EIHÄ SUURET SANAT....

  "Eihä suuret sanat suuta halakase eikä piru pyllyvä repäse" on anttolalainen sanonta teoksen "Voepha se olla näenniin; SULOINEN SAVONMAA" mukaan. Muita Anttolasta peräisin olevia hokemia ovat mm:
  "Eukko on ku elläin, mut ei pietä kytkyyssä."
  "Tuuloo ku Jäppisen naemavuonna; vasikannahka män vintilän reijästä läpi."
  "Nii se on tässä mualimassa, miten lienöö Ruokolahela?"

  Joutavalla kun on aikaa tuota teosta taas hieman selailin. Opin, että Carl Collan'in säveltämä ja A. Oksasen sanoittama"Savolaisten laulu" on Suomen ensimmäinen maakuntalaulu. Se esitettiin ensimmäistä kertaa ravintola Kaisaniemessä joulukuun yhdeksäntenä 1852. Kyseessä oli Savo-karjalaisen osakunnan päättäjäisilta keisari Nikolai I:n määrättyä osakunnan lakkautettavaksi. Jokusia päiviä myöhemmin laulun sanat julkaistiin Suometar-lehden etusivulla.

  Savolaisuus on savolaisuutta, etelä-savolaisuuskin. Vaikka Mäntyharjun eteläkolkilta Vieremän pohjoisosaan on maantieteellistä, kulttuurillista, kielellistä, ties mitä matkaa.

  

  Kirjassa on myös savolaisia ruokareseptejä. Skannatulla sivulla muutama herkullisemmasta päästä.

  Anna ja Iiris tulivat päivällä, pääsivät Tomin, Jonin veljen kyydissä. Iiriksen päiväunien jälkeen he lähtivät Lahteen kyläilemään, palasivat juuri äsken. Kohta tempastaan porukalla iltapalaa; kylmä- ja lämminsavulohta omatekoisen perunasalaatin kera. Iiris on onneksi lähes kaikkiruokainen, ja mitä enemmän makua ja mausteita, sen parempi. Mutta isäänsä on tullut; vihannekset ja juurekset pitää sekoittaa ja piilottaa muun appeen sekaan. Muuten jättää syömättä, kehveli.

Alla mr. Googlen minulle taas kerran henkilökohtaisesti konstruoima kuva Iiriksen jälkiruokaperformanssista.

  No niin, iltanen tuli purastua. Iiris meni mumman kanssa potalle, minä näpyttelemään. Sen verran uteliaisuus nakkeli, että vilkasin sm-liigan sivuja; Hifk-Pelicans 1-1 reilun 33 minuutin kohdalla. Ilta kulunee televisiovapaasti, Iiriksen vuoksi. Totta kai tyttöä kiinnostaa elävää kuvaa katsoa. Äitinsä on melko tarkkana, että muuta mieluummin puuhaillaan. Kun Iiris sitten illemmalla menee kylpyyn ja nukkumaan, loppuu tv-rauhoitus. Mutta mitä sitten? Peppe-pappallakin alkaa niillä kieppeillä silmä lupsaa.

  Muutamassa viikossa on tyttönen löytänyt paljon uusia sanoja. Harvat tulevat vielä oikein artikuloituna, mutta lähes kaikelle löytyy ilmaus. Osan niistä ymmärtävät kaikki, osan Iiris ja äitinsä, osan vain Iiris. Mutta ei hätää; onhan äiti puheterapeutti. Vaikka ei niitä taitoja ihan vielä tarvita, luultavasti ei koskaan.

  Huomenna ollaan sitten kesäajassa. Juuri, kun aamulenkillä alkoi hieman sarastaa, joutuu taas tovin pimeydessä vaeltamaan. Ei onneksi mene kauaa, niin valoa riittä, vaikka sydänyöllä liikkeelle lähtisi. 

  Kahden erän jälkeen Hesassa ollaan yhä 1-1 lukemissa. Kuuluvat huutelevan kahvivastaavaa esresson tekoon. Pitänöö männä, kun on asian ristikseen ottanut. Siis hommiin. Kunhan laitan lopuksi obligatorisen mv-kuvan Iiriksestä.

PÄÄS' IÄINEN

  Pääsiäinen on joulun ja juhannuksen ohella Suomen kansalle tapahtuma, jolloin syödään, juodaan ja perinnöidään. Itselleni ei tämä ylösnousemuksen juhla aiheuta suuria tunteita, ei herätä erityisiä muistoja.
  Lapsuudesta ovat mieleen jääneet mämmi, munien maalaus ja hankikanto. Nuoruudesta muistan 1970-luvun alkupuolen pääsiäisen Avokkaassa. Oltiin sielä kolmistaan; Hilppa, Ahos-Riti ja minä. "Eastern" oli ilmeisesti melko myöhään keväällä, koska lumet olivat jo lähes sulaneet. Ja oli lämmintä. Raahasimme venevajasta vanhoja patjoja tantereelle, loikoilimme iltapäivän tunnit auringossa viiniä litkien ja piippua poltellen (paitsi Hilppa, joka litki kyllä viiniä, kohtuudella, muttei polttanut piippua). Siihen aikaan ei ollut tietä Piekälään, kirkolta jalkaisin oltiin tultu. Kun toisena pääsiäispäivänä takaisin lähdettiin, meillä oli vankat karahkat käsissä. Niillä koettelimme jään vahvuutta arastellen tallatessamme. Kun päästiin Harvion puoleen väliin, sörnäyttivät Rastaan veljekset autolla vastaan, kädet tervehdysasennossa ja hymyt niin kuin linnun pojilla pitääkn; suut korvasta korvaan. Se siitä jään heikkoudesta, eli päästiin turvallisesti perille. Eikä tarvinnut tuosta reissusta Peppeus-passiota kenenkään säveltää!

  Tosiaan, kun pääsiäisiä muistelee, niin mitään tuon merkittävämpää ei ole jäänyt mieleen. Aikuisena kai kotona tai Piskolassa on tullut luuhattua. Niin luuhataan nytkin, kotona. Anna ja Iiris tulevat huomenna, Elina toisena pyhänä lammasta syömään. Munia ei maalata, mämmiä maistetaan, pajunkissoja käytiin äsken keräämässä, siinä se.

Meidän pääsiäispuu ja -pupu.

  Koska pääsiäisestä ei ole tämän enempää puhuttavaa, puhutaan muusta. Aamun Etlarissa on juttu puettavasta teknologiasta. Huomaan, että minulla on paljon opittavaa nykyaikaisesta kuntoilusta. Ei riitä että on kävelysauvat sekä säähän sopiva vaatetus. Pitää olla joukko älyvälineitä; pitää olla älylasit, jotka näyttävätr mm. sijainnin, sykkeen ja kuljetun matkan, pitää olla älyranneke, joka mittaa vaikka mitä, pitää olla älykello, joka ilmoittaa viesteistä ja sähköposteista, pitää olla älyvaatetus, joka säätää lämpökokemuksen optimaaliseksi ja mittaa mm. lihasaktiivisuutta. Kaikki siis joukolla älykaupan kautta älyliikunnan pariin! Jos kaikesta älystä huolimatta lenkille lähtö ei aina miellytä, kannattaa vielä satsata älyrobottiin, joka repii ylös sängystä ja pakottaa taipaleelle. "Ku ei immeinen vissiinkää ennää ise älyvä, millasissa vuatteissa, mihinkä, ja mitekä kauaks' haluvaa männä kuntovaa kohentelemmaan".

Kuvassa äiti-Elina ja eno-Olli pääsiäisenä joskus sotavuosina jossain. Ei nähdäkseni ollut älyvaatteita yllään heillä.

  Kohta pääsiäiset on päästelty, alkaa jo kuukausista julmin, huhtikuu. Kun sen raakuuden, autiuden ja paljastuvien roskien määrättömyyden kestää, pääsee kevät kunnolla valloilleen. Toivotaan ainakin, niin se on ennen toukokuussa tehnyt. 

Pääsiäiskukko katselee vienosti pääsiäisruusuja.

  Muuten, pääsiäseläimiä ovat tiput, puput ja lampaat. Miksei päästäinen? Hyvin sointusi tuon almikkien ja kontiaisten kanssa samaan lahkoon kuuluvan sileäturkkisen nisäkkään nimi juhlaan: Pääsiäispäästäinen!

   Loppurunoksi pääsiäisruno: 

"Kaikil' meil' on pääsiäinen,

sulla vainen pääs' iäinen,

(runo tää pääs' iäinen).

OTTAA PERNAAN

  Eilinen päivä meni Brysselin uutisointia seuratessa. Ei siis kovin mukavissa merkeissä. Sanattomaksi, neuvottomaksi, vihaiseksi, surulliseksi, vaikka miksi tuollaiset uutiset tekevät. Aika vaikeaa on terrorismiin nopeaa ratkaisua löytää. On ilmeistä, että tekijöillä on käytettävissään runsaasti rahaa, arsenaalia, teräviä aivoja suunnitteluun ja aivopestyjä työmuurahaisia toteutukseen. Siksi tällaiset tapahtumat ovat mahdollisia viranomaisten ponnisteluista huolimatta. Aika vaikeaa on kuvitella, että itsemurhaiskut pystyttäisiin estämään valvonnalla, tiedustelulla, tarkastuksilla ja vartioinnilla. Ei kaikkien kaupunkien kaikkia julkisia tiloja, kaduista puhumattakaan, pystytä koskaan niin hermeettisesti sulkemaan.
  Tuntuu siltä, että ei edes yritetä miettiä vakavasti syitä, mitkä ovat johtaneet noihin mielettömiin tekoihin. Puhumattakaan noiden syiden mahdollisesta korjaamisesta. Fanaattisten terroristien ja näiden manipuloitujen kannattajien kanssa ei voi edes neuvotella. Nyt tarvitaan älykäs, taitava, kauaskatseinen ja vaikutusvaltainen visionääri tai taho ongelmaa ratkomaan. Mutta mistä sellainen tähän hätään tempaistaisiin? Kun ei pienempiäkään ongelmia vaikkapa EU:n sisällä pystytä ratkaisemaan.

Aamun lenkki, mielen synkkyys, kuun valo.

  Koska tänään on siivouspäivä, ryhdyin kirjoittamaan heti aamusta. Kun tuo Brysselin asia tuli käsiteltyä, muihin pohdintoihin.

  Minulla ei ole lukratiivisia sijoituksia eikä depositiota, on siis tultava toimeen mitättömällä eläkkeellä. Se onnistuu tietysti mitättömän kulutuksen avulla. Olen huomannut, että vaikka ei ole paljon, ei juuri mitään tunnu puuttuvankaan. Unelmoida toki voi, mutta tosiasiassa tilanne on näinkin parempi, kuin valtaosalla ihmiskuntaa. Ei ole nälkä, ei jano, ei vilu, ei isompia vaivoja tai tauteja, ei juurikaan vihamiehiä/naisia, ei ksenofobiaa, joten minua ei häiritse istua samassa kahvipöydässä irakilaisten tai somalien kanssa, olen saanut henkilökohtaiseen vakaumukseen perustuvan vapautuksen  katupartioinnista, joten voin niiltä osin nukkua yöni rauhassa, Iiris-tyttönen kasvaa ja kehittyy vauhdilla, tulee pääsiäisenä maistamaan Hollolan mämmiä ja lammasta, vedet vapautuvat pian, joten Avokas-kausi pääsee täyspainoisesti alkamaan, siis elämä on puitteiltaan, pääsääntöisesti, kokonaisvaltaisesti sekä lähtökohtaisesti hineetä.
  No niin, siinä kielellistä risuaitaa. Kysymys: "Kuinka monta lausetta tuossa virkkeessä on?" Vihje: "Laske predikaatit":

Annan lähettämä kuva Iiriksen ensimmäisestä letistä.

  Siten maailma on rakennettu; vaikka itsellä menee kohtuullisen hyvin, planeetalla tapahtuu hirmutekoja ja väärinkäytöksiä, se on täynnä tuskaa ja kärsimystä. Oman onnenikin kustannuksella soisin, että asiat olisivat päinvastoin.

  Nyt on aika laittaa imuri ja Peppe töihin. Kumma juttu muuten, mutta en olisi jokunen vuosi sitten uskonut, että siivotessa voi hermo levätä. Nyt, viisaampana, pystyn kertomaan, että kyllä voi. Kun parin, kolmen tunnin rupeama on takana tajuaa, ettei ole kertaakaan vaivannut päätään siellä mahdollisesti pyörivillä ongelmilla. Q.E.D.

IMMEISTEN ILIMOILLE

  Eilen palattiin Hollolaan. Aamulla jo lähdettiin, kymmenen asteen pakkasessa, pilvettömässä aamuauringossa, eli kuvan tyyppisessä olosuhteessa.

  Tänään uudet vanhat rutiinit. Pientä vaihtelua entiseen toki; Etlari on lomamme aikana siirtynyt tabloidikokoon.  Etusivuun oli tullut sen verran muutosta, että aiemmin se oli, viikosta toiseen, milloin minkäkin "Super-Soffan" vihoviimeisen loppuunmyynnin mainoksen täyttämä, nyt fasadi on omistettu RestKoti Oy:n hormiston hoito-,  ja saneerausmainokselle. 

  Hieman oudoksuen sitä aamulla selailin. Mutta kaikkeen tottuu ja kaikkea kannattaa kokeilla. Paitsi, kuten sanottua, sukurutsaa ja kansantansseja. Ja oikeastaan aviisi onkin melko selkeä luettava. huomasin, kun sitä toistamiseen plarailin.

  Sanottu on paljon muutakin, kuin kansantanssiviisauksia. Tässä pari esimerkkiä, siistimmästä päästä:
  "Tappasko talon kissan, vai nu***sko talon piikaa?"
  "Katos Ville pirua, ku jänis nu**ii töppöstä!"
  Kyllä huomaa, missä ukkovaarien(kin) ajatukset ovat pöyrineet. Mutta mistä kummasta ne tässä yhteydessä minun päähäni pälkähtivät? Assosiaatiota esi-isien aivoituksiin en kuitenkaan jää enempiä pohtimaan.
   
  Obama on Kuubassa. Ei vissiinkään lähempää löytynyt kunnon baseball-matsia. Totta puhuen, jo oli aikakin siirtyä noissa kuvioissa eteenpäin.
  Turkissa pommeja, Venäjällä lentoturma, Espanjassa bussionnettomuus, virpojat liikkeellä, pääsiäisenä syödään karitsaa, Aleksin kävelijöitä suosiva remontti, Räikkösen keskeytys, mobiilipankin käytön kasvu. Siinä otsikoita ja artikkelinaiheita aamun lehdestä

  Minä täräytän kohta Lahteen; vien tietysti Hilpan duuniin puoli kymmeneksi, käyn hoitamassa Elinan kauppa-asiat, imuroin hänen asuntonsa, käyn pesemässä luvalla sanoen paskaisen automme Kivistönmäen TI-hallissa.
  Loihdin ja nautin tonnikalasalaatin, kirjoitan blogin loppuun, luen, katson jonkun tallenteen, palautan pari kirjaa Hollolan kirjastoon, lainaan ehkä jokusen.
  Usmuutan Trion parkkihalliin, juon kahvit, odotan Hilpaa, ajmme kotiin, syömme jotakin?, Emmerdalet, kirja, unta. Ei mitään uutta auringon alla.

  Tänään(kin) on muuten "International Day of the Elimination Racial Discrimination". Sen kunniaksi laitan kome vuotta sitten jakamani  (näin ilmoittaa mr. F. Book) "Fingerporin":

 
   Pittää lähtee, jatkuu tuonnenpana.

  No niin, kaupunkireissu tehty, tunasalaatti syöty. Siis hetkeksi koneen ääreen. Joten; mitä sulle kertoisin, kysyjälle vastaisin? Taidan kertoa, että meillä alkaa pikku hiljaa pieninmuotoinen pieninmuotoisen hyötypuutarhan suunnittelu. Kun toukokuussa Avokkaaseen mennään,voi, ja pitää, ainakin joitain lajeja tällätä kasvulavoihin itämään. Tarkoitus on kahteen laatikkoon laittaa hyötykasveja, mm. salaattia, retiiisiä, tilliä, persiljaa, ruohosipulia, yrttejä, kurkkua, tomaattia, kesäkurpitsaa, yuo name it. Yhteen lootaan laitellaan kukkia silmiemme iloksi, medensyöjien riemuksi. Pitää netistä tietoa haalia, sillä aloittelijoita ollaan, muutaman vuoden kuluttua varmaan jo viisaampia kuitenkin. Mielenkiinnolla satoa odotan. Samaten kiinnostaa, kuinka loppukesällä istutetut kukat ovat penkeissä talvehtineet? Niitä mekoisen määrän Hilppa maahan laittoi, kiitos Tainan ja Piskolan pihojen tarjonnalle. Varmaan eivät kaikki ole lähteneet elinvoimaisina uuteen alkuun, mutta suuri osa kuitenkin, luulen.
  Hieman, eikä ihan hiemankaan, enemmän työtä tulee pihojen kanssa nyt olemaan. Vaan ei haittaa, sen takia viime kesänä paikat myllättiin, että iloa ja hyöyä omista nurkista enenmmän saataisiin.
 
  Tämä jääköön tähän, paneudun loppupäivän rutiineihin

KEVÄTTALVEN TASAUS, osa V-ihoviimeinen

  Eilen oli kaunis pakkaspäivä. Mutta tuulinen. Pohjoisviima ei pihapiiriin tuiverra, mutta aamun kävely sai riittää tuulenpuoleiseen ulkoiluun. Muuten päivä kului totuuttuun tapaan. Rupeaman viimeinen saunareissukin tuli tehtyä.

  Tänään unet hieroi silmistä lorottelu  miinus kymmenen asteen pakkasessa. Onneksi oli tuuli laantunut. Päätettiin toteuttaa Heikkalahdenvuorelle kiipeäminen. Päätettiin myös, että koska jäätiet käytössä, käydään myös kaupassa. Ei nimittäin enää pitkä mutka, kun Piskolaan kuitenkin ajettaisiin. Jääkaapissa oli enää nakkipaketti ja muutaman peruna. Oltaisi me pärjätty huomiseen, kuten oli kuutioitu, mutta nähtiinhän jokunen ihminenkin. Salessa oltiin jo hieman ennen kahdeksaa. Ostettiin 2 tomaattia, rasia Italiansalaattia, 2 hillomunkkia, 2 viineriä ja 2 pakastepitsaa. Onneksi ostettiin, kahvileipää. Vanha tuttava Palosen Heikki soitti, kysyi, ollaanko maisemissa. Oli tullut eilen Vaasasta mökille (Sappulanselän rantamille) ja oli lähdössä hankikannon selkään hiihtelemään. Kerroin, että kymmenen jälkeen taas saaressa ollaan. Niin että sai Heikki ihan kaupan viineriä kahvin kanssa.

  Mutta sitä ennen kivuttiin kalliolle. 

  Rapsakka oli keli. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Hyvä oli kenkäilijän kenkäillä! Ja hyvät olivat näköalatkin. Eteläisemmältä laelta on näkymä Reissalmelle ja Piekälän yli Luonterin eteläosiin, kuvakulmaa joku piiru vasemalle, niin näkyy Saukonsalo.

Pohjoisemmalta, hieman korkeammalta laelta katse kohtaa Luonterin ja Paajalansalmen. Luonterinäkymää vain haittaavat? rinteessä kasvavat männyt. 

  Reilun tunnin kesti tuo kierros; Matalahdesta autolta lähdettiin, takaisin solaa pitkin Hanelin laavulle, siitä metsäautotietä autolle. Oltaisiin varmaan kauemminkin metsässä viivytty, mutta vieras oli tulossa. Sitä paitsi alkoi pilveilemään. 

Oli päässyt rouva aamukahvityhjennyksen Anttolan toiseksi korkeimalla kohdalla salaa kuvaamaan. 

  Joo, Heikki kävi, Heikki lähti. Minä kantelin puita valmiiksi saunalle ja pirttiin seuraavaa reissua odottelemaan, rikoin avannosta liki viisisenttiseksi turvonneen jään, laitoin kammarin uuniin tulet. Välissä syötiin paistetut nakit ja perunat. Kohta hörpittiin kahvit, taas! Tätä juttua aina väliin naputtelen.

  Huomenna, heti aamusta, on lähtö edessä. Ihan mielellään reilun viikon jälkeen immeisten ilmoille menee. Mutta kohta jo varmaan kaipaa takaisin. Niin sanoi viikolla mökkinaapuri Hannilan Hannukin. Hän on ollut laillani kotvan eläkkeellä. Sanoi, että kun kaupungissa on muutaman päivän, tulee olo rauhattomaksi, mies kiertää asunnossa ympyrää. Mutta tänne kun pääsee, ei tarvihe ympyrää veivailla; laittaa vaikka nokan Juvaa kohti, niin saa tallata kilometritolkulla viivasuoraan. En muista, sanoiko ihan sanatarkasti näin, mutta tätä tarkoitti. Voin yhtyä mielipiteeseen!

