RESILIENSSI KOETUKSELLA

  Karpaloja kerättiin maanantaina. Karpaloja kerättiin myös tänään. Kerättiin, koska maanantaina niin sovittiin. Nyt ryhmää vahvisti myös Hilppa.

  Ilma ei ollut, maanantain tapaan, aurinkoinen. Ei kuitenkaan satanut. Eikä sammalikko ollut jäässä. Mukavaa puuhaa. Saatiin marjoja, saatiin rupatella, saatiin raitista ilmaa. Askelia sen sijaan ei tullut mittariin. Ei tullut, kun autolla pääsi sadan metrin päähän suosta, suolla kerättiin pieneltä alueelta, sillä karpaloa oli runsaasti. Parhaimmillaan pääsi 20 metrin päähän kassilta. Karpaloita kertyi meidän kattilakunnalle noin kuusi litraa. Kuvassa homma on vasta alkupuolella.

  Koko kööri kaislikossa. Paitsi kuvaaja. Tai on sekin, mutta ei kuvassa.

    Todistukseksi kuva kuvaajasta. Olin siis siellä minäkin.

   Otsikko on mikä on. Sen näkee yllä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että resilienssi karpalosuolla oli kovilla. Ne ovat eri tilanteita, joissa resilienssi koetuksella on. 

  Resilienssiä pitäisi kehittää, sanovat viisaat. Totta. Se on kai jonkinlaista siedätyshoitoa. Mutta minulle tulee eteen sellaista, että en jaksa tapella vastaan. Kun toosasta alkaa kuulua Suomen kaunein koti-ohjelman juontoa, ja varsinkin tuomariston huokailua, on pakko laittaa ovi kiinni, kuulokkeet korviin, tai vetäytyä alakertaan. Kuka noita ohjelmia tarvitsee? Hilppa joskus katsoo, mutta en usko, että tarvitsee. 

  Kuka viitsii omaa kotiaan tyrkyttää ohjelmaan? No ne, jotka tyrkyttävät, ja ne, jotka tyrkyttäisivät, jos rohkenisivat, ja ne, jotka tyrkyttäisivät, mutta äly pelaa sen verran, että tajuavat, ettei se kannata, ja ne, jotka tyrkyttäisivät, jos saisivat lottovoiton myötä massia duunata hieno koti. Eli oma lahkonsa tällekin aatteelle on. Ja varmaan oma katsojakuntansa. 

  Ei se ainoa ohjelma ole, Suomen kaunein koti, joka pistää resilienssin lujille, mutta juurikaan ei muista tarvitse kuunnella edes alkujuontoja. Siitä olen iloinen. Sillä mitä lie viidentoista ilmaiseksi näkyvän tv-kanavan ohjelmistoa jos tarkastelee, niin 90 prossaa, kevyesti, on minulle täyttä höttöä, turhanpäiväistä. 

  Älkää kukaan ottako yllä olevaa vuodatusta kovin vakavasti. Jokainen saa rauhassa katsella mitä huvittaa. Mielipiteet ovat minun, teidän katselukäyttäytymisenne teidän. Sitä paitsi ihan tyhmää oli edes tuollaista kirjoittaa, sillä yleisesti jonkin laajemman ilmiön vähättely on merkki kanssaeläjien vähättelystä, tai piilevää vakavammasta kalkkeutumasta. En kuitenkaan kirjoitettua deletoi. Yks puhe ku Sulkavan miehen sökössä. Mutta lupaan olla korrektimpi tulevaisuudessa.

AIKA TAVALLA AIKA ASKARRUTTAA

  Kelloa taas ruuvattiin normaaliaikaan. Ottamatta kantaa tuollaisen kaksi kertaa vuodessa tapahtuvan turhuuden oikeutukseen (taisin kuitenkin ottaa?) aika askarruttaa. 

  Suhteellisuusteorian mukaan aika kappaleelle kuluu sitä hitaammin, mitä nopeammin se liikkuu. Tuota en ole huomannut, vaikka joskus juuri ajokortin saaneena usmuutin eno-Ollin Alfa Romeolla, taisi olla Giulia GTA Junior 1300, kahtasataa. Ehkä se ei ollut tarpeeksi lähellä valon nopeutta. 

  Mustan aukon lähellä aika myös hidastuu. Planeetta Maan pinnalla ajan pitäisi kulkea samaa tahtia, kaiken aikaa, kaikissa paikoissa. 

  Mistä johtuu, että näin ei ole. Aika kuluu hitaammin, aivan varmasti, tietyissä olosuhteissa. Esim. lapsen joulupukkia odotellessa se ei meinannut kulua ollenkaan. Eikä isä-Erkiltäkään voinut viimeisessä tuskassaan asiasta kysellä, sillä hän oli aina antamassa hevosille heiniä.

  Samoin kului aika tuskallisen hitaasti oppikoulussa; niin ruotsintunneilla kuin eritoten jälki-istunnoissa. Lienen ollut jossain mustassa aukossa, ainakin kahden tunnin + käytöksenalennuksen istunnoissa. 

  Kun on kyse hammaslääkäriajan lähestymisestä, aika puolestaan rientää laukalla. Ylipäätään, kun edessä on joku epämiellyttävä, vastenmielinen tapahtuma, alkaa ajan kirivaihe. 

  Ajan kuluminen on myös suoraan verrannollinen ikään. Vuosi vuodelta on vuosi edellistä lyhyempi. Tämä ilmiö alkaa kuudenkympin korvilla, ja kiihtyy koko ajan. Aivan järjellinen ilmiö. Koska Einstein todisti, että aika kuluu sitä hitaammin, mitä nopeammin kulkee, niin tottakai kun vanhenee, ja kulku hidastuu, niin ajan kulku alkaa kiihtyä. M.O.T.

  On aikakäsite vaikeaselkoinen. Mutta niin on tämä aikakin. Kuvassa, otettu 7:20 normaaliaikaa, aika kuitenkin tuntuu kulkevan suht. normaalisti. Ja puut taipuilevat, korvissa soi Kurt Vilen Cold Was The Wind.

  Huomenna alkaa uusi viikko, viikko 44, tiistaina marraskuu. Aikataulutuksen erikoistaitajalla on merkintöjä maanantaille ja torstaille, viikonlopulle kysymysmerkkejä. Ei kovin hektistä. Eli on aikaa ryhtyä kasaamaan jokavuotista valokuvakirjaa joululahjaksi muutamille. Perinne alkoi Iiriksen 1-vuotiskirjasta, nyttemmin mukaan on tietysti ängennyt Liisa. En kuitenkaan kalenteriin tehtävää merkkaa. Helpompi laistaa, siirtää tuonnemmaksi, jos siltä alkaa tuntua. 

  Olen kovin kehunut kirjastolaitosta. Tulen kehumaan vastakin. Mutta pakko risuja hieman jakaa. Hollolan omatoimikirjasto on auki viikonloppuisin ja iltaisin. Niinpä siellä tulee usein käytyä sellaisina aikoin, kun paikalla ei ole henkilökuntaa. Monasti kirjastosta haen noudettavaksi ilmoitetun varauksen. Aina ennen kirjastoreissua katson nettisivuilta, onko joku suosikeissani olevista teoksista lainattavissa. Harvemmin kirjastossa käynti on hyllyrivien välissä käyskentelyä. Harmi sinänsä. Täytyy välillä palata entiseen, se on rauhoittavaa puuhaa. Varsinkin, kun saa olla salissa melkein yksin. Mutta ne risut. Yllättävän usein ei haluamaani kirjaa löydy, vaikka sivusto kertoo sen olevan lainattavissa. Ei ole paikallaan hyllyssä. Olen oppinut katsomaan myös palautettujen hyllystä, uutuuksien hyllystä, jos kirja on äskettäin ilmestynyt, sekä myös erillisestä paikasta, missä on tarjolla johonkin teemaan liittyviä, tai muuten vaan, minulle arvoituksellisesti, sinne laitettuja kirjoja. Eilen kävi niin, että haluamaani teosta ei löytynyt mistään. Samalla tavalla sattui n. viikko sitten. No, pieni murhe. Ei lukeminen yhden kirjan piiloutumiseen tyssää. Ei ainakaan, kun on kirjastossa, tuhansien niteiden keskellä. 

  Lukekaa. Ja ikätoverit, jos aika tuntuu kiiruhtavan, älkää tehkö kuten minä, älkää varatko aikaa hammaslääkärille.

KAALI SEKASIN

  Kun kuuntelee, näkee, lukee uutisia sodasta, ydiaseista, likaisista pommeista, Putinin erikoisista lausunnoista, Iranin tilanteesta, Somalian nälänhädästä, ilmastokadosta, trooppisista myrskyistä, maanvyörymistä, sähkön, ja yleisesti energian hinnasta, menee kaali monella sekaisin. Ainakin luulen, sillä omat ajatukset ovat sekaisen sekavaisia. 

  Vaikka niitä välillä yrittää häivyttää...

...on tulos huono.

  Kun tuohon lisää somessa mellastavan porukan, sen, joka luulee aina olevansa oikeassa Dunning-Kruger-efektin hallitsemassa maailmassaan, sen, joka ei tiedä, ettei tiedä, niin kaalin epäjärjestys ole kovin ihmeteltävää. 

  Sitten tulevat kuuden uutiset, eikä niissä kerrota juuri ollenkaan edellä luetelluista. No, sodasta sentään hieman: Ukrainan kerrotaan kertoneen, että se on ampunut alas 300 Iranilaisvalmisteista dronea. Jotta uutiset eivät ihan hymistelyksi menisi, on  juttu Nigeriaa vaivaavasta koleraepidemiasta.      

  Pää humisee. Minne on paha maailmasta hävinnyt? Mutta pää tietää, että huomenna on taas uutispäivä parahin. Ja että aamu on iltaa viisaampi. Kauheuksien määrää voi vain kuvitella. Tempora aspera vivimus, amice bone.

  Joopa joo. Näinä kovina aikoina politiikassa valmistaudutaan kevään vaaleihin. Se saa monet unohtamaan sovitut asiat, toiset vääristelemään totuutta, jotkut unohtamaan omat tekemisensä. Politiikka on kai sellaista. Opportunismia, periaatteista tai totuudesta piittaamatta. Politiikkaa tarvitaan, demokratia ei toimi ilman. Ja koska demokratiaa parempaa yhteiskuntajärjestelmää ei ole keksitty, täytyy politiikkaa sietää. 

  Näihin koviin aikoihin tuo iloa muutama asia. 

  Iiris ja Liisa, jotka tässä Annan lähettämässä kuvassa ovat sovittamassa koulun/päiväkodin päivän teeman mukaisia asuja.

  Kolmen katsotun jakson perusteella Tubettavat konemiehet saa nauruhermot herkiksi, sodan kaukaiseksi, pommit ja dronet turhista turhimmiksi (mitä ne tietysti ovatkin).

  Peppen polvi on tiistaisen piikin ja pidetyn lepopäivän jälkeen ollut hieman parempi. Ennen piikkiä oli kipu lenkin loppupuolella asteikolla 1 - 10 kahdeksan, eilen seitsemän, ja tänään kuusi peräti 8 000:n askeleen jälkeen. 

  Siis kohti huomista rohkein mielin. Pahuus voitetaan hyvyydellä, vitsaukset älyllä. 

  Hyvä on tehtävä pahasta, sillä mitään muuta ei ole (Robert Penn Warren)

LEFFAA JA PIIKKIÄ

   Eilinen pähkinänkuoressa: Ensi leffaan, sitten piikit, muttei peffaan. 

  Elokuvissa käytiin. Klaus Härön Rakkaani merikapteeni Kino-Iiriksessä. Lahtiguide.fi-sivuston mukaan "Päijät-Hämeen elokuvakeskuksen (PHEK) omistama Kino Iiris on elokuvateatteri, joka rikastuttaa lahtelaista elokuvatarjontaa näyttämällä myös valtavirrasta poikkeavaa ja harvinaisten elokuvamaiden tuotantoa. Kino Iiris toimii tavallisten näytösten lisäksi sijaintina paikalliselle elokuvakerhotoiminnalle.  Mikäli perinteinen Hollywood-huttu ei iske niin suuntaa kohti Kino Iiristä." 

  Peppen mukaan Kino-Iiris on elokuvateatteri, missä on vain yksi sali, toisen aikakauden miljöö (mm. salin katto vuorattu tojalevyllä), penkkirivien porrastus matala, joten sopii toivoa, jottei joudu kovin pitkän henkilön taakse istumaan. Tosin katsomo on harvoin niin täynnä, ettei paikka voi vaihtaa. Tarjonta poikkeaa Lahden toisen elokuvateatterin, Finnkinon, tarjonnasta, mutta lähes kaikki uutuudet Kino-Iiriksessä myös pyörivät. Lippujen hinnat ovat eläkeläisen kukkarolle ystävälliset: 9 euroa.

  Eilisessä päivänäytöksessä (12:45) oli yllättävän paljon katsojia. Yleisö oli sellaista, että emme Hilpan kanssa olleet ikähaarukan loppupäässä. Eläkeläisiä valtaosa. Kuten yleensä aina päivänäytöksissä. 

  Muutaman kymmenen katsojan joukossa oli uropuolisia sirkkelimiehen yhden käden sormien verran, eli neljä, jos oikein ehdin havaita. 

  Leffa oli ennalta arvattavissa oleva tarin vanhojen ihmisten rakkaudesta ja anteeksiannosta. Irlannin rannikon jylhät maisemat, monasti hiljaisuudella höystetty dialogi, pääosan esittäjien hyvät roolityöt, siinä parasta antia. Aika lailla taisi nenäliinoilla olla tarvetta näytöksen lopun lähestyessä. 

  Koska oltiin ruvettu rilluttelemaan, päätettiin panna kunnolla ranttaliksi; mentiin kuvan jälkeen Trion Sinuheen kahville ja puolukkapiirakalle. 

  17:30 oli kortisooninpiikin vuoro. Tai no, 17:40, vähän oli aikataulu myöhässä. Nyt laitettiin pistos polven molemmille puolille, eli sain kaksi ampullillista (onkohan tuo ihan oikein?). Sain myös reseptin suun kautta ottettavista nivelrikkolääkeistä. Samoin sain tiedon, että seuraava piikkiin ajan voin varata n. kolmen viikon päähän, ja että silloin niveleen tuikataan kukonhelttauutetta. Kuten olen jo aiemmin sanonut, olen toiveikas. 

  Jalkaa ei saa vuorokauteen, pariin, rasittaa, joten rasitan tänään Hilppaa nyhjöttämällä sisällä. Toki ei siinä mitään erikoista ole. Normaalia toimintaa miinus aamulenkin suoma vapautus rasituksesta. Niin Hilpalle kuin jalalle. 

  Ilmanala kävi pakkasen puolella. Parin yönä oli viisi astetta miinusta, ja nurmikko varjon puolella taloa piti maanantaina huurteensa koko päivän. Eilen alkoi sitten satelemaan, ilma lämpeni. Plussan puolella näyttäisi mittari pysyvän kymmenen päivän ennusteen mukaan. No, onhan minulla siten aikaa etsiä lohkolämmittimen piuha varastosta suorittaakseni seuraava moottorinlämmitys kaikkien sääntöjen mukaan. Langatonta latausta on saatavilla puhelimiin, muihinkin pieniin laitteisiin, mutta ei vielä hyppää virta lohkolämmittimeen. Nimimerkillä "Kokemusta on".

