LUNTTU ETC.

  Ollaan katseltu Areenalta brittiepookki Belgravia'a. Neljä jaksoa kuudesta on takana. Juonittelu on sitä luokkaa, että ei kalpene lainkaan nykymaailman menolle. Osasivat ne 180 vuotta sitten sen taidon. Ihminen on ihminen, juonittelu ajatonta, tosin aikaansa suhteutettua. 

  Meno on sarjassa sellaista, että ei edes Emmerdalessa paremmaksi ole pantu. Hyviksiäkin on, mutta suurin joukko valehtelee, juonii, peittelee, tekee huorin ja varastaa. Sakissa on myös pelivelkojensa kanssa kamppaileva pappi, jolle saarnaaminen nöyryyttävää.

  Hienosti on aikaa kuvattu. Siis miljöötä ja tapoja. No, en toki ole siinä ajassa käynyt, en isommin edes perehtynyt, mutta uskon tekijöiden onnistuneen.

  Yksi asia tuli mieleeni sarjaa seuratessa. Ei ole naisia kohdeltu silloinkaan oikeudenmukaisesti. Jos joku nuori neiti rakkauden vallassa ja huijattuna pamahti paksuksi, oli hän lunttu, portto, kokotti, kevytkenkäinen heitukka armollisimmillaan. Puolestaan mies, joka oli raskauden aiheuttanut, oli vapaa ja veikeä herrasmies, joka, täysin ymmärrettävästi ja suvaittavasti, nautti elämästään. Olin feministi tai en, niin pistää miettimään tämäkin näkökulma kauniimpaan sulkupuoleen. Ja kun sellaista esiintyy vielä nykyäänkin. 

  On naisissa, tietysti, sellaisia, joita on syytäkin luntuksi mainita. Tässä sarjassa yksi, jota kevyesti voi luonnehtia opportuniseksi luntuksi.

  Aamulenkillä muistui mieleeni vanhoja asioita Mikkelistä, 1970-luvun taitteen kahta puolta. Silloin vietettiin usein Laajalammilla viikonloppuja Rohusten vellosten kotona (Pannut. 1). Poikain vanhemmat olivat usein mökillä, joten estradi oli meidän. Siellä käytiin ikimuistoisia koronaturnauksia, juotiin punaviiniä, juostiin munasillaan saunasta Laajalampeen uimaan, naapuruston kauhuksi, tai iloksi, tai mielihyväksi. 

  Mieleeni muistui, että käytiin usein lauantaisin, joskus pyhäisinkin, latkimassa muutama loiventava olut Kattilansillan TB:lla. Se oli huoltsikka Ristiinantien varressa. Siellä oli oma vakiporukkansa, lähialueen äijistä koostunut. Muistelen, että yhden nimesimme (lue Matti nimesi) Teräslanka-aidaksi, koska hän kehuskeli aina tontin rajoille pystymäänsä aitaa. Toisen hepun olimme nimenneet (lue Matti nimesi) Count Basieksi, koska hän aina laski kolikoitaan, mutta sai ne kuitenkin riittämään olueen jos toiseenkin. 

  Matti, tai Markku. Jos tämän luette, niin varmistakaa hataria muistojani. Olihan se TB? Ja olivathan nuo äijät siellä?

  Tuosta "ydinporukasta" on muutama jo ollut aikaa poissa keskuudestamme. Iso osa porskuttaa edelleen, kuka missäkin. 50 vuotta sitten se oli "Miun vanhaa Mikkeliä". Minähän olin maalaispoika Anttolasta, mikä on ollut jo kauan osa Mikkeliä. Anttola on kuitenkin minulle "Miun vanha Anttola". Se on toinen juttu se.

Loppuun kuva vanhasta Anttolasta. Sotien jälkeen varmaan napattu. 

NUNC EST BIBENDUM

  Nunc est bibendum, vai onko se liian aikaista. Ei kai? Tuskin Trumpin oikeuskanteet mihinkään johtavat. Joten kohottakaa lasinne. Lasin sisällöllä ei niinkään väliä. 

