KUKA TIETÄÄ MITÄ?

Mistä tietää, kuka tietää? Mitä tietää? Miten tietää? Miksi tietää? 

Viisaalta, paljon lukeneelta, laajasti sivistyneeltä vaikuttaminen on tänä päivänä helpompaa kuin ennen. Vaikutuksen tehdäkseen ei tarvitse kuin googlettaa joku tieto, jakaa someen, jakaa omana tietonaan, ei sivustona. 

Ennen piti sentään nähdä vaivaa hankkiakseen tietoa. Eikä sitä juurikaan hankittu snobbailun vuoksi, vaan asiat luettiin sivistyäkseen, kouluttautuaakseen, työn vaatimuksesta.

Sillä tavalla hankittu tieto jäi kaaliin, pidemmäksikin aikaa. 

Nykyisin kirjoitettua tietoa on vaikea todeta "oikeaksi" nopesti hankitun ja nopeasti häviävän asemesta.

Tuollaiseen "itsensä ylentämiseen" aika moni, allekirjoittanut mukaanlukien, syyllistyy usein. Tilaisuus tekee varkaan, helppous houkuttaa.

Mutta kaikkea pitää tarkastella kriittisesti.

Esimerkki: 

Jos kirjoitan, että tuo on possessiivisuffiksi, saattaa jokunen uskoa, että sen todella tiedän. 

Mutta jos kirjoitan, että kineettinen kaasuteoria ja statistinen mekaniikka ovat tärkeitä termodynamiikan ilmiöitä tutkittaessa, arvaa pöllömpikin, että Lehkonen, kele, on tuon justiinsa googlannut! 

Tieto on tottakai hyvästä, tietty. Oli se miten, miksi, milloin hankittua. Aina tiedosta jotakin jää nuppiin. Edes se, mistä sen parhaiten löytää.

Jos kaikki, mitä olen lukenut, katsonut, kuullut, olisi jäänyt muistiin, olisin varsinainen ensyklopedia. Mutta kun ei ole jäänyt paljoakaan, en ole. 

Sitä paitsi hippokampukseni, niin vasemman-, kuin oikenpuolisenkin, työskentelyssä on alkanut esiintyä vajaatoimintaa (googlettiko tuo pirun Pertsa taas, miettikää sitä?). Joskus saa hakea itsestäänselvyyksiä, vaikkapa jonkun maailmanluokan artistin nimeä.

Toisella kertaa yllättää itsensä tokaisemalla, että "Friday on my Mind" oli aussibändi"Easybeats'in" hitti vuodelta 1966.  Tai että niittyleinikin tieteellinen nimi on "Ranunculus acris".

Enkä noita tietoja tarkistanut, ihan oikeesti. Mutta huomenna jonkun kysyessä Niittyleinikin latinalaista nimeä, luultavasti kelaisin hetken.

Siinä mielessä ihmiskunta on tiedon valtakunnan portailla, että älypuhelimet ja tabletit ovat suurimman osan saatavilla. 

Se vain vanhaa miestä harmittaa, että aina vähemmän ja vähemmän painetaan/tarvitsee painaa muistiin. En tiedä, millainen vaikutus immeisen aivotoimintaa lukemisella ja luetun muistamisella on, ei kuitenkaan huonontava, otaksun. Pitäskö googlettaa?

Joku viikko takaperin oli Nybergin Arskan ohjelmassa yhtenä vieraana Hannes Markkula, Murha-Markkulanakin tunnettu. Hänhän on Suomen tunnetuimpia rikostoimittajia, eläkkeellä jo tosin.

Hän kritisoi nykytoimittajia siitä, että ei enää lähdetä tien päälle, vaan etsitään jutun juuret tietokoneelta. Ei ole enää omaleimaisia ja faktaan perustuvia artikkeleita, kun ei ole enää niiden kirjoittajia. 

Totta varmaan, ainakin toinen puoli. Ja lähdekritiikki näyttelee yhä suurempaa osaa, niin lukijoiden, kuin kirjoittajienkin kohdalla.

Lähdekritiikistä puheenollen: Jos ihmisillä sitä riittävästi olisi, somen sivustot olisivat vähemmän pullollaan perätöntä, perusteetonta, väärää ja asiatonta jakelua. Siellä olisi mukavampi välillä piipahtaa.

Lähdekritiikki on tärkeä asia. Mutta yhtä tärkeä, jollei tärkeämpi, on itsekritiikki. Muistakaa se, Peppe myös!

Nostakaamme siis empiirinen tutkimus sille kuuluvalle jalustalle, upottamatta kuitenkaan tietokoneita, tabletteja ja älypuhelimia anturavaluun.

P.S. Aamun Etlari kertoi, että Litmasen Jarin patsaan päälle oli lauantaiyönä puettu Ku Klux Klan-asu.

 Teko on mauton, häpeällinen, kaikkea muuta kuin humoristinen, ja osoitus tekijöidensä tuhoutuneiden aivosolujen järkyttävän suuresta määrästä.

En, olosuhteista johtuen, ole pystynyt tekijöiden aivosolutuhon määrää empiirisesti toteamaan. Mutta oletus on perusteltu, ja sitä saa lähdekritisoida.

P.P.S. Aasinsiltana termodynamiikasta: Entropia ilmaisee epäjärjestyksen määrän systeemissä. 

On olemassa vaara että entropia suomalaisessa yhteiskunnassa lisääntyy. 

Siinä hallitukselle uutta painiskeltavaa maahanmuuttajien tilanteen ja työmarkkinasovun lisäksi. En heitä kadehdi, mutta itse ovat tiensä valinneet.

Kuvassa esimerkki etropiasta Pertsan työhuoneessa (johti täydelliseen remppaan pari vuotta sitten).

ILME UUSI (versio kuusi)

Tässä aamutuimaan rusnailin blogiin uutta ilmettä. Aika sovittelua, nuo sivukuvat, meikäläisen taidoilla ja käytössä olevilla välineillä. Yritys-erehdys-yritys-erehdys-yritys-erehdys-uusi yritys-erehdys-vielä kerran-erehdys-ja paskat-menetelmällä lopulta jätin tähän.

Nyt kello käy yhdettätoista. 

En jaksa enää puuttua muuttovastais-rasistis-natsistis-ku-klux-klanistis-mielipuolisiin tapahtumiin. Puhutaan mukavammista asioista.

Ennen puoltapäivää lähdetään Mikkeliin Karkin nelikymppisille. Ne on Emmalla, ja  ainakin pitäs olla yllätys juhlakalulle. Saapi nähä. Mutta niistä jatkan illalla, ennen kuin julkaisen tämän jutun.

Iiris varttuu aika vauhtia. Taitaa olla nelisen viikkoa. kun viimeeksi nähtiin. Iso tyttö kohta, ens viikolla ekat synttärit!

Sinne tietysti mennään. 

Sitten sunnuntakina 4. lokakuuta painellaan saareen viikoksi. Voi olla, että ei jouda paljon puita pienimään, kun pitää katella syksyn tuloa! Noh, ehkä kuitenkin joku klapi ja uunipuu tulee duunattua. Mutta suppismetsässä käydään, ehkä Hanelin kanssa uistelemassa.

Aika rientää, kun Anttolasta tullaan, on viikko luppoa, sitten alkaa kylppäriremppa. Hyvällä mallilla on hankinnat; periaatteessa kaikki on valittu ja sovittu. Samoin tekijät, putki- ja sähkömiestä myöten.

Toivottavasti ei ilmaannu kosteutta, ettei kuivatukseen joudu turvautumaan. En usko, että lattiassa ongelmaa on. Jos jossain, niin suihkusenällä sitten, mutta se levytetään uudestaan joka tapauksessa.

Täälläistä suihkunurkkaa olin kaavaillut...

- - - - - - 

...no nyt joku kommentoi olan takaa, en saa näyttää. Se siitä sanan- ja kuvanvapaudesta. 

Joten: Tervetuloa katsomaan lopputulosta aikanaan.

Nyt keskeytän naputtelun. Pitää laittaa matka-asu päälle, lähteä kohti Mikkeliä.

- - - - - -

Kello on kohta seitsemän, Mikkelin reissu heitetty. Päähenkilö saapui paikalle puolisen tuntia myöhässä. Oli jotain lie aavistellut, mutta yllättyi kyllä iloisesti. Taustalla soi Emman YouTubesta virittämä "Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain", Tauskin esittämänä! Liekö inside-juttuja? Mutta tointui juhlittava...

... kuitenkin pian kyttelit puhaltamaan.

Tarjoilut oli hyvät; oli voileipäkakkua nyhtöpossusta, sienipiirakkaa, choritzopiirakkaa, juustopiirakkaa, jäätelökakkua, varsinaista synttärikakkua, pikkutilpehöörejä kaupantekijäisiksi, mitä vielä? Pittää vissiin aamulla tempasta tuplalenkki!

Iiriskin pääsi kakun makuun.

Tuli nostalginen olo. Vastahan se oli, kun Ristiinassa Amilla ja Kakella usein käytiin, Carolina pikkulapsi, Petra vauva, eikä Emmaa ollenkaan. Nyt Karkki on neljätkympit, Otto on parit aineet yo-kirjoittanut, loput keväällä. 

