OMPELUPÖYDÄN SALAISUUKSIA

  Joku päivä sitten kerroin iso-omini Hetty Tieck'in ompelutarvikepöydän tarinan. Jokin jäi kaivertamaan mieltäni; olisiko kapineella muitakin salaisuuksia, kuin alalaatikon pohjan kirjoitus tarjottavanaan. Joten irroitin molemmat laatikot ja ällistelin taskulampun valossa joka paikan tarkkaan. Ei niin mitään. Päätin keskittyä laatikkojen sisältöön. Sieltä löytyi ompelulankarullia, parsin- ja nuppineuloja, nappeja, kaikenlaista viime vuosina ja vuosikymmeninä kertynyttä sälää. Mutta löytyi muutakin. Osa varmasti Hetty-mummolta jäänyttä, osa omani Emchenin sinne taltioimaa. Emchen, kuten äitinsä Hetty, olivat innokkaita virkkaajia ja koruommelten taitajia.
    Pöydän uumenista löytyi mittava määrä virkkuukoukkuja. Järein oli nro. 4, tarkkuuskoukku nro. 13. Se on niin pieni, että väkästä hädin tuskin silmällä erottaa. Kuokkuja on monen mallisia; on matkakoukkuja kotelossaan, puuvartisia, kokometallisia, onpa yksi luinenkin, nro. 9.

  Kyllä tuolla arsenaalilla Rauman Pitsiviikoille voisi ilmoittautua:

  Niiden lisäksi esiin tuli joukko erilaisia vempaimia, joiden kaikkien tarkoitusta en ymmärrä. Käsitöihin liittyvät, tavalla , tai toisella:

  Luulen, että yllä kuvatuista valtaosa on Henny'n peruja, eli luultavasti 1800-luvun loppupuolelta. Mutta piti pöytä sisällään myös Emchen'in perintöä. 

Oli mm. kaksi pussillista "LETTYJÄ & HAKASIA", mustia ja valkoisia....

....sekä 2 gramman pussi sakkariinikiteitä ja pussillinen silityksenkestäviä nappeja. Sakkariinipusissa oli tosin neppareita.

  Henny kävi tietääkseni jokusia kertoja Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla. Olisiko mahdoliista, että nuo ylemmän kuvan pussi ovat siltä ajalta. Miettikääpä itse: HENNYN LETTYJÄ! Jos näin on käynyt, ovat ystävät Lyypekissä olleet kateudesta vihreinä!

  Jopa joo, nyt on tuo perintökalleus ruodittu loppuun. Ei paljon muita perintökaluja olekkaan. Minkä ukki-Aleksilta saatu kirves. Tosi hyvä onkin, ei oo tarvinnu uusia, kun kaks kertaa varsi ja kerran terä.

  Eilen oli taas juhlat Suomessa. En Linnankekkeritä juuri katsellut. Kättelyä, parketilla pyörimistä ja pukujen ruotimista, ei joka vuosi viitsi. Ensi vuonna on sitten isommat juhlat. Saa nähdä, mitä kaikkea ne keksii?

  Mielenilmaukset menivät aika rauhallisissa merkeissä. Mutta Imatralta kuului kummia ja kurjia. Onneksi tuollaiset tapahtumat ovat Suomessa melko harvinaisia. Mutta kun mielenterveyden hoitoon kohdennettuja rahoja pienennetään kaiken aikaa, voi kohta olla enmmänkin aihetta suruun. Päättäjät, kannattaisi miettiä.

  Niilon uusi albumi "Peace Trail" on tilattu jo aikaa sitten. Tarkastin juuri; se on lähetetty Kuopiosta tänään. Postin tuntien vähän pelottaa, ettei ole vielä tällä viikolla laatikossa. Mutta toivotaan!

  Iiriksen 2-vuotiskuvakirjat ja pari seinäallakkaa tilasin tällä kertaa Ifolorilta. Siellä tuntuu olevan rivakka meininki. Osa perjantaina tehdystä tilauksesta on jo matkalla. Eli jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla. 

  Hilpalle on kertynyt vapaapäiviä ja käyttämätöntä vuosilomaa siten, että on jo viidennestätoista päivästä lähtien vapautettu ikeestä. Muuten ihan kiva juttu, mutta pitää vissiin ajaa se pois jaloista pyörimästä, kun teen joulusiivouksen. Hermothan siinä menee, jos akat vahtii! No, jos pysyy eri kerroksessa, olkoon kotona, mutta hiljakseen ja huomaamattomana. Tai saa se pölyt kirjahyllyjen kirjoista pyyhkiä. On nimittäin suunnilleen paskamaisinta hommaa, mitä maa päällään kantaa. Avokkaan paskion tyhjennys on siihen verrattuna silkkaa suuvettä!

  

  Totta puhuen hyvä homma, että Hilpalla on joulunalus vapaana. Saadaan rauhassa ne vähät asian edellyttämät hommat hoitaa. Eikä tarvitse kauppoihin pahimman läyhkeen selkään hyökätä.

  Elinallakin täytyy käydä siivoamassa. Ja hakea kuusi varastosta. Muuten ei äidin juuri tarvitse juhlaan varustautua. Tulee meille ainakin aattona ja joulupäivänä. Ja saa täältä kinkkua, laatikoita sun muita tykötarpeita mukaansa, ettei tarvitse alkaa yhdelle ihmiselle valmistelemaan.  

