KEVÄTTALVEN TASAUS, osa V-ihoviimeinen

  Eilen oli kaunis pakkaspäivä. Mutta tuulinen. Pohjoisviima ei pihapiiriin tuiverra, mutta aamun kävely sai riittää tuulenpuoleiseen ulkoiluun. Muuten päivä kului totuuttuun tapaan. Rupeaman viimeinen saunareissukin tuli tehtyä.

  Tänään unet hieroi silmistä lorottelu  miinus kymmenen asteen pakkasessa. Onneksi oli tuuli laantunut. Päätettiin toteuttaa Heikkalahdenvuorelle kiipeäminen. Päätettiin myös, että koska jäätiet käytössä, käydään myös kaupassa. Ei nimittäin enää pitkä mutka, kun Piskolaan kuitenkin ajettaisiin. Jääkaapissa oli enää nakkipaketti ja muutaman peruna. Oltaisi me pärjätty huomiseen, kuten oli kuutioitu, mutta nähtiinhän jokunen ihminenkin. Salessa oltiin jo hieman ennen kahdeksaa. Ostettiin 2 tomaattia, rasia Italiansalaattia, 2 hillomunkkia, 2 viineriä ja 2 pakastepitsaa. Onneksi ostettiin, kahvileipää. Vanha tuttava Palosen Heikki soitti, kysyi, ollaanko maisemissa. Oli tullut eilen Vaasasta mökille (Sappulanselän rantamille) ja oli lähdössä hankikannon selkään hiihtelemään. Kerroin, että kymmenen jälkeen taas saaressa ollaan. Niin että sai Heikki ihan kaupan viineriä kahvin kanssa.

  Mutta sitä ennen kivuttiin kalliolle. 

  Rapsakka oli keli. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Hyvä oli kenkäilijän kenkäillä! Ja hyvät olivat näköalatkin. Eteläisemmältä laelta on näkymä Reissalmelle ja Piekälän yli Luonterin eteläosiin, kuvakulmaa joku piiru vasemalle, niin näkyy Saukonsalo.

Pohjoisemmalta, hieman korkeammalta laelta katse kohtaa Luonterin ja Paajalansalmen. Luonterinäkymää vain haittaavat? rinteessä kasvavat männyt. 

  Reilun tunnin kesti tuo kierros; Matalahdesta autolta lähdettiin, takaisin solaa pitkin Hanelin laavulle, siitä metsäautotietä autolle. Oltaisiin varmaan kauemminkin metsässä viivytty, mutta vieras oli tulossa. Sitä paitsi alkoi pilveilemään. 

Oli päässyt rouva aamukahvityhjennyksen Anttolan toiseksi korkeimalla kohdalla salaa kuvaamaan. 

  Joo, Heikki kävi, Heikki lähti. Minä kantelin puita valmiiksi saunalle ja pirttiin seuraavaa reissua odottelemaan, rikoin avannosta liki viisisenttiseksi turvonneen jään, laitoin kammarin uuniin tulet. Välissä syötiin paistetut nakit ja perunat. Kohta hörpittiin kahvit, taas! Tätä juttua aina väliin naputtelen.

  Huomenna, heti aamusta, on lähtö edessä. Ihan mielellään reilun viikon jälkeen immeisten ilmoille menee. Mutta kohta jo varmaan kaipaa takaisin. Niin sanoi viikolla mökkinaapuri Hannilan Hannukin. Hän on ollut laillani kotvan eläkkeellä. Sanoi, että kun kaupungissa on muutaman päivän, tulee olo rauhattomaksi, mies kiertää asunnossa ympyrää. Mutta tänne kun pääsee, ei tarvihe ympyrää veivailla; laittaa vaikka nokan Juvaa kohti, niin saa tallata kilometritolkulla viivasuoraan. En muista, sanoiko ihan sanatarkasti näin, mutta tätä tarkoitti. Voin yhtyä mielipiteeseen!

  Pääsiäisenä ollaan kotona; Anna ja Iiris tulevat visiitille. Joni on pyhät taas tienaamassa. Se tarkoittaa sitä, ellei nyt aivan ennen näkemätön takatalvi paina päälle, avovedessä seuraavan kerran saareen usmuutetaan. Tai ei kai se takatalvi ihan ennen näkemätön olisi. Isoisäni Aleksi tarinoi joskus kauan sitten, että kiun hän oli pojankölvi, oli soutumatka Piskolasta Anttolaan juhannuskirkkoon keskeytynyt läpipääsemitömiin jäälauttoihin. Tämä on tapahtunut käsittääkseni 1800-luvun loppuvuosina; Aleksi oli syntynyt 1890. Vaikka tiijä häntä, Aleksi oli tunnettu tarinaniskijä. Kertoihan hän joskus 1920-, tai 1930-luvulla luotsanneensa höyrylaivan Mikkelistä Lappeenrantaan tammikuussa. Ja totisella naamalla ja totisena totena puheli, että hänen kipparoimansa matkustajalaivan ruorimies oli korkean veden aikaan yöllä nukahtanut puikkoihin, ja kun kippari hytissään tömäykseen heräsi, oli laiva jyskyttänyt paikoillaan kahden koivun välissä. Ja kun Aleksista puhe tuli, hänen sanassaan eräskin laivan kannella matkustanut emäntä oli maistellut eväitään hörpiskellen vettä palanpainikkeeksi. Toinen mokoma oli kysäissyt: "Mistäpä siä vettä hajit? Miullakkii ois jano!"

