AFTER THE CATARACT SURGERY

  "Well, I dreamed I saw the silver 

Space ship flying

In the yellow haze of the sun."

  Noin sanaili Niilo "After the Goldrush". Minä puolestani kaihileikkauksen jälkeen, että vähän valkeni. Mutta  valkenemisen määrää ei pysty vielä kertomaan; operatiosta on vasta vajaa vuorokausi, ja silmä korjattiin sellaiselle tasolle, että vasta kun saan uudet okulaarit, totuus ja maisema lopullisesti valkenevat. Nyt leikatulla silmällä näkee suunnilleen yhtä hyvin, oikeammin huonosti, kuikuili sitten laseilla tai ilman. Sen eilen totesin, että piru hitto, näen lukea tekstityksen tv:ssa ilman laseja! Hät'hätää, silmiä siristäen, mutta kuitenkin! Sitä ei ole tapahtunut sitten Rin Tin Tin-aikojen. Kaihin sumeus on tietysti poistunut. Kipua tai punoitusta ei ole ainakaan vielä esiintynyt. Hieman "roskan tuntua" silmässä on, kuuluu asiaan.

  Kyllä oli vaivaton ja kivuton operaatio. Harmillisinta oli odotus; kaksi tuntia ja rapiat istuksin vuoroani varttumassa. Itse leikkaus kesti noin vartin. Tuon kaiken kyllä tiesin ennen Päksiin menoani, joten en leikkausta pahemmin jännittänyt. Suurempi huolenaihe oli, tuleeko bussi menomatkalla luvatusti. No, tulihan se, ihan ajallaan körötteli. Entinen työkaverini ja ystäväni Hemppa minut haki sairaalasta, kuljetti kotiin. Selvennykseksi edelliseen: Hemppa on nykyisinkin ystäväni, toisin kuin muotoilemastani lauseesta saattaa ymmärtää. 

  Nyt vaan ohjeiden mukaista elämää; tippoja leikattuun aistimeen neljästi päivässä neljän viikon ajan, silmäluomien putsausta kostealla harsotaitteella, kilpi päälle öiksi viikon ajan, hikoilun ja isompien ponnistelujen välttelyä parin viikon ajan, autonajokieltoa viikon verran (hoitajan ohje) tai muutama päivä, niin että on tottunut tilanteeseen (silmälääkärin ohje). Aion kuuliaisesti noudattaa lääkärin neuvoa, ja ajaa perjantaina. Neljän viikon kuluttua jälkitarkastus ja uudet lasit tilaukseen.  

  Silmätohtorin mukaan oikeassa silmässä on myös merkkejä taudista, mutta leikkaukseen saattaa kulua monia vuosia. Nyt osaan ainakin reagoida ajoissa, kun se hetki lähenee. 

  Sillä aikaa, kun minä painiskelen mitättömien silmävaivojeni kanssa maailmalla, kotimaassa myös, tapahtuu. Poliisi ampuu lahtelaismiehen kesken puukotuksen. Viro saa naispresidentin. USA katkaisee Syyria-keskustelut Venäjän kanssa. Amnestyn mukaan yli puolet pakolaisista päätyy kymmeneen maahan, maihin, joissa bruttokansantuote on hyvinkin alhainen. Hollantilaisten tekemä ohjuskoe puhututtaa yhä. Trumpin säätiöltä kiellettiin varainkeruu lainrikkomisen vuoksi New Yorkissa, Kim Kardashianilta nyysitty koruja Pariisissa. Hallikaisen Joeli avautuu alkoholiongelmastaan. Mutta ei mitään Peppen silmäleikkauksesta. Joten ymmärtänette, miksi minun oli pakko itse valottaa tapahtumaa.

  Toipilaalle on luvattu viileää syyssäätä. Koska kävely on sallittua, aioin päivällä dallata Hollolan kirjastoon, kurvata Lidlin kautta takaisin. Pakko liikkua edes vähän, sillä takana on turvottava viikonloppu. Se alkoi perjantai-illan puoliksi hotkitusta perhepitsasta (tonnikala, katkarapu, aurajuusto), jatkui Iiriksen kemujen anneilla, joita Anna lastasi vielä mukaankin, mistä johtuen sunnuntaina tuli mässäiltyä kahdenlaista kakkua, sipsejä ja coca colaa. Tänään onkin vuorossa niukka tonnikalasalaatti. Meikäläisen kilot ovat pysyneet kutakuinkin aisoissa liikunnan avulla. Koska nyt en pariin viikkoon saa kunnon lenkkejä tehdä, ja koska laihtuminen ja lihominen ovat silkkaa matematiikkaa, pitää vähentää kurkustaan alas appaman tavaran energiapitoisuutta. Käytäntö on osoittanut, että kiloja on helppo saada, mutta niistä on hankalaa päästä eroon. 

  Tuleva viikonloppu ollaan kotona, koska Hilpalla on lauantaina duunia. Perjantai 14.10. on sitten hänellä vapaata, joten torstai-iltana Anttolaan sörnäytetään. Lehdet ovat silloin suurelta osin tippuneet, ja  varmasti olen jo säällisessä haravointikunnossa. Saunaakin saa mennä viikko leikkauksen jälkeen, Saimaassa pulahtamisesta ei ohjeessa mainittu mitään. Aion kuitenkin molskahtaa. Tapana on ollut, että niin kauan käyn kastautumassa, kun uimaraput ovat paikoillaan. Eli jos kovin karmealta tuntuu, ruuvaan portaan heti seuraavana päivänä irti!

  Sillä reissulla pitää käydä suppiksia vonkaamassa. Hakkuut ovat yhden hyvän mestan turmelleet, mutta kyllä niitä muualtakin löytyy. Vaikka yliarvostettu sieni se on, suppilovahvero. Hyvä, totta kai, mutta minun makuuni vähän pliisu. Niin kuin herkkutattikin. No, makuasioista ei sovi kiistellä. Vaikka tuosta herkkutatti-, kontra koivutattiasiasta on tullut muutaman kerran verbaalista kädenvääntöä harrastettua. Ja johan virallinen nimikin, koivunpunikkitatti, ketoo kaiken!

Alla punikkiperhe vuoden 2014 elokuulta.

  

    Pai tö vei; Hilppa, joka menee tänään duuniin puoli kahdeksitoista, valmistaa parast'aikaa keittoa, missä hallitsevana ainesosana ovat koivutatit. Sitä kiehua roplattelee mahtikattilallinen, joten keittoa lusikoidaan kahtena, jopa kolmena, iltana. 

  Kohta pitäisi tulla kodinkonehuoltomies. Pesukone rupesi loppuviikosta herjaamaan; vinkui ja ilmoitti vikakoodin E40. Koodi tarkoittaa, että kansi ei ole kunnolla kiinni. No olihan se, mutta lukituslaite lienee rikki mennyt on. Masiina on kahdeksan vuotta vanha, mutta uskoimme huoltofirman sanaa: "Kahdeksan vuotta vanha laite on parempi, kuin neljä vuotta sitten tehty, ja neljä vuotta vanha on parempi, kuin tänä päivänä tehty." Koska pyykkikone on toiminut tähän asti loistavasti (ei ole edes linkousvaiheen aikana pyrkinyt ovelle vastaan, niin kuin ne vanhemmiten tuppaavat tekemään), eikä osan vaihto töineen maalta merelle nakkaa, päätimme värkin korjauttaa. Toivottavasti palvelee vielä joitain vuosia.

  Se hyvä, tai huono, puoli aamulenkittömyydessä on, että voi aikaisesta aamusta kirjoittamisen aloitaa. Hyvä minun kannaltani, ehkä vähemmän hyvä leipääntyneen lukijan vinkkelistä tiirailtuna. Koettakaa kestää.

"They were flying Mother Nature's 

Silver seed to a new home in the sun."

JUHLAT

  Eilen saavutti Iiris kahden vuoden merkkipaalun. Juhlistamassa oli lukuisa joukko sukulaisia ja kavereita vanhempineen. Kylmän viileästi suhtautui merkkihenkilö tapahtumaan. Oli ainakin suhtautuvinaan, vaikka lahjapussin sisältö kiinnostikin kovasti....

  ...ja, naisten tapaan, vaatetta piti mallata. Tämä pyjamapusero todettiin passeliksi.

  Kaunis, mutta tuulinen keli meillä oli pääkaupunkireissulla. Anni ja Katriina tulivat Mikkelistä bussilla. Elina päätti olla lähtemättä; arveli, että hälinä ja väenpaljous eivät ole hänelle hyväksi. Parempi niin, jos itsestään siltä tuntuu.

  Anttolan tytöt jäivät meille yöksi, koska autoimme siivouksessa, joten että eivät olisi ehtineet viimeiseen järkevään Mikkelin onnikkaan. Eivät maalaistytöt ole stadilaisia kummempia, kuten kuvassa näkyy.

  Mikkelistä oli tila-autollinen muitakin. Ami, Jukka, Emma, Shade ja Luna, sekä Inkeri ja Daniel. 

Shade ei kun kaunistuu....

...ja Oseluna keskittyy hampaiden uusimiseen.

Daniel, eli Taneli, on puolestaan oppinut kalavaleet.

  Oli siellä tietysti myös Aija, joka lähti sitten keskiyöllä kahdeksi kuukaudeksi Australiaan. Hyvää kevättä vain hänelle!

  Vielä paikalle ilmaantui Iiriksen kavereita, vanhempiensa kera tietenkin. Eli parhaimmillaan joukkoa oli hyvinkin kolmisenkymmentä. 

  Joniin oli edellisenä iltana iskenyt kova kuume. Särkylääkkeiden voimalla hän jonkin aikaa juhlissa oli, mutta vein vetämättömän isän kotiinsa, ennen kuin tapahtuma oli kokonaan ohi. Toivottavasti mies tolkkuuntuu kokoliasta nukkekotia kasaamaan!

  Tainan ja Hanelin tytöt lähtevät kohti Mikkeliä puolen päivän maissa junalla. Pääsevät läsyjä tekemään. Tai sitten jotain muuta. 

  Eli sellaisen olivat Iiriksen kemmakat, pähkinänkuoressa. Täytyy sanoa, vaikka jäävi olen, että kyllä on Iiris-tyttö mainio eläjä. Kun lahjoja katselivat, ja hänelle sanottiin, että ei avata vielä, vasta kotona, ei likka inttänyt yhtään vastaan, tyytyi tuomioon. Kun päiväkodin tiloissa juhlia vietettiin, olisivat lahjat leviteltyinä pian sotkeutuneet kerhon leikkikaluihin ja muihin kalskeisiin, siksi oli järkevää jättä joitan asioita tuonnemaksi. Mutta olihan sitten kotona uusi juhla tiedossa!

  Muutenkin juhlahenkilö käyttäytyi arvokkaasti. Oli kaveri kaikkien kanssa, ei vierastanut ketään, eikä syönyt, kuin kymmenkunta pinkiksi kuorrutettua piparia. Siinä mallia vähän vanhemmillekin. Tarkoitan siis aikuisille.

  Lopettelen tämän kuvakirjaksi muodostuneen juhlatarinan tähän.

TARINAA HAKASTA, EN NARINAA RAKASTA

  Vuosi 1989. Olin töissä Rakennuskunta Hakalla. Työmaa oli valtava: Kontulan Asemakeskus. Riihimäellä oli juuri valmistunut yhdeksän asunnon rivitalotyömaa, missä olin ollut vastaavana. Lahden Hakalla ei ollut juuri silloin alkavia työmaita sillä alueella, jossa esimieheni työpäällikkö Helminen toimi, joten sain komennuksen Helsinkiin.
  Kun Kontulaan saavuin, oli siellä runkovaihe joiltain osin käynnissä, osa rakennelmista oli jo vesikatossa. Toimenkuvakseni määrättiin alaurakotsijoiden töiden  paimentaminen. Ei ollut ihmisen hommaa! Sillä työmaalla oli paljon pilkottu, eli teetettiin tiettyjä töitä ulkopuolisilla firmoilla. Sehän on jo pitkään ollut yleinen käytäntö, mutta siihen aikaan tapa oli vasta tekemässä tuloaan. Joten siellä oli perinteisten LVIS-urakoitsijoiden ja maalausliikkeen lisäksi kattofirmaa, teräsrakennefirmaa (peräti kolme, jollen väärin muista), laattafirmaa, lattiafirmaa, väliseinäfirmaa, alakattofirmaa, näin alkuun luetellen.
  Sen reilun puolen vuoden aikana, minkä Helsingissä kävin, oli "näppini alla" varmasti yli 20 eri alaurakoitsijaa. Eivät ne kaikki yhtä aikaa välttämättä olleet työmaalla, mutta kuitenkin. Näiden kanssa piti sitten aikataulut sovittaa, mestat tehdä valmiiksi, soitella perään, kun ei asentajia kuulunut, tekijöitä näkynyt.
  Minulla oli kaksi, parhaimmillaan kolme, omaa miestä kirjoillani. Heidän kanssaan piti saattaa mestat kuntoon. Hyviä miehiä olivat, ammattilaisia. Ei siitä muuten olisi mitään tullutkaan.
  Lisäksi minulle sälytettiin velvollisuus osallistua jokaviikkoiseen urakoitsijapalaveriin, kerran kuukaudessa pidettävään työmaakokoukseen, sekä kaiken kukkuraksi parin viikon välein kokoontuvaan "aivoriiheen".
  Urakoitsijapalaveri oli tietysti tärkeä; siinä alaurakoitsijoiden pomot, vastaava mestari ja minä kävimme läpi aikataulut ja seuraavan viikon aikana alkamaan suunniteltujen työvaiheiden tilanteen.
  Työmaakokouksessa koin olevani tyhjän panttina arkkitehtien, rakenne-, ja LVIS-suunnittelijoiden, sekä lukuisten aliurakkafirmojen johtajien keskellä näiden sättiessä toisiaan milloin minkin viivästymisen tai virheellisen suunnitelman syistä.
  "Aivoriihi" oli joku ihmeellinen kokeilu, jossa työpäällikkö, vastaava mestari, projekti-, ja hankintainsinöörit ja minä, sekä jonkin konsulttiyrityksen suitun oloinen mies (hänen koulutuksensa jäi minulle hämäräksi) istuimme tunniksi pöydän ääreen tavoitteena heitellä kommentteja jo toteutuneista sekä pian alkavista työvaiheista, lähinnä niiden toteutukseen liittyen. Tarkoitus lienee ollut synnyttää uusia ideoita työvaiheiden joustavuuden ja nopeuden parantamiseksi. Tosiasia oli, että valtaosa tuosta ajasta käytettiin ajankohtaisten uutisten ruotimiseen ja sisäsiittoiseen, minut itseni entistä ulkopuolisemmaksi saattaneeseen Hakan johdon ja organisaation haukkumiseen. Jos noista "aivoriihistä oli jollekin hyötyä, niin ainakin konsulttifirmalle, konsultin ajamasta autosta päätellen.
  No, saihan noissa kaikissa kokoontumisissa pullakahvit juodakseen.  

  Oli työmaalla Hakan miehiäkin yllin kyllin. Perustukset,  laudoitukset ja valut, elementtiasennukset, eri tilojen väliseinät (kevyet sellaiset tekivät muut), alapohjan tasaukset, puuovet ja -ikkunat, mm. tehtiin omilla miehillä. Mutta aika vähän Hakan porukkaa oli siihen nähden, mihin olin tottunut. Miestarvetta vähensi sekin, että kaikki alaurakat oli myyty aputöineen. Hakan puolelta saatettiin mestat kuntoon, annettiin nosturia tai mehumaijaa siirtotöihin. Jopa siivous, eli pakkausmateriaalit ja muut työstä aiheutuneet jätteen, oltiin urakoitsijat velvoitettu korjaamaan sinne tänne sijoitettuhin pisteisiin. Niinpä tuolla suurella työmaalla olikin Hakalla vain kaksi rakennussiivoojaa.
  Tavaran siirrosta vielä: Yksi mestari oli ihan sillä töin, että hoiti logistiikkahommia. Hänen kanssaan ja kauttaan piti sopia kaikki siirrot ja niihin liittyvät aikataulut. Hänen näpeissään olivat kaksi torninosturia ja kaksi traktorikaivuria, joissa oli myös trukkihaarukat. Samoin aika usein paikalla oleva autonosturi. Radiopuhelimen kautta hän näitä käskytti, hänen kanssaan piti kaikki tulevat rekka- sun muiden kuormien purku sopia.
  Olin hetken vähän isommalla työmaalla lainassa aiemmin ollut, mutta kyllä oli maalaispojalla aluksi kaikki uutta ja ihmeellistä.

  Meitä mestareita oli muistaakseni kuusi tai seitsemän. Pari oli jostain Itä.-Suomesta tullutta keltanokkaa, jotka asuivat Hakan heille vuokraamassa rivitalohuoneistossa. Oli myö yksi lievästi ms-taudin rampauttama mestari. Hänen kätensä olivat jääneet, tai näivettyneet, tyngiksi. Mutta hyvin hän hoiti maanalaisten kerrosten lattiavalujen valmistelun. Muistan, että hänellä oli tuliterä pikku-Mazda, joka oli varusteltu hänelle ajoon soveltuvaksi. Sen hinnasta puhuttiin, koska se oli oli alhainen; hän sai sen muistaakseni verovapaana, ja olisiko muutakin avusta varusteluun tullut valtiolta?
  Vakituisesti paikalla olivat myös työmaa-, ja hankintainsinööri.
  Työmaaruokala oli tietenkin perustettu lukuisaa tekijäjoukkoa ravitsemaan.

  Tuolta työmaalta on mieleeni jäänyt muutamia värikkäitä persoonia, erilaisia anekdototteja.

  Vastaava mestari piti homman hyvin näpeissään. Hänen aikansa kului pitkälti suunnitelmien kanssa omassa huoneessaan. Mm. rakennepiirustuksia tuli kaiken aikaa, niitä piti jopa aika ajoin kovistella. Oli tainnut insinööritoimista haalia liian ison kakun? Työmaakierroksella, jollei mitään tähdellistä ilmaantunut, vastaava kävi aamulla töiden alkaessa, ja toisen kerran joskus iltapäivällä.
  Siihen aikaan suhtautuminen tupakointiin oli erilainen, kuin nykyään. Mutta Kontulan asemakeskuksen työmaalla ei terävässä päässä tupakoitu! Siitä piti vastaava mestari Lempinen huolen! Ei ollut yksi, eikä kaksi, niitten miesten lukumäärä, jotka vastaava passitti pihalle, näitten tultua haikupilli hampaissa toimistotiloihin.

  Hankintainsinööri oli vanhempi herrasmies. Paljastui, että hänellä oli tuttavia, joilla oli mökki Anttolassa, Pitkälahdella. Seudut olivat hänelle tuttuja jokakesäisten vierailujen ansiosta. Hän sai minun kaaliini iskostettua, että Avokkaansaari ei sijaitse Saimaalla, vaan Luonterilla!

  Erään teräsrakennefirman kaksi asentajaa, heitä kutsuttiin Tikuksi ja Takuksi, olivat niin tottuneita kantamaan teräspalkkia tai -putkea, että kävelivät tauollekin peräkkäin oikeat kädet hartin päälle nostettuna. No, ainakin melkein.

  Minun kaksi vakimiestäni olivat armottomia työmiehiä. Toinen, rakennusmies, jota käytin lähinnä piikkaukseen. Sellaista betonirakenteista työmaata ei nääs ole olemassakaan, missä kaikki läpiviennit, etc., olisivat huomioitu, tai jos olisivat, niin eivät ne ainakaan paikoillaan ole. Joten hänelle riitti puuhaa. Ainoa miinus miehessä oli se, että kuningas alkoholi sai joskus yliotteen, mistä seurasi silloin tällöin rokulimaanantai. Mutta niin hyvä duunari hän oli, että yritin pitää hänestä kiinni pienistä harmeista huolimatta.
  Toinen kirjoillani olleista oli "yleismies", häneltä sujuivat myös timpurin työt, mutta tarttui muksisematta lekaan tai isoon Hiltiin.
  Nämä vellokset olivat kaverita myös "siviilissä": he pitivät keväästä syksyyn yhdessä verkkoja Helsingin vesillä. Silakkaa, kampelaa, lohta, mitä kaikkea noilta seuduilta saikaan, he pyysivät. Samoin uistinta kuulemma välillä kävivät vetämässä.
  Jos piikkausekspertille oli sattunut "musta maanantai", huomasin sen ensimmäisenä siitä, kun hänen kaverinsa piikata jyrryytti rokulimieheltä edellisellä viikolla kesken jääneellä mestalla. Se oli toveruutta se.
  Minulla oli tosi hyvä suhde näihin alaisiini. Kun he kuulivat, että oli irtisanoutunut, toivat he viimeisinä päivinä minulle kaksi omatekoista peltistä viehettä ja pullon jaloviinaa. Taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kirjoillani olleet ovat minua muistaneet. Mitähän kaveruksille kuuluu? Liekö elossa, olivat minua jonkin verran vanhempia.

  Toisen torninosturikuljettajan muistan olleen tavoiltaan kuin kollegansa Lahnalammen Pauli Lahden Hakalla. Eli kun tämä urho kiipesi seitsemältä aamulla torniinsa, ei hän sieltä alas tullut, ennen kuin työt loppuivat. Reppu selässä hän kipusi. Eväät ja kusiastia kai repussa olivat? En ainakaan koskaan nähnyt hänen ylhäältä alas lorottelevan. Tai sitten ranakuski omisti varsinaisen seurapiirirakon!
  Tuosta Lahnalammen Paulista vielä. Hänellä oli mökki Ruotsalaisen rannalla, ja hän kalasti, sai myös, sieltä runsaasti siikaa. Niinpä loppukesäisin ja syksyisin löytyi Paulin nosturin vieressä läjä alas heitettyjä siianruotoja.

  Maalausliikkeen työjohtaja oli alkoholisminsa selättänyt n. viisikymppinen mies, joka oli heittäytynyt himokuntoilijaksi. Maratooneja veteli useita vuodessa. Niinpä viikottaiset urakoitsijapalaverit tahtoivat lipsahdella tulevan Bostonin maratonin puolelle.
  Bostonissa mies myös kävi, juoksi maratonin loppuun. Aikaa en muista, mutta hattua nostan.

  Melko raskasta hommaa se oli. Varsinkin pimeänä vuodenaikana ajaminen oli kuluttavaa. Siihen kai lopulta kylläännyin, koska sanoin itseni irti, siirryin pienemmän yrittäjän leipiin. Firma sai minut houkuteltua hyvällä palkkatarjouksella palvelukseensa. Niin jäi kahdeksan vuoden taival Hakalla siihen. No, kohtahan se keikahti Haka, Suomen suurin rakentaja. Eipä olisi silloin uskonut. Mutta niin kumsahti uusi työnantajakin, ja seuraava myös, kun 1990-luvun alkupuolen lama ravisteli oikein kunnolla rakennusteollisuuttakin.

Sen koomin en ole rakennushommissa vieraan palveluksessa ollut. Minkä pikku keikkaa tekevänä duunarina, joskus "himmeästi", pakko tunnustaa. Joten "degeneroitunut rakennusmestari" on aivan oikea termi minua kuvaamaan.

HORNETTEJA JA MUITA HAVAINTOJA

  Eilen kotimatkalla oli Lusissa markkinat. Ilmavoimat pitää harjoituksia, ja varalaskeutumispaikka oli liikenteeltä suljettu. Väliaikainen väylä kulkee Lusinsuoran pohjoispuolella. Sielläpä oli porukkaa Hornetteja ällistelemässä! Oli vanhaa, oli nuorta, oli lasta, oli naista. oli miestä, oli autoa, oli mopoa, oli fillaria, oli traktoria. Laumoittain ihmisiä, hyvä jos ei toiselle sadalle kohoava määrä tuijotti rävähtämättömin silmin, useimmat kameran etsimen tai kännykän näytön kautta, nousukiitoaan aloittavaa tuhonkylväjää.
  Pelto oli tehty parkkipaikaksi. 4 €/auto näkyi maksu olevan. Joku maajussi on oivaltanut bisnesidean. Mitä lie maksavat makkarakärrin ja kahvikioskien pitäjät paikastaan vuokraa?
  Mikä vetää tavallista ihmistä, tolkun tallaajaa, katsomaan, kun miljardien vehkeet pitävät infernaalista melua? Kokevatko he olonsa turvallisemmaksi, kun koneet pörräävät kerosiinia ahmien Päijät-Hämeen ja Etelä-Savon rajamaisemien yllä?
  Takuun voi antaa siitä, että jos Lusinsuoralla viikko pidettäisiin rauhanmarssiharjoituksia, olisivat autoilijoiden reaktiot tulikivenkatkuisia, eikä yhtään makkarakauppiasta telttoineen ilmestyisi pellolle.
  No, valmiuksia pitää kai ylläpitää (tahaton soinnitus). Vaan immeisten uteliaisuus vähän kummastuttaa. Eipä silti, jokaisella on omat huvinsa ja mieltymyksensä. Niin sen pitää ollakin. Mutta kun ei edes yksiäkään kuulosuojaimia havainnut, vaikka auton sisällekin aistittuna nousun meteli oli melkoinen.

  Pressaehdokkaat ison veden tuolla puolen kohtasivat ensimmäisessä väittelyssä. Asiasta kuultuna arvioivat asiantuntijat, ettei kumpikaan juuri uusia kannattajia tapahtuman johdosta saanut. Clinton selviytyi, asiantuntijoilta asiaa kysyttäessä, vastustajaansa hieman paremmin. Nämä olivat YLEN asiantuntijoiden asiantuntevia lausuntoja. Kun klikkasin auki IS:n sivut, rävähti ilmoille otsikko: "100-0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää miten tahtoi!" IL puolestaan kertoo: "Trump alitti maassa maaten riman." Katselijakyselyjen mukaan Clintonin kannatus oli 62 %, Trumpin 27 %. Asiantuntijat tuntevat asiansa, mutta äänioitetut, ja niistä vielä ne, jotka vaivautuvat äänestämään, ratkaisevat vaalin. Toivottavasti nuo kyselyyn vastanneet painuvat myös äänestämään. En minä mikään Hillary-fani ole, mutta toinen vaihtoehto kauhistuttaa.

  Tämä viikko tulee kulumaan nopeasti; on jo tiistai, vaikka tuntuu maanantailta. Johtuu tietysti siirretystä viikonlopusta. Ei isommin ole suunnitelmia, päiväohjelmat kulkevat totutuilla poluilla. Mutta lauantaina tietysti Helsinkiin Iiriksen juhliin. Sitten onkin sunnuntai, ja maanantaina silmää korjauttamaan. Muutama päivä pitää yksisilmäisenä olla, kuukausi tippoja tiputella. Eiköhän se siitä, rutiinileikkaus.

  Liki kolmen viikon paussi tulee mökillä käyntien väliin. Laitoin ilpin tekstarilla komennettavaksi, turhaan se itsekseen puhaltelisi, vaikka ei näillä keleillä paljonkaan energiaa tarvitse. Tulee samalla testattua, mikä on meiniki torstai-iltana 13.10, kun on käskyttänyt samana aamuna pumpun pöhisemään +23 asteen asetuksilla. Varmaan on jo juvalaisiin makkuulämmä.

  Hilpalla alkaa duuni taas tänään vasta 11:30. Mutta mennään kymmeneksi Lahteen, Elinan kanssa ostamaan Iirikselle synttätrilahjaa. Siis Elinalta, se lahja. Me ollaan jo omamme klaarattu.
  Iiris on kuulemma oppinut päiväkodissa uusia lauluja, niitä illalla sängyssä laulelee. Hyvin kuluu myös hoidossa syövän ja päiväunen nukkuvan.
  Kyselykausi on samaten alkanut. Kaikesta pitää udella, että miksi noin teit, miksi noin tehdään? Utelias ihmisenalku oppii. Ja jos saa oikeat vastaukset, oppii oikeita asioita. On taival kohti aikuisuutta hyvällä alulla.

  Kohta pitää hakea autonpesuvehkeet; oli kosteina soratiet, pitää mennä pirssi puunaamaan. Eihän sitä kaksivuotisjuhliin kehtaa likaisella autolla mennä, eihän?

Loppuun Ykspihlaja, eikä mikään Kuuskajaskari

SYYSTOIMIA

  Eilen oltiin Mikkelissä, huomenna en muista missä. Mutta arvelen, että Hollolassa huomenna ollaan, illan kahussa.
  Hyvä oli taas tänne tulla, kun oli valmiiksi haalea mökki. Kammarin uuni lämmitettiin, samoin leivinuunia pesällinen. Aamulla vielä kunnon uunillinen korvennettiin. Maukasta tuli karjalanpaistista tiilimurikan sisuksissa.

  Vähän ovat puut saaneet väriä viikossa. Kukat alkavat olla kukintonsa kukkineita. Minkä joku satunnainen tattari meinaa vuodenajoissa sekaantua.

 

  Muutakin on puuhailtu. On oltu paskakuskina (huussin tyhjennys), kalastajana (verkot järveen), siistijänä (soutuveneen pesu), putkimiehenä (rannan pumppu hibernoimaan), kuljetushommissa (pihakalusteet talvisuojaan) ja energiatehtävissä (veneen akku lataukseen).

Venhe kiiltää, ku sanonko mikä?

  Nyt voinkin heittää, vatsa pullollaan karjalanpaistia, lossiksi. Tai ensin kirjoitan minkä kirjoitan. Myöhemmin katsotaan "Syrjäinen maa" tallenteelta. Sitten saunaan. Olo on muutenkin, kuin lauantaina, koska eilen vasta tultiin. Ihan piti korviaan höristellä, kun Kansan radio alkoi paasata. Tämä siirretty viikonloppu sopii kyllä aivan mainiosti; eilen suorastaan nautin moottoritien hiljaisuudesta, niska punaisena kaasua painavien kuljettajien puuttumisesta.

  Eilisen jälkeen tuntuu lohdulliselta, että Suomessa on sentään rasisminvastaisissa mielenosoituksissa väkeä enemmän, kuin maahanmuuttovastaisissa tai suoranaisesti rasistisissa kokoontumisissa. Jospa meillä on vielä toivoa?

  Hanelikin soitteli. Sain kuula yhden nuoruudenystävän poistuneen joukostamme. Tosi ikäviä uutisia, vaikka en hänen kanssaan ollut yhteyttä vuosikymmeniin juuri pitänytkään. R.I.P.

  Huomenna, kun ovet täällä reikeliin laitetaan, niin seuraavan kerran tullaan torstaina 13.10. pidennetttyä viikonloppua viettämään. Silloin riittää varmasti lehtien haravoimista.
  Tarkoitus on sitten ainakin joulukuun alkuun Luonterin seuduilla parin viikon välein poikkeilla. Säävarauksella, tietty. Sydäntalvi rauhoitetaan, mutta helmikuun lopulla taas pikkuhiljaa palaillaan.
 
  Äkkiä tuo aika kuluu, Iiris täyttää ensi lauantaina kaksi ajastaikaa! Juhliin mennään, totta kai. Ovat hyyränneet sieltä läheltä jonkin tilan, missä mahtuu koko juhlaväki, niin kaverit, kuin aikuisetkin, yhtä aikaa olemaan.
  Anni ja Katriina tulevat bussilla Mikkelistä Lahteen, siitä kanssamme Helsinkiin. Elina lähtee tietysti myös. Kyllä ne hyvin mahtuu kolmestaan takapenkillä matkustamaan, kolme hoikkaa likkaa. Taitaa äiti olla kaikista soukin.
 Iiris on jo ennakkolahjana saanut Jonilta kitaran. Kovasti soittelee ja laulelee tyttö, kertoivat. Eipä taida soinnut vielä ihan puhtaina tulla, eikä laulukaan. Mutta hyvä on nuorena aloittaa.

  Nyt sitten lopulta lyön oikeasti lossiksi. Sivistyssanakirja kertoo, että "lyödä lossiksi" tarkoittaa "antaa periksi". Joten sen verran pitää lossina olosta lyödä lossiksi, että käyn saunan tuikkaamassa lämpiämään. Muuten ollaan,kuin ne kuuluisat kanat!

KAUPPAKESKUKSEN KUULUMISIA

  Istun Ciao!Caffee'ssa ja kirjoitan. Pitkästä aikaa. Joskus keväällä, puolisen vuotta sitten, edellisen kerran täällä naputtelin. Tarkkasilmäisimmät lukijat?, lukijat ylipäätään?, ehkä huomaavat, että edistystä on tapahtunut. Nyt on nimittäin sen verran veikeemmät värkit, että tabletilla ja näppiksellä kirjoittaminen sujuu ääkkösten kera. Ja kaikki muutkin merkit ovat kohdillaan.

  Täällä on meneillään Trion Karnevaalit. Muusta sitä ei huomaan, kuin siitä, että hempeä naisääni livertää jatkuvalla syötöllä eri liikkeiden tarjouksien autuuden kaikkivoipaisuudesta. Se soveltuu oivallisesti muutaman liiketilan remontin porausääniin. Ihmisiä täällä ei normaalia iltapäivää enempää näy. Ehkä kohti viikonloppua meno vikastuu.

  Triohan on kauppakeskus Lahden keskustassa. Täältä löytyy lukuisa määrä liikkeitä; on liki kymmenen vaatekauppaa, viitisen kenkäkauppaa, kaksi apteekkia, kaksi pankkia, neljä kahvilaa, yksi ravintola, R-kioski, kaksi urheiluliikettä, joista löytyy erittäin paljon erilaisia urheiluasusteita ja erittäin vähän urheiluvälineitä. Lisäksi on erilaisia butiikkeja, puhelinmyymälöitä, vakuutuspisteitä, ruokakauppa, luontaistuotekauppa, Tokmanni, tulostinmustekauppa ja pari tilpehöörimyymälää, sekä ympärivuorokauden auki oleva kuntosali. Ainakin nämä, äkistään muistellen. Sekä melko runsaasti tyhjiä liikehuoneistoja. Kaikki nämä kolmessa kerroksessa, alla pari kerrosta parkkihallia, yllä vielä ainakin pankin tiloja ja toimistohuoneistoja.

  Jos vielä olisi Alko ja rukoushuone, ei täältä olisi tarvetta ikinä poistuakkaan. Ja onhan tuossa hotellikin, yöpaikka, mihin pääsee ulkoilmaan vaivautumatta. 

  Kuinka kauan se joku mies on asunut jollain lentokentällä? Pitäiskö heittäytyä ennätyskokeiluun. Pussin päälle se kyllä kävisi. Ja saattaisi rouva julistaa suhteen päättyneeksi. Joten pysykööt ennätysmietteet ajatusten tasolla.

  Päivällä soitti äitini Elina hädissään. Kysyi, että tulenko Hilppaa hakemaan? Kerroin tulevani. Äiti sanoi löytäneensä erääntyneen laskun keittiön työpöydän nurkasta. Pyysi sen hakemaan, sillä Hilppa hoitaa ne hänen vähät laskunsa, mitkä eivät mene suoramaksuina. 

  No minhän käväisin laskun hakemassa. Siinä oli eräpäivä, 3.10.2016! Eli lasku oli varmasti kolhtanut postiluukusta vasta äskettäin. Ei Elinan muisti ja hoksottimet ole enää ihan priimakunnossa. Mutta hyvä, että huolehtii laskuista, tällä kertaa erittäin ajoissakin. 

  Äiti on kaiken kaikkiaan ollut viime aikoina melko pirteässä kunnossa. Soittaa joka aamu, ennen kuin minä olen ehtinyt hänelle päin kilauttaa. Minä en viitsi ennen puoli yhdeksää soitella, etten häntä herättäisi, mutta tänääkin vanha rouva pirautti jo puoli kahdeksalta. Toivottavasti olotila pysyy vakaana. Mutta ysinelosen vuosilla, niin kuin ei vähäisemilläkään lukemilla, osaa huomista tietää.

  Soitin eilen Päikkäriin kysyäkseni, olisiko jo tietoa kaihileikkaukseni ajankohdasta. Kuinka ollakaan, sain kuulla, että aika on 3.10, ja että kirje oli tiistaina lähtenyt taivaltamaan tuota välillämme olevaa n. kolmen kilometrin matkaa. Kirje selviytyi taipaleesta kahdessa päivässä, tänään se löytyi postilootasta. Kuoressa oli ohjeet, resepti silmätipoille sekä kyselylomake. Eipä niissä mitään ihmeellistä ollut. Noin neljän viikon kuluttua operaatiosta pitää mennä jälkitarkastukseen, ja jos kaikki on hyvin, niin uudet lasit pystyy hankkimaan. 

  Suunnilleen neljä ja puoli kuukautta kului siitä, kun minut oltiin kirjattu leikkausjonoon. Eli hoitotakuussa pysyttiin, kevyesti. Saapahan pian tuonkin riesan hoidettua pois elämästään. Nyt tulikeskeytys! Jatkuu tuonnenpana.

  Joo, kirjoitan nut kotona. Nimittäin äsken Triossa jäi homma vaiheeseen, kun Hilppa yht'äkkiä seisoi vieressäni! Oli ollut jokin palaveri, ja hän vapautui ikeestä puoli tuntia normaalia aiemmin, Oli soittanut, mutta kun en vastannut, tiesi, mistä etsiä. Vaikka puhelin oli paidan rintataskussa, värinä ja soittoääni päällä, en kuullu mitään, tuntenut väristyksiä lain. Olin kai niin keskittynyt kirjoittamaan. Toinen vaihtoehto, todennäköisempi, on se, että minä olen viimeinen Elinan hoksottimia arvostelemaan. 

  Nyt kuitenkin kotona ollaan, lopettelen tämän jutun, Hilppa duunaa tuorepastaa ja tattikastiketta, viimevuotisista tateista tekee. Onneksi niitä on, kun tänä vuonna ei ole pakkaseen asti ainoaakaantattipussukkaa ennättänyt. Josko niitä ensi viikonloppuna löytyisi? On kylmien öiden jälkeen muinakin syksyinä satoa varsinkin koivutateista ilmaantunut.

  Nyt tää on tässä. Seuraavan kerran kuulumiset tulee Anttolan maisemilta, oletan.

Ennakkona kuva kahden vuoden takaa

REVERA

  Eilen oli aamulla vain kolmisen astetta plussan puolella, tänään pari tikriisiä enemmän. Itse asiassa tälläsin eilen aamulenkille kerraston, urheilukerraston laitoin kylmää torjumaan. Ja pipon myös. Simmarit, sammarit ja kummarit saivat jäädä kaappiin.  Ei lämmä luita riko. Hyvä oli alenevan kuun valossa taivaltaa.

  Hauska sana, tuo kerrasto. Kirjasto, varasto, tarpeisto, osasto, jaosto, aarteisto, nuotisto, kortisto, välineistö, päällystö, miehistö, suolisto, hermosto, kortisto, etc. Miksei muuten koivikko ei ole koivisto, männikkö männistö , tai kuusikko kuusisto? Paitsi sukuniminä. Tai miksei saaristo ole saarikko? Toisaalta kieli hakee uomansa; kyllä nuorikko sopii suuhun paremmin kuin nuoristo. Mutta kerrasto? Vaatteisto kuulostaisi järkevämmältä. No tietysti vaatekerrasta se juontuu, ainakin luulen. Olkoon siis kerrasto. Tässä tämä tiedosto.

  Kerrastosta vielä. Kun olin nöösipoika, laitettiin tulipalopakkasilla päälle lisäksi raappahousut, joita myös, edesmenneen enoni Ollin sanassa, Ylä-Lapin välihousuiksi kutsutaan, jalkaan töppöset, käteen villatumput sekä nahkarukkaset, päähän kotona neulottu pipo, minkä päälle akkoloihen huivi leuan alta kiinni sidottuna. Sillä varustuksella tarkeni hiihdellä tervatuilla mäystinsuksilla Sappulanselän yli kirkolle kouluun, vaikka vähän pakkanen paukahteli, viima vihelteli. Kun kytteliä oli suksen pohjaan sipaissut, luisto pakkasella oli loistava. Pitoa ei tietysti lainkaan, mutta mitäs pidosta, järven jäällä.
  Eivät taida nykyään soveltua slim fit-farkkujen sisään, raappahousut, Huopikkaisiin toki lahkeet hyvin mahtuisivat. Mutta ei ole näinä aikoina juuri tulipalopakkasia. Ja jos joskus on, harvoin on ihmisrukan pakko ulkona olla, saatikka työjellä. Jos, syystä tai toisesta, on, löytyy lämitettävää sukkaa ja käsinettä, fleecekerrastoa, untuvatakkia, korvuksellista thinsulatehattua. Kyllä niillä pärjää pilkkimies eli muu vakavasti nyrjähtänyt harrastaja, tahi työlainsäädäntöä kiertävä ahertaja. 

  Maailman-cup lätkässä alkoi Suomelta mollissa. Joku alan auktoriteetiksi mainittu julkaisu on kai kirjoittanut, että Suomi ei voita turnauksessa yhtäkään ottelua. Suapi nähä. Tai lukea, kun tulevat matsit aamuyöstä. Paitsi Suomi-Ruotsi näköjään tänään illalla Hollolan aikaa pelataan. Jatkon kannalta pakkovoitto edessä. Kun ei puristaisi mailaa liikaa leijona.

  Uusnatsit puhuttavat. Jenkeissä paukkuu pommeja asemilla ja ulkoilureiteillä. Anne Berner selittää, Sipilä puolustaa.  USA pommittaa liittolaistaan, kun ei muuta aselevon aikana keksi. Eli maailmassa kaikki hyvin. 

  Yhden uhrin vaati Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmaus. Tuosta tapahtumasta voi sanoa a priori, että mieletöntä touhua, ja a posteriori, että sairasta meininkiä. Jari Tervo puhui osuvasti Arto Nybergin sunnuntaisessa ohjelmassa. Joku persujen kansanedustaja, jonkun valiokunnan puheenjohtaja (ei jäänyt nimi mieleen, enkä jaksa penkoa, koska se ei ole oleellista) oli kommentoinut kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä "harmilliseksi sattumukseksi".  Tervo sanoi, että "harmillinen sattumus" on, jos vaikka kahvikuppi kaatuu puhtaalle valkealle liinalle, mutta ääriliikkeen tekemä väkivalta ei koskaan. 

  Jos joku nykyään voi yöuniani vaikeuttaa, on se äärioikeiston kannatuksen jatkuva lisääntyminen Euroopassa, muuallakin. Pitää vain muistaa neuvo: "Älä stressaa asioista, joihin et voi vaikuttaa". Tai voihan siihen sen verran vaikuttaa, että tuo oman kantansa selkeästi julki. Miten, ja minkä verran, se vaikuttaa, on sitten arvailujen varassa. Mutta jokaisen pitää puolensa valita, mielipiteensä ilmaista. Onneksi nuo ääriliikkeet ovat täällä vielä melko pieniä jäsenmääriltään. Huolestuttavaa on se, kuinka moni hiljaisessa mielessään on asioista natsiliikkeen ajatusten kannalla, ja kuinka helposti ja kiihtyvällä tahdilla heidät saadaan liittymään liikkeeseen, passiivisesta hyväksynnästä tekoihin? Hallitus ja arvoisat edustajamme: Lainsäädännön avulla rivakasti tuollaiset liikkeet kriminalisoimaan, pliis!

  Ulkona paistelee, kaunis syyspäivä. Hilpalla alkaa duuni 11:30, pääsee 19:00. Lähden rouvan kuskaamaan. Tavaksi on tullut käydä tiistaisin hakemassa Launeen Prismasta Marskin Arinaruisleipä, maailman paras teollisesti tehty leipä. Launeen Prisma on tietääkseni ainoa kauppa, minne leipää näillä seuduilla tuodaan kerran viikossa. Tiistaisin sitä on tarjolla. Meidän kulutuksella se menee neljään osaan ja pakkaseen. Näin on koko viikoksi tuoretta, lähes nuoruuden maalaisleivän veroista purtavaa.
  Vielä kun joku etevä kauppias alakaisi rahdata Siiskosen Kauraleipää Lahteen, olisin tyytyväinen, iloinen ja onnellinen.

Noiden kanssa Marskin leipää Avokkaassa viime lauantaina. Aika monta tähteä, millä asteikolla tahansa. 

  Kohta hörpitään välikahvit, yhdentoista korvilla Hyundain nokka kohti kaupunkia. Huomenna on siivouspäivä. Ikkunatkin pitää ennen pakkasia pestä, mutta viirailen sitä vielä. Lauantaina rouvalla duunia neljään, siitä heti Anttolaan, takaisin maanantai-iltana. Maailmalla tapahtuu, Suomi pelaa, hallitus budjetoi, elämä kulkee latujaan.