MASKIANALYYSI

   Karanteenista ihmisten ilmoille saavuttuamme olemme jatkaneet jo aiemmin aloitettua tapaa: kauppoihin ja yleisiin sisätiloihin maskin kanssa. Olen ehtinyt eilisen ja tämän päivän aikana käymään Lidlissä, K-Supermarketissa, kirjastossa, Puuilossa, Motonetissä ja K-Raudassa. Havaintoja olen hieman tehnyt. Eniten suhteessa asiakkaisiin olen maskeja nähnyt K-Supermarketissa, ehkä puolella. Lidlissä ja kirjastossa ja K-Raudassa vajaa kolmannes on maskiin turvautuneita. Kirjaston lukua pienentää samaan aikaan kanssani tiloissa ollut suuri joukko koululaisia. Kaikella kunnioituksella, Puuilon ja Motonetin asiakkaat eivät kuulu innokkaimpiin maskinkäyttäjiin. Korkeintaan yhdellä viidestä oli sellainen kasvoillaan. Otanta on kovin satunnainen, eikä tulos ole erityisen luotettava, virhemarginaali +/- 50 %. 

  Ei Lahden seudulla ole suositusta maskin käyttöön kuin joukkoliikenteessä, koronatestiin hakeutuessa ja riskimaasta palattaessa. Eikä maskin pitäminen kovin hauskaa ole, olletikin rillipäälle. Enkä maskin tarpeellisuudesta ole kovin varma, ainakaan kauppareissulla, jos ei jää keskikäytävälle puoleksi tunniksi rupattelemaan tuttavajoukon kanssa. Asia lienee niin, että tärkeämpää kuin maski, ovat etäisyydet ja käsihygienia. Ajattelen kuitenkin niin, että jos on pienikin mahdollisuus, että maski estää tartunnan, epämukavuuden siedän. 

  Tiilikaiset tulivat eilen. Mukavaa heitä aina on nähdä. Liisa varsinkin, koska kehittyy hurjaa vauhtia. Huomenna perhe palaa Espooseen, Iiris loman jälkeen kouluun. Espoossa on koronatartuntoja ollut jatkuvasti. Se on kuitenkin niin laaja, että en kovin huolissani ole Lähderannan asukkaista. 

  Perhe Tiilikainen on tänään hajaantunut. Iiris on setänsä Tompan perheen luona, ja lähtee Emmin kanssa ratsastamaan. Hän sai ratsastustunnin synttärilahjaksi. Emmi tuo Iiiriksen illankahussa takaisin. Asiayhteyteen kuulumattomana mainitsen, että Iiris sai synttärilahjaksi myös aktiivisuurannekkeen, jonka kanssa hän kerää pisteitä. Iiris oli lahjastaan iloinen ja sanoi: "Peppe-papallakin on tajukello!" Anna on Jämsässä. Hän lähti ap. ajelemaan Himokselle, missä vietetään nuoruudenystävän mökillä tämän synttäreitä. Takaisin Anna tulee illalla. Liisa ja Joni ovat meillä, joten rauhallista on. Liisa on nukkunut parvekkeella jo kauan. Kohta varmaan heräilee. Liekö yhtä unisen oloisena kuin aamulla?

  Iiiris heräsi virkeänpänä ja oli heti pelaamassa jotain sanapeliä Jonin padilla.

  Aamulla kuudelta, kun lähdin lenkille, oli pakkasta kolme astetta. Raikas keli dallailla. Karttojen mukaan ei Anttolassa ollut niin kylmää. Huomenna sataa, vettä, räntääkin ehkä. Syksy näyttää tapojaan. Ei onneksi vielä kunnolla pakasta, ei lunta sada, sillä lehtien poisto ensi viikolla on saaressa edessä. Vähän vikkuutelin uudesta tavasta. Annoin näet periksi entiselle mielipiteelleni "meillehän ei, kele, lehtipuhaltajaa hommata!" Vastemielisyyteni moiseen vempeleeseen johtui sen pitämästä äänestä, jolta halusin naapurit ja itsemme säästää. Kuitenkin nykyisin saa akkukäyttöisiä lehtipuhaltajia. Yhdellä tai kahdella akulla toimivia on ainakin Makitalla, ja minulle on kaksi Makitan tehokasta akkua. Ostin siis viikko sitten nettikaupasta puhaltajan, minkä tänään kävin hakemassa K-Raudasta. Se toimii yhdellä akulla, joten periaatteessa akkua vaihtamalla ja toista lataamalla se on jatkuvasti käyttökunnossa. Ilman nopeudeksi ilmoitetaan 187,6 km/h. Ei siis kannata tehdä kuten Aake Pulttiboisissa: Hän puhalsi suuhunsa tukankuivajalla, jolloin posket lepattivat mukavasti. Mukavuus lenee kaukana liki parinsadan kilsan vauhdissa. Tuli mieleen, että varmaan akkukäyttöisestäkin puhaltajasta ääntä löytyy. Tarkistin. Valmistaja ilmottaa seuraavaa: Äänenpainetaso (LpA): 84 dB (A),  äänen voiman taso (LWA): 96 dB (A). Mitä lie tarkoittavat? Sitä ainakin, että (tarkisti) kuulosuojaimia on käytettävä työssä aina, kun melutaso ylittää 85 desibeliä dB(A). Jippii, ei pääse työsuojeluvastaava huomauttamaan, jos ilman suojaimia puhkun. Olen desibelin verran oikealla puolella, tai sitten 12 desibeliä. Ei auennut minulle äänenpainetason ja äänenen voiman tason ero. Tosipuheessa kyllä suojaimia kannattaa käyttää. Ääntä siis lähtee, mutta ei moottorin pärinää. Etsin pikaisesti tuotetietoja polttomoottorikäyttöisistä puhaltajista. Ei niissä ilmoitettu melutasoa. Saletisti kuitenkin äänekkäämpiä kuin akkukäyttöiset. Tehokkaampia näkyvät olevan, ja paljon painavampia. 

  Haravoiminen ei ole koskaan ollut mielihommiani. Nyt siitä päästään suurelta osin eroon. Nurmialueet, joilla ei ole vaahteran tai lehmuksen tiputtamaa lehtimattoa, aion ajaa ruohonleikkurilla, jolloin lehdet silppuuntuvat lannoitteeksi. Suorastaan innolla odotan ensi viikkoa ja puhaltimen testausta. Ei tule tänä syksynä rakkoja peukalohankaan haravan varresta!

  Kansanedustaja sai tartunnan, pääministeri altistui, Kärppien edustusjoukkue karanteeniin, hallituksen koronatoimia haukutaan, Euroopassa koronakäyrä nousee jyrkimmin koko pallolla. Roketteen tulosta milloin minkäkinlaista tietoa. Turha odotella, että rokote mattimeikäläisen elämää kovin pian helpottaa. Eletään iisisti, välimatkoista välitetään, maskiin totutellaan, käsidesiä lotrataan. Eikä mennä suot'aikojaan parveilemaan. Eikä pervoilemaan varsinkaan. 

  Liippi heräsi äsken. Iloisena heräsi. Hyväntuulinen tyttö se on.

RASVANIPPA

 Kun aamuisin kampeutuu jaloilleen, on koko kroppa helevetin jäykkä. Paitsi sieltä, mistä pitäis. No vitsi, vitsi. Mutta tosipuheessa lonkat, polvet ja hartiat naksuvat, suorastaan rutisevat. Alkaa hiljalleen unelmoida androidielämästä. Hienoa olisi, jos olisi rasvanippa joka nivelelle. Ei kun rasvaprässillä surauttaisi vaseliinia rahiseviin paikkoihin, ja etteenpäin! Androidin ajatusmaailmaa ei kyllä niinkään tule kadehtittua. Paitsi ehkä ihmisen kaltaisen robotin Daneel Olivawin ajatusmaailmaa. Oikeastaan Daneel Olivawin ajatukset olivat Isaac Asimovin ajatuksia. Isaac on poistunut keskuudestamme, ihmisen kaltaisen robotin toteutuminen puolestaan on ehkä hyvinkin lähellä. Tuskin kuitenkaan aivan Daneel Olivawin kaltaisen. 

  Kun on seurannut maskipolemiikkia, hatarastikin, täytyy ihmetellä. Ei mitään järkeä. Vaikka rautalangasta väännetään, ei mene perille. Kun on pelko persiessä, on kaikki keinot otettava käyttöön, siltä tämä tuntuu. Ja tällä kertaa en niinkään soimaa persuja, vaan toiseksi suurinta oppositiopuoluetta. Pääministeri lopulta pyysi THL:n Makku Tervahaudalta vastausta, sai sellaisen, ja sanoo asian olevan hänen puolestaan loppuun käsitelty. Onkohan Orpon puolesta? Vai jatkuuko räkytys? Alkaa tuntua siltä, että ei tarvitse ihmetllä, miksi Kokoomuksen suosio ei nouse. Eivät ihmiset tyhmiä ole. 

  Vene on talvihuollettu. Käveltiin kylillä vajaan tunnin lenkki toimenpiteen valmistumista odotellessa. Käytiin hautausmaalla, urheilukentällä, uimarannalla, lopuksi kierros Sahaniemessä. Hautausmaa on parturoitu jossain vaiheessa melkein puuttomaksi. Tuttuja nimiä osui kuljeksiessa silmiin sieltä täältä. Tietysti omat sukulaiset käytiin tervehtimässä. Paljon muistoja nousi mieleen urheilukentällä ja uimalaitoksella. Hieman ovat maisemat muuttuneet sitten seitkyluvun alkupuolen. Oli vanhoja talojakin sentään jäljellä. Mutta ei räätäli Tassin taloa. Sen paikalla on jo pitkään ollut rivitalo. Tassi, jonka oikea nimi ei ota muistuakseen, oli persoona, kuten Anttolassa moni viisikymmentä vuotta sitten. Mistä muuten nuo lempinimet ihmisille annettiin? "Räitäl Tassi", suutari "Pik'suihna", pari mainitakseni. 

  En tiedä, koska Anttolan Liikenteen tallit on purettu, mutta nyt paikalle on noussut omakotitalo. Pihat vielä kesken ja sisätyöt käynnissä. Muistui mieleen, kun paikan ohi käveltiin, Ahos-Ritin muinoinen lausahdus: "Akun kengät on tietysti Liikenteen talleilla!" Sillä Riti tietysti tarkoitti Luukkosen Akua, Anttolan Liikenteen bussikuskia ja monitoimimiestä. Mukava päiväkävely lapsuuden ja nuoruuden maisemissa.  

  Aamulla jätetään Anttola toviksi, mutta alkuviikosta vielä kerran tälle syksylle palataan. Kun edellisessä jutussani luettelin tekemättömiä töitä, unohdin mainita lehtien haravoinnin ja räystäskourujen puhdistuksen. Eiköhän lehti ole viikon kuluttua melko tarkkaan pudonnut. Päästään paikat siistimään. Nyt tosin uusilla metodeilla, mutta siitä enemmän, kun se on ajankohtaista. 

  Loppuun muutama kuva. Ei olla Espanjassa. Auringonkukista muutama ehti kukkaan, muut jäivät nupulle. Vähän liian varjoinen kasvupaikka tosin on.

Osa karviaispensaasta on päättänyt tunnustaa väriä. Tai sitten pensas on sopusointuisasti vihervassari. 

Nuori lehtikuusi komeilee aamuauringon säteissä.

VERSON OLLES

  Vääjäämättä kulkee aika kohti mökkikautemme loppua. Pahimmillaan on edessä puolen vuoden tauko, parhaimmillaan kolmen kuukauden katkos. Paremmassa vaihtoehdossa talvi on suotuisa, päästään helmikuussa saareen. Pahimmassa ilmastonmuutos on uhmannut mr. Trumpin kieltoa, ja tehnyt talvesta niin leudon, että jäätilanne on liian arvaamaton täällä liikkumiseen. Siinä tapauksessa tänne päästään vasta aluillaan verson olles. Orson Welles pyörii kuvaruudulla kevättalvella, täytyy tyytyä vaikkapa siihen. Voi joutessaan katsoa Citizen Kane'n, ihan sen vuoksi, että en ole vielä päässyt yksimielisyyteen useiden kriitikoiden mielipiteen "Citizen Kane  on kaikkien aikojen paras elokuva" kanssa. Oikeusjutun voisi myös katsoa, jos se jostain löytyy, Mahtava Ambersonit toki. Kolmannen miehen myös, tietty, vaikka se ei Wellesin ohjaustyö ole. Muistan elokuvan 1960-luvun alkupuolelta, kun sen tv:ssa näin. Jotain mystistä siinä silloin oli, ja Anton Karas'in säveltämä tunnusmusiikki jäi lähtemättömästi mieleeni. Welles'in maailmanmaineeseen nosti kuunnelma Maailmojen sota 1938, joka perustuu H. G. Wellsin vuonna 1898 julkaistuun tieteisromaaniin. Myöhemmin siitä on tehty kaksi elokuvaa ja yksi tv-sarja. Wells oli tieteiskirjallisuuden uranuurtajia, ladun toki avasi Jules Verne puoli vuosisataa ennen häntä.  

  En näköjään kovin isoa tuuppausta kohti Chromebookia tarvitse. Aamukahvia keitellessäni päähän pälkähti "verson olles, Orson Welles", ja eiku rustaamaan juttua. Nyt on versot ja Wellesit puitu, banaaliimpiin asioihin eilisiltaisen, Maailmojen sotaan sopivan, kuvan myötä.

  Hiljalleen ollaan syksyn vaatimia toimenpiteitä nahuttu. Eilen otin rantapumpun pois. Oletan, että puutarha ei enää tarvitse kastelua, ja saunavedet jaksaa kantaa. Pihalta ollaan kaikki kalusteen yms. kannettu suojaan. Puutarhatuolien pehmusteet, samoin pehmusteen kesäkeittiöstä, ollaan tuotu sisälle pikkukammariin. Vaikka talo talven kylmillään onkin, pehmusteet on parempi täällä säilyttää. Aitoissa ne helposti jopa homehtuvat. Otin myös sähkömoottorin soutuveneen perästä, öljysin, ja laitoin venevajaan talvehtimaan. Akku on latauksessa, tänään vien sen maakellariin viettämään kaamosta.  

  Eilen kun puuhailin, soi korvissa Jackson Browne. Mies täytti äskettäin 72 vuotta. Uudenpaakin tuotantoa olen tietysti kuunnellut, mutta en jostain syystä ole niin sinuiksi tullut, kuin kuuden ensimmäisen albumin [Jackson Browne (1972), For Everyman (1973), Late for the Sky (1974), The Pretender (1976), Running On Empty (1977) ja Hold Out (1980)] kanssa.  Vaikka onhan vaikka The Naked Ride Home (2002) hieno levyjä. Samoin Time The Conqueror (2008). Siinä Jackson, tapansa mukaan, kyseenalaistaa USA:n presidentin ja hallituksen toimia, nyt liittyen Irakin sotaan ja Katrina hurrikaaniin. 

  Talveen valmistautuminen lipesi musiikkiasioihin. Palaan kontekstiin. Likipitäen kaikki tarvittava on tehty. Enää oikeastaan vesijohtojen ja pesukoneiden tyhjennys, sekä soutuveneen vienti Potinlahteen, ovat jäljellä. Vedet jäävät vielä päälle, kun perjantaina lähdemme muutamaksi päiväksi Hollolaan. Uskallan näin tehdä, sillä ennusteet ovat sellaisia, että yöpakkasia ei juuri esiinny. Sitä paitsi talojohto kaivolta on jossain määrin eristetty, joten ei ihan pikkupakkanen pääse vaikuttamaan. 

  Aamusta tihuutteli hieman vettä. Tihuutteli, vaikka ei pitänyt. Nyt näyttää loppuneen. Lähden kärräämään puita saunan liiteriin. Se ei ole välttämätöntä, mutta koska hieman tilaa on, passaa viedä. 

  Huomenna on se veneen huolto. Siinä eläkeläisille ohjelmaa. Hilppa lähtee mukaan, jos ei kovin tuulista ole. Hän ei tunnetusti tykkää lainkaan olla vesillä, jos ryttyyttää. Juuri kuulin toimittajan sanovan tv:ssa, että muutkin ovat viime aikoina maaleja tehneet, joten se ei enää jää Teemu Pukin harteille. Huonosti ole tosiaan urheilua viime aikoina seurannut. sillä en ole Teemun huomannut tehneen yhtään maalia harteillaan. Diego Armandolla oli "Jumalan käsi", onko Teemu Eino Anterolla "Jumalan hartiat"? Tähän kiperään kysymykseen on hyvä lopettaa. 

GET UP, STAND UP

   Aamulla ajettiin veneellä kylille. Lähes rasvatyyni ilma, ei sumua matalalla, ihanteellinen ajokeli. Yhdeksältä oltiin satamassa. Tienoo oli, kuten arvata saattoi, hiljainen. Salen pihassa sentään oli kaksi autoa, joista toinen lähti, kun sinne pääsimme. Fillarilla ilmestyi nurkan takaa Joppe Tanenpoika Tiusanen, ennen kuin sisään ehdimme. 

"Joko taas", kysäisin edesmennyttä kaimaani Hämäläs-Peppeä lainaten. "Vastahan viime syksynä nähtiin!" 

  Sattumoisin oli Joppe pyöräillyt vastaamme noin vuosi sitten, kun käveltiin pieni lenkki odottaesamme veneen syyshuollon valmistumista. Samat oli jutut nytkin. 

  "Ootko sieniä löytäny?", kysäisi Joppe heti moikattuaan. Minä kerroin tarvittavan määrän keränneeni. Joppe valitteli, että oli jo toinen kesä, kun jäivät rouskut löytymättä. Minä siihen pääsin kehumaan, että säkällä ja kokemuksella olin osunut joka kesä myös noita suolattavia keräämään. Joku sana vielä vaihdettiin, loppuvuotta toivoteltiin. 

  Salessa ei tosiaan ollut tungosta: kaksi asiakasta meidän lisäksemme, yksi henkilökuntaa edustamassa. Nopeasti vähät ostoksemme kerättiin, takaisin satamaan lompsittiin. Eikä yhtään ihmistä vastaan kävellyt, ei ohi mennyt. Mitäs me kylillä enää, ajeltiin takaisin. 

  Sellainen seisahtuneisuuden aika on meneillään. Aamupäivän oli pilvessä ja ilmanala kosteaa, iltapäivällä alkoi pilviverho hieman rakoilla. Jotain ääntäkin on kuulunut. Ensin lensi isohko aurantapainen hanhia, ilmeisesti kanadan -sellaisia, matalalla yli. Ihan vika suuntaa lensivät, muuttoa ajatellen, nimittäin kaakkoon. Mutta melkoista ääntä ne pitivät. Kuvaa en ehtinyt niistä nappamaan. Äsken, kun menin laittamaan pressua veneen päälle, sörnäytti helikopteri. Matalalla sekin, ja ääntä päästeli myös. Kuva jäi ottamatta, kun puhelinkin oli unohtunut pirttiin. Lie ollut muuttomatkalla, sillä suunta oli melko jämptisti etelään. Tai no, en ihan varmasti tiedä, missä helikopterin talvehtivat. 

  Sain muuten tänään luettua sentään yhden kirjan loppuun. Monta otin reilu viikko sitten mukaan, kahdella olisin pärjännyt. Onneksi on kuitenkin iso reppu. Kyllä se lukukausi, mikä ei ole lukukausi, pian alkaa. Samoin alkaa kaurapuurokausi. Kaurapuuron kanssa on kuten lukemisen: ei saaressa tule tehtyä, talviaikana kotona pikakaurahiutaleitten käyttö on joka-aamuista. "Mens sana in corpore sano", sano. 

  Hilppa ryhtyi tuossa etuvasemmalla kyykkyjä tekemään. Hän on myös aloittanut tv:n aamujumpan tahtiin heilumaan. Pitäs vissiin itekin! Selkeästi on joku kilo tullut lisää viimeisen kuukauden aikana. Heti se tapahtuu, kun liikunta vähenee. Pian marraskuu koittaa, ja kilot alkavat karista. Kunnes joulu saapuu pilaamaan kaiken. Tammikuusta huhtikuuhan saakin sitten lenkkeillä uutterasti, jotta on sopivissa mitoissa, kun mökkikausi alkaa. Kilot tulevat helposti, lähtevät hammasta kiristellen. Ruokailutottumuksien muutoksella voisi ehkä estää lisäkilojen hyökkäyksen, mutta kun ei kovin epäterveitä tapoja kuitenkaan ole, niin ehkä ei vähistä nautinnoista ole syytä luopua. Herkkupala silloin tällöin, ulos päivittäin, niillä jatkan edelleen. 

  Aamulla, ennen kylille lähtöä, etsi Hilppa komerosta itselleen pipoa. Hänen käsiinsä sattui Elinan aikanaan täällä pitämä myssy. Minä, että "anna, kun kokkeilen!" Tälläsin myssyn päähäni, menin rannalle ikuistamaan. Joopa joo: Get Up, Stand Up.

  Tuon artistin kuolemasta on ensi keväänä jo 40 vuotta. Jos ei syöpä olisi iskenyt, niin kukaties nyt seitenvitonen painaisi vielä täysillä. Tai sitten olisi vetäytynyt eläkepäivikseen Etiopiaan, sillä Etiopia lienee rastafarin utopia. Olipa katsomus ja uskomus hänen biiseissään mukana tai ei, niin melkoinen kyntäjä musiikkisaralla hän oli. 

  Periferian feikkirastafari lopettaa jauruamisen tähän.

KARHUA KARHUAMATTA

   Nyt on karhunlihaa maistettu. Hyvää oli, posunlihan kanssa uunissa tuntikausia muhinut pata. Pottumuussia, puolukkahilloa lautasen syrjään, lihaa avokätisesti, pullo punkkua kyytipojaksi. Jälkiruokana puolukkasorbettia. Päälle kahvit puolukkapiirakan kanssa. Tuhdisti tuli syötyä. Hyvä, ettei tarvinnut veneelle mennä rinnettä pyörimällä. Ei punkkulasillisen, vaan täyden mahan vuoksi. Kiitos Taina ja Haneli!

  Nyt on olo tasaantunut, hyvin nukutun yön ansiosta. Tuvan uunissa tuli roihuaa. Aamukahvi on juotu. Uutissivuja on rullaitu. 

  Yle: Trump, korona, sote, autoilun verotus, F1. 

  IS: Trump, korona, hömppää, urheilu.

  IL: Trump, hömppää, urheilu, hömppää.

  Länsi-Savo: paikallista

  ESS: paikallista

  Kuvitteellinen Pihanurmen Sanomat: Kahdeksan astetta, tyyntä, puolipilvistä, hiljaista. Tänään odotettavissa aamupäivällä poutaa, iltapäivällä satelee. Kalenterissa ei merkintöjä, eli vapaata puuhastelua. Iltapäivällä saunomista. Illalla Eränkävijät, Arto Nyberg, Tanssii tähtien kanssa (Hilppa), kirja (Peppe).

  Pihanurmen Sanomat oli 1950-luvun jälkipuoliskolla hetken ilmestynyt paikallinen päivälehti. Se ilmestyi Piskolassa. Sen puuhamiehet ja jokapaikanhöylät olivat Rukkastuppo ja Kalle Miinus. Eli Haneli ja minä. Vanhoja lehtiä kuskattiin lastenvaunuilla aitasta tuupaan, saatiin joskus namunen palkaksi. En muista, kumpi oli Rukkastuppo, kumpi Kalle Miinus. Minä varmaan vanhempana olin päätoimittaja, sillä Haneli on ollut jotain kolme tai neljän ikäinen. Lehti koki konkurssin melko nopeasti, nimet jäivät mieleeni elämään.

  Kello on vartin yli seitsemän. Kohta saa vetää hiilet uunista piisiin. Hilppa sen kuin nukkuu. Raskas ruoka vaatii raskaat unet. No nyt se kömpii kammarista. Täytyy nostella jääkaapista tykötarpeita kahvipöytään.

  Huomenna usmuutetaan kylille kauppaan. En tiedä mikä käytäntö Anttolassa on vallalla, mutta aiotaan maskeja autolta hakea mukaan, niitä kaupassa käyttää. "Ei vara venettä kaada", sano eno ja tipahti. 

  Torstaina on taas kyläreissu: veneen talvihuolto. Varasin ajan jo kuukausi, toista, sitten. Edellisistä syksyistä oppineena varasin sen iltapäiväksi; aamusumussa ei ole kovin mukavaa ajella.

  Perjantaina on lähtö Hollolaan, takaisin saareen luultavasti tiistaina 20. lokakuuta. Se taitaa olla kauden viimeinen reissu. Kuun taitteessa laitetaan veneet teloilleen, talo kaamoskuntoon. Korona-aikaan siirrytään konkreettisesti. Peukkua pidetään, sormia selän takana ristitään, munia puristellaan, että tulisi kunnon talvi kantavine jääpeitteineen, hiihtolumineen, jotta viimeistään helmikuussa tänne päästään. 

  Päivä alkaa hiljalleen valjeta. Sähköpostiin kilahti jotakin. Ahaa, Lastukirjaston uutuusvahti siellä moikkailee. Olen laittanut muutamia kirjailijoita uutuusvahtiin, eli kun heidän uutuuksiaan, ainakin kirjastolle uusia, teoksiaan on sinne hankitaan, saan tiedon. Itse asiassa tieto tulee jo silloin, kun kirja on tilattu, joten pääsen eturivissä sen varaamaan. Nyt vahti kertoo, että Ian Rankin'ilta on tullut englanninkielinen Rebus-sarjan opus A Song for the Dark Times. Täytyy siis odotella, kunnes suomennos on painettu. 

  Kohta laitan vaattetta, lähden pihalle källäilemään. Jotakin puuhastelua aina ilmenee. Päivät kuluu vitkaan kohti tiistaista syyspäivän tasausta, ensi sunnuntaina tapahtuvaa (sic,) talviaikaan siirtymistä. En kovinkaan malttamattoman odota joulumusiikin ja -mainosten päälle vyörymistä. Joulua sinällään odotan: mielenkiinto kohdistuu Liisan ensimmäisen joulupukin habitukseen. 

  Tällaista tänään. Kuvassa ei ole Diogenes, ei Dionysos myöskään, vaan Peppe itse muutama vuosi sitten luomassa kuvassa, kuvassa, joka osui silmiini taannoiseen blogiin kuvia etsiessä.

  

TUNNELMIA JA EI

   Pimeää, tuulista, sateistakin. Sellainen on lokakuun perjantai-ilta saaressa. Katsottiin äsken Netflixiltä 1. jakso Venäläisestä sarjasta Matka järvelle. Se juuri julkaistu juttu ja kertoo rajusta tartuntataudista, mikä uhkaa tehdä lopun ihmiskunnasta. Koronakauhua potenssiin jotain. Sen verran kiinnostava, että tulee katsottua seuraavakin jakso, ja seuraavaa seuraava, näin uskon. Mutta ei tänään; Hilppa ryhtyi katsomaan Vain elämää. Minä olen tehnyt ohjelman suhteen Dumarit, eli kieltäytynyt siihen osallistumasta. Hande tietysti esiintyjänä, minä katsojana. 

  Sen verran onea olo jäi jäi tuosta aika kammottavasta sarjasta, että "lavastin" pari tunnelmakuvaa, sillä aikaa kun Hilppa keitti espressot ennen ohjelmansa alkua.

  Tänään ei päivällä juurikaan sadellut. Minä kokosin kastelutletkut pois lojumasta, poltin tynnyrissä sinne kesällä viemäni lupiinin siementämään valmiit kukinnot. Eivät, kele, ne ainakaan lisää kukkia puskemaan ala! Siinä tärkeimmät. Saunottiin iltapäivällä. Nyt vietetään iltaa, kumpikin tavallaan.

  Tällä viikolla ollaan syöty hyvin. Niinhän me yleensä, kun kesällä saa paljon aineksia omista kasvatuksista. Nyt ei niinkään ole ollut näistä kyse. No, peruna on omasta takaa, itseasiassa ihan viimeisiä tänään vietiin. Mutta mitäs tästä sanotte: Ollaan syöty haukea à la neljä tuntia verkosta pannulle, ollaan syöty suppilovahverokeittoa, ollaan syöty hirvipaistia, ollaan syöty siikafileetä. Eilistä, sori, kun eilen piti syödä se hauki. Eilisyyttä kompensoimaan oli siian kera kantarellikastike. Kävin sen verran ap. keräämässä. 

  Ei noita enää kovin paljon näy kasvavan. Sitäpaitsi alkaa olla melko vaikea havaita keltavoittoisen lehtimaton alta. 

  Kahvin kanssa ollaan nautittu toscaomenakakkua, omista omenista, tietty.

  Jotta menyy ei latistuisi, mennään huomenna Tainalle ja Hanelille syömään karhupaistia. En tosin tiedä, onko se kuinka hyvää. Kehuttavan olen kuullut. Kerran olen maistanutkin. Talinnassa vuosia sitten. En olisi edes muistanut, mutta Hilppa valisti. Olin vissiin sen verran muitten nautinta-aineiden lumoissa, että en kyllä makua muista. "Ei kummoista", sanoo Hilppa, "liekö edes karhua ollut!"

  Voi olla, että  meitä on juksattu. Tai sitten ei. Huomenna kuitenkin karhua maistetaan. Jollei Haneli meitä juksaa. Se Haneli on salaovela mies paistiensa suhteen. Seitkytluvun alussa se teki majavapaisti uunissa, sitä tarjosi... en enää muista minä, ja vasta syötyämme pyysi arvamaan, mitä paisti todellisuudessa oli. Ei tainnut kukaan arvata. Mutta ihan syötävää se oli. Muistaakseni. 

  Haneli, joka kävi amiksen ravintolalinjan, ei ole kylläkään ihan anhiton kokki. Vaikka ravintolaura jäi muutaman kuukauden mittaiseksi, eikä ruoanlaitto ole edes varteenotettavaksi harrastukseksi päässyt, onnistuu häneltä tiettyjen juttujen valmistaminen. Onnistui jo silloin seikytluvulla. Muukin, kuin majavapaisti. Muistan, kun oltiin eräänä alkusyksyn viikonloppuna täällä saareessa. Meitä oli Hilpan siskon Jatan jo edesmennyt mies Masa, Hilpan jo edesmennyt veli Kake, Haneli ja minä. Juotiin juomia, kerättiin sieniä, saatiin verkosta pari lohta, Haneli ampui pari sorsaa. Kun sitten lauantai-iltana apettiin savulohta ja leivinuunissa valurautapadassa haudutettua sorsaa kanttarellikastikeessa à la Haneli, ryystettiin kyytipojaksi Feteascaa, Egri Bikavéria ja päälle kossunaukut, niin Masa loihe lausumaan, että ei elämän päivänä ole näin hyvää syönyt!

  On täällä muutkin kaverit Hanelin riista- ja kalajuttuja maistaneet. Vai mitä Rohus-poijaat? 

  Kirjoitusvaihe tuntuu olevan yllä. Joka päivä näköjään jotakin laitan bittiavaruuteen. Kuten eilen sanoin, ei lukeminen jostain syystä ota tuulta alleen. Pitää tehdä sitä, mikä hyvältä tuntuu. Kyllä tässä iässä täytyy olla vapaus valita. Täytyy, sillä se täytyy olla missä iässä tahansa. Vaikkei ole. Vaan ei siitä enempää.

  Ressun biisejä lauletaan selän takana. Ei kai niissä mitään vikaa ole? Mutta "kohlakkoin", sanoi uushollolalainen sudeettisavolainen, "lählen kokovartalon nojalle".

YLI-IHMISIÄ

  Joskus olen pähkäillyt, että olenko tavallista pöljempi, itsekeskeisempi ja vähäpätöisempi ihminen? No luultavasti olen. Mutta miksi? Siis miksi olen pähkäillyt. Sitä, miksi olen tavallista pöljempi, itsekeskeisempi ja vähäpätöisempi ihminen, tulen käsittelemään jonain tarkemmin määrittämättömänä ajankohtana. 

  Olen pähkäillyt, että olenko tavallista pöljempi, itsekeskeisempi ja vähäpätöisempi ihminen, sillä monissa kirjoissa, useissa elokuvissa, sekä lähes kaikissa tv-sarjoissa esiintyy ihmisiä, jotka ovat huikeasti itseäni viisaampia, avarakatseisempia, armeliaampia tai voimakkaampia. Ne ovat ihmisiä, jotka osaavat siteerata pitkiä pätkiä tunnettujen runoilijoiden tekstejä, vetäistä lainauksia milloin mistäkin klasikkokirjallisuuden merkkiteoksesta, livauttaa helposti keskustelun lomaan Nietzscheä, Kantia ja  Rousseauta, antiikin filosofeja höyhenenkevyesti, ratkaista matemaattisia ongelmia suitsait, ladella piin likoarvon aivoja verrytelläkseen tuhannen desimaalin tarkkuudella, luetella sata linnunratamme naapurigalaksia aakkosjärjestyksessä etu- ja takaperin, muistaa kaikki kirjoitetun historia aikana käydyt sodat ja niitä seuranneet rauhat, tunnistaa jokaisen uhanalaisen eläimen (kasveista puhumattakaan). He ovat ekologisesti kansakunnan kaapin päällä, tukevat vähäosaisia Suomessa, Afrikassa, Kauko-Idässä ja Etelä-Amerikassa, auttavat kaikki kaupungin vanhat rouvat kadun yli, nuoret rouvat ja neidit myös (asettaen päällystakkinsa lätäkön päälle), eivät kiroile (tai kiroilevat kahehdittavan railakkaasti), osaavat päätellä asioiden oikean tolan minimaalista vihjeistä, voittavat jokaisen oveluudessa, kaksinkamppailussa, shakissa, tammessa, koronassa, rantalentopallossa, petanquessa ja mölkyssä, sekä tuoksuvat aina kuten tuntematon kukka tropiikin. Heidän etevymmyytensä lyö laudalta ainoastaan heidän käsittämätön vaatimattomuutensa, nöyryytensä ja ymmärtäväisyytensä. 

  Ei tietysti kenelläkään kirjoissa tai leffoissa tai sarjoissa noita kaikkia kykyjä ole, mutta useimmiten ainakin päähenkilöillä on vähintään yksi luetelluista tai samankaltaisista ominaisuuksista. Joskus sentään kirjoitetaan draamaa tai käsikikiroituksia laiskanpuoleisista lököhousuisista dallaajista, kädet selän takana kuljeksivista luusereista, salaa piereskelevistä ja röyhtäilevistä makkaranpurijoista, jotka raahaavat keskikaljakassia ja aladobipakettia uutterasti 17 vuotta vanhalla Simcalla Kaken Valinnasta, piiskaavat matot jouluksi ja juhannukseksi, laulavat karaokea perjantaisin Kuittisen Kuppilassa kunnes heidät poistetaan reilusti ennen valomerkkiä, soittavat kankein sormin taksin Nokia 3310:lla, palaavat hieman huojahdellen kotiin rakastaen vaimojaan, Puurtisen Pajalla työkenteleviä poikiaan, sekä Lissun Käherrys & Voguessa ahertavia tyttäriään. 

  Huomaatte varmaan, että iltapäivä on ollut hieman sateinen. Nyt tosin on hieman kirkkaampaa. Aamusta sentään jotakin saimme aikaan. Minä kävin nostamassa eilen lasketut verkot. Kilon hauki ja puolen siika.

  Verkot olivat koemielessä aivan matalasta selälle päin. Siika oli noin kuuden metrin syvyydessä, eli ei ole vielä matalassa. Ei ihme, sillä vesi on yhä jotain 8-asteista. Eikä se juuri kylmene, koska yötkin ovat lämpimiä. Hieman viileämmäsi kelit kuitenkin muuttuvat. Yöpakkasista ei ennusteen mukaan ole kymmeneen vuorokauteen tietoakaan. Paha siian kudulle, hyvä Lehkosen pienperheen vesihuoltojärjestelmälle. 

  Hilppa fileerasi kalat sillä aikaa, kun minä setvin verkot. Sitten usmuutettiin Potinlahteen, huom. Hilppa puikoissa. Sauvakäveltiin muutaman kilsan lenkki. Sopivasti ennen sadetta. 

  Kehuin aiemmin, että puolen vuoden lukemiskausi alkaa. Kirjoja on messissä, mutta kummasti täällä ollessa ajatukset harhailevat niin, että lukeminen ei oikein luonnista. Kirjoittaminen sen sijaa luonnistaa. Tässä on tietty ongelma. Kun lukee, tietää, mitä lukee, kun kirjoittaa, saattaa kirjoittaa mitä tahansa soopaa, kun se mukamas tuntuu luonnistuvan. Vähät siitä. Minulle tämä on ajankulua, hermolepoa, varmaan muutakin. Siis sanonkin itselle: "Anna mennä Peppe, jos ja kun siltä tuntuu!"