TIETOA KAIVETAAN, TIETOA KAIVATAAN

Kun plarailen vanhoja kuva-albumeja, tulen aina surulliseksi siitä, kuinka vähän olen nuorempana ollut kiinnostunut juuristani. Sillä vaikka eteenpäin pitää katsoa, muutoksiin suhtautua avoimin mielin, on hyvä tuntea menneisyyttään. Tosin siihen ei ole syytä jämähtää.

Nyt on valitettavasti niin, että tiedon saaminen, niin Lehkosen, Gustfssonin, Karppisen tai Tieck'in suvuista on hankalaa. Ei ole enää juuri kertojia hengissä. Elina toki osaa aika paljon omien vanhempiensa historiaa selvittää. Runsaasti valokuvia on myös Emma-mummon suvun saksalaisista jäsenistä jäljellä, aina 1800-luvun loppupuolelta asti.

Sen verran tiedän isoisästäni Pekka Karppisesta, että hän oli lähtöisin pikku mökistä, varattomista oloista, rajan takaisesta Karjalasta. Pekka, käsittääkseni tiettyjen tahojen kannustamana ja tukemana, onnistui lukemaan ylioppilaaksi, ja kouluttautumaan lääkäriksi.

Juvan Gustfssonit pitävät, tietääkseni määrätyin periodein, sukukokouksia, ja, jos en aivan väärässä ole, ainakin eräs sukuun kuuluva on tutkinut Gustafssonien historiaa enemmänkin. Siis Anna-mummo Lehkosen taustasta on sitä kautta mahdollista saada paljon tietoa.

Mutta kuka osaisi selvittää nyt hallussani olevien, Piskolaan kuuluvien kuvien sisältöä?

Ken kertoisi, keitä tässä  rempseässä porukassa on? 

Minkä navetanvinnin sillalla tämä iloinen talkooväki istuksii? 

Millä kokoonpanolla tässä heinäkahvitilaisuudessa ollaan? Luullakseni nainen vasemmalla on isotätini Elsa. 

Entä keitä ovat pelimannit isoisoisä Kallen (oletan) kahtapuolta isoisä Aleksin ja Anna-mummon häissä Piskolan takapihalla 5.8.1921? 

Pystyykö kukaan naisvoimistelun asiantuntija kertomaan, keitä ovat nämä kaunottaret. Maija-täti kai venyttelee takimmaisena, mutta muut?

Ja minkä koulun veistotunnilla tässä ollaan. Kivitalosta on kyse, ikkunapenkeistä päätellen. Ovat muuten aikaansa edellä; eikö tuo etualan poika ole ilmiselvästi ottamassa selfietä?!?!

Niinpä niin, muutaman esimerkin lukuisien joukosta esille ottaakseni. 

Hyvät lajitoverit! Ottakaa ja merkitkää muistiin sukujenne historiaa, kerätkää dokumentteja ja valokuvia! Aivan varmasti ne jossain vaiheessa ovat tärkeitä lapsillenne, lapsenlapsillenne, lapsenlapsenlap..., etc.

On jotenkin turhauttavaa, kun esim. alla olevaa kuvaa katselee, ja tuntee tietysti Erkin, Elsan, Annan, Aleksin, Maijan, Elinan Haneli sylissään, Eilan ja itseni. Mutta pariskunta keskellä, ja poika sekä tyttö oikealla alhaalla (minä tytön sylissä), eivät juohdu mieleen, vaikka jotain tuttua heissä on.

Tämän kertaisen katsauksen loppukevennykseksi: Aleksi taisi vanhemmiten olla melkoinen hurmuri, vaikka toki kolme kuvan naisista on omia tyttäriä. Mutta auringonpalvoksi ei ukkia voine mainita?

SUVUSTA SANOTTUA

Hollolaan on palattu, rouva leivän päälle toisen luokan jauhomakkaraa tienaamaan palannut. Minä, flanööri Ukko Ylijumalan armosta, kävin Elinaa jeesailemassa; kauppa-asiat ja imurointi tuli tehtyä. Sitten kävin kirjastossa,  jonottelin verotoimistossa näppäsen tunnin. Sain asiat hoidettua, tulin Lidl'in kautta kotiin loihtimaan itselleni tonnikalasalaatin.

