LEFFAA JA PIIKKIÄ

   Eilinen pähkinänkuoressa: Ensi leffaan, sitten piikit, muttei peffaan. 

  Elokuvissa käytiin. Klaus Härön Rakkaani merikapteeni Kino-Iiriksessä. Lahtiguide.fi-sivuston mukaan "Päijät-Hämeen elokuvakeskuksen (PHEK) omistama Kino Iiris on elokuvateatteri, joka rikastuttaa lahtelaista elokuvatarjontaa näyttämällä myös valtavirrasta poikkeavaa ja harvinaisten elokuvamaiden tuotantoa. Kino Iiris toimii tavallisten näytösten lisäksi sijaintina paikalliselle elokuvakerhotoiminnalle.  Mikäli perinteinen Hollywood-huttu ei iske niin suuntaa kohti Kino Iiristä." 

  Peppen mukaan Kino-Iiris on elokuvateatteri, missä on vain yksi sali, toisen aikakauden miljöö (mm. salin katto vuorattu tojalevyllä), penkkirivien porrastus matala, joten sopii toivoa, jottei joudu kovin pitkän henkilön taakse istumaan. Tosin katsomo on harvoin niin täynnä, ettei paikka voi vaihtaa. Tarjonta poikkeaa Lahden toisen elokuvateatterin, Finnkinon, tarjonnasta, mutta lähes kaikki uutuudet Kino-Iiriksessä myös pyörivät. Lippujen hinnat ovat eläkeläisen kukkarolle ystävälliset: 9 euroa.

  Eilisessä päivänäytöksessä (12:45) oli yllättävän paljon katsojia. Yleisö oli sellaista, että emme Hilpan kanssa olleet ikähaarukan loppupäässä. Eläkeläisiä valtaosa. Kuten yleensä aina päivänäytöksissä. 

  Muutaman kymmenen katsojan joukossa oli uropuolisia sirkkelimiehen yhden käden sormien verran, eli neljä, jos oikein ehdin havaita. 

  Leffa oli ennalta arvattavissa oleva tarin vanhojen ihmisten rakkaudesta ja anteeksiannosta. Irlannin rannikon jylhät maisemat, monasti hiljaisuudella höystetty dialogi, pääosan esittäjien hyvät roolityöt, siinä parasta antia. Aika lailla taisi nenäliinoilla olla tarvetta näytöksen lopun lähestyessä. 

  Koska oltiin ruvettu rilluttelemaan, päätettiin panna kunnolla ranttaliksi; mentiin kuvan jälkeen Trion Sinuheen kahville ja puolukkapiirakalle. 

  17:30 oli kortisooninpiikin vuoro. Tai no, 17:40, vähän oli aikataulu myöhässä. Nyt laitettiin pistos polven molemmille puolille, eli sain kaksi ampullillista (onkohan tuo ihan oikein?). Sain myös reseptin suun kautta ottettavista nivelrikkolääkeistä. Samoin sain tiedon, että seuraava piikkiin ajan voin varata n. kolmen viikon päähän, ja että silloin niveleen tuikataan kukonhelttauutetta. Kuten olen jo aiemmin sanonut, olen toiveikas. 

  Jalkaa ei saa vuorokauteen, pariin, rasittaa, joten rasitan tänään Hilppaa nyhjöttämällä sisällä. Toki ei siinä mitään erikoista ole. Normaalia toimintaa miinus aamulenkin suoma vapautus rasituksesta. Niin Hilpalle kuin jalalle. 

  Ilmanala kävi pakkasen puolella. Parin yönä oli viisi astetta miinusta, ja nurmikko varjon puolella taloa piti maanantaina huurteensa koko päivän. Eilen alkoi sitten satelemaan, ilma lämpeni. Plussan puolella näyttäisi mittari pysyvän kymmenen päivän ennusteen mukaan. No, onhan minulla siten aikaa etsiä lohkolämmittimen piuha varastosta suorittaakseni seuraava moottorinlämmitys kaikkien sääntöjen mukaan. Langatonta latausta on saatavilla puhelimiin, muihinkin pieniin laitteisiin, mutta ei vielä hyppää virta lohkolämmittimeen. Nimimerkillä "Kokemusta on".

  Koska aamulenkille ei tänään ollut asiaa, niin kirjoittelin, korvaavana toimintona, tämän. Nyt lopetan, lähden laittamaan kahvit, kiehauttamaan aamupuurot. 

  Loppuun kuva aamuruskosta per. 26.10.2019. Arvannette, että ei ole Hollolassa otettu.

8 🎂

  Iiriksen kasivuotisia päästiin eilen juhlistamaan. Myöhässä, sillä todellisuudessa tyttö on 8 vuotta ja kolme viikkoa vanha. Väliäkö sillä? 

  Aurinkoisessa iltapäivässä oli Lähderantaan kokoontunut lukuisa joukko iloisia juhlijoita.  Ikähaarukka lavea: lapsia kolmeviikkoisesta teiniin seitsemän kappaletta, aikuisia vähän yli kaksikymmpisistä seitsemäkymmentä täyttäneisiin toistakymmentä. Minä nestorina häärin. Lähinnä kameran kanssa. No, nestori ei kuitenkaan ole ihan oikea nimitys, sillä Wikidedian mukaan, Nestori merkitsee kuvaannollisesti jonkin ammattikunnan piirissä olevaa kunniavanhusta. 

Kynttilä sammuu. Päivänsankarin tehtävää helpottamaan on näköjään kehitetty numerokynttilöitä.

  Kun urakka oli takana, oli syytä ottaa avata limsapullo.

  Vaikka suku ei ole suuri, niin on uutta verta tulossa. Siitä todisteena kolmiviikkoinen, puolivuotias, kolmen vuoden kieppeillä olevia kolme (yksi näistä ei ollut läsnä), etc. Se tietää meille vanhuksille  synttäreitä, rippijuhlia, lakkiaisia, häitä, niin kauan kun ikää riittää. 

  Pieni kovakooste tilaisuudesta:

Iiris lahjapaketin kimpussa.

Sai Liisakin pienen lahjan, paloauton.

Jonilla ja Liisalla oli välillä aikaa ottaa rennosti.

Jonilla jossain välissä vielä rennommin.

Liisa ja joukon puolivuotias. 🎂🎂🎂🎂🎂

  Juhlat on juhlittu. Armottoman aikatauluttajan lähitulevaisuus näyttää seuraavalta:

  -tänään rentoa oleskelua, pientä lenkkeilyä myös

  -maanantaina parvekelasien ja olohuoneen sekä keittiön ikkunoiden pesu

  -tiistaina elokuviin (Kino Iiris, Rakkaani merikapteeni), sen jälkeen katsomaan Elinaa, klo. 17:20 viikolla siirtynyt kortisonipiikki

  -keskiviikko vielä blankko, ehdotuksia saa esittää

  -torstaina normaali viikkosiivous, joka tehdään kahden viikon välein, sitten viikon ruokaostokset Lidlistä

 

  Olkoon näissä. Ei kannata peeteeässiä väkertää. Ne tuppaavat muuttumaan. Sen, jos nyt mitään, opin työmaa-aikatauluja joskus laatiessani. 

  

  Siinä tarinaa lepopäivä ratoksi. Tai rutoksi, miten vaan. 

PUTKEEN MENI?

  Iltavuoro. Tähän aikaan normaalisti alan valmistella vetäytymistä kirjan kanssa alakertaan, mutta tänään ryhdyin kirjoittamaan. Ei niin, että minulla jotain erityistä olisi mielen päällä. Mikä lie mielijohde?

