ilmaantui. Kun sitä klikkasin, lähetti, kele, kone minun kavereilleni, tai ainakin osalle, samanlaisen linkin. Kun huomasin, mistä on kyse, laitoin heti varoituksen olla avaamatta linkkiä. Joku varmaan ehti.
  No, minä, nörteistä nörtein, tutkimaan asiaa. Ensin tein kaikille koneille virustarkastuksen. Puhdasta näyttivät. Kun sitten asiaan perehdyin, huomasin, että tuo pannahinen yrittää avata minulle sivuja fb-tililleni. Aikani äplisteltyäni ja todettuani mistä on kyse, sai sivun poistettua. Mutta uusia yrittää kelvoton tarjota. Ja aina eri nimi on sivulla.
  Olen niitä päivän mittaan muutamia poistanut. En ymmärrä, kuinka saan tuon paskiaisen lopettamaan. Vaikka ei kai niistä haittaa ole, jos eivät muille lähettele enää houkutuksia. Ei ainakaan siltä vaikuta.
  Opetus: Peppe, älä aukaise sähköposti-ilmoituksen kautta fb:ia. Ja Peppe, älä avaa sellaista fb-juttua, mikä on jaettu lähettäjän kaikille kavereille. Ja Peppe, älä ylipäätään avaa mitään, mistä et ole varma.
  Voin siis avata kotioven, kossupullon, jos sillä päällä olen, ja linkkuveitsen, jos teen pajupillin. Kaikkeen muuhun avaamiseen, mukaanlukien suuni, sieluni ja pandoran lipas, tulee suhtautua maltilla, jopa välttää, kuin ruttoa.

  Se siitä aiheesta. Suomen sivakoitsijat ovat esiintyneet pirteinä, sivakoikoot pyssyn kanssa tai mäkiloikan jälkeen. Mitä tuo ennustaa omien mm-kisojen alla? Toivottavasti ei samaa, kuin viimeeksi!
  Lunta kuitenkin, noita kisoja ajatellen, on tullut mukavasti. Ja kovasti tuntuvat lumitykit jyrisevän hiihtostadionin liepeillä pakkasilmoilla. Kyllä ne ladut kuntoon tulevat, mäet hypättäviksi. Tai eikö niissä mäissä ole jotkin posliiniladut? Mutta posliialastuloa ei kai sentään?

  "57 kuntaa on kaatumipisteessä", siteeraa IS nettisivuillaan Suomen Kuvalehden artikkelia. Mukana ovat minulle tutummista Puumala ja Kuhmoinen ihan kriisikymmenikössä. Puumalaa olen aina pitänyt vauraana kuntana. Sic transit...., etc. Matti ja Markku, tuskin asiat heti Kerniemelle asti vaikuttavat.

  IL puolestaan varoittaa supertulivuoren purkautumisesta Italiassa. Seuraksena mahdollisesti maailmanlaajuinen katastrofi. En lukenut tarkemmin, koska jutussa esiintyi sana "mahdollisesti".

  Maikkarin uutista päällimmäisenä on, että Helsingissä ihmiset poistavat vauhdilla veneitään rekisteristä. Ehkä mahdollisesti veron vuoksi, kenties. Juttuun liittyvässä kuvassa on muutama soutuvene selällään rannalla. Ei kai Helsinki aio laittaa soutupaattejakin verolle?

  ESS kertoo, että matkakeskuksen robottiparkin epäonni jatkuu. Nyt puhkesi vesiputki. Valmistuminen kuulostaa sijoittuvan jonnekin Olkiluoto kolmosen ja Länsi-metron vastavien välimaastoon. Jos hyvin käy.

  Länsi Savossa kerrotaan myös Puumala-jutusta. Sen lisäksi poreamme on syttynyt Mikkelissä palamaan. Se hyvä puoli asiassa, ettei sammutusvettä ole tarvinnut hakea kaukaa.

  Siinä lyhyt katsaus kotimaan kuulumisiin, vähän ulkomaidenkin. Huomenna pitäisi olla ihan kelvollinen ulkoilusää. Tänään oli niin töppyräistä, että en aamulenkin jälkeen viitsinyt lähteä. Huomenna on toisin. Ei ku loppu-Loppiaista ja arkeenpaluuta kaikille.

Tätä ootellessa......

PAREMPIKO KYSYMÄ, KU NÄKEMÄ?

  Autoihin mustat laatikot ja teiden hoito yrityksille? Ihmisiin sirukortit ja terveydenhuolto sekä kevyen liikenteen väylät yrityksille? Rautatiet kilpailuun? Eiköhän tällätä saman tien kunnan-ja kaupungin virkamiehet Varamiespalvelulle ja ulkoisteta hallitus? Eduskunta myös; Kaukoidästä saa varmasti matalapalkkaisempia edustajia.
 
  Aamulla oli -20. Urhoollisesti säntäsin lenkille, häntä koipien välissä palasin varttitunnin jälkeen. Tuuli nimittäin siihen malliin, että fleecevuorisen villapipon läpi ja edelleen aivoihin asti tuntui puhaltavan. Ilma oli jokseenkin v. 2011 otetun kuvan kaltainen. Silloin paleltui toinen poski lievästi, kun uhmapäissäni lähdin Jalkarannasta jäälle tallaamaan.

  Kuuden maissa avasin tv:n. YLE 1:llä tulee radioläetystä ja pyöri tekstiuutisia, vaikka aamu-tv alkaakin vasta klo. 8:00. Niin tuli tekstiuutisia. Olivapa vaan kahden päivän takaisia! Taitaa olla lafkassa lähes kaikki joululomalla. Olis edes joku ollu paikalla tälläämässä testikuvan vanhojen uutisten tilalle. Ja laittanu sen stereotestinauhan päälle.

  Tuossa joulun aikaan tuli puheeksi, kuinka paljon USA:ssa on ylipainoisia. Anna oli sitä mieltä, että suuri syy moiseen on siinä, että köyhät syövät halpaa "roskaruokaa", mikä ei ole kovin terveellistä. Uskottava selitys. Tästä tuli mieleeni uusi sanonta: "Köyhällä ei oo varaa olla laiha!" Se kuuluu samaan katgoriaan, kuin: "Köyhällä ei oo varaa halpaan".

  Olen viime aikoina alkanut sivuuttaa kaikki uutiset, joiden otsikoissa esiintyy sellaisia sanoja, kuin "jopa", "saattaa", "voisi", tai "mahdollisesti". Jatko on usein sellaista spekulointia tai suoranaista potaskaa, että parempi olla lukematta.

  Kaupungilla liikkuessa tulee ihmetelleksi suomalaisten small-talk'ia. Jatkuvasti kuulee: "Sinäkö siinä, Eino? vastaantulijalle". "Oletko käynyt kampaajalla, Mirja?", kahvilan pöydässä hatun pois ottavalle. "Oletko loukannut jalkasi, Esko?" keppien kanssa klinkkavalle. "Terve Laila, onko sinulla lapsi mukana", rattaita tuuppaavalle. Parempiko kyysymä, ku näkemä?!? No, jostakin se keskustelu pitää alkaa. Jos ei säästä, niin itsestäänselvyyksistä sitten.

  No nyt uutisiin, joita saa muualtakin, kuin YLE:n vanhentuneista teksteistä.
  -Turkki epäilee Istanbulin iskusta EU:ta CIA:a, SUPO sentään vielä ilman epäilyjä
  -Patrik Laine taas maalinteossa, hyvä, kun se ykkösvarauskin tuntuu osuvan
  -Muoniossa -41,7, kaikki pelaa, pääkaupunkiseudulla puolet siitä ja junakaaos
  -Danny ja Erika unelmalomalla Thaimaassa, mitä sitte?
  -Jukka Hilden tapaa Obaman tänään, toivottavasti muistaa sanoa terveisiä
  -veneilijät ja motoristit karheina veroista, minä en, niin kauan, kun kävelysauvailu on verotonta toimintaa

  Kävin viemässä Hilpan hommiin. Samalla hain Elinalle elintarvikkeita. Olin sillä aikaa saanut Ruikulta sähköpostilla kuvan. Mies ei juuri maileja viljele. Oli kuitenkin saanut viime keväänä hänen luonaan käydessäni nappaamansa foton lähetettyä. Taitaa mies pikkuhiljaa nörttiytyä.

  Mikähän poseeraus mulla on menossa? Ristolla kamaa pisaa, tää on autiommasta päästä huushollia.

  Nyt lähden rakentelemaan itselleni salaatin. Ei sillä näillä pakkasilla pärjäisi, mutta joulunaika toi hieman vararavintoa. Sen voimin kohti kevättä.

  PS. Hilpan eläkeasia on täsmentynyt. Näillä näkymin rouva pääsee jo maaliskuun alusta vapaarouvaksi. Se tietää runsasta läsnäoloa kevättalvella Avokkaassa. Jos ei odottamattomia/toivomattomia tapahdu.

VIHOESIMMÄINEN BLOGI (v. 2017)

  Vuosi vaihtui, pakkanen palasi. Istun vuoden ensimmäisellä espressolla TRIOssa. Ja kirjoitan. Ei meinaa tuo uusi vuosiluku sujua, vielä. Kaksi kertaa jouduin otsikkoa korjaamaan. Tuosta espressosta vielä: toki olen himassa jo parit kyseiset kahvit ehtinyt hörppiä, niin ettei aivan maatakaatavasta tapahtumasta kyse ole.

  Kello on nyt 17:15.  Hilppa menee kohta jumppaan, pääsee klo. 19:00. Tulin tänne, kun aika tuntui kuluvan hitaasti kotona. Rauhallista on täällä. Ei pahemmin näy edes venäläisiä talviostoksilla. Joulun välipäivinä kun täällä pari kertaa poikkesin, oli meininki toisenlainen. Ei meinannut yhteenkään kuppilaan kahville mahtua. Oli vissiin ilmeisellä vapaita, alennusmyynneissä laukkasivat. Kellä vielä oli rahaa pussin pohjalle jäänyt.

  Äsken, kun ajoin parkkihalliin, pitkästä aikaa Kauppakadun puoleiseen osaan. Tuli mieleeni parin vuoden takainen tapahtuma. Hallissa on siellä täällä paikkoja vähäpäästöisille autoille. Ne on selkeillä vihertäväsävyisillä kylteillä merkattu. No, kun silloin taannoin halliin suhailin, oli tällaiselle paikalle parkkeerannut kaivinkoneen kokoinen vanha Mersu, siis oikea polttoaineen pihistäjä! Eikä siinä vielä kaikki: Kuski, karvahattupäinen äijänköriläs, nojaili auton vieressä olevaan pilariin tupakkia puoltellen. Pilariin, mihin oli kiinnitetty suurikokoinen tupakointikielto! Minä siitä ohimennessäni loin katseita niin autoon, ukkeliin, kieltoihin, kuin muihinkin merkintöihin. Mies mulkoili vastaan sen oloisena, että mitä tuo juippi oikeen silmäilee? En mitään sanonut. Mieli teki, mutta on kokemuksia siitä, kuinka ihmiset reagoivat asiallisinkin huomautuksiin. Se näin jälkeen päin harmittaa, etten kännykällä kuvaa tilanteesta napannut.
  Sen takia tuo tarina muistui mieleeni, kun äsken samalla paikalla törötti taas Mersu. Tällä kertaa uudenkarhea ja tunkkirekan pituinen. Oletettavasti ei sekään kyltin kertoman kulutusrajan likimaillakaan. Nyt ei sentään kukaan tupsutellut kirstunnaulaa.
  Olen kyllästymiseen asti ihmisten piittaamattomuudesta känissyt. Eivät nuokaan pikkurikkeet maalta merelle nakkaa, mutta jos jättää pienet asiat huomioon ottamatta, ei välitä paskan vertaa ohjeista tai säädöksistä, on helppoa olettaa, että kynnys sivuuttaa laki ja järjestys isommissakin jutuissa on matala, jollei peräti lattian tasolle hioutunut.

  No niin, tuli taas maailmaa parannettua, raskaalla kädellä. Hyvähän täällä elää olisi, jos Peppe valistuneena itsevaltiaana huseeraisi. Vai olisiko? Luultavasti ei. Tulisi kahnauksia sekä vähemmän-, että enemmän valistuneiden kanssa, luulen. Ja vielä samanasteisen valistuksen omaavien kanssa myös. Sellainen on ihmisluonto.

  Näistä syvällisestä pohdiskeluista maallisempiin. Ostin itselleni lipun elokuviin. Huomiseksi ostin, kello 15:30 näytökseen lunastin. "ROGUE ONE, the Star Wars Story" on leffan nimi. Tiijä häntä, onko millanen, mutta pitää se katsoa.
  Ensi viikolla, ehkä jo viikonloppuna, mennään Hilpan kanssa yhdessä tsiikaamaan "Passangers". Rouva ilmaisi halukkuutensa, kun äkkäsi sitä mainittavan "romanttiseksi scifi-elokuvaksi!" Sellasia ne naiset ovat. Jotkut. Niin kuin jotkut miehetkin, ei sen puoleen. Sanon vaan, ettei syytetä stereotypioimisesta, saatikka sovinistiksi solvata. Tahi pahimmassa tapauksessa misogyyniksi leimata.

  Reilun tunnin olen tässä nyt naputellut. Kohta sörnäytän muutaman korttelinvälin Hilpan jumppapaikan luo. Käväisen pikaisesti Sokoksen kirjaosastolla ja Suomalaisessa Kirjakaupassa tiissimässä, josko olisi alennuksia ilmaantunut.
  Tänään kun ei tule edes Emmerdalea, eli ei tarvitse sitä tallenteesta muikuilla, saatan kirjoitella illemmalla blogin loppuun. Jos vielä löytyy jotain sanomista.

  Nyt kotona taas. Syötiin uudenvuodenaattoillasta jäänyttä Tex-mex-ruokaa. Alkaa pikkuhiljaa olla jääkaappi joulunajan herkuista ehtynyt. Hilppa kiehautti sunnuntaina kinkunjämistä hernevellin. Sitä pyhänä syötiin, huomenna taas. Ja monta annosta meni pakkaseenkin. Ei toinnii taida olla juhla-antimista kuin vähän juustoja jäljellä. Ja nehän vaan paranee vanhetessaan. Vähän niin kuin mekin.
 
  Yllä kerroin meneväni katsomaan kirja-aleja. Niin tein, ostin myös. Ostin nimittäin Digi-kuvauksen oppikirjan. Ensimmäisen sellaisen kohdallani. Joskus lainasin kirjastosta muutaman asiaan liittyvän teoksen, mutta en jaksanut perehtyä. Olen siis ottanut kuvani enimmäkseen automaattisäädöillä. Nyt muuttuu ääni kellossa! Tai kamerassa kuitenkin! Otan asiakseni opetella järkkärin käytön, ainakin alkeet. Ja käyttää hyväkseni ammatilaisen antamia neuvoja, niksejä ja vihjeitä. Voi siis olla, että kuvien laatu paranee. Tai luultavasti huononee, aluksi ainakin.
  Kuvaukseen liittyy paljon muutakin, kuin kameran säädöt. Kirjasta löytynee tietoa kaikista valokuvaukseen liittyvistä, siinä huomioon otettavista seikoista.
  Eli koulun penkille Peppe! Aioin olla itselleni ankara opettaja, ymmärtäväinen kuraattori ja isällinen luokanvalvoja.

  Tiilikaiset lähtivät sunnuntaina kotiinsa, vaikka Annalla onkin vielä lomaa toista viikkoa jäljellä. Iiris aina yhtä tyylikkäänä. Ikävä sitä tulee.

  Fiksu tyttö se on, Iiris. Hän ei ole liiemmälti saanut karkkeja syödäkseen. Nyt, joulun kunniaksi, antoi äiinsä joskus suklaakonvehdin, kun me muutkin kahvin kanssa otimme. Kerran sitten Iiris kysymään:
  "Äiti, saanko suklaata?"
  "Ei nyt oteta", vastasi Anna.
  "Voitaisko keittää kahvia?" tuumasi tyttö arvellen, että silloin on hänelläkin mahdollisuuksia.
  Hilppa oli tänään jutellut Annan kanssa. Anna ja Iiris olivat käyneet shoppailemassa, nauttineet kahvit ja mehut sekä pienet suklaa-annokset harjakaisiksi. Iiris oli pyytänyt lisää. Kun Anna oli evännyt, oli tyttö tokaissut:
  "Voisin mennä kysymään." Alkaa olla vinkeitä likalla.  Minä lopetan tähän, vetäydyn katsomaan uutisia.

