JO MYRKYN LYKKÄS

  Eilen sijoittui The Rasmus sijalle 21 Euroviisuissa. Ukraina voitti. Melko odotettu tulos. Paitsi että monet suomalaiset varmaan pettyivät menestykseemme. 

  Lätkässä Leijonat kukisti Latvian niukasti, mutta ansaituksen voi kyseenalaistaa. Voitto on voitto, joskus tulee vaikeita päiviä joukkueillekin. 

  Minä kävin eilen keräämässä vähän korvasieni. Tänään aamulla keräsin vielä vähän. Matemaattinen yhtälö "vähän + vähän = vähän enemmän" pitää paikkkansa m.o.t.

  Ei niitä hirveästi kertynyt, mutta puolenkymmentä annospussia pakkaseen ja illalla nautitaan niin, että hampaat narskuu.

  Katiska ei ole kunnon saalista vielä antanut. Pieniä ahvenia kyllä, ja paljon, mutta kokoliaammat ovat pysyneet poissa. Vaihdoin aamulla katiskan paikkaa. En itseni kanssa, enkä päittäin, vaan lähiniemennokan kanssa Kummelisaaren matalikon laidalle. Jospa huomenna olisi jotain pannulle pantavaa. 

  Verkkoja ei näillä vesillä ole lupa pitää norpparauhoituksen takia ennen kuin 1. heinäkuuta. Muikkuverkkoja saa laittaa 20. kesäkuuta, joten juhannusmuikkuja täytyy yrittää, kun se aika on käsillä.

  Mukavasti kuluu aika puuhaillessa. Ja mittariin kertyy 10 000 askelta päivässä ihan huomaamatta. Paitsi sateella. Pian on puutarhapuoli siinä mallissa, että pääsen polttopuiden kanssa nahuamaan. 

  Samalla kun tätä kirjoitan, Kansan radio, eli Rohus-Matin sanassa Guns N' Radio, pajattaa eetteriin. Kaikella kunnioituksella, pitäisköhän kohta osallistua ohjelmaan, jotta ikärakennetta saisi vähän nuorennettua?

  Näyttää siltä, että eväät piisaavat torstaihin. Se onkin hyvä päivä kaupoissa; Lidlin uudet tarjoukset ja tv-lehti ovat astuneet voimaan. 

  On listalla tietysti muutakin. Mm. veneen sammutin täytyy leimauttaa, yhteen kottariin pitää ostaa uusi sisuskumi, tai sitten täyskuminen versio, taimia, istutussäkki, sekä bensaa veneeseen ja ruohonleikkuriin täytyy hankkia. 

  Kausi siis etenee entiseen malliin; viikko saaressa, eikä rahaa kulu kuin vakituisiin e-laskuihin, sitten Mikkeliin, missä viima käy tilillä. Ja viimahan on voimistumaan päin. Ainakin navakan tuulen varoituksen arvoisesti. Toivottavasti säästytään myrskyvaroitukselta. 

  Nämä mietteet tällä kertaa. Hilppa könysi avamaan toosaa, koska sieltä tulee liveä Suomen Natohakemuksesta. Liityn seuraamaan "historiallista hetkeä", kuten tiedotusvälineissä ollaan kyllästymiseen saakka toitotettu. 

 Loppukuvassa kajakin perämies eilisellä koemelonnalla. 

KYLLÄ SE KESÄ TULEE

 Ensimmäiset päiväkahvit ulkona, ja t-paidassa! Luotto on luja, kyllä se kesä sieltä tulee, hivuttautuu hiljalleen. 

  Aamulla oli pilvistä, mutta melko lämmin yö oli takana. Eilinen, ja öinen, sade oli kastellut maan kunnolla, joten oivallinen aika laittaa pottua vakoon. Minä toimin aurahevosena, Hilppa peruna-asentajana. 

  Nyt odotellaan, että harson alla alkaa tapahtumaan.

  Hilppa siivosi pottusouvin jälkeen kasvulavat, minä kärräsin kompostista hänelle multaa. Laitoin päivällä myös rantapumpun paikoilleen. Se lähti kerrasta toimimaan. Yleensä aina joutuu ainakin kerran siemenveden uudestaan laittamaan. Puuta koputan, ettei olisi pahan edellä. Tai ehkä olen vuosikymmenten saatossa lopultakin jotain oppinut?