  Pääsiäisenä ollaan kotona; Anna ja Iiris tulevat visiitille. Joni on pyhät taas tienaamassa. Se tarkoittaa sitä, ellei nyt aivan ennen näkemätön takatalvi paina päälle, avovedessä seuraavan kerran saareen usmuutetaan. Tai ei kai se takatalvi ihan ennen näkemätön olisi. Isoisäni Aleksi tarinoi joskus kauan sitten, että kiun hän oli pojankölvi, oli soutumatka Piskolasta Anttolaan juhannuskirkkoon keskeytynyt läpipääsemitömiin jäälauttoihin. Tämä on tapahtunut käsittääkseni 1800-luvun loppuvuosina; Aleksi oli syntynyt 1890. Vaikka tiijä häntä, Aleksi oli tunnettu tarinaniskijä. Kertoihan hän joskus 1920-, tai 1930-luvulla luotsanneensa höyrylaivan Mikkelistä Lappeenrantaan tammikuussa. Ja totisella naamalla ja totisena totena puheli, että hänen kipparoimansa matkustajalaivan ruorimies oli korkean veden aikaan yöllä nukahtanut puikkoihin, ja kun kippari hytissään tömäykseen heräsi, oli laiva jyskyttänyt paikoillaan kahden koivun välissä. Ja kun Aleksista puhe tuli, hänen sanassaan eräskin laivan kannella matkustanut emäntä oli maistellut eväitään hörpiskellen vettä palanpainikkeeksi. Toinen mokoma oli kysäissyt: "Mistäpä siä vettä hajit? Miullakkii ois jano!"

  "No tuoltaha miä kipasin, puatin kaevolta!", oli eukko vastannut osoittaen vesiklosetin ovea. Eikä Aleksin juttuja passaa eholle panna!

Hyväksi lopuksi vuoren laella, hakkuuaukean toisella laidalla, ollut mänty, mikä ainakin on totta.

KEVÄTTALVEN TASAUS, osa IV

 17.3.2016

  Viideltä tolpilleen. Nollakeli, kevyttä pilviharsoa. Läppärin uutisselailu kertoi, että Kärpäsenmäen alla rikkohappolastissa ollut rekka suistui tieltä, katkaisi pari puuta, ja kaatui siihen. Onneksi oli puut, muuten olisi suorittanut sisäänajon kerrostalon kivijalkaliikkeisiin. Vähän happoa pääsi vuotamaan; asukkaita evakuoitu Hennalaan, pohjavesialueita suojellaan, tie poikki molempiin suuntiin tuntitolkulla. Sitä tietä tulee kerran, pari päivässä ajeltua. Paitsi tällä viikolla.

  Kuuden korvilla laitoin kahvit tippumaan, kävin pihan perillä. Huomasin, kuinka itäinen taivas rusottaa. Ei ku kamera hakemaan, jäälle kuvaamaan. Hieno oli näkymä!

  Tälläsin leivinuuniin tulet. Hilppa änkeytyi tasan puoli seiskan uutisille tukka pystyssä. Kun toinen pesällinen oli kotvan palanut, jätettiin se hiipumaan, lähdettiin kiertämään saari. Aurinko paisteli, mutta ei aivan kirkkaalta taivaalta, ei valittamista.

  Lenkin jälkeen Hilppa tuli ylös vetämään hiilet uunista, laittamaan hellaan puit, tiskivettä isoon kattilaan lämpiämään. Minä jäin saunalle kantamaan vedet ja puut valmiiksi seuraavaa sessiota varten. 

  Kävi mielessä, että Hiekkalahdenvuorelle Piskolan puolella voisi vaikka lauantaina kiivetä. On tulossa reiluja yöpakkasia, joten hanki kantaa. Aurinkoistakin on luvattu. Lauantaina voisi lähteä. Jos ei tähdellisempää ilmaannu.

  Iltapäiväksi veti pilveen, sataa tihuutteli väliin, tuuleskeli, No, olihan tuota ulkona tullut oleskeltua.

Rouva tarttui kirjaan......

  .......minä panin mietintämyssyn päähäni, aloin naputella.

Mitähän tulikaan kirjoitettua?????

  No, ei tuossa vaiheessa paljon mitään. Katsotaan, mitä myssyn sisältä kohta löytyy. Sillä kyllästyttävän banaaleista arkirutiineistamme en enää aio kirjoittaa. "Yes, yeah ja yippee!", toteaa luultavasti jokainen mahdollinen lukija. Mutta aika aikaa kutakin, sano kreivi. Nyt yllätän siis kaikki, itseni mukaan lukien, kirjoittamalla libretto'n löyhästi tositapahtumiin perustuvaan itseirooniseen ja trakikoomiseen oopperaan, jonka säveltäjäksi olen aikonut kysyä M.A. Nummista. Oopperan työnimenä on "Velj'-Onskan velj', eli aaria Rupakonvirralla". Tapahtumat ajoittuvat vuoden 1975 juhannukseen ja sijoittuvat Rantaharjuun. Pääosassa on Peppe. Muita roolihahmoja ovat mm. Peppen veli Haneli, kylän hauskin mies Miikkulainen, monitoimihulivili Tiusasen Hanski, Avokka-ahon ajattelija Riti, entinen laatuhiihtäjä Hyvösen Erkka, kylän toiseksi hauskin mies Pylkkäsen Pertti ja Suhnu. Tässä kovin miesvoittoisessa oopperassa kauniinpaa sukupuolta edustavat majatalon emäntä Rantalaisen Airi, hänen tyttärensä Päivi ja kesävieras Pankki-Pirkko. Pienissä sivurooleissa vilahtelee sellaisia nimiä kuten "tää kuuluu miun imagoon-Koistinen", Pekkasen jöntti-veljekset, besserwisser-Paavilainen, Iko-Pentti sekä Korhosen Esko Nyyrikki. Muutamat oopperan henkilöhahmoista ovat jo edesmenneitä, mutta vakuutan, että libretto tulee käsittelemään heitä, kuten vielä elossa oleviakin, asian vaatimalla kunnioituksella, hienotunteisuudella, lämmöllä ja hyvää makua noudattaen.

  Roolijako on vielä täysin avoin. Pääosaan on kuitenkin tarkoitus kysyä Waltteri Torikkaa ja Miikulaisen rooliin Jaakko Ryhästä. 

  Mikäli kaikki menee Parkkisen Antti-vainaan sanassa "suunnitelmiin mukkaan ku saksalaisii sota", ensi-ilta tapahtuu vuoden 2018 juhannuksena Rantaharjussa, missäpä muuallakaan.

  Kun tämän verran alustavaa tietoa tulevasta oopperasta olen julkituonut, tuntuu, että mietintämyssyni on jo tyhjentynyt. Aioin laittaa sen lataukseen, olkoon ainakin yön yli piuhoissa. Mutta, toden sanoakseni, saattaa olla, että joutuu korkea päähine kauankin varautumaan. On näet rahoituskuviot tuohon suurisuuntaiseen projektiin vielä alkuvaiheessa. Muutamiin tahoihin, kuten esim. tunnettuun taiteen ystävään Kyösti Kakkoseen ja kaikkien pers'aukisten kaveriin Toivo Sukariin päin ollaan verkkoja virittelemässä. Löyhää yhteistyötä klassiseen musiikkiin pieteetillä suhtautuvien poliisien Morse ja Wallander kanssa kaavaillaan, noin pr-mielessä. 

  Odotan tälle odysseialle jatkoa yhtä herpaantumattomalla mielenkiinnolla, kuin te arvostetut lukijatkin.   

KEVÄTTALVEN TASAUS, osa lll

15.3.2016

  Eilinen meni kaavailujen mukaan. Minkä vähän ruuhkaa iltapäivällä; Hannilan Hannu tuli naapurimökille ja joku usmuutti moottorikelkalla salmesta Saukonsalon puolelle. No, ei nyt ihan häiriöksi asti menoa ollut.

  Tämä aamu oli pilvinen, mittari nollassa. Leivinuunin lämmityspäivä, heti aamusta roihuamaan. Jätettiin viimeiset hiilet hiipumaan ja lähdettiin kahdeksen jälkeen kiertämään saari. Aurinko pilkahteli aika ajoin pilvien lomasta. 

Itäpuolen kalliolle oli, totuttuun tapaan, muodostunut paannejäätä.

  Hilppa aloiti ruokahommat, kun uunin pellit saatiin kiinni. Minä soitin naapuriin. Hannu oli hiihtämässä, mutta sanoi olevansa pian takaisin. Otin siis kanisterin mukaan, lähdin juomavettä anelemaan. Heillä on porakaivo, missä märkää piisaa. Hannun kanssa tovi juteltiin, kanisteri täytettiin.

  

  Ruoan jälkeen totutut maneerit. Kun kahvi hörpittiin, paisteli aurinko, lukema +5. Mentiin rantaan istuksimaan, mutta arska piiloutui pian, tuulenviri kävi, ei ollutkaan lämmintä. Sitä paitsi läyhke oli joltinenkin; moottorikelkka ajeli Potinlahteen, kohta takaisin. Liekö Kettunen tullut mökilleen? Että eilistä vilkkaampaa, jo kahteen mennessä. Saapa nähdä, millaiseksi trafiikki muodostuu ennen iltaa?

  Koska aurinko sinnitteli pilven takana, tultiin takaisin ylös. Mutta pian se lähitähti pullahti taas esiin. Hilppa meni rappusille istuksimaan, minä tätä päivittämään.

  Tällä kohtaa tulee katkos. Jatkan, ehkä huomenna?

16.3.2016

  Ylös 5:32, eli tuli nukuttua ihan kunnon yöunet. Illalla taivas oli aivan reikäinen, aamulla hieman pilviharsoa, asteet karvan plussan puolella. On se päivä jatkunut; puoli kuusi alkaa jo valjeta.

  Viime vuosina ollaan roudattu niin paljon ruokaa mukanamme, että kaupassa ei välttämättä tarvitse käydä koko viikkoon. Niin nytkin. 

  Koska ei ollut tuvanlämmityspäivä, aamupalan jälkeen katsottiin tallenteelta "Loukussa". Kun Isoa Arskaakin isompi arska oli noussut ylös, lumisklopottimet jalkoihin, metsän poikki laavulle, kameralaukku olalla, tietty. Hienot oli maisemat Luonterille.

  Kalliolta laskeuduttiin jäälle, sitä kautta takaisin. Aurinko paistoi jo laiturille, joten sinne parkkeerattiin. Hilppa tietysti lärvi kohti arskaa istumaan. Minäkin tovin.

  Koska en ikinä ole kauaa jaksanut aurinkoa kerrallaan palvoa, lähdin tallustelemaan rantaa laiturilta itään päin siinä mielessä, että tutkailin tulevien vuosien puunhankintatilannetta. Ensi kesänä ei ole viisasta kaataa yhtään runkoa, viime suveltakin on aika tavalla pienimättä. Mutta vuoden päästä kevättalvella voisi rannalta jäälle harvennuksen vuoksi kaataa joitain isohkoja koivuja ja leppiä. Nyt oikeastaan tajusin, kuinka suuri eräs rantatöyräällä kasvava tervaleppä on; juuri ja juuri ylettää meikän kädet ympäri. Siinä ihan sen takana komeilee luultavasti saaren järein mänty. Ei puhettakaan, että syli riittäisi, taitaa jäädä lähes puoli metriä uupumaan.

  Iltapäivällä oli mittarissa + 12. Rannalla taas aikaa kulutettiin. Eilen ja toissapäivänä nähtiin yksi moottorikelkka kumpanakin. Tänään on ollut hieman hiljaisempaa. Paitsi että pienkone lenteli melko matalalla yli. Siitä kimmokkeen saaneena ryhdyin dallailemaan symboleja lumeen ilmasta käsin, eli siis silmin, ihmeteltäviksi. Häviävää taidetta, tekniseltä toteutukseltaan huonommasta, ajatukseltaan paremmasta päästä asteikkoa.

    Padan alle tulet sytytin hyvissä ajoin. Meillä on saunapäivinä (joka toinen päivä) tarkka protokolla. Vesi pitää lämmittää siten, että Hilppa ehtii tiskaamaan ennen kylpemistä. Ja saunomisen tulee olla saunottu siten, että ehdimme syödä pienen ilta-ateriamme ennen Emmerdale'n alkua. Muuten menee pasmat sekaisin, alakaa ahistaa. Puhun tietysti kuvaannollisesti; pasmahan on, kuten useimmat tietävät, tietty lankavyyhdin osa (tavall. 60 kierrosta), joka on sidottu pasmalangalla, jotta se pysyy hyvässä kurissa ja järjestyksessä vyyhdissä. Siis todellisuudessa meidän oikeat pasmat ovat niin olemattomissa, ettei niitä voi edes sotkea.

  Kun vesi lämpeni parahultaiseksi, hain rouvalle tiskivedet, laitoin kiukaan alle tulet. Saunan lämpiämistä odotellessa kirjoitan tätä eilen aloittamaani blogia, minkä aion ennen puhdistautumisrituaalien alkua laittaa ilmoille.

  Jos joku vielä epäilee tosiasiaa, että kun Hilpalla on loma, ovat ilmat hyvät, kannattaa hänen viimeinkin lopettaa kerettiläiset ajatuksensa. Ja buukata seuraava kesälomansa kesäkuuksi. Menköön tuo ilmoitus kiitoskaupalla. Muodollista korvausta (20 €/päivä + ruoka- ja juomaetu) vastaan kerron halukkaille Hilpan syysloman ja mahdollisesti sen jälkeen tulevien lakisääteisten vapaiden aikataulun. Jää nähtäväksi kuinka ilmat suhtautuvat hänen tulevan eläköitymisensä jälkeiseen aikaan. Niin että mielenkiintoa riittää.