Viime lauantaina, kun käytiin Piskolasta taimia puutarhaan, nappasin muutaman helposti käsiin sattuneen valokuva-albumin syntymäkodistani. Lainaan vain, tietysti. Olen hieman ehtinyt selailla, vähin skannaillakin. Kyllä muistoja tulvii pintaan. On myös paljon tosi vanhoja otoksia, joista en tiedä, kuin muutaman, jollei ole taakse kirjoitettu. Valitettavasti ei ole enää, kuin Elina, jolta kysyä. Eikä hänkään 1800-. ja 1900- lukujen taitteen kahtapuolen otettuista kuvista välttämättä paljoa osaa valottaa.

Tässä kuitenkin isoisäni Aleksin (Aleksanteri) Lehkosen vanhemmat Kalle s. 1862 ja Hilda, os. Avelin, s. 1862....

...sekä Aleksi s. 1890, isänsä sylissä.

He asuivat Piskolan taloa, joka oli noihin aikoihin tuo näköinen.

Suunnilleen saman näköinen talo on vieläkin, tältä kantilta, vaikka kävi läpi perusteellisen remontin muistaakseni 1956. Vielä ollessani pikku poika, olivat kiviaita, ja sen päälle tehty puuaita olemassa. Kun taloon hankittiin traktori joskuc 1950-luvun puolivälin paikkeilla, poistettiin kiviaita maisemista.

Vaikka taloon traktori (harmaa Massey Ferguson, eli "piikkilangankiristäjä") hommattiin, ei Aleksi sen rattiin koskaan hypännyt. Hänellä piti olla hevonen! Tällaisena isoisän aina muistan:

Anna-mummon, Aleksin vaimon, siis isoäitini, taas muistan tällaisena:

Hän hääri aina keittiössä, eikä suotta.

Edesmennyt isäni Erkki, joka, lähdettyään maatalon töistä herrahommiin, saavutti kohtalaiset mittasuhteet, oli vielä 1950-luvulla hoikka poika:

 Kuvassa hän luotsaa Penta-merkkistä neljän hevosvoiman peräprutkua (värkki on vieläkin olemassa, viettää vanhuudenpäiviään nk. rantakopissa.

Kymmenvuotiaaksi tuossa talossa asuin, paljon kesiä senkin jälkeen. Väkeä oli aina entivanhaan pilvin pimein; oli kesävieraita, oli omaa sukua, oli heinäväkeä.

Nyt talo on tyhjillään. Luultavasti ei tyhjänpanttina kuitenkaan. Kyllä Taina ja Haneli sen hyötykäyttöön valjastavat.

Näistä juttua riittäisi, mutta ei ollut tarkoitus romaania kirjoittaa. Saatanpa palata blogeissani asiaan, jos, ja kun, silmiini sattuu mielenkiintoisia kuvia.

Laitan lopuksi vielä otoksen, jossa ollaan me, Ritva-sisko,  isä-Erkki ja miä, vissiin tultu muikkuverkonpyynnistä (ilmaus lainattu Ahos-Eikalta).

ROPINAA

Aamulla heräsin sateen ihanaan ropinaan. Ja sitä rittää koko päiväksi. Hyvä niin, njurmikko tykkää. Speden elokuvassa "Pähkähullu Suomi" oli pääosassa hiusöljymiljonääri William Njurmi (Spede), joka tuli visiitille vanhaan kotimaahansa mukanaan mm. henkivartija Luigi Cravatto (Esko Salminen). Williamin valmistaman tuotteen mainostekstissä kerrottiin, että kun sitä käytätte, tukkanne kasvaa kuin njurmikko. Siitä assosiatio.

Mutta hieno homma. Piha on saanut pari pientä ripausta sadetta, nyt oikein kunnolla. Toivottavasti njurmikko kasvaa kohta kuin tukka!

Ei tarvitse olla edes skeptinen, voidakseen kuvitella, ettei päivästä tule hektinen. On aikaa lukea, sillä lukemattomia kirjoja on, syystä tai toisesta. Samoin ehtii katsoa jonkun rästiin jääneistä tallenteista.

Jos sade laantuu, tai tuuli kääntyy/tyyntyy, voin ip. skrapata kuistin tolpat ja värjätä pois kuleksimasta. Siinä sitä tekemistä riittävästi yhdelle sadepäivälle.

Huomenna kai puotapäivä. Pieni sienikierros on paikallaan. Samoin täytyy palauttaa jyrä Heikille, halkaisusirkkeli Hanelille. Haneli on Mikkeli City-reissullaan ostanut meille bensakäyttöisen trimmerin, tulevaa kesää ajatellen. Sitä en tiedä, ajatteliko velj'-Hanski tulevaa kesää, mutta me ajattelimme. Trimmeri oli tarjouksessa Carlssonilla, tilaisuus teki ostajan. Toivottavasti ei toteudu "Caveta emptor!" Pitää siis tehdä tilit Hanelin kanssa selviksi. 

Heikiltä eilen laskun kävin hakemassa. Sellainen oli, kuin odotinkin, ei ainakaan suurempi. Jos saman työn ja tarpeet jostain muualta olisi joutunut tilaamaan, voin vakuuttaa, että loppusumma olisi ollut jotain ihan muuta.

Lautturi-Matti ilmoittelee aikanaan työnsä arvon. Multa-, ja puutavaralasku tulevat kotiin. Haneli kertoo vaateensa huomenna. Sitten voidaan ynnäillä, mitä kesän puuhat ovat kustantaneet. 

Mutta tehtävä niitä on, remontteja, jotta Iiris pääsee tulevaisuudessa säällisissä oloissa kesähetkiä viettämään.

Huomisiltana lähtösaunat lämmitellään, sunnuntaina, het' aamukahvilta alkaa kotoutus. Mutta seuraavana viikonloppuna tullaan, tietty, tarkastamaan nurmen tila.

Sattaa olla, että äiti-Elinakin tulee käymään, ensimmäistä kertaa tälle kesälle, kun on saanut jalkansa koko lailla terveeksi.

Aamun uutiset ovat olleet taas mieltä ylentäviä; parinsadan pakolaisen uskotaan hukkuneen Välimerellä. Itävallassa on löytynyt 50 tukehtunutta pakolaista rekasta. On se yhtä helevettiä, ettei ihmiskunta pysty elämään sovussa ja rauhassa. Väkivalta taas ei ole ratkaisu mihinkään.  Onhan se nähty, mitä jenkkien puuttuminen asioihin on tuonut tullessaan.

Supervalta USA, 

tekee mitä huvittaa, 

se ottaa Lähi-Idän öljykentät hallintaan,

Vapaan maailman vapain maa,

saa kaiken minkä haluaa, 

nyt se myy jo Coca Colaa

Babyloniaan.

(Tuomari Nurmio: Arabian kuu)

Pakolaisvirrat kuohuttavat Eurooppaa; piikkilankatehtailijat hykertelevät käsiään.

Tänää valitaan uusi Päivi Räsänen Päivi Räsäsen paikalle. Amen.

Angry Byrds, muiden muassa, aloittaa yt-neuvottelut. Linnut liian vähän vihaisia nykynuorille.

Identiteetivarkaus on nyt rikos, toteaa nimimerkki "Aina oikealla nimellä, paitsi jos...".

Kosteaa perjantaita itse jokaiselle, tavallaan.

LOMAPÄIVÄ

Hyvin alkoi lomapäivä; kun aamulla lähdettiin kohti Kerniemeä, ei auto inahtanutkaan!  Akku oli  tyhjentynyt,syystä tahi toisesta. Onneksi puhelin tavoitti Pesos-Heikin kotoa. Niinpä jo kohta kurvasi Transit paikalle, käynnistyskaapelit mukanaan. Lähtihän se Hyundai, kun seipäällä soitettiin!

Siitä Rohus-velloksille ajeltiin, kuulumisia vaihdeltiin. Viime kesänä edellisen kerran oltiin tavattu, mutta ei se kavereiden kesken vaivannut. 

Kymmenen kantissa päästiin asiaan: mr. Igvar Kampratin henkilökohtaisesti pojille valmistaman kaapin kokoamiseen. Usko meinaa aina mennä, kun Ikean paketin avaa; osia ja nippeleitä on enemmän, kuin laki sallii.

Mutta ohjeita seuraillen siitä pikku hiljaa kaappi kokoutui. Aikaa pyrkii aina ährätessä kulumaan; väl'kahvien kera reilusti yhteen kello oli vierähtänyt, ennen kuin Markku pääsi narauttamaan varta vasten tilanteeseen hankitun Apteekkarin konjakki WSOP:n.

Koska olin kuskina, sain muitten naukut otettuaan matkaan... 

...loppupullollisen. Minä siinä kaupassa voitin.

Olen tätä naputellessani sivuaisteilla seuraillut keihäänheittoa. Mitali tuntui tulleen, hyvä niin.

En viitsi hyvää lomapäivää pilata haalareiden pukemisella, menköön ilta näin. Hilppa laittoi possun fileeseen mausteet pintaan. Pitää tuonnempana grillailla. 

Konjakkiputeli saa jäädä tällä haavaa rauhaan, otetaanpa vaikka sitten, kun nurmi vihertää.

Huomenissa jos sain tuon sisäänkäyntirempan tehtyä, niin loppuviikon vois esim. löysäillä. Pitää sienimetsässäkin kävästä, vaikka ei varmaan ole juuri kuivuuden takia uusia noussut. Mutta jos edes syömäsienet löytäis.

Kohta se tämän kesän loma sittten takana. Jotakin saatu aikaan, jotakin jää tekemättä. Mutta ei onneks oo tulevina viikoloppuina, eikä lokakuun alun syyslomalla pelkoa pitkästymisestä. Hanelin metsuroimat puut pitävät siitä huolen.

ENTÄ JOS...?

Terveisiä Hollolasta. Aamusta tänne usmuutettiin, lapsenlikaksi Iirikselle. Anna ja Joni menee ystäviensä seitenkymppisille.

Tullessa käytiin ostamassa lapsiportti rappujen yläpäähän. Asennus on onnistuneesti, hampaita kiristellen, sadatellen, sovitellen, tehty. 

Ensinnäkin: Kaikki kotityökalut Tiilikaisilla lainassa. 

Toiseksekin: Akkukone Anttolassa.

Kolmanneksikin: Eihän se hiijen vempele ihan siihen vaan istunut.

Mutta asiat lutviutuvat; naapurilta lainasin akkukoneen.

Saha ja ruuvari löytyi, ihme kyllä, kotoakin. 

Maalia (ei tähän tarkoitukseen) rautakaupasta hakiessani sain kaupantekijäisinä pari metrin pätkää listaa.

Siinä se haitariportti on, soittaiskohan "säkkijärven polokan"?

Huomenna takasin Anttolaan. Iltapäivällä Piskolaan rapukesteihin. Onneksi ovat, tällä kertaa, lyhemmän ja kuivemman kaavan mukaan. Maanantaina on nimittäin Avokkaassa täysi työpäivä.

Mutta otsikkoon.

Mietiskelin Mikkeli-Hollola väliä ajellessani, kuinka paljon voisi Suomen maassa säästää mm. energiaa, jos tahtoa olisi. Pienillä teoilla, lainsäätäjien tuella.

Ajatellaanpa vaikka työsuhdeautoilua. Luulen, että työsuhdeautoilijan polttoaineenkulutus on keskimäärin litran/ sata kilsaa suurempi, kuin omasta selkänahastaan tankkausrahat raapivilla.

Kuinka paljon työsuhdeautoja on maassamme? Ei harmainta aavistusta. Mutta oletetaan, että 200 000.

Kuinka monta kilometriä niillä keskimäärin ajetaan vuosittain?

Ei niin mitää ajatusta.

Mutta kai suuri osa näistä edun nauttijoista käyttää autoa melko paljon. Heitetään 40 000 km/vuosi.

Siis: 200 000 X 40 000= 8 000 000 000 kilomeriä. Jos nämä autoetuilijat ajaisivat maltisella kaasujalalla, olisi polttoaineen säästö 80 000 000 litraa. 

Esimerkki: Keskiverto öljylämmitteinen okt kuluttanee 2500 l/vuosi. Siis saman verran rasvaa kuin ajotavan muuttamisella säästyisi, kuluu vuosittain 32 000:ssa omakotitalossa.

Samaten on, luultavasti lukuisampikin määrä, paksukaoloisia omilla kontanteillaan ajavia raskasjalkoja, joiden mahdollinen ajotavanmuutos toisi toisen mokoman vähennystä polttoaineen menekkiin. 

Eikö voitaisi säätää laki, joka velvoittaa ajamaan taloudellisesti, ja kehittää tekniset valmiudet sen valvomiseen? Mieluumin, kuin ruikuttaa työajan pidennyksistä, lomarahojen menetyksestä, etc.

Tai eikö eduskunta viisaudessaan tekisi, myös hyväksyisi, lakialoitteen, joka määrää, sakon uhalla, ihmisten hankkimaan koteihinsa vaikkapa katkaisimella varustetut pistorasiat, jolloin voitaisiin öiksi, ja tietysti poissaoloajoiksi, katkaista valmiustilavirrat tv:oista, digiboxeista, tietokoneista, cd-, ja blueraysoittimista, wlanreitittimistä, tulostimista, kajareista, kaikista laitteista, joitten ei tarvitse välttämättä pelittää jatkuvasti.

Kotitalouksien määrä maassamme oli 2012 n. 2 600 000. Tv:n valmiustila kuluttaa sähköa ehkä 10 €/vuosi. Jos toosa on ilman virtaa vaikkapa 60 %:a vuodesta, tulee siitä, Elon Laskuopin mukaan, 6 €/vuosi. Käytännössä joka kotitaloudessa on tellu. Se tekee 2 600 000 X 6 € =  15 600 000 €.

Muita laitteita on suurimmassa osassa talouksi useampia. Niitten osalta säästö voisi olla vaikkapa tupla, eli n. 31 000 000 €. Ja yritykset ja valtion sekä kuntien konttorit ja toimistot päälle. Varmasti  lukuisissa tiloissa jyllää vielä lukuisampi joukko koneita ja laitteita, joiden ei olisi välttämätöntä pelittää. Heitetäänpä siihen 20 000 000 €. 

Nämä + autojen polttoainesäästöt = kirkuen kehitysavusta ja koulutuksesta nipistetyt rahat.

Nämä ovat vain pari esimerkkiä, eivätkä tietysti valtiolle suoranaista rahaa kassaan. Mutta, ainakin uusien lakien alkuaikoina, saattaisivat sakkotulot olla joltisenkin oloisia. Niille, jotka tätä ovat lukeneet, kuin piru raamattua, kerrottakoon, että kaikki luvut ja laskelmat ovat arvioita tai oletuspohjaisia. Eikä kirjoituksiini pidä ylipäätään suhtautua kovin vakavasti.

Mutta totta toinen puoli; ei pidä ruikuttaa päästöistä ja otsonikadoista, ilmaston lämpenemisestä ja luonnonvarojen ehtymisestä. Pienistä puroista..., jos itse kukin ryhtyisi toimiin, olisi meillä suurempi mahdollisuus jättää tuleville sukupolville paikka, missä voi elää.

Huomenna taas takaisin jatkamaan tämän alueen vihreäksi saattamista, niin että Iiriksellä olisi  vartuttuaan paikka, missä leikata ruohoa huonojalkaiseksi sortuneen pappansa avuksi.

    

JATKOMYLLERRYS

Pihatyöt jatkuivat säässä säädyllisessä. Ikiaikainen (per. v. 1956) rosegarden sai kyytiä. Kovin syvältä ei voinut Heguli kaivaa, jottei kaikki multa kulkeutuisi juurien mukana metsän siimekseen tehtyyn monttuun. Meille Hilpan kanssa jää siis melkoisesti hommaa, kun laania haravoidaan; on pikkukiviä  poistettavaksi, juuria kiskottavaksi, leikattavaksi, riivittäväksi, nujerrettavaksi. Mutta olkoon, kyllä ne ajastaan häviämään saadaan.

Ja häviää joltinenkin määrä lupiineja myös, vaikka yksi viisaammasta päästä yritti naamioitua keitaaksi palmuineen. .

Verannan päätyyn pohjustettiin käytävä yläaitalle, liuskekivillä joskus päällystetään...

...samoin esivalmistettiin kasvulavojen paikka.

Istutusmontut kolmelle marjapensaalle ja Iiriksen nimikko-omenapuulle kaivettiin nekin valmiiksi.

Haneli ehti välillä nuoremmakseen puita pilkkomaan, virtaa tuntuu velloksella riittävän.

Multaa oli alun perin kasvulavoihin tarkoitus tuoda säkkitavarana, mutta, koska konheet ja lautta joutavat paikalla olemaan, päätin tilata kuorman istutusmultaa. 16 mottia sitä tulee, muutaman satasen maksaa, mutta maksaa myös vaivan. Hegulilla on taas huomenna muut kujeet, samoin maanantaina. Viimeinen rysäyksen poikanen tehdään tiistaina, siis multa saareen, sopiviin paikkoihin levitys, kaluston pois kuljetus. Sen jälkeen kun tulis parahultainen sade, niin voisi nurmen kylvää. 

Siinä mielessä poijaat on reiluja, että lupasivat kaluston (2 traktoria, telakone ja lautta) sopuhintaan lojumaan saaressa  tyhjän panttina tiistaihin asti.  Laskutus vain kahdeksalta tunnilta päivässä, lauanataina tietysti 150 prosenttisia, sunnuntaina kaks satasia. No jaa, ens viikolla näkee, mitä ne laskuttaa.

Pöhelikön alta paljastui muistissa olleet, mutta piilossa lymyilleet kivet. Niitten juurille on tarkoitus jotain istutuksia laitella, helppohoitoisia, ja sellaisia, mitkä eivät takuuvarmasti leviä, kuin aseella uhaten. Eikä ole tarkoitus uhata!

Päivän päätteeksi pääsi isäntäkin kuviin, kun siirryttiin tositoimiin.

Huomenna aamusta pitänee Hilpan kanssa nurmipohjaa haravoida ja tasailla, vaikka kyllä Heguli jo konheineen lapiomiehen työt on tehnyt. Iltapäivällä, kun rinne alkaa olla tuskallisen kuuma, sörnäytän Leinosen Sahan rantaan hakemaan tilatun puuhivakan. Ettei pääsis hommat loppumaan.

Hanelilla oli mukanaan ajokoiransa Pimu. Sai tänään laillisesti olla irti, harjoitusmielessä, tulevaa jäniskautta silmällä pitäen. Ei viitsinyt Pimu metsään lähteä, minkä aamutuimaan pienen lenkin teki. Otti enemmänkin työnjohdollista vastuuta. Muuten, taitaa Haneli kuitenkin vanheta; tänään alkoi sorsastus, eikä mies puolilta päivin kaislikossa kahlaillut. Ei ollut edes haulikkoa matkassa. Tietääkseni.

VÄLJ'PÄEVÄ

Kyllä kansansanonnoissa on vinha perä. Ikiaikainen etelä-luonterilainen viisaus kuuluu: Mikäli aiot viettää lomasi hyvässä säässä, tee se silloin, kun hra. eläkeläinen P. Lehkosen vaimo, rva. pankkineiti  H. Lehkonen pitää lomaansa.

Taas tänään, puutarhatöiden välipäivänä, vallitsee sääolosuhde, mitä parempaa on vaikeaa toivoa, työlästä edes kuvitella. Neljän kieppeillä talon auringon puolelle, mutta varjossa, näyttää mittari + 30:n lukemia, varjon puoleinen kollega tyytyy +25:n  näyttämään.

Tosiaan pääkaivurihenkilöllä on tänään muita hommia, joten pihan teko jatkuu huomenissa. Eiköpä nurmikko ala olla torstaki-iltana kylvettävässä kunnossa. Jos ei, niin ainakin sauna. Siis on. Siis kylvettävässä kunnossa. 

Se siitä jaarittelusta.

Aamulla haravoin talon taustaa ja imeytyskentän laania, keräilin pois vähiä kivi, katkoin esiin pistäviä juuria. Tuonne talon ja muurin väliin on tarkoitus kylvää ketokukkasiemeniä, takasivulle nurtsi. 

 

Sitten löysäilyä ohjelmassa. Minkä laskin puutavaratarpeen, tilasin sen Piispasen Alpilta, joka onneksi oli palannut lomiltaan. Perjantaina on hivakka sahan rannalla noudettavissa.

Aion siis uusia sisäänkäyntikuistin lattian ja ulkovuorauksen, tehdä pari kasvi-, vai onko oikein sanoa kasvulavaa? Reilu metri X reilu kaks, korkeutta nelisenkymmentä senttiä. Ne tehdään lämpökäsitellystä laudasta. B-luokan tavaraa saan Alpilta euron metri, naurettavan halvalla. Niistä sitten syntyy A-luokan lopputulos. Multa lavoihin roudaillaan loppu kesän, syksyn, kuluessa säkeissä. 

Ehkä ensi kesänä värkkään lavan-pari lisää. On kuulemma hyvä vaihtaa kasvatettavia vuosittain. Tarkoitus on istutella, näin aluksi, siis ensi keväänä, toiseen salaatteja, tilliä, persiljaa, ehkäpä muutama kesäkurpitsa, mene tiedä. Toiseen tulee jotain kukkaloistoa. Rouva on niistä asioista vastaava viranomainen, eiköpä hänellä pasmat selvänä ole.

Tarkoitus on myös reparoida talon takasivun ulkovuorauksen alaosaa. Lomalaudoituista vasten on iät ajat kasvanut heinää, sananjalkaa, horsmaa, ohdaketta, sanonko mitä! En ole laiskuuttani saanut sitä putsailtua. Nyt, kun kone muutenkin tuli tontille, saatiin se tehtyä. Hieman on kellarin kulmalta alkanut laudoitusen päällirima lahota, onneksi ei kovi vakavaa vielä. Teen saman operation, kuin taannoin veneliiterin maan kanssa lähikosketuksissa aikaansa viettäneelle sivustalle; vetäisen vaakaviivan 40 sm:n korkeuteen, sörnäytän m-sahalla päälliriman poikki, ja ruuvailen alaosaan 9 mm:n ruskean filmivanerikaistan. Joten tilaukseen kuuluu pari valmiiksi kolmeen osaan  (pituusssuunnassa) sahattua vanerilevyä. Alpi ne lupasi pääkallopaikalta Mikkeli-citystä samaan hivakkaan hommata.

Lounaan (keitetyt perunat, nakkikastike, salaatti, vesi) jälkeen asensin pers'reiän hetkeksi syrjälleen. Toden sanoakseni ajattelin lukea hieman, mutta väsy voitti. 

Päiväkahvit (puolitoista mukillista, kaksi Lidl'in pientä suklaadonitsia) nautittiin.

Hilppa rojotteli pihalla auringossa, minä äleydyin lillimään ulapalle, perässä professori 60:n gramman paino etupuolellaan. Koko lailla lenseä keli. Vene silloin, toinen tällöin jossain päin liikkui. Vanhapoikajoutsen moikkaili, mutta ei tullut lähempää tervehtimään...

...parikymmenpäinen kuikkayhdyskunta uiskenteli kauempana. Osa tarttui kameran kennoon. Ovat melko arkaa porukkaa, nuo kuikat. Sukeltavat heti, kun niitä aikoo lähennellä.

Kalaa ei tullut. Ei yllätys sinänsä. Muikkua tuntui kyllä polskivan suhtalaisen tyvenellä selällä. Vai olisko olleet salakoita? Eikö muje ole näille vuosin syvemmällä? Minun se pitäs tietää. Paljonpa pitäs, kysyn huomenna Hanelilta. Sen kuitenkin tiedän, että syksyllä muikku kutee, on pohjassa. Ja senkin, että nuottahenkilöt irrottelevat elokuussa pyyntönsä yläainasta kohot, eli alkavat pohjanuottauksen. En siis aivan ummikko ole, muikkuasioissa.

Taidan lähettää tämän bittiviidakkoon, ja lähteä pihalle nauttimaan iltapäivän lämmöstä.

Huomenna ajot jatkuvat Pappilan metsässä.