OLYMPIATAUKO

  Nyt viettetään taukoa. Otsikosta huolimatta se ei ole olympiatauko, vaan mökkitauko; tulevana viikonloppuna ollaan Hollolassa, työvoimapoliittisista syistä. Eli rouvalla on lauantaina duunia. Vaan sitten päästään to. 18.8. lähtemään pidennetylle viikonlopulle.

  Rion kisat ovat päässeet vauhtiin. Ohi ovat vielä menneet. Orimattilan trappaaja ei pärjännyt, sen tiedän. Ja sen, että tenniksessä on tullut pari yllätystulosta.
  Luulen, että en juuri öitäni kisojen vuoksi valvo. Vaan jos ei nukuta, saatan jotain katsoa, ehkä myös, jos joku suomalainen on mitalin syrjään tarrautunut.

  Oppilaat eriarvoistuvat ja oppimistulokset ovat romahtaneet. Missä vika, kun Suomessa alkaa olla lukutaidottomia nuoria, ja kun esim. matematiikassa parhaan ja huonoimman tasoero saattaa olla seitsemän vuotta?
   "Ei kun karttakepillä kynsille ja nurkkaan kartan häppeemään", saattaa joku sanoa.
  "Ei kun parhaat voimat uudistamaan hyväksi osoittautunutta, mutta aikansa elänänyttä järjestelmää", sanoo Peppe. Koulutus ja terveydenhuolto ovat asioita, joista ei saa tinkiä. Muuten käy kehnosti, enemmin tai myöhemmin.

  Turkin presidentti vaatii, että kansa vaatisi kuolemanrangaisteuksen palauttamista. Siten tuo uutinen on kai tulkittava. Minä vaadin, että lopettakaa tuo keskiaikaan palaaminen. Vaatimuksilla on tietysti se ero, että Erdoganin vaatimuksen painoarvo jonkin verran suurempi kuin minun. Ainakin Turkissa. Ja jos rehellisiä ollaan, ei vaatimuksilleni ole muuallakaan juuri korviaan lotkautettu. Vaan saahan sitä vaatia.

  Lauantaina vietettiin pienimuitoisesti Annan synttäreitä. Emma, Shade, Luna ja Tico-koira tulivat juhlia juhlistamaan. Ilma oli paljon ennustettua parempi; aamupäivällä vähän tihuutteli, lopun päivää paistoin arska.
  Se tiesi sitä, että Emman tytöt vietti aikaansa vedessä enemmän kuin runsaasti. Kävi jortaanissa Iiriskin.

  Krokettia toki ehtivät välillä pelata.

Iiris on vielä vähän liian snadi täysmittaiseen otteluun.

  Iltaan asti vieraat viipyivät, niin, että lettukestitkin ehdittiin pitää. Minä grillailin makkaroita alkupalaksi. Anna toimi lettuvastaavana, Sade ja Luna vuoroon apukääntäjinä.

  Eilen oli pilvinen poutapaivä. Minä tietysti toimeuduin aamusta metsään. Enkä suotta: rouskuja on nyt suolattuina n. 7 litraa. Se on talven tarve. Hieno homma, kun ei noita satonäkymiä oikein aina osaa arvioida. Ja jää yksi viikonloppu metsään menemättä. En nimittäin ole koskaan oppinut täällä Hollolassa sieneen menemään. Muutaman kerran olen vuosien saatossa käynyt vilkaisemassa, laihoin tuloksin. Ja kun ei ole ollut tarvetta, en ole viitsinyt asiaan syventyä. Suppiksia kuitenkin syksyisin käyn etsimässä, niitä kun täällä kasvaa ihan eri mittakaavassa, kuin Etelä-Savossa.

  Lopuksi iloinen kuva serkuksista ja Lunasta......

....sekä asiaan täysin liittymätön hämiksen saalis.

EI SAA SANOA JA ROCK'IA OTAVASSA

  Kyllä on olo kohillaan. Kun Hilppa kiiruhti kahdeksan bussiin, minä sonnustauduin pyöräilytamineisiin, poljeksin Lahden torille kahvikupposelle.  Siellä tapasin entisen kollegani ja työnantajani Ripan. Pitkästä aikaa nähtiin. Tuli turistua varmaan tunti, toista. Ripa sanoi lopulta, että olisi jo aikaa sitten pitänyt olla konttorilla. Vaan kuka häntä siitä ojentamaan, firman omistajaa. Sanoi vielä hän, että olisi yksi projekti aloitettava. Ei ilmeisesti kovin miellyttävä projekti. Sanoi alkua lykänneensä ja lykänneensä. Nut kiitti minua, kumarteli liki ottansa ruvelle, kun sai taas tekosyyn siirtää hommaa huomiseen, kun olin häntä torikahvilassa viivyttänyt. Kyllä sitä näköjään avuksi voi monellakin tavalla olla, ja ihan tietämättään. Oliko tuo nyt sitä paljon peräänkuulutettua pyyteettömyyttä? Sanokaa te.
  Sörnäyttelin sitten takaisin Salpakankaalle. K-Marketistä kävin siivun grillattua kasleria, vaikken varsinaisesti sikaniska olekkaan. Loihdin kotona salaatin suitsait: Kasleria, jäävuorisalaattia, keltaista paprikaa, mustia oliiveja ja raejuustoa, ruokajuomaksi hanavettä. Pitää hanavettä juoda, niin kauan, kuin perse kestää. Aamulla uutisoitiin, että vähentyneen kulutuksen vuoksi veden hinta tulee nousemaan merkittävästi. Kohta vissiin alettava olutta kittaamaan. On se yhtä helevettiä, että kun yrittää elää ekologisesti ja säästää vettä, siitä rangaistaan.
  Apropoo; Tuo avauslause siis tarkoittaa, että on ihan kelvollinen olotila, kun on kahden aamulenkin jälkeen vatsa pullollaan salaattia, näin pitkän kaavan mukaan ilmoitettuna.

