sunnuntai 8. syyskuuta 2019

KYLÄSSÄ OLTIIN

  Perjantaina oltiin kyläilemässä Moisaloitten mökillä Paajalassa. Aurinkokelissä taittui matka oltapäivällä. Vähän ukkonen illemmalla hipaisi tienoota, satelikin. Mutta taas poislähdön aikaan, hämärän rajamailla, oli oiva ja selkeä keli.
  Mukavaa oli turista, vähän viiniä nauttia. Ja syödä Urkin vokkaama ateria, missä oli kanaa ja runsaasti vihanneksia, vähän sieniäkin. Ja juustoa myös, halloumia. Maukasta, vaikka Voke olisi jotain nyanssia, muka, vielä ruokaan kaipasi.

 
  Kahvit myös hörpittiin, ja Hilpa tuliaisiksi viemää omenapiirakkaa. Hymytytöillä piisasi puhuttavaa.


Aika riensi siivillä. Piti ihan tarttua itseään niskasta kiinni, että päästiin lähtemään ennen täyttä pimeyttä. Vaikka kuulaalla ilmalla olisi matka sujunut sydänyölläkin, tuttu reitti. Sitäpaitsi karttaplotteri olisi hädässä otettu avuksi. Vaan eipä tarvittu. Pakko tunnustaa, että vielä kotona intoonnuin hörppimään konjakkia. Olisi saanut jäädä hörppimättä. Vanha on vanha, eilen ei ollut kaksinenkaan olo. No, saattaa mennä tovi, ennen kuin seuraavan kerran kohtuuden yli juon. Saisi mennä vaikka tappiin saakka.

  Koska kysyin kylässä lupaa jakaa ottamiani kuvia. laitan vielä sellaisen, missä on isäntäkin...


...ja toisen, missä hän kokkaa ja vokkaa.


Ja tuplaselfie kanssa Voken kanssa. 


  On otettava tavaksi, tuollaiset tapahtumat. Ensi kesänä Avokkaassa. Tervetuloa Voke ja Urkki! Ja saa tänne muutkin tulla. Pieni varoitus mielellään ennen saapumista on toivottavaa. Mieluumin reilusti ennen. Mutta ei yllätysvieraita vesitielle ajeta. Syyttäkööt itseään, jos tarjoilut jäävät niukoiksi.
  Minustahan taitaa ennen pitkä kehittyä ihan sosiaalinen henkilö.

  Tänään lasketaan naapurin kanssa muikkuverkot. Luulisi jotain pyydykseen uivan. Lähinnä mujeita.
  Olen odotellut, että Haneli ilmoittaisi, koska tarvitsee apua katon pellitykseen. Ei ole kuulunut. Epävakaista on kyllä luvattu; huomenna sataa vähän, tiistaina puotaa, loppuviikosta taas sadetta. Koska ainakin toinen lape on kerralla purettava, niin mielellään saisi olla ainakin pari poutapäivää putkeen. No, Haneli päättää, renki tekee työtä käskettyä.

  Jos ei käskyä katolle kuulu, korjailen viimeistään tiistain ulkorappuset. Se homma ei vaadi, kuin yhden poutapäivän. Tai ei sitäkään, sillä mesta on helppo suojata.
  Aitan pääty on vielä maalaamatta, mutta siellä on ampiaispesä. Ja vihaisia ampiaisia; ovat jo kahdesti Hilppaa tökänneet. Lopulta älysin, missä se pesä on: ampparit luikahtavat hirren saumasta sisään. Ovat ilmeisesti pesänsä rakentaneet sisäpuolella kovalevyllä peitetyn hirren ja levyn väliin, joten eivät ne sisällä häiritse. Jätän suosiolla maalauksen ensi kevääseen. Niin kävi osalle talonkin maalauksesta viime kesänä. Maalit vaan kotiin talvehtimaan, homma jatkuu 2020.

  Nyt lähden roudaamaan perunat kellariin. Ovat kuivahtaneet aitassa, joten siirto on suoritettavissa. Vielä alkuviikosta kaivan alakasvimaalta pari riviä perunaa ylös. Siellä ne ovat kasvaneet hitaammin. Kiinnostaa nähdä, on sato yhtä suurta, kuin uudella pottumaalla oli? Mutta nyt perunahommiin.

torstai 5. syyskuuta 2019

TAVALLINEN TULOKAS

  Viikko etenee jälkipuoliskoaan. Vanhoissa merkeissä mennään. Mennään, mutta en viitsi alkaa naukumaan, että ei perkele sada, vaikka rintamat yli vyöryvät. En, siitä huolimatta, että ei sada, vaikka rintamat yli vyöryvät.

