KUUSYSI

  Kun täyttää 50, 60, tai 70 vuotta, saavuttaa rajapyykin. Kun täyttää 69 vuotta saavuttaa pyykkikoneen. Luultavasti. Ensi viikolla. Mökille. 

  Minusta 69 vuotta on mainio rajapyykki. Ei vielä seitsemääkymmentäkään, eikä tartte lääkärintodistusta ajokorttiin, ja kuusvitoset on ihan lälläreitä, eli eläkeläisnoviiseja. 

  Kuusysinä voi muistella Lahden Kuusysin menestyksen päiviä. Mikkeliläisen jalkapallon huippuvuodet  olivat tuolloin takana, ja Kuusysi oli suosikkitiimini. Viisi suomenmestaruutta, pari cuppia päälle Voutilaisen Keken ja perään Muurisen Antin luotsauksessa.  

  Minä en tuollaisiin ole yltänyt. Kerran kuusysin kuitenkin täytin, tänään. Kiitokset siis kaikille fb:ssa, mesessä, whatsappissa, puhelimessa, ja ihan livenä minua muistaneille.

  Laitetaanpa rajapyykkikoneen saavuttamisen kunniaksi muutamia merkittäviä hetkiä.

Isä-Erkin sylissä lähes 69 vuotta sitten.

Peppe hetkeä ennen ensimmäistä osumistaan krokettipalloon.

Ensimmäiset farkut ja oisko Solifer-lippis.

Peppe ja skitta jotain 1968.

Ruikun kanssa Saksassa 1971.

Päijänteellä kesällä 1982.

Kevojärvellä 1993.

Annan 30-vuotisjuhlilla 2011.

Saimalla 2019.

  Miksi nuo kuvat ovat merkityksellisiä? Hyvä kysymys. Kaikki kuvat ovat merkityksellisiä. Merkityksellistä on se, että tuhansien kuvien kirjastostani onnistuin nuo valitsemaan suunnilleen varttitunnissa. 

  Antaahan kuusysipäivän kääntyä iltaan. Seiseitsemäskymmes elinvuosi lähtee kulumaan. Vuodet kun kuluu, niitä ei voi korjata. Kulutellaan siististi, jotta niitä olisi edessä kulutettavaksi.

LAITOIN MASKIN , KAIKEN KESTIN, PIENIN TUSKIN

  Ostoksia, pieniä hankintoja, puutteita. Kuumaa. Kuumaa kotona, kuumaa ulkona, kuumaa kaupoissa. No, pyykit kuivuu narulla hetkessä. Nyt taitaa olla viides, tai kuudes, koneellinen myllääntynyt. "Huomiseksi vielä yksi", sanoo rouva H. 

  Pesukoneesta toiseen. Päivällä sain puhelun. Postin autokuski pirautti. Kysyi, että oletteko maisemissa? Olisi lähetys tulossa. Minä että mitä hittoa, joko nyt?

  Kyllä se niin oli. Perjantai-iltana netissä ostettu pesukone mökille oli jo jossain Puumalan paikkeilla kuljetuksessa, ja tuotaisiin Potinlahteen. Kerroin kuskille, että me ollaan Hollolassa, ja vasta torstaina päivällä Anttolassa. Hän, mukava ja puhelias mies, ryhtyi pohtimaan kanssani oikeaa toimintatapaa. Kerroin, että tilaukseststa sain sellaisen kuvan, että lähetys toimitetaan Postiin, josta se on noudettava. Kaveri sanoi, että Anttolassa ei ole sellaista Postia, minne noin ison lähetyksen voisi jättää. Tuli esiin sellainen mahdollisuus, että kuski vie koneen Mikkeliin Postin terminaalin, mistä sen sitten juhannuksen jälkeen haemme. Onneksi Hilppa, joka oli kuunnellut keskusteluamme, huusi väliin, että ei me sitä vielä tarvita, ja että eikö konetta voisi toimittaa ensi viikolla? Sehän kävi kuskille, mukavalle ja puheliaalle miehelle, kuten taisin jo äsken mainita. Hän sanoi, että tehdään niin. Kertoi myös jäävänsä Jussilta lomalle, mutta kaverin kyllä toimittavan lähetyksen. Sovittiin, että alkuviikosta tulee masiina osoitteeseen Miekkaniementie 10, eli Potinlahteen. 