  "No tuoltaha miä kipasin, puatin kaevolta!", oli eukko vastannut osoittaen vesiklosetin ovea. Eikä Aleksin juttuja passaa eholle panna!

Hyväksi lopuksi vuoren laella, hakkuuaukean toisella laidalla, ollut mänty, mikä ainakin on totta.

KEVÄTTALVEN TASAUS, osa IV

 17.3.2016

  Viideltä tolpilleen. Nollakeli, kevyttä pilviharsoa. Läppärin uutisselailu kertoi, että Kärpäsenmäen alla rikkohappolastissa ollut rekka suistui tieltä, katkaisi pari puuta, ja kaatui siihen. Onneksi oli puut, muuten olisi suorittanut sisäänajon kerrostalon kivijalkaliikkeisiin. Vähän happoa pääsi vuotamaan; asukkaita evakuoitu Hennalaan, pohjavesialueita suojellaan, tie poikki molempiin suuntiin tuntitolkulla. Sitä tietä tulee kerran, pari päivässä ajeltua. Paitsi tällä viikolla.

  Kuuden korvilla laitoin kahvit tippumaan, kävin pihan perillä. Huomasin, kuinka itäinen taivas rusottaa. Ei ku kamera hakemaan, jäälle kuvaamaan. Hieno oli näkymä!

  Tälläsin leivinuuniin tulet. Hilppa änkeytyi tasan puoli seiskan uutisille tukka pystyssä. Kun toinen pesällinen oli kotvan palanut, jätettiin se hiipumaan, lähdettiin kiertämään saari. Aurinko paisteli, mutta ei aivan kirkkaalta taivaalta, ei valittamista.

  Lenkin jälkeen Hilppa tuli ylös vetämään hiilet uunista, laittamaan hellaan puit, tiskivettä isoon kattilaan lämpiämään. Minä jäin saunalle kantamaan vedet ja puut valmiiksi seuraavaa sessiota varten. 

  Kävi mielessä, että Hiekkalahdenvuorelle Piskolan puolella voisi vaikka lauantaina kiivetä. On tulossa reiluja yöpakkasia, joten hanki kantaa. Aurinkoistakin on luvattu. Lauantaina voisi lähteä. Jos ei tähdellisempää ilmaannu.

  Iltapäiväksi veti pilveen, sataa tihuutteli väliin, tuuleskeli, No, olihan tuota ulkona tullut oleskeltua.

Rouva tarttui kirjaan......

  .......minä panin mietintämyssyn päähäni, aloin naputella.

Mitähän tulikaan kirjoitettua?????

  No, ei tuossa vaiheessa paljon mitään. Katsotaan, mitä myssyn sisältä kohta löytyy. Sillä kyllästyttävän banaaleista arkirutiineistamme en enää aio kirjoittaa. "Yes, yeah ja yippee!", toteaa luultavasti jokainen mahdollinen lukija. Mutta aika aikaa kutakin, sano kreivi. Nyt yllätän siis kaikki, itseni mukaan lukien, kirjoittamalla libretto'n löyhästi tositapahtumiin perustuvaan itseirooniseen ja trakikoomiseen oopperaan, jonka säveltäjäksi olen aikonut kysyä M.A. Nummista. Oopperan työnimenä on "Velj'-Onskan velj', eli aaria Rupakonvirralla". Tapahtumat ajoittuvat vuoden 1975 juhannukseen ja sijoittuvat Rantaharjuun. Pääosassa on Peppe. Muita roolihahmoja ovat mm. Peppen veli Haneli, kylän hauskin mies Miikkulainen, monitoimihulivili Tiusasen Hanski, Avokka-ahon ajattelija Riti, entinen laatuhiihtäjä Hyvösen Erkka, kylän toiseksi hauskin mies Pylkkäsen Pertti ja Suhnu. Tässä kovin miesvoittoisessa oopperassa kauniinpaa sukupuolta edustavat majatalon emäntä Rantalaisen Airi, hänen tyttärensä Päivi ja kesävieras Pankki-Pirkko. Pienissä sivurooleissa vilahtelee sellaisia nimiä kuten "tää kuuluu miun imagoon-Koistinen", Pekkasen jöntti-veljekset, besserwisser-Paavilainen, Iko-Pentti sekä Korhosen Esko Nyyrikki. Muutamat oopperan henkilöhahmoista ovat jo edesmenneitä, mutta vakuutan, että libretto tulee käsittelemään heitä, kuten vielä elossa oleviakin, asian vaatimalla kunnioituksella, hienotunteisuudella, lämmöllä ja hyvää makua noudattaen.

  Roolijako on vielä täysin avoin. Pääosaan on kuitenkin tarkoitus kysyä Waltteri Torikkaa ja Miikulaisen rooliin Jaakko Ryhästä. 

  Mikäli kaikki menee Parkkisen Antti-vainaan sanassa "suunnitelmiin mukkaan ku saksalaisii sota", ensi-ilta tapahtuu vuoden 2018 juhannuksena Rantaharjussa, missäpä muuallakaan.

  Kun tämän verran alustavaa tietoa tulevasta oopperasta olen julkituonut, tuntuu, että mietintämyssyni on jo tyhjentynyt. Aioin laittaa sen lataukseen, olkoon ainakin yön yli piuhoissa. Mutta, toden sanoakseni, saattaa olla, että joutuu korkea päähine kauankin varautumaan. On näet rahoituskuviot tuohon suurisuuntaiseen projektiin vielä alkuvaiheessa. Muutamiin tahoihin, kuten esim. tunnettuun taiteen ystävään Kyösti Kakkoseen ja kaikkien pers'aukisten kaveriin Toivo Sukariin päin ollaan verkkoja virittelemässä. Löyhää yhteistyötä klassiseen musiikkiin pieteetillä suhtautuvien poliisien Morse ja Wallander kanssa kaavaillaan, noin pr-mielessä. 

  Odotan tälle odysseialle jatkoa yhtä herpaantumattomalla mielenkiinnolla, kuin te arvostetut lukijatkin.   

KEVÄTTALVEN TASAUS, osa lll

15.3.2016

  Eilinen meni kaavailujen mukaan. Minkä vähän ruuhkaa iltapäivällä; Hannilan Hannu tuli naapurimökille ja joku usmuutti moottorikelkalla salmesta Saukonsalon puolelle. No, ei nyt ihan häiriöksi asti menoa ollut.

  Tämä aamu oli pilvinen, mittari nollassa. Leivinuunin lämmityspäivä, heti aamusta roihuamaan. Jätettiin viimeiset hiilet hiipumaan ja lähdettiin kahdeksen jälkeen kiertämään saari. Aurinko pilkahteli aika ajoin pilvien lomasta. 

Itäpuolen kalliolle oli, totuttuun tapaan, muodostunut paannejäätä.

  Hilppa aloiti ruokahommat, kun uunin pellit saatiin kiinni. Minä soitin naapuriin. Hannu oli hiihtämässä, mutta sanoi olevansa pian takaisin. Otin siis kanisterin mukaan, lähdin juomavettä anelemaan. Heillä on porakaivo, missä märkää piisaa. Hannun kanssa tovi juteltiin, kanisteri täytettiin.

  

  Ruoan jälkeen totutut maneerit. Kun kahvi hörpittiin, paisteli aurinko, lukema +5. Mentiin rantaan istuksimaan, mutta arska piiloutui pian, tuulenviri kävi, ei ollutkaan lämmintä. Sitä paitsi läyhke oli joltinenkin; moottorikelkka ajeli Potinlahteen, kohta takaisin. Liekö Kettunen tullut mökilleen? Että eilistä vilkkaampaa, jo kahteen mennessä. Saapa nähdä, millaiseksi trafiikki muodostuu ennen iltaa?

  Koska aurinko sinnitteli pilven takana, tultiin takaisin ylös. Mutta pian se lähitähti pullahti taas esiin. Hilppa meni rappusille istuksimaan, minä tätä päivittämään.

  Tällä kohtaa tulee katkos. Jatkan, ehkä huomenna?

16.3.2016

  Ylös 5:32, eli tuli nukuttua ihan kunnon yöunet. Illalla taivas oli aivan reikäinen, aamulla hieman pilviharsoa, asteet karvan plussan puolella. On se päivä jatkunut; puoli kuusi alkaa jo valjeta.

  Viime vuosina ollaan roudattu niin paljon ruokaa mukanamme, että kaupassa ei välttämättä tarvitse käydä koko viikkoon. Niin nytkin. 

  Koska ei ollut tuvanlämmityspäivä, aamupalan jälkeen katsottiin tallenteelta "Loukussa". Kun Isoa Arskaakin isompi arska oli noussut ylös, lumisklopottimet jalkoihin, metsän poikki laavulle, kameralaukku olalla, tietty. Hienot oli maisemat Luonterille.

  Kalliolta laskeuduttiin jäälle, sitä kautta takaisin. Aurinko paistoi jo laiturille, joten sinne parkkeerattiin. Hilppa tietysti lärvi kohti arskaa istumaan. Minäkin tovin.

  Koska en ikinä ole kauaa jaksanut aurinkoa kerrallaan palvoa, lähdin tallustelemaan rantaa laiturilta itään päin siinä mielessä, että tutkailin tulevien vuosien puunhankintatilannetta. Ensi kesänä ei ole viisasta kaataa yhtään runkoa, viime suveltakin on aika tavalla pienimättä. Mutta vuoden päästä kevättalvella voisi rannalta jäälle harvennuksen vuoksi kaataa joitain isohkoja koivuja ja leppiä. Nyt oikeastaan tajusin, kuinka suuri eräs rantatöyräällä kasvava tervaleppä on; juuri ja juuri ylettää meikän kädet ympäri. Siinä ihan sen takana komeilee luultavasti saaren järein mänty. Ei puhettakaan, että syli riittäisi, taitaa jäädä lähes puoli metriä uupumaan.

  Iltapäivällä oli mittarissa + 12. Rannalla taas aikaa kulutettiin. Eilen ja toissapäivänä nähtiin yksi moottorikelkka kumpanakin. Tänään on ollut hieman hiljaisempaa. Paitsi että pienkone lenteli melko matalalla yli. Siitä kimmokkeen saaneena ryhdyin dallailemaan symboleja lumeen ilmasta käsin, eli siis silmin, ihmeteltäviksi. Häviävää taidetta, tekniseltä toteutukseltaan huonommasta, ajatukseltaan paremmasta päästä asteikkoa.