  Jotakin on isoäitini Emman suku lienee juhlinut Lübeckissä v. 1906. Vai ihanko huvikseen on krokettia pelattu? Kuva tuli laitettua tähän siksi, että se liittyy mahdollisimman vähän USA:n vaaleihin.

  "Viron sisäministeri Mart Helme eroaa", uutisoi Yle. Hän on mies, joka vähätteli Sanna Marinia vuosi sitten, ja kehotti lokakuussa Viron homoseksuaaleja muuttamaan Ruotsiin. Nyt hänen, sekä poikansa, valtiovarainministeri Martin Helmen, kommentit USA:n vaaleista olivat liikaa presidentti  Kersti Kaljulaidille. Eronsa syyksi Mart Helme kertoo virolaisten tiedotusvälineiden panettelun ja valehtelun. Siis kertakaikkinen trumpisti.

  

  Ylen kannatusmittauksen mukaan Sdp on menettänyt, Perussuomalaiset nostanut, hieman kannatustaan. Mistä niitä oikein riittää? Persujen peesaajia?

  Kokoomus ei Orpon maskitykityksillä onnistunut kuin tiputtamaan kannatustaan yli prosentin verran.   Keskusta hilautui lähes prossan ylös.  

 Virhemarginaali kyselyssä on +/- 2 %-yksikköä. Siitä seuraa, että Liike nytin 1,9 %:n kannatus saattaa olla -0,1 %. 

  Se päivän uutisista. Tiilikaiset palasivat eilen Espooseen. Heidät näemme ensi lauantaina Mikkelissä Emman luona, Leon 1-vuotispäivillä. Joutaahan tuonne ajalemaan. Kakun persolla. 

  Pitäisi kai pikapuolin ryhtyä kotona hommiin. Tuulikaapin sisäovi on ajateltu vaihtaa. Se on ollut listalla aika kauan. Yläkerran wc:n ja kyseisen tuulikaapin ovi aukeavat siten, että voivat osua toisiinsa. Kävi kerran niin, että Anna tuli vessasta ja Hilppa ulkoa, tai päinvastoin. Jommallakummalla, tai molemmilla, oli liikaa höyryä yläpäässä, ja ovet kolahtivat kunnolla vastakkain seurauksena, että vessan oven ripa painui vastapelurin läpi. Hilppa tälläsi kolon päälle Aku Ankan naaman, väliaikaiseksi ratkaisuksi.   

  Eihän tuosta ole kulunut kuin jotain 25 vuotta. Anna oli silloin teini-iän alkupuolella, ja aika tenmpperamenttinen tapaus. Joten luulen, että tempperamentilla on ollut osuutta asiaan. 25 vuotta, eikä se ole ketään häirinnyt. Koska keväällä taloyhtiöön vaihdettiin ulko-ovet, niin tuumittiin, että voishan sisäovenkin uusia. Ei väliovet edes maltaita maksa, vaikka ei perinteistä kenno-ovea ostaisikaan. 

  Ovi ei taida autoon mahtua, mutta peräkärrin saan kyllä lainaksi, tai ainakin vuokrattua halvalla. Asia on enää siitä kiinni, että joku aamu nappaan Hilppaa hihasta, sanon: "Nyt lähetään ostamaan se ovi!" 

  Vieläköhän jostakin saa tuollaisia paksuja Aku Ankka-tarroja? Sekin alkaa olla kellastunut.

  Kolme kirjaa olen varauksen kautta Maakuntakirjastosta tällä talvikaudella saanut käsiini. Ian Rankin'in Valheiden talossa on jo luettu, Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapset on yli puolivälin, Pierre Lemaitre'n Tuhon lapset odottaa. Tuon Ian Rankin'in varasin tosin jo Anttolassa ollessamme, mutta kaksi muuta vasta reilu viikko sitten. Hyvin toimii homma; Isomäen ja Lemaitren kirjat on julkaistu suomeksi vasta tänä syksynä. Tai sitten homma ei ole hyvin, eli liian vähän kirjoja luetaan, koska ne noin nopeasti ovat saatavilla. 

  Ilta alkaa hämärtää. Forecan mukaan aurinko nousee Hollolassa 8:08, ja laskee 15:54. Päivän pituus on siis 7 h 46 min. Aamulenkille kirmaisin tänään 6:42, palasin suunnilleen juuri 8:08, eli auringonnousun aikaan. Ja nyt se, aurinko, on laskenut, sillä kello on 16:11. 

  16:11 on erittäin hyvä aika lopetaa kirjoittaminen. 

VAALIVALVOJAISET

  Jos haluaa viettää Yhdysvaltojen presidentinvaalien valvojaisia, on syytä varustautua muutamalla kahvipaketilla, parilla korillisella energiajuomaa, tupakkihenkilöt useammalla lootalla, sekä tietoisuudella tiputukseen joutumisen mahdollisuudesta. Onneksi ei tarvitse viettää. Eli ihan hyvin ovat yöt tulleet nukutuiksi. Selvältä peli maallikon silmissä näyttää. Kuinka kiviseksi tie lopulliseen ratkaisuun muodostuu, sitä en osaa arvioida. 

  Kun tuota USA:n meinikiä miettii, ja Trumpin toivottavasti finaalissa olevaa kautta muistelee, tulee mieleen Nurmion Handen sanat: 

  Jos ihminen ei elämässään 

  Ymmärrä muita kuin itseänsä 

  Hän on vain tylsä näyttelijä 

  Ja näyttelee väärässä näytelmässä

  Hande on kynäniekka verraton. Nuo säkeet ovat albumilta Punainen planeetta biisistä Vielä yksi opetus. 

  Samalla albumilla on myös biisi Herttua puhuu. Sopii kokonaan tähän lainattavaksi:

  Älä lähesty minua lakeija 

  Haitari olalla 

  Olet Palvellut montaa herra 

  Ja pettänyt jokaista 

  Olet pukenut sokean isäntäsi 

  Pellejen hepeniin 

  Ja taluttanut hänet ulos 

  Ihmisten eteen 

  Et ole empinyt vannoa 

  Yhtäkään väärää valaa 

  Olet kuunnellut ovien takana 

  Ja lukenut kirjeet salaa 

  Olet kurkkinut verhojen takaa 

  Ja avaimenreijistä 

  Olet katsonut peilien läpi 

  Emäntiesi riisuutumista 

  Olet matkinut keittiössä 

  Jaloa herttuaa 

  Olet sylkenyt lattialle 

  Ja juonut olutta keskellä päivää 

  Olet varastanut rahat 

  Takkien taskuista 

  Olet pantannut hopealusikat 

  Ja käkikellosta käen 

  Ja missä on paloauto 

  Jonka Kari sai jouluna 

  Ja Inkeri-tädin Tirolista 

  Tuoma vihreä vaellushattu 

  Älä lähesty minua lakeija 

  Haitari olalla 

  Tai annan kahlita sinut talliin 

  Hikisten ponien sekaan

  Hieno albumi, yksi Dumarin hienojen albumien joukosta.

  Koska Handen sanoihin ei ole juuri lisättävää, annan kuville tilaa. 

Liisa ihmettelee, että eikö tuo kenkä muka mulle sovi?

Iiris antaa vauhtia, Peppe keinuu.

En tiijä, mikä tuossa on menossa. Iiris näyttää siunaavan Liisaa, mutta ei kai?

Ota kii Peppe-papan rohjake, täältä pesee!

Mitähän nuo aikuiset oikeen säheltää?

Elä muuta virka!

EN MIÄ VAALITA, MUTT KYL SE VÄHÄ KYRSII

  Pitihän se arvata. Arvata piti se, että USA:n vaalit ei ole Strömsö. Voitti kumpi tahansa, keinolla millä tahansa, niin irvikuvaa demokraattisista vaaleista ollaan todistamassa. No joo, on noita irvikuvia ollut muuallakin. Sellaisia, missä vaalivilppi on oikeasti totta. Mutta tässä tapauksessa irvikuvan tekee yksi mies lakimiesarmeijoineen. Toivoa pitää, että mellakat ja väkivaltaisuus eivät muodostu osaksi vaalien loppunäytöstä. Merkkejä kai on jo nähty. Mutta se siitä. 