  Pesukone on ostettu samasta paikasta kuin laituriponttoonit. Luotin siis yhä Taloon.comiin. Vaikka tökki, ja huolella, kuljetus laituriponttoonien kohdalla, niin nyt se ylitti kaikki odotukset. Yllätti nopeudellaan ja siten, että toimitus onkin perille asti. Kaiken kukkuraksi oli niin mukava autokuski, että homma järjestyi parhain päin. Joku leipääntynyt jurrikka olisi saattanut sanoa, että v**tu vien sen lähetyksen rannalla varastettavaksi, tai kippaan ...kele, Anttolan rantalaanille, jotain muuta keljua. 

  Olen Postia haukkunut, pilkannutkin. Jos ponttoonien kohdalla hypin lakkini päällä tasakäpälää, otan nyt päähineen kouraan, pyörrän sanani anteeksi pyytäen. Ollaan parhaita kamuja, Posti ja minä. Kunnes seuraava tapaus asian saattaa taas kääntää päälaelleen. Selvennykseksi vielä: Ponttoonien kuljettaja oli Kaukokiito, nyt on kyseessä Posti. 

  Äitiä käytiin päivällä tapaamassa. Lyhyeksi jäi tapaaminen. Sovin aamulla, että puoli yksi tullaan. Kun Hoitokodille päästiin, soitin, kysyin, minne päin Elina tuodaan. Hoitaja kertoi, että ulos pääovelle. Odottelimme tovin. Maskit naamalla, ensi kertaa tämän koronajakson aikana. Ei ole rillipäisen ihmisen mukavaa maskia pitää hellesäällä. Lasit huurtuu, hiki virtaa, henkeä ahistaa. Vaikkakaan sillä hengenahistuksella ei ole tekemistä rillien kanssa. Eikä oikeastaan hien virtaamisenkaan. Mutta kyllä ne lasit huurtuu. 

  Kuvassa odottelevat Hilppa, Peppe ja kukka. Kukka keskellä.

  Pian tuotiin äiti. Hänellä ei ollut maskia. Hoitaja, jolla oli, sanoi, että ei puoliväkisinkään saanut laitettua sellaista Elinalle. Äiti ei tästä piitannut, lähti vedättämään rollaattorilla melkoista kyytiä pihalle. Minä perään. Yritin häntä jututtaa, mutta pukahtamatta jatkoi matkaansa. Onneksi piha ei ole suuri, ja sen keskellä on pyöreä pieni istutusalue, jonka ympäri autoa kiertävät kääntyessään. Ohjasin siis vavihkaa äidin kiertämään tuon ympyrän, palaamaan takaisin oven eteen juttelemaan jääneiden Hilpan ja hoitajan luo. Kyseltiin hieman äidin tilannetta. Hoitaja kertoi ennallaan pysytelleen. Äiti itse ei kommentoinut, kun kyseltiin kuinka hän on voinut? Ei kommentoinut, hymähteli vain. Lopulta sain selvää hänen muminastaan.

  "Jotakin salaperäistä tässä on!" Samalla hän yritti ottaa Hilpan maskia pois. "Miksi sinulla on tuollainen?"

  Vaikka kuinka yritimme selvittää, mistä naamiot johtuvat, ei tainnut mennä perille. 

  Emme kovin pitkäksi tapaamista venyttäneet. Ei siitä ollut apua eikä iloa kenellekään. Äiti tuli hämmennyksiin, me surullisiksi. 

  Kukat saatiin sentään annetuksi. Hoitaja lupasi ne äidin huoneeseen vaassiin laittaa. Toisaalta onnellinen olotila äidillä; ei mitään tietoa koronasta, ei pelkoa viruksesta, ei kauhua tartunnasta. Ruokaa tulee, huolehditaan. Olisi vain mukavaa tietää, mitä päässä liikkuu?

  Huomenna näyttäisi Lahden seuduilla satavan. Anttolassa ei. Torstaina pientä sadetta sinnekin ennusteessa. Kuinkahan käy koko kokon polton? Panoksia peliin. Kaksi vaihtoehtoa, ristiä ei hyväksytä. Metsäpalovaroitus on voimassa. Sataako ennen aattoa niin paljon, että se kumotaan? Pelimiehille tiedoksi: Poltetaan/ei polteta 3:1. Jos Kaipaisen Ville eläisi, hänet ainakin saisi peliin mukaan. Ja kummalle hän rahansa panisi? Vaikea sanoa, sillä Ville oli valmis lyömään asiasta kuin asiata veikkaa, kummin päin tahansa. Pelimiehiä!

SUHKUKS EI MÄNT'

  Nuorena tiesi olevansa kova jätkä ja viisain kaikista, aikuisena luuli olevansa kova jätkä ja viisain kaikista, keski-ikäisenä ei ollut lainkaan varma, onko kova jätkä ja viisain kaikista, vanhana tietää, että kovia jätkiä on vain leffoissa, eikä ole viisainta kaikista ole olemassakaan.

  Sellainen suunnilleen on miehen tie, kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Sen ymmärrän nyt vanhana. Vai olenko näin pidentyneen elinikäoletuksen aikana keski-iän viime metreillä? 

  Onko naisen tie puolestaan sellainen, että hän nuorena luulee olevansa timmi mimmi ja kaunein kaikista..., etc? En usko, sillä naiset ovat viisaampia kuin miehet.

  Ei, en ole töpännyt viime aikoina ankarasti. Kunpahan tuumiskelin, kun en saanut aamuyöllä unta. Liekö matkajännitys päällä? 

  Joo, en ole ankarasti töpännyt viime aikoina. Lieviä töppäyksiä ei lasketa. Nekin voidaan toki myöntää, sillä vanhana tiedän, että niin pitää tehdä. Lievistä töppäyksistä tulee mieleen myönnettäväksi se, että en ollut laituriprojektissa varautunut ankkurointiin huolella. Olin vain miettinyt ja toteuttanut itse kohteen kasaamisen. No, nyt on sekin asia ratkaistu. 

  Niinpä, suhkus ei mänt' laiturinteko, nii ko Kummun Kallen akan otto. Vaikka asiat eivät ihan loppuun tulleet tuumituksi.

  Näin vanhana miehenä, miehenä joka tietää, että kovia jätkiä on vain leffoissa, huomaan, että päivä päivältä nautin yhä enemmän saaressa olosta. Kohta lähdetään Hollolaan, palataan torstaina. Tuntuu kurjalta jättää tämä paikka. Ilmat ovat hienot, kesä parhaimmillaan, puutarhan ja kasvimaiden hyvinvoinnista täytyy huolehtia. Vanhana miehenä kuitenkin ymmärrän, että vanhan miehen tulee tehdä, mitä vanhan miehen tulee tehdä. 

  Jotta hiljalleen rakentamme kakkos- tai ykköskoti, miten vain, saavuttaisi sille asetetut vaatimukset, tehtiin muutama päivä sitten päätös. Asia on itänyt mielissä kauan. Nyt Hilppa löysi netistä mitoiltaan passelin pyykinpesukoneen. Sellaisen neljän kilon värkin, joka mahtuu keittiön ikkunan edessä olevan työtason alle. Koska taso on tietysti laitettu siten, että ikkuna aukeaa, niin tilaa on vain 71 senttiä. Kyseinen kone on mitoiltaan 690 X 550 X 440, eli täydellinen. Siksi pyysin Pöyryn Jokkea käymään. Hän katsoi tilanteen, lupasi hommata sopivat palikat, tulee ensi viikolla asentamaan. Joten tilasin pesukoneen. Se kehuttiin toimitettavan lähimpään postiin 2 - 5 päivän sisällä. Minä en oikein edes tiedä, missä on lähin posti? Ninnissä ei kai enää ole? Mitä sitten. Se on tavaran myyjän asia. Tilausvahvistus kertoo, että lähetys tulee 52100 postiin, ja minulle tulee sähköposti ja linkki seurantaan, sekä kun tavara on toimitettu, ilmoitus. Menen siis noutamaan sieltä, minne se on toimitettu. Yksinkertaista. 

  Meidän kohdalla asiat menevät niin, että koska emme matkustele, ulkomaille ennen, aikana, tai jälkeen koronan, kotimaassa sentään maltillisesti, niin näillä tuloilla on varaa muutama satanen satsata kesäpaikkaan. Tuo pesukone on sikäli merkityksellinen, että ei mene Hilpan aika niinä parina päivänä, kun välillä kotona ollaan, kokonaan pyykin pesemiseen. Ja kun Tiilikaiset ovat täällä, Liisan juttujen jokapäiväinen pesu siirtyy rannalta keittiöön. 

  Koneen myötä myös käyntimme Hollolassa harvenevat. Pitää siellä toki välillä poiketa. Ihan posti tarkistamassa. Ja äiti katsomassa. Nyt häntä pääsee moikkamaan aidan takaa, maski päässä. Huomenna mennään katsomaan. Melko kauan on siitä, kun viimeeksi nähtiin. Torstaina äiti täyttää 98. Täytyy kimppu kukkia viedä. 

  Sääli lähteä, ilo palata. Tiilikaiset tulevat aattona. Elämää ja toimintaaa on taas saaressa. Aattona mennään Hanelin rantaa kokolle, koko konkkaronkka. 

  Nyt heräsi Hilppa. Täytyy valmistautua lähtöön. Ja jättää pottu, kaikki muukin kohisten kasvava, omiin oloihinsa.

PIENI LAITURI IHMISKUNNALLE, MUTTA....

Tänään valmistui pieni laituri ihmiskunnalle, mutta melko riittävä Hilpalle ja Peppelle. 

  Loppuvaiheet laiturisagasta muutamin sanoin, jokusin kuvin.

  Kaunis aamu valkeni, vaikka ei yö ollut juuri pimentynytkään. Minä kässelehdin rannalla ties mitä puuhaillen jo seitsemästä asti. Melko tasan puoli kymmenen ilmaantui laituritalkooväki paikalle. Juha Rehula jopa, tavoistaan poiketen, minuutin etuajassa. Hän on yleensä kimppalaiturin tuunauksesta minuutin myöhässä. 

  Ensin vietiin viimeinen kulkusilta venevajasta. Sitten voimainponnistus. Ei tuskaakaan. Hyvin kääntyi laituriosa oiken päin, hyvin talui veen väljään.

  Koska olin touhussa mukana tiiviisti, en ehtinyt edes ajattelemaan kuvaamista. Onneksi Juha napsi jokusia puhelimellaan, mesetti ne minulle. Tässä muutamia. 

  Pulttia paikalleen...

Jakarin ojentelua Hanelille, joka katsoo kuin halpaa makkaraa.

Ensimmäiset urhoolliset kokeilemassa, josko laituri kantaa? Tässä kuvassa onkin koko talkooväki, eli vasemmalta Juha, Hannu, Toni, Haneli ja Peppe.

  Tosiaan homma sujui juoheammin  kuin luulin. Ei meillä kauaa nokka tohissut, kun laituri lillui vedessä. Pojjaat kyselivät, että olikos tämä tässä? Minä siihen, että en muista, koska viimeeksi olen saareen olutta kantanut, mutta nyt toin, eli on harjak..., eikäku kellujaisten aika. Kävin hakemassa huurteiset tölkit.

  Nyt vaihtuvat kuvat minun kamerani tuotokseksi. Olut maistuu urakan jälkeen, niin vieraille... 

...kuin talon väelle.

  Kun talkooväki poistui, ruuvailin puuttuvat kansi- ja reunalaudat, kiinnitin uimatikaat, askartelin muutakin viimeistelyhommaa. Nyt laituri muuten valmis, mutta ankkurointi pitää vielä tehdä loppuun. Sain hyvän vinkin Hanelilta ja Tonilta. Laittelin väliaikaisen ratkaisun siksi aikaa, kun ehdin tehdä lopullisen. 

  Nyt ollaan jo käyty laiturilta uimassa. Vesi on melko sopivaa, piristää edes hetkeksi. Urakka on siis koko lailla tehty. Mitähän sitten puuhaisi?

  Loppuun mietos. Mietos on tietysti meitteen ja aatoksen risteymä, jossa pääsevät oikeuksiinsa molempien tärkeimmät ominaisuudet. Ominaisuudet, jotka ovat samat, mutta mitäs siitä. Mietin nimittäin, kun Pöyryn Jokke tuosta lähimökiltä käväisi joku aika sitten täällä, yhtä juttua. Jokke kävi katsomassa pientä putkihommaa, jonka hän tulee juhannuksen jälkeen tekemään. Ei siitä sen enempää, vielä. Mutta mietos oli sellainen, että miksi joitakin lempinimiä voi käyttää muutamista, kuten Jouko-Joke tai Jokke, Pertti-Pepe tai Peppe, Keijo-Keke tai Kekke, mutta joistakin se ei oikein sovi suuhun, vaikkapa Markku-Make ei Makke, Matti-Masa ei Massa, Kauko-Kake. ei Kakke, Niilo-Nipa ei Nippa. Tässä jollekin Aristoleen Kantapaää-ryhmän viisaalle kanta(pää)jäsenelle pohdittavaa. Pohtikoon, miksi Lauri ei voisi olla Latte?

