MENU MENETTELEE

  Ei ihan huonosti, eikä huonoa, tänään meillä syöty:

  LOUNAS

  Vihreä salaatti 

  Keitetyt perunat

  Voissa paistettu ahvenfilee

  Voissa paistettu siikafilee

  Keltavahverokastike

  Hölskekesäkurpitsa

  

  KAHVI 

  Suodatinkahvi ja viinimarjapiirakka

  VÄLIPALA

  Smoothie jugurtista, vadelmista ja saskatoonin marjoista

  ILLALLINEN

  Pitsa, täytteenä herkkutatti, torvisieni, sipuli

  ILTAKAHVI

  Espresso mutteripannulla ja viinimarjapiirakka

  Olisikohan lähiruokaa mukana? 

• salaatti 20 metriä
• perunat ja sipuli 20 metriä
• ahven 300 metriä veneellä
• siika 800 metriä veneellä
• keltavahvero, herkkutatti ja torvisieni 50 -100 metriä
• kesäkurpitsa 20 metriä
• vatut, viimarjat ja saskatoonin marjat 5 kilometriä veneellä

  Yllä etäisyyksiä tuvan ovelta ruokatarpeille. Hiilijalanjälkeä tosin hieman tuli veneajelusta. Anteeksiannettavaa, tässä tapauksessa?

  Salaatti ei ehtinyt nahistua, sienet pilaantua, marjat homehtua, potuilla kesti matka mullista kattilaan muutaman minuutin, eikä kaloissa kylmäketju kerinnyt edes alkaa.

  Ei päivän tarjonta aina, eikä edes usein, tuollaista ole. Paljon kuitenkin saa hyvää tavaraa, kun vähän näkee vaivaa. Tai paskan vaivaa. Iloa ja riemuahan se on; lähteä tyynessä säässä verkkoja kokemaan, pyörähtää lähimetsässä sieniä poimimassa, kaivaa pari varrellista pottuja, napata muutama sipuli samalla kainaloon. Ja antaa Hilpan jalostaa tarpeista herkullista ruokaa.

  Niin että ei minulla tässä muuta. Paitsi että jos ajattelette, että taas se Peppe kehua retostelee elämänsä autuutta, niin oikeassa olette. Hyvä täällä on olla!

  En laita loppuun kuvia herkuista. Laitan äsken ottamani värimintusta. Ihan vain siksi, että sillä ei ole mitään tekemistä juuri minkään kanssa. 

VAIVA HIIPI VAIVIHKAA

  Toissayönä kipeytyi polvi. Ihan iski vaiva salamana pilviseltä taivaalta puun takaa koukaten. Menin yöllä vanhenevan miehen ristiksi vakiintunelle yöpissalle, kun oikea polvi meinasi pettää alta. En sitä mihinkään ollut satuttanut. Tyhjästä ilmaantui vaiva elämää vaikeuttamaan. Linkkasin takaisin petiin. Särky oli niin kova, että piti pian nousta ottamaan kipulääkettä. Kun se alkoi tehota, sain joten kuten aamuyön tunnit nukuttua. 

  Aamulla oli lähtö marjankeruuseen Piskolaan edessä. Etsin käsiini isä-Erkille muinoin tekemäni katajaisen kävelykepin, lyhensin sitä hieman. Sen kera oli parempi kulkea, sillä oikeaan jalkaan varaaminen oli huteraa. Otin toisen satsin kipulääkettä ennen lähtöä.

  Piskolassa Hilppa meni vattupenkkien väliin, minä viinimarjapuskan juureen. Keräsin ensi jakkaralla istuen, mutta pian huomasin seisovani normaalisti marjoja riipien. Kummasti joko lääke, tai liikkuminen, tai molemmat, vaikuttivat: polvi ei tuntunut juuri lainkaan kipeältä. Sen sijaan kipu oli noussut lonkkaan. Ei tuskallisena, mutta selvästi jomottavana. 

  Ilman suuria ongelmia saatiin marjat kerättyä. Vielä rannalla, Tainan ja Hanelin talolla, kerättin pari litraa marjatuomipihlajan eli saskatoonin marjoja. Tuo habitukseltaan pensasmustikkaa muistuttava marja on oikeaa superfoodia. Taidamme istuttaa tännekin sellaisen kasvamaan. Muutaman vuoden kuluttua saadaan ehkä omaa satoa. 

  Illalla napsin taas tulehduskipulääkettä. Säryn puolesta sain nukkua rauhassa, mutta kipeä on polvi, lonkka myös. Ei niin kipeä, kuin eilen, mutta kuitenkin. 

  Ajattelin ottaa muutaman päivän kuurin troppia. Jos ei auta, niin pitää vissiin aika lääkärille varata. Ilman googletusta tai isoa itsediagnoosia ajattelen, että nivelrikko jyllää. Minulla on vasemmassa lonkassa todettu alkava nivelrikko pari vuotta sitten. Se vaikuttaa siten, että varsinkin saappaat jalassa kävely aiheuttaa vasemman jalan puutumista ja pistelyä, lopulta kipua. Luulen saman vaivan vaivaavan vaivaista toisella puolella kehoa. 

  

  Kävelykepin käyttöön en luultavasti ryhdy laajasti. Vaikka melko tyylikästä se olisi. Pitääköhän miettiä uudelleen?

  Mikkeliin mennään päivällä. Kävelykepin kanssa vai ilman? Ilman muuta ilman. Vaikka en näe asiaa aivan mustavalkoisena, niin kepin käyttö on liioiteltua. 

  Hanelin kanssa, Hanelin autolla, mennään. Hän vie nimittäin ajokoira Hilun piikille. Ei sille viimeiselle, älkää pelästykö. Ihan normaali rokotus on kyseessä. 

 12:45 on Hanelilla ja koiralla aika operaatioon varattuna. Me olemme sopineet sienten juhlallisen luovutuksen ilman isoja seremonioita tapahtuvaksi 12:30 Minnan torikahvilassa. Siellä sienten uusien haltijoiden kera kahvit hörpitään, kuulumisia vaihdetaan.

  Kun Haneli on koiran kanssa valmis, mennään Lidliin, takaisin Anttolaan. 

  Ilmat lämpenevät kohti viikonloppua. Pitää kai nautia kesästä, kun en kovin hurjasti tohdi jalkaa rasittaa. Joitakin verkkoja lasketaan naapurin Hannun kanssa. Ahventa lähinnä haetaan. Ehkä muikkuverkot myös? Ainakin huomenna, jos ei Ahti ahvenia anna. 

  Koronan toinen aalto lähestyy, on jo ovenraossa. Ihmisten tulisi muistaa se. Mediaa kun seuraa, saa sellaisen kuvan, että ihmiskunnan lyhyt muisti ei ole ainakaan venynyt. Ulkomailla lomaillaan, isoissa porukoissa hillutaan, turvavälit unohdetaan. Mikäs minä olen asiasta paasaamaan, mutta kannattasi ehkä yrittää toimia siten, että yleinen maskipakko ja laajat rajoitukset pysyisivät vain uhkakuvina, tuumii kävelykeppigubbe Peppe. Värikuva paljastaa, että asukokonaisuus ei värien puolesta ole kovinkaan onnistunut. Mustavalkoinen on hyvä yhdistelmä, monessa mielessä.

PINAATTI-BASILIKA-SIPULI-TATTI-ORAKAS-MOZARELLAPIIRAS

Aamulla tuntui välipäivältä. Eli ei mitään erityistä tekemistä ollut "kalenterissa". Metsään en tohtinut mennä. Vaan menin kuitenkin. Sanoin Hilpalle, että lähden tarkastamaan, etteivät pääse rouskunpenteleet yllättämään. Hän sanoi, että me pois, mutta kanttarellejä et tuo!

  Usmuutin siis veneellä vanhoille rouskumaille. Aluksi löysin vain pari haaparouskua, mutta kanttarellejä oli. Ja kohta torvisieniä. Enhän minä saanut niistä ohi kuljettua. Keräämättä, tarkoitan. Kun olin sen verran noita herkkuja poiminut, että ei enää menisi läpi "ihan vaan syötäväksi keräsin", otin puhelun. Sienille löytyi osoite. Torstaina ne saavat sijaiskodin. Tiedän, että niitä kohdellaan hellävaroen ja arvokkaasti. 

  Itse asiassa löysin lopulta jonkin verran rouskuja myös. Eli pystyin kevein mielin ja ilman luimuilua palaamaan Saarelaan; ruoskuja malliksi, muille uusi osoite. 

  Puoli säilöntä-ämpärillistä on nyt suolassa. Toinen rouskuireissu viikonloppuna, niin sekin tarve tulee täyteyksi. 

  

  Sillä aikaa kun rymysin metsässä, oli Hilppa leiponut viinimarjapiirakan ja toisen pohjan. Siitä toisesta hän loihti illalla pinaatti-basilika-sipuli-tatti-orakas-motzraellapiirakan. Mozaerella ja jauhot olivat tuontitavaraa, muu omista kasvatuksista ja metsästä. Maistui. Niin kuin maistui viinimarjapiirakkakin. Viinimarjat olivat omasta puskasta myös. Vaikka joku vuosi sitten istuttamamme pari pensasta eivät ole satoa juuri tehneet, niin piha-aitan takana äityi yksi villipensas, eli aikanaan linnunpaskan kautta alkunsa saanut, tekemään marjoja. Ei hirveästi, mutta piirakkaan kevyesti, ja ylikin jäi. 

  Huomenna ei ole välipäivä. Lähdetään Piskolaan keräämään puutarhavadelmia ja viinimarjoja. Loppukesä on sellaista hyysäämistä. Mutta talvelle se palkitsee. Ongelmana on nyt, että oma pakkasemme on nuijalla lyöty. Onneksi Taina lupasi, että voimme marjat laittaa heillä pakastimeen. Kun seuraavan kerran mennään kotiin, viedään kaikki, niin täältä kuin sieltäkin, Hollolaan.

  Torstaina ei ole välipäivä myöskään. Mennään Mikkeliin. Viikon eväät, vähän muutakin, on listalla. Ja sienet uuteen osoitteeseen. 

  Luultavasti mennään taas kimpassa Hanelin kanssa. Ekologista ja ekonomista. Mutta se selviää tarkemmin huomenna, kun Piskolansaareen mennään. 

  Saattaa  olla, että tilaamamme huussi ei tällä viikolla saavu. Jos, ja kun, ei saavu, pitää kehitellä loppuviikoksi, viikonlopuksi, sekä varmaankin alkuviikoksi jotakin hommaa. Onneksi on pari juttua säästössä. Nimittäin maalaamista ja vesomista. Tai sitten menen metsään. Ei, en mene metsään! Tai menen metsään etsimään lisää rouskuja. Mutta en tuo kanttarellejä! Tai tuon? Vaikea paikka. Kyseessä on kuitenkin neljänkymmenenkuuden vuoden liitto.

  En ottanut tänään yhtäkään kuvaa sienistä. Enkä piirakoista. Siksi laitan elokuista väriä pihalta: Vihreää täydennettynä sinisellä, punaisella ja keltaisella.

  Sekä viimeöinen kuu kuseskelijan silmin puhelimen kameran välittämänä.

PERUSTAVANLAATUISTA TYÖTÄ

  Projektit aikaistuvat, jos tekeminen tuntuu loppuvan. Niin kävi laiturin kanssa. Sen homman olin kuutioinut ensi kesälle, mutta toisin kävi. Johtui ihan siitä, että keväällä ja alkukesällä on intoa ja tarmoa ahertaa, mutta ei mitään isompaa esillä. 

  Nyt tuli toinen tulevien vuosien työ ajankohtaiseksi. Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain....eikäku siitä se alkoi, kun käytiin Jänissaressa iltakahveella. Juha oli sinne tehnyt uuden huussin. Se oli niin siistin näköinen juttu, että mieleen tuli omakin uusia. Samoin Hilpalle, koska asiasta samana iltana puhuttiin. Asia päätettiin seuraavana päivänä. Netistä vaan haarukoimaan vaihtoehtoja ja hintoja. Päädyttiin, taas kerran, Taloon.com'iin. 

  Minulla oli ajatuksena ollut, että ensi kesänä, tai sitten sitä seuraavana, on paskion uusiminen tapetilla. Saa nähdä, mitä ensi kesänä, tai sitten sitä seuraavana, tehdään, kun hommat tulee duunattua jo nyt. Voi olla, että jotakin mieleen tulee, kun ne ajat koittavat.

  Vanhalla paskiolla oltaisiin kyllä vielä pärjätty. Puolilaho tuo reilut 50 vuotta vanha on. Toisaalta se on myös puoliterve. Kerron hieman huussin historiaa. Täällä oli, samalla paikalla kuin nykyinen (siis kohta entinen) sijaitsee, navetanmuurin takakulmalla, vanha paskio. Se oli kahdenistuttavaa mallia. Oli vuosi jotain 1967, +/- 1 vuosi. Sisareni Ritva ja kaksi saksalaista serkkutyttöämme olivat täällä keskenään. Kaikki pössyttivät tupakkia kuin turkkilaiset. Eräänä aamuna, kun Ritva oli menossa tarpeilleen, niin kuinka ollakkaan, paikalla ei ollut kuin kaksi höyryävää paskakekoa! Ikuiseksi arvoitukseksi jäi, miten palo syttyi. Ukkosta ei alueella yöllä esiintynyt. Ainoa vaihtoehto lienee se, että joku tytöistä oli heittänyt ajattemattomuuksissaan palavan natsan reiästä. Kukaan ei tunnustanut, luultavasti mahdollinen tekijä ei edes asiaa ollut tiedostanut. Onni tietysti, että ei ollut rutikuivaa metsää lähistöllä. Olisi helposti voinut palaa vaikka koko saari.

  Tilalle oli saatava uusi, ja sassiin. Lautiaisen Topi, jo aikaa edesmennyt kirkonkyläläinen, pestattiin hommaan. Ja minut hanslankariksi. Päivässä syntyi uusi huussi. Minä vielä seuraavana päivänä sen maalasin. 

  Olen varmaan tämän tarinan joskus aiemmin blogissani kertonut. Nyt jatkoa. Reilut 12 vuotta sitten istutin samaan koppiin Biolanin kompostikäymälän. Hieman jouduin säveltämään, ja huussia ylös nostamaan. 

  Lautias-Topin tekele sai uuden sielun. Siinä se on palvellut, mutta totta puhuen aika uudelle on jo. 

  Tänään tein sitten aamupäivän perustavanlaatuista työtä.

  Uusi mukavuuslaitos tulee, kuten kuvat kertovat, aivan eri paikkaan. Se tulee mäelle, talon ja nukkuma-aitan välille. Sieltäkin on järvinäkymät. Ja sijainti on sopivasti talon, aitan ja saunan välimaastossa. 

  Mikäli rahtiliikenteen jumalat ovat suotuisia, tulee huussipaketti tällä viikolla. Ainakin se on haettu tehtaalta. Viestissä kerrottiin, että viiden arkipäivän kuluessa lähetys on perillä. Suhtaudun varauksella. Kiirettä ei toki ole. 

  Biolanin pönttö siirtyy tietysti vanhalta paskiolta uuteen hyyskään. Uutta ei vissiin saa enää paskioksi tituleerata? Täytyy työ ajoittaa niin, ettei tarvitse kauaa kyykkypaskalla käydä. Ongelmana on se, että pönttö on istutettava paikoilleen, kun muutama varvi kevythirsiä on asennettu. Se ei näet mahdu ovesta sisään. Eli pakostakin tulee snadi katkos käyttöön. No, ei siinä pitäisi kauan mennä, kun on vesikatto ja aluskate päällä. 

  Sellaisia projekteja poksahtelee kuin kirkkaalta taivaalta. Juha, älä syytä itseäsi. Olisi asia esissä pian ollut kuitenkin. Mieluummin kiitokset inspiratiosta. Tuleepa tehtyä. Ja hyvään aikaan, koska minulla on metsäänmenokielto.

  Hilppa nahuaa pihalla. Minä katsoin päivän yhden perustuksen päiväksi, joten jäin kirjoittamaan. Nyt se on tehty. Menen urkkimaan, mitä rouva on saanut aikaan. 

ROK-LINTU ja TRUMP

  Ihmiskunnan tarustoissa linnuilla on suuri rooli. Esimerkiksi Tuhannen ja yhden yön tarinoista ja muista arabialaisista kertomuksista löytyy Rok-lintu. Se oli valtava ja kuolematon. Se pystyi kantamaan norsuja ja tiputteli niitä maahan. Joittenkin tarujen mukaan rokin siipien pituus oli 18 900 metriä. Kyllä sellaisilla yksi norsu ilmaan nousee! Koska Sindbad Merenkulkija kohtasi rokin kahdesti, niin täytyyhän tarinan olla tosi!

