TYHMYYDESTÄ SAKOTETAAN

  Eilen saareen tultiin. Kun päästiin puoli viisi lähtemään, niin ajattelin, että ehditään hyvin vielä ennen umpipimeää vesimatka tehdä. Mutta toisin kävi! Vähän ennen Kuorttia nimittäin välähti päähäni: "Kele, ne silmätipat jäi himaan!"
  Samalla keksin, että Kuortin ABC:llä on Apteekki. Hilppa äkkiä googlettamaan. Joo, oli se, auki kuuteen. Ei. ku sinne!
  Mutta niin siinä kävi, kuten ajattelinkin; ei ne voineet lääkettä myydä, kun resepti oli jo käytetty! Farmaseutti kertoi kysyttyäni, että ei korvaavaa reseptivapaata tippaa ole. Hän neuvoi minua soittamaan Akuuttiin, PHKS:n päivystykseen.
  Mulla oli sairaalan keskuksen numero puhelimessa, joten soitin, esitin asiani. Sieltä kerrottiin, että silmäklinikka on jo kiinni, sitä kautta olisi reseptin uusinta voinut onnistuakin. Mutta Akuutissa ei määrätä ainoatakaan reseptiä asiakasta näkemättä. Ymmärrän, vaikka ottikin pattiin.
  Mitäs siinä muuta, kun keula kohti Hollolaa. Parin tunnin mutka tuli tehtyä, mutta nyt on tipat, mistä tiputtaa.
  Laitan tuon häverikin ystäväni Markku K:n piikkiin. Olin nimittäin juuri pakkaamassa jääkaapin sisältöä kylmälaukkuun, kun hän soitti. Siinä niitä näitä jaaritellessa jäi snadi tippapullo huomaamatta, muistamatta.
  Kuten huomaatte, onnistuu minulta selittely, ihan Therese Johaug-malliin! Jos totta puhutaan, oma moka, ja tyhmyydestä sakotetaan. Tällä kertaa parin tunnin lisämatkan muodossa.
  Säkkipimeää oli, kun Potinlahteen puoli yhdeksän korvilla ennätettiin. Auton valoissa, otsalamppu hanslankarina, sujui veneen lastaus mallikkaasti. Eikä puolen kilsan läpitutussa venematkassa ollut vaikeuksia. Salmen reimareiden heijastimetkin kiiluivat otsalampun valokeilassa jo kaukaa. Mutta jos olisi ollut hernerokkasumu, olisi tilanne ollut hankalampi.

Syksyinen piha

  Tänne kuitenkin päästiin, puolilämpimään taloon. Nyt on jo ihan normaali asumislämpö. Aamupäivä aherrettiin ulkosalla. Minä laittelin lumiesteet sisäänkäynnin ja ilmalämpöpumpun ulkoyksikön kohdille. Jälkimmäisen varmuuden vuoksi, ensimmäisen siksi, ettei kevättalvella portailla lojuisi metriä korkea jääksi tinttautunut kasa.

 

  Hilppa aloitteli haravointia. Päätettiin, että järkevintä on korjata pois ainoastaan vaahteroiden ja lehmuksen jätökset. Ne olivat jo omistaan luopuneet. Hölmöä olisi joka paikaa tarkaan nuohota, kun koivuissa ja haavoissa on vielä puolet lehdistä puissa.
  Rouva jätti lehmiuksen alle, eli kesäisen lehtimajan pohjalle, lehdet lojumaan. Kun häneltä tikkailla keikkuessani asiasta utelin, kuului vastaus: "Kun ne on siinä niin kauniita!" Se on kai sitä naisen logiikkaa? Vaiko kauneudentajua lie?'

  Leivinuunissa valmistui jo perinteeksi muodostunut lapapaisti lantun, porkkana ja sipuli kera. Iiriksen sanassa "hymää tää!"
  Hilppa on lämmän uunin kyljessä pötköllään, minä kirjoitan. Tänään ei enää pihahommia tehdä, minkä verkot lasketaan. Muuten ollaan vaan, katsotaan rästitallenteita, saunotaan, nautitaan. Huomenna ehtii loput tämän kertaiset duunit hoidella. Kahden viikon kuluttua on aikomus tulla seuraavan kerran. Silloin on varmasti lehti maassa. Luultavasti vien myös veneen Hanelin rantaan, soutuveneen Potinlahteen. Kyllä marraskuussa tänne vielä tullaan, mutta voi tilanteen mukaan harkita, ajaakon moottorilla Piskolasta, vai soutaako Potinlahdesta.

  Yksi asia on oikeastaan päättämättä: tyhjennänkö vesijärjestelmän, vai jätänkö vielä pariksi viikoksi? Etäyhteyttä Kerman Kalleen ja Aino Kassiseen tarvitaan. Ei pakkanen sisälle tule; jos kovin kylmää, voin käskyttää lämpöpumpun supattamaan. Mutta ulkopuoli on vaarassa, jos rupeaa yöt olemaan kunnolla miinuksella. No, päätän asian viimeistään sunnuntaiaamuna.

  Tuosta huulirasvasekoilusta vielä; olen surullinen puhtaan uheilun, mutta en Norjam hiihtomaajoukkueen puolesta.
  Uutisista kun alettiin: Bob sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon, ansiosta, ei siinä mitään. Mutta jos minulta kysytään, olisi rauhampalkinto 50 vuotta sitten ollut miehelle yhtä perusteltu. No, nyt kun saatu pää auki, kaikki peukuttamaan Dumarille seuraavaa Finlandiaa!
  Trump kiistää pontevasti kaikki lukuisten naisten esittämät ahdistelusyytteet. Onko tuo ihme? Oletteko koskaan tavanneet politiikkoa tai virkaan pyrkijää, joka ei kiistäisi kaikkea häntä vastaan kohdistettua? Tätä ei ole tarkoitettu puolustukseksi Trumpille, vaan syytöksiksi kaikille, keitä asia liippaa.
 
  Uutisista taas todellisuuteen. Veneen kävin valmiiksi tyhjentämässä lehdistä. Kohta kahvit hörpitään, verkonlaskuun toimeudutaan. Piti vielä ottaa kuva veneen vieressä tönöttävästä lehtikuusinuorukaisesta. Jokusia jälkeläisiä on kasvamassa 1950-luvulla istutettuille ja henkiin jääneille puille.

 

  Nyt alkaa tulla emäntää elämää; kahvit tippumaan, kupposet hörppäämään, ja ulapalle.

JO ALKAA πC

  Kaikki täytyy aina tehdä ensimmäistä kertaa. Nyt kirjoitan ensimmäistä kertaa Sokoksen kahvilassa blogiani. Hilppa on jumpalla, kuudesta seitsemään. Koska päiväni kävi kovin pitkäksi, täräytin kaupunkiin kuudeksi (parkkimaksuvelvollisuus loppuu silloin).  Nyt istun siis kuppilassa. Iso tila , kymmeniä pöytiä, lisäksi Hese toisella puolella. Paikaltani näkee suoraan Aleksille, joka on yhä kuin pommin jäljiltä. Kohta kai pitäisi keväällä alkanut katuremontti olla valmis. Luulen, että keskustan kivijalkakauppiaat, ehkä muutkin, ovat onnellisia, kun homma on viimeinkin ohi. Olen muutamassa putiikissa asioidessani henkilökuntaa jututtanut. Ei tunnu myllerrys kaupantekoa edistävän. Arvaahan sen, kun jalankulkureitit ja Aleksin ylityspaikat saattavat muuttua päivittäin. Itsekin olen muutaman kerran ajautunut umpiperään, hyvä etten eksynyt tuossa läyhkeessä.

  Nobelin palkinto tuli sitten suomalaiselle taloustieteilijälle. Etevä alallaan, uskoisin. Mutta mitä hittoa hän tekee jossain Massasuchettisissa?  Ehkä olisi alan miehen taitoja tarvittu kotimaassakin!

  Hillary ja Donald suomivat taas toisiaan sanan säilällä. Trump oli kuulemma paremmin valmistautunut, kuin 1. koitoksessa. Miten lie valmistautunut julkaistuun rimanalitukseen? Pornolehtiä lukemalla? Nuoria naisia kourimalla? Saa nähdä, mitä käänteitä tuossa ei niin puhtaassa kilvassa vielä pullahtaa ilmoille. Kuukausiko tässä on aikaa kaivella tunkioita, puolin ja toisin.

  Tuosta otsikosta: Kun aamuisin avaa tv:n kuuden jälkeen, kuulee samat uutiset puolen tunnin välein, samalla luen lehdestä edellisenä aamuna puolen tunnin välein kuultuja uutisia. Ne alkaa osata ulkoa. Vaikka oma vika; mitäs avaan toosan, mitäs tilaan lehden. Tottumus on toinen luonto, niin kai se on. Tuosta kuitenkin juontaa blogin otsikko. Ajattelin, otsikkoa mukaellen, kirjoittaa pienen pätkän erilaisella tyylillä. Otsikon asu tuli mieleeni kuin itsestään. Jatko vaatinee hieman pohtimista. Joten, koska Hilpan kuntoilukin lähenee loppuaan, jatkan hommaa kotona. Luultavasti huomenna; Emmerdalet ja eilinen Nousuvesi ovat katsomatta.
 
  Uusi aamu. Yritän jatkaa juttua valitsemallani tavalla:

 Ei tartte, ku a5a selata, tele5ota kuikuilla, ni alkaa πC! Miettii, että kaFenko jonnekin rauhaan. Mutta mikä sopivaksi pai2? Pai2, missä ei olis mieli ihan S? Missä olotila tulisi tyydytet1. Kuka keξ vastauksen? Jos keξ, soittakoon kuuδ. Ehkä se teψ?
  KurtMtu sentään, ei tää olekaan sillä 5in, että sen kun näpyttelee. Eli turha lorC pidempää. Siirryn normaaliksi kirjoitustou2.

  Kaikkea se teettää, joutilaalla. Mutta asiaa puhuakseni takana on ensimmäinen yö ilman suojakilpeä. Silmä on kuin ei mittään. Tippoja vaan pitää tiputella neljästi päivässä vielä 3 viikkoa. Siihen alkaa jo oppia; harvoin jää enää tippa ripsiin, lorahtaa luomille. Jopa suunnilleen jokaisen pisaran olen myös muistanut suunnilleen ajallaan tiputtaa.

  Justin Vernon alias Bob Iver on julkaissut uuden albumin. Ei miehen tahti noppeuvellaan huimoo; kolme levyä liki kymmenessä vuodessa. Mutta jälki on kyllä hyvää. Kovin on kehuttu uutuuttakin. Minä suhahdin aamulla lastukirjaston sivuille. Maakuntakirjasto on rahapulassaan yhden kappaleen tilannut: Heinolan pääkirjastoon. Yksi varaus oli jo tehty, nyt on kaksi. Eli kuukauden sisään saan tallenteen kuultavakseni.
  Tuossa surfaillessani huomasin miehen tulevan ensi vuoden alussa Eurooppaan kiertueelle. 18 esiintymistä näyttäisi olevan, Tukholmassa yksi, mutta on jo loppuunmyyty. Samoin useat muut, ja loppuihinkin vain muutamia tikettejä jäljellä.

  Kirjarintamalle kuuluu sellaista, että eilen varasin Pierre Lemair'en teokset "Alex" ja "Camille".
Tv:osta , paremminkin tallenteilta, tulee katseltua mm. "Nousuvesi"-, "Mammona"-, "Odyssey"-, "Poldark"-, "Wayward Pines"-sarjoja. "Syrjäinen maa" loppui. Hyvä juttu oli, ehkä 1. kausi kuitenkin synkeydessään ja autiudessaan parempi kuin toinen. Kohta alkaa ainakin "Sorjonen" ja "Pako pimeydestä".  molemmat ykkösellä tulevana viikonloppuna. Yle pitää tasonsa, ainakin vielä. Saa nähdä, mitä huhuillut uudistukset ja säästöt tuovat tullessaan. Kauhulla odottelen.

  Teatteriin pitää vielä sykyn aikana kerran mennä; viime viikolla ensi-iltansa saaneeseen esitykseen ""Orkesteri - the Everlast".

  Se kulttuurista. Ruumiinkulttuuri on palannut leikkausta edeltävään tilaan. Hyviä sateettomia aamuja on ollut. Mutta se aika väistämättä lähenee, kun räntää vihmoo vaakatasossa. Vaan ei ole uhkapakko joka aamu taipaleelle rynnätä.

  Tämän aamun uutisissa kerrottiin Samsung'in vaikeuksista uusimman lippulaivansa kanssa. No, mulla onkin Huaweit (puhelin ja tabletti). Hyvä  華為技術有限公司!

  Pitää lopettaa, lähteä keittämään välikahvit. Taidan tehdä ranskalaiset maitokahvit, eli itsejauhetuista pavuista pressopanulla valmistettu kahvi, sekaan puolet lämmitettyä maitoa. Välikahvit siksi, että Hilppa menee töihin vasta päivällä.

  Siis ter5ä vaan kaikille. Kuvassa vellokset aikana, jolloin aamulla ei avattu telkkaria, eikä Posti-Janne kiikuttanut Länsi-Savoa eikä Maaseudun Tulevaisuutta aamuviideksi.

SFÄÄRIEN ÄÄRISSÄ

 Olen laitojani vasten ahdettu. Olen nimittäin yrittänyt pohtia sanan "ääri" merkitystä. Eli mitä se ääripäissään pitää sisällään? Ja ääriensä välissä myös? Äärettömän mielenkiintoinen, mielikuvituksen ääriä venyttävä kysymys.
  Ääriää myöten täynnä, sehän tuli käännettyä, blogin 1. lauseessa. Eli ääri on reuna. Mutta entäs, kun lasi on ääriään myöten täysi? Eikö ääri silloin ole laita?
  Jos ihminen on ääripäissään, onko hän silloin äärimmäisen päissään? Vastatkoon Kotimaisten Kielten Instituutti tuohon.
  Kun istun tässä kirjoitukseni ääressä, olenko sen laidalla, reunalla, vai missä olen? Kai olen ainakin äärettömän äärellä, koska maailmankaikkeus on ääretön. Mutta koska se on ääretön en tietenkään voi olla sen äärellä. Ei äärettömällä voi olla äärtä, niin kuin ei järjettömällä voi olla järkeä, tai sieluttomalla sielua.
  Äärettömän hedelmätöntä äimistelyä, ei äärtä ei häntää. Äärimmäisen ärsyttävää sitäpaitsi. Pitää kai ottaa pohdinnan alle äären vastapooli. Ja äärettömän vastapooli. Mutta mitä ne ovat? Äärettömällä se on äärellinen. Äärellä se on ääretön. Siitä seuraa, että äärellinen = ääri. Ei, nyt alkaa keittää......
  Mielikuvituksesi taitaa laukata pitkin sfääriä, eikä sillä ole ääriä. Mielikuvituksella? Vai sfäärillä? Päätä sinä.

  Äärimmäisten sfäärien pääri 

tiluksillaan hääri.

Vilkkaasti liikkui sillä sääri.

kädessänsä pauhas' kivääri.

Rahaa paljon taskuunsa kääri,

tuo kaiken pahan visionääri.

  Nyt ääreishermostoni, sen autonominen osa, kieltäytyy käsittelemästä tätä äärimmäisen ärsyttävää kysymystä. Joten mitäs teet? Pakko lopettaa, siirtyä kohtaan "Muut asiat".

MUUT ASIAT

1. On lauantaiaamu.

2. Hilppa lähtee kohta duuniin, minä en. Lauantaityöstä voi sanoa, että ennen se oli normaalia, sitten vain joidenkin pakon sanelema rasite, nykyisin taas yhä useamman osa. Lauantaityötä tehdään siksi, että he, jotka ovat töissä, saavat palvelua niiltä, jotka ovat töissä silloin, kun he eivät ole töissä. Mutta se ei tarkoita sitä, että silloin kun he ovat töissä, ne, jotka palvelevat heitä silloin kun he eivät ole töissä, eivät ole töissä. Voiko sen selvemmin ilmaista?

3. Pelicans-Jukurit kohtasivat historiallisesti liigan puitteissa ensi kertaa ISKU-Areenalla. En ottelua ollut katsomassa. Sm-liigan sivuilta sen etenemistä välillä kuikuilin. Oli vähän ambivalentti fiilis; kumpikin saisi voittaa. Sehän ei ole mahdollista. Niin siinä sitten kävi, että Jukurit teki pelin ainokaisen siinä kolme ja puoli minuuttia ennen summeria. Onneksi olkoon Mikkeli!

4. Tulevalla viikolla tulee tultua olemaan siistijänä sekä kotona että Elinalla. Ehkä myös ulkosiistijänä, eli lehden haravoitsijana. Edellyttäen, että riittävä prosentuaalinen määrä ympäristön lehdistä on varissut. Kaikkea tyhmää ja turhanpäiväistä on tullut, ja tulee, tehtyä, mutta kahta kertaa samana syksynä en aio pihoja haravoida!

5. Trumpin seksuaalisesti agressiivinen ja naisia alentava keskustelu vuodelta 2005 on julkaistu Washington Post-lehden toimesta. Onko sillä vaikutusta vaalin tulokseen? Toivottavasti on, mutta jos äänestäjien enemmistö on samaa mieltä, tai ainakin hyväksyy miehen sikamaisuuden, niin minkäs teet? USA on niin arvaamaton ja omituinen valtio, että kaikki on mahdollista.

6. Matthew on vaatinut runsaasti kuolonuhreja, aihettanut mittavia vahinkoja Karibianmerellä. USA:n maaperälle saapuessaan sen raivo oli jo laantunut, olisko sotilaallisella uhalla peloteltu? Mutta hyvä niin. Laajojen evakuointien vuoksi jäivät ihmismenetykset Jenkeissä vähiin.

7. Kaksi venäläistä hävittäjää loukkasi Suomen ilmatilaa. Ilta-Sanomat kirjoittaa asiasta: "Kun kaksi venäläistä hävittäjää luokkaa tahallaan Suomen ilmatilaa, ei se ole tietenkään sattuma". Kyllä tuon vähempijärkinenkin ymmärtää, sen että tahallinen teko ei ole sattuma. Mutta median tapa on kirjoitella joutessaan itsestäänselvyyksiä. Tahallinen tai tahaton, minusta niiden hävittäjien tulisi pyytää anteeksi Suomen ilmatilalta. Niin hyvä tapa vatii tehtäväksi, kun jotakuta loukataan.

8. Yhdysvallat syyttää Venäjää virallisesti hakkeroinnista. Eikä luultavasti syyttä. Sikälikin aiheellinen ja perusteltu syytös, että USA ei itse hakkerointia ja salakuuntelua harrasta, kuten hyvin tiedetään.

9. Islannin voittomaali Huuhkajia vastaan puhuttaa kovasti. Näkemäni perusteella en pysty varmasti sanonomaan, oliko maali maali, vai ei maali. Ehkä fifty-sixty maalin puolesta. Toisaalta; ei sillä mitään merkitystä ole. Ei sillä, mitä pystyn varmasti sanomaan. Eikä siihen, että Suomi muka selvittäisi tiensä mm-kisoihin.

10. Kohta "Muut asiat" loppuu tähän.

  Niin loppuu myös tämä kirjoitus.

PS. Menkää ulos raikkaaseen syyssäähän, vaikka hieman tuuliselta ja pilviseltä vaikuttaakin.

EI PULMIA JA PULMIA

  Silmä toipuu ilman ongelmia. Tai toipuu ja toipuu! Koko leikkaus oli niin "peace of cake", etten olisi uskonut.
  Auton rattiin hyppäsin jo eilen; kävin hakemassa Hilpan ja varaamassa silmälääkäri- ja optikkoajan Specsaversilta. 1. marraskuuta sama lääkäri, joka silmän operoi, jälkitarkastaa sen. Sitten pääsen uusia okulaareja valitsemaan. Ja valinnan varaa riittää, kuten kaikki apunäön käyttäjät tietävät. Mutta ei siitä pulmaa ole koskaan tullut, valinnasta. Sama käytäntö, kuin naisten vaateostoksilla, pätee. Eli kierretään, kaarretaan, hypistellään, mietitään, arssinoidaan, tuumiskellaan, melkein päätetään, jatketaan tutkiskelua, lopulta palataan ensimmäisenä valitun luo ja ostetaan se. Kaikella kunnioituksella.
  Autolla ajaminen ei omaatuntoa soimannut, vaikka hoitaja sanoi, että viikko pitisi pysytellä ratin takaa poissa. Lääkärihän sanoi, että joku päivä, siihen asti kun sinusta tuntuu sopivalta. Ja että oikean silmäni näkökyky riittää ajamiseen. Huolella ajateltuna oli näkökykyni eilen paljon parempi, kuin kaihisilmäisenä kuukausitolkulla körötellessäni. M.O.T.
  Huomenna aion siirtyä normaalikäytäntöön myös aamulenkin kohdalla. Aluksi luultavasti lyhennetyillä versioilla, vajaateholla muutenkin.
 
Anna lähetti eilen pari kuvaa Iiriksestä nukkekodilla leikkimässä. Joni oli parantunut kuumetaudistaan kasaamaan lahjan. Hyvä niin, kahdestakin syystä. Ensinnäkin hyvä, että poika parani. Toiseksi melkein vielä parempi, ettei Annan tarvinnut alkaa kasaushommiin. Jonilla nimittäin riittää maltti lukea ohjeet, ottaa selvää tehtävästä. Anna taas on tullut sanoko keneen! Saattaa niin ärräpäitä kuin osia, ohjeita ja työkaluja lennellä, jos alkaa pahemmin vastustamaan. Isänsä tyttö! On kai minulta oppinut, että vika ei ole koskaan itsessä, vaan ohjeissa, tuotteessa tai värkeissä.

  Aurinko nousee ja laskee, arki palatuu uomilleen, kulkee toliaan totuttuun malliin, ilman sen mainittavampia pulmia. Joten kaivelen muistini lokeroista muutaman. Siis pulman.

  Helsingistä Jyväskylään on maanteitse 270 km. Paavo lähtee Helsingistä kohti Jyskälää klo. 11:00, ja ajaa 80 km:n keskinopeudella. Ilmari starttaa Jyväskylästä Helsinkiin klo. 11:45, ja ajonopeus on hänellä 97 km/h.
  Kysymys kuuluu: Kumpi on lähempänä Helsinkiä, kun he kohtaavat?

  Pikku Untolla on kaksi kolikkoa, yhteensä 70 senttiä. Toinen ei kuitenkaan ole 50-senttinen.
  Kuinka se on mahdollista?

    Kolme kulkijaa hakeutui yöksi majataloon. Isäntä peri heiltä maksuksi 10 taaleria per henkilö. Aamulla isäntä kuitenkin ajatteli, että oli laskuttanut liikaa. niin,  että matkalaiset eivät ehkä yövy kestikievarissa toista kertaa. Hän antoi piialle 5 taaleria, ja käski tämän palauttaa rahan miehille, ennen kuin he jatkaisivat matkaa. Piika mietti, kuinka jakaisi 5 taaleria kolmen vieraan kesken, ja päätyi ratkaisuun, missä antoi miehille taalerin jokaiselle, piti kaksi itsellään. No, matkalaiset olivat siis maksaneet 9 taaleria kukin, mikä tekee 27 taaleria. Piika piti kaksi. Eli yhteensä 29 taaleria.
  Mihin katosi yksi taaleri?

  Kaksi kaverusta on lähtenyt veneellä onkimaan. Toinen on toisen poika, mutta toinen ei ole toisen isä.
  Miten se on ymmärrettävissä?

  Säiliöön pumpataan vettä sellaisella nopeudella, että vesimäärä tuplaantuu joka minuutti. Säiliö tulee täyteen kello 12:00.
  Kysymys kuuluu: Milloin säiliö oli puolillaan?

  Sama äiti on saanut kaksi poikaa samaan aikaan samana päivänä ja vuonna, mutta pojat eivät ole kaksoset.
  Miten se on mahdollista?

  AAA+BBB=AAAC.
  Yhtälössä jokainen kirjain vastaa yhtä numeroa.
  Ratkaise:   A=______ 
                   B=______
                   C=______

  Klassisista klassisin. Maajussin täytyy rahdata veneellä Rubicon-joen yli kettu, kana ja jyväsäkki. Veneeseen mahtuu kerralla hänen lisäkseen vain yksi. Hän ei voi jättää kettua kanan kanssa kahden, koska repo ahmaisisi kanan, eikä liioin heivata jyviä kanan seuraksi, sillä kana nokkisi jyvät parempaan talteen.
  Kuinka äijä selviää tehtävästä?
  Tehtävä ei ole mahdoton, sillä maajussi ei ole kenraali, joka armeijoineen aikoo joen ylittää (kirj. huom.).

  Nämä olivat simppeleitä pähkinöitä ja kompia. Kun olette ne ratkaisseet, ja jos aikaa on, pohtikaa vaikka joutessanne Zenonin paradokseja.

AFTER THE CATARACT SURGERY

  "Well, I dreamed I saw the silver 

Space ship flying

In the yellow haze of the sun."

  Noin sanaili Niilo "After the Goldrush". Minä puolestani kaihileikkauksen jälkeen, että vähän valkeni. Mutta  valkenemisen määrää ei pysty vielä kertomaan; operatiosta on vasta vajaa vuorokausi, ja silmä korjattiin sellaiselle tasolle, että vasta kun saan uudet okulaarit, totuus ja maisema lopullisesti valkenevat. Nyt leikatulla silmällä näkee suunnilleen yhtä hyvin, oikeammin huonosti, kuikuili sitten laseilla tai ilman. Sen eilen totesin, että piru hitto, näen lukea tekstityksen tv:ssa ilman laseja! Hät'hätää, silmiä siristäen, mutta kuitenkin! Sitä ei ole tapahtunut sitten Rin Tin Tin-aikojen. Kaihin sumeus on tietysti poistunut. Kipua tai punoitusta ei ole ainakaan vielä esiintynyt. Hieman "roskan tuntua" silmässä on, kuuluu asiaan.

  Kyllä oli vaivaton ja kivuton operaatio. Harmillisinta oli odotus; kaksi tuntia ja rapiat istuksin vuoroani varttumassa. Itse leikkaus kesti noin vartin. Tuon kaiken kyllä tiesin ennen Päksiin menoani, joten en leikkausta pahemmin jännittänyt. Suurempi huolenaihe oli, tuleeko bussi menomatkalla luvatusti. No, tulihan se, ihan ajallaan körötteli. Entinen työkaverini ja ystäväni Hemppa minut haki sairaalasta, kuljetti kotiin. Selvennykseksi edelliseen: Hemppa on nykyisinkin ystäväni, toisin kuin muotoilemastani lauseesta saattaa ymmärtää. 

  Nyt vaan ohjeiden mukaista elämää; tippoja leikattuun aistimeen neljästi päivässä neljän viikon ajan, silmäluomien putsausta kostealla harsotaitteella, kilpi päälle öiksi viikon ajan, hikoilun ja isompien ponnistelujen välttelyä parin viikon ajan, autonajokieltoa viikon verran (hoitajan ohje) tai muutama päivä, niin että on tottunut tilanteeseen (silmälääkärin ohje). Aion kuuliaisesti noudattaa lääkärin neuvoa, ja ajaa perjantaina. Neljän viikon kuluttua jälkitarkastus ja uudet lasit tilaukseen.  

  Silmätohtorin mukaan oikeassa silmässä on myös merkkejä taudista, mutta leikkaukseen saattaa kulua monia vuosia. Nyt osaan ainakin reagoida ajoissa, kun se hetki lähenee. 

  Sillä aikaa, kun minä painiskelen mitättömien silmävaivojeni kanssa maailmalla, kotimaassa myös, tapahtuu. Poliisi ampuu lahtelaismiehen kesken puukotuksen. Viro saa naispresidentin. USA katkaisee Syyria-keskustelut Venäjän kanssa. Amnestyn mukaan yli puolet pakolaisista päätyy kymmeneen maahan, maihin, joissa bruttokansantuote on hyvinkin alhainen. Hollantilaisten tekemä ohjuskoe puhututtaa yhä. Trumpin säätiöltä kiellettiin varainkeruu lainrikkomisen vuoksi New Yorkissa, Kim Kardashianilta nyysitty koruja Pariisissa. Hallikaisen Joeli avautuu alkoholiongelmastaan. Mutta ei mitään Peppen silmäleikkauksesta. Joten ymmärtänette, miksi minun oli pakko itse valottaa tapahtumaa.

  Toipilaalle on luvattu viileää syyssäätä. Koska kävely on sallittua, aioin päivällä dallata Hollolan kirjastoon, kurvata Lidlin kautta takaisin. Pakko liikkua edes vähän, sillä takana on turvottava viikonloppu. Se alkoi perjantai-illan puoliksi hotkitusta perhepitsasta (tonnikala, katkarapu, aurajuusto), jatkui Iiriksen kemujen anneilla, joita Anna lastasi vielä mukaankin, mistä johtuen sunnuntaina tuli mässäiltyä kahdenlaista kakkua, sipsejä ja coca colaa. Tänään onkin vuorossa niukka tonnikalasalaatti. Meikäläisen kilot ovat pysyneet kutakuinkin aisoissa liikunnan avulla. Koska nyt en pariin viikkoon saa kunnon lenkkejä tehdä, ja koska laihtuminen ja lihominen ovat silkkaa matematiikkaa, pitää vähentää kurkustaan alas appaman tavaran energiapitoisuutta. Käytäntö on osoittanut, että kiloja on helppo saada, mutta niistä on hankalaa päästä eroon. 

  Tuleva viikonloppu ollaan kotona, koska Hilpalla on lauantaina duunia. Perjantai 14.10. on sitten hänellä vapaata, joten torstai-iltana Anttolaan sörnäytetään. Lehdet ovat silloin suurelta osin tippuneet, ja  varmasti olen jo säällisessä haravointikunnossa. Saunaakin saa mennä viikko leikkauksen jälkeen, Saimaassa pulahtamisesta ei ohjeessa mainittu mitään. Aion kuitenkin molskahtaa. Tapana on ollut, että niin kauan käyn kastautumassa, kun uimaraput ovat paikoillaan. Eli jos kovin karmealta tuntuu, ruuvaan portaan heti seuraavana päivänä irti!