  Kokonaissaldoksi tälle päivälle pitää laittaa reilusti plus-merkkinen tulos. Olen tyytyväinen ja hyvillä mielin. Pian lämmitän saunan, pulahdan uimaan. Arvatkaa missä ja mistä? 

SANASTA JALKAA, KEDOSTA AILAKKIA

  Kadonneet ponttoonit löytyivät. Ne ovat Mikkelissä Kiidon Kaken terminaalissa. Eilen kyllästyin odottamaan luvattua yhteydenottoa, soitin Kaukokiidon asiakaspalveluun. Sieltä käännettiin Mikkeliin. Minulle vastannut mies ei ensin Kaukokiidon oman tunnuksen mukaista lähetystäni koneeltaan löytänyt. Hän kysyi vielä nimeni ja toimitusosoitteen. 

  "Ai ne ponttoonit!", sanoi hän lopulta. "Pojat ovat sinulle niistä soittaneetkin."

  Minä utelin, että koska?

  "On siitä joku päivä."

  Varmaan on joku soitto tullut jostain tuntemattomasta numerosta, kun puhelin on ollut muualla. En ole pruukannut sellaisiin takaisin soittaa. Teki mieli kysyä, että onko teillä tapana soitta vain kerran, eikä edes tekstaria laiteta? En viitsinyt, olin niin onnessani, kun mies lupasi, että ponttonit matkaavat huomenna Potinlahteen. 

  Kopioin tähän Kaukokiidon seurannasta kopioidun tilanteen tältä aamulta:

  Tilaus vastaanotettu 22.5.2020 15:29      ✓ 

  Lähetys on noudettu lähettäjältä (40270 Palokka) 22.5.2020 16:39       ✓

  Lähetys on purettu terminaaliin Leppävesi  

  Lähetys on lastattu terminaalissa Leppävesi  

  Lähetys on purettu terminaaliin Mikkeli  

  Lähetys lastattu jakeluun terminaalissa Mikkeli  

  Lähetys on toimitettu vastaanottajalle (52100 Anttola)

  Jos seurantasivujen päivitys on tuolla tasolla, niin ihmettelen. Etätöistäkö johtuu? Ei ole päivittäjä fyysisesti nähnyt, että lähetys on lastattu tai purettu? Turha minua syyttää siitä, että soittele tuntemattomiin numeroihin!

  Huomiseksi on iskuryhmä laituritalkoisiin kutsuttu kokoon. Meitä on kaikkiaan viisi. Pitää olla "piällysmies", se, joka käyttää solmuruoskaa. Kuka pestin saa, on vielä arvoitus. 

  Huomenna on laituri laitureille tyypillisessä paikassa. Tarkoitan venelaitureita. Tämä toteamus puuta koputtaen. Olihan mr. Myrphykin kovan luokan optimisti.

  Syy siihen, että kirjoitan vielä tähän aikaan kauniina kesäaamuna on, että laskimme naapurin Hannun kanssa muikkuverkot koemielessä. On tuolla paikalla pari muutakin verkkojaan jokusina öinä pitänyt. Yleensa syvänteeseen ilmaantuu muikkuja juhannuksen tienoissa. 

  Kun saatiin omat verkkomme vetehen, usmuutti paikalle vene, hiljensi hyvissä ajoin vauhtiaan. Kun se oli huutomatkan päässä, kysyin: "Muikkuverkkojako tulitte laskemaan?"

  "Niitäpä niitä", vastattiin.

  "Kyllä tähän mahtuu" Oliko siulla verkot tässä pari yötä sitten?"

  "Oli joo."

  "Saitko mittään?"

  "Oli niissä kuutisenkymmentä muikkua."

  "Jos meille kahteen verkkoon tulee saman verran, on siitä tarpeeksi, hyvä ettei liikaa", tuumittiin Hannun kanssa. No, kohta se paljastuu; Hannun tulee kahdeksalta hakemaan minut kokemaan.

  Hyvällä mallilla on nyt asiat. Edellyttäen, että ponttoonit tulevat tänään, ja että talkooporukasta ei enempää kuin yhdelle ilmaannu "force majeure".

  Tänään on ohjelmassa, ponttoonien haun ja kiinnityksen lisäksi, ruohonleikkuuta. Ostin edellisellä kauppareissulla Mikkelin K-Raudasta Makitan trimmerin. Olen sillä tyypit ottanut. On se paljon parempi kuin moottorikäyttöinen. Ainakin minun tarpeisiini. On kevyt, on helpompi rajata kukkapenkkien laidat. Bensavehje sitä paitsi tuppaa vi***lemaan. Siima jumittuu usein. Samoin ainakin toinen leikkaava siimäpää katkeaa helposti, kun se osuu vaikkapa kiveen. Raivaussahassa on myös siimapää. Laite on kuitenkin liian raju, ja raskas myös, tuollaiseen "finistelyyn". 

  Puolisen tuntia trimmailin uudella värkillä. Laitteessa oli jo jonkin aikaa porakoneessa ollut akku, eikä se meinannutkaan kulua tyhjäksi. 

  Satasen maksoi akkutrimmerirunko. Tällaiset ovat minulle pieniä arkipäivän iloja, joihin on varaa, kun ei muuhun pahemmin törsää. Mielihyvästä kannattaa maksaa. Huomasin näet, että trimaaminen, joka on ennen ollut pakkopullaa, onkin ihan hauskaa puuhaa. 

  Kohta lähden rannalle odottamaan kalakaveria. Kun mahdollisesta muikkusouvista on selvitty, onkin vuoro odotella pahimman aamukasteen haihtumista, jotta pääsee leikkauksia tekemään. Ja ennen kaikkea on vuoro odotella puhelua Kiidon Kaken jakeluauton kuskilta.

  Loppuun pari aamun otosta: 

Pörriäisten unelmaketonen työntää puna-ailakkia. Onneksi ehti hieman ennen vuohenputken suurinta invaasiota.

Nousuvaa sananjalkatiheikköä. Ihan lempparikasvi.

AIKA ON

  Aika on lupiinien aloittaa kukintaa, aika on kiertää kuokan kanssa talon taustaa, metsän reunaa, yläaitan ympäristöä, kuokkien ylös kaikki huomatut lupiininalut. Sisyfoksen duunia! Olen monena vuonna sitä tehnyt. Reilu viikko sitten kun ällistelin tilannetta, olin iloissani, koska näytti siltä, että olin onnistunut lannistamaan suurimmaksi osaksi ei-toivotun kasvun noilta alueilta. Mitä vielä! Eilen huhkin hyvän tovin kuokan kera lannistamassa kaunista, mutta valtaamishaluista kasvia. 

  Lupiinia on täällä ollut iät ajat. Varmaan jo kuuskytluvulta isoäitini Emchenin toimesta istutettuna. 1970-luvulla lupiinia ilmestyi lisää, sillä Saukonsalon puolella kesäänsä viettävä herra O.M. jalosti lupiineista erilaisia värimuunnelmia. Niitä hän vuosien varrella täällä kyläilessään kiikutti silmien iloksi. 

  Kaunis lupiini kukkiessaan on. Ja on se lehdiltäänkin. Sanotaan kauneuden olevan katsojan silmissä. Minusta, lupiiniin kohdalla, kauneus on katsojan kantapäissä. Kantapään kautta ole oppinut tuota komistusta rajoittamaan, kantapäitä rasittaen myös. 

  Lupiinia kasvaa meillä talon takana sekä navetanmuurin kulmalla pieni ala. Talon tausta on varsinainen keto, jolla kasvaa lukuisa määrä erilaisia kukkia. Oikea pörriäisten unelma. 

  Lupiinit niitän ennen kuin ne ehtivät siementää. Silti saattaa joku jossain salaa päästä sukuaan jatkamaan. Olen Hilppaa jo pehmitellyt sellaiseen ajatukseen, että yritän hävittää kaikki lupiinit. Ihan senkin vuoksi, että jos vaikka kuntoni rapistuu, niin kuka niitä sutten suitsee?

  Pirulle pikkusormen anto on silkkaa typeryyttä. Olen pirua estänyt viemästä koko kättä useaan otteeseen. En omaani, mutta muidenkin kättä tulee puolustaa. Viitisen vuotta sitten kaivattetiin hansaruusupöhelikkö alapihalta pois, tehtiin nurmikoksi. Sekin pöhelikkö muodostui parista pensaasta vuosikymmenten aikana monen sadan neliön laajuiseksi. 

  Reilu kymmenen vuotta sitten tapeltiin jättipalsamia vastaan. Äiti-Elina sitä tietämättömyydessään tänne kiikutti. Viheliäinen kasvi. Sinkauttaa siemenensä kymmenien metrien päähän. Melkoinen pihanvaltaaja. Siitä päästiin kyllä eroon, sillä se lähtee mukavasti juurineen, kun varresta kiskaisee. 

  Nyt on lupiinitaistelu meneillään. Mutta ei sotaa voita yhden, eikä kahden, taistelun klaaraamisella. Tulevaisuus näytää, kumpi nujertaa kumman.

  On aika pestä talon ikkunat. Ulkopuolelta. Se käy vikkelästi masiinan avulla. Sellaisksi on maailma mennyt, että ilman akku- vähintään verkkovirtalaitetta tehdään tuskin edes pajupilliä. Tekniikka kyllä on renkinä oiva. Taitaa vaan isännöidä pian liikaa. 

  On aika pestä sauna. Ennen juhannusta se perinteisesti tehdään. Olen ominut tehtävän itselleni. Tekniikkaa apuna taas: pumpun kautta vettä ruiskuttelen. Melko iisi homma saunanputsaus on. Lattia mäntysuovalla ja katuharjalla, lauteen ja penkki mäntysuovalla ja laudeharjalla. lattiarallit ulkona mäntysuovalla ja varsiharjalla. Kun lauteen kuivavat, ne käsittelen parafiiniöljyllä.  

  On aika odotella ponttooneja. Eilen kyllästyin odotteluun, laitoin Taloon.com'iin sähköpostia. Tällaista:

  Hei. Ostin 22. toukokuuta teiltä kaksi putkiponttoonia. Tilausvahvistuksessa,  #4063478, sanottiin, että toimitusaika on 2-5 arkipäivää. 25. toukokuuta sain ilmoituksen, että tavara on noudettu Kaukokiidon toimesta terminaaliin Leppävedelle 22. toukokuuta. Sitten ei ole tapahtunut mitään. Ymmärrän kyllä, että ei minulle varta vasten lähdetä tuomaan kahta ponttoonia. Kohta on kuitenkin kolme viikkoa kulunut, laituri on muuten valmiina odottanut puuttuvia ponttooneja. Olen useana kesänä tilannut teiltä tavaraa. Aina on rahti tullut ajallaan. Nyt kyllä joku tökkii. Saatko selville, missä mennään.

  Jo parin tunnin kuluttua tuli vastaus:

  Hei,  kiitos viestistäsi ja pahoittelut toimituksen viivästymisestä. Olin yhteydessä Kaukokiitoon ja saamani tiedon mukaan lähetys 133014664639 on Mikkelin terminaalissa. Välittävät ajojärjestelijälle tiedon, että sinuun oltaisiin mahdollisimman pian yhteydessä jakoajan sopimiseksi. Olethan tarvittaessa uudelleen yhteydessä. Mukavaa viikonjatkoa. 

 Ystävällisin terveisin, Hannele  Asiakaspalvelu

  Taloon.com reagoi palautteeseen kiitettävästi. Ei se kuitenkaan välttämättä mihinkään vaikuta. Kaukokiito elää omaa elämäänsä, kuljettaa annetut tavarat omalla aikataululla siten, kuin se heidän reitteihinsä sopii. Taloudellisesti ja ekologisesti oikea menetelmä. On kai niin, että Anttola-Puumala-akselille ei ole isommin tavaraa toimitettavaksi. Hammasta purren hyväksyn. Mutta ei pitäisi, ihan tilausvahvistuksessa, kertoa perättömiä toimitusaikoja. 

  On aika, jolloin ponttoonit tulevat. Sitten on aika laittaa laituri koko komeudesaan ohi usmuuttavien kateuden kohteeksi. Vähän pelottaa se, saadaanko edes neljään mieheen kelluva osa kiikutettua veden väljään?!? Ponttoonit painavat yksistään lähes 150 kiloa. No, eiköpä se mene, kun saadaan ensin onnellisesti käännettyä oikein päin. 

  Paska paikka, jos toimitus ei tällä viikolla ilmaannu vastarannalle. Me lähdetään maanantaina Hollolaan, tullaan torstaina takaisin. Se on jo aatonaatto. Jää pian Jussin laituritanssit pitämättä!

  Laitan loppuun pari tämänaamuista kuvaa kasveista, joita ei edes minun suitsimisvimmani kosketa. Ensin liljoja...

...sitten unikkoja, jotka kohta puhkeavat rehentelemään punaisella olemuksellaan.

TUULI TUULI, TUULI TYYNTYI

  Pari päivää on tuullut. Sellaiset 5 - 6 sekuntimetriä. Ei mikään hitonmoinen hiivari, mutta kun suunta on ollut sellainen, että rannalle, pihaankin, on hönkinyt, niin ei ole helteeksi heittääntynyt.

  Hyvin pääsi Matti lauantaina lauttoineen hiekaa tuomaan kaakkoistuulella...

 ...ja hyvin saatiin Jonin kanssa eilen kaksi pätkää laituria paikoilleen lounaistuulella. 

  Sen vuoksi olen hyvällä tuulella. 

  Ei näytä kuvissa, että juurikaan tuulisi, mutta ne valehtelevat. Tai on nappaamishetkellä sattunut tyvenempi hetki. Nyt, aamuvarhaisella, on järven pinta rasvatyyni. Pientä sateen uhkaa on, mutta ei taida päälle osua. 

  Perhe Tiilikainen lähtee ap. kohti Espoota. Me ajellaan kaupunkiin. Viikon eväät ostetaan, muutama muu asia toimitetaan. Sitten odottamaan puuttuvien ponttoonien saapumista. Koska odottavan aika on pitkä, täytyy keksiä sijaistoimintaa. Saattaa jotakin pientä löytyä ilman erityistä pään raapimista.

  Rauha siis vallitsee Etelä-Savossa, Mikkelin kaupungin Anttolan alueella, Luonterin eteleläisellä rajalla, Avokkaansaaressa, Saarelan tilalla. Juhannuksen tienoilla on täällä taas vilskettä, jos ei kovin kehnoksi sää muutu.

  Eilen kävivivät Taina, Haneli, Anni ja Katriina kahveella. Oikeastaan ei kahvihampaan pakotus heitä tänne ajattanut, Liisaa tulivat katsomaan. Taina ja Haneli eivät olleet tyttöä vielä nähneetkään, Anni ja Katriina kerran, kun Liisa oli kai pariviikkoinen.

  Kahvit juotiin, tuoreen raparperipiirakan ja vieraiden tuoman jäätelön kera. Haneli lupasi tulla Ikolan Tonin kanssa talkoisiin, kun laiturin loppuosat paikoileen viedään. Toni voi samalla katsoa, mikä vaivaa verannan sähköjä. On näet ollut ongelmia valojen ja pistorasioiden kanssa. Ongelman syystä en tiedä, mutta laatu on sellainen, että ne eivät toimi.

  Niitä näitä turistiin, vielä rannalla istuksittiin. Ei ollut itikoita. Vaikka olisi jo kausi käynnissä, niin tuolla tuulella ei niistä haittaa olisi.

  Siinä rouvat arssinoivat, mitä sitten arssinoivatkaan.

Tässä vieraat nousevat alukseen kapteenin tiukkoja ohjeita noudattaen.

  Nyt alkaa pirttiin vääntäytyä muitakin. Hilppa sekä Joni ja Iiris ilmestyivät silmiään hieroen. Anna ja Liisa nukkuvat vielä varmaan reilun tunnin. Mukava lapsi, Liisa, kun nukkuu jo yöt läpeensä, tai yhdellä aamuyön syöttösessiolla. 

  Tässä Joni lukee lapsille iltasatua. Liisakin tuntuu olevan juonessa kiinni. 

  Tässä Peppe-pappa poseeraa Liisan kanssa. Täytyy sanoa, että nuorempi on kuvassa edukseen. Ei varmaan nuoren iän vuoksi pode kuvakauhua. En minäkään kyllä pode, mutta vuodet ovat tehneet duuninsa, ihan huolella. (Nämä kuvat by Anna)

  

  Taidan tähän lopettaa Hectorin "Monofilmharmiikon" toteamukseen

 Kun lopetin, ne kysyi vaan: "sä miksi aloitit?"