TALVIKKI KUKKII KESÄLLÄ

  Nyt taitaa alkaa kesä! Jo eilen oli ip. aurinkoista, tänään heti aamusta paisteli. Lämpötila nousee päivä päivältä juhannuksen hellelukemiin, sellaisena pysyttelee ensi viikollakin. Jos ennusteet pitävät kutinsa. 

  Kesä se on, sillä talvikit kukkivat kesällä.

  Kesakot eivät kuki, mutta mutta ovat lähinnä ympärivuotisia. Syksyköitä tai kevätköitä en tunne.

  Anna ja Liisa olivat ilonamme muutaman päivän, lähtivät tänään Espooseen. Iiris on luisteluleirillä Kiteellä, Joni toipuu flussasta kotona. 

  Annalla on nyt pari päivää töitä, sitten alkaa loma. Tiilikaiset tulevat juhannuspäivänä Otavaan Amyn luo perinteiseen jussin tapaamiseen. Sieltä perhe siirtyy Saarelaan, muutamaksi päiväksi tällä kertaa. Myöhemmin heinäkuussa sitten viettävät lisää aikaa kanssamme. 

  Liisa tuli aamulla "ilman kenkillä" rannalle keinumaan. Ilo on kuunnella hänen puhettaan, joka vilisee omaperäisiä muotoja, taivutuksia ja ääntämistapoja.

  Eilen pystyttiin päiväkahvit nauttimaan ulkona. 

  Tänään on lupa laittaa muikkuverkot järveen. Kokeilumielessä lasketaan naapurin kanssa pari verkkoa. Ei uskalla enempää laittaa, jos vaikka pasahtaa köytenä nousemaan. Lirissä niitten kanssa oltaisiin. 

  Jos muikku on tullut Potilahden hautaan, niin uskallan luottaa, että niitä saan parin päivän kuluttua lisää. Koska Amyn juhannussessio sisältää nyyttärien tunnusmerkkejä, olisi mukava viedä sinne haikumujeita. 

  Torstaina mennään kauppoihin ostamaan muonaa ja muuta tarvittavaa juhannuksen sekä seuraavan viikon alkupuolen tarpeisiin. Taitaa olla jo aika mones juhannus, kun en poikkea pitkäripaisessa. No, hieman tilasto taas paranee, mutta Alkon asiakkaana vietetyt juhannukset säilyvät ylivoimaisella piikkipaikalla. 

  Eipä muuta tähän hätään. Paitsi pari mietosta (mietteen ja aatoksen yhdistelmä l. hybridi).

  Jonkun joukkueen fanitusta seuraa usein fanituska. 

  Joku Kokoomuksen poliitikko, nainen, mutten muista nimeä, en vakanssia, sanoi, että Wille Rydman on toiminut puolueen eettistä ohjeistusta vastaan. Minä sanon, että tarvitseeko puolue alaikäisen seksuaalista häirintää koskevan eettisen ohjeistuksen? Toisaalta, tarvitseeko puolue henkilöä, joka tarvitsee alaikäisen seksuaalista häirintää koskevan eettisen ohjeistuksen?

  Hyvää jussin odotusta. Ajakaa maltilla ruuhkissa, eikä saa hukkua.

VUOSIA SATA

  Eilen päästiin äiti-Elinan satavuotisia juhlistamaan. Onneksi. Hoitokodin toisessa 1. kerroksen siivessä on koronasulku päällä.

 

  Hienosti sujui tilaisuus. Henkilökunta ehti muilta kiireiltään auttamaan meille osoitetun tilan kattamisessa. Kahvin keittivät tietysti myös. 

  Taina oli leiponut kakun ja pikkuleipiä. Perinteistä pitkopullaa oli myös tarjolla. Talokin oli muistanut äitiä, sillä iso täytekakku ilmestyi ekstrana pöytään. Kuvassa Tainan loihtima.

  Taina siis pysyi sanassaan. Hän näet joskus 2015, taisi olla juhannuskokolla Piskolan rannassa, lupasi Elinalle, joka sanoi, että ei hän sataa vuotta elä, että jos elät, minä järjestän juhlat! Tuo taisi olla Elinalle
viimeinen juhannus kokolla. Tai toiseksi viimeinen. Silloin oli kokko vissiin läpimärkä, eikä Haneli meinannut saada sitä syttymään. Elina seurasi aikansa, tuumasi "vuosisadan huonoin kokko!"

  No, hänellä, jos kellä, oli näkökulmaa jo tuolloin esittää tuon suuntaisia lausuntoja. Vai oliko tuo vuosisadan kokko 2014?

  Kuten huomaatte, Hilppa napsii haikumuikkua. Ja ehkä Elina miettii, että ei ne saa edes yhtä kokkoa palamaan!

Mutta eiliseen. Reilu tunti kahviteltiin, kuunneltiin välillä Tuomaksen haitarinsoittoa. Vanhoja valsseja, jos muunkin lajin kappaleita, Tuomas ansiokkaasti veteli. Välillä huomasin, että äidin mielessä kävi jotain tunnistamisen tapaista. Samoin Liisaa katsellessaan hänen ilmeensä muuttui selvästi kiinnostuneeksi.

  Tosi mukavaa oli, että pienen puoleisesta suvusta oli noinkin moni päässyt tulemaan. Kaukaisin Sydneystä. Hattulasta, Espoosta, Anttolasta, Helsingistä, Hollolasta olivat lähempää saapuvat. 

  Lämminhenkinen tilaisuus siis onnistui. Itse juhlien päähenkilökin vaikutti tyytyväiseltä. Eräs hoitaja sanoi, että ei Elina yleensä jaksa noin kauaa olla tarkkaavaisena. 

  Me autoimme lopuksi henkilökuntaa siivoamaan juhlatilan. Loput tarjottavat jäivät tietysti muitten siiven asukkaiden sekä henkilökunnan nautittaviksi. 

  En aio tässä Elinan elämänkertaa kirjoittaa. Ehkä joskus hieman laajempi katsaus siihenkin syntyy. Laitan lopuksi vielä muutaman kuvan.

Äidin perhe 1926, Elinan, Emma, Pekka ja Rosmari. Kuopus Olli ei ole vielä ilmestynyt maailmaan

Elina ja enoni Olli v.1939

Äiti ennen kuin Erkki hänet nappasi...

...ja nappasihan se.

PÄIVÄN BIISIT

  Epävakainen sää vallitsee tänään näillä seuduilla. Epävakaisen sään vallitessa kaksi biisiä tulivat ajankohtaisiksi. 

  Ensimmäinen on Kalastaja-Peevelin valssi. Katiska piti käydä katsomassa. Vedin siis sadevaatteet niskaan, kävin katiskan katsomassa. Kuusi otettavaa ahventa siellä oli. Eivät kovin suuria, mutta yksi ateria kahdelle niistä syntyy.

  Toinen biisi on Enkelit lentää mun uuniin. Enkelinä toimin minä, paremman puutteessa. Otin ja korjasin puuhellan ja makuuhuoneen uunin pohjan. Pikkukammarin uuni olikin ihan kelvollisessa kunnossa, joten siitä selvisi sijaisenkeli säikähdyksellä. 

  

  Kunhan valumassa kuivuu, niin seuraavat 65 vuotta passaa tulisijoja käyttää, jos yhtä hyvät kuin alkuperäiset niistä tuli.

  Tietääkseni Olkkosen Arttu aikoinaan on nämä uunit muurannut. Kun nuohooja viime kesänä täällä kävi, hän sanoi leivinuuni/hella-yhdistelmästä, että käytön näistä huomaa, mutta ihan kunnossa ovat. Eikä moittimista ollut kammarien uuneissakaan. Nuo korjaamani jutut eivä siis olleet paloturvallisuuden kannalta tähdellisiä, mutta nyt on paljon helpompi niistä tuhkat pesistä tyhjentää, kun eivät ole montuilla. 

  Eilen oltiin visiitillä Hollolassa ja Lahdessa. Reilut 12 tuntia oli matkan kokonaiskesto. Muuten tuli kaikki tehdyksi, paitsi auton ilmastoinnin huolto. Oli nimittäin ilmastointiaineen säiliössä reikä. Eikä sitä voi paikata, sillä säiliö on niin ohutta tavaraa. Eiku uusi tilaukseen, seuraavalla kotireissulla sitten paikoilleen. Siihen asti pitää ajella ikkunat auki, radio kiinni. Kustannuksiakin tulee. Voi jos pärjäis ilman autoa. Mutta kun ei, jos aikoo elämäänsä vanhaan tapaan jatkaa. 

Nyt on äidin 100-vuotiskemut sovittu lopullisesti. 13:30 lauantaina sinne läheisiä kokoontuu vähän toistakymmentä. Sillä varauksella, että ei iske koronasulku päälle, eikä Elinan terveydentilassa tapahdu huononemista. Toiveena siis on, että lauantaina painelee muutama auto kohti Lepolankadun Palvelukeskusta, yksi niistä ikkunat auki, radio kiinni.

PIKAVISIITTI

  Huomenna tehdään päivän matka Hollolaan ja Lahteen. Muutama "pakollinen" juttu täytyy hoitaa, sekä Hilpan, että minun. Kymmeneltä on oltava Hollolassa. Auton ilmastoinnin huolto on silloin. Olisin sen teettänyt kylillä, mutta Anttolan Auto- ja Konehuollossa ei ollut sellaista konetta, johon meikän Hyundain ilmastoinnin käyttämää ainetta voi laittaa. Ilmastoinnin tehottomuus tuli vasta viime torstaina konkreettisesti esille, kun käytiin Mikkelissä ja oli aurinkoinen ilma. Ei olla nimittäin juuri suvisäässä viime kesän jälkeen ajettu. 

  Kirjastossa täytyy käydä täydentämässä luettavaa. Vaikka ei ole kova menekki kirjoilla; päivällä ei ehdi, illalla ei jaksa. Siis lukea.

  Äidin hoitokodissa pitää käydä myös sopimassa viimeiset yksityiskohdat ensi lauantaiseen 100-vuotistapahtumaan. Ainakin vielä näyttää siltä, että kakkukahvit päästään paikan päällä nauttimaan. 

  Aika on, taas kerran, rientänyt rivakasti. Kohta on juhannus, sitten heinäkuu. Ennen kuin huomatkaan elokuu vaihtuu sujuvasti syyskuuksi. Hukattua aikaa ihmetellessä hiipuva lokakuu marraskuuksi muuttuu, Lehkoset Hollolaan suuntaa. Mutta ei ihan vielä. Tai suuntaa, mutta vain yhdeksi päiväksi. 

  Paljon on vielä tekemistä ennen kuin marraskuussa ollaan. Taidan kaikki ajatellut maalaukset jättää syksyyn. Saunarakennus on kesken, piha-aitan katto on myös listalla. Ajattelin sen värjätä ruiskulla, kun tuli viime kesänä kompressori hommattua. Ensimmäinen ruiskumaalaus minun kohdallani. Sopiva kohde harjoitella. 

  Ei noita töitä toden sanoakseni juuri enempää olekaan tälle kesälle kuutioituna. No, on maakellarin sisäpuolen tuunaus kyllä listoilla. Se ei kovin iso ja aikaavievä ole. Niin ja on myös muutaman tulipesän korjaus. Tuvan puuhellan sekä kummankin makuuhuoneen uunin pohjan kunnostus. Niihin hankin tarpeet jo huomisella reissulla. Sopivaa sadepäivän hommaa on siis tiedossa. 

  Tänään sain puita pilkottua aika tavalla. Oli hyvä työilma; rannassa tuuleskeli sopivasti pitämään itikat loitolla, eikä ollut liian kuuma. Päivällä, milloin aurinko tuli esiin, oli kyllä ihan kesäistä. Ei kuitenkaan lauantain veroisesti. 

  Lauantai oli kesäisin päivä tähän mennessä. Oli sopiva päivä usmuuttaa Pistohiekalle syynäämään Pistohiekka Resortia. Satuttiin sinne virallisiin avajaisiin, avajaisiin, noista meillä ei ollut aavistustakaan. Saatiin lasilliset poreilevaa. Hienon paikan ovat sinne rakentaneet. Toivottavasti alue jalostuu lisää, kun matkailuautoalue kaikkineen valmistuu. 

  Vanhasta Pistiksestä ei tosiaankaan ollut kuin muisto jäljellä. Biitsi oli tietysti ennallaan, mutta rakennelmista ei ollut kuin makkaranpaistokatos ja pyykinkuivaustelineet töröttämässä ilman naruja. 

  Siinä katoksesta on muisto. Vuonna 1969, tai ehkä 1970, yhtenä yönä istuttiin, Räihän Ruikku, Kalervon Lassi (R.I.P.) ja minä. Olimme viikonloppua viettämässä. Meillä oli vuokrattuna mökki, sellainen ajan hengen mukainen vaatimaton lauta-aitta. Mutta asiaan. Katokselle mentiin yöllä makkaran paistoon. Minun käännellessä makkaratikkuja tulipesän päällä soitteli Ruikku kitaraa, välillä sitä näppäili Lassi. Ja laulettiin. Ainakin Ruikku ja Lassi, minä tapailin. Pian paikalle alkoi ilmaantua yleisöä. Kun aurinko nosti päätään männikön takaa, oli katoksessa ja sen ulkopuolella aika runsaslukuinen väkijoukko. Kansa pyysi aina uusia biisejä, tarjoili naukkuja ja oluita. Minäkin sain osani, vaikka olin ihan vain trion turha sivujäsen. Hieno muisto, hienot kaverit.

  Äsken rovautti pienen sateen. Paikat vihertävät elpyneen oloisina.

  Unikkoja tulee enemmän kuin ikinä. Kolmekymmentä laskin nuppuja. Pari päivää, niin avautuvat. Toivottavasti ei tule rankkasadetta, sillä se painaisi varret lakoon, kukat komiat maahan.

 

  Siinä tärkeimmät. Kohta hammaspesulle, petiin. Aamulla täytyy nousta viimeistään puoli kuusi.

LUONTERIN YLISTYS

  Minulle ensimmäinen muisto luonterilta on vuoden 1956 syyskesältä (virhemarginaali +/- 1 vuosi). Puksuteltiin isä-Erkin kanssa Pentalla Saukonsaloon Montoseen hakemaan omenia. Ensimmäinen muistikuva tuolta reissulta on Kiukuanselältä, oikeastaan Paajalansalmelta, Hietasaaren pohjoispuolelta. Siellä on pari laakeaa kiveä, ja ne näkyvät matalan veden aikaan. Silloin ne näkyivät. Isä sanoi minulle "kato, tuolla näkkyy vallaanselekiä!" 

  Minä uskoin. Palattuamme kerroin silmät pyöreinä asiasta Piskolan tuvassa. Aikuiset oikaisivat tiedon. Siitä asti olen tiennyt, että valaat Saimaalla ovat ison luokan kalavalheita. 

  Toista kertomaani eivät varttuneemmat sentään voineet kieltää, epätodeksi todistaa. Me näimme nimittäin Luonterilla, Petäjäsaaren kupeella, norpan! Ensimmäinen norppani!

  Tuona samana vuonna, jos se nyt oli 1956, hankkivat isovanhempani Pekka ja Emma Karppinen kesäpaikakseen Saarelan tilan. Jokakesäiseksi tuli Luonterin eteläisessä vesistössä vierailu. 1960-luvun puolenvälin jälkeen vietin pidempiäkin aikoja Saarelassa. Silloin tuli Luonteri viimeistään tutuksi, kun siellä veneellä pöyrittiin.

  1970-luvun alussa olivat molemmat vanhat Karppiset poistuneet joukostamme, ja paikka jäi vanhemmilleni. Eli lomat, kesäiset viikonloput, paljon talvisinkin, tuli näissä maisemissa oltua. Seutu aina vain rakkaammaksi muuttui. 

  Vuonna 2002 siirtyi Saarela minulle. Oleskelu Anttolassa tietysti lisääntyi päätyen eläköiytymisen jälkeiseen puolen vuoden kesäkauteen. Mutta se on toinen juttu se. 

  Eilen, noustessani aamukahvipöydästä, kuului vasemmasta polvesta kova napsaus, oikeastaan paukaus. Ja tuntui myös. Polvi kipeytyi, takareittä ja -pohjetta alkoi hiljalleen jomottaa. Eilen vielä liikuin ja puuhailin normaaliin malliin. Turvauduin kuitenkin iltapäivällä pitkävaikutteiseen tulehduskipulääkkeeseen. Päätin pitää lomaa. Ainakin tämän päivän. 

  Aamulla lähdin Luonterille. Pikkuveneellä, sähkön voimalla kuin huopatossuilla liuuin pitkin pintaa, mietin, että ei taida se aika minua tavoittaa, kun Sinisen Luonterin maisemat kyllästyttävät.

  "Huopatossullani" hiivin kalasääksen pesän lähituntumaan. Pesästä kuikuili ainakin yksi poikanen. 

  Pian ilmaantuivat vanhemman kiertelemään pesää. Minä poistuin paikalta.

  Tyynenä pysyi keli. Kiertelin vähän aikaa Halkoluotojen ja Makutsaarien ympärillä, mutta tällä kertaa ei tullut tähän asti viimeistä norppahavaintoa tehdyksi. Kyllä niitä siellä on. Ei aina tarvitse nähdä, tieto riittää.

  Luonteri on kalaisa, Luonterilla on monipuoilinen eläimistö. Luonterilla on kesäasutusta, mutta Luonterilla on rauhaa. Eikä kovin moni mökki edes pistä silmään, jos lähtee kohti Juvaa vettä pitkin usmuuttamaan. 

  Kaiken kruunuksi näillä seuduilla asustaa mukavaa väkeä. Niin kesäasukkaat kuin harvat ympärivuotiset ovat tuumaantaipuvia ja avuliaita, eivätkä häiritse luonnon jokapäiväistä menoa. Poikkeuksiakin on, kuten aina. Vaikkapa tuossa salmen toisella puolella oleva nimeltämainitsematon klaani, joka tuntuu olevan olemassa vain itseään varten. En viitsi asiaa tarkemmin ruotia, mutta en myöskään malta olla sanomatta, että eilen, tyynenä kesäiltana, alkoi mökillä ruohonleikkuu 22:30. Päältäajettevalla ryttyytettiin. Ja joka kerta, kun siellä nurmikkoa leikataan, yleensä myöhään illalla, tapaavat terät suunnilleen minuutin välein kiviin. Siitä se varsinainen melu muodostuu. No, kukin tyylillään. 

  Suomessa on tuhansia järviä. Toinen toistaan kauniimpia. Jokaisella on oma suosikkijärvensä, suosikkipaikkansa suosikkijärvellään. Minulle ne ovat Saimaa ja Luonteri. Enkä niin vanhaksi elä, että se asia muuttuu. 

  Koska tänään on lomapäivä, pannaan ranttaliksi. Lähdetään ip. käymään Pistohiekalla. Täytyy käydä tarkastamassa, mitä siellä on saatu aikaan. Pistohiekka Resort ainakin. Lisää tiemmä rakennetaan. 

 Jos Luonteri lähinnä sydäntäni, niin ei ole moittimista vesireitissä Avokkaansaari-Pistohiekka. Kyllä me olemme onnekkaita!

SINTTI UURASTAA

  Monilla linnuilla ovat poikaset kuoriutuneet. Parin räksänpojan näin eilen hyppivän heinikkoon piiloon, kun siivet eivät vielä ottaneet ilmaa alleen. Sinitiainen pesii piha-aitan nurkan pöntössä jo kai viidettä vuotta. Tai kuudetta. Joka tapauksessa on vuokrasuhde jatkunut siitä asti, kun pöntön seinään kiinnitin. Sintin (sintti on siis sinitiainen, erotukseksi tintistä l. talitiaisesta) puuhia on hauska seurata. Tai sinttien, sillä varmaan molemmat osapuolet syöttävät poikasiaan. Ei nimittäin montaa sekuntia kestä, kun äitisintti, tai isäsintti, ilmestyy muonaa nokassaan pesälle. En tosin ole varma siitä, että molemmat ovat ruokkimassa, sillä samannäköisiä ne maallikon silmillä katsottuna ovat. Jos vain emo ruokkii, niin tehokasta on touhu. 

  Ilmeisesti ravintoa löytyy nurkilta riittävästi, sillä kovin pitkiä hankintamatkoja ei sintti ehdi tehdä. 

  Linnuille on ravintoa. Mekin ryhdyttiin ravintoon liittyviin toimiin; mullattiin pottu!

  Harsoja ei ole enää kuin porkkanalla ja herneellä. Kesäkurpitsa, kurpitsa, sipuli, tomaatti, salaatti, persilja ovat lähteneet hyvin kasvamaan, kurkku hitaammin. Satoa odotellessa syödään nokkoslettuja ja -keittoa. Ehkä vuohenputkipiirakkaa ja voikukkasalaattia myös. Ahvenfileen kera. Surkeeta, kun ei ole kaupat vieressä. 

  Perhe Tiilikainen lähti Espooseen eilen ap. Kesäkuun lopulla ja heinäkuussa he täällä jonkin verran aikaa viettävät, loma kun on. Iiriksellä on parikin viikon luisteluleiriä. No, pääsee tramppa hieman vähemmällä. 

  Pikkukalastaja Liisa.

Siskokset aamuverryttelyä suunnittelemassa ennen kotiinlähtöä.

  Aamupäivä touhuttiin puutarhassa. Iltapäivällä lähdetään naapurin Hannun kanssa korjaamaan Potinlahden laituria. Yksi liitos on vähän repeytynyt ja laituria pitää nostaa, koska vesikin Saimaassa on noussut. 

  Sen verran uutisia kommentoin, että ylellä kyseltiin, kuinka tulee suhtautua tietoihin ja vallankaappausaikeista Venäjällä sekä Putinin vakavasta sairaudesta tai salamurha-aikeista. Toiveikkaasti, mikäli minulta kysytään. Aika vi**umaisesti ilmaisin, mutta on Putinkin aika vi**umainen henkilö.

  Vi**umaisuudet sikseen, jos haluaa sukseen. Ryhdyn syömään. Kesäkurpitsa/jauhelihavuokaa. Ei omista tarpeista. Ei kesäkurpitsa, ei jauheliha.

AAMUPÄIVÄN TARINA

  Eilen juhlittiin. Juhlittiin niin, että maha pullollaan Tainalta ja Hanelilta poistuttiin. Tänään ei juhlita. Mutta muuta ollaan aamupäivän aikaan touhuttu.

  Nukkumajärjestys oli viime yönä sellainen, että Anna ja Joni bunkkasivat saunatuvassa, Hilppa ja Liisa pikkuhuoneessa ja minä sekä Iiris makuuhuoneessa. 

  Liisa heräsi jo ennen seitsemää, Iiris puoli kahdeksalta. Aamupalan jälkeen trampalle kiireesti.

  Ennen kuin Anna ja Joni heräsivät, oli jo Liisalla välipalan aika.

  Kun koko konkkaronkka oli herännyt, aamukahvin, osa santsaten, juonut, oli vuorossa kajakin testaus. Ensin Joni yksin.

Sitten Joni ja Iiris, samalla, kun minä Annan ja Liisan kanssa lähdettiin kokemaan katiska.

  Tuli sieltä muutama ahven. Liisakin havahtui saaliin nähdessään. Kalat joutuvat ip. savuun.

  Vielä kävivät Anna ja Joni kajakkia kokeilemassa.

  Siinä aamupäivä kulahti, piti ryhtyä lounaan valmisteluun. Minä grillasin, Anna duunasi salaatin, Hilppa uunijuurekset. 

  Nyt on syöty, nyt on tarina kirjoitettu. Lyhyellä kirjoituksella selvisin, sillä kuva kertoo...., etc.