    Padan alle tulet sytytin hyvissä ajoin. Meillä on saunapäivinä (joka toinen päivä) tarkka protokolla. Vesi pitää lämmittää siten, että Hilppa ehtii tiskaamaan ennen kylpemistä. Ja saunomisen tulee olla saunottu siten, että ehdimme syödä pienen ilta-ateriamme ennen Emmerdale'n alkua. Muuten menee pasmat sekaisin, alakaa ahistaa. Puhun tietysti kuvaannollisesti; pasmahan on, kuten useimmat tietävät, tietty lankavyyhdin osa (tavall. 60 kierrosta), joka on sidottu pasmalangalla, jotta se pysyy hyvässä kurissa ja järjestyksessä vyyhdissä. Siis todellisuudessa meidän oikeat pasmat ovat niin olemattomissa, ettei niitä voi edes sotkea.

  Kun vesi lämpeni parahultaiseksi, hain rouvalle tiskivedet, laitoin kiukaan alle tulet. Saunan lämpiämistä odotellessa kirjoitan tätä eilen aloittamaani blogia, minkä aion ennen puhdistautumisrituaalien alkua laittaa ilmoille.

  Jos joku vielä epäilee tosiasiaa, että kun Hilpalla on loma, ovat ilmat hyvät, kannattaa hänen viimeinkin lopettaa kerettiläiset ajatuksensa. Ja buukata seuraava kesälomansa kesäkuuksi. Menköön tuo ilmoitus kiitoskaupalla. Muodollista korvausta (20 €/päivä + ruoka- ja juomaetu) vastaan kerron halukkaille Hilpan syysloman ja mahdollisesti sen jälkeen tulevien lakisääteisten vapaiden aikataulun. Jää nähtäväksi kuinka ilmat suhtautuvat hänen tulevan eläköitymisensä jälkeiseen aikaan. Niin että mielenkiintoa riittää.

KEVÄTTALVEN TASAUS, osa ll

  Sunnuntai valkeni puolipilvisenä tyynessä -5 asteisessa säässä. Laitoin uunin jo kuuden kieppeillä roihuamaan; piti saada lapapaisti hyvissä ajoin muhimaan.

Lapapaisti tykötarpeineen menossa uuniin.

  Ei pidä sotkea lapapaistia palapaistiin, kuten tarkkanäköisimmät ovat varmaan jo huomanneet. Kun hiilet eli kekäleet tulivat ulosvedetyksi tuo mainio eväs uuniin saatiin, siellä säädetyn ajan omassa liemessään muhi, kielen oli viijä persijeeseen.

Lapapaisti tulossa uunista.

   Mutta ennen kuin tuota herkkua päästiin maistelemaan, käytiin vähän tallailemassa. Lumikengät oli etuisampaa laittaa jalkoihin, vaikka lunta jäällä ei ihmeemmin olekkaan. Käveltiin ensin Potinlahteen siirtämään auto satunnaisen ruuhkan poistuttua paremmalle paikalle. Pilvet olivat koko lailla vetäytyneet pois, oli hieno ulkoilusää. 

  Niin se päivä alkoi kulumaan, melko totuttuun tahtiin. Kun aamulenkki oli tehty, meillä oli aikaa katsoa yksi tallenne paistin kypsymistä odotellessa. Sitten ruokaa, vähän kirjaa, pienet perräiset.

  Päiväkahvin jälkeen mentiin laiturille arskaa palvomaan. + 10 näytti elohopea talon etupuolella. Kun en koko aikaa jaksanut istuskella, käveleksin hieman pitkin rantoja äplistelemässä, josko vaikka ilves olisi kuljeksinut. Ei ollut. Lauantaina laiturin vieressä oliva isohkot tassunjäljet. Mutta auringon lämpö oli kai ketun jotoksen suurentanut, arvelen. Tai mene tiedä. 

Kuvassa Hilppa ällistelee niitä jälkiä.

  Yhden paparzzikuvan nappasin rouvasta pidemmällä putkella. Olisko joku sensaatiomedia kiinnostunut? Jos, niin palkkio ei varmaan koollaan illauttaisi.

  Kun ilta alkoi viiletä, pirttiin palattiin valmistautumaan tv-putkeen: Kuuden uutiset ja urheiluruutu, Erämaan lumo. Arto Nyberg, Vera Standhope tutkii, taas uutiset ja urheilut, Kohtuuttomuuksia. Sitten maistu jo uni, Pertsalle. 

  Tänään heräsin pois kytkemättä jääneen sisäisen herätyskellon hälyttämänä viiden kanttuvissa. Pari pykälää pakkasta, pilvistä, hienon hienoa lumisadetta. Kevennysreissun sekä naama-, ja hammaspyykin jälkeen aloin sitten tätä kakkososaa naputtelemaan. Kello on nyt vartin yli kuusi. Äsken virittämäni kahvi on tipahdellut. Pitää kantaa pötyä pöytään. Kohta alkavat aamuuutisetkin tiedottaa tärkeistä? tapahtumista. Jatkan juttua sopivassa välissä.

  Aaamukahvit ryystetty, uutiset aistittu: Ankarassa ankaraa, Merkel'ille merkittävä tappio, Englanti eu-äänestää kesäkuussa, suomalainen satelliitti ehkä tutkimaan asteroideja, aurinkoista lupaillaan, Pelicans sinnittelee, siinä ne pähkinänkuoressa. Ehkä hassel-, ei kookossellaisen.

  Hilppa änkeytyi juuri pystyasentoon. Mikäs on änkeytyä, valmiseen pöytään. Kohta luultavasti katsotaan eilen kakkosella alkaneen "Satisfactionin" aloitusjakso. Ei suuria odotuksia, mutta ei yle yleensä (hieno ilmaus!) ihan sontaa ulos suolla. Sen jälkeen ulos ihmettelemään, olisko järjellistä puuhaa tarjolla.? Eiköpä jotain ilmaantune?

  Tyhjensin tuhkat uuneista, vein roskat, täytin paskion huussinkuivikeämpärin. Kannoin puita valmiiksi tupaan ja kammariin, aukaisin avannon, kannoin saunavedet (16 kahdeksan litran ämpärillistä, eli 128 kiloa vettä). Täytin padan ja kiukaan tulipesät "napsausta vaille". Mietin: "mitä nyt?" Mieleen juolahti saunarannassa oleva ikäloppu ja puolikuollut pajuvanhus. Tyvestä reilusti riskin aikamiehen reiden paksuinen puu häiritsee joka kesä, mutta sitä en ole viitsinyt veteen kaataa. Ja talvisin se ei ole häirinnyt. Mutta nyt! Bensaa sahaan oli pari litraa kannussa, tankki täyteen, nykimään. Seitsemännellä lupaus, kahdeksannella käyntiin. Yippee ja hip hip hurrah!

Ajastin sai ikuistaa mesuri-Peppen aherruksen.

  Pätkin rungon klapeiksi ja oksat uunipuiksi, pinosin rannalle kevätahavan kuivatettaviksi, roudasin risut metsään. Kello kolkutteli vasta kohti kymmentä. Ei mitään päälle kaatuvaa puuhaa muistunut, päätin lähteä tupaan jatkamaan blogia. Hilppa äleytyi katsomaan perjantaisen Hercule Poirot'in uusintaa. 

  Laittelin välillä tuvan hellaan valkean. Listalla kuuluu olevan broilerinfileesuikaleita ja riisiä. Oletan päivän tästä eteenpäin kuluvan melko ennustettavissa merkeissä; ruoka, kirja, pienet unoset, kahvi, sauna, pussikeitto tai munakas, "Emmerdalet", kirja, uutiset, "Mustien leskien" kakkoskauden avaus, unta hauliin.

  Taidan siis lopetaa osan II. Jatkoa seurannee ylihuomenna, aikaisemmin, mikäli maankaatoihmeitä ilmenee.

KEVÄTTALVEN TASAUS, osa I

  Aamulla ennen kahdeksaa pantiin Hyundai supattamaan kohti Mikkeliä. Ajettiin Laajalammin kautta onnittelemaan Lunaa. Iltapäivällä. hänellä 6-vuotiskekkerit, mutta sattuneesta syystä ollaan estyneitä läsnäolemaan.

Juhlakalu feikkilaseissa viisaan näköisenä:

  Kahvit siinä hörpittiin, sitten Anttolaan. Hanelin luota haettiin ahkio ja pulkka, matka jatkui Potilahteen. Jäätie kylältä Piskolaan, sieltä Piekälään on hyvässä kunnossa. 

  Autopaikka meinasi rannassa olla kortilla; oli jotkin pilkkikisat meneillään, autoja runsaasti. Saatiin lopulta pirssi parkkiin, tavarat kyytiin, lumikengät jalkaan, eteenpäin. Vartin yli 11 oltiin perillä.

  Mökillä kaikki reilassa. Rapuilla tavanmukaisesti hieman tavaraa:

  Sisällä oli mukavat +15, kun olin etäkäskenyt eilen illalla kaksi puhaltavaa patteria työskentelemään. Tavarat sisään, suojat pois piippujen päältä, tohottaja leivinuunin nuohousluukkuun tohottamaan, kammarin uuniin tulet. Kohta myös leivinuunin leiskat. Sitten dallaamaan kulkuteitä paskioon, puuliiteriin, saunalle, roskikselle.

Huussilta käsin näytti tältä:

  Sitten tekemään avantoa, jotta vesihuolto saadaan pelaamaan. Lunta kymmenen, kohvajäätä viisi, vettä pari, rautajäätä reilut kaksikymmentä senttiä. Siinä ei kauan nokka tohissut. 

  Oli jo aika viivästyneen lounaan; haikulohta ja perunasalaattia Lidl'in valikoimista oli tarjolla. Perräisille ei ollut aikaa; Hilppa lähti rantaan putsaamaan lumet laturilta, minä jäin rappusia etsimään ja uunien tilaa tarkkailemaan. Pellit sai pian sulkea. Ja löytyivät ne raputkin lopulta.

  Minäkin painelin hetkeksi rannalle. Arska paisteli täydeltä terältä, rouva nautti jo kevätkeleistä. Mikäs ollessa?

