Aamulla kun itään katsoo, länteen silmät kääntää, päivännousun, kuun laskun silmä kohtaa.
Kunhan päivää kunnolla koittaa, alkaa moottorisaha laulaa. Ennen yhdeksää ei viitsi muutenkaan aloittaa päryytystä; naapureilla on nuorisoa kylässä, ja nuoriso on yleisesti ottaen hanakkaa nukkumaan tilaisuuden tullen aamusta ikäihmisiä kauemmin.
Pitää kokeilla, kuinka jaksaa puita karsia, pätkiä, kärrätä, pilkkoa. Tuntuu, että kärsitty tauti, parin viikon tekemättömyys, ovat vieneet kunnon alas. Minkä vähän olen puuhannut, niin heti puskee hien pintaa. Eiköhän kunto tekemällä kohene? Aika varovasti ajattelin kuitenkin aloittaa. Jos vaikka pari tuntia tänään.
Lämpimäksi muuttuivat kelit. Reilu kymmenen astetta päivisin, yli viisi öisin. Sehän passaa. Lämmittämiseen ei hurjasti tarvetta ole. Välillä uuneissa kun tulta pitää, niin pärjää.
Tänään olen jo iloisen yllätyksen kokenut. Kerron taustoineen lyhyesti. Olin keväällä ostanut moottorin peräöljyproppuihin tiivisteet. Kolmeen koneeseen, sillä Hanelin kaksi ja meidän yksi prutku on syksyidin laitettava talvikuntoon odottelemaan valmiina kevään ensistarttia. No, kun pari viikkoa sitten aloin etsiä kyseisiä tiivisteitä, niin eihän noita mistään löytynyt. Etsin kaikki mahdolliset paikat. Etsin venevajasta (todennäköisin paikka), etsin veneestä, etsin talolta, etsin autosta, etsin saunakammarista, etsin Hollolassa käydessämme kotoa. Kaikki laatikot pengoin, veneen säilytystilat nuuskin, auton ovitaskut ja lokerot syynäsin. Ei missään!
Nostin jo kädet pystyyn. Ajattelin, että jospa ne jäivät vanhaan autoon, kun siitä kesällä rojut uuteen siirsin. Niinpä kirjoitin jo kauppalistaan, että tiivisteet täytyy seuraavalla ostosmatkalla hankkia. Mutta uusi päivä kaiken muuttaa voi! Kun aamuhämärissä tankkailin moottorisahan valmiiksi, tuli mieleeni vielä kerran syynätä kaikkein todennäköisimmät paikat. Aloitin venevajassa hyvän loisteputkivalon alla olevasta työpöydästä. Pöydällä on puinen laatikko, missä säilytän erilaisia juttuja. Sen oli kolunnut muutamaan kertaan, mutta nyt nostin pienen laatikon laitaa vasten olevan pahvilootan ylös. Hip hei huraa! Sen pahvilootan ja reunan välissä, silmän näkymättömissä, oli minigrip-pussi sisällään kaivatut tiivisteet! Jopa mieli keveni, ilo ilmaantui. Kyllähän hävittää saa tarve-esineitä, mutta ne pitää myös löytää!
Kohta kello yhdeksää lähestyy. Siirryn pian sonnustautumaan viiltohousuihin, turvasaappaisiin, kuulosuojaimiin ja työniloon.
Loppuun, Pariisia muistellen, laitan muutaman kuvan. Ne on napattu Musée de l'Illusionissa. Siellä käytiin lauantaina, lähtöpäivänä.
Liisa kasvoi äkisti Iiriksen pituiseksi.
Iiriksen salskea käsiseisonta.
Tytöt pikaliimaa kengänpohjissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti