TIISTAI

Maanantai meni, tiistai tuli, kelit pysyy. Hyvinä. Aamulla klo. 5:30 +4, klo. 8:00 +/-0, nurmi lievästi huurteessa. Vesi Saimaassa on sen verran lämmintä, että ei isompaa kylmää vielä rannoille tullut. 

Tää kuva ei ole tältä aamulta, vaan eilen iltapäivällä napattu. Aamulla en kameraan kajonnut. Kun aamupalan jälkeen Silta tallenteelta katottiin, hyökkäsin puuhommiin. Rannan savotan jätin odottelemaan kevättä, kun sain auman täyteen. 

Peittelin vain pätkityt pöllit talven varalle, ja siirryin talon taakse mäntyjen kimppuun. Haneli oli jo elokuussa rungot koko lailla sahannut, mutta oksista piti vielä tupapuita värkkäillä. Tankillinen siinä bensaa kulahti, eikä tulleet kaikki oksat käsitellyiksi. Päätin jatkaa moottorisahailua huomenna, ja aloin pilkkomaan.

Hilppa tuli aamuaskareista kehkeydyttyään roudaamaan havuja metsässä olevaan monttuun. Kun oli pari reissua tehnyt, haki pressun, minkä päällä sai enemmän tavaraa kerrallan kulkemaan. Ja ihan ilman neuvoa. Joskus naisen logiikkakin on kelvollista. Niin, tai yleensä.

Siitä mäeltä oli hyvä seurata veneliikennettä. Eilen bongasin yhden uisteluveneen. Nyt oli ruuhkaa; sama uistelupaatti usmuutti Puumalaan päin, katettu kuttaperkkavene puolestaa toiseen suuntaan.

Hyvä oli halkojan halkoa, ei itikoita, ei paarmoja, ei liian kuuma.

Siinä se aamu kului, Hilppa poistui ruoan laittoon, minä sain uuden pinon hahmolleen.

Syönnin jälkeen heittäännyttiin hetkeksi pötkölleen. 

Koska tavaksi on vakiintunut, että silloin, kun ei hommat päälle kaadu, ahertelen aamupäivän, iltapäivällä puuhailen minkä mitäkin. Keitettiin siis aikaistetut päiväkahvit ja lähdettiin tuohon Saukonsalon puolelle, yhdelle harvoista tiedossa olevista suppismestoista, katsastamaan tilanne. 

Torstaina mennään sitten Piskolan puolelle. Siellä on hyvät vahvero-olosuhteet, jollei ole liian aikaista, tai jollei ole joku ehtinyt käymään. Meillä ei nääs ole yksinoikeutta siihen(kään) apajaan.

Samalla käydään Hanelia ja tyttöjä moikkaamassa, ja Tainaa, jos on kotona. Hänellä kun, Hanelin sanassa, "kotkotuksia" riittää. Ne "kotkotuksethan" ovat työ, kaupunginvaltuuston velvoitteet, ja moninaiset harrastu-, ja yhdistystoiminnat. 

Mutta yksi on joukosta poissa, Pimu. Pimu oli kolme ja puolivuotias suomen ajokoira. Sille kävi pari viikkoa sitten väärin: Oli pari päivää kateissa, kunnes Katriina löysi metsäautotien varrelta ojan takaa, vain kilometrin päässä kotoaan. Oli raukka osunut Ilveksen ja tämän pennun väliin, arveli Haneli, sillä susia ei maisemissa ole havainnoitu. Ilves on peto, ei isommalla koiralla mitään mahdollisuuksia ollut, kun lastaan puolusti. Mutta sellaista luonto on, kävi nyt Pimulla vaan huonompi säkä.

Se on velj'-Hanskilla ajokoiran etsiminen edessä. Reilun kymmenen ikäinen Piki on vaivainen, viettää eläkepäiviään kipulääkkeiden voimalla. Mutta, jos irti lasketaan, lähtee ajua etsimään, vaikka tuvassa tuskin askelta ottaa. Niin kovat on vaistot. Kusti, karkeakarvainen mäyris, ei Hanelin porukoitten ruokapöytään yhtään jänistä toimita. Kettua kai joskus sillä on jälestetty.
En tämän läppärin uumenista onnistunut löytämään yhtään kuvaa Pimusta, mutta googlekuvista löytyi otos nuoresta neidistä.
RIP.

Mutta se siitä. Metsään mentiin. Se oli pikavisiitti; paikassa joko on, tai ei ole, suppiksia. Nyt ei ollut. Vaikka Hilppa tarmokkaasti pälyili.

Mutta kylmää oli, ainakin tuntui vilpoisalta. Pohjoistuuli ei Avokkaan pihaan käy, mutta tuolle kolkalle kävi. Ei ilmassa mitään vikaa, meillä vaan liian vähän varusteita. Siis pikaisesti takaisin. 

Muinaisen västäräkkiläis-nujamiehenkatulaisen sanonnan mukaan jäi munat pataan, mitähän rouvalta? Joku harvoista lukijoista saattaa tunnistaa sanojan.

Päätinkin jäädä tupatöihin, kirjoittamaan. Turhanaikaista touhua, mutta omapa on aikani.
Nyt olen näpytellyt päivän tapahtumia. Ne eivät luultavasti keltaista lehdistöä saisi kuolaamaan. Mutta ei se mitään. En minäkään kuolaa keltaisen lehdistön perään.

Mutta pakolaisvirrat jaksavat lehdistöä, väristä riippumatta, somea, mediaa ylipäänsä, kiinnostaa. Totta kai. Suomeen ennakoidaan tälle vuodella viittäkymmentätuhatta turvapaikanhakijaa. Saksaan puoltatoistamiljoonaa. Saa heitä vielä jonkun vuoden tulla; Natsi-Saksan vainoissa arvellaan menehtyneen 11-17 miljoonaa ihmistä.
No, ei tainnut olla aivan asiallinen huomio. Ja kuka vanhoja muistaa, sitä..., jne. Mutta kai muisto saksalaisia velvoittaa, sillä he ovat ottaneet suurimman vastuun pakolaisvirrasta.

Päivän suru-uutinen oli, että Henning Mankell on menehtynyt. Tieto hänen sairaudestaan on uutisoitu jo aiemmin, mutta silti pois meno hätkäytti. Eihän miehellä ikää ollut vielä kuin 67 vuotta.
Itse en jostain syystä koskaan täydellisesti syttynyt Mankell'in teksteille, vaikka suuren osan hänen teoksistaan olen lukenut. Mutta miehen humaani ote, niin kirjoissaan, kuin elämässäänkin, ei ole voinut jättää ketään ajattelevaa kylmäksi.
RIP. Myös hän.

"Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen".
Tätä alun perin Nils Bohr'in tokaisua sovitellaan usein Ahti Karjalaisen suuhun.
Mutta jos ennustan, että huomenna herään ennen kuutta, laitan kahvit tippumaan, virittelen tulet leivinuuniin (jotta possun lapapaistilla olisi aikaa muhia muutama tunti ennen ravinnoksi joutumistaan), syön aamupalan, katselen aamu-tv:ta, pilkon puita, syön lapapaistia, otan ettoset, juon päiväkahvit, valmistelen paikkoja talven varalle, lämmitän saunan, saunon, syön jotain iltaseksi, katson ehkä teeveetä, luen vähän, pesen hampaat, käyn nukkumaan, niin en ole hirvittävästi väärässä, tai mistäpä sen tietää? (Tulihan se sieltä, syksyn lausekummajainen!).
Mielenkiintoista, eikö? Sitä paitsi voitte henkäistä helpotuksesta; jos toteutuma eroaa piirunkaan ennusteesta, lupaan siitä välittömästi tiedottaa.

Ei löydetty suppiksia, ei. Mutta vähän maaruskaa sentään.

EILEN OLTIIN HELSINGISSÄ...

Eilen oltiin Helsingissä, huomenna en tiedä missä.

Mutta tänään ollaan Mikkelissä!

Aamulla lähdettiin ennen kahdeksaa, joten Avokkaassa jo kympiltä. Valiomyrsky oli liihotellut yli silkkisukat jaloissaan, jopa puutarhakeinu oli tolpillaan. Kyllä sen tiesinkin; etäohjattava pistorasia ei perjantaina raportoinut ainoaakaan sähkökatkosta.

Ei ollut tuuli siis riiponut kaikkia lehtiä puista. Mutta ei ole vielä sen aikakaan. Ei ainakaan vaahtera pahemmin heloita. Puoliviikosta on säätila kai kylmenemässä. Sitten kunnon ruskaa tulee, jos on tullakseen.

Eilen toinnii Iiriksen kekkereissä oltiin. Juhlat meni mukavasti, ei niistä sen enempää. Paitsi että Elina äityi pelehtimään ikänsä edellyttämällä arvokkuudella.

Mutta nyt on nyt.
Tulimme, laitoimme uunit roihuamaan, lohen savustumaan. Kelvollinen siitä tuli. Vaikka en mielelläni Norjan kassilohta, tietyistä syistä, osta, nyt sen lauantakiaamuna tein. Oli kiire, muuta ei ollut siinä kaupassa tarjolla, ja, häpeä tunnustaa, hinta houkutteli (4,99 €/kg, kokonaisena, fileointi samaan hintaan). No, eihän häkäpönttöön menevää fisua tietysti tarvinnut fileoida.



Kala maistui uunijuuresten (pottuja, porkkanoita, punajuuria ja punasipulia) kera kyllä, omantunnon nakertelusta huolimatta. Kukapa meistä moitteeton olisi?!

Rouva heittäytyi lohivatsoin vaakatasoon. Minä pyöräytin pikkuringin talon takana. Ei juuri aihetta isoihin adjektiiveihin. Viikolla suppissaalis on oleva kuitenkin toista luokkaa, toivon.

Vähän pihalla äplistelin, muutaman kuvan otin. Taivas oli paksun pilvilautan peitossa, alkoi tuuleskella. Päätin ottaa loppupäivän kevyesti. Kirjoittaen, lukien, illalla vähän toosaa tuijottaen.
Hilppa korahtelee tuvan uunin vieressä vienosti. Eihän naisihmiset kunnolla kuorsata osaakaan. Ja niiden takapäästötkin, Ahos-Riti-vainaan sanassa, haisee Chanel-vitoselle.

Torpassa alkaa olla paritkympit, eli juvalaisiin makkuulämmä. Kohta päiväkahveet keitellään, kunhan Hilppa tokeutuu. On nimittäin Iiriksen synttärikakkua lajin verran mukana! Hieno kakku oli, siihen kun olis vielä saanu koristeeks syksyn lemppariani lyhtykukkaa...

...ja maksaruohoseppele kakun ympärillä olisi kruunannut tarjoilun,,,

...ja vielä pisteeksi leivonnaisen päälle pari syysleimua. Täydellistä!

Mutta ei minulta kysytty. Ohjeita kakun habituksen suhteen. Vähän ne nuoret juhlatarjoiluiden näyttävyydestä tietää! Ei vainenkaan, kunhan löpisen. Asiallista sanottavaa ei tunnu olevan.
Rouva on jo tormaantunut kahvit valmistamaan. Pitää kai kakut maistella. Sitten toviksi Peter James'in uuden Roy Grace-dekkarin pariin.

Tuli muuten juuri mieleen, että olis voinu kysyä Helmiä viikoks kylään. Olis se täällä viihtyny. Vaikka myyriä ei naposteltavaksi juuri tällä haavaa ole, aina jotakin kumminkin. Ettei pääse koira ihan urbanisoitumaan, eli koirakielellä citykaniutumaan.

SHANGRI-LA

Millainen olisi maailmoista parhain, Shangri-La, Eden, Paratiisi, Utopia?

Varmaan jokaisella on oma ajatuksensa sellaisesta. 

Tällaiset ovat minun.

Nimeän unelmamaailman, kertomisen helpottamiseksi, Auvolaksi. Sitten asiaan.

-Auvolassa sellaiset arkaaiset sanat, kuin esim. eriarvoisuus, rasismi, sovinismi sekä köyhyys ja nälkä ovat tarpeetomina jääneet pois käytöstä. Muinaiskielestä kiinnostuneet löytävät noille ilmauksille selityksen avaamalla näyttöseinälleen ensyklopedia maximan, ajatuksen voimalla, tietysti.

-Auvolaa johtaa kansalaisten valitsema edusmies, tai -nainen. Hänet valitaan niiden joukosta, jotka eivät ole ehdokkaina tehtävään. Apunaan edushenkilöllä on viskaaleita, tällä hetkellä tärkeimpina Nalle Puh, Risto Reipas ja Nasu. Poliisitointa isännöi poliisipäällikkö Chief O'Hara, ja sotavoimien komentajana toimii kulloinenkin pasifistiseuran puheenjohtaja. 

-Auvolassa kykenee jokainen kansalainen liikkumaan planeetallaan teletrans-

portaation avulla hetkessä kolkasta toiseen.

-Auvolassa voi halutessaan viedä autonsa huollettavaksi Tlokweng Road Speedy Motors-autokorjaamoon.

-Auvolassa voi asua, niin halutessaan, Me Tammelat-kaltaisessa ydinperheessä.

-Auvolassa on kansalaispalkka; jokainen 16 - 100-vuotias kansalainen saa palkkaa 1500 kerdiittiä* kuukaudessa. Haarukkaa nuoremmat sekä vanhemmat saavat huoltajilleen osoitettuna 1000 krediittiä kuussa. Tämä riippumatta työstä tai työtätekemättömyydestä. Työtä tekevät ne, jotka haluavat (yllättävän moni), muut pitävät huolen, että työtätekevien lapset, kauppa-asiat ja ikkunoidenpesut tulevat hoidetuiksi.

         *Yksi krediitti vastaa summaa, millä voisi nykyisessä maailmassa, sen valtiossa nimeltä Suomi, ostaa kymmenen kiloa hyvälaatuista yleisperunaa, tahi kilon 15 prosenttista emmentaljuustoa, tahi halpahallista thinsulate-setin (sis. pipon+hanskat).

-Auvolassa voi jokainen opiskella haluamaansa alaa ilmaiseksi. Opiskella voi vaikka koko ikänsä. Monet boheemimmasta päästä olevat niin tekevätkin.

-Auvolassa kukoistavat taiteen kaikki osa-alueet; koska kenenkään ei ole pakko tehdä töitä elantonsa hankkimiseksi, voivat kaikki poikki-, halki-, ja pinoontaiteelliset toteuttaa itseään mielin määrin. Tulokset ovat osoittautuneet mielenkiintoisiksi.

-Avolassa on kirjastoja yksi per 20 000 asukasta. Sieltä lainat toimitetaan tilaajalle putkipostilla. Harvaan asutuilla seuduilla jakeluun käytetään pieniä robottihelikoptereita.

-Auvolassa voi runsailla liikuntapaikoilla korvauksetta pelata jalka- ja koripalloa, jääkiekkoa, sekä harrastaa juoksemista ja ryhmävoimistelua, sakkia sekä dominoa, tuppea ja ristikontraa. Puitteet muihin urheilulajeihin on omaehtoisesti luotava.

-Auvolassa saa päihdyttäviä aineita** käyttää vapaasti, mutta jos käytöstä aiheutuu haittaa käyttäjälle tai hänen kanssaihmisilleen, edellytetään haitan aiheuttajalta puolen vuoden pakollista käyttämättömyyttä. Siihen on saatavilla absoluuttinen lääke. 

**Suosituimmat paikat päihdyttävien aineiden nauttimiseen ovat "Maailmanlopun Ravintolat", Se on planeetanlaajuinen anniskeluorganisaatio, ja sieltä saa ainoan oikean "Pangalaktisen kurlauspommin".

-Auvolassa ei teletransportaatiotaidon vuoksi juuri liikennevälineitä tarvita. Mutta koska planeetan maapinta-alasta on 85 % asumatonta ja villiä, on retkeily ratsastaen, joko hevosilla tai kameleilla, sekä lumisilla alueilla koiravaljakoilla, erittäin suosittua. Tällaisia retkiä järjestää planeetallisen hallituksen ylläpitämät osastot. Niiden johtajina toimivat mm Pecos Bill, Ratsupoliisi King, Roald Admunsen ja Arabian Lawrence. Myös purjealusmatkoja on saatavilla. Sellaisia järjestävät esim. kapteenit  Nemo, Koukku, ja Ahab.

-Auvolassa on vain yksi virallinen kieli, standardiauvo. Toki lukuisia paikallisia murteita esiintyy, mutta planeetan joka kolkassa yleiskielellä pärjää.

-Auvolassa ovat vankilat, ne, jotka ovat vielä pystyssä, museokäytössä. Niissä on esillä sellaisia kummallisia reliktejä, kuin polttomoottori, tuulipuku, vesiklosetti, tupee, muovikassi, näyttöpääte,  tekoripset, selfiekeppi ja vesiskootteri.

Kaiken tämän yltäkylläisyyden mahdollistaa muutama seikka:

1. Auvolan runsaat mineraalivarat. Lähimmälle asutulle planeetalle, Tau Cetin aurinkokunnassa sijaitsevaan Pervolaan rahdataan suunnattomia määriä jadeiittia ja violaania, kovalla hinnalla. He tarvitsevat niitä ylläpitäkseen irvokasta elämäntapaansa.

2. Painovoimaa hyväksikäyttävien "aikahyppyalusten" keksiminen ja kehittyminen toimiviksi.

sekä

3. Von Neumanin koneiden laajamittainen hyödyntäminen niin kaivokssissa, kuin kuljetuksissakin.

Siinä edeniä, alkunylkyyn.

Lauantaina on Iiriksen yks'vuotiset. Sunnuntaina lähdetään nykyiseen "Auvolaa", eli Anttolaan viikoksi.

Lopuksi muutama kuva vuodelta 2013 Luonterin maisemista.

KUKA TIETÄÄ MITÄ?

Mistä tietää, kuka tietää? Mitä tietää? Miten tietää? Miksi tietää? 

Viisaalta, paljon lukeneelta, laajasti sivistyneeltä vaikuttaminen on tänä päivänä helpompaa kuin ennen. Vaikutuksen tehdäkseen ei tarvitse kuin googlettaa joku tieto, jakaa someen, jakaa omana tietonaan, ei sivustona. 

Ennen piti sentään nähdä vaivaa hankkiakseen tietoa. Eikä sitä juurikaan hankittu snobbailun vuoksi, vaan asiat luettiin sivistyäkseen, kouluttautuaakseen, työn vaatimuksesta.

Sillä tavalla hankittu tieto jäi kaaliin, pidemmäksikin aikaa. 

Nykyisin kirjoitettua tietoa on vaikea todeta "oikeaksi" nopesti hankitun ja nopeasti häviävän asemesta.

Tuollaiseen "itsensä ylentämiseen" aika moni, allekirjoittanut mukaanlukien, syyllistyy usein. Tilaisuus tekee varkaan, helppous houkuttaa.

Mutta kaikkea pitää tarkastella kriittisesti.

Esimerkki: 

Jos kirjoitan, että tuo on possessiivisuffiksi, saattaa jokunen uskoa, että sen todella tiedän. 

Mutta jos kirjoitan, että kineettinen kaasuteoria ja statistinen mekaniikka ovat tärkeitä termodynamiikan ilmiöitä tutkittaessa, arvaa pöllömpikin, että Lehkonen, kele, on tuon justiinsa googlannut! 

Tieto on tottakai hyvästä, tietty. Oli se miten, miksi, milloin hankittua. Aina tiedosta jotakin jää nuppiin. Edes se, mistä sen parhaiten löytää.

Jos kaikki, mitä olen lukenut, katsonut, kuullut, olisi jäänyt muistiin, olisin varsinainen ensyklopedia. Mutta kun ei ole jäänyt paljoakaan, en ole. 

Sitä paitsi hippokampukseni, niin vasemman-, kuin oikenpuolisenkin, työskentelyssä on alkanut esiintyä vajaatoimintaa (googlettiko tuo pirun Pertsa taas, miettikää sitä?). Joskus saa hakea itsestäänselvyyksiä, vaikkapa jonkun maailmanluokan artistin nimeä.

Toisella kertaa yllättää itsensä tokaisemalla, että "Friday on my Mind" oli aussibändi"Easybeats'in" hitti vuodelta 1966.  Tai että niittyleinikin tieteellinen nimi on "Ranunculus acris".

Enkä noita tietoja tarkistanut, ihan oikeesti. Mutta huomenna jonkun kysyessä Niittyleinikin latinalaista nimeä, luultavasti kelaisin hetken.

Siinä mielessä ihmiskunta on tiedon valtakunnan portailla, että älypuhelimet ja tabletit ovat suurimman osan saatavilla. 

Se vain vanhaa miestä harmittaa, että aina vähemmän ja vähemmän painetaan/tarvitsee painaa muistiin. En tiedä, millainen vaikutus immeisen aivotoimintaa lukemisella ja luetun muistamisella on, ei kuitenkaan huonontava, otaksun. Pitäskö googlettaa?

Joku viikko takaperin oli Nybergin Arskan ohjelmassa yhtenä vieraana Hannes Markkula, Murha-Markkulanakin tunnettu. Hänhän on Suomen tunnetuimpia rikostoimittajia, eläkkeellä jo tosin.