  Täällä kaukana pohjoisessa on lukuisilla linnuilla osansa myyttisissä uskomuksissa. Maailman synnystä alkaen. Sotkan munasta se syntyi, kuten pätkä Kalevalan Ensimmäisestä runosta kertoo:

Kului aikoa vähäisen, pirahteli pikkaraisen. 

Tuli sotka, suora lintu; lenteä lekuttelevi 

etsien pesän sijoa, asuinmaata arvaellen.  

Lenti iät, lenti lännet, lenti luotehet, etelät. 

Ei löyä tiloa tuota, paikkoa pahintakana, 

kuhun laatisi pesänsä, ottaisi olosijansa.  

Liitelevi, laatelevi; arvelee, ajattelevi: 

"Teenkö tuulehen tupani, aalloillen asuinsijani? 

Tuuli kaatavi tupasen, aalto vie asuinsijani."  

Niin silloin ve'en emonen, veen emonen, ilman impi, 

nosti polvea merestä, lapaluuta lainehesta 

sotkalle pesän sijaksi, asuinmaaksi armahaksi.  

Tuo sotka, sorea lintu, liiteleikse, laateleikse. 

Keksi polven veen emosen sinerväisellä selällä; 

luuli heinämättähäksi, tuoreheksi turpeheksi.  

Lentelevi, liitelevi, päähän polven laskeuvi. 

Siihen laativi pesänsä, muni kultaiset munansa: 

kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen.  

Alkoi hautoa munia, päätä polven lämmitellä. 

Hautoi päivän, hautoi toisen, hautoi kohta kolmannenki.  

Jopa tuosta veen emonen, veen emonen, ilman impi, 

tuntevi tulistuvaksi, hipiänsä hiiltyväksi; 

luuli polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan.  

Vavahutti polveansa, järkytti jäseniänsä: 

munat vierähti vetehen, meren aaltohon ajaikse; 

karskahti munat muruiksi, katkieli kappaleiksi.  

Ei munat mutahan joua, siepalehet veen sekahan. 

Muuttuivat murut hyviksi, kappalehet kaunoisiksi: 

munasen alainen puoli alaiseksi maaemäksi, 

munasen yläinen puoli yläiseksi taivahaksi; 

yläpuoli ruskeaista päivöseksi paistamahan, 

yläpuoli valkeaista, se kuuksi kumottamahan; 

mi munassa kirjavaista, ne tähiksi taivahalle, 

mi munassa mustukaista, nepä ilman pilvilöiksi.

  Kaikenlaista ovat linnut osanneet ennustaa, niin hyvää kuin pahaakin. Ei näillä salomailla ole kuitenkaan tarvinnut pelätä norsujen putoavan niskaan. Eikä taivaan. Taivaan niskaan putoaminen pelotti ihmisiä lähinnä pienessä gallialaisessa kylässä. 

  Siinä keskipitkää johdantoa otsikon viimeiseen sanaan. On alkanut elokuu, aistittavissa on loppukesän tunnusmerkkejä. Yksi niistä on se, että lintujen äänet ovat hiljentyneet melko anhittomiin. Kuikat välillä omaa kutsuaan huutavat, joutsenet ei kovinkaan kauniilla äänellään aamuisin meluavat, joskus saattaa korppi kronkkuen yli lentää. Pikkulinnuista ei kuulu mitään, paisti yhdestä. Se vetää aamusta iltaan yksitoikkoista, hentoa, ja melko hiljaista toistoa: "tviiiit". En tiedä sen oikeaa nimeä, mutta kun aamulla putsattiin pihalla kanttarellejä pikkelsiin, ristin linnun Trumpiksi. Yhteistä näillä kahdella on tviitti. Mr. Trumpilla tviitti ei ole hento tai yksitoikkoinen. Yksioikoinen ehkä? Hiljainen tviittaus tietysti on, mutta jos se osaisi puhua, niin kuulosuojaimia kaipaisin. 

  Onkohan huono enne nimetä pihalintu Trumpiksi? Ja millainen on linnun ajatusmaailma? Ottaakoko hän nokkaansa lempinimestään, vai alkaako ylpeänä tviitata entistä äänekkäämmin? Toivottavasti hän ymmärtää, että en ole pahaa nimeämisellä tarkoittanut. Sattui vain tulemaan mieleen.

  Niin, sieniä taas putsattiin. Eilen äkkäsin melkein pihapiiristä pari lämpärettä kanttrellejä. Ei mieli taivu niitä mätämenemään jättämään. Kävin siis aamulla lähes korillisen hakemassa. Suuri osa oli napakoita ja verskejä, joten pikkelssitarpeet kiehuvat hellalla. Niistä tulee helevetin hyviä. Mitä kaikkea liemeen tulee, sitä en tiedä. Ainakin punasipulia ja inkivääriä, koska kävin niitä eilen kyliltä ostamassa. Jos jotakuta kiinnostaa, ottakaa luottamuksella yhteyttä Saarelan pääkokkiin Hilppaan. 

  Hienot ja rauhalliset näkymät sienimestoilta on aamuisin...

...miettii Peppe aamu-urakan puolivälin tauolla.

  Hattufriikisi hyvää vauhtia muotoutuva Peppe on taas ottanut uuden päähineen käyttöön. Se on isä-Erkin peruja. Hatun lippa ei tykännyt pesukonekäsittelystä. Sen pahvinen vahvike meni aivan pehmeäsi ja mutkille. Ei haittaa, ei Peppen imago siitä kärsi. On enää niukasti asioita, mitkä Peppen imagoa vahingoittavat. Peli on menetetty. 

  Minä lähden tästä grillaamaan. Valkosipuli-yrttiperunanyytit à la Anna, kesäkurpitsaa à la ylälava, ja kaslerpihvejä à la Avokas. Noissa menee tovi, koska eivät kaikki mahdu yht'aikaa grilliin, ja kypysymisaikakin on vaihteleva. 

  Tuo kasler on edullista ruokaa. Ostettiin Hollolan K-Supermarketista vajaan kahden kilon pala, kilohinta alle viisi euroa. Hilppa leikkasi palan pihveiksi, ne tällättiin pakkaseen. Kun Tiilikaiset olivat täällä, grillasin kahdeksan pihviä, nyt neljä, ja vielä jäi ainakin kerraksi meille. Ken lihaa ei karta, niin edullista on. 

  Nyt on pakkoryhtyä toimiin. Hommaan kulahtaa kaik' valmisteluineen tunnin verran. Eiku perperiä niskaan, kesäkeittiöön. 

TULOS KUTISTUU

  Yhtiöt esittävät osavuosikatsauksiaan. Joillakin on vaikeuksia saada tulosta mahtumaan. Uutisissa kerrottin nimittäin, että sen ja sen yhtiön tulos on koronan vaikutuksesta kutistunut. Mihin se tulos ylipäätään pitää saada mahtumaan? Tilille? Jos se on pienentynyt, niin hyvin mahtuu. Omistajien kalloon? Sinne ei kai mahdu kovinkaan hyvin. Se on yksi paradoksi: omistajan kalloon mahtuu paremmin iso kuin pieni tulos. 

  Voisiko ajatella, että se ja se yhtiön laittaa liian pieneksi kutistuneen tuloksen kierrätykseen? Uskon, että pienellekin tulokselle löytyy innokas uusi omistaja. Mitä vielä. Ei se ja se yhtiö, eikä mikään muukaan puulaaki, niin tee. Ne valittavat kutistunutta tulosta, mutta eivät halua siitä luopua. Kai se on tapana noissa ympyröissä? No, ei yhtiö ole verrattavissa ihmiseen. Jos ihmisen rakaskin t-paita kutistuu pitämättömäksi, mutta on muuten hyvässä kunnossa, niin vastuullinen elävä laittaa sen kiertoon. Antaa tutulleen, tuuppaa Punaisen ristin tai UFF:n konttiin. 

  Korona se on tuloksia muotoillut. Yleensä kutistanut, jollain viruttanut. Ahne on korona. Kerrotaan, että se haukannut ison palan tuon ja tuon yhtiön tuloksesta. Onko se sama asia kuin kutistua? Jos haukkaan pala omenaa, omena pienenee. Jos korona haukkaa palan tuloksesta, tulos pienenee. Selvä. Kun vaate pienenee, se kutistuu.  Kai tuloksen osalta voi sanoa samoin. Vaikkakaan en lähde sanomaan haukattua omenaa kutistuneeksi. 

  Trump ehti jo väläyttää vaalien siirtämistä. Lienee ollut ajatuksissa jonnekin vuoteen 2030. Että sitten joutaisi jo eläkkeelle hän. Mr. President pyörsi kuitenkin tviittinsä, kun niin omat kuin vieraat esittivät kummaksuntaa. 

  Ylen uutiset: Tutkijaryhmän tulokset kumoavat STM:n aiemmat tiedot kasvomaskien hyödyttömyydestä – jopa itse tehdyistä kangasmaskeista voi olla apua.

  Tutkimuksessa on käytetty samaa aineistoa kuin STM:n aiemmin teettämässä, mutta päätelmät ovat täysin erilaiset. "Mihin hittoon tässä voi uskoa", kysyy mies, jonka pääasiallisessa julkisessa liikenteessä on hyvä tuuletus. Avoveneessä jäävät pasiliskot ja viirukset ja valkosipulin löyhkä, jopa vanhan viinan lemahdus, melko sujuvasti taakse. 

  Minun ei pitänyt (lue en saanut) mennä sienimetsään. Kuitenkin kiepaisin pienen lenkin, uteliaisuuttani. Kun äkkäsin muutaman mustatorvisienen, kiirehdin anomaan pokkeuslupaa. Anomuksen perustelu katsottiin sellaiseksi, että se oikeutti väliaikaiseen vapautukseen. Menin metsään. Torvisieniä löytyi aika mukavasti siihen nähden, että en kovin kauas pihapiiristä loitonnut. Enkä pystynyt kanttallejäkään ohittamaan. Hieman korvat luimussa palasin reilun tunnin matkaltani. Hilppa antoi armon käydä oikeudesta. Hän sanoi, että syödään kanttarellejä urakalla, ja että hän tekee osasta pikkelsiä.

    Siinä leteri puhdistettuja sieniä. Koristeen ukonsienen lakki. Se on nautittu lämpimän voileivän kera. Ukonsieni on mainio eväs; kun poistaa lakista heltat, paistaa pannulla. "Munassa ja korppujauhossa", sanovat kulinaristit, mutta ihan voissakin onnistuu. Ukonsieniä oli nuoruudessani paljon enemmän. Karja laidunsi vapaana pitkin metsiä, ja karjan päästöistä sieni tykkää. Nykyään ukonhattu on harvinaista herkkua. Muutaman melko saletin paikan tiedän, mutta läheskään joka kesä en niitä löydä, en ainakaan madottomassa kunnossa. 

  Torvisienet menivät kuivatukseen. Tai ovat kuivatuksessa. Ihan luonnollisessa ilmanvaihdossa kuivatetaan. Ohut kerros vanhoille uunipelleille, päiväksi ulos aurinkoon, yöksi sisään. Saunaan ei viitsi viedä. Melko tuikeat hajut siitä on seurauksena. 

  Minulla on nyt toistaiseksi voimassa oleva lupa mennä metsään. Kiitos torvisienien invaasion. Toivon, että poikkeuslupa jatkuu saumattomasti rouskukauteen.

  Huomenna ajelen julkisella liikennevälineelläni hakemaan Hanelilta tarpeita aluillaan olevaan projeltiini. Osan osti eilen Mikkelistä, osan saan Hanelin "keskusvarastolta". Sitä mitä sieltä ei löydy, ei juuri tarvitakkaan. 

  Ajan kylän kautta. Hilpalta puuttu inkivääriä ja punasipulia sienipikkelsisn aineksista. Mielihyvin käyn hakemassa. Ehkä se johtaa johdon lempeämpään suhtautumiseen metsään menoa kohtaan.

  Iltauutiset alkoivat juuri selkäni takana. Kuuden uutiset on jo katsottuna, tuskin uutta tulossa. Lopettelen kuitenkin tähän. Luen tekstin läpi. Näin saatan eliminoida suurimman osan "kirotusvirheistä". Tuskin koskaan kaikkia. Sen voin kokemuksesta kertoa. 

RAUHA SAARESSA

  Perhe Tiilikainen poistui eilen saaresta. Autonsa oli kuin nuijalla lyöty. Onneksi sentään peltikuorinen; Trabant olisi pullistunut muodottomaksi. Tai rättikattositikka. 

  Kauhun ja ihailun tuntein katselen aina heidän lähtövalmistelujaan. Tavaraa näet on joka puolella. Joni hoitaa omansa, se on iisi juttu. Iiris pakkaa myös joitain omia tavaroitaan. Mutta Annalla on suurin vastuu. Kun hän aloitaa pakkaamisen, siinä on tehoa. Liisan, Iiriksen ja omat vaatteet, lasten muut tykötarpeet, kuten vauvan ruoat, vaipat, harsot, tutit, lelut, Iiriksen hammasharja, tukkaharja, saappaat, vaikka mitä, sitten vielä omat tilpehöörit, sen jälkeen kaikki muu luettelematon. Tuohon kuluu noin 10 minuuttia, ja kaikki on matkalaukussa ja kasseissa. Uskomaton suoritus!

  Nyt on rauha Saarelassa. Eikä tarvitse pujotella tavarapaljouden väleissä varoen kompastumista. Vaikka kosmeettisia haittoja nuo ovat. Liisan aamuinen hymy, Iiriksen aurinkoinen olemus, korvaavat ne moninkertaisesti. Ja kunto sekä koordinaatoikykyhän siinä petraantuu, kun alati vaihtuvia esteitä väistelee.

  Tässä Annan ottamassa kuvassa tarkastellaan Liisan kanssa päivän uutistarjontaa. Ei mitään ihmeellistä, koronaa ja sen sellaista aina vaan...

Tässä taas Iiris kirmaa Piskolan pihalla peipposena.

  Tänään käytiin kaupungissa. Mentiin Hanelin kanssa, kun hänellä oli asiaa sinne myös. Rautakaupasta ostettiin tarpeita tulevaan projektiin, minkä luonteen ja laajuuden paljastan tuonnenpana. Haneli kävi hoitamassa asioitaan liittyen metsästysaseisiin, me sillä aikaa Marskin jälkiuuni- ja Siiskosen kauraleipää S-markertista, vähän puutteita apteekista. Ja Minnalla kahvilla. 

  Laitetaanpa väliin, ettei mene loppukuvan ainaiseen tälläämiseen, pari kuvaa kunnolla kukkimaan ryhtyneistä pihan penkeistä. Krassia ja kehäkukkaa. Hilpan omista kukista keräämistä siemenistä kasvatettuja.

  Kahdestaan siis taas ollaan. Ollaan me mainio pari; Hilppa ei nää, minä en kuule. Ei Hilppa sokeutumassa ole, enkä minä kuuroutumassa. Mutta optikkoa vailla on Hilppa, minun vasen korvani on ollut kauan melko huono kuulemaan. Kommunikointi on joskus huvittavaa. Saatan havahtua johonkin kovaan ääneen äkisti, ja selviää, että Hilppa on jotakin asiaa monta kertaa yrittänyt sanoa. Hilppa puolestaan joutuu tihraamaan silmät sirrillään, kun jotakin ulkona yritän hänelle näyttää. 

  Ensimmäinen apina ei kuule, toinen apina ei nää, mutta molemmat apinat puhuvat. Ainakin tavallisimmin. Mutta ei kai meille Tithonoksen kohtaloa ole odotettavissa, vaikka puhutaan? Tithoneksen tarina on surullinen. Hän oli kreikkalaisessa mytologiassa Troijan kuninkaan Laomedonin ja nymfi Strymon poika. Eos rakastui Tithonokseen ja sieppasi hänet mukaansa. Jumalatar Eos pyysi Zeusta tekemään rakastajansa kuolemattomaksi, minkä tämä toteuttikin. Eos oli kuitenkin unohtanut pyytää ikuista nuoruutta. Ikääntyvä Tithonos kuihtui kuihtumistaan. Lopulta, kun Tithonos ei pystynyt enää liikuttamaan itseään, Eos katsoi lukitsi tämän huoneeseen, jonne lopulta jäi Tithonoksesta jäljelle vain loputtomasti pälättävä ääni. Ei kummoinen kuolemattomuus!

  Menköön tuo mytologiakertaus loppukevennyksenä, tai minä tahansa. Sillä loppu on käsillä. Tässä jutussa. Ääni ja näppäimet pälättävät ja naputtavat vielä kauan, toivottavasti. Tai kenen kannalta asiaa sitten tarkasteleekin?