Olga täyttää pian kuustoista. 

Shade on aloittanut musiikkiluokalla. Akustinen kitara nailonkielillä tulee pikkuhiljaa tutuksi.

Oselunalle maistui suklaa. On toki varaa muutama pala napsia.

Petran kaksoset on kahdeksan, ja kolmas vesseli seitsemän. He ovat siellä Österreich'issa, eivätkä siis kuvattavissa.

Pitkälti samaa porukkaa kokoontuu viikon kuluttua Iiriksen juhlia Tiilikaisille viettämään.

Aika rauhallista oli tuo liki kolmensadan kilsan reissu ajella. Aurinko paisteli välillä, palatessa Kuortin paikeilla hipaistiin sadepilven reunaa.

Nyt on ilta pimentynyt, Iiris syönyt, me muut kans. Puoli huolimattomasti seiskan uutiset Maikkarilta kuunteli. Ei tainnut mitään maankaatojuttuja olla tapahtunut, onneksi. Kun tälle ajalle tavallisissakin on kestämistä.

Pitää kohta espressot vielä töräyttää. Ei oikein lukemisesta, tv:n katselusta, mitään tule. Ei osaa keskittyä. Ehkäpä sitten, kun Iiris urvahtaa, joutuu kirjan käteensä ottamaan. 

Niin että perheen kahvimestarin ominaisuudessa siirryn suorittamaan velvollisuuksiani. 

ANTARKTIKSEN ANARKISTIT

Olen tuumiskellut, kun aikaa on, mihin ryhmään, yhteisöön, puolueeseen, järjestöön, ompeluseuraan, kahviporukkaan, tai muuhun pippaloon liittyisin. 

Minulla on siis aikaa miettiä tuollaisia, samoin olisi aikaa viettää aikaa jossain edellä luettelemieni kaltaisessa joukkiossa.

Mietitäänpä ensin, mihin jo kuulun:

- kuulun kirkkoon. Koska en laiskuuttani ole koskaan saanut aikaiseksi siitä erota. Kuulun kai lopun elämääni. Ei siitä haittaa minulle ole, jos ei hyötyäkään.

- kuulun Amnesty Internationaal'iin. Se pitää sisällään kuukausittaisin maksamani pienen avustuksen, muutaman kerran vuodessa ilmestyvän lehden, pari rintamerkkiä ja hyvän mielen.

-kuulun fb:hen. Se pitää sisällään mukavia tietoja kavereilta ja kavereista, mukavia, vähemmän mukavia sekä syvältä olevia tietoja ryhmäläisiltä ja ryhmäläisistä. Samoin myriadeja jakoja (mistä niitä sinne putkahtaakin?!). Osa niista on asiallisia ja aiheellisia, osa ei. Harvoinhan niitä on ainoastaan minulle jaettu. Mutta voin tässä ilmoittaa, että osaan itsekin lukea ja selata mediaa, kiitos. Fb pitää sisällään niin hyvän, kuin pahankin mielen. 

- kuulun Twitter'iin, Instragamiin, You Tube'en ja Whatsapp'iin. Ne eivät pidä sisällään mitään, minulle, sillä olen passiivikäyttäjä passiivisimmasta päästä. Paitsi Whasapp'ia joskun käytän.

- kuulun avioliittoon. Kuulunut yli 40 vuotta. Vieläpä samaan. Luulen kuuluvani vastakin. Olen tähän mennessä niin paljon töppäillyt, ja kestetyksi tullut, että en usko enää sellaisiin saavutuksiin yltäväni, mitkä saisivat Hilpan lukot vaihdattamaan.

Entä mihin voisin/en voisi kuulua:

- poliittinen puolue tai järjestö. Olen vasemmalle suuntautunut epäpoliittinen henkilö. En voi kuvitella kuuluvani mihinkään poliittiseen liikkeeseen, koska se sitoisi ja asettaisi omia rajoitteitaan.

- Greenpeace. Sama käänteisesi, kuin kirkon kohdalla; en ole toimeutunut liittymään. Seuraan kyllä toimintaa ja tiedotteita. Voisin kuulua joukkoon.

-Lions-Club'it, Rotaryt, mitä niitä onkaan. Koirasmarttojen toiminta kaikkine hyvine periaatteineen ja auttamisineen on ollut minusta keino tekeytyä hieman paremmaksi, kuin onkaan. Kaikella kunnioituksella, kaikki Jellonat ja Rotarit, no thanks! Toisekseen>; oletan, ettei minua noihin mainitsemiini helposti valittaisikaan. Hyöty on molemmin puolinen.

-Suomen luonnosuojeluliitto ja WWF. Katso kohtaa "Greenpeace". Sitä paitsi, jos varallisuuteni, ts. eläkkeeni olisi kokoliaampi, olisi helpompi tehdä päätös osallistua rahallisesti hyviksi kokemiensa tahojen toimintaan. Mutta kun siitä joka kuukauden ensimmäinen arkipäivä tilille napsahtavasta summasta jo olemassa olevat e-laskut riivitään, jää jäljelle harmittavan vähän edes Punaisen Ristin keräyksiin laitettavaksi.

- kuntokerhoon. Quiod liced Jovi, non liced Bovi. Hyödyllisiä juttuja, tietty, kunnon kannalta. Monasti myös nappikaupan. Tämä on oma mielipiteeni: Miksi maksaa idätettyä viljaa? Kun voi kuntoaan vaalia hukkakauran hinnalla. Valtaosa kuntosaleilla kävijöistä lienee ihan asialla, mutta jotkut saaneet mieleni kovin vastahankaiseksi. Mieluummin kuolisin. 

- paikalliset tai valtakunnalliset eläkeläiset. Ei minusta sellaisiin ryhmiin olisi. On leikitön totuus, että viihdyn paremmin yksin, kuin jossain seurassa. No, riippuu tietenkin seurasta, sekä siitä, kuinka kauan ja usein siinä pitää viihtyä. Omat vähät kokemukseni ovat osoittaneet, että kuulumisella johonkin on taipumus johtaa sitouttamiseen ja sitoutumiseen. Se ei minulle sovi. Sen vuoksi olen muutamalle taholle, jotka ovat pyytäneet eläkeläistä heille töitä tekemään, näyttänyt Kiinan lippua. Tahdon, nyt, kun se on mahdollista, päättää omista asioistani kaiken kattavasti. Yksi pokkeus sallitaan.

-Antarktiksen Anarkistit ry. Jos sellainen ryhmä olisi, siihen voisin liittyä, etäjäsenenä. Nimittäin varsinainen ydinjoukko olisi pakostakin melko pieni sekä tiuhaan vaihtuva. Korkeasti koulutettu myös. Vaikka ei siitä mitään konnotaatiota minuun voi hahmottaa. Mutta saattaisi olla mielenkiintoinen juttu.

Ilmeisesti en ole "seuraihminen". Sen olen aina tiennyt. Minulle yhteenkuuluvuus, asialleen omistautuminen ja uskollisuus ovat erilaisia käsitteitä, kuin monelle toiselle. Ei se silti tarkoita, ettenkö hyviksi ja oikeiksi näkeminieni asioiden rinnalla seisoisi, kaikenlaista niiden eteen tekisi.

Nauskautetaan joku kuva loppukevennykseksi. Kun selailin kronologisesti tallennettuja kuvia pc:ltä, havaitsin, että niinkin myöhään, kuin 2005 olen ensimmäisiä otoksia tallentanut. Niihin aikoihin varmaan digikameran NRo:1 hommasin. Puhelimessa oli sitä ennen jo ollut kelvottomia VGA-kameroita, mutta yhtään sellaista tallennetta en löytänyt.

Sopiva alku olkoon Jonin maalaus v. 2008.

Hilppa Tainan ja Hanelin tyttöjen, Anni sekä Katriina, kera lokakuussa 2005. Nyt Anni on juuri saanut moposkootterin, millä harjoittelee Piskolan metsäautoteillä. Varokaa marjastajat!

Suppissaalis lokakuussa 2007.

Helmi lepattaa helmikuussa 2008.

Eikö tuossa köykäistystä yhdeksi kerraksi?

TUULEN TUOMAA TARINAA

Tuulista yötä seurasi tuulinen aamu, joka johdatti meidät tuuliseen päivään.

Pieksin, kotvan jos toisenkin, puita sumuharsomaisen sateen aika-ajoin hivellessä vihurin saattelemana hipiääni.

Sitten nivelrikko voitti päivittäisen taistelun peukalohankojani vastaan; päätin, isompia kipuja peläten, lopettaa. Roudasin tuikitärkeät työkalut, halkomakirveet (iso ja pieni), kiilana käyttämäni irtonaisen, kokoliaan kirveenterän, ja lekan venevajaan, mahdolliselta sateelta suojan. Noilla värkeillä on siinä mielessä tuikitärkeä tehtävä, että ne myötävaikuttavat saunan ja padan lämpenemiseen. Myös uunien sähkönsääsöefekti on huomattava, kun käyttää hyväkseen työkalujen aikaansaannoksia.

Lampsin siis ylös. Pääkokki ilmoitti karjalanpaistin muhimisen vievän vielä tunnin, ainakin. Koska kolmiloikan hyppääminen ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, sörnäytin autolle hakemaan eilen unohtamani muutamat kevytpeitteet. Jokusia tietysti ennestäänkin saaressa, jopa meidän tontilla, oli, mutta osa ammatissaan. Ja lisää tarvitaan; puita on niin paljon, etteivät mahdu yhteen läjään.

Koska kosteus tuntui ilmasta kaikonneen, tuulikin hieman laantuneen, päätin käydä pikaisesti vilkaisemassa Saukonsalon puolelta sienitilannetta. Eipä kehumista; muutama tatti (madoton). Eikö noista illemmalla sienimunakas syntyne. En viitsi aikomaani sienireissua Piskolaan huomenna tehdä, tyhjän saa pyytämättäkin. Tai mistäpä sen tietää! Jos nivelrikko ärhentelee, saatan lähteäkin. Kummun Kallen sanassa: "Näkkyypähän. Ei se niin mene, ettei mitenkään mene." Kummun Kalle oli, mikäli tietoihin on uskominen, minuakin lahjakkaampi lorsaaja.

Yhden yllätyksen metsässä kohtasin. Iki-ihanassa "satumetsässä" oli käynyt metsäkone töitään tekemässä. Ei tuo pienehkö alue mikään sienisampo koskaan ole ollut, mutta vielä vähemmän moneen vuoteen.

Onneksi läheltä löytyi, varsinkin, kun aurinko pilkahteli, "satumetsän" tuntua:

Hakkuuaukosta vielä; tässä verrattavaksi kuva samasta paikasta kaksi vuotta sitten...

...ja tänään.

Maailma muuttuu, Eskoseni. Ei siinä mitään, metsää pitää hyödyntää. Riipasee vaan joskus.

Karjalanpaisti tuppipottujen ja ruusukaalin kera oli mainiota, kunnon syysruokaa.
Sitten hetkeksi perräisille. Aurinko välillä paistelehti. Nurmikko (uusi) näytää aika hyvältä, ehkä hieman joutuu keväällä parsimaan. Lehtiä alkaa varista. Ei varmaan arvaa vielä tänä syksynä haravoimaan lähteä. Pitänee parin viikon kuluttua, kun tullaan viikoksi, ajella leikkurilla yli; möyhentyy samalla lehdet ravinnoksi.

Päiväkahveet ryypiskeltiin. Laitoin kammarin uuniin tulet. Vaikka päivä, ja yötkin, aika lämpimiä ovat, ei ihan ilman lämmitystä pärjää. Tai pärjäisi kyllä, mutta miksi itseään kiusata?

Katottiin Bates Motel tallenteelta, Aloin sitten tätä naputtelemaan. Kusireisulla huomasin Sarven Jaskan tulleen moikkaamaan. Hyvää syksyä sille kans!

Aamupäivän sienireissulla tulin pohtineeksi, että kyllä täällä on hyvä asua! Hakkuuaukosta huolimatta! Vaikka välillä tuntuu, että haluaisi muuttaa pois koko Suomen maasta, on meno sen kaltaista ajoittain. Mutta jos muuttaisi, niin minne? Siinäpä ongelma. Tokko ihmiset muuallakaan, noin ylipäätään, sen kummempia, parempia, huonompia ovat? Eli ei se vaihtaen parane, kotimaa.  Isänmaallisuus on liian pateettinen ilmaus suuhuni, mutta toki Suomea rakastan.
Sen monimuotoinen luonto, vuodenaikojen vaihtelu, ihmiset ylisummaan, eihän näitä pois vaihtaa voi. Päin vastoin; täällä on tilaa, ja toivon mukaan aikojen kohennuttua työtä, uusillekin asukkaille.
Miksi vain niin monet pitävät kynsin hampain kiinni "puhtaasta Suomesta"? Jaetaan sitä hyvää, mitä meillä on niille, joilla ei ole mitään. Niin yksinkertaista se on. He nimittäin, jossain vaiheessa jakavat meille, sitä mitä heillä on, eli työpanostaan, kun suuret ikäluokat vetäytyvät ansaittuun lepoon. Samoin he jakavat omaa kulttuuriaan, taiteitaan, osaamistaan. Onko meillä varaa niistä kieltäytyä? Kysytäänpä vaikka jalkapalloihmisiltä, jos tämä köykäinen heitto (ei sivuraja-) sallitaan.

Mutta minähän taas eksyin sivupoluille!
Tuos sarvijaakon tapaamisen aikaan huomasin, että arskahan paistelee melko mellevästi.
Joten keskeytin naputtelun, menin ulos pasteereilemaan. Kameran kera, tietty. Rantaan dallailin. Viikko sitten laitoin lehtimajan muodostavien lehmuksen ja vaahteran polun puoleisille alaoksille tuen. Siihen muodostui tunneli. Alaspäin kuljetaan kohti vettä virkistävää...

...ylöspäin puolestaan kohti humalaa, kuten taka-alalla näkyy.

Tuuli oli yhä aika navakkaa. Niin navakka, että heilutteli saunalla roikkuvaa, upeaksi äitynyttä begoniaa siihen malliin, ettei kuvan ottaminen meinannut luonnistua. Onnistui se kuitenkin, lopulta.

Yleensä olemme hyvissä ajoin alkukesästä hankkineet muutaman amppelin silmäniloksi. Tavaksi on tullut ne hakea suoraan joltain puutarhalta. Tänä vuonna kukkaruljanssi jäi juhannusviikolle. Tarjonta oli niukkaa, mutta Kodin Terrasta löysimme kuvan kukan, sekä kaksi pelargoniaa ylös. Ne kaikki olivat melko pieniä, vähän vaivaisen oloisia. Mutta hinta oli kohdallaan, otimme riskin. Se kannatti; nyt ne kaikki kukoistavat kummasti. Ja ovat siitä oivia, nuo pekonit ja pelakuut, että pärjäävät ilman hoitoa kevyesti parikin viikkoa.

Tulin juttuani lopettelemaan, ennen saunan lämmityksen mukanaan tuomia velvoitteita.
Muuten: Niin pimeä on tupa, pienistä ikkunoista johtuen, että kun aurinko pilven taakse puikahtaa, ei meinaa tässä pöydän päässä nähdä kirjoittaa. Ennen kuin silmä tottuu. Ja heti, kun on tottunut, ilmestyy arska taas esille. Kiertokulkua sekin.

Nyt käskytän blogin matkaan, itseni saunamajurin virkaan. Eli hyvää alkavaa lauantaki-iltaa vaan, kaikille. Ja tasavertaisuuden vuoksi muillekin.

MIELENILMAUS, KIELEN SOLVAUS

Huomenna on Suomessa mielenilmaus. Hyvä niin. Näin työelämästä vierottuneena ilmaisen mielelläni mieleni etämielenilmaisuna. 

Siis: 

Olen mielestäni ilmaissut mieleni, jo vuosia. Niin, että mielenilmaisuni, ilman että ilmaisen huomenna julkisesti mieleni, pitäisi olla selvä. Selvä siinä mielessä, kenen mieltä vastaan mielenilmaisuni etänä kohdistuu. 

Voiko asian selvemmin mielenilmaista?

Pääministeri aikoo ilmeisesti hypätä isojen valtiomiesten huosuihin muutaman kuukauden kokemuksella. Housuista en tiedä, mutta saappaat ovat kyllä monta numeroa liian isot. 

Ei ainakaan minua vakuuta tapa, millä hän valtikkaansa käyttää. Siitä roikkuva porkkana on näet tarkoitettu vain muutenkin pärjäävälle kansanosalle.

Mutta Sipilä on puheensa pitänyt. Ei siinä mitään. Aikaa laupeudessaan ammattiliitoille jokusen on päivän antanut. 

Luulen, uskon ja toivon, että sapelikalistelu loppuu. 

Uskon, luulen ja toivon, että kukin osapuoli kokee olleensa tarpeeksi tiukkana, jotta voi nyt kasvojaan menettämättä saattaa asiat sovinnon kautta kohdalleen.

Toivon, luulen ja uskon, että maahan saadaan tilanne, missä tulehtuneet paiseet on puhkaistu, tilanne, mistä paraneminen alkaa. 

Sitä vaan politiikasta mitään ymmärtämättömänä ihmettelen, missä työnantajapuolen vastaantulo on?

Vai eikö sellaisia pääministerin mielestä kaivatakkaan?

Osa rakkaista kansalaisistamme on sitä mieltä, että huominen mielenilmaus on väärin, asiaton ja tuomittava. 

Entä jos joltain tällaiselta tuomitsijalta oltaisiin vaihtamassa suuhun alpakkalusikkaa hopeisen tilalle, häneltä kysymättä?

Tai jos eräältäkin mielenilmaisua paheksuvalta lohnaistaisiin muutama prosentti tuloksesta, pakkokeinoin?

Eivätkö he älähtäisi? Eivätkö kokisi vääryyttä kohdanneensa? 

Epäilen.

Mutta elekeepä suotako venettä lepikkoon!

Toivottavasti huomisen jälkeen, kun mieli on ilmaistu, on myös mieli ilmattu. Joten asioista sopimaan. 

Sopivasti. Sopuisasti. Sulavasti.

Tai.

Salakavalasti. Sotaisasti. Surkuhupaisasti. 

Päättäjät, siinä teille kolme ässän konstit valittavaksi.

Ja tässä ohjeita sivulta "Savolaisjuttuja":

Mieltä olen nyt ilmaissut, kieltäkin solvannut. Eemil Nestor Setälä varmaan pyöriskelee haudassaan. Ei tietysti ainoastaan minusta johtuvista syistä. Mutta kieli muuttuu, kaiken aikaa, yllättävän nopeasti.

Minä kuitenkin yritän kieltä runnella vanhemmilla ilmauksilla, dissatkaa ja lanatkaa vaan, mä en maindaa.

Ps. Kielioppitunneilta on jäänyt mieleen ainakin kaksi asiaa.

Muistisääntö: "Osta kiikari, sillä näet nimittäin."

Esimerkki väärästä ilmoituksesta: "Myydään talo peltikatolla."

Päivittäin näkee nykyäänkin otsikoita malliin:

"Käyrän mutkassa 1976 syntynyt nainen suistui ojaan ja menehtyi."

Sillä kukapa näin vaikeaa kieltä, kuin suomi on, osaisi edes puhua, saati sitten kirjoittaa?

TARINAA KARPPISISTA JA TIECK'eistä

Olen pari-kolme blogia kirjoitellut Lehkosen suvun menneisyydestä.

Nyt sepustan jotakin äiti-Elinan vanhempien, Pekka ja Emma (Emchen, os. Tieck) Karppisen taustoista, vaikka en paljon tiedäkkään.

Kuvia on kyllä jonkin verran säilynyt. Niitten, ja tietysti Elinan, kautta jotakin tietoa on.

Pekka Karppinen syntyi vaatimattomiin oloihin v. 1888 Säämingin pitäjässä, Matti (s. 1847) ja Ulla (os. Rämänen, s. 1857) Karppisen perheeseen. Pekan isovanhemmat olivat Adam ja Katariina (os. Jumppanen). 

HUOM! Joitakin tarkennuksia tietoihin olen saanut kaimaani Pertti E:ltä. Kiitos hänelle.

Pekka onnistui lukemaan ylioppilaaksi Savonlinnassa ja kouluttautui lääkäriksi.

Hän avioitui 1919 Rosmari Sinisalon kanssa. Rosmari kuoli lapsivuoteeseen kymmenen päivää tytär  Rosmarin syntymän jälkeen 2020.

Pekka löysi uuden vaimon, isoäitini Emma Amelie Tieck'in (s. 1889), Saksan maalta. Kun he menivät naimisiin, siirtyi Rosmari, joka oli ollut äitinsä vanhempien hoidossa, Karppisen perheeseen. Elina syntyi sitten 18.6.1922.

Emchenin vanhemmat Johan Daniel ja Henny (os. Behrens) Tieck

Anna, Emma ja Ludvig Tieck v. 1893.

Karppiset muuttivat ensin Muolaaseen, minkä kunnanlääkärinä Pekka toimi. Myöhemmin asuinpaikkana oli Sortavala, mistä Karppiset tulivat evakkoina Lahteen.

Emma ja Pekka Karppinen.

Rosmari, joku naapurin poika ja Elina Sortavalassa 1928.

Joitain asioita äiti on noilta ajoilta kertonut. Kesäpaikkakin heillä oli, Terijoella.

Tämä otos on sieltä, joskus 1930-luvun loppupuolelta. Rosmari vasemmalla, Elina oikealla.

Sodan jälkeen Elina meni Helsinkiin opiskelemaan, tapasi tietyn E. Lehkosen, avioitui, synnytti siskoni Ritvan, muutti pian Piskolaan. Loppu alkaa hipoa melko läheltä allekirjoittanutta.

Ritva, Elina ja miä, jo Piskolassa.

Tästä tuli pikemminkin kuvakirja, koska omakohtaisia muistoja noista asioista ei tietenkään ole, eikä paljon suusanallisiakaan.

Mutta kuvat kertovat enemmän, kuin sanat. Lopuksi minusta hieno ajankuva, joko Lyypekistä 1920-luvun lopulta, tai, miljöön perusteella, Muolaasta tai Sortavalasta, miksei Terijoeltakin. Emchen vasemmalla, muista ei tietoa.

MERKILLISTA MEININKIA, MERKITONTA RANTTAAMISTA

Koska. kuten  jo otsikon perusteella huomaatte, olen kirjoittamassa tabletin aina arvoituksellisella sormikolla, tein itselleni kirkkaaksi: aloittamaani blogiin ei tule ainoaakaan kirjainta, jota en voi sen avulla kirjoittaa. Huomattavia vaikeuksia ja poistamisia jo noissa muutamissa lauseissa, mutta koitetaan tsempata.

Jo vain unohtui. Siis aihe, kuta piti ruotia. Ajatukset tahmautuvat kiertoilmauksia luodessa. Mutta ei se haittaa, kirjoitetaan sellaista, kun suuhun, ei kun sormen uloimpiin kohtiin, sattuu jouhtumaan.

Arvaamattoman vaikeaa on rakasta suomen kielt..., siis kirjallista ilmaisua, toteuttaa ilman noita muutamia meille rakkaita vokaaleja. Koettakaapa vaikka itse!

Mutta jo mieleeni palautui aikomani aihe. Me aloitamme pesuhuoneen, alakerran wc:n ja pukuhuoneen rempan lokakuun loppupuolella. Tekij..., tuota suorittaja, on jo sovittu, laatat, wc:n allaskaappi altaineen ja ph:n pyykkikaappi on jo viime viikolla varattu. Mutta saunan-, ph:n-, ja wc:n ovi, peilikaappi veskiin, suihkun liukuovi, wc-istuin, sekoittja, suihku, kiertovesipatteri, jotain muutakin, on valittava. Ajattelin kokeilla ensin K-Raudan halukkuutta alkaa kauppasuhteeseen kanssamme. Jouduin ajamaan rikospaikalle sen vuoksi, ett....., ei vaan kun en voinut verkossa sopia aikaa. Vaikka kauppa rehvakkaasti mainostaa: "Varatkaa verkosta teille sopiva hetki", ei se onnistunut. Sain toki ruudulle oikean ihmisen, mutta alla ilmoitettiin:"Ei varattavia aikoja". Niin viime viikolla, kuin kuluvanakin aamun ja illan toisiinsa sitovana ajanjaksona.

Kirmaisin siis rautaliikkeen pihaan, ja ei ku rohkeasti tutkailemaan tarjontaa. Ei paikalle kuitenkaan myyntihalukasta lajitoveria ilmaantunutt. Speden legendaariseen sketsin innoittamana....

Ei mutta, kello on kuusi, nyt joutuu lopettamaan, Hilppa vapautuu juuri Nordea-pankin asettamista velvollisuuksistaan.
- - - - - - - -
On aterioitu, Emmerdalet tallenteelta katsottu, jatkan juttua. Ja samaan malliin, vaikka nyt kaikki kirjaimet ovatkin naputeltavissa.

...katselin kuitenkin, nousisiko jonkun hyllyn takaa tupakinsavua. Ei noussut, ei ilmaantunut kaupantekoon halukastakaan. En tietysti nupejakaan ostamassa ollut, en pullollista puliakaan.

Aioin marssin, hieman mieleni pahoittaneena, ulos. Mutta kun kassalla ei ollut jonoa, utelin neidilt..., neitoselta, jotta mis'on vika, kun nettivaraus ei pelaa, kaupantekokoon halukkaita olentoja ei tavoita?
Neiti hieman takelteli, sanoi kuitenkin pesuhuonevastuullisen olevan paikalla, jossain osastollaan. Lampsin takaisin, ja hetken toljailtuani tuli, kuin tulikin, jopa juuri se naispuolinen kauppaaja, jolta en ollut onnistunut aikaa varaamaan! No, aika meille sovittiin, ensi viikolle. Kun kysyin, miksi ei verkossa asioiminen, mainoksesta huolimatta, onnistu, neiti/rouva sanoi pahoitelen unohtaneensa merkata vapaita aikoja nettiin.
Jos olisin pikaistuva ihminen, olisin saattanut kiikuttaa itseni Starkille. Mutta kun K-Raudasta on aiemmilta kerroilta ihan soppelit kokemukset, ajattelin antaa sille mahdollisuuden.

Sen pituinen se. Mutta koittakaapa. parahimmat kaverit, kirjoittaa muutamakin lause ilman noita kahta kirjainta. Heti joutuu korvauksia keksim..., hakemaan. En ole tietysti kirjoitelmaani laittanut kuin muutaman viallisen, malliksi. Mutta tulette huomaamaan, jotta melkein joka lauseessa aeaeatae tai oeoetae tarvitaan. Suloisessa Suomessamme.