  No, koska aloin kirjoittamaan, jostain pitää kirjoittaa. Aloitetaan siitä, että kaikki onnistuu, kun terävänä hommat hoitaa. Vai mitä? Minulta ainakin. Kuten esimerkiksi auton lohkolämmittimen käyttö. Koska viime yöt ovat olleet nollan tuntumassa, oli aika ryhtyä pitämään huolta Hyundain hyvinvoinnista. Taloyhtiössä on sovittu, että lämmitystä saa pitää päällä max. kaksi tuntia. Katospaikat eivät ole ajastimella varustettuja. Ennen minulla oli ajastin pistorasiassa, mutta eläkkeelle jäätyäni auton käyttötarve on muuttunut erittäin epäsäännölliseksi, joten ajastin ei enää ollut kovin järkevä ratkaisu. Pian tajusin, että kauko-ohjattava pistorasia on hyvä apu. Minulle, laiskalle miehelle, se on oiva systeemi lämmityksen kytkemiseen. Sen avulla voin "työhuoneeni" ikkunan läpi kaukosäätimellä laittaa virran päälle tuntia, paria ennen kuin auton tarve tulee ajankohtaiseksi. Vastaanotin-pistorasia on kesät sisätiloissa. Eilen vein sen paikoilleen autokatokseen. 

  "Hyvä", ajattelin, aamulla auto lämpenemään ennen kauppareissua."

  Niin tein. Mielin hyvin kävelin sitten autolle. Mutta kas kummaa! Eipä ollut moottori lämmennyt! Johtui siitä, että lämmityspiuha roikkui kahdenkymmenen metrin päässä varaston seinällä! 

  Vissiin aivot ovat ajautuneet sellaiseen tilaan, että kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Jos tehtävä on monivaiheinen, niin joku lohko nupissa ilmoittaa kaiken olevan kunnossa, vaikka vasta yksi osa tehtävästä on suoritettu. Tai en tiijä. Ei tuollainen kuitenkaan ihan tavallista minulle ole. Pystyn nimittäin aivan kevyesti sekä tekemään tarpeeni, että pyyhkimään myös. 

  Noin kuitenkin kävi. On asialla hyväkin puolensa. Ei nimittäin tullut peruutettua katoksesta piuhaa irrottamatta. Niin on kyllä käynyt. Ainakin kerran talvessa. Yleensä siitä ei ole haittaa ollut, sillä johto irtoaa auton nokalta sopuisasti. Kerran kävi niinkin, että Hilpan kanssa ihmeteltiin kummallista kolketta. Piuha siellä roplotti auton alla, oli irronnut seinästä. Asian huomasin vasta kaupan parkkipaikalla. Ei silloinkaan mitään kummenpaa ollut seurauksena. Minkä nyt isku itsetunnolle. 

  Tänään käytin auton Hollolan Autopesussa. Ulkopesu käsin, sisätilojen imurointi, ikkunoiden sisäpintojen pesu, ja pölyjen pyyhkiminen. 40 €. Ulkomaalaistaustainen aviopari tekee hyvää työtä kohtuuhinnoin. Ja kuitin kanssa kanssa. Siis myös. Kuitin kanssa. Olen ollut jo monta vuotta heidän tyytyväinen asiakkaansa.  

  Liz Truss sitten pääsee historian kirjoihin Britannian lyhimpään palvelleena pääministerinä. Samoilla teeseillä tulevaksi Suomen pääministeriksi vankimmin ehdolla oleva etenee. Ja jos homman saa, niin ei varmasti eroa kuudessa viikossa. Suomi ei ole Britannia. Täällä kansan heikommassa asemassa oleva osa kärsii hammasta purren. Jotkut sellaisetkin, jotka ovat sitä vaaleissa äänestäneet. 

 

  Politiikka sikseen. Tai vielä sen verran, että Ruotsin malliin en kyllä suin surmin halua käyvän. Siis tänne muodostettavan hallituksen, joka on tietyn puolueen hyppysissä. 

  Nyt riittää, iltavuoro. Koska en kuvaa ottanut autosta, joka olevinaan lämpeni, mutta ei lämmennytkään, otin sattumanvaraisen kuvan "työhuoneeni" kirjahyllystä. Siinä ollaa sovussa: Savo, Musiikki ja Aku Ankka.

PIENI KATSAUS

  Sataa. Ihan sama, sataako Hollolassa, sataako Anttolassa; jos olen paikassa missä sataa, niin ulos en mene kuin välttämättömän pakon edessä. Hollolassa, ymmärrettävistä syistä, on pakon esiintyminen huomattavasti harvinaisempaa kuin Anttolassa. 

  Sateen innoittaman ryhdyin kirjoittamaan. Näkyy olevan liki viikko edellisestä blogista. Pieni katsaus siis paikallaan. 

  Perhe Tiilikainen oli viikonloppuna Hollolassa. Tulivat lauantaina. Sunnuntaina mentiin porukalla Mänsälään katsomaan luistelukisoja. Iiriksen luokka, Tintit, luisteli ensimmäisenä, eli puoli yhdeksältä. Kolme kymmenen ryhmää, mukana viisi poikaa. 

  Iiris teki suorituksensa ensimmäisessä ryhmässä. Hienosti meni. Vain kolme ensimmäistä palkittiin. Iiris sai kuitenkin erikoismaininnan esimerkillisestä yhdistelmäpiruetista. Hän jäi vain aavistuksen kolmannesta sijasta. Hieno saavutus, ottaen huomioon, että valtaosa kilpailijoista on luistellut paljon Iiristä kauemmin.

  Kollaasissa ylhäällä vaaka taakse, keskellä vaaka eteen, alhaalla istumapiruetti.

  Eilen tuli pikahälytys Espooseen. Iiriksellä on syysloma. Anna on myös lomalla, mutta koska Annalla ja Iiriksellä oli tietty meno, ja Liisan katsojaksi lupautuneelle henkilölle tuli este, niin me joutilaat usmuutettiin hätiin. Muutama tunti siis Espoossa, illalla takaisin. 

  Eilen tapahtui muutakin. Aamulla oli renkaanvaihto. Sen jälkeen piti olla lääkäriaika toiselle kortisonipiikille, mutta tuli soitto: 

  "Lääkäri on sairastunut, aika joudutaan valitettavasti perumaan", kertoi toimistosihteeri "hän ja hän". 

  "Ok, onko uutta tarjota?", kysyin.

  "En pysty tästä aikaa varaamaan, mutta hoitajat ottavat yhteyttä."

  "Selvä, jään odottamaan."

  Ei mennyt kauaa, kun toimistosihteeri, siis "hän ja hän", soitti uudestaan. 

  "Löysinkin ajan, käykö ilta 25. 10, klo. 17:30?"

  "Kyllä käy. Laitatko vielä tekstarilla, kun en ole juuri kotona?"

  "Kyllä. laitan ilmoituksen."

  Tästä kului tunnin verran, kun terveydenhoitaja soitti.

   "Sinulta peruuntui lääkäriaika. Uusi aika olisi tarjolla."

  En kommentoinut vielä asiaa, päätin antaa ehdotuksen tulla, kuunnella, olisiko se 25. päivää aiemmin.

  "25.10. klo. 11:20 olisi ensimmäinen vapaa aika", kertoi hoitaja.

  "Ok" sanoin, mutta nyt on niin, että toimistosihteeri ehti jo soittaa. Aika on varattu samaksi päiväksi, tosin vasta illaksi. En viitsi muutaman tunnin takia vaihtaa."

  "No niinpä näkyykin olevan! Asia siis kunnossa."

  "Kyllä. Kiitos."

  Hyvän kuvan jätti Päijät-Soten Hollolan sote-keskus taas toiminnastaan. Ovat ottaneen sydämenasiakseen Peppe-Papan nivelrikon, kun ajanvarauksesta huolehditaan kahden eri tahon voimin.

  Tänään satelee. Loppuviikko pitäisi olla poutaa. Päästää lenkille. Pyörällä tai sauvakävellen. Olen 5 000- 6 000 askeleen sauvakävelyjä tehnyt. Kyllä polvi alkaa itsestään muistutella jo alkumatkasta, mutta kipu ei ole kestämätöntä. Ehkä reilun viikon kuluttua vielä vähäisempää.

  Lopuksi aamun uutisiin. Kun juttua Britannian pääministeri Liz Trussin edesottamuksista katselee ja kuuntelee, niin tulee, suoriks sannoin, Orpo olo!

LOPPU LÄHELLÄ

  Loppu on lähellä. Siis mökkikauden loppu. Tarkoituksena oli viipyä perjantaihin, mutta koska se näyttää sateiselta, huomenna aamulla pakataan kamat, jätetään Saarelan tila muutamaksi kuukaudeksi.

  Pari päivää ollaan uurastettu, kaikki alkaa olla sillä tolalla, että antaa talven tulla. Mitäs sitten ollaan uurastettu? No:

  -huussi tyhjennetty

  -vesijärjestelmä talon sisällä tyhjennetty 

  -pesukoneet tyhjennetty

  -järvipumppu otettu pois ja kasteluletkut purettu

  -saunan pata ja vesiastia tyhjennetty

  -talossa siivottu

  -soutuvene viety Potinlahteen, käännetty nurin 

  -nurmialueelta ajettu ruohonleikkurilla lehdet möhjöksi

  -rännit putsattu

  -sadevesitynnyrit tyhjennetty

  -pienkoneet vajassa puunattu, öljytty

  -vaahteroiden ja lehmuksen pudottamat lehdet haravoitu ja hinattu lehtikompostiin

  Kaksitoista kohtaa toimintaa luettelossa. Pienempiä olisi lisää. Talvi on talvi, pakkanen on pakkanen. Siksi listasta näkyy olevan puolet tyhjennyksiä. Voi kai vielä lisätä pään tyhjennyksen, sen kalibroimisen Hollola-moodiin.

  Aamulla pakastimen ja jääkaapin (tai niiden sisällön) tyhjennys!!! kylmälaukkuihin, kuivamuonat kasseihin, reput selkää, sitten Piskolaan, Hilppa autolla, minä veneellä. Vene trailerille, öljyjen vaihto, pressu päälle, lepää puoli vuotta.

  Toisaalta olisi täällä voinut kauemminkin olla. Sellaisia ajatuksia tuli, koska ilma tänäänkin on ollut hieno. Päätös on kuitenkin tehty. Päätöstä puoltaa sekin, että lähitulevaisuudessa on monia sovittuja juttuja maalikylillä, että edestakaisin sahaamista olisi lokakuun loppu ollut, ja viimeistään marraskuun alussa aina ollaan lyöty paikat reikeliin. 

  Yhden kauden loppu, toisen alku. Tuttua latua mennään. Huomenna tuijotetaan suoratoistoa Hollolassa, ja jos tulee jostakin uupelo, mennään kauppaa, eikä kirjoiteta reissuvihkoon. Vaikka olishan näitä maisemia katellu:

MENEE SE AIKA NÄINKIN

  Viikko oltu kotona. Menee se aika näinkin. Jalka kestää pari kevyempää lenkkiä päivässä. Tänä aamuna sauvakävelin 6 000 askelta. Loppumatkasta alkoi kipua olla, mutta ei kuitenkaan tuskaksi asti.

Näkymä Okeroisten pelloille.

  Fillarinkin otin käyttöön. Se taitaa olla sopivaa liikuntaa; polvi tykkää. On ollut vaan niin tuulista viime päivinä, että en ole pyöräillyt, sillä vastatuuleen ajaminen ei ole mukavaa. 

  Fysioterpeutin antaman harjoitusohjelman mukaan olen säntillisesti toiminut. Se on pitkän tähtäimen toimintaa. Ehkä tulokset näkyvät joskus. Toinen piikki niveleen on tulossa ensi viikon maanantaina. Olen toiveikas. 

  Huomenna lähdetään Anttolaan. Lähdetään laittamaan mökki ja paikat talvikuntoon. Perjantaihin saakka ollaan. Vene viedään silloin Piskolaan. Kausi on siis tulossa päätökseen. Saatetaan toki vielä saaressa käväistä, sillä soutuvene on sitä varten Potinlahdessa. Luultavimmin vasta kevättalvella, jos jää kelit sallivat. Silloin on polte jo melkoinen.

  Sopeutuminen Hollolaan on ollut helppo. Vaikka hieman torsoksi tulee kesäkausi jäämään. Kuuden kuukauden sijasta viiteen. Jäidenlähtö oli myöhässä pari viikkoa, syksy jää myös pari viikkoa lyhyemmäksi. No, väliäkö sillä. Ei edes verottaja pistä meitä ahtaalle, vaikka alle puoli vuotta Anttolassa ollaan.

  Lukemiselle on täällä aikaa. Varauslista pitenee koko ajan. Olen jo ehtinyt yhden varauksen saada ja lukea (Colson Whitehead, Harlem Suffle), toisen haen tänään (John Verdon, Kuolleiden kylä). 

  Suoratoistoa katsellaan. HBO Maxia tällä hetkellä. Sen katsominen saaressa on jäänyt vähäiseksi, sillä siellä ei vanhanpuoleinen äly-tv suostu lataamaan HBO:n uutta sovellusta, joten Chrome Tikulla pitää katsoa. Kun katsottavaa on muutenkin, niin on jäänyt tosiaan vähiin, HBO. 

  Viikon kuluttua sunnuntaina on Iiriksellä kilpailut Mäntsälässä. Sinne mennään. 22. lokakuuta Iiriksen synttäreiden uusi yritys. Renkaiden vaihtoa, silmälääkäriä, elokuvia. Sopivasti puuhaa arjen ja pyhän kulkua elävöittämään. Ei enemmästä väliä. 

  Saattaa olla, että marraskuussa tulee yksi reissu Itä-Suomeenkin tehtyä. Ei ole vielä kiveen hakattu, mutta ajatus on itämässä. Totta kai. Itämässä. Kun itään on aikeissa suuntana.

  Päivät lyhenevät. Kohta on joulu. Ainakin joulumainokset ja -valot painavat päälle. Joulun jälkeen päivät taas pitenevät. Pian on kevät, kohta kesä. Lyhyitä ovat vuodet. Tai sellaisilta tuntuvia. Kun tähän eläkeläiseen vuosirytmiin ollaan sopeuduttu, niin puolivuotisjaksot seuraavat toisiaan kiihtyvällä vauhdilla. Saisi vauhti olla maltillisempi. Jäljellä olevia vuosia on rajallinen määrä, ja niistä haluaa  nauttia verkkaisesti. Tietynlainen paradoksi tämäkin: Kun nuorempana oli omia kiireitä, aika kului hitaasti, nyt kun on aikaa, niin se häviää alta pois.  

DECADE (10 + 1 + 1 +1 kuvaa)

  Ydinaseiden kalistelun, valheiden, osatotuuksien, osan totuuksien, harvojen totuuksien ja totuuksien hämmentävässä ajassa, tein aikamatkan kymmenen vuoden taakse. Etsin arkistoista kuvan joka syksyltä vuodesta 2012 alkaen. Sellaisen kuvan, joka on napattu Anttolassa mahdollisimman lähellä tätä päivää, eli lokakuun kuudetta. 

  4. lokakuuta 2012. Viikonloppureissu. Maaruskaa. Vesi alhaalla, kuten yleensä syksyllä, sen näkee kallion kyljen vesirajoista. Muuta en kyllä tuosta käynnistä muista. Liekö ollut viiniä matkassa?

  16. lokakuuta 2013. Viikonloppu tämäkin. Syksyn viimeinen matka. En tietysti muuten muistaisi, mutta kuva-arkisto paljastaa. Kauniin keltaisia olivat lehdet.

  2. lokakuuta 2014, ensimmäinen + kuva. 

  Iiris syntyi 1. lokakuuta, me mentiin katsomaan seuraavana päivänä. Ylpeä Peppe-pappa ensimmäistä kertaa vielä nimetön, sittemmin Iiris Helmi Orvokki, sylissään.

  

  Seuraavana päivän lähdettiin saareen syyslomalle. Helmi oli tietysti mukana, sillä isäntäperhellä oli hieman muuta hommaa. Muistan, että tuon viikon ajatuksia hallitsi juuri tapahtunut syntymä.

 

10. lokakuuta 2015

  Tuolta ajalta löytyi kuvia Anttolasta myös juuri lokakuun kuudennelta, sillä olimme syyslomalla, mutta laitan kuitenkin tämän iltaruskon komeudessaan. Muistelen, ja arkiston kuvat puoltavat muistoa, että tuolloin sään haltija oli meille suosiollinen. Käytiin sienessä, pidettiin verkkoja, nautittiin ruskasta.

6. lokakuuta 2016

  Pidennetty viikonloppu, keskiviikosta sunnuntaihin saaressa. Lehtien haravointia, muutama köllikkäahven saatiin verkosta. Ei vielä vielä viimeinen käynti, sillä venettä ei viety Hanelin rantaan.

15. lokakuuta 2017

  Hilppakin oli tuolloin jo eläkkeellä, mutta jostain syystä en löytänyt kuvia tämän lähempää kohdepäivämäärää. Joko meillä oli muuta puuhaa Hollolassa, tai sitten kuvat ovat jääneet arkistoimatta, hävinneet huut helevettiin. Joka tapauksessa siikoja tuli savustettavaksi, yksi ahvenkin joukossa. 

  Sinä syksynä oltiin saaressa lokakuun viimeiseen päivään saakka. 

6. lokakuuta 2018

  Toinen + kuva. Koska se on otettu juuri 6. lokakuuta, laitoin, vastoin käytäntöä, tähän. Se on Iiriksen 4-vuotis synttäreiltä.

  Synttäreiltä lähdettiin taas Anttolaan. Alla kuva per. 8. 10. Lokakuun loistoa, eikö? 

 Muikkujakin tuona syksynä pyydettiin. Ja saatiin, todistavat kuvat, joita en tähän laita.  

  Saari jätettiin 1. marraskuuta.

8. lokakuuta 2019

  6. lokakuuta oltiin Iiriksen synttäreillä, mutta 8. päivänä jo kuusikossa etsimässä suppilovahveroita. Saalis taisi jäädä niukaksi, mikäli oikein muistan. Hiljaisuus, metsämaisema, ne korvaavat paljon sienten puuttumisen aiheuttamaa mielipahaa. 

  Saarelan tila jätettiin talvehtimaan 5. marraskuuta. 

6. lokakuuta 2020

  Kaunista ilmaa pari vuotta sitten. Siikaa pyydettiin. Hilppa tormakkana puikoissa. Kuvat tuolta lokakuulta paljastavat, että ei paljon vettä satanut. 

  Viimeiset arkistoidut kuvat on otettu 25. lokakuuta, joten en varmasti tiedä, koska kausi loppui.

6. lokakuuta 2021

  Vielä viime syksynä sieniä tähän aikaa löydettiin. Lämminvesivaraaja posahti 8. 10. Uusi hankittiin, asennettiin paikoilleen. Tänä vuonna oli kaivon pumpun vuoro lopettaa työsuhde. Uusi tulee ensi keväänä. 

  25.10. otettuja viimeiset kuvat arkistossa. Lähdettiin muistaakseni myötyriksi seuraavana päivänä. 

  Kolmas + kuva tältä päivältä. Tai ei se mikään plus ole, ei miltään kannalta asiaa tarkasteltuna. Onpa vaan päätepiste vuosikymmenen aikamatkalle.