  Aamun uutisista vielä. Tekstitetyissä uutisissa vilahti aamukahvia hörppiessämme jotain tämän kaltaista: "Suomen tavoite Riossa on kolme mitalia ja kahdeksan pistesijaa, mutta sitä ei saa sanoa ääneen." Minähän heti testaamaan, joten sanoa paukautin: "Suomen tavoite Riossa on kolme mitalia ja kahdeksan pistesijaa." Hilppa siihen, että mitä höpäjät. Minä kertomaan, että testi se vaan oli. Ja eikö kielletyn tekemisestä seuraa rangaistus? Mutta ei ainakaan heti taivas niskaan pudonnut, saattaa kuitenkin olla haaste tulossa. Vähän se ihmetteli, rouva, että onko tuo turjake seonnut kokonaan? Ja että kyllä sitä on jo uumoiltukin.
  Niin että tuli kielletty teko tehtyä, aamutuimaan. Kyllä minä olen hävitön ihminen.

  Joopa joo, huomenna saareen. Tiilikaiset lähtevät jo ip. Helsingistä, joten ovat siellä ennen meitä. Lauantaina ovat Emma, Shade ja Luna tulossa päiväksi kylään. Juhlitaan etuajassa Annan maanantaista synttäriä. Pitäsköhän leipoa mustatorvisienillä ja mustikoilla koristeltu kanttarellikakku? Tiijä, miten hyvää olisi? Vaikka luulen perinteisemmässä pidättäydyttävän.

  Meidän piti Markun kanssa lähteä lauantaina hänen bongaamaansa mustikkahalmeeseen riehumaan, mutta se taitaa nyt jäädä. Luulen, että grillausvelvollisuuksia minulle sälytetään. Ja jos vaikka innostuisivat sienikakkuun!

  Toivottavasti tiikerinlilja ei ole Avokkaassa jo kokonaan ylikukkinut.

  Nyt alkoi satelemaan; kohillaan olivat sadetutkan ennusteet. Siksi aamusta torikeikalle pyöräilinkin. Melko niepreetä taitaa iltapäivä olla.

  Vaikka siis viikonloppuna vieraita sun muuta on edessä, täytyy jossain välissä käydä ainakin rouskuja etsimässä. Ja torvisieniä, mutta niitä kasvaa ihan nurkilla. Ei väliä, vaikka en yhtään rellukkaa löytäisi. Tosin niitä löytää väkisin, jos metsään menee. Mutta intressit ovat nyt toisaalla. Paitsi, jos tuo edellä mainittu kakkuidea ottaa tulta.

  Tänään on Otavassa, Huvikummussa, Paul'in näyttelyyn liittyen, Frank Robson'in, bändinä Jelly Millers, keikka. Se on ikään kuin koe-esiityminen leikkauksen jälkeen. Jos olisin kymmenenkin vuotta nuorempi, saattaisin sinne sörnäyttä. Tai jo olisin Anttolassa. Onhan estradilla merkittävä siivu suomalaista rock-historiaa! Menkää te mahdolliset ja mahdollisesti lähempänä olevat lukijat. Ja lämmin toivomus esiintymisen onnistumisesta Frankille!

  Paul, lainasin kuvaasi ilman lupaa. Puolustuksena on se, että blogini saattaa, suotuisissa olosuhteissa, kaiken osuessa kohdalleen, tilanteen ollessa optimaalinen, ja jumalten ollessa myötämielisiä, tuoda paikalle jopa yhden lisäkatsojan.

  Jotta en asiasta edesvastuuseen joutuisi, lupaan pistouvata sinulle, rva. Mullerille myös, myöhemmin yhteisesti sovittavana ajankohtana espressot naapurustossanne sijaitsevassa italialaistyyppiseesa yrityksessä. Edesvastuuseen joutuminen ei minua tällä hetkellä houkuta, sillä on vielä arvailujen varassa, millaiset seuraamukset aamukahvipöydässä tekemästäni rikkeestä on odotettavissa.

  Eli viihtyisää iltaa. Niin Otavassa, kuin muissakin, tällä hetkellä vähemmän huomionarvoisissa, paikoissa. 

