PALUU KYLMÄSTÄ POHJOISESTA

  Sunnuntaina palattiin kylmästä pohjoisesta. Kylmää oli tosin täällä sata kilsaa etelämpänäkin. Kylmää oli koko Suomessa. Vielä. Maanantaista lähtien on ilma lämmennyt, eilen oli jo plussan puolella. 

  Maanantaina oli tietty merkkipäivä. Sitä vietettiin niin maltillisesti, että maltillisempi tapa olisi jo mennyt askeettisen puolelle. Eilen sentään käytiin Lahdessa lounasta syömässä. Käytiin viikinkiravintola Haraldissa. Ei siksi, että Hanelin porukka kävi Islannissa, joka on viikinkien aikanaan asuttama. Lähinnä mentiin siksi, että ei oltu siellä koskaan käyty. Syötiin, joulukinkun ja Tainan meille varustamien lihaisan hernekeiton ja hirvipaistin jälkeen, kevyemmin, eli valittiin Pitkäveneentekijän nieriää. Ihan syötävä annos.  

  Eilen aamupäivällä tehtiin inventaarioita vaatehuoneessa ja makkarin komeroissa. Löytyi vaatteita keräykseen, iso jätesäkillinen sekajätettä. Vien sekajätteen ja joitain risoja sähkölaitteita tänään jäteasemalle, sillä en viitsi taloyhtiön roska-astioita kuormittaa. 

  Löytyi kaapeista myös joskus aikanaan Maija-tädin Hilpalle tekemä hattu-muhvi-kokonaisuus. Hattu on hirvennahkaa, karvareunus kettua. muhvi myös kettua. Haneli tietysti raaka-aineet oli hommannut. Hilppa ei sitä ole koskaan pitänyt. Mutta talteen jäi. Kun ensiviikolla näyttää pakkanen taas painuvan alle kahteenkymmeneen asteeseen, saatan lähteä hytisevän kansan sekaan elvistelemään turkiksissa. 

  No, ehkä en kuitenkaan. Mutta talteen laitettiin hattu. 

  Muuten jatkuu elämä totuttuja uomia noudattaen. Tänään siivottiin. Huomenna mennään hiihtämään Vesijärven jäälle. Maanantaina, kun käytiin liukulumikengillä Messilässä, käytiin samalla katsomassa Messilän satamassa, ja huomattiin Enonsaareen latuja menevän. 

  Lauantaina tulevat Anna ja lapset Hollolaan. Iiriksellä on Pajulahdessa luistelua, kai sunnuntaina myös. Jonilla on taas duunia, joten hän ei pääse tulemaan. 

  Näin on lähtenyt vuosi kulumaan. Pienten vaihtelujen virkistäminä leikitään politbyrooleikkiä maaliskuulle saakka. Silloin mennään saareen. Jäät nimittäin vahvistuivat viime viikolla siihen malliin.  Muuten, politbyrooleikki, jos ette ole tienneet, on sellainen, että istutaan rinkiin ja vanhetaan. 

PIKKASTA PAKKASTA, MUISTOJA MATKASSA

  Pakkasesta pakkaseen, siinä päivien kulku. Yöt lähellä kolmeakymmentä, päivät kahdenviiden tienoilla. Pientä lenkkiä koirille, vähän isompaa itselle. Kaapo ei edes halua pidemmälle lähteä, Hilulla kyllä olisi menohaluja. Yön aikana oli ilma hieman hornistunut; -18 näytti mittari kuudelta. 

  Islantiin ollaan oltu yhteydessä päivittäin. Hanelin porukalla on auto vuokrattuna, ja sillä ovat hieman kierrelleet maisemia tiirailemassa. Eivät ole onneksi mihinkään kraatteriin suistuneet, laavavirtaan vajonneet, tuhkaan hukkuneet. Nollan tietämissä sanovat lämpötila huitelevan. Tuuli kuulemma kuitenkin vähentää ulkoiluhaluja, vaikka talvivaatteissa ovatkin. 

  Huomenna turistit palaavat, me suuntaamme Hollolaan. Meillehän kävi yhdeltä kantilta katsoen tuuri. Oltiin järkyttävän sähkönhinnan aika täällä kuormittamassa muitten laskua. Ollaan yritetty energiayhtiölle kyllä lyödä kapulaa rattaisiin lämmittämällä ahkerasti uuneja. 

  Aamuisin olen obligatoristen toimien jälkeen tassutellut pienen lenkin jäällä. Viitisen senttiä siellä lunta on, hyvä kävellä. Pari noitten kävelyjen nostattamaa muistoa tähän laitan. Laitan, vaikka kehuin epänostalginen olevani. Molemmista muistoista olen tainnut kertoa jossain vuosien takaisessa blogissani, mutta kertaus sallittakoon. 

  Kuvan rantasauna rakennettiin joskus 1950-luvun loppupuolella. 

  Se tehtiin Ylätalon aitoista. Kaksi noista aittaa lähti myöhemmin Lakeistenrannan leirintäalueelle. Lieneekö vielä olemassa? Rakennusvuosi oli varmaan 1957 tai 1958. Siitä päättelen, että Haneli oli tuohussa mukana pontevasti. Hän tekeytyi rakentaja Lepomaalle hanslankariksi. Ja Lepomaa tykkäsi, antoi Hanelille neuvoja, opasti tekemään. Minua, sen muista, ei rakentaminen kiinnostanut. Vähän isompana olisin voinut "lautapoikana" olla, mutta enemmän muistan viihtyneeni uimassa tai onkimassa laiturilla. 

 

  Toinen kuvaan liittyvä muisto. Ennen oli laituri samassa paikassa kuin nykyinen. Se oli kiviarkulla seisova suurehko laivalaituri, sillä kesäisin poikkesivat matkustajalaivat joka saaressa, johon kelvollinen laituri oli rakennettu. Minä olen sille laiturille saapunut Mikkelin synnytyslaitokselta kesäkuusssa 1951. Se ei ole muisto, se on kerrottua tietoa. 

  Muiston ja kerrotun tiedon yhdistelmä on tämä. Olin ehkä kolmen ikäinen. Oltiin rannalla, äiti, tätejäni, Ritva ja minä. Ehkä Hanelikin rattaissa. Minulla oli, syystä tai toisesta, tukassani Ritvan punainen rusetti. Kuinka ollakaan, tipahdin laiturilta veteen. Se taisi olla täti-Liisa, joka nopeimpana äkkäsi tilanteen, minut kuiville pelasti. Muistan hämärästi tipahtamiseni. Sitä en muista, että oli jälkeen päin itkenyt katkerasti. En tippumistani, vaan sitä, että Ritvan rusetti kastui. 

  Vielä kalajuttu, joka on, kalajutuista poiketen, tosi. Oli pääsiäinen joskus 1970-luvun loppupuolella. Haneli oli jossain muualla, mutta hän oli valtuuttanut minut kokemaan verkot. Yksi jata oli Kaupinsaaren eteläisen niemen edustalla. Kuvassa taustalla näkyy Metiäissaari, oikealta työntyy Kaupinsaari sen eteen. 

  Me lähdettin isä-Erkin kanssa hiihtäen verkkoja katsomaan. Pari jataa ensin tyhjiksi todettiin. Viimeisenä saavuttiin Kaupisaaren luo. Heti, kun sain avannot auki, vetonarun verkkoon, tunsin nostoavannosta verkkoa ylös vetäessäni, että nyt on kala, eikä ihan pieni. Haukihan se. Kymmenen kiloa, veret laskettuna. 

  Aika sotkun hauki oli saanut aikaiseksi. Lopulta sain kalan irti, verkon kuta kuinkin selväksi. Kun verkko oli vedetty takaisin jään alle, paikalle porhalsi sattumalta Leinosen Matti moottorikelkalla. Erkki sai kuningasidean. Hän pyysi Mattia vetämään itsensä Piskolaan. No, köyttä löytyi. Eiku Erkki köydestä kiinni, Matti lähti nätisti kiihdyttäen vetämään. Kohta vauhti kiihtyi. Ehkä parisataa metriä pääsi isä kunnialla, sitten mukkelis makkelis. Hän pyöri kunnolla pitkin jäälakeutta. Onneksi jaloissa oli ukki-Aleksin mäystinsukset, jotka irtosivat heti. Minä vetäisin melkoisen spurtin, sivakoin hauki pulkassa kohti isää. Mattikin huomasi Kitosaarten kohdalla tilanteen, pyörsi takaisin. Ei onneksi kuinkaan isälle käynyt. Minkä nyt oli pulverilumen ryydittämä. Sitä oli silmissä, korvissa, ties missä. Pipokin oli päästä lähtenyt. Kun isommat lumet oli pois hangattu, pipo tyhjennetty, kysyi Matti "tuutko vielä vettoon?"

  "Taijan hiihellä!", vastasi Erkki. 

  Löysinpä pilvestä kuvan tuosta hauenköriläästä. Punnitkaa ite, jos ette usko.

  Ja tästä aasinsiltana eräs Anttolan liittyvä kalajuttu. Koistisen Hanski sai ison kalan, vissiin ahvenen. Sitä ylpeänä esitteli Venäläisen Jussille. Jussi katseli tovin, sanoi "valehtelet!"

  Kai se noin meni. Ainakin Jussi oli se, joka ei uskonut, vaikka näki.

  Iltapäivällä mennään naapuriin Vilhusille kahveelle. Mukavaa vaihtelua, vaikka ei Hilun ja Kaapon seurassa mitään vikaa ole. Huomenna Hollolaan. Kirjasto on jo ilmoittanut neljän varauksen saapumisesta, joten lukemista on tiedossa.

  Loppuun aamun maisemaa eiliseltä.

NOSTALGIAN RYÖPPY EPÄNOSTALGISELTA

  Pakkasaamuun herättiin. Kun aamutoimet, uunien lämmitys, sekä koirien ja itsemme ruokkiminen oli tehty, lähdin hieman ulos ilmaa haistelemaan. Juuri sitä hätäseen pystyi nuuskimaan; Forecan mukaan -28. tuntuu kuin -37, mittarin ja Peppen mukaan -27, tuntuu kylmältä. 

  Koska olin tukevasti vaatetta päälleni pyntännyt, suuntasin askeleeni Piskolaan. Ensin kiepasin ennen navettaa kohti Ylätaloa. Mäeltä nappasin kuvan päivänkoitosta.

Samoin syntymäkodistani.

  Monet ajatukset, muistot lapsuudesta ja nuoruudesta risteilivät päässäni. Nostalgiaa, vaikka itseäni luonnehtisin epänostalgiseksi. Onkohan tuota sanaa olemassa? Epänostalginen? No nyt on. Uusia sanoja putkahtelee. Aamulla oli tv auki, ja bongasin jonkun käyttävään ilmaisua "alarmisti", Varmaan valveutuneemmille tuttu, minä kuulin ensimmäisen kerran. Mutta asiaan. Muistoja pyöri päässäni. 

  Tässä vielä tolpillaan olevassa leikkimökissä oli sijaitsi vuonna 1956, luulisin, sanomalehden toimitus. Lehden nimi PIHANURMEN SANOMAT. Henkilökuntaan kuului kaksi: Rukkastuppo ja Kalle Miinus. Eli Haneli ja minä. Ihan saletti en ole, kumpi oli kumpi. Minä tietysti olin päätoimittaja, Haneli hoiti jakelun. Vanhoja Länsi Savoja, Savon Sanomia, Maaseudun Tulevaisuuksia nimikkeellä Pihanurmen Sanomat hän kuljetti vanhoissa lastenrattaissa. Kovin pitkä ei jakelureissu ollut. Tupaan vietiin lehti, mehua ja pikkuleipää palkaksi saatiin. En muista, oliko Ylätalolla vielä tuolloin tilaajaa? Jos Rautasen Tyyne ja Aleksi siellä silloin kesiään viettivät, niin varmasti olisivat lehden tilanneet. Ja kaakaomukiin mössättyä pitkopullaa olisi palkkiona ollut. 

  Tässä aitassa tuli kesäisin nukuttua. Kuuden aitan riviaitta. Ensimmäinen oli Maijan aitta. Siinä siis nukkui kesäisin Maija. Toinen oli Elsan aitta. Isotätini Elsa, ukki- Aleksin sisko, piti sitä hallussaan. Kolmas oli vaateaitta, eli kausivaatteiden sekä myös vanhojen vaatteiden säilytystila. Neljännessä nukuimme me lapset. Viides oli romuaitta, eli sinne lähätettiin kaiken maailman tavaraa, millä ei ollut käyttöä. Aleksin periaate kun oli, että  mitään ei heitetä hukkaan. Viimeinen oli Eskon aitta. Korhosen Esko oli Aleksi sisaren poika. Hän oli merimies, mutta joskus ei ollut duunia, koska Merimiesunionin jäsenmaksut olivat rästissä, tai jotain muuta estettä oli ilmaantunut. Silloin Esko saapui Piskolaan. Hän hankki ruokansa ja vähän liksaa rästien maksuun olemalla renkinä. Teki peltotöitä, välillä halkoja tai propseja metsässä. Jos Esko talvella joutui Piskolaan turvautumaan, hän nukkui saunatuvassa. 

  Eloaitta. Sinne puidut viljat syksyisin varastoitiin. Kaksikerroksinen rakennus. Puinnin jälkeen siemenet vietiin säkeissä yläkertaan, kaadettiin aukoista alla oleviin laareihin. Sieltä sitten tarpeen tullen lapiotiin taas säkkeihin, vietiin jauhettavaksi. Omissa laareissaan olivat myös siemenviljat.

  Mieleeni palautui, kun teini-ikäisenä peittasin ukin kanssa viljoja eloaitan edustalla. Myöhemillä vuosikymmenillä syntyneille voin tarkentaa, että peittaamisella tarkoitetaan siemenviljojen käsittelemistä sienten ja tuhohyönteisten torjunta-aineelle. Laite, jolla peittaaminen suoritettiin, oli kahdensadan litran peltitynnyri, missä viljaa pyöritettiin. Kuva napattu netistä. Ukki-Aleksin värkki ei ollut noin hieno, vaan karkeatekoinen versio. 

  Tästä huilautettiin, omin luvin, kirkkoreellä hankikannon selässä alas, jo aiemmin kerrotuin seurauksin. 

  Navetan takana oli karjapiha. Se oli tietysti aidattu silloin. Karjapihan kautta lehmät kulkivat laitumelle. Tai vapaana ne lapsuudessani metsässä vaeltelivat. Ne siat, yleensä emakko ja karju sekä yksi poikue, mitkä talossa pidettiin, tonkivat karjapihassa nautiskellen kesän lämmöstä. Niitä välillä ajettiin takaa, kun aikuisten katse vältti. Vähän piti varoa, ettei jäänyt karjun jalkoihin. 

  Kohti rantaa ja kortteriamme palatessani muistui mieleen vielä pari juttua. Tuolle pienelle kesannoksi jääneelle peltoläntille istutettin 1970-luvulla kuvassa näkyvät koivut Ahos-Ritin kanssa. Kasvaneet ovat. 

  Rantatien mutkassa, noitten keskellä näkyvien puiden kohdalla oli muinoin paja. Se oli jo 1950-luvulla ränsistynyt ja vuotavakattoinen. Kerran mentiin sisko-Ritvan kanssa löytöretkelle pajaan. Siellä oli suuret palkeet. Jompi kumpi meistä meni niitä pumppaamaan. Äkkilähtöhän siitä seurasi. Ampiaiset olivat nimittäin tehneet pesänsä palkeitten sisään, eivätkä erikoisemmin tykänneet häiriöstä. 

  Paja purettiin ja paikka raivattiin myöhemmin. Työkaluja, kuten alasin, pajavasaroita ja sepänpihtejä on yhä tallella Piskolan pihapiirissä rekiliiterissä. On siellä paljon muutakin, sillä kuten mainitsin, ukki-Aleksi piti tavaroistaan kiinni.  

  Tähän olin muisteluita lopettamassa, mutta vielä yksi pitää tuoda ilmi. Kun äsken astelin Hilpan komennosta ruokapöytään, loin katseen järven selälle. Oli otettava kuva. Jos elettäisiin vuotta 1958, niin tuota selkää olisin aamusta kouluun hiihtää pahnostanut, iltapäivällä takaisin. Pakkasraja oli nimittäin tuolloin -30. Yhden kerran ainoastaan muistan, että raja rikkoutui, ei tarvinnut kouluun lähteä. Eikä siihen aikaan ollut Forecoita kertomassa siitä, miltä tuntuu.

  Siinäpä muistoja, ensi alkuun. Piskola on tyhjillään. Peruslämpö päällä. Maalämmöllä toimii. Kesäisn Kääriäisen Markku ja siskonsa Irma viettävät aikaansa Piskolassa. Irma pitää pian kukkapenkit kunnossa, ja muutenkin hyvä, että tiloissa välillä asutaan.

  Mikä on talon tulevaisuus? Ehkä Taina ja Haneli, ehkä Anni tai Katriina, keksivät tiloille sopivaa käyttöä.  

  Näin pakkasella on aikaa kirjottaa, joten myös muistoja voin verestää. Mutta en yleisnostalgiseksi, en pesruskaihoajaksi ryhdy. Joskus vaan pulsseina näitä ulos työntyy. 

AAMUSTA LIIKKEELLE

  Aamulla herätys klo. 4:00, lähtö klo. 5:15, saapuminen Hanelin pihaan klo. 7:15. Hyundai oli ottanut nokkiinsa pakkasesta sen verran, että oikeanpuoleinen sivupeili ei kääntynyt ajoasentoon. No, sujui se meno silleenkin. 

  Rauhallinen matka, ei liikenteestä haittaa. Auton mittarissa vaihteli ulkolämpötila, tai siis kylmätila, -22;n ja -28:n asteen välillä. 

  Sopivasti ehdittiin tekemään lähtöselvitys, eli muutamat käytännön asiat käymään läpi, ennen kuin isäntäväki lähti kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa n. 8:22.

  Me leviteltiin kamamme alakerran vieraskamariin. Kun aamu valkeni, ajoin auton katokseen. Peilikin oli topistautunut, pelasi kuin kesällä konsanaan. Käpeksin vähän talon ympäristössä. 

  Haiku piipusta tuprusi, koska olin tulen tuvan varaavaan takkaan laittanut. 

  Piskolan talo seisoi ennallaan mäen päällä.

  Rantasauna odotteli jäitten lähtöä.

Meitin vene talvehti keräten voimia kesän koettelemuksiin.

  Päivällä syötiin Tainan valmiiksi tekemää hernekeittoa. Hieman huilattiin. Sitten lähdettiin Hilpan kanssa pienelle kävelylle. Koirat vain käytettiin asioillaan. Kaapo ei edes halua tällä kelillä pidemmälle lähteä. No, ehkä, jos laskisi vapaaksi. Hilu taas vetää niin, että sujona perässä taluttaja tulee. Eikä nastakengät ole matkassa. 

  Aurinko näyttäytyi kävelyn aikana. Kaunista oli. 

  Pian alkaa taas päivä hämärtyä. Kohta laitan uuneihin tule. Koirille muonaa tarjoan. Talonmiehen hommaa. Mukavaa vaihtelua Hollolan talkkarin puuhaan, eli lumen kolaukseen. 

  Sunnuntaihin asti täällä ollaan. Sukset jätimme suosiolla kotiin, mutta onhan aurattuja teitä päivällä kulkea. Eikä jäälläkään paljon lunta ole. Kova pakkanen on jäädyttänyt jään päällä olevan veden ja sohjon yhdeksi kanneksi. Olisi ollut hyvä vaikka hiihdellä. Mutta yli kahdenkympin pakkasilla en lähde. Ja en siksikään, että sukset ovat Hollolassa. 

  Vielä kuvat tämän matkamme syystä ja tarkoituksesta, eli näitä me ruokimme, ulkona käytämme, Kaapon ei niinkään raikkaalta tuoksuvaa hengitystä haistelemme, kun se myötään syliin änkeytyy naamaa nuolemaan. 

Hilu omassa sivustavedettävässään.

Kaapoa komeana, viis Vademecumin käytön puutteesta. 

SUPPEA KATSAUS VUOTEEN 2023

   Vuosi 2023 laahustaa väistämättä kohti loppuaan. Tongalla, Samoalla ja Kiribatilla ei enää ole paljonkaan tätä vuotta jäljellä. Kiristyvässä pakkasessa alkaa uusi vuosi. Ihan tavalliseen tapaan uusi ajastaika vastaanotetaan meillä Hollolassa. Selkä vähän kenkkuilee. Se niukahti toissapäivänä. Ei  mikään ihme. Olosuhteet olivat haastavat; solmin kengännauhoja, oikaisin selkäni, kipu iski. No, selän kanssa pärjäilee. Liikkuminen sujuu, ainoastaan ylös nouseminen aiheuttaa kipua.

 Koska vuosi loppuu, niin on aika tehdä suppea katsaus vuoteen 2023.

  19. tammikuuta oli talvista silloinkin. Messilän tienoilla liikuttiin, Hilppa, minä ja kauris.

  Saman päivänä uutisoi HS mm. seuravaa: Rajavartio­laitos saa nyt kaiken haluamansa. Näin Venäjän uhka pani vauhtia itärajan valvontaan. Rajavartiolaitos on saanut kaiken pyytämänsä ja vielä vähän päälle, kirjoittaa turvallisuuspolitiikkaa seuraava toimittaja Jarmo Huhtanen.

  Mitähän Rajavartiolaitos 19. tammikuuta 2024 tekee? Onko raja jo auki? Ja jos on, niin kuinka kauan? Kohtahan se tiedetään.

28. helmikuuta oltiin vaihdettu liukulumikengät latusuksiin. Vesijärven jäälle oli tehty ladut.

  28. helmikuuta oli Kalevalan päivä. Sota jatkui, vaalit Suomessa lähestyivät, tiedetyin seurauksin. 

  10. maaliskuuta mentiin Saarelaan viikoksi. Talvista oli, olihan talvi.

  10. maaliskuuta uutisoi HS: Kysymyksiä sairauslomalla, päivittäistä soittelua ja humalaisia ehdotuksia – Näin pomot piinaavat vapaa-ajalla Suomalaisilla on paljon erilaisia kokemuksia pomojen yhteydenotoista työajan ulkopuolella, ilmenee HS:n kyselystä. Selvää on, että työt seuraavat monia vapaa-ajalle.

  Me olimme vapaa-ajalla. Yhtään piinaavaa soittoa, ei edes humalaisia ehdotuksia, tullut. No, ei meillä pomoja enää ole. Eikä vissiin kukaan niin humalaan tule, että ainakaan minulle mitään ehdottelisi.  

  24. huhtikuuta käytiin Espoossa. Aika lämmintä oli ilma, päätellen meikäläisen asusta (t-paidassa). Oli muuten Pertin nimipäivä, mikä ei mitenkään liittynyt mihinkään. Kunhan mainitsin. 

    Samana päivänä, siis Pertin päivänä, oli Hesarissa mm. seuraavaa: Maailma ei pelastu lentohäpeällä tai yhden puun istuttamalla. Metsäekologi Lilli Kaarakka opettaa Kalifornian Cal Polyssa oppilaitaan toiveikkuuteen: ympärillä palaa metsiä mutta parempaan suuntaan mennään.

  Ei niin. Pelastuuko silläkään, että ei lennä? Jos pelastuu, niin kumartakaa meille. Tiijä häntä, mutta ei maailma ainakaan sillä pelastu, että Suomen hallitus laskee bensaveroa. 

  8. toukokuuta oltiin oltu jo reilu viikko saaressa. Konstilla sinne päästiin, sillä Kiukuanselkä oli tulessamme umpijäässä (informaatiokatkos tiedotuksessa). Tultiin siis 29. huhtikuuta. Vielä 8. toukokuuta jäälauttojen rippeitä kelluskeli.

    8. toukokuuta löytyi Hesarista seuraava otsikko: Opiskeluvalinnalla on valtava merkitys loppuelämän tulotason kannalta – Katso hakukoneella, millä koulutuksella tienaa eniten. Korkeakoulujen aloituspaikkoja ei tutkijan mielestä pitäisi lisätä aloille, joissa tuotto on epävarma.

  Jaa, jaa. Tutkijan mielestä kutsumusammattiin hakeutumista tulee vaikeuttaa. Ihmettelen, että mitäs hittoa se tutkijalle kuuluu, jos haluaa toimia alalla, missä tuotto on matala. No, näkökulmakysymys. 

  19. kesäkuuta. Iiris ja Liisa olivat meillä viikon ennen Anna loman alkua. Kylilläkin käytiin. Ja Poijussa jädellä. 

  Tuona päivänä HS:n pääuutinen oli: Heistä tulee Suomen uusi hallitus Petteri Orpo (kok) on Suomen tuleva pääministeri, Riikka Purra (ps) valtiovarainministeri. Rkp:n Anna-Maja Henriksson nousee opetusministeriksi ja kristillisdemokraattien Sari Essayah maa- ja metsätalous­ministeriksi.

  Mikä ilon ja riemun päivä! Suomea alettiin tositoimin suistaa kelvottomalle tielle. 

Heinäkuun alussa oli perhe Tiilikainen kokonaisuudessaan luonamme. 6. päivä käytiin Pistohiekka Resortissa syömässä. Iiris ja Liisa olivat kuin turistin perikuvia. 

  6. heinäkuuta kertoi HS: Rydmanista uusi elinkeino­ministeri – Purra: Valinnasta ei kerrottu hallitus­kumppaneille etu­käteen Elinkeinoministeri Vilhelm Junnilalle (ps) myönnetään torstaina ero ministerin tehtävästä.

  Siitähän se hallitus parani!!!!!!!

  15. elokuuta varmistui, että joulupöydästä ei tule puuttumaan Hilpan tekemää (maailman parasta) sienisalaattia!

    Hesari kertoi samana päivänä uhasta: Riski joka toteutui rytinällä. Lintuinfluenssa on levinnyt turkiseläimiin, koska joillakin tarhoilla linnut pääsevät käsiksi kettujen ja minkkien ruokaan. Riski oli tiedossa, mutta sitä ei ryhdytty torjumaan tehokkaasti. Tuloksena voi olla pandemia, joka on saanut alkunsa Suomen Pohjanmaalta.

  Onneksi ei tällä kertaa pandemiaa tullut. 

22. syyskuuta vietettiin Saarelassa rauhallista aikaa. Syksyn satoa korjailtiin, marjassa ja sienessä käytiin. Välillä vaan oltiin. 

    Tuona päivä ilmestyneestä HS:sta voi lukea mm: Zelenskyi ryöpytti YK:ssa Venäjää Ukrainan presidentti. Volodymyr Zelenskyi varoitti YK:ssa puhuessaan varsinkin Afrikan maita luottamasta Venäjään.

  YK:ssa voi ryöpyttää ja roiskia, mutta mikään ei muutu. Varsinkaan Turvallisuusneuvoston toimesta. 

18. lokakuuta elettiin viimeisä viikkoja Anttolassa. Satuttiin (ainolla) suppiskeikalla sienten pesälle.

 Tuo ilmaus on peräisin Hanelilta. Joskus parikymmentä vuotta sitten eräänä viikonloppuna toukokuun lopulla soitti Haneli: "Tarviitko korvasieniä? Satuin sienten pesälle!" Minä ilmoitin sienten kelpaavan. Sovittiin paikka, sovittiin aika. Sörnäytin autolla Maljalantielle. Tapasin Hanelin. Ajettiin metsätietä jonkin matkaa. Sitten kerättiin. Lopulta Hanelin avolava-Subarun lava oli täynnä pahvilaatikoissa ja ämpäreissä olevia korvasieniä. Hilpalla alkoi sinä päivänä melkoinen homma "myrkynkeittäjänä"!

  Hesarin sarjakuvissa oli 18. lokakuuta mm. tällainen:

  No comment.

29. marraskuuta päästiin liukulumikengillä Messilän maastoon. Hyvä talvi siinä mielessä; varmaan liki 20 kertaa ollaan jo sivakoitu.

    29. marraskuuta oli otsikoissa raja. HS: Hallitus sulki itärajan, vaikka sitä ei viime viikolla pidetty mahdollisena – Näin päätöstä perustellaan Itärajan sulkupäätös on voimassa kaksi viikkoa. Se ei koske tavaraliikennettä.

  Tuon jälkeen on uutta tapahtunut. Mihin päät(t)yy tää?

31. joulukuuta. Kävin aamulla, -16 asteen pakkasessa, ottamassa makua tuleviin -30 asteen keleihin. Ihan hyvä oli mennä. Jos pakkasasteet tuplaantuvat, täytyy ottaa Ylä-Lapin raappahousut käyttöön.

  Enpä malta olla laitamaatta vielä kuvaa viime torstailta. Silloin bongattiin saukon jäljet keskellä Messilän golfkenttää.

    HS:n sivuilta tänään: Kohti suuruuden ekonomiaa Yksi sote-uudistuksen tavoite oli turvata yhdenvertaiset palvelut. Nyt huolena on, että säästöt tehdäänkin perusterveydenhoidosta eikä erikoissairaanhoidosta, sanoo THL:n Mika Salminen.HS käy juttusarjassa läpi, miten uudistuksen tavoitteissa on edistytty vuoden aikana.

  Joo. En tunne tilaa, en tilannetta. Kaikki ei kuitenkaan taida sotessa, erityisesti sote-alueilla, olla reilassa. 

  No  niin. Eivät olleet vuoden tärkeimpiä uutisia. Eivätkä vuoden tärkeimpiä kuvia, eivät edes minun ottamistani. Kunpahan ajankuluksi (pari tuntia sain menemään) väkersin. Ei muuta ku turvallista tulevaa vuotta.

TALVILOMA LÄHESTYY

  Eipä ole näköjään muutamaan päivään tullut kirjoitettua. Siis kärsikää. Joulu alkaa olla takana. Enää kinkunrippeet ja juureslaatikon tähteet jäljellä on. Ja kuusi tietysti tönöttää vielä olkkarissa, kyttelikkö ikkunalaudalla. 

  Uusi vuosi on pian. Sitä juhlistetaan maltillisesti nauttimalla nakkeja ja perunasalaattia. Väliäkös näillä vuosin näistä vuosista. Vanha tai uusi, sama bluesi. 

  Keskiviikkona lähdetään aamulla sianpieremän aikoihin talvilomalle. Lähdetään koiravahdeiksi Tainan ja Hanelin luo. Koko perhe matkustaa nimittäin Islantiin. Palaavat sunnuntaina. Nokisina, mutta kokemusta rikkaampina. 

  Mikäs meidän on Sappulanselän laitamilla ollessa. Lämmin pirtti, pakasteet täynnä hirveä ja jänistä, äly-tv, seuraa kahden koiran verran enemmän kuin kotona. Ja silmä lepää, kun tuvan ikkunasta katse tapaa oikealla Ukonsaaren, kääntyy selän takana siintävään Kotaniemeen, kääntyy Kaupinsaareen, tarkentuu lähempänä oleviin Kitosaariin, hipaisee Pikolahden perukoille päätyessään Akanhaudanniemeä. Tuttua tutumpaa. 

  Pihalle mennessä silmät tavoittavat mäen päällä, peltoaukean takana, Piskolan, syntymäkotini. Tuota peltorinnettä joskus penskoina laskettiin hankikannon aikaan kirkkoreellä, Ritva, minä ja tuskin kynnelle kykenevä Haneli. Läpi pajukon, jäälle asti, pyyhälsi omin luvin käyttöön otettu reki. Jäällä petti hankikanto, reki upposi kohvaan. Ei se omin voimin sieltä noussut. Isä-Erkki apuun. Ja, Hectoria mukaillen, "jos oikein tahdon muistaa, kai meitä moitittiin". Mutta tuo kuluu toiseen tarinaan. 

  Saa nähdä, tuleeko talvilomasta hiihtoloma? Suksia kyllä autoon pakataan. Ennusteen mukaan pakkasta on parikymmentä astetta. Jos lisäksi viima käy, niin voi ulkoilu jäädä koirien ulkoiluttamiseen. Lyhyen kaavan mukaan sekin. Toivottavasti ennusteet eivät pidä kutiaan. Niinhän useimmiten käy. Tarkoitan, että että toteutunut säätila ei ole ainakaan nyt ennustettua kylmempi. 

  Kun Anttolasta kotiudutaan, on jo lähes viikko vuotta 2024 kulunut. Mutta ennen "talvilomaa" löytyy kalenterista tapahtumia. Tänään on taloyhtiön yhtiökokous. Lakisääteinen sellainen, ja siellä käsitellään myös ensi vuonna alkavaksi aiottua putkiremonttia. 

  Tuli näköjään liioiteltua. Tsekkasin kalenterin. Tuo yhtiökokous olikin ainoa sinne merkitty tapahtuma. Tai oli siellä pari muistutusta suoratoistoilla alkavista ohjelmista, mutta niitä ei lasketa. 

  Eilen käytiin kinkunsulatuslenkillä liukulumikenkien kanssa Messilässä. Tänään mennään myös. Lunta on gofkentällä aika lailla. Raskasta hiihtää, kun ennen joulua olleen suojan jälkeen pakkanen on kovettanut hankea. Uutta luntakin on tullut päälle, eikä kovettunut hanki kanna, vaan "tipauttaa" joka potkulla. Nyt onkin mukavampaa hiihtää kentän laidoilla metsässä, missä ei ole niin paljon lunta. 

  Tässä tärkeimmät. Loppuun muutamia kuvia joulunajalta. 

MAAILMA LIEKEISSÄ

  Ylellä  alkoi Maailma liekeissä-sarjan toinen kausi. Katsotaan ensin kertauksena muutama vuosi sitten esitetty ensimmäinen kausi. Hienosti toteutettu sarja. Pakko kehua, vaikka välillä kamalaa katsottavaa onkin. Ja paljon ajankohtaisempaa kuin 1. kauden ilmestyessä. Maailmantilanne on sellaiseksi mennyt.  Kyllä ihmiskunta on aivotonta porukkaa, kun nuo vähän yli 80 vuotta sitten tapahtuneet kauheudet eivät ole mitään opettaneet. Sotaa vaan lietsotaan, kahtiajakoa edistetään, rauhasta ei puhu juuri kukaan. Oikeasti alkaa pelottaa.

  On mukaviakin asioita sentään jäljellä. Eilen oltiin katsomassa KaTa:n joulunäytöstä. Luistelijat taaperoista lähes aikuisiin tekivät hienon esityksen. Iiris yhtenä heilui parissa roolissa ja monessa esityksessä. Ihmetellä täytyy, kuinka he pystyvät lyhyessä ajassa harjoittelemaan tuollaisen shown. Hyvät valmentajat, nuoruuden into; näyttää onnistuvan. 

  Onneakin oli matkassa. Hilppa osti hallilla kolme arpaa kympillä. Eikös sieltä pasahtanut voitto: paakelsikahvit jossain Delissä Kauniaisissa. Arvoltaan 13 euroa. Eli voittoa kolme euroa. Hilppa rökitti minut mennen tullen. Minä nimittäin voitin lotossa kolmen euron panoksella viisi euroa. Eli nettoa kaksi. Se ehkä Hilpan riemuvoittoa himmentää, että koska tuo kahvila ei ollut eilen auki, niin hintoihinsa tulee Kauniaisiin ajella voittoa lunastamaan. No, tulee varmasti tienoilla muutenkin käytyä, sillä lahjakortti on voimassa maaliskuulle saakka.  

  Tänään pystytin joulukuusen. Se on ihan uusi. Entinen, kai 10 vuotta palvellut muovikuusi lähti viime talvena kiertoon. Se oli ihan komea, mutta vähän turhan iso, vähän turhan hankala koota, vähän turhan pahanhajuinen. Haju ei toki ollut alkuperäinen, vaan vuosien myötä iskostunut, kun kuusen osia säilytettiin jätesäkkeihin pakattuna ulkovarastossa. Uusi kuusi on helppo läjätä, ja siinä on led-valot jo valmiina. Kuusi siis on pystyssä, tosin vielä koristelematta. Eli hyvällä mallilla on asiat. 

  Tänään kävin XXL:ssä ostamassa suksille hoitoainetta. Eli karvapohjille sitä laitetaan. Kohta kymmenen jälkeen olin paikalla. Ei asiakkaita kuin jokunen isossa liikkeessä. Ja myyjiä vielä vähemmän. Suksiosastolla oli yksi mies ostamassa itselleen täyttä hiihtovarustusta (sukset, sauvat, monot, hiihtopuku). Ainoan myyjän aika meni hänen kanssaan. Huoltopisteellä odotti yksi asiakas, mutta ketään ei tullut palvelemaan. Kymmenen minuutin kuluttua sentään mies luukulle ilmaantui. En häneltäkään päässyt neuvoa kysymään, sille edelläni ollut heppu oli vailla uutta polkupyörän takaratasta. Sitä tutkittiin, pähkäiltiin, mittailtiin, hyllyjä pengottiin, lopulta netistä tilattiin. Aikaa kului. Lopulta, kun hiihtovarusteita haaliva mies sovittu pukua, pääsin kysäisemään myyjältä, millaista ainetta olisi paras ostaa karvapohjiin, jotta suojalumi ei niihin tarttuisi. Tieto tuli hetkessä. Samalla ostin pluskelin luistovoidetta. 

  Sellainen oli jouluruuhka XXL:ssä. Kotona vein sukset (sekä latusukset, että liukulumikengät) parvekkeelle. Putsasin karvapohjat aineella, jota minulla oli ennestään, sitten suihkuttelin ne hoitoaineella. Kyllä kelpaa taas suksimaan lähteä, vaikka plussaa olisi.  

  Vielä huomenna onkin keli plussalla, keskiviikkona taas pakastuu. Jos ennusteet pitävät, niin lunta lisää yli 10 senttiä aattoon mennessä. Valkeaa joulua siis vietetään. Ja hiihtokelit jatkuvat. 

   Dear Diary. Muuta ei syömmellä ollut. Koska KaTa:n joulunäytöksestä minulla ei ole kuin Jonin tallentamaa videota, niin laitan loppuun Anna lähettämän kuvan tältä illalta. Iiriksen ja Liisan iltajumppa: