PIILOTETTU VIESTI

  Seuraavassa tarinassa on piilotettu viesti, steganografinen sanoma:

   Joskus on saatanallista olla niin nuiveissaan, ilman sen täytistä urputusta, tekeytyä raivoamaan alkavan tietoisuuden karmeasta ailahtelevaisuudesta. Ilman sellaista etukäteen mullistavaa aavistusta, arvausta, noita virattomia inhotuksia ei saata tulla ilmi niputtain. Ontuvasti lueteltu, eikö totta? Sellaista elämystä lienee vain ihmisellä, lankeavalla luojanluomalla, ärvelöllä. Kerrassaan räikeää, yrjöttävää. Paras tällöin alkaa ajatella muuta. Ilmeisen suuremmoinen, edistyksellinen neuvo. Ajattele laveasti, kuin ennen, ilman suvaitsevaa, tunnepitoista asennetta. Tämän ajatuksen itse olen lievästi, edes tarkemmin, tuumimatta, eräänä giganttisena ohjenuorana, oleellisena Gandalfin lähettämänä armonpalana, nyttemmin nähnyt, ennen en tajunnut.

  Koska yllä lueteltu litania ällistyttää, on nyt vähintään armollista informoida käsiteltyä, edellä esitettyä teemaa. Aina tällaista esitystä hahmotellessa duunailen ärsyttävästi junnaavaa, unettavaa tekstiä. Tiedän, uskokaa miestä, itse sen saletisti älyän. Ollapa  niin edistyksellinen, dynaaminen epeli, suvereeni veikko ällistyttävän huomion äärellä. Nimittäin juuri äärimmäisen reipas kirjoittamiseen eläytyminen äheltämisen sijaan antaa laajemman, avaramman, artikkelin mahdollisuuden. Arvatenkin lähes lamaantuneena ajattelette sen tyypin epäilemättä gravitatiosta alkavan nurista, osittain galaktisista raflaavaa avaruusmössöä, fiktiivistä idealismia suunnattomasti esityksiinsä sittemmin tupata irrationaalisesti. Alkakaa itseksenne nyökkiä: asiatonta krääsää. Ilman näin nurjasti, onnettomasti, pyntättyä esitystä asiat sujuvat täysin ideaalisti.

  Se salaamisesta. Eikä tuohon tekstiin mitään viestiä oikeasti ole piilotettu, pari huomiota ainoastaan.
  Melko alkeellinen sallamismetodihan tuo on, Caesarin salakirjoitusta alkeellisempi. Mutta kuitenkin käytännöllisempi arkisessa salailussa, kuin vanhin tunnettu salakirjoitus. Muinoin Egyptissä nimittäin ajeltiin sanansaattaja kaljuksi, kirjoitettiin sanoma hänen klaniinsa, annettiin tukan kasvaa ja lähetettiin äijä kohti vastaanottajaa. Tässä menetelmässä piilee vaara, joka on suoraan verrannollinen matkan varrella sijaitsevien viinitupien ja ilotalojen määrään. Mutta kyllähän posti myöhästelee nykyäänkin, lähetykset saattavat toisinaan hukkua tyystin.

Caesarin salakirjoituksen kaava pähkinänkuoressa:

 Mutta nyt selkokielisiin asioihin. Todella hieno syksyn alkua pitelee. Pakko lähteä saareen viikonlopuksi, vaikka tämän päivän jälkeen kai viileneekin. Osittain aurinkoista on kuitenkin ennustettu. Mikäs sinne on mennessä, kun ilppi jauhaa +16 asteen asetuksella. Etäluettavan mittarin hyvä puoli on siinä, että voi päivittäistä kulutusta netissä Suur-Savon Sähkön sivuilta seurata. Koska ilma on ollut lämmin, on kulutuskin ollut snadi; maanantaina 0,29 , tiistaina kylmemmän yön vuoksi 0,36 kWh. Mitään muuta (jääkaappi, pakastin, etc.) ei mökillä päällä ole, eli tuo on lämpöpumpun käyttämä energia. Ei juuri mitään! Kunhan yöt, päivät myös, kylmenevät, näkee, miten energiantarve kasvaa. Mielenkiinnolla odotan aikaa, jolloin yöpakkaset ja päivän nollakelit alkavat. Siitä voi tehdä päätelmiä ja ratkaisuja siitä, kuinka jatkossa menettelee. Luultavasti pumppu saa jauhaa joulukuun alkupuolelle saakka jatkuvasti. Sitten, kun tulee pidempi tauko, tekstiviestillä käskytettäväksi.

  Hilppa lähti bussilla duuniin, minä kohta autolla kauppaan. Joku saattaa ihmetellä, miksi rouva ei käytä autoa työmatkoihin, koska minä, huru-ukko, joutaisin olemaan ilman. No, siihen on muutama syy: parkkipaikkaongelma (melko hinnakas), julkisten kulkuneuvojen käytön suosiminen ja huoli äiti-Elinasta. Jos häntä ei joskus saa kiinni puhelimella, on pakko lähteä tarkistamaan, missä mennään. Eli meille on muodostunut käytännöksi, että Hilppa menee aamuisin bussilla kaupunkiin, jos minulla ei ole sinne asiaa, ja minä haen hänet kotiin useimpina iltoina. Liekö kovinkaan järkevä menettely hiilijalanjälkeä ajatellen, mutta pitää yrittää muulla toiminalla kompensoida.

  Aamu- ja päivälenkeilläni olen taas pannut merkille, että ehkä hieman yli puolet pyöräilijöistä, joita on kiitettävän paljon työmatkalikkenteessä, käyttää kypärää, ja kokemusteni mukaan saman verran, tai vähän enemmän jalankulkijoista heijastimia. Kun olen näinkin monta vuotta täällä äplistellyt, niistä valtaosan juurikaan huolta huomisesta kantamatta, ajattelen, että en enää viitsi uhmata kohtaloa ja edesauttaa auton töytäisemiseksi joutumista tai pyörällä kaatumisen aiheuttamaan vihannekseksi päätymistä. Kun minut saisi vielä pukemaan veneessä kelluntatakin päälleni! Se tahtoo olla perseen alla lämmikkeenä/pehmikkeenä. Ajomatkat ovat tosin valtaosin lyhyitä, mutta tanakasti pukeutuneena syksykylmässä vedessä, varsinkaan päänsä kolauttaneena, ei nuorempikaan urho kovin etevästi uiskentele. Yritän muistaa kirjoitukseni.

  Muuten; tänä aamuna viiden ja kuuden välillä kohtasin kuusitoista pyöräilijää, joista yhdeksällä oli kypärä, yhdellätoista jonkinlainen valo, seitsemän jalankulkijaa, heistä neljällä huomasin heijastimen, viisi rusakkoa, (yksi oli poikanen), ja kaksi kissaa, rusakoilla ei ollut apuvälineitä, kissoilla kuitenkin kissansilmät.

Lähden Lidliin, seuraaviin salaamisiin.

PROOSALLISTA PORINAA

  Kotiin palattiin, arki alettiin. Aaamulenkki maistui viikon tauon jälkeen mukavalta. Samoin musiikki. Syystä tietämättömästä ei tule Avokkaassa musiikkia kuunneltua, minkä vähän radiosta, jos sattuu olemaan radio auki. Ja jos sattuu olemaan sisällä. Mutta tallenteita ei koskaan. Vaikka tekninen mahdollisuus onkin. Kun viikon, ehkä kuukaudenkin, on saaressa ollut, huomaa, että musaa on kaivannut. Kun aamulla pärähti korviin meneillään oleva, viikon tauolle jäänyt Patti Smith-kertaus, niin hyvältä kuulosti. 

  Tosi lämmin yö oli; aamuviidelta +15. Monenkirjavaa eläinkuntaa olen vuosien saatossa Salpakankaan tienoita dallatessani tavannut. Olen nähnyt jäniksiä, rusakoita, kissoja, koiria, peuroja, mäyrän, supikoiran, äkistään muisteltuna, ja lintuja erittelemättä. Mutta tänään sattui ensimmäinen hirvi reitille. Se hyökkäsi hämärissä eteeni omakotialueelta, suunnisti tien yli metsään. Parisenkymmentä meriä oli etäisyyttä. Ei sitä ehtinyt pelästyä, aika kova vauhti oli elikolla päällä. Liekö käynyt syksyn runsasta omenasatoa verottamassa.

  Noita luettelemiani eläimiä olen takapihallammekin bongannut, peuraparinkin kerran. Siihen kavalkadiin voidaan lisätä siili ja lumikko. Vuosia sitten siilit olivat ihan vakiasukkaita. Niitä saattoi keväisin löytää heräilemässä lehtikasojen alta. Kun tähän paikkaan muutettiin, oli Anna muutaman vuoden ikäinen. Hän aina siileille maitovatia oli kiikuttamassa. 

  Valitettavasti ovat siilit jo aikaa sitten hävinneet. Mikä lie aiheuttanut. Ei ihan viereen ole uusia katujakaan tehty, eikä rakennuksia rakennettu. Saisivat palata, hellyttävät piikkipallot.

  Kerran kevättalvella, ehkä 20 vuotta sitten, olin parvekkeella tupakalla. Ihmettelin, että mikä se tuolla pälvien välissä vilahtelee. No, lumikko se pihalla vilisteli. En tiedä mitä se puuhasi, ei tantereella ainakaan saalista ollut. Mutta varttitunnin tuo Suomen pienin peto touhusi, sitten häipyi johonkin. Eikä ole toista kertaa näyttäytynyt. Lumikon muuten erottaa lumiukosta siitä, että lumiukko harvemmin liikkuu. 

  Aika maalla siis asutaan, vaikka Hollolan Kuntakeskukseen on matkaa vain alle kaksi kilsaa, Lahden keskustaan kahdeksan.

  Eilen oli aamulla Anttolassa myös lämmintä liki 15, Pilvistä oli, kun lähdin verkot nostamaan. 

  

  Yksi arviolta hieman nafti kiloinen lahna oli pyytöön uinut. Oli siinä rajoilla, mutta laskin kasvamaan. On pahalainen melko runsas-, ja pienipiikkinen naututittava. 

  Ei vielä näkynyt liiemmin syksyn kirjomia puita Anttolassa. Saniaiset olivat kyllä aivan ruskeiksi muuttuneet. Täällä Hollolassa huomasin yhden punakeltaisen vaahtera. Vaahterathan ne melkein ensimmäisenä ruskaantuvat. Jostakin kuulin/luin/näin, että koivuissa on sateisen kesän jäljiltä joku tauti, mikä estää upeiden ruskavärien muodostumisen. No, näkkyypähän. 

Mutta kun kuvia voi helposti käsitellä, loin eilisaamuiseen rantapolun vaahteraan syyslookkia.

  Mukaan kerättiin ämpärillinen omenia Avokkaan ikivanhasta ja valtavasta omenapuusta. Aika rupisia ovat, mutta sisältä ihan jees.  Kun sitten ei muuta tekemistä lähtöä odotellessa ollut, menin venevajaan arssinoimaan. Huomasin nurkassa isoisäni Pekka Karppisen vanhan ja kovia kokeneen lääkärinlaukun. Sen joutessani putsasin ja öljysin. Tiedä mitä käyttöä sille vielä löytyy. 

Laukku Pehtoori-Peppen työpistekuvassa oikeassa alanurkassa. 

  Aamulla vein Hilpan duuniin, kävin Elinalla, hoidin hänen kauppa-asiansa, ja pesin auton. Oli viikko sitten Avokkaaseen mennessä lopun soraosuus sateen jäljiltä märkänä, niin että autosta tuli melko rapainen. TI-hallissa selviää rutnoiduilla liikkeillä pesusta 6,50-7,00 €:n korvauksella. Joskus olen käyttänyt kaaran tuossa ihan lähellä olevassa Autopesulassa, missä he veloittavat käsinpesusta (ulkopesu) 17,50 €. Sitä hintaa taitavat olla halvimmat harjapesut. Koneharjojen hinkattavaksi en ole nykyistä autoani vienyt, enkä vie. 

  Hilppa aloittaa tänään jumpalla käynnin. Kuudesta seitsemään on liikuntatunti Harjun koululla Lahdessa. Liikuntaseteleille pitää saada käyttöä. On kai se hyödyllistä muutenkin, liikunta? 

  Voi olla, että minä liikutan itseäni vielä tänään fillarin avulla. On pitkä iltäpäivä edessä. Mutta nyt lähden väsäämään salaatin, sen syötyäni heittäydyn sohvalle lukemaan, ja jos uni voittaa, menköön niin. 

ILPPI TULI, KANA MENI

 ILPPI TULI.....

  Eilen tuli ilmalämpöpumppuasentaja. Sovitusti tuli, kymmenen korvilla, nuori mies oli apurina mukanaan. Joviaali äijä oli ilppimies, ja Anttolasta kotoisinkin, Kokkosenlahdesta, sekä kova puhumaan; olisi pian lorsannut iltaan asti, jos olisin viitsinyt vähän innostaa. Mutta kun en, selvittiin reilun parin tunnin rupeamalla, kaik' kahveineen.
  Olin eilen aamusta leivinuunin lämmittänyt, niin ettei ole vielä pystynyt oikeita säätöjä pumppuun etsimään. Tänään aamullakin, kun laiton värkin päälle + 23 asteen lukemilla, ei se lähtenyt pöheltämään. Kun laite haistelee lämpötilan katon rajasta, ja tuvan lämpömittarissa oli aamulla 22 astetta, ei tietysti pitänytkään hörähtää. Tulevan illan ja yön kun pumppu on jauhanut 23 asteessa, voi huomisaamuna nähdä, paljonko mittari näyttää, tehdä johtopäätökset. Nimittäin sellaista asetusta haen, millä seinällä oleva mittari jumittuu 21 asteen lukemiin. Se on osoittautunut passeliksi olosuhteeksi keski-iän ohittaneille luilleni.

  Syksyn ajan aioin pitää laitteen toiminnassa alennetuun lämpötilaan asetettuna, vaikka viikon, joskus ehkä kahden, taukoja täällä käynteihin tulee. Otaksun, että saman verran energiaa kuluu tietyn asteisen lämpötilan saavuttamiseen kylmästä alkutilanteesta, kuin 10 asteen jatkuva peruslämpö ja sen kohottaminen  asuinlämpötilaan. Jopa tuli vaikeaselkoinen selvitys.
  Sitten, kun tulee pidenpi tauko, luultavasti joulukuun alkupuolelta helmikuun lopulle, tällään pumpun etäohjattavan pistorasian taakse. Eiköhän tuo hankinta ollut ihan järkevä. Tiijä, kuinka monta vuotta kuluu, ennen kuin on itsensä sähkölaskuissa sääsyneillä roposilla maksanut, mutta mukavuutta se lisää.

  Verkot kävin aamulla selkäämässä. Eilen laskettiin ne muutamaa metriä syvemmälle, kuin aiemmin, ettei tulisi lahnanlappuja. Siinä mielessä homma toimi, että ei tullu yhtäkään linttiä. Toisekseen ei tullu kyllä muutakaan. Liotkoon verkot vielä huomiseen. Seuraavalla reissulla arssinoidaan uudet apajat.

  Kahdeksan maissa alkoi ripottelemaan vettä. Tunnin sateli. Minä vähän järjestelin venevajaa, Hilppa imuroi ja luuttusi lattiat. Ei tietysti venevajassa. Jos siellä lattiat luuttuaa, on ehkä lievästi pakkomielteinen hygeenikko.

....KANA MENI

  Kohtapa laitoin broilerin pönttöön. Tyyntä oli, pilvistä. Se saattaa tänään sadella kuuroluontoisesti. Mutta ei haittaa; ei ole tarvetta ulkona riehua. Onneksi sain kuitenkin kanan kypsäksi poutasäässä. Tunnin verran se muhi, kypsäksi tuli, ja maukkaaksi myös.

  Raadon alla näkyvä folio on siksi, ettei lihasta tippuva neste sotke haikupönttöä suot'aikojaan.

  Nyt on syöty. Koska ei mikään homma päälle kaadu, päätin ottaa rennosti. Kirjoitan hieman, saatan katsella jonkin tallenteen, kesken on mainion tanskalaisen Jussi Adler-Olsen'in uutuus "Poika varjoista". Jussi on nykyään ihan eturivin suosikkejani. On luonut kuolemattoman kolmikon: Osasto Q:n päällikkö Carl Morck,  hänen apurinsa maahanmuuttaja Assad, sekä sihteeri Rose. Osasto Q perustettiin tutkimaan vanhoja selvittämättömiä rikoksia, koska sen toimintaa rahoitettiin muhkealla rahallisella summalla (josta leijonan osa käytettiin muuhun toimintaan), ja samalla saatiin vaikeasti käsiteltävälle Morck'ille virka, missä hänestä olisi mahdollisimman vähän vaivaa. Myös Morck'n kotona on elämä monine asukkaineen (mm. hänen poikansa, luodista moniraajahalvautunut ex-työtoverinsa ja alivuokralaisena homo kokki) värikästä. Suosittelen.

  Hilppa jutteli ap. Annan kanssa. Ihan hyvin on Iiris aloittanut päiväkotiuransa. Järjestely on aluksi sellainen, että Anna tekee 4-päiväistä viikkoa, on maanantait kotona, Joni puolestaan pysyy perjantait pois yliopistolta. Joten Iiris on vain kolme päivää viikossa päiväkodissa.
  Anna kertoi, että kun hän eräänä päivänä meni tyttöä noutamaan, hyppivät isommat tytöt narua. Iiris, jolle tehtävä on veilä liian haastava, seisoi vieressä ja kuivaharjoitteli nytkyttelemällä polviaan. Hengessä mukana oli likka ollut.

  Huomenna koittaa poislähdön hetki. Alkuiltapäivästä startataan. Seuraavana viikonloppuna tullaan, jos oikein hyvää ilmaa ennustetaan, muuten ei. Kahden viikon kuluttua tullaan lauantaina, ollaan maanantaihin. Kolmen viikon päästä onkin sitten Iiriksen 2-vuotissynttärit, joten nokka suuntaa silloin kohti Helsinkiä. Tuon pidemmälle meneviä suunnitelmia on turha laatia. Tilanteen mukaan toimitaan. Mutta varmaanlin joulukuun puolelle täällä käydään. Jolleivat jäät pakkaa kulkua vaikeuttamaan. Eivät tosin viime vuosina ole kovin aikaisin ilmaantuneet.

  Hämärää on Saarelan pirtissä. Välillä hivauttaa pieniä kuuroja. Kohta kokeilen, josko ilppi alkaisi olevalla asetuksella pyörimään. Nyt siirryn muiden viihdykkeiden pariin.                                  

SATUMETSÄN JA KUSTIN LOPPU

  Eilen ajelin Saukonsalon puolelle tarkastamaan, josko suppilovahveroita olisi ilmaantunut. Mutta.... Ei tarvinnut veneestä nousta! Kun pääsin rannan tuntumaan, näin rantapusikon läpi, että koko arviolta reilun parin hehtaarin suuruinen "satumetsä" oli hakattu. Eli ei ainakaan loppukesän sieniä tarvitse muutamaan vuoteen sieltä etsiä. No, korvasieniä kyllä, vuoden, parin kuluttua.
  Metsää pitää hakata ja uusia, suojelualueet ovat erikseen. Mutta pahalta se tuntuu, kun paikka, missä on vuosikymmeniä käynyt kulkemassa, on kuin pommin jäljiltä.

  Vuosi sitten ihan läheltä, n. kilometrin päässä kyseisestä kuusikosta, oli hakattu pienempi "satumetsäläntti", paikka, mistä alla olevat kuvat otin jokseenkin 2 vuotta sitten.

  Onhan noita metsiä ja kuusikoita näillä maisemilla vaikka kuinka paljon, mutta nämä paikat olivat minulle erityisen rakkaita. No, etsitään uusia.

  Eilen aamu oli pilvinen, jopa hienoa tihkua ilmassa. Asentelin ensitöikseni jokusen pihakiven poluiksi tulevalle leikkimökille ja olevalle haikupöntölle.

  Sitten kylvin nurmensiemenet tälle ja tiistaina laittelemalleni kulkutielle. Ensi kesänä voi ajella leikkurilla päältä. Mutta ei päältä ajettavalla, vaikka se nimensä puolesta hommaan hyvin sopisi.

  Puolenpäivän maissa alkoi pilviverho vetäytä, arska pilkistellä. Hieman virisi myös tuuli. Puoli kolmen kantissa lähdettiin usmuuttamaan Hanelille. Katriina oli juuri tullut koulusta. Annihan asuu viikot Mikkelissä, Taina oli duunissa. 

  Vaan yksi oli joukosta kokonaan poissa; Kusti, vasta kuusivuotinen karkeakarvainen mäyris, oli tuupertunut maanantaina. Ilmeisesti sydän oli pettänyt. 

Kusti Katriinan sylissä rantautumassa Avokkaaseen kesäkuussa.

Kyllä Hanelin perheellä on kohtuuttoman huonoa tuuria koirien kanssa. Viime syksynä menehtyi vain kolmevuotias ajokoira Pimu. Sydänvaivoihin sekin.

Pimu nuorena pimuna jussina 2013

R.I.P. molemmat. 

  Aiemmin ainakin yksi Hanelin ajokoira on hukkunut ajaessaan jänistä liian heikoilla jäillä. Nyt ovat perheessä eläkepäiviään viettelevä, nivelrikon runtelema, 13-vuotias Piki, joka saattaa vaivoistaan huolimatta intoutua entiseen ammattiinsa, eli ottaa ajut, ja kasvamassa reilut 4 kuukautta vipeltänyt Suomen ajokoira Hilu. 

Hilu Katriinan kanssa pelehtimässä eilen

  Toivomme Hilulle pitkää ikää, jänisrikasta elämää ja rusaasti ketun ajon jännitystä.

  Tänään alkoi aamu melko tuulisena ja puolipilvisenä. Hilppa toimeutui puolukkaan, minä vesomaan. Hyvä oli aamusta metsään mennä; yön läpi puhaltanut tuuli oli pitänyt maaston kuivana. 

  Vesomisen lomassa huomasin, että vakipaikoille oli taas kanttarellejä noussut. Niinpä hain korin, keräilin selkää oikoessani loppuviikon syömäsienet.

  Kuten kuvasta huomaa, on tuuli tuonut alkavan syksyn merkit joku päivä sitten siistiksi kehumalleni pihalle. 

  Hilppa poimi viitisen litraa puolukoita, vaikkei olisi, sanojensa mukaan, enää tarvinnut. Onneksi oli mökillä hillosokeria, eli hän teki saalista hilloa. Sitä voi vaikka taas jonkun purkin Annalle antaa. Iiriskin tykkää . Viime lauantaina veteli meillä makaronilootan kanssa puolukkahilloa ja sanoi: "Hymää tää!"

  Nyt on syöty. Hilppa huilaa uunin kyljessä, minä naputtelen. Tänään en taida orjan kaapua enää päälleni laittaa. Kahvin jälkeen käyn katsomassa, löydänkö naapurin kertoman mäyrän/supin/ketun pesän. Sain siitä summittaiset koordinaatit, eikä alue suuren suuri ole. Mäyrä tai supi se varmaan on, koska siellä täällä on maata kaiveltu. Samoin parin päivän takaiset kalanperkeet ovat kelvanneet. Supia veikkaan. Vaikka ei se tieto mitään muuta. Karhu sentään olisi kiusallinen vieras näin pienessä saaressa. Otanpa kuitenkin kameran matkaan luontoretkelle, Jos karhu ilmaantuu, nähdään, kuinka hyviä luontokuvia mahanalus jalkoja täynnä oleva ja kalsarinsa liannut Peppe saa elikosta otettua.

  Sen verran luoteesta hönkivä tuuli makuuhuonetta viilentää, että laitoin tulet uuniin. Leiviuuni lämpeni eilen. Siellä muhi sitten lihakaalilaatikko suunmukaseksi. Se on vielä ihan lämmin. Uuni, ei lihakaalilaatikko. 

  Huomenna, puheittensa mukaan, saapuu ilmalämpöpumppugubbe. Toivottavasti, että ehtii vähän perehtyä vempeleeseen ja saada kokemusta sen tehosta. Paikke laitteelle on vielä hieman auki. Kaksi vaihtoehtoa on mielessä. Pitää kysyä ammattimiehen mielipidettä. Kaikella kunnioituksella ammatinharjoittajia kohtaan: luultavasti puolueettoman sellaisen saan, koska asentaminen kumpaankin ajateltuun kohtaan on työn ja putkivetojen puolesta samankaltainen. 

  Uuniin kävin lisäämässä toisen pesällisen. Antaahan palaa rauhassa loppuun. Vähän meinaa minuakin ramaista. Taidan laittaa tämän ilmoille, oikaista hetkeksi sängylle kuuntelemaan tulen unettavaa kohinaa, minkä toisinaan katkaisee pihkapuun aikaansaama terävä poksahdus. 

PIHAPOLKUJA JA SAVUSTUSTA

  Aamu alkoi toinnii mukavasti; upea ilma, verkoissa (2 kpl) pari ottolahnaa ja kunnon ahvena. Ja pihakivilähetyskin tuli. Postin auto toi, eli oli ylivoimaisesti suurin postipaketti ikinä, minulle. Kuski kertoi, että otti kivet edellisenä päivän Mikkelistä kyytiin. Auto ajaa joka arkipäivä lenkin Mikkelistä Puumalaan ja takaisin. Vie ensin Puumalan postit, sitten tiputtelee mahdolliset rahdit matkan varrelle.
  Hilpan kanssa kivet laivattiin saareen. 650 kiloa, rahtikirja mukaan. Neljä reissua tehtiin.
 
  Puolisen jälkeen pääsin kiviä laittelemaan. Semmoset viitisen tuntia ähelsin. Huomenna vielä ehkä hieman multaa, sitten nurmensiemen.
  Ei menny hukkaan Ruikun ja minun vuoden pesti Saksassa pihahommissa 70-luvun taitteessa. Tai saatto Räihällä mennä; eihän siitä tullu, kun puutarhuri!

  Jos ihmettelette, miksi tein heti ensimmäisestä kiveyksestä sellaisen, että se ei vie huvin vuoksi minnekään, voi valottaa, että siitä mihin kivet loppuvat alkaa metsäpolku yläaitalle.

  Kalat tälläsin haikuuntumaan, kun pihaduunista pääsin. Kolme varttia melko miedolla tulella, sitten syömään.  "Hymää tää!", kuten Iiris sanoo. 

  Kanttarellikastikkeen kanssa haikukalaa pisteltiin. En muuten aio tänään verkkoja laskea. Ihmeissään ollaan, jos sattuu lisää kalaa tulemaan. Sienessä käväsin eilen, syötäväksi poimin kanttarellejä ja mustatorvisieniä. Ehkä huomenna menen Saukonsalon puolelta katsomaan suppilovahveroita. Vaikka tänne ne yleensä ilmaantuvat myöhemmin syksyllä.

  Huomenna pitää viimeistellä tuo kivipolku. Sitten asennan vielä polun savustuspöntölle ja tulevalle leikkimökille. Sitten ne 650 kiloa on ammatissaan. Kivet riittää, yli ei jää vissiin yhtään. Vielä vanha mestari osaa laskea. Tai sitten kävi säkä, kun lavallisen (9 m2) tilasin summassa.

  Huomenna on meininki kävästä Hanelilla. Iltapäivällä mennään, niin nähdään Katriina. Anni aloitti lukion, asuu viikot Mikkelissä serkkunsa kanssa. Taina hommasi kaksion Laajalammen alueelta. Olisi aika raskasta, ja päivät  pitkiä, jos kulkisi päivittäin Piskolan ja Mikkeli-cityn väliä.

  Iiris aloitti sitten eilen päiväkerhoelämän. Oli aamulla, kun Joni tytön sinne vei, sanonut hänelle: "Pappa kouluun", ja jäänyt muina likkoina kerhoon. Iiris on ymmärtänyt, että Joni jatkaa maisterin papereiden metsästystä yliopistossa. Kyllä Iiris kerhossa pärjää, löytää uusia ystäviä. 

  Nyt on Emmerdalet katseltu. Hirveetä draamaa sarjassa meneillään. Alkaa muuttua liiaksi Kaunareitten ja Salkkareitten kaltaiseksi minun makuuni. Mutta pakko kai on senkin seilata virran mukana. Illalla tulee "Sota ja rauha". Sen aikaista saippuaa se, mutta hyvin on tehty. Voi olla Peppe joutuu jälkilähetyksenä katsomaan. Meni tämä päivä ilman päivänokosia, ja selässä tuntuu kykkiminen. Kunnon yöunet, kyllä aamulla on virtaa uusiin koitoksiin. Ja jos on vähissä, virta, ei ole uhkapakko millekkään ryhtyä. Tosin en usko vetämättömäksi heittytyväni. Vielä ainakin päivän vesomissavotta on kuutioitu tälle viikolle. Ja huominenhan on suunniteltu. Että huilataan viikon loppupuolella, jos kehtuuttaa. 

  Nyt alkoi espresso tuoksumaan. Ja pöytään ilmaantui Hilpan eilen pyöräyttämää omenapiirakkaa, vanoiljakastikkeen kanssa, tottakai. Kyllä kelpaa näihin tunnelmiin lopettaa.

KOSTEUTTA ILMASSA

  Kokopäiväinen läträys vallitsee Anttolassa. Mutta yli päästiin, lievästi kostuneina. Aamulla Hollolasta lähdettiin, ennen yhtätoista saaressa oltiin.

  Oli iso nuijakuukunen parin tenavan kanssa aitan eteen perustanut tukikohdan.....

  ....ja vaahteranalku kiilteli isoine lehtineen, kun sitä kusireissulla silmäilin.

  Nyt on uunit palamassa, kosteutta poistamassa, lämpöä luomassa. 

  Kaksi viikkoa on nurmikko ollut leikkaamatta. Ei ole ihan ylettömän pitkäsi kasvanut. Huomenna iltapäivällä varmaan on kuivahtanut ajokuntoon.
  Tänään vettä paistaa iltaan asti, on aikaa kirjoittaa. Koko alkava viikko on onneksi, ainakin povauksissa, ihan kelvollista alkusyksyn keliä.

  Huomenna pitäisi tulla ilpinasentaja, samoin pihakivihivakka. Siitä jo loppuviikosta kyselin, kun myyjän ilmoittama 5-9 päivän toimitusaika oli aikaa umpeutunut. Sain kohta vastauksen, missä valiteltiin asiaa, luvattiin selvittää tilanne. Seuraavana päivänä tuli tieto, että valmistajalla on tavara vähissä, mutta myyjätahoa ei oltu asiassa informoitu. Nyt kuitenkin luvattiin, että tavara on perillä viimeistään maanantaina. Mailissa ei kuitenkaan ollut päivämäärää, toivottavasti se on huominen. Muuten menee suunnitelmat uusiksi. Tai ne mitään uusiksi mene, eikä ole "plan B:tä", jäävät vain kivet täällä kertaa asentamatta. Miten sen kanssa tulee toimeen, on asennekysymys, tuo asentamatta jääminen.

  Leivinuuni on pian pellitkiinnivalmiudessa. Yhden reilun pesällisen vain korvensin. Huomisaamuna sitten kunnolla, ja lapapaisti tykötarpeineen (perinteinen kaava: lanttu, porkkana ja sipuli) muhimaan. Kun se kolmisen tuntia on aikaansa uunissa viettänyt, niin sillä puhuttelee nälkäistä pitkään.
  Viikon menu sisältää myös koeluonteisesti savustettua broileria. Tai ihan oikeasti sen savustan, kokeilu viittaa siihen, että en ole lihaa ennen savustanut. Kalanliha poislukien, tietysti. En ole kuitenkaan öitäni valvonut pohtien leppälastun ja katajanoksan oikeaa määrää ja suhdetta kananhaikuttamisessa. Voi olla, että katajaa hieman normaalia enemmän kokeeksi tällään.

  Äsken syötiin mukaan otettua eilistä lihamakaroonilootaa. Hilppa on päiväunilla, minä vahdin, kirjoitustyön lomassa, uuneja.
  Kun rouva urkenee, keitetään kahvit, katsotaan joku tallenne, odotellaan, kun torppa lämpenee, kuunnellaan sateen ropinaa. Ja jos se lakkaa, niin sitten hiljaisuutta. Kuunnellaan.
  Sen verran taidan tänään vielä tehdä, että käyn verkot lappamassa puikkareille. Jos vaikka aamusta kävisi laskemassa ne ammattiinsa.
  Rauli-myrsky ja mylväys teki sähköjen anastamisen lisäksi tihujaan myös humalan suhteen; kaasi kelvoton yhden humalasalon, sen kaikkein korkeimman ja tuuheimman, jo valmiiksi vähän notkollaan olevan. Viikko sitten tein kiireissäni ennen lähtöä väliaikaisen tuennan. Huomenna pitää sekin korjata, laittaa känni kuntoon, hiprakka hahmolleen.

  Tullessa oli joutsenperhe vastaanottamassa. Viisihenkinen ydinperhe oli. Aika rohkeita, tai ihmisiin tottuneita, ne ovat; laiskasti uivat syrjään veneen edestä. Muuten olisivat rauhassa saaneet olla, mutta pitihän meidän päästä laituriin, etteivät viikon eväät pääsisi kastumaan. Meininki on taas koko viikko pärjätä ilman kauppareissua. Ja pärjätään, kirkkaasti! Sieniä löytyy jatkeeksi, verkoista varmaan joku kala tulee, tai uistimesta. Hyvä, ettei jäädä viemäpuolelle.

  Eli leppoisissa mietteissä alkavaa viikkoa odottelen.

  Vielä vähän Iiriksestä. Hän sai päiväkotipaikan läheltä. Pikku-Huopalahdesta, varttitunnin kävelymatka päästä. Tyttö kävi Joni kanssa perjantaina tutustumassa paikkaan, aloittaa taipaleensa kohti aikuisuutta huomenna. Innoissaan tuntuu Iiris olevan, saa nähdä, kuinka lopulta käy. Hyvin varmasti, on sen verran terhakka tyttö.

  Aamulla jäi juuri herännyt Iiris Hollolaan odottelemaan aamupalaa nakupellenä. Viimeistään neljän viikon jälkeen tavataan työn kaksivuotissynttäreillä.

ALKULUKU JA ALKULUKUJA SEKÄ VERTIGO KAUPANPÄÄLLE

  Jostain informaation loputtoman verkon perimmäisestä silmästä tarttui kaihin runtelemiin silmiini juttu alkuluvuista. Kaikkihan tietävät, mikä alkuluku on. Mutta kertauksen vuoksi: se on positiivinen ykköstä suurempi kokonaisluku, joka ei ole jaollinen kuin ykkösellä ja itsellään. Siis 2, 3, 5, 7, 11, 13, 17, 19, 23, 29, 31, 37, jne. Alkulukujen esiintymistiheys harvenee, mitä suuremmiksi luvut kasvavat. Alkulukuja on ääretön määrä.
  Tuo juttu, minkä mainitsin, kertoi, että löydetty uusi suurin tunnettu ja todistettu alkuluku.  Se on saatu aikaiseksi korottamalla luku luku 2 potenssiin 74 207 281 ja vähentämällä lopputuloksesta  yksi. Siinä on 22 338 618 numeroa. Luku löytyi projektissa, jossa vapaaehtoiset antoivat tietokoneensa laskentatehoa tähän tehtävään. Tutkijoiden mukaan asian todistamiseen kului 31 päivää.
  Varmaan tärkeää tietoa. Ja uusia haasteita piin likiarvoa ulkoa opetteleville. Siitä tiedetään nykyään n. 2700 miljardia numeroa. Sillä tarkkuudella saadaan ympyrän ala tahi pallon tilavuus melko tarkkaan räknätyksi. Hieman työlästä taitaa kuitenkin olla, liika tarkkuus. Mutta tuossa litaniassa on "vain" 13 numeroa, kun suurimmassa tunnetussa alkuluvussa niitä on siis 22 338 618. Eli numeroita on kutakuinkin saman verran, kuin kirjaimia kahdessa raamatussa yhteensä.

  Tuli numeroita käsitelty muutaman blogin tarpeiksi. Joten muihin asioihin. Ilalla mennään Hilpan kanssa teatteriin. Sain tekun luokkatoveriltani, kollegaltani, ystävältäni ja Kaupunnginteatterin käyttöpäälliköltä Topilta liput Vertigon esitykseen. Se on kai kenraaliharjoitus, tai esiennakkoesitys. Perjantaina on nimittäin ennakkoesitys, lauantaina ensi-ilta. Lipuissa lukee "omaislippu", eikä niitä ole yleisölle kaupan. En Topilta tullut kysyneeksi, tarkastetaanko "omaisuus" jotenkin. No, parasta olla serkun, vähintään pikkuserkun, näköisenä.
  "Vertigo - Punainen kyynel" on tietysti nähty Hitchcock'in elokuvana useaan kertaa. Siinähän tapahtumat on sijoitettu San Fransico'oon, alkuperäisessä näytelmässä Pariisiin. Aamun Etlarissa James Steward'iksi James Steward'in paikalle muuttunut Teemu Palosaari kertoo, että rooli on tekstillisesti laajin, mikä on hänen kohdalleen osunut.

  Mennyt kevätkausi jäikin teatterin osalta torsoksi. Olin "ystävän lippuja" (10 €/esitys) Topilta saanut, mutta ne jäivät käyttämättä. Osin siksi, että kiinnostavimmat olimme jo nähneet edellisen syyskauden aikana. My Fair Lady'yn minulla oli jopa kolme lippua, eli oli tarkoitus ottaa Elina mukaan. Mutta kuinka ollakaan, se jäi laittamatta kalenteriin, ja heräsin tarkastamaan vasta seuraavalla viikolla. Sori Topi.
  Kun tämän syyskauden ohjelmistoa selailen, huomaan, että ainakin "Orkesteri-The Everlast" kiinnostaa. Se on tarina yhden hitin bändin vajoamisesta seurojentalojen takahuoneisiin. Ensi-ilta näkyy olevan 5. lokakuuta. Vieno toive Topille, joka kyllä jo tuosta esityksestä minulle puhui.

  Osuin pari päivää sitten menemään samassa kiinteistössä missä edesmennyt Anttila sijaitsi olevaan Luhdan Outlet-myymälää. Se on ollut siinä viime joulukuusta asti, kuulin. Ja että kiinteistö on Luhdan omistama. Olin tiennyt, että Luhdalla on myymälä Luhta-tornissa Renkomäessä. Mutta se on kai vain omille tuotteille tarkoitettu. Mutta tässä keskustan suuressa liiketilassa on tavaraa monilta eri valmistajilta. Ja hinnat ovat -40 %:sta -70 %:iin. Valmistevikaisissa on alennusta vielä rusaamminkin. Minähän innostui garderobiani uusimaan, kevyellä kädellä kuitenkin. Ostin siltä käymältä neulehupparin, missä on vetoketjutaskut ja rintatasku (Comba Sportswear, -40 % = 36 €). Se oli ainoa laatuaan, yhden rekin päässä issekseen roikuskeli. Ja oli S-kokoa. Mutta sen verran salankanruotoon olen palannut, että sopi, kuin valettu.
  Eilen menin uudestaan, lunastin nappanahkaiset vapaa-ajan kengät (Patrick, -50 % = 34,95 €). Nyt on vaateostot  pitkälle ensivuoteen asti tehty. Jollei tartte kalsarikauppaan mennä.

  Pitänee lopetella, lähteä K-Supermarkettiin ostamaan ainoastaan tänään tarjouksessa oleva pala possun lapapaistia (2,69 €/kg) tai etuselkää (2,49 €/kg). Jompaa kumpaa kun parin kilon kimpaleen ostaa, niin muuttuu se Avokkaan leivinuunissa kasvispedillä herkulliseksi mökkievääksi. Pitänee lievästi suolata, että säilyy sunnuntaihin saakka. Ja kun kauppareissuun toimeudun, poikkean myös Lid'issä hakemassa niin ikään ainoastaan tänään tarjouksessa olevan kokonaisen, keskeltä aukileikatun, maustetun broilerin (4,99 €/kg). Aikomus on tällätä kanaraukka savupönttöön. En ole lihaa ikinä savustanut, mutta muutaman päivän kuluttua olen. Kokemuksia, tietoa mm. projektin ajallisesta kestosta, makuarvostelu, etc. tulevissa kirjoituksissa. Toivottavasti lopputulos on kutakuinkin tuollainen: