Katsoin tallenteelta 1. osan mainiosta ohjelmasta "Stephen Hawkingin universumi". Taas tuli tarve pohtia ihmiskunnan asemaa kosmoksessa. Pallollammehan on ikää n. 4,5 miljardia vuotta, ja big bangista on vierähtänyt jotain 13,8 miljardia ajast'aikaa. Elämän syntyminen planeetallemme oli ehkä sattumaa, ehkä panspermian, komeettojen mukana muualta tulleen siemenen, aikaansaamaa, luultavasti ei kuitenkaan jonkin korkean voiman kuusi tuhatta vuotta sitten luomaa. Niin tai näin, elämä täällä sai kehittyä suotuisissa olosuhteissa.
Jos olemassaolomme on panspermian aikaansaannos, ei maapallon ulkopuolisen elämän olemassaolosta ole epäilystäkään. Jos se on muun tapahtumaketjun aiheuttama, herää taas kysymys: "Olemmeko yksin?" Linnunradassamme (galaksi) on nykytietämyksen mukaan 200 000 000 000 tähteä, universumissa on 100 000 000 000 galaksia. Tähtiä on siis kosmoksessa 20 000 000 000 0000 kappaletta, muutama miljardi puoleen jos toiseen. Karkeasti yleistettynä: lotossa on täysosuman mahdollisuus 1:15 380 937 (39!/32!/7!) , sen todennäköisyys, että olemme yksin on 1:20 000 000 000 000.
Tuossa olettamassa on tietysti aukkoja, niin, mustia, kuin muitakin. Ei varmaankaan jokaisella tähdellä ole kiertolaista, millä elämää voisi syntyä. Ja onko kaikilla kiertolaista laisinkaan? Mutta ns. eksoplaneettoja on löydetty pian parituhatta. Jonkin tutkimuksen, tai kai pikemminkin olettaman, mukaan tähdillä on keskimäärin 1,6 kiertolaista. Maalla niitä on kahdeksan. Ja sitten kiertolaisilla (planeetat) on kiertolaisia (kuut). Marsista on löydetty jälkiä vedestä, siellä on voinut olla jonkin asteista elämää. Jupiterin kuu Europe kiinnostaa tiedeihmisiä. Vaikka sen pintaa peittää 24 km:n vahvuinen jääpeite, saattaa Jupiterin vetovoima venyttäessään kuutaan ellipsin muotoisella kiertoradalla aiheuttaa sen, että jääkuoren alla on sulaa vettä. Siellä on mahdollista olla myös elämää.
Maapallolla oleva elämä on syntynyt, kehittynyt ja voi hyvin äärimmäisen kapeilla osa-alueilla mm. lämpötilan, paineen ja olomuodon osalta, että on ihme, jos ei loputtomasta kosmoksesta löytyisi elämänmuotoja, mitkä poikkeavat niin täysin omastamme, ettemme sitä pysty edes kuvittelemaan.
Kuten alussa tuli todettua, oma aurinkokuntamme, oma planeettamme myös, muotoutui, kun big bang oli jo kaukana menneisyydessä. On täysin mahdollista, että lukuisia sivilisaatioita oli jo saanut alkunsa, kehittynyt ja kuollut pois. Jossain päin äärettömyydessä saattaa olla yksisoluinen lillimässä rannattomassa meressä. Jossain voi nestemäiseen typpeen perustuva elämänmuoto hiiviskella parin sadan asteen pakkasessa. Tai nimeltä tuntemattoman kaasuplaneetan ulkolaidoilla asustelee valtavia meduusan kaltaisia eläviä, mitkä saavat energiansa alati riehuvien ukkosmyrskyjen salamista.
Entäpä jos Andoromeidan tähtisumussa oleskelee populaatio, joka on meitä miljardin vuoden verran edellä, on sivuuttanut "lihallisen" vaiheen, muuttunut androidiksi.
Tai jos jostain kaukaa ilmestyy kolmipäisten (yksi syömistä, toinen puhumista, kolmas lauantai-iltoja varten) ja kuusikätinen (yksi pari työntekoon, toinen kirjoittamiseen ja kolmas ehostukseen) iskuryhmä sivilisaatiosta, joka on oppinut valjastamaan kokonaisen tähden energian käyttöönsä, ja luonut "madonreiän" läpi universumin?
Vaikka kuinka todennäköistä elämä muualla kaikkeudessa onkin, sen kohtaaminen on tietysti melkoisen epätodennäköistä. Niin käsittämättömän suuri, ja jatkuvasti laajeneva universumi on. Ja jos, vastoin nykyistä käsitystä, "pimeän energian" aikaansaama laajeneminen joskus pysähtyy, ja kaikki alkaa vetäytyä takaisin alkupisteeseen, emme taida sitä olla todistamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti