Aika hämmentävää tämä korona-aika. Milloin on pahin voitettu, milloin pahin on edessä. Milloin rajoituksia puretaan, milloin kiristetään. Muutamissa maissa toimitaan toisin kuin eräissä. Lukuisa määrä toinen toistaan viisaampia yksilöitä tietää kuinka asiat tulee tehdä. Kaikki eritavalla, tietysti. Yksi on yhtä mieltä, toinen toista, kolmas ihan huvin vuoksi molempia. Eräs asia on kuitenkin selvä: Suomen hallitus tekee kaiken väärin! Esimerkiksi raivotaan, että se ei pura rajoituksia tarpeeksi nopeasti, viikon kuluttua tuohdutaan, koska se on järkyttävän hidas rajoitteiden asettamisessa.
torstai 16. joulukuuta 2021
VIISAS IHMINEN
tiistai 14. joulukuuta 2021
SIISTIMISEN MYSTIIKKAA, MELUN HÄÄTÖÄ
Hissukseen joulusiivousta tehdään. Eilen Hilppa puunasi saunan ja pesuhuoneen. Saunakin jouluksi siistitään, vaikka siellä ei juuri käydä kuin jouluna. Ehkä siksi? Pesuhuone on normaalisti minun reviiriäni. Nyt Hilppa, tarkka kun on, ryhtyi putsaamaan suihkutilan lasiliukuoven sisäpintoja, joissa tarkemmalla syynäyksellä on selkeästi kalkin jättämiä jälkiä. Minä, joka siis yleensä pesuhuoneen putsaan, ole tietysti joka kerta myös liukuoven hinkanut. Ja puhtaaksi. Mutta suihkussa ollessa lasit kastuvat. Vedessä oleva kalkki jättää jälkensä.
Hilppa yritti jälkiä poistaa kotoa löytyvillä aineilla ja sienillä. Eivät lähteneet. Hän googletti, löysi juuri tähän tarkoitukseen sopivan aineen. Me Tokmanille. Pullo ainetta, ihmeellisiä ja vielä ihmeellisempiä sieniä ja liinoja hankittiin. Kokeilemaan. Eivät lähteneet. Taas Hilppa Googlea kiusaamaan. Nyt hän bongasi "ammattilaisten" konstin. Etikkaa suihkupulloon, levitys laseille, sitten wc-paperia "tapetiksi", vielä paperin päälle runsaasti etikkaa suihkupullosta. Annetaan vaikuttaa ainakin puoli tuntia. "Tapetti" pois, huuhtelu, hankaus sopivan karkealla sienellä, kuivaus. Ja kokkeilemmmaan! Mutta etikkaa ei huushollista löytynyt kuin toisen lasin pienelle osalle. Näytti kuitenkin siltä, että edes jossain määrin homma toimi.
lauantai 11. joulukuuta 2021
LATO
Aamulenkillä, lauhtunessa pakkasessa, vinhassa viimassa, soi korvissa Niilon ja Crazy Horsen eilen julkaistu albumi BARN. Kuuntelin sen ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan. Kolme aiemmin julkaistua "maistiaista" olin toki jo aiemmin kuullut. Ei levy mikään mestariteos ole, mutta taattua Niiloa kuitenkin.
keskiviikko 8. joulukuuta 2021
KEKSIKÄÄ PAREMPAA TEKEMISTÄ
"Keksikää parempaa tekemistä!", tekee mieli sanoa valtaosalle "tutkivaa journalismia" tekevistä toimittajista. Maassamme, saatikka pallollamme, tapahtuu kaiken aikaa merkittäviä asioita, joihin puuttua. Mutta, mutta... Noitavainon ajat tulisivat mieleeni, jos noitavainoa aikoihin elänyt olisin. Koska en ole elänyt, tulee mieleen se, mitä tiedän noitavainoista. Nuo "tyhjäntoimittajat" tuovat julki mm. Persujen kannaottoja. Persumielisten painokkaista, yhden juorulehden otsikon perusteella luoduista käsityksistä, täyttyy some. Perussuomalaisten retoriikka on yleensä kaksinaismoraalissaan jo ironian tuolla puolen. Miksei muuten kirjoiteta äärioikeiston terrostiuhasta? Siksikö, että tekijät sattuvat olemaan valkoisia suomalaisia miehiä? Eikö terrorismi ole terrorismia, jos tekijät eivät ole vierasmaalasisia?
maanantai 6. joulukuuta 2021
104.
Tänään on 104. itsenäisyyspäivä. Jo muutaman päivän ajan on somessa näkynyt sotaisia kuvia siihen liittyen. Jos tietysti rauhanomaisia myös.
perjantai 3. joulukuuta 2021
HYYTÄVÄSSÄ ESPOOSSA
Talvelta tuntuu Espoossa myös. Eilen tultiin aamusta, oli -8. Iltapäivällä -6, mutta viimaa. Illalla -8. Tänään aamulla -11. "Tuntuu kuin -18", valotti Foreca. Pitkäjärvi on saanut jääkannen, mutta lunta on naftisti, eli ei juuri lainkaan.
tiistai 30. marraskuuta 2021
PAKKASEN PURENTA
Napakkaa, tuulen ryydittämää pakkasta. Talvelta tuntuu. Saimaan selät saavat jääpeitteen. Lunta on tänään tullut, ja tulossa Itä-Suomeen aika lailla. Toivottavasti ei Anttolan seuduille kovin paljon. Koska pakkanen jatkuu vielä monta päivää, jäät vahvovat nopeasti, jos ei paksua eristettä ole hidastamassa.

