ÄITIENPÄIVÄ ILLASSA

  Kaunis, mutta ei kovin lämmin, äitienpäivä alkaa kääntyä iltaan. Aurinko kyllä on paistanut, mutta tuuli on sillä kantilla, että puhaltelee pihaan.
  Aamulla heräsin sianpieremän huitteilla. Sehän tarkkoittaa samaa, kuin ennen vanhaan akkojen lypsytuntien maissa. Aamutoimien jälkeen lähdin tositoimeen. En ansiotoimeen, vaan yleishyödylliseen sellaiseen. Jos meidät kaksi luetaan yleishyödyksi. Se oli samalla eilisessä blogissa vikkuuttelemani perstaskussa piiloileva äitienpäiväylläri. Lähdin tyhjentämään paskion!
  Olisin sen tyhjentänyt pian joka tapauksessa, mutta ajattelin, että harva vaimo äitienpäivän aamuna tarpeillaan huomaa pöntön tyhjentyneen. Mutta näin meillä!

  Kun homma oli tehty, orjankaapu vaihdettu kevyempiin asusteisiin, kävin keräämässä kimpun valkovuokkoja. Olivat raukat aivan kohmeessa snadin hallaefektin vuoksi, eivätkä kunnolla toipuneet koko päivänä. Tuskin toipuvat huomennakaan. Mutta tärkeintä on ajatus.

  Sitten keittelin kahvit, katoin pöydän. Nyt on paljastettava, että en sentään sänkyyn Hilpalle aamiaista vienyt. Rajansa  kaikella. Annoin hänen nukkua, nautin ensimmäiset kahvit itseni seurassa.

  Pian nousi Hilppakin. Halauksen sai, kukkakimpun konjakkilasissa noteerasi myös. Pihan periltä palattuaan sain kuulla hänen huomanneen perstaskuyllätyksen. Että niin leppoisissa merkeissä alkoi äitienpäivän vietto saaressa.

  Kun arska oli kivunnut raa'an nokan yli, en ottanut romminaukkua, vaan intouduin siivoamaan kesäkeittiön. Kannoin tuolit ulos, puistelin pehmusteet, lakaisin lattian, pyyhin kalusteet. Johan passasi siellä päivällä grillailla. 

  Emme kylläkään syöneet siellä. Ei näillä vuosilla viitsi toppatakki päällä, pipo korvilla, ateriaa nauttia, jos on vaihtoehto. 

  Eipä mennä asioiden edelle. Ennen grillausta lähdettiin pienelle metsäkävelylle. 

  Laavukalliolle suunnattiin. Näkymät Luonterille ovat sieltä komiat. Aina ja joka kerta.

Samaa tähyilee Hilppa.

  Kallioilta suunnattiin suon kautta takaisin. Hilppa taitteli suopursun varpuja mukaan paskioon piilottamaan luontaista ihmisen aiheuttamaa tuoksua.

  Sitten grillasin possunfileepihvit. Hilppa oli kesäkeittiötä siivotessani tehnyt sienisalaattia. Grillihommia pusatessani hän valmisti uunijuureksia, tällä kertaa energiayhtiötä tyydyttävällä tavalla. Hyvää oli ruoka.

  Pienet perräiset otettiin. Sitten katsottiin yksi suoratoistojakso, Sen jälkeen kevään ensimmäiset kahvit verannalla. Koska sinne ei tuuli tuiverra, ja aurinko oli sen lämmittänyt, niin hyvin pärjäsi kevyellä kuosilla.

    Kahvin jälkeen katsottiin vielä toosaa. Vähän pihalla källäiltiin. Kevyt iltapala nautittiin. Sitten kuuden uutiset, ja taas tuijotusta Areenalta, eli viimeinen jakso tanskalaissarjasta "Kun tomu laskeutuu". Tuo kymmenosainen juttu tuntui alussa sekavalta lukuisine ihmisineen, mutta hiljalleen kytkökset ja puolivälissä sarjaa tapahtuneen tuhoisan ravintola-ammuskelun seuraukset eri suuntiin johtavine lankoineen alkoivat paljastua. Ei huippu, mutta katsottava, kouluasteikolla 8-.

  Nyt olen tovin tätä kirjoittanut. Hilppa lueskelee. Ja huomenna sataa. Onneksi on jo valmiiksi mietittynä Netflixiltä katsottavaa. 

  Asiaan kuulumattomana ja aiheen ulkopuolelta mukaan temmattuna mainitsen vielä, että Bob Dylan on julkaisemassa pitkästä aikaa uutta musiikkia. Kesäkuun 19. päivänä pelmahtaa kuultavaksi albumi "ROUGH AND ROWDY WAYS". Esimakuna julkaistiin jo kappale "FALSE PROPHET". Olen sen päälle painavien kiireiden vuoksi ehtinyt vain kertaalleen kuunnella. Suoraan sanottuna erittäin huonosti keskittyneenä. Pitää ottaa työn alle, kunhan mielentila on oikea. Se kuva jäi, että jotakin kovaa saattaa olla tulossa. 

  Niin käy joskus ihmiselämässä. Lopputalvesta eräässä blogissani estin toiveen, että jospa saisi vielä tässä elämässä kuulla Dylanilta albumillisen uutta musaa! Nyt asia on melko lähellä toteutua. Toisinaan ylemmät voimat ovat suosillisia pienelle ihmiselle. Tai ainakin Dylanin Bob. Joka toki on monelle sama asia. Ylempi voima. 

SUMMITTAISTA SEKOILUA

  Lauantai on kulunut, kuten päivät tuppaavat; aamusta kohti iltaa. Jotain on tullut tehtyä, jotain ei. Mitään tärkeää ei kuitenkaan ole jäänyt tekemättä. Jos kovin tärkeää ei ole tullut tehtyäkään.

  Alkujaarituksen jälkeen spesfistisempi ote. Aamusta kärräilin pinon viimekesäisiä klapeja paskion nurkilta liiteriin. On taas täynnä, liiteri. 
  Sitten putsasin grillin kokonaisvaltaisesti, öljysin kevyesti parilan. Huomenna on kauden grillauspäivä nro yksi. Äitienpäivän kunniaksi.
  Kun aamupäivää oli vielä jäljellä, päätin kokeilla raivaussahaa käyntiin. Oli näet pari päivää sitten ottanut savut ruohonleikkurista ja trimmeristä, jotka pärähtivät parilla nykäisyllä. Raivaussaha sen sijaan ei halunnut ryhtyä yhteistyöhön. Temmoin naama violetin värisenä, ei inahtanutakaan. Irrotin jopa tulpan, laitoin sylinteriin tipan bensaa, mutta ei edes luvannut. Ajattelin, että antaa paskan olla.
  "Kun Haneli käy, tai minä Hanelilla, niin katsotaan yhdessä, josko tolkkua löytyisi", jatkoin mielessäni.
  Jos minä käyn Hanelilla, on tietysti edellytyksenä yhdessä äplistelyyn, että muistan ottaa sahan mukaan.
  Päätin siis, aikaa kuluttaakseni, kokeilla, olisiko raivausihme vielä nyreällä mielellä. Otin sahan pihalle, ällistelin hetken. Sitten ajatteli: "Lähtisköhän se paremmin, jos laittais tuon stop-näppylän oikeaan asentoon?"
  Niin tein, ja kas kummaa: värkki hörähti ekalla nykäisyllä, lähti käydä rommeltamaan toisella! "Ei vian tartte olla iso, jos se on päässä", sanoo vanha, tai hieman sitä nuorempi, kansa.
  Onneksi en lähtenyt sahaa Hanelille kiikuttamaan, saatikka Kone ja Urheiluun! Tekevälle sattuu, toisille enemmän kuin toisille. Mutta se minua hippusen ipottaa, että minuuttia ennen ensimmäistä ja persiilleen mennyttä kokeilua olin muistanut samanlaisen näppylän trimmeristä laittaa on-asentoon. Muistin pituus on kääntäen verrannollinen sen hataruuteen. Mitä tuo nyt tarkoittaakaan? Viisaan oloinen lausahdus kuitenkin.

 Syönnin jälkeen ajoin Potinlahteen oikomaan, eli nostamaan, laituria. Meistä neljästä "osakkaasta" paikalla olivat vain Rehulan Juha ja minä. Hyvin se meiltä sujui, varsinkin kun Juhalla oli uudet kahluuhousut. Niillä tuli mukavasti reikä veteen. Minun vuosia sitten Lidlistä (mistäs muualta)  ostamani housut puolestaan olivat alkaneet vuotaa vasemman jalkaterän kohdalta. Vielä pari viikkoa sitten ne olivat ehjät, kun laitoin saunan pumpun imuletkua. Ei ole ikuista mikään, eikä takuukaan lie voimassa. Eikä kuitti tallessa. Pitää matkia Juhaa, käydä Motonetistä neljänkympin uudet. Lidlin hankinta maksoi aikanaan kaksikymppisen.

  Nyt on villasukka kohta kuiva, me ollaan käyty saunassa. Koronalla on tänään vapaapäivä, ainakin ylen kolmen koronapäivityksellä on. Ei kai ihmeempää aiheesta ole ilmaantunut? Päätin näet viettää koronavapaan päivän. Mutta ei, se piruhitto,  onnistunut. Kun avasin ylen sivut katsoakseni tv-opasta, niin johan uutisotsikot pomsahtivat silmille. Toista sataa uutta todettua tartuntaa, saman verran tehohoidettavia, viisi tautiin kuollutta. Aika normaali lukema, kai?

  Tulee se koronavapaus kohta kyseenalaiseksi joka tapauksessa. Aioin katsoa viiden uutiset. Vaikka jumalan selän takana, toisaalta Ukko Ylijumalan tarkkailun alla, eletään, niin pitää maailman ja Suomen tapahtumista olla kuusalla. Olkoonkin, että joskus tuntuu siltä, kuin parempi olisi, jos ei olisi.

  Huomenna on äitienpäivä. Pitkä matka kukkakauppaan. Onneksi valkovuokkoja omalla maalla sen verran kasvaa, että kimpun saa kerättyä. Kahvit keitän tietysti. Siinä vaan ei ole mitää erityisen juhlallista; niinhän minä teen lähes joka aamu.
  On minulla yksi yllätys äitienpäiväksi perstaskussa, mutta jääköön julkaisematta. Hilppa kun saattaa heikkona hetkenään lukaista näitä jorinoita.

  Mistähän keksisi kuvan loppuun? Omista arkistoista tietysti, mutta minkä? Laitan kuvan tämän blogin kirjoittajasta. Tässä hän miettii, että mikähän perkele siihen raivaussahaan on mennyt? Päässään hänellä on kalotti, mutta ei kirkollisessa mielessä.

VALAKALE

  Aamulla oli niin hieno keli, että päätin pitää lomaa, suuntasin vesille. Virvelöin parissa paikassa. Pääasiassa vain puksuttelin hiljaa, ihastelin maisemia.

  Vedin paluumatkalla uistinta. Kunhan ensin olin raapinut päätäni muistaakseni, kuinka kone saadaan uisteluasetukseen, eli sellaiseen, missä kierrokset saadaan reilusti alle tuhanteen minuutissa. 

  Melkein oli jo kotirannassa, kun ahven nappasi. Ihan syötävä. Kun aamulla jaoin siitä kuvan fb-seinälleni, tuli epäileviä kommentteja. Ei kukaan ole niin kade kuin kalahenkilö, eikä kukaan ole niin hanakka valehtelemaan, kuin kalahenkilö. Puhdistaakseni ilmaa kerron totuuden tästä tapauksesta.

Kalahan on tässä.

  Sitten demostratio. Kaksi emalivatia. Ylempi on normaalikokoinen, alempi puolestaan snadimpi versio. Ja ahven oli tuossa alemmassa. 

  Siis sen verran kalahenkilöitymistä tapahtui. Ei se silti tyhjänpäiväinen kala ole; illalla syödään filee henkilöön, eikä taatusti ole pahaa!

  Muistuu mieleeni kalavalejuttu Anttolasta viiskytvuotta takaperin. Koistisen Hannes sai ison ahvenen, ja kehui Venäläisen Jussille "haluatko nähä ison ahvenen?"
  Jussi siihen "no näytä".
  Hannes nosti mittavan kyrmyniskan saavista eteensä roikkumaan.
  Jussi katseli aikansa, sanoi "valehtelet!"

  Korjatkaa, jos muistan henkilöt väärin. Nimittäin Koistisen Hanskista en ole aivan varma, mutta kyllä Jussi tuo epäilijä oli.

  Mitä tähän muuta. No sitä, että Hilppa istutti alakasvimaalle auringonkukan siemeniä. Sanoi vielä ei istuttavansa hernettä ja papua, koska maa on liian kylmää.

  Mietin äsken, että hieno sukunimi, jos joku vaihtaa haluaa, on Alakasvimaa. Anselmi tai Anniina Alakasvimaa! Eikä nimikaimoja vastaan putkahtele!

  Yläaitan nurkalla kasvava onnenpensas kukkii. Pieniä ovat kukat, mutta väriä vuodenaikaan. Ja pörriäisille puuhaa. 

  Yläaitta ei minusta ole yhtä kaunis sukunimenä kuin Alakasvimaa. 

  Tämä päivä on mennyt hänekseen. Huomenna ainakin mennään oikomaan kimppalaituria Potinlahteen. Kantta pitää nostaa, ehkä muutakin pientä tehdään.
 
  Maanantaiksi on povattu oikein lääninsadetta, koko päiväksi. Luonto kiittää, kirjat kuluu.

  Keskiviikkona täytyy lähteä täydentämään ruokavarastoja. Välimatkat mielessä: pari metriä ihmisten välillä, 50 kilsaa Potinlahden ja Mikkeli Cityn välillä.

  Kirjoitettua tulee näköjään tiuhaan. Ei nytkään pitänyt, mutta jäi kaivelemaan tuo kalavale. Tai liioittelu se kai oli. Nythän tiedätte totuuden. Vaikka joku varmaankin luulee, että minulla on kolmas, kahvitassin kokoinen, alumiinivati. Tiijä, vaikka olis. Jäikö mietityttämään?

EPÄREILUA

  Se ja se on epäreilua. Epäreilua minua, sinua, meitä heitä, sitä, niitä, näitä, noita, kohtaan. Tuolla tavalla kuulee puhuttavan kaiken aikaa. Lienee nuorisolta lähtenyt sanontatapa? Mutta kun aikuinen ihminen asiallisessa haastattelussa sitä käyttää, aiheuttaa moinen korvasärkyä. Onko niin vaikeaa sanoa vaikka "se ei ole reilua".
  Miksei muuten sanota "reiluton" reilun vastakohtana? No siksi, että pian reilu ilmaistaisiin sanalla "epäreiluton".
  Kieli muuttuu, ei siinä mitään pahaa ole. Jotkut uudet sanat vaan eivät ota sopiakseen korviini, toiset puolestaan mahtuvat väljästi.
  "Haastava" on myös minusta kummallinen. Kaikki on haastavaa, mikään ei enää ole vaikeaa tai hankalaa. Olen asiasta tainnut joskus ennenkin nurista, nurisen taas. Haastava tuo minulle lähinnä mieleen Taivalantin Heta-vainaan. Hän oli nimittäin haastava ihminen. Niin haastava, ettei suunvuoroa meinannut saada.

  Se kielellisistä asioista. Täällä on yhä kaunis ilma. Hilppa laitteli aamulla kukkapenkkeihin kasvuvoimaa, kasvulavalle salaatin, tillin, pinaatin ja kehäkukan siemeniä. Minä toleuduin maalaamaan piha-aitan länsipäädyn. Sehän jäi kesken, ei suinkaan maalin loppumisen, vaan ampiaisten jyrkästi vastustavan kannan vuoksi. Amppareita kannattaa kuunnella. Toinen vaihtoehto on maalata pää ja kädet paukamilla.

  Jo, ...kele, imee maalia satavuotias hirsi. Aitan hirsiosa on tänne jostain tuotu, ja yhteen hirteen on kaiverrettu 1918. No, viimekesäinen maali riitti, mutta uutta täytyy pönttö ostaa. Homma on vähän kuin Golden Gate-sillan kanssa; kun se saatu maalattua vastarannalle saakka, pitää aloittaa salmen toiselta puolelta uudestaan. Tämä voi olla urbaanilegendaa. Asiasta meille kertoi tekussa opettajamme arkkitehti Lasse Saarinen, ihan oikea legenda. Meillä selittää maalaamisen pitkäkestoisuuden se, että kaikki rakennukset on rasvattu samalla värillä. Oikeastaan väreillä, sillä nurkka-, räystäs-, ikkunanpieli- ja ovenpielilaudat on tietysti vedetty omalla sävyllään.

  Nyt ollaan syöty. Minulla oli meininki lähteä virveliä vispaan, jos vaikka hauki iskisi. Mutta enpä viitsinyt. On alkanut vähän tuuleskella, ja vaikka arska paistaa, on vesillä aika kolakkaa. Ehtiihän tuota. Virvelöidä.

  Minä siis aloin kirjoittamaan. Tähän cromebookiin alkaa tottua. Ihan metka peli. Vaikka kyllä windows-pohjaisellakin on puolensa. On jotain asioita, mitä sieltä kaipaan. Toisaalta tämän uuden nopeus jo itsessään puoltaa valintaani.

  Luonto heräilee vaivihkaa. Kohta alkaa isompi herääminen, kun puitten lehdet ryhtyvät pukkautumaan esiin. Joka päivä on maisema vihreämpi, pihapiiri alkaa jäädä satunnaisten veneilijöiden katseilta suojaan.

  Kevään merkkejä hieman kävin kuvaamassa. Valkovuokot, joita tuotiin Hollolasta varmaan liki 30 vuotta sitten, ovat alkaneet levitä. Nyt niitä kasvaa monessa paikassa, ja monen kymmenen metrin säteellä löytyy ryppäitä.

  Kasvulavat ovat mullalla, paitsi monivuotinen ruohosipuli ja yllätyksenä viimekesäinen vuonankaali ovat aloittaneet satokauden.

  Kukkapenkit eivät väriä loista tätä pientä sinistä kukkaa lukuunottamatta. Se kukka on kaihonkukka. Osuva nimi, sillä kaiholla sitä saa kuvasta etsiä. Katsokaa tarkkan, isontakaa kuvaa, käykää optikolla, niin kaiho katoaa, kukka löytyy. 

  Ruusupuska on mukavasti silmuilla. Ja muutamat kukat, kuten lilja, ja joku toinen, älä kysy mikä, ovat lähteneet topakasti haistelemaan kevätilmaa. 

  Siinä raporttia kuvalllisella tuella, sillä kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa. Siis itse asiassa raportti on yli 7000-sanainen. Helppoa on. 

  Pian on päiväkahvin aika. Hyvissä ajoin saunotaan. Jokohan uskaltautuisi talviturkin heittoon? On se tehtävä. Vannoutuneita avantouimareita tällainen jahkailu huvittaa, vai mitä A-P. P.? Mutta ei se ole ihan läpihuutojuttu raahata vanhoja luitaan muutaman asteen kylmyiseen veteen. Vaan tuli sanottua, joten turkki nakataan tänään naftaliiniin. 

EILEN, TÄNÄÄN

  Eilen oli kaunis keväinen päivä. Juuri sopiva perunan istutukselle. Ja sipulin.

Ilta oli tyyni je leppeä. Juuri sopiva kädet selän takana tallustelemiseen.  

Yö oli tyyni ja täysikuinen. Juuri sopiva kusella käyntiin.

Ei tämä aamukaan hassumpi ole: tyyni ja pilvetön. Juuri sopiva hammaspesulle linnunlaulun säestyksellä.

   Eilen siis laitettiin potut ja sipulit maahan. Minä pesin veneen. Kävin Hanelilta telineen. Loppupäivä kului taivastellessa. Saunottiin kyllä myös. Eli melko normipäivä.

  Tänään on ohjelmassa kasvulavojen kevättöitä: perkaus (Hilppa), uutta multaa kompostista (Peppe). Varmaan nahuan sitten puuhommia puoliseen saakka. Niissä kylliksi puuhaa eläkeläisten arkeen. Pitää taitavasti jakaa töitä kullekin päivälle, ettei tarvitse kohta kolmiloikkaa hypellä. No, ei siitä vaaraa oikeasti ole. Yleensä vasta loppukesästä alkaa olla joutilasta aikaa pihaurheiluun. Ei silloinkaan, jos on hyvä marja- ja sienikesä.

  Kello on nyt puoli kuusi. Laitan kahvin valumaan - noin, nyt on kahvit hörpitty, aamupala nautittu.

  Hallitus hieman helpotti rajoituksia. Kirjastoasiassa ottivat vinkistäni vaarin. Vai ihan itsekkö päättivät? Jos ei uusia tiukennuksia tule, niin Liisan kastetilaisuus voidaan pitää elokuussa, minne se siirtyi koronanrajoitusten alettua. Saa nähdä, mahtuuko kastemekko enää päälle?
  Myös juhannuskokko Hanelin rannassa poltetaan, mikäli ei ole tulentekoa kielletty. Se pienimuotoinen tilaisuus on tupannut paisua yli kymmenpäiseksi.

  Urheilutilaisuuksia voidaan myös pitää 1. kesäkuuta alkaen. Ministeri Hanna Kosonen täsmensi asiaa ylen haastattelussa. Tilaisuuksissa saa olla paikalla enemmän kuin 50 henkilöä, jos turvaohjeita noudatetaan, mutta kuitenkin alle 500. No, 500 piisaa ehkä Lapuan poikapaineihin, tai alasarjojen pallopeleihin, mutta pääsarjatasolla futiksessa tai pesäpallossa joutuu järjestäjä karsimaan tulijoita, suorittamaan valintaa.

  Ravintolat aukeavat asteittain kesäkuun alussa. Mitä se tarkoittaa? Ei vielä tiedetä. Tuskin on kyse siitä, että ovet aukeavat aluksi vain 25 astetta, myöhemmin 45 astetta, ja lopulta 90 astetta. Tuo ei olisi reilua liikalihavuudesta kärsiviä kohtaan.
  Jos kahden metrin turvaväli koskee pieniä kahviloita, baareja, ravintoloita, niin asiakkaita mahtuu kerralla ehkä vain neljä. Moni pikkupaikan omistaja miettii luultavasti tarkkaan, kannattaako aukaista lainkaan. Vaikeita kysymyksiä nämäkin. Ministerit avustajineen ja asiantuntijoineen saavat viettää pitkiä päiviä ongelmia kaikilta puolilta pohtiessaan. Sattaa silti joku kulma jäädä pimentoon.

  Näyttää siltä, että joiltain osin rajoitettua elämää eletää kauan. Pitää tottua välimatkoihin, etc. Melko helppoa, saaressa, Anttolassa, Mikkelissä, Hollolassakin.

  Jätän nyt hallituksen heille kuuluviin töihin. Ei minulle korvata ongelmien pohtimista. Lähden pikkuhiljaa pihalle askaroimaan. Ei sitäkään korvata. Paitsi mielihyvänä. Sama juttu ongelmien pohtimisen ja niistä kirjoittamisen kohdalla. 

SEKALAISTA TIEDOTUSTA

  Palautuminen normaaliin kesätilaan, palaaminen maisemiin. Koska paikat ei vielä viherrä, laitan kuvan viime syksyltä. Ei tietysti viherrä siinäkään, onneksi.

  Kaksi kertaa piti autolta kuljettaa tavaraa saareen. Nyt ne on lautattu, paikoilleen laiteltu. Mukava yli kymmenen asteen ilma täällä on. Vesi Saimaassa näyttää olevan yhä nousussa. Muutama sentti oli pinta hilautunut ylöspäin viidessä päivässä. Eivät vielä koivut ole hiirenkorvaa pukkaamassa. Ei juuri viheriö nurmikko. Kaaliperhosia lentelee muutamia. Linnut vienosti livertelevät. Hauki polskahti laiturin vierestä selkävesille. Ainakin metrikäs. No, uskoisitteko kyynärän mittainen. Eikö tunnu vakuuttavalta. Vissisti oli yli vaaksan mittainen!

  Hiljalleen alkaa luonto muuntautua. Lämpöä on luvattu viidentoista paikkeille tuleville päiville. Huomenna istutellaan. Hanelilta pitää käydä hakemassa sinne viime sykynä liiteriremontin jäljiltä unohtunut alumiiniteline. Saatan nimittäin ruveta maalia sutimaan, kunhan puutarhahommat on tällä erää tehty. 

  Muutamia yleisiä huomioita ja toteamuksia:

  Hallitus pohtii yhä rajoitteiden purkamisten aikatauluja, eli rajoitusten poistamisten ajoitusta. Me rajoitamme saaresta poistumista. Näillä näkymin ollaan 25. toukokuuta saakka täällä putkeen. Kerran täytyy tosin muonaa käydä hankkimassa. 25. päivä alkaa koronan vuoksi lykkääntynyt ulko-ovien vaihto taloyhtiössämme. Silloin on hyvä olla paikalla. Eli muutama päivä kotona vietetään.

  Maaseudun Tulevaisuuden tekemän kyselyn mukaan kansan tuki hallitukselle on voimistunut. Puolet persuista pitää hallituksen toimia epäonnistuneina, lähes kaikki SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajista onnistuneina. Pitäkööt kukin minä hyvänsä, mutta on ilmiselvää, että pääministeri Sanna alkaa olla koronaliemissä marin'oitunut. 

  Van Veeteren'in seuraajaa rikoskomisario Reinhart'ia löyhästi lainaten: "Politiikot ovat kuin lehmänpaskaa; en ole kovin ihastunut ilmiöön, mutta ymmärrän että sillä on tietty oikeutuksensa." Reinhart oli tuota mieltä lehtimiehistä. Siihenkin voin samaistua.

  Tiilikaiset ovat Espoossa. Iiriksestä on tullut topakka tyttö. Tai vielä topakampi. Ja vikkelä on kuin mikä. Eilen leikkipuistossa oli pelattava jalka- ja lentopalloa sekä nakeltava frisbiitä. Vaikka kuinka kauan olisi tyttö jaksanut.

  Kädentaidot lisääntyvät myös. Iiris istui sylissäni hetken, kun oli kotona tietokoneella. Pian hn sanoi, että piirsin tuohon vihkoosi. Minä, että ei haittaa. Kun hetken päästä katsoin, mitä hän oli sanut aikaan, hämmästyin. Muutamassa sekunnissa noin hieno kuva!

  Nyt pitää lopettaa sukulaisten kehuminen. Ja vieraitten, ennen kuin edes aloitan. Muuten, meillä oli ilppi päällä kaiken aikaa, 18:sta asteessa. Heti tultua napsuttelin hieman volyymia ylös, nyt on ihan normaalilämmä talossa. Eikä ole tarvetta isoa uunia lämmittää. Kammarin uuniin laitoin kuitenkin tulet. Mukavammin tasaantuu lämmin, koska pumppu on tuvassa, aivan vastakkaisella puolella kammarin oveen nähden.

  Taitaa olla se aika päivästä, että pitää kahvit keittää. Mennään nyt näin, huomenna touhutaan tosissaan.

HAPPIRIKAS AAMU

  Yöllä oli vissiikiin sadellut melko lailla. Oli kosteaa ja sumuista aamulenkillä. Mutta happirikasta. Huomasin myös, että vaatetusta on syytä vähentää. Vanhalta muistilta vetelin ylleni pakkasaamun kuteet. Tuli hippusen hiki, kahdeksan asteen kosteassa lämmössä.

  Tänään lähtevät Tiilikaiset Espooseen, huomenna Lehkoset Anttolaan. Kasvimaat ja kasvulavat odottavat. Ja katiskat. Toivottavasti ei ole kaloja niihin kuollut. Tuskin sentään. Kyllä fisut sellaisissa aika kauan pärjäävät.

  Hallitus aloittaa neuvottelut rajoitusten purkamisesta. Mikäli minulta kysytään, niin kirjastot voisi kyllä avata. Väljempää niissä on kuin aamukahdeksalta Lidlin tungoksessa.
  Kirjapulaan tuli tosin eilen helpotusta. Käytiin hakemassa Jonin äidiltä Aijalta repullinen kirjoja. Hän on muuttamassa pienempään asuntoon, eikä sinne mahdu kovin laajaa kirjastoa. Varmaan parikymmentä kirjaa otettiin, ja kaupan päälle reppu niitä varten. Osa on joskus luettuja, osa lukemattomia. Colin Dexteriä, Åke Edwardsonia, Hiplalle, miksei minullekin, Henning Mankellia, jotain muutakin. Reppu on autossa valmiina kulkeutumaan saareen, en viitsi käydä tarkistamassa.
  Ehkä museoita ja näyttelyitä voisi myös hiljalleen availla. Ainakin kesäkuun alusta alkaen. Vaikka mikäpä minä olen tuollaisiin asioihin kantaa ottamaan, ehdotuksia tekemään. "Mikäli minulta kysytään", oli kappaleen alussa ehtona. Vastasin, vaikka ei kukaan kysynyt. Ei tarvitse hallituksen ohjenuorana pitää. Voi toki peesailla.

  Otsikko ylen sivuilta: Arttu Wiskari teki kansanmiesimagostaan hitin ja hetkeksi suosio meni päähän: "Rahaa oli kuin rakennusmestarilla, sitten tuli herääminen." 
  Mitä Arttu tarkoittaa vertauksellaan? Varmaan sitä, että rahaa on niin paljon, että "kun nousoo lompsan piälle seisommaan, näkkyy Kerj'mäin kirkko". Voin 40 vuotta rakennusmestarin viittaa harteillani kantaneena sanoa, että ei kannata yleistää. Ei minulle, ei tuntemilleni kollegoille, ole mammona pysyvää, ei juuri väliaikaistakaan, pesää rakentanut. Enemmän työmailla urakkatimpurit, raudoittajista puhumattakaan, tienasivat. Paljon enemmän.

  Miljoonasade laulaa biisissä "Ootko muistanu, Iiris?" albumilla Laukauksi viulukotelossa mm.
 
  Mä Iiris muistan sinut nyt ja aina ullakolla  
  kun tään aikakauden syvintä olemusta  
  mulle kuvailet ja käytät näitä sanoja:  
  laukauksia viulukotelossa  

  Löytyihän Iiriksellekin laulu. Vaikka eivät sanat juuri meidän Iirikseen täsmää. Vaikka saatta olla, että joku juippi laulaa Iirikselle tulevaisuudessa

  Ootko muistanu, Iiris, mitä piti yrittää  
  ootko muistanu, Iiris, meidän piti elää  
  tätä yhteiskuntaa suurempaa  elämää  
  viimeiseen asti

  Liisasta lauluja löytyy useilta esittäjiltä Four Cats, Tuomari Nurmio, Hector, Irwin (Lievestuoreen Liisa) ja Eero ja Jussi & Boys (Liisan koira, suomennos Walking the Dod-biisistä), mukaan lukien. Liisalla on valinnan varaa.

  Tässä aamun jos ei tärkeimmät, niin ainakin mieleen tulleet. Pitää mennä hörppimään personkuppi kahvia.