  Tänään on takana melko perusteellinen siivous. Eipä noin perusteellisesti ole tätä huushollia yli puoleen vuoteen siivottukaan. Kahdestaan homma sujuu mukavasti. Kumpikin painaa omalla sarallaan. Ei siinä montaa tuntia kulu. Passaa Liisan huomenna tulla lattioille konttailemaan.

  Seuraava perusteellinen siivous, vielä tämänaamuista perusteellisempi, on esillä ennen joulua. Jokohan silloin on USA:n seuraava presidentti saatu selville? 

  Ennen joulusiivousta tietysti muutama viikkosiistimenen on tehtävä. Tehtävä on, oli jenkeissä ratkaisu löytynyt, tahi ei. 

  Päivällä käytiin äiti-Elinaa katsomassa. Sängyssä on. Ei puhu. Pieni hymy sentään nousi kasvoille, kun häntä hereille nykäisin. Ja uni jatkui. Syö kuitenkin lautasellisensa tyhjäksi kun syötetään. Saa nähdä, kuinka kauan jaksaa äiti pitää hauraista elämänlangoista kiinni? Laitan käsitellyn kuvan äidistä. Vaikka ei käsittelemättömässä mitään ihmeellistä ole, mutta parempi näin.

     Perään käsittelemätön kuva n. 80 vuoden takaa ylioppilastyttö-Elinasta.

  Ja isä ja äiti joskus 1960-luvun alkupuolella.

  Ei enempää vanhoja kuvia, tällä kertaa ainakaan. Laitan siis uudempia. Laitan huomisista vieraista kahdesta. Käsitelty on, kuten näkyy.

  Mukavaa on kuvilla leikkiä. Pian pitää alkaa niitä todenperään läpi kahlaamaan. On aika tehdä valokuvakirja. Viideksi jouluksi olen Iiriksestä tehnyt vuosikirjan. Nyt tulee muutos. Tulee yhteinen Iiriksestä ja Liisasta. eikä enää vuosikirjan nimellä.

  Suurin työ kuvakirjan tekemisessä on siihen laitettavien otosten valitseminen ja kokoaminen omaan kansioonsa kronologisessa järjestyksessä. Kun se on tehty, onkin melko helppoa luoda kuvakirja valmistajan ohjelmaa käyttäen. Kokemukseni mukaan kuvien kasaamiseen menee pari päivää, sillä tarjontaa on. Ei tietysti mitään kahdeksan tunnin päiviä hommaan aikaa kulu, mutta kuitenkin. 

  Kun raaka duuni on tehty, päivässä hahmottuu lopullinen mestariteos. Haiskahtaako? No, saan kai minäkin ylisanoja käyttää, supermies kun olen!

  Yleensä kirjatilaus on tullut muutamassa päivässä. On kuitenkin parasta olla ajoissa. Ja taas saa muutama pukinkontti täydennystä. 

  Päivällä sanoi toimittaja radiossa, että jouluun on aikaa 49 päivää. En tarkistanut, mutta kuulostaa oikealta. Se tietää myös sitä, että saman verran on siihen, kun päivä on alkanut taas venyä. Olkaa kiltisti nämä muutamat viikot. Ei voi koskaan tietää, kuka ikkunan takaa kurkistelee. 

ROKOTUKSESTA SILMÄLÄÄKÄRIIN

  Influessarokotus käytiin tänään ottamassa. Aamun ensimmäiset ajat, ei jonotusta, viisi minuuttia etuajassa sisään. Kelvollista toimintaa.   

  Huomenna mennään silmälääkäriin. Korona-aikako lie aiheuttanut sen, että Specsaversin silmälääkärille päästiin nopeasti. Reilu vuosi sitten ei se sujunut yhtä sutjakkaasti. Silloin ei edes voinut netissä varata aikaa, vaan piti soittaa liikkeeseen. Optikon ajanvaraus toki pelasi, ja on pelannut, kauan netissä. Mutta meikän on pakko lasihankinta tehdä silmälääkärin kautta, kun on kaihi leikattu. Hilpalla puolestaan kaihi on etenemässä, ja hän odottaa lähetettä leikkaukseen. 

  Siis eilen huomasin, että netissä voi ajan varata. Seuraava lääkäripäivä oli keskiviikko. Sieltä sitten ajat peräjälkeen, yhdeksältä Hilppa, sitten minä. 

  Minä en lasejani ole yli kahteen vuoteen uusinut. Vuoden välein olen lääkärillä käynyt, koska niin suositellaan. Nyt on lähinäkö taas huonontunut niin, että joutuu lasit pois ottamaan, jos vähänkään tarkemmin pitää tiirata. 

  Lasit ja aurinkolasit tulee taas ostettua. Niillä mennään ainakin kaksi vuotta. 

  Torstaina on siivouspäivä. Ja äitiä käydään päivällä katsomassa. Ei mikään mukava tapahtuma. Hän ei ainakaan viimeeksi vierailua noteerannut. Ehkä on vähän enemmän tässä maailmaas huomenna? Toivotaan.

  Perjantaina tulevat Tiilikaiset. Laitanpa tähän kuvan kukkaistytö Annasta apilapellossa 1983.

  Liisasta myös. Kuva. Mutta aika tietysti eri, eli muutama viikko sitten. 

  Tänään on sitten se vaalipäivä. Huomenna aamusta kai on jo jotakin tuloksista tiedossa. Meneekö kaikki sutjakasti, vai onko edessä pitkä sotku? Trump on varoitellut, että levottomuuksia voi tulla, kansaa kadulle mellakoimaan.Vastuutonta puhetta. Suoranaista kehotusta tietylle osalle kannattajakunnastaan on puheissa aistittavissa. Kun mies on lisäksi ilmoittanut, että ei mahdollisesti vaalitulosta hyväksy, niin saattaa olla melkoisia aikoja edessä. Jos nyt mitään toivon, siis USA:n suhteen, niin sitä, että vaalitulos olisi niin selkeä Bidenin eduksi, että Trump ei lähtisi öykkäröimään. Tai ainakin nopeasti vaiennettaisiin omiensa toimesta. 

  Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että yhden valtion päämiehen valinta vaikuttaa niin paljon koko muuhun maailmaan. Iso ja väkirikas se on, mutta kuitenkin vain 4,25 % maapallon väkimäärästä, ja Kiinassa sekä Intiassa on kansaa nelinkertaisesti. Mutta niin se vaan menee. Menee varmaankin vielä kauan. Ehkä asia muuttuu joskus? Jos ihmiskunnalla on aikaa sellaista muutosta odottaa? Vai onko ihmiskunnan tulevaisuus avaruudessa, lähellä tai kaukana. Tulevaisuus, jota pieni joukko onnekkaita on päässyt aloittamaan sortuvan planeetan kauhunhuudot vielä korvissaan? 

  No, eipäs profetoida enempää. En minä Nostradamukseksi Nostradamuksen paikalle ole pyrkimässä.

  Tänään on myös verotietojen julkistamispäivä. Sitä on aamusta asti kuullut ja nähnyt niin, että ei tee mieli toosaa avata, radioon koskea. Paitsi toosa on kyllä auki ollut. Aloitettiin Babylon Berlin alusta Areenalta. Jostakin syystä se jäi aikanaan kesken, eli ensimmäiseen kauteen. Nyt, kun kolmas kausi on tullut, kerrataan ensimmäinen, jatketaan toiseen, sitten kolmanteen. Ensimmäinen yritys oli huono. Ei katsottu ajatuksella, ja kerran viikossa julkaistu uusi osa ehkä osaltaan vaikutti mielenkiinnon latistumiseen. Nyt ollaan viisi jaksoa katsottu. Kun juonessa kestää mukana, niin heti tuntuu hyvältä. Saksan kaikkien aikojen kallein sarja, sanotaan. Kyllä sen näkee. Satsattu on. 

  Sellaista eläkeläiselämää Hollolassa. Kun ei yhdelle päivälle haali kuin yhden rutiineista poikkeavan tapahtuman, saa niitä riittämään kauemmin. Vaihtelua arkeen, pientäkin, siinä elämän suola, sokeri, pippuri, ja sahrami. Mietti Peppe katse tulevaisuuteen suunnattuna. 

PÖRKISTÖJEN ALUISTA

   Selailin vanhoja valokuva-albumeja. Skannasin muutamia kuvia, sellaisia, joita en kai ennen ollut digidaaliseen muotoon laittanut. Ihan ensimmäisenä laitan kuvan Hilpasta ja minusta varmaan kesällä 1975. Ihan sen vuoksi laitan, että meistä, pian 50 vuotta samassa pöydässä syöneistä, ei montaa yhteistä kuvaa vanhoilta ajoilta ole. Ryhmäkuvia enemmänkin, mutta ei tällaisia. 

  Partaa oli näköjään runsaasti. Minulla. Ollaan tosiaan pian 50 vuotta yksissä pyöritty. Alkaa siinä toisen tuntea. Vaikka kyllä välillä tulee sanaharkkaa, pahempaakin. Yksi suurista mysrteereistä on se, että ei olla opittu sitä, kuinka paljon kumppanin kahvimukiin pitää laittaa maitoa. Aina tuppasi tulemaan sanomista, joten nykyisin ollaan nostettu kädet pystyyn; annetaan kumpikin toisen laittaa omat maitonsa. 

  Sitten nuottaosastolle. Luultavasti, ehkä, ja kaiketikin, samalta vuodelta kuin tuo edellinen. Muikku-Martti, eli Kiljusen Martti, armoitettu kalamies, veteli siihen aikaan joskus myös talvinuottaa. Kuvissa ollaan sellaisessa puuhassa.

Nuottaköysiä laitellan veden alle.

Nuottaa vedetään.

Perä lähestyy...

...ja on jäällä. Muikkuakin tuli jonkin verran.

  Nuottamiehistö oli tuossa performanssissa seitsemän miehen suuruinen: Muikku-Martti, poikansa Jussi, isä-Erkki, Haneli, minä, ja kaksi mielestäni livennyttä miestä, joita en kuvista pysty tunnistamaan. Joku kysyy, että missä se Haneli on? Tulkitsen kuvia niin, että tarpomassa on Haneli nuottakuvista toisessa, kolmannessa taas minä nojailen tarpoimeen. Mihin lie Haneli välillä joutunut?

Laitanpa vielä kuvan primus motorista, Muikku-Martista.

  Tuli mieleen, että noinkohan olen joskus näitä nuottakuvia aiemminkin blogissani käyttänyt. En takuuseen me, ettenkö. En kuitenkaan jaksa ryhtyä selailemaan yli kahdeksan vuoden aikana kertyneistä 1172:sta kirjoituksesta. Ja jos olen, niin olen, vaikka en sitä varmaksi muista. Jos minä unohdan asioita, niin unohtavat minua monin verroin merkittävämmät henkilötkin, kuten Ismo Alanko äsken Arto Nybergissä kertoi. 

  Joo, Nybergin ajaksi keskeytin tämän kirjoittelun. Nyt jatkan vielä tovin. Pari talviverkkokuvaa. Hanelilla oli 1970- ja 1980-luvuilla, vielä 1990-luvullakin, monta jataa verkkoja jään alla. Minä kävin paljon hänen kanssaan niitä kokemassa,  sillä noina aikoina oltiin melko usein Piskolassa viikonloppuina. 

Tässä Haneli kiinnittää vetonarua verkkoon.

Mieikäpoika vetelee veskelkkaa, nortti suussa, kuten ylemmässäkin kuvassa. 

  Tämä on n. 1980 napattu kuva. Pääsiäisenä se oli. Haneli oli jossain muualla, ja käytiin isä-Erkin kanssa katsomassa pari verkkoa Kaupinsaaren kupeella. Kymppikiloinen hauki sieltä löytyi.

  Eipä ole tullut talviverkoilla käytyä viime vuosina. Ei niitä Hanelillakaan enää kovin paljon, eikä koko talvea, pyynnissä ole. 

  Sitten ylimääräisenä kuva 1980-luvun loppupuolelta. Ollaan lähdössä Hanelin Lynxillä usmuuttamaan. Huviajelulle varmaan. Silloin saatoin pitää äänekästä bensanpolttoa kuulaassa talvisäässä huvina. Nykyisin välttämättä en. 

  Siinä kuvia menneeltä vuosituhannelta, asiaa vähän riveeksi. 

PYHÄINPÄIVITYS

  Jos ei ollut meteliä saaressa, niin ei ole täälläkään. Melkein kuin ei ketään muuta asuisi lähitienoilla. Viikolla saattaa isompi ajoneuvo, mm. roska-auto, ajaa kadulla, mutta näin pyhä(in)päivänä ei sellaistakaan ääntä kuule. 

  Aamulla käytiin viemässä havut ja kyttilät haudoille. Ei ollut puoli yhdeksän tungosta siellä. Hautausmaalta ajettiin suoraan Isotiilijärven parkkipaikalle, kierrettiin järvi. 8500 askelta, tunti ja vartti, ilman sauvoja. Yleensä, kun olen pakollisen järvikierroksen syksyllä tehnyt, on jo ollut, ainakin rannoilla, jäätä. Nyt ei tietoakaan. Liekö korona-ajalla osuutta, mutta melko lailla oli ihmisiä kuntopoluilla. Enimmäkseen varttuneempia, olihan vasta aamupäivä, mutta kyllä nuorempiakin joukossa näkyi. 

  Päivällä syötiin hirvipaistia ja ensimmäinen sienisalaatti vuosikertaa 2020. Sitten nokoset, päiväkahvit, ja Netflixiltä jaksot 4 ja 5 sarjasta Musta kuningatar. Suosittelen. 

  USA:ssa vaalit lähestyvät. Meillä lähestyy influenssarokotus. Molemmat ovat 3. marraskuuta. Molemmat tärkeitä. Yleismaailmallisesti ehkä ensin mainittu tärkeämpi. 

  Huomasin ylen sivuilta, että Sean Connery on kuollut. Ysikymppiseksi ennätti huikean uran tehnyt näyttelijä, monen mielestä ainoa oikea Bond. R.I.P.

  Samalla, kun tätä kirjoitan, mietin, että mistähän kuvan juttuun tempasis? Selailin arkistoja. Sieltä poimin välikuvaksi ainoaa oikeaa James Bondia, Sean Connory'a, kunnioittaakseni, tämän otoksen, jossa sukua, tuttuavia, ja minulla James-vyö!

  Huomenna varmaan taas lenkkeillään, syödään loput hirvipaistista ja sienisalaatista, katsotaan Mustan kuningattaren viimeiset jaksot. Eli ei uutta pilviverhon takana piileskelevän auringon alla. 

  Saman kaltainen meno jatkuu ma., ti., ke. ja to. Paitsi ilman hirvipaistia, sienisalaattia ja Mustaa kuningatarta. Pe. muuttuu illalla meininki: Perhe Tiilikainen saapuu maisemiin. Sitten riittää tohinaa, tavaroitten ja Liisan väistelyä, lapsiportin aukomista ja sulkemista, vaikka mitä. 

  Vähän outoa on tämä kotana asuminen. Kaksi yötä ollaan vasta täällä vietetty. Kohta hommaan tottuu. Aika hyvin olen kai jo tottunut; en kertaakaan ole yöllä ulos kuselle mennyt! En toki päivälläkään. Ei tässä vielä ihan muistiloppuja olla! Mutta tosipuheessa viime yönä suunnistin kodinhoitohuoneeseen vessareissulla. Reitti on samankailtainen kuin mökillä makuuhuneesta ulos. En kuitenkaan lorotellut. Toivoa on. 

  Viiden uutiset lähestyy. Menen katsomaan, onko kummempaa ilmaantunut. Loppuun Haneli ja Peppe Lapissa jotain -65.