TIME IS RUNNING OUT

  Aika vähenee väjäämättä. Vielä pari päivää, pari sateista päivää, ja hieman yli puolen vuoden jakso on ohi. Kaikki alkaa olla valmiina. Itse asiassa ei ole kuin vesijärjestelmän, pesukoneiden, saunan padan ja kylmävesisaavin tyhjennys. Ne tapahtuvat keskiviikkona. Torstaina aamulla tavarat kasaan, jääkaappi ja pakastin pois päältä, lämpöpumpun etäohjaus kuntoon, ovet lukkoon, avanti. Kesästä muistuttamaan tänne jäävät kehäkukat ja maljaköynnös.  

  

  Tavarat ja Hilppa autolle. Auto ja vene Hanelille. Vene trailerille, akku irti, pressu päälle, arrivederci. Totuttelu talvikauteen voi alkaa. 

    Sitten takaumaa. Eilen oli sumuinen aamu. 7:45 näytti rannassa tältä:

  Kalakaveri tuli sovitusti kahdeksalta hakemaan. Meille on vakiintunut tavaksi, että verkot lasketaan minun veneelläni, nostetaan hänen. Uskaltauduimme ulapalle, sillä missään kohtaa ei tarvinnut ajaa paria sataa metriä kauemmas rannasta. Sitä paitsi jos Hannu olisi eksynyt, olisin voinut opastaa häntä Valtosen Taten, RIP, konstilla. Tatehan sanoi kaverilleen, kun he usmuuttivat sumussa jänismetille, ja tämä kysyi "mihis päin miä ajan?"

  "Aja aeroa kohti!", ja nosti airon pystyyn. 

  Löysivät perille. Tosipuheessa minä ajoin harhaan, snadisti. Olin puikoissa, kun Hannu nosti oman parin verkon jatansa. Hänellä oli vielä yksi verkko ihan laiturinsa vieressä, joten minä sinne ajamaan. Aurinko näkyi sumuverhon takaa, ja päätteli, että koko lailla sitä kohti pitää mennä. Matkaa ei paljoa ollut. Kun Aavokkaansaaren ranta alkoi häämöttää, olimme jo ohittaneet Hannun laiturin, ja aloimme tulla Avokkaansalmelle. No sata metriä pitkäksi meni. Ei maankaatojuttu. Mutta kyllä se vähän ipotti, ikänsä näissä vesissä kulkenutta. Eipä silti, muutaman kerran olen vuosien saatossa ajanut ihan perusteellisesti vikaan. Ei niilläkään kertaa onneksi ole mitään häverikkiä tapahtunut. Paitsi se, että Hilppaa ei ole aivan helppoa saada paattiin, jos on sumua. Kerran, vuosia sitten, nimittäin eksyttiin Anttolaan mennessä ihan kunnolla. Tai minä eksyin, Hilppa oli siivellä. Sumu, jota ei lähtiessä oikeastaan ollut lainkaan, yllätti Kiukuanselällä totaalisesti. Vuohisalmeen löydettiin joten kuten, mutta kun siitä piti suunnistaa kohti kylää, niin ajauduttiin puoliympyrä oikealle, ja kun ranta tuli vastaan, niin alkoi äimistely. Lopulta tajusin, että ollaan Kinoniemessä, Lehessalmen suulla. Siitä sitten ajeltiin hissukseen rantaa pitkin kohti Anttolaa. Jaaninniemen kohdilla alkoi sumu jo hälvetä, joten loppu oli helppoa. 

  Ei tuossa eksymisessä suurta varaa ollut. Ajoin tosi hiljaa. Toisalta aina on vaaroja olemassa. Sen huomasin konkreettisesti eilen. Joskus puoli kahdeksan maissa ajoi vene Rupakosta päin ohi. Ääni vain kuului. En tiedä, oliko paatissa kulkuvalot, mutta ei niitä ainakaan näkynyt. Ajoi varmaan plotterin avustuksella. Ei siinä mitään, kyllä siten reitillä kestää. Mutta entäs jos joku olisi usmuuttanut samoin konstein vastaan. Eipä näytä plotterin kanssakulkijoita, vastaantulijoista varoita! Jos ei vielä ole valoja, niin saattaa huonolla tuurilla tärähtää nokat vastakkain. Ja se onkin huonompi juttu.

  Muuten, meillä ei eilen ollut plotteria, koska Hannu ei ollut sitä veneeseen kiinnittänyt. Eikä me sitä kaivattu. Minkä minä pikkasen harhailin. 

