ONNEN KOHTIA

  Syystä tahi toisesta pälkähti päähäni pohdiskella onnellisuutta. Tai paremminkin onnellisia hetkiä. Onnellisia hetkiä henkilön Peppe elämässä. 

  Löytyihän niitä. Tässä joitain otoksia suunnilleen kronologisessa järjestyksessä. Tapahtumahetkisen onnellisuuden määrän mukaan niitä onkin aika vaikea järjestää. Onnellisuuden koolle, ainakaan minulla, ei ole luotettavaa mittaria. Tokko edes asteikkoa sille kehitetty, saatikka yksikköä. Siinä jollekin neropatille vinkkiä; mittari, ilmapuntarin tapainen, missä alueet vasemmalta alkaen "maaninen synkkyys", "syvä suru", "apatia" ja "kevyt melankolia". Keskellä kello 12 "normaali olotila. Sitten oikealla päin "lievä ilo", kohtalainen onni", "riemukas auvo" ja "katharsis". Laitteen voisi konstruioda toimimaan sormenjälkitunnisteella. 

Mutta asiaan:

  Vedettävällä moottorilla varustettu peltinen paloauto jouluna 1955 tai -56. Se oli punainen, tietysti, n. 25 senttiä pitkä ja siinä oli tikkaat katolla. Luultavasti se oli tehty vanhoista sääilykepurkeista, kuten silloin oli tapana. Tai sitten se oli ulkomaista tekoa, en jaksa muistaa. Kun siihen lykki vetoa ja laski menemään, piti se melkoista meteliä, sillä moottorin meluun sekoittui myös hälytysääni. Olin siitä tosi onnellinen ja ylpeä! Muista Piskolan tuvan mattojen saaneen kyytiä, kun raivasin ne nurkkiin tehdäkseni tilaa sörnäyttelylle. Tuo kyseinen paloauto, jo ränsistyneenä ja moottorinsa tehon menettäneenä,  jäi ainakin kerran syksyllä ulos talon seinustalle. Kun sen kevällä lumien sulettua löysin, olin iloinen. Mutta onnea tuo tapahtuma ei muistaakseni ollut.

  Jaguar-merkkinen polkupyörä 1961. Sain sen synttärilahjaksi kymmenvuotiaana. Pyörä oli enoni Ollin entinen. Se oli väriltään  keskiruskea, ja siinä oli kolme vaihdetta sekä käsijarru Se oli ensimmäinen fillarini; ei pyörää saaressa ollut kaivannut, mutta syksyllä tulisimme muuttamaan kirkonkylään. Silloin tuli Piskolaan jo tie. Kylille kertyi matkaa 11 kilsaa. Muistan, että heti samana päivänä lähdin polkemaan kirkolle. Kurkilahdenmäki nousi kevyesti polkien. Kaartelin kylän keskustaa ristiin rastiin ylpeydestä jäykkänä etsien tuttuja. Muutaman luokka-, ja koulukaverin yhytinkin. He kehuivat kulkuneuvoa koska vaihdepyörä oli harvinaisuus. Ja minä olin onnellinen. Taisin ostaa muutamalle eniten kehuja antaneelle jätskitötteröt Suur-Savon kioskilta.

Tällanen merkki oli minunkin Jaguarini edustalla:

  Ajokortin saaminen 1969. Ensimmäiset kaarrokset Erkin Opelilla Anttolan kujilla ja parkkeeraus Lotjan eteen säilyy muistoissani eräänä tähtihetkistä.

  Lasten syntymät 1973 ja 1981olivat onnellisia tapahtumia. Ne ovat jotain sellaista, mitä lapseton ei osaa kuvitella.

  Suomen ensimmäinen jääkiekon mm 1995. Olin tuohon aikaan vielä armoitettu penkkiurheilija. Joukkueen etenemistä seurasin herpaantumatta. Kun Ruotsi finaalissa nuijittiin maan rakoon, ei olotilaani voi kuvailla muuten, kuin sanalla "autuas".

  Iiriksen syntymä 2014. Jos on lapsen syntymä ainutlaatuista, niin on myös lapsenlapsen! Kun heti seuraavana päivänä mentiin Tiilikaisen perhettä sairaalaan tapaamaan, oli olo suorastaan "toiselta planeetalta".

  Lisää listaani viimeisenä ehkä parhaiten mieleeni jääneen onnellisuuden hetken. Ostimme ensimmäisen oman asuntomme 1980. Olimme asuneet vuokralla kaksiossa Hedelmätarhan alueella. Samalta seudulta löytyi myynnistä kolmio kerrostalon viidennestä kerroksesta. Ihastuimme, ostimme, muutimme. Matkaa vanhalta uudelle oli vain alle kaksisataa metriä. Meillä ei ollut siihen aikaan autoa. Mutta muuttoviikonloppua edeltävät päivät kannoin iltaisin tavaroita uuteen asuntoon. Ensimmäisenä raahasin stereot tarpeineen, levyt ja kasetit. Muista, kuinka ne toimiviksi viritettyäni istuin hämärtyvässä illassa tyhjän ja pimeän olohuoneen lattilla kuunnellen Bruce Springsteen'in "Darkness of the Edge of Town"-lp:tä. Olin valmistumassa ammattiin, muuttaisimme omaan asuntoon, Hilpan työ oli vakinaistettu kokoaikaiseksi. Tuo hetki on juurtunut mielessäni onnellisuuden perikuvaksi. 

  Eivät yllämainitut tietysti ole kuin pieni otanta enemmän tai vähemmän onnellisista hetkistäni. Mutta en niitä tämän enemää ala listaamaan. Vaikka kyllä Avokkaassa itselleni keitetyn aamukahvin jälkeen aitan kuistilla piippu juuri sytyttynä koetut tyynet ja linnunlaulun täyttämät toukokuun loppupuolen varhaisaamut olisivat oman lukunsa ansainneet. No, nythän ne sen saivat!

  On tietysti ollut vastakkaisen tunteen hetkiä ja aikoja. Niistä ei sen enempää, kuin että jos onnen ja surun tuntemukset laittaa päällekkäin, jää viivan alle hiven onnellisuutta. Näin ainakin ajattelen.

KAIKELLA ON AIKANSA

  Ennen oli kaikki kestävää ja ikuista.

  Kun olin lapsonen, oli raappahousut, töppöset ja tervatut sukset rotanluokuilla. Ei uskottu parempia tulevan.

  Kun olin poikanen, oli sähkövalo, lypsykone ja Ferguson-traktori. Ei sen hienompaa odotettu.

  Kun olin esiteinari, oli Jamesfarkut, tennarit ja kaksi tv-kanavaa. Mitään muuta ei uskottu tarvittavan.

  Kun olin teinipoika, oli  the Beatles, pikku-Höfner ja teryleenihousut. Hienompaa ei uskaltanut toivoakkaan.

  Kun olin parikymppinen, oli pompannappi (Fiat 600), Gartengesaeltung Jakob Simmons ja Roth Händle. Mitä lisää nuori mies tarvitsee?

  Kun olin kolmikymppinen oli perhe, Rakennuskunta Haka ja asunto. Elämän perusta kunnossa.

  Kun olin nelikymppinen, oli lama, Kevo ja VHS-nauhuri. Ensimmäistä ei kaivattu, toinen hieno kokemus, kolmas upeista upein.

  Kun olin viisikymppinen, oli kotitietokone, Alfa Romeo 166 2,5 L V6  ja 9.11.01. Opettelua, ajonautintoa ja surkeeta.

  Kun olin kuusikymppinen, oli taulu-tv, Hyundai ja Nokia E 75. Tekniikka ei siitä voinut juuri edetä?

  Kun olen (pian) kuusvitonen, on porvarihallitus, eläke ja Iiris. Ilman ensimmäistä tulisi toimeen, ilman toista hädin tuskin, ilman kolmatta ei laisinkaan.

  Kun olen seitenkymppinen?, on punamultahallitus, loiva nousukausi ja ääri-islamistinen sota jatkuu.

  Kun olen seitenvitonen??, on itseohjautuva auto, Helsinki-Tallinna-tunneli ja ensimmäinen asutettu tukikohta kuussa.

  Kun olen kasikymppinen???, on Euroopan liittovaltio, Suomen kuvernööri Li Andersson ja ensimmäinen retkikunta Europassa (Jupiterin kuu).

  Kun olen kasivitonen????, on  Pan-North-America-liittovaltio (Kanada, USA, Kuuba ja Meksiko), Marsin 1. siirtokunta perustettu ja Googlen vuositulos ylittää Euroopan bruttokansantuotteen.

  Kun olen ysikymppinen?????, on robottien määrä ylittänyt ihmisten määrän, valtavan avaruusaseman rakentaminen kieroradalle alkanut ja Lapissa kasvaa päärynäpuita.

  Kun olen ysivitonen??????, nanoteknologian avulla rakennetut "avaruushissit" kuljettavat kiihtyvällä vauhdilla rakennustarpeita yhä uusille avaruusasemille, aurinkovoiteiden suojakertoimet ylittävät 200:n rajan ja Hollanti sekä lukuisia saarivaltioita on jäänyt meren alle.

  Kun olen satavuotias???????, kuusta rahdataan mineraaleja kymmenillä rahtialuksilla avaruusasemien rakennustarpeiksi, lähiavaruudessa asuu vakituisesti 320 000 ihmistä ja määrä kaksinkertaistuu aina viidessä vuodessa.

  Jos olisin sataviiskymppinen, näkisin satojen itsenäisten avaruusasemien miljooninen asukkaineen, mittavine viljelyksineen, suuntaavan kohti Valaan tähdistöä ja Tau Ceti'a, tähystäisin omasta tukikohdastani mereen liittynyttä Saimaata ja etsisin havaintoja pallolla vielä olevista, sitkeistäkin sitkeimmistä koostuvista ryhmistä kalastamassa valtavissa merissä ja metsästämässä vuoristoissa,

  Jos olisin kaksisataaviiskymppinen, näkisin valonnopeuden kymmenesosan nopeudella matkanneiden tukikohtien jarruttavan vauhtiaan lähestyessään Tau Ceti'n aurinkokuntaa.

 Jos olisin kolmestaavuotias, niin......

 No, ei paljasteta vielä. Juttu on sitä paitsi vasta jalostumassa uomiinsa.

HEDONISTISTINEN UTILITARISTI

  Hedonismi tarkoittaa elämänfilosofiaa, joka pitää mielihyvän tavoittelua keskeisenä. Opin mukaan kaikki teot voidaan mitata sen mukaan, kuinka paljon nautintoa ne tuottavat. Mikä tahansa mikä aiheuttaa  mielihyvää on hyväksi. Kelpo filosofia, ei siinä mitään. Kunhan ei lipsahda egoistiksi tai sybariitiksi.
  Tiettyjä hedonismin piirteitä itsessäni näin eläkeläisenä olen havainnut. Pakollista tekemistä on niukasti, tulee valikoitua muun ajan toiminnoiksi sellaisia, mitkä tuottavat nautintoa. Vaikka samoin se tietysti on, vielä suuremmalla syyllä, jos velvoitteilta jää vain vähän vapaa-aikaa. Eiköhän meistä jokainen ole jossain määrin hedonisti. Jollei ole masokisti.

  Laajemmassa mittakaavssa utilitarismi on tietysti suositeltavampi aatesuunta. Filosofi John Stuart Mill määrittelee utilitarismin opiksi, joka olettaa "moraalin perustaksi hyödyn tai suurimman onnen periaatteen". Siitä seuraa, että utilitarismin mukaan teot ovat oikein silloin, kun ne edistävät onnellisuutta ja väärin silloin, kun niillä on taipumus tuottaa onettomuutta. Utilitarismissa hyvän toiminnan tuottama onnellisuus ei ole ainoastaan tekijänsä onnellisuutta, vaan kaikkien niiden, joita toiminta koskee. Olen kai hedonisimin sävyttämä utilitaristi?

John Stuart Mill

  Ystäväni Risto soitti taas aamuvarhain. Kertoi hänelle kerrotun, että uudessa Erälehdessä olisi parin sivun juttu Ruiku Ruusuista. Tarkemmin udeltuani kuulin, että ei häntä oltu haastateltu, mutta oli toimittanut mallikappaleita vieheistää lehdelle. En lehden nettisivuilta kyllä löytänyt mitään asiaa koskevaa. Ruikku lupasi kuitenkin tarkemmin ilmotella, kunhan asian varmistaa.

Näytteenä Ruiku taiteesta yksi patsas:

  Yöllä oli joku aste pakkasta. Nyt (klo. 9:05), kun arska jo on nousut, näyttää elohopea nollaa (varjon puolella). Eilistä kylmempää on povattu, aurinkoista kuitenkin. 

  Ip. on Elinalla aika röntgeniin (hammashoitola) Se on ihan lähellä äidin asutoa, mutta sovimme, että vien hänet paikalle. Sanoi kävelevänsä sitten kotiin. Hyvä, kun vähän liikku, ja taivalkin on alamäkeä. 

  

  Hanelin kanssa eilen puhelin, puhelimessa puhelin. Jäät kuuluvat olevan aika höttöä. Sanoi, että ei ensi, mutta seuraavana viikoloppuna, jos polte on kova, Avokkaaseen pääsee. Polte on kova, mutta muutaman päällekkäisyyden vuoksi taitaa olla, että savut Yamahasta pääsee ottamaan vasta Valpurina. Jolloin luultavasti sataa räntää. Lämmintä nuo "rohveetat" ovat kyllä ennustaneet, kevääksi ja alkukesäksi. Totta kai; Hilpan loma on kesäkuussa!

  Ensi viikoksi ovat sitten eläkeläisen kontolle suunnitelleet hommia, Sunnitelleet ja suunnitelleet! Itse olen suunnitellut. Edessä on parvekkeen kesäkuntoonpuunaus, ikkunoiden ja parvekelasien pesu, pihojen haravointi ja siistiminen, sekä jonain päivänä myös aikataulun mukainen sisäsiistintä. Taitavasti kun tehtävät jakaa, tullee joka päivälle jotain aktiviteettia. Se on hyvä se. Parin tunnin rutiinista poikkeava toiminta on hyväksi. Ei pääse sammaloitumaan. 

  Olen joskus pohdiskellut, että löytyisikö jostain osaaikainen työ. Työ, mihin ei tarvitse sitoutua, työ, jota voi tehdä silloin, kuin haluaa, ja sen verran, kun haluaa. Kunto tuntuu olevan ihan kohdallaan. Voisi olla, ihan vaihtelun vuoksi, mielekästä duunata jotain silloin tällöin. Periaatteessa voisi vapaaehtoistöihinkin mennä. Olen vaan niin saamaton. 

  Ei aika näinkään pitkäksi käy, en sitä valita. Mutta täytyy miettiä kaikenlaisia vaihtoehtoja. No, ehkä ei kesäksi kuitenkaan; Anttolassa pääpaino. Ja ehkä ei syksyksikään; se on niin sieni-, marja, ja ruskatäyteinen. Sitäpaitsi ei luultavasti talveksikaan; jos tulee lunta, pitää lumikenkäillä, jos ei tule, pitää manailla lumen puutetta. Eikä kyllä kevääksikään; pitää seurata aktiivisesti kevään etenemistä. Eli taidan unohtaa työnäkökulman. Tai en kokonaan. Syksyllä voisi googlailla vapaaehtoistyönäkymiä.

  Näin tänäaamuna. Niin tai näin huomenna. Siten ja täten viikonloppuna. Minkä mitäkin ensiviikolla. Näistä koostuu Peppen lähitulevaisuus.

KOIN KOIN

  Aamulla koin aamunkoin, taas kerran. Hyvä oli kävelijän kävellä; kuiva ja tuuleton nollakeli.

  Ruikku soitti jo vartin yli kuusi, juuri, kun olin palannut ulkoa. Oli myös koiton koittoa koittamassa todistaa. Lähetti kuvan tapahtumasta hän.

  Kun lauantaina Riston luona piipahdin, hämmästelin taas kerran toverin kämpän sisustusta. Taidetta laidasta laitaan, joka paikassa; seinillä, lattioilla, pöydillä, hyllyillä, nurkissa, tasoilla, kaikkialla. Lähinnä miehen omaa tuotantoa, mutta myös tauluja ja pienoispatsaita muilta tekijöiltä. 

  Ja missä ei ole taidetta, on soittimia; kitaroita kymmenkunta, piano, urkuharmoni, syntikka, haitari, kantele, banjo, erilaisia rytmisoittimia, äkistään muisteltuna. Rumpusetti on tiemmä mökillä, liekö naapurien toivomuksesta?

  Hyviä kuvia olisi vaikka kuinka Ruikun miljööstä ja taiteesta. Jääköön nyt tässä yhteydessä julkaisematta. 

  Melkoinen persoona Risto on, ja omaperäinen sekä uniikki asuinympäristö. Mutta siitä hetkestä, kun Ristolla koittaa pölynpyyhkimisen aika, en ole lainakaan kateellinen.

  Aamun Etlarissa pistää silmään otsikko: "Junan alle jää ihminen kerran viikossa." Mahtaa olla raskasta sille onnettomalle.

  Näppiksestä löytyy taas viisuksia, kuten: "Tyhmän eväät syödään ensin." ja "Kyllä on taas monta erilaista totuutta liikkeellä lähibaarissa." 

  Ensimmäiseen totean, että köyhän eväät ovat pääsääntöisesti niin onnettomat, että ne pyritään syömään vasta vimehädässä. Erilaisten totuuksien suhteen, vaikka lähibaareissa en käy, olen samaa mieltä. Kun jostain asiasta median eri foorumeilta, ystäviltä, tuttavilta, kadunmiehiltä ja muilta luotettavilta tahoilta ammennettua tietoa Kuittisen Kuppilan parikymmenpäinen vakioporukka ruotii, totuuksissa löytyy tiettyä kirjoa. Eikä vähintään verbaalinen kädenvääntö kuudennen iltakaljan jälkeen ole harvinaista, olen kuullut.

  IS:n sivuilla seilatessa huomasin jutun, missä kehotettiin testaamaan, mikä olisi nimesi, jos olisit syntynyt 2015? Äärimmäisen harvoin mihinkään tällaisiin sortuneena päätin nyt kokeilla. Tulos: Olisin Veeti. Perusteena, että 1951 Pertti oli 14. suosituin pojan nimi, 2015 se oli Veeti. Mikä siinä, Veeti on hieno nimi. Mutta jos reikarnaation kautta asiaa pohtii, ja aikoo uudelleensyntyä vaikka 2045, niin mistä kummasta saa tietoa siitä, mikä silloin nimeksi tulee? Se olisi minusta paljon tärkeämpää, kuin tietää mahdoton ja toteutumaton vuoden 2015 nimiasia.

  Elina soitti äsken. Hän ilmoittaa päivällä kauppalistan. Tavarat käyn ostamassa ja toimittamassa kun haen Hilpan duunista. Rouva lähti siis bussilla. Siksi olen näin aamusta kirjoitellut. 

  Nyt olen kirjoittanut, minkä olen kirjoittanut. Menen töllöttämään avausjaksoa eilen Fox'illa alkaneesta Stephen King'in romaaniin perustuvasta aikamatkasarjasta "11.22.63." 

LAPSENVAHTITOIMINTAA JA YSTÄVYYSYLLÄPITOA

  Eilinen meni kutakuinkin reissussa. Tai ap. normaaleissa kotiaskareissa, mutta puoli kahden korvilla startattiin Ananalle ja Jonille. Siellä kahvit hörpittiin. Sitten Tiilikaiset sonnustautuivat matkaan; ensin syömään, sitten leffaan (Revenant). Hilppa jäi Iiriksen kanssa temmeltämään, minä vierailin Ruikulla. Mukavaa oli toveria taas tavata. Tunnin, toista siinä juteltiin, vanhoja muisteltiin, uusia ennakoitiin. Niin on asiat kiertäneet, etten ole Riston mökillä "Möliksessä" käynyt. Asiantilan muttamisesta keskusteltiin. Katsellaan ensi kesänä, josko onnistuisi?

  Vein Ristolle tuliasisiksi pari poltettua ceedeetä, pari vanhaa valokuvaa. Jotain piti viedä, koska tiesin, ettei sieltä tyhjin taskuin tarvitse pois lähteä. Niin kuin ei tarvinnutkaan! Sain sammakko/naispatsaan, pari alkuperäisen "Ruikun Ruusun" aihioita, upean kitaran äänenvoimakkuunnupin, missä rauhanmerkki ja sokerina pohjalla hopealusikan. Siihen käytiin vielä ennen lähtöäni "työpajalla" stanssaamassa leimat "RR" ja "925".

Kitarannuppi koristaa jo olkalaukkuani "Räihämöisen" kanssa.

  Sain myös mukaani Hanelille 60-vuotislahjaksi tilatun hopeisen pyydön. Se oli viimeistelyhiontaa vaille (muotin pärskeitä hieman yläpäässä). Ei ihme, ettei Ruikku ollut ehtinyt; vastahan siitä on hieman yli kaksi vuotta, kun Haneli kuuskymppisiä vietti. Sanoin, että otan sen nyt matkaani, että ei tartte muuttaa tekstiä muotoon "Haneli 65 v". Siispä tällättiin siihenkin leimat; Ruikku piti stanssia, minä löin pienellä pajavasaralla päälle.

  Mumma ja Iiris olivat viihtyneet hyvin sillä aikaa. On tytölle taas tullut sanoja uusia, äkkiä tuossa iässä kehittyy. Eikä puhettakaan, että olisi ikävöinyt vanhempiaan. Touhusi koko ajan juttujaan, väliin pyrki jomman kumman syliin tai viereen.

  Kattokaapa muuten tytön kulmakarvoja. Ei tartte isona kulmakynää, oletan! (Paistaakohan toteamuksesta läpi Peppe-papan ylpeys? Jos paistaa, paistakoon. Tottahan se on.)

  On kyllä uskomaton tyyppi, tuo Iiris! Hilppa kylvetti hänet kahdeksan korvilla. Sitten he menivät makuuhuoneeseen, Hilppa luki jonkin satukirjan, laittoi tytön omaan sänkyynsä, sanoi "hyvää yötä" ja tuli pois. Sinne jäi Iiris. Pari kertaa sanoi "mumma", mutta kun Hilppa vastasi, että mumma on täällä, nuku vaan, rauhoittui. Kun Anna ja Joni tulivat ennen yhdeksää, oli Iiris jo unten mailla.

  Me siitä lähdettiin sitten kohti Hollolaa. Liikennettä oli niukasti, sumua paikka paikoin Keravan ja Mäntsälän välilä. Kotona oltiin kohta kymmenen jälkeen. 

  Tämä päivä alkoi totuttuun tapaan. Ip, kun arska kunnolla paistaa, mennään vielä lenkille. Luther on katsottu tallenteelta, Nuori Morse vuorossa lenkin jälkeen. Vaikka on se jo aiemmin nähty, mutta pitää pohjustaa, kun kohta alkavat uudet jaksot.

  Tästähän taitaa tulla ihan vaan kuvakirja, mutta tulkoon. Obligatorisen mustavalkoisen liitän lopuksi.

AEAETTAE, OEOETTAE

  Istun, mutten pala, en polta. Istun Trion Sinuhessa. Poikkesin hiljan Elinalle asioita hoitamassa; ruokaa ja terveydenhoítotuotteita. Sen piti tulla mukaan apteekkiin, mutta soitti olon olevan liian huonon moiseen matkaan. Hain siis ohjeet, suoritin homman.

  Jos ihmettelette hieman konua tapaa kirjoittaa, niin sopii oudoksua. Mutta sille on selitys: kirjoitan tabletin koskettimilla, ja aion karttaa sanoja, joissa esiintyy ae tai oe. Hieman joutuu pohtimaan.

  Tosiaan, oltiin mamman kassa sovittu kolmelta kauppa-, ja apteekkireissu. Se soitti kuitenkin kello kahdentoista maissa ja kertoi olon olevan hontelon. Starttasin hetikohta kaupunkiin. Olen koko ajan varpaillani sen kunnon suhteen, kun on ollut havaittavissa voinnin heilahteluja, kunnon luhistumista. Nyt se oli kuitenkin taas melko skarppina, kun luonaan piipahdin. Oli ruokaillutkin.

  Toimitin asiat. Aikaa oli runsaasti Hilpan vapautumiseen. Ajoin Small-Waterlaken parkkipaikalle ja tallustin satamaan tutkimaan talvista vedenkantta. Aika musta oli jo. Ei ollut aistihavainnoksi asti kulkijoita ulapalla. Paras onkin sopetua olemaan maajalkasessa; aika monta on jo ehtinyt tippua ja hukkua talvisin Suomen vesialtaita kattavan elementin heikkouden ja arvaamattomuuden vuoksi. Liki 10 astetta plussa oli ulkona, mutta aika tuima tuuli, ei kovin suvista, kun ei arskakaan juuri paistanut.

  Saavuin sitten Trioon, joutessani kaivoin tabulaattorin, aloin kirjoittaa. Lajitovereita kuljeksii melko lailla. Edestakaisin, tuonne ja tuolta ne kuljeksivat. Toiset tikkaavat sotilaalliseen tahtiin, ilmeisesti kohde kirkkaana tajunnassa. Jotkut vetkuttelevat hiljalleen, aikaa kuluttaen, ilman fokusta sen kummempaa. Nyt, kun kello hipoo puoli femmaa, on ihmisvirta jostain johtuen pienenynyt. Ovatko immeiset suunnanneet kotilieden armaaseen syliin?

  Kohlakkoin lopetan raporttini Triosta. Jatkan luultavasti huomenna kotona reportaasin loppuun. Ja samaa tapaa noudattaen; ilman ae:ta ja oe:ta.

  Nyt istun kotikoneen seurassa. Aion siis jatkaa eiliseen malliin. On muuten aika hankalaa hoksata korvaavia sanoja tai sanontoja joillekin ilmauksille. Joutuu ihan tosissaan pohtimaan. Kokeilkaapa itse. Kirjoittakaa vaikka yksi aanelosellinen kympin fontilla ja 1.15:n rivijaolla normaala arkista jorinaa. Merkatkaa samalla tukkimiehen kirjanpidolla paperille, kuinka monta kertaa jouduitte "kummaamaan", eufenismia pohtimaan. Noita tulee monta, sen takaan!

  Mutta jatkan viitoittamallani tiell...., polulla. Aamulla vein H:n duuniin ja puoli ysiksi. Seurahuoneelle vein, kele! Joku brunssimeetinki noilla on ennen varsinaista rupeamaa. Poikkesin sitten tutkimassa Elinan tilanteen, aika tolkullisessa kunnossa oli, kahvikeittopuuhissa. Aion poiketa uudestaan, kun haen Hilppaa. Ihan oman mielenrauhani persolla.  Autonpesun suoritin. "Taas autonpesussa", ihmettelette. Mutta ei se ole minun vikani, kun kaara likaantuu. Tai on; jos en ajaisi, ei likaantuisi. Muutamat kilsat kuitenkin joka p...., vuorokausi ajan. Uhmaan siis Ester-jumalatarta, luotan ennusteisiin. Viikonloppun aikana ei odotettavissa ole isompia ves'paisteita.

  Huomenna ajelemme Stadiin. Suvinopeudet ovat jo voimassa; 65 minuuttia kotoa Annalle. Pariskunta Tiilikainen menee aterioimaan, me viettelemme laatuaikaa Iiriksen kera. Muutaman kerran ollaan sen kanssa puhelimessa puhuttu; Hilpalle juttelee kummasti, minulle suostuu sanomaan ainoastaan "Peppe". Olen siis likalle "Peppe". Peppe-pappa, vaikka ei vaikeimmalta laidalta olekkaan, on kaiketi sen makuun liian pitk...., mittava. Luulen jo tulevan suven aikana Iirikselle kirkastuvan, millaiseen nimeen saan tottua.

  Ensi viikolla on huru-ukon kalenteriin merkitty seuraavaa: ma. 11.4. klo. 7:30 "Elinan matot pesulasta", ti. 12.3. klo. 7:30, Petos tallennukseen (ke. femmala), to. 14.4.klo. 7:00, Elinan hammaskuvaus kaup. sair. klo. 14:15. Luulen tuon urakan klaaraavani.

  Kun kirjoittamaani tapaan aloin tottua, saattaa olla, ett., jotta tulevaisuudessa rustailen blogin, josta puuttuvat kirjaimet e ja u, ihan hyvin vuoksi. Tai jospa eliminoin o:n ja i:n? Konsonanttien rajoittamistakin voin harkita. Ihan vaan keybordia liikarasitukselta varjellakseni.

Alla kaavio aeaekkoesistae eri merkistoeissae. Jos satutte tarvitsemaan.

  

MARKKINAPÄIVÄ

  Lahdessa oli tänään markkinapäivä. Koska aamusta oli sateisen oloista, menin ip. rääppiäisille. Osa tarjollelaittajista oli jo kolmen jäkeen lähtenyt tai kokosi tavaroitaan. Mutta oli siellä vielä jotakin jäljellä:
  Oli pottuja, porkkanoita, kalakukkoja ja friteerattuja mujeita. Oli erilaisia leipiä ja vehnäsiä, vaatteita ja lakunauhoja. Oli viipurinrinkeleitä, leluja ja pikaliimaa. Oli neulottuja sukkia ja lapasia, lisää vaatteita, kahvia ja pullaa. Oli vielä viipurinrinkeleitä, burgereita, luutia ja harjoja. Oli taas vaatteita, rottinkikalusteita, lisää kahvia ja pullaa. Oli kala-, ja lihasäilykkeitä, koruja ja huiveja. Oli hodareita, lihapiirakoita nakilla tai ilman, karkkeja joka makuun. Oli lisää vaatteita, lisää pottuja, lisää viipurinrinkeleitä, lisää säilykkeitä. Mutta ei ollut lisää pikaliimaa, eikä laisinkaan helppoheikkiä. Eikä tuoretta kalaa. Ehkä sitä olisi aamummalla ollut, mutta silloin ei ollut minua.
  Kuljin melko nopsaan torille ja ja sen liepeille pystytetyt kojut läpi, en ostanut mitään. Ei ollut tarkoituskaan ostaa, eikä herätteitä tosiaan ollut. Kahvit oli meiningissä hörpätä, kun ilmakin oli +12 ja puoliaurinkoinen. Mutta molemmat, vielä melko vähäpöytäiset kahvipaikat olivat aika täynnä kevään haistelijoita. Suuntasin Trioon ja vakikuppilaan.
  Jotenkin se markkinahenki, minkä muistan ennen olleen, on kadonnut Ei tosiaan huudellut helppoheikki: "Tästä lähtöö tavarata halavalla! Sutinan verran räkärättejä, kolome hajusaippuata, partahöylä ja Wilikinssonnin terät mukana ja partasuti kanssa. Maksaa kaks kymppijä! Eikö kellekkää kelepaa? Pannaan vielä puolj' sutinaa paria työkintaita ja kolome täiharavata sammaan satsiin! Koko kommeus kahella kympillä! Elekee viekö käsistä! Noh, kuka kerkee? Rouva sielä takarivissä, juur se, kellä on piisamikaulus! Ostakee ukollenna sellane paketti, millä pärjee aressa ja pyhässä!"

  Joo, eikä haissut kala, ei hevosenpaska. Mutta ehkä markkinamuistoni ovat muutaman ajast'ajan takaa Mikkelistä.

  Parhaiten markkinoista muistan viipurinrinkelin. Jo ajalta, jolloin en itse humuun päässyt. Mutta ukki-Aleksi tai isä-Erkki Mikkelissä joskus markkinapäivinä poikkesivat. Ja toivat aina vipurinrinkeleitä, tietysti. Kun rinkelista sitten Pertsalle "piippu" leikattiin, lasi mehua kyytipojaksi tarjottiin, meinasi viijä kielen ahteriin!
  Markkinoilta sain Aleksin tuomana ensimmäisen linkkuveisenikin. Se oli kaksiteräinen (lyhyt ja vielä lyhempi) ja siinä oli myrkynvihrreät "kuoret". Kapine säilyi kai jonkin aikaa, koska muistan, että ennen kuin se tyystin katosi, oli toisen sivun vihreä päällyste irronnut.

  Että sellasta markkinoista. Eli johan oli markkinat, markkinat, joista en osaa sanoa, olivatko ne turhuuden markkinat, mutta markkinatunnelmaan ne eivät minua saaneet, humusta puhumattakaan, sen osaan sanoa.

  Huomenna ei mennä markkinoille, johtuen siitä, että huomenna ei ole markkinoita. Eikä huomenna mennä Korkeasaareen. Se johtuu puolestaan siitä, että huomenna ei olla Helsingissä. Helsinkiin mennään lauantaina. Mutta ei mennä Korkeasaareen. Se johtuu sittä, että mennään Iiristä muutamaksi tunniksi kaitsemaan. Menevät Anna ja Joni syömään Jonin syntymäpäivän kunniaksi.
  Lähettivät tänään kuvan Iiriksen vanhemmat. Kuvan lähettivät Iiriksestä, joka on aloittanut lukuharrastuksen ihan Vonnegut'in Kurresta. Taitaa Dresdenin pommitukset likkaa vähän hirvittää. Mutta fiksu kun on, ymmärtää varmasti kirjan sanoman.

  Taidan lopettaa iltarupeaman tähän. Aamulla ajot jatkuu Pappilan metsässä. Muuten; tuota sanontaa käyttää velj'-Hanski silloin tällöin. Luulen imuroineen sen Seilonniemen pelihelvetissä Parkkisen Antilta.