Eilen sijoittui The Rasmus sijalle 21 Euroviisuissa. Ukraina voitti. Melko odotettu tulos. Paitsi että monet suomalaiset varmaan pettyivät menestykseemme.
sunnuntai 15. toukokuuta 2022
JO MYRKYN LYKKÄS
perjantai 13. toukokuuta 2022
KYLLÄ SE KESÄ TULEE
Ensimmäiset päiväkahvit ulkona, ja t-paidassa! Luotto on luja, kyllä se kesä sieltä tulee, hivuttautuu hiljalleen.
torstai 12. toukokuuta 2022
TOUHUT ALKUUN
Kesäkausi on päässyt alkuun. Eilen hieman aika ajoin tihuutteli, mutta vähemmän kuin ennusteet kertoivat. Aamupäivän pääsin hommia tekemään. Ensin puhaltelin lehdet kulkuteiltä ja seinustoilta, minne niitä oli kerääntynyt. Keräsin myös tuulten katkomat risut ja oksat pihoilta pois. Ja niitä riitti, jokunen myräkkä on tainnut tienoon yli kulkea.
tiistai 10. toukokuuta 2022
PAREMPI MYÖHÄÄN...
Aikamoista "eipäs, juupas"-meininkiä oli eilinen. Mutta vasta iltapäivällä. Kahteen asti oli ihan "juupas". Kävin kahdeksalta peräkärryn vuokraamassa. Sitten tyhjennettiin ulkovarasto joutavasta. Hilppa teki myös inventaarin takapihalla parvekkeen alla olevassa n. 1500X600X800 kokoisessa puisessa säilytyslaatikossa. Kolme tai neljä kottarillista sieltäkin löytyi pois vietävää. Hieman enemmän löytyi itse varastosta.
lauantai 7. toukokuuta 2022
JO HELEPOTTAA
Nyt näyttää siltä, että mikään ei ole ikuista. No, timanteista en tiedä, mutta ainakin Saimaan jäät Anttolan tienoilla alkavat nöyrtyä kevään edessä. Harviolta kuuluvat jo olevan melko vähissä. Sappulanselkä oli vielä aamulla jääpeitteessä, joka kuitenkin jo rakoili. Tämän päivän tuulet varmaan sieltäkin jäät vievät. Eli ensi viikolla saareen päästään. Jo on aikakin; siemenpotut alkaa olla kuin mitäkin lukkeja pitkine ituineen. Hyvähän se, tietysti, että niissä on jotakin itua.
keskiviikko 4. toukokuuta 2022
(P)OPPIA IKÄ KAIKKI
Latasin puhelimen muutamia 1970-luvun alun albumeja. Sellaisia, joita en ollut kuullut aikoihin ja jotka tuovat muistoja mieleen. Tässä lista:
lauantai 30. huhtikuuta 2022
RIEHAKASTA VAPPUA
Perinteisen oloisessa vappusäässä ollaan. Mutta se ei ole haitannut. Riehakkaasti ollaan aattoa vietetty. Melkein ranttaliksi on mennyt; päivällä syötiin nakkeja ja perunasalaattia, kahvin sekä iltaespresson kanssa oli munkkeja. Simaakin ostettiin litran pullo. Railakasta menoa, eikö vaan?