  Sillä reissulla pitää käydä suppiksia vonkaamassa. Hakkuut ovat yhden hyvän mestan turmelleet, mutta kyllä niitä muualtakin löytyy. Vaikka yliarvostettu sieni se on, suppilovahvero. Hyvä, totta kai, mutta minun makuuni vähän pliisu. Niin kuin herkkutattikin. No, makuasioista ei sovi kiistellä. Vaikka tuosta herkkutatti-, kontra koivutattiasiasta on tullut muutaman kerran verbaalista kädenvääntöä harrastettua. Ja johan virallinen nimikin, koivunpunikkitatti, ketoo kaiken!

Alla punikkiperhe vuoden 2014 elokuulta.

  

    Pai tö vei; Hilppa, joka menee tänään duuniin puoli kahdeksitoista, valmistaa parast'aikaa keittoa, missä hallitsevana ainesosana ovat koivutatit. Sitä kiehua roplattelee mahtikattilallinen, joten keittoa lusikoidaan kahtena, jopa kolmena, iltana. 

  Kohta pitäisi tulla kodinkonehuoltomies. Pesukone rupesi loppuviikosta herjaamaan; vinkui ja ilmoitti vikakoodin E40. Koodi tarkoittaa, että kansi ei ole kunnolla kiinni. No olihan se, mutta lukituslaite lienee rikki mennyt on. Masiina on kahdeksan vuotta vanha, mutta uskoimme huoltofirman sanaa: "Kahdeksan vuotta vanha laite on parempi, kuin neljä vuotta sitten tehty, ja neljä vuotta vanha on parempi, kuin tänä päivänä tehty." Koska pyykkikone on toiminut tähän asti loistavasti (ei ole edes linkousvaiheen aikana pyrkinyt ovelle vastaan, niin kuin ne vanhemmiten tuppaavat tekemään), eikä osan vaihto töineen maalta merelle nakkaa, päätimme värkin korjauttaa. Toivottavasti palvelee vielä joitain vuosia.

  Se hyvä, tai huono, puoli aamulenkittömyydessä on, että voi aikaisesta aamusta kirjoittamisen aloitaa. Hyvä minun kannaltani, ehkä vähemmän hyvä leipääntyneen lukijan vinkkelistä tiirailtuna. Koettakaa kestää.

"They were flying Mother Nature's 

Silver seed to a new home in the sun."

JUHLAT

  Eilen saavutti Iiris kahden vuoden merkkipaalun. Juhlistamassa oli lukuisa joukko sukulaisia ja kavereita vanhempineen. Kylmän viileästi suhtautui merkkihenkilö tapahtumaan. Oli ainakin suhtautuvinaan, vaikka lahjapussin sisältö kiinnostikin kovasti....

  ...ja, naisten tapaan, vaatetta piti mallata. Tämä pyjamapusero todettiin passeliksi.

  Kaunis, mutta tuulinen keli meillä oli pääkaupunkireissulla. Anni ja Katriina tulivat Mikkelistä bussilla. Elina päätti olla lähtemättä; arveli, että hälinä ja väenpaljous eivät ole hänelle hyväksi. Parempi niin, jos itsestään siltä tuntuu.

  Anttolan tytöt jäivät meille yöksi, koska autoimme siivouksessa, joten että eivät olisi ehtineet viimeiseen järkevään Mikkelin onnikkaan. Eivät maalaistytöt ole stadilaisia kummempia, kuten kuvassa näkyy.

  Mikkelistä oli tila-autollinen muitakin. Ami, Jukka, Emma, Shade ja Luna, sekä Inkeri ja Daniel. 

Shade ei kun kaunistuu....

...ja Oseluna keskittyy hampaiden uusimiseen.

Daniel, eli Taneli, on puolestaan oppinut kalavaleet.

  Oli siellä tietysti myös Aija, joka lähti sitten keskiyöllä kahdeksi kuukaudeksi Australiaan. Hyvää kevättä vain hänelle!

  Vielä paikalle ilmaantui Iiriksen kavereita, vanhempiensa kera tietenkin. Eli parhaimmillaan joukkoa oli hyvinkin kolmisenkymmentä. 

  Joniin oli edellisenä iltana iskenyt kova kuume. Särkylääkkeiden voimalla hän jonkin aikaa juhlissa oli, mutta vein vetämättömän isän kotiinsa, ennen kuin tapahtuma oli kokonaan ohi. Toivottavasti mies tolkkuuntuu kokoliasta nukkekotia kasaamaan!

  Tainan ja Hanelin tytöt lähtevät kohti Mikkeliä puolen päivän maissa junalla. Pääsevät läsyjä tekemään. Tai sitten jotain muuta. 

  Eli sellaisen olivat Iiriksen kemmakat, pähkinänkuoressa. Täytyy sanoa, vaikka jäävi olen, että kyllä on Iiris-tyttö mainio eläjä. Kun lahjoja katselivat, ja hänelle sanottiin, että ei avata vielä, vasta kotona, ei likka inttänyt yhtään vastaan, tyytyi tuomioon. Kun päiväkodin tiloissa juhlia vietettiin, olisivat lahjat leviteltyinä pian sotkeutuneet kerhon leikkikaluihin ja muihin kalskeisiin, siksi oli järkevää jättä joitan asioita tuonnemaksi. Mutta olihan sitten kotona uusi juhla tiedossa!

  Muutenkin juhlahenkilö käyttäytyi arvokkaasti. Oli kaveri kaikkien kanssa, ei vierastanut ketään, eikä syönyt, kuin kymmenkunta pinkiksi kuorrutettua piparia. Siinä mallia vähän vanhemmillekin. Tarkoitan siis aikuisille.

  Lopettelen tämän kuvakirjaksi muodostuneen juhlatarinan tähän.

TARINAA HAKASTA, EN NARINAA RAKASTA

  Vuosi 1989. Olin töissä Rakennuskunta Hakalla. Työmaa oli valtava: Kontulan Asemakeskus. Riihimäellä oli juuri valmistunut yhdeksän asunnon rivitalotyömaa, missä olin ollut vastaavana. Lahden Hakalla ei ollut juuri silloin alkavia työmaita sillä alueella, jossa esimieheni työpäällikkö Helminen toimi, joten sain komennuksen Helsinkiin.
  Kun Kontulaan saavuin, oli siellä runkovaihe joiltain osin käynnissä, osa rakennelmista oli jo vesikatossa. Toimenkuvakseni määrättiin alaurakotsijoiden töiden  paimentaminen. Ei ollut ihmisen hommaa! Sillä työmaalla oli paljon pilkottu, eli teetettiin tiettyjä töitä ulkopuolisilla firmoilla. Sehän on jo pitkään ollut yleinen käytäntö, mutta siihen aikaan tapa oli vasta tekemässä tuloaan. Joten siellä oli perinteisten LVIS-urakoitsijoiden ja maalausliikkeen lisäksi kattofirmaa, teräsrakennefirmaa (peräti kolme, jollen väärin muista), laattafirmaa, lattiafirmaa, väliseinäfirmaa, alakattofirmaa, näin alkuun luetellen.
  Sen reilun puolen vuoden aikana, minkä Helsingissä kävin, oli "näppini alla" varmasti yli 20 eri alaurakoitsijaa. Eivät ne kaikki yhtä aikaa välttämättä olleet työmaalla, mutta kuitenkin. Näiden kanssa piti sitten aikataulut sovittaa, mestat tehdä valmiiksi, soitella perään, kun ei asentajia kuulunut, tekijöitä näkynyt.
  Minulla oli kaksi, parhaimmillaan kolme, omaa miestä kirjoillani. Heidän kanssaan piti saattaa mestat kuntoon. Hyviä miehiä olivat, ammattilaisia. Ei siitä muuten olisi mitään tullutkaan.
  Lisäksi minulle sälytettiin velvollisuus osallistua jokaviikkoiseen urakoitsijapalaveriin, kerran kuukaudessa pidettävään työmaakokoukseen, sekä kaiken kukkuraksi parin viikon välein kokoontuvaan "aivoriiheen".
  Urakoitsijapalaveri oli tietysti tärkeä; siinä alaurakoitsijoiden pomot, vastaava mestari ja minä kävimme läpi aikataulut ja seuraavan viikon aikana alkamaan suunniteltujen työvaiheiden tilanteen.
  Työmaakokouksessa koin olevani tyhjän panttina arkkitehtien, rakenne-, ja LVIS-suunnittelijoiden, sekä lukuisten aliurakkafirmojen johtajien keskellä näiden sättiessä toisiaan milloin minkin viivästymisen tai virheellisen suunnitelman syistä.
  "Aivoriihi" oli joku ihmeellinen kokeilu, jossa työpäällikkö, vastaava mestari, projekti-, ja hankintainsinöörit ja minä, sekä jonkin konsulttiyrityksen suitun oloinen mies (hänen koulutuksensa jäi minulle hämäräksi) istuimme tunniksi pöydän ääreen tavoitteena heitellä kommentteja jo toteutuneista sekä pian alkavista työvaiheista, lähinnä niiden toteutukseen liittyen. Tarkoitus lienee ollut synnyttää uusia ideoita työvaiheiden joustavuuden ja nopeuden parantamiseksi. Tosiasia oli, että valtaosa tuosta ajasta käytettiin ajankohtaisten uutisten ruotimiseen ja sisäsiittoiseen, minut itseni entistä ulkopuolisemmaksi saattaneeseen Hakan johdon ja organisaation haukkumiseen. Jos noista "aivoriihistä oli jollekin hyötyä, niin ainakin konsulttifirmalle, konsultin ajamasta autosta päätellen.
  No, saihan noissa kaikissa kokoontumisissa pullakahvit juodakseen.  

  Oli työmaalla Hakan miehiäkin yllin kyllin. Perustukset,  laudoitukset ja valut, elementtiasennukset, eri tilojen väliseinät (kevyet sellaiset tekivät muut), alapohjan tasaukset, puuovet ja -ikkunat, mm. tehtiin omilla miehillä. Mutta aika vähän Hakan porukkaa oli siihen nähden, mihin olin tottunut. Miestarvetta vähensi sekin, että kaikki alaurakat oli myyty aputöineen. Hakan puolelta saatettiin mestat kuntoon, annettiin nosturia tai mehumaijaa siirtotöihin. Jopa siivous, eli pakkausmateriaalit ja muut työstä aiheutuneet jätteen, oltiin urakoitsijat velvoitettu korjaamaan sinne tänne sijoitettuhin pisteisiin. Niinpä tuolla suurella työmaalla olikin Hakalla vain kaksi rakennussiivoojaa.
  Tavaran siirrosta vielä: Yksi mestari oli ihan sillä töin, että hoiti logistiikkahommia. Hänen kanssaan ja kauttaan piti sopia kaikki siirrot ja niihin liittyvät aikataulut. Hänen näpeissään olivat kaksi torninosturia ja kaksi traktorikaivuria, joissa oli myös trukkihaarukat. Samoin aika usein paikalla oleva autonosturi. Radiopuhelimen kautta hän näitä käskytti, hänen kanssaan piti kaikki tulevat rekka- sun muiden kuormien purku sopia.
  Olin hetken vähän isommalla työmaalla lainassa aiemmin ollut, mutta kyllä oli maalaispojalla aluksi kaikki uutta ja ihmeellistä.

  Meitä mestareita oli muistaakseni kuusi tai seitsemän. Pari oli jostain Itä.-Suomesta tullutta keltanokkaa, jotka asuivat Hakan heille vuokraamassa rivitalohuoneistossa. Oli myö yksi lievästi ms-taudin rampauttama mestari. Hänen kätensä olivat jääneet, tai näivettyneet, tyngiksi. Mutta hyvin hän hoiti maanalaisten kerrosten lattiavalujen valmistelun. Muistan, että hänellä oli tuliterä pikku-Mazda, joka oli varusteltu hänelle ajoon soveltuvaksi. Sen hinnasta puhuttiin, koska se oli oli alhainen; hän sai sen muistaakseni verovapaana, ja olisiko muutakin avusta varusteluun tullut valtiolta?
  Vakituisesti paikalla olivat myös työmaa-, ja hankintainsinööri.
  Työmaaruokala oli tietenkin perustettu lukuisaa tekijäjoukkoa ravitsemaan.

  Tuolta työmaalta on mieleeni jäänyt muutamia värikkäitä persoonia, erilaisia anekdototteja.

  Vastaava mestari piti homman hyvin näpeissään. Hänen aikansa kului pitkälti suunnitelmien kanssa omassa huoneessaan. Mm. rakennepiirustuksia tuli kaiken aikaa, niitä piti jopa aika ajoin kovistella. Oli tainnut insinööritoimista haalia liian ison kakun? Työmaakierroksella, jollei mitään tähdellistä ilmaantunut, vastaava kävi aamulla töiden alkaessa, ja toisen kerran joskus iltapäivällä.
  Siihen aikaan suhtautuminen tupakointiin oli erilainen, kuin nykyään. Mutta Kontulan asemakeskuksen työmaalla ei terävässä päässä tupakoitu! Siitä piti vastaava mestari Lempinen huolen! Ei ollut yksi, eikä kaksi, niitten miesten lukumäärä, jotka vastaava passitti pihalle, näitten tultua haikupilli hampaissa toimistotiloihin.

  Hankintainsinööri oli vanhempi herrasmies. Paljastui, että hänellä oli tuttavia, joilla oli mökki Anttolassa, Pitkälahdella. Seudut olivat hänelle tuttuja jokakesäisten vierailujen ansiosta. Hän sai minun kaaliini iskostettua, että Avokkaansaari ei sijaitse Saimaalla, vaan Luonterilla!

  Erään teräsrakennefirman kaksi asentajaa, heitä kutsuttiin Tikuksi ja Takuksi, olivat niin tottuneita kantamaan teräspalkkia tai -putkea, että kävelivät tauollekin peräkkäin oikeat kädet hartin päälle nostettuna. No, ainakin melkein.

  Minun kaksi vakimiestäni olivat armottomia työmiehiä. Toinen, rakennusmies, jota käytin lähinnä piikkaukseen. Sellaista betonirakenteista työmaata ei nääs ole olemassakaan, missä kaikki läpiviennit, etc., olisivat huomioitu, tai jos olisivat, niin eivät ne ainakaan paikoillaan ole. Joten hänelle riitti puuhaa. Ainoa miinus miehessä oli se, että kuningas alkoholi sai joskus yliotteen, mistä seurasi silloin tällöin rokulimaanantai. Mutta niin hyvä duunari hän oli, että yritin pitää hänestä kiinni pienistä harmeista huolimatta.
  Toinen kirjoillani olleista oli "yleismies", häneltä sujuivat myös timpurin työt, mutta tarttui muksisematta lekaan tai isoon Hiltiin.
  Nämä vellokset olivat kaverita myös "siviilissä": he pitivät keväästä syksyyn yhdessä verkkoja Helsingin vesillä. Silakkaa, kampelaa, lohta, mitä kaikkea noilta seuduilta saikaan, he pyysivät. Samoin uistinta kuulemma välillä kävivät vetämässä.
  Jos piikkausekspertille oli sattunut "musta maanantai", huomasin sen ensimmäisenä siitä, kun hänen kaverinsa piikata jyrryytti rokulimieheltä edellisellä viikolla kesken jääneellä mestalla. Se oli toveruutta se.
  Minulla oli tosi hyvä suhde näihin alaisiini. Kun he kuulivat, että oli irtisanoutunut, toivat he viimeisinä päivinä minulle kaksi omatekoista peltistä viehettä ja pullon jaloviinaa. Taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kirjoillani olleet ovat minua muistaneet. Mitähän kaveruksille kuuluu? Liekö elossa, olivat minua jonkin verran vanhempia.

  Toisen torninosturikuljettajan muistan olleen tavoiltaan kuin kollegansa Lahnalammen Pauli Lahden Hakalla. Eli kun tämä urho kiipesi seitsemältä aamulla torniinsa, ei hän sieltä alas tullut, ennen kuin työt loppuivat. Reppu selässä hän kipusi. Eväät ja kusiastia kai repussa olivat? En ainakaan koskaan nähnyt hänen ylhäältä alas lorottelevan. Tai sitten ranakuski omisti varsinaisen seurapiirirakon!
  Tuosta Lahnalammen Paulista vielä. Hänellä oli mökki Ruotsalaisen rannalla, ja hän kalasti, sai myös, sieltä runsaasti siikaa. Niinpä loppukesäisin ja syksyisin löytyi Paulin nosturin vieressä läjä alas heitettyjä siianruotoja.

  Maalausliikkeen työjohtaja oli alkoholisminsa selättänyt n. viisikymppinen mies, joka oli heittäytynyt himokuntoilijaksi. Maratooneja veteli useita vuodessa. Niinpä viikottaiset urakoitsijapalaverit tahtoivat lipsahdella tulevan Bostonin maratonin puolelle.
  Bostonissa mies myös kävi, juoksi maratonin loppuun. Aikaa en muista, mutta hattua nostan.

  Melko raskasta hommaa se oli. Varsinkin pimeänä vuodenaikana ajaminen oli kuluttavaa. Siihen kai lopulta kylläännyin, koska sanoin itseni irti, siirryin pienemmän yrittäjän leipiin. Firma sai minut houkuteltua hyvällä palkkatarjouksella palvelukseensa. Niin jäi kahdeksan vuoden taival Hakalla siihen. No, kohtahan se keikahti Haka, Suomen suurin rakentaja. Eipä olisi silloin uskonut. Mutta niin kumsahti uusi työnantajakin, ja seuraava myös, kun 1990-luvun alkupuolen lama ravisteli oikein kunnolla rakennusteollisuuttakin.

Sen koomin en ole rakennushommissa vieraan palveluksessa ollut. Minkä pikku keikkaa tekevänä duunarina, joskus "himmeästi", pakko tunnustaa. Joten "degeneroitunut rakennusmestari" on aivan oikea termi minua kuvaamaan.