VIHOVIIMEINEN BLOGI (v. 2016)+NUORUUS BY PEPPE

  "Ensin haluaisin muistaa kilpailijoideni leskiä", aloitti Velho-sarjakuvan Kunkku kiitospuheensa, kun hänet oli valittu Vuoden Mieheksi. Minä en ole Kunkku, joten aluksi Toivotan Kaikille Suotuisaa Uutta Vuotta!

  Itselleni tulee paukuton aatto. Niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. Pommeja olen muistaakseni kerran elämässäni ostanut, sisäisiä paukkuja puolestaan aika monena aattona viljellyt. Nyt ollaan näin. Jos ei väsy voita, näkee parvekkeelta räiskettä kyllin, ken sitä haluaa.

  Jo eilisaamuna oli jotkut liian aikaisin isukilta paukkuja saaneet tulevaisuuden toivot poksauttaneet yhden postilaatikon tuusan paskaksi. Tilalle oli ripustettu muovikassi vastaanottamaan aamun lehteä. Tiedän, että talossa asuu iäkäs pariskunta; olen joskus lenkillä nähnyt miehen kepin kanssa köpöttelevän lehteä noutamaan. Jotenkin minusta tuntuu, etteivät syylliset ole maahanmuuttajia.

  Sitten puran mieltäni toisesta asiasta. Vakio- ja suosikkikauppani Lidl teki tempun. Tai on se kai tehnyt montakin, ja monta kertaa. Mutta huomasin tämän vasta äsken. Me nimittäin käytämme kaupparyhmän ystävällistä nelikerroksista Floralys Supersoft wc-paperia. Se maksaa muistaakseni 4,06 €/10 rullaa. Välillä on kaupassa XXL-tarjouksena 16 rullan pakkaus hintaan 6,46 €. Olin jo aiemmin pannut merkille, että noissa XXL-jutuissa on jotain outoa. Nyt syvennyin asiaan. Kuinka ollakaan, XXL-tuotteen keskirulla on halkaisijaltaan 10 mm suurempi, kuin normaalirullan (normaali 40 mm, XXL 50 mm). Kun täyden rullan halkaisijakin on normaalissa muutaman millin isompi, kuin tarjoustavarassa, on saavutettu etu vähintään kyseenalainen. En tosin jaksanut tarkkaa laskutoimenpidettä suorittaa. 

  Johtopäätös: Mikäli XXL-koolla tarkoitetaan keskirullan halkaisijan kokoa, olisi se mielestäni ollut reilua ilmoittaa mainoksessa. 

  Sellaisia kaupat ja kauppiaat ovat, ei Lidl (luultavasti) ole pahimmasta päästä. Kunhan vaan marmatan.

  Olen tässä aamuna muutamana jakanut fb:ssa joitain kuvia liittyen Lahteen, Hollolaan ja lapsuuteen. Tällään nyt tähän blogiin jokusen nimikkeellä: NUORUUS BY PEPPE.

  Pennilä ja Säästöpankin liikerakennus uunituoreina

Ensimmäiset Jamekset

Atleetti -64 ja sama tyyppi suksilla

Mikkelin oppivuodet

Takaisin Anttolaan

Maalaispojat  Münchenissä 1970 kesällä

Duunia Saksanmaalla 1971

Riti-vainaan kanssa kemallaan Aittalahenvuorella eli "Himalajalla" ehkä 1972

(photo by "parempi Paavilainen")

  Luulen, että kuvasarjat loppuvat tähän. Tai ehkä, jos vuosia siunautuu, VANHUUS BY PEPPE tulee julkaistavaksi. 

  Perhe Tiilikainen lähti ulos kosteaan +4-asteiseen talvipäivään. Minä viimeistelen tämän "vihoviimeisen". Annalla ja Jonilla ei ole vuodenlopettajai/uudenaloittajaissuunnitelmia. Siis muita, kuin, että yhdessä ihmetellään, uutta aikaa odotellaan. 

  

Eli vielä kerran: HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!