EPÄTIETOISUUDEN AIKA

  Katsoin äsken Ylen De Gaulle-sarjasta ensimmäisen jakson. Kyseessä on historiallinen draamasarja. Eletään vuotta 1940. Saksa on juuri vallannut Ranskan. De Gaulle ei hyväksy Ranskan antautumista, vaan lähtee Englantiin virittelemään vastarintaa. Eli eletään toiseen maailmansotaan johtavia aikoja. Väkisin tulee mieleen Ukrainan tilanne. Väkisin tulee mieleen, että ei enää koskaan sellaisia aikoja. Vaikka olen yritän olla optimistinen, niin silti pelko kaivertaa sisuksissa. Toivottavasti asiat saavat lopulta järkevän ratkaisun; ei sodissa voittajia ole, paljon on häviäjiä.

  Tätä kirjoitan ja ulkona sataa räntää. Kirjoitan, en lähde sohjoa kolaamaan. Antaa tulla, aamulla hommiin. 

  Vettä, räntää, lunta, niitä riittää. Joka päivälle oma osansa, kertoo ennuste. Eikä olla vielä niillä allakan sivuilla, kun "uusi lumi on vanhan surma". 

  Jos ei lumi keväällä haihdu ilmaan, niin järvien pinnat nousevat melko korkealle. Hyvä niin, kun tuppaavat syksyä kohti laskemaan. Jospa ensi kesänä pysyisi sopivalla korkeudella veneen nostoon saakka.

  Olympialaisiin ollaan otettu hieman etäisyyttä. No, tietysti viestit katsottiin. Ja Suomi-Ruotsi. Saivat leijonat syöttää Tre Kronorille omaa myrkkyään. Aika temppu, huonon ensimmäisen ja umpihuonon toisen erän jälkeen. Nyt on Tie auki taivasta myöten, me tukka pystyssä laulettiin. Minä ja mun frendit Rokkibändi Wounded Knee, kuten Miljoonasade asian ilmaisee. 

  Suurin kisainnostus on kuitenkin takana. Tietty lätkää tulee katsottua. Parisprintitkin. Aika aikaa kutakin. Urheilu ei ole elämää suurempi asia. 

  Summa summarum: Rauha on elämää suurempi asia. Joten menkööt kisat niin tai näin, mutta  pysyköön rauha!

  Näitä mietiskeli Peppe tänään. Ja saahan sitä mietiskellä: Cogitationis poenam nemo patitur. 

  Laitan loppuun, Ystävänpäivän viriköimänä, vaikka en Ystävänpäivästä juuri perusta, kuvan ystäväni Ruikun Väinämöisistä. Vasemmalla sormus, oikealla pinssi. Laitan siksi, että ystävyys on myös elämää suurempi asia, ja Risto on eittämättä vanha ja hyvä ystäväni, vaikka joskus hermostunkin hänen turhan tiheiksi yltyviin soittoihinsa. Siksi laitan kuvan Väinämöisistä, koska Risto tänään soittaessaan muistutti, että tämän kuun viimeisenä päivänä on Kalevalan päivä. Minä häntä lohdutin, "homma hoidossa, liputusvuoro on meillä, saletisti tulee liehumaan".

LIHASTEN RENTOUTUSTA

  Ei oo kunto entisellään! Meinaa kisaväsymys painaa, eikä oo kisat edes puolivälissä! Meinaa kisaväsymys painaa, vaikka menestystä tulee. Pakko huomenna lähteä kunnon metsälenkille, hangessa tarpomaan liukulumikengillä. Ei olla pariin päivään näet käyty. Kisoja ollaan katseltu. Joo, jospa siitä lihakset rentoutuisi, mieli tyhjenisi, psykee palautuisi normaaliksi? Ei muuten vanha jaksa.

  Totta puhuen olen sentään aamuisin lenkillä käynyt. Ja tänään päivällä käveltiin Hilpan kanssa Kunttikseen ostamaan Prismasta Marskin Arinaleipä. Olemme niin onnellisessa asemassa, että joka perjantai ennen puolta päivää tulee kuljetus Mikkelistä. Ja Peppe pian sen jälkeen. Aina on nykyään Marskia pöydässä ja ainakin puolikas pakkasessa. 

  Olihan se hieno hiihto. Oli hieno tänään, oli hieno eilen myös. Leijonat voittivat eilen selkeästi, tänään nihkeästi. Hyvältä näyttää tilanne silläkin suunnalla. Antti Aalto on ollut yllättävän korkealla karsinnoissa ja kelvollinen oli sijoitus normaalimäessä. Huomenna taitaa olla ainakin naisten viesti ja iso mäki. Sunnuntaina miesten viesti ja hermoja repivä Suomi-Ruotsi lätkässä. Kyllä tosiaan vaatii lihasten rentoutusta ja mielialavalmennusta, että edes noista päivistä selvitään. 

  Rentoutus alkaa kohta Emmerdalella ja perään parilla jaksolla Netflixin sarjaa Nainen talossa toisella puolen katua kuin nainen ikkunassa. Ei mikään mestariteos, mutta katsotaan, kun aloitettu. Viimeistelyn suoritan Cara Hunterin dekkarin Pimeyteen seurassa. 

  Kun huomenna naisten viestimitalin!?!! ja lounaan jälkeen rämmitään reilu tunti yli puolen metrin hangessa, niin eiköhän jakseta taas katsoa mäkikisaa. Jos ei ihan alkuun ehditä, niin toiselle kierrokselle kuitenkin. 

  

  Äskeiseen lätkämatsitiin snadisti palaan. Mieltäni lämmitti erikoisesti Komarovin Leksan näyttävä taklaus, taklaus, jolla vastustaja toimitettiin tyylikkäästi yli laidan. Ja hankittiin vielä jäähy, kun tämä pöllääntyneenä hyppäsi takaisin kaukaloon saaden aikaan ylimiehityksen. No, ei siitä jäähystä maalia tullut, mutta pian Leksa ohjasi tyylikkäästi Juuso Hietasen kudin maaliin. Komaroviin on minulla sellainen side, että kun hän pelasi Pelicansissa, oli minulla kausikortti ja kävin kaikki pelit seuraamassa. Jo silloin tykkäsin miehen armottomasta työn teosta. Leksan tie johti pian maajoukkueeseen, mm-kisoihin, sieltä NHL:ään. Nyt hän "jäähdyttelee" KHL:ssä, mutta on yhä pelimies parhaasta päästä, joukkueelleen kullankallis. 

  Siinä juttu torso. Menen keittämään espressot. Uutisissa kuuluttiin muuten sanovan, että Iivo on voittanut. Niin että onnea vaan Iivo, minultakin! Minusta ei tullut Iivon vertaista hiihtäjää, vaikka nuoresta aloin opetella. Tuli kuitenkin kansakoulussa luokkamme kakkonen. Auvisen Masa, kele, oli aina ykkönen, vaikka ei hiihtänyt viittä kilsaa kouluun joka päivä. Niin ja taksasin kans.

MIELTÄ ON OSOITETTU

  Kansan syvät rivit? osoittivat mieltään viikonloppuna. Tuli selväksi, että mieltään voi osoittaa mitä erilaisimmilla tavoilla, mieltään voi osoittaa minkä puolesta hyvänsä, mieltään voi osoittaa, vaikka ei olisi harmainta aavistusta siitä, minkä vuoksi mieltä osoitetaan. Jäi sellainen kuva tuosta sekasortoisesta tapahtumasta, että monet olivat Mauno Koiviston kannalla. Manuhan sanoi: "Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike." 

  Kummasti mielenilmauksiin suhtautuu maamme lainsäädäntövaltaa käyttävä elin. Elokapinan mielenosoitus kirvoitti vähintäänkin kärkeviä lausuntoja siitä, kuinka liikennettä tukkivaa joukkoa pitäisi käsitellä. Convoy-mielenosoitus näyttää sulkeneen suut. Eikä somekansakaan ole tainnut tappotuomioita jaella. Enemmän huvitteneisuutta on osakseen saanut mieletön mielenilmaus.

  Mieli tuli tyhjennettyä mielenosoituksen tiimoilta. Päivät jatkuvat valikoidusti olympialaisia katsellen. Muutakin katseltavaa on nyt kosolti. HBO maxilta alkoi My Brilliant Friendin kolmas tuotantokausi. Jaksoja julkaistaan vain yksi viikossa, joten se ei hirveästi työllistä, mutta HBO:lta ja Netfliksiltä tulee useita muitakin katsottavia juttuja, joko uusia sarjoja tai uusia tuotantokausia aikaisemmin katsottuihin. Yleltäkin on Areenan kautta nähtävissä muutamia uutuuksia. Sopimuksen AppleTv:n kanssa lopetin. Tarjonta siellä on sellaista, että ollut järkeä maksaa. Mukaan pääsee helposti, jos uutta ja tosi mielenkiintoista foorumilla tapahtuu. Viimeistään sitten, jos ja kun Foundationin 2. kausi tulee ilmille. Taitaa se tulla, sillä luin uutisen  https://www.whattowatch.com-sivustolta. Jutussa kerrottiin kuvausten alkaneen. Nähtäväksi kausi tulee vuoden lopulla, tai todennäköisemmin ensi vuoden aikana. 

  Lumentulo taitaa olla, onneksi, jonkin aikaa vähäistä. Kymmenen päivän ennusteen mukaan ensiviikon alussa taas satelee jonkin verran. Antaapa tulla. Minulla on näet uusi kola! Entinen repesi ja ratkesi. No, oli se jo palvellutkin. Kukahan Tollo Peloton kehittäisi kolaan kuutiomittarin. Mielenkiintoista olisi vertailla eri talvina luotujen lumimassojen määrää. 

  Kolan hankkiminen ei ollutkaan aivan iisi juttu. Tokmanni, Motonet, Puuilo ilmoittivat varastot tyhjiksi. Bauhas sentään tarjosi jopa vaihtoehtoja, joten sieltä kävin sopivan hakemassa. Ilmeisesti nuo ensin luettelemani ketjut myyvät kolia hieman rautakauppoja halvemmalla, siinä syy tyhjyyteen. Kunniakseni on mainittava, että en edes käynyt Kärkkäisen sivuilla. 

  Kohta alkaa sprinttihiihdon karsinta. Pitää kai katsella. Ei suuria odotuksi suomalaisten kohdalla. Siis jatkossa. Eiköhän sieltä muutama itse kisaankin pääse. Kläbon suoritus kiinnostaa. Luultavasti voittaa mennen tullen. Kele. 

  Ehkä mielenkiintoisinta kisa-antia tulee olemaan Iivon ja Bolshunovin kamppailu perjantaina. Mielenkiintoisinta, vaikka joku muu tulisi ja pesisi heidät. Siinähän se mielenkiinto juuri piilee. 

  Siirryn kuvaruudun ääreen. Loppukuvaksi laitan, mielenosoituksellisesti, kesäkuvan Saimaalta. Kuva näyttää tosin talvikuvalta, paremminkin myöhäissyksyiseltä, sillä se on muutettu negatiiviksi. 

RUNEBERG 218, ERKKI 100

  Takana puolentoista tunnin lumihomma ja lipunnosto. Lunta oli tuuli kinostanut asuntojen porraseteen ja autokatosvälin toiselle sivulle runsaasti. Lipunosto sujui lähes yhtä ryhdikkäästi kuin eilen avajaisissa Kiinan- ja olympialipun kohdalla. Ja ilman tuulikoneita. 

  Olympialaisia ollaan jo hieman maisteltu. Avaiset tuli katseltua ylimalkaisesti. Näyttävää teknologian osaamista oli kosolti. Aamulla ennen talkkarivelvollisuuksia selvisi, että Enni Rukajärvi selvitti itsensä finaaliin. Suomen naisjääkiekkoilijat olivat rutkasti tappiolla, kun ovi ulosmennessä narahti. Lopputulos 11-1 on korutonta kertomaa. Parhaillaan normaalimäen karsinta on menossa. Antti Aalto hyppäsi hienosti. 

  Naisten yhdistelmähiihto pitää katsoa ihan huolella. Olenko palaamassa, monen vuoden hiljaiselon jälkeen, penkkiurheilun ytimeen? No en, mutta valikoivasti täytyy seurata. Poikapainiturneet Pohjanmaalla ja kriketin Kansainyhteisön mestaruuskisat saavat jäädä unholaan.  

  Tänään sataa, huomennakin hieman sataa. Sitten näyttäisi lumentulo lähitulevaisuudessa olevan vähäistä. Hyvä niin. Onneksi sentään, jostain minulle tuntemattomasta syystä, kävi kone ajamassa pari päivää sitten autokatoksen päädystä lumikasaa pienemmäksi. Ei ollut taloyhtiön palkkaama, sillä ei vienyt toisen katoksen kohdalta lumia mihinkään. Oli kuka oli, kenen toimesta vaan, niin iso kiitos; nyt mahtuu muutaman myräkän lumet vähän lähemmäs kasaamaan. 

  Huomenna mennään käymään Espoossa. Sielläkin on lunta kunnolla. Ei vaan taida Iiris ehtiä hiihtelemään, sillä luistelu vie paljon aikaa. Hänelle on äskettäin laadittu oma ohjelma, jota tyttö harjoittelee. Maaliskuun 12 on Iiriksellä edessä ensimmäiset oikeat kisat. Lohjalla, kertoi Anna. Toivottavasti päästään katsomaan. Varmaan koronan puolesta se silloin onnistuu.

  Anttolaan lähtö on mielessä, tietysti. Ajankohta on auki. Muutamia sovittuja juttuja on tässä kuussa. Ne sanelevat osaltaan aikataulun. Saattaa mennä loppukuuhun. Ei paineita. Menee, miten on mennäkseen. Luultavasti ainakin tuleva viikko menee olympialaisten ja liukulumikenkäilyn parissa. Jälkimmäisen harrastamiseen on nyt mitä parhaimmat olosuhteet.

   

Kohta täytyy keskittyä hiihtoon. Siispä loppukuva. Kaikki kunnia Runebergille, mutta se on tällä kertaa isä-Erkki teini-ikäisenä ja muodikkaana. Kerran se sata Erkin syntymästä saavutetaan. 

PÄÄTÖKSEN TUOMA HUOLI

  Aamulla tehtiin normaali viikkosiivous. Siis siivous, joka meillä tehdään joka toinen viikko. Siinä imuroidessa oli aikaa pohtia asioita. Pohtiminen johti ehdotukseen, ehdotus johti hyväksymiseen. Ehdotus oli suunnattu Hilpalle. 

  Ehdotus: Kuulostellaan vielä sitä Anttolaan menoa. 

  

  Perustelu: Lunta näyttää seudulla olevan n. 70 senttiä, ja sitä satelee ensi viikolla ennusteen mukaan lisää. 

  Summaus: Ehkä kannattaa odotella vielä viikko, pari. Päivä pitenee kaiken aikaa, ilmatkin lauhtuvat kuun loppua kohti. 

  Hyväksyminen: Hilppa hyväksyi ilman ehtoja ehdotuksen. 

  Ei se lumessa tarpominen meitä pelota. Mutta ei enää nuoriakaan olla. Mieluumin pidetään olympiataukoa kotona, mennään keväämmällä. Ehditään saaressa olla useampi viikon reissu, vaikka vasta maaliskussa sesonki aloitetaan. 

  Kun asia tuli käsitellyksi, soitin Jonille. Anna on duunissa, joten hänelle ei päivällä viitsi soitella. Joni vastasi, kertoi kaikkien olleen terveinä, etc. Kysyin, onko heillä jotain erityista sunnuntaille. Ei kuulema ole, joten sovimme, että me tulemme su. ip. käymään. Mukavaa nähdä taas lapsia, kuten aikuisia myös. 

  Kun illalla viiden ja kuuden uutisia katselin, iski huoli ja epäilys. Moneen kertaan kerrottiin, että polttopuukauppiaat myyvät eioota. Menekki on ollut niin kova, että lähes kaikilta toimijoilta on varastot tyhjinä. No, mistä huoli? Siitä huoli, että meillä on Saarelassa liiterit täynnä klapeja ja uunihalkoja, ulkona katos ja pari presulla peitettyä isoa pinoa. Entäs jos joku kelmi käy ne varastamassa? Nyt kun jäät kestävät, ainakin mönkijää ja peräkärriä. Jos joku rahareiän haistanut hunsvotti lähtee koluamaan maisemia? Pitääkö päätös perua, mennä kiiruusti vahtimaan puuvarastoja? Lainata Hanelilta haulikkoa, huudella mahdollisille voroille kuin Kätkäläinen hillasuolleen tuleville: "Alakakkee painuva, muuto on henkenlähtö lähellä!"

  Eihän asiat ihan näilleen menny. Kumpahan rupesin pääkopassani pyörittelemään. Vaikka saisihan siitä iltalehdet sun muut jonninjoutavat julkasut repäistyä kunnon otsikot:

  ELÄKELÄISTEN MÖKKILOMAN KARMEA PALJASTUS

  Eläkeläispariskunta se ja se huomasi Mikkelin Anttolassa saaressa sijaitsevalle kesäpaikalle tultuaan, että kaikki isännän vaivalla tekemät polttopuut olivat hävinneet. "Ei klapin klapia ollut uuniin laittaa", kertoi herra se. 

tai

  TALVEN ILO MUUTTUI KATKERAKSI PETTYMYKSEKSI

  Suuresti odotettu ja iloittu talven ensivisiitti mökille päättyi kyyneliin Mikkelin Anttolassa. Mökilleen saareen paksussa hangessa vesikelkan kanssa viikon eväät raahannut eläkeläispariskunta huomasi, että vorot olivat vieneet kaikki polttopuut. Niin liiterit kuin katoskin ammottivat tyhjyyttään. "Ei siinä mieli mettä keittänyt" kertoi rouva se. "Ei edes saunaa lämpimäksi saatu!"

  Ei mennä Avokkaansaareen vahtimaan polttopuita. Mennään Avokkaansaareen myöhemmin, poltetaan puita tarvittava määrä, ja niitä jää kosolti tulevillekin ajoille. 

  Emme siis ole yhtä epäileviä kuin oli se muinainen Anttolalainen isäntä. Ehkä tämä on urbaani legenda, mutta tarina kuluu näin:

 

  Muutama varoissaan oleva isäntämies päätti lähteä Kotkaan ostamaan satamasta viinaa. Taksilla, tietty. Kotkaan päästiin, viinat hankittiin, niitä nautittiin. Erään isännän mieleen juolahti, että se hänen kantakirjasonni on laitumella, ja että entäs jos se on vaikka tippunut siihen syvään ojaan ja henki vaarassa? Eiku lentotaksi pestaamaan ja kattomaan! Ei ollut sonnilla hätää, joten takaisin Kotkaan, taksilla paluumatkalle. Jossain kohtaa huomasi joku seurueesta, että häneltähän jäi, piru vie, se hattu siihen kapakkaan! Taksille uukkarikehoitus, hattua noutamaan. Oli se löytynyt, Miranolin mainoshattu!

  Moni varmasti panee eholle tarinan. Niin teen minäkin. Mutta lienee siinä hieman totuttakin mukana. 

VALINTA

  Muutaman päivän tilannetta mietittyäni tein päätöksen: Spotify saa jäädä. Lopetin tilauksen, ostin palvelun toiselta tarjoajalta. Nyt soi korvanapeissani musiikki You Tube Musicin kautta. Periaatteessa samanlainen foorumi, paitsi että videoita on saatavilla paljon enemmän. Ilmaiseen You Tubeen on se ero, että haluamansa musiikin voi ladata kuunneltavaksi ilman mobiilidataa. Myös videot, kaiken toiston, voi kuunnella/katsoa televisiosta ilman mainoksia. Suunnilleen sama on kuukausimaksu kuin Spotifyssa. Itseasiassa euron halvempi on nykyinen.

  Jostakin luin aamulla, että kaksi miljardia dollaria on Spotifyn arvo pudonnut Neil Youngin ilmoituksen jälkeen. Saattaa alamäki jatkua. Joni Mitchell ilmoitti pian Niilon jälkeen vetävänsä musiikkinsa pois Sptifylta. Nyt on myös ainakin Nils Lofgren tehnyt saman tempun. Muuten, kaikki noista kolmesta on yli 50 vuotta musiikkiaan tehneitä konkareita. Saa nähdä, löytyykö nuoremmasta polvesta munaa tehdä samoja ratkaisuja?

  Eilen tein talven lumityöennätyksen. Ajallisesti ja määrällisesti. Reilut kaksi ja puolituntia aamulla lumia lykin. Yöllä käynyt aura-auto oli tehnyt kahta puolta aikamoiset vallit, joten hommaa piisasi. Päivällä kävi eräs ylätalon nuori mies kolaamassa autokatoksien välin. Ei varmaan olisi muuten kolannut, mutta ei poika päässyt Minillä paikalleen. Omaa pöljyyttään ei päässyt. Katselin ikkunasta, kun hän moneen otteeseen yritti, pakitti, yritti. Vikana oli, että hän painoi holtittomasti kaasua, eli suditti ihan alkukiihdytyksestä asti. No, hyvä minulle. 

  Autokatos on sellainen, että toisella puolella on neljän yhtiömme paikkaa, toisella neljä yläpuolella olevan yhtiön. Yläpuolen asukkaat eivät ole kovin innokkaita aluetta kolaamaan. Liiottelua on sanoa, etteivät ikinä, sillä muista kerrankin, kun 1990-luvulla eräs... No, totuus on, että ehkä kerran talvessa joku sieltä ryhtyy siihen puuhaan. Olen vissiin opettanut heidät tähän, kun yleensä heti aamuisin hyökkään kolailemaan.

  Iltapäivällä käytiin Hilpan kanssa kahdestaan hoitamassa reiviirimme kolaus. Siis ilman autokatoksen väliä. Pakkaslunta oli tullut aamusta kymmenisen senttiä. Kevyttä se oli lykätä, eikä kahdestaan aikaa mennyt puolta tuntia enempää.

  Aamulla kävin taas kolan kanssa kulkemassa. Melkein tunti, paita märäksi. Ei tarvinnut lenkille lähteä. Nyt taitaa hieman helpottaa. On aikakin; ei meinaa lumi enää lähelle mahtua. 

  Päivällä lähdetään liukulumikenkien kanssa testaamaan, miltä tuntuu vanhan ja kovettuneen lumen päälle sataneessa uudessa, varmaan liki 30 sentin pulverissa kulkea. Luultavasti mukavalta. Ja paidan

kastelevalta. 

  Viikko mennään normaalitahtiin. Ensi viikolla ehkä maisemat vaihtuvat. Paras olla kuitenkin liiaksi Anttolaan lähtöä odottamatta. Muutoksia suunnitelmiin saattaa tulla, moneltakin taholta. 

  Loppuun musiikintarjoajia sadan vuoden takaa: Musikantit Piskolan takapihalla Aleksi-ukin ja Anni-mummin häissä. 

COLSON WHITEHEAD VALTTERIA VARTTUESSA

  Valtteri-myrskyä odotellessa käytiin jo aamusta liukulumikengillä Messilän maastoissa. Nyt alkaa metsässäkin olla lunta riittävästi. Parin päivän kuluttua on vielä enemmän. 

  Loppupäivä otetaan rennosti. Tai ehkä ilalla käyn Valtterin aikaansaannoksia kolailemasta, ettei huomenna ole niin iso urakka. 

  Joka päivälle povaa ennuste ensi viikoksi lumisadetta, enemmän tai vähemmän. Viikon kuluttua on taas tulossa kunnon myräkkä. Tietää ot-talkkarille liikuntaa. Ongelmaksi alkaa muodostua se, että kohta täytyy kaikki lumet kolata talon päätyyn, koska kadun varteen ei mahdu. Eli askeleita karttuu.

  Lukemista riittää. Minulla on menossa Colson Whiteheadin romaani Nickelin pojat. Kirjailijaan tutustuin vuosia sitten, kun ostin hänen teoksensa Balladi John Henrystä (2001, suom. 2002). Jostain alennusmyynnistä sen ostin, minulle tuntemattoman kirjailijan teoksen. Vissiin, kun halvalla sain, ja oli mukava kansi, nimikin kuin blues-biisi. 

  Ihan hyvä teos, mutta kirjailija jäi sen jälkeen unholaan. Eräänä päivänä äkkäsin opuksen Balladi John Henrystä  hyllystäni, ryhdyin etsimään miehen teoksia Lastu-kirjaston sivuilta. Selvisi, että ainoastaan Nickelin pojat ja Maanalainen rautatie löytyvät  seudullisessa kirjastoyhteistyössä olevien Päijät-Hämeen kuntien kirjastoista. Kuinka ollakaan, niin molemmat olivat Hollolassa myös hyllyssä. 

  Balladi John Henrystä on satiirinen kertomus siitä, kun tusinatoimittaja J. Sutter matkustaa Virginiaan kirjoittamaan juttua legendaarisesta orjasta. John Henry valittiin aikoinaan kilpailemaan ensimmäisen höyryvasaran kanssa leka kourissaan. Hän voitti, mutta kuoli yli-inhimilliseen ponnistukseen. J. Sutter matkustaa myyttisen John Henry-hahmon kunniaksi järjestettäville päiville Virginia takamaille, mutta ei journalistisesta mielenkiinnosta tai kunnioituksesta, vaan siipeilyn ja ilmaisten aterioiden toivossa. 

  Nickelin pojat (2019, suom. 2020) kertoo tarinan Nickelin poikakodista 1960-luvun alkupuolelta. Nuori musta poika Elwood Curtis on pääsemässä collegeen, mutta sattumusten vuoksi hän joutuu ilman omaa syytään Nickelin pahamaineiseen koulukotiin. Olen nyt puolivälissä teosta. Aika käsittämättömältä tuntuu lukea siitä, millaista oli elämä USA:n monissa osavaltioissa siihen aikaan, kun minä, suunnilleen Elwood Curtisin ikäinen poika, en tiennyt yhtään mitään maailman pahuudesta.

  Maanalainen rautatie (2016, suom 2021) on Whiteheadin pääteos. Se kertoo georgialaisen orjan Coran vuosien orjuuden jälkeen aloittamasta pakomatkasta perässään olevan orjien jäljittäjän vaaniessa kinterillä. 

  Colson Whitehead on moneen kertaan palkittu kirjailija. Mm. Maanalainen rautatie ja Nickelin pojat on molemmat palkittu Pulitzerilla. Hän on myös  Barack Obaman lempikirjailija. Eikä syyttä. 

  Tuntuu hyvältä lukea dekkarien, psykologisten thrillereiden ja scifin välissä, "oikeaa kirjallisuutta".

  Ei näy vielä Valtteria. Ennen kahta hän sadetutkan perusteella saavuttaa Hollolan. Taidan odotellessani lukea kylmiä väreitä selässäni pätkän Elwood Curtisin ajasta kauhujen laitoksessa.