  Koska aamulenkille ei tänään ollut asiaa, niin kirjoittelin, korvaavana toimintona, tämän. Nyt lopetan, lähden laittamaan kahvit, kiehauttamaan aamupuurot. 

  Loppuun kuva aamuruskosta per. 26.10.2019. Arvannette, että ei ole Hollolassa otettu.

8 🎂

  Iiriksen kasivuotisia päästiin eilen juhlistamaan. Myöhässä, sillä todellisuudessa tyttö on 8 vuotta ja kolme viikkoa vanha. Väliäkö sillä? 

  Aurinkoisessa iltapäivässä oli Lähderantaan kokoontunut lukuisa joukko iloisia juhlijoita.  Ikähaarukka lavea: lapsia kolmeviikkoisesta teiniin seitsemän kappaletta, aikuisia vähän yli kaksikymmpisistä seitsemäkymmentä täyttäneisiin toistakymmentä. Minä nestorina häärin. Lähinnä kameran kanssa. No, nestori ei kuitenkaan ole ihan oikea nimitys, sillä Wikidedian mukaan, Nestori merkitsee kuvaannollisesti jonkin ammattikunnan piirissä olevaa kunniavanhusta. 

Kynttilä sammuu. Päivänsankarin tehtävää helpottamaan on näköjään kehitetty numerokynttilöitä.

  Kun urakka oli takana, oli syytä ottaa avata limsapullo.

  Vaikka suku ei ole suuri, niin on uutta verta tulossa. Siitä todisteena kolmiviikkoinen, puolivuotias, kolmen vuoden kieppeillä olevia kolme (yksi näistä ei ollut läsnä), etc. Se tietää meille vanhuksille  synttäreitä, rippijuhlia, lakkiaisia, häitä, niin kauan kun ikää riittää. 

  Pieni kovakooste tilaisuudesta:

Iiris lahjapaketin kimpussa.

Sai Liisakin pienen lahjan, paloauton.

Jonilla ja Liisalla oli välillä aikaa ottaa rennosti.

Jonilla jossain välissä vielä rennommin.

Liisa ja joukon puolivuotias. 🎂🎂🎂🎂🎂

  Juhlat on juhlittu. Armottoman aikatauluttajan lähitulevaisuus näyttää seuraavalta:

  -tänään rentoa oleskelua, pientä lenkkeilyä myös

  -maanantaina parvekelasien ja olohuoneen sekä keittiön ikkunoiden pesu

  -tiistaina elokuviin (Kino Iiris, Rakkaani merikapteeni), sen jälkeen katsomaan Elinaa, klo. 17:20 viikolla siirtynyt kortisonipiikki

  -keskiviikko vielä blankko, ehdotuksia saa esittää

  -torstaina normaali viikkosiivous, joka tehdään kahden viikon välein, sitten viikon ruokaostokset Lidlistä

 

  Olkoon näissä. Ei kannata peeteeässiä väkertää. Ne tuppaavat muuttumaan. Sen, jos nyt mitään, opin työmaa-aikatauluja joskus laatiessani. 

  

  Siinä tarinaa lepopäivä ratoksi. Tai rutoksi, miten vaan. 

PUTKEEN MENI?

  Iltavuoro. Tähän aikaan normaalisti alan valmistella vetäytymistä kirjan kanssa alakertaan, mutta tänään ryhdyin kirjoittamaan. Ei niin, että minulla jotain erityistä olisi mielen päällä. Mikä lie mielijohde?

  No, koska aloin kirjoittamaan, jostain pitää kirjoittaa. Aloitetaan siitä, että kaikki onnistuu, kun terävänä hommat hoitaa. Vai mitä? Minulta ainakin. Kuten esimerkiksi auton lohkolämmittimen käyttö. Koska viime yöt ovat olleet nollan tuntumassa, oli aika ryhtyä pitämään huolta Hyundain hyvinvoinnista. Taloyhtiössä on sovittu, että lämmitystä saa pitää päällä max. kaksi tuntia. Katospaikat eivät ole ajastimella varustettuja. Ennen minulla oli ajastin pistorasiassa, mutta eläkkeelle jäätyäni auton käyttötarve on muuttunut erittäin epäsäännölliseksi, joten ajastin ei enää ollut kovin järkevä ratkaisu. Pian tajusin, että kauko-ohjattava pistorasia on hyvä apu. Minulle, laiskalle miehelle, se on oiva systeemi lämmityksen kytkemiseen. Sen avulla voin "työhuoneeni" ikkunan läpi kaukosäätimellä laittaa virran päälle tuntia, paria ennen kuin auton tarve tulee ajankohtaiseksi. Vastaanotin-pistorasia on kesät sisätiloissa. Eilen vein sen paikoilleen autokatokseen. 

  "Hyvä", ajattelin, aamulla auto lämpenemään ennen kauppareissua."

  Niin tein. Mielin hyvin kävelin sitten autolle. Mutta kas kummaa! Eipä ollut moottori lämmennyt! Johtui siitä, että lämmityspiuha roikkui kahdenkymmenen metrin päässä varaston seinällä! 

  Vissiin aivot ovat ajautuneet sellaiseen tilaan, että kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Jos tehtävä on monivaiheinen, niin joku lohko nupissa ilmoittaa kaiken olevan kunnossa, vaikka vasta yksi osa tehtävästä on suoritettu. Tai en tiijä. Ei tuollainen kuitenkaan ihan tavallista minulle ole. Pystyn nimittäin aivan kevyesti sekä tekemään tarpeeni, että pyyhkimään myös. 

  Noin kuitenkin kävi. On asialla hyväkin puolensa. Ei nimittäin tullut peruutettua katoksesta piuhaa irrottamatta. Niin on kyllä käynyt. Ainakin kerran talvessa. Yleensä siitä ei ole haittaa ollut, sillä johto irtoaa auton nokalta sopuisasti. Kerran kävi niinkin, että Hilpan kanssa ihmeteltiin kummallista kolketta. Piuha siellä roplotti auton alla, oli irronnut seinästä. Asian huomasin vasta kaupan parkkipaikalla. Ei silloinkaan mitään kummenpaa ollut seurauksena. Minkä nyt isku itsetunnolle. 

  Tänään käytin auton Hollolan Autopesussa. Ulkopesu käsin, sisätilojen imurointi, ikkunoiden sisäpintojen pesu, ja pölyjen pyyhkiminen. 40 €. Ulkomaalaistaustainen aviopari tekee hyvää työtä kohtuuhinnoin. Ja kuitin kanssa kanssa. Siis myös. Kuitin kanssa. Olen ollut jo monta vuotta heidän tyytyväinen asiakkaansa.  

  Liz Truss sitten pääsee historian kirjoihin Britannian lyhimpään palvelleena pääministerinä. Samoilla teeseillä tulevaksi Suomen pääministeriksi vankimmin ehdolla oleva etenee. Ja jos homman saa, niin ei varmasti eroa kuudessa viikossa. Suomi ei ole Britannia. Täällä kansan heikommassa asemassa oleva osa kärsii hammasta purren. Jotkut sellaisetkin, jotka ovat sitä vaaleissa äänestäneet. 

 

  Politiikka sikseen. Tai vielä sen verran, että Ruotsin malliin en kyllä suin surmin halua käyvän. Siis tänne muodostettavan hallituksen, joka on tietyn puolueen hyppysissä. 

  Nyt riittää, iltavuoro. Koska en kuvaa ottanut autosta, joka olevinaan lämpeni, mutta ei lämmennytkään, otin sattumanvaraisen kuvan "työhuoneeni" kirjahyllystä. Siinä ollaa sovussa: Savo, Musiikki ja Aku Ankka.

PIENI KATSAUS

  Sataa. Ihan sama, sataako Hollolassa, sataako Anttolassa; jos olen paikassa missä sataa, niin ulos en mene kuin välttämättömän pakon edessä. Hollolassa, ymmärrettävistä syistä, on pakon esiintyminen huomattavasti harvinaisempaa kuin Anttolassa. 

  Sateen innoittaman ryhdyin kirjoittamaan. Näkyy olevan liki viikko edellisestä blogista. Pieni katsaus siis paikallaan. 

  Perhe Tiilikainen oli viikonloppuna Hollolassa. Tulivat lauantaina. Sunnuntaina mentiin porukalla Mänsälään katsomaan luistelukisoja. Iiriksen luokka, Tintit, luisteli ensimmäisenä, eli puoli yhdeksältä. Kolme kymmenen ryhmää, mukana viisi poikaa. 

  Iiris teki suorituksensa ensimmäisessä ryhmässä. Hienosti meni. Vain kolme ensimmäistä palkittiin. Iiris sai kuitenkin erikoismaininnan esimerkillisestä yhdistelmäpiruetista. Hän jäi vain aavistuksen kolmannesta sijasta. Hieno saavutus, ottaen huomioon, että valtaosa kilpailijoista on luistellut paljon Iiristä kauemmin.

  Kollaasissa ylhäällä vaaka taakse, keskellä vaaka eteen, alhaalla istumapiruetti.

  Eilen tuli pikahälytys Espooseen. Iiriksellä on syysloma. Anna on myös lomalla, mutta koska Annalla ja Iiriksellä oli tietty meno, ja Liisan katsojaksi lupautuneelle henkilölle tuli este, niin me joutilaat usmuutettiin hätiin. Muutama tunti siis Espoossa, illalla takaisin. 

  Eilen tapahtui muutakin. Aamulla oli renkaanvaihto. Sen jälkeen piti olla lääkäriaika toiselle kortisonipiikille, mutta tuli soitto: 

  "Lääkäri on sairastunut, aika joudutaan valitettavasti perumaan", kertoi toimistosihteeri "hän ja hän". 

  "Ok, onko uutta tarjota?", kysyin.

  "En pysty tästä aikaa varaamaan, mutta hoitajat ottavat yhteyttä."

  "Selvä, jään odottamaan."

  Ei mennyt kauaa, kun toimistosihteeri, siis "hän ja hän", soitti uudestaan. 

  "Löysinkin ajan, käykö ilta 25. 10, klo. 17:30?"

  "Kyllä käy. Laitatko vielä tekstarilla, kun en ole juuri kotona?"

  "Kyllä. laitan ilmoituksen."

  Tästä kului tunnin verran, kun terveydenhoitaja soitti.

   "Sinulta peruuntui lääkäriaika. Uusi aika olisi tarjolla."

  En kommentoinut vielä asiaa, päätin antaa ehdotuksen tulla, kuunnella, olisiko se 25. päivää aiemmin.

  "25.10. klo. 11:20 olisi ensimmäinen vapaa aika", kertoi hoitaja.

  "Ok" sanoin, mutta nyt on niin, että toimistosihteeri ehti jo soittaa. Aika on varattu samaksi päiväksi, tosin vasta illaksi. En viitsi muutaman tunnin takia vaihtaa."

  "No niinpä näkyykin olevan! Asia siis kunnossa."

  "Kyllä. Kiitos."

  Hyvän kuvan jätti Päijät-Soten Hollolan sote-keskus taas toiminnastaan. Ovat ottaneen sydämenasiakseen Peppe-Papan nivelrikon, kun ajanvarauksesta huolehditaan kahden eri tahon voimin.

  Tänään satelee. Loppuviikko pitäisi olla poutaa. Päästää lenkille. Pyörällä tai sauvakävellen. Olen 5 000- 6 000 askeleen sauvakävelyjä tehnyt. Kyllä polvi alkaa itsestään muistutella jo alkumatkasta, mutta kipu ei ole kestämätöntä. Ehkä reilun viikon kuluttua vielä vähäisempää.

  Lopuksi aamun uutisiin. Kun juttua Britannian pääministeri Liz Trussin edesottamuksista katselee ja kuuntelee, niin tulee, suoriks sannoin, Orpo olo!