ASEET KUNNIAAN

  Teksasissa on astunut voimaan laki, joka sallii 21 v. täyttäneille ja kantoluvan omaaville opiskelijoille oikeuden kantaa asetta yliopstocampuksilla, kunhan se vain on piilotettu. Uutisessa kerrotaan myös, että samankaltainen laki on voimassa jo seitsemässä osavaltiossa. Pelottavaa. Trump valtaan, niin kohta laki on voimassa koko maassa, ja laajennettu koskemaan kaikkia 16 v. täyttäneitä koululaisia. Trump toiselle kaudelle, ja laki oikeuttaa leikkikoululaisten kuljettavan pienikaliiberisia aseita, kunhan vain eivät ammu toisiaan ilman syytä.
  Onneksi on niin, että vaikka johonkin on oikeus, ei se ole velvollisuus. Onhan minullakin oikeus äänestää vaikkapa persuja. Mutta ei, totta vieköön, tarvitse. Paljon jää siis opiskelijoiden harkinnan varaan. Mutta heitä on melkoinen joukko, eli mukaan saattaa mahtua vaikka millaista sekopäätä.
  Republikaanit sun muut Kansallisen kivääriyhdistyksen kantavat voimat ovat sitä mieltä, että tuo laki saattaa estää joukkoampumiset. Hollolan huru-ukko on sitä mieltä, että laki saattaa myötävaikuttaa hallitsemattomien tulitaisteluiden syntymiseen.

  Tilasin äsken netistä Iirikselle leikkimökin. Ihan perus -sellaisen. Toimitusajaksi pyysin vikkoa 36, eli Hilpan syysloman ajankohtaa. Saattaa olla, että en mökkeröistä talvea vasten edes pystytä, teen ainoastaan perustukset. Mutta keväällä sitten heti hommiin, ja harjakaisiin, tietty. Kuvassa humalat harjakaisiin.

Näin loppukesästä hinnat ovat noissakin tuotteissa maltillisemmat, ja venevajaan mahtuu varastoimaan. Siksi viisasta toimia nyt, päättelin.

  Mikäli ei suunnitelmat muutu, tulevana viikonloppuna Anttolaan mennään, Tiilikaiset tulevat myös. Seuraavana, eli 13-14.8, ei mennä. Hilpalla on näet täst'edes yksi lauantai kuukaudessa töitä. Siitä saa ihan kunnon korvauksen ja tietysti yhden vapaapäivä viikonlopun yhteyteen. Joten pääsemme jo torstaina 18.8. täräyttämään kohti Avokasta. Ajattelin sitten perjantaina lainata Hanelilta kärrin ja usmuuttaa Mikkeliin hakemaan muutaman neliön liuskekilaattoja, jokusia pilariharkkoja leikkimökin anturoiksi, mitä muuta mieleen tuleekaan. Isompaa kuljetettavaa meinaan. Vaikka muutaman säkin huussinkuiviketta voisi tuoda, ei tarvitsisi pitkin kesää, ja varsinkaan talvea, roudailla.

  Tilasin sinne syyslomaviikon alkuu asennuksen ilmalämpöpumpulle. Niin, ja pumpun myös tilasin. Mitsubishin tilasin, kun siitä olen hyviä kokemuksia kuullut kerrottavan. Hieman halvemmalla olisi joitain muita merkkejä saanut, mutta vanha viisaus "köyhällä ei ole varaa halpaan" on lähes poikkeuksetta totta.
  Varmaan jo ensi talvena tulee hieman useammin saareen mentyä. Lämpöpumpun kun voi käskyttää supattamaan hyvissä ajoin. Kyllä se mielellään talviaikaan pidennetyn viikonlopun vaatii, mökkikeikka. Kun illatkin ovat niin pimeitä, ettei vanha viitsisi silloin saareen könytä. Mutta kun Hilpalle järjetyy kerran kuussa pidennetty vapaa, voi sianpieremän aikoihin aamulla startata, ja olla auringonnousun hetkillä jo Anttolassa. No, näkkyypähän, kuinka käy. Mutta tällaset on nyt aatteet. Jääkelien muodostuksella ja kehityksellä on tietysti oma sanansa sanottavanaan. Kyllä sinne jossain vaiheessa pääsee; jos ei joulukuussa, niin tammikuussa kuitenkin.

  Kohta pitää täsäs toimeutua kaupunkiin. Hilppa menee puoli kahdeksitoista duuniin, ja käydään matkalla Jyskissä etsimässä pari pimennysverhoa; yksi kotiin rikkoutuneen tilalle, yksi Avokkaaseen.
  Yhtä hankintaa tämä ihmiselo tuntuu siis olevan. Ei siinä mitään, kyllähän sitä hankkisi, mutta kun ei juuri mitään hanki. Mutta hankikantoa odotellaan.

ONPA SEISOVAA ILMAA

  Hautova keli, ja kostea. Aamulla kuitenkin sörnäytettiin Piskolaan veneellä. Mustikat mielessä, nimittäin. Minä poimin mustikoita niukasti, kanttiksia liki korillisen, Hilppa rohmi marjoja enemmänkin. Minä en osaa orientoitua marjanpoimintaan. Selkään sattuu, missään ei ole tarpeeksi marjoja, paarmat puree, ämpäri meinaa kaatua. Mutta kun sienet on mielessä, ei mikään vastusta, ei vähyys vaivaa, ei ötökän pisto ole kivulias. Asennoitumis-
kysymys, otaksun.

  No, saatiin, mitä saatiin. Elina, joka oli ollut taas viikon Markun kanssa Piskolassa, tuli mukanamme Avokkaaseen. Markulla ja Irmalla on jotkut juhlat, lähtivät aamulla ajelemaan. Elina matkaa huomenna kanssamme Lahteen. Pääsee viikon päästä taas joksikin aikaa takaisin Piskolaan. Sanottakoon se vielä kerran: "Olen kiitollinen Markulle ja Irmalle."

  Leikkelin ip. nurmikkoa, kun leikkuri alkoi oirelemaan. Kierrokset vähenivät pikkuhiljaa, pian tilttasi koko masiina. Annoin sen hetken huilata, putsasin tulpan. Joten kuten se käydä putputti, vajaalla teholla, niin, että sain työn nippa nappa tehtyä. Pitää vissiin viijä huoltoon. Ikävä tulee entistä  Bright&Stratton-merkkisellä koneella varustettua Nortonia; kolkytvuotta ja risat palveli, eikä ollu huollosta kuullutkaan. Sitten alko osat lentelemään, piti romuttaa. Tää uusi ei ole kun kolmatta, vaiko neljättä?, kesää käytössä, ja jo alkaa änkyröimään. Vaan millä ne saisi laitteitaan kaupaksi, jos ne kestäisi määrättömiin?

  Piti vielä leikkuriepisodin jälkeen lähteä metsään, hermoja lepuutamaan. Eikä suotta; kanttiksia löytyi joltisenkin verran, mustatorvisieniä malliksi. Täytynee huomisaamuna vielä mennä muutama torvisienipaikka tarkastamaan.

  Puutarha kasvaa ja voi hyvin. Ensimmäinen tiikerinlilja alkaa aukeilla.

  Vanha rouva tutkii tarkkana kasvustoa. Antaako ihan ohjeita hieman nuoremmalle rouvalle?

  Nyt ovat nuo rouvashenkilöt saunassa. Elinaa ei oikein arvaa itsekseen kylpemään laittaa. Minä menen sinne heti, kun hän palaa. On kyllä paikallaan, sauna. Aika monet hiet on tänään jo tullut otettua. On tuo ilmanala sellainen, että ei tarvitse juuri persettään penkistä nostaa, kun alkaa keittämään. Mutta eiköpä Saimaan vesi pian huuhtele pahimmat nihkeydet pois tiehensä. No nyt se Elina tuli. Kehui uimassakin käyneensä, vaan ei paljon löyssä. Hyvä, että vielä uimaan uskaltaa, äiti. Vaikka ei varmaan reimarin ympäri kroolannut, niin kuin ennen nuorempana.

  Saunottu on, Eetvarttia teki. 

  Anttolassa oli/on Kihut tänään. Ei viitsitty lähteä, on puuhaa muutenkin. Kihuillaan josku toiste, josskihuttaa. 

  Huomenna menen siis vielä yhden sienikeikan tekemään. En muuten tänään havainnut rouskun rouskua. Taisi viimeviikkoinen saalis olla joku näyte-esiintymä! Mutta koska torvsieniä näyttää olevan, niitten perään lähden. Kertauksen vuoksi: se on ehdoton suosikkini metsäsienistä, maultaan voimakkain ja paras. Piste. 

  Hyvissä ajoin varmaan taas startataan huomenna kohti Päijät-Hämettä. Minä, Hilppa, Elina ja ruohonleikkuri. Pitää muuten miettiä, josko veisi värkin Hanelille, joka nakkaisi sen viikolla Anttolan Kone-, ja Urheiluun tutkittavaksi? Vai roudaisiko Lahteen saakka? Siinä pulmaa sydänyön hetkiksi.

  Hilppa loihtii espajalais-anttolallaista munakasta päivällä ylijääneistä potuista ja kanttarellikastikkeesta. Ja munista myös, oletan. Kohta purastaan. Eli taidan lopettaa. Seuraavan kerran uusia aatoksia.  

Ps. Joku kommentoi jossakin nyreänä, että "se ei ole kanttarelli, vaan kantarelli!" Minä vastaan yhtä nyreänä, että paskat se kumpikaan oo, se on keltavahvero! Mutta mulle se on kanttarelli!

TARINAA. VAIKO TURINAA?

 Pari satunnaista tarinaa.

  Oli vuosi 1966, tai 1967. En ole enää varma, kun tuli tuplailtua. Mutta oli mikä oli, käytiin Porrassalmen Yhteislyseon viidettä luokkaa. Meitä oli samalla luokalla ainakin Räihän Ruikku, Kallialan Aake, Puron Liri, Seppäsen Timppa ja mä. Meillä oli voimistelun ja terveystiedon opettajana Liljan Emppu, lyhyt pesäpallofanaatikko, jolla oli koljoosi. Syksyllä piti Emppu meille suunnistuskilpailuja, minkä pesisksen peluuttamiseltaan ehti. Aakella oli niissä karkeloissa pettämätön taktiikka; hän suunnisti viimeiselle rastille, odotti, kun ensimmäiset radan kiertäneet saapuivat sinne, ja kiristi näiltä muiden rastien tunnukset. Hölkkäsi sitten hiljakseen maaliin saaden hyvän, muttei epäilyttävän, ajan. Muistaakseni olin kerran mukana tässä Aaken kiristysseurueessa, Ruikku oli myös.

  Taisi olla joku eri vuosi, koska Aake ei, hänen ja minun vuorottaisen luokallejäännin vuoksi, ollut samalla luokalla. Mutta Lempo oli. Toverukset heitettiin joltain tunnilta ulos häirinnän takia. Tästä saivat he kimmokkeen; koputtivat erään luokan oveen, sanoivat kohteliaasti päivää, kysyivät opettajalta: "Anteeksi voimmeko hieman häiritä?"

  "Olkaa hyvä vaan", vastasi opettaja. Silloin Aake ja Lempo aloittivat armottoman häirinnä elehtien irvokkaasti, äännellen infernaalisesti. En muista, kuinka tarina päättyi. Luultavasti jälki-istuntoon.

  Porskilla opetettiin myös metallitöitä. Paja oli koulurakennuksen päässä, metsän laidassa, joten sieltä oli hyvä välitunnilla livahtaa tupakalle. En enää muista opettajan nimeä, taisi olla Ahtola?, mutta vanhanpuoleinen harmaapää hän oli. Hänen pravuurinsa oli mitata meidän kisällien hiuksien paksuutta jollain ihmetarkkuuslaitteella. Meillä oli, itse kullakin, tukkaa siihen aikaan runsaanpuoleisesti. Jonkun liuhuletin tai "trasselipään" kohdalla saattoi opettaja tokaista: "Vain 0,07 mm, eipä uskois!", muutaman "normaalitukkaisen" saama kommentti kuului: "0,10 mm, onpa pojalla vahva tukka!"

  Koska luokan tytöt opiskelivat samaan aikaan kotitaloutta, oli järjestäjän tehtävä toimittaa päiväkirja kotitalousluokkaan. Sinne tuppautui aina "joomiehiä" mukaan. Jos likat olivat valmistaneet pullia, pikkuleipiä tai kakkuja, tarttui lähettien taskuihin joskus maistiaisia.

  Tuo kouluhan sijaitsi Kalevankankaalla, metsän laidassa. Tupakilla käynti oli yleistä, koska piiloon pääsi helposti. Kerran metsän halki töihinsä kävelevä Pystysen Ensio, inhottu ruotsinmaikka, yllätti Ruikun ja minut, ja jos ei muisti ihan sassaroi, oli Lehtosen Jeppe kolmantena. Minä olin ainoa, joka oli ehtinyt haikupillin sytyttää, muilla se oli vielä palamattomana suussa. Siitähän seurasi, sen aikaista käytäntöä noudattaen, kaksi tuntia jälki-istuntoa ja käytöksenalennus. Ruikulle ja Jepelle myös, tupakkivehkeiden hallussapidosta, vaikka nämä voimakkaasti protestoivatkin.

  Tuo käytöksenalennus oli sellainen, että, jos ei uusia rikkeitä tullut, nousi arvosana numeron verran lukukaudessa. En muista koskaan yhden lukuvuoden aikana saaneeni kuin yhden alennuksen, sillä numeroni ei koskaan ollut alle kahdeksan. Jos olis paljon kärvähdelly tupruttelusta, oliskohan käytöksestä tullu ehdot?

  Vahvistamaton tarina, liekö legendaa, muuten kertoo, että Aake ja Lempo olisivat käyneet tuota inhokkimaikkaa, Pystysen Ensiota, kolauttamassa saatuaan kumpikin ehdot ruotsinkielessä.

  Toinen turina sivuaa Koistisen Perttiä, sitä kaimaania Tukkisaaresta. Pertti kävi iltapäivällä kumppaninsa Anna-Maijan kanssa kahvilla matkallaan Anttolasta Helsinkiin, siitä edelleen Tukholmaan. Kaimaani on vuoden -53 miehiä, minua siis pari vuotta nuorempi. Mutta hyviä kavereita oltiin, ennen kuin minä häivyin Hollolaan, Pertti K. Ruotsiin. Ja ollaan vieläkin, ei sen puoleen. Vuosikymmeniä vierähti muutaman satunnaisen kesätapaamisen voimin. Sitten tavattiin fb:ssa. Ei olla juuri sen useammin nokikkain nähty (tää on toinen kerta), mutta kuulumisia ja mietteitä on vaihdeltu. Pertti K. oli nuoruudessaan verrattoman älykäs ja sanavalmis veijari, on varmasti vieläkin. Tai ei taida enää olla veijari. 

  Muisteltiin mm. kertaa, kun oltiin poikaporukalla Avokkaassa. Meitä oli Ahos-Riti, Haneli ja me Pertit. Haneli ja Pertti K. intoutuivat jossain välissä painimaan makkarin sängyillä. Siinä rytäkässä toisesta pääsi pääty irtoamaan. No, Erkki posautti paikalle, kun oltiin pahimmoilleen siivoilemassa pyhänä jälkiämme. Enttuhan kirkastu, että mikä kele tuon sängynkin on hajottanu!?!?! Haneli oli sitä sängyn rehjaketta justiisa raahaamassa, ja meni ihan hiljaseksi. Eikä kukaan muukaan osannut sanoa mitään, me kolme pelattiin niskat kyssässä paskahousua, ja oltiin paskat housuissa. Syntyi parin minuutin kiusallinen hiljaisuus.  Yht'äkkiä Haneli täräytti tulemaan: "Miä muuten tiijän, miten se sänky särky!"  Seurasi melkoinen meriselitys, jonka sisältöä en enää jaksa muistaa. Mutta oma vaikutuksensa sillä oli; Enttu lähti hipsimään pihalla. Kuulin hänen kylläkin mutisevan mennessään: "Selitys muuten ontuu!" 

  Kaimaani kertoi myös minulle ennen ennestään tietämättömän tarinan hänen ja Ritin bensanloppumisesta keskellä Harviota, ja keskiyöllä tietysti. Loppui siis bensa, ei kaimaani kertonut. Keskikiyöllä, koska ei meillä ole yötä ollut. No, eivät poijaat olleet hätääntyneet menoveden ehtymisestä. Kossua oli vielä ollut jäljellä, ei kun naukkuja ottamaan, veneen pohjalle sitten pötkölleen. Kun aamuauringon säteen olivat Pertti K:n herättäneet, ja hän oli ihmeissään päätään nostanut, oli lehmä tuijottaa möllöttänyt häntä silmiin puolen metrin päästä. Olivat onnettomat yön aikana ajautuneet Jaaninniemen taakse rantaan, juuri laitumen kohdalle. "Vähän se rapulaista hätkäytti", muisteli kaimaani.

  Näitä Pertille, ja meille molemmille Perteille yhdessä, sattuneita tapahtumia olen aiemmissa blogeissani useampiakin kertonut. Kuten sen, missä kaimaani puhui inttiaikaan itsensä vapaaksi katujyrän kynsistä. Tai sen, missä Pertti ravintolan tarjoilijan toppuutellessa hänen äänekästä esiintymistään tokaisi yks'kantaan: "Tää kuuluu miun imagoon". Ja jatkoi mäheltämistään. Mutta olenkohan kertonut sen, kun Pertti K. Kahverissa monen kaverin miehittämässä pöydässä selvensi juomatapojaan. "Juon tämän tästä", hän sanoi kipaten vasemmalla puolella istuvan toverin grogin naamaansa, "ja tuon tuostakin", jatkoi hän siemaisten nyt oikealla puolellaan olevan drinkkilasin tyhjäksi. No, nuo kujeet ja elkeet kaimaani on jättänyt aikaa sitten. Mutta huumori on tallella. Ja "hyvä reaktiokyky", kuten ent. kollegani Hemppa totesi nopeaälyisestä ihmisestä. 

Harvinaiset vieraat kahvilla. Tai harvinaiset ja harvinaiset. Johan he ehtivät jo piipahtamaan, vaikka ei tässä olla ku vaivaset kolkyt vuotta asuttu!

  Kahvit Lidl'in leipomon tuotteiden kanssa nautittiin, menneitä muisteltiin, rahtusen tulevia sivuttiin. Lähinnä niitä aikoja, kun Pertti K. jää eläkkeelle, ja viettää enemmän aikaansa synnyinseuduillaan. Jos, ja kun, kuntoa sekä virkeyttä riittää, sitten puhutaan urakalla, pannaan maailman asiat kohilleen. Ei tästä elämän menosta tuu muuten hittojakkaan. Pelkkää sotaa ja terroritekoa, Trumppia ja Putinia, dopingia ja lahjuksia riittää, jollei myö lyyvä päitämme yhteen.

Ps. Riley, jos tämän luet: Pertti K. lähettää runsaita terveisiä!

Lopuksi vielä kuva liittyen ensimmäiseen tarinaan. On se kuvassa Aakekii.

HUH HELLETTÄ, JA TAIDETTA OTAVASSA, SANO PEPPE

  Aamulla klo. 5:00 +17. Keskipäivällä +26, Ip.  klo. 16:00 +28. Illalla klo. 20:20 +25. Meillä. Varjossa. Nuo eivät tietysti ole virallisia lukemia. Mutta sinne päin. Ei siis ihan menny kolmetkympit rikki. Mutta vähän liikaa tämäkin. Minulle. Kun tuossa kello 18:sta kieppeillä kävelin Lahden torille aurinkoista ja tuuletonta kivikanjonia pitkin, oli mollikan ja asfaltista sekä rakennusten seinistä hehkuvan lämmön yhteisvaikutus keskinkertaisen saunan veroinen.
  Saisi muuten Jaska päivittää kivennakkuutapahtuman ajankohdan. Vesien povaillaan, ainakin Etelä-, ja Keski-Suomessa lämpenevän tulevina päivinä parilla asteella. Viime kesänä olivat Luonterin seudun vedet lämpimimmillään elokuun puolivälin jälkeen.
  Tänä vuonna kesä alkoi vapulta, jatkuu ties miten kauan. Sopiihan se, jos syksy sitten ruskineen ja sienineen tulee ajallaan, muuttuu ilman suurempia räntäsateita talveksi paksuine jäineen, lumikenkäilylumineen, jo joulukuun alussa, vaihtuen kevääksi maaliskuun lopulla.
  Kaikissa vuodenajoissa on omat viehätyksensä ja ärsytyksensä. Jos minun pitää asettaa vuodenajat paremmuusjärjestykseen, on lista seuraava: Syksy, alku- ja loppukesä, talvi, kevät, keskikesä. Mutta vuodeaikojen vaihtelu on rikkaus, mitä en halua pois vaihtaa. Se tällä kertaa säästä, tuosta ehtymättömästä puheen- ja kirjoituksenaiheesta.

  Kun sunnuntaina kotiuduttiin, huomasin, että naapuri oli taas leikannut meidänkin nurmilänttimme. Minä perjantaina olin ruohon pituutta katsellut, arvuutellut sen hyvinkin voivan maanantaihin kasvaa. Naapuri oli sitten eri mieltä. Tai, kuten hän itse asiaa luonnehtii: "Ihan sama, kun koneen varastosta hakee, jos leikkaa vähän enemmän kerralla." Niinhän se on. Ehkä tulee vastavuoroisesti tilanne, että pääsen hänen hyvät työnsä korvaamaan. Viimeistään syksyllä, kun valvon heidän pesuhuoneremonttinsa. Nimittäin lasku tuosta pienestä vaivasta ei tule viimaa perheen lompakossa aiheuttamaan. Rempan tulee muuten tekemään sama Arttu, joka meillä hommat teki viime syksynä. Minä häntä suosittelin, syystä. Lokakuussa tulee Arttu. Taitaa syksyrupeamista Hollolassa muodostua Järvenpään miehelle traditio.
  Noin yleisenä huomiona: Jos teillä on hyviä naapureita, olkaa niistä onnelliset. Se on ilo ja siunaus, enkä viitsi edes ajatella päinvastaista tilannetta.

  Meinanderin Paul'in näyttelyssä toinnii sunnuntaina piipahdettiin. Tuottelias on taiteilija; suurin osa tauluista oli tehty viimekesäisen näyttelyn jälkeen. Pers'aukisena vierailijana jouduin tyytymään vaatimattomiin ostoksiin; lunastin kolme minua eniten miellyttävää tauluja esittävistä postikorteista. Nuo alla olevat eivät anna oikeutta isoille tauluillle Akulinnan seinillä, joten menkää paikan päälle katsomaan!

  Esillä oli myös Kirsi Mannisen koruja, joita hän siellä ollessamme rustaili talon yläkerrassa. Hienoja nekin, eikä ihan joka päivä vastaan tulevia. Kuvassa taiteilijat pohtivat, että eikö nuo Lehkoset jo älyä lähteä. 

  No, ei vaineskaan. Ihan asiallisia asioita siinä pohtivat. 

  Hilppa katselee englantilaista sarjaa (joku Pemberleyn kartanojuttu). Minä tätä naputtelen. Sisällä on +27, vaikka on parvekkeen ovi ja tuuletusikkunat levällään. No, eihän mikään tuuletu, kun ei tuule. Onneksi alakerrassa on muutaman asteen verran viileämpää, noin nukkumisen kannalta ajatellen. Mutta otsani hiessä on minun kirjoitukseni kirjoitettava. Kai tätä kaiholla muistelen, kun räntää tulee aamulenkillä vaakasuoraan päin pärstää. Eli "kohen ei oo koskaan!", kuten vanha kansa sanoo. Siis en valita, mutta sanonpahan vaan, että EU, kun kaikkea säätelee, saisi se asialliset direktiivit lämpötilarajoista Suomen kansalle laatia. Huomattavasti kurkun käyryystoleransseja tärkeämpi olisi sellainen ohjeistus.

  Mutta nyt tutkimaan, onko alakerrassa, uskomuksien vastaisesti, viileämpää, kuin ylhäällä.

LÄHTÖ JA PALUU

  On taas kohta lähdön aika. Viisi vuorokautta ja rapiat, niin takaisin tullaan. Jotta voisi lähteä, on ensin mentävä jonnekin. Ja jotta voisi palata, täytyy ensin lähteä jostakin. Sellaista kiertokulkua tää mökkikausi on. Mutta tuon parin tunnin automatkan kestää, jos ei mennen tullen, niin ainakin mennen. Tullen se tuntuu paljon karvaammalta.

  Kukkapenkkeihin oli viikon aikana ilmestynyt lisää loistoa....

kasvulavoilla  hernesato paisuu........

....ja kehäkukat kukoistaa.

  Ei ollut tässä saaressa, Hilpan vakipaikoilla mustikkaa, enää. Oli toki ollut, mutta muut olivat ehtineet ensin. Ei se mitään, mennään tulevana viikonloppuna saarta edemmäs marjaan. Kyllä me osamme ja tarpeemme saamme, siitä ei ole epäilystäkään.
  Sieniä jonkin verran tuli kuitenkin kerättyä. Ei kovinkaan laajamittaisesti, vähän samalla kartoittaen lajien tilannetta. Ja yllätten löysin rouskuja, ihan yhden kattilallisen ryöpättäväksi. Toivottavasti ei kuivuus iske rouskusatoon, kuten viime kesänä. Silloin ehdin, onnekas kun olin, keräämään yhdellä reissulla tavaraa säilöntä-ämpärin täyteen, eli meidän minimitarpeemme. Rouskujen nousu loppui siihen, kuten muittenkin sienten. Elokuun kuivuus teki tepposensa.
  Mustia torvisieniä alkaa myös pilkahdella. Alussa on kasvu, en ensimmäistäkään vielä poiminut. Mutta äkkäsin kanttarellejä jahdatessani taas yhden uuden torvisienipaikan.
  Herkkutatteja rannoilla oli ihan yhtenä ky***nä. Olivat vaan suurimmaksi osaksi joko ylimenneitä, tai matoisia. Ihan snaditkin saattoivat olla täynnä ei toivottuja kaivertajia. Pariin, kolmeen soossiin sain kuitenkin tarpeet, joidenkin tattien jalat olivat puhtaita.
  Aamulla kävin vielä pienen metsäkeikan tekemässä. Ei juuri muuta, kuin havainto siitä, että vanhalla kanttarellipaikalla oli suoritettu hakkuuta. Ei tartte sinne muutamaan vuoteen mennä. Muualle en viitsinyt lähteä; alkoi ilma olla jo suorastaan tukala. Mitäpä sitä itseään rääkkäämään, kun ei ole tarvis.

  Hilppa sai eilen kuitenkin syömämustikat halittua. Tänään hän on kerännyt vattuja. Niitä on nurkissa enemmän, kuin vuosiin. Hyviä ovat, mustikoiden ja vaniljakastikkeen kera. Tai ihan itekseltäänkin kelpaavat.

  Muikkuja ollaan parina päivänä syöty, niin että ruotoja korvista pukkaa. Ämpärillinen saatiin ylisuuren saaliin saaneelta kesänaapurilta. Niitä on sitten savustettu,....

....paistettu ja tehty saatujen ohjeiden mukaisesti uunissa sardiinin tapaisiksi syötäviksi. Älkää minulta kysykö tarkempia osviittoja valmistuksesta. Niitä ei oo vielä maistettu, säilyvät kuulemma aika kauan. Kotona sitten testataan.

   Kotimatkalla poiketaan Otavassa Paulin näyttelyssä. Koska sai uhakaamani tuliaiskanttarellit haalittua, nyt on mentävä. Jos vaikka kuivuus tulevat herkut näivettää. Jos Etelä-Savossa päin liikutte, menkää ihmeessä tekin katsomaan näyttelyä "Huomautus työväenluokalle ja porvaristolle", Os. Akulinna, Akuntie 7, Otava. Avoinna päivittäin 11:00-17:00 14.elokuuta asti.

  Että normaalia viikonlopun viettoa ja askarointia on takana. Ja valitettavan normaaleja huonoja uutisia maailmalta, tällä kertaa Saksasta. Eikö nuo koskaan lopu? Vielä pahemmalta tuntuu, kun ihmisiä lahdataan paikoissa, missä on joskus itsekin tullut käytyä. Sellainen on ihmismieli, vaikka yhtä kauheita tuollaiset murhenäytelmät ovat, oli ne tehty Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa tai Polvijärvellä. Kertokaapa se mediallekin.

  Kohta pitää purasta. Muikkuja. Mistä arvasitte? Kun apk sitten hoitaa hommansa, me vähät lähtövalmistelut, pyyhälletään matkaan. Taidetaan käydä Otavassa myös In Stile Mannilassa hörppäämässä espressot, Otavassa kun kerta ollaan.

  PS. Just, ku olin laittamassa tätä avaruuteen, soitti kaimaani Koistinen. Ovat Tukkisaaresta saapuneet Anttolaan piipahtamaan, ovat mökillä. Sovittiin, että torstaina, kun ajavat kohti Helsinkiä vuokra-autolaan, piipahtavat Hollolaan kahville. Tosi mukavaa nähdä!