  Tänään käytiin kaupungissa. Ensin haalittiin tavaraa neljästä kaupasta ja yhdeltä bensa-asemalta. Lomassa ehdin palastamaan lompakon. Tokmannilla oli edessämme kassajonossa iäkäs herra, harrmaatukka ponnaripää sinisissä haalareissa. Hän maksoi rahalla reilun kympin ostoksensa. Me perään maksoimme omamme. Kun mentiin autolle, lähti haalariherra juuri etupuoletamme autollaan. Huomasin, että häneltä oli pudonnut lompakko, mutta auto usmuutti jo pois päin, eikä mies huomannut huitomistani. Ehdin nähdä rekkarin, huusin sen autossa istuvalle Hilpalle, käskin kirjoittaa ylös. Kun lähdin hakemaan pudonnutta lompakkoa, kurvasi auto kyseiselle paikalle. Katselin, huomaako tulija posan. Ei huomannut. Ei huomannut, vaikka astui äijä lompakon päälle! No, minä hakemaan. Kurkistin sisään: ajokortti, muutama pankkikortti. En tarkemmin jäänyt tukimaan. Sanoin Hilpalle, että vien sen Tokmannin kassalle. Niin tein. Vei kassojen vieressä olevaan infoon. Neiti kuunteli selitykseni, sanoi: "kiitti, toivottavasti tulee hakemaan."
  Sanoin, että on siellä ajokortti ainakin sisällä, kyllä omistaja löytyy. Perään tuumasin, että olisi kuitenkin pitänyt itse selvittää ponnaripään yhteystiedot. Jotenkin tuntui siltä, että tapahtuuko asiassa muuta, kuin odottelua. Eli ehdin lomassa pelastaa yhden lompakon, mistä en tiedä, tuliko se pelastetuksi. No, uskon kuitenkin, että tuli.

  Hilppa oli eilen sopinut Moisalan Voken kanssa, että mennään poikkeamaan heillä. Hilppa nimittin oli eilen yhteydessä Vokeen sen tiimoilta, että huomenna mennään heidän mökilleen nyyttikestien tapaiseen iltapäivän viettoon. He sopivat, mitä kukakin tuo. Ja sopivat, että tänään mennään heillä käymään. Mikä tietysti on tärkeää. Mennä tänään käymään sellaiseten ihmisten luona, jonne mennään huomenna kylään. Kun Moisaloilla turistiin, kahvit juotiin, vielä pihalla turistiin, sanoin, että eiköhän tehhä niin, jotta aloitetaan ne kestin saman tien. Jotta mitäs tässä me suotta enää Avokkaassa käymään. No leikki leikkinä. Sitä paitsi emme olleet aiemmin Moisaloiden kodissa Mikkelissä käyneetkään. Hilppa ja Voke ovat nuoruudenystäviä, tuttu oli ja on hän minullekin, mutta kuten on hyvä käymään, oli vuosikymenten katkos tapaamisissa, kunnes pari vuotta sitten alkoi uusi kausi erään satunnaisen tapaamisen seurauksena. Uskon, että asiaa riittää, varsinkin Vuokolla ja Hilpalla, huomennakin. Ja kyllä me Urkin kanssa juttuun tullaan, jutussa pysytään, vaikka hän minulle tavallaan uusi tuttavuus onkin.
  Melkein uskallan lyödä veikan siitä, että huomenna ip. sataa. Sataa, kun ei pitäisi. Sehän on selvää, koska ei sada silloin, kun pitäisi. Mutta pistetään kumipukua ja sydvestiä päälle, rukataan tarvittaessa aikataulua. Mennään, jos ei hurrikaaniksi äidy, tai trombiksi. Viisi sekuntrimetriä menee, kuusikin. Seitsemän nippa nappa, kahdeksaan ei Hilppaa saa veneilemään, kuin köysissä.

  Sen verran ostoksista että muistin lopulta ostaa valmislaastia portaisiin. Ostin kaksi 25 kg:n säkki S06:sta. Yksikin riittä rappuihin, mutta aion vähän muurailla savustuspaikan tulisijan tiilien ympärille asettelemiani kiviä paikoilleen.
  Sitten ostin led-valonheittimen ja kytkimellisen ulkojatkojohdon, joiden avulla virittelin jo valot puuliiteriin. Lämmityskausi alkaa, illat ja aamut pimenevät. Koska leivinuuniin on tapana laittaa sianpiremän aikoihin tulet, olen tähän asti ole puita noutanut otsalampun kanssa. Nyt tuli asia moterniksi; pihavalot päälle, liiterinoven vieresä valkeaa vajaan. Kehitys kehittyy.

  Kun varsinkin erään ryhmän toimesta on fb-sivuilla viime aikoina paisuvaan tahtiin muisteltu ja ihannoitu entistä, kannan minäkin korteni kekoon. En kylläkään ryhmän sivuilla, vaan tässä blogissani. Tässä se tulee: Muistattekos aikaa, kun kotiinne poikkeava, tai raitilla nokikkain sattuva immeinen, oli usein tavallinen tulokas, eli tuvallinen talokas? Siitä vaan miettimään. Meillä maalla se oli ainakin kuuskytvuotta sitten normaali juttu.

  Nyt on myöhästyneet päiväkahvit hörpitty, Hilppa on saanut huomisekski tarkoitetun omenapiirakan uuniin (toivottavasti se saadaan kuivana määränpäähän). Minä lähden tuikkaamaan sauna tulipesät palamaan.

  Koska kuva pitää aina laittaa, eikä oikein mitään tullut mieleen, laitan otoksen navetanmuurin vieressä lopultakin kukkimaan äityneestä krassista. Siksikin, että minusta on hauskaa, kun samassa kasvissa on kahden värisiä kukkia.

tiistai 3. syyskuuta 2019

SYMBOLINEN AVAIMEN LUOVUTUS JA POTUNNOSTO

  Eilen käytiin Hanelin kanssa laittamassa paskio Kerniemellä luovutuskuntoon. Koska avaimia ei ollut luovutettavaksi, ruuvasin sitä symbolisoiden haan eli ruokin oveen. Loppusiivous ei kuulunut urakkaan, joten puolinpäin päästiin syömään Seijan laittamaa kevyttä kesälounasta. Ja sitten kotiin. Tai Haneli kotiin, minä kesäkotiin.

  Iltapäivällä nostettiin peruna. Eli minä kuokin, Hilppa siirteli ansiokkaasti astiaa. Pottua on viety tuliasiksi, annettu meniäisiksi, syöty kohta kaksi kuukautta. Tuon verran vielä löytyi uudelta pottumaalta.


  Eikä siinä vielä kaikki; toisella kasvimaalla on pikkasen nostamatta. Viiden kilon pussi siemensiikliä HongKongista tuotti ihan mukavasti.

  Kurpitsat kasvavat hitaasti, mutta epävarmasti. Epävarmasti siksi, ettei me varmasti tiedetä, mikä kurpitsa on lajiltaan. Ei tullut kysyttyä, kun taimet ostettiin. Ei siis ole harmainta aavistusta siitä, kuinka suureksi niiden on tarkoitus paisua. Mutta paisukoot rauhassa, pakkasiin asti.


  Tänään maalasin talon päätykolmion. Onneksi sen yletti, räystäslautoja myöten, rasvata ilman koroketta verannan katolta. Vaikka kuvassa näyttää siltä, että maalausjälki on epätasainen, niin se ei ole. Ison koivun varjoa lankeaa seinälle hämäävästi. Jos verannan katto puolestaan näyttää laikukkaalta, niin se myös on. Siitä, kuten länsilappeelta talosta, on pinnoite kuoriutunut kattopelleistä pikkuhiljaa huut helevettiin. Nuo pellit laitettiin Hanelin kanssa joskus seitkytluvun toisella puoliskolla. Jossain vaiheessa pitää asiaan perehtyä, poistaa jäljellä oleva pinnoite, tai maali kai sekin on, käsitellä ja värjätä katto. Ehkä ei vielä ensi kesänä. Vaikka rumahan tuo on.


  Ei tälle päivälle muuta ollut budjetoitu, joten ryhdyin lounaan (kesäkurpitsa-jauhelihapataa) jälkeen kirjoittelemaan. Ei huomisellekkaan ihmeempiä duuneja ole mielessä. Torstaina mennään käymään kaupungissa, perjantaina kylässä. Siis ei kylällä, vaan kylässä.

  Pellit Piskolan puu- ja rekiliiterin kattoon tulivat eilen. Ainakin niin Hanelille soitettiin, kun Rohusilla istuttiin syömässä paskion valmistujaisia. Sen homman alkaminen siirtyy ensi viikkoon. Ilmoja toivotaan.

  Leimukukat vielä leimuavat.


  Myös joku muitten mukana meille juurtunut pensas rehottaa. Tuosta paikalta yksi kokolias pensas keväällä kaivettiin ylös, siirrettiin talon ja navetanmuurin välille. Uutta tuntuu ja näyttää puskevan. Mihinkähän tämä siirretään? Ei se ole kukkapenkkiin passeli kasvi. 


  Melko leppoisaa alkusyksyä tässä mennään. Pitäis verkkoja laittaa, mutta kun kehtuuttaa. Pitäis vielä päivä vesoa, mutta kun kehtuuttaa. Mitäs sitä mitään tekemään, kun kehtuuttaa. Varmasti tulee aika, jolloin ei kehtuuta. Sitten päätä pahkaa vesurin kanssa metsään, perään verkonlasuun. Kaikella on aikansa. Joten olla möllöttelen päivän, pari. Odottelen ja arvuutteen vaikka sitä, millaiset kekkerit Rohus-Markku meille ensi kesänä järjestää. Kun hän eilen kysyi paskion pystytyksen hintaa, minä vastasin, että en palkan perään sitä tullut tekemään. Ja että minä tänne Hanelin pyysin, ja että meillä hänen kanssaan on YYA-sopimus voimassa, ja lähden puuliiterin katolle pian omaa osuuttani tekemään. Jatkoin vielä, että keksikää vaikka meille jotain kivaa. Siinä tuli sitten puheeksi, että syödään ja saunotaan, ehkä tehdään jotain muutakin, ensi kesänä. Hilppa tietysti mukana, ja Taina, mikäli kiireiltään joutaa. Olisi mukavaa, jos Mattikin olisi messissä. Puheenaiheita piisaisi varmasti, muisteluja riittää. Saattaisi tulla esiin joitakin minulta jo unohtuneita tapahtumia. Niin kuin tuli eilenkin. Markku sanoi, että oltiin joku talvi menossa Avokkaseen. Ajeltiin iltapimeällä Mikkelistä kohti Anttolaa minun MUD-nelosellani (Fiat kuussatanen, eli Pompannappi). Oli ollut täysikuu, hiljainen tie, ja minä olin sanonut, että säästetään lyhtyjä, ajetaan ilman valoja. Näin oltiin tehty. Minä en kyllä muistanut tuota tapausta, mutta kun puheeksi tuli, alkoi palautua mieleen.
  Tuo reissu taisi olla se, jolloin pelattiin yöllä kuutamossa pesäpalloa lumisella jäällä Avokkaansalmella. Ainakin Markku, Ahos-Riti, Ruikku ja minä oltiin siellä. Taisi olla Viholaisen Vinskikin. Rohus-Matti, vakiojäsen, ei muistaakseni ollut tällä urheilumatkalla.

  Muistelut sikseen! Ok, minä lopetan. Koska muistelut on käsketty, omasta toimestani, jättää sikseen, lopetan, sillä mitään aktuellia ei ole enää mielessä.  

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

VENETSIALAISET

  Perjantaina kävin Lahdessa parissakin "halpakaupassa". Ihmettelin, että onkos tullut talvi ja uusivuosi kesän lopulle, kun pommeja kaupattiin kauppojen tiloissa. Sitten älysin, että venetsialaiset tietysti on saaneet ihmiset tolaltaan. Muuten, onko oikein sanoa, että venetsialaiset on saaneet, vai pitäisikö olla venetsialaiset ovat saaneet? Jos tsiat olisi vaikkapa joku kansa, niin silloin tietysti sanottaisiin, että vene-tsialaiset ovat.

  On kaksi vankka syytä, miksi en hankkinut ilotulitteita:
  1. En vietä venetsialaisia.
  2. En osta ilotulitteita mihinkään tilanteeseen enkä tilaisuuteen.

  Ventsialaiset on juhla, mikä ei sovi minun ajatuksiini eikä tapoihini. Eihän elokuun loppu ole mökki- ja venekauden loppu. Mökki- ja venekautta on ainakin yksi kolmannes edessä. Toki joillekin saattaa mökkikausi kuivahtaa näillä paikkeilla. Siis juhlikaa täysin rinnoin. Ja ne, joille juhliminen on itsetarkoitus, bailatkaa mukana.

  Eilen palattiin huoltotauolta saareen. Lämpimään saareen palattiin. Ensitöikseni kävin kurkkaamassa virallista epävirallista sademittaria. Sen verran oli kosteutta pohjalla, joko surpersnadin kuuron tai äykeän yökasteen jäljiltä. Sadetutkan mukaan parjantaina ip. seudun yli meni kokolias ukkosrintama. Jos meni, niin melko kuiva rintama oli.

  Vaikka kuivaa on ollut, on nurmikko kuitenkin kasvanut. Siispä ajelin sen eilen. Ei aivan kaikilta alueilta tarvinnut, mutta kuitenkin. Ehkä se oli viimeinen leikkaus tälle vuodelle, ehkä ei?

  Tänään lähden Piskolan puolelle sieneen. Saattaa olla, todennäköisesti on, turha reissu. Mutta tehtävä on, mielenrauhan vuoksi. Ja pääsehän ainakin Tuntematonta siteeraamaan.

  Meillä on tarkoitus viipyä ja viihtyä täällä reilu kaksiviikkoinen. Sille jaksolle rittää sopivasti puuhaa. Jollei jopa ylenpalttisesti. Riippuu vähän. Mutta varauduttu ollaan siihen, että ei riipu: lainastossa ollaan käyty, kirjoja pinot henkilöön mukaan raahattu. Joskus tulee tuo "lainasto" minulta ihan itsestään. Nuoruudessani sana oli yleinen, ainakin mm. äitini sitä käytti. Synonyymisanakirja antaa sen myös. Viimeisenä kahdestakymmenestyhdestä vaihtoehdosta. Mikäli minulta kysytään, niin kyllä "lainasto" on parempi vaihtoehto, kuin vaikkapa tarjotut "säilö", tai "librerija". Ei minulta kyllä kysytä. Ei ainakaan kysytty, kun synonyymisivustoa rakennettiin.

  Kello on kohta kuusi. Maljaköynnös tervehti tarpeilleen ja rientävää miestä äsken kaikessa kukoistuksessaan.


  Vieressä oleva mittari kertoi, että viisitoista. Eikä lehti havissut. Nyt, kun on valostunut, ei järven pinta liikahdakkaan, kun sinne silmäilen. Hyvä hetki laittaa kahvit valumaan.

  No niin, ropinaa kuuluu, aamupalaa katettu. Se on nyt syyskuu. Joillakin mökki- ja veneilykausi finaalissa. Joillakin jysäri. Minä menen hakemaan kahvia. 

  Ruumis ja sielu ravittu. Ruumis muutamalla voileivällä, sielu kahvilla. Elämä ilman aamukahvia on, Jaska Jokusen sanassa, kuin pilvinen päivä. Vai oliko se joku muu Tenava, joka noita vertauksia esitti? 

  Se on syyskuu. Mitä eroa sillä on eiliseen? Ei tuu mieleen, kuin yksi: seinäallakan sivu on uusi. Siinä kaikki, kun eläkekin napsahtaa tilille vasta huomenna. 

  Teksasissa on ammuskeltu. Vissiin viisi kuollutta, parikymmentä haavoittunutta. Kaikki on suhteellista; jos Ämeriikassa ammutaan poliisia kohti, ja he loukkaantuvat, ei se ole uutinen. Kyllä Suomi on pieni maa, ja suht' rauhallinen. Onneksi. 

  Hilppa vyöräsi itsensä ylös. Kahvia kuuluu kaatelevan. Minä alan etsiä metsävaatteita. Hirvikärpäset odottavat. 

torstai 29. elokuuta 2019

HUOLTOTAUOLLA

 Ollaan taas parin päivän huoltotauolla. Olishan näillä keleillä voinut olla saaressakin, mutta kun on huomiseksi sovittu yksi tapaaminen Elinan asioiden tiimoilta, niin tultiin tänään. Itse asian tiimaa käytiin jo päivällä moikkaamassa. Vietiin purkkijäätelöt tuliaisiksi. Kun jätskiä pihalla maisteltiin, saatiin kuulla moneen kertaan, että kyllä on hyvää jäätelöä, ja että maailman parasta jäätelöä tämä. Eivät taida päntiönään syöttää jädeä asukeille? Entisellään oli äiti, pirteä, iloinen ja muistamaton. Tarkemmin ajateltuna melko onnellinen olotila. Olla pirteä ja iloinen, eivätkä maailman murheet paina hartioita lysyyn. 

  Onko joku muu huomannut, että ampiaiset ovat agressiivisia? Avokkaassa tuntuvat olevan. Eivät ne minua ole niinkään vainonneet, minkä talon yhdellä nurkalla parveilevat jonnekin kivijalan sisään pesäänsä mennessään. Mutta Hilppa on ärhäkkyyden saanut kokea kaksi kertaa viikon sisällä. Ja samalla paikalla. Viime viikon keskiviikkona, kun hän oli kastelemassa tomaatteja, hyökkäsi ampparin varoittamatta päin, pisti leuan alle. Ja tietysti vihaksi. Siis pisti. Kurkku turposi aika lailla, ja kova punainen patti tuntui sormiin. Pantysonia Hilppa siihen laittoi. Kun seuraavana päivänä, viime torstaina, käytiin Mikkelissä, samalla apteekissa, kysäisi Hilppa, onko "helttaan" jotain muuta apua. Erästä allergialääkettä suositeltiin, niitä ostettiin. Turvotus laski muutamassa päivässä. 
  Kun leuan alusta oli sitten kuin uusi, täräytti ampiaisensaatana eilen Hilppaa varoittamatta poskeen! Ja samalla paikalla! Nyt kypsiä tomaatteja hakiessa. Minä riensin katsomaan, mutta en missään pesää huomannut, en tomaatinvarsien takana, en räystään alla, en missään. Enkä ampiaisiakaan. Tai yksi kohta pyörähti pari kierrosta pään ympäri, poistui etuvasemalle nurkan taakse.
  Kurkku on näköjään poskea arempi alue, koska nyt ei isoakaan jälkeä jäänyt, hieman punoitusta ja turvotusta toki.   
  Mikä noita onnettomia vaivaa? Kokemukseni mukaan ei amppari tuikkaa, jollei sitä huido tai muuten häiritse. Tuollaiset kamikaze-tyyppiset syöksypommitukset ovat ennen kokemattomia. Vaikka kylää ampiaiset syksyä kohti tulevat eläväisemmiksi, eli niitä näkee useammin, kuin alku-, ja keskikesällä. Mutta eivät ne tuollaisiin hyökkäyksiin ole ennen ryhtyneet. Tulisivat mieluummin neuvottelemaan. Kyllä me molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu löydettäisiin, jos samaan pöytää asetuttaisiin. Minä kahvikupposen, ampparien edustaja sokerivesilautasen kera. Ei terroristiteoilla pitkälle pötkitä. Toisaalta; kuinka ampiaiset sen voisivat tajuta, kun eivät kaikki ihmisetkään voi? Täytyy kuitenkin tarkastella asiaa valoisalta kantilta. Jospa nuo kaksi hyökkääjää olivat yksittäisiä sekopäitä, ja toimivat yhteisönsä säännösten vastaisesti. Kaksi sekopäätä Avokkaan saaren ampparipopulaatiossa ei ole kovin paljon. 

 Launtaina palataan saaristoon. Pakko lähteä pian sienikierrokselle tutkimaan, josko sateet olisivat tehneet eetvarttia. Aamulla huomasin rantapolun varressa pari tatinalkua. Se toivottavasti enteilee hyvää.

  Maanantaina mennään lopettelemaan Kerniemen hyyskän urakka. 

  Haneli on vihdoinkin saanut mitattua ja tilattua pellit Piskolantalon puu- ja rekiliiterin kattopellit. Olisko vieläkään saanut, ellei olisi sattunut niin, että ne sai nyt samaan kuormaan erään toisen toimituksen kanssa. Mutta tilattu on, tulevat ensi viikolla. Eli jokusen päivän homma on odottamassa. Toivottavasti eivät silloin hälytä Hanelia jok'ikinen aamuyö karhupassiin. Armahtakaa, te laajan metsästysalueen kontiot, olkaa hissukseen mättäänkolossa, kun ilmoitan teille kattamisen alkavan. 

  Sellaisia lähitulevaisuuden näkymiä. Ja vielä perjantaina, kuudes syyskuuta, on tarkoitus pitää sauna-, ruoka-, ja maailmanparannusiltapäivä Voken ja Urkin mökillä Paajalansaaressa. Tapahtumaan liittyy maltillista viinin maistelua, luulen. Ainakin minun kohdallani sen verran maltillista, että iltahämärissä olen kykenevä kirkkaasti lain asettamissa rajoissa luotsaamaan veneen Avokkaaseen. Tähän tapaamiseen pätee säävaraus, mutta jos ilma sallii, kokoonnutaan kahdelta. Eiköhän pallon asiat ole mallillaan, ennen kuin ilta sysipimeäksi kääntyy. 

  Tuossa on näin loppukesälle ja eläkeläisille puuhaa ihan piisalle asti. Kun lisätään, että ennen seuraavaa huoltotaukoa käydään myös puolukassa, toki sienessäkin. Monta kertaa, jos vain otettavaa on. 

  Kun ilma on hellelukemissä, niin kaipuu saareen on kova, vaikka tänne tultiin vasta jotakin seitsemän tuntia sitten. Paratiisiin tekee mieli. Olen Avokkaassa viettänyt kesiäni 1950-luvun loppupuolelta asti, milloin enemmän milloin vähemmän. Kun paikka siirtyi kontolleni, ollaan tietysti siellä oltu, ensin kaikki lomamme, nykyään puolisen vuotta putkeen, lisää kevättalvella. Paikasta ollaan pikku hiljaa rakennettu omaa paratiisiamme. Nyt se alkaa meille sellainen olla. Paratiisihan on se, mikä sellaiselta tuntuu. Aivan varmasti aika monen muun paratiisi on täysin toisenlainen. Totta kai. Jokainen on paratiisinsa hahmottanut, me, toivottavasti usean muun lailla, ollaan saatu sellainen luotua. Me olemme onnekkaita. 

Eilisillan leppoisia tunnelmia verannan pikkuterassilla...


...ja aamun maisemaa juuri ennen  lähtöä Hollolaan


Miksi en siis tuonne kaipaisi

tiistai 27. elokuuta 2019

APUA HÄTÄÄN

  Paskion Rakennus Velj. Lehkonen evy (ei virallinen yritys), apua hätään jo vuodesta 2019! Tämä evy perustettiin seuraavasta syystä.:
  Eilen menin sovitusti aamulla Kerlahdelle Nuottaniemeen, Rohusen poikain mökille. Sinne piti tulla perjantaina kevythirsinen huussi osatoimituksena, sekä Biolanin kompostikäymälä. Mutta mitään ei pihalla näkynyt. Markku kertoi, että toimitus oli siirtynyt, luvattu kahdeksaksi aamulla. Kello oli varttia vaille, joten odottelemaan. Kun vielä yhdeksältäkään ei tavaraa kuulunut, ruvettiin soittelemaan. Muutaman yrityksen jälkeen saatiin asianomainen kiinni. Hän sanoi, että kuorma on kohta lastattu, kyllä se tänään siellä on. Minä siihen, että tulin hirsiä kasailemaan, saisiko sen kohta puoleen. Näin luvattiin, ja saapuihan lähetys, tuossa kymmenen jälkeen.
  Koska Markulla ei ollut mitään piirustuksia hommasta, vaan ne tulivat vasta paketin mukana, meni aamu kolmiloikan hyppäämiseksi, kun ei edes harkkoja päässyt kulmien alle mittojen puuttuessa kaivamaan.
  Kun tavarat olivat paikalla, pitkässä peräkärrissä, joka sai jäädä sinne, ja suunnitelma kuvineen oli näpeissäni, pääsin laittelemaan perustuksen. Sitten purin kuormasta hirret seinien mukaiseen pinoon asennusjärjestyksessä. Sen jälkeen laittelin alimman hirsikerran paikoilleen. Nyt ilmeni yhtä, jos toistakin, hankaluutta. Huomasin, että homma ei etene, ennen kuin saan Avokkaasta muutaman tarvittavan jutun. Niinpä yhden maissa sainoin Markulle, että ajot jatkuvat huomenna Pappilan metsässä.

  Kun olin palannut saareen, ryhdyin miettimään asiaa. Huomasin, että työ on kaiken kaikkeaan suurempi, kuin oli olettanut. Päättelin, että en saisi sitä lautapoika Markun kanssa seuraavan päivänä valmiiksi. Soitin siis Hanelille, pyysin apuun. Tämä lupautui tulemaan, mutta ei ihan aamusta.

  Tänään sörnäytin jo puoli kahdeksaksi Nuottaniemeen. Päästiin Markun kanssa hieman aloittelemaan. Haneli soitti kohta, sanoi lähtevänsä tulemaan. Minä kerroin, että ovat salvokset aika tiukkoja, joten ota leka matkaan.
  Yhdeksän jälkeen Haneli ilmestyi, homma alkoi sujumaan, Paskion Rakennus Velj. Lehkonen oli vauhdissa.  Kuvassa vanhempi veljes ja vanhempi paskio vasemmalla, nuorempi veljes ja tuoreempi paskio oikealla. Ja siitä huomaa, että uuden hankinta ei ole ainakaan liian aikaisessa. Paskion, velloksista en sano mitään.


  Aika sutjakasti nousi runko. Muutaman varvin jälkeen tehtiin lattia, istutettiin kompostipönttö paikoilleen. Sitten lisää seiniä, ylös asti. Päätykolmiota laitettaessa sattui pieni haaveri. Metrin pätkä kevythirttä putosi Hanelin sitä asentaessa alla olleen Peppen otsaan. Vähän silmissä leimahti, pieni vekki tuli. Ja verta hippusen. Ei siinä tohinassa ehtinyt paljon itseään putsaamaan, kun ei juurikaan hurme tippunut, joten muutaman tunnin kuluttua saareen palasi tämän näköinen mies:


  Se vekki on piilossa hiusten takana, näkyvissä vain pieni verinoro.


 Lopuksi harjahirsi, mutta ei harjakaisia. Vaan kattotuolit.


  Sitten raakapontti kattoon. Tämän jälkeen räystäslaudat. Ja vielä ovi paikoilleen. Nyt oli kello jo vierähtänyt kolkuttelemaan neljää. Todettiin, että ei tänään ehditä valmiiksi saada, eli paanuhuopa katolle, ennen sitä pöntön asennuksen viimeistely tuuletusputkineen jäi tekemättä. Hanelin kanssa sovittiin, että ensi maanantaina mennään tekemään loput. Markkukin sainoi ehkä olevansa vielä silloin maisemissa. Hän kertoi, että lomapäiviä on rutosti rästissä, ja että pitää vain esimieheltä siunaus asiaan saada.

  Sellainen hyyskänkasausrupeama takana. Onneksi sain Hanelin mukaan. Useamman päivän muuten olisin joutunut Markun kanssa ahertamaan.
  Oli se välillä melkoista puuhaa, kun äijänraakit ryösivät. Milloin veti minulla suonta käsistä niin, että ei meinannut kyetä naulaa pitämään, milloin Hanelilla jaloista, ettei meinannut ylös päästä. Magnesiumiako tässä vielä pitää tuveta popsimaan, kaiken muun naposteltavan lisäksi? Ehkä kuitenkin sekin auttaa, että juo riittävästi, varsinkin kuumina aikoina. Niin ainakin Hilppa vakuuttaa. Pitää ottaa vaarin. Juomiset ovatkin jääneet vähille. Ja jos vettä tulevaisuudessa pitkin päivää siemailen, sen pahemman juomisen aioin kyllä pitää edelleen kohtuuden puolella.

  Vaikka Paskion Rakennus Velj. Lehkonen perustettiin vasta juuri, en minä ihan kokematon homman suhteen ole. Jo vuonna 1967, tai 1968, olin apupoikana Lautiaisen Enulla, joka rakensi Avokkaseen uuden hyyskän siskoni ja saksalaisten serkkupuolieni tupakan avulla polttaman tilalle. 1990-luvun alussa naputtelin ensi Piskolan navettapihaan puuceen, vuotta myöhemmin rantasaunalle. Ja pari vuotta sen jälkeen kyhäsin Kevonsuuhun, Utsjoelle, sellaisen vanhan mökin aikansa eläneen tilalle. T's'tä minulla on jopa kuva todisteeksi. Muissa täytyy teidän luottaa sanaani.


  Hanelin paskiontekokekemukseta en ole aivan varma, mutta on se poika muuta ehtinyt sen verran kopistelemaan, että luottetavan eivirallisenyhtiökumppanin siitä sain. 

  Loppuun kuvaa isännästä, joka toimi ansiokkaasti lautamiehenä ja keitteli muutaman kahvit, ihailemassa tulevaa mukavuuslaitosta. Tai mihin lie katselee?

sunnuntai 25. elokuuta 2019

SAVUSTETTUA KANAA, PUOLUKKAPUUROA, PUUNTUHOOJAA

  Kirjoitan verannalla. Tyhmä minä, kun kirjoitan verannalla harvoin. Pimeässä tuvassa vaan olen istua nyhjöttänyt.

Täällä on valoa...


 ...täältä on näkymää. 


  Verannalla on myös lämpöä, sillä on lämmin päivä. Näitä ei ehkä ole enää tänä vuonna montaa jäljellä. siis sellaista, että verannalla pärjää. Täytyy käyttää jäljellä oleva kesä hyväksi, nyt, kun tajusin hölmöyteni.
  Tuosta näkymästä: vaikka sitä avautuu, kun päätään nostaa, niin se ei takaa kirjoituksessa on näkymää. No, pääasia, että minulle avautuvat, nämä naputetut näkymät.

  No niin, alkuselitys on tehty, asiaan, eli kirjoittamiseen. Aamu oli tyven, hieman viileämpi, kuin edelliset, mutta kymmenen astetta silti. Pieniä rippeitä yösumusta oli nähtävissä Piekälän rannalla.


  Aamutoimien jälkeen lähdettiin katsomaan, josko puolukat olisivat kypsyneet. Puolukat olivat helvetin pieniä, helvetin lyhyessä varressa, ja semihelvetin raakoja. Mutta niitä on kuitenkin jonkin verran.


  Kerättiin sen verran, että puurotarpeet tulivat mukaan. Minä poimin paluumatkalla muutaman kanttarellin, yhden vaalean orakkaan. Soossin niistä juuri saa pyöräytettyä. Olen kyllä luottavainen. Sieniä nousee vielä!

  Sillä aikaa, kun Hilppa keitti puolukkapuuron, minä savustin kanan. Tunti pöntössä, ihan kunnon tulet alla. Eli ei me ihan huonosti tänäänkään syöty; paistetut perunat eilisistä ylijääneistä, savubroileria...


 ...jälkiruoaksi, kun Hilppa ehti kylmenneen puuron vatkata, vispipuuroa vaniljakastikkeella. 


   Kun sanoin, että ei me ihan huonosti syöty tänäänkään, niin ajoin takaa tätä: Perjantaina paistetut muikut ja nyrkin kokoisiksi paisuneet siiklit, eilen patakukkoa. Kurmeeta tuppaa olemaan. Mutta en valita.

  Melkein kuumaksi käy veranta. On tämä sellainen akvaario, että kun arska paistaa, tarkenee! Taidan pian lopettaa kirjallisen aherruksen. Ulos, ulos, kun ilma suosii. Ja suosii huomennakin, mikäli ennusteisiin voi luottaa risaa kondomia varmemmin. Hyvä on, jos voi. Kerlahden keikka aamulla. Sateessa ei ole hääviä paskiota kyhätä.

  Ai niin, puuntuhoojaosio meinasi unohtua. Puuntuhoojan toukkia on viime aikoina näkynyt. En niistä kuvia ottanut, enkä viitsi arkistoista kaivaa. Sellainen lähes kymmensenttinen tummanpunainen vingertäjä se on. Mutta perhosta näkee harvemmin. Se liikkuu yöllä, minä en. Tai liikun, kusella joskus, mutta meidän yöaikamme eivät ole kohdanneet. Vaan eilen bongasin perhosen pihanurmelta. Mitähän se siinä teki, yökukkuja, armoton bailaaja? Liekö uuvahtanut kotimatkalla? Tällanen se on. Olisko viitisen senttiä pitkä.


  Sen aikaa se malttoi poseerata, että ehdin kameran hakea, kuvan napata. Kun vien kameran sisään, tulin takaisin, oli se jo tiessään. Jos vaikka akka odotteli kärttynä? Tai ukko? Tai vanhemmat? En ehtinyt kyselemään. 

  Mutta nyt top tykkänään, pihalle ällistelemään.