  Kävin iltapäivän aluksi jeesaamassa kesänaapuria Juhaa, joka itseään kutsuu "Jänissaarten talonmieheksi", paatin vesillelaskussa. Kolmannella nykäyksellä posahti kone käyntiin. Liekö Juha mökillään pirtin pöytää koputtelee?

  Päivemmällä alkoi arska paistaa, ilma lämpeni. Liki kahtakymmentä näytti mittari parhaimmillaan. Tai enemmänkin, mutta auringon puolella taloa. Päiväkahvit nautittiin tosiaan ulkona. 

  Mikäs nauttiessa; linnut konsertoivat, koivu on äleytynyt lehteä tuuppaamaan. Kohta se on kaikkein paras aika edessä, hempeä vihreys, päivittäin edistyvä luonnon herääminen. 

  Huomenna on vielä lämmintä, sitten taitaa viiletä, sadettakin tulee. Yöt pysyvät kuitenkin plussalla, joten kyllä kevät edistyy. 

  Tänään jatkuu päivä kohti iltaa ja yötä reittiä viiden uutiset - Georg Gentlyn tutkimukset - kuuden uutiset - Emmerdale - Hotelli Portrofino - jääkeikkomatsi.

  Joo, tänään alkaa lätkän mm, huomenna tulee Euroviisujen finaali. Lätkää tulee katsottua, siis Leijonien matsit. Euroviisufinaalin katselen samalla intensiteetillä kuin karsinnatkin, eli en ollenkaan. Ei ole minun juttuni.

  Venäjä ei ole mukana lätkässä, ei Viisuissa. Mistähän johtuu?  Vissiin Ukraina on ennakkosuosikki, siis viisuissa. Mistähän johtuu? Suomikin taisi päästä finaaliin? Kaikkea hyvää toivotan, kyllä se sijoitus selviää, vaikken katsokkaan.

  Natoon Suomi hakee, Ruotsi myös. Sinettiä vaille on asia. Entäs, jos Suomen hakemusta ei jostain syystä hyväksytä? Eiku uutta Natoa koukuun, vai?

  Tällaista tänään. Mitä lie miettii sääskeläinen? Ainakin pariskunta on taas vanhalla pesällään. Kävin asian eilen toteamassa.

TOUHUT ALKUUN

  Kesäkausi on päässyt alkuun. Eilen hieman aika ajoin tihuutteli, mutta vähemmän kuin ennusteet kertoivat. Aamupäivän pääsin hommia tekemään. Ensin puhaltelin lehdet kulkuteiltä ja seinustoilta, minne niitä oli kerääntynyt. Keräsin myös tuulten katkomat risut ja oksat pihoilta pois. Ja niitä riitti, jokunen myräkkä on tainnut tienoon yli kulkea.

  Koska ennustettu sade pysyi loitolla, mylläsin kasvimaat jyrsimellä. Pääsee maa vähän lämpenemään ennen istutuksia. 

  Huomenna taitaa sadella koko päivän, mutta jatkossa on lupeissa pari poutapäivää, joten pottu istutetaan luultavasti perjantaina.  

  Muutaman pisaran siis antoi taivas vettä eilen aamupäivällä, mutta lounaan jälkeen alkoi ripotella enemmän. Koska ulkotöihin ei ollut pakottavaa tarvetta, en viitsinyt itseäni kastella. Pumppasin sen sijaan venevajassa uuden hankinnan, ilmatäytteisen kajakin.

  Hankin sen heräteostoksena, mainoksen uhrina, Tokmannin verkkokaupasta. Iiristä ajatellen hankin. Ja tietysti minua ja Hilppaa. Vähätuulisena kesäpäivänä sillä on mukava lähteä meloskelemaan. Jos keli on loppuviikosta sopivaa, niin lähdetään Hilpan kanssa ottamaan tyypit.

  Helppo oli kajakki laittaa kuntoon, vaikka ohjeet olivat vähintään kursooriset. Nykyään tuntuu siltä, että kokoamisohjeet ovat suurimmaksi osaksi varoituksia. Toki käyttöön pitää opastaa, mutta oman selkänahan turvaaminen näyttää olevan ohjeistuksen pääasia. Ja jos varoituksia kirjaimellisesti noudattaa, jää tuote lojumaan käyttämättömänä. Maalaisjärkeä tarvitaan, jotta pystyy joistakin tuotteista hyödyn irti ottamaan.

  Täksi päiväksi on povattu sadetta. Se alkaa seitsemän jälkeen kestää iltaan saakka. Täytyy varmaan nahuta jotakin venevajassa. Jos ei Esteri armahda, kuten eilen teki. 

  Tästä lähtee kausi hiljalleen kulumaan. Ja kohta huomaa, että syksy painaa päälle. Ajalla on taipumus kiiruhtaa, ja sen vauhti tuntuu vain kiihtyvän ikävuosien lisääntymisen myötä.

  Tällä lyhyellä kirjoituksella julistan, Elinan sanassa, kesäsesongin alkaneeksi. Äiti nimittäin sanoi keväällä 2018, asuessaan viimeisiä hetkiään kotonaan Saimaankadulla "nyt tässä vain ootellaan kesäsesongin alkua". Äidin kesäsesongit olivat kuitenkin jo tuolloin takana, eikä kohta kahteen vuoteen ole eri sesongit tai vuodenajat vaikuttaneet hänen elämäänsä. Mutta sata lähestyy. 

  

  Elämä on sellaista. Luonto antaa, luonto ottaa. Elina kuihtuu hiljaa pois, uusi vihreys valtaa maan. 

PAREMPI MYÖHÄÄN...

  Aikamoista "eipäs, juupas"-meininkiä oli eilinen. Mutta vasta iltapäivällä. Kahteen asti oli ihan "juupas". Kävin kahdeksalta peräkärryn vuokraamassa. Sitten tyhjennettiin ulkovarasto joutavasta. Hilppa teki myös inventaarin takapihalla parvekkeen alla olevassa n. 1500X600X800 kokoisessa puisessa säilytyslaatikossa. Kolme tai neljä kottarillista sieltäkin löytyi pois vietävää. Hieman enemmän löytyi itse varastosta. 

  Kun kierrätysasema aukesi klo. 12, oltiin jo puomin takana. Kärryssä oli energiajätettä, sekajätettä, metallia, lasia, sähkölaitteita, muovia. Aseman toimihenkilö loi pikaisen katseen kuormaan, näytti, minne mikäkin tavara menee, veloitti 19 €.

  Minä tein vielä toisen keikan jäteasemalle. Vein kaatamani omenapuun ja terijoensalavan roippeet. Se ei maksanut kuin käytetyn bensan. 

  Jo ennen kahta palautin kärryn. Selvisin viidellätoista eurolla, vaikka taksa on oikeastaan kaksi kymppiä. Olen tuossa autopesulassa tuttu asiakas. 

  Vielä anekdootti varastontyhjennystapahtumasta. Tienoolle ilmestyi kadunpuhdistusporukka. Kadun Katua kasteleva säiliöauto ajeli kylmän viileästi ohi välittämättä siitä, että peräkärry oli kuomu avattuna tien laidassa. Eli hieman kastuivat rojut. Ei niillä väliä, mutta mitä jos kärryssä olisi ollut satiinsohva pari taulua? Tarkistin vielä, ettei missään kadun varrella ollut ilmoitusta puhdistuksesta, kuten kaupungissa yleensä on, pysäköintikiellon kera. Ei ollut.

  Sitten alkoi "eipäs, juupas". Haneli oli luvannut käydä katsomassa, joko Kiukuanselältä ovat jäät lähteneet. Lupasi käydä, kunhan ensi vetäisivät nuottaa Kaupinhauvasta. Ei ollut velj'poika kahteen mennessä soittanut. Minä pirautin Pesosen Heikille. Heguli kertoi, että Potinlahti on aika pitkälle jäässä. Sanoi myös, että länsireunalla oleva kallioon asti on kyllä sulaa, mutta laituriin ei ole mitään asiaa. 

  Puolen tunnin kuluttua Heguli soitti. Hän oli ajanut Kiukuanselän puolelle, ja kertoi sen olevan kokonaan jääpeitteen alla. Sanoi, että ette kyllä huomenna siitä läpi pääse. 

  Me, että ..kele! Tavoittelin Hanelia. Hän kertoi, että vesillä olevan veneen akku sassaroi, ja että illalla hän käy katsomassa. 

  Me miettimään, mennäkö vai eikö mennä? Päätettiin, että mennään, koska henkinen valmiustila oli korkea. Päätettiin, että jos ei veneellä Piskolasta Avokkaansaareen pääse, niin päästäänhän me soutuveneellä Potinlahdesta. Soutuvene, tapansa mukaan, talvehti Potinlahdessa, kaikelta varalta. 

  Illalla olin taas yhteydessä Haneliin. Hän oli käynyt tutkimusmatkalla. 

  "Jäitä siellä on. Tuuli on painanut niitä Piekälänsaarta kohti. Käyn vielä huomenna aamupäivällä katsomassa".

  Niinpä me aamulla lähdettiin. Mikkelissä käytiin ostamassa Lidlistä viikon muonat, oltiin Piskolassa yhdentoista jälkeen. Haneli sanoi, että kyllä nyt pääsee. Hän oli käynyt kurkkaamassa, ja kertoi Leppäniemen päässä olevan muutaman sadan metrin matkalla puikkojäälauttoja. 

  Haneli oli jo tuonut veneen rannalle. Samoin ladatun akun. Hän tuuppasi rantatrailerin veteen, pian vene kellui. Ja hörähti käyntiin parilla pyöräytyksellä. 

  Päätimme lastata autosta kaikki tavarat jo Hanelin rannassa veneeseen. Siksi, ettei tarvitsisi Potinlahdessa murtaa jäätä laituriin pääsyä varten, vaan voisin ottaa Hipan sulan reunalta kyytiin. 

 Sitten Hilppa auton puikkoihin, minä veneen. 

Tulivat ne jäät vastaan Leppäniemen sivulla.

Mutta ei vaikeuksia. Vähän kurvaillen pääsin lauttojen välejä pitkin helposti läpi. Muuten oli väljää vettä oli usmuutella.

  

  Potinlahtikin oli lähes vapaa jäistä. Oliko Heguli piruuttaan eilen puhunut omiaan? En usko. Heikki on huumormiehiä, mutta ei pahantahtoisella tavalla. Lämmin sää ja navakka tuuli tekivät vuorokaudessa tehtävänsä.

  

  Nyt täällä on paikat lämpiminä, vesi laitettu päälle, katiska nakattu järveen. Hilppa paistaa Hanelin eilen nuottaamina muikkuja. Mikäs on ollessa?

  Vesi tosiaan laitettiin päälle. Kaikki pelaa. Pientä jamua hommassa oli, kuten yleensä aina. Nyt oli pyykinpesukoneen hana jäänyt auki, ja liitäntä koneen takana oli "valeessa". Kun tälläsin pumpun päälle, ehti irti ponnahtaneesta tuloletkusta valua hieman vettä lattialle ennen kuin ehdimme sulkea tulon. Siinähän meinasi tunteen kuumeta, perkeleitäkin kiiri ilmoille. Mutta konflikti on ohi. Ja pieni juttuhan se oli kaiken kaikkiaan. Nyt kävi käsky päivän ensimmäiselle aterialle. Joten muikkuja napsimaan. 

Hyvin muuten näkyy järvelle, näin lehdettömänä aikana. 

JO HELEPOTTAA

  Nyt näyttää siltä, että mikään ei ole ikuista. No, timanteista en tiedä, mutta ainakin Saimaan jäät Anttolan tienoilla alkavat nöyrtyä kevään edessä. Harviolta kuuluvat jo olevan melko vähissä. Sappulanselkä oli vielä aamulla jääpeitteessä, joka kuitenkin jo rakoili. Tämän päivän tuulet varmaan sieltäkin jäät vievät. Eli ensi viikolla saareen päästään. Jo on aikakin; siemenpotut alkaa olla kuin mitäkin lukkeja pitkine ituineen. Hyvähän se, tietysti, että niissä on jotakin itua. 

  Huomenna on äitienpäivä, joten sen merkeissä mennään. Elinan luona tietysti käydään. Maanantaina vuokraan peräkärryn. Tarkoitus on tyhjentää ulkovarasto turhasta roinasta. Tyhjentää periaatteella, että kaikki, mikä ei tunnu oleellisen tärkeältä, saa lähtöpassit. Ei periaatteella "tiijä vaikka joskus tarviis!"

  Varastosta löytyy mm. iso määrä suksia. On murtsikoita, on laskettelusuksia, on aikuisten, on lasten. Ne ovat lähes museotavaraa, joten uusiokäyttöä ei ole. Irrotan siteet, jäteasemalle niille kuuluviin paikkoihin ne päätyvät. Samoin löytyy hyllyllinen minun tekun aikaisia kansioita ja papereita vv. 1978-1981. Poltettavaksi päätyvät. Löytyy sieltä joitakin rikkinäisiä sähkölaitteita, monenlaisia listanpätkiä, vanhoja katuharjoja ja haravia, ties mitä muuta. Onpa yksi yli 30 vuotta pöyrinyt moottorisahan romukin. Osoite tulee olemaan Salpa Kierron Hollolan lajitteluasema. 

  Ja tästä aasinsiltana: Jos olisi kaksi moottorisahan romua, tekisin, kuten remonttimies NM 1980-luvun puolivälin paikkeilla eräällä kerrostalotyömaalla Hyvinkäällä. Tämä oiva heppu tuli töitä kyselemään, kun oltiin monttuvaiheessa. RT. oli vastaavana, minä työmaamestarina. NM kehui taitojaan. Me palkkasimme, koska remppamiestä kaivattiin. Remottimies raksalla tarkoitti siihen aikaan sellaista kaveria, joka osasi jonkin verran sähköhommia, hitsausta, pieniä korjaustöitä sähkökoneille, jos talvella tarvittiin höyryä, remppa huolehti höyrykopista, samoin valujen lämpölankojen asennuksesta. yms. Osoittautui kuitenkin, että haksahdimme pahan kerran. Puheet olivat NM:llä taitoja suuremmat. Mutta sen verran hän osasi, että teki kahdesta risasta moottorisahasta yhden toimivan. Se oli heti alkuaikoina, kun emme olleet vielä tajunneet miehen kykyjen rajallisuutta. Kun työpäällikkö oli sitten käymässä työmaalla, sanoi RT: hänelle: "Palkattiin muuten kunnon remppa! Se teki kahesta paskasta moottorisahasta..." minä ehdin livauttamaan väliin "yhen kelvottoman!" Vitsinähän minä sen heitin. Mutta enteellinen lohkaisu. 

  Kun saadaan varasto maanantaina siivottua, ollaankin valmiita Anttolaan. Eli tiistaina tai keskiviikkona lähtö tapahtuu. Haneli tarkentaa vielä, kunhan käy ehkä maanantaina ajelemassa veneellä Paajalansalmella ja Kiukualla. 

  Potinlahti on pitkälle jäässä, kuten on ollut viime vuosiana joka kerta, kun ensimmäistä kertaa ollaan saareen menty. Alumiinpaatti on toiminut murtajana, joten tavarat autolta ollaan veneeseen saatu. Näin tulee käymään tänäkin vuonna. 

  Kyllä sormet jo syyhyävät. Eikä tarvitse muutamaan viikkoon kolmiloikkaa hypellä, sen verran puuhaa piisaa. 

  Pitääköhän meidän syksyllä jatkaa saarielämää pitkälle marraskuuta? Että tulisi tavanomainen kuusi kuukautta täyteen? Tiijä häntä. Riippuu tilanteesta, riippuu ilmoista. Siinä mielessä ei väliä, sillä meidän kahden paikan asumiseen ei liity mitään veroteknillisiä seikkoja. Vähän veroa maksetaan vähistä tuloista, oli niin tai näin. 

  Loppuun kuva siniseltä Saimaalta, otettu 8. toukokuuta 2021. 

(P)OPPIA IKÄ KAIKKI

  Latasin puhelimen muutamia 1970-luvun alun albumeja. Sellaisia, joita en ollut kuullut aikoihin ja jotka tuovat muistoja mieleen. Tässä lista:

  Neil Youngin Everybody Knows This Is Nowhere. Tämän albumin hankin Saksasta1971 ollessamme siellä Ruikun kanssa vuoden pestillä duunissa. Minulla oli jo aiemmin kokemusta Niilosta, sillä omistin hänen levynsä After the Gold Rush, sekä Crosby, Stills, Nash&Youngin Déjà Vun. Tämä Niilon toinen sooloalbumi vankisti elinikäisen suhteen muodostumista. Huomioitavaa levyssä on myös, että sen, varsinkin biisin Down by the River, myötä myös Annasta sukeutui jokinasteinen Niilo-fani (3 kertaa ollaan yhdessä Niilon konsertissa käyty). 

 Stephen Stillsin Stephen Stills. Stills oli samoin tullut tutuksi C,S,N&Y:n myötä Olin myös kuunnellut Koistisen kaupan pihalla olevassa aitassa Koistis-kaiman omistamaa Super Session-albumia (Al Cooper, Mike Bloomfield, Stephen Stills). 

  Muistan, kun Ahos-Ritin kanssa kuunneltiin Pennilän vintillä Stephen Stillsiä.  Levyn kannessa Stephen istuu lumisessa talvimaisemassa kaatuneella puunrunkolla näppäillen kitaraa, ja hänen vierellään on muovinen kirahvi. Muistan, kuinka esitimme, hyväntahtoisin äänenpainoin, näkemyksiä muovisen kirahvin oikeutuksesta kansikuvassa oloon. Lopulta kantani voitti, kansi hyväksyttiin.

  James Taylorin Mud Slide Slim and the Blue Horizon ja Carole Kingin Tapestry. James Taylorin levyn hankin 1972. Carole Kingin loistavan Tapestryn vasta myöhemmin. Levyjä yhdistää tietysti kappale You've Got a Friend, eräs kauneimmista pop/rock-biiseistä ikinä. 

  Päällimmäisen muistona You've Got a Friendistä on mielessäni juhannus 1972. Vietimme juhannusta Pistohiekalla, Hilppa, Haneli ja minä. Perämoottorilla sinne mentiin. Jostain syystä pystytimme teltamme Hietavedelle Hietasaareen, eli kauas juhlapaikalta. Syytä moiseen en muista. Teltalla litkittiin hieman viiniä, kuunneltiin kasettimankalta mm. tätä James Taylorin tulkintaa. 

  Tarinan olen joskus aiemminkin kertonut, mutta lyhyt kertaus on paikallaan. Kun pääsimme Lieveden puolelle, jäimme Hilpan kanssa pieneen saareen noin kilsan päähän biitsiltä, Haneli lähti tiedustelumatkalle, ja hänen oli tarkoitus hakea meidät myöhemmin. Niin oli, mutta ei miestä näkynyt, ei kuulunut. Tuli ilta, tuli yö. Meillä oli punkkua, ei muita varusteita. Onneksi oli hyvä ilma. Kiersimme auringon mukana aina sille syrjälle saarta, minne onneksi vain hetkeksi piiloon mennyt mollikka paistoi. Tuli aamu, selällä souteli vene. Me huutelemaan. Saimme kyydin leirintäalueelle. Kyyti maksoi viimeisen punkkupullomme jämät. Löytyihän se Haneli. Ilman okulaareja. Oli saanut lasinsa rikottua, eikä ollut uskaltanut lähteä puolisokeana meitä hakemaan. 

 Leonard Cohenin Songs of Love and Hate. Kun menimme naimisiin 1.3.1974, eivät juhlallisuudet olleet suureellisia. Maistraatissa käytiin, todistajina ystäväni Kari P. vaimoineen. Virallisen tapahtuman jälkeen mentiin meille kahville. Paikalla me, todistajat ja Erkki sekä Elina. Laitoin levylautasella Leonardin albumin. Illalla menimme johonkin ravintolaan syömään, me ja todistajat. Jossain vaiheessa tokaisi  Kari "oliks se levy, mitä soitit, kaikki yhtä kappaletta?" Cohenin musiikki ei vissiin sykähdytä kaikkia samalla tavalla?

  Olisihan noita muistojen levyjä enemmänkin. Olkoon kuitenkin tässä, sillä muita en puhelimeeni eilen ladannut. 

  Tuollaisia sointuja korvissani kun aamulla olin lenkillä, tuli jostain mieleeni sana "possessiivisuffiksi". Muistin jopa, mitä sana tarkoittaa. Siitä jatkui ajatus. Mietin, mikä oppiminen on tärkeää, mitä tarvitaan, mikä jää mieleen, mikä ei? Ìtse muistan vaikkapa "possessivisuffiksin", vaikka sillä tiedolla ei ole ollut elämässni mitään merkitystä. Toisaalta muistan myös "pienimmän yhteisen jaettavan" ja suurimman yhteisen tekijän". Niistä on joskus ollut apua jotakin pulmaa miettiessäni. En tällä tarkoita, että matematiikka on tärkeämpää kuin kielioppi. Ja hetken noiden aatosten jälkeen dallattuani tulin siihen johtopäätökseen, että kaikki oppiminen on tärkeää, sillä ei kukaan ole osannut laatia kullekin ihmiselle yksilöllistä listaa niistä asioista, joiden tietämisestä on hänelle joskus hyötyä. Kyllä ihmisaivojen kapasiteetti riittää tiedon tallentamiseen. Toisilla se tieto ei kauaa pääkopassa viihdy, jokusilla ei halua poistua. Mutta kannattaa tallentaa. 

  Selasin kuvakansioitani, mutta 1970-luvun tarjonta oli niukkaa. Laitan kuitenkin yhden, missä ajan muoti on esillä...

...ja toisen Hilpasta sellaisena kuin hän oli tavatessamme 50 vuotta sitten.

RIEHAKASTA VAPPUA

  Perinteisen oloisessa vappusäässä ollaan. Mutta se ei ole haitannut. Riehakkaasti ollaan aattoa vietetty. Melkein ranttaliksi on mennyt; päivällä syötiin nakkeja ja perunasalaattia, kahvin sekä iltaespresson kanssa oli munkkeja. Simaakin ostettiin litran pullo. Railakasta menoa, eikö vaan? 

  On jokusia ajastaikoja kulunut siitä, kun vappua oikeasti tuli juhlittua. Nuorena kartsalla rälläten, vähän vanhempana ystävien kanssa skoolaten, keski-ikäisenä kotona viiniä litkien. Enää ei rällätä, skoolata, ei edes kahdestaan viiniä litkitä. Ei juuri minkään makuista teollista simaa ja kuivanpuoleisia munkkeja nautitaan, muuten ollaan kuin minä päivänä tahansa. 

  Huomenna ei mennä brunssille, ei mennä Ullanlinnamäelle, ei mennä marssille. Huomenna jatketaan samalla riehakkuuden tasolla kuin tänään; juodaan mitäänsanomatonta simaa, syödään kuivakoita munkkeja. Ja hups, vappu on pian ohi. 

  Tässä nykyisessä tavassa on se etu entisiin, että ei tule krapulaa. Eikä tule isommin hölmöiltyä. Joku saattaa olla sitä mieltä, että ei jää myöskään muistoja. Heille sanon, että ei ole jäänyt menneistäkään. Vaikka kuinka tarkkaan muistelen, niin en yhtään erityisesti mieleen jäänyttä Valpuria saa päähäni. Hauskaa on varmaan ollut. Mutta ei niin hauskaa, että se enää saisi aivojen muistikeskusta euforisiin tunnelmiin. Juhannusten juhlahumusta on sentään monia hauskojakin muistoja. Samoin uusista vuosista. Mikseivät vaput ole jääneet mieleen? Tiijä häntä. Mutta joka tapauksessa VAPPUPAMAUS:

  Vappu on siis pian takana. Äiti on, taas kerran, suorittamassa toipumista. Ei ollut koronatartuntaa, kuume on laskenut, on alkanut syödä. Näin kertoi eilen minulle hoivakodin hoitaja. Kun hänen raporttiinsa kommentoin "Elina on siis palaamassa hänen normaaliin oltilaansa", niin hoitsu vastasi "osuvasti luonnehdittu". Satavuotisjuhlat ovat siten yhä suunnittelussa. 

  Aaton lyhyet on kirjoitettu. Loppuun kuva pupusta, joka kävi ihmettelemässä, mitä omenapuulle, minkä torstaina pätkin läjälle, oikein on tapahtunut.