TILANTEEN MUKAAN

  Suunnitelmat muuttuivat. Niin ne tekevät. Enemmän sääntö kuin poikkeus. Tarkoituksemme oli lähteä käymään Hollolassa ensi keskiviikkona. No, se on tarkoituksena vieläkin, mutta jo huomenna mennään kotiin, tullaan sunnuntaina takaisin. Perhe Tiilikainen on näet tulossa Lahden suunnalle ja Hollolaan yöksi. Mukavaa päästä heitä näkemään!

  Sunnuntaina siis tullaan takaisin, keskiviikkona käydään päiväseltään taas Hollolassa. 

  Kyllähän täältä joutaa välillä poiskin olemaan. Ilmat ovat kylmiä, mitään päälle kaatuvaa projektia ei ole käynnissä. Monen sortin kasveja on toki kasvamassa, mutta kyllä ne muutaman päivän pärjäävät, kun ei ole hirmuhellettä, ei tosiaankaan. Ei kuitenkaan olla samaan syssyyn Hollolassa keskiviikkoon asti. Sen verran olisi huolta istutuksista, että parempi tulla vahtimaan. 

  Kylmä yö on takana. Ei sentään hallaa, mutta +2 astetta aamulla näytti mittari. Eilen oli tuulista myös, joten pipo piti naftaliinista kaivaa. Ei näytä sää ennusteen mukaan kesäiseksi muuttuvan, ainakaan ennen juhannusviikkoa. 

 

  Hyviä työilmojahan nämä ovat. Kun muistaa pipon ja paksummat hanskat, niin puiden pilkkominen sujuu. Parina päivänä sitä on tullut tehtyä. Pari tuntia aamusta. Enemmästä eivät oikein lonkat tunnu tykkäävän. Hyvässä mallissa tuo rupeama on; leivinuunihalot on halottu, klapeja pitää vielä nujuta muutamana päivänä. Paksut ja oksaiset pölkyt eivät ihan itsestään suostu halkeamaan.

  Vielä kesän mittaan on mielessä kaataa pari pystyyn kuollutta mäntyä ja tontin länsipuolen koivikosta harvennusmielessä muutama runko. Kohta on ympäristössä halko- tai klapipinoja liian kanssa, koska liitereihin ei mahdu. Onneksi on niin pieni manttaali, että pinot löytyvät paremmin kuin oravalta talvivarastot. 

  Polven kanssa olen kummasti pärjännyt. Sattuuhan siihen, mutta mutta kun puuhaa piisaa, koko ajan on asioita mielessä, niin kivutkin unohtuvat. Välillä sentään havahtuu, jos tavallista kovempi kipu iskee, kun kiireissään astuu huolimattomasti tai jalka vääntyy. 

  Tänään vielä saunotaan. Uimassakin käydään. Tai kastautumassa. Ei siellä pitkää mutkaa tee mieli polskia. En ole muutamaan päivään veden lämpötilaa tarkistanut. Viikko sitten se oli 15 astetta, mutta on siitä varmasti kylmennyt. 

  Hilppa paistoi korvapuusteja. Sopivaa hommaa. Kun uuni on päällä, ei keittiössä ole ainakaan kylmä. Kohta saan maistiaisia kahvin kera. 

  Loppuun pari kuvaa. Halkolaani eri näkökulmasta, eli pienen puna-ailakkikedon ylitse kuvattuna. 

  Omenapuu alkaa olla täällä vasta hippeimmillään kukassa. Jo yli viikko sitten oli Anttolassa ja Mikkelissä kukinto tällä mallilla. Kai viileä vesi vieressä tekee aikataulun hitaammaksi?

JOKU LOPPUU, JOKU JATKUU, MUTTA ALKAAKO MIKÄÄN?

  Jääkiekkokisat loppuivat. Ei pärjännyt Suomi. Ei kovin iso asia, vaikka aina on tietysti mukavampaa voittaa. 

  Hallitusneuvottelut jatkuvat. Jos noilla eväillä hallitus syntyy, niin millaiset edellytykset sillä on pysyä kasassa koko nelivuotiskausi? Ihan omasta puolestani kyselen, koska jo neuvottelutkin ovat mitä ovat. 

  Mutta alkaako mikään? No alkaa. Alkaa syreeni kukkimaan, samoin alkavat liljat. Myös alkaa puusouvi. Tai oikeastaan sen alku oli jo pari viikkoa sitten, kun kaadoin monihaaraisen raidan sekä pienehkön koivun rasiin, kun ne alkoivat jo varjostamaan kasvimaata. Tänään vetäisin viiltohaalarit ja turvasaappaat aamusta ylleni, pätkin rungot. Hitosti hommaa, varsinkin raidassa. Siinä oli niin paljon haaroja ja oksia, että neljä tankillista kului bensaa. Pilkkominen odottaa, vaikka ei luultavasti ala heti. Eli taas joku loppuu. Nyt puusouvi. Timeout. 

  Reilu kuukausi ollaan jo saaressa aikaa vietetty. Ensi viikon keskiviikkona mennään käymään Hollolassa. Toista kertaa. Ei ihan päntiönä kotona rampata. Ei ole tarvis; äiti-Elina ei enää ole läsnä, naapuri leikkaa nurmikot, toinen naapuri tsekkaa postit, laitaa viestiä, jos jotain tärkeää on saapunut. 

  Eilen oltiin videoyhteydessä Annankanssa  ja lapsien tietysti. Ikävä tässä alkaa olla. Iiris  ja Liisa tulevat ehkä juhannusviikoksi tänne. Iiriksellä ei ole silloin mitään luisteluun liittyvää, Liisalla olisi päiväkerho, mutta sieltä saa lintsata. Joko Anna ja Joni tuovat lapset, tai me mennään heidät hakemaan. Eli trampoliinin kasaus alkavien töiden listalle. 

  Huomenna on pakollisista kesäänvalmistaumistöistä viimeinen edessä: saunakammarin siivous. Hilppa suorittaa, minä siirtelen tavaroita. 

  Kalaa ollaan syöty paljon. Kiitos katiskan ja Hanelin. Aika kettu, se Haneli. Kun hän soitti lauantaina, tarjosi muikkuja, niin minä tietysti suostuin. Usmuutin Virtassaaren päähän hakemaan. Olin ottanut mukaan pienen jugurttiämpärin, jotta kaloja ei tulisi likaa. No, Haneli antoi ison ämpärin, sanoi että mitä niitä rumppaamaan. Oli ketale piilottanut jäähileisiin vissiin neljä kiloa muikkuja! Liikaa se meille on, koska mujeita ei kannata pakastaa. Laatu kärsii liikaa. 

  Hauki- ja ahvenfileitä on pakkasessa. Huomenna syödään tuoretta ahventa. Katiskassa on ainakin yhdeksi ateriaksi tuota herkkua. 

  Kalaa ja kasviksia, vähemmän lihaa. Sellaiseen on meillä suuntaus. Tänään oli lounaalla Hilpan loihtima kesäkurpitsa-, paprika-, feta-, pekonipaistos ja tuorepastaa. Tottahan toki pekoni on yksi maukkaimmista vihanneksista!

  Kunhan omat kasvulavat alkavat tuottaa satoa, niin ainakin kesäkurpitsan käyttö lisääntyy. Kyllästymiseen asti, mikäli edellisvuosien tapaan satoa tulee.

  Aamupäivä meni m-sahan kanssa. Iltapäivä löysäillen. Kalat käyn kahvin jälkeen katiskasta. Hilppa tykkää paistaa ahvenet seuraavana päivänä. Eivät mene fileet niin helposti kippuraan. 

  Syreeni kukkimaan on alkamassa, kuten alussa mainitsin...

...ja daaliat on istutettu pataan sekä ämpäriin. Ei hallaa, pliis.

PITKÄKORVAISEN VESILINNUN TARINA

  Eilen, kun kaupungista palattiin, sateli, joten jätimme autoon osan ostoksista. Aamulla lähdin jo puoli seitsemän aikaan niitä hakemaan. Taivas oli lähes pilvetön. Kun starttasin veneen, sattui silmiini salmella kohti vastapäistä niemeä uiva kummajainen. "Mikäs pitkäkorvainen vesilintu se siellä seilaa?", ihmettelin. 

  Katsomaan. Heti pian paljastui uijan henkilöll...., eikäku eläimellisyys: kauris se oli vaihtamassa Avokkaansaaren pienehkön elinympäristön suurempaan. 

  Sinne hävisi kauris. Piekälänsaaresta löytyy luultavasti lajitovereita. 

  Kuvien laatu ei ole kummoinen: ne on otettu puhelimen kameralla, ja zoomaten, sillä en ihan lähelle elikkoa viitsinyt mennä pelottelemaan. 

  Totesin, että ihan tarpeeseen tuli eilen ostettettua jänisverkkoa. Muutamaan vuoteen ei ole kauriita pihassa näkynyt, mutta ovat ne joskus käyneet popsimassa puutarhan antimia. 

  Jäniksiä ja rusakkoja varten tuota verkkoa tuli hankittua. Kasvulavaloilla on jo kiinteä aita tehtynä. Kasvimaalle olen väsännyt aidan rastasverkosta joka kesä. Nyt päätin tehdä sinnekin galvanoidusta verkosta, jottei tarvitse vuosittain pusata.

  Jäniksiäkään ei ole juuri tontilla näkynyt, mutta takuun voin antaa, että jos jättää suojaamatta, on jonain aamuna salaatit popsittu, porkkanannaatit jälkiruoaksi puputettu. 

  Aamupäivän aherruksella sain aidan laiteltua. Porttia vailla on vielä. Se ilmestyy varmaan huomenna, sillä sateiseksi muuttuu keli, joten päädyin kirjoittamaan. 

  Hilppa uurasti keittiössä, kun minä painiskelin aitaprojektin kera. Hän pesi pyykki (lue pani koneeseen pyörimään), pakasti raparperia ja loihti myös raparperipiirakan. Siksi tässä vesi kiellellä naputtelen, päiväkahveja odottelen. 

  Koska ei kahviaika ihan vielä ole, jatkan kirjoitusta. Eilen nousi seinä eteen Leijonille. Se oli odotettavissa. Tehottomuus oli joukkueella koko turnauksen kateissa. Kanada puolestaan teki maalin lähes jokaisesta kunnollisesta paikasta. Siinä se huima ero. Vaikka peli muuten kulki joten kuten, hallintaakin oli paljon, niin maalit ne pelin ratkaisevat. 

  Meitä suomalaisia, meitä, jotka rakastamme naapureitamme ruotsalaisia, ja olemme samaan aikaan heille erittäin kateellisia, ilahduttaa suunnattomasti se, että myös Tre Kronor putosi jatkosta. Lohtu se on pienikin lohtu. 

  Kanada-Latvia, USA-Saksa, siinä välierät. Joka väittää tämän oikein ennustaneensa, valehtelee. Tämän uskallan sanoa, sillä Aino Kassinen ja Nostradamus eivät ole enää läsnä. 

  Huomenna lähdetään käymään Kangastalon Puutarhalla. Ainakin muutama amppeli ostetaan. Tomaatin, kurkun ja kesäkurpitsan taimet hankitaan vasta parin viikon kuluttua. 

  Muutama tomaatintaimi on jo sisällä kasvamassa. Hilppa on ne saaduista siemenistä kasvattanut. Jotain erikoista pientä lajiketta ne ovat. Toivottavasti onnistuu prosessi satoon saakka. 

  Ei se kahviaika vaan tule. Kirjoitan vissiin liian nopeasti. Toisaalta ei meillä mitään kiveen hakattuja kahviaikoja tai ruokatunteja ole. Joten taidan lopettaa, lähteä pistämään kahvin valumaan. Kevään ensimmäinen raparperipiirakka nimittäin lähestulkoon voittaa kevään ensimmäisen raparperikiisselin makunautinnon. Eikä vaniljakastikkeen antamaa lisäpotkua tule missään nimessä vähätellä.

MINILOMA

  Kun aamulla katselin kymmenen päivän ennustetta, huomasin, että tänään on lämmintä, mutta huomisesta alkaen viilenee rutkasti. Niinpä sain päähäni, että miniloma on nyt paikallaan. Ei tämä työleiri meitä sentään joka päivä aamusta iltaan tarvitse. 

  Anttolan kylälle ei oikein edes minilomaa viitsi ajatella tekevänsä. Tarkoita, että me emme viitsi sellaista ottaa ohjelmistoon. Joillekin muille se saattaa sopia, eli suosittelen. 

  Siis google käyttöön. Pistohiekka Resortin ravintola on toukokuun ajan auki vain to-la. Ei paljon vaihtoehtoja: Puumalaan!

  Lounaan jälkeen, puoliltapäivin, lähdettiin usmuuttamaan. Yli 20 astetta lämmintä, 3 m/s tuulta. Oiva veneilykeli. Ei silti ihan t-paidassa vielä tarkene, vesi hohkaa kylmää.

  Vajaa puolituntinen, niin jo aukesi Lietvesi.

  Kohti Puumalaa katse tiukkana, kipparilla. Miehistö ottaa rennommin.

  "Jos veneellä kiertää pallon, niin täytyy muistaa, että mennessä Kap Horn jää vasemmalle", opetti enovainaja Olli muinoin. Samoin täytyy muistaa, että Anttolasta Puumalaan veneillessä jää Rokansalon eteläkärki mennessä vasemmalle. 

  "Eläköön kauppa- ja meriliikenne!", sanoi Parkkisen Antti, RIP, kun hänelle korttipöydässä sattui naseva käsi. Sen suuntaista liikennettä oli Rokansalon itäpuolella.

  Vaikka ei tuo puunkuljetus taida ainakaan puhelimen näytöllä hahmottua.

  Puumalan satamassa oli melko hiljaista. Vierasvenelaiturissa oli yksi paatti, tankkauspisteellä ei yhtään. Tori oli lähes autio. Ravintola Satama oli sentään auki, joten kahville. Kävi niin, että keitettyä kahvia riitti vain yhteen mukilliseen + loraus toiseen. Kassatyttö sanoi "kappas vaan", kun kerroin tilanteen. Lupasi tuoda minulle täyden mukin, kunhan uutta on valunut. Ei olisi ehkä vilkkaampaan aikaan päässyt noin tapahtumaan, sillä silloin, kokemukseni mukaan, on henkilökuntaa paikalla enemmän vahtimassa kaiken sujumista. 

  Terassilla kahvit ja dallaspullat nautittiin. Oudolta tuntui, sillä kesäkuukausina on satamassa aina täysi tohina. Nyt muutama ihminen kuljeksi ohi, isolla terassilla jokusessa pöydässä asiakkaita. Henkeään veti Puumala. Kuukauden kuluttua on toinen meininki. 

  Kahvit juotuamme noustiin hissillä sillan päälle. Komiasti näkyy sieltä salmi ja satama.

  Niin myös kylän raitti kirkkoineen, kauppoineen.

  Pois sillalta tultiin kävellen. Muutama satametrinen kun dallattiin, päästiin kävelytielle, mitä pitkin sillan suuntaisesti takaisin satamaan. Panin merkille, että oivallisesti on sillan alapuoli käytetty hyödyksi; siellä on parkkipaikkoja! Ovat autot suojassa auringonpaisteelta ja sateelta. Pidänpä mielessä. Vaikka tuskin tarvetta tulee. Pysäköidä auto Puumalassa suojaan auringolta ja sateelta. Tosin ei koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kannattaa olla mieli avoimena, pitää muisti pullollaan tärppejä. Sanoo Peppe, nykyisin paremmin tunnettu nimellä "Herra Unohdus".

  Pian lähdettiin ajelemaan takaisin. Hieman vajaa tunti sivuunsa kestää matka Avokkaasta Puumalaan, kun matkavauhdin pyrkii pitämään 30 - 35 km/h-lukemissa. Pienehköllä veneellä täytyy vauhtia välillä säädellä, sillä yllättävän paljon vaikuttaa tuulen suunta nopeuteen. 

  Tässä tämä, huomenna Mikkeliin. Ai niin, antoi katiska aamulla lounastarpeita, joten ei tarvinnut pakkasesta kaivaa.

PAKOLLISIA SUORITUKSIA

  Jokakeväiset puuhat jatkuvat. Tänään pesin talon ikkunat. Ei niitä sentään ollut 506, kuten Heikki Salon laulussa, mutta yli 50 erillistä tasoa kuitenkin. Olisi pintoja ollut enemmänkin, mutta en joka vuosi ikkunoita avaa, välistä pese. 

  Ulkopuolilla aloitin, sisältä jatkoin. Tuli pakollinen tauko, kun vanhasta Kärcher-palvelijasta väsähti akku. Ei hätää, akku latinkiin, minä huilatessani huussia tyhjentämään. Kokemuksella, turhia liikkeitä tekemättä, se sujui niin joutuisasti, että ei ollut ikkunapesimen akku ehtinyt vielä latautua. Ennen lounasta sain kuitenkin ikkunat puunattua. 

  Hilppa puuhaili aamupäivä istutuksien parissa. Hän otti mm. hallaharsoja pois. Porkkanalle jätti, sillä kokemus on opettanut, että hyvinkin juhannukseen saakka on eduksi porkkanat harson alla pitää. Ehti hän jossain välissä tehdä kevään ensimmäisen raparperikiisselin myös. 

  Lounaan ja obiligatoristen perräisten jälkeen maistettiin kiisseliä, hyväksi todettiin. 

  

  Koska oli lämmin keli, lähdettiin sähkön voimalla hieman ajelemaan. Tuuli oli aamun pläkästä hieman yltynyt, mukavasti keikutti pikku vastaisessa. 

  Vesi oli Luonterilla niin tummansinistä, että melkein mustalta näytti. 

  Huomenna jatkuu keväinen työsarka kohti vääjäämätöntä päätöstään. Tarkoitan annuaalien osalta. Eli edessä on mökin perusteellinen siivous. Hilppa sen pääosin tekee, minä assistenttina häärään. 

  Sen jälkeen onkin enää jäljellä saunakamarin siivous. Sitten saa kesä tulla, perhe Tiilikainen myös. Saa nähdä, koska he tänne ehtivät. Siitä tulikin mieleeni yksi annuaali vielä: trampoliinin kasaus!

  Kesältä on taas tuntunut viime päivinä. Viileämpää, sadettakin, on loppuviikkoon luvassa, sitten taas lämpenee. Uskokoon, ken haluaa. Minä mieluusti näkisin, että vettä tulisi enemmän kuin ennusteet kertovat. Mutta ennusteet ovat ennusteita, se on nähty. Eli parempi tsiikailla ulos, niin tietää, missä mennään. 

  Sellainen on lyhyen tähtäimen suunnitelma, että torstaina mennään taas Mikkelissä. Nyt on listaan kertynyt muutakin kuin ruokaa. 

  Keskipitkän aikavälin suunnitelmassa Hollolassa käydään 7. kesäkuuta.

  Pitkän tähtäimen suunnitelmia ei kannata isommin laatia, kun ei meinaa lyhyet sellaisetkaan toteutua. 

  Jääkiekkoa ei taida tulla tänäänkään? Siis Suomen peliä? Joo, huomenna vasta. Ei se haittaa. Blåkläder, Wilhelmi, Moi, Lidl, Rahoituslaitos, Autoklinikka (oli joukossa joku vielä), pysyvät hiljaa huomiseen. Vaikka en ole tainnut tuota jokaisella pelirupeamalla lukuisia kertoja toistuvaa yhteistyökumppanien mainosketjua riittävän usein nähdä, koska yksi ei tule mieleen. 

 

  Lätkästä vielä: ettei Suomen esityksien vaisuudessa olisi kyse Leijonien hybriksestä?

KOMERON UUSI HABITUS

  Aamulla aloitettiin keittiön komeron päivitys. Komero on ollut viimeiset parikymmentä vuotta paisuntasäiliön sijoituspaikkana ja kaikenlaisen piiloon laitettavan kaman lähätyskaappina. Koska paisuntasäiliötä ei enää tarvita, tuli ajankohtaseksi saattaa komero hieman siistinpään ja käytännöllisempään kuntoon. 

  Seitsemältä aloitettiin. Ensin Peppe sonnustautui haalareihin ja otsalamppuun.

  Sitten tyhjennettiin komero. Tältä se näytti aamulla:

  Hilppa imuroi ja putsasi paikat, minä menin venevajaan haalimaan tarpeita. Tarpeet olivat kotoa pikku rempasta jääneitä seinälevyn palasia, muutama jostain purettu 120 mm leveän paneelin pala, niistä lattia, täällä lauteitten uusimisen yhteydessä pesupaikan seinään laitetuista radialmäntylaudoista jäi sen verran, että niistä hyllyt, sekä viimekesäistä jäänyttä valkeaa maalia.  

  Hilppa maalaamassa.

  Komero oli yhdeltätoista tämän näköinen...

 

...ja kahdeltatoista olivat tavarat sijoitettu paikoilleen.

  Mitä tästä opimme? No ainakin sen, että roippeistakin saa tehtyä käyttökelpoista, jos rima ei ole taivaissa. Meillä ei ole. Ja sen, että kun aamusta aloittaa, niin iltapäivällä voi syödä nyt uunissa valmistuvaa pitsaa, käydä hyvissä ajoin saunassa, katsoa Emmerdalen ja perään Suomen lätkäpelin. 

HAJAMIELISTÄ, OSIN KALAMIELISTÄ

  Eilen käytiin naapurin Hannun kanssa oikomassa yhteistä laituria Potinlahdessa. Tai no, ainakin yritettiin. Hieman onnistuttiinkin, mutta huomattiin, että tarvitaan rautakaupasta muutamia juttuja ennen kuin homma kunnolla luonnistuu. 

  Ei siinä mitään erikoista, meidän laituriprojektissa. Mutta antakaas olla, juttu jatkuu. Jouduimme siirtämään laituriin kiinnitetyn Juha R:n veneen rannalle ennen työn aloittamista. Teimme, mitä tehtävissä oli, kasasimme kamat, ajoimme takaisin Avokkaaseen. 

  Kuuden maissa alkoi satamaan. Minä istuin tuvassa katsomassa uutisia, kun mielessä välähti: laitettiinkohan me se Juhan vene takaisin laituriin. Jos emme, niin se voi olla tuuliajolla, sillä ei sitä mitenkään kiinni laitettu, ei edes pahemmin keulaa rannalle vedetty. 

  Pakko oli lähteä katsomaan. Sadevehkeet päälle, matkaan. 

  Vene oli yhä rannalla. Se oli keulanarusta kiinnitetty rannimmaiseen tolppaa. Huomasin, että naapurisaaren K:n auto oli ilmestynyt, vene hävinnyt, joten he varmasti olivat Juhan veneen kiinnittäneet. 

  Kun pääsin takaisin pirtin lämpimään, soitin Juhalle. Kysyin "onko K:t soittaneet. 

  "Ei", vastasi Juha, "mutta laittoivat kuvan, missä meidän vene lilluu lahdella."

  "Nyt on pakko tunnustaa, että minä olen syyllinen siihen, tai ainakin osasyyllinen." 

  Perään selvitin, miksi vene oli jäänyt hunningolle.

  "No hyvä, että selvisi", huokaisi Juha. "Saan puhdistettua maineeni, sillä K:t arvelivat, että nyt on tullut Juhalle liian kiire! Kyllä minä ehdin ihmetellä. Ja kuvasta huomasin, että moottori oli eri asennossa kuin mihin se minulta jäi."

  "Joo, jouduttiin se ylös nostamaan, kun vene rantaa laitettiin."

  Niinpä niin. Hekotteluksihan tuo moka lopulta meni. Onneksi ei seilaillut Juhan paatti Juvan puolelle! Ihan sopiva oli tuulen suunta sellaiselle häverikille.

  Hatraksi on mieli mennyt. Ei ollut ensimmäinen unohdus tälle kesäkaudelle. Tähän asti ei isompaa seurausta ole unohtelusta ollut. Pikemminkin vaivaa, kun joutuu dallamaan rannan ja pihan väliä turhan tiheään, kun osa tavaroista, joita on hakemaan lähtenyt, on unohtunut. Pitää vissiin ruveta tekemään muistilistaa, kun lähtee venevajasta jotakin noutamaan. 

  Tänään käytiin Mikkelissä ruokaostoksilla. Kastumatta. Minkä vähän ripotteli, niin oltiin autossa. Tai kaupassa. 

  Päiväkahvin jälkeen menin kokemaan katiskat. Yksi kunnollinen, yksi lähes kelvoton, siinä katiskavolyymini. Aikamoisessa puhurissa, sähkön voimalla, reissun tein. Onneksi olivat katiskat ihan lähellä, sillä välillä tuntui, että ei vie sähkö venhettä, tuuli vie. Ja väärään suuntaan. 

  Ensin nostin huonomman version. Kaksi puolitoistakiloista hauentuppia ja neljä otettavaa ahventa. Minä, että ei toisessa tarvitsisi enää kalaa olla ollenkaan. Mutta oli. Yksi samanmoinen hauki ja viisi keskipannun kyrmyniskaa. 

  Nyt nuo roitakkeet ovat fileinä ja pakkasessa, paitsi huomiseksi tarkoitetut ahvenfileet.

  Huomenna on helatorstai. Juhlistamme sitä paistetut ahvenen, pottujen ja korvasienikastikkeen kera. Ja äitienpäivältä säästynyttä jäätelöä on vielä pakkasessa, joten kyllä kelpaa. 

  Huomenna on vielä koleaa, kymmentä astetta, mutta siitä eteenpäin taas lämpenee. Mikäs ollessa. Torstaihin 25. 5. täällä ollaan, sitten pitää taas lähteä ruokakauppaan. Pitää, kun ainakin leivät loppuu. Eikä haukea vissiin saa ihan joka päivä syödä.