  Jos Elinan kunto ja olotila sallivat, käytän häntä, itseäni myös, Hietaniemen hautausmaalla. Ensi viikolla olisi tarkoitus, mutta äiti ei arvaa ennakkoon asioita päättää. Hänellä on monasti varsinkin aamupäivisin huono olo ja huipaa. Mutta eletään hänen tilansa ja toiveidensa mukaan.

  Nyt näyttää siltä, että joulu on valkea. Ehtiipä muuttua, jos niikseen on. Mukavampi olisi, jos lumet säilyisivät. 

  Huomiseksi olen ostanut lipun elokuviin. "Arrival", 11:45-näytös Kuvapalatsissa. Ei ehkä kummoinenkaa, mutta pitää aina väliin käydä isolta kankaaltakin juttuja katsomassa.

  Siinä taas ihmeemmät. Päräytän kohdakkoin kaupunkiin. Hilppaa hakemaan, tuplaespresson hörppimään.

HENNY TIECK'IN OMPELUTARVIKEPÖYTÄ

Henny Behrens sai.... 

....17. heinäkuuta 1880 19-vuotislahjaksi  Johannes Tieck'in

 .....tekemän ompelutarvikepöydän.

  Luultavasti pöytä oli myös kihlajaislahja. Niin, tai näin, Johannes teki Henny'sta Tieck'in. Sen jälkeen asiat luistivat sille mallille, että voin kutsua heitä isoisovanhemmikseni. 

  Johannes kirjoitti tuon pöydän alalaatikkoon, pohjalevyn alapintaan saatesanat. Tulkintani mukaan hieman vaikealukuinen teksti kuuluu::

  "Meiner Lieben Henny zu ihrem 19.ten Geburdstag am 27. Juli 1880 von ihrem Xzyqz."

  Viimeistä sanaa en kykene hahmottamaan.

  Tämä kaunis kapine on komistanut olohuonettamme kolmisen vuosikymmentä toimien oto. mm. kukkapöytänä.

  Iso-opani Johannes näyttää olleen melkoinen nikkari, vaikka ei elämäntyötään puuseppänä, ei huonekaluteollisuuden parissa, tehnytkään. Kuvan massiivinen kirjoituspöytäkokonaisuus viettää nykyään aikaansa äitin Elinan huushollissa , toimien tällä haavaa joulukorttien kirjoituspisteenä.

  Iso-omini Henny eli pitkän elämän (1861-1955). Hännen viimeisinä vuosinaan otetusta kuvasta voi päätellä, että tuolloin saadulla lahjalla oli käyttöä läpi hänen elämänsä.

  Tarina ei ole kummoinen, ei ainakaan veretseisauttava. Mutta minulle se on tärkeä, hellyyttäväkin, pala äidinäitini kautta Lyypekkiin sijoittuvan sukuhaaran historiaa.

  PS. Tuonnoisessa kirjoituksessani vähättelin teknisten alusasujen paremmuutta halpaversioihin verrattuna.

OIKAISU:

  Sijoitin helvetin kalliiseen alusvaatekertaa (ovh. 129,80 €), koska tuotteessa oli helvetin suuri alennus (maksoin 34,00 €). Tänä aamuna laitoin ne ensikertaa ylleni -10 asteen liki tuulettomaan talviaamuun. Kyllä eron huomaa! Onneksi minulla on varaa antaa periksi, kuten myös noin huimasti alennettuihin laatutuotteisiin.

THE STORY OF BO DIDDLEY

  Meneillään on The Animals-, tai oikeastaa Eric Burdon-kausi. Minulla. Muutama Animals'ien kokoelma, War'in kanssa tehty tupla "The Black-Man's Burdon" ja sooloalbumit "Soul of a Man" ja " sekä "'Til Your River Runs Dry", siinä mediakrjastostani löytyvät äänitteet.
  Kun tuo"The Story of Bo Diddley" aamulenkillä soi korvissani, mietin, taas kerran, että helevetin hyvä jätkä, tuo Erkki!
  Minulla on ollut ilo nähdä The Animals Pori Jazz'eilla kesällä 2013. Bändillä ei tietysti alkuperäiseen ollut juuri muuta yhtymäkohtaa kuin Eric, mutta hyvä kokoonpano se oli.
  Olimme tapahtuman jälkeisen yön hotellissa Raumalla, koska emme enää keväällä olleet saaneet buukattua itseämme lähemmäs. Aamupalalle mennessämme kuulin, kuinka suunnilleen ikäiseni äijä kertoi respalle olleensa Porissa ihan vain Animals'ien ja lähinnä kappaleen "The House of the Risig Sun" vuoksi. No, sen hän kuuli, näki. Hieman uudelleen sovitettuna, edelleen elinvoimaisena.

  Joo, mielestäni hieman liian vähän huomiota ja arvostusta nauttiva taiteilija. Mikäli minulta tai itseltään "Pomolta" kysytään.

 Kun albumi kuulokkeissani vaihtui Animals'in "The Original Hits'tä" saman bändin toiseen kokoelmaan "Don't Bring Me Down-The Decca Years", tulin miettineeksi: mistä ihmisen elämä oikein koostuu? 

  Biisin "Outcast" loppupuolella tulin siihen tulokseen, että ihmiselämä koostuu hänen tekemistään päätöksistä. 

  Kappaleen "One Monkey Don't Stop the Show" alkaessa oli mielessäni tarkentunut, että ihmisen päätöksiin vaikuttavat mm. luonne, lapsuus, kotoa saadut eväät, nuoruuden kaveripiiri, sekä aikuisiän sosiaalinen elämä. 

  "I Put a Spell on You" vaihtui raitaan "That's All I Am to You" ja ajttaelin, että tuskin minä olen validi persoona pohtimaan ihmisen elämän kulkua ja sen muotoutumisen problematiikkaa.

  Kotiovella lähestyessäni oli Eric'in soollevy "Soul of a Man" jo aluillaan. Olin tyytynyt siihen, että ihmiselämä muotoutuu, olkoon se itse valittu, jonkun muun käsissä, kohtalo, karma, tai pätkä tylsää yhdentekevyyttä.  

  Nyt, kun olen suihkussa käynyt, aamupalan nauttinut, uutiset katsellut, Lidl'issä käynyt, lenkkimietteet kirjoittanut, jotain muuta asiaa.

  Paljon on vettä virrannut Hectorin "Palkkasoturi"-, ja (Folk-)Fredin "Tuhon Partaalla"-levytyksistä. Kuka muuten vielä muistaa tuon Fredin suomeksi esittämän Barry McGuire'n "Eve of Distruction'in?" Aika moni, ikäisistäni jokainen, luulen. Siitä kysymykseen: Mikä on pallollamme muuttunut 50 vuodessa? Paljon, vähän, ei mitään. Tekniikan, tiedonvälityksen, tietokoneistumisen, muutenkin hyvinvoivien hyvinvoinnin osalla paljon. Ekosysteemin turmelemisen kohdalla vähän. Sotien, eriarvoisuuden, nälänhädän, kurjien kurjistumisen saralla ei mitään. No, 50 vuotta on tietysti lyhyt siivu ihmiskunnan historiassa. Se vaan ihmetyttää, kun meillä ensimmäisen kerran aikojen saatossa olisi tietämystä, keinoja, tekniikkaa, varallisuutta oikein käytettynä parantamaan maailmaa, merkit sen toteutumiseen ovat minimaalisia. Suuri joukko ihmisiä kamppailee paremman tulevaisuuden puolesta, mutta suuri joukko ei ole tarpeeksi suuri, koska vastassa on vähintään yhtä suuri, resursseiltaan ylivertainen joukko. Tuon joukon vaikuttajien mielten kääntäminen lienee ainoa, joskin mahdottomalta tuntuva, mahdollisuus asioiden tolalleen saamiseksi.

  Sipilästä en aio pahemmin sipistä. Ettei pahastu. Vähän kuitenkin. Luin äsken YLE:n sivuilta politiikan toimittaja Pirkko Auvisen kirjoituksen pääministerin haastattelutunneista. Että silleen!

  Sitä en osaa sanoa, tuleeko päämisteristä hyvä insinööri, mutta päinvastainen toteuma vaikuttaa mahdottomalta.

NE HOUSUT, SE TAKKI, NUO KENGÄT

  Minulla on monenmoisia housuja: Farkkuja, toppiksia, verkkareita, lenkkihousuja, uimahousuja, sortseja, sadehousuja, kahluuhousuja, lyhyitä ja pitkiä kalsareita, haalareita ja kruununa yhdet kutakuinkin sopivat puvun housut.
 Minulla on monenmoisia takkeja: Toppatakkeja, verkkatakkeja, villatakkeja, duffelitakkeja, kelluntatakkeja, sadetakkeja, softshell-takkeja, huppareita, bleisereitä ja pisteenä i:n päällä yksi kutakuinkn sopiva puvun takki.
  Minulla on monenmoisia kenkiä: Kesä- ja talvilenkkareita, vapaa-ajan lenkiä, goretex-kenkiä, sandaaleja, saappaita, "pappiksia", crocs'eja, nastakenkiä ja "last but not least" yksi pari kutakuinkin sopivia nahkasklopottimia.
  Minulla voisi olla vielä salihousuja, samettihousuja, molskihousuja, pussihousuja, nahkahousuja, sukkahousuja. Ulsrereita, berbereitä, mantteleita, turkkeja, maihareita, smoggeja, shaketteja, frakkeja, kääntötakkeja. Tanssikenkiä, huopikkaita, maihareita, puukenkiä, virsuja, lapikkaita, varvastossuja. Mutta mitä iloa niistä minulle olisi? Vaikka pysytään jo omistamissani pukineissa, löytyy tuosta kavalkadista satoja variaatioita. Miksi kuitenkin kuljeksin yleensä yhdessä, enintään kolmessa erityyppisessä  asukokonaisuudessa per vuodenaika. Vapaa-aikana, tarkoitan:
  -talvella farkut, duffelitakki ja talvilenkkarit
  -keväällä farkut, huppari ja kalvolenkkarit
  -kesällä farkut, huppari ja lenkkarit, lämpimällä bermudat, t-paita ja sandaalit
  .syksyllä farkut, softshell-takki ja kalvolenkkarit.
  Oonkohan miä vähän tylsä?

  Mistä mieleeni tuli ruveta pukeutumistani ruotimaan? No siitä, että olen TRIO'ssa, CIAO!CAFFEE'ssa. Tiistaina klo. 17:49, suunnilleen. Riittääkö tämä selitykseksi? Jos riittää, hyvä, jos ei riitä, melkein yhtä hyvä. Mutta selitykseen ei tule selitystä.

  Olen siis TRIO:ssa. Hilppa pääsee seitsemän jälkeen duunista. Eli ajankulukseni kirjoitan minkä ehdin. Lisää illalla, ehkä vasta huomenna.

  Kun tulin tähän kauppakeskukseen, poikkesin TOKMAN'illa. Hilppa antoi aamulla tehtäväkseni käydä ostamassa eilen tulleesta tarjouslehdestä ilmenevät tuotteet: Pari tuubia OralB-hammastahnaa (1 €/kpl) ja kaksi litran pulloa Ariel-pesunestettä, white sekä color (yht. 5€). Mutta en löytänyt kumpiakaan! Hammastahnaa oli sen merkkistä, mutta ihan eri hinnalla, ARIEL'ista oli sentään tarjoushinta esillä, mutta ainoastaan pesutabletteja löytyi hyllystä. Päätin, että en henkilökuntaa etsi, vaivaa, vaan menen huomenna Hollolan isoon TOKMAN'iin katsomaan josko sieltä löytyisi. Sen verran uteliaisuus nakkeli, että kassojen läpi tyhjin toimin luovittuani vilkaisin telineessä olevaa tarjouslehteä. Oikein oli Hilppa ohjeistanut. Hammastahnan kohdalla luki tosin "ERÄ". Ehkä erä oli ollut mitättömän suuruinen. Tai sitten ne tahnat olivat jossain korissa ihan eri paikassa, kuin niitten pitäisi olla. Sellaista sattuu. Ilman logiikan häivää tarjoustuotteita ripotellaan ympäri myymälää ostajan hermojen kiristämiseksi, hiusten turmaksi. Kysyä aina voi, mutta joskus on sillä tuulella, että ei huvita.

  Kun tästä CIAO!CAFFEE'n pöydästäni katselen kaiteen yli alas Päijänneaukiolle, huomaan, että siellä on meneillään jotakin. Siellä on ilmapalloja, neljä nuorta miestä, yksi nuori nainen, useita pro-luokan videokameroita, joulu-, ja kohdevaloja sekä yksi tuoli. Äsken tuolilla kävi isä lapsi sylissään, ja heitä kuvattiin. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Liekö joulupukille viestejä tallentelevat? Mutta kun katselee naisihmisen ja neljän miehen tepastelemista edestakaisin tyhjän panttina, tulee mieleen Karin piirros takavuosilta. Siinä on äijänköriläs akkoineen ravintolan tanssiparketilla. Lavalla soittaa latino-orkesteri. Äijä katselee rytmikapuloita yhteen löyvää viiksekästä soittajaa ja kysyy akaltaan: "Elääks' tolla?"

  Nyt on aika täyttymässä. Pistän värkit laukkuun, laskeudun kerrosvälin rouvaa odottelemaan. Jatkuu myöhemmin.

  Keskiviikkoaamu. Jatkan eilistä. Ilta meni ruokailessa, Emmerdaletallenteiden parissa, etc. Yöllä oli tullut joku sentti lunta, mittari nollassa. Kävin lumet kolaamassa. En viitsinyt lenkille lähteä; teitä ei vielä oltu aurattu. Kun saan tämän blogin eetteriin, lähden sauvailemaan.

  Huomenna alkaa jo joulukuu. Ja on eläkeläisen palkkapäivä. Mihin sitä tuon rahan kanssa joutuu? Eilenkin tupsahti veronpalautus tilille, rapiat 30 €! Pitäsköhän investoida Armanin vaatteisiin? Että lähtis tylsyys miehestä, harmaus mielestä? Olkoon. Ostan mieluumin teknisen alusasun. Vaikka suoraan sanottuna en ole juuri eroa huomannut. Teknisen ja perinteisen alusasun välillä. Minulla on halpakaupan kerrastoja, urheilukerrastoja ja teknisiä alusasuja. Aivan yhtä kosteana hiestä olen aamulenkin jälkeen, oli ylläni mikä kerrasto tahansa. Ehkä teknisen alusasun edut tulevat ilmi, jos joutuu hikisenä jäämään ulos seisoksimaan. Mutta pitää sen jossain näkyä, eron, kun hinnoissa ero on jopa yli viisinkertainen.
  Jos koko lenkkivarustuksensa uusisi päällikerroksesta alimpaan ihokkaaseen viimeisen tekniikan ja tietämyksen mukaiseksi, uskon, että kokonaisuus toimisi vanhaa paremmin. Ehkä joskus raaskin tuollaiseen sijoittaa. Nyt tulen toimeen olevilla emmeillä. Olen niiden kanssa pärjännyt siitä asti, kun n. kahdeksan vuotta sitten koin initaation sauvakävelyyn.

  Hilppa lähti bussipysäkille, minä hyökkään lenkille. Vanhaan malliin pukeutuneena. Tärkeintä on liikkua, ei liikkumisen haittapuolien minimointi.

PARASKAVEDEKATRIAPHOBIA

    Opin eilen uuden sanan: paraskavedekatriaphobia. Tai mittään oppinu! Kun aloin äsken kirjoittamaan, piti nimi taas luntata. Tuo sanahirviö tarkoitaa perjantain 13. päivän pelkoa. Sitä sairastaa pallollamme yllättävän moni. Opin samalla, että alektrophobiaa sairastava kanafarmari kuuluu ammattikuntansa ehdottomaan vähemmistöön. Ja sen, että arachibutyrophobisti kuluttaa melko vähän pähkinävoita.  Sen myös, ettei panphobiasta kärsivän elämä ole helppoa, mutta vastapainoksi selkeää ilman tulkinanvaraisuuksia.
  Anteeksi. Ei sairaukien kustannuksella saa ilakoida. Pyydän nöyrimmästi anteeksi niiltä, joita olen mahdollisesti loukannut.

 Perhe Tiilikainen saapui perjantaina kyläilemään. Eilisiltana lähtivät Anna ja Joni ystäviensä luo viettämään pikkujoulua. Iiris, reipas tyttö, ei ollut moksiskaan. Huuteli vaan moikka, moikka, kun vanhemmat ilmoittivat poistuvansa.
  Kolmessa viikossa on Iiriksestä tullut varsinainen selittäjä. Juttua tulee solkenaan; juttua kotoa, päiväkodista, kavereista, tapahtumista. On likka siinä iässä, ettei hänelle salaisuuksia kannata kertoa.

  Eilen oli Fidel'in vuoro lähteä. Tunnelmat maailmalla vaihtelevat syvästä murheesta rajattomaan riemuun. Minulle hän on koko aikuisikäni ajan vaikuttanut karismaattinen, osittain myyttinenkin johtaja, joka piti maansa USA:n naapurissa omalla tiellään. R.I.P.

  Rukalla kisaillaan. Eilen olivat vuorossa pikahiihdot, mäkiloikat ja yhdistetty. Viimeeksi mainitussa ylsi Eero Hirvonen neljänneksi. Pakko tunnustaa: "Kuka Eero Hirvonen?" Niin huonoa on yrheilun seuraamiseni nykyään, että ihan puskista lykki Hirvonen melkein mitaleille.

  Hiihtopuolella ei mitään uutta kaamosauringon alla; norjalaisille neljä kuudesta palkintosijasta. Jos kärkinimet eivät onnistu, tai uskalla osallistua, löytyy maasta hurja määrä korvaajia. Millä opeilla ja lääkkeillä lie jalostetuja?

  Mäkihyppelystä en sano senkään vertaa. Tai asiaa sivuten pikkaisen. Vaikka yöllä oli kääntynyt hieman pakkasen puolelle, voi olla vaikeaa saada lumiukko nousemaan alennustilastaan. Vai onko mahdollista, että se on Nykäs-Matin lailla suivaantunut mäkihyppyn tilaan, ja on aloittanut harjoittelun. Etunoja viittaisi siihen.

  Tuomarit ylistävät taas Saara Aaltoa, iltapäivälehtien lööpit eivät tahdo pysyä puitteissaan. Milloin Peppen uteliaisuuskynnys ylityy siten, että klikkaan auki videon tämän koko kansan ykköslemmikiksi hivuttautuvan artistin esiintymisest? Voipi olla, että kynnys on turhan korkea.

  Ouluhallissa oli niin hyvät pikkujoulut että poliisikaan ei malttanut pysyä poissa, kävi niissä jopa seitsemän kertaa. 

  Helsinkiläinen ravintola Hook tarjoilee niin tulisesti Naga Morich-chilillä maustettua kanansiipiannosta, että paikan keittiöpäällikkö lupaa talon tarjoavan ruoan sille, joka selviytyy siitä kokonaisuudessaan. Olen minäkin elämäni varrella ruokaillut useassa paikassa, joiden annoksia en ole kyennyt kokonaan, joskus en juuri lainkaan, syömään. En vaikka ilmaisia olisivat olleet. Eli en ymmärrä tuon uutisen uutista.

  Lontoossa poltettiin arvokas punk-kokoelma. Ymmärrän, minkä vuoksi rovio tehtiin. Mutta niin se vaan tässä maailmassa menee; kaikki aatteet, ismit,suuntaukset, liikkeet ja kapinat, mitkä saavuttavat suosiota, kaupallistetaan ja romantisoidaan ennen pitkää. Siitä huolimatta jos kokoelma olisi ollut minun, olisin jättänyt polttamatta. 

  Pakkasta on lupeissa tulevalle viikolle, pidemmällekin ajanjaksolle. Pysyisi sitten kevääseen saakka. Olen jo joutunut vaihtamaan lenkkivaatetuksen syksyisestä talviseksi, takaisin syksyiseksi, ja tänä aamuna taas talviseksi. Ihan kuin ukkini Aleksin kertomassa jutussa: 

  Isäntä tapasi miehen mättämässä halkoja rekeensä talon puupinostaan. IHän nappasi käteensä metrin halon ja sitä kohottaen äleytyi tenhottamaan.

  "Nyt halot takasin pinnoon, ja sassiin!" 

  Tähän voro yks'tuumaan puita takaisin nakellessaan. 

  "Täähä mänj' yheks' rumppoomiseks'!" 

ILMAN HARMIA JA LAMPAITA

    Joskus, kun olo ei ole niinkään seesteinen, tekee mieli purkaa tuntojaan. Siis aika usein, revera. Tiistaina oli sellainen päivä. Jatkui keskiviikkona samoilla poluilla. Joten millainen olo, sellainen kirjoitus.

  Mä mistä alkaisin? Alan vaikka siitä, kuinka taas kerran autoileva kansanosa vituttaa. Meni mille parkkipaikalle tahansa tässä kotikunnassa tai naapurikaupungissa, joka viides auto, vähintään, käydä rumpsuttaa. Niin kauan rumpsuttaa, kunnes vaimo, mies, naisystävä, kolli, lapsi, naapurin akka tahi joku muu kyyditettävä on saanut asiansa toimitettua. Vaikka puoli tuntia bensa palaa, löpö muuttuu saasteeksi, ei käväise mielessä, että jos korvikkeella poikkeaisi.
  Luku sinänsä ovat nämä etälukittavien autojen hyväksikäyttäjät. Onko niillä pirhanoilla kahdet avaset matkassa, vai mikä systeemi, mutta jättävät auton käydä loukuttamaan siksi aikaa, kun suihkaisevat markettiin, pitkäänripaan, apteekkiin, automaatille tai ärrälle. Eikä ole edes kylmää! Nollan kahta puolen ovat lämpötilat olleet, kun olen bongausta suorittanut.
  Olen useaan otteeseen samasta asiasta kirjoittanut. Kirjoitan taas. Ei se mitään auta, sen tiedän. Mutta kyllä tällaisen kerrostalokyttääjään verrattavissa olevan henkilön täytyy saada sydäntään purkaa!
  Taas moni sanoo, että ne on pieniä ne otsoonikadot, mitkä tuollaisesta aiheutuvat. Voipi olla, mutta yhtä paljon, ei paljon enemmän, kuin joutavanpäiväset joutokäyttäjät, minua korpeavat juuri nuo vähättelijät. Asia on niin, että päin sanonko mitä mennään, ja huolella, jos ihmisistä ei saada karsittua tuollaista asennoitumista huuthelevettiin!

  Toinen autoiluun liittyvä huomio, vaarallinenkin, on omalle kohdalle kolme kertaa viikon sisällä sattunut yllättävä kaistanvaihto, eilen viimeeksi. En nyt tarkoita omaa kaistanvaihtoani, vaan eteeni on kiilattu ilman mitään vilkkua tai muuta osviittaa aivan yllättäen. Yhdessä tapauksessa sain tehdä tosissani väistöliikettä, jotta kolarilta vältyttiin. Tilaa on tapana antaa aina jos joku ilmaisee siihen tarpeensa.  Mutta kun yht'äkkiä kylkeen aletaan puskea, on leikki kaukana.
  Lahden keskustassa on taloremppoja meneillään, joten useassa kohdassa on väyliä kavennettu. Tällaisessa paikassa ummikko ei osaa varautua, on helposti väärällä kaistalla. Vaan ei sieltä saa kenenkään päälle kurvata!

  Vielä edellistä suivaantumista sivuava liikennekyrsimys. Vanhan linja-autoaseman kohdalla pääsee kahta kaistaa kääntymään oikealle, torin suuntaan. Itse käytän aina ulompaa, eli vasemman puoleista. Olen oppinut siinä varovaiseksi. Laitimmaista, oikeaa, kaistaa käyttävät kurvaavat usein suoraan yksisuuntaisen Vapaudenkadun vasemmalle kaistalle, eli suoraan eteeni, hyvä etteivät kylkeen. Se siitä ryhmittymisestä! Johtuu kai monesti siitä, että bussi saattaa olla oikealla kaistalla olevalla pysäkillä. Sehän on toisten mielestä syy ja oikeutus tunkeutua vilkuitta, vilkuiluitta, jarruitta ja jampakasti viereiselle kaistalle.

  Minä en suin surminkaan koe olevani superkuski, autoilijoiden aatelia. Monasti pyrkii nopeus nousemaan yli sallitun, joskus töräyttelen keltaisilla läpi risteyksen, kerran jos toisenkin olen huomannut ajavani liian lähellä edellä kulkevaa. Mutta törkeitä ylinopeuksia ja päin punaisia ajoja, arvaamattomia ja vilkuttomia kaistanvaihtoja, sekä pysähtymättä suojatien eteen seisahtuneen kulkuneuvon ohittamisia pyrin välttämään kuin ruttoa. Ja siitä voin takuun antaa, etten joutokäyttele autoa yhtään pakollista määrää enempää.

  Kun mielensäpahoittajaksi ryhdyin, antaa tulla lunta tupaan:

  Autoilua vielä sivutakseni; perhepaikoille yksikseen pysäköivät äijänköriläät ja invaruutuun telakoituvat myyntitykit  saavat sappeni lämpenemään.

  Kaupan kassajonossa takananani perstuntumalle änkeävät hätähousut ipottavat; pysykää poissa mukavuusalueeltani, ei sinne tunkeutuminen asiaanne yhtään nopeuta.

  Lähellä olevan K-kaupan parkkipaikalla on hienot murskainkontit muovi-, ja kartonkipakkauksille, vieressä astiat kierrätyslasille ja -metallille. Hyvä niin. Mutta kun niiden tykönä viikottain vierailen, kumaksuttaa paikalle jätettyjen tavaroiden kirjo. On kerta-, ja kestokulutushyödykkeitä, eli kamaa kotitalouksien sekajätepusseista kuvaputkitelevision kautta kolmijalkaiseen pinnatuoliin. Milloin te örvelöt ymmärrätte, että noille on olemassa oma paikkansa, eikä maksa muuta kuin vaivan, ehkä desin, kaksi polttoainetta. Toisaalta hyvä, ettei niitä ole metsiin kuljeteltu, kuten paljon tapahtuu. Onneksi, huomioideni mukaan, vähenevässä määrin.

  Summa summarum; kaikenlainen piittaamattomuus kyrsii.

  Vielä yksi mielenipahoittamisaihe, nimittäin väärinymmärtäjät. Väärinymmärtäjiä on ainakin kolmea sorttia, rehelliset väärinymmärtäjät, oikein-väärinymmärtäjät ja huumoriväärinymmärtäjät. Rehelliset väärinymärtäjät ymmärtävät väärin, eli eivät ymmärrä asian fokusta. Oikein-väärinymmärtäjät ymmärtävät oikein, mutta ovat ymmärtävinään väärin. He tekevät niin omien tarkoitusperiensä vuoksi, harvoin bona fide. Huumoriväärinymmärtäjät ovat oikeastaan oikein-väärinymmärtäjien alalaji, mutta poikkeavat päälahkosta siten, että heidän tarkoituksensa ei ole vahingoittaa eikä loukata, vaan herättää hilpeyttä.
  Kaikensorttiset väärinymmärtäjät kiukuttavat joskus, eniten kuitenkin oikein-väärinymmärtäjät.
  Joopa joo, kolikolla on aina kaksi puolta; ehkä on niin, että minä olen se varsinainen väärinymmärtäjä.

  Väärinymmärretyt ovat oma lukunsa. Näihin lukeutuvat mm. marttyyrit, lukuisa joukko taiteilijoita (yleensä ennen kuolemaansa), moniaita poliitikkoja, useat suomalaisen tv-draaman näyttelijät, sekä lähes kaikki aviomiehet. Väärinymmärrettyjen vastalakohtia ovat tietysti oikeinymmärretyt. Siitä joukosta tulevat äkistään mieleeni Esko Kivikoski, selittäjä Kekki ja Tuomas Kylliäisen kissa Töhveli. Kun Esko aikoinaan vastasi "kyllä", ei se varmasti jäänyt kenellekään epäselväksi. Ja selittäjä Kekin ei tarvinnut juuri suutaan avata, kun Spede löysi hänet makuuhuoneesta vaimonsa vaatekaapista. Spedehän tokaisi het'siltään: "Asia selvä, ei tartte selittää!" Töhveli puolestaan raapii pilalle kaikki huonekalut ja mouruaa ulos läpi yöt ollakseen vittumainen. Siitä ovat kaikki asiaa seuranneet samaa mieltä; ei voi eläintä väärin ymmärtää.

  Tämä riittäköön mieliharmeista ja ymmärtämisestä/ymmärtämättömyydestä.

  Vaikka tiistai, eilinenkin, olivat sellaisia v-päivä, sain hommia tehdyksi; ti. kävin Elinalle kauppa-asiat hoitamassa, ke. siivosin kotona. Tänään on jo valoisampi olo. Mielen, ei ilman, suhteen. Valoisuuteen saattaa osaltaan vaikuttaa se, että eilen kävin noutamassa Specksaversilta uudet näkimet. Hetihän maailma valkeni. Mutta varvas musteni. Nassautin nimittäin siivotessani oikean koipeni sängynjalkaan seurauksella, että pikkuvarpaan viereinen, onko se nimetön?, varvas on nyt turvonnut ja mustanpuhuva. Kipuakin on siinä määrin, että en arvannut aamulla lenkkikenkiä laittaa. Siksi olen heti sianpieremän ajoista kirjoitellut. Tuosta varpaasta vielä. Ei siinä luunmurtumaa ole; kipu olisi siinä tapauksessa muutaman asteen tuimempi. Eiköhän varvas tokene levolla.

  Puoli yhdeksän pintaan sörnäytän viemään Hilpan duuniin koska satelee melkoisesti. Sitten on vuorossa elämäni ensimmäinen influenssarokote. Ei ole influenssaa ikänä ollut, mutta ajattelin rokottautua, kun ikä oikeuttaa maksuttomaan palveluun. Toivottavasti kulkutauditon kauteni saa jatkoa.

  Tälläänpä lopuksi muutaman kuvan marraskuulta 2013, kun ei ole viime aikoina juuri tullut kuvailtua. Onneksi Iiris tulee viikonloppuna, saa kamera käyttöä.

      

   

  

ELÄMÄN KÄYTTÖTARKOITUS

  Onko elämälle tehty käyttöohjetta? On toki, useampiakin. On uskontoihin, aatteisiin, moraaliin, elämäntapaan, you name it. perustuvia. Koska en ole yhtäkään, enkä varsinkaan yhtä ainoaa, noudattanut, peilailen jälkikäteen jo taakse jäänyttä elämääni selvittääkseni, paljastuuko sieltä jokin kaava, ohje, katsomus?

  Olen ollut lapsi 12 vuotta, teini 7 vuotta, nuori aikuinen 15 vuotta, keski-ikäinen 30 vuotta, aloittelen nyt vanhuuttani. Tuosta ei mitään ihmeempää löydy.

  Olen ollut tupakoimatta 13 vuotta, sitten haikuttanut 44 vuotta kuin turkkilainen, ja ollut taas savuton 8 vuotta. Siis tupakoiden 44, tupakoimatta 21 ajast'aikaa. Eli tupsutellen 68 %, ilman 38 % taipaleestani. Mitä se kertoo? Nuoruuden tyhmyydestä, keski-iän välinpitämättömyydestä, ajan tuomasta järkiintymisestä? Niin joku voisi ajatella, mutta paskan latvat! Se kertoo melko tavallisesta elämänkaaresta.

  Olen ollut raittiina 13 vuotta, ryypiskellyt enemmän tai vähemmän 52 vuotta. Tuosta 52 vuodesta joskus ryypiskelin enemmän, nykyisin vähemmän. Kokonaan ilman alkoholia olen viettänyt vuosistani 20 %, jossain määrin alkoholin kera 80 %.  Mitä siitä voi päätellä? Ei paljon enempää, kuin tupakin kanssa pelehtimisestä. Ei kovin tavatonta. Ei raittiudessa, ei kohtuukäytössä, eikä rapajuoppuodessa ole mitään tavatonta.

  Olen ollut "vapaa" 22 vuotta, naimisissa 43 vuotta, käytännössä luvut kuitenkin 20 v/45 v. Eli olen ollut Hilpan kanssa kutakuinkin 70 % elämästäni. Onko tuossa jotain kummallista? No ei kummallista, ehkä nykymittakaavalla keskivertoa pidempi parisuhde.

  Olen uskonut korkeampaan voimaan hieman kauemmin, kuin joulupukkiin. Epäillyt, ja vankasti,  olen siitä asti, eli suunnilleen 26 %/74 %. Varmuutta jonkin ohjaavan voiman olemassaolemattomuuteen ei minulla ole, koska kukaan tai mikään ei ole sitä minulle pystynyt todistamaan. Kun ei tietysti olemassaoloakaan. Uskon asiat ovat ihmeellisiä; niissä uskotaan, vaikka ei tiedetä (tähän palaan seuraavssa kappaleessa, omallla kohdallani). Se ei ole minun ajatusmaailmaani sopinut. Tarkoitukseni tuolla epävarmuudella (olemassaolemattomuuden) ei ole pitää takaporttia taivaaseen auki. Asiat vain ovat ällissän ajautuneet sille kantille. Mitä tämä ilmaisee elämänkäyttötarkoituksestani? Ei vieläkään mitään, ainakaan silmiinpistävää.

  Planeettamme ulkopuoliseen elämään olen uskonut rapiat 40 vuotta, siis 62 % elinajastani. Mitä se kertoo. Se kertoo ristiriidasta ajatuksiini jumalasta verraten. Ei minulle, ei muillekaan, ole kukaan sitäkään pystynyt todistamaan. Silti uskon, että emme ole yksin. Lottovoitto kolmena lauantaina peräkkäin samalle henkilölle on melko arkipäiväistä verrattuna siihen mahdollisuuteen, että me olemme maailmankaikkeuden napa. Minun mielestäni. Se, etten jumalaan usko, mutta extraterrestrialiseen elämään kyllä, on minun uskontoni, niin kai se tulkittava. Siksi en ketään, enkä mihinkään uskovaa, ole koskaan vääräuskoiseksi sanonut, saatikka tuominnut. Jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi. Olkoon Fermin paradoksi 10 käskyäni.

  Poliittisesti olen ollut epäpoliittinen 65 vuotta, eli 100 % elämästäni. Äänestänyt olen, useampaakin puoluetta, kun lasketaan jo manan maille menneet mukaan. Mutta aivan vasemmalle laidalle on puumerkkini ruksattu. Minkä muutama harhailu demarien ja vihreiden joukossa, lähinnä henkilöön kohdistuen. Ei tuokaan ihmeitä ilmaise. Jos ei enemmistön, niin aika monen muun polut kodin ja vaalihuoneiden välillä ovat olleet saman suuntaiset.

  Näitä ajatuskulkuja voisi jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta riittäköön tämä.
 
  Yhteenveto: Olen jokseenkin tavanomainen kuljeksija tavanomaiselta seudulta tavanomaisesta  maassa tavanomaisella planeetalla tavanomaisessa galaksissa ilman sen erikoisempaa elämänkäyttötarkoitusohjetta.

  Loppupäätelmä: Elämäntarkoitus ei ole välttämättä 42, vaan se muotoutuu elämän varrella juuri sellaiseksi, kuin sen pitääkin olla.

  Näitä tuli tänään mieleeni sateisen ja pimeän marraspäivän varrella, kun talenteita ei aina jaksa katsoa, kirjaa aina avata, eikä ilma uloskaan houkuttele.

  PS. Yksi elämäntarkoitus lopulta minulle kuitenkin valkeni: Hilppa (jolla on tänäänkin vapaata) paistaa lettuja ja tekee niiden sisään korvasienimuhennosta!!!!!