APRIL FOOLS DAY

KKT:n (Keinokartanontien) tutkimusinstituutin tekemän kyselyn perusteella 100 % kysymyksiin vastanneista ilmoittaa äänestävänsä tulevissa eduskuntavaaleissa. Sen sijaan ainoastaan 50 % osallistujista kertoo puolueen tai henkilön, jota aikoo äänestää. Otantaan osallistui n. 2 henkilöä. Virhemarginaali on 0-100 %-yksikköä.

E-LTT:n (Etelä-Luonterin tietotoimisto) saamien luotettavien tietojen mukaan Israel tunnustaa Palestiinan valtion, Ukrainaan saadaan pysyvä rauha, Syyriassa toteutuu demokratia, ebolaa vastaan kehitetään toimiva rokote, ja Suomi kääntää taloudellisen taantuman jyrkkään nousuun, nämä kaikki vielä tämän vuoden aikana. Kysyttäessä tietojen alkuperää E-LTT vetoaa lähdesuojaan, mutta raottaa verhoa kertoen, että tietolähde tunnetaan kavereiden kesken nimillä "Optimisti Onni", "Pelle von Munchausen" ja "Mikko Mytomaani".

Suomalaisen urheilun  Sotkamolais-Kuusamolainen erikoislehti "Takalaiton&Mustikkasoppa" paljastaa, että Mika-Matti Paatelainen ja Suomen palloliitto ovat salassa allekirjoittaneet määräaikaisen jatkosopimuksen. Määräaika päättyy, kun Suomi on osallistunut joko em-, tai mm-kisoihin. Paatelainen on asiaa kysyttäöessä vaitelias, mutta avautuu lopulta olevansa optimistisen innostunut uudesta diilistä; lääkärintarkastuksessa on ilmennyt vielä tulevien elinvuosien ennusteeksi  vähintään viisikymmentä, joten aikaa rakentaa toimiva "permanentti" on!

Presidentti Sauli Niinistö on perunut ilmoituksensa olla osallistumatta Voiton päivän paraatiin punaisella torilla, uutisoi puolueisiin sitoutumaton sekä ulkomaansuhteista ja henkilöistä riippumaton kansainvälinen uutistoimisto PNA (Putin News Agency). Uutisen mukaan Niinistö on varmistanut myös osallistumisensa pariksi seuraavaksi vuodeksi, eli presidenttikautensa loppuun asti, sekä pyytänyt  optiota mahdolliselle toiselle kaudelle.

Kimi Räikkönen on perheineen visiitillä Suomessa. Uusimman 6½ yötä-lehden etusivulla kerrotaan Kimin ja Mintun paljastaneen, että Robin-nimi pojalle tuli Robin Hood-kauppaketjun sponsoroimana.
Mintun mukaan uusien omistusjärjestelyjen vuoksi piilee vaara, että esikoisen nimi joudutaan vaihtamaan Tokmanni'ksi. "Tai mieluumin pelkäksi Tok'iksi", paljastaa lehti rouvan huokaisseen.
Seuraavaa lasta kuulema suunnitellaan, neuvottelut Marimekon ja Reimatec'in kanssa ovat edenneet jo pitkälle.

Loppuun vielä ei niinkään aprilliuutinen: Iiris Helmi Orvokki Tiilikainen täyttää tänään puoli vuotta. Onnea hänelle, kohta nähdään!

ILMIÖITÄ

Tänään on 28. maaliskuuta.
Hokkasen Otto Mikkelistä saapuu täysikäisyyden auvoisalle väliasemalle.
Mr. (Mrs.?, Ms.?) Google ilmoittaa mm. Kuopiohallissa illalla tulevasta Hard Days Night Part III-tapahtumasta sekä tansseista monessa kymmenessä paikassa alkaen Airakselan seurojentalolta (esiintyjänä Jouni Rautio) kulkien Lempäälän manttalitalon (Kauko Simonen) kautta päättyen Ämmänsaaren työväentalolle (Suomussalmen harmonikkakerho).
 Muuten maailmassa kaikki ennallaan, luulen. Paitsi millaisen jäljen Etelä-Ranskan lentoturma ihmiskuntaan jättää? Ainakin asiaa ruoditaan taas sellaisella perinpohjaisuudella, ja sellaisten erikoisasiantuntijoiden voimin, että parempi olla sorkkimatta koko juttua, meikäläisen. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, iltapäivälehtiemme tietämys asioiden kulusta päihittää moninkertaisesti Ranskan ja EU:n viranomaisten amatöörimäisen näpertelyn.

Aamulla, kun sauvakävelin kävelysauvojen kanssa sauvakävelylenkkiä, panin merkille, että suurin osa kevyenliikenteen väylistä on jo puhdistettu talven hiekoista. Hyvä niin; kumitassut porkissa tuppaavat lipeämään kuin laakereina toimivien sepelinmurujen päällä. Samalla huomasin, taas kerran, kuinka tuollaiset pikku asiat saavat ärsyyntymään. Nimittäin jos asiaa pohtii yhtään laajemmasta vinkkelistä, on Veräjämäenkadun sinällään jyrkän ja pitkän nousun yhä matkaa vaikeuttava hiekkakerros melko mitätön harmi verrattuna vaikka..., noh verrattuna ihan mihin vaan.
Päätinkin, että yritän niellä harmistumiseni kaiken maailman pikkuseikkojen vuoksi.
Ja sen, että jos ymmärrän jonkun minua häiritsevän seikan olevan joillekin, edes yhdelle, hyödyksi, nielen harmini mukisematta, vähin äänin, välittömästi ja lopullisesti. Saapi nähä, kuinka onnistun.
Mutta siinä annoin itselleni periksi, että kun käsitän joku mieltäni katkertavan juttun olevan yhtä vastenmielinen kaikille, sallin ärsyyntymiseni. Mutta sen pyrin suhteuttamaan Ebolan, Ukrainan tilanteen ja lentoperämiehen aiheuttamiin tuntemuksiin.

Olen taas viikolla viisastunut. Ennen luulin, vastoin parempaa tietoa, että kun ihminen on naamaltaan punainen, on kyse korkeasta verenpaineesta, vihastumisesta tai päivettymisestä. Tai jos toveri on lärviltään sininen, on hän kylmissään tai muuten vaan sairas. Mutta ei, ei suinkaan! Punertava ihminen loittonee meistä, sinervä puolestaan lähenee. Se johtuu Doppler-ilmiöstä, tarkemmin punasiirtymästä ja sinisiirtymästä. Siis, kun kohde loittonee, siitä lähtevän valon aalto pitenee, ja kohde alkaa sen myötä punertaa. Lähestyvä kohde aiheuttaa valon aallon lyhenemisen, mikä merkitsee sinistymää. Jos tämä pitää paikkansa loittonevien galaksien kohdalla, pitänee se kutinsa myös ihmisten suhteen. Luulen ainakin. Vaikka saattavat, tarkemmin pohdiskeltuna, nuo aiemmin värjäytymisen syiksi luulemanikin olla oikeaan osuneita. Doppler, Newton tai Einstein eivät ole enää parissamme tarkennusta tuomassa, ja Hawking'illa taitaa riittää puuhaa tärkeämpien asioiden kimpussa.

Tuossa puolilta päivin täräytetään Espooseen Iiristä moikkaamaan. Tulkoon tavatuksi, siinä sivussa, Anna ja Jonikin. Paitsi, että Joni taitaa olla duunissa. Helmi lähtee myös käymään, mutta palaa meille takaisin. Mikäs siinä. Ei se osaa täällä kaipailla, on niin meihin tottunut. Sitä paitsi nyt, kun juoksuaika (lue pikkupöksykausi) on ohi, ja maisemat alkavat kuivahtaa siihen malliin, ettei joka reissulta tarvitse suihkun kautta kotiutua, on koirasta paljon iloa. On sitä vaikka millaisissa olosuhteissa, mutta nyt se on vähemmän työllistävää (ihan kun meikäläisellä olisi ajasta pulaa!)
Kolme viikkoa tulee siitä, kun viimeksi ollaan Iiristä fyysisesti nähty. On tyttö varmaan taas kehittynyt! Ensi keskiviikkona tulee likalle puoli vuotta täyteen. Täytyy sen kunniaksi hankkia pääsiäiseksi ylimääräinen rove mämmiä.

Onneksi nykyään voi kuvia lähetellä vaikka kuinka usein, pysyy kehityksen kelkassa, tarkoitan nyt lähinnä Iiriksen kehityksen. Alla olevan kuvan Anna lähetti viime keskiviikkona. Ehkä tulee tänään pari itsekin napattua.

HYVÄ MAKU

Maku on yksi ihmisen viidestä perusaistista, siis joukosta näkö-, haju-, kuulo-, maku-, ja tuntoaisti. Lisäksi puhutaan  tasapainoaistista, asentoaistista? ja sisätuntemusaistista?? Melko aistillista, vai mitä?

Nyt lähestytään ihmisyyttä, otsikon mukaan, makuaistin kautta. Perusmakuja luokitellaan olevan viisi: makea, hapan, suolainen, karvas sekä umami. Siis kaikkien maailman makujen luomiseen tarvitaan vain näitä viittä. Sehän on tietysti melkein puolet enemmän, kuin tarvitaan koeputkia (3) kaikkien mahdollisten värien sotkemiseen, noin kuvaannollisesti.

Mietitäänpä perusmakuja, yksi kerrallaan.

Makea:

Synonyymisanakirjat (myöh. ssk:t) antavat samanmerkityksisiksi mm. "imelä", "suolaton", "siisti", "upea" ja "viileä". Minulle tulee sanasta mieleen tietysti sokeri, tai vaikkapa voitto Ruotsista jalkapallon mm-loppuottelussa. 

Makea ihminen, eli imelä persoona, puolestaan herättää kuvan mielistelevästä, ruskeakielisestä ja ehkä  myös ylipukeutuvasta persoonasta.

Hapan:

Ssk:t kertovat vastaavuksista mm. ilmaisuihin "liuos, jonka ph on alle 7", "hapattamalla tehty leipä" ja "pahantuulinen ihminen". Itselleni assosioituu kotona tehty ruisleipä, hapankorppu, hapanimelä kastike  sekä ruotsalainen hapansilakka, ketulle puolestaan pihlajanmarjat. Kanssaeläjistä tietysti ssk:n antama kuvaus on oikea, siis ihminen, jonka naama on "norsunvitulla" (vastakohtahan on "naama, ku anopin naaraajalla"). Myös asiaan vastahakoisesti suhtautuva liittyy mielikuviini happamana.

Suolainen:

Ssk:t antavat vain yhden osuman, "yllättävän hinnakas". Sitähän se on, eittämättä. Suolainen soittaa tietysti kelloja aivolohkoissani sanojen  graavi, kurkku, silakka, Loot, aavikko ja järvi, sekä käsitteen "tönkkösuolattu muikku" kohdalla. "Suolainen ihminen" jättää kyllä kaikki kellot hiljaisiksi. 

Karvas:

Ssk:t ovat kallistuneet ilmauksiin "kitkerä" ja "katkera". Samoin olen minäkin. Jos tappio karvas, on se kitkeräkin, etc. Riti-vainaan muinoinen lempipaukku vodka-championi tulee tietysti mieleen. Karvasmanteliöljyn haju leijailee esiin Agathan dekkareista. Karvas ihminen ei välttämättä herätä vastakaikua katkeraan ihmiseen, pareminkin vastakarvaiseen, siis vastentahtoiseen lähimmäiseen. Muuten aamu-tv:ssa kuului Keskon pääjohtaja olevan katkera valtiovallalle siitä, että se suosii ulkomaalaisia kauppaketjuja yrittäessään rajoittaa kahden suuren markkinaosuutta, samaten kuin siitä, että Alkot eivät enää välttämättä sijoita myymälöitään näiden titaanien kauppapaikkoihin. "Hui hai eli Jäähyväiset yksinäisyydelle" luonnehti Kurt Vonnegutkin tiettyjä asioita. Sitäpaitsi katkera ihminen on usein se, joka ei ole osannut hoitaa hommiaan.

Umami:

Nytpä ovat ssk:t vaiti, niin minäkin. Umami sanan ei kyllä ainakaan makuihin luo sidelankaa. Siitä tulee mieleeni "utami", tuo sanaristikoissa yleinen sana, joka tarkoittaa harjaantumatonta, aloittelijaa, noviisia. Myös ristikkokäytössä oleva "utala", eli viekas, ovela, vilahtelee tajunnassa. Eikä kaukana ole mielleyhtymä "sunamiinkaan". 

Entä umamin makuinen? Ei ole tunnetta tullut, siis että "olipa umamin makuista pastaa!", tai  "kyllä tuossa juustossa todella on umami säväys!" Vaikka juuri joissain juustoissa se määritelmän mukaan esiintyy. 

Jos jollakulla on persoonakohtaista kokemusta ja tietämystä umamin makuisesta suuhunpantavasta, voisiko hän ystävällisesti, kohtuu korvausta vastaan tietenkin, toimittaa minulle, puutteelliset aistikokemukset omaavalle, makupalan, edes tiedon, mistä moista herkku voi hankkia, ettei olisi tämäkin aamupuolen naputtelu mennyt ihan "äitiisä".

Kaikkea se joutavalla teettää, mutta ehkä maailma hieman siitä paranee,jos saan vielä joskus maistaa umamin säväyksen niin, että tiedän sen olevan umamin makuista. Sillä onhan se olemassa, koska niin on kirjoitettu.

Verba volant, scripta manent!

Mutta miksi sitten ei kielen makunystyröiden "kartassa" näy, millä kohtaa aistimme umamin?

TAKAPAKKIA

Lauantaina sitten Saarelasta kotiin palattiin. Aamusta startattiin, koska yöpakkasen jäljiltä jää tuntui turvallisemmalta. Ei niin, että jää vielä huonoa olisi ollut, olen vain iän myötä tullut ehkä liiankin varovaiseksi kelien suhteen. Jäätä oli perjantaina kairanreiästä äimäiltynä n. 30 senttiä, eikä se ollut puikoilla lainkaan. Vaikka autolla ajais, jos niikseen tulee. 

Se että varsinkin selillä, oli aika paljon railoja, onkin toinen juttu. Ne ovat aika arvaamattomia. Ja jos yöpakkanen jäädyttää railon pinnan, ja siihen sataa täräyttää hieman lunta, voi paikka olla asiasta tietämättömälle kuolemaksi.

Kaiken kaikkiaan ilmat olivat sen reilun viikon aivan loistavat; öisin 5-10 astetta miinusta, päivisin saman verran plussaa. Aurinko paisteli päivisin pilvettömältä taivaalta. Ja harvoin on voinut maaliskuussa pasteerailla pihapiirissä puutarhakengissä. 

Suuren vuorokautisen lämmönvaihtelun vuoksi jäät pitivät melkoista mouketta, kuin olisi ukkonen kaiken aikaa vähän loitommalla jyrähdellyt. 

Perjantaina sitten alkoi kevät tehdä takapakkia. Oliko se siihen asti sörnäytellyt etupakkia, sanokaa te. Niin tai näin, perjantaina tuuli virisi melko tuimaksi, vieläpä pohjoisen suunnalta puhkuvaksi. Ja kuten vanha kansa tietää: "Pohostuuli on kylmää, tuulipa se mistä päin tahhaan!"

Tosi koleaa oli, vaikka aurinko vielä näyttäytyi. Sen verran oli pilven hattaroita, etten auringonpimennystä havainnut. En sitä tosin intensiivisesti tiiraillutkaan.

Helmi viihtyi luonnon rauhassa, tosin aika paljon uinaili leivinuunin kyljessä. Jäälenkkeily oli koiraparalle lipsumista ja sutimista. Lauantaiaamuna, kun pois lähdettiin, autolle käveltiin, tuuli selän takaa niin kovaa, että pulkka ja ahkio kulkivat välillä itsestää, jaloille pyrkivät ajamaan. Helmiäkin ahava kuljetti miten tahtoi, etenkin alueilla, joilla edellisenä päivänä vedeksi sulanut pintajää oli jäätynyt luistinradaksi. Mutta autolle päästin, miksei oltaisi, kun tuulikin sinne päin kuljetti. Äiti-Elina käytiin Piskolasta mukaan, Hanelilta haettiin vakuumoitu kylmäsavuhaukifilee (itse tehty, en ole vieläkään ihan perillä metodista). Syötävää oli, aika eksoottistakin.

Hollolassa oli, ja on, kaikki hyvin, minkä nyt vähän lunta häpsii. Viikonloppuna pitää lähteä Iiriksen kasvun määrä tarkastamaan, mikäli Tiilikaisille sopii. En tiedä vielä, lähteekö Helmi kokeilemaan uudessa väliaikaiskodissa asumista? Aika näyttää, luulen kuitenkin, että Annalla ja Jonilla saattaa välillä olla himpun verran ikävä.

Lopuksi:

Tänne sivistyksen pariin palattuani on alkanut eräs asia askarruttaa; jos vaalit eivät olsi jo ovella, olsiko seuraava päämisterin haastattelutunti muuttunut pääministerin haistattelutunniksi?

KYLÄILIJÖITÄ, VAAN EI KYRÄILIJÖITÄ

Kaunis päivä, taas. Aamukahvin päälle George Gentlyn tukimukset Areenalta. Sitten dallattiin Helmin kanssa tietysti jäälenkki. Raukan tassut kyllä lipsuu armottomasti yöpakkasen jäljiltä kiiltävällä pinnalla. 

Olin räystäskouruhommissa, kun Haneli soitteli, että tulevat käymään, mikäpä siinä. 

Totesin muuten muovirännin aikansa palvelleeksi, joten otin sen ja kypsähkön räystälaudan kokonaan pois. Pinnotettua peltikourua saa sopivasti, on halpaa ku saippua, kun kohalle sattuu. Kannakkeilla ja muilla tykötarpeilla ne kouruautomiehet tienaa. Mutta annoin Hanelille valtuutuksen tavaraa yheksän metriä hankkia, kun liikkuva räystäsmyymälä Anttolan rantamaisemiin ilmestyy.

Sitten vähän purastiin, ja mentiin rantaan vieraita odottelemaan.

Porukat ilmestyivät iltapäivällä. Ensin saapui parivaljakko velj-Hanski ja Anni potkureilla.

 Helmi riemastui tietysti vaihtelua tylsien ihmisten kanssa lojumiseen tympääntyneenä...

...siinä määrin, että Annin pipokin meinäsi tulla kunnolla pöllytetyksi.

Kohta Taina ja Katriina tulivat autolla Potinlahteen. Anni meni heitä vastaan kahden potkurin kanssa. 

Helmi korvat pystyssä kuului vastaanottojoukkoihin.

Tuliaisiakin oli; pullaa ja keksejä. Ei ku kahvin keittoon. Ja katsomaan, kuinka Mäkäräinen ei pärjännyt. Haneli on sen verran urheilumiehiä, että oli tulonsa siihen, siis hiihtolähetykseen, ei pärjäämättömyyteen, tähdännyt. Näin kai voi sanoa, kun on ampumahiihdosta kyse?

Heti rannassa oli Haneli kyselemässä, että alkaako se hiihto puol kaks, vai puol kolme. Olivat nimittäin Paajalansalmessa törmänneet ruuhkaan, eli Kiljusen Vienoon, joka oli tullut vastaan, ja sanonut kisan alkavan puoli kaksi. Mutta oikea asian tila varmistettiin, joten ei hätää.

Siinä hötäkässä ehti joku hiijen lentokone loukata Avokkaan demilitarisoitua aluetta, ihan keskeltä yli sörnäytti. Tulee taas puolustusvaliokunnalle seliteltävää.

Kahvit juotiin, kisaa seurattiin.

Kahti haki obligatorisen ja iänikuisen muistipelin, jota jo meidän lapset aikoinaan, sitten Anni ja Katriina pienestä pitäen, Avokkaassa olivat pelanneet. Helmin piti tietysti hääriä mestarina mukanan.

Lähdön hetki koitti aikanaan. Marssijärjetys oli muuttunut siten, että Hanski ja Katriina ajaisivat autolla, Taina ja Anni potkureilla. Lähdettiin valumaan rantaa. Minä sanoin Hilpalle: "Et kai Helmiä mukaan laske? Ota ainakin hihnaan!" "Ei se mihinkään lähde", totesi rouva. 

Kun päästiin laiturille, lähtivät Haneli ja Kahti dallaamaan kohti Potilahden pohjukkaa. Kun he olivat pari sataa metriä taivaltaneet, hyökkäsi Hemppa perään. Eikä huudoista, maanitteluista, lointelustakaan piitannut; olisi Piskolaan heidän kanssaan mennyt. Hilppa, vastuuhenkilönä, hakemaan hihnaa,  potkurilla perään!  

Saipa Helmi paluukyydin potkurissa istuen, laiska koiranvetelys!

Saunassakin käytiin, tämän kirjoittelun lomassa. Nyt on melko lenseä olo. Huomenna jatkuu ajot Pappilan metsässä: aamupala, kävelylenkki, pientä puuhastelua, ympärilleen äplistelyä, uunien lämmitystä, aurinkoa, lukemista, ei suurempaa hälinää tai liikennettä, oletan.

KEVÄÄN KORKKAUS

Eilen tune taas saavuttiin, siis Saarelaan. Edellisen kerran oltiin viikko lokakuun 

alkupuolella, kun Iiris oli juuri syntynyt. Tai eihä Iiris, tietty, mukana ollut. tulee kyllä, kun vedet aukeavat, kesä kolkuttelee oven poskessa.

Hienoa oli, kuten aina, kun taukoa välissä ollut, saapua. Ilma upea, ennusteen mukaan jatkossakin, paikat kunnossa. Ainoa pieni "häverikki" oli, että vähät lumet olivat tuoneeta räystäskourusta osan tullessaan alas. Piece of Cake. Monasti oikkuileva leivinuunikin jätti vetämisongelmansa, savujen sisääntupruttelusa, melko niukaksi, kun maltoin kuumailmapuhaltimella tohottaa nuohousluukuista lajin aikaa.

Ei näköjään uni jatkunut normaalia rytmiä kummemmin, 4:30 lopetin pedissä pyöriskelyn, nousin ylös. Kroppa vissiin kaipaa aamulenkille, mutta saakin tyytyä sormiverryttelyyn läppärin avulla, tässä vaiheessa. 

Kyllä oli yöllä reikänen taivasAvokkaan kattona! Tuolla maalikylissä on sen verran katu- sun muita valoja, ettei tähtien tuike ole samalla tavalla nähtävissä.

Onhan täällä kuuta kuvailtu, mutta ensi kertaa kävin äsken nappaamassa otoksen jäähän peilautuvasta reilusta puolikuusta. 

Kohta pitää käydä puita, laittaa uuniin valkea. Eilen ei lämmitetty, vissistä syystä, kuin vähän. Nyt passaa korventaa kunnolla. Sitten parin kilon possupala, lanttu- ja perunalohkoja, sipulia, mitä kaikkea se rouva keksii, uuniin muhimaan pariksi tunniksi. Niilläpä puhuttelee nälkästä tovin verran!

Kun eväät on paistumassa, lähdetään varmaan tassuttelemaan , vaikkapa saaren ympäri. Ei kun liukuesteet töppösiin, on oiva kulkea. Helmille kun ei omia ole, saattaa se kiihdytyksissä ja mutkissa hippusen liirata, sen eilinen osoitti. Mutta liirailkoon sielunsa pohjasta sydämensä kyllyyteen asti. Elikko nauttii ilmiselvästi täällä olosta.

Päivällä otetaan aurinkoa, Hilppa ainakin, Minä taidan korjat rännin. Lehtiäkin pystyy harvoimaan, maaliskuussa! Lunta pihapiirissä ei ole kuin muutama neliö rappujen ja kaivon välillä. Niin, ja  possuaterian päälle "perräiset" kuuluvat asiaan. Lauantaisauna on yksimielisellä päätöksellä siirretty sunnuntaille. Ilan pimennyttyä on luultavasti Steffan Ahnhem'in kirjan "Pimeään jäänyt" vuoro. 

Näin se lähtee viikko Anttolassa kulumaan. Keskiviikon tietämissä täytyy käydä murkinaa haalimassa; mennäkkö Mikkeliin, vai usmuuttaako Puumalaan?  Siinäpä kysymys. Puumalaan on komeampi tie ajella, ehkä sinne.

Tässä se Hilppaa tänäänkin luultavasti vahtii, ettei kukka saa liikaa aurinkoa.

LAITEADDIKTIN AIVOITUSIA

  Nythan on niin, etta mina olen tietylla tavalla koukussa tietotekniikkaan. Olen vuosien saatossa hankkinut ensin pc:n, sitten lapparin, alypuhelimen, toisen lapparin (kun 1. version tekniikka ja liitantaominaisuudet eivat mahdollistaneet digitaalisen kuvan katselua tv:ssa laitteen kautta), sitten syksylla tabletin (windows), meille Hilpan kanssa yhteiseksi, ja askettain toisen (android) itselleni. Viimeeksi sijoitin Tuta-S30-nimiseen etaohjattavaan pistorasiaan. Siihen tallataan sim-kortti. Tekstiviestilla varkki tarayttaa taakseen kytketyt laitteet supattamaan. Kapasiteetti kestaa pari-kolme sahkopatteria, joten mokin saa vaikkapa vuorokautta ennen menoa lampiamaan. Vempain ilmoittaa myos sisalla olevan lampotilan. Eika se ollut alyttoman hinnakas. Mikali vanhoilta luiltani kysytaan, joka killingin arvoinen. 

  Mutta puhutaanpa mobiili- ja tietokonyhteyksista. Minulla on kotona pc:lle laajakaista ja reititin, ei siis ongelmia. Saarelassa oli viime kesana 4G-mokkula. Mutta nyt on laitteita enemman, eika jokaiselle ole jarkevaa hankkia omaa liittymaa. Eihan Surface:ssa edes ole sim-korttipaikkaa. Siispa hommasin jo syksylla 4G-reitittimen, minka kautta saamme laitteet maalla pelittamaan. Omassa Huawei-tabletissani ei ole korttia, sehan on reitittimessa. Varkki pelittaa wifi:lla kotona, samaten, kuin esim. Triossa, jos haluan aikani kuluksi vaikka jotakin katsella. Ja jos olen paikassa, missa ei ole langatonta yhteytta, toimii tabletti alypuhelimen jaetun wifi-yhteyden kautta. 

  Kaikesta huolimatta meilla on viisi liittymaa: Hilpalla omansa puhelimeen, minulla puhelimen 4G-super, mobiilireitittimeen samanmoinen, yksi perus 3G vanhaan Nokian puhelimeen, mita kaytan lenkilla ja ruumiillisissa toissa, seka uutena yksi etaohjattavaan pistorasiaan. Musiikkipuhelimen liittymasta maksan alle 2 € kuussa (jos en silla soittele), ja etaohjattavan harvelin liittymasta 0,99 €/kk + 7 senttia/viesti, kun se ilmoittaa, etta on kytkeytynyt paalle/pois ja lampotilan. 

  Joillakin on varmasti enemmankin tavaraa, joillakin viela varmemmin vahemman. Mutta mina olen mina. Sitapaitsi puhelimen ja mobiilireitittimen liittymat ovat Elisaviihteen kylkiaisena puoleen hintaan. Samasta syysta on laajakaista kotiin edullinen. Siksi jatkoin viihdesopimusta, vaikka se pelaisi halvemmalla versiolla ilman boxiakin mobiililaitteiden kautta.

  Anttolassa olemme katsoneet Elisaviihdetta ja  kanavien omia jalkitaltiointeja lapparin kautta. Hyvin on toiminut. Mutta nyt minulla on unelma: Jospa saisin android-tabletin suostumaan yhteistyohon Avokkaan tv:n kanssa. En ole asiaa paassyt kotona testaamaan, silla meidan vanemmassa toosassamme ei ole usb-liitantaa. Mutta mokilla on. Jos siis mini-usb:sta puhelimen omalla johdolla tv:oon kytkettyna lahtisi kuva  pyorimaan, voisin vieda sinne vanhan lapparin, joka ei siis toista digitaalista kuvaa telkun kautta, myotyriksi. Silla voi vallan mainiosti surfailla netissa, kirjoittaa, kasitella ja tallentaa valokuvia, etc. Jaisi yksi rahdattava kyydista pois. Muutaman paivan paasta olen asian suhteen viisaampi, en pida teita kauaa jannityksessa. 

  Tama blogi on varkattu tabletilla, kuten harvalukuinen, mutta sitakin valveutuneempi lukijajoukkoni on jo havainnut. Ja jos joku teista pitaa minua mielta vailla olevan nippeleihin hurahtaneena toljakkeena, on han tismalleen oikeassa! Mutta mita sitten? Taa on ihan kivaa.

Iiriksella on jo niin vekutteleva ilme, etta siita taitaa tulla salaviisas persoona, ja ties minkalainen nortti (ei siis nortti, vaan nortti)