Hän kritisoi nykytoimittajia siitä, että ei enää lähdetä tien päälle, vaan etsitään jutun juuret tietokoneelta. Ei ole enää omaleimaisia ja faktaan perustuvia artikkeleita, kun ei ole enää niiden kirjoittajia. 

Totta varmaan, ainakin toinen puoli. Ja lähdekritiikki näyttelee yhä suurempaa osaa, niin lukijoiden, kuin kirjoittajienkin kohdalla.

Lähdekritiikistä puheenollen: Jos ihmisillä sitä riittävästi olisi, somen sivustot olisivat vähemmän pullollaan perätöntä, perusteetonta, väärää ja asiatonta jakelua. Siellä olisi mukavampi välillä piipahtaa.

Lähdekritiikki on tärkeä asia. Mutta yhtä tärkeä, jollei tärkeämpi, on itsekritiikki. Muistakaa se, Peppe myös!

Nostakaamme siis empiirinen tutkimus sille kuuluvalle jalustalle, upottamatta kuitenkaan tietokoneita, tabletteja ja älypuhelimia anturavaluun.

P.S. Aamun Etlari kertoi, että Litmasen Jarin patsaan päälle oli lauantaiyönä puettu Ku Klux Klan-asu.

 Teko on mauton, häpeällinen, kaikkea muuta kuin humoristinen, ja osoitus tekijöidensä tuhoutuneiden aivosolujen järkyttävän suuresta määrästä.

En, olosuhteista johtuen, ole pystynyt tekijöiden aivosolutuhon määrää empiirisesti toteamaan. Mutta oletus on perusteltu, ja sitä saa lähdekritisoida.

P.P.S. Aasinsiltana termodynamiikasta: Entropia ilmaisee epäjärjestyksen määrän systeemissä. 

On olemassa vaara että entropia suomalaisessa yhteiskunnassa lisääntyy. 

Siinä hallitukselle uutta painiskeltavaa maahanmuuttajien tilanteen ja työmarkkinasovun lisäksi. En heitä kadehdi, mutta itse ovat tiensä valinneet.

Kuvassa esimerkki etropiasta Pertsan työhuoneessa (johti täydelliseen remppaan pari vuotta sitten).

ILME UUSI (versio kuusi)

Tässä aamutuimaan rusnailin blogiin uutta ilmettä. Aika sovittelua, nuo sivukuvat, meikäläisen taidoilla ja käytössä olevilla välineillä. Yritys-erehdys-yritys-erehdys-yritys-erehdys-uusi yritys-erehdys-vielä kerran-erehdys-ja paskat-menetelmällä lopulta jätin tähän.

Nyt kello käy yhdettätoista. 

En jaksa enää puuttua muuttovastais-rasistis-natsistis-ku-klux-klanistis-mielipuolisiin tapahtumiin. Puhutaan mukavammista asioista.

Ennen puoltapäivää lähdetään Mikkeliin Karkin nelikymppisille. Ne on Emmalla, ja  ainakin pitäs olla yllätys juhlakalulle. Saapi nähä. Mutta niistä jatkan illalla, ennen kuin julkaisen tämän jutun.

Iiris varttuu aika vauhtia. Taitaa olla nelisen viikkoa. kun viimeeksi nähtiin. Iso tyttö kohta, ens viikolla ekat synttärit!

Sinne tietysti mennään. 

Sitten sunnuntakina 4. lokakuuta painellaan saareen viikoksi. Voi olla, että ei jouda paljon puita pienimään, kun pitää katella syksyn tuloa! Noh, ehkä kuitenkin joku klapi ja uunipuu tulee duunattua. Mutta suppismetsässä käydään, ehkä Hanelin kanssa uistelemassa.

Aika rientää, kun Anttolasta tullaan, on viikko luppoa, sitten alkaa kylppäriremppa. Hyvällä mallilla on hankinnat; periaatteessa kaikki on valittu ja sovittu. Samoin tekijät, putki- ja sähkömiestä myöten.

Toivottavasti ei ilmaannu kosteutta, ettei kuivatukseen joudu turvautumaan. En usko, että lattiassa ongelmaa on. Jos jossain, niin suihkusenällä sitten, mutta se levytetään uudestaan joka tapauksessa.

Täälläistä suihkunurkkaa olin kaavaillut...

- - - - - - 

...no nyt joku kommentoi olan takaa, en saa näyttää. Se siitä sanan- ja kuvanvapaudesta. 

Joten: Tervetuloa katsomaan lopputulosta aikanaan.

Nyt keskeytän naputtelun. Pitää laittaa matka-asu päälle, lähteä kohti Mikkeliä.

- - - - - -

Kello on kohta seitsemän, Mikkelin reissu heitetty. Päähenkilö saapui paikalle puolisen tuntia myöhässä. Oli jotain lie aavistellut, mutta yllättyi kyllä iloisesti. Taustalla soi Emman YouTubesta virittämä "Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain", Tauskin esittämänä! Liekö inside-juttuja? Mutta tointui juhlittava...

... kuitenkin pian kyttelit puhaltamaan.

Tarjoilut oli hyvät; oli voileipäkakkua nyhtöpossusta, sienipiirakkaa, choritzopiirakkaa, juustopiirakkaa, jäätelökakkua, varsinaista synttärikakkua, pikkutilpehöörejä kaupantekijäisiksi, mitä vielä? Pittää vissiin aamulla tempasta tuplalenkki!

Iiriskin pääsi kakun makuun.

Tuli nostalginen olo. Vastahan se oli, kun Ristiinassa Amilla ja Kakella usein käytiin, Carolina pikkulapsi, Petra vauva, eikä Emmaa ollenkaan. Nyt Karkki on neljätkympit, Otto on parit aineet yo-kirjoittanut, loput keväällä. 

Olga täyttää pian kuustoista. 

Shade on aloittanut musiikkiluokalla. Akustinen kitara nailonkielillä tulee pikkuhiljaa tutuksi.

Oselunalle maistui suklaa. On toki varaa muutama pala napsia.

Petran kaksoset on kahdeksan, ja kolmas vesseli seitsemän. He ovat siellä Österreich'issa, eivätkä siis kuvattavissa.

Pitkälti samaa porukkaa kokoontuu viikon kuluttua Iiriksen juhlia Tiilikaisille viettämään.

Aika rauhallista oli tuo liki kolmensadan kilsan reissu ajella. Aurinko paisteli välillä, palatessa Kuortin paikeilla hipaistiin sadepilven reunaa.

Nyt on ilta pimentynyt, Iiris syönyt, me muut kans. Puoli huolimattomasti seiskan uutiset Maikkarilta kuunteli. Ei tainnut mitään maankaatojuttuja olla tapahtunut, onneksi. Kun tälle ajalle tavallisissakin on kestämistä.

Pitää kohta espressot vielä töräyttää. Ei oikein lukemisesta, tv:n katselusta, mitään tule. Ei osaa keskittyä. Ehkäpä sitten, kun Iiris urvahtaa, joutuu kirjan käteensä ottamaan. 

Niin että perheen kahvimestarin ominaisuudessa siirryn suorittamaan velvollisuuksiani. 

ANTARKTIKSEN ANARKISTIT

Olen tuumiskellut, kun aikaa on, mihin ryhmään, yhteisöön, puolueeseen, järjestöön, ompeluseuraan, kahviporukkaan, tai muuhun pippaloon liittyisin. 

Minulla on siis aikaa miettiä tuollaisia, samoin olisi aikaa viettää aikaa jossain edellä luettelemieni kaltaisessa joukkiossa.

Mietitäänpä ensin, mihin jo kuulun:

- kuulun kirkkoon. Koska en laiskuuttani ole koskaan saanut aikaiseksi siitä erota. Kuulun kai lopun elämääni. Ei siitä haittaa minulle ole, jos ei hyötyäkään.

- kuulun Amnesty Internationaal'iin. Se pitää sisällään kuukausittaisin maksamani pienen avustuksen, muutaman kerran vuodessa ilmestyvän lehden, pari rintamerkkiä ja hyvän mielen.

-kuulun fb:hen. Se pitää sisällään mukavia tietoja kavereilta ja kavereista, mukavia, vähemmän mukavia sekä syvältä olevia tietoja ryhmäläisiltä ja ryhmäläisistä. Samoin myriadeja jakoja (mistä niitä sinne putkahtaakin?!). Osa niista on asiallisia ja aiheellisia, osa ei. Harvoinhan niitä on ainoastaan minulle jaettu. Mutta voin tässä ilmoittaa, että osaan itsekin lukea ja selata mediaa, kiitos. Fb pitää sisällään niin hyvän, kuin pahankin mielen. 

- kuulun Twitter'iin, Instragamiin, You Tube'en ja Whatsapp'iin. Ne eivät pidä sisällään mitään, minulle, sillä olen passiivikäyttäjä passiivisimmasta päästä. Paitsi Whasapp'ia joskun käytän.

- kuulun avioliittoon. Kuulunut yli 40 vuotta. Vieläpä samaan. Luulen kuuluvani vastakin. Olen tähän mennessä niin paljon töppäillyt, ja kestetyksi tullut, että en usko enää sellaisiin saavutuksiin yltäväni, mitkä saisivat Hilpan lukot vaihdattamaan.

Entä mihin voisin/en voisi kuulua:

- poliittinen puolue tai järjestö. Olen vasemmalle suuntautunut epäpoliittinen henkilö. En voi kuvitella kuuluvani mihinkään poliittiseen liikkeeseen, koska se sitoisi ja asettaisi omia rajoitteitaan.

- Greenpeace. Sama käänteisesi, kuin kirkon kohdalla; en ole toimeutunut liittymään. Seuraan kyllä toimintaa ja tiedotteita. Voisin kuulua joukkoon.

-Lions-Club'it, Rotaryt, mitä niitä onkaan. Koirasmarttojen toiminta kaikkine hyvine periaatteineen ja auttamisineen on ollut minusta keino tekeytyä hieman paremmaksi, kuin onkaan. Kaikella kunnioituksella, kaikki Jellonat ja Rotarit, no thanks! Toisekseen>; oletan, ettei minua noihin mainitsemiini helposti valittaisikaan. Hyöty on molemmin puolinen.

-Suomen luonnosuojeluliitto ja WWF. Katso kohtaa "Greenpeace". Sitä paitsi, jos varallisuuteni, ts. eläkkeeni olisi kokoliaampi, olisi helpompi tehdä päätös osallistua rahallisesti hyviksi kokemiensa tahojen toimintaan. Mutta kun siitä joka kuukauden ensimmäinen arkipäivä tilille napsahtavasta summasta jo olemassa olevat e-laskut riivitään, jää jäljelle harmittavan vähän edes Punaisen Ristin keräyksiin laitettavaksi.

- kuntokerhoon. Quiod liced Jovi, non liced Bovi. Hyödyllisiä juttuja, tietty, kunnon kannalta. Monasti myös nappikaupan. Tämä on oma mielipiteeni: Miksi maksaa idätettyä viljaa? Kun voi kuntoaan vaalia hukkakauran hinnalla. Valtaosa kuntosaleilla kävijöistä lienee ihan asialla, mutta jotkut saaneet mieleni kovin vastahankaiseksi. Mieluummin kuolisin. 

- paikalliset tai valtakunnalliset eläkeläiset. Ei minusta sellaisiin ryhmiin olisi. On leikitön totuus, että viihdyn paremmin yksin, kuin jossain seurassa. No, riippuu tietenkin seurasta, sekä siitä, kuinka kauan ja usein siinä pitää viihtyä. Omat vähät kokemukseni ovat osoittaneet, että kuulumisella johonkin on taipumus johtaa sitouttamiseen ja sitoutumiseen. Se ei minulle sovi. Sen vuoksi olen muutamalle taholle, jotka ovat pyytäneet eläkeläistä heille töitä tekemään, näyttänyt Kiinan lippua. Tahdon, nyt, kun se on mahdollista, päättää omista asioistani kaiken kattavasti. Yksi pokkeus sallitaan.

-Antarktiksen Anarkistit ry. Jos sellainen ryhmä olisi, siihen voisin liittyä, etäjäsenenä. Nimittäin varsinainen ydinjoukko olisi pakostakin melko pieni sekä tiuhaan vaihtuva. Korkeasti koulutettu myös. Vaikka ei siitä mitään konnotaatiota minuun voi hahmottaa. Mutta saattaisi olla mielenkiintoinen juttu.

Ilmeisesti en ole "seuraihminen". Sen olen aina tiennyt. Minulle yhteenkuuluvuus, asialleen omistautuminen ja uskollisuus ovat erilaisia käsitteitä, kuin monelle toiselle. Ei se silti tarkoita, ettenkö hyviksi ja oikeiksi näkeminieni asioiden rinnalla seisoisi, kaikenlaista niiden eteen tekisi.

Nauskautetaan joku kuva loppukevennykseksi. Kun selailin kronologisesti tallennettuja kuvia pc:ltä, havaitsin, että niinkin myöhään, kuin 2005 olen ensimmäisiä otoksia tallentanut. Niihin aikoihin varmaan digikameran NRo:1 hommasin. Puhelimessa oli sitä ennen jo ollut kelvottomia VGA-kameroita, mutta yhtään sellaista tallennetta en löytänyt.

Sopiva alku olkoon Jonin maalaus v. 2008.

Hilppa Tainan ja Hanelin tyttöjen, Anni sekä Katriina, kera lokakuussa 2005. Nyt Anni on juuri saanut moposkootterin, millä harjoittelee Piskolan metsäautoteillä. Varokaa marjastajat!

Suppissaalis lokakuussa 2007.

Helmi lepattaa helmikuussa 2008.

Eikö tuossa köykäistystä yhdeksi kerraksi?

TUULEN TUOMAA TARINAA

Tuulista yötä seurasi tuulinen aamu, joka johdatti meidät tuuliseen päivään.

Pieksin, kotvan jos toisenkin, puita sumuharsomaisen sateen aika-ajoin hivellessä vihurin saattelemana hipiääni.

Sitten nivelrikko voitti päivittäisen taistelun peukalohankojani vastaan; päätin, isompia kipuja peläten, lopettaa. Roudasin tuikitärkeät työkalut, halkomakirveet (iso ja pieni), kiilana käyttämäni irtonaisen, kokoliaan kirveenterän, ja lekan venevajaan, mahdolliselta sateelta suojan. Noilla värkeillä on siinä mielessä tuikitärkeä tehtävä, että ne myötävaikuttavat saunan ja padan lämpenemiseen. Myös uunien sähkönsääsöefekti on huomattava, kun käyttää hyväkseen työkalujen aikaansaannoksia.

Lampsin siis ylös. Pääkokki ilmoitti karjalanpaistin muhimisen vievän vielä tunnin, ainakin. Koska kolmiloikan hyppääminen ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, sörnäytin autolle hakemaan eilen unohtamani muutamat kevytpeitteet. Jokusia tietysti ennestäänkin saaressa, jopa meidän tontilla, oli, mutta osa ammatissaan. Ja lisää tarvitaan; puita on niin paljon, etteivät mahdu yhteen läjään.

Koska kosteus tuntui ilmasta kaikonneen, tuulikin hieman laantuneen, päätin käydä pikaisesti vilkaisemassa Saukonsalon puolelta sienitilannetta. Eipä kehumista; muutama tatti (madoton). Eikö noista illemmalla sienimunakas syntyne. En viitsi aikomaani sienireissua Piskolaan huomenna tehdä, tyhjän saa pyytämättäkin. Tai mistäpä sen tietää! Jos nivelrikko ärhentelee, saatan lähteäkin. Kummun Kallen sanassa: "Näkkyypähän. Ei se niin mene, ettei mitenkään mene." Kummun Kalle oli, mikäli tietoihin on uskominen, minuakin lahjakkaampi lorsaaja.

Yhden yllätyksen metsässä kohtasin. Iki-ihanassa "satumetsässä" oli käynyt metsäkone töitään tekemässä. Ei tuo pienehkö alue mikään sienisampo koskaan ole ollut, mutta vielä vähemmän moneen vuoteen.

Onneksi läheltä löytyi, varsinkin, kun aurinko pilkahteli, "satumetsän" tuntua:

Hakkuuaukosta vielä; tässä verrattavaksi kuva samasta paikasta kaksi vuotta sitten...

...ja tänään.

Maailma muuttuu, Eskoseni. Ei siinä mitään, metsää pitää hyödyntää. Riipasee vaan joskus.

Karjalanpaisti tuppipottujen ja ruusukaalin kera oli mainiota, kunnon syysruokaa.
Sitten hetkeksi perräisille. Aurinko välillä paistelehti. Nurmikko (uusi) näytää aika hyvältä, ehkä hieman joutuu keväällä parsimaan. Lehtiä alkaa varista. Ei varmaan arvaa vielä tänä syksynä haravoimaan lähteä. Pitänee parin viikon kuluttua, kun tullaan viikoksi, ajella leikkurilla yli; möyhentyy samalla lehdet ravinnoksi.

Päiväkahveet ryypiskeltiin. Laitoin kammarin uuniin tulet. Vaikka päivä, ja yötkin, aika lämpimiä ovat, ei ihan ilman lämmitystä pärjää. Tai pärjäisi kyllä, mutta miksi itseään kiusata?

Katottiin Bates Motel tallenteelta, Aloin sitten tätä naputtelemaan. Kusireisulla huomasin Sarven Jaskan tulleen moikkaamaan. Hyvää syksyä sille kans!

Aamupäivän sienireissulla tulin pohtineeksi, että kyllä täällä on hyvä asua! Hakkuuaukosta huolimatta! Vaikka välillä tuntuu, että haluaisi muuttaa pois koko Suomen maasta, on meno sen kaltaista ajoittain. Mutta jos muuttaisi, niin minne? Siinäpä ongelma. Tokko ihmiset muuallakaan, noin ylipäätään, sen kummempia, parempia, huonompia ovat? Eli ei se vaihtaen parane, kotimaa.  Isänmaallisuus on liian pateettinen ilmaus suuhuni, mutta toki Suomea rakastan.
Sen monimuotoinen luonto, vuodenaikojen vaihtelu, ihmiset ylisummaan, eihän näitä pois vaihtaa voi. Päin vastoin; täällä on tilaa, ja toivon mukaan aikojen kohennuttua työtä, uusillekin asukkaille.
Miksi vain niin monet pitävät kynsin hampain kiinni "puhtaasta Suomesta"? Jaetaan sitä hyvää, mitä meillä on niille, joilla ei ole mitään. Niin yksinkertaista se on. He nimittäin, jossain vaiheessa jakavat meille, sitä mitä heillä on, eli työpanostaan, kun suuret ikäluokat vetäytyvät ansaittuun lepoon. Samoin he jakavat omaa kulttuuriaan, taiteitaan, osaamistaan. Onko meillä varaa niistä kieltäytyä? Kysytäänpä vaikka jalkapalloihmisiltä, jos tämä köykäinen heitto (ei sivuraja-) sallitaan.

Mutta minähän taas eksyin sivupoluille!
Tuos sarvijaakon tapaamisen aikaan huomasin, että arskahan paistelee melko mellevästi.
Joten keskeytin naputtelun, menin ulos pasteereilemaan. Kameran kera, tietty. Rantaan dallailin. Viikko sitten laitoin lehtimajan muodostavien lehmuksen ja vaahteran polun puoleisille alaoksille tuen. Siihen muodostui tunneli. Alaspäin kuljetaan kohti vettä virkistävää...

...ylöspäin puolestaan kohti humalaa, kuten taka-alalla näkyy.

Tuuli oli yhä aika navakkaa. Niin navakka, että heilutteli saunalla roikkuvaa, upeaksi äitynyttä begoniaa siihen malliin, ettei kuvan ottaminen meinannut luonnistua. Onnistui se kuitenkin, lopulta.

Yleensä olemme hyvissä ajoin alkukesästä hankkineet muutaman amppelin silmäniloksi. Tavaksi on tullut ne hakea suoraan joltain puutarhalta. Tänä vuonna kukkaruljanssi jäi juhannusviikolle. Tarjonta oli niukkaa, mutta Kodin Terrasta löysimme kuvan kukan, sekä kaksi pelargoniaa ylös. Ne kaikki olivat melko pieniä, vähän vaivaisen oloisia. Mutta hinta oli kohdallaan, otimme riskin. Se kannatti; nyt ne kaikki kukoistavat kummasti. Ja ovat siitä oivia, nuo pekonit ja pelakuut, että pärjäävät ilman hoitoa kevyesti parikin viikkoa.

Tulin juttuani lopettelemaan, ennen saunan lämmityksen mukanaan tuomia velvoitteita.
Muuten: Niin pimeä on tupa, pienistä ikkunoista johtuen, että kun aurinko pilven taakse puikahtaa, ei meinaa tässä pöydän päässä nähdä kirjoittaa. Ennen kuin silmä tottuu. Ja heti, kun on tottunut, ilmestyy arska taas esille. Kiertokulkua sekin.

Nyt käskytän blogin matkaan, itseni saunamajurin virkaan. Eli hyvää alkavaa lauantaki-iltaa vaan, kaikille. Ja tasavertaisuuden vuoksi muillekin.