  Me siis löydettiin kaikki kohot ja liput. Saaliista tuli sopivasti: Hannun verkoissa neljä siikaa ja kolme säynävää, minun pyydöissäni kolme siika, kilon hauki ja reilu puolikiloinen ahven. Eipä ole tarvis kauppaan lähteä purtavaa ostamaan. En kaloista kuvaa ottanut. Ette te kuitenkaan olisi uskoneet. Eihän Venäläisen Jussikaan uskonut, vaikka kaveri roikotti mahtikalaa metrin päässä, vaan tokaisi: "Valehtelet!"

  Vielä 10:35 näytti rannalla tällaiselta:

  Sain eilen ulkona hommat tehtyä. Huussin tyhjennys mukaan lukien. Tänään vein soutuveneen Potinlahteen talvehtimaan. Tosiaan ei juuri välttämättömiä hommia, edellä luettelemieni lisäksi, ole. Kaksi sadepäivää lienee edessä. Lämmitellään uuneja, nautitaan viimeisistä hetkistä ja hiljaisuudesta. Hiljaisuudesta, jonka rikkoo välillä uutislähetys tai suoratoiston pajatus. 

  Lähtö on aika rutinoitunut tapahtuma. Sen vuoksi onkin monta kertaa mietittävä, että tuliko kaikki varmasti tehtyä, kaikki tarvittava mukaan? Joskus olen vielä autolta palannut mökille jonkin mieleen muistuneen hakemaan. No, sellaisen sietää, mutta Hollolasta on kurjempi lähteä tänne ajelemaan, saareen soutaa kitkuttamaan. Onnistuu kyllä, jos tarve vaatii. Puun koputukset päälle! 

  Vastaamon tietomurto on tehnyt tempun. Se on ohittanut koronan, hallituksen arvostelun, USA:n vaalit, kaiken muunkin. Kieltämättä melkoinen juttu. Ja alhainen teko. Saa aikaan polemiikin lisäksi jotain konkreettistakin, tietoturvarintamalla meinaan. 

  Hämärää on. Valot on pitänyt olla pirtissä kaiken päivää. Ja myös hiljaista, pirtissä. Hilpan kirjan sivujen kääntely ja minun näppäinten painelu eivät herkkääkää korvaa kiusaa. Pitää kai lopetaa, kuoria mandariini välipalaksi, ja tutkia, mitä toosasta tulee. Fino alla prossima volta.

  PS. En minä italiaa osaa. Enkä oikein tiedä, miksi sitä väliin heittelin. No, avanti ja arrivederci sentää ovat tuttuja. Loppulausahduksen jouduin kuitenkin hakemaan. 

AIKAAN HERÄSIN

  Heräsin uuteen aikaan. Olin jo yöpöydän kellon rustannut illalla talviaikaan, joten olin heti ajan hermolla. Kellojen kääntelyä kestää ainakin pari vuotta vielä. Niin kai se oli? Järjetöntä puuhaa. Varsinkin osalle aurinkokellon omistajista. Kyllä kevyemmän, mökin tai rintamiestontin koristeeksi hankitun kevyen version, vielä kääntelee, mutta kivipaateen tai valujalustaan kiinnitettyjen kanssa on hankalampaa. Kaivinkonetta, autonosturia, miesjoukkoa siihen tarvitaan. En tiedä, miten kirkontorneissa olevat kellot nykyään säädetään. Oletan kuitenkin, että jokunen suntio on taas joutunut puoli neljä (kesäaikaa) heräämään ja kipuamaan torniin päästellen paikkaan sopimattomia murahduksia. Napapiirin tuolla puolen on kyseenalaista, kannattaako aurinkokelloa lainkaan kääntää.  Ei aurinko paljon talvella kipua paistelemaan, paitsi kevättalvella. Mutta silloin joutuu kellon kaivamaan metrisen kinoksen alta. Minä ainakin jättäisin sen tekemättä. Kaiken kaikkiaan ei ole kyllä asiaa aurinkokelloihmisten kannalta loppuun asti harkittu, kun kesäaikaan on siirrytty. Tiimalasin tai vesikellon käyttäjille ei ajan vekslauksesta ole sanottavampaa haittaa. Eikä kännykkäkansalle, läppäripoppoolle, tablettiporukalle; aika vaihtuu ihan ittestään. 

   Tuvan uunin laiton lämpiämään, onhan talviaika. Vähän on pihanurmi kohmeessa, vaikka plus yhtä näyttää mittari parin metrin korkeudella. Nythän ilma lämpenee, kymmentä astetta, päivin öin, povataan. Sateiseksikin muuttuu tiistaina. Pitää tänään tehdä mahdollimman paljon, jotta ei sateeseen tarvitse mennä äheltämään. Ei paljon tosin ole ulkoilmassa enää tehtävääkään. Eilen saatiin isot lehtilautat roudattua niille kuuluvaan paikkaa. Puhaltelin sitten loppuja kankaalle. Sitä on vielä hetkeksi jäljellä. Räystäskourujen putsaus odottaa, samoin huussin tyhjennys. Soutuvene pitää joku päivä viedä Potinlahteen pohja ylöspäin makailemaan. Ihan varmuuden vuoksi; jos vaikka lämmintä loppusyksyä pitää, niin päästään tänne karanteeniin, mikäli siltä tuntuu. 

  Eilen laitettiin naapurin Hannun kanssa muutamat verkot pyyntiin. Kohta lähdetään nostamaan. Kunhan tuossa sumussa kohot löydetään. 

  Kuvassa ei ole Manson on the Hill, eikä Fool on the Hill, vaan Outhaus on the Hill. Kuka säveltäis?

  Joo, alkaa päivä valjeta, minkä sumun keskeltä valjeta voi. Aurinkokelloa ei ole, joten sitä hommaa ei tarvitse tehdä, kääntöä. Mutta tuonne alas pitää kohta mennä muikuilemaan, josko näkisi kättään pidemmälle, vai jääkö nokkaetäisyydelle havaintokenttä. 

Vieläpä loppuun kuva n. vuoden takaa, kuva nimeltä "Tunnelmaa tupaan".

DAVE DEE, DOZY, BEAKY, MICK & TICH

  Sateen valloittamalla seudulla tulee luettua kirjoja. Kirjoista saa joskus kimmokkeita muisteluihin. Niin kävi nyt. Menossa on Ken Bruen'in Jack Taylor: Kulkurimurhat.  Ken Bruen on, kuten luonnehdinta kuuluu, "kovaksikeitetyn dekkarikirjallisuuden jatkaja". Häneltä on suomennettu kaksi teosta: Jack Taylor ja Jack Taylor: Kulkurimurhat.  Ensimmäisestä tehdyn tv-sarjan YLE esitti pari vuotta sitten. Lueskellessani tuota jälkimmäistä, tuli vastaan lukujen välissä olevalalla lehdellä seuraava oivallus:

  To do is to be

       Platon

  To be is to do

      Sokrates

  Do be do be do

        Sinatra

  Oli niin hauskasti sanottu, että jaoin sen eilen fb-seinälleni. Pian tuon oivalluksen jälkeen tuli eteeni Jack Taylorin krapulapäinen kommentti "Päässäni soi Dave Dee, Dozy, Beaky, Mick & Tich'in Bend It."   

  Mikäli olen oikein käsittänyt, ei Bend It ole Jack Taylorin lempimusiikkia. Hän mainitsee kasvaneensa Van Morrison'in Astral Weeks'in paisteessa. Phil Ochs'in hän mainitsee jossain käänteessä, myös Emmylou Harris'in. Samoin joitain minulle tuntemattomia, varmaan irlantilaisia, artisteja. 

  Pointti on, että Dave Dee, Dozy, Beaky, Mick & Tich sai minut muistelemaan. Piti mr. Googleakin välillä konsultoida. Tämä brittibändi oli uransa huipulla 1960-luvun puolivälissä, tai oikeastaan jälkipuoliskolla. Minä latasin spotify'n heiltä biisit Bend It, Hold Tight, The Legend Of Xanadu, ja Zabadak. Kuuntelin ne aamulla puuhaillessani tihkusateessa jotakin puuhatakseni. Toivat teiniajat mieleen. Ja onhan noita suomeksikin esitetty. 

  Nyt siihen pointtiin. Mieleeni palautui muita jo unohtamiani saman ajan bändejä. Ensin tuli Tom & Mick & Maniacs. Tämä ruotsalaiskokoonpano on mielessäni lähinnä biisien  Somebody's Taken Maria Away ja  I Who Have Nothing vuoksi. 

  Sitten muistin kätköistä putkahti Napoleon XIV. Tämän herran, oikealta nimeltään Jerry Samuels, muistan biisistä They're Coming To Take Me Away, Ha-Haaa! Uransa aikana mies on levyttänyt muutaman singlen ja kaksi albumia, joista jälkimmäisen, The Second Coming Rhino, 1996, 30 vuotta ensimmäisen jälkeen. En usko, että Suomessa muuta kuin tuota yhtä ja ainoaa muistamaan on juuri soitettu.  

  Vieläpä välähti, tietysti: Sir Henry and his Butlers ja täällä iso hitti Let's Go. Tämä tansakalaisbändi levytti Wikipedian mukaan vv. 1965-1968 muutaman singlen, eikä yhtään pitkäsoittoa. He levyttivät näköjään myös Barry McGuire'n hitin Eve of Destruction. Senhän Folk-Fredi veteli suomeksi nimellä Tuhon partaalla.  

  Riittäköön muistelu. Varmasti noita unhoon jääneitä artisteja löytyisi enemmänkin. Ylläolevat esimerkit saavat tällä kertaa riittää. 

  Latasin puhelimeeni aamulla myös Phil Ochs'in albumit All the News That's Fit to Sing (1964) ja I Ain't Marching Any More (1965). Ne kuuntelin läpi. Phil Ochs on minulle ollut maininta folkmusiikin 1960-luvun alun kulta-ajoilta. Pitää rauhassa kuunnella miestä ja hänen sanomaansa muutamaan kertaan. 

  Siinä kulttuuria sadepäivän ratoksi. Populaarikulttuuria tosin, ainakin popmusiikkikulttuuria mukana. En tuolla "tosin"-sanalla tahdo suinkaan väheksyä populaarikulttuuria. 

  Hämärään päivään syksyinen kuva. Huomenna on poutaa, pihalla vilskettä. Vilskettä siinä määrin kuin kaksi vanhemmanpuoleista immeistä pystyy saamaan aikaan.  

KOLTIAINEN

   Kolmas päivä lokakuisessa saaressa. Vettä taivaalta, tuulta kaakosta. Eilen aamupäivällä aloittelin lehtien poistamista pihalta, mutta sade keskeytti homman. Jatkuu seuraavassa lähetyksessä. Koko päivän tunnelma kiteytyy kuvaan, minkä otin lähtiessäni jeesaamaan naapurisaaren kauttaan lopettelevaa Juhaa parissa pikkuasiassa.

  Tämä päivä, huominen myös, kulunevat sisätiloissa, kuluvat kuluneessa oloasussa, kuluvat vitkaan, mutta pala kerrallaan. 

 

  Nousin ylös viiden maissa. Aamutoimien jälkeen keitin kahvit, katselin Areenasta dokumenttia Marianne & Leonard: sanoja rakkaudesta. Sehän kertoo Leonardin ja tanskalaisen Mariennen Ihlenin mutkikkaasta suhteesta, joka alkoi 1960-luvun alussa Hydran saarella Kreikassa. Mariennesta Leonard on tehnyt biisinsä So Long, Marianne ja Bird on a Wire. Sinällään dokkarissa ei paljonkaan uutta minulle ollut. Olen lukenut kirjat Sylvie Simmons: I’m Your Man – Leonard Cohenin elämä, sekä Nadel Ira B.: Leonard Cohen - elämäkerta. Katseleminen kuitenkin palautti mieleeni, kuinka noiden elämänkertojen lukeminen paljasti Cohenista piirteitä, joita en juurikaan ollut tiedostanut. Leonard käytti nuoruudessaan huumeita ja alkoholia melko railakkaasti, kävi läpi hermoromahduksen, ja rakasti naisia vapaan rakkauden ajan malliin. Hän ei osannut antaa itseään kenellekään. Niinhän se on. "Ei taiteilijaa voi omistaa", kuten Cohenin hyvän ystävän vaimo haastattelussa sanoi. Leonardin rakkaus Marianneen ja Mariannen rakkaus Leonardiin kesti, dokkarin mukaan, kummallakin kuolemaan saakka. Googlettamalla haeutussa kuvassa Marianne ja Leonard Hydran saarella.

  Cohen meni Hydran saarelle kirjapalkintorahoillaan. Hän viipyi siellä vuosikausia kirjailijana, lähti ison veden taakse aloittelemaan lauluntekemistä, koska kirjoittaminen ei elättänyt. Joskus täytyy kiittää nälkää. Ilman sitä olisimme ehkä jääneet paljosta paitsi. 

  Oliko oleilu Hydran saarella joku enne? Tuliko Leonardista Hydran kaltainen monipäinen olento? No ei ainakaan hirviötä. Mutta hän kasvatti aina uuden pään, kun yksi katkesi. Toki runoilija hän oli loppuun asti, ei se pää tippunut koskaan. Lopulta kaikki päät katkesivat pian neljä vuotta sitten, 7. marraskuuta 2016. 

  Leonard Cohen oli arvoituksellinen ihminen, vikoineen, lahjoineen. Mikään, mitä hänestä kerrotaan, ei saa häntä poistettua viiden mystisen miehen listaltani.

  Käväisin laittamassa veneen akun laturiin. Hämärää oli vielä, pientä pisaroinntia. Kaakosta suoraan laiturille puhaltava tuuli kävi vanhoihin luihin. Ytimiin ei aivan ehtinyt, kun pidin kiirettä. 

  Passaa akun täydessä tällissä talvehtia Piskolan peruslämpimissä tiloissa. Luultavasti viikon kuluttua siirtyy vene kuivalle maalle. Joko torstaina, tai perjantaina. Ehkä ennemminkin, jos alkaa täällä oleminen kehtuuttaa. Ei kovin sateista kuitenkaan ole ensi viikosta povattu. Katsotaan. 

  Huomisaamuna, täkäläistä aikaa, väittelevät Trump ja Biden toistamiseen. Nyt suljetaan toisen mikki, kun toinen puhuu. "Epäreilua!", sanoo Trump haastattelussa. "Väittelyn vetäjä on puolueellinen", jatkaa hän. "Ja vetäjän vanhemmat myös." Sen pidemmälle vetäjän sukuhistoriaan ei Trump viitannut. Ehkä on tviitannut? Tyypillistä trumpismia. Jokohan Halla-aho kevään kuntavaalikeskustelujen alla viittaa keskustelun vetäjän iso-iso-isovanhempien kansalaissodan aikaiseen punaisuuteen? 

  Yleinen huomio: Talitiaiset parveilevat. Niitä on runsaasti, ja ne käyvät istuksimassa ikkulaudoilla, saattavat jopa koputella lasiin. Taas googlettamaan. Sivulta https://www.is.fi/asuminen/art-2000000677589.html löytyi tietoa:

  Kyse on talvireviirin kartoittamisesta. Ne katsovat mistä löytyy ravintoa. Joka kolkka, mihin vain pääsee, käydään tutkimassa mitä mistäkin löytyy, selittää BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved talitiaisten pyrkimyksiä.  

  Sen vuoksi Suomeen talvehtimaan jäävät talitiaiset vaikuttavat koputtelevan ikkunalaudoilla kaupunkiympäristössäkin. Tiaiset saattavat lentää sisälle asuntoon avonaisista ovista ja ikkunoista.  Talitiaisten talvikäyttäytyminen poikkeaa merkittävästi niiden kesäisistä puuhista. Kesäkuukausina tiaiset pesivät ja saalistavat pariskuntina.  

  - Talvireviiri taas on alue, jolla saattaa liikkua isompi parvi tiaisia. Parvi tutkii reviiriä ja, kun yksi löytää jotakin, siitä hyötyvät kaikki, kun sana kulkee, Södersved selittää. Kyseessä on elämän ja kuoleman asia, kun kovat pakkaset alkavat paukkua.  

  - Pahan päivän varalle täytyy olla tiedossa, mistä ravintoa löytyy, ettei nälkä pääse kylmän ja lyhyen talvipäivän aikana yllättämään.

  Osaa tarvittaessa olla koltiainen, tuo tal'tiainen. 

MANIFESTITON LOKAKUUN

  En julkaise manifestia 17. lokakuuta 1905 (Juliaanisen kalenterin mukaan), kuten tsaari Nikolai II, enkä julkaise manifestia 20. lokakuuta 2020 (Gregoriaanisen kalenterin mukaan). Wikipedian mukaan "Manifesti (lat. manifestum ’julistus’ < manus ’käsi’ + festus ’kosketeltava’) on julkinen periaatteiden ja aikomuksien kirjallinen ilmoitus, joka usein käsittelee poliittisia aiheita, mutta manifesti voi myös ilmaista kirjoittajansa elämänkatsomusta tai taiteellisia periaatteita." Joten manifestin sijaan tyydyn toteamaan, että saaressa taas ollaan, ja että järvelle alkaa näkymään. 

  Aamulla oli Hollolassa, siis Hollolan Salpakankaalla, lunta viitisen senttiä. Sitä oli yön aikana tullut edellispäiväisen päälle lisää. Sitä oli niin, että pienet tiet, vähäkadut, olivat loskaisia, joskin isommat väylät olivat lumettomia. 

  Kun puoli yhdeksitoista ajettiin Lahden Renkomäkeen, vajaan kymmenen kilsan päähän, Vianoriin renkaanvaihtoon, oli maisema siellä aivan lumeton. Ei häivääkään, ei asfaltilla, ei nurmikolla. Kummasti jakaa Salpausselkä pilviä. Ainakin luulen, että siinä syy Salpakankaan ja Lahden monesti varsin poikkeavaan sademäärään. 

 Olimme aamulla käyneet viikon muonat Lidlistä, pakanneet auton valmiiksi, joten kun kiekot oli vaihdettu, päästiin suoraan tien päälle. Koska renkaiden pultit on syytä kiristaa sadan - kahden sadan kilsan ajon jälkeen, olin ajatellut käydä Mikkelin Vianorilla sen teettämässä. Äkkäsin kuitenkin, että Anttolan Unionilla, joka on tietysti vaihtanut nimeään monasti, ja on nykyään SEO, mutta joka on ikuisesti minulle Unska, on tuttu duunissa, joten soitin hänelle, ja hän lupasi mutterit kiristää. Voitettiin ainakin puoli tuntia. 

  Ajomatkalla ei paljon lunta näkynyt. Siellä täällä hieman valkoista sentään oli havaittavissa. Eikä ollut Anttolassakaan. Ei täällä kuulemma ollut missään vaiheessa lunta tullut. Mutta kylmää oli Potinlahdessa. Yksi aste plussaa ja tuuli pohjoisessa. Olisi pitänyt laittaa riskimmin päälle, mutta kun se on snadisti kaksipiippuinen juttu. 

  Pirtissä oli 15 astetta, kun sinne päästiin. Olin muistanut käskyttää ilpin päälle vasta aamulla yhdeksän korvilla, mutta oli se mukavasti hommaansa hoitanut. Uunit on nyt lämmitetty, patterit ovat olleet apuna päällä. Mittarit näyttävät reilua kahtakymmentä. Kohta voi patterit laittaa lepotilaan. 

  Kävin uteliaisuuttani kokeilemassa uutta lehtipuhallinta. Sen verran otin tyyppejä, että surruutin venevajan rannan puolella menevän pari metriä leveän nurmialueen lehdistä puhtaaksi. Mukavasti lensivät rantakaislikkoon. Taitaa olla minulle passeli värkki, koska tuntui tehoavan märkään lehtimattoonkin. Saattaa olla, että lopullinen lehtienpoisto jää tulevaan viikonloppuun, tai ensiviikon alkuun. On näet sateita huomisesta iltapäivästä lauantaiaamuun povattu. Passeli juttu, sillä eivät kaikki puut ole vielä lehdistään luopuneet. 

  Luultavasti jää verkkokalastuskin viikonloppuun. Kalakaveri naapurista lähti käymään kotonaan, eli tapahtui vuoron vaihto. Hän palaa lauantaina. Sitten varmaan muutamana päivänä siikaa kokeillaan, muikkua myös. 

  Korona jaksaa puhuttaa. Ja jaksaa puskea voimalla päälle. Maskia opeteltiin muutama päivä käyttämään. Ei mukavaa, mutta kaikkeen tottuu. Paras tottua, koska maskia saattaa joutua seuraavaan kesäkauteen asti määrätyissä paikoissa pitelemään. Joku koiranleuka tietysti tähän, että totta kai, eikä niitä määrättyjä paikkoja ole kuin yksi, naama. Sitähän minä tietysti tarkoitin. 

  Kello tulee viisi, alkaa jo hämärtää. Hilppa sytyttelee kynttilöitä. Uutisissa kerrotaan, että Finnair vähentää kuusisataa henkilöä. Ja että Stora Enson tulos on laskenut. Ja että koronatartuntojen määrä kasvaa. Minä kerron, että lopetan. Tämän ei-manifestin. 

MASKIANALYYSI

   Karanteenista ihmisten ilmoille saavuttuamme olemme jatkaneet jo aiemmin aloitettua tapaa: kauppoihin ja yleisiin sisätiloihin maskin kanssa. Olen ehtinyt eilisen ja tämän päivän aikana käymään Lidlissä, K-Supermarketissa, kirjastossa, Puuilossa, Motonetissä ja K-Raudassa. Havaintoja olen hieman tehnyt. Eniten suhteessa asiakkaisiin olen maskeja nähnyt K-Supermarketissa, ehkä puolella. Lidlissä ja kirjastossa ja K-Raudassa vajaa kolmannes on maskiin turvautuneita. Kirjaston lukua pienentää samaan aikaan kanssani tiloissa ollut suuri joukko koululaisia. Kaikella kunnioituksella, Puuilon ja Motonetin asiakkaat eivät kuulu innokkaimpiin maskinkäyttäjiin. Korkeintaan yhdellä viidestä oli sellainen kasvoillaan. Otanta on kovin satunnainen, eikä tulos ole erityisen luotettava, virhemarginaali +/- 50 %. 

  Ei Lahden seudulla ole suositusta maskin käyttöön kuin joukkoliikenteessä, koronatestiin hakeutuessa ja riskimaasta palattaessa. Eikä maskin pitäminen kovin hauskaa ole, olletikin rillipäälle. Enkä maskin tarpeellisuudesta ole kovin varma, ainakaan kauppareissulla, jos ei jää keskikäytävälle puoleksi tunniksi rupattelemaan tuttavajoukon kanssa. Asia lienee niin, että tärkeämpää kuin maski, ovat etäisyydet ja käsihygienia. Ajattelen kuitenkin niin, että jos on pienikin mahdollisuus, että maski estää tartunnan, epämukavuuden siedän. 

  Tiilikaiset tulivat eilen. Mukavaa heitä aina on nähdä. Liisa varsinkin, koska kehittyy hurjaa vauhtia. Huomenna perhe palaa Espooseen, Iiris loman jälkeen kouluun. Espoossa on koronatartuntoja ollut jatkuvasti. Se on kuitenkin niin laaja, että en kovin huolissani ole Lähderannan asukkaista. 

  Perhe Tiilikainen on tänään hajaantunut. Iiris on setänsä Tompan perheen luona, ja lähtee Emmin kanssa ratsastamaan. Hän sai ratsastustunnin synttärilahjaksi. Emmi tuo Iiiriksen illankahussa takaisin. Asiayhteyteen kuulumattomana mainitsen, että Iiris sai synttärilahjaksi myös aktiivisuurannekkeen, jonka kanssa hän kerää pisteitä. Iiris oli lahjastaan iloinen ja sanoi: "Peppe-papallakin on tajukello!" Anna on Jämsässä. Hän lähti ap. ajelemaan Himokselle, missä vietetään nuoruudenystävän mökillä tämän synttäreitä. Takaisin Anna tulee illalla. Liisa ja Joni ovat meillä, joten rauhallista on. Liisa on nukkunut parvekkeella jo kauan. Kohta varmaan heräilee. Liekö yhtä unisen oloisena kuin aamulla?

  Iiiris heräsi virkeänpänä ja oli heti pelaamassa jotain sanapeliä Jonin padilla.

  Aamulla kuudelta, kun lähdin lenkille, oli pakkasta kolme astetta. Raikas keli dallailla. Karttojen mukaan ei Anttolassa ollut niin kylmää. Huomenna sataa, vettä, räntääkin ehkä. Syksy näyttää tapojaan. Ei onneksi vielä kunnolla pakasta, ei lunta sada, sillä lehtien poisto ensi viikolla on saaressa edessä. Vähän vikkuutelin uudesta tavasta. Annoin näet periksi entiselle mielipiteelleni "meillehän ei, kele, lehtipuhaltajaa hommata!" Vastemielisyyteni moiseen vempeleeseen johtui sen pitämästä äänestä, jolta halusin naapurit ja itsemme säästää. Kuitenkin nykyisin saa akkukäyttöisiä lehtipuhaltajia. Yhdellä tai kahdella akulla toimivia on ainakin Makitalla, ja minulle on kaksi Makitan tehokasta akkua. Ostin siis viikko sitten nettikaupasta puhaltajan, minkä tänään kävin hakemassa K-Raudasta. Se toimii yhdellä akulla, joten periaatteessa akkua vaihtamalla ja toista lataamalla se on jatkuvasti käyttökunnossa. Ilman nopeudeksi ilmoitetaan 187,6 km/h. Ei siis kannata tehdä kuten Aake Pulttiboisissa: Hän puhalsi suuhunsa tukankuivajalla, jolloin posket lepattivat mukavasti. Mukavuus lenee kaukana liki parinsadan kilsan vauhdissa. Tuli mieleen, että varmaan akkukäyttöisestäkin puhaltajasta ääntä löytyy. Tarkistin. Valmistaja ilmottaa seuraavaa: Äänenpainetaso (LpA): 84 dB (A),  äänen voiman taso (LWA): 96 dB (A). Mitä lie tarkoittavat? Sitä ainakin, että (tarkisti) kuulosuojaimia on käytettävä työssä aina, kun melutaso ylittää 85 desibeliä dB(A). Jippii, ei pääse työsuojeluvastaava huomauttamaan, jos ilman suojaimia puhkun. Olen desibelin verran oikealla puolella, tai sitten 12 desibeliä. Ei auennut minulle äänenpainetason ja äänenen voiman tason ero. Tosipuheessa kyllä suojaimia kannattaa käyttää. Ääntä siis lähtee, mutta ei moottorin pärinää. Etsin pikaisesti tuotetietoja polttomoottorikäyttöisistä puhaltajista. Ei niissä ilmoitettu melutasoa. Saletisti kuitenkin äänekkäämpiä kuin akkukäyttöiset. Tehokkaampia näkyvät olevan, ja paljon painavampia. 

  Haravoiminen ei ole koskaan ollut mielihommiani. Nyt siitä päästään suurelta osin eroon. Nurmialueet, joilla ei ole vaahteran tai lehmuksen tiputtamaa lehtimattoa, aion ajaa ruohonleikkurilla, jolloin lehdet silppuuntuvat lannoitteeksi. Suorastaan innolla odotan ensi viikkoa ja puhaltimen testausta. Ei tule tänä syksynä rakkoja peukalohankaan haravan varresta!

  Kansanedustaja sai tartunnan, pääministeri altistui, Kärppien edustusjoukkue karanteeniin, hallituksen koronatoimia haukutaan, Euroopassa koronakäyrä nousee jyrkimmin koko pallolla. Roketteen tulosta milloin minkäkinlaista tietoa. Turha odotella, että rokote mattimeikäläisen elämää kovin pian helpottaa. Eletään iisisti, välimatkoista välitetään, maskiin totutellaan, käsidesiä lotrataan. Eikä mennä suot'aikojaan parveilemaan. Eikä pervoilemaan varsinkaan. 

  Liippi heräsi äsken. Iloisena heräsi. Hyväntuulinen tyttö se on.

RASVANIPPA

 Kun aamuisin kampeutuu jaloilleen, on koko kroppa helevetin jäykkä. Paitsi sieltä, mistä pitäis. No vitsi, vitsi. Mutta tosipuheessa lonkat, polvet ja hartiat naksuvat, suorastaan rutisevat. Alkaa hiljalleen unelmoida androidielämästä. Hienoa olisi, jos olisi rasvanippa joka nivelelle. Ei kun rasvaprässillä surauttaisi vaseliinia rahiseviin paikkoihin, ja etteenpäin! Androidin ajatusmaailmaa ei kyllä niinkään tule kadehtittua. Paitsi ehkä ihmisen kaltaisen robotin Daneel Olivawin ajatusmaailmaa. Oikeastaan Daneel Olivawin ajatukset olivat Isaac Asimovin ajatuksia. Isaac on poistunut keskuudestamme, ihmisen kaltaisen robotin toteutuminen puolestaan on ehkä hyvinkin lähellä. Tuskin kuitenkaan aivan Daneel Olivawin kaltaisen. 

  Kun on seurannut maskipolemiikkia, hatarastikin, täytyy ihmetellä. Ei mitään järkeä. Vaikka rautalangasta väännetään, ei mene perille. Kun on pelko persiessä, on kaikki keinot otettava käyttöön, siltä tämä tuntuu. Ja tällä kertaa en niinkään soimaa persuja, vaan toiseksi suurinta oppositiopuoluetta. Pääministeri lopulta pyysi THL:n Makku Tervahaudalta vastausta, sai sellaisen, ja sanoo asian olevan hänen puolestaan loppuun käsitelty. Onkohan Orpon puolesta? Vai jatkuuko räkytys? Alkaa tuntua siltä, että ei tarvitse ihmetllä, miksi Kokoomuksen suosio ei nouse. Eivät ihmiset tyhmiä ole. 

  Vene on talvihuollettu. Käveltiin kylillä vajaan tunnin lenkki toimenpiteen valmistumista odotellessa. Käytiin hautausmaalla, urheilukentällä, uimarannalla, lopuksi kierros Sahaniemessä. Hautausmaa on parturoitu jossain vaiheessa melkein puuttomaksi. Tuttuja nimiä osui kuljeksiessa silmiin sieltä täältä. Tietysti omat sukulaiset käytiin tervehtimässä. Paljon muistoja nousi mieleen urheilukentällä ja uimalaitoksella. Hieman ovat maisemat muuttuneet sitten seitkyluvun alkupuolen. Oli vanhoja talojakin sentään jäljellä. Mutta ei räätäli Tassin taloa. Sen paikalla on jo pitkään ollut rivitalo. Tassi, jonka oikea nimi ei ota muistuakseen, oli persoona, kuten Anttolassa moni viisikymmentä vuotta sitten. Mistä muuten nuo lempinimet ihmisille annettiin? "Räitäl Tassi", suutari "Pik'suihna", pari mainitakseni. 

  En tiedä, koska Anttolan Liikenteen tallit on purettu, mutta nyt paikalle on noussut omakotitalo. Pihat vielä kesken ja sisätyöt käynnissä. Muistui mieleen, kun paikan ohi käveltiin, Ahos-Ritin muinoinen lausahdus: "Akun kengät on tietysti Liikenteen talleilla!" Sillä Riti tietysti tarkoitti Luukkosen Akua, Anttolan Liikenteen bussikuskia ja monitoimimiestä. Mukava päiväkävely lapsuuden ja nuoruuden maisemissa.  

  Aamulla jätetään Anttola toviksi, mutta alkuviikosta vielä kerran tälle syksylle palataan. Kun edellisessä jutussani luettelin tekemättömiä töitä, unohdin mainita lehtien haravoinnin ja räystäskourujen puhdistuksen. Eiköhän lehti ole viikon kuluttua melko tarkkaan pudonnut. Päästään paikat siistimään. Nyt tosin uusilla metodeilla, mutta siitä enemmän, kun se on ajankohtaista. 

  Loppuun muutama kuva. Ei olla Espanjassa. Auringonkukista muutama ehti kukkaan, muut jäivät nupulle. Vähän liian varjoinen kasvupaikka tosin on.

Osa karviaispensaasta on päättänyt tunnustaa väriä. Tai sitten pensas on sopusointuisasti vihervassari. 

Nuori lehtikuusi komeilee aamuauringon säteissä.