  Kohta kolmen korvilla kahvin keittoon; minä baristana, Hilppa avasi petivaatteita lämpenemään. Sieltä paljastui, että muutkin kuin me tykkäävät sängyssä nukkua. Peiton alta, lakanoiden välistä, löytyi jonnii verran hiiren papanoita. Sen ymmärrän, että kelvollisilla patjoillamme on lysti makoilla, mutta että paskoo vuoteeseensa?! Imuri käyttöön, lakanat vaihtoon, sillä ongelmasta selvittin. Onneksi petihyyryläinen ei ollut orava, joka venevajasta tuuraa ja lumilapiota hakiessani minua tervehti. Niilä kun on tapana nakertaa täytteet huut helevettiin, liekö pesän pehmikkeeksi vievät. Ei niin, että olisivat mökissämme ikinä ilkivaltaa harjoittaneet, mutta venevajassa pari vanhaa patjaa ovat saaneet aikoinaan melkoista höyhennystä.

  Kahvit juotiin, mietittiin, mentäiskö vielä rannalle, kun ovelta kuului kolinaa. Katriina, Haneli ja Kusti sieltä tupsahtivat moikkaamaan. Kahvetta oli onneksi jäänyt heille puolimukilliset, paitsi Kustille. Eikä se olis joutanu korviketta litkimäänkään; piti tutkia talon ympärykset.

  Siinä tovi rupateltiin. Kohta vieraat jo rupesivat lähtöä tekemään. Me saattamaan, rantaan asti vain, tietysti. 

Kusti puotteli saman tien salmen yli Piekälän puolelle, hävisi metsän siimekseen. Haneli ja Katriina lähtivät menemään kohti Potinlahtea ja autoa. Kahti jäi puoliväliin taivalta Kustia huhuilemaan. Aikansa maaniteltuaan kadonnut lammas koiran vaatteissa tulla jornotteli esiin. Ei antanut itseään hihnaan laittaa, eli "vekutteli". Seurasi kuitenkin Katriinaa, joten episodi päättyi onnellisesti.

  Hetki vielä laiturilla istuksittiin. Kun arska alkoi laskea, ilma viiltä, vetäydyttiin sisätiloihin. Minä tätä kirjoittamaan, Hilppa lukemaan, Karin Fossum'ia, näemmä.

  Kohta varmaan joku pussikeitto ja paahtoleipää nautitaan, jotkut uutiset katsotaan. Sitten Vera Standhope, mutteripannuespressot, True Detective. Kohdallani saatta uni voittaa ennen T.D:n toista jaksoa. Mikäs siinä, katselen aamulla, sianpieremän aikoihin, kun en täällä viitsi aamulenkille hyökätä.

  Niin se kului/kuluu ensimmäinen päivä saaressa. Seuraavista raportoin ystävieni iloksi, vihamiesteni ivan kohteeksi, ja tältä väliltä olevien haukotuksien aiheeksi päivittäin. Tai sitten en.

Iltakevennyksen näkymiä:

OTTEITA MAAMME KIRJASTA

Otteita  Zachris Topeliuksen Maamme kirjasta

  "Suomen kansa on kuin puu, joka levittää juurensa syvälle maahan. Sen suurimmat vahvimmat juuret ovat kaksi kauan erillään ollutta, mutta sitten yhtynyttä kansanheimoa, nimittäin karjalaiset ja hämäläiset."

  "Näiden heimojen välillä oli muinoin paljon eripuraisuutta, mutta nyt he ovat jo kauan eläneet rauhassa toistensa vieressä, kuitenkaan luopumatta muutamista erikoispiirteistään, joista heidät voi helposti tuntea."

   "Mitä lauhkeaa ja avomielistä suomalaisessa luonteessa mahdollisesti havaitaan, se on kaikki karjalaista perintöä.; mitä vakaata hiljaista ja karkeaa on kansassamme, se on etenkin hämäläisiltä perittyä."

Karjalaisista:

  "Karjalainen on vartaloltaan solakka, hänellä on ruskea, kähärä tukka ja eloisat, siniset silmät. Hämäläisten rinnalla karjalainen on avomielisempi, ystävällisempi, liikkuvampi ja toimeliaampi, mutta myöskin puheliaampi, kerskaavampi, uteliaampi ja pikavihaisempi. Matkustaminen ja kaupanteko ovat hänelle mieluisia, hän kulkee pitkiä matkoja omassa maassaan ja vie tavaroitaan Venäjälle asti. Hän on hellätunteinen; hän rakastaa leikkiä ja kauniita lauluja, joita hänen heimonsa omat runosepät sepittävät."

  "Karjalainen on ikäänkuin Suomen kansa valopuoli; avomielinen, kohtelias, vilkas, ja kevytmielinen, helposti ohjattava ja helposti eksytetty, herkkäuskoinen kuin lapsi, ei kuitenkaan vailla suomalaista itsepintaisuutta, mutta herkkä oppimaan ja varustettu liuonnonlahjoilla, jotka tarvitsevat ainoastaan hyvää kasvatusta, asettaakseen hänet kansansa parhaiden joukkoon."

Savolaisista:

  "Savolaiset ovat samaa kansanheimoa kuin karjalaiset, mutta ovat aikanan asettuneet asumaan Saimaan vesien varsilla ja täten tulleet tavoiltaan ja luonteeltaan erilaisiksi. Mutta kun karjalaiset ovat paljon kärsineet hoviherrojen sortoa ja tulleet siitä joskus liiankin nöyriksi, ovat savolaiset kehittyneet varakkaammiksia, omintakeisimmiksi ja saaneet enemmän itseluottamusta, joka tekee heidät joskus pöyhkeiksi, jolla kuitenkin on oma arvokkuutensa. Tiedonhaluisena ja hyväpäisenä hän on maakansan sivistyneinpiä."

  "Savolainen on ymmärtäväisempi ja enemmän omaa etuansa katsova, kuin tuo hyväntahtoinen karjalainen. Hänen kaupantekonsa onnistuu tavallsta paremmin, ja hän nauraa naapureilleen, jotka syövät päivässä enemmän kuin vuodessa ansaitsevat."

  "Heidän hevosensa ovat maan parhaita juoksijoita; heidän lehmänsa antavat heille niin paljon voita, että he vievät sitä ulkomaille monta tuhatta leiviskää vuodessa. Siksi panemme tähän kuvan ahkerasta savolaisneidosta, joka kirnuaa voita. Hän ujostelee näyttäytyä yksinkertaisessa työpuvussaan, ikäänkuin hän tahtoisi sanoa meille: minä en ole niin köyhä, kuin tässä näytän, minulla on monta kauniinpaa pyhähametta, huivia ja vyöliinaa tallessa aitassamme  Me vastaamme hänelle: Yksinkertaisuus ja ahkeruus ovat sinun parhaimmat kaunistuksesi; ainoastaan työ tekee meidät kaikki rikkaiksi, ainoastaan jumalanpelko, kainous ja hiljaiset, kotoiset avut tekevät Suomen neidon kotinsa aarteeksi ja synnyinmaansa arvolliseksi tyttäreksi."

Hämäläisistä:

  "Hämäläinen on rotevampi, kankeampi,  ja hartevampi, kestävämpi, jurompi ja jäyhempi kuin hänen veljensä karjalainen. Hänellä on suorempi, usein ruskea, joskus pellavankarvainen tukka; silmät ovat pienet ja harmaat tahi vaaleansiniset; kasvot leveämmät, iho harmaampi, katsanto tylympi. Hämäläinen on myöskin hiljaisempi ja vakavamielisempi kuin karjalainen, pitkälle ajatteleva ja itsepintainen, hidas vihastumaan ja hidas suomaan anteeksi."

  "Hämäläinen on siis se varsinainen kivenvääntäjä, joka on painanut leimansa kansamme enemmistöön. Kestävämpää miestä et helposti tapaa, jos hän on kerran ottanut jotakin tehdäkseen, etkä hitaanpaa, jos hänen päähänsä on pistänyt olla tekemättä mitään."

  "Hämäläiset ovat asuneet yhdessä suurissa kylissä aina niistä ajoista lähtien, jolloin heidän täytyi puolustaa itseään vihollisen hyökkäyksiä vastaan, ja niin huolellinen on hämäläinen pellostaan, että hän panee lantatunkion keskelle kartanoansa."

Hämäläisneito Akaan kylästä.

  Sellaista Topelius 1875. Minussa on ripaus karjalaista, hiven saksalaista ja roimasti savolaista verta. Hämäläistä ei tiettävästi, kun en ole edes lisäverta täällä asuessani tarvinnut. Mutta kuinka pätee "satu-sedän" luonnehdinta minuun? Arvioikoot muut, jäävään itseni.

  Alkeisopetuksen oppikirjaksi veli Zachrias Maamme kirjan muinoin kirjoitti. En tiedä, kannattaisiko sitä peruskoulun ala-asteen oppivelvollisuuksiin sälyttää. Mutta mielenkiintoinen teos, silloin tällöin selaten. Minun Maamme kirjani pohjautuu 16. suomenkieliseen painokseen, joka ilmestyi 1899 noin vuosi Topeliuksen kuoleman jälkeen, ja se on painanut WSOY:n graafinen laitos Porvoossa 1981.

  Muita kirjahyyllyymme eksyneitä, joskus joskus lehteiltäviä teoksia ovat mm. "Vänrikki Stoolin tarinat", Otto Mannisen suomentamana ja Albert Edelfeld'in kuvittamana vuodelta 1931., "KALEVALA savon kielellä", kiäntännä Matti Lehmonen, Gummerus 1999 ja Ritva Koivukosken toimittama "Suloinen Savonmaa", WSOY Juva 1998. Viimeeksi mainitussa teoksessa n. 30 kirjoittajaa kuvaa savolaisia ja savolaisuutta, ja siinä on historiaa, merkittäviä savolaisia ja tietoa perinteestä. Noita niteitä väliin pralailen, sille päälle sattuessani.

  

  Ergo: Minäkö en muka isänmaallinen! Isänmaallisuuteni ei vain halua kanavoitua katupartioiden, rotuvihan, ahdasmielisyyden ja oman edun sairaaloisen vaalimisen kautta.

  PS: Maamme kirja ja Aku Ankan Sompailut, 400-sivuinen kuvakirja vuodelta 1985 ovat sulassa sovussa vierekkäin "työhuoneeni" kirjahyllyssä.

ESPANJANTAUTI JA WAITSROKKO

  Espanjantauti jylläsi pandemiamitoissa 1917-1918 surmaten kymmeniä miljoonia ihmisiä. Minussa oirehtii 2016 maaliskuussa pienimuotoinen espanjantauti, joka ei toivottavasti tapa ketään. Olen nimittäin alkanut kerrata joidenkin Iberian niemimaan kirjalijoiden teoksia. Carlos Ruiz Zafon, Arturo Peres-Reverte ja Vazquez Montalban ovat työn alla. Valtaosa on kertausta, mutta joku lukematon suomennoskin kirjastoita löytyy.
  Ruiz Zafon'in kieli soljuu nautinnollisesti vanhan Barcelonan kaduilla "Kadonneitten kirjojen hautausmaalla" välillä poiketen.
  Peres-Reverte'n mystiset tarinat kuljettavat milloin missäkin.
  Montalban'in Pepe Carvalho liikuskelee Barcelonassa ja sen ympäristössä ratkoen eriskummallisia rikoksia eriskummalliseen tapaansa.

  Musiikkipuolella on meneillään Tom Waits-kausi. Aloitin lämmittelyn albumeilla "Closing Times" ja "Small Change". Nyt on menossa "Orphans: Brawlers, Bawlers & Bustards", loistava kolmen levyn ja 54 kappaleen kokonaisuus. Monena aamuna pitää kävellä, ennen kuin Tom'in parisenkymmetä lättyä on läpikäyty.

  Olen huomannut, että vanhoihin on hyvä palata. Ei kovin aktiivisesti jaksa/viitsi uutuuksien rintamalla heilua. Ja kyllä jo luetuissa, osin koirankorville selatuissa kirjoissa ja puhkikuunnelluissa levytyksissä riittää yhä ymmärrettävää. Monien kirjojen osalla on tullut selväksi, että toinen, kolmas, mahdollisesti ties mones? lukukerta vasta avaa silmät teoksen sisimmän ymmärtämiseen.
  Joten uutta otetaan mielihyvin vastaan, vanhaa kerrataan pieteetillä. Siinä ohjenuoraa itselleni tuleville vanhuuspäiville. Tuleville, totta kai. Vanha en vielä ole, korkeintaa keski-iän loppupuolella. Kesällä tulee entinen eläkeikä täyteen. Jostain luin, että suomalaisen miehen odotettavissa oleva elinikä on keskimäärin 79 pilkku jotakin. Jos tuohonkin  yltää, ehtii vielä monta kirjaa selata, monta levyä kuunnella. Niin uusia, kuin vanhojakin.

  Äiti-Elinaa voi jo sanoa vanhaksi. 94 upeutuu kesäkuussa. Eilen kuljettelin häntä hammasasiossa pitkin kaupunkia. Häneltä rikkoutui n. viikko sitten silta etuhampaiden vasemmalta laidalta. Hän oli soittanut jonkun kerran hammashoitoon, kerran käynytkin kaupunginsairaalan päivystyksessä. En oikein tolkunnut, mitä siellä oltiin sanottu, aikaa ei kuitenkaan oltu annnettu. Niinpä menimme aamulla yhdessä asialle. Selvisi, että ajat ovat tiukassa. Mutta jo samaksi (eiliseksi) aamuksi saatiin peruutuspaikka Liipolan hammashoitolasta. Sinne sörnäytettiin puoli yhdeksitoista. Nuori lääkärirouva/neiti teki kartoituksen, paikkasi yhden hampaan, ja antoi aikoja jatkotoimenpiteisiin. Ilmeni, että lääkäri, joka tekee tuon tyyppisiä korjauksia, työskentelee parina päivänä viikossa Lahden kaupunginsairaalan hammashoitolassa. Joten sinne huhtikuun 19, muutamaa päivää ennen sitä röntgeniin. Elina tulee onneksi toimeen vajaammalla kalustollaan. Aikoja ei ihan helposti Lahdessakaan irtoa. Mutta nyt asiat menevät painollaan eteen päin.
  Lääkärireissun päälle kävin kauppa-asiat hoitamassa.  Kun niitä sitten rupesin jääkaappiin sovittelemaan, huomasin, että se oli tupaten täynnä. Samaa oli äitikin  joskus valitellut, mutta en ollut asiaa tarpeeksi noteerannut. Mutta nyt noteerasin; tänään mene ip. paikan päälle, käymme kaapin sisällön läpi, poistamme tarpeettomat/vanhat elintarvikkeet. Yksi hyllyllinen näyttää oleva hillopurkkien täyttämä. Saa nähdä, mitä vuosikertaa paljastuu. No, eiköpä illalla yhden vanhan ihmisen muutaman päivän eväät jääkaappin mahtune.
  Äiti on selkeästi kuluneen vuoden aikana  muuttunut "vanhemmaksi". Kaikki ikävät tapahtumat kuolemineen ja luokkaantumisineen eivät ole menneet jälkiä jättämättä. Mutta vaikka muisti ei aina ihan täsmällisesti pelaakaan, on pää kuitenkin hänellä melko hyvässä kunnossa. Tulee toimeen ruoan laiton, hygienian, pienten ostosreisujen, jne. kanssa. Kun kerran, pari, viikossa hänen luonaan poikkean, päivittäin soittelen, homma toimii kohtalaisesti. Toivottavasti vielä kauan. Niin että hyvää naistenpäivää äiti-Elinallekin.

  Samoin onnittelut velj'-Hanskille; on synttärit hällä. Tänään siis juhlivat Haneli ja liki neljä miljardia naista. Ei ihan pienet kekkerit velj'miehellä! Hän ei tietenkään saa näitä toivotuksia, kuin korkeintaan "sihteerinsä" välityksellä. Haneli nimittäin lopetti, omien sanojensa mukaan, tupakanpolton kuusivuotiaana, ja tietokoneen käytön samoihin aikoihin, luulen.

Lopuksi vielä naistenpäivän päivitykseksi ilman päivittelyjä: