maanantai 8. helmikuuta 2021

ISOSSA KUVASSA LÄHTÖKOHTAISESTI HEKTINEN VIIKKO

  Isossa kuvassa tilanne on lähtökohtaisesti haastava. Haastavammaksi se tulee, jos ei ota koppia  argumenteista. Poliittista jargonia parhaimmillaan (lue "pahimmillaan"). Jargonia arkielämään soveltaen: Meillä on alkamassa isossa kuvassa lähtökohtaisesti hektinen viikko. Nykyiseen, koronarajoitusten entisestäänkin tasapaksuunnuttaman eläkäläisen arkielämän lähtökohtaiseen hektisyyteen ei isossa kuvassa paljon vaihtelua tarvitse olla:

  Tänään käytiin kaupasta puolen viikon eväät.

  Huomenna mennään Lahteen. Hilpalla on aika kampaajalle klo. 9:00. Minä aion sillä välin kävellä kunnon lenkin Pikku-Veskun ja sataman suunnalla.

  Keskiviikkona mennään passikuvaan. Passit menevät vanhaksi huhtikuussa. Samalla saan uuden kuvan viranomaisille. Se menee myös Trafiin. Keväällä minun täytyy uusia ajokortti. Se käy tietääkseni netissä, jos on uudehko kuva ja tiedot saatavilla. 
  Passit uusitaan, vaikka pienintäkään hajua niitten tulevasta tarpeellisuudeta ei ole. Ei meillä ole, kuten entisellä "liikemiehellä": Aina passi ja pankkikirja povitaskussa. 

  Torstaina käydään kaupasta loppuviikon eväät ja tehdään netissä passihakemukset.
  
  Perjantaina huilataan. 

  Viikonloppuna palaudutaan raskaan viikon aiheuttamista henkisistä ja fyysisistä rasituksista. 

  Pakkasia pitää. Alle viidentoista miinusasteen kelissä ulkoilu menettelee, varsinkin jos ei isommin viima käy. Aamulla oli täällä -11, oikein hyvä keli vetäistä 9000 askelta sauvojen kanssa. 

  Noin yleisesti: kannattaa laittaa nastakengät jalkaan tai liukuesteet kenkiin. Niin, ja ne kengät jalkaan. Kaksi hyvinkin tuttua ihmistä kaatui viime viikolla, loukkasi itsensä. Jonin äiti Aija oli murtanut nilkkansa, kävelee nyt kyynärsauvoilla. Kaatumisen olosuhteista en sen tarkemmin tiedä.
 Naapurin rouva oli kaatunut kotonaan lumisillä kengillä liukkaalla parketilla, murtanut lonkkansa kolmesta kohtaa. 
  Ei ole siis tietoa siitä, olisiko liukuesteiden käyttö estänyt nuo onnettomuudet. Ei ainakaan omalle parketille kukaan mielellään hokit jaloissa edes mene. Mutta kun eilen päiväkävelyllä Hilppa pyllähti kaksi kertaa, niin päätin, että tästedes laitan nastakenkät lenkeilleni. Tuulikaapissa ovat nastakengät ja talvilenkkarit vierekkäin. Lenkkarit on kuitenkin helpompi laittaa jalkaan, joten helposti tulee niitä käytettyä. Paitsi jos jo ollut vesikeliä, ja kulkuväylät ovat iljanteisia. Myöhästyneenä uuden vuoden lupauksena lupaan parantaa tapani. 

  Ne Hilpan eiliset kaatumiset olivat onneksi ainoastaan hyvin hallittuja istahduksia. Pahemmin olisi voinut käydä. Tosiasia on, että näillä vuosin eivät luuviat enää korjaannu hetkessä. Ei vara venettä kaada, joten hokkia jalan alle!

  Nyt aloitan henkisen valmistautumisen muutaman päivän hektiseen menoon. Lopuksi laitan Fingerporin selitykseksi siitä, että en ole kirjailijan työtä aivan vakavasti harkinnut:

lauantai 6. helmikuuta 2021

KIUKAAT, YLE, COVERIT, olkaa hyvä toverit

  Kun pakkaset tulivat, niin alkoi taas näkyä juttuja saunojen, ylipäätään puulämmityksen, vaikutuksesta. Siis päästötasoista. Totta varmasti on, että päästöjä pääsee. Toisista uuneista enemmän kuin ensimmäistä tai kolmansista, kuten sanoo yliopistotutkija Jarkko Tissari YLE:n jutussa. Asiaa mies varmasti puhuu. Mutta jutun lopputiivistyksen, mikäli minulta kysytään, olisi voinut antaa matalammallakin koulutuksella:   Hyvä kiuas lämmittää saunan hyvin, ja siinä päästötasot ovat matalat. Huono kiuas taas saattaa kyllä lämmittää saunan, mutta päästöt voivat olla korkeat. Kaikkein huonoin on kuitenkin sellainen, joka ei lämmitä saunaa, mutta jossa päästöt ovat korkeat.

  Häneltä jäi, oppineisuudestaan huolimatta, yksi vaihtoehto mainitsematta. Hän ei kertonut, onko kiuas, jonka päästöt ovat matalat, mutta joka ei lämmitä saunaa, hyvä vai huono. 

  Eilen tuli Areenalle BBC:n sarja The Fall, sen kaikki kolme kautta. Tapahtumat sijoittuvat Belfastiin, jonne pääosan esittäjä  Stella Gibson (Gil­lian Anderson) tulee Lontoosta selvittämään nuorten naisten fetissimurhaajan henkilöllisyyttä. 
  Hesarissa oli sarjasta pieni juttu. Siinä kerrottiin, että sarjan päähenkilöt on nimetty kitaramerkkien tai kitarantekijöiden mukaan. No, sillä ei mitään merkitystä itse juonen kannalta kuitenkaan ole, detaljina kylläkin. 
  Me katsottin sarjasta eilen päivällä kaksi ensimmäistä osaa. Kun illalla alettiin katsomaan kolmatta, meni sormi suuhun. Nimittäin jakso 3 puuttui kokonaan välistä. Yritin asiaa selvittää, mutta puhelin ja tietokone näyttivät samaa. Meillähän tuli Hilpan kanssa ihan sanaharkaa, kun minä sähläsin eri laitteitten kanssa kiroillen tasaiseen tahtiin. 
  Sarjan jatkaminen jäi illalla kesken. Kun äsken tarkistin tilanteen Areenalta, olivat he korjanneet asian. Ehkä muutama muukin oli virheen huomannut, siitä ilmoittanut.
  Ihan hyvä sarja se tuntuu olevan, taattua BBC-laatua. Katselu jatkuu tänään, ilman kiroilua, toivon. 
  
  Kyseisen sarjan tunnusmusiikkina on The Animalsien loistobiisi Don't Let Me Be Misunderstood. Ei alkuperäisversiona, vaan jonkun naisihmisen laulamana. Tästä sain kimmokkeen ladata puhelimeen vanhoja Animalseja. Aamulla kävelin Lidliin, kiertototietä, kuunnellen Eric Burdonin hienoa laulua. Kova jätkä. Kyllä The House of the Rising Sun on mielestäni yksi parhaista covereista, jos nyt kansanlauluista voi covereita tehdä. 
  Covereista voisi kirjoittaa enemmänkin. Niistä on laadittu jos jonkinlaisia listoja, laiteltu paremmuusjärjestykseen. En siihen ryhdy. Mainitsen vain pari. Jimi Hendrix'in  All Along the Watchtower on ehkä ykkönen ikinä. Viime aikoina kuunnelluista lähimpänä sydäntä  Rickie Lee Jones'in  esittämä Niilon Only Love Can Break Your Heart. Biisi lyötyy Rickie Lee'n v. 2012 jukaisemalta albumilta The Devil You Know. Tuo levy on kokonaan covereita, Niilon lisäksi mm. The Band, Donovan, Rollarit, Van Morrison ja Tim Hardin ovat edustettuina. Uusi tuttavuus minulle, tuo levy, ei Rickie Lee Jones.

  Vielä se pakollinen. Kuva tältä aamulta ennen yhdeksää. Kuvan todellisuuteen kannattaa suhtautua varauksella. Se on, kuten valitettavan moni totuus näinä päivinä, vääristelty. Puolustukseksi sanottakoon, että vain hieman.

torstai 4. helmikuuta 2021

KEN KURITTA KASVAA...

  En muista minua lapsuudessani isommin kuritetun. Ehkä olisi pitänyt? "Ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee." Toki minua kiellettiin, jyrkästikin. Samoin asetettiin sääntöjä ja rajoituksia. Huonolla menestyksellä, ainakin teini-iässäni. 

  Pari ruumiilliseen kuritukseen liittyvää muistoa minulla lapsuudestani on. Piskolan tuvassa kulkevat penkit pitkin seinustoja, kuten maalaistaloissa yleensä. Kulkevat vieläkin, samat penkit. Yhdessä nurkassa oli tapana säilyttää vanhoja sanomalehtiä. Joskus pino oli suuri juuri ennen poisvientiä. Olin ehkä neljän, korkeintaan viiden ikäinen. Sain jonkun raivarin. Syytä en muista. Joka tapauksessa aloin paiskomaan lehtiä pinosta lattialle. Kun työ oli tehty, oli ison tuvan lattia päällystetty Länsi-Savoilla, Savon Sanomilla ja Uusilla Suomilla. Naisväki komensi minua keräämään lehdet takaisin. Minä tein julkisen tenän. Komennot äityivät, sanat suurenivat, mutta minä en ollut moksiskaan. En, vaikka uhattiin isä-Erkin hakemisella ja piiskalla. Niinpä joku kipaisi kertomaan isällä. Tämä tuli tupaan kuin myrskyn merkki ukki-Aleksi mukanaan. Tiukat komennot jatkuivat, vaan eivät tehonneet. 
  "Selvä", sanoi isä. "Nyt lähetään hakemaan piiska!" 
  Minä itkua tihertämään, mutta lehtiä en keräämään vieläkään alkanut.
  Suunnilleen niskasta roikottanen isä kiikutti minut pihalle. Painelimme peräkkäin riihelle johtavaa tietä, kunnes löytyi pajupuskia. Isä käski minut katkaisemaan vitsan. Kädet täristen yritin tehdä työtä käskettyä, mutta eihän sitkeä paju katkennut helposti. Ei, vaikka muistelen taivutelleeni varsin pientä vitsaa. Lopulta isä työnsi minut syrjään, rouhaisi itse melkoisen pajunvarren irti. Taas kuljettiin peräkanaa, nyt takaisin tupaan. 
  "No nyt on viimenen hetki kerätä lehet!", sanoi isä. 
  Sisuni ei vieläkään antanut periksi, vaan heittäydyin lattille makaamaan.
  "Selvä, housut pois!", komensi isä, "ja tällä hetkellä!"
  Tällä kohtaa ymmärsin, että tosi on kyseessä. Kovaan ääneen vollottaen ryhdyin haalimaan lehtiä takaisin. 
  Piiskaa ei siis tullut. Olisi varmasti tullut, jos en olisi nöyrtynyt. Anteeksi jouduin pyytämään, kaikilta erikseen. Aleksi-ukki, jonka en muista koskaan muuten puuttuneen lasten tekimisiin, sanoi, kun häneltäkin anteeksi pyysin vakiosanontansa "anna olla laitimmainen kerta!"

  Kerran oli tehnyt jotakin vilukia, eli päästellyt suustani sellaista, mitä Maija-täti ei suvainnut. Hän nappasi minut mukaansa, lähti kiikuttamaan kohti puuceetä, sanoi "nyt tervataan suu!"
  Piskolan pihapiirissä oli, navetan ja rekiliiterin kulmassa, kaksikamarinen puucee. Oli naisten- ja miesten osasto. Kummassakin oli kolme isompaa reikää, sekä yksi pienempi lapsille. Jostain syystä isoa terva-astiaa säilytettiin miesten puolella. 
  Tälläkin kertaa heittäydyin armoille ennen rangaistusta. Anteeksipyyntörituaalin jouduin suorittamaan. Aleksi ei tainnut olla paikalla, koska en muista "laitimmaista kertaa". Enkä tosiaan muista, millaiset sanat olivat johtaneet suun tervausuhkaan. Aika erikoinen oli Maijan rangaistuskin. Suun peseminen saippualla on tutumpi konsti kirosanoja tai rivouksia päästelevän taaperon suitsemiseen. 

  En tosiaan muista minua koskaan oikeasti kunnolla kuritetun. Luunappeja tuli joskus otsaan, päälakeen. Tukkapöllyjäkin taisin saada. Ne ovat kuitenkin melko lieviä juttuja. 
  Olisiko kunnon selkäsauna silloin tällöin ollut oikeampi tapa? Olisi se vaikuttanut elämääni? Ja jos, niin miten? Tiijä häntä. Noin yleisellä tasolla ruumiillinen kuritus on tuomittavaa. Tuskin minustakaan sen kummempaa kulkijaa oilisi ruoskan avulla tullut. Ehkä mieluummin katkerampi ja väkivaltaan innokkaampi persoona. Enkä katso, että kun noutaja tulee, niin "kunniatta kuolen". Jos en kovin kunniallakaan. Keskivertoelämän keskivertokuolema se varmaan tulee olemaan.

  Mistä noita aiheita tulee? Erittäin hyvä kysymys. Tämäkin vitsajuttu ei tarvinnut edes virstaa väärään, eli aamulenkkiä 15 asteen pakkasessa (tuntuu kuin -23). Tuli vaan jostain sopukasta äsken mieleen.

  Loppukuvaksi loppukuvan paikalle on päässyt tänään 3. helmikuuta napattu aurigonlasku Keinokartanontien risteyksestä. 

tiistai 2. helmikuuta 2021

LÖYDETYT

  Eilen valittelin tekemisen puutetta, oikeastaan kaipasin vaihtelua koronaelämään. Fb-kaverini A-P ehdotti, että ryhtyisin kirjoittamaan kirjaa. Vastasin, että siihen tarvitaan kunnon inspis. Niin tai näin, kirjoitan kuitenkin. En kirjaa, mutta tälle foorumillle.

  Tekun aikana oltiin kerran kapakassa. Oltiin toki useamminkin, mutta nyt kyse on juuri tästä kerrasta. Siis oltiin kapakassa, Topi, Pekka, Oippis, Kubelowitz ja mä. Lähipöydässä joku jätkäporukka kehuskeli ansioillaan. Oippa kuunteli tovin, kääntyi puhujiin päin, sanoi "Tuon verran löytää hyvä mies kävellessään!"
  Onneksi ilta oli nuori, tunteet pysyivät kurissa, asiasta selvittiin pienellä verbaalisella kädenväännöllä. 

  Kun tuo kapakkatarina muistui mieleeni, ryhdyin pohtimaan, mitä minä olen elämäni aikana löytänyt. No, sellaisia löytöjä, joilla on rahallista arvoa, ei ole paljon. Kolikot jätän tietysti kokonaan pois luettelosta.

  Rahaa olen löytänyt pari kertaa. 1990-luvun lopulla löysin eräänä lauantaina lompakon. Siinä ei ollut paljon rahaa, olisiko ollut pikkuseteli ja kolikoita, mutta oli ajokortti ja pankki-, sekä luottokortti. Ajokortista näin nimen, soitin numerotiedusteluun, löytyi lankanumeron Hollolaan. Soitin siihen. Joku mies vastasi. Kerroin asiani. Hän sanoi, että kyseessä on vaimo, joka on töissä kirjastossa. Sanoin olevan aivan kirjaston lähellä, vieväni lompakon sinne. Niin tein. Kirjasto oli juuri auennut. Löydön omistaja löytyi tiskin takaa. Hän ilahtui ikihyviksi. Ei ollut vielä edes huomannut tapahtunutta, ja sanoi varmaan tipauttaneensa lomsan avaimia etsiessään.
  Oli vuosi jotain 2000, siis elettiin markan loppuaikoja. Löysin koirankusetusreissulla 50:n markan setelin. Ihan kuivan, rypyttömän. Oli tietysti turha sen omistaa ryhtyä etsimään. Luultavasti olisi löytynyt useita. Mutta kuka on se oikea? Pidin rahan.

  Taisi olla vuosi 1976. Olin Ruolalla rakennusmiehenä. Oltiin erään kaverin kanssa pliktaamassa, eli tekemässä maaperätutkimusta lyöntikairauksella eräällä rivitalotontilla Liipolassa. Löydettiin eräästä puskasta ruoholla peitetty vodkapullo. Sisältö tasattiin yhteisellä päätöksellä, nautittiin seuraavana viikonloppuna. Ainakin minä tein niin.

  Olen löytänyt myös heijastimia, aurinkolaseja, polkupyöränpumppuja, parittomia ja parillisia hanskoja, sekä yhden kravatin.
  Olen löytänyt metsästä sohvia, televisoita, jääkaappeja, liesiä, kirjahyllyjä, jopa pari autonromua. Löydöt eivät ole mieltäni lämmittäneet.

  Ei siis Oipan väittämä minun kohdallani pidä paikkaansa. Tästä seuraa, että en ole hyvä mies. Tosiaan aika vähän olen mitään merkittävää löytänyt. Enemmän olen hukannut, tosin en kovin isosti sitäkään.

  Mitä muuta, arvokastakin, olen löytänyt? 

  Löysin lukemisen 1960, kun muutettiin kirkonkylään, ja pääsin kirjaston palvelujen ääreen. 

  Löysin musiikin 1965 Mikkelissä tovin asuessamme. Asiaan myötävaikuttivat Ruikku, Lassi ja boogi,  myös Räsäsen Ilu.

  Elämänkatsomukseni löysin aikuisuuden kynnyksellä. Se on vuosien varrella, jos ei jalostunut, niin ainakin hioutunut, mutta perusteet ovat pysyneet samana.  

  Itseni olen löytänyt ja hukannut useita kertoja. Ehkä vanhemmilla vuosillani ole lopulllisesti itseni löytänyt, päätellen siitä, että hukkaamiset ovat lakanneet. 

 Last but not least. Löysin Hilpan 1971. Sieltä Meiskin nurkilta Hilppa löytyi. Tuossahan se yhä istuu ja katselee jotain aamusaipppuaa tv:osta.

  Syksyinen kuutamo Saarelan rannalla sopii, tai on sopimatta, loppukuvaksi.

maanantai 1. helmikuuta 2021

EI MITÄÄN ASIAA

   Hauskaa helmikuun ja viikon viis alkua. Suunnilleen sen verran on asiaa mielessä. Juuri mitään ei tapahdu, juuri mitään, mistä kirjoittaa haluaisin. Kyllä tietty maailmalla tapahtuu. Kotosuomessa tapahtuu. Myös Hollolassa tapahtuu. Mutta meillä ei. Hiljaista nyhväämistä, lumenluontia silloin tällöin, lenkkeilyä, normaalit päivärutiinit. Olen melko tasainen luonne: aina joku mieltä painaa. Nyt alkaa lasti tullaa liian painavaksi. Jotain vaihtelua kaipaan.

  Mieli tekee Anttolaan, mutta ei sinne vielä lähdetä. Vasta vajaan kuukauden kuluttua, mikäli olosuhteet sallivat. 

  Nuorempana olisin saattanut mennä kapakkaan. Ei se enää kiinnosta. Ihan paukun tai kaljan persolla ravintolaan tai kulman kuppilaan lähdöistä on vuosia kulunut rutosti. 

  Matkustus on pois suljettu. Eikä se ole meikäläisen alaa muutenkaan. 

  Elokuviin tai teatteriin ei tee mieli, sattuneesta syystä. En edes tiedä, pidetäänkö esityksiä. Musiikkitapahtumia ei ainakaan livenä ole. Vähän tietysti talvella olisi muutenkaan. Pubikeikkoja ehkä, jokunen isompien estradien konsertti mahdollisesti. Jos kesä tilanteen muuttaa, joku festari pitää nähdä. 

  Ei mitään järjellistä vaihteluvaihtoehtoa (hieno sana) tule mieleen. Arkiaskareiden tekeminen toisessa järjestyksessä? Ei sekään kuulosta hyvältä idealta. Onko otettava vanhasta neuvosta vaarin? Taisin olla toisella luokalla Mikkelin Lyseossa, kun joku tuplannut ja minua vanhempi, isompi myös, kysäisi ennen tunnin alkua "Lehkone, onks siulla mittää tekemistä?"
  "Eipä oo."
  "No, raavi persettäs ja haistele kynsiäs!"
  En varmaksi muista, mutta taisi lehtori ehtiä parahiksi luokkaan, joten testaaminen jäi sillä erää suorittamatta. Eikä asiaan myöhemmin palattu. Onneksi, sillä aika hallitsevia pojankoltiaisia oli pari kappaletta silloin luokallamme. En siis vanhoilla päivillänikään ryhdy tuollaista ajanvietettä harjoittamaan. 

  On tyytyminen tähän. Toisaalta, mikäs tyytyessä. On lämpöä, on apetta, on kirjoja, on katseltavaa televisiosta. On melkoinen yhteisymmärrys asuinkumppanin kanssa. On Annan perhe ja videopuhelumahdollisuus päivittäin. Paljon huonommin voisivat asiat olla. 
  
  Siinä se. Vaikka ei mitään asiaa ollut, niin jokunen rivi silti tuli naputeltua. Koittakaamme kestää, kukin tavallamme, tätä rajoitettua elämää vielä sen vaatima aika. Jos välillä alkaa vi****amaan, eikä ole mitään tekemistä, kokeilkaa vaikka tuota vanhaa konstia, mistä kerroin, mieluummin kuin että menette kartsalle räyhäämään.

  Loppuun kuva kymmenen vuoden takaa, 1. helmikuuta 2011. Silloin oli työni aika vapaata, joten kävin usein aamuisin lumikenkäilemässä Vesijärven jäällä. Kuvassa arska nousee Teivaanmäen takaa. Lahden maamerkit näkyvät myös mukavasti. 

perjantai 29. tammikuuta 2021

ESCORD

  Saimme molemmat maanantaina kirjeen S-ryhmältä. Ne olivat ruotsiksi. Palautimme mieliimme kouluruotsin. Tai tunnustan, että Hilppa palautti, hänhän kirjoitti Ruosista L:n, minä puolestani selvitin Ruotsin lähes joka vuosi oppikoulu-urani aikana ehdoilla. No, aikaa siitä on kulunut, mutta saimme tulkattua asian osapuilleen. Meille kirkastui, että S-Etukortimme, kansan parissa eskorttimme,  muuttuvat huhtikuun alusta maksullisiksi (3 €/kk). Itse asiassa käymme S-kaupoissa tosi harvoin, täällä Hollolassa ainakin. Tietysti kesäisin tulee Anttolan tai Hurissalon Salessa asioitua jonkin verran. Meistä ei ollut kuitenkaan järkevää maksella mitään kuukausimaksuja. Kirjeistä selvisi, että kortit voi vaihtaa esim. S-Pankin Visa Depidiin, korttiin, jolla voi maksaa kertyilllä bonuksilla, eikä se maksa mitään. Koska Hilppa on asiakasomistaja (minulla on rinnakkaiskortti), niin ei ollut järkevää luopua hommasta. Saahan etukortilla bonusta monesta muustakin paikasta kuin S-kaupoista. 

  Tuumasta toimeen; dallasimme eilen Kunttiksen Prismaan kysymään neuvoa asiakaspalvelusta, sillä Hollolassa ei ole S-Pankkia. Osoittautuikin, että kauppakeskuksen käytävällä oli S-Pankin virkailija päivystämässä. Eikä hänelle ollut edes jonoa! Me siis kertomaan asiamme. Olimme kaukaa viisaina ottaneet jopa passit mukaan. Niinpä uusien korttien tilaus sujui kitkattomasti.
  Kysyimme myös, miksi kirjeemme olivat ruotsiksi. 
  "Inhimillinen erehdys, eli töppäys", vastasi pankkirouva. Ilmeisesti muutkin olivat saaneet ylennyksen "bättre folkiin". Hän kertoi myös päivystävänsä lähes joka viikko päivän Hollolassa. Mukava rouva. Kun Hilppa kertoi olevansa eläkkeellä pankkivirkailijan toimesta, niin heillähän riitti juttua. Mikäs jutellessa, kun ei ketään ollut palvelupisteelle jonottamassa. Saimme vielä lähtiäisiksi kestokassin, kynät, heijastimet, sekä levyt Fazerin Sinistä.
  Niinpä niin. Olemme joulun jäljiltä pitäneet melko tiukkaa kuria ylimääräisen herkun napsimisessa. Ei nimittäin paino ainakaan jouluna tipahtanut. Viikolla ei olla mitään kahvileipää, ei edes piparia otettu. Paitsi viikonloppuisin. Silloin olemme suoneet itsellemme kahvipullan pakkasesta, tai jotain muuta hyvää. No, nyt ollaan syöty rivi suklaata päiväkahvin kera, iltaespresson kanssa myös. Mutta luonteenlujuutemme on parasta A-luokkaa. Päätimme, että pidämme taukoa suklaan syönnissä. Sillä Hilppa aikoo huomenna paistaa joulutorttuja, koska taikinaa on vielä pakkasessa. Aika heikko on ihminen. Mutta "paha ei oo kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista", sano Leinon Eikka. 

  Selkä on minulla ollut ihan jees. Eikä lonkat, ei hartiat, ole pahemmin kipuilleet. Ehkä kipujen summa on vakio? Ehkä siksi kaaduin eilen aamulla lumia kolatessani ja venäytin kylkeni? Kun työnsin lunta korkean kasan päälle, upposi toinen jalka hankeen, ja kun sen vetäisin pois, menetin taspainon, kaaduin perseelleni tantereeseen. Oikealla kädellä otin vastaan. Ehkä sen takia oikea kylki tuosta alimpien kylkiluiden kohdalta kipeytyi. Lienee venähdys, joku lihasjuttu. Eilen ja viime yönä kylkeen sattui, mutta tänään se on ollut jo melko kivuton. Hyvä, sillä kipulääkekuurikin loppuu tänään. Nyt pitää kuulostella, kuinka kuuri on auttanut. 

  Ilmat meni taas pakkaselle. Tänään käytiin lumikenkäilemässä. Ensi yönä ja huomenna taitaa taas tulla lunta. Onneksi ei Saarelan tupaan, missä olen pannut mietintäsilinterin päähäni ja ryhtynyt kirjoittamaan 17. maaliskuuta 2016.


Tässä puolestaan Hilppa jäällä saman päivänä. Kuten epäilemättä tunnistittekin.

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

TILASTO TILASTA

  Sivusto https://www.worldometers.info/fi/  on mielenkiintoinen. Siinä näkee ajantasaista tilastoa monista eri asioista. Maapallon väkiluku, syntymät ja kuolemat tänä vuonna sekä tänään, metsäkato, aavikoituminen ja eroosion vuoksi menetetty viljelyskelpoinen maa-ala tänä vuonna, aliravitut ja ylipainoiset ihmiset maapallolla, vedenpuutteen aiheuttamiin tautehin kuolleiden määrä tänä vuonna, paljon muuta. 

  Muutama esimerkki:  
  Aliravittuja ihmisiä on maapallolla n. 850 miljoonaa, ylipainoisia n. 1,7 miljardia. Tästä voimme päätellä, että jos ylipainoiset ihmiset lahjoittaisivat liikaa appamansa ruoan alipainoisille, ongelma molempien ryhmien osalla korjaantuisi kevyesti. Tuollaista toimintaa odottavat kaikki koko ajan lisääntyvälle 10 750:n tänään nälkään kuolleen listalle pian joutuvat. 
  Rahaa laittomiin huumeisiin on tänään käytetty liki 29 000 000 000 $. Se on paljon pätäkkää. Onkohan tuo tieto oikea? Julkiset sotilasmenot tänään ovat nimittäin "vain" n. 1 700 000 000 $, julkisen terveydenhuollon menot 5 300 000 000 $. Nuo luvuthan vipeltävät hurjaa vauhtia koko ajan, tässä olen kertonut tilanteen 8:10 Suomen aikaa. Korjausta heti. Huumeisiin käytetty raha on kertynyt tänä vuonna, ei tänään.
  Lähetettyjen sähköpostien, tviittien ja blogien määrät viuhovat tilastoissa hurjasti. Esim. mailit lähestyvät sadan miljardin määrää. 
  Pallollamme on n. 7 820 000 000 ihmistä, heistä internetin käyttäjiä on n. 4 810 000 000. 
  N. 800 000 000 ihmistä on ilman puhdasta juomavettä, samalla kun autoja on tuotettu tänä vuonna 4 800 000 kpl. 
  Tietokoneita on myyty tätä vuonna n. 25 500 000 kpl.
  Mitäpä noista enempää kertomaan. Katsokaa itse. Luvut ovat muuttuneet taas paljon. 

  Omaa tilastotiedettä:
  Maapallolla on todettu n. 100 000 000 koronatartunta, ja tautiin on kuollut n. 2 000 000 ihmistä. Kuolleisuus on siis n. 2 %. Spekuloidaan hieman. Mennään kauhurealitisella puolelle. Jos koronatartuntoa ennen pandemian kuriin saamista on todettu 200 000 000, ja tautiin kuolleita 4 000 000, niin se tarkoittaa, että suunnilleen 0,0005 %  väestöstä tulee menehtymään koronaan. Se on kutakuinkin sama määrä, kuin alkoholin aiheuttamat kuolemat vuodessa, tai itsemurhiin kuolleitten määrä kahdessa vuodessa. 
  Peppen tilastomatematiikka ei ole eksaktia tiedettä. Kunhan huvikseni ynnäilin. Ei noilla luvuilla ole tietysti muutenkaan mitään merkitystä. Mutta mielenkiintoinen sivusto tuo https://www.worldometers.info/fi/  kieltämättä on. 

  Lainaus ylen Moskovan kirjeenvaihtajan raportista maanantaina.: "Mielenosoittajia on vieläkin vankilan ulkopuolella, jossa Navalnyi kärsiin tuomioitaan."
  Aika täynnä ovat Moskovan vankilat, kun mies joutuu kärsimään tuomiotaan ulkopuolella! Kas, kun ei ole paennut. No joo, saivartelua on mukavaa. Joskus. Usein ei. Päättäkää itse. 

  Saivartelusta toiseen. Onkohan saivartelulla jotain tekemistä saivaretten kanssa? En tiijä, mutta sivareitten ja raivareitten yhteys on merkittävä. 

Näitä aikoja ja maisemia odotellen: